674# Dieetti, 2

Kahdeksan viikon laihisprokkis tuli viimeinkin lusittua, vaikka puolivälissä ajattelinkin, ettei tämä lopu koskaan. Koronavirusepidemian vuoksi ruokailu- ja liikuntasuunnitelmani meni viimeisen parin - kolmen viikon ajalta mönkään. Ainahan sitä pitää olla jotain tekosyitä varastossa selittelemässä omaa epäonnistumistaan ja mokiaan 😏

Lähtöpainoni oli 83,5kg, joten ajattelin 10 kiloa olevan sellainen sopiva tavoite, johon olisi teoreettiset mahdollisuudet päästä (ja samalla päätyisin ihannepainoni tasolle). En punninnut itseäni kertaakaan kahdeksan viikon aikana, ettei motivaationi kärsisi tulosten puuttuessa. Loppupunnituksessa kellotin lukemat 74,4kg, joten painoa lähti 9,1kg. Aivan en päässyt tavoitteeseeni, mutta kuten sanottua, syytän tästä paljolti koronavirusepidemiaa, jonka vuoksi olen karsinut turhat ulkoilut pois. Myöskin bulkkisalaattipöydän antimet jäivät minulta pois ja olen joutunut syönyt varsin epäterveellisesti viimeiset pari viikkoa.

Vyötärönympärys oli se mikä minua aiemmin huolestutti. Mittanauha on tällä hetkellä eristyksissä porukoiden luona, joten en saa tähän hätään mittaustulosta aikaiseksi. Tällä saralla on tullut suurin osa muutoksista; se ei fyysisesti tunnu miltään, mutta (kuvittelen?) näen tuloksen silmilläni. Tätä tukee se tosiasia, että saan olla alati nostamassa housujani ylöspäin. Vyötärön ympärysmitta oli 105cm, nyt voisin arvioida sen olevan jopa alle 90cm (edit: 95cm). Toivottavasti saan tähän vahvistuksen pian.

Yksi tavoitteistani oli olla kahdeksan viikkoa tipattomalla. Olen törmännyt ajatuksiin, minkä mukaan ihminen on riippuvainen asioista kolmen viikon ajan. Jos sen ajan on kuivilla niin mieli tottuu asiaan ja homma lähtee rullaamaan. Tämä viinahomma nyt ei ihan noudatellut tätä ajatelmaa. Tämäkin projekti alkoi suotuisasti ja lopulta tipattomuutta kesti kuusi viikkoa, kunnes huoli koronasta kävi liian ylivoimaiseksi ja tarvitsin hieman rauhoitusta ja stressinpoistajaa. Raittiusjaksoon sisältyi kuitenkin esimerkiksi viikonloppumatka Tallinnaan, jonka pystyin luovimaan läpi melko helposti.

Mikä sitten oli puudelin ydin? Ruokavalio on se juttu, ja kalorien laskeminen. Turhien kalorien välttäminen. Huononmakuisten ruokien nauttiminen. Liikkuminen parantaa lihaskondista ja todennäköisesti myös aineenvaihduntaa, joten se on yhtä lailla suositeltavaa. Lähes päivittäin tein jonkinlaista liikesarjaa mitä nyt kotona pystyin tekemään. Tutuiksi tulivat aurinkotervehdys, Darebeen 30:n päivän haaste, perinteiset etunojapunnerrukset, vatsalihasliikkeet ja kyykkäykset, yms. Kurinalaisuus on kullanarvoinen kyky, sillä tylsyyttä ja ikävää tässä joutuu sietämään loputtomiin.

Tulevaisuuden näkymistä ennustan (Deus vult), että paino lähtee pikkuhiljaa kasvamaan. Poskien ja vatsan pyöreys palaa ennalleen 3-6 kuukauden kuluessa. Olen liian perso sipseille, irtokarkeille, oluelle, pitzelle yms, eikä näistä pysty loputtomasti kieltäytymään. Ja kun antaa pikkusormen, niin...

Loppuun vielä muutama merkintä päiväkirjasta, joista paistaa kyynisyys ja pessimismi läpi. Näissä merkinnöissä on lähinnä keskitytty siihen mikä on epäonnistunut mutta ei ole annettu krediittiä siitä missä on onnistuttu:

Päivä 16:
Normaalisti kävelen aamuisin kilometrin matkan vaihtobussipysäkille, mutta tänään jäi sekin sateen vuoksi väliin. Duunissa en turhaa askelta ottanut; lounaaksi söin voikanaa ja pienen nokareen mureketta, yhden perunan, vihanneksia toinen lautasen puoli. Työkaveri oli muistanut minua tuomalla itse leipomansa korvapuustin. Pyysin anteeksi kieltäytymistäni ja koitin perustella mahdollisimman seikkaperäisesti miksi en voisi sitä syödä. Vastauksesta päättelin, ettei sanomani mennyt perille ("no mitä nyt yksi korvapuusti haittaa?". Sellainen ei pelkästään haittaa vaan tuhoaa itsehillintäni. Jos luovun hiemankin kurinalaisuudesta niin tämä menee pieleen. Ja vaikka ei menisikään, niin onko korvapuusti sen arvoinen, että joutuisin kävelemään töiden jälkeen kuuden kilometrin sijasta 10 km jotta saisin ylimääräiset kalorit poltettua?). Ei siis höntsäilyä vaan töiden jälkeen hain muutaman päivän tauon jälkeen salaatin. Tällä viikolla ajattelin porautua itse fyysiseen ongelmaan, eli vatsaan. Mä en tiedä auttaako vatsalihasliikkeet karisuttamaan viskeraalirasvaa sisäelinten ympäriltä, mutta päätin kokeilla. Viikkotavoitteeksi asetin 1000 vatsalihasliikettä. Illan aikana sain helposti neljän setillä kasaan jo 270 kpl. Se ei tuntunut pahalle muuten kuin alaselässä, joka hinkkautui karhean maton vuoksi puhki.

Päivä 18:
Töissä söin makkarakastiketta mutta sopivasti. Tuntuu kuin tulisin toimeen pienemmillä annoksilla. Ehkä pitäisi noudattaa japanilaisten periaatetta, että syö niin paljon kunnes tunnet olevasi 80% täynnä. Illalla Pp:n kanssa tuttuun keskiviikkoiseen tapaan kebab salaatilla naamariin, joskin eri paikassa kuin aikaisempina viikkoina. Päivän aikana tuli käveltyä jo töissä tavallista enemmän, illalla tein vielä 8 kilometrin lenkin. Fyysisesti olen todella huonossa kondiksessa; vatsalihasliikkeet oli pakko pistää jäähylle, sillä mulla oli palanut pylleriin toinen reikä ja istuminenkin teki jo kipeää. Harmi juttu mutta ei mahda mitään. Muutenkin kroppa on tuntuu 80-vuotiaalta, liikkeelle pääsy on kankeaa ja paikkoja jiulii melkoisesti. Viinikumeista en pystynyt pidättäytymään.

Päivä 21:
Marraskuun 114. päivä valkeni myrskyisenä ja sateisena, joten vaadittiin paljon henkistä kanttia hylätä lämmin vuode ja lähteä talsimaan aamulenkkiä. Onneksi olin asennoitunut tähän jo edellisenä iltana, joten meni se siinä... mutta jos joku väittää liikunnan olevan hauskaa, niin voi tulla toki perustelemaan kantaansa tällaisina aamuina. Toisaalta tällaiset kokemukset jotenkin lujittavat uskoa omaan tekemiseen joten ne ovat henkisesti erittäin tärkeitä onnistumisen kannalta. Minä teen tätä tietysti vain tulosten vuoksi mikä lienee väärin asiantuntijoiden mielestä. Joka taas ei halua tuloksia, niin sopivia laihdutusohjeita on naistenlehdet pullollaan. Aamiaiseksi kaksi kupillista kahvia, lounaaksi puuroa ja leipää. Iltapäiväksi Pp:lle jossa söimme porsasta, muussia ja jälkkäriksi ravitsevaa mustikkapiirakkaa.

Päivä 25:
Huh huh, miten puuduttaa ja tympäsee koko prokkis, ei voisi vähempää kiinnostaa. Tämmöisinä päivinä sitä varmaan dieetit menee monelta romukoppaan. Duunissa ei oikein kiinnostanut mikään. Lounaaksi söin erinomaista stifadoa, olisi ollut synti syödä sitä liian vähän. Kävelin töistä kotiin, haksahduin väsyneenä muutamaan viinikumiin (miksi et heitä niitä jo hemmettiin?). Pienen lepuutuksen jälkeen sain itsestäni kuitenkin vielä irti hieman ja ponnistelin typeriltä vaikuttavien liikkeiden kanssa. Illalliseksi vain smoothie ja muutama juustoreissumies.

Päivä 40:
Duunissa en liikkunut juuri ollenkaan, ja illallakin vain pari kilometriä kävelyä. Syötyä tuli senkin edestä; ruokalassa oli sieniä, joten oli pakko mennä subiin ja illalla vielä kebab. Tänään tuli kyllä lihottua enemmän kuin laki sallii.

Päivä 48:
Koronavirusepidemia on tehnyt minusta vainoharhaisen, en halunnut enää ottaa bussia (koska se menee HUS:n ja Laakson sairaaloihin joten kyydissä olisi ollut potentiaalinen koronauhka) ja valitsin metron. Se tarjosi minulle aamusta 3 kilometrin kävelylenkin, ja iltapäivällä lampsin vielä töistä kotiin 6,5km. Töissä söin chili con carnea, illalla rasvaisen pyttipannun ja ryypiskelin.

Päivä 53:
Etäpäivä, enkä muutenkaan työntänyt nokkaani pihalle koko päivänä. Liikkuminen oli siis minimaalista. Lounaaksi makaronilaatikon rippeet ja muutama leipä, illalla hernekeittoa.

Päivä 56:
Ei ulkoilua, ei liikkumista, pelkkää sohvalla makoilua koronaepidemian ja laiskuuden vuoksi. Ei tullut kyllä paljoa syötyäkään. Ihmetyttää aktiiviranneke joka ilmoitti 950 askeleen jälkeen päivätavoitteen olleen saavutettu. Ehkä se on luonut oman lauantaitavoitteen.

671# Dieetti

Olet mitä syöt -ohjelman innoittamana ajattelin kokeilla itsekin vastaavaa kahdeksan viikon kunto- ja ruokaremonttia. Homma ei liene niin haastavaa älyllisesti, että tähän tarvitsisi mitään ammattilaisnäkökulmia sen kummemmin. Telkkariohjelmassa kokelaat suorittavat kasiviikkoisensa kesäaikaan; toki silloin olisi paremmat kelit ja mahdollisuudet harrastaa monipuolisempaa liikuntaa kuin näin talvisaikaan, mutta silloin on myös enempi kiusauksia ja lomaa, jolloin terveysvaikutteiden noudattaminen on itselleni mahdotonta. Salilla minua ei tulla näkemään tälläkään kertaa, pääasiallisena tavoitteena on pienentää kalja- ja rasvamahaa. Normaalisti punnitsen itseni kerran viikossa, mutta tällä kertaa teen vain alku- ja loppupunnituksen motivaatioputken säilymisen vuoksi. Viimeksi kun hyvä laihis kosahti karille kahden viikon jälkeen, kun tekeminen ja tulokset eivät korreloineet keskenään.

Lähtötilanne 2.2.2020
Paino: 83,5 kg
Keskivartalon ympärysmitta 105 cm

* * * *

Päivä 1:
Päivän kävelylenkki 6,3km. Ruokapuolelta kommentoituna söin aamiaisen, päivälliseksi riisiä, kalaa ja perunasalaattia ja illalla vielä yksi leipä. Kävin porukoiden luona saunomassa, jossa tuli hieman huono olo.

Päivä 2:
Aamiaiseksi 2 ruisleipää, juustoa ja yksi nakki. Töissä kahvia ja lahjoituksena saatua zero-colaa. Siellä oli myös uuden työmaaruokalan avajaiset, ehkä siksi ruoka oli poikkeuksellisen hyvää (perunamuusia ja lihapullia) jota söin mielestäni niukalti. Harmittelin kun en ymmärtänyt miten salaattilinja toimii. Nousin kahdesti kerroksesta -1 aina kutoseen asti, se tuntui pahalta. Kolme pientä daim-suklaa palaa tuli retkahdettua syömään. Kävelin töiden jälkeen kotiin 6,75 km reppu selässä. Kaupasta ostin salaattia, jossa hieman kanaa.

Päivä 3:
Töissä söin kalaa, ja retkahdin iltapäivällä taas kolme pientiä daim-suklaapalaa. Toivottavasti loppuvat pian kiusausten välttämiseksi. Laskeskelin töissä nousseeni 25 kerroksen raput ylös. Illalla keilaamaan, kanasalaatti illalliseksi ja pari mandariinia välipalaksi. Onnistuin onneksi välttämään ostamasta salaattikastiketta.

Päivä 4:
Retkahdus tapahtui syömingien muodossa. Työmaaruokalassa oli tarjolla uunimakkaraa, jota olisinkin voinut vielä aamutuimaan vastustaa, mutta puolen päivän jälkeen nälkä oli jo sitä luokkaa että kiusaukselle tuli annettua periksi. Päivällinen tuli suoritettua puolestaan kebabbilassa; puolustukseksi voitaneen sanoa, että tuli ekaa kertaa kokeiltua kebab salaatilla (ja joka olikin huippuhyvä!), mutta toki siinä oli kaiken maailman kastikkeita vielä lisäkaloreita tuomassa. Eikä tässä vielä kaikki, kotona tuli korkattua viinikumipakkaus ja mussuteltua aika monta kourallista niitäkin. Pari päivää poissa ollut vatsan turvotus tuli rytinällä takaisin, ja morkkis myös. Töiden jälkeen suoritettu 9 kilometrin kävelylenkki vähän lievitti omaatuntoa.

Päivä 5:
Hyvä päivä dieetin suhteen, takaisin oikealla raiteella. Vaikka töissä söin porsaanpihviä, niin annos oli kooltaan maltillinen. Illaksi kanasalaattia. Rappurallia ei tullut töissä harrastettua edellispäivien tapaan, mutta työpäivän päätteeksi kuitenkin 7 kilometrin lenkki, ja viinikumeistakin maltoin pysyä erossa. Tällaiset päivät ovat avainasemassa laihiksen kannalta.

Päivä 6:
Duunissa laiskanpulskea päivä. Lounaaksi söin chili con carnea, joka häipyessään jätti lautaselle melkoisen rasvalautan muistoksi syömistilaisuudesta. Koitin kuitenkin annostella ruokaa maltillisesti, mutta siinä ja hiinä menikö liioittelun puolelle. Kävelin tuttuun tapaan töistä kotiin lumisateen piiskatessa ja latistaessa tunnelmaa. Viikonloppu alkamassa ja olisi tehnyt mieli kaljoitella mutta sellainen toiminto tietäisi pitkälti toista tuhatta ylimääräistä kaloria, jonka nollatakseen tarvittaisiin kolmen tunnin kävelylenkki. Sen sijaan kotiin syömään tutuksi tullutta kanasalaattia, mutta kyllähän vitutti.

Päivä 7:
Heräsin aamuyöstä kalvavaan nälän tunteeseen, joka lopulta paljastui suuremmaksi riesaksi kuin itse väsymys. Söin sitten yhden leivän ja juustopalan, jonka jälkeen sainkin nukuttua vielä nelisen tuntia. Lounaaksi söin liian suolaista kaurapuuroa ja yhden leivän. Kävin tekemässä reilun 13 kilometrin lenkin loskaisessa sumusäässä. Lenkkareita ei voinut käyttää tällaisella kelillä, ja maihareillakin tuntui jokainen askel lipsuvan pienen matkan ylimääräistä. Koko aamun oli kusettanut jumalattomasti ja sama vaivasi lenkilläkin, mutta muuten kävely alkoi sujumaan parin kilometrin alkuvaikeuksien jälkeen hyvin eikä juuri edes väsyttänyt maaliin päästyänikään. Päivälliseksi vedin purkillisen hernekeittoa - vegeversiota totta kai (tämä päivä mentiin lihattomalla. Ei sentään vegaanina, olinhan käyttänyt maitoa kahvin kanssa ja leivän päällä juustoa). En muuten juuri välittänyt hernekeitosta, mutta kerrankin sai syödä niin paljon kuin huvitti, ja kyllä sitä pari lautasellista menikin. Kolme leipää ennen nukkumaanmenoa.

Päivä 8:
Aamiaiseksi puuroa ja pari leipää. Päätin lähteä vähän aikaisemmin kävelylenkille, koska sadetta oli povattu. Pahaksi onneksi sade alkoi 1,5 tuntia ennen ennustetta, olin ehtinyt kävelemään vasta puolitoista kilometriä. Sade piiskasi minut myrskytuulen siivittämänä läpimäräksi enkä ollut ehtinyt etenemään kuin nelisen kilometriä. Luulin, ettei voisi vituttaa enää enempää kun nilkkani muljahti eräässä jyrkässä alamäessä. Tasaisella olisin saattanut pysyä pystyssä mutta nyt lensin kuperkeikkaa. Onni onnettomuudessa, uskoisin ettei kukaan nähnyt sinällään varmasti huvittavan näköistä kaatumistani, mutta muuten sain pieniä vammoja ympäri kehoani sekä uudet housut hajosivat. Loput kymmenen kilometriä taivalsin itku kurkussa verta valuvana ja läpimärkänä. En muista milloin olisi vituttanut viimeksi näin paljon. Arvio lenkistä 0/5. Päivälliseksi paistoin itselleni neljä kanafileetä, oheen riisiä ja perunasalaattia. Taisi vastata kalorioiltaan koko edellispäivän satsia, ja podin hetken huonoa omatuntoa liiallisesta syömisestä. Illaksi porukoille taas saunomaan. Tarjolla olisi ollut hyvää ruokaa ja irtsareita, joista onnistuin kuitenkin pääsääntöisesti pysyttelemään erossa.

* * * *

Arvio ensimmäisestä viikosta: Jos mietin liikuntasuorituksia, ruokavaliota, sitkeyttä, luonteenlujuutta ja päättäväisyyttä, niin pakkohan tästä on antaa itselleen täysi tunnustus ja 5/5. Tuskin toista tällaista viikkoa ihan heti tulee eikä tarvitse välttämättä tullakaan. Kroppa tuntui melkoisen kipeältä viikon jälkeen, joten lepopäiviä jatkossa tarvitaan. Muuten olo ei tuntunut laihtuneelta.

Ensimmäisen viikon aktiivitasot.

* * * *

Päivä 9:
Kroppa oli täysin romuna. Jalkapohjia kipeytti rakot, etureidet olivat kipeät, alaselkää jiuli samoin ja olo tuntui kankealta. Ruokiksella söin tandoorilihapullia, voi miten ne maistuivatkin hyvältä. Töiden jälkeen en pystynyt kävelemään kuin kolmisen kilometriä, olin aivan loppu ja ilma oli myrskyisä ja sateinen. Ei vaan jaksanut. Päivälliseksi salaatti.


Päivä 10:
Töissä lohipastaa, lautasella oli puolet salaattia. Töiden jälkeen keilaamaan, ja olo tuntui jo ennen vuoron aloitusta melko huteralta, ja todella huonosti keilaus sujuikin. Ilta-aktiviteettilisukkeeksi kotona hieman venyttelyä ja suihkun kaakelien jynssäystä. Sapuskaksi kanasalaattia.

Päivä 11:
Viikon takainen syöpöttelypäivä toistui: ruokiksella paneroitua kanaleikettä majoneesilla ja illalla Pp:n kanssa kebab salaatilla. Erehdyin syömään myös 12 kpl viinikumeja, joissa on yli 240 kaloria! Käsittämätön määrä, se on arviolta kourallinen ja niiden kuluttamiseen tarvitsee 40 minuutin ~ 4km:n lenkin. Huh huh. Illalla 9 kilometrin lenkki, kiva oli kävellä Pp:n kanssa vaikka sadekuurokaan ei malttanut pysyä poissa meitä kastelemasta.

Päivä 12:
Duunissa jauhelihapihvi (normaalisti olisin ahnehtinut kaksi koska menússa luki jauhelihapihvit - monikossa). Muuten ei tullut töissä reippailtua ollenkaan, kävelin kuitenkin takaisin kotiin. Keväisestä ja aurinkoisesta kelistä huolimatta taaperrus tuntui tavallista raskaammalta. Illaksi salaattia ja pientä voimistelua.

Päivä 13:
Duunissa söin kananuudeliwokkikanaa. Ei aavistustakaan kuinka kalori(ri)kas sellainen annos on. Kävelin töistä kotiin. Jotenkin alkoi salaatti tökkimään joten päätin skipata kaupan tällä kertaa ja lämmitin Jalostajan savuporokeiton. Se oli pahinta mitä olen syönyt aikoihin.

Päivä 14:
Viikonloppu, sai nukkua pitkään. Unta riittikin perätin puoli kymmeneen. Unimittauksen mukaan olen nukkunut huonosti; se ei ole mitään uutta, näin on ollut aina. Lähdin heti herättyäni aamulenkille, ilman aamiaista. Kävelin 4,4 km. Ei raskasta ja olisi mennyt vaikka toinen mokoma, mutta oli kaikenlaista muuta puuhaa luvassa. Toivottavasti tällä sai edes hieman aineenvaihduntaa käyntiin. Lenkin jälkeen nautin aamiaisen joka käsitti vain kaksi kupillista kahvia. Lounaaksi söin puuroa ja pari leipää. Illanviettoon Pp:n luo joka loihti maistuvan sisäfilepihviaterian lohkoperunoilla. Ennen nukkumaanmenoa  vielä pari leipää.

Päivä 15:
Ajattelin viettää tänään laiskanpulskean päivän rötväillen, mutta intoa riitti ja kävin tekemässä pienen lenkin hyvin ikävästä kelistä ja lonkkakivusta huolimatta. Aamiaiseksi söin pari leipää juustolla ja monta kupillista kahvia. Välipalaksi testasin valmissmoothieta, ei ollut niin kamalaa mitä etukäteen kuvittelin. Pääruuaksi tänään vege-hernaria.

* * * *

Arvio viikosta: Viikon tavoite oli ennen kaikkea mentaalipuolella. Tässä olikin mielestäni viikon isoin onnistuminen; sunnuntaina olin suunnitellut pitäväni lepopäivän, mutta siltikin puhkuin intoa lähteä lenkille sateisesta ja myrskyisestä säästä huolimatta talvimaan mutaisia teitä. Pientä kremppaa tuntuu olevan enkä ole varma pahentaako vai helpottaako venyttely sitä. Safkapuolella homma menee ihan jees - joskin löydän itseni haaveilemasta hampurilaisesta, sipseistä, nannasta ja kaljoista tuon tuosta. Välillä olo tuntuu keskivartalon kohdalta vähemmän turpealta, mutta voi olla Aki Sirkesalon sanoin "pelkkää kuvitelmaa".

Toisen viikon aktiivitasot.

364# Laihis, 3

Viime viikon epäonnistuminen harmitti yhden päivän, mutta sen jälkeen pääsi ihan hyvin taas laihismoodiin. Tiistaina, torstaina ja perjantaina tuli käveltyä urhoollisesti töistä kotiin, lauantaina ja sunnuntaina tuli ehkä himmailtua palauttavaa liikuntaa. Salaattipäivällisiä tuli syötyä mukavasti, ja varsinaiseen syöpöttelyyn sorruin vasta lauantaina, kun Pp oli virittänyt ansan valmistamalla maailman parasta makaronilaatikkoa.

Arkilounas.

Sen mä olen tässä huomannut, että paskalla täytyy käydä vain joka toinen päivä. Outoa. Muuten tuntemukset vatsassa ja pyllerissä ovat säilyneet ennallaan, valitettavasti. Mutta ehkä semmonen yleisfiilis ja energisyys on viime aikoina parantunut? Vaikea sanoa, koska se on tapahtunut niin hitaasti ettei eroa edelliseen edes muista. Vähän niin kuin sammakokaan ei huomaa jos sen keittää hengiltä.

Painoa lähti kuluneella viikolla 1,8kg, ja siihen tulokseen on pakko olla tyytyväinen. Yhteistulos nyt 5,5kg, joten puoliväli ollaan ylitetty. Jatkossa homma varmasti vaikeutuu. Tai, siis, enhän mä tätä nyt edelleen vaikeana pidä. Se, mikä ei vaadi älyä eikä mitään erityistä fyysistä taitotasoa ei voi olla kovin vaikeaa. Mutta työtä joutuu tekemään varmasti enemmän ja tulosten saanti hidastuu. Sanotaan näin.

363# Laihis, 2

Toisen viikon mietteitä.

Maanantaina tuli syöpöteltyä duunissa itsensä puolivahingossa ähkyyn, vaikka tarjolla oli curry-kanaa, ja mä en normaalioloissa currystä tykkää. Päivälliseksi vain pari leipää sekä yksi rinta kanaa. Duunissa nostin työpöydän ylös ja päätin seistä istumisen sijaan. 60 kaloria tunnissa pitäisi lähteä enemmän kuin istuessa. Viikkotasollahan se on jo melkoisesti. Ilta kului harrastusten parissa, joten ei liikuntaa tänään.

Tiistaina makkarakastikelounas töissä ja illalla salaattibaarin kautta kotiin. Liikuntapäivä.

Keskiviikkona työmaaruokalassa lihottava lounas täytetyn kanan muodossa, illalla tapasin Pp:n ja menimme ravintolaan syömään. Houkutuksia siis tarjolla, mutta pystyin kieltäytymään pihvistä tai pitsasta ja tyytymään loheen. Ruoan jälkeen Pp:n perässäjuoksemista vaatekaupoissa, sehän otti koville. Ei muuta liikuntaa.

Torstaina kalalounas työmaaruokalassa. Lautanen oli täytettynä niin terveellisillä kamppeilla, että olisi tehnyt mieli ottaa siitä kuva ja lähettää jonnekin. 130 kiloinen työkaveri aidosti ihmetteli, että lähteekö tuollaisella nälkä. Ei lähde. Illalla lenkkeilyä, salaattibaarista iltapalaa.

Perjantaina töissä salaattilautanen ja jauhelihakeittoa. Illalla firman pikkujouluihin, joten ei liikuntaa. Pikkujouluissa tarjottu ruoka oli kylmäruokaa ja pahaa sellaista, mutta nyhtöporsasta tuli "luvan kanssa" syötyä ja santsattua. Lisäksi 15 ravintola-annosta alkoholia kyytipojaksi. Melkoinen kaloripommi, jota saa kuluttaa pois pitkään.

Lauantaina kävin tekemässä parin kilsan kävelylenkin jäisellä kadulla, ei hotsittanut. Muuten kotona lolleroimista. Yritin vastapainoksi syödä vain vähän.

Sunnuntaina aamiaisen jälkeen 12,3 kilometrin lenkille. Kadut olivat edelleen jäiset ja lenkkikenkien pohja luisti inhottavasti. Aikaa meni tavallista kauemmin + jalat tulivat kipeämmiksi kun joutui kinnaamaan menoa kaatumisen pelossa. Talvi on syvältä, mutta muuten ei vituttanut. Kanaa ruoaksi. Pitkä ponnistelu lenkkipolulla tuskin riitti kompensoimaan perjantain tankkausta.

Ja kuinka sitten kävi? Viikon tavoite oli maltillinen 1,8 kilon pudotus. Pikkujoulun tiesin jo etukäteen tulevaksi, mutta muuten olen mielestäni elänyt maltillisesti ja kurinalaisesti. Niinpä tulos oli todella masentava, sillä paino näytti täsmälleen samoja lukemia kuin 8 päivää aiemmin. Kaikki se ponnistelu, vilun ja nälän kärsiminen, ja hukkaan meni. Syö kyllä kohtalaisesti motivaatiota.

Tulevan viikon tavotteesta en tosiaan tiedä. Ehkä on parempi etten suunnittele mitään. Hyvä jos jaksan edes yrittää. Mä luulen, että olen hävinnyt tämän pelin.

362# Laihis

Projektia - jota ei sen kummemmin suunniteltu tahi määritelty - on jatkunut viikon verran ja on ensimmäisen etapin tarkastelun aika.

Painoa oli lähtenyt peräti 3,7 kg, joka ehkä yllätti positiivisuudellaan minutkin. Toki sen eteen olen tehnyt valtavan määrän työtä, kärsinyt paljon vilua ja nälkää. Siltikin. Koko homma lähti käyntiin oikeastaan vahingossa testaessani kuntoani tekemällä lenkin isänpäivänä, ja siitä rohkaistuneena sain hyvän tsempin päälle. Lisäksi tällä viikolla onnistumista puolsi muutama hyvä seikka:

• Porukat olivat matkoilla, joten pääsin käyttämään heidän asuntoaan tukikohtana. Siellä esimerkiksi nukkuminen on helpompaa, koska hiljaisempaa. Lisäksi käytössä sauna, tarvittaessa myös auto (helpottaa arkiasioiden hoitamista).
• Duunissa tein myöhäisempää vuoroa joten sain riittävästi lepoa yöllä. Näin mulla jäi energiaa tehdä jotain työpäivien jälkeenkin.
• Viikonloppuna Pp oli liesussa joten mulla ei ollut mitään muutakaan tekemistä kuin harjoittaa laihista.
• Ilmat olivat niin hyviä kuin ne nyt marraskuussa voivat olla. Ei satanut yltiöpäisesti, ei ollut lunta / loskaa / jäätä, eikä pahoja pakkaskelejä (joskin jouduin vaihtamaan jo talvitakkiin)
• Lähikaupasta löytyi mahtava salaattiosasto, josta saa itse kerätä haluamistaan aineksista purkkiin annoksen. Loistava keksintö. Kyllähän mä olin ennenkin jonkun laarin siinä huomannut mutta ohittanut sen nopeasti sen kummemmin ajattelematta. Pp:n neuvoille ja opastukselle kiitos.

Pyrin vaihtamaan päivän toisen lämpimän ruoan salaattiin, ja melko hyvin siinä onnistuinkin. Hedelmäkokeiluja jatkoin, mutta en edelleenkään tykkää niistä. Yhden hyvän ja pehmeän ja mehukkaan päärynän löysin, mutta tympeää niiden syöminen on silti.

Punainen liha oli tällä viikolla todellakin minimissä, en ole koskaan syönyt näin vähän lihaa. Kalaruokia pitäisi suosia enemmänkin, mutten osaa valmistaa niitä, ja toisekseen, kaupasta sitä tulee aina niin helvetillinen määrä ettei yksi ihminen sitä syö.

Sipsejä ja kaljaa tekee totta kai mieli, mutta niille nyt ei voi antaa periksi. Muuten koko juttu kaatuu kuin korttitalo. Töissä oli perjantaina tarjolla kääretorttua, mutta skippasin senkin tyystin. Mä en ole mikään makeiden leivosten ystävä, mutta koska nälän tunne oli alituinen niin vaati ehkä hieman enemmän ponnisteluja kieltäytyä kuin normioloissa.

En vielä uskalla juhlistaa, mutta aivan kuin vatsa olisi voinut paremmin? Mä olen kärsinyt pienimuotoisista vatsavaivoista (vuosia?), mutta nyt tuntuu paremmalta? Voisiko se olla niin (mitä Pp:kin on minulle toitottanut), että safkalla on tosiaan vaikutusta pötsin kondikseen? No, saa nyt nähdä, tarkkaillaan tätä vielä jatkossakin.

Pitkiä iltoja pimeillä lenkkipoluilla, sitä oli viikko juu. Sport trackerin mukaan tuli lenkkeiltyä yli 50 km, joten se on minunlaiselle sohvaperunalle hyvä suoritus.

Tulevan viikon mietteitä sen verran, että näin optimaaliseen "treeniviikkoon" ei ole (onneksi) mahdollisuuksia. Liikuntapäiviä tulee maksimissaan kolme, edellyttäen että pysytään tietenkin terveinä. Perjantaina on firman pikkujoulut, joten terveyshommat kokenevat siinä vaiheessa kolauksen. Lisäksi tilalle tulevat aamuvuorot ja lyhyet yöunet. Mä oletan, että lepo on yhtä tärkeä tässä hommassa kuin ruokavalio ja liikunta.

Seuraavan viikon tavoitteeksi olen asettanut 1,8 kg. Jos se saavutetaan niin ei voi kuin tyytyväinen olla.

330# Syötkö vihanneksia?

Tuskinpa kukaan täällä niin tietämätön on, ettei tiedä mitä vihannes on? Niin, sellainen henkilö jonka ajukoppa on kokenut kovia. Vaikkapa nyt vanhuuttaan viettävä potilas vuodeosastolla, tai lasketteluonnettomuuteen joutunut entinen F1-ajaja. Ei häävi kohtalo sellainen, en toivo kenellekään.


Asioilla on monesti toinenkin merkitys, kuten tässäkin. Joissakin piireissä vihanneksella tarkoitetaan semmoista syötävää jutskaa. Niin, kaippa ne ovat syötäväksi tarkoitettuja, vaikka pitkään elinkin uskossa, että vihannesosasto on vain kaupan laajennettu tuulikaappi; se sellainen puskuriosasto, jonka läpi täytyy ruokakaupassa kävellä, jotta alkaa ne varsinaiset ostettavat jutut.


Tässä iässä täytyy miehenkin alkaa ajattelemaan terveyttään. Vihannekset maistuvat pahalle, ja niiden asiayhteyttä ruokalautasella on muutenkin vaikea arvata. Ajattelin pitkään, että elimistö kyllä tuntee aistien, mikä sille on hyödyksi. Jos jokin tuote haisee paskalle tai mädälle tai homeelle, niin haju toimii varotuksena elimistölle, että hajunlähdettä olisi syytä välttää. Mutta sama ei toimi ruoassa; vaikka sipsit, pitzat ja oluet maistuvat hyviltä, ja vihannekset pahoilta, niin homma on käänteinen. Toisin sanoen, mitä paremmalle jokin maistuu, sen epäterveellisempää se todennäköisesti on.


Edelleenkin luotan liikaa Multividan ja Berocan tuomiin vitamiinilisiin. Että kyllähän niistä saa kaiken tarvittavan. Mutta kun lukee lehdistä kaikenlaisia käännytysjuttuja ja kuuntelee Pp:n saarnoja, niin on alkanut pikkuhiljaa sortumaan aivopesun tielle. Että entä jos sittenkin pitäisi syödä niitä kamalia vihanneksia?


Joten, jos ennen mulla oli einekset 100%, vihannekset 0%, niin nyt olen yrittänyt muuttaa edes 90% - 10 % suhteeseen. Jos edes muutamana päivänä söisi jotain värillistä tavaraa, niin hyvä olisi.


Työmaaruokalassa lautaselle tarttuu vähän raastetta kylkeen. Ei se hääppöinen kavalkadi sielläkään ole mistä valita. Mutta tyhjää parempi. Kotona sitten onkin hankalampaa. Mä olen vähän kömpelö keittiössä, joten ärsyttäähän se kuorinta ja pilkonta. En juuri pidä ruoanlaitosta enkä muutenkaan ole siinä hyvä. Ja tuohan se lisää hintaa ruokaupan laskuunkin.


Tähän olen kuitenkin valinnut muutamia vihanneksia, joihin olen viime aikoina törmännyt.


Peruna: Tulee syötyä määrällisesti eniten, joten aloitetaan tällä. Vaikuttaa aika vaarattomalta. Kuorintanopeuteni on kehittynyt. Kuorin perunat aina valmiiksi ennen keittämistä, porukat eivät tee niin koskaan vaan kuorivat perunat keitettynä. Muutenkin he suosivat jauhoperunoita (?), jotka minusta ovat kammottavia. Jää niin ikävästi kurkkuun semmoinen pölisemään. Mä tykkään kiinteästä perunasta. Pilkon ne yleensä valmiiksi, jotta kiehuvat nopeammin. Hyvin menevät keitoissa, mutta perunamuussi on kaikkein parasta. Arvosana 3/5.


Sipuli: Suosikkini. Pilkkomisessa olen kehittynyt valtavasti, kiitos vaan Pp:n oppien. Kyynelehtiminenkään ei enää harmita. Mutsi käyttää tässäkin valmiita sipulipakastepusseja, mutta kyllä oikea kokonainen sipuli on miljoona kertaa parempi kuin jotkin teollisuusjätteet. Sipuli soveltuu ruokaan kuin ruokaan. Kevätsipuleita en käytä, niitä keltaisia kylläkin. Kerran ostin kokeeksi punasipulin, ei ollut hullumpi sekään. Arvosana 5/5.


Valkosipuli: Toimii! Käytännössä hyvää ruokaa ei voi valmistaa ilman valkosipulia, kyllä näin on mansikat. Pilkkominen ja kuorinta on pirullisempaa, kun menee vähän pieneksi tihrustamiseksi, ja kädet lemuavat päiväkausia. 5/5 silti.


Chili: Tämä on ehkä ennemminkin mauste, vaikka tarkoitankin tässä nyt niitä palkokasveja. Vaikeaksi homman tekee lajikkeiden jumalaton määrä ja laidasta laitaan eri vahvuusasteet. Chilillä pilaa äkkiä ruokansa syömäkelvottomaksi. Äsken valmistamassa kanakastikkeessa chili ei maistunut taas ollenkaan, vaikka pilpoin sen ruoan sekaan siemenineen päivineen. Kauhulla muistelen kuitenkin muutama viikko sitten ostamaani minipaprikalta näyttävää chiliä, jota varoitettiin vahvaksi. En laittanut sitä ruokaan vaan veitsellä leikkasin kaitaleen ja söin sellaisenaan. Noin 15 minuutin ajan olin lähes varma hengenlähdöstä. En muista juoneeni maitoa koskaan niin paljon kuin tuon chilikokeilun jälkeen. Arvosana 4/5, mutta varuillaan pitää olla. Liiallinen annostus kostautuu viimeistään seuraavan päivän ulostulollaan. Arpapeliä.


Porkkana: Varsin monipuolinen. Pahimmillaan porkkana on keitettynä, pikkusormen kokoisina paloina, vaikka toisaalta keitoissa kolikon kokoisiksi paloiksi pilpottuna porkkana on suorastaan pakollinen. Raakana menee sellaisenaan, joskin hampaathan siinä joutuvat koville. Työmaaruokalassa otan aina porkkanaraastetta. Raastan joskus itsekin, jos jaksan. 3/5.


Paprika: Lapsena en syönyt muuta vihannesta kuin tätä. Värejähän on erilaisia, joskin pidän eniten keltaisesta. Hinta on jotain käsittämätöntä; Suomessa joutuu tietysti turvautumaan ulkomaan paprikoihin, mutta pienikin paprika maksaa yleensä yli euron. Lisäksi siinä tulee hukkaa aika paljon, sillä siemenkota on suuri ja itse leikkaan myös ne "valkoiset kulmat" helvettiin. Soveltuu kuitenkin moneenkin eri ruokalajiin. Itse laitan paprikaa pitzaankin; en tiedä miten tavallista tällainen on maailmalla? Kyllä se nyt ananakset voittaa. Arvosana 3/5.


Lehtisalaatti: En ole varma tämän nimestä, mutta semmosta vihreää ja ohutta se on, niin kuin vaahteran lehteä söisi. Ei maistu millekään, mutta juuttuu kitalakeen kiinni. En ole ymmärtänyt tämän tarkoitusta, miksi tätä edes syödään? 2/5.


Tomaatti: Lapsena en voinut sietää, ja vieläkin jää usein kaupan vihannesosastolle tämmöiset. Hankala leikata siivuiksi, vaatii erittäin terävän sahalaitaisen veitsen. Pitzan päällä menee. Parempi vaihtoehto on sellaiset minitomaatit; niitä pystyy helposti jemmaamaan esimerkiksi tortilloihin tai jopa salaatteihin, en mä niitä ole silloin poiskaan nyppinyt. Kerran näin erään naisen syövän tomaatin kokonaisena, käsittämätön suoritus. Arvosana 2/5.


Kukkakaali: Kukkakaalta voi syödä sellaisenaan, kunhan se juuriosa on leikattu tarpeeksi ylhäältä veks. Meidän mutsi ei tätä osaa tehdä edelleenkään, vaan joka kerta joudun itse leikkaamaan sen kannan pois. Henkilökohtaisesti en ole koskaan ostanut, maistuu lähinnä muovilta. Keitettynä erityisen kamalaa. Arvosana 2/5.


Herne: Onko herne vihannes? Kai se on.. ja onko muuten herne aina sellainen palko? Entä irtoherneet? Onko jossain joku joka kuorii ne palot ja purkittavat herneet? No mutta joo, kesällä pari litraa niitä pulleita ja makeita palkoherneitä menee yhdeltä istumalta. Niistä mä annan täydet pinnat. Pakasteherneet herne-maissi-paprikassa menee nekin, mutta ei niistä nyt voi sanoa nautintoa enää saavansa. Hernekeitto rupeaa olemaan kyllä jo äärirajoilla ja kaikkein vastenmielisempiä on ne sellaiset märät, turvonneet, vihreänharmaat herneet. Mitä ne ees on? Niin ja sivumainintana sanottakoon, että vaikka mun elimistöni tuottaakin kaasua enemmän kuin Länsi-Siperia, niin herneet ei siihen vaikuta millään lailla. Outoa. Mutta annetaan nyt arvosana herneelle, eli hernetyypistä riippuen loistavasta katastrofiin niin eiköhän se 3/5 ole aika ansaittu.


Papu: Kyl näit ny syä, jos kerta tarjotaan, mut en kyl ite rupeis kattilaa näiden valmistusta varten likaamaan. Enkä rahojanikaan tuhlaamaan. 2½/5.


Parsa: Mä en tiedä mitä eroa on parsalla ja parsakaalilla, mutta jos ruoka olisi kauhuelokuva niin tälle kuuluisi pääpahiksen rooli. Edes riittävillä ruokaryypyillä en saisi tätä alas. Varokaa. Arvosana 1/5.


Sieni: Vihannesten ylivoimainen voittaja, oikea oksetuskingkong, on mikäpä muukaan kuin sieni. Vuodesta toiseen tämä lahottaja pysyy kiistattomana ykkösenä. Ei ole eroa onko kärpässieni vai siitake, yhtä kamalaa ne on kaikki ja varmasti haitallisia. Jo pelkästään uunissa paistuvan sienipiirakan lemu on niin kamala, että oksennus lentää. Kamalimmat sienikokemukset ovat tapahtuneet niinkin oudossa paikassa kuin lentokone; lentäessäni Lontoosta Amsterdamiin matkustajille tarjottiin aamiaisleipä. Olin päässyt puoleen väliin kun aloin tutkimaan pakkauksen sisältöä. Jumalauta, sienivoileipä! Ja siinä samassa se sienen maku räjähti mun suussa, ja sitten tarvittiinkin jo oksennuspussia. Eikä se Tokion lentokaan ollut sen parempi; vaihtoehtoina oli sienirisotto tai... mikähän se oli, jokin pasta? Istuimme rivillä 48, ja pastat riittivät parin rivin päähän meistä. Joten meille jäi pelkät sienirisotot. En pystynyt edes maistamaan, sillä kaikki tarmo meni oksennuksen pidättämiseen mielikuvasta sekä hajusta, kun vierustoverit avasivat ne foliopakkaukset. Arvosanaksi tekisi mieleni antaa maailman suurin negatiivinen luku, mutta koska tässä operoidaan välillä 1-5 niin 1/5 se sitten on.

321# Helvetillinen helmikuu, 2

Helmikuu vetelee viimeisiään. Kuukauden lyhyys kuuluu ehdottomasti tämän talvikuukauden valtteihin. Tänä vuonna meitä on vielä erikseen siunattu mitä parhaimmilla talvikeleillä - lumi ja pakkanen ovat loistanut poissaolollaan. Vaikka on ollut harmaata, niin päivien pidempää valoisuusaikaa ei voi olla huomaamatta.

Koska tänä vuonna tammikuu meni lomaillessa, niin päätin ryhdistäytyä kuukautta myöhemmin. Aikaisempina vuosina mä olen onnistunut pudottamaan painoa, joskus yli 5 kiloakin. Nyt ei ollut sellaisesta onnistumisesta tietoakaan. Syy löytyy itsestä. Sipsilakko lähti viikon myöhässä käyntiin, silti oli lipsumisia pari kertaa pop korniin. Kebabeja, pitzoja, subeja, hampurilaisia tuli syötyä. Ennen kaikkea tuli syötyä liikaa. Kasvispäivät jäivät tasan yhteen. Liikuntaa en juuri jaksanut harrastaa, vaikka kelien puolesta jopa pyöräily olisi lähes tulkoon onnistunut. Töistäkin jaksoin kävellä koko matkan kotiin vain kerran, muutaman kerran puoliväliin. Siksipä tuloksiakaan oli turha odottaa. Itse asiassa, painoin 0,3 kg jopa enemmän kuin kuukausi takaperin. Muutenkin paino pyöri koko kuukauden ajan noin 1,5 kilon haarukassa. Mutta kuten sanoin, niin missään vaiheessa en saanut tätä laihishommaa käyntiin.

Hampaita sain kunnostettua. Kyllä sekin on niin kamalaa. Pari tunnin settiä hammaslääkärissä. Siinäkin mentiin vähän niin ja näin; hammaskivi jäi poistamatta, joskin puolustukseksi voidaan sanoa ettei sitä niin huolestuttavan paljon ilmeisesti ollutkaan. Viisuri puolestaan jäi edelleen turpavärkkiin. Hammaslääkäri olisi poistanut sen jälkimmäisellä kerralla. Hän ehdotti sitä kaikkien niiden kauheuksien jälkeen joita oli jo ennättänyt sillä kertaa tekemään, aivan niin kuin tarjoilija ravintolassa ehdottaa jälkiruokaa maittavan aterian päätteeksi. Ei saatana, enhän mä nyt voi valmistautumatta semmoiseen ruveta. Myöhemmin vähän harmitti miksei? Ehkä se olisi juuri helpompi homma tuolleen ex temporena? Tosin, mulla oli jo suu siinä vaiheessa niin paskana, että miten mä olisin seuraavat päivät saanut syötyä? Mä luulen, että koska siellä oli jo harjoittelija ihmettelemässä, niin halusi vain päästä pätemään. Perustelut viisurin poistollekin olivat vähän väkinäiset - en kuulemma tee sillä mitään. Enhän mä tee nänneillänikään mitään, mutta en mä niitä ala silti poistattamaan? Mut eniveis, toivottavasti siellä ei tarvitse nyt ihan heti käydä. Tai ainakin myöhemmin.

Tukankin kävin leikkuuttamassa, sehän on myös helvetillistä. Ei siitä nyt hyvä tullut, mutta parempi kuin viimeksi. Mä vähän yritin vastata kaverin haasteeseen, käydä hammaslääkärissä ja parturissa samana päivänä, mutta tässä en kiireiden vuoksi aivan onnistunut.

Ainoa mikä onnistui putkeen, oli tipattomuus. Siitä ei lipsuttu. Tätä kirjoittaessa on jo 34. raitis päivä putkeen, joten yli mentiin komeasti. Melko helppo homma. Tipattomuuden tarkoitus on vakuuttaa itselleen, että pystyy olemaan juomatta, jos haluaa. Mä en yleensä halua. Enkä mä varmaan pystyisi olemaan toista kuukautta juomatta. Jos se on juopon merkki, niin olkoot niin.

Juomattomuudesta on vähän vaikea löytää hyötyjä. No joo, eipähän tarvitse hävetä niitä kännitoilailujaan. Ei ole krapulaa, jaksaa tehdä muutakin kuin potea semmoista. Mutta olenko mä nukkunut paremmin? En. Voinko mä henkisesti paremmin? En. Joten kyllä mä sanon, että järkevästi ryypättynä viinakset on ihan hyödyllinen aine. Kunhan sen tekee niin, etteivät toiset siitä joudu kärsimään.

Mutta katotaas mitä maaliskuu tuo tullessaan. Luultavasti ainakin takatalven, sipsit ja suuremman kaljavatsan jos pitäis veikata.

314# Helvetillinen helmikuu

Otetaan tällainen tylsä välipostaus tylsien matkarapsojen väliin.

Mähän olen yleensä viettänyt tammikuisin kitukuukautta. Tipatonta, tylsää, urheilullista, tervehenkistä, laihdutuksellista tammikuuta. Tänä vuonna lomailin tammikuun, joten en päässyt vauhtiin vasta kuin tammikuun viimeisellä viikolla. Kaksi viikkoa on nyt sitten kärvistelty, kolme olisi vielä jäljellä.

Mun oli tarkoitus ensinnäkin olla tipattomalla. Se on mennyt ihan jees. Molemmat viikonloput olivat tietysti ikäviä, ensi alkuun. Juuri silloin, kun perjantaina pääsee työstä ja monet suuntaavat baariin tai kaljakauppaan. Mutta muuten palkitsevaa; olen nukkunut vähän paremmin, ei ole huono olo, olen saanut asioita aikaiseksi, ajatus luonnistuu paremmin, elämä luonnistuu paremmin.

Noh, sitten mä ajattelin laitattaa taas hampaita kondikseen. Pari kertaa olen nyt käynyt. Pelkkä tarkastus maksoi 108€, seuraavalla kerralla paikkasivat vasemmalta puolen ylhäältä ja alhaalta, 260 € kiitos. Naama oli pari päivää kyllä sen käsittelyn jäljiltä melkoisessa kondiksessa. Seuraavan ajan olisi saanut viikon päähän, mutta en suostunut ottamaan sitä, vaan siirsin sen kolmen viikon päähän. Pitäähän olla toipilasaikaa, muuten dieetti sujuu vähän turhankin automaattisesti. Hammaslääkärinä oli sellainen vanhempi nainen; hyviä puolia sellaisessa, että kokemusta varmasti löytyy ja kädet ovat pienet, mutta toisaalta nainen vaikutti juuri sellaiselta joka kostaa aroille miespotilailleen synnytyssalissa kokemansa vääryydet.

Laihikseen mä en ole päässyt käsiksi ollenkaan; ensimmäisen viikon ei pitänyt edes sipsilakko, siihen pääsin mukaan vasta jälkimmäisellä viikolla. Molempina viikkoina olen syönyt pitzoja, kebabeja, subeja jne, ja kaloreita en ole edes viitsinyt laskea. Liikuntaa olen harrastanut vain muutamana päivänä, enkä silloinkaan riittävää määrää. En vain jaksa töiden jälkeen. Kelit ovat olleet niin paskamaisia; loskaa ja jäätä, sadetta ja pimeää. Ei siis iihme, että ensimmäisen viikon aikana paino putosi vain 0,4 kg, viime viikolla ei yhtään.

Lisäksi mulla oli erikoisuutena, että ajattelin kokeilla viitenä päivänä kuukauden aikana kasvisruokapäivää. Mä en muista eläneeni sellaista päivää, jolloin en olisi syönyt jotain eläinperäistä. Saattaa kuulla uskomattomalta, mutta jos otetaan huomioon, että ostin vasta pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa elämässäni kaupasta hedelmän, niin antaa ehkä osviittaa.

Tiedän jo nyt, että viittä päivää en pysty kasvispäivää viettämään, enkä edes kokonaista viikonloppua. Panostin sunnuntaihin, ja olin henkisesti valmistautunut koitokseen päiväkausia etukäteen. Pidin jo riskinä sitä, että haen aamulla aamiaista ja vielä unenpöpperössä lätkäisen leivälle siivut kalkkunaa. Mutta sitten kun sunnuntaiaamu viimein koitti niin koin olevani valmis.

Ensin normaalileivät juustolla, ei kalkkunaa. Ja kaffetta tietysti. Sitten parin tunnin setti keilaradalla, jossa join keikan päätteeksi maitokaffen. Porukoilla pari kourallista pähkinöitä. Kävin lenkillä, jonka pituus jäi alle puoleen loskapaskakelin vuoksi. Kämpillä lisää kaffetta. Viisi valmispinaattilettua, pari hapankorppua ja juustovoileipä. Löhöilyä, datailua, futiksen tuijottamista telkassa. Ilta päättyi kaikkien aikojen karmivampaan vesiripuliin, joten yöpalaksi vielä Imodiumia.

Hereilläoloa 15 tuntia, joten aika lailla paastoksihan tuo meni. Fiilikset olivat kuitenkin sen verran huonot, että tuskin uutta kasvispäivää ihan heti vietän. Eikä tästä laihiksestakaan tule mitään. Taisi mennä perseelleen koko homma tänä vuonna, ehkäpä vain tammikuu on oikea aika kurjiskuukaudelle. Kokeillaan sitten ensi vuonna vaikka uudelleen.

237# Kurinpalautuskuukausi, osa 6

Loppukiri laihikselle.

Ajattelin ensin, että olin niin demotivoitunut etten jaksa tehdä tynkäviikolla mitään. Tiistaina lähdin kuitenkin töiden jälkeen lampsimaan kotia kohti. Kyllä vitutti, mutta sain matkan tehtyä. Sitten vielä kaupan kautta porukoille. Kyllä siitä 11 kilsan lenkki tuli.

Keskiviikkona oli mieletön lumi-, räntä-, jäätynyt vesi-, vesi-, mikä tahansa pyry nyt olikaan, mutta aivan helvetillinen sellainen. Ja niin kova tuuli. Kävelin silti himaan, tuntui että naama oli vereslihalla kun tuuli ja sade sitä Kulosaaren sillalla piiskasi. Autoista lensi paskaa nilkoille, polvista alaspäin olin aivan ruskeana. Jalkojen alla liukasteli vesisohjo. Mun kesti varmasti puoli tuntia kauemmin talsia kuin tavallisesti, loppumatkasta hoipuin uupumuksesta kuin humalainen baarista kotiin. Olin täysin läpimärkä, ulkopuolelta vesisateen ansiosta ja sisäpuolelta voimakkaan hiestymisen vuoksi. 10 kilsaa tuossa kelissä tuntui kaksinkertaiselta matkalta. En muista koska olen viimeksi ollut niin väsynyt fyysisesti kuin tuon jälkeen.

Torstaina sain loppuvaihteen päälle, sillä ajatuksella että se on viimeinen talsinta vähään aikaan. Kävelin kotiin ja sieltä porukoille. Se perinteinen 11 kilsaa. Jalat olivat vetkulia.

Mä olen kävellyt jumalattomasti tässä tammikuun aikana. Varmasti yli 200 kilometriä lenkkeinä, sitten toki vielä normikävelyt päälle. Sellainen jo kuluttaa about 10 000 kaloria. En tiedä vaikuttaako olosuhteet lisää - perustuvatko nuo kulutusarviot kesäkelille? Meinaan on ihan leluhomma kävellä tuo kesällä kuin talvella.

Mä olen kävellyt pakkasessa, mä olen kävellyt vesisateessa, mä olen kävellyt lumipyryssä, mä olen kävellyt räntäsateessa, mä olen kävellyt loskassa, mä olen kävellyt lumessa, mä olen kävellyt jäällä, mä olen kävellyt jäällä jonka päällä on vettä. Mä olen kävellyt pimeässä, epätoivossa, väsyneenä, nälkäisenä, kylmissäni ja ennen kaikkea mielipuolisessa vitutuksessa.

Sen lisäksi vielä pientä settiä päälle. Punnerruksia, vatsalihasliikkeitä, sen semmoista.

Yrittänyt syödä terveellisesti ja vähemmän. Pois sipsit, karkit ja brenkku.

Laskeskelin, että tuhannen kalorin päivävajeella tässä on viime päivät vedetty. Ja muutenkin olen pitänyt huolta, että olen kuluttanut enemmän kuin hankkinut, muutamaa päivää lukuunottamatta, jolloin en ole ehtinyt liikuntasuoritteita vetää läpi.

Tulos oli ollut hyvää viime sunnuntaihin saakka. Ja koska tässä oli tosiaan loppukiri, niin elättelin toiveita, että saan vielä kilon pois. Tai edes sen 0,7 kg, jotta saisi 5 kg yhteispudotusta.

Ja kuinkas sitten kävikään? Mun naamalleni on kustu. En meinannut todellakaan uskoa sitä, että olin lihonut viimeisen 4 päivän vaikana 0,6 kg.

Mä olen aina mielessäni naureskellut laihdutusohjelmien tyypeille, jotka kuinka yrittävät vakuuttaa että he tekevät kaikkensa mutta eivät silti laihdu. Ajattelin, että he vedättävät.

Vaan taisin saada opetuksen. Silti, mä olen niin masentunut tästä suorituksesta, en todellakaan koe ansainneeni tällaista tulosta. Kuukauden yhteispudotus siis vain -3,7 kg. Viime vuonna pudotin sentään likemmäs 6 kg. Ehkä mun täytyy ensi vuonna lukea laihdutusohjeet naistenlehdestä - joita olen aina mielessäni naureskellut.

Tipattomuus onnistui kyllä. Loppujen lopuksi ihmeen hyvin. Siinä sentään viime vuonna epäonnistuttiin. Tämä taisi olla vasta toinen kerta, kun tuo koko kuukausi menee alkotta. Propsit siitä.

Tulevana viikonloppuna piti palkita itsensä sipseillä ja oluella, vaan tiedä sitten onko aihetta näillä tuloksilla juhlaan. Itse asiassa, tekisi mieli melkein rangaista itseäni onnettomasta tuloksesta jatkokuukaudella, mutta semmoinen varmaan herättäisi jonkinlaisen pakkomielteen ja kun tässä elämässä ei juuri ilonaiheita ole niin miksi hankaloittaa sitä vielä entisestään panttaamalla itseltään herkullisia elintasorenkaan kasvatusainesosia.

236# Kurinpalautuskuukausi, osa 5

Viime viikko sujui takaiskujen saattelemana. Eräänä päivänä tuli sorruttua kebabiin, seuraavana pitzaan. Tiistain lenkki jäi täysin kokonaan välistä, ja muutenkin oli vähän laiskanlaista toimintaa liikunnan saralla. Viikonlopulla kyllä hieman paastosin. Tuloksena vain 0,6 kg vähennystä elopainoon, kokonaisvähennystä 4,3 kg. Olen siihen aika tyytyväinen. Ennen kaikkea omaan painooni, joskaan en vartalon muotoon. Ei mussa edelleenkään taida painaa muuta kuin kaljavatsa.

Tipattomuus sujui, vaikka olikin vaikeuksia. Ainakin kolme eri tahoa yritti houkutella minua lauantaina synnin tielle. Joukossa sellaisia, joiden kanssa en ole ollut tekemisissä aikoihin. Yritin ehdottaa ensi viikkoa, mutta se ei käynyt. Vitut. Täytyy sitten perua ja olla menemättä.

Mä olin kyllä henkisesti valmistautunut tällaisiin. Siihen, että tallaisia tilaisuuksia ilmenee. Tipaton kuukausi tarkoittaa vähintäänkin neljää viikonloppua, ja ne on vaan läpikäytävä. Tänä vuonna siinä onnistuin, viime vuonna osui firman virkistyspäivä juuri tammikuun viimeiselle viikonlopulle, ja pieleen meni. Nyt en aio viime metreillä hötkyillä.

Nukuttua tuli kyllä kovasti viikonloppuna. Pe-la yönä varmaan 10 tuntia, ja la-su yönä samaten. Siksipä unta ei enää riittänyt maanantain vastaisena yönä. Viime aikoina on tullut kyllä nukuttua huomattavasti paremmin. Tai sitten se on se Sonnentorin Hyvää yötä-tee.

Sipsejä mun tekis mieli. Ja karkkia. Niin ja miksei oluttakin. Ennen kaikkea tekee mieli sitä, ettei tarvitse enää vaahdota tämän tyhmän jutun perään, vaan voi syye mitä huvittaa. Tietysti mä nyt vakuuttelen, että himmailen sen verran, että paino jää junnaamaan tähän ihannelukemaan, mutta saa nyt nähdä. Nythän mulla oli tammikuun lähtöpaino huomattavasti pienempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Ehkäpä kesän pyöräilykausi edesauttaa kesäkuukausina? Vaikea sanoa kun en ole silloin itseäni pahemmin punnitellut.

234# Kurinpalautuskuukausi, osa 4

Olin vähän pettynyt viikon tulokseen. En sortunut kebabbeihin, saati kaljoihin tai sipseihin. Paastosin, harrastin liikuntaa 3-4 päivänä, 1,5 - 2h kerrallansa.

Pudotusta vain 1,1 kg. Yhteensä 3,7 kg tammikuun aikana.

Kokonaispainoon olen tällä hetkellä tyytyväinen. Mutta ehkä mun kannattaa tosiaan vielä nipistää vähän pois, koska ensimmäinen helmikuuta kun menen juomaan pitzan, syömään pari litraa kaljaa ja pussillisen sipsejä, niin siinähän tulee pari kiloa heti. Ehkä jos sen 1,3 kg yrittäisi vielä nipistää, niin pääsisi puoleen kymmeneen. Se olisi aika rok.

Edelleen mä ihmettelen, miksi jotkut pitävät tätä vaikeana? Eihän tämä vaadi mitään erityistä osaamista tai taitoja. Kuka tahansa pystyy tähän.

Itsekuria se vaatii, mutta voiko siitä käyttää termiä vaikea? Ei mullakaan ole itsekuria juurikaan. Sen verran, että kestän tasan kuukauden tätä hullutusta, mutta en esimerkiksi loppuelämää. Voiko itsekuria harjoittaa, vai onko se arvo joka syntyessä tulee, vähän niin kuin luonne? Kyllä mua vituttaa työpäivän jälkeen lähteä kymmenen kilsan lenkille. Mua paleltaa. Mua väsyttää. Mun jalkoihin sattuu. Mä en viitsi millään. Mitään hyvää oloa tästä ei tule, ei edes suorituksen jälkeen. Jos mun pitäis jatkaa toinenkin kuukausi tätä, niin varmasti lopettaisin yksin tein tähän paikkaan. Siksipä mun täytyy antaa respektiä niille, jotka kestää vuodenkin ajan tätä piinaa.

Tänäänhän on vuoden masentavin päivä. Mä luin juuri lehdestä, että viimeistään nyt meno kuntosaleilla on palautunut "normaaliksi" ja kaikki uuden vuoden lupauksen tehneet kuntoilun aloittamisesta ovat poistuneet takaisin sohvaperunoiksi. Jaksoin mä sentään paremmin kuin ne.

230# Kurinpalautuskuukausi, osa 3

Mennyt viikko sujui lopulta yllättävän hyvin, noin niin kuin tulosten valossa. Olin viikon aikana sortunut pari kertaa kebabiin, kerran thaimaalaiseen, sitten tuli syötyä ranskalaisia ja pihvejä ja Pp valmisti itse sipsejä - voi jessus ne olivat hyviä, toim. huom.! Joten siksipä en odotellut liikoja, vaan 1,9 kg oli lähtenyt viikossa kuitenkin. Melkein kaksi kiloa! Ja tavoitteena oli vain 1,3 kg, jota en siis todellakaan uskonut saavuttavani. Tammikuun aikana lähtenyt siis 2,6 kg jo.

Ja turha marmattaa että se tuli ilmaiseksi. Sanotaanko, että helpolla se tuli, mutta ei ilmaiseksi. Kyllä siinä sai naama jäässä harrastaa liikuntaa, torstaina ja lauantaina söin varsin niukalti ja sunnuntaina jopa melkein paastosin.

Noh, alussa sitä varmaan laihtuu helpommin. Uskon, että sipseistä, karkeista ja brenkusta luopuminen aiheuttaa varmaan alkusysäyksen, ja nyt homma vaikeutuu. Toisaalta, olen sen verran lähellä ihannepainoani, jotta ei tässä ihmeitä tarvita. Tavoite uudelle viikolle siis -1 kg.

Tipaton kausi on sujunut niin ikään. Perjantaina kyllä vähän suu napsasi, vanhasta tottumuksesta varmaan. Mutta töistä kotiin palattuani parkkeerasin itseni sohvalle ja nukahdin saman tien elokuvaa katsellessani. Muutenkin mä olen huomannut, että unenlahjat ovat palautuneet. Viikonloppuna tuli nukuttua paljolti, ja silti olisin voinut nukkua lisääkin. Väsymys on jotenkin erilaista. Se ei tunnu niin syvältä, niin krooniselta enää. Se on nimen omaan positiivinen tunne.

228# Kurinpalautuskuukausi, osa 2

Päivä on pidentynyt talvipäivän seisauksesta jo 22 minuuttia. Hesan leveyspiirillä siis. Siitähän tulee jo positiivinen fiilis. Toki valoisuus jakautuu varmaan 50-50 aamulle ja illalle... mutta silti. Kymmenen minsan pidennys molemmista päistä on huomattava.

Näin kätevän aasinsillan kautta tammikuun kurinpalautukseen.

Tipattomuus on sujunut oikein mallikkaasti ja onnistuneesti. Ei ole tehnyt tiukkaakaan. Hyvä niin.

Sipsejä tuli syötyä Uudenvuoden päivänä kourallinen tai maksimissaan pari. Pitihän ne syödä pois pilaantumasta, ei niitä olisi voinut enää kuukauden päästä syödä. Tätä en laske edes repsahtamiseksi.

Mutta sitten muuten on mennyt pieleen, dieetin osalta siis. Ensimmäisen punnituksen myötä huomasin pudottaneeni vain 0,7 kg. Mitä se sellainen on? Sen jälkeenkin on tullut vielä kahdesti sorruttua kebabille. Tsot tsot. Eihän dieettiä näin käydä.

Kebabin lisäksi pieleen on mennyt valmistautuminen. Tavoitteet. Mun piti pudottaa nyt vain 4,5 kg kuukauden aikana, kun lähtöpaino ei ollut niin suuri kuin viime vuonna. Siksipä aloin tekemään heti laskelmia, että nyt mun ei tarvitse ottaa dieettiä niin tosissaan kuin viime vuonna jolloin piti pudottaa liki 7 kg. Tässä vaiheessa se homma lähti viimeistään pieleen. Pudotuksen ja tavoitteen on oltava suuret. Jos lähdetään johonkin maltilliseen pudotukseen niin siitä ei tule yhtään mitään.

Motivaatio on niin ikään hukassa.

Ja taistelutahto. Sisu.

Ilman niitä ei tule mistään mitään.

Iltaisin on vielä ollut kiirettä. Sen vuoksi ei riitä yhtään aikaa harrastaa liikuntaa eikä yhtään mielekkyyttä kärsiä nälästä. Mutta kokeillaan silti, jos tässä pääsisi vielä raiteilleen.

Niin, ja vielä koko homman mielekkyydestä: Tiedänhän minä, että mahdolliset menetetyt kilot tulevat äkkiä takaisin, ja jos joku pitää tipatonta kuukautta hölmöläisen hommana, niin menköön itseensä. 90% tästä tammikuun kurinpalautuksesta on testata omaa mielenlujuutta. Eli vakuuttaa itselleen, että pystyisin elämään terveellisemmin jos haluaisin. Loput 10% on oikeasti fyysisen terveyden edistämistä.

226# Kurinpalautuskuukausi

Tammikuuhan on vuoden vittumaisin kuukausi, kaikin puolin. Jouluiset pirskeet ovat ohi, jäljellä vain tasainen arki krapulaisissa tunnelmissa. Sääkin on mitä kauhein; eihän tuolla pysy pystyssä erkkikään. Pimeyttä ja kurjuutta.

Tammikuuksi sopii hyvin kurinpalautuskuukausi. Tipattomuutta ja terveellisiä elintapoja. Epäterveellisen ruoan välttelyä. Pois sipsit ja sen sellaiset.

Säännöllisen unirytmin tavoittelua.

Jessus, sain nukuttua viime yönä vain pari tuntia. Sitä edellisenä yönä vähän sama juttu. Menin kolmelta yöllä nukkumaan, katsoin kelloa vielä varttia vaille kahdeksan aamulla, en ollut nukkunut ollenkaan. Sitten nukahdin, heräsin kun mutsi soitti puolilta päivin. Ei näin. Väsymys on nyt taas sitä luokkaa, että oksat helvettiin. Miten mahtaa käydä uudenvuoden bileiden?

Viime tammikuussa sain laihdutettua muistaakseni 7 kiloa kuukaudessa. Tietysti sen lihoi takasin, kun palasi entiseensä helmikuussa, mutta se ei ollut pääpointti. En ollut koskaan kokeillut laihduttamista, mutta kun porukka aina valittaa miten hankalaa se on, niin pitihän sitä testata. Nyt ehkä riittäisi maltillisempi suoritus? Muistelen, että saatoin kävellä 40 kilometriä viikonlopun aikana. Sellaiseen en enää rupea.

Sitä paitsi, eihän noilla kaduilla pysty liikuntaa harrastamaan. Miksei niitä katuja voida ylläpitää, että veronmaksajat pääsisi töihin? Ihan turha jonkun Pekka Saurin puhua paskaa, että kyllä niitä katuja hoidetaan kunhan keretään. Vitut niitä mitään hoideta.

Kuntosalit nyt on ihan out. Mä en ole sellasissa käynyt kuin armeijassa nukkumassa, semmoset on ihan gay. Mun mielestä se on jopa vähän "huijausta".

Uiminen voisi olla ihan jees, mutta kun en osaa...

Noh, täytyy katsella. Ehkä mä en jaksa tehdä mitään. Mä olen vähän de-motivoitunut tässä. Olisin tyytyväinen, jos saisin sen 12-14 tunnin unen nappastua joku kerta. Sillä pärjäisi taas pitkään.

128# Tammikuun tarkastelua, osa 3

Tipattomuus on sujunut yllättävän helposti. Kolme viikkoa kulunut, eikä mitään elämää suurempia kiusauksia. Olen oikein yllättynyt.

Laihiksessa oli viikon tavoitteena keventää itseään 1,2 kg. Tavoitteesta jäätiin kovasti; ei lähtenyt kuin 0,7 kg. Tosin, tämä olikin tiedossa. Vaikka olen tehnyt tasaisesti harjotusta ja syönyt alkuviikolla kevyesti, niin menin tyhmyyksissäni torstaina punnitsemaan itseni ja tulos oli jo silloin erittäin huono. Meni taistelutahto. Lisäksi lauantaina lipsahti totaalisen syöpöttelyn puolelle, ja lumimyrsky oli "tuhonnut" kävelyreittini. Siitä ei päässyt enää menemään kuin suksilla. Siksipä lauantaiksi ja sunnuntaiksi kaavaillut pitkät lenkit jäivät välistä. Loppujen lopuksi oudoksun, että lähti noinkin paljon kropasta. Olin jo varautunut jopa painon lisääntymiseen. Joka tapauksessa, 4,9 kg on yhteistulos. Kyllä se vitonen pitäisi nyt saada rikki.

Laihdutusvinkki nro 3 (vaikka se eräitä lukijoita ärsyttääkin):

Monestihan saapi lukea laihdutusprokkiksessa kärsivien herkuttelupäivistä. Että sellainen vietetään kerran viikossa tai pari kertaa kuukaudessa tms. Silloin syöpötellään yli äyräiden, niin paljon kuin haluaa ja mitä tahansa haluaa. Siis mitäs helsvettiä?!?!?!?

Eihän sitä laihista nyt niin vietetä. Laihiksella oleminen on samanlaista kärsimystä kuin muukin paheista vieroittautuminen; ei tupakkalakkolainen vietä tupakkapäiviä, tai juoppo vietä juopottelupäiviä, tai huumenisti vietä heroiinipäiviä tai peliriippuvainen vietä uhkapelipäiviä. Ja jos viettääkin, niin sehän on mennyt vituiksi se homma silloin. Miten laihislainen voisi viettää sitten syöpöttelypäiviä?? Ee-ei. Valitan. Vaikka se herkkujuttu miten palkitsisikin, niin ei käy. Vaikeat asiat ovat vaikeita asioita, koska jos ne olisivat helppoja asioita niin ne eivät olisi enää vaikeita asioita.

Yhtä puistattavaa on retkahtaminen vahingossa tai "vahingossa". Varmaan joku laihislainen ajattelee, että tämä päivä meni nyt hänekseen, mutta huomenna palaan raiteilleni ja unohdan tämän. Ei näin. Aina pitää miettiä oliko jotain opittavissa. Itseruoskinta kuuluu olennaisena osana tämmöiseen prokkikseen. Melkeinpä voisi kehittää itselleen jonkinlaisen rangaistuksen jos mahdollista. Ehkä se auttaisi ettei jatkossa enää niin tapahtuisi.

Toki pitää itseään palkita onnistumisista, mutta se siis olkoot jokin muu palkinto kuin suun kautta nautittava.

Mut jooh, eipä siitä muuta. Mähän en itse tietenkään pysty näitä omia vinkkejäni noudattamaan, mutta mitäpäs siitä. Mullahan tää laihis kestää enää neljä (4) päivää, ja sitten mä olen taas vapaa tämänkaltaisista hullutuksista, ainakin seuraavat 11 kuukautta.

126# Tammikuun tarkastelua, osa 2

Viikko on taas kärsitty vilua ja nälkää näiden tammikuisten lupausten parissa, joten on aika tarkastella hieman mennyttä ajanjaksoa:

Tipattomuus on pitänyt haasteellisista olosuhteista huolimatta yllättävänkin helposti.

Laihdutusrintamalla oli viikon tavoitteena laihduttaa 1,2 kg. Kävin äsken puntarilla, näytti 1,7 kg vähemmän kuin viikko sitten. Yhteensä olen pudottanut siis 4,2kg kahden viikon aikana.

Ei se nyt ihan Suurin pudottaja-ohjelman tasoa ole, mutta olen ihan tyytyväinen. Mulla kun ei ole aikaa tehdä tätä 24/7, eikä todellakaan mitään ohjaajia ja tai ravintoterapeutteja vai mitä niitä saatania nyt onkaan. Eikä tietotaitoa oikeastaan muutenkaan. Kunhan vain harrastan liikuntaa minkä ehdin töiden lomassa ja syön niukemmalti.

Ja jos joku nyt tosiaan vielä kehtaa tulla sanomaan, että tuo on jotenkin epäreilusti laihdutettu niin haistakoot jonkun pahanhajuisen jutun. Meinaan kyllä tässä on todellakin tehty töitä tuon 4,2 kilon eteen. Perjantaina töiden jälkeen muut lähtevät juhlimaan, minä lähden jälleen lenkille. Olen lähes päivittäin liikkunut 2-3 tuntia. Syönyt mahdollisimman vähän. Vatsani kurnii, sitä nipistelee, olo on huono. Vituttaa. Tammikuu on lisäksi tarjonnut mitä mahtavimmat ulkoilusäät; milloin sataa vettä kaatamalla, milloin on jäätävä viima. Kadut ovat täynnä loskaa tai jäätä. Sellaiseen on tosi mukava lähteä ulkoilemaan, raskaan työpäivän jälkeen nälissään. Väsyttää, jalkoihin sattuu joka askeleella. Eli jos tuo on epäreilua laihduttamista, niin mitä helvettiä mun pitäisi tehdä, että se olisi oikein laihdutettu?

Mutta tässä tulee kuitenkin väärinlaihduttajan laihdutusvinkki nro 2:

Niin kuin Hjallis Harkimo on meitä kaikessa viisaudessaan opettanut, niin joka hommalla mihin ryhdytään pitää olla tavoite. Se on tärkeimpiä asioita, oli projekti mikä tahansa. Ilman sitä ei tule onnistumisia. Mulla oli tavoite laihtua tammikuun aikana 4,1 kg. Joten tavoitteeni oli päin mäntyä, mutta johtui siitä ettei mulla ollut tietoa mikä on mahdollista saavuttaa. Tavoite pitää olla järkevässä ajanjaksossa mahdollisimman vaikeasti mutta saavutettavissa oleva päämäärä. Jos ajatellaan, että tavoite on laihduttaa 10 11 kg tämän vuoden aikana, niin eihän sellaisesta mitään tule; nyt tammikuussa voin ajatella aloittavani laihdutuksen helmikuussa, sillä "onhan tässä aikaa" tai "ei se nyt ole niin päivän päälle". Väärin. Tavoite pitää olla asetettu niin, että se ei mahdollista tällaista ajattelua.

Takavuosina oli sellainen naiskeihäänheittäjä kuin Taina Uppa. Joka kerta kun urheiluruudussa näytettiin sen haastattelua floppi-kisan jälkeen, oli selitys että hänen tavoitteensa on menestyä vasta ensi vuoden maailmanmestaruuskisoissa tai neljän vuoden kuluttua olympialaisissa, tms. Jokainen voi arvailla, miten kävi läpimurron ja uran ja mistä se johtui.

Mut ei kai tässä muuta kuin että ruoanlaittoon tästä mars. Oli sen verran rankka lenkkisessio, ettei kurkulla ja hapankorpulla palaudu. Perunamuussia ja jauhelihapihvejä sano.

119# Tammikuun tarkastelua

Mulla oli kaksi tavoitetta - tottelee myös nimeä uuden vuoden lupaukset? - tammikuulle:

1) Tipaton tammikuu. Ei siis viinaa minulle, kiitos.
2) Laihis. Yritän pudottaa vähintään 4,1 kg tammikuun aikana.

Kuten aiemmin jo mainitsinkin, niin tipatonta tammikuuta mä olen joskus kokeillutkin. Laihiksella en sen sijaan ole ollut koskaan, mutta kerta se on ensimmäinenkin, vaikkakin huono.

Kylmää vettä tuli niskaan siinä mielessä, että pomo järjestää työpaikan virkistymisillan tammikuun lopulla. Siellä on piikki auki, ja koska olen joviaali työkavereitani kohtaan enkä mikään ilonpilaaja, niin täytyyhän sitä muutama drinksu varmaan nassuun kaapia. Joten mitä suuremmalla todennäköisyydellä tipattomasta tammikuusta ei tule mitään (ellei nyt sairastu tms). Tietysti tässä nyt voisi ajatella, että sittenhän on sama vaikka aloittaisi ryyppäämisen saman tien, mutta laihiksen kannalta tipattomuudesta lienee hyötyä.

Laihis tosiaankin. Pieni googlaus aiheesta ei auta minua löytämään mitään mullistavaa. Maalaisjärjellä itsekin tiedostan, että luopumisia pitää tapahtua. Pois siis sipsit, karkit, limsat ja kuten edellä mainittua, viina.

Heti uuden vuoden päivänä meni sipsilakko puihin, kun tuli Pp:n kanssa poikettua kioskilla ostamassa iso sipsipussi dippeineen, mutta sen jälkeen olen saanut koottua itseni. Toki torstaina oli lähellä repsahtaminen, mutta koko ajan tyhjänä pysytellyt sipsikulho Raxissa pelasti minut toistaiseksi. Jaa että mitä laihduttaja tekee Raxissa syömässä? No, siitähän saadaankin ensimmäinen laihduttajan vinkki, että mitä tahansa voi syödä, kunhan ei syö liikaa ;)

Ruokavalio ei tietenkään riitä, vaan liikuntaa pitää lisätä. Alkuviikko vietettiin varsin paskojen ilmojen säestämänä, ja tuntui siltä, että aina kun olin lähdössä ulos alkoi satamaan. Niinpä pääsin vauhtiin oikeastaan vasta perjantaina. Viikonlopun aikana kävelinkin n. 30-40 kilometriä, vaikka sunnuntain pakkaskeli oli sekin vittumainen.

Lauantainakin oli vastoinkäymisiä; olin kävellyt noin kymmenen kilsaa, kun rantatiellä tuli vastaan vesieste. Merivesi oli noussut tielle, vettä oli puoleen sääreen noin sadan metrin matkalta. Siinä sai valita kahlatako ja jatkaa sen jälkeen kotiin neljän kilometrin matka märissä kengissä ja pakkasessa, vai palatako takaisin ja kiertää parin kilometrin päästä moinen lammikko. Noh, vitut, ja marssin siitä sitten suoraan läpi. Kotiin pääsin ilman varvasamputaatiota, mutta farkut ja kengännauhat olivat jäätyneet kiinni.

Syönyt olen varsin maltillisesti. Tuntuu että koko ajan on nälkä, mutta pyrin lykkäämään syömistä aina vain myöhemmäksi.

Tänään sunnuntaina siis punnituspäivä. Oikein jännitti, kun ei ole mitään hajua kuinka paljon pitää laihista työstää että laihduttaa esimerkiksi kilon. Tavoitteeksi olin kuitenkin asettanut ensimmäiselle viikolle -2,8 kg, koska ajattelin että alussa on varmaan helpompi laihduttaa, ja kun viinat yms poistuvat elimistöstä nopeasti.

Painoa oli lähtenyt 2,5kg, joten annan arvosanaksi tyydyttävän ja hyvän häilyvän rajapylvään. Tavoitteeseen ei päästy, mutta syytän sitä huonoa alkuviikkoa, mutta toisaalta jotain muutoksia huomaan tapahtuneen, joten siinä mielessä se motivoi kyllä jatkamaan.

Enkä malta olla ajattelematta sitäkään, että mitä olisikaan tapahtunut jos olisin ottanut tämän homman tosissaan.

Kohti seuraavaa viikkoa, sano.