tiistai 28. heinäkuuta 2015

403# Suomenlinna, 2

25.7.2015, +18, Scattered clouds, Helsinki


Kyllähän nyt kerran kesässä kuuluu Suomenlinnassa käydä. Sen lisäksi suosittelen paikkaa käytäväksi talvella, jolloin se on tyystin erilainen. Paras Suomenlinnan vierailuni oli pimeänä ja kylmänä helmikuisena lauantai-iltana, jolloin laivassa oli tilaa eikä turisteja tullut vastaan yhden yhtäkään.

Nyt oli toinen ääni kellossa. Kesälauantaille oli luvattu aurinkoista keliä, ja Euroopassa lomat alkaneet, ja Kauppatori täyttynyt turisteista. Mun piti lähteä reissuun aamupäivästä, mutta sen verran tuli kuhnailtua vapaapäivän kunniaksi, että kello oli jo lähemmäs yksi kun saavuin Kauppatorille.

Laiturilla oli neljä jonoa. Ne olivat niin pitkiä, että oli mahdotonta sanoa mihin jonotettiin. Pelasin varman päälle ja otin ulommaisen jonon. Ajattelin, että se minimoi riskin joutua Korkeasaaren lautalle.

Ensimmäinen lautta tuli, siihen ei mahtunut.

Jonkin ajan kuluttua tuli toinen lautta. Jono hupeni melkoisesti, mutta siihenkään en vielä päässyt. Ihmiset etuilivat röyhkeästi, turistit kävivät kysymässä mihin pitää jonottaa, ja miksi jonotus on tällainen. Lastenrattaiden omistajalla oli parempi onni, kun pääsivät sniikkaamaan jonon ohi ajoportista - muut pakotettiin menemään kääntöportin kautta.

Ja se laivahenkilökunta on aina ollut todella vittumaista väkeä, mutta nyt näillä näytti olevan hermot tavallista enemmän pinnassa. Ärjyivät naama punaisena komentoja kuin armeijassa ikään - suomeksi tietysti. Ehkäpä turistit ymmärtävät paremmin jos asiansa huutaa?

- Ei sieltä!
- Takaisin... TAKAISIN!!!
- Kiertäkää tuolta!
- Ei tästä!

Kolmanteen paattiin mahduin. Sitäkin mä vähän ihmettelen, kun laivassa oli tilaa vielä vaikka miten paljon ja kuuluttivat sitten kuitenkin laivan olevan täynnä - ja paatti lähti sitten seilaamaan puolityhjänä? Miksi on iso laiva jos sitä ei voi kerran lastata täyteen? Eikö ole pelastusliivejä kaikille tms? Aivan tolkutonta. Laitoinkin tästä kyselyä HSL:lle.

Lauttamatka kesti sen 15-20 minuuttia jona aikana itsekin rauhoitun kummasti. Laiturille päästyäni käännyin heti oikealle ja kävelin Pikku-Mustan ja Länsi-Mustan saarille. Turisteja ei täällä juuri ollut, vaan kaikki kurvaavat yleensä Kustaanmiekalle päin. Harvemmin itsekään olen täällä ollut, joskus juhannuksena vain.

Länsi-Mustan saari.

Muutama asuintalo täällä oli sekä muureja ja kallioita. Ryhmä epäilyttävän näköisiä hampuuseja takkutukkineen tulivat eräästä rapusta pihalle. Mä olisin aina halunnut asua täällä Suomenlinnassa yhden vuoden, jotta näkisin vuodenvaihtelujen erot, mutta jos naapurusto on tuommoista niin antaapa olla. Sitä mä olen ihmetellyt ketä tänne pääsee asumaan - ilmeisesti sitten sossun asiakaskunta jos pitäisi veikata - joskin virallisestihan se termi taitaa olla "taiteilija".

Meri-ilmaston rapauttama talo.
Viihtyisämpi pytinki.

Nurmikkoalueet olivat niin täynnä hanhenpaskaa, etten ole koskaan nähnyt mitään sellaista. Heinikkoalueille en niin ikään viitsinyt mennä. Isosaaressa armeija-ajan viettäneenä muistan, että tuollaisten heinäalueiden läpikävellessä altistaa itsensä suotta punkkien purtavaksi.

Hanhien valtaama biitsi.

Palasin takaisin satamaan. Siwa oli muuttanut laiturialueelle sitten viime näkemän. Sinne oli niin tolkuton jono, että päätin jättää menemättä, kun en ollut varma mitä sieltä olisin edes tarvinnut. Sen sijaan menin Suomenlinnan Panimoon, jonne pääsi takakautta terassille. Siinä oli vain hieman jonoa tiskille ja muutama istumapaikka vapaana niin päätin jäädä tänne. Sitä mä en olisi etukäteen uskonut, miten helvetin kauan piti siinäkin jonotella; ruokatilaukset tehtiin niin ikään luukulle, ja tottahan toki siellä oli joku eukko joka tilasi ruokaa valtavalle määrälle ihmisiä - ja tietysti erikoistilauksena niin että annoksia piti modata. Siinä meni varmaan vartti taas elämästä.

Kun kerran panimossa olin niin pitihän sitä omaa kaljaa tilata. Maksoi 8€ muki, mutta oli yllättävän hyvää. Suosittelen. En tiedä miten vahvaa kaljaa se oli, kun hetken aikaa tunsin olevan juovuksissa. Päätin kävellä hetken. Aurinko paistoi eikä pahemmin tullut ja olin kahden vaiheilla pärjäsikö ilman hupparia vai ei.

Iso Mustasaari.
Muurta.
Saaristolaistönö.

Katselin hetken aikaa meininkiä Kustaanmiekalla. Ihmisiä oli täällä piknikillä, ja jotkut uskalsivat ottaa aurinkoakin ja toiset tyhjennellä viinipulloa. Mä menin Walhallan aurinkoterassille. Uskomatonta, ei yhtään jonoa, ja vain muutama ihminen! Pienen hetken päästä siihen tuli kyllä perhe, joka ei sinällään minua häirinnyt mutta lapsi vaikutti ekstrovertiltä. Ei mulle olisi tullut pienenä pieneen mieleenikään mennä jutskaamaan mitään tuntemattomille, eikä kyllä vieläkään. Nimi oli Siru; en tiedä juontuuko nimi sim-korteista ja sen semmoisista vai ovatko vain omiaan kuvaamaan onnettomuuden aiheuttamia tuhoja siinä missä särö tai lommokin?

Kusenmiekka, josta matkustajalaivatkin ahtautuvat menemään.

Kaljalla.
Walhallan aurinkoterassille johtava corridor.

Kävin hyvin haisevassa vessassa muurien sisällä ja jatkoin matkaani. Taivas oli vetäytymässä pilviverhoon, mutta kävin vielä istuskelemassa rantakalliolla hetken aikaa, kunnes uusi kusihätä pakotti minut jatkamaan. Poikkesin vielä Cafe Piperiin juomaan yhden lonkeron, tänne oli jo taas hieman enemmän jonoa. Mutta ihan viihtyisä paikka noin muuten.

Rantatörmää kiertävä polku.

Aikaa oli kulunut sen verran, että katsoin päiväretken Suomenlinnaan suoritetuksi ja palailin pikku hiljaa laiturille päin. Täällä ei ollut niin paljon jonoa kuin Hesan päässä - varmaan ihmiset jakautuivat poislähdön suhteen erilailla eikä ruuhkahuippuja päässyt syntymään - eikä paattia pitänyt odotellakaan kymmentä minuuttia kauempaa. Tarkenin istuskella venematkan ulkona, joskin hupparin joutui laittamaan uudelleen päälle. Sen verran oli alkanut meri-ilma hiukomaan, että ensi töikseen kaupunkiin saavuttuani piti pitzelle taas päästä.

Mutta sellainen retki tänä vuonna. Ja arvosanaksi voisi antaa ehkä 4/5... kyllähän mä tiesin mitä tästä tulee, joskin jonotus kiristi hermoja ja jopa vähän yllätti. Se verotti sen pinnan. Mutta Suomenlinna on ja pysyy edelleenkin Hesan suosikkipaikkanani.


maanantai 20. heinäkuuta 2015

402# Zürich, 3

2.7.2015, Thursday, +34, Clear, Zurich, Switzerland

Matkoilla tulee aina nukuttua niin kovin levottomasti. Pieniä pätkiä. Toki kuumuuskin saattoi olla osatekijänä, miksi niin huonosti unetti. Tänään oli tarkoitus suoriutua kotiin.

Kävin aamiaisella yhdeksän kieppeillä. Art vaimoineen tarjosi viimeiset huvit. Kuiva ja mielikuvitukseton aamiainen alkoi muuten niin tympimään mieltä. Huoneessa otin suihkun ja mietin mitä sitä tekisi. Huone piti luovuttaa klo 11.30 mennessä - erikoinen aika sinänsä - joten sitä olisi voinut tehdä tunnin kierroksen kylillä. En kuitenkaan keksinyt mitä siellä olisi vielä näkemistä niin lyhyen matkan päässä, joten jäin huoneeseen katselemaan televisiota. Siivooja ryykäsi huoneeseen kun olin kalsareillani, mutta häntä tuntui hävettävän enemmän kuin minua. Luin sähköpostista lentoni olevan ylibuukattu, ja minua vähän hermostutti mahdanko mahtua lennolle. Mulla on ollut ennenkin vaikeuksia päästä lennolle ylibuukkauksen takia. Tokihan siitä saisi jonkinlaisen korvauksen - olikohan se nyt 200 € yli 1500 km:n lennoista - mutta olisi se kiva päästä ajallaan kotiinkin.

Luovutin huoneen klo 11.30. Lento lähtisi klo 15.20, joten mulla olisi aikaa toteuttaa vielä kävelylenkki tai sitten poiketa vaikka kaffelle jonnekin. Melko pienen hetken sisällä huomasin suunnitelmat mahdottomaksi; ilma oli todella helteinen ja 8 kilon reppu selässä. Ei kykene.

Ovenvahti.

Menin juna-asemalle ja ostin lipun automaatista - se oli helppoa, koska lentoasema oli automaatissa pikavalintana ja reilun 10 minuutin junamatkan jälkeen olin jo kentällä. Kello oli vasta vähän päälle 12. Mä en ollut tehnyt check iniä lennolle, joten mun piti odottaa lähtöselvityksen avausta, joka avautui vasta 13.20. Kävin pyörimässä läheisessä lentoaseman ostoskeskuksessa - siellä oli sentään jonkinlainen ilmastointi. Kun en muuta keksinyt niin poikkesin oluelle. Aloin selaamaan ruokalistaa, mutta tarjoilija keskeytti minut ja alkoi luettelemaan ruokalajeja. Ärsytti niin, että pyysin tuomaan jotain missä ei ole sieniä. Tarjoilija hieman häkeltyi, mutta tuli hetken kuluttua Spaghetti Bolognesen kanssa - en tiedä oliko se vittuilua, mutta ruoka oli hyvää.

Siltikin piti vielä odotella ennen kuin check in avattiin. Sillä välin lähtöselvitystiskiin oli tullut melkoinen lauma erikulttuurillista väkeä, vallaten kaikki tiskit vaikka selvästi kuuluivat samaan porukkaan. Yksi niistä oli kerännyt kaikkien passit, ja silti he jonottivat kaikkiin lähtöselvitystiskeihin, välillä vaihtaen jonoja. Ja niillä on muuten aina sitä tavaraa niin jumalattomasti. Kun lähtöselvitys viimein avattiin ja näiden vuoro tuli, niin totta kai laukut olivat ylipainoisia ja alkoivat sitten siirtämään kamaa toisesta laukusta toiseen - tätähän ei tietenkään ole voitu tehdä esim. kotona valmiiksi. Välillä hermostuivat toisiinsa ja huusivat täyttä kurkkua. Lapset tappelivat niin ikään; semmoinen taaperoiässä oleva alkoi hakkaamaan äitiään, ja kaikki nauroivat sitä vatsat kippurassa. Enhän mä voi tietenkään ottaa lastenkasvatukseen kantaa kun ei omaa jälkikasvua ole, mutta olisin luullut että tässä kohdassa nauramisen sijaan olisi toruttu lasta kertomalla, että lyöminen on väärin.

Kaiken kruunasi tietenkin aivan uskomaton paskanhaju. Vielä kymmenen vuotta sitten ajattelin, että kyseinen väki ei pyyhi pylleriään siksi kun heillä ei ole vessapaperia, mutta myöhemmin sain kuulla että sitä ei pyyhitä siksi kun se kuuluu kulttuuriin. Nämä olivat varmasti jotain hienompaa väkeä kun asuvat Sveitsissä ja matkustanevat kotimaahansa vain lomailemaan (Hesan kautta), mutta siltikään länkkärimaista hygieniatasoa ei noudateta. Rukoilin mielessäni, että saan paikan näistä pitkän matkan päästä.

Viimein tuli mun vuoro. Virkailija sanoi, että kyllä mä olen tehnyt jo check inin. Se on minusta outoa. Tulisiko sitten se Finnairilla jotenkin automaattisesti? En kuitenkaan ollut saanut asiasta sähköpostia tai edes tekstaria. Pyysin printtaamaan boarding passin jonka virkailija tekikin. Sitten pääsin etenemään viimein turvatarkastukseen asti. Se menikin melko jouhevasti, eikä metallinpaljastinkaan minua käräyttänyt.

Röökikoppi. Ei suinkaan mitään mainosta?

Kiertelin muutamat myymälät, mutta olivat sen verran kalliit brenkut että päätin jättää ostamatta. Sen verran mulla oli aikaa, että ehdin poiketa oluelle. Laskutuskäytäntö oli vähän omituinen - ensin istuttiin pöytään, sitten tilattiin lasku. Lasku tuli, mutta se piti käydä maksamassa erilliselle krupieerille. Noh, kai sillä oli sitten työllistävä vaikutus.

Ravintolan hinnasto. Kallista on.

Lento lähti ajallaan. Kone oli pieni, rivillä oli vain kaksi paikkaa käytävän molemmilla puolin, eikä rivejäkään ollut kovinkaan paljoa. Sain kuitenkin paikkani, joten ehkäpä joku oli jäänyt vapaaehtoisesti sitten lennolta pois. Mulla oli ikkunapaikka viidennellä rivillä, vieressäni joku ukko josta en pystynyt päättelemään minkä maalainen oli. Lähtöselvityksessä edessäni poukkoilleita ei ollut kuin yksi edessäni - mutta hänen kaksi lastaan ja muija istuivat business-luokassa!? Se oli minusta outoa, ehkä rahat tai istuinpaikat eivät sitten riittäneet että koko nelikko olisi siellä istunut? Lapset sitten juoksivat koko ajan business-luokan ja isän väliä, lentoemäntiä se varmaan vähän ärsytti kun business-luokka yleensä eristetään verholla tavallisesta rahvaasta.

Äijä oli melko nuoren oloinen ja mikä hämmästyttävintä, sille kasvoi jumalauta parta 2,5 tunnin lentomatkan aikana. Enpä ollut sellaistakaan nähnyt. Lapset olivat melko pieniä; tyttölapsia molemmat. Mietin, mahtoiko jätkä olla masentunut. Eikös siellä päin maailmaa tyttölapset ole vähän niin kuin huono jutska?

Ajatukseni rupesivat menemään niin typeriksi, että päätin tilata shampanjaa. Ja viinin. Ne maistuivat hyviltä, jopa viini josta en muuten niin välitä. Vieruskaverini ei tilannut mitään, mutta poikkesi onneksi vessaan ja pääsin sinne samalla itsekin. Loppumatkan katselin ikkunasta, kirkasta keliä riitti Hesaan saakka.

Hiukan kone oli myöhässä vastatuulesta johtuen, mutta koska mulla ei ollut ruumatavaraa niin pääsin lentokentältä aika nopeasti pois. Kello oli puoli kahdeksan illalla. Matkani aikana uusi junarata keskustan ja lentokentän välillä oli avattu, ja päätin sitä testata koska kuntoa tuntui vielä riittävän. Lentokentän juna-asema ei ollut vielä valmis, joten piti ensiksi ottaa bussi Aviapoliksen asemalle. Bussi tuli sopivasti eikä siellä ollut kuin yksi matkustaja minun lisäkseni.

Upouusi Aviapoliksen juna-asema.

Aviapoliksen asema tuntui isolta ja autiolta. Ilmastointi oli mieletön, ja palelin kovasti. Siistihän se tietysti oli. Junaa piti odottaa nelisen minuuttia.

Junassa mulla ei riittänyt arvo matkakortilla, joten ostin kolikoilla Vantaan sisäisen lipun konnarilta - mulla oli Helsingin sisäinen lippu jo - kun automaattejakaan en asemalta löytänyt. Matka Hesaan kesti about puoli tuntia, joten eipä tuossa nyt hirveästi voittanut bussiin verrattuna. Ilma tuntui siedettävältä täälläkin. Asema kuhisi roskaväkeä ja känniläistä. Ei ollut vaikea arvata, mihin lintukotoon oli taas päästy.

Huomioitavia asioita:

Miksi ihmeessä olin jättänyt allergialääkkeet pois? Niitä tosiaan tarvitaan Sveitsissä yhtä lailla kuin Suomessakin, heinäaikaan.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

401# Zürich, 2

1.7.2015, Wednesday, +32, Clear, Zurich, Switzerland

Päivän retkikohde.

Heräsin klo 7.30, mutta torkutin kahdeksaan saakka. Sittenkin vielä kupeksin suihkun ja surffailun kanssa, enkä päässyt aamiaiselle vasta kuin hieman ennen yhdeksää. Sama aamiainen kuin edellisenäkin aamuna. Amerikkalainen vanhuspariskunta oli myös.

Mä en tiedä laittavatko ulkomailla ihmiset maitoa kahviinsa blandikseksi, sillä täälläkin oli tarjolla vain kuumaa maitoa peltipurkissa jolloin siihen kajoaminenkin oli mahdotonta. Veikkaisin kuuman maidon olevan tarkoitus käytettävän esimerkiksi kaakaoon? Mutta mä olen salaa lorauttanut sitä aina hieman kahvin sekaan. Muuten kahvi on ollut ulkomaiseksi ihmeen hyvää.

Huoneestani lähdin ennen kymmentä. Vaikka minulla ei mikään tiukka päivän ohjelma ollutkaan suunnitteilla niin en halunnut törmätä siivoojiiin; huoneessani haisi hirveälle ja tyhjiä oluttölkkejä oli jostain kertynyt. Marssin ensiksi taas juna-asemalle. Olin päättänyt tehdän retken Uetlibergiin; se oli n. 860 metriä korkea mäennyppylä Zürichin vieressä, joka tarjosi ainakin näkymät kaupunkiin eikä sinne olisi kovin pitkä junamatkakaan.

Koitin ostaa junalippua automaatista, mutta se osoittautui liian haasteelliseksi tehtäväksi. Automaatteja oli erilaisia enkä tiennyt pitikö eri kohteisiin ostaa lippu eri (firman?) automaatista, enkä tiennyt zoneista tms tuon taivaallista. Joten piti mennä taas jonottamaan samaan lipputiskiin. Näin yhdessä kassatiskissä saman naisen, joka möi myi minulle edellispäivänä lipun Vaduziin ja toivoin etten joutuisi hänen asiakkaakseen. En onneksi, vaan semmoisen rillipäisen pojan. Hän myi minulle riittävän lipun, joka oli voimassa vuorokauden. Mun olisi kannattanut ostaa lippu vasta iltapäillä, koska sitten olisin päässyt samalla lipulla seuraavana päivänä lentoasemallekin; nyt meni 6,60 frangia haaskuun.

Junalinja oli S10 ja Uetliberg oli pääasema, joskin jotkin S10-junat menivät eri paikkaan haarautuen väliasemalta, joten tarkkana kannatti olla. Juna lähti laiturilta 22, jonka löytäminen oli jo astetta vaikeampaa. Raiteet 1-18 olivat yläkerrassa, 19-44 sijaitsivat alakerrassa. Menin siis liukuportaat alakertaan. Lipunmyynnistä tuntui olevan puolen kilometrin matka ennen kuin oikea raide viimein aseman vasemmalta puolelta löytyi. Sen verran oli onneksi aikaa, että ehdin vielä käydä ostamassa lisää etovaa OK-vettä.

Junamatka kesti vain reilut 20 minuuttia, nousten maltillisen tasaisesti mäenrinnettä ylöspäin.Vähätkin matkustajat jäivät välipysäkeillä pois, vain pari poikaa maastopyörineen jatkoi perille saakka kanssani. Taisivat harrastaa alamäkiajoa, joka ymmärtääkseni olikin suosittu laji. Myös vaellusreittejä täällä olisi ollut paljon, ja mielessäni harmittelinkin ettei semmoiseen ollut tällä kertaa mahdollisuuksia.

Uetlibergin juna-asema.
Maaseutu.
Liikennemerkki jalankulkijoille.

Uetlibergin asemalla oli pieni ravintola, näköalatasanne ja lasten leikkipaikka. Täältä lähti polkuja ympäriinsä, mutta itse otin suunnaksi Uto Kulmin, joka on pieni hotellin Uetlibergin huipulla. Sinne oli juna-asemalta kymmenen minuutin matka, mutta se oli jyrkkää ylämäkeä ja portaita, joten aikamoisen raskas. Ylhäällä näköalat olivat kuitenkin hienot; toki piti olla sellainen kirkas päivä jotta mitään näkisi, nyt sellainen osui onneksi kohdallensa. Uto Kulmille oli rakennettu vielä jonkinlainen torni, jonne normaalisti kai pääsi kiipeämään, mutta nyt siinä oli korjaustyöt käynnissä ja pääsy kielletty. Nettisivuilla oli kuitenkin web-kamera, joka räpsi kymmenen minuutin välein kuvaa, joten kotin hengailla näköalapaikalla sen aikaa että Pp minut Suomessa siihen bongaisi.

Siellähän se Zürich on.
Torni.

Tarkistin maisemat, istuin hetken aikaa puiden varjossa juoden ja syöden eväitä. Siihen tuli joku nuori mies virittelemään kolmijalkaa ja vakuuttavan näköistä kameraa, ja hetken ajan päästä tuli luokseni ja kysyi haluanko osallistua johonkin matkailuohjelman haastatteluun. Kieltäydyin luonnollisesti kunniasta. Sanoi kuitenkin tunnistaneensa minut heti suomalaiseksi aksentistani - taas!

Vaelluspolulle tästä.

Kelpaisi patikoida.

Hotellissa oli myös ravintola, jossa olisin halunnut käydä juomassa vaikka yhden oluen kuuman päivän kunniaksi, mutta en ymmärtänyt miten se toimi. Tarjoilija pysäytti minut ja hoki jotain selbst-juttua, eli varmaan olisi pitänyt itse hakea jostain juomat, mutta mistä? En nähnyt kuin keittiön. Joten pakenin paikalta etten mokaisi itseäni enempää.

Palasin takaisin alas Uetlibergin juna-asemalle ja kävin baarissa. Täällä sain sentään itselleni oluen haettua. Junia kulki Uetlibergin ja Zürichin välillä puolen tunnin välein, joten ennätin käydä vielä vessassakin. Iloa tuotti myöskin taskussani ollut vuorokausilippu; jos olisin ostanut yksittäislipun, niin täällä se olisi pitänyt ostaa automaatista ja toisekseen, luulenpa että vuorokausilippu tuli jo hieman halvemmaksikin? Taisi maksaa jotain 17 frangia. Sinällänsä lippuja ei kysytty missään vaiheessa, joten periaatteessa hukkainvestointi, mutta junassa varoitettiin kyllä lipuntarkastajista ja sakoista - ensimmäinen sakko oli kuulemma vielä melko pieni, mutta jos jäi toisen kerran kiinni pummilla matkustamisesta, piti jo pulittaa huomattavasti enemmän.

S10-juna Uetlibergin asemalla.
Matkustus helppoa infotaulujen ansiosta.

Takaisin Zürichin asemalla onnistuin yllättämään itsenikin ja osasin suoraan ykkösellä Bahnhofstrasselle. Se oli Sveitsin "arvokkain" katu; siellä oli merkkiliikkeitä, timantti- ja kultakauppoja, pankkien pääkonttoreita jne. Kuulemma kultavarastot ja pankkiholvit olivat suoraan jalkakäytävien alapuolella. Ihmiset kulkivat kuumasta päivästä huolimatta hienoissa puvuissaan ja minua vähän hävetti oma vaatetukseni.

Koenigsegg. Tuleva autoni.

Käveltyäni itseni lähes uuvuksiin päädyin jälleen Grossmünsterin kirkolle. Olin tarkistanut hotellissa matkaopaskirjastani, että torneihin pitäisi kyllä päästä kiipeämään. Istuskelin hetken kirkon penkeillä, siellä oli ihan viileää. Kirkkosalin takana oli joku jätkä istuskelemassa pöydän ääressä ja kävin kysymässä häneltä miten torniin pääsisi. Ukko pyyti 4 frangia sisäänpääsymaksua ja ohjasi sen jälkeen pienelle ovelle - jossa olisi voinut kuvitella olevan siivouskomero tai sakasti tms.

Ensimmäiset 60 rappua olivat hyvin kapeita kierreportaita, ja vähänkin isomman kaverin oli niitä jo vaikea kivuta ylöspäin - etenkin jos sattui tulemaan vastaantulija. Sitten vähän helpotti ja pystyi jo olemaan selkä suorana ja levähdystasanteitakin oli enemmän. Portaita oli mun laskujen mukaan kaiken kaikkiaan 186 - ja kyllähän siinä hiki lähti uudestaan virtaamaan ja jalat menivät hapoille. Kuvasin maisemat ja palasin alas.

Kirkon tornin kierreportaat.
Kännykkäkuvaa Grossmünsterin tornista otettuna.

Löysin itselleni lounaspaikan. Tilasin kaljan ja jonkun makkarajutun joka olikin aika tuhti annos. Kävin sitten vielä samassa minimarketissa jossa olin shoppaillut jo pari kertaa aiemmin ja ostin vittuuntuneen oloiselta jätkältä hieman juomista. Palasin hyvin ansaitulle lepotauolle hotelliin. Oli kovin kuumakin.

Valotolppa.

Nukkumisessa, suihkussa ja ihmettelyssä meni melkein neljä tuntia. Sitten kylille. Tein pitkän kävelylenkin, joskin mitään uutta ja merkittävää ei vastaan enää tullut. Nyt oli kyllä Zürich nähty. Rantaterassilla kävin juomassa vielä oluen, Kämpin hinnat.Löysin saman kebab-paikan kuin ensimmäisenä päivänä josta olin kovasti tykännyt ja kävin siellä nytkin uudelleen, taisi olla paikan nimi 1001, osoitteessa Niederdorfstrasse 4. Otin eri kebabin kuin viimeksi. Se ei ollut yhtä hyvä kuin se ensimmäinen, mutta 4/5. Samaan pöytään änkesi joku ukko; ensiksi se viskasi tuhkakupin maahan ja kysyi en kai polta. Hetkeä myöhemmin joku amerikkalaisturisti kaatoi kokiksen ukkelin niskaan. Käsittämätöntä porukkaa.

Rantaraitin kaljapaikka.

Kävelin vielä hetkisen ja olisin käynyt Coopissa, joka on täällä yleinen kauppaketju, mutta jonot olivat kuin Hesassa juhannuksen alla. Kävin sitten vain rautatieaseman kioskissa hakemassa tölkillisen olutta ja palasin tolkuttomassa kuumuudessa hotelille katselemaan telkkaa ja dataamaan.

tiistai 7. heinäkuuta 2015

400# Liechtenstein

30.6.2015, Tuesday, +29, Clear, Vaduz, Liechtenstein

Maabongaus nro 31.

Nukuin keskinkertaisesti. Herätyskellon olin laittanut soimaan klo 7.20, mutta tuli puoli tuntia torkuteltua. Kävin suihkussa, jonka jälkeen päätin käydä testaamassa alakerran aamiaisen, kun sellainen kerta kuului huoneen hintaan. En siitä ihmeitä odottanut eikä se ihmeitä tarjonnutkaan; croissantin ja sämpylän, kahvia, mehua ja jugurtin. Aamiaishuone oli täynnä, taisin saada viimeisen vapaan pöydän. Syönnin ohella huomioni kiinnittyi vanhaan amerikkalaispariskuntaan; ukolla ei tuntunut ainakaan näkö- eikä kuuloaisti toimivan enää kovinkaan luotettavasti. Aina kun haki jotain noutopöydästä pyyhälsi pöytänsä ohi, jolloin nainen huusi miehelleen "Art. Art!", jolloin ukkelin naamataulussa ollut hukassa oleva ilme muuttui hämmästykseksi. Kovin vahvasti ei tuntunut pyyhkivän muijallakaan. Mutta ei kai siinä, hienoa että ovat löytäneet seikkailuhenkisyyden vanhoilla päivillään ja lähteneet tutustumaan ennakkoluulottomasti Eurooppaan.

Kävin huoneessa pakkaamassa päivän retkikamat pieneen kantoveskaan - unohtaen vain käsidesin. Olin suunnitellut tekeväni pienen ekskursion Liechtensteinin pääkaupunkiin, Vaduziin. Matka ei näyttänyt suurelta kartasta katsottuna, mutta Liechtensteinissä ei ollut lentoasemia, rautatieasemia eikä satamia - joten hieman haastetta matka kuitenkin tarjosi.

Ensiksi menin rautatieasemalle. Heti halliin tullessa pääovilta oikealle puolen jäi turisti-info. Kävin kurkkaamassa, mutta vuoronumerolaite oli särki ja ihmisiä tungeksi siihen malliin, että en viitsinyt alkaa kyseenalaistamaan hermojani heti aamusta. Jatkoin hallia eteenpäin, ja niin ikään törmäsin vähän huomaamattomaan lipunmyyntipisteeseen. Pieni jonotus ja pääsin virkailijan luo, jolta ostin meno-paluu lipun Vaduziin (en ollut ihan varma miten tuo kuuluisi lausua mutta lausuin sen suomalaisittain "vaduz" ja hyvin näytti myyjä ymmärtävän). Lippu oli vuorokauden voimassa joten ei ollut niin tarkkaa millä kulkuneuvoilla mihinkin aikaan liikkui, eikä sitä tarvinnut edes leimata (junassa konduktööri tuli leimaamaan sen myöhemmin). Ensin oli junamatka Sargansiin, jossa piti vaihtaa bussia joka vei sitten perille Vaduziin. Lipunmyynnistä olin saanut aikataulutulosteen, jossa oli merkitty tarkasti lähtölaiturit ja bussinnumerot ja kellonajat. Lippu tuli maksamaan 78 frangia; olin kuitenkin varautunut maksamaan siitä peräti 115 frangia googlauksen perusteella, joten ihan niin paha tuo summa ei sittenkään ollut. Ehkä lippu yksittäin ostettuna olisi sitten maksanut enempi. Ja toisekseen, en olisi tiennyt mistä lippu edes ostetaan Liechtensteinin päässä - todennäköisesti olisi pitänyt ostaa vielä bussi- ja junalippu erikseen.

Junia lähti puolen tunnin välein, joten mulla oli hyvää aikaa siinä etsiä oikea raide ja hakea kaupasta hieman juotavaa. Oli luvattu lämmin päivä, joten piti aina muistaa juoda tarpeeksi ettei nestehukka päässyt yllättämään.

Jaa tässä onkin junani.

Juna lähti täsmällisesti aikataulun mukaan klo 10.07. Muita matkustajia junassa ei montaakaan ollut. Vähän minua häiritsi sellainen banaanikakan haju ja olin vähän huolissani tuliko lemu minusta vai edessä olevasta vuvvesta (en haistanut hajua enää junan jälkeen). Juna oli mallia IC - todennäköisesti Zürichin ja Sargansin väliä varmasti tahkosi muutama hitaampikin paikallisjuna - eikä se kestänyt tuntia kauempaa, välipysäkkejä ei ollut. Maisemat olivat todella kauniita, sellaisia tyypillisiä alppimaisempia kirkkaine järvineen ja lumihuippuisine vuorineen. Oli metsää ja peltoa, joillakin rinteillä viljeltiin viiniä ja nautakarjaa näkyi kellot kauloissa tuon tuosta. Junanvartta reunustivat tiuhaan pienet kylät, jossa siistit ja hyväkuntoiset omakotitalot kertoivat omaa kieltään vauraasta taloudesta. Järvillä kelluivat valkoiset purjeveneet.

Sargansissa oli 14 minuuttia aikaa vaihtaa junasta Vaduzin bussiin. Bussilaiturit olivat heti juna-aseman vieressä ja opastuskyltit toimivat hienosti. Löysin neonkeltaisen värisen, kaksikerroksisen bussin helposti. Kuskia ei ollut mutta ovet olivat auki, joten menin sisään istumaan.

Jaa tässä onkin bussini.

Bussi lähti ajallaan, vain muutama matkustaja siellä oli minun lisäkseni. Bussilinja oli numero 11. Linja 12E olisi mennyt suorempaan, mutta semmoista ei näkynyt eikä busseja niin usein mennyt että olisin alkanut sellaista odottamaankaan. Saipahan nyt lisäkierroksen maassa nimeltä Liechtenstein. Matka kesti 31 minuuttia, ja siinä ajassa ehti näkemään jo puolet koko maasta, joka oli vain n. 25 kilometria pitkä ja kuusi kilometriä leveä. Bussissa oli kuulutus ja infotaulu josta näki kaupungin ja pysäkin missä kulloinkiin oltiin. Mä olin varmaan kolmessa eri kaupungissa ennen Vaduzia. Mitään eroja näiden kaupunkien - tai kyläpahaisia ne olivat - ei maallikko voinut erottaa, enkä mä muista enää niiden nimiäkään. Olisikohan Balzers ollut yksi? Tuskinpa tarvitsen sitäkään tietoa jatkossa; muistan lukeneeni jostain, että Liechtenstein on maailman suurin tekohampaiden tuottaja. Tämä voisi jo ollakin tietovisakysymyksenä.

Rhein-joki toimi rajajokena. Olen nähnyt joen aiemmin esimerkiksi Kölnissä ja Düsseldorfissa, jolloin leveällä joella matkasivat isotkin proomut ja laivat. Täällä joen alkupäässä kyseessä oli melkeinpä puro vain. En olisi arvannut tosiaankaan samaksi Rheiniksi, ellen olisi opaskirjasta lukenut.

Jäin pois Vaduz Post- pysäkillä, joka oli hieman isompi pysäkki. Melkeinpä sen tekisi mieli jo laskea bussiasemaksi, vaikka mitään erillistä asemarakennusta ei ollutkaan. Se oli kuitenkin selvästi keskuspaikka pääkadulla. Kerrosta ylempänä kulkeva katu oli puolestaan nimeltään Städtle; se oli kävelykatu, joka oli oikeastaan ainoa turisteja kiinnostava alue. Siinä oli muutamia liikkeitä ja pari ravintolaa, eikä se ollut kovinkaan montaa sataa metriä pitkä.

Taidetta Vaduzin kaduilla.
Suihkulähde, jonka vettä ei juuri näy.

Ensiksi kävin turistikaupasta ostamassa muutaman postikortin ja merkit. Myyjä neuvoi, että toisin kortit sitten takaisin hänelle. En ymmärtänyt miksi, ja veinkin ne myöhemmin Vaduzin pääpostiin (joka oli Städtlellä - ja perille nuo näyttivät tulleen). Löysin sopivan kippolan, jossa oli sen verran sopivan vähän porukkaa että uskaltauduin sinne itsekin. Tilasin oluen, ja hetken selattuani ruokalistaa myös sapuskaa kun kellokin oli melkein jo 12.

Söin ja kirjoitin postikortit. Kävelin sitten kävelykadun toiseen päähän, jossa turistit kyselivät minulta miten pääsee rinteen huipulla olevaan kuninkaanlinnaan. Olin sitä itsekin funtsinut, mutta olin nähnyt eräässä risteyksessä kyltin jossa mainittiin linna ja heti perään "No visit", joten eipä tuonne taida pääsyä olla. Linnassa liehui vielä lippu salossa, eikös se tarkoita silloin sitä että itse kunukin on kotona?

Kununlinna mäen päällä.

Kävin kirkossa, se ei ollut sisältä kovinkaan ihmeellinen. Äitee oli ennen matkaa neuvonut, että kirkon alapuolella on vessat - nyt olisi ollut sinne tarvetta mennäkin, mutta enpähän vaan vessoja löytänyt.

Vaduz, Liechtenstein.

Kello tuli 13, ja olin aiemmin lukenut opaskirjasta, että Vaduzin postimuseossa (Städtle 37) kannattaisi piipahtaa. Se avattiin klo 13 (oli kai se aamullakin auki, mutta kiinni tunnin verran puolilta päivin), ja jos museo on ilmainen niin miksipä en sinne menisi. Täysi floppihan se oli, pari piskuista salia eikä mitään ihmeellistä nähtävää, mutta pääsinpähän ainakin käymään vessassa. Yläkerran museo oli remontissa.

Hetken aikaa istuskelin puiden varjossa katsellen ihmisiä, kunnes huomasin oksilta putoilevan jotain semmoisia keltaisia leppäkertun näköisiä hyönteisiä, jotka purivat kipeästi. Kävin viemässä kortit postiin, ja päätin käydä juomassa vielä oluen viereisellä terassilla. Vaikka istuskelin varjon alla, niin keli tuntui kuumalta kun en ollut sellaiseen tottunut. Eräällä seinustalla näin pienen sääaseman, joka indikoi Celsius-asteita olevan liki kolmisenkymmentä.

Sääasema.

Lehto.
Lunta.

Oluen jälkeen yritin väkisin vielä hieman kierrellä, mutta kun ei ole mitään kiertämistä. Samat aasialaiset turistit tulivat ties kuinka monennetta kertaa vastaan. Palasin bussipysäkille katsomaan, miten busseja sattuisi menemään. Aikataulun mukaan klo 14.26 piti mennä bussi, vaan eipä sitä koskaan tullut. Piti odottaa 15 minuuttia seuraavaa bussia, joka tällä kertaa tulikin. Mä en tiedä, olisiko takaovesta saanut nousta kyytiin, mutta nousiin bussiin niin kuin Suomessa; etuovesta ja näytin vielä lippua kuskille.

Vaduzin bussiasema.

Bussi oli täynnä väkeä; mä istuin takaosassa koululaisten keskellä, selkä menosuuntaan päin. Ilmastointi ei toiminut tai sitten sitä ei oltu laitettu päälle, ja siellä oli varmasti 40 astetta kuumaa. Alle kymmenvuotiaat lapset melusivat niin, että järki meinasi lähteä. Miksi jumalauta niillä täytyy olla täällä koulua kesälläkin? Ne roikkuivat tangoissa kuin pienet apinat. Jossain vaiheessa joku keksi alkaa takomaan pehmeitä istuintyynyjä niin, että vuosikausien pölyt nousivat ilmaan. Tästä innostuneena kaikki bussin penskat alkoivat takomaan istuintyynyjä niin, että ilma oli aivan ruskeana pölystä. Kyllä mä olisin sanonut niille jos olisin saksaa osannut. Nyt tyydyin kyttäilemään etuosasta paikkaa, jos sellainen vapautuisi. Varmaan noin vartin päästä vapautuikin ja mä ryykäsin siihen istumaan. Käytävän toisella puolen istui aggressiivinen kännikala, joka alkoi solvaamaan minua saksaksi. Aivan uskomaton matka, pahin koskaan. Ajattelin, että matka ei lopu ikinä.

Ruuhkaa Vaduzissa.

Linnanen.

Takaisin Sargansissa oli jo helpompaa. Juna lähtisi vasta vartin kuluttua joten ehdin kauppaan ostamaan juotavaa - se helkkarin tyynypöly tuntui jääneen kurkkuun lopullisesti. Sveitsissä juomavesikin on törkykallista - puolen litran pullo 3,50 frangia! Tämä siis Eviania; löysin nyt pullon OK-merkkistä vettä, joka maistui karsealta mutta maksoi vain 1,50 frangia.

Juna tuli ajallaan. Ymmärsin jopa saksankielisestä asemakuulutuksesta sen verran, että osasin siirtyä oikeaan kohtaan asemalaituria (mulla oli kakkosluokan lippu), ja tämän ansiosta sain hyvän istumapaikan muuten niin melko täydessä junassa.

Sargansin juna-asema.

Junassa oli kärrymyynti ja ravintolavaunukin, mutta tyydyin vain lepuuttelemaan jalkojani ja ihailemaan maisemia. Koitin mä niitä kuvatakin, mutta aina juna huojahti sen verran tai tuli joku tunneli eteen pilaamaan otokset.

Takaisin Zürichissa olin puoli viiden maissa. Ilma tuntui vielä kuumemmalta kuin Vaduzissa. Kävin ostamassa K-kioskista pari kaljaa, ennen kuin palasin hotellille. Matkalla näin, miten edessäni ollut nuori nainen lähti yhtäkkiä juoksemaan keskelle ajotietä ja meinasi jäädä auton ja moottoripyörän alle, seisauttaen lopulta koko liikenteen. Sitten palasi jalkakäytävälle ja alkoi hakkaamaan ohikulkevia ihmisiä HM:n muovikassilla naamaan ja huutamaan jotain. Mikä lie nisti. Zürichissa oli kuulemma paljon narkomaaneja, jotka tykittivät kamaa rautatieaseman lähettyvillä olevassa Platzspitz-puistossa - ja jota itse asiassa kutsuttiinkin jo puolivirallisesti "Needle parkiksi". Joka tapauksessa, pelästyin itsekin tätä vähän. Muita häiriköitä en ollut matkan aikana nähnyt - enkä sen jälkeenkään.

Hotellilla yllätyin kun respansetä ilmoitti minulle olevan postia. Hetken tutkittuani huomasin niiden kuuluvan Mr. Adamsille. Sama huone kuin minulla, mutta oli vieraillut huoneessani ennen minua. Kävin palauttamassa ne respaan. Otin kaljan, surffasin netissä, lepäsin ja latasin akut (en niinkään ruumiillisia vaan aktiivirannekkeen & puhelimen) ja kävin suihkussa pesemässä Liechtensteinin pölyt pois itsestäni.

Lepohetken jälkeen lähdin kylille kävelylle. Vaikka oli ilta niin oli vielä melko kuuma. Menin erääseen englantilaiseen pubiin, jossa ilahduttavasti sai tilata itse oluen tiskiltä ja maksaa saman tien, eikä aina odottaa ja vaivata tarjoilijaa. En pitänyt kiirettä oluen juonnin suhteen, mutta oluen jälkeen kävin etsimässä vessaa. Myyjä kysyi heti puhunko suomea (suomeksi). Arvasi sen kuulemma välittömästi aksentistani, vaikka totesin sen olevan mahdotonta. Olisi pitänyt varmaan jutella enempi... mutta luonto kutsui.

Illallispuoli hoitui kippolassa, jossa olin ainoa asiakas. Semmoinen on aina virhe. Ruoka oli kumminkin hyvää ja melko edukas, mutta silti mietin että saakohan siitä sitten vatsataudin. Muut vaan tietävät sellaiset jutut ja jäävät siksi tulematta tällaisiin paikkoihin.

Sen kummemmin en jaksanut iltamenoja katsella, jotenkin se koko päivän retkeily vie voimat. Ei muuta kuin kaupan kautta hotellille pötköttämään ja katselemaan telkkaa.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

399# Zürich, 1

29.6.2015, Monday, +26, Scattered clouds, Zurich, Switzerland

Zürich, Sveitsi.

Herätyskello ei tuntenut armoa herättessään klo 5.30. En ennättänyt nukkumaan kuin viiden tunnin yöunet, joka oli melko vähän muutenkin niin raskaan viikonlopun jäljiltä. Mutta oli kesäloma, ja kun en ollut muutakaan keksinyt niin olin päättänyt lähteä piipahtamaan Sveitsissä, jonne olin jo pitkään halunnut mennä. Vähän minua kyllä jännitti moinen porvarivaltio, koska toverithan aina puhuvat miten verotuksella pidetään tuloerot kurissa ja yhteiskunta pyörimässä. Muutenhan ei olisi poliisia, kouluja, eikä eläkkeitä. Työttömät, vanhukset ja sairaat kuolisivat nälkään ja tauteihin, ei olisi katulamppuja eikä katuja.

Lisäksi matka toteutetaan huonoimmassa mahdollisessa seurassa, eli yksikseni.

Aamiainen naamariin ja pikainen lehdenluku, sen jälkeen tilasin itselleni taksin. Riensin alas, minuutin verran piti taksia odotella ennen kuin laiska ja vanha kuski porhalsi paikalle. Ei jaksanut edes autoaan kääntää, vaan odotti että ylitän kadun. Tuntui yskivän keuhkojaan pihalle. En tiedä oliko plunssassa, mutta taksi lemusi kyllä pahasti röökille, joten taisi olla tervakeuhkoja. Kannattaisi ottaa vähän iisimmin sen röökin kanssa, jos mun mielipidettäni kysytään. Ei terveen kuuloinen semmonen röhinämylly. Muuten ihan ystävällinen kuski. Matka maksoi muistaakseni 43€.

Olin halpismatkalla - jos Sveitsiä nyt voi semmoiseksi edes kutsua - joten Finnairin light-lentoihini ei sisältynyt ruumatavaramahdollisuutta. Olin siis pelkällä repulla matkassa. Check inin olin tehnyt jo valmiiksi, joten riitti kun vain kävelin turvatarkastukseen. Siinä oli hieman jonoa. Saksasta ostamani turkkilainen hammastahna ei tällä kertaa läpäissyt tarkastusta, koska purtilo oli 125 ml, joten se ratsattiin pois. Muuten ei piipannut mikään.

Turvatarkastuksesta selvittyäni kävin R-kioskilla ostamassa uuden ja pienemmän hammastahnan, ja hetken arpomisen jälkeen myös viinapullon TaxFree-myymälästä. Varoiksi. Sitten kävin vessassa pesemässä käteni; siellä oli mies joka täytti neljää tyhjää pulloa vedellä. En tiedä onko se saituutta vai halusiko vain viedä Suomen vettä muuanne?

Lähtöporttina toimi 31d, ja semmoinen yleensä viittaa bussikuljetukseen, kuten nytkin. Passia ei tarvinnut näyttää kenellekään, ei edes Sveitsiin maahan tullessa. Se oli minusta vähän outoa kun luulin ettei Sveitsi ole Schengen-maa, mutta tässä ilmeisesti erehdyin.

Paikkani oli rivillä 4, käytäväpaikalla. Mä suosin kyllä käytäväpaikkoja, ja nytkin olin sellaisen valinnut - joskin paikka 6A oli kuulemma paras paikka lentokoneessa. Mutta se vain on niin kiusallista vaivata sitten tuntemattomia siirtymään kun täytyy kuitenkin rampata jossain vaiheessa vessassa. Kone tuli täyteen, viereeni tuli kaksi muuta yksinäistä ukkoa.

Yleensä juon aina shampanjat lähtölennolla, kellon ajasta huolimatta, mutta nyt tilasin vain kaksi kahvia, veden sekä 7 euron hintaisen pahanmakuisen ruisleivän. Silti piti vessassa käydä, vaikka lento kesti vain 2,5 tuntia. Perillä oltiin klo 9.40 paikallista aikaa (tunnin Suomen aikaa jäljessä).

Zurichin asema oli vähän omituinen; tuloaula ei ollut kovinkaan iso, mutta lentokenttä oli rakennettu ostoskeskuksen välittömään läheisyyteen niin, että oli vaikea tietää mikä oli lentokenttää ja mikä ostoskeskusta. Kyltit kuitenkin opastivat juna-asemalle helposti. Lipun osasin ostaa automaatista pienen arpomisen jälkeen; joskin ensimmäinen automaatti ei suostunut antamaan rahasta takaisin, joten piti vaihtaa vielä kerran automaattia. Suomessa rahanvaihtaja oli suositellut vaihtamaan vähän kolikoitakin juuri automaattia varten, mutta kyllä se olisi seteleitäkin ottanut vastaan. Matka maksoi 6,60 frangia - joka oli suurinpiirtein euroarvoltaan sama. Aika paljon minusta kymmenen minuutin junamatkasta ! Juna oli lähdössä justiin; en tiedä olisiko lippua kuulunut leimata jossain, mutta en nähnyt edes semmoista leimausautomaattia. Eipä kukaan sitä lippua toisaalta edes kysellyt.

Zurichin päärautatieasema oli kyllä yllättävän iso, en meinannut aluksi löytää sieltä edes ulos, pelkkiä raiteita vain. Sitten viimein jonkun alikulkutunnelin kautta pääsin kadulle. Puhelimeeni olin ladannut valmiiksi Sveitsin kartan ja siitä olikin suuri apu kun se näytti heti missä oli ja mihin suuntaan piti lähteä. Voi niitä paperikartta-aikoja ja katukylttien etsimisiä. Hotelli löytyi kymmenen minuutin kävelymatkan päästä, kaupunkia halkovan Limmat-joen toiselta puolen. Hotel Bristolin kaunis rillipäinen respanlikka toivotti tervetulleeksi, mutta sanoi ettei huoneet ole valmiina ennen klo 14, johon oli vielä liki neljä tuntia aikaa. Sain kuitenkin jättää painavan repun lukittuun tilaan.

Kävelin reilun 5 minuutin matkan vanhaan kaupunkiin, Niederdorfstrassen alkupäähän. Pari ensimmäistä pubia näytti olevan kiinni, ja ehdin jo panikoitumaan avaavatko kaikki ravintolat ovensa vasta klo 16, mutta löysin sitten kuitenkin jo yhden avatun kippolan, jonka terassilla istui vanhoja ukkoja kännissä maanantaiaamupäivän kunniaksi. Jäin siihen itsekin ja tilasin oluen. Keski- ja etelä-Euroopassa on aina pöytiintarjoilu; minua se vähän ärsyttää, koska sitten joutuu vaivaamaan tarjoilijaa turhankin paljon ja jos on minuuttiaikataulu niin sen laskun tilaamisessa on niin ikään oma vaivansa. Nyt se ei sinänsä haitannut, hörpin olutta pitkään ja hartaasti. Keli oli ihan sopiva vielä tässä vaiheessa; sellainen +20 ja pilvet tekivät selvästi lähtöä taivaankannelta.

Oluen jälkeen tein pitkähkön kävelylenkiln tutustuen vanhaan kaupunkiin. Semmoisia pieniä liikkeitä oli jonkun verran, mutta suurimmaksi osaksi ravintoloita. Se antoi vähän toivoa ruoan saannin suhteen.

Pikkukaupunki Zürich.

Kävin Grossmünsterin kirkossa, jonka kaksoistornit olivat tuttu näky Zürichin silhuetissa. Mä muistelin, että sen torneihin olisi päässyt kiipeämäänkin, mutten löytänyt sisäänkäyntiä torniin mistään, joten jäi sitten välistä. Harmi, se kyllä vähän masenti.

Grossmünster.

Kävelin rantaan ja istuin hetken aikaa penkeillä katsellen ruokaa kerjääviä joutsenia ja nokikanoja. Rupesi kusettamaan siihen malliin, että oli löydettävä pikemmiten hotelli helpotus. Menin uuteen baariin, mutta en päässyt käyttämään pelkästään saniteettitiloja, vaan oli myös tilattava jotain. Tilasin uuden oluen. Tässähän oli äkkiä kierteessä. Tutkin myös ruokapuolta, mutta kyseisen paikan sienipiiraat eivät saaneet minua vakuuttuneeksi, joten tyydyin pelkkään olueeseen. Se maksoi 7,5 frangia.

Jokitörmää.

Tuopin jälkeen riitti kuitenkin rohkeutta tutkia kebab-paikkojen hintoja. Pyysivät niistä jopa 18 frangia, täysin sikamainen hinta. Näin kuitenkin eräässä paikassa kebab-rullan joka maksoi vain 8,5 frangia, joten tilasin sellaisen oitis. Tilaus itsessään ei tuottanut vaikeuksia ja se oli yksi parhaimmista kebabeista mitä olen koskaan syönyt - vaikka oli vielä kanakebab. Vaikka siitä olisi tullut vatsatauti, niin olipahan kai sitten sen arvoista. Harmi kun en muistanut ottaa paikan nimeä ylös, kun oli ihan 5/5.

Aurinko oli tullut nyt kokonaan pilviverhon takaa ja paisteli tehokkaasti lämmitäen ilman +26 asteiseksi. Se oli minulle tämän kesän ensimmäinen hellepäivä. Kello lähtenteli kahta, joten päätin palailla takaisin hotellille kysymään, josko huoneeni olisi jo valmis.

Huone oli valmis. Olin maksanut huoneen jo etukäteen, mutta joku helkkarin vero piti vielä maksaa paikan päällä erikseen, se oli 7,50 frangia. Olen jossain muuallakin joutunut semmoisen maksamaan, mikähän idea siinäkin on? Huone oli neljännessä kerroksessa, melko pieni ja todella kuuma mutta siisti. Ei ilmastointia, vain pöytätuuletin. Hissi oli myös varsin erikoinen; siinä oli ovi eteen ja sivulle, en ollut semmoista ennen nähnyt.

Nukahdin lähes välittömästi 2,5 tunniksi, jonka jälkeen kävin suihkussa ja surffasin hieman netissä - se sisältyi huoneen hintaan. Muistin lentokentältä ostamani viinapullon, jonka korkkasin. Taskulämpimänä se maistui kamalalle, ja sain yökötellen alas pieniä kulauksia. Päätin sitten lähteä ulos ennen kuin viina alkoi vaikuttamaan.

Kävelin ensin Leonhardstrassea ylöspäin ja saavuin tasanteelle josta näki kaupungin kattoja. Siinä oli kirjastoa ja yliopistoa ja muuta korkeakoulua. Nyt täällä oli melko hiljaista; johtuiko sitten siitä että oli ilta ja kesä, ja opiskelijat muualla - vai mahtoiko opiskelijoita olla ensinkään lukukausimaksuista jne johtuen?

Jatkoin matkaani takaisin alas jokirantaan. Ylitin sillan joen toiselle puolelle. Hikinorot juoksivat selkääni pitkin joten päätin piipahtaa vielä oluelle. Näin varteen otettavan paikan, ja kysyin kyypparilta sopisiko jos poikkeaisin oluelle. Se oli kuulemma ok, mutta he aloittaisivat 20 minuutin kuluttua ruokatarjoilun - ymmärsin tästä että minulla oli sen verran aikaa nauttia oluestani, joten tilasin sitten bissen ja laskun saman aikaisesti; tarjoilija hämääntyi tästä. Ilmeisesti ei ole kovinkaan tyylikästä.


Seinämaalaus.

Jatkoin kiertämistäni alueella - Zürich ei tosiaankaan ole mikään iso kaupunki, enkä tiedä kiinnostaako turisteja muuten kuin vanhankaupungin alue, ja se oli kyllä melkeinpä yhdessä illassa kierretty. Katselin hetken aikaa soittokuntaa sekä joessa uivaa kaveria. Siinä näytti olevan melkoinen virtaus mutta taitavana uimarina hallitsi liikkeensä. Vaikka vesi oli vihertävää, se oli erittäin kirkasta ja mietin, eikö sellainen mahtaisi olla kovin kylmää jos se Alppien jäätiköiltä virtasi?

Kaupunkia halkova Limmat-joki.

Päätin etsiä kaupan. Ensimmäisessä ei ollut oikein mitään ostettavaa + pelkästään automaattikassa. Toinen oli niin ikään surkea. Kolmannessa oli jo parempi valikoima, mutta paha haju. Epäilin aiheuttajaksi juustotiskiä. Neljäs oli melkeinpä kioski, mutta sain sieltä ostettua pari olutta, vettä (en ollut varma voiko vesijohtovettä juoda - todennäköisesti voi), sipsejä ja sen semmoista. Myyjä vaikutti tässäkin epäluottamusta herättävältä.

Mopon vauhtia rajoitettu.

Etsin hieman aikaa ruokapaikkaa, ja löysinkin melko pian sopivan; siellä istui valmiiksi jo yksinäisiä ukkoja joten kehtasin mennä sinne itsekin. Ruuassa ei ollut kehumista; pihvi oli paistettu puhki, ja kastike liian chilimäinen ja muutenkin semmoinen kuiva ruoka. Ei voi antaa enempää kuin 2/5. Ei onneksi maksanutkaan paljoa.

Syönnin jälkeen hotellille. Ei ollut vielä myöhä, mutta päikkäreistä huolimatta oli jotenkin kaputt. Ja olihan sitä tullut käveltyä päivän mittaan paljon. Huoneessa katselin televisiosta tietovisaa ja join ostamani oluen ennen nukkumaan menoa.

Huomioitavia asioita:

Yllätyin, sillä sähkörasiat eivät olleetkaan mallia Neuvostoliitto - siis semmoisia kuin meillä Suomessa, vaan länsimaalaiset töpselit. Onneksi olin ottanut adapterin mukaan. Kyllä semmoinen kannattaa aina olla mukana.

Röökinpoltto ihmetytti myös. Suurin osa ihmisistä tuntui tupakoivan; mä en tiedä saiko baareissa polttaa sisällä kun istuin vain ulkosalla, mutta siellä ainakin blaadattiin niin että napa ryskyi. Samoin kuin asemarakennuksen sisällä jne. Outoa.

Röökinhajun lisäksi Sveitsissäkin vallitsi ominaishajunsa. Sellainen on lähes joka maassa ja mä olen sitä ihmetellyt ennenkin. Ihan miellyttävä tuoksu eikä sitä oikeastaan enää ensimmäisen päivän jälkeen huomannutkaan. Mutta se lehahtaa lentokoneesta nousevan turistin sieraimiin ja pesiytyy vaatteisiin. Mikähän se mahtaa olla?