perjantai 31. toukokuuta 2019

641# Luxemburg, 1

26.4.2019, Friday, +13, Mostly cloudy, Liege, Belgium


Heräsin hieman turhan aikaisin enkä saanut enää nukuttua. Tänään lähtisin Bruggesta Luxemburgiin, ja kieltämättä se hermostutti minua. Kävin suihkeessa ennen aamiaista. Ihmettelin mielessäni, miksi aamiaistarjoilu alkoi vasta klo 8 arkenakin; ei tosiaan mikään businessmiesten hotelli. Aamiainen oli sama kuin edellisenäkin aamuna, joskin vanhempi herra vastasi aamiaisserviisistä. Esitti kuitenkin saman munakysymyksen kuin respanmieskin.

Huoneessa pakkasin kamat nopeasti kasaan ja tarkistin sata kertaa paikat ettei mitään päässyt unohtumaan. Aina mietin, että koska mahtaa käydä niin, että unohdan arvotavarat safeboksiin, mutta toistaiseksi siltä töppäykseltä on vältytty. Koska edessäni oli ainakin kuuden tunnin junamatka, eikä junanvessat kauheasti kiinnostaneet, kävin vessassa sen seitsemän kertaa. Ja miten muka muutenkaan voisin mahtua ahtaaseen junanvessaan kimpsuineni? Tein check outin yhdeksältä - se onnistui helposti - ja lähdin talsimaan asemalle päin. Ehkä kymmenen minuuttia käveltyäni äärimmäisen kova vessahätä jo iski. Ei voi kuin ihmetellä. Ehkä kaksi kuppia kahvia ja lasillinen mehua aamiaisella ei ollut mikään peliliike. Sen verran tuli eksyttyäkin että kävelin korttelin verran asemalta sivuun, ennen kuin ymmärsin katsoa kännykästä karttaa ja oikeat suuntimat.

Asemalle päästyäni päätinkin jostain syystä ostaa lipun ihmiseltä automaatin sijaan. Se onnistui helposti, mutta olin netin perusteella suunnitellut lähteväni klo 10.08 junalla ensin Brussels Midiin (Midi onkin täällä ranskaksi eteläasema eikä keskusasema kuten ensin luulin, keskusasema oli nimeltään Centraal) ja vaihtavani siellä Luxemburgin junaan. Nainenpa myi minulle lipun ensin Liegeen, jossa vaihtaisin junaa. Se lähti kymmenen minuuttia aiemmin ja voittaisin kokonaisajallisesti huimat viisi minuuttia lyhyemmän vaihtoajan vuoksi. Lippu maksoi 50,60€, joten aika suolainen hinta yhdensuuntaisesta lipusta. Aikaa jäi sen verran, että ehdin käymään aseman vessassa, siitäkin ilosta sai pulittaa 0,50€.

Juna lähti laiturilta 9, joka löytyi helposti, mutta sitten iski pieni epävarmuus. Junan pääteasema olisi Eupen, mutta välipysäkkiluettelossa en nähnyt Liegen asemaa ollenkaan. Päättelin sitten Luik-Guilleminsin tarkoittavan samaa asiaa. Tässä osassa Belgiaa asemat nimettiin hollanniksi (vai flaamiksi?) ja Liege taas oli ranskankielisellä alueelle, siksi lippuun painettiin se nimi. Aika omituista sekoilua. Laituri täyttyi ihmisistä ja lopulta juna tuli Oostenden suunnasta. Lähtöaika oli klo 9.58. Sain ihan hyvän paikan neljän hengen sloossista. Vastapäätä minua istui rastatukkainen nuori mies, hänen viereensä köhisevä pappa ja Ghentistä viereeni tuli afrikkalaistaustainen nainen. Sanoivatkin minulle jotain, mitä en tietenkään aluksi ymmärtänyt (rastapäinen kysyi, voiko hän lukea pöydällä ollutta metrolehteä, afrikkalainen pyysi jos olisin siirtänyt polveani että hän olisi saanut roskiksen auki minne työnsi eväsleivän paperit). Ilmastointi pelitti tällä kertaa mainiosti.

Juna pysähtyi Brysselissä kolmella pääasemalla, ja tilaa tuli junavaunuun mukavasti. Sain istua loppumatkan ilman vierustovereita. Konnari kävi tsekkaamassa lipun Brysselin jälkeen ja iski siihen tarvittavat leimat  (ei tarvinnut validioida ennen junaan astumista). Kahdentoista aikaan juna saapui Liegeen, jossa vaihto tapahtui. Junanvaihto sujui nopeasti, asema oli selkeä ja yhdessä kerroksessa, ja hyvät opastaulut. Onneksi junat olivat aikataulussa, sillä vaihtoon ei ollut hirveästi aikaa varattu. Seuraava juna vaikutti vanhemmalta ja huonompitasoiselta. Vauhti tuntui etenevän etanavauhdilla, ja juna pysähtyi lähes jokaisella asemalla. Maisema oli muuttunut tasaisesta peltomiljööstä kumpuilevaksi metsäksi. Konduktööritär oli muuttunut ranskaa puhuvaksi. Matkustajia ei ollut paljoa, ja välillä olin jopa ainoa matkustaja koko vaunussa ja mietin, olenko ymmärtänyt jotain väärin. Rata tuli Luxemburgin pohjoisosaan, joten periaatteessa sain matkustaa koko maan halki. Se oli minulle 53. maabongaus. Mitään rajatarkastusta ei tietenkään ollut, mutta huomasin sen karttaseurannasta, puhelinoperaattorin hintaviesteistä ja myöhemmin junaan tulleiden oudosta kielestä (puhuivat luxemburgia, en tiennyt ennen semmoista kieltä olevan olemassakaan) sekä autojen rekisterikilvistä ja talojen erilaisesta arkkitehtuurista (Belgiaan verrattuna).

Bryssel ohitettiin luik-auksella.
Liegen (Luikin) asema.
Rubikin kuutio.

Liegestä (Luikista) Luxemburgin pääasemalle kesti 2h43min. Eväät (sipsit ja vesi) menivät naamariin. Loppumatkasta vessahätäkin palasi, mutta onneksi vaimeampana kuin aamulla ja pystyin välttämään toilettivisiitin. Junakin täyttyi lähinnä nuorista opiskelijoista vähän ennen saapumistaan määränpäähän, ilmeisesti olivat menossa viettämään perjantai-iltaa isolle kirkolle.

Junavaunussa oli tällä kertaa tilaa.
Ei hääppöset eväät.

Viimein juna saapui päättärille varttia vaille neljä. Olin valinnut majapaikakseni hotelli Carltonin, joka sijaitsi juna-aseman lähellä. Aseman seutu vaikutti kuitenkin hieman arveluttavalta, ja vanhaan kaupunkiin olisi vähän käveltävää, joten en ollut enää aivan varma hotellin ok-iudesta. Sisääntulo-ovikin oli niin mitätön, että kävelin aluksi ohi. Respassa ei ollut ketään ottamassa vieraita vastaan; painoin sitten soittokelloa ja takahuoneesta laahusti lihavahko papparainen paikalle. Puhui onneksi englantia, mutta en oikein pitänyt hänen kiusoittelevasta tavastaan vitsailla iästäni, kunnostani ja hotellin hissistä. Kyseli lisäksi, miksi hänen hotellinsa on niin suosittu suomalaisten keskuudessa. Mistä helkkarista minä sen tietäisin, en edes tiennyt miksi joku suomalainen tänne tänne ylipäätään tulisi? Semminkin kun matka oli niin vaivalloinen. Sain kuitenkin jaarittelujen jälkeen huoneen. Se oli kattohuoneisto taas, neljännessä kerroksessa. Hissi meni kuitenkin vain kolmanteen kerrokseen asti, se oli minusta outoa. Huone oli pieni, se haisi mielestäni röökille ja maisemat eivät olleet mistään kotoisin.

Hotellihuone oli kompakti.
Näkymät eivät olleet hääppöiset kattohuoneistosta huolimatta.

Hetken levättyäni lähdin etsimään keskustaa, sinne oli ehkä vajaat 1,5 km. Kaupunki vaikutti nopeasti katsottuna tylsältä ja hiljaiselta. Ehkä täällä oli vain arkisin jengiä, ja viikonlopuksi porukka häipyi landelle. Se selittäisi kieltämättä senkin, miksi hotellin hinnat olivat halvempia viikonloppuisin kuin arkena. Lisäksi Bruggeen verrattuna täällä oli rumahkoa. Vanhankaupungin kadut olivat lähes tyhjiä. Sotilaat vartioivat Palais Grand-ducalia (Suurherttuan palatsi). Liput liehuivat täällä puolitangossa; mietin, olinko mahtanut lukea hiljattain jostain depsineestä luxemburgilaisesta kuninkaalisesta.

Luxemburg.
Kaduilla mahtui kävelemään.
Vartija.

Googlasin itselleni pizzerian, Oneston, mutta se oli auki vain lounas- ja illallisaikaan. Odottelin kolme varttia sen avaamista, mutta paikka oli ja pysyi suljettuna. Jouduin sitten tyytymään Pizzahutiin, joka lievästi sanoen vähän ärsytti. Nälkä kuitenkin lähti eikä ruokakaan huonompi ollut, mutta olisin halunnut jotain ei-ketju ruokaa.

Pizzehut ei tarjonnut yllätystä.

Kävelin sitten vielä hetken aikaa keskustan kävelykatuja. Nuoriso ja jokin paikallinen kylähullu ottivat torilla (sanallisesti) yhteen. Kävin ostamassa postikortit ja -merkit eräästä kioskista, mutta muualle ei oikein tehnyt mieli mennä. Palasin sitten hiljaksiin hotelille päin, poiketen matkalla vielä kaupassa hakemassa vettä, olutta ja pienen pullon vodkaa. Se oli pakattu erikoiseen muovilisäpakkaukseen, näinä ilmastonmuutoksen aikoina. Törmäsin kaupassa myös suomalaistrioon, tällä kertaa morjestin heitäkin. Ehkä he olivat asukkaina samassa hotellissa kuin minäkin?

Luxemburgia halkova Alzette-joki.
Kiva putiikki.
Gëlle Fra-muistomerkki.
Omituisesti pakattu viinaputeli.

Hotellille siis hyvissä ajoin, silti vähän arvelutti tämä asemanseutu. Etukäteen olin pitänyt Luxemburgia jonkinlaisena Euroopan jalokivenä, mutta täällä notkui sellaista samanlaista jengiä seiniin nojailemassa kuin Hesankin asemilla. Turvallisempaa oli tutustua paikallisen television tarjoamiin vaihtoehtoihin. Toisin kuin Bruggessa, täällä ei tekstitetty ohjelmia vaan dubattiin ranskaksi. Netti toimi onneksi hyvin ja sain surffata kylläkseni. Join muutaman oluen. Nukkumaan menin klo 22.30. Hotellin yli lensi muutamia lentokoneita laskeutuen läheiselle kentälle, mutta niiden ääniin tottui nopeasti. Kenties ne toivat jonkinlaista turvallisuuden tunnetta muuten niin hiljaiseen luxemburgilaiseen yöhön.

Hissillä ei voinut mennä neloseen, vaikka nappikin oli valmiina.
Leonard ja Amy praattasivat ranea.

maanantai 27. toukokuuta 2019

640# Belgia, 2

25.4.2019, Thursday, +14, Shower, Bruges, Belgium


Muistan katsoneeni kelloa viimeisen kerran klo 22.15, mutta seuraavan kerran heräsin kahdelta. Tuttuun tyyliin olin nukahtanut valot ja televisio päällä. Sammutin laitteet ja nukuin mahtavasti klo 7 asti. Sänky oli hyvä ja oli hiljaista, välillä kanavalta kuului vesilintujen ääniä. Lopulta heräsin sateen ropinaan. Taivas oli täysin harmaa.

Aamu valkeni sateisena.

Kävin pikasuihkussa ja sitten menin tsekkaamaan aamiaistarjonnan, kun se kerran sisältyi hotellihuoneen hintaan. Aamiaissali oli kovin fiini valkoisine pöytäliinoineen ja hienoine astioineen, taustalla soi vaimeasti Kummisetä-elokuvan tunnusmusiikki. Pöydällä oli samanlainen kasvi millainen minulla on kotonakin. Kyseessä oli selvästikin perhehotelli, eilinen respan ukko hääräili nyt aamiaissalivastaavana, aina tuntuvat tekevän ympäripyöreitä päiviä. Kysyi haluanko kahvia vai teetä, sekä haluaisinko keitetyn munan. Jälkimmäinen kysymys oli minusta vähän outo; ei, en ole (keitetyn) munan ystävä, joten päätin jättää sellaisen pois. Otin mehua, pari leipää, leikkeleitä ja jugurtin. Kahvi tuli kivassa kannussa, mutta sotkin tietysti valkoisen pöytäliinan kahvitipluillani. Minun lisäkseni salissa oli vain yksi saksalaisperhe.

Kaffet tarjoiltiin kivoista astioista.

Huilasin hetken huoneessani ja odotin kellon lähestyvän kymmentä, jolloin kanavaristeilyt alkaisivat. Suuntasin sitten De Brug'n vieressä olevalle jokilaiturille. Jonoa ei ollut vielä paljoakaan, Brysselistä tulevat päivävieraat eivät olleet vielä ehtineet tänne saakka. 10€:n hintaisen lipun ostin pienestä punaisesta lippukioskista laiturin edestä. Kymmenisen minuuttia piti odotella laiturilla venettä, sade oli onneksi jo loppunut. Lopulta pitkulainen ja ahdas vene saapui laituriin. Tupakkia poltteleva nuorehko mies määräsi istumapaikat, vene pysyi sitten kai paremmin balanssissa kun paino jakautui tasaisesti. Se olikin tarpeen, sillä sen verran pulskaa amerikkalaisturistia oli tänään liikenteessä. Veneeseen mahtui ainakin parikymmentä matkustajaa ja täyteen se tulikin. Sain reunapaikan mutta jouduin istumaan sivuttain polvet suussa - jos ei omassani niin ainakin jonkun toisen henkilön suussa.

Risteilijä.
Laiturilla vene jo valmiudessa mutta kapu ei.
Sitten menoksi.
Turistihommaa.

Reunapaikka mahdollisti kuvauksen, mutta samalla joutui vastaantulevien veneiden kastelemaksi. Kanavat olivat ahtaita ja osin piruillakseen veneet ohittivat toisensa mahdollisimman läheltä, jolloin vastaantulevan veneen aallot kastelivat reunapaikassa istuneet. Vesi vaikutti likaiselta; veneen kapteeni joka toimi samalla myös kuuluttajana suositteli olla juomatta sitä. Risteily itsessään kesti reilun puolisen tuntia, ja pyörimme edes takaisin kanavia. Se oli ihan mukiinmenevä turistijuttu, viinaan menevältä vaikuttanut kapteenikin osasi antaa kattavan paketin rakennuksista ja historiasta. Aivan must-juttu jokaiselle Bruggessa vierailevalle.

Vastaantulevat paatit kastelivat.
Brugge vedestä.
Hienoja tönöjä kanavarannassa.

Risteilyn jälkeen takki oli vähän tyhjä, en tiennyt mitä tekisin. Turistit olivat löytäneet tiensä kaupunkiin, ja niitä parveili tien tukkona tosi runsaasti. Hevoskuskit kuljettivat vaunuillaan turisteja, näitä sai tosiaan hieman tarkkailla ettei jäänyt kavioihin. Vaikka kakat kerääntyivätkin jonkinlaiseen hännänalaiseen pussiratkaisuun, niin kaupunkia leimasi kyllä melkoinen hevostallin ödööri.

Belgialainen suklaa oli kuulemma maailmankuulua; poikkesin erääseen liikkeeseen tarkoituksenani hieman yytsäillä tarjontaa, mutta siellä alkoi saman tien maistiaisten tuputus ja kaikenlainen ukotus joten poistuin nopsaan tyhjin käsin. Löysin pienen puiston jossa oli pesiviä joutsenia. Lähellä oli De Halve Maan'n oluttehdas (osoitteessa Walplein 26), jota muistin risteilyveneen kapun kehuneen. Opastettu englanninkielinen kierros alkaisi klo 12, joten ostin 12€:n hintaisen lipun siihen. Mulla oli vielä siinä aikaa sitten kävellä edes takaisin pitkin katuja; ei oikein viitsinyt mennä kaljallekaan ennen olutpanimoa. Sain ajan kuitenkin kulumaan ja palatessani takaisin panimolle huomasin sen täyttyneen ihmisistä. Samaan aikaan lähti onneksi hollantilaistenkin porukka, joten kaikki eivät tulleet samalle kierrokselle.

De Halve Maanin olutpanimo.
Jylhiä torneja.
"Minkä kirjoitin, sen kirjoitin."
Kapeita kujia.

Keikka kesti 45 minuuttia, oli hyvin samanlainen kierros mitä olin aikoinani tehnyt Dublinissa Guinnessin oluttehtaalla. Välillä oli kuuma, välillä haisi pahalle. Liikuntaesteisille opaskierros ei soveltunut ensinkään - siitä ei varoitettu missään, että nousisimme jyrkkiä portaita, lähes tikkaita pitkin katolle saakka ja osan matkaa kävelisimme ahtaissa ja matalissa käytävissä varoten ettei pää kolisisi kattopalkkeihin. Ryhmäämme kuului ainakin parikymmentä turistia joten eteneminen oli hidasta. Mun oli välillä vähän vaikeuksia ymmärtää oppaan englantia. Paikan erikoisuutena oli sen sijainti; tehdasta ei oltu siirretty tilanpuutteen ja epäkäytännöllisyyksien vuoksi väljemmille tiluksille, vaan homma oli ratkaistu kaivamalla lähes nelikilometrinen kaljaputki syvälle maan sisään jota pitkin bisset menivät erilliseen jakelukeskukseen josta olutrekat pääsivät paremmin kultaisen nesteen hakemaan. Muistelisin oppaan kertoneen, että päivittäin täältä valmistui 20 000 litraa olutta, en tiedä onko se paljon vai vähän, mutta riittäisi minulle viikonlopuksi. Kierroksen päätteeksi päästiin vielä juomaan pienehkö tuopillinen tehtaan omaa Brugse Zot -olutta (sis. pääsylipun hintaan). Arvosana oluttehdaskierrokselle 3/5. Parasta taisi olla maisemat talon katolta, kun ei kerran kirkontorniinkaan päässyt.

Olutpanimossa piisasi putkia.
Vanhaa liukuhihnaa.
Portaat olivat kapeammat miltä kuvasta näyttää.
Katolla.
Kaupunkinäkymää.
Siellä ne maanalaiset olutputket menevät.
Lasillinen paikallista.

Palasin torille ja kävin vielä kerran varmistamassa, ettei kirkontorniin tosissaan pääsisi edelleenkään. Ei päässyt. Kirkon edessä oli snägäri, jossa näytti olevan melkoinen jono. Muistelin ranskalaisten perunoiden tulevan juurikin Belgiasta, ja näitä ihmiset jonottelivat, joten mikä olisikaan oivempi paikka niitä testata. Jono meni onneksi nopeasti; ostin pienet ranskalaiset 3,50€ hintaan + ketsupista sai pulittaa ylimääräisen euron. Haarukkaa tai mitään muutakaan syömävälinettä ei saanut mukaan, ja hieman inhotti syödä sormin kun oli tullut nuohottua vaikka missä, ja bakteerikammoinen kun olen. Lokeilta sai onneksi olla rauhassa toisin kuin Suomessa. Kauhistelin amerikkalaisturistien typeryyttä, painelivat omien grillisapuskojen kera syömään erään toisen ravintolan terassille ilman aikomustakaan ostaa sieltä mitään. Omasta annoksestani en jaksanut syödä kuin puolet, mietin vain minkä kokoisia ne isommat setit mahtoivatkaan olla. Ranet eivät olleet muutenkaan oikein mieleen, olivat liian isosti veistettyjä, vähän lötköjä ja suolaus oli tainnut unohtua pahemman kerran. Arvosana 2/5.

Spooky.
Suihkulähde oli kuivunut.
Grillimenu.
Ranet ja ketsuppi.

Sen verran rupesi ruoka kuitenkin janottamaan, että poikkesin kauppaan hakemaan hieman vettä (olin googlannut, että Belgiassa pystyi juomaan hanavettäkin, mutta...) ja palasin sitten hotellille lepuuttelemaan jalkojani. Juuri sopivasti taivas repesi ja nukahdin sängylle sateen ropinaan. Se olikin ihan oikea valinta; olin aiemmin puntaroinut vaihtoehtoa jos olisin ottanut junan Oostendeen ja mennyt katsomaan merta, mutta kävely asemalle ei houkutellut.

Kuuden kieppeillä lähdin illallistamaan, vaikkei nyt niin kauhea nälkäkään ollut. Mieleni teki kuitenkin testata paikallinen pitsa, joten menin lähistöllä olevaan italialaiseen ravintolaan nimeltä Trium. Lähistöllä olisi ollut fiinimpikin italoravintola, mutten nähnyt siellä yhtään asiakkaita. Ruokalistaa tutkittuani päätin sittenkin ottaa lasagnen, ihan vaan siksikin, että sain pois mielestä kummittelemasta sen filippiiniläisen kauhulasagnekokemuksen. Juomaksi otin paikallisen oluen, maku oli sama mitä join aiemmin De Halve Maan'n oluttehtaalla. Monet oluet tuntuivat olevan täällä sangen vahvoja, tässäkin alkoholia 6%, mutta ei mitenkään karvaan makuinen. Alkupalaksi tuotiin bruschetta ja oliiveja joista oli kivet poistettu. Vaikken mikään oliivien ystävä olekaan niin nämä olivat hyviä. Lasagne näytti kehnolta, mutta maku oli hyvä. Tarjoiluastiana toiminut metallilautanen vain hieman hämäsi. Se oli varsin lihaisa annos, en meinannut jaksaa syödä sitä. Maksu piti suorittaa poislähtiessä kassaan, onneksi ymmärsin tämän enkä munannut itseäni laskun tilaamisen kanssa. Hintakin oli vain 16,50€, joten mielestäni varsin edukas. Arvosanaksi lähtee 4/5.

Lasagne ei näyttänyt hääviltä, mutta maistui hääville.

Tein sitten vielä pitkän kävelylenkin tyhjillä kaupungin kaduilla. Tämä on kyllä tosi kaunis paikka - etenkin jos on mieltynyt tiilitaloihin kuten minä. Vaikka kaikki eivät mielipiteeseeni yhdykään niin tämä on hienompi kuin Venetsia, ja olin iloinen, että olin tullut tänne (ja harmittelin ettemme tulleet tänne jo 12 vuotta sitten kun edellisen kerran pyörimme Belgiassa). Katselin kanavassa uintiharjoituksia tekeviä sorsanpoikasia. Näin urinaarin keskellä katua, enkä ollut varma onko se jonkinlainen vitsitaideteos, mutta testasin sen silti; ajoi tehtävänsä jos ei ujopissa vaivaa, arvosana 3/5. Harmitti kun lintu kakkasi takin hihaan, mutta muuten nautin täysin siemauksin hiljaisesta illasta ja kävelyretkestäni enkä olisi malttanut palata hotellillekaan.

Kirkkojakin riitti.
"The owls are not what they seem."
Jan van Eyck, muden suosikkimaalareita.
Sorsat painelivat pää kolmantena räpylinä.
Kivoja kissefiguureja terassilla.
Aina vaan kanavia.
Urinointipaikka.
Hotelli takakujalta nähtynä.
Aurinko laski kattojen taakse.