128# Tammikuun tarkastelua, osa 3

Tipattomuus on sujunut yllättävän helposti. Kolme viikkoa kulunut, eikä mitään elämää suurempia kiusauksia. Olen oikein yllättynyt.

Laihiksessa oli viikon tavoitteena keventää itseään 1,2 kg. Tavoitteesta jäätiin kovasti; ei lähtenyt kuin 0,7 kg. Tosin, tämä olikin tiedossa. Vaikka olen tehnyt tasaisesti harjotusta ja syönyt alkuviikolla kevyesti, niin menin tyhmyyksissäni torstaina punnitsemaan itseni ja tulos oli jo silloin erittäin huono. Meni taistelutahto. Lisäksi lauantaina lipsahti totaalisen syöpöttelyn puolelle, ja lumimyrsky oli "tuhonnut" kävelyreittini. Siitä ei päässyt enää menemään kuin suksilla. Siksipä lauantaiksi ja sunnuntaiksi kaavaillut pitkät lenkit jäivät välistä. Loppujen lopuksi oudoksun, että lähti noinkin paljon kropasta. Olin jo varautunut jopa painon lisääntymiseen. Joka tapauksessa, 4,9 kg on yhteistulos. Kyllä se vitonen pitäisi nyt saada rikki.

Laihdutusvinkki nro 3 (vaikka se eräitä lukijoita ärsyttääkin):

Monestihan saapi lukea laihdutusprokkiksessa kärsivien herkuttelupäivistä. Että sellainen vietetään kerran viikossa tai pari kertaa kuukaudessa tms. Silloin syöpötellään yli äyräiden, niin paljon kuin haluaa ja mitä tahansa haluaa. Siis mitäs helsvettiä?!?!?!?

Eihän sitä laihista nyt niin vietetä. Laihiksella oleminen on samanlaista kärsimystä kuin muukin paheista vieroittautuminen; ei tupakkalakkolainen vietä tupakkapäiviä, tai juoppo vietä juopottelupäiviä, tai huumenisti vietä heroiinipäiviä tai peliriippuvainen vietä uhkapelipäiviä. Ja jos viettääkin, niin sehän on mennyt vituiksi se homma silloin. Miten laihislainen voisi viettää sitten syöpöttelypäiviä?? Ee-ei. Valitan. Vaikka se herkkujuttu miten palkitsisikin, niin ei käy. Vaikeat asiat ovat vaikeita asioita, koska jos ne olisivat helppoja asioita niin ne eivät olisi enää vaikeita asioita.

Yhtä puistattavaa on retkahtaminen vahingossa tai "vahingossa". Varmaan joku laihislainen ajattelee, että tämä päivä meni nyt hänekseen, mutta huomenna palaan raiteilleni ja unohdan tämän. Ei näin. Aina pitää miettiä oliko jotain opittavissa. Itseruoskinta kuuluu olennaisena osana tämmöiseen prokkikseen. Melkeinpä voisi kehittää itselleen jonkinlaisen rangaistuksen jos mahdollista. Ehkä se auttaisi ettei jatkossa enää niin tapahtuisi.

Toki pitää itseään palkita onnistumisista, mutta se siis olkoot jokin muu palkinto kuin suun kautta nautittava.

Mut jooh, eipä siitä muuta. Mähän en itse tietenkään pysty näitä omia vinkkejäni noudattamaan, mutta mitäpäs siitä. Mullahan tää laihis kestää enää neljä (4) päivää, ja sitten mä olen taas vapaa tämänkaltaisista hullutuksista, ainakin seuraavat 11 kuukautta.