lauantai 21. toukokuuta 2022

735# Irlanti, 4

 19.4.2022, Tuesday, +11, Scattered clouds, Dublin, Ireland


Nukuin näistä öistä parhaiten, toisaalta tuli mentyä aikaisemmin nukkumaankin. Olisi jopa nukuttanut pidempäänkin, mutta puoli ysiltä oli pakko nousta ehtiäkseen suihkuun ennen aamiaista. Tänään olisi kotialähdön aika, se toi oman hermostuneisuuden leiman päivän agendaan.

Aamiainen oli samanlainen, ja alkoi kyllästyttämään jo näin kolmantena päivänä. Tungos oli entisellään, ja oli ihan sama mihin päin salia meni istumaan kun aina ympärillä yskittiin ja köhittiin. Aterioinnin jälkeen käytiin respassa ottamassa minun huoneeseen late checkout, ja sen jälkeen painuimme vielä omiin huoneisiimme ottamaan hetkeksi lepiä. Telkkarissa oli buffattu joka mainoskatkolla kovasti Derry Girlsiä, ja aamutelkassa haastateltiin näyttelijöitäkin. Mahtoi olla koukuttava sarja kun itsekin niin kiinnostuin.

Yhteentoista mennessä A oli saanut kamansa pakattua ja oli käynyt tekemässä checkoutin. Mitähän respan muija on ajatellut kun asiakas sanoo lähtevänsä, mutta sitten kuitenkin kääntyy kannoillaan ja palaa takaisin kerroksiin :) Onneksi hissi ei kuitenkaan kysynyt täällä avainkorttia toimiakseen.

Katselimme telkkaria reilun tunnin, ja kahdentoista jälkeen lähdimme hakemaan lounasta. Testasimme ennen lähtöä toimisiko avainkortti, ja eihän se tietenkään toiminut, joten kävimme respassa möyhöämässä asiasta - näimme tällä kertaa omin silmin kun virkailija laittoi kortin aktivointilaitteeseen. 

Sopivan lounaspubin löysimme Talbot Streetiltä, nimeltään Madigan's. Irlannin loistavan pubiscenen ansiosta ruuan saaminen oli tehty poikkeuksellisen helpoksi; yleensä meillä menee tuhottamasti aikaa ja energiaa ruokapaikan etsimiseen (kippola ei saa olla liian fiini eikä liian räkälä, perustuttua safkaa pitää olla ja sellainen minne voi mennä kaksi ukkoa syömään ilman pelkoa siitä, että meidän oletetaan olevan...hm, "illallisella") mutta täällä ruokailu tuntui olevan luontevaa. Lisäksi dokaus- ja ruokapuoli oli monesti erotettu toisistaan, joten siitä plussa. Ja tilaaminen oli helppoa ja turvallista eikä tullut mitään ylläreitä (paitsi edellispäivän hampurilaispaikassa täytteiden valinnan osalta). Nytkin meidät ohjattiin heti pöytään kun vinkkasimme tarvitsevamme ruokaa, ja tarjoilija toi menut ja hakemaan myöhemmin tilauksen. Ainoa "erikoisuus" oli, että ruoka piti sitten käydä maksamassa lähtiessä tiskille. A valitsi kanaa, mä otin sandwich W/ fries. Ruuan tulo kesti sen verran pitkään, että minua alkoi harmittamaan miksen tilannut bangers &/ smash, se olisi ollut sopivan junttiruoka. Mutta eipä siinä, ihan hyvä ateria oli tämäkin, arvosanaksi 4/5.

Irkkupub.

Lounas.

Palasimme takaisin hotellille, eikä se juukelin avainkortti toiminut vieläkään. Onneksi siivooja pyöri samalla käytävällä, joka ymmärsi asiamme ja avasi meille oven. Katselimme vielä hetken telsua, mutta lähdön lähentyminen ja kellon kyttääminen on niin hermostuttavaa puuhaa, että päätimme vähän keulia alkuperäisestä suunnitelmastamme (lento lähtisi klo 18.05). Kävimme tekemässä check outin klo 14.30, se onnistui helposti vaikka jonoa näytti olevan respassa.

Daniel O'Connellin patsas.

Olimme vähän arponeet mitä reittiä bussi ajaisi lentoasemalle, mutta otimme suunnaksi Ashton Quayn bussipysäkin; sama pysäkki jolla meidän olisi pitänyt lauantaina jäädä pois. Olimme fundeeraaneet, että Dublin Expressin bussi tekisi jonkunlaisen ympyrälenkin palaten takaisin lentokentälle. Pysäkin löydettyämme näimme, miten edellinen bussi oli tulossa ja päästi matkustajia pois, joten kaivoimme takataskussa 3 päivää nuhjuuneen bussilipun esille ja esitimme sen jamaikalaisbussikuskille, joka vinkkasi meidät sisään. Matkustajia ei ollut montaakaan; bussikuski huuteli raivokkaasti pysäkkien nimiä omalla aksentillaan, kävi tekemässä lyhyehkön stopin Heustonin juna-asemalla, mutta lähti sitten köröttelemään takaisinpäin, eli ilmeisesti olimme menetelleet suht oikein. Toisaalta, jamaikalainen oli lämmittänyt bussin saunaksi, siellä oli pakko olla yli 30 astetta ja olisimme selvinneet puolta tuntia lyhyemmällä ajelukokemuksella jos olisimme jääneet Ashton Quaytä vastapäiselle pysäkille, sillä bussi palasi Liffey-joen vastarantaa pitkin samalle moottoritielle mistä tultiinkin.

Lentokentälle saavuttuamme huomasimme valtavan ihmispaljouden, joten kiitimme sittenkin mielissämme ylimääräisestä ajasta. Lähtöselvityksen keston ajaksi oli infotaululla arvioitu 40 minuuttia; se kului pääosin jonottaessa, virkailijoiden huutaessa tiivistämisohjeita pää punaisena. Taas samanlainen tunne kuin olisi karjaa menossa teuraalle. Passeja ei jostain syystä kysytty ollenkaan. Jono jakautui elektronisille lähtöporteille, jossa piti näyttää boarding passia, se hyväksyi onneksi myös älypuhelimen QR-koodin nikottelematta. Porteissa oli sellainenkin jännitysmomentti, että se meni säännöllisen epäsäännöllisesti "lukkoon", jolloin läpi ei päässyt, kun odotettiin edellä menevän porukan pääsevän turvatarkastukseen. Toisin sanoen kaverukset ja perheenjäsenet saattoivat joutua tässä kohtaa erilleen, jos huono säkä kävi.

Lentoasemalla taas.

Turvatarkastus oli myös epämiellyttävä kokemus; Hesan päässä ei tarvinnut nesteitä eikä muita kamoja purkaa laukusta, mutta täällä piti. Selvisimme kuitenkin portin läpi ilman kopelointia, joskin A:n veska joutui lisätarkastukseen. Siinä menikin taas kymmenisen minuuttia ennen kuin virkailija ehti hänen laukkunsa jollain laitteella skannaamaan, ja kelpuuttamaan turvalliseksi.

Kävimme ostamassa hieman tuliaisia, mikään erikoinen ei kentän valikoima ollut. Etsimme lähtöportin ja sitten meillä oli vielä hetkinen aikaa relattavana. A halusi käydä röökillä, sellainen paikka löytyi kattoterassilta. Sen jälkeen vielä pubiin, jossa otimme viimeiset Guinnessit. Naismyyjä oli uskomattoman tehokas kaljan kaatelija, laski 7 tuoppia Guinnessia samaan aikaan. Yhtä lukuun ottamatta pubit olivat yhtä täysiä kuin koko lentokenttä, joten jos ei täältä saanut koronaa tahi muita tauteja niin mistä sitten?

Kentältä löytyi yksi pub jonne mahduttiin lähtökaljalle.

Ennen lähtöä kävimme vielä vessassa ja ostimme automaatista pari pientä pussia sipsejä evääksi koneeseen. Onneksi ei ollut bussikuljetusta koneeseen vaan pääsimme tuubin kautta sisään. Paikkamme olivat melko takana. Tällä kertaa olin ymmärtänyt ottaa koneen ovella tarjotun desinfiointipyyhkeen jolla putsasin pöydän ja tuolin käsinojat. Nainen takana valitti desinfiointiaineen tymäkästä hajusta, mutta minun mielestäni koneessa oli muutenkin "huono ilma" koko lennon ajan. Lähtö tapahtui ajallaan ja lento kesti hieman alle 3 tuntia. Auringonlasku oli nätti ja lento tuntui muutenkin yllättävän kivalle, kun en yleensä juuri niistä niin välitä. Valkkarit tilattiin kyytipojaksi.

Vamos!

Norja.
 
Koneen tunnelmia.
 
Auringonlasku.

Laskeutuminen onnistui.
 
Kone laskeutui klo 23 jälkeen. Lentokentällä oli sen verran hiljaista, että pääsimme tuubiin ja vältyimme jälleen yhdeltä hajottavalta bussikuljetukselta. Melkoinen kävelymatka oli ensin passintarkastukseen ja sen jälkeen ulos. Mitään koronapassijutskaa ei kyselty missään vaiheessa matkaa; täälläkin oli vielä joku koronapiste, en tiedä otettiinko siihen ratsianomaisesti jotain matkustajia selvitykseen, mutta emme jääneet kyselemään (joku onnellinen siellä oli päässyt testiinkin). A kävi vielä Alepassa ja minä vessassa, ennen kuin erkanimme omille teillemme. Minua oli vähän arveluttanut etukäteen Hesan taksihomma kun siitä oli niin peloteltu, mutta sain rauhassa jonottaa Taksi Helsinkiä, ja suomalainen häntäluunsa murtanut naiskuski heitti mut himaan 7€ halvemmalla kuin olin etukäteen odottanut. 

* * * * 

Arvio: Aika tasapaksu reissu, mikä ei yllätyksiä tarjonnut. Helkkarin kallista, niin kuin sumusaaret usein on, erityisesti hotelli oli sikahintainen. Kulttuurishokki ensimmäisenä iltana, kun en ollut vuosiin nähnyt sellaista ihmispaljoutta enkä etenkään niin paljoa humalaisia. Muutenkin irkut olivat kovin äänekkäitä ja seassa paljon pummijoita ja vinonaamoja. Asiat kuitenkin toimivat (pl. Dublinin lentoasema ja hotellin late check out) ja kaikki sujui aika helposti, eikä ukotusta esiintynyt. Koronaakaan ei tullut. Ensiksi ajattelin antavani arvosanaksi 3/5, mutta yön yli mietittyäni korotin sen 4/5. Voi tosin olla, että johtui siitä kun en ollut vuosiin ollut lentokoneessa enkä Ruotsia kauempana, mutta mitäpäs siitä.

lauantai 14. toukokuuta 2022

734# Irlanti, 3

 18.4.2022, Monday, +11, Shower, Howth, Ireland


Nukuin aavistuksen verran paremmin kuin edellisenä yönä. Kasin jälkeen suihkuun, ysin jälkeen aamiaiselle. Kolme neljstä pöytäseuruenaapurista yskiskeli, ja sen mitä saksaa ymmärsin niin puhuivat koronatestauksesta. Koronapsykoosit tulilla ei voinut olla miettimättä, miten tauti iti jo meissäkin. Sietämätöntä.

Ravitsevan aamiaisen jälkeen hotellihuoneessa hetki ihmettelyä, ennen kuin lähdimme liikenteeseen noin kello 10.20. Tarkoitus oli tänään matkata junalla Dublinin pohjoispuolella olevalle niemekkeelle ja Howthin kalastajakylään. Ensiksi otimme suunnaksi Tara Streetin juna-aseman, josta ostimme liput Howthiin. Se oli aika yksinkertainen toimenpide, meno-paluulippu oli päivän voimassa ja maksoi vain 6,25€. Mielestäni aika edukas, matkaa oli kuitenkin puoli tuntia suuntaansa. 20 minuuttia piti odotella junaa; odotusajan käytimme etsimällä A:lle tupakkikauppaa lähistöltä, mutta emme tässä onnistuneet. Saimme kuitenkin postikortit postilaatikkoon, joten yksi rasti vähemmän.

Tara Streetin juna-asema.
 
Asemalla ei ollut henkilökuntaa, ja lippu syötettiin automaattiin ja otettiin takaisin itselle ja portit aukesivat. Tässä vaiheessa piti olla tietysti jo hereillä mille laiturille oli menossa (vasemmanpuoleinen liikenne huomioiden), vaihto tuskin olisi enää portin ohittamisen jälkeen onnistunut. DART-niminen juna tuli ajoissa ja melko täyteen. Saimme istumapaikat; sisätilat ja penkit vaikuttivat likaisilta ja ajan patinoimilta. Olikohan niitä pesty kertaakaan sitten 70-luvun? Maisemat eivät olleet kaksisia, ja Dublinin asuintalot vaikuttivat aika hurjilta, vasta Kilbarrackissa alkoi näyttämään fiinimmältä. Suttonin jälkeen Atlantti putkahti näkyviin. Sadepilvien välistä pilkahteleva aurinko sai meren välkehtimään.

Ei näy junnoo viä.

Piletti.

Juna.

Ensimmäiseksi suuntasimme ylös kalliolle. Koko niemekkeen pääsisi kiertämään aina Suttonin asemalle saakka (n. 11km) ja suositeltu reitti olisi tulla Dublinista bussilla ja tehdä Howth Cliff Walk majakalta kohti Howthin juna-asemaa (tämän reitin olisin varmaankin valinnut jos olisin ollut reissussa yksin, mutta A:ta ei sellaiset kävelyt kiinnosta). Nyt tyydyimme talsimaan ensimmäiselle näköalapaikalle (olisikohan ollut pari kilometriä suuntaansa). Niemeke oli kyllä hieno; nummea, korkeita rantatörmiä, tuulta ja raitista ilmaa. Oli Bank holiday ja muitakin ihmisiä oli löytänyt paikalle, mutta tykkäsin silti. Korkeanpaikankammokin hieman taas aktivoitui kurkkiessa reunan yli alla kuohuvaa merenrantaa. Yllätysmomenttina bongasin W.B.Yeatsin asuintalon, suht upeissa maisemissa hänkin oli bunkannut. Runot ovat aina menneet minulta ohi hilseen, mutta Yeatsin reilun sadan vuoden takainen The Second coming on tälläkin hetkellä todella ajankohtainen, ja arvosana 5/5.

Howth.

Rauhallisempaa meininkiä kuin Dublinissa.

Atlantin rannoilla.
 
Aallonmurtaja ja Ireland's Eye-saari.
 
Ylös kalliolle, kukkulalle.

Polku jatkui kilometrettäin.

Meren eri värejä.

Hyi.

Miten tälläiset kalliojyrkänteet voi olla edes laillisia?

Nummi ilman Pusulaa.

Pensaat kukkisivat.

Rinteessä kelpasi asustella.

W. B. Yeats oli täällä.

Palasimme takaisin kylille. A etsi rannasta sopivia kiviä (?), muistoksi tältä reissulta. Atlantti tuoksui voimakkaasti ja merivesi oli kirkasta mutta todennäköisesti jäätävää. Merenkäynti oli iisiä ja näimmekin muutamia suppailijoita. Näimme kutsuvan pubin, joten päätimme poiketa oluelle. Minusta olisi kiva ollut juoda börstat terassilla, mutta A:n mielestä meille osoitettiin selkeät paikat sisätiloista joten jäimme istuskelemaan sinne. Muistelin, että viimeksi 14 vuotta sitten Irlannissa käyneenä Guinnessin lisäksi kaikkialla juotiin Harp-olutta, ja nyt en ollut nähnyt sitä missään muualla, mutta täällä sitä oli onneksi myynnissä, ja valitsimme sellaiset.

Oluen jälkeen voimat tuntuivat palautuneet ja ajatuskin juoksi hieman paremmin. Emme olleet löytäneet edelleenkään A:lle tupakkikauppaa, ja hän indikoi olevansa valmis sellaisen metsästämiselle, joten googlemapsitimme sitten liikkeen muutaman korttelin päästä rannasta ylämäkeen. Kylä vaikutti idylliseltä; rakennukset olivat ehjiä ja hienoja ja sen lisäksi täältä puuttui se vinonaamainen jurojengi, jota Dublinissa tuntui olevan niin runsaasti.

Howth Parish Catholic church.

Kylänraitti.
 
Kylänraitti 2.

Howthin satamasta lähti pitkä aallonmurtaja majakalle. Reitti tuntui olevan kävelijöiden suosiossa joten mekin lähdimme talsimaan sitä kohti. Perspektiivi kuitenkin hämäsi meidät, se olikin huomattavasti pisempi mitä rannalta näytti. Juuri päästyämme majakalle alkoi satamaan kaatamalla ja samalla virisi tuuli, jonka ansiosta vesi tuli vaakasuoraan mitätöiden näin sateenvarjon antamat hyödyt. Mulla oli uusi rotsi jonka oli mainostettu hylkivän vettä, mutta se mainoslause valui kuin vesi hanhen selästä; ihan samanlainen pesusieni se pusakka oli kuin mikä tahansa muukin. Päästyämme takaisin satamaan, sadekin loppui mutta olimme jo sen verran märkiä, että ajattelimme tämän riittävän päivän ekskursiosta ja aloimme suunnittelemaan paluumatkaa. Palasimme juna-asemalle, mutta seuraavan junan lähtöön olisi 31 minuuttia. Menimme katsomaan toista pubia odotusajaksi, mutta oli niin täynnä väkeä ja jostain syystä pöytiintarjoilu + meidän olisi pitänyt jakaa pöytä jonkun toisen seurueen kanssa, että päätimme lähteä. Kävimme sen sijaan kaupassa ostamassa jäätelöä ja pähkinöitä, ja muuten vain odottelimme ajan kulumista. Juna tuli hyvissä ajoin ja istuskelimme sitten sisällä odottamassa lähtöä katsoen tylsistyneinä ikkunoista seuraavien sadekuurojen ylilipumista.

Aallonmurtajalla.

Murtaja olikin pidempi miltä sataman suunnalta näytti.
 
Viimein saavutimme majakan.

Sade kiihtyi.

Täälläkin oli Leo Burdock, josta parhaat Fish&chipsit saa.
 
Ståge tuli täyteen ja samaan sloossiin änkeytyi kaksi muijaa lapsineen. Yskä tuntui näilläkin olevan, mutta onneksi hakivat maskit roiskesuojikseen. Kekarat vaikuttivat kovin villeiltä ja hyppivät penkeillä kuin apinat. Juna pysähtyi pitkäksi aikaa jollekin risteysasemalle, ilmeisesti päästämään toisen junan ohi ja matka tuntui tuskallisemmalta kuin menomatka. Vaihtelun vuoksi päätimme jäädä yhtä pysäkkiä aiemmin pois, Connollyn asemalla. Se olikin iso asema, ja kun lopulta pääsimme ulos huomasimme taivaan auenneen taas ja vettä tuli kaatamalla. Odottelimme hetken aikaa ulkosalla, ja kun sade oli hieman hilliintynyt, lähdimme talsimaan kohti hotellia sateenvarjot tanassa. Aina kun alkoi satamaan, niin ilma tuntui jäätävältä. Silti paikalliset ihmiset kävelivät t-paidoissa ja shortseissa, pienet lapsetkin. Se ei ikinä lakkaa hämmästyttämästä minua.

Hetken aikaa huilasimme hotellilla. Energialevelien palauduttua menimme ensin respaan hoitamaan seuraavalle päivälle aamiaisen + late check outin seuraavalle päivälle, jolloin olisi kotiinlähdön aika.  Yleensä tuo myöhäinen lähteminen ei onnistu (täällä oli check out aika vielä klo 11), mutta tällä kertaa virkailija vakuutteli sen olevan mahdollista 20€:n hintaan. Virkailija ei laittanut sitä "ylös" mihinkään, emme toisaalta sitä maksaneetkaan vielä. Lisäksi teimme lennolle niin ikään check inin Finnair-appilla, se on kyllä kätevä.

Kävelimme muutaman korttelin The Spirelle, ja tällä kertaa pääsimme myös onnistuneesti O'Connell Streetin webcamiin Pp:n ollessa oman koneensa äärellä print screen-nappi valmiudessa. Menimme sitten vielä johonkin suurempaan matkamuistomyymälään, mutta emme keksineet enää mitään ostettavaa. Jatkoimme eteenpäin ja tsekkasimme Trinity Collegen. Se oli Dublinin yliopisto 1500-luvun loppupuolelta. Tiluksille pääsi käppäilemään mutta emme oikein saaneet paikasta mitään irti muutamia valokuvia lukuun ottamatta. Tuli lähinnä joku Harry Potterin miljöö mieleen. Jatkoimme edelleen kävelyä kohti etelää. Menimme St. Stephen's Green -puistoon. Se vaikutti etäisesti tutulta, olen saattanut käydä täällä aikaisemmin, kun edellisinä kertoina pidimme majaa Liffey-joen eteläpuolella Portobellossa ja Rathminesissa. Kävelimme puiston halki ja jatkoimme Wexford Streetille jossa oli A:n scouttaama hampurilaiskippola Bunsen. Paikka ei vakuuttanut ulkomuodoltaan, mutta menimme sinne silti. Ihan hyvin meidät istutettiin pöytiin. Ruokalista vaikutti aluksi sangen yksinkertaista, täällä ei itse asiassa ollut kuin kahta hampurilaisvaihtoehtoa, tavan hampurilainen ja juustohamppis, ja samat tuplana. Silti onnistuimme sössimään tämän, kun emme ymmärtäneet lisäkysymyksiä (jotka olisivat olleet mitä oheiskamppeita halutaan hampurilaisen sisään ja todennäköisesti olisi ollut varminta tilata "all" - ainahan nuo ovat tulleet tähän saakka kysymättä). Tajusimme virheen vasta tilauksen tehtyämme, ja se harmitti mieltä kovasti, kun hampurilainen olisi muuten ollut 5/5. Ranskalaisia oli taas niin mieletön määrä, ettei niitä kukaan jaksanut syödä. Juomaksi pienet oluet. Hinta yhteensä 38€ ja joitain pennejä päälle, joten ei mikään paha. Myös kippolan penkeistä hiemasti miinusta, olivat epämukavat.


Webcam.

Webcam 2.

Trinity college.
 
Collegen sisäpihaa.

Palasimme takaisin Liffey-joelle päin ja poikkesimme hiljaiseen pubiin ottamaan vielä oluet. Vieressä oli jotain häppeninkejä, kun nuoriso jonotti johonkin tapahtumaan, joka jäi meille epäselväksi. Kävelimme joen rantaa pitkin; oli laskuvesi ja joen pohjassa näkyi kaikenlaista kamaa, älypuhelimia, autojen pakoputkia yms. Ylitimme Ha'penny Bridgen. Se oli v. 1816 rakennettu silta kävelijöille, ja sadan vuoden ajan ylittäjiltä kinuttiin siltamaksuksi puolta pennyä, siitä nimi. Poikkesimme jättikokoiseen Lidliin, josta hankimme napos- ja juopoteltavaa illaksi. Kadunvarsilla notkuvat vinonaamat tappelivat keskenään ja huusivat ja kiroilivat ja uhoilivat. Palasimme sitten hotellille katsomaan Haluatko miljonääriksejä. Siivooja oli pöllinyt ylimääräisen avainkorttini siitä hotellin ovenpielessä olevasta lukijasta, joka kytkee huoneeseen sähköt. Sellainen oli mielestäni vähän tarpeetonta.

Ha'Penny Bridge.

Liffey-joki laskuveden aikaan.

The Spire Henry Streetin suunnalta nähtynä.

keskiviikko 4. toukokuuta 2022

733# Fizza

 1.5.2022, +8, Shower, Lappeenranta


Vappua tuli vietettyä Ruokolahdella, ja vapunpäivä osui tällä kertaa sunnuntaille. Seuraavana päivänä oli töitä ja piti palailla pikkuhiljaa himaan päin. Murkinat olivat jääneet vähemmälle, ja jotain piti saada syödäksemme, mutta muistimme onneksi Fizza-automaatin jossa meidän oli pitänyt aiemminkin käydä mutta oli aina lykkääntynyt. Nyt oli tilaisuus saada tuokin asia korttua sillä jostain syystä Fizza-automaatti oli Lappeenrantaankin perustettu.
 
Ei muuta kuin navigaattoriin osoitteeksi Mannerheiminkatu 8, Lappeenranta. Hämmästys oli suuri, kun navi ohjasikin meidät jonnekin syrjäkylille, sillä olettamus oli molemmilla, että Suomen diktaattorille olisi jaettu jokin keskeisempi katu. Osoite löytyi lopulta jonkunlaiselta (entisestä?) varuskunta-alueelta, tiilikasarmien keskeltä. Emme päässeet autolla perille asti, joten ajoimme sen parkkiin ja kävelimme kävelykadun päähän, mutta eipä tullut yhtään pizza-automaatin näköistä puljua vastaan (emme tosin olleet ihan varma minkälaisesta rakennuksesta oli kyse). Kävimme kuvaamassa Lappeenrannan kirkon ja "Huokausten sillan" ja käännyimme sitten takaisin. Yritin ylipuhua PP:tä kysymään ohikulkijoilta, mutta ei hänkään tarttunut syöttiin. Palasimme sitten sisäpihaa / Hotelli Rakuunan parkkipaikkaa pitkin takaisin, ja sieltähän se puinen pömpeli sitten lopulta löytyi.

Mannerheiminkatu oli vähän erilainen kun odotin.

Lappeenrannan kirkko.
 
Muistomerkki.
 
Viimein löytyi jemmasta Fizza-automaatti.

Eniten meitä hämmästytti syrjäisen sijainnin lisäksi, ettei täällä ollut ainuttakaan ihmistä. Luulisi näin vapunpäivänä paikan olevan täynnä krapulamätön hakijoita, mutta kuten olen ennenkin todennut Lappeenrannan olevan pelkkä kulissipaikka, ei siellä kukaan oikeasti asu. Meitähän asia ei haitannut, au contraire. Ei muuta kuin tilausta kehiin; ulkopuolella oli menu, sama joka oli nettisivuilla, mutta automaatista näkyi enemmän vaihtoehtoja ja päädyimme molemmat Meat loversiin. Tilaaminen ei olisi voinut helpompaa, maksaminen kävi näppärästi kortilla (lähimaksu). Pitsansa sai halutessaan kylmänä, jolloin sen pystyi lämmittämään himassaan, mutta me valitsin lämmitettynä; maksoi 50 senttiä enemmän. Yhteensä pitsoista maksoimme 25€ ja rapiat. Lämmitysaika oli kolmisen minuuttia / pizza, joten jos olisi ollut jonoa niin kylmähän siinä odotellessa olisi tullut (Fizzalla oli olemassa myös appi, jolloin ruokansa olisi mahdollisesti voinut tilata / varata etukäteen, mutta emme käyttäneet tätä mahdollisuutta).

Automaatin kosketusnäyttö ja maksuautomaatti.

Menu seinällä oli suppeampi kuin automaatissa.

Palasimme autolle syömään (kopin edustalla olisi ollut yksi pöytä ja pari tuolia, mutta sää oli jäätävä). Meillä oli kertsiaterimet (pizzalaatikon mukana tuli yksi kertakäyttöveitsi mutta ei haarukkaa), mutta juomiksi meillä oli vain vähän mehua, automaatti ei kyytipoikaa tarjonnut mikä oli vähän harmi. Lisäksi pahvilaatikko oli vähän skeida, siitä meni kertakäyttöinen veitsikin läpi, joka sekin oli tylsä kuin mikäkin. Pitsa näytti aluksi pieneltä ja paksureunaiselta, mutta loppujen lopuksi emme jaksaneet edes syödä niitä kokonaan. Ulkonäkö oli muuten aika kiva, jopa parempi kuin monissa "oikeissa" pitserioissa kun oli saatu vielä hieman väriäkin aikaiseksi paprikoilla. Aluksi ajattelin sen olevan aika mautonta, mutta kyllä se parani loppua kohden.

Plätty.

Syöty.

Arvio: Paikan syrjäinen sijainti yllätti, pizzalaatikko oli huono ja olisi ollut hyvä jos automaatista olisi saanut juotavaa, mutta muuten positiivinen yllätys ja erittäin kiva idea tällainen. Automaatti oli helppokäyttöinen, ja ruoka maittavaa ja ulkonäkö hyvä, ja kolmen minuutin odotusaika bueno. Koska en harrasta puolikkaita pisteitä, luikautan tästä 5/5. Zim approves!