912# Heureka

 29.1.2026, Thursday, -14, Clear, Vantaa

 

Muutaman kerran on tultu käytyä Tiedekeskus Heurekassa, joskin edellisestä visiitistä on varmasti kulunut jo muutama vuosi. Joka tapauksessa, Pp:n Museokortille piti saada vielä lisäkäyttöä, joten päätimme lähteä käymään tsekkaamassa uudistetun Planetariumin eräänä torstai-iltana (torstai- ja perjantai-iltana paikka oli auki klo 20 asti, muina päivinä suljettiin aiemmin). Saavuin jollain päärataa pitkin ajavista lähijunista, tällä kertaa löysin Tikkurilan asemalta ulos ilman eksymistä, ja lähdin vielä oikeaan suuntaan. Kello oli tulossa viisi iltapäivällä, tammikuun lopun aurinko oli juuri laskeutunut mailleen. Puistoalue oli peittynyt lumeen, ja yllätyksekseni myös joki oli jäätynyt viime päivän pakkasissa.

Keravanjoki jäässä.

 

Silta yli synkän virran.

Iltakohteena Heureka.

Heurekan kivipuisto.

Junia pääradalla.

Hetken sisätiloissa varrottuani Pp porhalsi paikalle. Kävimme lunastamassa pääsyliput, jotka ilman Museokorttia olisivat maksaneet 26€ / naama. Se on mielestäni aika kallista. Väkeä ei näyttänyt olevan paikalla tänään paljoa, mutta arvatenkin viikonloppuisin paikka lienee täyteen ammuttu. Tungimme reppumme ja paksut päällystakkimme kahteen pieneen lukolliseen lokeroon, joka onneksi oli ilmainen. Siihen asetettiin pin-koodi jolla oven saisi myöhemmin auki, joten ensimmäinen älykkyystesti oli sitten opiskella kaapin numero ulkoa (tai ottaa siitä valokuva), jotta kamat löytyisi sitten myös kotimatkaa varten takaisin.
 

Narikkakaappi.

Ajoituksemme osui siinä mielessä nappiin, että heti viiden minuutin päästä tulostamme alkaisi planetaariossa Asteroidi-elokuva. Muistelisin, että olisin kerran käynyt täällä planetaariossa, mutta siitä on vuosikymmeniä aikaa. Nyt paikka oli ilmeisesti uudistettu - en nyt osannut mututuntumalta sanoa miten. Istuinpaikkoja mainostettiin olevan 146, sali oli nyt maksimissaan puoliksi täynnä, mutta viikonloppuisin istumapaikka suositeltiin varaamaan etukäteen Planetaarion edustalla näkyvän infonäytön kautta QR-koodilla. Nyt vain kävelimme sisään, ja valitsimme paikkamme suht takaata mahdollisimman keskeltä, kuitenkin niin, että yskintäetäisyys olisi turvallinen. Penkit olivat hieman kallellaan, ja elokuvaa katsottiin alaviistosta kohti kattoa joka oli reilun puolipallon muotoinen kupoli. Leffat puskettiin ulos 10K-resoluutiolla. Näytöksen kuvaaminen oli ankarasti kielletty, ja sitä myös valvottiin pedantisti (virkailija puuttui rikkomuksiin monta kertaa). Esitys oli puhuttu suomeksi, mutta härmän taitamattomat saivat apuvälineiksi kuulokkeet. Asteroidi-elokuva kesti noin 28 minuuttia, ja oli ihan mielenkiintoinen pläjäys (vaikka olenkin hintsusti avaruusdenialisti). Annan planetaariosta arvosanaksi 4/5.

Planetaarioon pääsi tästä.

 

Kyllähän tänne jengiä mahtui.

Planetaarion näytöstä venaamassa.

Sitten tutkimaan mitä paikalla oli muuta meille tarjottavana. Vaihtuvana näyttelynä oli Jääkausi-teema, joka oli pyörinyt jo vuoden verran ja jatkuisi vuoden 2026 elokuun loppuun asti. Ensin meininkiä ihmetellessämme luoksemme lampsi kiltin näköinen opas-/avustuskoira. Ajattelimme sen olevan lähtenyt tylsistyneenä hakemaan meistä seuraa, mutta kovin paljoa emme uskaltaneet sitä paijata kun aina sanotaan, ettei apustuskoiraa saa häiritä työmoodissa ollessaan. Vasta myöhemmin luimme jostain, että koiruus oli paikalla ihan ad hoc -numerona, ja surkuttelimme kun emme leikittäneet sitä enempää (koira oli ehtinyt jo lähteä siinä vaiheessa läiskimään). Se oli minusta planetaarion jälkeen kaikkein hauskinta.

 

Itse jääkausijuttu oli melkoisen lapsellinen. Toki oli OK nähdä sen aikaisia elämiä rekonstrukturoituna oikeaan kokoon, ja millaisia veijareita skutsissa olikaan pyörinyt, mutta vähän oli vaisu esitys. Avaruusosio oli pysynyt samana; se oli ollut ensimmäisellä kerralla mielenkiintoisempi, mutta ei jaksanut kiinnostaa enää toisella kertaa. Olin muutenkin jotenkin tylsällä päällä, ehkä työpäivä oli vienyt puhdin pois. Pp uskaltautui kokeilemaan kuukävelyä, se näytti metkalta. Sellaisen laitteen avulla pompittiin ympyrän muotoinen "rata", ja laite demonstroi painovoiman muutoksen. Kuulemma siinä sai pinnistellä menemään ettei jäänyt jumiin - muutama vierailija ennen Pp:tä näytti olevan hieman vaikeuksissa, enkä itsekään kehdannut mennä siihen munaukseen mukaan. Laitteessa oli kokorajoitus, joten pikkulapset ja lihavat joutuivat jättämään tämän väliin. 

Mammutti.

 

Jääkauden eläimistöä.

Näyttää susihukkaselta.

Jääkkäri-nalle.

Jonkin sortin asujaimisto.

Koska väkeä oli vähän, niin se tarjosi kyllä meille hyvät mahdollisuudet ihmetellä "laitteita" ja esittelypisteitä ja ständejä rauhaksiin, ja ilman mitään kovin pitkää jonostustakaan. Kyllä me nyt hieman pyöritettiin avaruusrakettia matkalla Maasta Marsiin, ja totesimme sen niin pitkäksi, että epäilimme Heurekan sulkemisajan tulevan ennen kuin pääsisimme perille. Ihmettelimme myös satelliittien ja avaruusromun suurtaa määrää Maapallon kiertävällä radalla. Pp uskaltautui ajamaan sellaisella fillarilla salin poikki köyttä pitkin yläilmoissa. Muistan sen fillarin olleen siellä aina. Alapuolella oli "laite" joka todisti maapallon pyörimisliikkeen eräänlaisen heilurin avulla, muistan kun viimeksi opas innostui sitä meille esittelemään. Siinähän olisi voinut laukoa, että uskon itse enempi litteääseen maahan ja katsella äijän reaktiota. Sen sijaan uutuutena oli tullut "Vesi - elämän  virta" -näyttelyosio, joka kuvasi veden virtaamista planeetallamme, ja joka oli myös semisti interaktiivinen tulvivine kaupunkeineen ja patoineen. Toki mukaan oli ujutettu aivopesua ilmastonmuutoksesta yms. Se olisi voinut kuitenkin olla mielenkiintoinen jos osioon olisi jaksanut perehtyä paremmin.

Avaruusosio.

 

Avaruusromun määrä.

Nuorallapyöräilypaikka..

Veden kiertokulkupiste.

Lopuksi kävimme vielä museokaupassa, Pp sieltä jälleen kerran löysi jotain ostettavaa (mielenkiintoisempana tuotteena avaruusjäätelöä). Mulla on tapana kerätä erilaisia Rubiikin kuutioita, täällä olisi saanut taas kerran lisättyä kokoelmaa yhdellä, mutta jätin senkin väliin. Mielialatylsyys vaivasi minua koko illan, joten annan itselleni arvosanaksi 1/5, näyttelystä 2/5 (poislukien siis planetaarion, josta pidin). Lapsiperheille tämä on varmasti hyvä kohde, jotenkin tuntui siltä, että koko näyttely oli suunnattu enempi kakaroille. Veljen tenavatkin tästä tykkäsi (ja täällä vietettiin tuntikausia), joten ei tätä nyt voi huonoksi sanoa, mutta ei vaan natsannut minulle tällä kertaa. 

Nobelia ja Einsteinia.

Museokauppa.

Avaruusjäde, arvosana 4/5.

911# Tuusulan museotie

 24.1.2026, Saturday, -7, Snow, Tuusula

 

Muistan armeija-ajoilta kun eräänä iltana yksi taisteilijoistamme katseli telkkaria, josta tuli Sharon Stonen tähdittämä Basic Instinct-elokuva, ja juuri ennen legendaarista poliisikuulustelukohtausta hän huusi "Tulkaa jätkät kattomaan, tääl näkyy koht tuusula". Tuskin kukaan muu sitä muistaa, mutta minulle tällainen vahva mielikuva jäi pysyvästi assosiaatioksi kyseistä paikkakuntaa kohtaa. Muutenhan tuo lentoaseman pohjoispuolella oleva mesta on aika lailla vieras. Siellä on se Hyrylä, mikä on ilmeisesti nimitys keskustajaamasta, ja sitten ei ole mittään. Enkä tiedä onko normi-ihmisellä sinne ikinä edes mitään asiaa? 

 

Pp kuitenkin huomasi Museokorttinsa erääntyvän pian, eikä sitä ollut tullut juuri käytettyä, joten piti keksiä äkkiä pari kohdetta ettei nyt täysin hukkaan investointi menisi. Taskilistallamme oli joskus päätynyt Tuusulan rantatie. Tämä Tuusulanjärven itärantaa nuoleskeleva museotie oli ollut suosittu paikka taiteilijoiden keskuudessa 1900-luvun alkupuolella. Majaansa täällä ovat pitäneet mm. Aleksis Kivi, Pekka Halonen, Jean Sibelius, Eero Järnefelt, Juhani Aho... listaa voisi jatkaa loputtomiin. Nyt elettiin kuitenkin talvikautta (1.8.-31.5.), joten useimmat mestat olivat tuttuun suomalaiseen tyyliin kiinni. Muutamaan kumminkin pääsi, näistä valitsimme Pekka Halosen pytingin Halosenniemen ja runoilija J.H.Erkon taitelijakoti Erkkolan.  

Matka Tuusulaan alkoi osaltani 12 minuutin kävelyllä metroasemalle, josta nappasin oranssin junan steissille. Mihin tahansa läpeen koitinkin mennä, ihmiset olivat varustettuina vuotavilla nokilla ja keuhkotautisilla oireilla. Aurinko oli pysytellyt piilossa nyt kolmatta viikkoa, ja kun katselin ihmisten tuhkanharmaata ja pakkasen kuivattamaa ihoa, olin yhä varmempi siitä, ettei kenenkään kuuluisi asua täällä. Ymmärsivätkö nämä paksuihin talvitamineisiin itsensä vuoranneet yltiöverotetut lampaat sellaisesta mitään, vai eivät vain välittäneet? Todennäköisesti se "Suomi maailman onnellisin maa"-läppä menee täydestä vuodesta toiseen.

Vaihdoin steissillä junaan. Kompassin yläpuolella olevat monitorit sanoivat P-junan lähtevän 3 minuutin päästä, ja sinne oli vielä melkoinen matka. Se oli kuitenkin junani Vantaankoskeen, jossa minun oli tarkoitus tavata Pp. Seuraava menisi vasta 13 minuutin päästä, joten pistin juoksuksi. Liukkaalla alustalla ja ihmistungoksessa juoksuvauhti ei päässyt kovaksi, mutta eipä mun kunto olisi enempää mahdollistanutkaan. Ehdin kuitenkin nipin napin stogeen ja sain vielä hyvän istumapaikan. Sain tasattua hengitystäni seuraavat 22 minuuttia junan ohittaessa toinen toistaan tympeämpiä esikaupunkilähiöitä. Jessus, mun on todella päästävä pois täältä. 

Vantaankosken asema.

Aurinko näkyi Vantaankosken asemalla noin 15 sekunnin ajan, ennen kuin häipyi pilviverhon taakse. Hieno homma, nähdään sitten taas kahden viikon päästä uudelleen. Nousin raput ylös, Pp oli minua autollaan vastassa. Hän ajoi ensiksi Kehä kolmoselle ja siitä Tuusulanväylälle. Alkoi satamaan suuria lumihiutaleita tehden teistä arvaamattoman ja petollisen liukkaat. Radiossa kerrottiin kolareita olevan vähän joka puolella. Me pääsimme kuitenkin perille ehjänä ja ilman lähellä-piti-tilanteita. Puhelimen navista piti katsoa suuntimat, mutta kunhan pääsi ensin Hyrylään ja ensimmäisestä liikenneympyrästä seurasi tielle 145, alkoi olemaan jo sen verran lähellä, että tienviitat neuvoivat Rantatielle. 

Liukasta keliä Kehä III:lla.

Ensimmäiseksi Halosenniemeen. Tuusulanjärvi ja niemi olivat vasemmalla puolella, ja ensimmäinen kyltti Halosenniemeen osoitti oikealle saaden meidät hetkeksi ymmälleen; tämä oli kuitenkin vain lisäparkkipaikka, josta olisi ollut 300 metrin matka itse huvilalle. Pp muisti lukeneensa villan edustalla olevan myös muutamia parkkipaikkoja, joten päätimme käydä tsekkaamassa tilanteen, sillä kuka tänne nyt talvella tulisi. Hämmästyttävästi se olikin täynnä, mutta meillä kävi pieni tuuri sillä yksi autoista oli juuri tekemässä lähtöä, ja saimme biilimme siihen. Parkkipaikan vieressä oli sellainen työmaakoppia muistuttavat rakennus, jossa toimi lipunmyynti, pieni museokauppa sekä erillisessä osiossa WC. Kävimme ostamassa puheliaalta ja ystävälliseltä naiselta liput - tai no, voiko ostamisesta puhua jos käytimme Museokorttia. Ilman sitä pääsylippu olisi ollut 14€ (varusmiehet, eläkeläiset, työttömät ja opiskelijat saivat muutaman euron alennuksen, ja 0-18 vuotiaat pääsivät ilmaiseksi). Virkailija innostui kertomaan meille talvikauden asiakasvirroista, mutta pääsimme viimein poistumaan ulos ja kävelemään lyhyen matkan niemennokkaan, jossa pääpirtti sijaitsi. Tuusulanjärven jäälle oli tehty jäärata retkiluistelijoille, ja väkeä siellä olikin mustanaan, muutamia pilkkijöitä myös.

Halosenniemen parkkipaikka ja lipunmyynti / myymälä.

Pieni pätkä piti kävellä parkkikselta.

Luistelijoita Tuusulanjärven jäällä.

Asuintalo Halosenniemessä.

Sisälle päästyämme jouduimme laittamaan suojapussit lumisten kenkiemme peitoksi. Rotsinkin olisi voinut jättää naulaan, mutta pidimme ne päällä. Väkeä oli tosiaan jonkunlaisesti, ainakin itse olin ajatellut paikan olevan huomattavasti rauhallisempi. Aluksi opasnainen kertoili meille vähän rakennuksesta; näyttely olisi juuri vaihtumassa ja ainoa pysyvät teokset olivat eri huoneissa olevien kakluunien tulipesien ovissa olevat kohokuviot. Saimme käteemme laminoidun listan näytteillä olevista maalauksista. Aloitimme olkkarista, joista yksi tauluista vaikutti etäisesti tutulta. Nousimme raput yläkertaan, kiersimme kaikki huoneet palaten takaisin alas. Näkymät ikkunasta talviselle Tuusulanjärvelle oli upea, mutta taulut eivät oikein olleet minun makuuni. Ne olivat maalauksia suomalaisesta luonnosta, suurin osa talvimaisemia. Jotenkin jäi sellainen fiilis, että niissä oli matkittu Akseli Gallen-Kallelaa, mutta tulos ei ollut yhtä hyvää. Minua ihmetytti myös valitut maisemat; eikö tosiaan mitään parempaa paikkaa ikuistukselle löytynyt? Ei mitään omaperäistä, naamat olivat jääneet piirtämättä. Kämppä oli kyllä ihan hieno, joten annan arvosanaksi 3/5, vaikka siinä onkin varmaan jonkunlainen säälipiste.

Muistoplakaatti.

Ateljee yläkerran parvelta nähtynä.

Pekan maalauksia.

Taulu vaikutti tutulta.

Pyssylöitä.

Eikö nyt tosiaan kauniimpaa maisemaa löytynyt?

Ateljeen iso ikkuna.

Peksin lukunurkkaus.

Annin huone.

Pirtti.

Jonkinlainen ruokailutila tämäkin.

Pienet possut uuninluukussa.

Tauluja makkarissa.

Yläkerran ikkunasta avautuva näkymä Tuusulanjärvelle.

Kävelimme vielä hetken niemellä, mutta piti varoa liukastumista. Rannalla oli erillinen rakennus jonka oletimme olevan sauna. Kesäaikaan täällä saattoi olla myös jonkunlainen puutarha, mutta nyt kaikki oli lumen peitossa. Varsin nopeasti kylmyys ajoi meidät takaisin autolle, ja päätimme vapauttaa yhden parkkipaikoista seuraaville vieraille. Ajoimme Rantatielle ja jatkoimme hetken matkaa etelään. Ohitimme Lottamuseon, jonka lounasta Halosenniemen virkailija oli kehunut (myöhemmin tarkistaessa nettisivulta huomasin kanttiinin toimivan vain kahvilavalikoimalla huhtikuuhun 2026 asti). Sen verran on muutenkin tullut käytyä lottamuseoissa, että tuskin niissä mitään uutta annettavaa olisi. 

Rantasauna.

Sen sijaan Pp:tä kiinnosti Erkkola, joten päätimme käydä tsekkaamassa sen. Pihalla oli vain invapaikka, ja varsinainen vierasparkki oli muutamien satojen metrien päässä muutamien mutkien takana. Se oli vielä kohtuukokoinen parkkis, mutta täynnä viimeistä piirtoa myöten. Jouduimme odottelemaan aika tovin ennen kuin paikka meille vapautui. Oikaisimme kävelytietä pitkin läpi puiston, jonka vasemmalle puolelle jäi Aleksis Kiven kuolinmökki. Se oli vaatimattoman näköinen, lahoamispisteessä oleva puuhökkeli, joka oli auki vain kesäaikaan + Aleksis Kiven päivänä (10.10.). Vastapäätä Rantatien toisella puolen Erkkolan talo oli huomattavasti fiinimpi. Ennen sisäänmenoa harjasimme kenkämme huolellisesti lumesta, mutta sisään päästyämme virkailija ei malttanut olla ripittämättä myös pipoon kertyneistä muutamista lumihiutaleista. Tuli jotenkin ikävästi mieleen Itävallan museot, jossa lähes poikkeuksetta jokainen museon virkailija tuntui nipottavan. 

Tuusulan Rantatie.

Parkkipaikka puiden jemmassa.

 

Parkkikselta lähti oikopolku.

Aleksis Kiven kuolinmökki.

Erkkolan talo Rantatieltä nähtynä.

Ennen kuin laitoimme kenkiimme suojat ja astuimme peremmälle, lunastimme pääsyliput Museokorteilla ja nainen kertoili meille talosta, omistajasta ja näyttelystä. Taiteilijakoti oli valmistunut vuonna 1902, suunnitelijana Pekka ja Antti Halonen. Majaa täällä piti runoilija  J.H.Erkko joka muutti tänne noin viisikybäisenä nuoren morsiamensa kanssa. Sukset menivät vihkoon kuitenkin nopeasti, ja ukkokin taisi depsiä muutaman vuoden päästä jättäen perikunnalle velat. Kämppä oli ollut sen jälkeen yksityisomistuksessa about sata vuotta ennen kuin päätyi museoksi. 

Talo oli kaksikerroksinen, yläkerta vaikutti alakertaa pienemmältä. Mööbeleitä ei juuri ollut. Meidän vierailuhetkellä täällä oli Kreetta Järvenpään, Terhi Heinon, Hilda Olsonin ja Ebba Masalinin teoksia. Ne olivat omituisia kollaaseja opetuskuvista kasveista, hämähäkeistä, kalaneväpensseileistä ja kuivuneista / kuihtuneista kasveista. Yläkerran sisäparveke josta näkyi Aleksis Kiven kämpille oli huoneista ehkä inhimillisin. Alakerran lisäsiivessä oli lisäksi pieni museokauppa, josta Pp löysi kuin löysikin ostettavaa. Pytingistä arvosana 2/5. 

Erkkolan talon omituinen parveke.

Autotalli ja yleisö-wc.

Erikoisen värinen takka olkkarissa.

Ensiksi ajattelin oliko nurkassa toissavuoden joulukuusi.

Kukkateos.

Kuihtuneista kasveista tehty taide ei vedonnut allekirjoittaneeseen.

Mukava lasitettu parveketila.

Ikkunasta näkyi Aleksis Kiven kämpille.

Palasimme autolle ja lähdimme ajelemaan takaisin päin. Keli oli varsin liukas ja talvinen, aivan kuin olisi ollut jossain keskisessä Suomessa. Ohitimme Tuusulan yhtä nopeasti kuin tullessammekin, ja paikka jäi edelleen mysteeriksi. Oli täällä sentään Taco Bell (vaikka jatkoimmekin tällä kertaa Burger Kingiin), mutta muuten paikka vaikutti koostuvan yksikerroksisista kaupoista, kirppiksistä, autokorjaamoista ja sen sellaisesta. En kuitenkaan nyt yksiselitteisesti teilaisi vielä paikkakuntaa, sillä se vaikutti pikasilmäyksellä paremmalta kuin Hesa ns. tietynlaisen substanssin puuttumisen vuoksi. Ja ehkä Tuusulassa on sitä jotain kun oli vetänyt niin paljon taitelijoitakin puoleensa. Ehkä tämä voisi tarjota hyvän vaihtoehdon tulevaisuuden asuinpaikkana, jos en päädykään Tokioon.