maanantai 15. elokuuta 2022

744# Hengailua Honningsvågissa

12.7.2022, Tuesday, +16, Clear, Honningsvåg, Norway


Herätyskello herätti klo 8.30. Olin nukkunut yön kuin tukki, olisi nukuttanut vieläkin, mutta aamiaiselle piti lähteä. Sängystä hypätessä jaloilla kesti aikansa arvioidessaan, pystyisivätkö he pitämään kroppani pystyssä. Lopulta vastaus oli myönteinen. Sen jälkeen aamiaiselle. Tällä kertaa yskijöitä oli kuitenkin niin paljon, että päätimme odotella vielä puoli tuntia. Sitten olikin ehkä vähän väljempää, vaikka kyllähän sitä yskijää ja aivastelijaa riitti vielä ihan tarpeeksi. Aamiainen oli samanlainen kuin edellisenä aamuna.

Aamupalan jälkeen pakkasimme uimakamat ja lähdimme edellisenä päivänä respansedän suosittelemaan paikkaan. Sinne oli about viitisen kilometriä, tien vastakkaiselle puolelle sai auton parkkiin ja siitä ylitimme tien ja kipusimme polvenkorkuisen aidan yli. Tämä oli aivan kuin pieni laguuni, ranta oli hiekkaa ja vesi turkoosia ja tässä vaiheessa aamupäivää täysin tyyntä. Meillä oli uimakengätkin mukana, mutta se oli täysin turhaa sillä hiekka oli hienojakoista. Levää ei näkynyt. Vesi ei tuntunut jaloissakaan mitenkään kauhean kylmälle, ja mittasimme veden lämpötilaksi about 14 astetta, joten kyllähän se uimalämpöistä oli. Sen verran puuhamme herättivät mielenkiintoa ohiajavissa Nordkappin busseissa, että huomasimme pääsevämme saksalaisten turistien kuvaamaksi. Hyvin tarkeni uida ja ilmakin tuntui lämpöselle. Ihmettelen, että saimme pitää koko rannan itsellämme, vaikka tässä olisi kelvannut viettää rantapäivää enemmänkin. Mikä parasta, Jäämeressä uimista mainostettiin meille niin, että kun täällä ui niin ei vuoteen sairastu. Sellainen on näin korona-aikana tervetullutta.

Uimapaikka kartalla.

Tie Nordkappin suuntaan.

Polku biitsille, mökin jäädessä vasemmalle.

Oikein hiekkaranta ja kirkas vesi.


Ajoimme autolla sitten Honningsvågin läpi aina Nordvågeniin asti etsiessämme paikkaa, missä Pp oli täällä ollut edellisen kerran. Sitä emme löytäneet, sen sijaan keskellä kylää asutuksen seassa seikkailevia sarvipäisiä poroja kyllä. Ajoimme vielä takaisin lentokentälle asti, mutta nostalgisia paikkoja ei tullut vastaan vieläkään. Sen jälkeen kurvasimme Shellin pihaan, ja katselimme hetken toisien tankkaajien mallisuorituksia ennen kuin uskalsimme itse tankittaa automme (ei ollut serviisiä eikä tarvinnut avauttaa bensamittareita etukäteen, sen kuin tankkasi vain ja kävi maksamassa kassalle). Sitten hotellille lepäilemään ja blogailemaan. Pp kävi pöllimässä taas kaffet yläkerran automaatista sekä ajoi edellispäivänä rokulipäivää viettäneen ja sittemmin työhalua heränneen siivoojan tiehensä. Pp ilmoitti myös omaavansa plunssan ensioireita, joten se meitä vähän kauhistutti ja masensikin. Koronako se nyt sitten kuitenkin oli iskemässä? Pp on sitä paitsi ihan aina lomalla kipeä.

Nordvågenin kalastajakylillä.

Meri tyynenä.


Iltapäivällä lähdimme autolla vielä Honningsvågin "keskustaan", ensiksi poikkesimme turistikaupassa ostamassa Pp:lle tuliaisia ja sen jälkeen googletimme hetken Corner-ravintolan menyä, ja todensimme listan kaiken kattavaksi joten menimme sinne. Ihan siisti ja kelpo ravintola. Pp otti porostewn ja minä taas pitsan. Molemmat olivat ihan hyviä. Juomaksi kalja ja sprite. Arvosana 4/5, hinta 632 NOK. Paluumatkalla ajoimme vielä Remaan, jos olisimme palauttaneet pantilliset pullomme ja ostaneet jotain pientä, mutta parkkipaikka oli niin täynnä väkeä että päätimme skipata sen huomiselle ennemmin kuin mennä ryysikseen. Loppuilta sujui hengaillessa. Edelleen vähän huoletti jos Pp oli tulossa kipeäksi.

Corner-kippola.

Pakollinen olut-kuva.

Piza.

Poroa á la Corner.

 

keskiviikko 10. elokuuta 2022

743# Knivskjellodden

11.7.2022, Monday, +13, Clear, Nordkapp, Norway


Aamulla heräsimme kahdeksissa aivan liian lyhyiden yöunien jälkeen. Suuntasimme aamiaiselle. Se oli täynnä hopeatukkaisia vanhemmanpuoleisia saksalaisturisteja joita kaikkia tuntui iän lisäksi yhdistävän pakonomainen tarve yskiskellä ja aivastella ja niistellä ympäriinsä. Inhottavaa käytöstä kaikenkaikkiaan. Mutta ei auta, tänään oli tulossa raskas päivä joten aamiainen piti valita huolella. Söin makkaraa ja leipää ja leikkeleitä, lisäksi tarjolla oli savustettua ahventa joka maistui todella hyvälle, mutta oli niin ruotoisa mikä vähän lannisti syömähaluja. Kahvia ja mehua kyytipojaksi.

Pari kuukautta sitten valjennut aamu oli aurinkoinen.

Aamiaista naamariin.

Pien ahvenpalanen. Njamskista.

Meillä oli shamppanjapullo, joka kaipaisi kipeästi jäähdyttämistä. Huoneessa ei ollut jääkaappia, joten se oli tietysti ongelmallista. Päätin käydä kysymässä respasta jos voisin lainata heidän "kylskåpetia" (en muistanut sillä hetkellä mikä on jääkaappi englanniksi). Tämä kävi kyllä eikä respantäti pitänyt pyyntöäni edes mitenkään kummallisena. Sitten pakkasimme huoneessa päiväkohtaiset retkitavarat valmiiksi. Siinä olikin vähän fundeeraamista; tarkoituksenamme oli kävellä Knivskjelloddenin niemeen, joka on oikeasti se Manner-Euroopan pohjoisin kohta eikä suinkaan Nordkapp. Sinne päästääkseen piti jättää auto parkkipaikalle, joka oli noin 7 kilometriä ennen Nordkappin sisääntulopaikkaa. Pp ajeli sinne jo sangen tottuneesti kun olimme ajaneet tästä ohi jo edellisenä päivänä. Nyt sää oli kirkas eikä pilvilautoista tietoakaan. Tämä oli vähän haastavoittanut pukeutumista, kun säämuutokset olivat alueelle ominaista. Minulla oli verkkarit ja pitkähihainen, sadetakki nyt varoilta vaikka sellaista ei oltu luvattukaan. Tärkeintä oli kuitenkin hyvät jalkineet, jollaiset olivat pakolliset tällaiselle vaellukselle. Lisäksi tietenkin 0,5 litraa vettä ja samanlainen setti jääteetä, sipsejä, suklaata, hiukan paperia, pari eri kameraa ja sen semmoista. Ensimmäistä kertaa turvauduin myös kävelysauvoihin, jospa niistä olisi apua vaikeissa paikoissa. Auton tuulilasiin olimme jättäneet lapun, jossa ilmoitimme lähteneemme Knivskjeloddeniin ja päivämäärä ja kellonaika, jospa sekin auttaisi siinä vaiheessa kun olisimme eksyneet ja meitä tultaisiin pelastamaan.

Knivskjeloddenin niemi päivän retkikohteena.

Lähtöpaikka.

Lähdimme talsimaan klo 10.45. Matkaa oli yhdeksän kilometria suuntaansa. Polkua ei välttämättä aina havainnut, mutta helpottamaan luovimista oli sinne tänne kyhättyjä kivikasoja joissa oli T-merkintä, joskaan näiden bongaaminen ei ollut aina ihan helppoa. Maasto oli kivistä, joten jalkoja piti nostella ja asetella tosi tarkasti, mikä teki vaelluksesta vieläkin raskaampaa ja hitaampaa. Ensimmäisen kilometrin talsittuamme aloimme ymmärtämään kävelyn haastavuuden. Ne satunnaiset ja muutamat vastaantulijat / ohittajat joihin törmästimme tuntuivat olevan parempikuntoisia ja varustetumpia kuin me.

Homma alkaa vesistön ylityksellä.

Alkumatkan maisemia.

Yksi asia mitä emme olleet osanneet ottaa huomioon oli aurinkorasvaus. Meillä ei moista tököttiä ollut edes mukana, sillä mieliimme ei ollut juolahtanut, että näillä leveysasteilla voisi sellaista tarvita. Aurinko porotti kuitenkin koko päivän ja sen verran matalalta että lippiskään ei siltä suojannut vaikka käänsinkin lipan niskaan. Puun puuta ei näillä paikkeilla enää kasvanut joten mihinkään varjoon ei päässyt koko päivänä. Poltimme sitten niskamme ja naamamme kunnolla. Lisäksi ilma tuntui huomattavasti kuumemmalle kuin mitä mittari näytti, minunkin piti alkukilometrien aikana poistaa pitkähihainen ("ei täällä kuuma ole, sulla on vaan huono kunto"). Monissa muissa postauksissa mitä olin lukenut, erääksi elementiksi mainittiin vastatuuli joka saattoi olla niin kova että piti kävellä kaksinkerroin - lisäksi se tuntui olevan koko ajan vastainen. Nyt ei ollut minkäänlaista tuulta, mikä puolestaan oli omiaan tuomaan kaikenlaiset lentävät hyönteiset kimppuumme.

Ensimmäinen kilsa taivallettu.

Ensimmäisen istumistauon pidimme noin kolmen kilometrin kohdalla ja joimme hieman. Kuvasimme sitten itsemme erään kivistä kasatun pinon kohdalla ja jotenkin tässä kohtaa sitten lähdimme laskeutumaan aivan väärän suuntaan. Huomasimme kyllä pian, että T-kirjamia ei enää näkynyt ja tuli muutenkin tunne että olimme harhautuneet reitiltä. Onneksi mitään isompaa erehdytystä ei tullut ja löysimme takaisin reitille muutaman sadan metrin harhailun jälkeen. Tästä eteenpäin keskityimme tarkemmin siihen mihin olimme mahtkalla. Uuden tauon pidimme jo 4,5 kilometrissä; matka oli edennyt vain 1,5 kilometriä tunnissa. Olin katsonut youtubesta jonkun tanskalaisukon videon, jossa hän oli kävellyt perille muka kahdessa tunnissa ja talvella. Yeah right.

Storstappenin lintusaaren huiput pilviverhon yllä.

Luntakin näkyi.

Meri (ja järvi) horisontissa.

Kuuden kilometrin kohdalla laskeuduttiin jyrkkää ja kivistä alamäkeä joitakin satoja metrejä ja se oli varsin raskasta, jo alaspäinkin tullessa. Lisäksi tässä kohtaa ei auttanut kompuroida sillä rinne vietti jyrkästi. Tämä pätkä kipeytti varpaita ja pohkeita ja polvia kovasti kun joka askeleella joutui jännittämään jalkojaan. Sen jälkeen saavuttiinkin merenpinnan tasolle, mikä nyt ei sinänsä helpottanut itse maastoa. Tässä vaiheessa piti kävellä vinoa kalliorinnettä mikä kipeytti oikean jalan varpaani niin, että pelkäsin kynsieni irtoavan. Nyt kalliot olivat kuivat ja kenkien pohjissa hyvä grippi, mutta en uskalla ajatella miltä tuntuisi kävellä silloin kun täällä on lunta & jäätä.

Vielä viimeiset pari kilometriä, kunnes olimme viimein perillä, ja pohjoisin piste vallotettuna. Täällä oli vaatimattomampi monumentti, jossa luki paikan nimi ja koordinaatit. Idässäpäin näkyi Nordkappin niemeke. Sen lisäksi täällä oli kaappi, jossa oli vieraskirja ja ihmiset olivat tunkeneet sinne kaikenlaista kamaa. Me liimasimme myös nimitarramme sekä pyykkipojan minne Pp oli polttokirjoittanut nimikirjaimemme ja päivämäärämme sekä eräänlainen savikiekko josta löytyi samat tiedot. Sen jemmasimme toisaalle sellaiseen paikkaan, mistä löytäsimme sen jos vielä joskus tänne vuosien päästä tulisimme. Sitten istuimme hetken aloillamme ja söimme ja joimme eväitämme.

Viimein perillä. Taustalla Nordkapp.

Aarrekaappi.

Kaapin sisus.

Mekin jätimme pyykkipojan.

Pohjoisin paikka missä olen ollut.

Kartalla.

Hetken aikaa kävelimme vielä kalliolla ja katselimme tyrskyjä, mutta jostakin alkoi tulla selvästi viileämpää ilmaa niin, että puin pitkähihaisen takaisin päälleni, ennen kuin aloitimme paluumatkan. Meiltä oli kestänyt saavuttaa tämä paikka lähes neljä tuntia, matkaa oli hiukan alle 9 kilometriä harhailuineen. Ensimmäinen parin kilometrin kallio-osuus sujui suht vauhdikkaasti, ajattelimme paluumatkan sujuvan paremmin. Sitten edessä oli jyrkkä kapuaminen takaisin ylängölle. Sykkeet huutelivat liki 160: ssa ja hikinorot virtasivat. Meidän täytyi pitää pienempiä ja vähän isompiakin taukoja. Väkeä ei tullut enää vastaan eikä yhtä miestä ja maastopyöräilevää pariskuntaa lukuunottamatta ohikaan, joten saimme kävellä aika lailla yksiksemme. Muutenkin matka jatkui ylämäkivoittoisena, joskin onneksi suht lievänä, mutta voimat alkoi kyllä olemaan aika finaalissa. Jokaisen horisontin takaa paljastui aina uusi lohduton puuton ja kivinen horisontti, ja ajattelimme ettei auto tulisi koskaan näkyviin, mutta kun se sitten yhtäkkiä tuli niin autot tuntuivat olevan naurettavan lähellä. Olihan sinne vielä liki puoli kilometriä matkaa, mutta nyt usko oli palautunut eikä meitä pidättänyt enää mikään. Auto ja auton avaimetkin olivat vielä tallessa, joten taisimme selviytyä koettelemuksestamme hengissä. Loppumatkasta juotavakin loppui, joten matka oli juuri "oikean pituinen", vaikka oisihan tuossa varmaan vielä muutaman kilometrin kävellyt jos aivan pakko olisi ollut. Aikaa vaellukseen meni kuitenkin noin 7,5 tuntia.

Mehut vievä ylämäki.

Lohdutonta maisemaa silloin kun toivoisi näkevänsä jo auton.

Päivän taaperuukset.

Paluumatkalla pysähdyimme revontulispotilla. Nythän sellaisia ei tietenkään näkynyt kun aurinko paisteli yötä päivää, mutta syksyllä ennen lumen tuloa tämä olisi varmasti mahtava spottauspaikka (ja niille jotka luulevat revontulia esiintyvän vain kylminä talvisina pakkasöinä, niin kipin kapin koulun penkille suorittamaan peruskoulu loppuun). Autosta noustaessa pohkeet tuntuivat jo nyt todella kipeiltä, joten saisi sitten nähdä millaisessa kondiksessa ne huomenna olisivatkaan. Se on kuitenkin sellaista hyvänlaista kipua joten en viitsi pahemmin venytellä että pääsen nautiskelemaan sitten työn tuloksista paremmin.

Revontulien bongauspaikka.

Ennen hotellille palaamista poikkesimme viereiseen Rema1000 -myymälään hakemaan ruokaa, sillä emme jaksaneet mennä enää metsästämään illallispaikkaa. Pp otti jonkun täytetyn leipähomman, minä otin salaatin ja pitkän valmispatongin. Olimme aika rähjäytyneitä päivän retkeilystä (metkaa, että ei tarvitse olla kuin muutamia tuntia metsässä kun ihminen alkaa likaantumaan). Suihkun jälkeen huomasimme, että aurinko oli polttanut naamamme ja niskamme. Vaihdoimme puhdasta ylle, ja menimme respaan hakemaan shampanjan jääkaapista. Finne-ukko oli taas työvuorossa ja löysi pullomme Alepan muovikassiin käärittynä ja arvasi sen kuuluvan meille. Kielimuurin puuttuessa kysyimme samalla ukolta olisiko täällä joku uimapaikka. Yksi sellainen saattaisi löytyä automatkan päästä, ja ukko näytti sen meille googlemapsista kun paikalla ei ollut varsinaista nimeä. Tunnistimme paikan olevan Nordkapp-tien varressa, joten tätä voisimme harkita sitten seuraavan päivän ohjelmanumeroksi. Otimme putelin ja omat lasimme ja painelimme kattoterassille. Siellä kävi muutamia ihmisiä kuvaamassa maisemia, mutta lähtivät melko nopeasti pois huomatessamme meidän siellä dokailevan. Huoneessamme oli tuskallisen kuuma, tullessamme vaellukselta siellä oli 32 astetta sisällä, joten täällä parvekkeella oli mukavan viileää. Illan mittaan oli kertynyt pilviä jotka ottivat hotellimmekin syleilyynsä ja ilma tuntui poikkeuksellisen kostealta eikä asteitakaan ollut todennäköisesti kymmentä astetta enempää.

Shampanjaserviisi pöytien puuttuessa.

Pilviä alkoi kertymään majapaikan ympärille.

City peittyi sumuun.

Kello oli tässä vaiheessa jo aika paljon. Palasimme huoneeseemme syömään kaupasta ostetut tuotteemme; salaatti oli aika hyvä, annan arvosanaksi 4/5 mutta patonki oli pahhoo 2/5. Sitten vähän telkkaria, mutta koska päivä oli ollut niin raskas ja paljon ulkona, niin unikin tuli nopeasti shamppanjan siivittämänä.

Ei mikään viiden tähden illallinen.

torstai 4. elokuuta 2022

742# Nordkapp

10.7.2022, Sunday, +11 Scattered coulds, Honningsvåg, Norway


Heräsimme seitsemissä, kello oli soittamassa puoli kahdeksalta. Aamiaiselle suuntasimme puolen tunnin päästä, olimme hämmästyneitä sillä sali oli lähes täynnä. Pääosin sellaista vanhaa gubbea ja mumeksia. Ihmiset ryntäilivät kuin heikkopäiset ja yskivät ja räiskivät tietysti kovasti. Harmi, sillä aamiainen oli muuten ihan kelpo tapaus, mutta toiset asiakkaat teki siitä pirullisen. Jordgubbar ja tyttebär -smoothiet olivat eritoten hyviä. Sitten huoneeseen pakkaamaan kamat, ja ei muuta kuin check out ja autoon. Pääsimme lähtemään varmaan jo yhdeksän maissa. Melko pian Karasjoken jäätyä taakse ensimmäiset lumihuippuiset vuoret kohosivat taivaanrannassa. Hienot oli maisemat ja olo oli kuin ulkomailla olisi ollut. Jostain syystä radio hiljeni tyystin eikä mitään asemaa ollut saatavilla, joten matkamusiikiksi piti valita Pp:n suosikkibiisejä muistitikulta. Herra mun korviani siunaa ja varjele moiselta musiikkimaulta.

Tarjolla oli paljon aamiaiskamppeita.

Lautaselle päätyi vähän.

Ensimmäiset vuoret näkyviin.
 
Korpimaata riitti.

Lemmijoessa laskeuduimme merenpinnan tasolle ja sen jälkeen tiestö nuoli Jäämeren vuonojen rantoja. Teimme pienen pysähdyksen rannassa jotta pääsimme kokeilemaan merta ihan omin käsin. Uimapaikan löytäminen täällä olisi varmasti kiven alla. Ajelimme sitten pikku hiljaa eteäpäin. Autoja täällä oli, pääosin ulkomaalaisia, ja aika paljon matkailuautoja. Mutta ei onneksi tarvinnut ohitella kauheasti. Muutaman poron ja lampaan näimme, mutta siinä oli eläinkohtaamiset tällä kertaa. Yhdessä taukopaikassa pysähdyimme syömään vähän eväitä, ja oli täällä vessakin, mutta katsoin silti parhaaksi kävellä kauemmas rinteeseen hoitamaan asiani. Puut alkoivat olla näilä main jo kortilla joten mitään sen kummempaa näkösuojaa ei ollut tarjolla. Aurinko paistoi mahtavasti ja pilvet olivat kerääntyneet Porsanginvuonon vastarannan vuorenhuippuihin.

123 km:n pituinen Porsanginvuono.

Jäämerta vaivasi laskuvesi.

Maisemat olivat paikoin jopa alppimaiset.

Sortvikin taukopaikka.

Tietöitä edessä.
 
Lopulta puut hävisivät kokonaan.

Monien tunneleiden ja mutkien jälkeen pääsimme viimein Honningsvågiin. Löysimme The View-hotellimme nopeasti. Respassa ei sen sijaan ollut ketään. Meidän jälkeen tuli joku ranskalaispariskunta, mutta hekin olivat hoo-moilasena. Lopulta soitin puhelinnumeroon mikä respassa oli ja joku nainen nopeasti tulikin. Saimme huoneen ekasta kerroksesta. Se oli todella tilava ja iso ja siisti, mutta niin jumalattoman kuuma. Tuli ihan mieleen kotiolot. Lämpöä oli 28,5 astetta, ja ilmastoinnista ei tietoakaan paitsi vessassa se oli jonkunlainen. Avasimme hetkiseksi ikkunan, emmekä saaneet sitä sen jälkeen enää suljettua.

The View-hotellimme.

Respassa ei ollut ketään.

Hotellin ala-aula.

Sängyt olivat leveämmät miltä näyttivät.
 
Sohva- ja tv-kulmaus.

Näkymä hotellilta.

Purimme vähän kamoja ja lähdimme sitten kävellen keskustaan. Tai no, Honningsvågin keskusta oli suht pieni. Sinne oli hotellilta about 3 km, joten tarjosi meille hyvän kävelylenkin kun olimme pari päivää vain istuskelleet. Nättiä täällä oli mutta lämpöä vain 11 astetta ja tuuli tuli suoraan pohjoisnavalta. Honningsvågia ympäröi vuoret jotka olivat osin pilvien peitossa. Kylillä oli tosi hiljaista kun oli sunnuntai. Löysimme kuitenkin sellaisen paikallisen kebab-pitserian, jonne rohkenimme mennä sisään, olisikohan nimi ollut Viva Napoli. Saimme ostettua Honningsvåg-pitset ja ne olivatkin hyviä. Norjalaiset hinnat pöyristyttivät edelleen, kaksi normipitsaa vedellä maksoi lähemmäs 50€.

Hotellin julkisivua.

Vuori ja lumiesteet hotellin edustalla.

Tervetuloa Honningsvågiin, Norjan kesäkylään.

Honningsvågin opaskartta.

Kaupunki meren äärellä.

Viva Napoli-pitseria.

Ihan kelpo & siisti sisätila.

Piza.

Kävelimme sitten vielä hetken ja kävimme tsekkaamassa lähistöllä olevan kalastajapatsaan sekä kirkon hautuumaineen. Rauhallinen ja seesteinen tunnelma. Näimme, että jokin iso risteilyalus oli saapunut satamaan, joten kävimme ihmettelemässä sitäkin. Poikkesimme myös kauppaan hakemaan jääteetä ja sipsejä. Iso oli paatti satamassa juu, ja ilmeisesti toi koko joukon saksalaisturisteja. Satamassa oli näitä varten myös turistikauppa jossa mekin kävimme. Sieltä olisi saanut esimerkiksi jääkarhun taljan hintaan 20000€!? Jäi nyt tällä kertaa ostamatta. Sitten kävelimme pidennettyä reittiä takaisin hotellille. View-hotellimme tarjoaa jonkunlaisen näköalan lahdelle, mutta vaivana on tietysti melkoinen nousu ylämäkeen. Se ottikin voimille.

Kalastajapatsas.

Kirkko.

Kirkko sisältä.

Hautuumaa.

Kirjastoksi muutettu puhelinkiska.

Pubi jäi testaamatta.
 
Turisteja tuova paatti.

Matkamuistomyymälä patsaineen.

Jääkarhuntalja jäi tällä kertaa ostamatta.

Kävelylenkkiä iltapäivään.

Hotellissa huoneen lämpötila oli laskeutunut 26 asteeseen. Saimme ikkunan sulkumekanismin toimimaan, ja kävimme hakemassa pari kahvia kun Pp:n teki sitä mieli. Minäkin päätin lopettaa kahvilakkoni. Alakerran respalta kysyimme kahvimahdollisuutta, hän vaihtoikin nopeasti suomeksi, oli finne-ukko ja pyysi noutamaan yläkerrasta kahvia. Siellä ei ollut henkilökunnasta tietoakaan, joten ukotimme Pp:n kanssa kahvit automaatista kun ei niitä oltu mitenkään hinnoiteltu, mutta varmasti olisi pitänyt ottaa meribuffa illalliseksi jotta olisi ollut oikeutettu kahviin. No, yleensähän huoneissa on kahvikupilliseen pikajauheet ja täällä ei ollut, joten toivottavasti ei kovin suurta rikosta päässyt tapahtumaan.

Vähän ennen kymmentä päätimme lähteä Nordkappiin katsomaan keskiyön aurinkoa. Sinne oli Honningsvågista reilu 30 km matkaa. Alkuun tie meni tuttua ja turvallista merenrantaa pitkin mutta lähti sitten äkisti ja jyrkästi kohoamaan ylöspäin, 300 metrin korkeuteen merenpinnasta. Se oli kuitenkin riittävä korkeus pilville; välillä näkyvyys oli todella huono ja porojakin temmelsi tiellä vaikka luulimme ettei niitä näin pohjoisessa ja saaressa enää olisi. Yhtäkkiä edellä ajavan auton perävalot tulivat näkyviin ja ounastelimme sisäänpääsyn olevan lähellä. Näin olikin. Busseille oli oma kaistansa, meidän edellä pöljäili joku Puolan poika asuntoautonsa kanssa. Silti jono oli tosi lyhyt. Ajo paikalle ja pysäköinti olisi ollut ilmainen - ilmeisesti tämä oli hiljaittan muuttunut kun ilmeisesti aiemmin kaikilta kinuttiin sisäänpääsymaksu - mutta sisälle näyttelyrakennukseen oli huikea  310 NOK / naama. Maksoimme kuitenkin kuuliaisesti myös sisäänpääsymaksun sillä halusimme päästä myös itse rakennukseen. Mutta kyllä norjalaiset riistohinnat riepoivat mieliä. Miten turisteilla oli varaa tulla tänne?

Pilviajelua.

Ja kuin tyhjästä - oltiin perillä.

Ajoimme auton parkkiin asuntoautojen viereen. Pilviä leijaili edelleen joten tunnelma oli vähän jäätävä ja aavemainen ensialkuun. Muutamia tyyppejä tuli vastaan t-paidoissa, mahtoi niillä olla vilakka sillä lämpöä ei varmaankaan montaa astetta ollut. Ryysistähän täällä oli ja eritoten Nordkapin maapalloa muistuttavan monumentin (v.1977) edusta oli miehitettynä tosi runsaasti. Tämä maisemapaikka oli jylhän ja näyttävän kalliomuodostelman päällä, ja alhaalla olisi vellonnut pohjoinen Jäämeri, mutta sitä ei oikein näkynyt sillä pilvivuori oli alapuolellamme. Aurinko kuitenkin jo näkyi pilviverhon väistyttyä. Metkaa kun se paistoi suoraan pohjoisesta.

Näyttely- / kaupparakennus.

Monumentti kauempaa.

Monumentillä ja monumentissä riitti jengiä.

Hurjaa oli keskiyön aurinko.

Kävelimme tilukset ja menimme sitten sisätiloihin. Liimasimme takkeihimme lipunoston yhteydessä saadut pääsylipputarrat, mutta ei niitä kukaan kysellyt. Tuntui siltä, että jos olisi ollut riittävän härski, niin sisään olisi voinut painella ilmaiseksi? Ja mitä sisällä sitten oli, ei juuri ihmeitä: turistimyymälä, wc, posti (oli suljettu), kahvila ja alakerrassa Cave of lights -näytös, joka oli käytännössä luola jossa pyöri elämysshow sekä thaimaalainen museo (paikan rahoittajana oli jostain syystä toiminut Thaimaa) joka oli oikeastaan pieni huone jossa patsas ja valokuvia menneiltä vuosilta. Parasta Cave of lightsissa oli pieni parvekealue "King's view" jossa pääsi melko rauhaksiin katselemaan taianomaista näkymää ulos. Vuorokausikin vaihtui juuri parahiksi tätä näkyä todistaessa, auringon möllöttäessä edelleen taivaalla, ja yllättävän korkealla. Keskelle parveketta oli tuotu myös nokare hiekottunutta lunta (miten ihmeessä se oli saatu tänne?) turistien iloksi. Lisäksi alakerrasta löytyi elokuvateatteri, jossa ilmeisesti pyöri jonkunlainen näytös aiheeseen ja teemaan liittyen, mutta emme viitsineet mennä sinne koska ihmisiä jonotti seuraavaan näytökseen ja kaikilla tuntui olevan melkoinen keuhkopöhö. Jostain syystä minua oli alkanut kusettamaan aivan juukelisti joten jouduin käymään kolmesti vessassa vaikka en juonut täällä pisaraakaan mitään.

Sisänäyttelyä.

Nordkapp päivälleen 115 vuotta sitten.

Thaimuseota.

Näkymä King's view'stä.

Lumikasa.

King's view'n parveke ylhäältä kuvattuna.

Hengailimme alueella muutamia tunteja ja aika meni yllättävän nopeasti. Poikkesimme turistikaupassa josta ostimme tuliaisia ja postikortteja, jotka kirjoittelimme sitten sivuummalla suljetun kahvilan pöydässä kun kerran olimme kynätkin roudanneet mukanamme. Postimerkit sai ostettua turistikaupasta myös, ja täällä oli myös postilaatikko, joten saimme hoidettua kaiken siltä osin.

Kaupassa riitti väkeä puolen yön jälkeenkin.

Kippola keskellä yötä.

Kiertelimme vielä hetken ulkona. Näimme jonkun atleetin kiipeävän monumentin päälle, se oli meistä tarpeetonta ja varmasti myös kiellettyä. Kävimme kuvaamassa myös lännenpänä olevan Knivskjeloddenin niemeä, joka on oikeasti Manner-Euroopan pohjoisin kolkka, mutta se on hankalasti saavutettavissa. Tästä lisää myöhemmin. Palasimme sitten vielä nyt jo hiljentyneen lipunmyyntipisteen ohi (sisärakennus oli auki yhteen asti yöllä) ja kävimme kuvaamassa alueen ulkopuolella olevan Nordkapp -kyltin. Näillä paikkeilla Pp oli ollut liki päivälleen 20 vuotta sitten ja oli nojaillut kylttiin. Nyt kyltti oli jo vaihdettu mutta oletimme että paikka oli edelleen sama ja otimme uusintaotoksen.

Knivskjeloddenin niemi 1,5km pohjoisempana.

Rotko.

Sitten palasimme autolle ja lähdimme takaisin hotellille, kun kello oli varmasti jo lähemmäs kaksi. Minua vähän hirvitti Pp:n huoleton ajotyyli vuorenrinteillä kun ei hän liiemmälti tuntunut haluavan kulutella jarruja ja oli muutenkin sitä mieltä, että nämä tiet sopisivat James Bond-leffojen takaa-ajokohtauksiin. Lisäksi välillä tielle tuli sakeita pilvilauttoja ja ruohoapetta einehtiviä porolaumoja, mutta selvisimme lopulta takaisin hotellille. Kello oli tässä vaiheessa jo niin paljon että piti rynnätä äkkiä unosille.

Automme halossa.

Porojakaan ei tuntunut unettavan.