913# Kajaani, 2

30.1.2026, Friday, -14, Haze, Kajaani

Mulla oli enää kaksi maakuntaa jäljellä parturiprojektista, ja toiseksi viimeisenä sai kunnian toimia Kainuu. Olin koittanut muutaman viikon tehdä valmisteluita, mutta en ollut menestynyt kovin hyvin. Ensiksi vatuloin liiaksi, ja lopulta päätin ajan säästämiseksi ottaa lennon Kajaanin suuntaan ja junan takaisin. Ei ehkä taloudellisesti järkevää, mutta koska kyseessä oli viikonloppumatka, niin pääsisin näppärästi töiden jälkeen nopeasti Kainuuseen, ja toisaalta paluulento olisi ollut sunnuntaina vasta myöhään illalla. Hotellihuoneen joutuisi kuitenkin luovuttamaan jo puolilta päivin niin mitä ihmettä sitä tekisi seitsemän tuntia sunnuntai-kajaanissa? Joten siksi juna. 

Vasta tämän jälkeen palasin katselemaan hotellihuoneita. Sen olin katsonut jo valmiiksi, ettei Kajaanissa ollut oikein muuta varteenotettavaa vaihtoehtoa kuin Sokos Hotelli Valjus, jossa oli tullut joskus aiemminkin käytyä. Koska talvisaikaan maakuntamatkailu olisi tylsää, niin ainakin hotellihuoneen pitäisi olla viihtyisä. Mutta mitä ihmettä, saunalliset sviitit olivat menneet sinä aikana kuin vatuloin. Googlasin sitten hieman lisää, ja Kajaanissa oli kyllä vajaan kilometrin päässä keskustasta Kartanohotelli Karolineburg. Siellä olisi melko edukas saunallinen sviitti, mutta googleteltuani lisää huomasin paikan olevan varsinainen kummitustalo. Lisäksi talvisaikaan siellä ei olisi paljoa jengiä jos ollenkaan, eikä ilmeisesti oikein henkilökuntaakaan kun aamiaistakaan ei ollut tarjolla. Mieleeni hiipi Hohto-elokuvamaiset mielikuvat. Jos siellä tosiaan keinutuolit kiikkuu iteksiin ja taulut syttyy tuleen, niin antaa olla, mä en sellaiseen mene, vaikka paikka olisi miten Elias Lönnrotin suosiossa. Pp:kin minua taisi vähän pilkata mamikseksi... mutta silti. Joten Valjus-hotellin Queen-tason huoneeseen oli tyytyminen. Ja siinäkin mokasin, sillä seuraavana päivänä varauksestani S-ketjulla alkoi joku alennusjuttu, ja olisin saanut huoneestani 40% alennuksen. 

Muita vaikeuksia tuotti kyyditys lentokentältä keskustaan. Matkaa näytti olevan kymmenisen kilometriä, mutta mitään julkista liikennettä eikä kuulemma oikein taksejakaan olisi saatavilla. Tilasin sitten edellisenä päivänä itselleni taksin ennakkoon, soitin Korpitaxille ja pyysin jos joku ukko tulisi minua vastaan nimikyltin kanssa. Ystävällinen asiakaspalvelija lupasi kyydin järjestää. Sitten oli ongelmana vielä itse parturi, sillä en saanut sellaista itselleni varatuksi; useimmat liikkeistä olivat kiinni viikonloppuisin (kuka hemmetti ehtii käymään parturissa arkena klo 9-15?), ja ne mitkä olivat auki eivät harrastaneet ajanvarauksia. Joten oli pakko sitten vaan vetää riskillä ja toivoa, että jostain parturista liikenisi aika. Tai muussa tapauksessa tekisin koko reissun turhaan.

Matkaan lähdin perjantaina aikataulun mukaisesti duunipaikalta klo 15.12. Kävelin Pasilan asemalle tällä kertaa ulkokautta, ehdin muutaman minuutin etuajassa asemalaiturille. Juna lentokentälle oli melko täynnä, jouduin istumaan ahtaassa sloossissa peläten plunssaisia kanssamatkustajia. Matka kesti puolisen tuntia, taisi olla jopa muutaman minuutin myöhässä. Viikonloppua varten minulla oli vain reppu käsimatkatavaroissa; ensi alkuun olin ajatellut lähteväni matkaan lights-lipun kanssa, mutta päätin sitten maksaa rehellisesti lisärepulle kapyysitilaa. Tuskin niitä ikinä katsottaisiin, mutta ainakin mulla oli mustaa valkoisella jos alkaisivat naputtamaan jotain liian suuresta käsimatkatavarasta. Lentolipun hinta taisi olla noin 130€:n paikkeilla, siihen vielä matkatavaralisä, mutta toisaalta sain parinkympin alennuksen Finnairin avios-pisteilläni. Kävelin sukkana turvatarkastukseen. Olin printannut töistä qr-koodin paperille, mutta jostain syystä porttiautomaatti ei hyväksynyt sitä. Piti kaivaa puhelin esiin, onneksi apin kautta ovi aukeni minulle. Kaikki turvatarkastusjonot käytössä, eikä pahemmin jonoa, enkä juuttunut mihinkään lisäselvityksiin, olin läpi muutamassa minuutissa. 

Matkaan lähdettiin taas kerran Pasilasta.

Lentokentän juna-asema.

Olisin kuvitellut perjantaina olevan ruuhkaisempaa.

Tein AT:lle pienen pilailuvideon photospotista ja väitin lähteäväni Japaniin, taisi mennä juttu täydestä. AT itse oli matkaillut viime aikoina Vietnamissa ja Qatarissa jättäen minut yksin pakkaseen, joten se oli hänelle oikein. Muuten en tehnyt mitään ihmeellistä, kävelin lentoasemaa ristiin rastiin. En tuhlannut rahojani mihinkään. Lähtöportti oli 11, joten se oli ns. vanhan kotimaanterminaalin lähes päädyssä, jossa ei ollut oikein enää mitään. Istuskelin sitten loppuajan tylsistyneenä penkillä katsellen ympärilleni valuvia plunssaisia kanssamatkustajia. 

Photospotilla.

Auringonlasku.

Pienoismalli kentästä.

Lähtöä venaamassa.

Kone oli Norran pieni potkurikone, paikkoja rivillä 2+2. Mulla oli paikka rivillä 5. Kone oli niin pieni, ettei se ylettynyt tuubiin, vaan jouduimme kävelemään hetken ulkona kentällä ja sisään mentiin koneen takaosasta. Ahdas ja kapea kone, mutta olin ensimmäisten joukossa ja sain tungettuani hattuhyllylle reppuni ja takkini. Ne tuntuivat vievän valtavasti tilaa. Elättelin jo toiveita etten saisi vierustoveria, mutta kyllä sellainen nuorehko urheilijanainen saapui viimeisten joukossa. Emme sanoneet toisillemme sanaakaan. Tarkkailin ensi alkuun onko hän plunssainen; aluksi niisti voimakkaasti ja koneen jo laskeuduttua sai yskänkohtauksen, mutta muuten käyttäytyi hyvin. Ei juuri yskijöitä, ei huutavia lapsia eikä pierijöitä (alkumatkasta tosin ilmassa väreili voimakas ja makea jalkahien haju, liekö joku ottanut kengät pois jaloista?) tällä kertaa. Näköjään sellaisiakin lentoja tapahtuu. 

Flygäri tänään.

Lento kesti varmaan 1,5 tuntia kovan vastatuulen vuoksi. Ajattelin sen viivästyvän vielä lisää, sillä yleensä talviaikaan koneet ajetaan ennen lähtöä johonkin jäänestojuttuun, mutta tällä kertaa sitä ei ollut kovasta pakkasesta huolimatta. Kiitoradalla sitä vastoin oli jonkun verran ruuhkaa, ja odotella piti. Meidän potkurikone vaikutti hyvin mitättömältä isojen Aasian-koneiden välissä. Ja meteli oli aivan helvetillinen lähtökiihdytykysessä, oma paikkani oli tietysti heti propellin vieressä. Lisäksi ikkuna resonoi ikävästi. Oli tietysti jo pimeää kun lähdimme; ensi alkuun näkyi vähän valoja ja valopylväitä teiden varsilla, mutta pikku hiljaa ne vähenivät ja loppuivat lopulta kokonaan, aivan kuin olisi lennelty meren yllä. Matkalla tarjottiin ilmaiseksi mustikkamehua ja vettä, mietin olisiko ottanut jälkimmäistä mutta pelkäsin sen aiheuttavan vessahädän, joten olin kuivin suin. Naapurini otti sen sijaan sen pierulta haisevan mustikkamehun. Meteli oli niin kova, ettei torkkumisestakaan tullut mitään, vaan homma meni siihen ajan kuluttamiseen ja minuutin välein kelloa syynaamiseen. Lopulta laskeutuminen tapahtui vauhdilla keskelle pimeyttä, kellon ollessa vähän yli seitsemän. Koska olimme koneen etuosassa ja poistuminen tapahtui myöskin takaosasta, niin siinä kului vielä ylimääräinen viisiminuuttinen. Muita koneita ei ollut paikalla, piti taas kävellä jäiseltä kentältä asemarakennukseen, joka oli hyvin minimalistinen, kolmella askeleella olin jo ohittanut ruumatavarahihnat, ja taksikuskini seisoskeli siinä nimikyltti esillä. 

Totesin ukolle muutamaan kertaan olevani kyseinen tapaus, ja lopulta ukko hyväksyi asian (tai sitten oli hämillään kun olin reissussa yksin). Sen verran mentiin vauhdilla autoon, että minulta jäi asema kuvaamatta ja aseman härdelli muutenkin huomioimatta. Rentouduin vasta kun pääsin sisään lämpimään taksiin, ja kuski alkoi ajamaan kohti hotelli Valjusta.

Kajaanin lentokentän tulo- ja lähtöaula.

Hieman mielessä kyllä kävi, miksi kenttä oli pitänyt rakentaa tänne näin syrjään, mutta ehkä joskus oli ajateltu Kajaanin kasvavan nykyisestä koostaan. Hah, niinpä. Nyt kentän ja keskustan välillä ei ollut muuta kuin synkkää ja lumista korpea 8 kilometriä. Ikävä matka se olisi ollut käveltävänä.

Hotellille päästiin, kyyti maksoi 31€, olin varautunut sen olevan jopa vähän kalliimpikin. Respassa oli yksi asiakas ennen minua, mutta virkailija oli ripeä. Olin jo maksanut huoneen etukäteen, joten minulla ei ollut muuta tekemistä siinä kuin jokin lapun allekirjoitus ja sossutunnuksen täyttäminen. Kysyin vielä, voisiko huonetta upgreidata, mutta se ei ollut mahdollista. Sain huoneen kakkoskerroksesta; hotelli oli valtavan kokoinen, ja oma huoneeni oli kaikkein kauimmaisessa päädyssä, jonne päästäkseen piti kävellä varmaan toistasataa metriä käytäviä.

Hotellin ala-aulaa.

Kainuun skrode äiä.

Huone oli kuitenkin iso ja siisti, mutta harmitti tosiaan se, ettei ollut saunaa eikä edes ammetta. Kaksi huonetta oli, ja molemmissa oma telkkari. Toisessa huoneessa sohva ja sohvapöydät sekä deski, sekä jääkaappi, ja toisessa hyvin iso sänky. Näkymät ikkunasta olivat surkeat ja äänieristys myös, kuulin meteliä sekä naapurihuoneista että kadulta.

Sohva olkkarissa.

TV:n viihdetarjonta.

Deski ja pieni jääkaappi.

Makuulavitsa.

Makkarissakin telkkari.

Näkymät ikkunasta.

Suihkuja ja hyvä wc-istuin.

Kauaa en siinä ihmetellyt, sillä kello alkoi lähestymään jo kahdeksaa, ja vielä piti illallista saada. Olin katsonut etukteen Ranch-nimisen kippolan valmiiksi lähellä hotellia, joten kävelin sinne. Se oli sisäpihalla ja vähän arveluttavan näköinen, mutta kun kävelin sisään niin reippaat tarjoilijatytyt toivottivat minut tervetulleeksi. Paikka vaikutti muutenkin siistiltä ja melko rauhalliselta, vaikka joku nousuhumalainen miesporukka puhuikin kovaa. Sitä oli toisaalta hauska kuunnella, Kainuun murre oli kyllä 5/5. Ruokalista tuotiin nopeasti; päädyin tällä kertaa junttiburgeriin, kukapa olisi arvannut (vaikka olen luvannut itselleni etten enää tilaile niitä). Siinä oli tosin pikkelöityä sipulia, ja päätin kysyä saisiko sen tavan sipulilla. Tarjoilija vastasi samalla mitalla ja kirjoitti ylös ”punasipuli poikkeen”. Mun teki hirveästi mieli kaljaa, olinhan ollut jo neljä viikkoa raittiina ja tällainen hermostuttava uusi ympäristö, mutta maltoin mieleni ja pysyttelin vesilinjalla. Ruoka tuli hyvän ajan päästä (ei liian nopeasti mutta ei liian hitaastikaan) ja oli ihan maukas, mennen tullen voittaa Pancho Villan. Arvosana 3/5. Ystävällinen henkilökunta ja hyvä pössis nostaa arvosanaa vielä lisää. Hinta oli 21,50€.

Sitten kylille ihmettelemään ruokatarjontaa.

Ravintola Ranchilla oli puolenkymmentä sisäänkäyntiä.

Tässä lienee kesäisin terassi.

Rauhaisaa oli meiningit.

Tämänkertainen hampurilaisateria.

Ottaessani pihalla kippolasta kuvaa joku humalainen koitti oksennella ja syljeskellä päälleni, en ymmärrä mikä hänen ongelmansa oli. Palasin vauhdilla takaisin pääkadulle, jossa ei ollut ristin sielua, mutta sen sijaan jouluvalot loistivat täysillä. Menin S-markettiin, se vaikutti sellaiselta kuin kotonakin. Ostin kassillisen kaikkea epäterveellistä nannasta kekseihin ja sipseihin ja limuun. Miten sen mun laihiksen kans kävi?

Perjantai-illan humua.

Raatihuoneentori.

Keskustan keskusta.

Kajaanin kirkko.

Palasin hotellille ja katselin sitten televisiota ja YouTubea ja kävin testaamassa suihkun. Ne toimivat kaikki moitteettomasti. Muutama auto tuntui pyörivän lähistöllä ajaen pimppistä kylän ympäri voimakkaasti musiikkia huudataen, pakoputkea päristäen ja sudittaen. On siinä pikkukaupungin huvit. 

912# Heureka

 29.1.2026, Thursday, -14, Clear, Vantaa

 

Muutaman kerran on tultu käytyä Tiedekeskus Heurekassa, joskin edellisestä visiitistä on varmasti kulunut jo muutama vuosi. Joka tapauksessa, Pp:n Museokortille piti saada vielä lisäkäyttöä, joten päätimme lähteä käymään tsekkaamassa uudistetun Planetariumin eräänä torstai-iltana (torstai- ja perjantai-iltana paikka oli auki klo 20 asti, muina päivinä suljettiin aiemmin). Saavuin jollain päärataa pitkin ajavista lähijunista, tällä kertaa löysin Tikkurilan asemalta ulos ilman eksymistä, ja lähdin vielä oikeaan suuntaan. Kello oli tulossa viisi iltapäivällä, tammikuun lopun aurinko oli juuri laskeutunut mailleen. Puistoalue oli peittynyt lumeen, ja yllätyksekseni myös joki oli jäätynyt viime päivän pakkasissa.

Keravanjoki jäässä.

 

Silta yli synkän virran.

Iltakohteena Heureka.

Heurekan kivipuisto.

Junia pääradalla.

Hetken sisätiloissa varrottuani Pp porhalsi paikalle. Kävimme lunastamassa pääsyliput, jotka ilman Museokorttia olisivat maksaneet 26€ / naama. Se on mielestäni aika kallista. Väkeä ei näyttänyt olevan paikalla tänään paljoa, mutta arvatenkin viikonloppuisin paikka lienee täyteen ammuttu. Tungimme reppumme ja paksut päällystakkimme kahteen pieneen lukolliseen lokeroon, joka onneksi oli ilmainen. Siihen asetettiin pin-koodi jolla oven saisi myöhemmin auki, joten ensimmäinen älykkyystesti oli sitten opiskella kaapin numero ulkoa (tai ottaa siitä valokuva), jotta kamat löytyisi sitten myös kotimatkaa varten takaisin.
 

Narikkakaappi.

Ajoituksemme osui siinä mielessä nappiin, että heti viiden minuutin päästä tulostamme alkaisi planetaariossa Asteroidi-elokuva. Muistelisin, että olisin kerran käynyt täällä planetaariossa, mutta siitä on vuosikymmeniä aikaa. Nyt paikka oli ilmeisesti uudistettu - en nyt osannut mututuntumalta sanoa miten. Istuinpaikkoja mainostettiin olevan 146, sali oli nyt maksimissaan puoliksi täynnä, mutta viikonloppuisin istumapaikka suositeltiin varaamaan etukäteen Planetaarion edustalla näkyvän infonäytön kautta QR-koodilla. Nyt vain kävelimme sisään, ja valitsimme paikkamme suht takaata mahdollisimman keskeltä, kuitenkin niin, että yskintäetäisyys olisi turvallinen. Penkit olivat hieman kallellaan, ja elokuvaa katsottiin alaviistosta kohti kattoa joka oli reilun puolipallon muotoinen kupoli. Leffat puskettiin ulos 10K-resoluutiolla. Näytöksen kuvaaminen oli ankarasti kielletty, ja sitä myös valvottiin pedantisti (virkailija puuttui rikkomuksiin monta kertaa). Esitys oli puhuttu suomeksi, mutta härmän taitamattomat saivat apuvälineiksi kuulokkeet. Asteroidi-elokuva kesti noin 28 minuuttia, ja oli ihan mielenkiintoinen pläjäys (vaikka olenkin hintsusti avaruusdenialisti). Annan planetaariosta arvosanaksi 4/5.

Planetaarioon pääsi tästä.

 

Kyllähän tänne jengiä mahtui.

Planetaarion näytöstä venaamassa.

Sitten tutkimaan mitä paikalla oli muuta meille tarjottavana. Vaihtuvana näyttelynä oli Jääkausi-teema, joka oli pyörinyt jo vuoden verran ja jatkuisi vuoden 2026 elokuun loppuun asti. Ensin meininkiä ihmetellessämme luoksemme lampsi kiltin näköinen opas-/avustuskoira. Ajattelimme sen olevan lähtenyt tylsistyneenä hakemaan meistä seuraa, mutta kovin paljoa emme uskaltaneet sitä paijata kun aina sanotaan, ettei apustuskoiraa saa häiritä työmoodissa ollessaan. Vasta myöhemmin luimme jostain, että koiruus oli paikalla ihan ad hoc -numerona, ja surkuttelimme kun emme leikittäneet sitä enempää (koira oli ehtinyt jo lähteä siinä vaiheessa läiskimään). Se oli minusta planetaarion jälkeen kaikkein hauskinta.

 

Itse jääkausijuttu oli melkoisen lapsellinen. Toki oli OK nähdä sen aikaisia elämiä rekonstrukturoituna oikeaan kokoon, ja millaisia veijareita skutsissa olikaan pyörinyt, mutta vähän oli vaisu esitys. Avaruusosio oli pysynyt samana; se oli ollut ensimmäisellä kerralla mielenkiintoisempi, mutta ei jaksanut kiinnostaa enää toisella kertaa. Olin muutenkin jotenkin tylsällä päällä, ehkä työpäivä oli vienyt puhdin pois. Pp uskaltautui kokeilemaan kuukävelyä, se näytti metkalta. Sellaisen laitteen avulla pompittiin ympyrän muotoinen "rata", ja laite demonstroi painovoiman muutoksen. Kuulemma siinä sai pinnistellä menemään ettei jäänyt jumiin - muutama vierailija ennen Pp:tä näytti olevan hieman vaikeuksissa, enkä itsekään kehdannut mennä siihen munaukseen mukaan. Laitteessa oli kokorajoitus, joten pikkulapset ja lihavat joutuivat jättämään tämän väliin. 

Mammutti.

 

Jääkauden eläimistöä.

Näyttää susihukkaselta.

Jääkkäri-nalle.

Jonkin sortin asujaimisto.

Koska väkeä oli vähän, niin se tarjosi kyllä meille hyvät mahdollisuudet ihmetellä "laitteita" ja esittelypisteitä ja ständejä rauhaksiin, ja ilman mitään kovin pitkää jonostustakaan. Kyllä me nyt hieman pyöritettiin avaruusrakettia matkalla Maasta Marsiin, ja totesimme sen niin pitkäksi, että epäilimme Heurekan sulkemisajan tulevan ennen kuin pääsisimme perille. Ihmettelimme myös satelliittien ja avaruusromun suurtaa määrää Maapallon kiertävällä radalla. Pp uskaltautui ajamaan sellaisella fillarilla salin poikki köyttä pitkin yläilmoissa. Muistan sen fillarin olleen siellä aina. Alapuolella oli "laite" joka todisti maapallon pyörimisliikkeen eräänlaisen heilurin avulla, muistan kun viimeksi opas innostui sitä meille esittelemään. Siinähän olisi voinut laukoa, että uskon itse enempi litteääseen maahan ja katsella äijän reaktiota. Sen sijaan uutuutena oli tullut "Vesi - elämän  virta" -näyttelyosio, joka kuvasi veden virtaamista planeetallamme, ja joka oli myös semisti interaktiivinen tulvivine kaupunkeineen ja patoineen. Toki mukaan oli ujutettu aivopesua ilmastonmuutoksesta yms. Se olisi voinut kuitenkin olla mielenkiintoinen jos osioon olisi jaksanut perehtyä paremmin.

Avaruusosio.

 

Avaruusromun määrä.

Nuorallapyöräilypaikka..

Veden kiertokulkupiste.

Lopuksi kävimme vielä museokaupassa, Pp sieltä jälleen kerran löysi jotain ostettavaa (mielenkiintoisempana tuotteena avaruusjäätelöä). Mulla on tapana kerätä erilaisia Rubiikin kuutioita, täällä olisi saanut taas kerran lisättyä kokoelmaa yhdellä, mutta jätin senkin väliin. Mielialatylsyys vaivasi minua koko illan, joten annan itselleni arvosanaksi 1/5, näyttelystä 2/5 (poislukien siis planetaarion, josta pidin). Lapsiperheille tämä on varmasti hyvä kohde, jotenkin tuntui siltä, että koko näyttely oli suunnattu enempi kakaroille. Veljen tenavatkin tästä tykkäsi (ja täällä vietettiin tuntikausia), joten ei tätä nyt voi huonoksi sanoa, mutta ei vaan natsannut minulle tällä kertaa. 

Nobelia ja Einsteinia.

Museokauppa.

Avaruusjäde, arvosana 4/5.