854# Nihon, 23

25.9.2024, Wednesday, +22, Wet, Tokyo, Japan
 

Huonohkosti tuli taas nukuttua, se kaljan juonti vie kyllä harmittavasti yöunet. Emme kuitenkaan pitäneet kiirettä heräämisen kanssa, olisikohan se ollut yli kymmenen kun pääsimme ylös. Aamiainen hissuksiin; mulle ei leipä maistunut yhtään, joten söin muroja ja nuudeleita, mikäs sen parempi yhdistelmä. Homman kruunaa vielä japanilainen vessa, johon olen mieltynyt. Aluksi aina jännittää miltä tuntuu ottaa kuuma vesisuihku origoon, mutta arvosana totuttelun jälkeen 5/5.

Panasonicin saviruukku toimii!

Tänään oli tarkoitus viettää "omat" päivät. Lähdimme kuitenkin samaan suuntaan; ensin kaupasta hakemaan tuttuun tyyliin pocari sweatit, sitten Togoshin asemalle, jossa huomasin, että rillini oli jäänyt kämpille. Ei auttanut kuin palata hakemaan ne taas, ja yrittää lähtöä sen jälkeen uudelleen. Tällä kertaa se onnistui; AT jäi pois metrosta heti Gotandassa, minä jatkoin Senkagujille, jossa vaihdoin samalle linjalle (jostain syystä metroa piti useinkin vaihtaa tällä asemalla, vaikka sama linja jatkoikin tästä eteenpäin, joskin viereiseltä raiteelta... asiasta toki tiedotetaan kuulutuksin pelkästään japaniksi :) Toki siinä vaiheessa kun jää ainoana matkustajana metroon, on jotain todennäköisesti pielessä) ja sitten jatkoin superpitkän matkan Asakusaan. Päästyäni perille alkoi juurikin tihuttamaan, ja se vähän harmitti. Mulla oli tarkoitus mennä riksa-ajelulle, ja bongasinkin sen heti asemalta, mutta siellä oli pelkästään miesriksa-kuskeja. Minä halusin tietysti naisen, joten minun piti kerätä ensin rohkeutta ja funtsia miten homman saisi maaliin ilman pettymyksiä.

Päätin lähteä ensin tsekkaamaan Asakusan Sensoji-temppelin alueen ja Nakamise-kadun. Jumanlavita että oli taas turisteja paljon, oikein alkoi ahdistamaan se väkimäärä. Kuvasin kuitenkin kaiken mahdollisen ja yritin nauttia temppelistä sen minkä pystyin. Olin käynyt täällä toki aiemminkin, mutta kerta se on toinenkin kerta. Näin matcha-olut-mainoksen ja päätin mennä juomaan sellaisen, mutta ukko sanoi jotakin jonka tulkitsin negatiiviseksi vastaukseksi.

Asakusan turistinähtävyys.

Myyntikojua ja väkeä riitti.

Päärakennus.

Asakusaa.

Vaikea oli tietää mitä tässä piti nähdä.

Aikamoiset kuteet.

Vaikuttaa Buddhalta tämä kaveri.

Vesisade yltyi, ja menin Don Quiote-kauppaan, kavereiden kesken Donki. Se on vähän sellainen kuin meidän Tokmanni mutta japanilaisilla tuotteilla. Jaksoin käydä neljä ensimmäistä kerrosta läpi, löysin vähän nannaa tuliaisiksi töihin.

Donkiin sadetta pitämään.

Palasin sitten metroasemalle, ja näin riksaliikkeen naisukottajan. Menin hänen juttusilleen, ja kysyin onko hän kuski, mutta ei kuulemma. Sanoin, että voin tulla jos saan naiskuskin, mielellään englantia puhuvan. Kävimme sitten läpi reittivalintoja, hintoja ja aikoja, maksanko käteisellä vai kortilla, ja muita sääntöjä (mm. persseen puristelut ja videokuvaus olivat kiellettyjen listalla). Tietysti kaikki keskustelu vielä tässä vaiheessa käytiin japaniksi, mutta onnistuin yllättävän hyvin, joskin olin prepannut itseäni katsomalla tämän videon. Ja tiesin muutenkin vähän mitä homma piti sisällään... Varsinainen naiskuski tuli hetken päästä, nimeltään Miyu-chan. Oikein herttainen ja superiloinen nuori nainen. Japanin mittapuulla hän osasi hyvin englantia. Hetken piti odotella riksan valmistelua, sitten pääsin nousemaan kyytiin. Koska satoi, eteen laitettiin suoja ja katos, mikä pienensi kovasti näkymää, mutta parempi se silti niin. Miyua kävi vähän sääliksi kun joutui kastelemaan itsensä, mutta vakuutti koko ajan pitävänsä sateesta. Mä olin ottanut 15 minuutin ajan (hinta oli 4000 yeniä) joten melkoisen kallis juttuhan se oli. Aluksi emme meinanneet päästä liikeelle ensin ollenkaan kovan liikenteen takia, niin Miyu lupasi mulle ylimääräisiä minuutteja. Miyu-chan piti koko ajan keskustelua yllä, ja tiesi Suomenkin, hänellä oli itse asiassa joulupukki-otsanauha. Ja lopulta muisti muumitkin.

Rikshoja sai Azuma-sillan edustalta.

Liikkuminen oli myös kiusallista, sillä ihmiset huutelivat yms, ja aina liikennevaloihin juututtuamme porukka kuvasi. Se sallittakoon. Nautin täysin siemauksin, ja mietin miten helkkarin hyviä näiden kuskien piti olla, vaikka työ äkkisiltään ajateltuna vaikuttaa helpolta. Kävimme keskustelua kummallisella japani-englanti-suomi-sekamelskalla, se onnistui kohtalaisesti (aiheena esimerkiksi kultainen kakka (金のうんこ 'kin no unko'), joka näkyykin alla olevassa kuvassa). Pieni kielimuuri oli siinä oliko kuskista tulossa ammattilainen vai oliko jo sellainen valmiiksi mutta ilmeisesti jonkunlainen ammattilisenssi duuniin vaadittiin ja sitä ennen oltiin harjoittelijoita. Sanomattakin on selvää, että kova kondis näiltä vaadittiin, sillä kyyditys tapahtui pääosin juosten. Miyu ei juuri näyttänyt edes hengästyvän. Vaatetukset yms olivat viimeisen päälle (jotka ilmeisesti vaihtelivat vähän vuodenajan mukaan), mutta ennen kaikkea se taito viihdyttää asiakasta oli jotain maagista. Esimerkiksi kun odotimme vaunun valmistumista ajokuntoon, Miyu pyysi sateenvarjoani. Ihmettelin tätä hieman, mutta hän piti sitä ylläni, ettei asiakkaan tarvinnut sitä kannatella. Kivan muistokin sai, sillä otimme photospotissa muutaman yhteiskuvan. Annan arvosanaksi tästä täydet 5/5. Samanlainen hyvä fiilis jäi kuin Maid cafestakin; vaikka tämä olisi ollut puolet ikävämpi kokemus niin se olisi silti ollut 5/5.

Ittekimasu~!

Riksan jälkeen koitin etsiä vielä matcha beer-paikkoja, sillä Miyu-chan oli sitä kehunut, mutta en löytänyt mitään, en edes mielenkiintoisia turistimyymälää. Erääseen ruokakojuun jonotettiin niin uskomattomasti, ja kaikki tilasivat samanlaisen kiekon - joka muistutti meidän lihapiirakkaa, että päätin itsekin ottaa sellaisen. Oli ihan maukas joskin aika rasvainen, arvosana 5/5. Vähän harmitti kun söin sitä kadulla, ja joku äijä tuli valittamaan, että pitää mennä erilliselle ruokailukojuun sitä syömään, sillä kadulla ei Japanissa saa syödä. Kojussa oli pari geishan kledjuihin pukeutunutta naista joista toinen yskiskeli siihen tahtiin, että jäin ulkoreunalle aterioimaan.

Japanilainen talo.

Sky Tree piileskeli sadepilvien sisällä.

Snägäri.

Tuloksena oli tällainen kiekko.

Palasin metrolle ja otin metron Uenoon. Sinne ei ollut montaakaan pysäkkiä. Vastaan tuli kippola, josta sai tilattua pelkästään kaljaa, joten menin siihen mukilliselle. Sen jälkeen piti tietysti etsiä hetki vessaa. Sitten Ueno parkkiin; täällä olisi ollut Zoo, mutta se menisi kiinni jo viideltä (??) joten tyydyin sitten kävelemään hetken temppeleitä katselemassa. Bongasin jostain syystä photospotin, enkä saanut päähäni missä olin sen joskus netissä nähnyt. Juuri siirryttyäni Ameyoko-alueelle (joka on vilkas markkinakatu), AT laittoi viestiä, ja kyseli voisiko hän liittyä seuraan kun oli saanut asiansa hoidettua. Kyllähän se sopi; ainoa vaan että häntä piti odotella tuskastuttavan kauan ennen kuin löysi tiensä sinne missä minä olin. Sade oli tässä vaiheessa kovaa, ja kävely ei sinänsä innostanut. Baareissa oli nomihoudai (飲み放題, eli all-you-can-drink könttäsummalla), mutta AT:n mielestä se vaikutti sen verran kusetukselta, että tyydyimme yhteen sillanalusbaariin, jossa joimme muovituopeista oluet. Sitten otimme metrot takaisin päin; ensin Oimachiin ja sitten Togoshi-koenille. Matkalla kävimme Lawsonista ostamassa ruokaa ja kaljaa kämpille.

Ueno Parkiin kelpasi tulla rauhoittumaan.

Temppelihommilta ei voinut välttyä täälläkään.

Puu sai ajatukset sekaisin.

Tämäkin paikka vaikutti tutulta 12 vuoden takaa.

Mini-Fushimi-Inari.

Mikä-lie-kasvi vallannut peltoalan.

Sitten Ameyokoon.

Junaradan alla oli kauppoja ja baareja jos jonninlaista.

Nomihoudai'ta unohtamatta.

Sadekeli droppasi tunnelmaa.

Valomainokset syttyivät illan pimetessä.

Kotisapuskaa.

Loppuillan hengailimme ensin kämpillä ja lähdimme sitten Togoshi-Ginzalle. Kävimme Mäkkärissä (jossa näytti olevan Japanin kamalin vessa), ja menimme sen jälkeen baariin. Olimme katsoneet ennen matkaamme Googlemapsista, että lähistöllämme olisi irkkubaari, mutta emme nähneet sen koskaan olevan auki. Togoshi-Ginzalta löytyi onneksi myös jokunen baari; alakerrassa olisi ollut tytybaari - itse asiassa törmäsimme kyseisen anniskeluravintolan naisukottajiin jo mennessämme Mäkkäriin, mutta emme rohjenneet tarttua täkyyn. Sen yläkerrassa oli "normaalilta" vaikuttava kippola, jonne uskaltauduimme menemään (koska näihin yläkerroksissa oleviin ravintoloihin ei näe etukäteen sisälle, tulee aina vähän yllätyksenä millainen luolake sieltä paljastuukaan). Kiva kippola se oli, emme olleet Japanissa törmänneet vielä tällaiseen perusjuottolaan joita on Suomi täynnä, mutta täällä huomattavan harvinaista. Ei mikään halpa paikka, mutta ehkä meitä ei kauheasti kusetettukaan. Ihan kiva meininki.

Tytybaarissa olisi ollut myös utaihoudai.

Kippolassa oli lisukkeena snäksejä ja dartsia.

853# Nihon, 22

 24.9.2024, Tuesday, +25, Partly cloudy, Tokyo, Japan

 

Krapulaisissa herättiin joskus kymmenen kieppeillä, mutta lepiä piti ottaa vielä senkin jälkeen, aamiainen meni naamariin puoliväkisin. Päätimme sitten lähteä viettämään päivää Shinjukun alueelle. Haimme Pocari sweatit, se piristi oloa. Kannattaa vetää sellainen naamariin, jos olet janoisissa tunnelmissa Aasiassa. Asakusa Linellä ensin Gotandaan, ja siellä vaihdoimme Yamanote Linelle ja menimme Shinjukun asemalle. Maltoimme hoppumme emmekä seuranneet muita ihmisiä vaan kylttejä, ja siksi emme päässeet pahemmin eksymään. Ensiksi suunnistimme Metropolitan Governement Buildingin huipulle, jossa olen käynyt jokaisella Tokion reissullani. Syy: hienot näkymät + se on ilmainen + kukaan ei tiedä tästä, joten jonoa ei ole. Kävelymatkaa metroasemalta oli kyllä varmasti lähemmäs kilometrin, mutta tosiaan ei jonoa. Jos oli laukku messissä, niin se tsekattiin, mutta me pääsimme jatkamaan sukkana hisseihin ja ylös. Maisemat olivat ihan hienot, vaikkei Fuji-vuorta ei näkynyt tälläkään kertaa. On se ujo kaveri kun aina piileskelee jossain.

Metropolitan Government Building.

Maailman paras kaupunki <3

Ei paljoa puuttunut ettei olisi näkynyt Fujille asti.

Kävimme ylhäällä vessassa, mutta emme ostaneet turistimyymälästä mitään emmekä käyneet edes kaljalla. Alakerrassa oli kuitenkin posti, ja sinne menimme (toki piti kysellä mistä se löytyy). Postissa ei ollut jonoa, mutta sekava vuoronumerokäytäntö; aluksi emme tienneet mistä vuoronumeron saisi, kunnes yksi asiakas antoi meille omansa. Silti vuoronumeron vaihtuminen kesti ikuisuuden, todennäköisesti virkailijat eivät uskaltaneet ottaa meitä asiakkaikseen. Hienosti sujui meiltä kuitenkin postimerkkien osto japaniksi, nyt kun tiedettiin minkä arvoisia merkkejä ostaa.

Seuraavaksi kävelimme takaisin Shinjukun asemalle päin, ja jouduimme etsimään melkoisen tovin AT:n Book Off-kauppaa. Se löytyi lopulta, ja sitä oli peräti neljä kerrosta. AT osti sieltä PS5 pelin; jos hänellä olisi ollut mukana passi, olisi saanut veroalennuksen, mutta eipä ollut tullut mieleen. Ilahduttavaa kuitenkin, että jossakin on vielä mahdollista ostaa fyysisiä mediatallenteita!

Kylläpä ilahdutti kun ymmärsi mitä mainoksessa sanotaan.

Jatkoimme täältä kohti Kabukichoa. Ensiksi bongasimme puolikuuluisan kissemainoksen, ja sitten Godzillan. Nyt oli päivä, tämä olisi varmasti täysin erilainen paikka pimeyden laskeuduttua, ja näyttävien valomainosten sytyttyä. Ja paikka oli varsinainen synninpesä, epäilemättä. Me suuntasimme sen sijaan web cameraan, jossa meitä oli katsomassa satoja ihmisiä ja muutamia tuttuja.

Godzilla kurkkimassa katolta.

Päästiin web cameraan.

Minkähänlainen maitobaari se tämä on...

Sen jälkeen kävimme kaljalla ja syömässä vähän kanaa eräässä saksalaistyyppisessä kippolassa. Laskutussysteemi oli mielenkiintoinen, siinä kerrottiin että pöydässä ollut tablettiautomaatti piti ottaa mukaan kun meni maksamaan kassalle, mutta meitä se vähän ihmetytti. Tarjoilija kuitenkin vakuutti, että näin on.

Sen jälkeen pelasimme grab-pelejä (koura-pelejä), josta olisi voinut voittaa Ice climbers-pelejä (joka oli jo Mauno Koiviston lempipelejä kuulemma?) ja Pringleseitä ja vaikka ja mitä, mutta meidän osalta voitot jäivät nolliin. Otimme metron Harajukun asemalle, josta kävelimme tien toiselle puolen Takeshita streetille, ja shoppailimme jälleen t-paitoja. Minullekin tuli jo viides t-paita ostettua, huh!

Gashaponeja riitti taas jos jonkinlaista.

Takeshitan ostoskatu.

Yksi tuliaispaidoista.

Sitten kaupan kautta kämpille, ostimme iltapalaksi nattouta (納豆), jonka suunnittelimme vetävämme naamariin yöpalaksi. Hetken aikaa hengailimme kämpille, ja lähdimme sitten hakemaan illallista Togoshi-Ginzasta. Olimme nähneet kebab-paikan, jossa oli tosin nepalilaiset ja intialaiset liput; ajattelimme sen olevan jonkunlainen fuusio-paikka (jotka yleensä ovat aina huonoja). Tilasimme jonkunlaiset wrapit. Niiden tuleminen kesti pitkään, ja olivat mitättömän kokoiset. Maku oli kyllä ihan hyvä, joten arvosana 3/5, mutta tämän jälkeen piti lähteä vielä mäkkäriin. Otin jonkun tulisen kanahampurilainen, ei hassumpi mutta toppingseissa oli liikaa säästelty. Muuten se oli ihan ok. AT otti jonkun tsuki-aterian. Haimme vielä muutaman juoman Lawsonista ja sitten kämpille herkutteemaan nattoolla. Kyseessä on mädätetyt pavut, eikä sapuska ole yleensä turistien mieleen. Se lienee ennemminkin aamiaisruoka, mutta nyt tuntui siltä, että oli parempi syödä ne illalla. AT lämmitti annoksen mikrossa, ja koko kämppä löyhkäsi kamalalle. Maku ei ollut niin paha kuin haju, mutta kyllä yrjötti pitkään. Arvosana luonnollisesti 0/5.

Vaatimaton annoskoko.

Back up-safkaa Mäkkäristä.

Tällänen purilainen tällä kertaa.

Nattoa, itadakimasu!

852# Nihon, 21

 23.9.2024, Monday, +25, Partly cloudy, Tokyo, Japan

Herätys kahdeksalta, kävin suihkussa virkistyäkseni, sen jälkeen vähän pakkailin kamoja kasaan. Tänään oli lähtö takaisin Tokioon. Edellisen päivän sateinen sää oli seljennyt. AT:n kanssa mentiin samaan paikkaan aamiaiselle kuin edellisenäkin päivänä; homma meni vähän huonommin tällä kertaa. Tilasimme aamiaissetit, ja myyjä niistä vähän yritti varoitella mutta emme ymmärtäneet mitään. Vasta sitten ajatuksella tajusimme, että olisi pitänyt ostaa erilainen aamiaissetti; hankalaa kun paikassa on 6 eri ruokalistaa, jotka ovat tietysti vain japaniksi. No, takkiin tuli jonkun verran taloudellisesti + pöljän maine.

Aamukahvee kullan kallis.

Sitten hotellille hakemaan kamat ja tekemään check out. Pitkä matka Itamin lentokentälle alkoi; siinä oli taas monen monituista vaihtoa ja kulkupeliä ja asemarakennuksen vaihtoa ennen kuin Monorail päätyi perille. Osakassa oli isompi, kansainvälinen lentokenttä (Kansai), ja siihen verrattuna Itamin lentokenttä oli huomattamasti pienempi, ja huomattavasti helpompi. Sisään päästäkseen piti näyttää puhelimesta boarding passia laitteelle, olimme tehneet edellisenä päivänä check inin lennolle joten sellainen meiltä löytyi kyllä. Turvatarkastus meni tosi nopeasti, joskin tällä kertaa piti läppäri kaivaa esiin (mutta ei nesteitä). Sen jälkeen olimme sisällä, ja aikaa vähän päälle toista tuntia (lentomme lähti klo 13.30). Menimme oluelle, se oli tietysti superkallista lentoasemalla.

Asemalla odottelua.

Nysse tulee.

Lentoasemat olivat aina samanlaisia.

Baarin whiskey-valikoima taas aikamoinen.

Koneemme lähtövalmiina.

Meillä oli eri penkkiriveillä ja eri puolella konetta paikat. Kone oli ääriään myöten täynnä. Osakan ja Tokion välillä lensi koneita tunnin välein, tällaisia isoja 50 rivin koneita, meidän paikat oli keskirivillä, mutta onneksi suuret reppumme mahtuivat hyvin. Paljon oli sairaita ihmisiä, minunkin vieressä japanilaisnainen köhi siihen malliin, että mikähän tauti siitäkin tuli. Naisella oli kyllä maski, mutta olisi pitänyt olla minullakin. Pikkulapsia oli myös tosi runsaasti jotka kiukuttelivat ja huusivat koko tunnin pituisen matkan ajan. Ei siinä pystynyt nukkumaankaan. Menomatkan tapaan tarjottiin joku juoma, edessäni ollut länkkäripariskunta teki valintaansa niin pitkään, että luulin jo toisten jäävän ilman juomia, minä en ottanut mitään.

Lento laskeutui 9 minuuttia myöhässä. Mitään passintarkastuksia ei ollut, ja kun ei ollut ruumalaukkujaan, olimme äkkiä ulkona. Latasimme matkakorteillemme taas muutaman tonnin rahaa. Paluumatka kämpille sujui huomattavasti helpommin kuin menomatka, jäimme pois Shinagawassa, sitten juna Oimachiin ja sieltä juna Togoshi-Koenille. Tuntui mahtavalta palata tänne takaisin, kummankin valtasi kummallinen nostalginen tunne, aivan kuin olisi kotiinsa saapunut. Kämppäkin oli vielä pystyssä, joskin ilmastointi oli ollut pois niin oli turkasen kuuma, kaappiin unohtunut leipä homeessa, ja paha haju viemäristä.

Tokiolainen metro lähes tyhjänä.

Haimme maitoa ja keitimme kahveet. Kello oli vasta viiden maissa, joten päätimme lähteä vähän ulos. Otimme suunnaksi Daimon-aseman, ja menimme katsomaan vanhaa Tokyo Toweria. Sen vieressä oli hotelli, jossa olimme olleet porukoiden kanssa 12 vuotta sitten. Sekin oli vielä pystyssä. Lisää nostalgiaa. Tokyo Towerin alla olevat hodarikojut olivat muuttuneet terassiksi, kävimme ottamassa siinä yhdet hi ballit. Sen jälkeen kävimme shoppailemassa Tokyo Towerin alla olevissa kaupoissa.

Iltameininkiä Tokyo Towerin lähellä.

Vanha Prince-hotellimme-

Torni likeltä.

It's Hai booru-o'clock!

Siisti julkinen vessa.

Kävelimme Roppongiin, mutta emme löytäneet sieltä oikein mitään, emme edes AT:lle tupakkipaikkaa. Lisäksi tämä vaikutti kalliilta paikalta, joten palasimme metrolle ja sitä kautta takaisin Togoshiin. Matkalla mokailimme kummasti, aloimme epäilemään, että olemme matkalla väärään suuntaan, jäimme pois seuraavalla asemalla, vaihdoimme toiselle puolen kunnes tajusimme olevamme taas matkalla väärään suuntaan joten ei auttanut kuin palata taas takaisin ja odottaa seuraavaa junaa :) Metka juttu, että heti kun keskittyminen herpaantuu, niin näitä suunnistusmokia tulee.

Roppongin tornihuushålleja.

Togoshissa menimme samaan paikkaan hakemaan take awayt missä olimme käyneet viikko takaperin, tällä kertaa otimme tosin pienemmät annokset, silti puolet riisikupista jäi syömättä. Teimme vielä paremman ostosreissun, mulla oli tarkoitus salakuvata se rintataskusta, mutta sekin meni valitettavasti pieleen. Sen jälkeen siirryimme kämpille nauttimaan japanilaisista olueista sekä tv-viihteestä.

Peura-juomaa.