916# JLPT-tasokoe

 Elokuun alku:

Olin päättänyt kokeilla kepillä jäätä, ja käydä tsekkaamassa vihdoin ja viimein JLPT-kansainvälisen tasokokeen. Olin suunnitellut sitä itse asiassa jo yli vuosikymmenen, välillä enemmän vakavimmissani ja välillä vähemmän. JLPT järjestetään Suomessa kerran vuodessa, yleensä joulukuun alussa. Siinä vaiheessa kun olen printannut hakemuksen Japanin suurlähetystön sivuilta, mulle on iskenyt epätoivo. Siinä saa aika monta pdf:ää vääntää eri instansseille, tarvitaan omituisen kokoisia kuvia yms. JLPT-tasokokeita on viittä eri leveliä; N5-taso on helpoin, N1 on edistyksellisin. N5-tason koemaksu oli 60€ (v. 2025). Hakuaika kokeeseen oli 1.8.-29.8., mutta verkkosivuilla suositeltiin olevan ajoissa liikkeellä, sillä vain 50 osallistujaa / taso otetaan, paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä (ja kaikki paikat täyttyivätkin).

Onneksi duunissa oli jengi vielä kesälomilla, joten ehdin täyttämään lomakkeet superhuolellisesti. PDF-pohja itsessään vähän bugitti, sillä osa tiedoista kopioitui automaattisesti seuraaviin lomakkeisiin, mutta eivät kaikki tiedot. Lisäksi lomakkeessa tarvittiin ohjepumaskaa, sillä osa tiedoista esitettiin numeroin; esimerkiksi äidinkieli-sarakkeeseen ei suinkaan kirjoitettu "finneä" vaan 410. Silti mulle jäi vähän arveluttamaan, osasinko täyttää kaikki tiedot oikein vai jäikö joku kohta täyttämättä tai jokin allekirjoitus kirjoittamatta. Kuvia piti olla pari kappaletta; niiden piti olla kooltaan 3~4 cm x 3cm. Eikö sellainen ole aika pieni kuvakoko? Kävin otattamassa kuvat liikkeessä ja kuvaaja kertoi, että vieläkin pienempiä kuvakokoja aina välillä tarvitaan. Sain toivon mukaan oikeat kuvat. Ohjeessa sanottiin, että kuvien taakse piti kirjoittaa nimi ja syntymäaika - ja sen jälkeen kuva pitäisi liimata kiinni lomakkeeseen. Kirjoitin tiedot ja liitin ne lomakkeeseen pelkillä klemmareilla. Maksoin maksun ja printtasin kuitin vielä mukaan.

 

En ollut varma saako lomakkeet taittaa, en meinannut löytää sellaista kirjekuorta mihin A4-koon paperit olisivat saaneet ilman taitosta. Jonkun pakettikuoren sitten sain duunista. Mulla taisi tulla seitsemän paperia yhteensä. Sen olisi voinut lähettää Japanin lähetystöön, mutta koska olin epävarma kauanko postilla kestäisi tässä tehtävässä, päätin mennä käymään itse pääkallopaikalla. Virallinen osoite oli Unioninkadulla, mutta käyntiosoitteeksi suositeltiin mennä Fabianinkadun puolelta sisään.  

 

Fabianinkatu 21 löytyi helposti. Olin tarkistanut lähetystön sivuilta huolellisesti aukioloajat; se oli auki muutaman tunnin arkiaamupäivisin ja parisen tuntia iltapäivällä. Rakennuksessa toimi monia muitakin yrityksiä, ja ensiksi piti etsiä reception. Respassa ei ollut kuitenkaan ketään, vaan kyltti "palaan pian". Sivuilla oli painotettu, että hissit ovat lukittu eikä ilman respaa pääsisi ineen. Muutaman minuutin venattuani joku nainen tulikin kysymään mitä haluaisin. Esitin asian ja nainen leimasi kulkulätkän hissiin ja pääsin vitoskerrokseen. Siellä piti kävellä pitkä käytävä rakennuksen toiseen päähän kliinisen valkoista käytävää pitkin. Oven edessä pyöri hämmästyneitä ihmisiä, ja mietin itsekin mikä keissi, mutta päätin feikata alfaa ja soitin rohkeasti ovisummeria. Nainen kysyi englanniksi mitä asiaa. Vastasin, että tarttis päästä palauttamaan JLPT-lomake. Kysyi vielä nimenikin, hävetti se kertoa kun siinä oli se lössi jengiä ympärillä. Ovi kuitenkin avattiin, muut peesasivat raukkamaisesti perässä. Seuraavaksi piti täyttää joku vierailijalappu, sitten turvatarkastukseen jossa tsekattiin laukku ja metallipaljastin yms. Sen jälkeen ohjattiin eri luukuille asiasta riippuen. Mun edellä ei ollut ketään, ja virkailija otti heti luokseen. Hän tarkisti lomakkeet, ja sanoi kaiken olevan ok, ja he postittavat lisäohjeita marraskuun loppuun mennessä. Ei sitten muuta kuin venaamaan.

Nihon taishikan e wa kochira e osusumi kudasai?

 

Elokuu-joulukuu: 

Harjoittelin mielestäni paljon, 15 kuukauden ajan joka ikisenä päivänä ainakin edes vähän. Koitin googletella miten paljon pitäisi osata läpipääsemiseksi; tiedot näyttivät vaihtelevan. Jossakin sanottiin, että asiat oppii kuukaudessa, toiset puolessa vuodessa. Sanoja pitäisi kuitenkin hallita n. 800-1000 sanan kokonaisuus, joista 80 kanjia, ja tietysti hiraganat ja katakanat. Kuuntelussa olen aina huono, joten olen harjoitellut sitä eniten, mutta järkytyksekseni huomasin myös kieliopin olevan aivan poskellaan. Olen aina keskittynyt peruskohteliaisuus-muotoon, mutta testejä tehdessäni huomasin suurimman osan olevan casual-tason japania. Katson paljon japanilaisia vlogeja Youtubesta, luen muutaman rivin kirjaa ennen nukkumaan menoa (lukeminen on tuskastuttavan hidasta), pelaan paljon Duolingoa - ja aloin pelaamaan jopa Silent Hill F:ää noin niin kuin opetusmielessä. Täytän kolmea vihkoa saman aikaisesti joissa kertaan kirjoittamalla kanjeja. Ne nyt vielä menee, mutta toisaalta luetun ymmärtäminen on myös olematonta, en oikein meinaa saada edes puolia oikein. Pisterajoista en ottanut selvää, mutta jokaisesta osiosta piti saada jonkunlainen minimitulos, sekä kokonaisminimitulos. Ihmettelin kun serkkuni kertoi aloittavansa N4-tason preppauskurssin käymättä N5:sta. Hän luuli N5-tason olevan lelukurssi, mutta ensimmäisen tunnin jälkeen huomasi erehtyneensä melkoisesti kun olivat käyneet lämmittelynä vanhoja N5-tason kokeita läpi. Noin 50% feilaa N5-tasokokeen, joten ei se ihan helppo voi olla.

Se konsertti ei varmaankaan ehkä ollut hieno? Say what now?

 

10.10.2025, Friday, +12, Scattered clouds:

Etanapostilla saapui kotiin lähetystöstä kuori, jossa oli test voucher, kuitti ja ohjelappu koetta varten, mitä piti ottaa mukaan ja missä koetilaisuus järjestettäisiin ja kellonajat. Vaikutti aika hermostuttavalta kun puhuttiin koepäivästä aivan kuin se kestäisi kauankin. Myöhästyä ei saisi. Miten löytäisin perille kun en ole yliopistolla ennen käynyt? Kännykät ja älykellot yms laitteet kerättäisiin pois ennen koetilaisuutta, eikä niitä saisi käyttää edes tauoilla. 

Kotiin lähetettyä ohjeistusta.

7.12.2025, Sunday, +3, Wet:

 

Itsenäisyyspäivän juhlahumujen jälkeen koitti itse pääpäivä. Olin harjoitellut täysiä japaniaa viime ajat, ja olin täysin kyllästynyt koko juttuun, ja toivoin vain kokeen olevan suoritettu - ja läpi. Koe alkoi Helsingin yliopiston Metsätalolla klo 12. En yhtään tiennyt, kuinka paljon etukäteen siellä pitäisi olla, päätin varata 20 minuuttia etuaikaa. Se oli turhaa, sillä koetilaisuus alkoi vasta tasan klo 12, ja luokkahuoneen ovella tsekattiin henkilöllisyys. Mukana piti olla henkkarit, lyijykynä, kumi ja postissa saatu testivoucher.

 

Aluksi olin vähän hämilläni mihin piti mennä. Ala-aulassa oli lokerikkoja mutta siihen olisi pitänyt laittaa 50 snt kolikko, että sitä olisi voinut käyttää. Siinä oli onneksi joku henkilökuntaan kuuluva nainen päivystelemässä, kysyin häneltä voiko takin ja kamat viedä koetilaisuuteen. Hän suositteli käyttämään lokerikkoja, ja antoi jonkun sikavanhan eestin kopeekan, joka menisi kuulemma 50 sentistä. Näin kävikin. Sitten odottelin rappukäytävässä loppuajan katsellen muita osallistujia. Siinä oli kaikenlaista kirjavaa kansaa, oli nuorta ja vanhaa, japsilarppaajia, nörttiä ja puliukkoa. Vasten tahtoani minuun hiipi itseluottamuspuutteen varjo. Olisin varmasti tyhmin koko tästä sakista. 126 sykkeillä lähdin viimein kohti luokkahuoneita.

 

Luokan ovella tsekattiin henkilöllisyys ja test voucher. Paikat oli merkitty rekisteröintinumeroon perusteella, en ollut sitäkään huomannut opetella ulkoa. N5-tason oppilaita oli pari luokkahuoneellista, minun huoneessani oli 25 kokelasta (muutama tyhjä paikka, joku jätti tulematta). Istuin pahanhajuisen ukon vieressä, tila oli hyvin ahdas. Yskijöitä oli ilahduttavan vähän.

 

Valvojia oli kaksi / huone. Koska paikalla oli ulkomaalaisiakin yllättävän paljon, niin ohjeistus annettiin englanniksi. Ensiksi pyydettiin sammuttamaan puhelimet, jos sen jätti äänettömälle mutta värinän päälle, niin sekin katsottiin syyksi hylkäämiseen. Puhelimet laitettiin kirjekuoreen, johon nimi ja rekkarinumero päälle, ja ne kerättiin pois. Myös älykellot piti laittaa siihen, mä mietin katsottiinko mun aktiivikelloranneke älylaitteeksi, mutta pidin sen ranteessa silti. Pöydälle ei saanut laittaa kuin testivoucherin, kynän ja kumin. Vesipullot, silmälasikotelot yms piti viedä veke. Sitten jaettiin vastauskuoret, jossa oli kolme erillistä paperia, ne piti repiä irti toisistaan. Jokaiseen piti laittaa nimi, syntymäaika, rekisterinumero kirjoittamalla ja värjäämällä vastaavat numerotaulukosta. 

Kysymysvihot jaettiin yksi kerrallaan aina uuden osion alussa. Ensiksi aloitettiin sanastolla. Kellonaika oli tarkkaan määritelty, siinä jäi pari minuuttia aikaa ennen kuin valvoja antoi luvan kääntää kyssärit esiin. Sitten ei muuta kuin kynä sauhuamaan. Ensimmäinen osio vaikutti helpolta, rentouduin muutaman kyssärin jälkeen kun huomasin hallitsevan tämän. Siinä oli 21 kysymystä, mielestäni tiesin vastauksen ainakin 17. Lisäksi mulle jäi aikaa vielä tarkistaa kaikki kahteen kertaan, etten ollut tehnyt huolimattomuus- tms virheitä. 

 

Sitten oli viiden minsan tauko, jonka käytin kävelemällä käytävää edes takaisin. Seuraavan osion alkuvalmisteluihin meni taas aikaa, uudet kysymysvihot jaettiin. Nyt oli kyseessä kielioppi- ja luetun ymmärtämisosiot. Näissä olin huono, eikä harjoittelu ollut tuottanut riittävää tulosta. Kysymysvihko taisi olla lähes 15-sivuinen, ja siinä riitti kyllä tekemistä. Aikaa oli varattu 40 minuuttia, mutta tällä kertaa meinasi tulla kiire, enkä ehtinyt palata epävarmoihin kysymyksiin, saati tarkistella mahdollisia virheitä. Olin hyvin hämmentynyt osion jälkeen, enkä hyvällä tavalla. 

 

Pienen tauon jälkeen alkoi kuuntelu. Sound checkissä meni oma aikansa, minua alkoi jo hermostuttamaan mitä enemmän alku lykkääntyi. Olin harjoitellut kuuntelua paljon ja parantunut siinä alkutilanteeseen verrattuna. Tiesin mihin pitäisi keskittyä - yleensä tehtävissä kaksi ihmistä puhui keskenään ja piti olla huolellinen kumman tekemisiä tehtävässä kysyttiin, tai mitä tehtäisiin ensimmäiseksi. Olin myös tehnyt vahingossa muutaman N4-tason kuuntelun, mutta silti tämänpäiväinen kuuntelu oli vaikein. Olin järkyttynyt; mun teki jo mieli viitata ja sanoa, että epäilen tulleeni nyt väärään huoneeseen. Taisin kusta tämän homman sitten siinä.

 

En ihan ymmärtänyt, saisiko tulokset tammikuussa vai maaliskuussa, mutta mielipaha oli sellainen etten viitsinyt asiaa alkaa selvittelemäänkään. Lopuksi valvoja totesi " お疲れ様でした", eli vapaasti käännettynä "Kiitos kovasta työstä". Olin suunnitellut meneväni kaljalle "palkinnoksi" kokeen jälkeen, mutta harmitti niin uskomattomasti, että päätin palata vain kotiin. Kolmen tunnin koe oli vienyt kyllä mehut, sade harmitti ja penkin alle mennyt skaba masensi todella. Ja sitä paitsi, mulla oli vielä tämän päivän japaninkielen tehtävät tekemättä. 

Koe suoritettiin Metsätalolla.

4.2.2026, Wednesday, -10, Light snow:

Olin käynyt sillon tällöin yytsäilemässä, josko edes epäviralliset tulokset olisivat saatavilla. Tulossivu oli varsinaisen supergooglauksen takana, mutta lopulta helmikuun puolella löysin toimivan linkin monien huijaussivustojen joukosta: https://www.jlpt-overseas.jp/onlineresults/preinput.do

Kirjautuminen tapahtui omalla rekisteröidyllä tunnuksella ja salasanalla. "Passed"-sana tuli aika nopeasti silmiin, ja mietin voiko tämä olla mahdollista. Pisteet olivat kyllä varmasti minimit, pois lukien Vocabulary-osio, josta nappasin A:n (paras arvosana). En tosiaan ymmärrä, miten se kuunteluosio on voinut mennä läpi, sillä sain siitä tuskin edes puolia oikein. Viimeisissä harjoituksissa ennen kokeeseen menoa sain useimmin 70-85% oikein, mutta niin kuin sanottu, koe oli supervaikea. Vähän juhlintaa hillitsi ilmoitus "Formal score reports will be issued through local host institutions", mitä ikinä se sitten meinaakaan. Voiko ne vielä evätä minulta läpipääsyn? 

 

15.3.2026, Sunday, +6, Overcast: 

Palasin kotiin viikon lomalta, ja huomasin postipojan tuoneen minulle kirjeen Japanin lähetystöstä. Kyllä vain, siellä oli sertifikaattitodistus läpäistystä N5-tason kokeesta ja toinen paperi jossa oli määritelty pisteytykset tarkemmin aihealueittain. Kuuntelusta sain varmaan minimipisteet mutta muuten ihan kelpo tulos. Olisi se ollut kyllä masentavaa jos näin pitkä prokkis olisi mennyt pieleen. Mutta väkisinhän tässä on löytänyt itsensä ajattelemasta, miten haastava se N4-tason koe mahtaisi olla...

 

ジャーン！ できた！

  

915# Kajaani, 4

1.2.2026, Sunday, -25, Clear, Kajaani

Vuoden ikävin kuukausi lusittu, helmikuussa voi alkaa venailemaan kevättä, tai sitten ei. Nukuin pitkät ja maittavat yöunet, varmaankin lähemmäs 9 tuntia. Tänään ei ollut kiirettä, olin luovuttanut aamun suhteen jo valmiiksi. Aamiaiselle menin klo 9.20. Ruokasali oli ääriään myöden täynnä sairaita ihmisiä. Ne köhisivät ja niistelivät onneksi jo omissa pöydissään, eikä itse linjastolla ollut juurikaan väkeä. Hain nopeasti sen minkä sain lautaselleni ja vatsaani sopimaan, löysin onneksi vapaan pöydän kauimmaisesta nurkasta. Tästä selvittyäni palasin takaisin huoneeseen, suuntana vuode. 

Sunnuntain aamiaissetti.

Junani lähtisi klo 12.11, ja asemalle oli ehkä 10-15 minuutin matka. Vaikea arvioida menisikö check outissa aikaa, mutta toisaalta ei hirveästi huvittaisi venailla junaa liki 30 asteen pakkasessakaan. Makoilin yhteentoista, aloin sitten hiljaksiin laittamaan kamoja kasaan. Matkaeväät olivat vähän laihanlaiset, vain tuubi Pringlesejä ja vessan hanasta laskin puteliin kainuulaista kraanavettä.

Elämää ikkunan takana.

Klo 11.30 tein check outin; jonossa oli vain yksi seurue ennen minua, ja muutenkin check outin tekeminen oli supernopeaa kun rahat oli kinuttu etukäteen. Istuskelin sitten vielä kymmenisen minuuttia respassa. Näköjään muitakin oli tulossa samaan junaan, hekin odottelivat mieluummin täällä kuin ulkosalla.

Hei hei huone 245!

Lähdin sitten hitaasti lampsimaan kohti steissiä. Ulkona oli aivan uskomattoman kylmä, mutta muuten hieno ja aurinkoinen talvipäivä. Matka asemalle ei ollut pitkä, joten menin sitten vartoomaan sisätiloihin; asemalla ei ollut vessojen lisäksi minkäänlaista palvelua (mistä esim. ulkolaiset turistit saavat junalippunsa?), toki valot ja keskuslämmitys kuului sentään vielä pakettiin. Sama kuvio taitaa olla kaikilla Suomen juna-asemilla, surullista. Täällä tuntui olevan puolet Kajaanista, ilmeisesti porukka halusi päästä pois, ja kuka heitä voisi siitä syyttää. Viittä minuuttia vaille menin laiturille ja asemoiduin oikeaan kohtaan (vaikka asemalla on opasteet mitkä vaunut pysähtyvät mihinkin, silti se tuntuu tulevan monille yllätyksenä). Pakkasesta huolimatta juna saapui ajallaan, hyvä juttu.

Suljettuja liikkeitä.

Kaarlo Mikkosen Uusi aika.

Steissi.

Ei näy sitä junnoo vielä (terveisiä pomolle-edition).

Eipä taida olla nämä enää auki :(

Juna-aseman vanha kakluuni.

Nysse tulee.

Mulla oli paikka kakkosvaunussa, olin vielä buukannut itselleni oman päivähytin, siitä sai maksaa 42,20€ lisää. Yhteensä lipun hinta 95,70€, eli vähän halvempi se oli kuin lentolippu (varsinkin kun tähän ei tullut taksilisää). Kuitenkin halusin näin pitkälle matkalle omaa rauhaa, sillä junamatkan kesto tänään 6h33min. Sellainen olisi ikävä viettää rahvaan parissa, pierua haistellen ja kitinää kuunnellessa, ja joku luuseri vieruskaverina, ja kaikilla ympärillä olevilla satavarma akuutti tauti. Muutenkin hytissä pystyi vaihtamaan paikkaa naaman osoittaessa koko ajan menosuuntaan (junan kulkusuunta muuttui Kouvolassa) ja voisi virittää verhon ikkunan eteen jos aurinko häikäisi ja ennen kaikkea oikasta jalkansa suoraksi. Pari pistorasiaa piti huolen siitä, että akullisia sähkölaitteita sai ladattua riittävästi.

Mein Platz.

Onni on oma hytti.

Ensi alkuun hytissä oli ikävä haju, ja vessan vetoääni kuului uskomattomasti hyttiin. Epäilin hajunkin tulevan sieltä, se oli sellainen desinfiointi- / pesuaineen pistävä lemu. Siihen totuttuani minua alkoi paleltaa, erityisesti jalat kylmenivät nopeasti. Outo juttu, sillä kenkäni olivat nyt selvinneet liki kaksi talvea eikä mulla ollut vielä kertaakaan varpaat kylmettynyt, mutta nyt pelkäsin niiden paleltuvan. Jonkin matkan päästä oli pakko ottaa takki peitoksi, ja loppumatkasta puin sen jo päälleni ja Lahdesta eteenpäin piti iskeä jo pipokin päähän. Hytti oli lähellä vaunujen väliä, ehkä sieltä tuli kylmää eikä seiniä oltu varmaan eristetty mitenkään.

Oli paikkoja mistä valita, ja sai koipiset suoraksi.

Muuten en poistunut hytistäni mihinkään koko matkan aikana, en edes vessaan. Lounaankin nautin vasta myöhään kotona, noin kello 22.15, hyvinhän se meni aamiaisella koko päivä + muutamalla sipsillä. Kiskokilometrejä kertyi 634, ja ensimmäiset pari tuntia matka tuntui puuduttavalta, Kouvolasta eteenpäin aika meni vauhdilla. Kainuun päässä lumitäytteiset korpimaiset olivat todella upeat; mä olen aina pilaillut mielessäni Suomen lipun väreillä ja ihmetellyt missä sitä sinistä ja valkoista esiintyy, oma ehdotukseni Suomen lipuksi olisi kokoharmaa väritys. Mutta täällä sitä sai ihailla. Almost getting emotional. Auringon laskettua kuu alkoi ujosti nousemaan metsärajan takaa, mutta aina kun koitin sitä kuvata, se piiloutui äkkiä kallioden ja puidenlatvojen taakse. Iisalmessa joku mumeksi ryykäsi hyttiini ja kysyi olenko henkilökuntaa. Vastasin kieltävästi mutta hän ei tuntunut uskovan minua. Istuinpaikka oli hänellä kateissa, mutta en lähtenyt hänelle sitä etsimäänkään, podin siitä kymmenisen minuuttia huonoa omatuntoa. Siinähän olisi ollut vielä sekin riski, että eukko oli hypännyt väärään junaan... 

Maisemat saivat herkistymään.

Taidetaan olla pian Iisalmessa.

Kuuta on sitten vaikea kuvata liikkuvasta junasta.

Takaisin Pasilassa.

Juna saapui Helsinkiin minuutilleen aikataulusta, hienosti vedetty. Tosin kylmyydestä joudun verottamaan pari pistettä, joten junamatkan arvosana 3/5.

 * * * *

Arvio reissusta: Liian pitkä matka oli käydä parturissa sydäntalvella Kajaanissa. Menomatka nyt vielä meni kuin siivillä (pun intended), mutta paluumatka junassa oli tuskaa. Olisin toki ottanut lennon takaisinkin päin, mutta aikataulullisista syistä siinä ei ollut järkeä (sieltä tuli vain iltalento takaisin, enkä halunnut kulutella sunnuntai-Kajaanissa aikaa seitsemää tuntia). Parturia en saanut varattua etukäteen, mutta onneksi pääsin sellaiseen semi-lennosta. Lisäksi olin ollut huolissani miten pääsen lentokentältä Kajaanin keskustaan, mutta ennakkotilauksella onnistui sekin. Hotellissa harmitti kun en saanut saunallista tai edes ammeellista huonetta, mutta muuten olin tyytyväinen hotelliin, ja aamiaisesta plussaa. Nähtävyyksiä ei ollut tarjolla kuin yksi museo, joten vähän valju maku tuosta jäi. Kainuulaiset olivat kyllä mukavaa sakkia ja talviset maisemat kauniita, joten vähän harmi kun ei heillä tämän parempaa keskustaajamaa ole asuttavanaan. Pakkasesta ja valjuudesta huolimatta tämä Pohjois-Suomen rajoilla oleva maakunta nauttii suuresti luottamustani, ja annan arvosanaksi 4/5.

914# Kajaani, 3

 31.1.2026, Saturday, -24, Clear, Kajaani

Nukuin kuin tukki, aluksi vähän palelin ja jossain kohdassa piti ottaa toinen tyynyistä pois. Tyynyt olivat harmittavan korkuiset, yksi oli liian ohut mutta kaksi oli liian korkea. Kerran taisin havahtua johonkin pakoputkea pärisyttävän bensalenkkarin toimintaan, mutta kaiken kaikkiaan oikein hyvin nukutti. Olin laittanut herätyskellon soimaan klo 7.25, ja lyhyiden aamutoimien jälkeen lähdin aamiaiselle 7.45. Olisi kyllä nukuttanut pidempäänkin, mutta koska mulla ei ollut parturiaikaa varattuna niin varmaan kannatti olla liikenteessä aikaisemmin sen suhteen.

Aamiaissali oli iso, eikä tähän aikaan ollut vielä paljoa jengiä. Lisäksi ihmisillä oli varmaan mieltymys tasatunteihin, alitajuntaisesti “mennään aamiaiselle kahdeksalta”, joten varttia vaille sai rauhassa tutustua aamiaispöydän antimiin. Joku ärsyttävä äijä siinä kyllä maleksi valiten huolellisesti jokaista nakkia ja pekoninpalaa aivan kuin ne olisivat olleet jalokiviä. Ne muutamat ihmiset jotka olivat heränneet vielä minuakin varhemmin olivat kaikki yskän ja plunssan kourissa. Löysin onneksi paikan melko lailla kaukana muista. Vaikka minulla ei ollut juuri nälkä kun olin edellisenä iltana syönyt tuhdin purilaisaterian ja kosolti nannaa ja muuta roskaa päälle, niin aamiainen maistui silti. Sokos-hotellien aamiaiset ovat aina olleet mielestäni hyviä. Ekstrapojot tällä kertaa croissanteista, joista oli saatu isoja. Ja karjikset, nakit yms maistuivat myös, ja pekoni täydellisen rapsakkaa. Lihapullia ei ollut, mutta kasvispullatkin menetteli. Kahvikin hyvää. Mehu oli automaattilientä ja todennäköisesti jotain esanssia, mutta olin hyvällä tuulella niin annan arvosanaksi täydet 5/5.

Puurokattiloita.

Leikkelevalikoima.

Nakkiloita ja pekoniloita.

Aamiaisen jälkkäri?

Omat setit.

Tähän aikaan aamusta tilaa riitti.

Kuluneet penkit.

Pieneksi aikaa huoneeseen lepäämään. Elettiin sydäntalvea, ja vähän ehkä skagasin kylmää talvikeliä, sillä pakkanen oli tosiaan kiristinyt yön aikana -28 asteeseen. Meille hesalaisille aina sanottiin, että pohjoisen vetelät nyt on mitä on, eikä niiden kolmenkympin pakkaskeli tunnu samalta kuin rannikkoseutujen -5 kylmine ja kosteine tuulineen. Enpä tiedä; ulos astuessani henki salpaantui, alkoi yskittämään ja silmät vuotamaan ja naamaa särkemään lähes välittömästi. 

Pakkasta piisasi.

Kajaanin pääraitti superkylmänä lauantaiaamuna.

Hotelli Valjus.

Hiljaista oli kuin huopatehtaalla.

M-room oli muutaman sadan metrin päässä hotellita. Mä olen muutaman kerran käynyt muualla M-roomissa, joten olin rekisteröinyt yms, mutta silti minua vähän ärsytti koko ketju ja konsepti. Mutta nyt oli vähän pakon sanalemaa, vaihtoehtona olisi ollut ne rahanpesuparturit. Kävin ensiksi etsimässä parturin ja sitten vasta ilmottauduin jonoon – sitä oli 24 minuuttia. Läheinen rakennus oli Citymarket, ja jouduin kiertämään sitä melkoisesti ennen kuin löysin dörtsin ineen. Siellä hengailin sitten melkoisen tovin ostamatta mitään. Ajattelin, että minulla oli vielä kymmenkunta minuuttia omaan vuorooni, mutta nettisivu sanoikin yhtäkkiä parturin olevan jo vapaa. Joten ei muuta kuin sinne siis.

Parturini M-room.

Itsestäni on kuva tämän Cittarin edustalla jo v. 1993.

Erikoinen puu.

Minut otettiin hyvin vastaan ja pääsin lähes saman tein penkille. Parturina oli nuori nainen, vaikutti itsevarmalta ja ehkä vähän rempseältäkin, minä pidän henkilökohtaisesti ujoista ja epävarmoista enemmän. Melkoisen pitkään hän tivasi minulta millaisen tukan haluan, kaipasi syvällisemmän vastauksen kuin ”lyhyen”. Homma alkoi tukan pesulla ja sitten saksimista riitti, ajoi koneella takaosan ja sivut, pyysin vielä lyhentämään päälliosaa. Pulisonkien poisto meni vähän pieleen. Small talkia riitti sopivasti, vähän häntä ihmetytti miksi kukaan kävisi eri maakunnissa partureissa ”huvikseen”.  Asia on tietysti hämmästelyn arvoinen, ei siinä mitään. Nopeasti homma mielestäni hoitui, maksoi 36€. Annan arvosanaksi 3/5.

Olin selviytynyt tästä ennätysajassa, ja aamupäivä oli vasta nuori, joten mietin mitä seuraavaksi. Kovin kauaa ei ulkona viitsisi näillä keleillä olla. Kävelin torin poikki – jossa oli vain yksi myyjä, jäi epäselväksi mitä edes myi – ja menin niin super-kalevitason kahvilaan, että itseänikin nauratti. Sellaisia vanhoja ukkoja siellä istui, jotka todennäköisesti istuskelivat siellä joka päivä samoissa pöytäkunnissa jutellen bensanhinnoista ja päivän polttavista politiikan aiheista yms. Minullekin löytyi rauhallinen pöytä ja sain kupillisen kahvia ostettua. Maistui hyvälle.

Eipähän torilla ollut mikään meininki?

Ainoa torikauppias.

Pietari Brahe.

Sipinen.

Juu.

Kalevikahvila.

Cafe Mokka sisältä.

Kahvit nautittuani päätin uhmata kylmää ja mennä kävelemään jokirantaa. Ylitin sillan muutamaan otteeseen, kuvasin Kajaanin linnan raunioita – mä olen käynyt siellä riittävän monta kertaa ettei tarvitse enää mennä, se on käytännössä vain kivikasoja arktisissa olosuhteissa. Linna räjäytettiin paskaksi jo 1700-luvun alkupuolella. Päätin myös käydä katsomassa millaiselta Karolineburgin kartanohotelli olisi näyttänyt, se oli pienen matkan päässä joesta keskustan toisella puolen. Palasin sitten vielä pääkadulle (Keskuskatu) ja kävin kuvaamassa vähän kirkkoa, ennen kuin palasin hotellille. Naamasta oli lähtenyt jo tunto, ja kännykkäkin alkoi pakkasesta johtuen temppuilemaan.

Aurinko ei vielä kovin korkealle jaksanut nousta.

Jokikin oli suuremmaksi osaksi jäässä.

Ei ihan heti uskaltaisi tuohon mennä pulahtamaan.

Linnan raunioita.

Lisää linnan rautioita.

Kivikasoja arktisissa olosuhteissa.

Kartanohotellin päärakennus.

Sivurakennus. Tässäkin taisi olla pari majoitushuonetta.

Puuliiteri oli jäänyt eristyksiin.

Talvikin voi olla kaunis vuodenaika.

Tämä ei kyllä ole japanilaista nähnytkään :)

Muraali.

Ei ollut tungosta Raatihuoneentorilla päivälläkään.

Kloku. Lienee virallinen ajanmittari.

Stadin Kebab, täällä?

Kajaanin kirkko.

Kirkon sivuprofiili.

Kirkon takaosa.

Mulla kesti pitkään ennen kuin sain lämmitettyä itseni edes jonkinlaiseen kondikseen. Huone ei ollut kaikkein lämpimimpiä, vaikka koitin rukata termostaattia korkeammalle tasolle. Keitin itselleni teetä, ja vaikken mikään vihreän teen ystävä ole, se maistui yllättävän hyvälle. Katselin peitteissä telkkaria, jossain vaiheessa reidet alkoivat syyhyämään ja arvelin verenkierron palanneen. Latasin samalla puhelinta ja katselin telkkarista Gordon Ramseyn öykkäröintiä, ja söin puristesipsejä.

Hotellin oleskelutila ja respa.

Termostaatti ei ollut tottelevaisella tuulella.

Mitä järkeä näissä sähkökorttilukijoissa on?

Riittävästi lämmiteltyäni ja levättyäni päätin lähteä tekemään vielä toisen retken kylille. Pakkanen oli hellittänyt aamusta muutamalla asteella, mutta kyllä sitä riitti vielä pitkälti yli kahdenkymmenen asteen. Kävelin ensiksi rautatieasemalle, lähinnä kellottaakseni ajan hotellilta ja tietääkseni missä se on huomista paluupäivää varten. Se löytyi helposti. Sitten menin viereiseen Kainuun museoon. Sinne oli vapaa pääsy, joten en päässyt edes Museokorttia käyttämään. Jätin takin naulakkoon, vaikka minua se vähän arvelutti, millaisessa kusessa olisinkaan jos joku sen pöllisi. Väkeä museossa oli nimittäin yllättävän paljon. Alakerta oli sellaista perinteistä ”kamoja Kainuusta”-juttua, jotkut ihan mielenkiintoisia jopa. Jotenkin tuntui, että kainuulaiset olivat ylpeitä omasta maakunnastaan, ja miksipä eivät olisi. Onko joku satakuntalainen , kymenlaaksolainen, keskisuomalainen tai uusmaalainen ylpeä omastaan, tuskin. Yläkerrassa oli vaihtuva näyttely, joka oli tänään viimeistä päivää. Se oli kummitustarinoita Kainuusta. Se veti selvästi enemmän yleisöä alakertaan verrattuna. Mitään ihmeellistä siellä ei ollut, pelkkiä luettavia tarinoita. Jotkut olivat ihan mielenkiintoisiakin, joskin olisin toivonnut enempi nykyaikaisia stooreja, mutta ehkä sellaisia ei ihmisille tapahdu enää (eikö kandeisi vierailla siellä Kartanohotellilla?)? Museokaupassa oli vain muutamia tuotteita, ostin pari postikorttia á 1€. Museolle arvosana 3/5.

Sähkökaapissa kesä talven keskellä.

Museousti.

Vanha rajapylväs.

Kyllä ennen oli hienompia layoutteja kuin nykyisin.

Puteleita.

Toisen kerroksen kummitusnäyttely.

"Here's Johnny!"?

That's kinda creepy.

Eipä ole hääppöinen ruumislauta (mikä se ikinä onkaan).

Tämä lienee kuitenkin pelottavin kaikista.

Seuraavaksi menin takaisin Citymarkettiin, jossa olin ollut odottamassa aamulla parturia. Olin bongannut siitä postin, joten ostin pari postimerkkiä ja pyysin kynää lainaksi, ja täyttelin holtittomasti kortit. Toisen lähetin Pp:lle ja toisen työkaverille. Sain kortit saman tein postiin.

Kajaanilainen liikenneruuhka.

En tiennyt Kekkosenkin pyörineen täällä aikoinaan, mutta ilmeisesti näin oli mansikat. Joten seuraavaksi lähdin etsimään hänen vanhaa asuintaloansa osoitteesta Kalliokatu 7. Sinne oli jonkunlainen kävelymatka, vilu meinasi yllättää. Kävelin aluksi vielä ohi, kun muistoplakaatti oli jostain syystä lyöty kolmen metrin korkeuteen niin, ettei siitä saanut edes selvää. Nyt kämpässä näytti olevan urheiluseuran toimistotilat, eikä sitä oltu museoitu tms. Joten ulkovierailukohde oli tämä. Palasin takaisin Koivukoskenkatua pitkin, ja saavuin Karjalanpuistoon (miten sellainen voi olla Kainuussa?). Siellä oli kummallinen korkkiruuvimainen teos, joka tarkemmin tarkasteltuna oli U.K.Kekkosen muistimerkki. Kävelin kirkon läpi takaisin hotellille, kylmyys oli taas mennyt luihin ja ytimiin niin, että piti huoneesen päästyä mennä ihan petiin peitteiden alle ja nauttia toinen kupillinen teetä. Kun viimein vähän lämpeni, niin olo muuttui raukeaksi ja taisin hieman torkahtaakin. 

Kekkosen kulmilla.

Epäselvä reliefi metrien korkeudessa.

U.K.Kekkosen muistomerkki.

Näkymä kuin Neukkulasta.

Pientä pintaremonttia tarvis.

Viiden maissa lähdin jälleen ulos, piti saada vähän sustenancia. Olin tasan vuosi sitten käynyt viimeksi Rossossa, silloin Kokkolassa, joten oli aika uusia kokemus. Harmi kun Hesassa ei ole Rossoa. Sellainen löytyi siitä Raatihuoneentorin reunalta, samasta paikasta mistä S-market. Naistarjoilija ihmetteli minun olevan yksin, ilmeisesti se ei sitten Suomessa ole niin tavallista. Näytti minulle kuitenkin pöydän, ja palasi tiskille. Hetken päästä "oma" tarjoilijani tuli kyselemään tilauksen perään, hyvä niin hän oli paljon ystävällisempi, sellainen nuori jätkä. Tilasin grillipihvin ja Pellegrino-soodaveden. Tarjoilija lausui taikasanat ”raastepöydästä voipi alotella”, hieno meininki. Harmitti vähän kun ravintolassa oli kylmä kuin huopatossutehtaalla, mutta minkäs teet. Ruokakin tuli hyvässä ajassa, pakastevihannekset olivat vähän niin ja näin, mutta pihvi oli onnistunut täydellisesti. Jälkkäriä en ottanut. Hinta oli 37,30€, arvosana 4/5. Kortilla maksaessani kysyi vielä pankkikortin pin-koodia, joka häipyi saman tien mielestäni. Onneksi mulla oli back up-keino tällaisia tilanteita varten, pää kun on käynyt niin hataraksi.

Tervetuloa Rossoon!

Legendaarinen raastepöytä.

Tunnelmaa Rossosta.

Kelpo ruoka oli.

Sitten takaisin hotellille, ilma tuntui kylmenneen taas. Matkaa oli ehkä 300 metriä, mutta piposta huolimatta palellutin melkein korvani. Hetken lämmiteltyäni, ja aivoja mädättäviä IG-videoita katseltuani otin kuuman suihkun, se teki hyvää. Loppuillan söin edellisenä päivänä ostamiani mättöjä pois kuleksimasta, ja katselin telkkarista Amazing Racea ja Hengaillaanta sohvalla makoillen.

Kippis!