sunnuntai 15. marraskuuta 2026

949# Lappi, 28

 16.8.2026, Sunday, +14, Mostly cloudy, Kilpisjärvi


Heräsimme varttia vaille kahdeksan, olipas nukuttanut runsaasti kun edellinen yö oli junassa mennyt vähän niin ja näin. Vuode oli suht ok, vähän liian pehmeä mutta muuten hyvä. Yhden kerran herätessä tuntui vähän kuumalle, mutta muuten lämpötilakin oli sopiva.

Aamiaiselle menimme kahdeksan jälkeen. Sali oli melko tyhjänä, eikä buffetissakaan ollut liiemmälti ryysistä. Lautaselle valikoitui suht terveelliset vaihtoehdot, jopa puuroustia (olen viime aikoina syönyt sitä kotonakin). Hyvätasoinen aamiainen se oli, ei yhtään valittamista. Vaikka vähän nuhjuinen hotelli noin muuten niin ravintolahenkilökunta osaa asiansa.

Hunaja-automaatti.

Hyvä aamiainen.

Pakkasimme päivän retkikamat; tänään mentäisiin käymään taas rajapyykillä, jossa Suomen, Ruotsin ja Norjan rajat kohtaisivat. Lähettyville Koltalahden ”satamaan” pääsisi näin sulan veden aikaan myös Mallalaivan veneellä. Hinta oli tosin suolainen, meno-paluu oli 65€ (v. 2026 – oli kallistunut vitosella parin vuoden takaisesta). Mutta oli silti ehkä helpompi maksaa kuin kävellä 22 kilometriä. Laiva lähti Kilpisjärven retkeilykeskuksen läheltä olevasta satamasta klo 10, joten suuntasimme sinne varttia vailleksi. Parkkipaikka oli jostain syystä täynnä, joten piti jättää auto Retkeilykeskuksen takana olleelle parkkikselle. Vähän aikaa ehdimme odotella veneen valmisteluja, ennen kuin pääsimme sisään. Keli vaikutti aika kylmältä, lämpöä taisi olla 10 astetta. Koko yön oli satanut, mutta nyt alkoi hivenen kirkastumaan kelit.

Saana häippäsi näkyvistä.

Tämän opastekyltin kohdalta rantaan.

Laivat odottelemassa Kilpisjärven ylitystä.

Retkeilijöitä oli paljon, heidän valtavan kokoiset rinkat veivät jumalattomasti tilaa, mutta onneksi penkkitilaa riitti meille. Lähes kaikki ostivat yhdensuuntaisen lipun, ja kävelisivät takaisin (hinta oli silloin 40€). Nainen laskutti meidät, maksupäätelaite toimi hyvin vaikka oltiin jo järvenselällä. Nainen varoitti meitä jostain ”festareista” joten paluumatkalle oli luvassa sankoin verran väkeä, mutta myös toinen laiva tulisi noutamaan, jos emme mahtuisi ensimmäiseen botskiin. Matka kesti sen puolisen tuntia, ja meni yllättävän nopeasti. 

Tänään tuli aika monta rajaylitystä.

Kolttalahteen päästyämme lähdimme painelemaan kohti rajatolppaa, jonne oli kolmen kilometrin kävelymatka suuntaansa. Pp lähti kuin pyssyn suusta, ja minulla oli vaikeuksia pysyä hänen kannoillaan. Paikoitellen oli vähän mutaista, kengät ja housut likaantuivat inhan näköisiksi. Lisäksi se oli tietysti liukasta, joten piti olla tarkkana ettei kaatunut. Hyttysiä ei enää näin elokuun puolessa välissä ollut ainuttakaan, pari kärpäseltä vaikuttavaa pörisijää kävi muutaman kerran meitä yytsäilemässä. 

Opastekylttejä.

Koivikko.

Lisää opasteita.

Kansallispuisto alkoi heti rajalta.

Saavutimme lopulta rajapyykin. Muutama samassa veneessä kanssamme ollut turisti pääsi meidän ohitse, mutta ei voi mitään. Paikka oli pysynyt samanlaisena kuin muistikuvissani parin vuoden takaa, mutta silloin Pp ei ollut sairastumisen vuoksi päässyt tänne mukaan, nytpä tuli sekin asia korjattua. Onhan tämä sentään Ruotsin pohjoisin ja manner-Suomen läntisin piste. Söimme sitten hieman keksejä, ennen kuin lähdimme lampsimaan takaisin. Aikaa oli annettu 2,5 tuntia, mutta siinä ajassa piti tosiaan kävellä se kuuden kilometrin matka, joten ei siinä lopulta kauheasti ollut varaa maleksiakaan. 

(Poro?)esterata ennen rajapyykkiä.

Metalliset pitkospuut.

Ei ihan ehditty ensimmäiseksi.

Seppele oli tuotu monumentin juurelle.

Ruotsissa ollaan.

Barrat-vuori Golddajavrin päässä.

Raikasta ilmaa ja tuoreita näkymiä.

Välillä tiestö meni järven rannoilla.

Kilpisjärvi näkyvissä.

Ehdimme takaisin lautalle. Meidät oli ohittanut mönkkäri perävaunuineen ja satamaan päästyämme näimme kun ukko oli hakenut sillä metsästä pari vaeltajaa, joista toinen oli loukannut koipensa. Hänet saatiin laiturille ja lopulta myös paattiin. Ei mikään kiva homma päättää lomansa tuolla tavoin + siinä varmaan jonkunlainen paniikkikin kun keskellä skutsia menee nilkka kaputt? Laiturilla oli myös ultrasöpis koira, joita koitimme kuvata salaa. Olisi kiva mennä paijaamaankin sellaista, mutta vuvve ei vaikuttanut olevan juuri (vieraiden) ihmisten perään. Laiturilla oli vain yksi vene, mutta toinen oli tulossa sillä porukkaa oli tosiaankin melkoisen paljon, ja lähes kaikki ulkomaalaisia. Mahduimme kuitenkin samaan veneeseen millä tulimme, Malla-laiva oli vasta matkalla tänne.

Paatti odottamassa paluumatkustajia.

Mies tarjoamassa haistiaista vuvvelle.

Veneessä olleet ihmiset haisivat hirveälle. Ylipäätänsä ihminen haisee aika kamalalle, eikä sen tarvitse olla metsäoloissa kauaakaan kun ns. dödö pettää (armeija-aikoina dunkkis olisi paljastanut joukkion varmaan jo kilometrien päästä). Lopulta onneksi Kilpisjärven kylä tuli näkyviin, ja pääsimme lemuavasta veneestä pois.

Kello oli vasta puoli kaksi, joten päätimme lähteä käymään Norjan puolella Rovijoen putouksella. Sinne oli puolen tunnin ajomatka, ja Pp pääsi ajelemaan Norjan puolelle. Maisemat olivat juuri sellaiset kuin muistinkin. Pari vuotta sitten täällä käydessäni sade oli tehnyt polusta mahdottoman kulkea, mutta juuri paremmin ei käynyt tälläkään kertaan. Mulla ei pokka riittänyt laskeutua putouksen juurelle, joka olisi ollut näyttävän näköinen. Pp sen sijaan meni alas asti minun jäädessäni ylätasanteelle odottamaan.

Putouksen sivuprofiili.

Meneekö joku tosiaan kahlaamaan tuonne?

Pp:n kuva Rovijokfossenin juurelta.

Rovijoki lähti jatkamaan matkaansa kohti Jäämerta.

Pp saapui viimein takaisin ylös soijaa pukaten. Oli ollut kuulemma superraskasta nousta takaisin ylös, polku oli ollut jyrkkä ja askelmat korkeita. Istuskelimme hetken parkkipaikan retkipöydillä (tai siis pöytien ääressä), söimme loput keksit ja joimme hieman vesiä. Sitten palasimme autolla takaisin Kilpisjärveen varoen tiellä hoipertelevia poroja. Kävimme vielä kuvaamassa Ahdaskurun sillan. Se oli ainoa silta jota saksalaiset eivät olleet Lapin sodassa tuhonneet, sen vuoksi kun koko silta oli niin huomaamaton :) 

Raput nähdävyyden juurelle.

Säilynyt silta yli synkän virran.

Kävimme kaupassa ostamassa sipsejä ja juomista ennen kuin palasimme hotellille. Lepäsimme hetken, ja klo 17 menimme saunaan. Yleiset saunat olivat auki klo 16-21, miesten ja naisten puoli erikseen. Mulla kävi hyvä tuuri siinä mielessä, että sain ensimmäiset 40 minuuttia olla yksikseen, ennen kuin yksi puhelias (totta kai) ukko liittyi seuraani. Oli vähän vaikea aina sopia ”treffit” Pp:n kanssa laiturille, kun ei tiennyt kuinka kauan toisella kestäisi, mutta aika hyvin ajoituksemme toimi. Kävimme muutaman kerran uimassa 13-asteisessa vedessä (jos nyt kastautumista voi uinniksi kutsua). Eräs ulkomainen nainen siinä ui pidempäänkin. Vuorten välistä oli virinnyt navakka koillistuuli ja aallot olivat melkoisen kookkaita. Mutta sauna oli kyllä kaiken kaikkiaan 5/5 kamaa. 

Hotellin yleisiä tiloja.

Sarvipää.

Onpa komea joskin uninen poro.

Sitten huoneeseen hetkeksi vähän jäähdyttelemään, ennen kuin lähdimme tsekkaamaan Kilpis-ravintolan tarjonnan. Myyjä jotenkin töpeksi laskuttamalla meitä liikaa (tällä kertaa näin päin, edellisenä päivänä tarjoilija laskutti meitä liian vähän). En tiedä tuliko palautus onnistuneesti kortille myöhemmin (kyllä tuli). Muutenkin vähän harmitti kun suurin osa niistä ruuista jota olin etukäteen hamunnut, olivat loppuunmyytyjä. Lopulta päädyin sitten porokebabiin Pp:n ottaessa Sweet chorizo pitsen. Suunnittelimme syövämme ulkona terassilla, mutta oli alkanut tuulemaan niin kylmästi, ettemme tarjenneetkan istua siinä, semminkin kun meitä varotettiin ruuan tulemisessa kestävän puoli tuntia. Vaihdoimme sisätiloihin, ja ruuatkin tulivat ennakoitua nopeammin. Olivat ihan hyviä ruokia, mutta ehkä hitusen nälkä jäi. Pp antoi arvosanaksi pitselle 3½/5, itse annoin 4/5 (siinä oli karamellisoitua sipulia jota en voinut sietää).

Ravintola Kilpis.

Tänään ei tarjettu terassilla.

Kippola sisältä.

Kebabsafka.

Pizzesafka.

Sitten takaisin hotellille. Seuraavana päivänä jatkettasiin matkaa, ja matkatavaramme olivat jo levinneet kuin Turusen pyssy. Pakkausta oli siis tiedossa. Lisäksi seuraavaksi päiväksi oli luvattu vesisadetta koko päiväksi, joka oli omiaan vaikeuttamaan asioita. 

sunnuntai 8. marraskuuta 2026

948# Lappi, 27

14.8.-15.8.2026, +15, Shower, Enontekiö

 
Siinä missä Pp:llä alkoi kolmen viikon loma, mulla oli enää yksi viikko lomaa jäljellä. Sellainen piti käyttää tehokkaasti, joten perjantaina töiden jälkeen äkkiä kotiin pakkailemaan loppuja kamoja ja järjestelemään muita asioita, ennen kuin reilun viikon reissu Lappiin ja Norjaan alkaisi. Pp tuli hakemaan minua puoli seitsemän maissa. Kamaa tuntui olevan kummallakin mukana niin helkkaristi, enemmän kuin jaksoimme kantaa.

Olimme buukanneet autojunan yläkerran luksusmakuuhytillä Kolariin ja takaisin toukokuun lopulla, hinta oli lähes tonnin. Auton lastaus alkaisi klo 19.10, olimme seitsemän pintaan Pasilassa. Tällä kertaa löysimme autojuna-aseman ilman sen kummempia säätämisiä. Sama ukko kirjasi meidät sisään kuin muutama vuosi aiemminkin, jolloin edellisen kerran käytin ko. palvelua. Pp oli kuskina ja minä pelkääjän paikalla, ja minut ajettiin tylysti ulos enkä päässyt näkemään Pp:n ajosuoritusta itse junaan. Mutta hyvin se oli kuulemma mennyt. Asemalla pyöri taas usea autokunta latvialaisia ukkoja, joista suurin osa vaikutti olevan tuhdissa humalassa. Sama homma on ollut aina, ehkä ne ovat jotain työukkoja sitten menossa Lappiin keikalle.

Pasilan autojuna-asema.

Check in junaan tehtiin tässä.

Tuonne alas piti auto ajaa (autoja kahdessa kerroksessa).

Ajoneuvoon aja.

VR:n setä autovaunujen välissä.

Vaikka jätimme suurimman osan tavaroistamme autoon, niin silti kummallakin oli reput ja painavana käsipainona shamppis- ja juoma/eväskassimme. Raahasimme sen varsinaiselle Pasilan asemalle, sinne oli ehkä nelisensataa metriä matkaa. Oli perjantai-ilta ja Tripla on muutenkin vähän sellainen hunsvottien paikka, ja nytkin näkyi häiriökäyttäytymistä useita kertoja. Menimme Hesburgeriin syömään, ettei nälkä pääsisi yllättämään, ja toisaalta se veisi osan lähes puolentoista tunnin odotusajastamme.

Pasilan asema.

Tripla.

Syötyämme menimme asemalaiturille notkumaan, saisi olla edes raittiissa ilmassa. Näimme tappelevia juopuneita pariskuntia, omistajan huomaamatta laiturialueelle kakanneen koiran, sekä matkustajajoukon jonka yksi jäsenistä astui läjään, räkännissä olevan äidin jonka ehkä 12-vuotias poika lipitteli olutta siinä mukana eikä kummallakaan näyttänyt olevan ymmärrystä miten juna-asema toimi ja mihin junaan kuuluisi mennä. Liekö niillä edes päämäärästä mitään yhtenäistä konsensusta? Surullista. Huvittavaa sen sijaan oli eräs meidän ikissä (kirjoitetaanko se noin?) oleva mies joka lyöttäytyi seuraamme kysellen ”meneekö tämä juna pohjoiseen”-kysymyksellään. Ukko vaikutti puhuvan oululaisittain, joten vastasimme myönteisesti. Hän alkoi sitten kertoilemaan humalaisesta Viron matkastaan ja miten häntä oli epäilty huumeiden salakuljettajaksi ja tullimiehet olivat hajottaneet hänen laukkunsakin ja veska oli teipattu jesarilla kiinni. Hän sitten jonkun ajan päästä siirtyi meistä vähän kauemmaksi. Meidän juna lähtisi klo 20.31, mutta viittä minuuttia aiemmin kuulutettiin toisen junan lähtevän Vaasaan toiselta raiteelta, ja pian näimme tämän ukon juoksevan henkensä edestä takaisin asemarakennukseen huutaen ”junan lähtevän toiselta raiteelta”. Ihmettelimme ensin mitä ihmettä tapahtui, mutta näimme tämän sankarin ennättävän Vaasan junaan. Olimme kuitenkin varmoja, että hän vaihtoi väärään junaan ja hänen olisi tosiaankin pitänyt tulla samaan junaan meidän kanssa. Noh, meitä on joka junaan ja jotkut jäävät asemalle jne. Se sanonta piti paikkaansa.

Vielä tovi ennen junan saapumista.

Meidän juna tuli ajallaan, oltiin viimeisessä vaunussa ja löysimme hyttimme helposti. Me olimme vaunun päädyssä, joten meillä oli vain yksi naapuri, mutta ikäväksi puoleksi alakerran julkinen wc oli suoraan alapuolellamme, ja aina kun joku veti siellä vessan, kuului hyttiimme ikävä ryske.

Hyttiimme ei kuulunut minkäänlaisia kuulutuksia, se oli vähän harmillista kun emme tienneet mikä asema oli milloinkin tulossa (kuulutukset aktivoitiin toimimaan vasta juuri ennen Kolaria). Validoimme VR-apista liput, joten konnariakaan ei tullut käymään. Meillä oli eväitä ja sipsejä ja skumppaa varattuna kylmälaukussa, sekä muutama puteli vettä (ja VR tarjosi vielä pikkupullot vettä hyttiin muutenkin), joten emme tarvinneet edes ravintolavaunun palveluita koko matkan aikana. Dokasimme skumpan aika nopeasti, se oli hyvää huolimatta englantilaisesta alkuperästään. Ilta pimeni nopeasti, alkoi satamaan, eikä ulos juuri nähnyt. Hämeen linnaa kävimme vähän kuvaamassa, mutta siinäpä se oli. Tampereelle päästyämme olimme jo makkoomassa. Mulla oli ylävuode. 

Makuulavitsat valmiina.

Hyttimme vessa + kylppäri.

Päätyvaunussa oli ylimääräinen tila laukuille.

Autovaunujen kiinnitystä venaamassa.

Ei ihan vielä olla perillä.

Skumppaa <3

Hämeen linna yön hämärässä.

Aika huonosti tuli nukuttua yö. Tuntui, että juna heittelehti tavallista enemmän, ja myös mekkalaa oli enemmän. Ei humalaisista matkustajista vaan vessakäynneistä yms. Klo 1.30 heräsin ensimmäisen kerran, ja epäilin kellon pysähtyneen, luulin kellon olevan jo huomattavasti enemmän. Hyvin katkonaista unta oli seitsemään asti, mutta sen jälkeen onnistuin nukkumaan enemmänkin. Joskus yhdeksän maissa aloimme pikku hiljaa heräilemään; söimme Pp:n aiemmin valmistamat aamupalaleivät. Meillä oli hytissä oma suihku, mutta en lopulta jaksanut käyttää sitä vaikka niin olin suunnitellutkin. Koitimme bongata napapiirin ylityksestä kertovaa kylttiä puskista, mutta ohi taisi mennä?

Oltiin jo Lapissa.

Maisema pysytteli koko matkan samanlaisena.

Juna oli ollut 11 minuuttia myöhässä mutta sai kirittyä sen loppua kohden kiinni ja saavuimme Kolariin aikataulun mukaisesti yhdentoista maissa. Aika pitkään piti kyllä odotella sen jälkeen ennen kuin autovaunut saatiin irroitettua ja ajettua ne rampille; konnari oli sanonut 20 minuuttia, mutta luultavasti aikaa meni tuplaten. Pp ajoi auton ulos junasta esimerkillisesti, ja poimi minut kyytiin parkkikselta. Sitten lähdimme ajamaan kohti Kilpisjärveä, jonne oli matkaa 271 km.

Suomen pohjoisin juna-asema oli Kolarissa.

Pitkä juna toi meidät lopulta perille.

Klapipinoja Kolarin asemalla.

Dieselveturi.

Kolarin "autojuna-asema".

Tulis jo ne autot...

Heti valtatielle 21 päästyämme ensimmäinen porotrio toikkaroi edellämme. Sen jälkeen edessämme hituroi kolme ulkolaista asuntoautoa, ja kyllästyimme lopulta niiden valitsemaan matkanopeuteen, joten pysähdyimme P-alueelle ja nautimme uusioaamiaisen. Pp:n tekemät aamiaisleivät olivat huippuhyviä. Kylkiäiseksi vettä ja mehua. 

Aamiainen taukopaikalla.

Seuraavaksi ajoimme Muonioon, mutta paikkaa oli kohdannut katastrofaalinen tragedia verrattuna parin vuoden takaiseen. Konkkaan oli mennyt sekä K-kauppa että S-market. Missä ihmeessä porukka kävi täällä ostoksilla? (Vasta paluumatkalla huomasimme näiden kauppojen vain muuttaneen uusiin tiloihin valtatien varrelle). Ajoimme kylän läpi nopeasti ja päätimme jatkaa Karesuvandoon asti. Pp valitteli väsymystään, mutta onneksi pysyi hereillä Nesteelle asti. Siellä ostimme Pp:lle kahveen ja minulle limsan (olin ollut 3,5 viikkoa jo kahvilakossa kun olin kärsinyt vatsavaivoista). Olisimme ostaneet enemmänkin tuotteita, mutta kaupantäti oli aivan järkyttävässä plunssassa yskien kaikkialle bakteerejaan.

Tie pohjoiseen.

Karesuvannon bensis.

Poro terassilla.

Kävimme myös viereisessä turistikaupassa, mutta emme löytäneet sieltäkään mitään ostettavaa. Ajoimme sillan yli Torniojoen toiselle puolelle Ruotsiin. Kävimme kuvaamassa kirkon (oli kiinni), ja yritimme etsiä täältä kauppaa sitä kuitenkaan löytämättä. Kaikkea muuta oli kuitenkin yllättävän paljon, kirjastoa ja uimahallia myöden. Harkitsimme auton tankkausta halvalla ruotsalaisella benssiinillä, mutta luovuimme ideasta härön aseman vuoksi.

Rajana toimii Tornionjoki.

Karesuvandon kirkko Ruotsin puolella.

Kyltit oli asenneltu ihan päin peffaa.

Tie olisi jatkunut Kiirunaan, se ei meille käynyt joten palasimme takaisin Suomeen ja valtatielle 21, ja lähdimme ajamaan kohti Kilpisjärveä. Sinne oli vielä toistasataa kilometriä, ja matka tuntui pitkähkölle. Ensi alkuun oli vielä suomaisemia, mutta sitten alkoi tunturit valtaamaan alaa yhä enemmän. Lopulta 10 kilometriä ennen Kilpisjärveä maisema muuttui tyystin Kölivuoriston putkahtaessa näkyviin, ja Saana-tunturikin tuli esiin. Välillä satoi ja välillä paistoi aurinko, mutta ilma oli viileähköä ja aivan kuin syksyn värejä oli jo puissa ja lehdissä.

Silta yli synkän virran (Suomeen).

Viel kasikybää maaliin.

Välillä sateli.

Suomen maanteiden korkein kohta n. 10 km Kilpisjärveltä.

Eipä tainnut olla souvenirseja siellä.

Kilpisjärvelle päästyämme menimme ensin Alkoon; piti mennä vain katselemaan, mutta siellä oli huomattavasti erilaisempaa tarjontaa kuin kotipuolessa – sekä ystävällinen myyjä – joten tuli ostettua aika satsi viinaksiakin. Sitten menimme ruokakauppaan, sekin oli positiivinen yllätys, paljon kansainvälisiä tuotteita. 

Meillä oli buukattuna hotelli Lapland Kilpis, jossa olimme olleet pari vuotta sitten äiteen kanssa. Check in hoitui nopeasti, respassa ei ollut juuri jonoa. Ensiksi kävimme tsekkaamassa huoneen; viimeksi meillä oli ollut huone 203, nyt oli viereinen 204. Huone haisi homeelle ja tunkkaiselle, ja oli hyvin kauhtunut, mutta bedlinesit vaikutti uudelta. Haimme autosta tavarat, porotokka toikkaroi parkkipaikalla kakaten kaikki paikat täyteen. 

Porot pitivät majaa hotellin kulmilla.

Hotelli Laplandin respa.

Saana hotellin ikkunasta.

Vähän askeettinen huone.

Kulahtanut kylppäri.

Ensimmäiseksi Pp mielsi uimaan Kilpisjärveen. Mittasimme veden lämpötilaksi 13 astetta, joten aika kylmä kylpy hänelle siitä tuli. Minä en kehdannut. Jossain ulvoskeli koira sydänsuruinen.

Kilpisjärvi.

Sauna.

Saana järven rannalta nähtynä.

Seuraavaksi menimme Kilpisjärven pubiin, tilasimme lonkeron ja oluen. Joimme ne terassilla katsellen epäuskoisina maisemaa. Vaikka oli pilvistä niin Saana erottui selvästi, kuten myös Kilpisjärvi. Oli jotenkin outo tunnelma. Onko Suomessa tosiaan tällaista?

Uni iski kesken parkkipaikan.

Poroilta pääsy kielletty.

Koiravierailtakin edellytettiin käytöstapoja.

Saanalta ei voinut välttyä terassillakaan.

Palasimme tien yli takaisin hotellille ja menimme hotellin ravintolaan syömään. Tilasimme ensiksi lingoncello spritzit, pääruoaksi molemmille poronkäristykset, ja ruokajuomiksi olut ja siideri. Safkat olivat huippuhyviä, Pp vähän karsasteli suolakurkkuja. Loppulasku oli 103€, jonka maksoimme, mutta Pp alkoi tutkimaan laskua ja huomasi siinä virheen, meiltä oli laskutettu yksi lingoncello spritz liian vähän, joten rehellisinä ihmisinä pyysimme tarjoilijan takaisin paikalle ja maksoimme 13,50€ maksavan juoman uudestaan. Kyllä Suomessa pitää olla tyhmänrehellinen, kuuluu jotenkin kulttuuriin. Huoneessa sitten vielä homeisen suihkun testausta yms. Reilut 14 junassa vietettyä tuntia sai ajukopan hyrrän jotenkin sekaisin, ja tuntui päästä heittävän ja keikuttavan koko päivän. 

Hotellin ravintola.

Lingoncello spritz.

Poronkäristys.