keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

445# Telkasta

Mä en juuri katsele telkkaa, mitä nyt silloin tällöin futista. Joskus käy kuitenkin niin, että jään johonkin yksittäiseen aivottomaan sarjaan koukkuun - yleensä tositv:seen. Nyt huomaan seuraavani jo kuutta eri ohjelmaa viikossa. Huolestuttavaa. Parasta juuri nyt ovat siis:

1) Myyntimies Jethro matkoilla: TV5, maanantaisin klo 21.00

Toiset eivät voi sietää Jetiä, mutta minun mielestä se on ihan vekkuli ja sanavalmis ukko. Turkulaisuudesta toki plussaa. Ensimmäinen kausi oli ehdottomasti paras, mutta sen jälkeen mennyt vähän teennäiseksi tahkoamiseksi. Ihan hauskoja seikkailuja silti, ja tulee joka jakso katsottua, ja yleensä muutaman kerran hymähdettyäkin äijän jutuille. Arvosana 3/5.

2) Ummikot ulkomailla: Nelonen, tiistaisin klo 20.00

Ah, mikä olisi sen hauskempaa kuin myötäkokea häpeää kun suomalaiset juntteilevat ulkomailla. Ennen asiaa ajoi Matkaoppaat -sarja, mutta tämä on oiva korvike. Loistava ohjelmaidea. Toivottavasti jatkokausia puskee lisääkin. 4/5.

3) Pasila 2.5 - The Spin-off: Yle TV2, keskiviikkoisin klo 20.30

Tämä Suomen South park on parhaimpia animaatiosarjoja. Aivan mahtava. Hietalahden spiikkaama Repomies on suosikkini, vaikka kyllä se Jännä-jätkäkin on loistava. Olen hommannut tuotankaudet jopa DVD:nä. 5/5.

4) Haapasalo goes lomalle: Nelonen, torstaisin klo 20.00

Mä en erityisemmin diggaa Haapasalosta, mutta ohjelmat ovat mielenkiintoisia. Niitä Venäjän kierroksia en ole niin katsonut mutta tämä Karibian suunnilla kiertävä ohjelma täytyy katsella läpi jo pelkästään Kuuban vuoksi. Ehkä mä olen vähän liian jumittunut matkaohjelmiin. 3/5.

5) Haluatko miljonääriksi: Nelonen, lauantaisin klo 20.00

Pp inhoaa Jaajoa yli kaiken. Kyllähän se jätkä ärsyttää, mutta ei nyt tee mielestäni ohjelmasta katsomiskelvotonta. Kuten muutkin kotikatsojat tuntuvat ajattelevan, minustakin kysymykset ovat lapsellisen helppoja ja kilpailijat ihme nynnyjä. Miksi ihmeessä mennä kisaan ja lopettaa jossain hikisessä viidessä tonnissa? Tai mennä edes kisaan jos ei tiedä missä on Alaska tai kuka kirjoitti Seitsemän veljestä? Lisäksi ärsyttää ohjelman hitaus ja sääntöjen liiallinen kertaaminen. 4/5.

6) Huippujengi: MTV3, sunnuntaisin klo 20.00

Tämä on seuraamistani ohjelmistani ehkä tylsin, mutta onneksi tästä on tehty vain 8 jaksoa. Armeijaoloissa leireilevät kotimaiset julkkikset leikkivät vuorikiipeilijää. Jotain viihdyttävää tässä kuitenkin on, ja uskon kyllä olosuhteiden olevan raskaat ja nostankin hattua kilpailijoille jotka 5000 metrin korkeudessa jaksavat puurtaa kuin pienet eläimet. Mukaan on saatu jopa tilastoetnikko ja -seksikko. Arvosana 3/5.

maanantai 28. maaliskuuta 2016

444# Luettua, 4

Olen pahasti laiminlyönyt lukemisen. Pidän sitä hyödyllisenä viihteenä, mutta silti kaikenlainen roska tuntuu kiinnostavan minua jatkuvasti enemmän. Kuten viimeksikin, listani on enempi katsottua kuin luettua. Tehdään näistä pikarapsa:

1) Kirja: Cheryl Strayed - Villi vaellus

 http://dizw242ufxqut.cloudfront.net/images/product/book/book/image4/villi_vaellus-strayed_cheryl-30386638-192704574-frntl.jpg


Paksu oli kirja ja mielestäni liikaa turhaa löpinää suurin osa. Ensimmäiset sata sivua meni heittämällä - tähän tarvittiin vain mannertenvälinen lento - mutta loppuosa oli aika tuskaisaa luettavaa. Edes neljän viikon laina-aika kirjastosta ei tähän riittänyt, vaan mun piti ottaa jatkolaina. Sinänsä aihe oli aika mielenkiintoinen; elämässään hukassa oleva nuori nainen päättää lähteä pitkälle vaellusretkelle Ameriikan länsipuolella, etelästä pohjoiseen, Pacific Crest Trailia pitkin, eli PCT kavereiden kesken. Toisaalta aihe voi olla vähän vaikea kirjoittaakin juuri siinä mielessä ettei muutu tylsäksi toistoksi, jos mitään mieleenpainuvaa ei tapahdu. Kyllä tämän nyt luki mutta ei mikään erityinen teos, todellakaan. 2/5.

2) DVD: Jean-Marc Vallée - Wild

http://resizing.flixster.com/1Cbh7NSUWvAfBO7_asV19MPRvrw=/800x1185/v1.bTsxMTE4OTE1MDtqOzE3MDM5OzIwNDg7MTM1MDsyMDAw

Melkoinen sattuma kun äitee näki minun lukevani Villiä vaellusta, niin sanoi, että hänellä on kyseinen elokuvakin. Kesken luku-urakan vilasin elokuvan läpi. Ei poikennut kirjasta paljoakaan. Reese Witherspoon näytteli pääosaa. Helpompi tämä oli katsoa läpi kuin lukea kirja. Arvosana 3/5.

3) Elokuva: Marko Röhr & Kim Saarniluoto - Järven tarina

http://suojanelokuvat.fi/julisteet/juliste_214_iso.jpg 


Tulipa käytyä elokuvissa dokumenttipläjäyskin katsomassa, kun oli kehuttu. Kertoi suomalaisesta järvimeiningistä animaatiotehostein. Melkoista unilääkettä tämä oli minulle, jota suosikkini Samuli Edelmannin rauhoittava ääni lisäsi entisestään. Lyhyt tämä oli joten se voitaneen lukea plussaksi. 2/5.

4) Elokuva: Alejandro Gonzáles Iñárritu - The Revenant

http://static.rogerebert.com/uploads/movie/movie_poster/the-revenant-2015/large_large_oXUWEc5i3wYyFnL1Ycu8ppxxPvs.jpg


Pitihän se nyt käydä tarkistamassa, millaisesta suorituksesta se Leonardo kävi Oscarin pokkaamassa. Ei mielestäni vaatinut ihmeiä, Leolta on tullut parempiakin leffoja, mutta se Titanic oli aikoinaan pilata ukon uran. Elokuva oli pitkä ja mulla meni sekaisin moneen kertaan jo eri inkkarit sun muut rosmot. Pitkä leffa, ennalta-arvattava loppu. Maisemat oli hienot. 3/5.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

443# Kuuba, 13

8.2.2016, Monday, +19, Mostly cloudy, Havanna, Cuba

Nukuin äärimmäisen huonosti nelisen tuntia. Paskaiset lakanat inhottivat niin paljon, että mietin jo josko olisin vetäytynyt keinutuoliin makkoomaan. Torakat inhottivat. Sisäpihalla joku oksenteli voimakkaasti.

Otin suihkun, jota ei voinut myöskään nautinnoksi mainita. Yritin valita kahdesta pyyhkeestä puhtaamman; valitsin ruskeamman, mutta toinen oli vähän liian medium mun makuuni. Mä en tiedä mitä ja kenen verta sillä oli yritetty luututa.

Viimeinen aamu Havannassa.

Sitten aamiaiselle, joka oli yhtä kuvottava kuin kaikki muukin hotellissa. Mietin, mitä helkkaria sitä uskaltaisi syödä? Tänään olisi lento yön yli takaisin kotiin, semmoista ei voi tehdä missään vatsataudissa. Jotain oli pakko syödä ja rukoilin mielessäni vatsan kestävän vielä hetken. Kahvia sen sijaan ei saatu - kummatkin automaatit olivat rikki eikä niitä saatu henkilökunnan ihmettelyistä huolimatta toimimaan. Alkoi tosissaan jo vituttamaan kun mikään ei voi toimia, ei edes tuurilla. Tekeekö nämä ihmiset tahallaan kaiken päin helvettiä, eihän tällainen yhteiskunnallinen kaaos olisi muuten edes mahdollista?

Havannaa vielä hotellista kuvattuna.

Meillä oli check out tyypilliseen tapaan klo 12, joten päätimme lähteä pienelle aamupäivän kävelylle. Sää oli viilentynyt, oli melkein pilvistä. Mulla oli vain t-paita ja alkoi melkeinpä jo paleltaa. Koitimme löytää kahvilaa - niitä toki löysimmekin, mutta missään ei ollut sitä kahvia. Tarjoilijat sanoivat kahvia tulevan tunnin parin päästä. En tiedä kuvittelinko, mutta mun mielestä ne vastaessaan tuntuivat pyörittelevän silmiään ja miettivänsä "ei jumalaut miten turisti voi olla tyhmä, kysyä nyt kahvia ennen kello yhtätoista, LOL!".

Varmaan joku kuudes tai kahdeksas kahvela sanoi kahvin järjestyvän. Siinä kuitenkin tuuli inhottavasti, palelsi, oli ampiaisia ja luonnollisesti kusetettiin pari cucia taas. Palasimme sitten kyllästyneen oloisina takaisin hotellille pakkaamaan kamat kasaan. Kumpaakaan ei tuntunut riipovan loman loppuminen ja paluu täältä kommunismin onnelasta takaisin kapitalismin ikeeseen, jossa Li:t ja Paavot saattoivat vain unelmoivat jostain paremmasta.

Teimme check outin hotellissa ja kävimme mieskaksikon kanssa syömässä viereisessä kippolassa; toinen oli käynyt täällä aiemminkin ja tiesi paikallisten ravintelin. Näitähän ei mainostettu mitenkään eivätkä ne näkyneet kadulle mitenkään, nämä paikat piti vain tietää. Pieni kielimuuri oli ruokaa tilatessa, mutta safka ei ollut ollenkaan hullumpaa ja se oli todella halpakin. Olisi syönyt sitä enemmänkin, harmi kun ei tämäntasoista ruokaa ollut koko ajan. Eikä ollut niitä helvetin soittoryhmiä meluamassa ja pilaamassa ruokahalua.

Rikkimennyt hotellin ikkuna. Kuinkahan kauan tämäkin on ollut näin?

Vintti alkoi lahoomaan.

Istuskeltiin vielä hotellin respan ällöttävissä nojatuolissa (ne olivat aivan ruskeat liasta) puoli kolmeen saakka ennen kuin bussi tuli noutamaan meidät lentokentälle. Kentälle kesti se sen puoli tuntia. Hyvästelimme ensin paikallisoppaamme, annoimme tippikuoren. Kävimme tekemässä check innin lennolle, ja luovuttamassa matkalaukut edelleen ruumaan toimitettavaksi. Hyvästelimme oman oppaamme. Näimme myös Folke Westin; kai silläkin oli täällä joku porukka luotsattavana.

Jatkoimme passintarkastukseen jossa kerättiin pois toinen osa viisumista. Sekin oli niin pieni paperinpalanen, että oli melkeinpä stressaavaa huolehtia sen säilymisestä pari viikkoa. Mikä järki semmosessakin on, ja miksei sitä voi vaikka niitata passiin? Naamataulu kuvattiin taas, sitten turvatarkastukseen. Sanomattakin lienee selvää, että kaikkiin näihin paikkoihin sai jonottaa vähän jumalattomasti?

Kansainvälisellä puolella piti törsätä viimeiset kuubalaiset rahat veks. Oltiin onneksi aika hyvin osattu suunnitella rahankulutus, joten mitään tyhmänkauppoja ei tarvinnut tehdä. Täällä nimittäin oli jopa jonkinlainen myymälä, jossa sipsipurkki maksoi taas sen 6€ ja karkit 15€. Ostettiin vielä mojitot baarista, baarintäti taitaa saada täällä melko reilut tipit. Ovat varmaan Kuuban rikkaimmat henkilöt, kun turistit luopuvat viimeisistä rahoistaan tippien muodossa. Minua puolestaan hirvitti naisen tapa valmistaa mojitoa - nyt kun näin senkin tapahtuvan. Mintunlehdet kaavittiin paljain käsin muovipussista ja revittiin lasiin. Koska saippuoita ei ole, niin en edes uskalla ajatella mitä myyjän käsillä on kaikki nämä vuodet tehty.

Kävin vielä vessassa ennen lähtöä ja luovutin viimeiset kolikot siivoojalle. Sitten ei muuta kuin koneeseen. Se oli KLM:n kone, meillä oli paikat melko edessä, rivillä 15. Ikkunapaikat, ei vieruskavereita. Ryhmässämme ollut puhelias pari sai keskirivipaikat, vaikka olivat nimen omaan pyytäneet ikkunapaikkoja :)

Jalkatilaakin oli mukavasti, ympärillä ei ollut flunssaisia eikä lapsia huutamassa tai potkimassa selkänojaa eikä pierukaan haissut. Lentoemäntä oli vitsailia. Ilmainen brenkku, tilasin gintonicin, pari viiniä ja amareton. Ruokakin oli ihan ok. Lensimme Maata vastapalloon Amsterdamiin, joten se oli yönylilento. Sain jopa nukuttua pari tuntia. Tämän helpommin ei mannertenvälinen lento voi sujua, joten 5/5.

Sinne häipyi Kuuba.

Myötätuulta oli reippaanlaisesti joten laskeuduimme hieman etuajassa Amsterdamin kentälle vähän ennen seitsemää aamulla. Oli vielä melkein pimeää, satoi ja oli ankean näköistä, lämpöä +6 astetta. Kone tuli tietysti toiseen terminaaliin kuin mistä Euroopan lennot lähtisivät eikä meillä ollut kauheasti siinä vaihtoaikaakaan, varsinkin kun turvatarkastuksia ja passintarkastuksia oli taas ripoteltu matkan varrelle. Mun Havannan kentältä ostamani rommiputeli joutui vielä johonkin tehoskannaukseen, mutta sain sen kuitenkin mukaani.

Helsingin kone lähti klo 9.15. Se oli pienempi kone, ei saatu PE:n kanssa vierekkäisiä paikkoja. Jouduin suomalaisparin viereen, mulla oli ikkunapaikka. Näin sattumalta miten matkalaukkuja pakattiin lentokoneeseen ja näin oman laukkunikin siinä hihnalla, se loi hieman uskoa. Matka kesti reilut pari tuntia, otti tosi voimille. Tilasin kahvin ja veden. Väsytti niin ettei mitään rajaa.

Hesaan laskeuduimme klo 13.15. Vettä satoi ja oli ankeaa täälläkin. Matkalaukut tulivat nopeasti. Hyvästelimme ne seitsemän henkeä jotka tulivat kanssamme Helsinkiin saakka. Porukat olivat tulleet meitä vastaan, se helpotti kotiutumista. Kotiin päästyäni kävin suihkussa - se teki kyllä eetwarttia. Söin hieman ja menin ottamaan parin tunnin päikkärit. Olisi nukuttanut sen jälkeen niin maireasti, mutta jetlagista toipuminen oli aloitettava pikemmiten.

Oli palattava arkeen.

/ / /


Loppuarvio:

Jos joku kysyisi mielipidettäni, suosittelisinko Kuubaa, niin vastaus on ehdottomasti: En! Olen mä nyt ennenkin käynyt kehitysmaissa, mutta niissä on aina ollut aistittavissa jonkinlaista toivoa tai yritteliäisyyttä, on ollut vain huonoa tuuria ja hommat on menneet perseelleen. Kuubassa taas... tuntuu, että asiat on tehty tahallaan väärin jo niin pitkään, että kaiken toimimattomuus on normi. Kuten yleensäkin, mikä mä olen arvioimaan mikä maailmassa on oikein tai väärin, mutta näin länkkärikapitalismin aivopesulle pahasti altistuneena tuo maa ei vain minulle sovi. Haluan, että asiat toimivat. Olen allerginen paskasuudelle. Ruoka oli oksettavaa, mikään ei toiminut, kaikki oli vanhaa jos sekin ei ollut jo loppunut. Hotellien taso oli heikko. Ukotus ärsytti.

Säiden suhteen sen sijaan kävi onni onnettomuudessa, El Niño-ilmiö osui tälle vuodelle ja oli sotkenut sääkuvioita, mutta meille siunaantui auringonpaistettakin ja melko lämpimiä kesäkelejä. Toinen seikka mikä voidaan lukea onnistumiseksi oli se rantakohde josta jaksettiin muistuttaa kuinka se ei edustanut "oikeaa Kuubaa". Muita positiivisia puolia mun oli tästä vaikea löytää, joten annetaan arvosana 2/5. Ja tämäkin siksi, kun olen varannut 1/5 Intialle, jos joskus olen riittävän hullu sinne mennäkseni.

Ah, mutta olisi epäreilua sisällyttää matkatoimistomme Aventura samaan arvosteluun. Aventurasta jäi ihan hyvä fiilis, opas ei ollut kaunis nuori nainen kuten toivoimme, mutta asiansa osaava kaveri kyllä muuten. Erityismainintana oli matkatoimiston hyvä tiedotustapa asiakkaille, eli sieltä tuli tarvittavaa infoa hyvissä ajoin. Viisuminjärjestelyt yms menivät hyvin. Jos nyt jotain pitäisi sanoa niin ehkä mä olisin halunnut siirtää yhden Santiago-päivän siihen rantakohteeseen, mutta muuten hyvä paketti. Mä annan tästä 4/5.

tiistai 15. maaliskuuta 2016

442# Kuuba, 12

7.2.2016, Sunday, +28, Partly cloudy, Santiago de Cuba, Cuba

Heräsin kuuden maissa ajatukseen, olinko mahtanut muistaa maksaa ravintolalaskun. Mun piti jopa nousta katsomaan lompakosta, oliko sopiva summa rahaa sieltä lähtenyt. Oli onneksi. Muuten olisi ollut noloa. Suomessa kun tottuu sellaiseen, että baarissa maksetaan juomat heti.

Nukuin kahdeksaan, ja vasta yhdeksän maissa aamiaiselle. Ei oikein maistunut; hotellin aamiainen alkoi tulemaan jo nenästä ja korvista. Tänään piti palata takaisin Havannaan, ja lähtö olisi vasta illalla. Aamiaisen jälkeen kokeiltiin respasta saada muutaman tunnin jatkoa huoneisiin, mutta turhaan, huoneemme olisivat jo menossa seuraaville ja check out pitää tehdä klo 12. Respan ukko sanoi kuitenkin, että voimme viedä matkalaukkumme huoneeseen 410 säilytykseen siksi aikaa, kun odottelemme lennon lähtöä. Se oli vähän outoa.

Kuinka voisin unohtaa?

Huoneessa lepäilin sängyllä hetken saamatta kuitenkaan nukutuksi. Katselin tylsistyneenä telkkarista futista, kävin sitten suihkussa ja aloin pakkaamaan matkalaukkua. Kuuban sisäisillä lennoilla oli omat sääntönsä; matkustamoon sai viedä nesteitä, mutta kaikki johdot ja piuhat piti pakata ruumaan meneviin laukkuihin. Erittäin vaarallinen tavara oli sateenvarjo. Onneksi saimme hyvät ohjeistukset jo ennen lentoa.

Kuubalaista katutaidetta.

Kahdeltatoista kävimme viemässä laukkumme huoneeseen 410. Huone oli siis ihan hotelliasukkaan huone. Melko häröä. Jätimme kuitenkin passit ja fyrkatkin sinne, ei niitä uskaltanut kadullakaan raahata sen enempää. Kävimme tekemässä respassa check outin, ja lähdimme hieman kävelemään. Ei ollut oikein päämäärää minne mennä, mutta kävelimme katua pitkin alas rantaan saakka. Etsimme ravintolaa jossa olisi voinut juoda vaikka kaffet. Oli taas kuuma ja raivostuttava pyöräriksa seurasi meitä ja huuteli kyytiään. Lopulta löysimme rannasta jonkinlaisen laivaravintelin, mutta siinä haisi niin kauheasti paskalle ettei viitsitty jäädä. Pyöräriksa seurasi koko ajan kaupaten kyytiä. Alkoi melkein taas jo ärsyttämään, mutta löysimme sitten kämäsen snack barin, jossa ostimme hieman olutta ja semmosta. Älyttömintä oli kun kadulla kuljeskelevat ruokamyyjät näkivät meidän istumassa ravintolan terassilla, ja nämä kävelivät muina miehinä myymään meille pähkinöitä, lettuja jne. Vaikka me jo istuimme valmiiksi snack barissa? Ei tullut mieleen myyjille, että jos olisimme halunneet hiukopalaa, olisimme varmaan ostaneet sitä jo ravintolasta? Ei toisaalta jaksanut enää yllättää mikään.

Oisko tuol joku kippola?

Palasimme Cespedes-aukiolle ja jatkoimme hieman eteenpäin. Olimme yrittäneet päästä rommimuseoon kaikkina Santiagon päivinä, mutta museo pysyi kiinni kuten aiemminkin. Harmi. Se jäi näkemättä. Jotkut amerikkalaisturistit manasivat siinä samaa asiaa. Kävimme sitten sahaamassa kävelykatua edes takaisin ja saimme seuraksemme koiran. Se pysytteli koko ajan sopivan etäisyyden päässä meistä ja loi kerjääviä katseita. Koira tuntui ukottavan siinä missä muutkin; tunnisti meidät jostain ihme syystä turisteiksi ja oli ilmeisesti oppinut, että turisteilta irtoaa helpommin syötäviä?

Pääsimme koirasta eroon vasta kun poikkesimme hotellimme vieressä olevaan kauppaan. Sieltä koitimme ostaa nettitunnuksia, mutta eipä niitä ollut myynnissä siellä. Melkoisen tehokkaat viidakkorummut kuitenkin pauhoivat, sillä välittömästi astuessani ulos kaupasta joku jalaton jätkä oli oven edessä kytiksellä kaupittelemassa tunnuksia.

Lisää katutaidetta.

Kello 15.45 haimme laukut jotka onneksi olivat vielä tallella ja lähdimme kohti Santiago de Cuban lentoasemaa. Sinne oli ehkä noin 15 minuutin bussimatka. Check in oli melko hidas mutta selkeä ja johdonmukainen. Sen jälkeen nousimme yläkertaan kaljalle; passintarkastuksen jälkeen ei kuulemma ollut oikein mitään muuta ajanviettopaikkaa vaan ainoa kahvela oli ennen turvatarkastusta.

Passintarkastus oli jotenkin farssi. Vain yksi mies tarkistamassa passeja, ukko veteli istualleen sikeitä. Havannan lennon lisäksi täältä lähti jokin toinenkin lento, mutta mitenkään vilkas kenttä kyseessä ei ollut. Muutama ulkomaanlento päivässä ja sitten varmaan pari kotimaanlentoa. Ukko oli tehnyt työtänsä pienessä kopissa varmaan 40 vuotta, joten ei ihme jos tylsistytti. Koputin kopin lasiin; äijä säpsähti hereille. Sanaakaan sanomatta työnsi kätensä verkkaisessi aukosta. Annoin passin ja boarding passin. Äijä laittoi omiin papereihinsa raksin, ojensi sitten liput ja passin yhtä verkkaisesti takaisin.

Oven takana oli vuorossa turvatarkastus. Kaikkiin liikehdintääni virkailija sanoi jämäkästi "no". En voinut poistaa kelloa tai vyötä tai kolikoita taskustani. Laitoin sitten repun skannaushihnalle ja menin metallipaljastimen läpi. Se huusi kuin syötävä. Ukko skannasi jollain käsivehkeellä nopeasti minut ja käski sitten jatkamaan matkaa. Omituisin turvatarkastus jossa minä olen ollut.

Lentokenttä oli jopa surkeampi kuin Tampereella, mitään viihdykettä se ei tarjonnut. Ainoa kioskin näköinen luukku oli kiinni; opas sanoi ettei ole koskaan nähnyt sen olevan auki. Oli siellä onneksi sentään langaton verkko, ja mulla oli tunnareissa vielä sen verran potkua että sain surffattua puhelimella. Lentokin oli 30 minuuttia myöhässä, mutta käytännössä se ei ollut mitään. Muistan porukoiden kertoneen, että heidän lentonsa oli tällä samalla välillä myöhässä reilut 10 tuntia.

Lentokone oli mallia Antonov, en ollut semmoisessa en ollut. Siivet olivat kattokorkeudella, ikkunoiden yläpuolella, joten kerrankin olisi ollut esteetön näkymä alas. Mulla oli tietysti keskipaikka, ja toisaalta iltakin oli jo pimennyt joten maisemat jäi näkemättä. Edessämme istui paikallisten porukka, jotka räkänauroivat koko matkan ajan niin, että sukat pyörivät jaloissa. Jotenkin vähän juntihkoa käytöstä, joka huipentui lennon loppupuolella taputuksena onnistuneelle laskeutumiselle. Muutenkin se lento oli vähän 1/5. Tarjottiin lasi vettä ja yksi makeinen, mutta jotenkin se lento tuntui muutenkin pahalle. Ei mulla mitään lentopelkoa ole tms, mutta kun on kuitenkin kyseessä Cuba Airlines ja on nähnyt miten päin jortania paikalliset tekee tai jättää tekemättä asiansa, niin väkisinkin sitä vähän hermoilee. Ainoa huvittava tapaus oli lentokoneen kuuluttaja joka tuntui tekevän jonkinlaista maailmanennätystä miten nopeasti saa turvaohjeet selostettua. Tosin puolet kuulutuksista oli sianenglantia muutenkin.

Lentokentällä Havannan päässä homma pelitti ihmeenkin sutjakkaasti, vessoja lukuunottamatta, josta vain 2/6 toimi. Se aiheutti massiiviset jonot vessaan, mutta onneksi ehti siellä käymään ja noutamaan vielä matkalaukutkin hihnalta. Bussikin oli vastassa. Ilma tuntui selvästi kylmenneen sitten Santiagosta lähdön.

Porukkamme oli pienentynyt entisestään; yksi rouva jäi Santiagoon ja Havannassakin ryhmästämme lähti yksi pariskunta omille teilleen jatketulle lomalle. Meitä ei ollut enää kuin seitsemän, alkuperäisestä 19:sta.

Matka lentokentältä hotelli Plazaan kesti puolisen tuntia. Jotenkin masensi olla taas täällä ja näki jo tutuiksi tulleet röttelöt. Toisaalta tuntui että oli ollut poissa pidempäänkin. Mikään kotiinpaluu-fiilis ei tosiaan ollut.

Hotelli Plaza oli keskustassa, varmaan sata vuotta vanha sekin. Check in onnistui nopeasti ja huoneet löytyi vaikka kello oli jo 21. Toisaalta hotelli oli valtavan iso, mutta siinä oli remontti käynnissä ja siksi osa huoneista oli suljettu. Meidän huoneemme olivat neljännessä kerroksessa, ikkunat sisäpihalle. Ja taas niin jumalattoman saastainen, että oikein oksetti. Jos Jyrki Sukula etsiskeli kurjissa hotelleissa tahroja ultraviolettivalon avulla, niin täällä sellaista laitetta ei tarvittu toteamaan, että lakanoita ei oltu pesty ties koskaan. Torakoita vilisti lattioilla. Masensi.

Tais jäädä lakanat pesemättä?
Kuubalainen sähköviritelmä. Jäi mysteeriksi.

Päätimme lähteä kuitenkin vielä ulos syömään, lounaasta oli kulunut kovasti aikaa ja nälätti. Löysimme nopeasti jonkun sisäänheittäjän ravintelin yläkerroksista ja istuimme parvekkeella. Oli vähän viileä, lämpöä vain +19 mutta onneksi olimme ottaneet pitkähihaiset mukaan. Olimme ainoat asiakkaat. Livebändi osasi kuitenkin taas "sattumoisin" tulla paikalle; ne soittivat pelkästään meille, joten piti jättää sitten reilusti tippiäkin. Laulajanainen kertoi olleensa kerran Hesassa kaksi kuukautta keikalla Copacabana-ravintolassa. Ruokakin oli kohtalainen, kanaa tietysti. Juomien hinnassa kusetettiin taas.

Sitten hotellille parille paukulle ja sen jälkeen paskaiseen huoneeseen koittamaan jos saisi edes hetken koisattua. Piti nukkua valot päällä, tuntui auttavan torakoiden mellakointihaluihin.

Hotellihuoneen sisustus.
Illallisbändi.

lauantai 12. maaliskuuta 2016

441# Kuuba, 11

6.2.2016, Saturday, +28, Scattered clouds, Santiago de Cuba, Cuba


Heräsin vasemmanpuoleiseen alavatsakippun, mun piti kävellä kaksinkerroin vessaan. Nukuin sitten sikiöasennossa vielä pari tuntia, vatsaa kuristi edelleen. Mikähän mahtoi olla vialla? Aamiaiselle puoli yhdeksän, olo oli kieltämättä hieman krapulainen eikä ruoka oikein maistunut. Kävin ostamassa hotellin ulkopuolella olevasta kaupasta vesipullon, toivoin sen auttavan.

Meillä oli tänään ns. vapaapäivä, eli ei mitään sovittua ohjelmaa. Ryhmäämme kuului toinen mieskaksikko, ja olimme funtsineet jos mentäisiin tänään yhdessä paikallisten uimarannalle Playa de Siboney'hin n. 20 kilometrin päähän - Santiagossa ei itsessään ollut uimarantaa, vaikka kaupunkin meren rannalla olikin. Hieman ennen kymmentä otimme kyydin hotellin edessä pyöriviltä erittäin häröiltä ukottajilta amerikanautolla rannalle. Siinä oli erillinen neuvottelija joka tarjosi kyytiä 30 cuc hintaan. Suostuimme, johon neuvottelija sanoi autojen olevankin jo varattu, häh?? Hetken päästä paikalle ajoi kuitenkin toinen äijä autoineen ja pääsimme siihen. Matka rannalle kesti noin puoli tuntia, poliisi pysäytti meidät kertaalleen. Siinä oli toinenkin auto pysähdyksissä, kävivät jotain papereita läpi. Meidän kuski nousi autosta, kätteli poliisin - tässä vaiheessa raha taisi vaihtaa omistajaa - joka hymyili kuskillemme ja käski jatkamaan matkaa. Meille kuski ei tuntunut olevan juttutuulella, mutta johtui varmaankin kielimuurista. Paikan päälle päästyämme hän veti auton parkkiin ja ilmoitti "dos horas". Ymmärsimme sentään meillä olevan kaksi tuntia aikaa. Se kyllä riittäisi.

Auto ja kuskimme

Ranta oli hieman kivikkoinen, ei niin pahasti mitä olimme etukäteen kuvitelleet. Saimme ostettua jopa aurinkovarjon ja yhden paskaisen makuulavitsan 5 cuc:n ryöstöhintaan, sisältäen työt (ukko kaivoi tukikepin aurinkovarjolle ja raahasi lavitsan varastosta). Ihmeteltiin hieman, miksi vain yksi lavitsa neljälle äijälle? Koitettiin näyttää sormilla, että eikö saisi kolme vielä lisää, mutta ukko ilmeisesti luuli meidän haluavan maksaa vitosen sijaan vain kolme cucia ja hermostui. Noh, ehkä ne lavitsat olivat loppuneet, tiedä häntä.

Uimaan pääseminen oli kivistä johtuen hieman hankalaa, varsinkin kun ranta syveni melko nopeasti, ja upotti jalkojen alla. Lämpömittari ilmoitti Karibianmeren veden lämpötilaksi +28,5 astetta; vesi tuntui todella lämpimälle, mutta silti mä en sitä aivan uskonut todeksi vaan epäilin jonkinlaista mittausvirhettä, elettiin sentään sydäntalvea. Toki ranta oli muutenkin jumalattoman kuuma, kun aurinko porotti ja kivet kuumottivat ilmaa vielä lisää. Toisen tunnin aikana virisi onneksi pieni tuulenvire tuomaan helpotusta.

Ranta ja Karibianmeri.

Oli lauantai joten paikallista väkeä oli jonkin verran. Suomalaisten lisäksi ei muita turisteja näkynyt yhtä naisparia lukuunottamatta. Lasten uimakoulu siellä oli menossa ja joku toinen nuori mies valmensi lapsiryhmälle kamppailulajeja; harjoitus oli selvästi fyysisesti raskas ja ukko tylytti lapsia huutamalla ja piiskaamalla näitä narulla jos eivät ottaneet tosissaan. Oppitunnin lopuksi lapset saivat "kostaa" opettajalleen, ja kantoivat tämän vaatteet päällä mereen. Taisi siinä joku oluen- ja coconutin myyjäkin käydä, mutta tyydyin vain mukanani tuomaan veteen. Yksi äijä tuli myymään jopa onkimiaan kaloja sanoen "fresco" tms ja osoitti kalaansa :D Mitähän se kuvitteli meidän sillä tekevän? Hauska oli myös huomata kylän kulkukoirien nauttivan uimisista; muutamakin kävi vapaaehtoisesti vedessä vilvoittelemassa.

Pari tuntia meni mukavasti. Sitten palasimme autolle ja kuskikin oli vielä paikalla, toki emme olleet maksaneet mitään etukäteen. Pääsimme takaisin Santiagoon, kuski ei yrittänyt huijata, ja muutenkin olimme tyytyväisiä reissuun.

Hotellissa otin suihkun ja pesin kirvelevän meriveden pois, sitten kävimme alakerrassa lounastamassa. Olisin tilannut lasagnan, ei ollut. PE olisi tilannut hamburguesan, ei ollut. Jouduimme tyytymään sitten hätäratkaisuihin.

Kuubalainen lounas.

Hotellia vastapäätä Cespedes-aukion toisella laidalla oli Diego Velasquezin talo, jota jossain oli meille mainostettu jopa Kuuban vanhimmaksi taloksi. Siitä nyt emme olleet aivan vakuutettuja, emmekä toisaalta tienneet kuka Diego Velasquezkaan oli, mutta päätimme käydä katsomassa tönön. Sisäänpääsymaksu oli 2 cuc, mutta kuvausmaksu oli erikseen jota emme viitsineet maksaa. Lisäksi joka huoneessa oli erillinen esittelijä, joka sitten opastuksen jälkeen jäi kerjäämään silmillään fyrkkaa. Hmph.

Vesikaupan kautta hotelliin jossa otin tunnin päikkärit. Sitten koitin uudelleenpakata matkalaukkuani seuraavan päivän lähtöä ajatellen, muttei siitäkään oikein mitään tullut. Teki mieli päästä käymään hieman netissä, mutta surffiaikaa ei ollut enää jäljellä. Päätin kokeilla ostaa virallista nettikorttia, hotellilta ohjattiin semmoiseen pieneen teleliikkeeseen. Siellä piti jonottaa tuskastuttavan kauan; kun viimein tuli vuoroni niin kyllä, heiltä saisi kortin 2 cucin hintaan. Virkailija avasi laatikon, iski nipun lomakkeita pöydälle täytettäväksi ja alkoi kysymään passiani. Tässä vaiheessa totesin, että annetaanpa kuulkaa olla ja lähdin liikkeestä pois. Cespedes-aukiolla pyöri neljän mustan nuoren miehen sakki notkumassa ja nauramassa jutuilleen suurieleisesti, ja jonkun verran kuumotti mennä kysymään näiltä olisiko heillä kenties nettikorttia myydä. Ja olihan niillä, kolmen cucin hintaan.

Kylillä.

Surffailun jälkeen mentiin PE:n kanssa kellaribaariin happy houria viettämään. Myyjä oli sama kuin aikaisempinakin päivinä. Myöhemmin illalla näimme myyjänaisen kadulla, moikkasi ja pyysi tulemaan seuraavanakin päivänä baariin, mutta sanoimme ettemme voi kun lähtisimme pois jo ennen häppäriä.

Illallispaikan olimme katsoneet jo ennalta. Se oli kakkoskerroksessa ja sinne päästäkseen piti kävellä erittäin törkyisen rappukäytävän läpi, rappusten alla taisi asuakin joku puliveivari-hoardaaja tavaramäärästä ja hajusta päätellen. Ravintola näytti kuitenkin kohtalaiselta, vähän hidas palvelu ja ruoka oli surkeaa. Toki oma valintanikin oli vähän tyhmä (kanaa juustolla). Jälkkäriksi otimme sangriaa. Hotellille palasimme jossain soittokulkueessa, kauhea meteli niistä lähtikin.

Hotellimme käytävää.

Kävimme vielä kattoterassin baarissa. Väkeä oli taas runsaasti. Katsoimme iltashown. Pöytäämme tuli Lionel-niminen mies, joka ensi töikseen esitti henkkarit ja alkoi sen jälkeen mainostamaan omaa baariaan viiden minuutin automatkan päässä. Sanoimme, ettemme haluaisi lähteä minnekään ja viihdymme tässä baarissa, mutta ukosta ei tuntunut pääsevän eroon. Hetken päästä hän istutti kaksi huoraa pöytäämme ja lähti itse pois. Kiusalliseen tilanteeseen ei auttanut kuin lähteä myös itse pois ja vaihtaa toiseen pöytään.

Hämmentävin kokemus oli kuitenkin mennessäni vessaan; yksi nainen näytti istuvan ainoassa vessan kopissa pytyn päällä meikkaamassa, toinen meikkasi lavuaarin yllä olevan peilin edessä. Vessat olivat pieniä ja ajattelin naistenhuoneen olevan täynnä, joten nämä olisivat siksi lainaamassa miesten vessaa. En uskonut heidän paheksuvan jos kävisin urinaarilla. Siinä paineita päästellessäni oli lavuaarilla ollut nainen saanut meikkihommansa valmiiksi ja tuli viereiseen pisoaariin, nosti minihamettaan, kaivoi munansa esille ja alkoi virtsaamaan. Mä en ollut aivan varma pystyinkö peittelemään naamallani ollutta typertynyttä ilmettä kuinka hyvin. Näin kaksikon myöhemmin viereisessä pöydässä, seuranaan heillä oli kaksi miestä. Good luck with those :)

torstai 10. maaliskuuta 2016

440# Korea House

10.3.2016, Thursday, +1, Overcast, Helsinki

Korea House Mariankatu 19.

Mä en ole koskaan syönyt korealaista ruokaa, jotenkin mua on puistattnut koko ajatus. Eikös ne juuri syö niitä kissoi ja koirei? Noh, työkaverin maanittelemana piti lähteä sitten korealainen ravintola testaamaan, paikka oli nimeltä Korea House. En mä tiedä onko Hesassa muita korealaisia kippoloita edes?

Mua ei edes kovin paljon nälättänyt, mutta toivoin silti saavani syödyksi jotain. Arkipäivänä lounasaikaan paikka oli ainakin täpötäynnä. Suurin osa asiakkaista oli korealaisia, kuten myös henkilökunta. Sali vaikutti pieneltä ja ahtaalta, mutta oli siisti ja kodikaskin. Sisustus vähän jopa japanilaistyyppinen.

Ruokalistat tulivat nopeasti, täällä ei siis ollut mitään buffettia. Hyvä merkki. Lounashinnat eivät olleet tähtitieteellisiä Hesan mittakaavassa, 11-16 euron välillä. Tarjoilu oli nopeaa. Alkupalaksi sai hakea salaattia sekä jotain outoa kaalta, jonka työkaveri kertoi kimchiksi, hyvin tyypillinen korealainen ruoka. Mä otin sitä varovasti, se vaikutti arveluttavalta. Eikä pelkästään näyttänyt vaan myös maistui. Se oli marinoitu chilissä ja oli aika ydykäskin.

Itse ruuaksi mietin kanan ja porsaan väliltä, päädyin sitten Dyaejinbulgogi'in, eli porsaaseen. Vähän kummaksutti kun siinä tuli mukana pari palaa friteerattua kalaa? Ruoka tuli kuitenkin ruuhkasta huolimatta nopeasti, näytti hyvältä ja myös oli hyvää. Lautasellinen ruokaa, kastike oli juuri sopivaa makunystyröilleni, kalanpalatkin olivat herkullisia. Pakko antaa 4/5, harmitti oikein kun en ollut älynnyt kuvata annosta. Ruuan maksu suoritettiin kassalla ulos mentäessä, oikein hyvä ja tehokas tapa. Hyvä ravinteli oli, suosittelen kyllä. Mennen tullen voittaa japanilaisen ruuan - taidan olla ainoa ihminen tosin maailmassa joka ei japsiruuasta kauheasti perusta. Oikein hyvä vaihtoehto kiinalaiselle, ja tulee varmaan käytyä joskus vielä uudelleenkin.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

439# Kuuba, 10

5.2.2016, Friday, +28, Partly cloudy, Santiago de Cuba, Cuba


Olin nukahtanut taas äkisti tv:n ja valojen ollessa päällä. Havahduin kello 02 ne sulkemaan. Seuraavan kerran heräsin viideltä meteliin, mutta onnistuin nukahtamaan vielä uudestaan enkä noussut ennen seitsemää.

Otin suihkun, lämmintä vettäkin tuli ja pipetillinen shampootakin oli. Aamiaiselle kello 7.30, sekin oli ihan hyvä joskin mehutarjoilusta oli saatu taas aikaan hyvin omalaatuinen kuubalainen viritelmä. Kävin vielä huoneessa istunnolla ennen päivän ohjelmaa. Vaikka maha on reistaillut niin ihmeen hyvä tuuri käynyt bussimatkojen jne suhteen, ettei ole tarvinnut mennä puskille.

Hotellin ikkunasta avautuva kuubalainen näkymä.

Yhdeksältä lähdimme opastetulle kävelykierrokselle keskustaan. Lähinnä siinä määriteltiin ne alueet jossa saimme luvan liikkua. Alueen ulkopuolella oli kertoman mukaan "pimeitä kujia ja vaarallisia ihmisiä". Ukottajaa ja pummaajaa hyöri ja pyöri nytkin ympärillä koko ajan. Lisäksi jotkut huutelivat meille leikillisesti rasistisia kommentteja ihonväriimme liittyen. Toki mun itseluottamus nyt kestää muutaman lumikuono-kommentin, ei siinä mitään. Oikeassahan ne olivat.

Bussit olivat kuin karjavankkurit.
Mainostusta huoltoaseman katolla.

Kierros kesti tunnin. Hotellimme lähellä oli erittäin minimaalinen kauppa, jossa oli myynnissä sikareita ja yhden jääkaapin verran juotavaa. Montaa kauppaa emme olleet matkan aikana nähneet joten tervetullut nähtävyys. Saimme ainakin juomavarastot täydennettyä. Vettäkin kului, koska hampaatkin piti pestä pullotetulla vedellä. Olimme saaneet myös ohjeistuksen miten pankissa käyttäydyttiin ja koitettiin käydä vaihtamassa rahaa, mutta pankista meidät neuvottiin muuanne. Ilmeisesti olivat fyrkat loppuneet?  Yksi ryhmäläisistämme jäi sitten jonottamaan 45 minuutiksi, mutta meistä semmoinen oli turhaa ja vaihdoimme hotellin respassa hieman huonommalla kurssilla 200 euroa jolla irtosi 208 cucia. Lomakkeita piti täyttää pariinkin kertaan ja virkailija vaihtui välillä, joten menihän siihenkin aikaa. Jätin myös postikortit respaan, annoin reilun tipin jos se nyt edes vähän auttaisi korttien matkaan lähtöön, epäilin kyllä vahvasti. Eiköhän ne merkit ukoteta ja myydä sitten eteenpäin.

Kadulla tuli hämäräheppu myymään nettitunnuksia, jotka myöskin ostimme 3 cuc:n hintaan. Kävimme tekemässä ostoskadulla pienen kävelyretken. Oli melko kuuma taas ja hiki virtasi selkäpiitä pitkin. Ihmisiä oli liikenteessä aika paljon; pienissä kojuissa oli jonoa kun paikalliset hakivat niistä syötävää. En tiedä kauanko ne sämpylät olivat niissä lasivitriineissä lojuneet, mutta lieni selvää ettei meidän vatsat sellaista kestäisi. Eräässä luukussa myytiin pitzaslaisseja; jono oli pitkä ja palvelu arvatenkin hidasta. Omituisinta oli nähdä kuitenkin kojun edessä äijä, joka myi paljaalta kädeltään häpeilemättömästi luukusta ostettua pitsapalaansa jonottajille. Eiköhän slaissi olisi irronnut asevelihintaan, ilman jonotusta. Suomessakin voisi tuota joskus nakkikiskalla kokeilla :D

Päädyimme kahvilaan jossa tilasimme oluet. Meille tarjottiin vain paikkaa auringosta, varjopaikat olivat kuulemma "suljettu". Sen verran oltiin jo opittu, että kehtasimme tarjota tarjoilijalle 1 cuc:ia jolloin varjopaikkakin meille "avattiin".

Jatkoimme hiukan vielä kävelemistä kadulla ennen hotellille paluuta. Jalkakäytävät olivat ärsyttävän kapeita; suojateitä ei ollut ja vaikka olikin niin täällä ajettiin surutta sukille, jalankulkijoilla ei ollut liikenteessä mitään arvoa.

Liskojen päivä.

Hotellilla pistäydyimme kattoterassille katsomaan, miltä se näytti päivänvalossa. Kuumahan siellä oli kuin saunassa. Joimme ruokahalua nostattavat mojitot, ja palasimme sitten alakerran ravintolaan syömään kanaleivät. Ei se hassumpi ollut; kana oli kypsä muttei poltettu ja vaikka en currystä niin välitäkään niin tahna toi kuitenkin leipään vähän kuivuutta karkottavaa makua. Lisäksi ravintolassa pääsi surffaamaan netissäkin, nyt kun oli tunnuksetkin. Ruuan päätteeksi otimme huoneissamme pienen lepohetken.

Kattoterassilta.

Kolmelta lähdimme ryhmän kanssa bussilla Morron linnakkeelle, joka oli hieman Santiagon ulkopuolella. Se oli rakennettu 1600-luvulla ja muistutti paljolti Suomenlinnaa. Iltapäivästä täällä ei ollut juurikaan enää muita turisteja joten rauhassa sai siellä käppäillä. Linnan ulkopuolella oli muutama rihkamakoju, mutta mitään ukotusta ei ollut. Linnaan maksoi sisään 4 cuc / naama - monesti ryhmät menivät sisään voucherilla, jolloin kuvaajien pitäisi maksaa 5 cuc:n kuvausmaksu. Nyt kuvausmaksua ei ollut kun maksoimme kukin vuorollamme sisäänpääsymaksun. Eli teki niin tai näin niin rahat osataan ottaa pois. Todennäköisesti fyrkat päätyvät henkilökunnan ns. virkistyskassaan ja linnakkeen "virallinen" kävijämäärä on nolla kävijää vuodessa. Vähän niin kuin ne valtion virka-autot - Ladat - joiden kulutus on keskimäärin 100 litraa / satasella.

Santiago de Cuban lahti jota linnake vartioi.
Linnake.

Oi beibi tsiigaa tätä tykkii.

Linnake oli 5/5, tykkäsin. Mutta mä tykkään muutenkin aina linnakkeista. Seuraavaksi suuntasimme kaupungin toiselle laidalle vanhoille sotilaskasarmeille, jonne Fidel Castro oli tehnyt vuonna 1953 epäonnistuneen vallankaappausyrityksen. Kasarmin seinä oli edelleen täynnä luodinreikiä jotka olivat taistelussa syntyneet, mutta huhut kertoivat niiden olevan lavastettuja.

Luodinreiät vanhassa kasarmitalossa.

Ennen hotellille paluuta kävimme vielä kuvaamassa Plaza Revolucionin neuvostohenkisen muistomerkin paikallisesta sotasankarista Antonio Maceosta, joka kuoli marttyyrinä taistelussa 23 miekaniskuun itsenäisyystaistelussa. Miekaniskuja kuvaamaan oli taustalle isketty maahan isoja metallipistimiä sama määrä. Patsas oli tyypillinen sankaripatsas hevosineen, jonka molemmat etujalat olivat ilmassa. Vastaavia oli nähty jokaisessa vähänkin isommassa kaupungissa. Jos hevosen molemmat etujalat olivat ilmassa, patsaan hahmo oli kuollut taistelussa. Jos vain toinen etujalka oli ilmassa ja toinen maassa, sotasankari oli haavoittunut taistelussa. Jos hevosen molemmat etujalat olivat maassa, patsaan henkilö ei ollut sankari ensinkään.

Plaza de la Revolucion.

Palasimme hotellille. Oli sen verran hiottunut olotila, että piti ottaa suihku taas. Sitten alabaariin happy hourille, joimme kahdet mojitot. Se rohkeutti sen verran että päätimme lähteä jälleen omin päin kylille kävelemään. Kävelimme jo turhankin tutuksi tulleen kävelykadun ja menimme valtion ravintolaan illallistamaan. Koko ravintolassa oli menuita vain 2 kpl, joten piti aina odottaa, jos joku toinen pöytäseurue niitä luki.

Kuubalaiset eivät mitään pihvejä osanneet paistaa, mutta otimme riskin ja tilasimme sellaiset. Olivat paremmat kuin uskalsimme odottaa. Kahvit otimme jälkkäriksi. Hiukan laskussa kusetettiin; juomien hinnat olivat olleet menussa 1,50 cuc, mutta laskussa ne olivat 2 cuc, jne mutta annoimme olla.

Päätimme ottaa kaljat vielä läheisessä ulkoilmabaarissa; se oli varsinainen virhe. Palvelu oli niin surkeata ja hidasta, ja vaikka saimme lopulta oluet niin pöytämme eteen porhalsi välittömästi joku apinaorkesteri metelöimään. Koska olimme paikan ainoat turistit niin he soittivat vain meille. Todella kiusallista. Lisäksi meteli houkutteli paikalle muitakin pummaajia, jotka alkoivat vaatimaan meiltä tyhjiä kaljatölkkejä, rahaa ja saippuaa ja mitä tahansa. Alkoi tulla vähän kiire siitä mestasta ulos.

Lux Santiago de Cuba.

Hotellissa oli tällä kertaa hissin ovella poke, joka ei meinannut millään päästää meitä sisään, vaan koitti ohjata meitä respaan ostamaan sisäänpääsyliput, wtf? Minkäänlainen englanninkielen taito ei kuulunut portsarin kykyihin, mutta tajusimme onneksi näyttää huoneemme avainkorttia ja ukko joutui lopulta päästämään meidät ilmaiseksi sisään.

Kävimme kattoterassilla, siellähän oli väkeä kuin meren mutaa. Suurin osa taisi olla melkeinpä paikallisia, ja siksipä varmaan alakerrassa oli poke ja rahastus. Paikalliset tilasivat kokonaisen pullon rommia ja pienen limsan ja dokailivat reippaasti. Siellä oli jonkinlainen ilta-showkin ja sen jälkeen musiikki raikasi. Ukot tanssittivat naisiaan melkoisella taituruudella, kateeksi käypi. Mulla kun on taipumus himassakin kävellä päin huonekaluja enkä saa housuja jalkaan kaatumatta, niin ei voi kuin ihailla tuollaista ketteryyttä.

Pilkkuun asti meni, ja pääsimme vasta kahden kieppeillä nukkumaan.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

438# Kuuba, 9

4.2.2016, Thursday, +31, Partly cloudy, Bayamo, Cuba



Päämäärä lähenee.

Olin nukahtanut klo 22.30 ja heräsin kolme tuntia myöhemmin pakottavaan vessahätään tv:n pauhatessa ja valojen loistaessa. Sain nukutuksi vielä muutaman tunnin, kunnes huoneessa vellova homeenhaju ja alakerrasta kantautunut meteli herätti lopullisesti. Muutaman kerran piti vielä käydä uusimassa vessasessio ennen auringonnousua. Imodiumista ei ollut tosiaankaan mitään apua.

Päätin löytää vastauksen edellisenä iltana mieltä askarruttaneeseen kysymykseen suihkun toimivuudesta. Hämmästyttävää, sieltä tuli jopa lämmintä vettä, mutta harmi vain kun ei ollut minkään valtakunnan saippuaa tai shampoota tarjolla. Tiesin jo etukäteen, että niistä(kin) on pulaa vasemmistolaismaissa, mutta jopa hotellissa? Käyttämämme Gran Hotel oli kuitenkin kaupungin parhaimpia hotelleja joten luulisi heidän olevan kykeneväinen vedättämään muutaman shampoo-pisaran asiakkailleen.

Viimein kello tuli seitsemän ja pääsin tarkistamaan oliko PE vielä hengissä eilisen kyläreissun jälkeen. Ihme kyllä oli; ei kertonut seikkailuistaan sen enempää, mutta oli kuitenkin kotimatkalla eksynyt eikä osannut takaisin ilman poliisia. Ja ilmeisesti myöhään oli mennyt.

Aamiainen oli ok, vaikka epäilin saavani siitä vatsataudin. Kurkku tuntui hieman kipeältä; ryhmässämme kiersi jonkinlainen plunssapöpö ja mietin olisinko onnistunut saamaan sen saman, vai johtuiko kenties homeesta.

Camagüey aamiaishuoneen ikkunasta nähtynä.

Tänään jatkoimme matkaamme Santiago de Cubaan. Aamiaisen jälkeen pakkasin kamat; ei tulisi tosiaankaan ikävä tätä läävää. Homeen haju suorastaan oksetti joten pidin hieman kiirettä lähdön kanssa ja olinkin ensimmäisenä ala-aulassa. Matkaan pääsimme klo 8.20.

Ensin reilu parin tunnin ajo, pysähdyimme sitten Las Tunasin lähelle taukopaikalle. Näimme ison pyöräilijäjoukon turisteja. He ajoivat 80-100 kilometrin päivälenkkejä. Tuolla ruualla ja tässä ilmastossa se vaikutti kyllä haasteelliselta suoritukselta. Nautimme kahvit ja limsat sekä näin pienessä putiikissa paketillisen paikallisia sipsejä. Sipsit maksoivat 4,40 cuc - joten suhteutettuna paikallisten kukkaroihin se maksoi satoja euroja.

Katumainos matkan varrelta.

Jatkoimme matkaa ja ennen nukahtamistani ehdin näkemään miten kuski ajoi harhaan reilut 20 kilometriä, ennen kuin alkoi epäilemään reittivalintojaan. Heräsin vasta Bayamo-nimisessä pikkukaupungissa, jossa jalkauduimme. Käveltiin hetki kuumassa keskustassa paikallisten ihmisten kerjätessä rahan lisäksi kyniä ja saippuaa (viimeisintä he hajun perusteella kieltämättä olisivat tarvinneet). Menimme lounastamaan kevyehkön hiukopalan paikalliseen kippolaan; vessoihin päästäkseen piti kävellä keittiön läpi. Kambodzassa oli aikoinaan vastaava vessaratkaisu, joten päätin syödä varmuuden vuoksi ennen vessaan menoa.

Lastentarhan ajopelit valmiina.

Lounaan jälkeen ajoimme taas pari tuntia kohti Santiagoa. Nukuin jälleen lähes koko matkan. Pysähdyimme sitten El Cobre -nimiseen kylään, jossa oli ollut aikoinaan jonkinlainen kuparikaivos kuten paikan nimestäkin pystyi päättelemään sekä valtavan kokoinen Neitsyt Marian kirkko, jonne paavitkin olivat tehneet vierailuja. Vähän ihmetytti miksi niin iso pytinki oli rakennettu pikkukylään, mutta tiedä näistä. Hieno rakennus se kuitenkin oli; ainoa ärsyttävä asia oli kirkon ulkopuolella pyörivä ukottajalauma, joista opas onneksi etukäteen varoitti. Ne tulivat iholle ja työnsivät kamaa puoliväkisin käteesi kun ihmisillä on tartuntarefleksi melko hanakassa. Jos sen virheen teki, että tuotteeseen tarttui niin sitä et saanut enää palautettua vaan sinun piti se ostaa.

Kirkko oli hieno; tähän aikaan iltapäivästä ei ollut muitakaan turisteja enää ympärillä. Sinne olisi saanut ostaa auringonkukkaseppeleen, jonka olisi voinut lahjoittaa Neitsyt Marialle, mutta ei meidän porukasta kukaan sellaista kehdannut tehdä. Siellä oli muitakin lahjoituskamoja, esimerkiksi Kuuban menestyksekkäimmät urheilijat olivat lahjoittaneet sinne pelipaitojaan ja -pallojaan yms rekvisiittaa nimikirjoituksineen. Näitä tavaroita oli ollut paljon, mutta ne olivat houkutelleet paikalle myös varkaita; julkkisten tavarat signeerauksella sai tietysti myytyä hyvällä hinnalla eteenpäin, mutta millainen maan matonen varastaa kirkosta?

El Cobren kirkko.
Urheilijoiden lahjoittamia tavaroita.

Kirkon takana olevassa rakennuksessa oli ostospararatiisi - antikapitalistiseen tyyliin tarjolla oli kourallinen tavaroita joiden hinta pyöri jossain kuun korkeudella - josta emme löytäneet mitään. Hyppäsimme sitten bussiin ja ajoimme jäljellä olevat reilut parikymmentä kilometriä Santiago de Cuban keskustaan. Olimme lopultakin perillä Kuuban päätepisteessämme; tänne oli Havannasta matkaa 850 kilometriä, toki olimme istuneet bussissa enemmänkin kun olimme poikkoulleet maata ristiin rastiin. Santiago oli ilmastollisesti Kuuban kuumimpia kaupunkeja, sen kyllä huomasi. Ihmiset olivat täällä suurimmaksi osaksi mustia, sen kyllä huomasi myöskin.

Hotellimme oli Casa Granda; hienoin hotelli Santiagossa ja yli sata vuotta vanha (elättelin mielessäni toiveita josko jossain vaiheessa olisi tehty pientä pintaremonttia). Hotellin sijainti oli keskeisellä paikalla Cespedes-aukion reunalla. Tämä oli tietysti omiaan houkuttelemaan kerjäläisiä ja ukottajia päivystämään hotellin edustalle vaanimaan rikkaita länkkärituristeja. Saman tien astuessamme bussista ulos ympärillä hyöri kaikenlaisia sairauksien runtelemia ihmiskropsia rahaa pummaamassa. Ne kuitenkin tiesivät näkymättömän rajan, joka oli hotellin terassin ensimmäinen porras; sitä he eivät ylittäneet. Joten äkkiä "turvaan".

Vähän aikaa piti odotella että check in järjestyisi, mutta tämän hoitivat oppaat tyylikkäästi. Meille tarjottiin sillä välin tervetuliaisdrinkki hotellin alaravintolassa. Yleiset tilat olivat aika siistit, enkä ihmetellyt jos julkkikset käyttivät kyseistä hotellia (sitä mä ihmettelin enemmän, mitä helkkaria kenelläkään olisi tähän kaupunkiin mitään asiaa ylipäätään). Seinällä oli julkkisvieraiden kuviahi - epäilin ymmärsivätkö ne kuvata minut sinne.

Julkkisvieraiden naamataulut ikuistettiin hotellin käytäville.

Huoneeni oli neljännessä kerroksessa, ikkunat sisäpihalle päin, joten liikenteen meteli ei ainakaan haittaisi. Ei haissut myöskään yhtään homeelle, toisin kuin PE:n huone. Ikkunoita ei tosin saanut kiinni; pidike oli jotenkin rikki ja ne lävähtivät aina auki. En tiedä tulisiko huoneeseen hyttysiä, mutta ainakin se teki ilmastoinnin turhaksi, se ei riittänyt viilentämään huonetta. Kaivoin lämpömittarin laukusta, se ilmoitti huoneen lämmöksi 32 astetta joten tarkenihan täällä. Vessa oli melko iso ja suihkukin oli ok.

Kävimme PE:n kanssa aktivoimassa safetyboxin arvoesineille - tähän asti jokaisessa hotellissa oli sellainen ollut, mutta vain yhdessä paikassa ennen tätä se oli toiminut. Hotellit olivat kuitenkin melko turvallisia, sillä ne olivat Kuuban parhaimpia työpaikkoja eivätkä työntekijät ottaneet kovin helpolla riskejä kiinnijäämisestä pöllimällä asiakkailta.

Varokaa lämmitystä ja liukkaita lattioita.

Päätimme testata sitten alaravintolan juomatarjoilun; siellä oli tunnin mittainen happy hour juuri alkamassa, kaksi juomaa yhden hinnalla. Koitimme tilata gintonicit, mutta oli taas vaihteeksi finito. Sama oli melkein kaikkien muidenkin brenkkujen suhteen, joten tyydyimme ottamaan Cuba libret ja olutta.

Hotellimme fasadia.

Menimme sitten yläkerran ravintolaan ruokailemaan. Tilasimme molemmat kanaa, ei ollut kovinkaan kallista kun juomineen maksoi yhteensä 20 cuc. Täysillä vatsoilla päätimme uskaltautua ulos hotellista; ukottajia hyöri kimpussa ihan kiitettävästi. Ehkä älyttömin näistä oli ukko, joka yritti maanitella meitä sakset käsissä parturiinsa. Tukanleikkuun sijaan löysimme kuitenkin kippolan jonne uskalsimme mennä. Se oli täynnä paikallisia, mutta paikka oli muuten melko siisti. Palvelua ei ollut aluksi ollenkaan, mutta saimme lopulta jonkun naistarjoilijan vinkattua pöytäämme. Hän haki puolestaan paikalle jonkun vanhan äijän. Kukaan ei osannut tietenkään englannin sanaakaan, mutta hoimme Bucanero - joka siis on toinen kuubalaisista kaljamerkeistä - ja ukko raahusti hakemaan niitä. Palasi hetken päästä toteamaan ettei ole. Pyysimme sitten Cristalia, äijä raahusti hakemaan niitä. Ne sentään löytyi.

Viiden minuutin kuluttua äijä palasi selittämään jotakin, josta emme ymmärtäneet mitään. Ajattelimme, että se koittaa heittää meitä ulos ja tilasimme laskun. Äijä sanoi selvästi "tres"; annoimme neljä rahaa, jos nyt olisi yhden ottanut tipiksi. Hän raahusti pois paikalta, palasi jälleen kohta takaisin ja ilmehti ettei riitä. Annoimme vielä lisärahan ja luulimme pääsevämme jo eroon ukosta mutta kun olimme lähdössä niin tuli vielä takaisin kahden kaljatölkin kanssa ja sanoi "adios". Otimme bisset mukaan ja poistuimme. Omituisin baari jossa minä olen ollut.

Palasimme hotellille ja päätimme mennä tarkistamaan kattoterassin. Se oli ihan hieno ja sieltä avautui pimeähkö näkymä. Ilta oli jo pimentynyt ja vain muutama valo puolen miljoonan asukkaan kaupungin yllä. Jonkinlainen bändi siellä soitti paikallisia renkutuksiaan. Joimme kahdet mojitot ennen kuin palasimme huoneisiimme. Sen verran oli päivällä pituutta, että uni voitti nopeasti.

torstai 3. maaliskuuta 2016

437# Kuuba, 8

3.2.2016, Wednesday, +30 Partly cloudy, Camagüey, Cuba


Illaksi Camagüey'hin.

Nukuin loistavasti; heräsin vasta kun kello herätti ja olisin nukkunut mielelläni lisääkin. Kävin suihkussa ja koska oli taas reissupäivä niin pakkasin kamatkin valmiiksi jo ennen aamiaista. Aamiaisellakaan ei ollut juuri väkeä ja saimme munakkaan tällä kertaa helposti jonotetttua.

Lähtö hotellilta oli klo 9, sitä ennen piti tehdä checkout. Saatiin laukkupojalle joku erillinen check out-kortti, se oli omituinen. En ollut ennen nähnyt sellaista. Ilmeisesti se oli sitä varten, ettei kukaan lähde pois ilman check outia - ja jätä kenties laskua maksamatta?

Solarium Kuubassa?

Meille tuli tänään uusi bussi ja uusi bussikuski. Vähän hämmensi kun kuski sanoi ettei ole oikein ajanut Kuuban itäosissa; oppaat näyttivät hänelle karttaa, mutta kuubalaisten kartanlukutaito oli yleisesti hyvin olematon. Lisäksi Kuuban teillä ei juuri opaskylttejä näy. Edessä olisi kuitenkin tänään kuuden tunnin veto Camagüey-nimiseen kaupunkiin, joten olisihan se suotavaa ettei hirveän paljon lisäajokilometrejä tulisi.

Uusi bussimme.

Bussi oli pienempi kuin se millä olimme tähän asti matkustaneet, mutta toisaalta meitä oli seitsemän henkeä vähemmän porukkaakin. Mieskaksikon toinen jäsen oli hitusen kovemmassa vatsataudissa, ja hän jäi istumaan etupenkkiin ns. kiekottamisriskin ja jääkaapissa olevan vatsalääkkeen vuoksi, joten pääsin tällä kertaa takapenkille istumaan. Bussin muodosta johtuen se osoittautui varsin pomppuisaksi paikaksi - liekkö takarenkaiden jousitus ollut ihan oikein kalibroitu?

Taukopaikalla paikallisella bensiksellä.

Ajoimme ensin 1,5 tuntia, sitten tekninen tauko. Sen jälkeen nukuinkin melkein koko bussimatkan, joten ei jäänyt jälkipolville hirveästi kerrottavaa. Hevoskärryjä, riisinkuivatusta tiellä, välillä vuoria ja välillä metsää ja muutama kylänrähjä, siinä se pääosin tiivistettynä. Välillä kuski pysähtyi kysymään ohiajavilta neuvoa, mutta muuten pärjäsi aika hyvin siihen saakka, kunnes pääsimme kolmen kieppeillä Camagüeyhin (paikannimi kai lausutaan Camaway). Siellä kuski ajoi ristiin rastiin kaupungin keskustan kapeita kujia, kunnes viimein totesi että olisi helpompi jalkautua. Etsimme italialaista ravintolaa, jonka piti olla jossain, ja löytyihän se lopulta pieneltä autiolta sivukujalta.

Ravintolan sisäpiha oli ihan siisti, käsittämätöntä ettei tällaistakaan paikkaa mainosteta mitenkään. Miten ihmiset ikinä osaavat tulla tällaisiin paikkoihin? Koska oli italialainen kippola, niin ajattelin kokeilla pitzeä; se ei ollut hääppöinen. Paksu pohja, suolainen, rasvainen, paljon huonompi kuin Havannassa. Palvelu oli aika hidasta ja varjosta huolimatta oli melko kuuma. Hinta ei ollut kuitenkaan paha, koko setti taisi maksaa kaljoineen 9€. Silti 1/5.


Seuraavaksi hotelliin. Ei ollut sekään hääppöinen; huoneeni oli tosin sisäpihalle, mutta haisi hyvin voimakkaasti homeelle. Ikkuna oli, ja sen sai jopa kiinni, mutta seinästä puuttui palasia niin että siitä näki ulos saakka. Ilmeisesti ilmastointilaitteen asentaja oli ollut aikoinaan vähän turhankin suurpiirteinen mitä laatuun tulee. Huone oli myös paskainen ja torakanraatoja näkyi taas. Nettiä ei koko hotellissa. Henkilökunnalta kysyttäessä toimiiko suihku, niin vastaus oli etteivät tienneet. Kun kysyimme, voisiko vaihtaa 10cuc:n setelin pieniksi, niin vastaus oli "five minutes" jonka olimme jo oppineet tarkoittavan, ettei onnistu. Ei onnistu, vaikka jätkällä oli siinä laarillinen 1 cuc:n seteleitä. Baarissa rahanvaihtoi viimein onnistui suhteessa 10:9 eli työntekijälle kymppi ja minulle yhdeksän.

Bussi lähtövalmiina.

Meillä oli hieman ohjelmaakin tälle illalle; otimme semmoiset pyöräriksat, jonne mahtui kaksi ihmistä / pyörän takaosa. Joo, aika turistia. Kuskina meillä oli vanhempi ukko, jonka shortsinlahkeen alta paljastuivat niin jyhkeät pohkeet, että ne olivat kuin doorilaiset pylväät. En ollut nähnyt ennen sellaista. Äijä varmaan fillaroinut hieman ennenkin.

Camagüey'ssä.

Meille esiteltiin Camagüey'n tärkeimmät nähtävyydet. Tämäkin kaupunki kuului Unescon maailmanperintökohteisiin, en oikeistaan ymmärtänyt miksi. Nähtävyyksiä oli muutama aukio, jossa oli yksi kirkko ja jonkinlainen Che Guevaran iskulause naamankuvineen. Näimme myös pari pronssista patsasta ns. tilataiteena paikallisen taiteilijan Martha Jimenezin tekemänä, sekä tämän ateljeen & gallerian, josta olisi saanut ostaakin näitä eriskummallisia ja rumia tuotoksia. Kauniit naistarjoilijat houkuttelivat sen sijaan mojitolle, ja se sopikin meille paremmin, joskin täälläkään ei voinut välttyä paikallisen rytmiryhmän tarjoamilta korvamadoilta. Kävimme vapauttamassa riksakuskin; annoimme 5 cuc:n tipin, josta tämä ilahtui silminnähden. Jätkä osasi hämmästykseksemme muutaman sanan suomeakin, ei tosin paljastanut opinlähdettään.

Tuttu naama näillä kulmilla.
Pronssipatsaita.

Kävelimme hetkisen kylillä, joskin meille oli toitotettu ettei kovin syrjäisille kaduille kannattanut lähteä, täällä saattoi olla vaarallista. Menimme baariin; se oli hyvin pieni räkälä, seinät töhritty tussilla täyteen. Vastaavia näkee Helsingin Kalliossa. Pöytiä oli kolme tai neljä, laskutavasta riippuen. Myyjänä oli erittäin tyly työhönsä leipiintynyt eukko, jolta palvelualttiutta oli turha hakea. Saimme kuitenkin oluet tilattua, joskin se kööri ympärillä oli vähän arveluttava. Humalassa tai huumeessa itsekseen höpötteleviä paikallisia ja toisella puolella meille silmiään vinkkaava ja tissejään pörhentelevä huorakaksikko.

Räkälän seinää.

Myöhäinen ja tukeva lounas tuntui vielä vatsassa joten päätimme jättää illallisen väliin tältä päivältä. Kävelimme vielä hetkisen kylillä, tietämättä kuitenkaan minne mennä joten poikkesimme vielä isoon ulkoilmakahvilaan. Täällä mulla alkoi taas vatsassa kierrokset. Kävin tarkistamassa vessan, mutta se oli taas sen sortin paikka ettei minua olisi saanut sinne mikään mahti maailmassa. Sanoin sitten PE:lle lähteväni hotelliin ja että en varmaan enää viitsisi palata. PE:tä huvitti jäädä vielä kylille, joten hän antoi minulle liiat mukana olleet rahansa ja käski viedä hotelliin.

Mun piti siinä pitää hieman kiirettä mutta ennätin onneksi huoneeseen. Vessareissun jälkeen katselin hetken aikaa huoneessani televisiota, mutta kyllästytti ja olokin tuntui hieman voimakkaammalle, joten päätin lähteä vielä katsastamaan viereisen jazz-baarin meiningin. Kippola oli ihan siisti, istuuduin baaritiskille. Nainen puvussaan tuli kysymään tilauksen, huikkasi sen sitten tiskin yli baarimikolle, joka valmisti ja tarjoili juoman. En oikein ymmärtänyt tehoyhteiskunnan jäsenenä moista käytäntöä. Parin penkin päässä istui joku paikallinen ukko, joka yhtäkkiä oksensi lattialle. Baarimikko tarjosi miehelle paperia, jolla tämä sai pyyhittyä suunsa ja sen jälkeen jätkä lähti menemään. Mä en jaksanut enää edes ihmetellä, ettei oksennusta kukaan alkanut luuttuamaan pois. Kai se siihen aikanaan kuivuisi ja kulkeutuisi ihmisten jaloissa pois. Sen verran teki kuitenkin häijyä että poistuin salin puolelle katsomaan musiikkiesitystä. En mä ehtinyt siinä kuitenkaan seuraamaan kuin puolitoista biisiä, kunnes pakotus taka-akselissa alkoi olla sitä luokkaa että piti suunnistaa äkkiä takaisin huoneeseen vesiklosettiin. Onneksi hotellissa oleva maailman hitain hissi oli valmiiksi aulakerroksessa. Ei tosiaan kannattunut uhmata enempää kohtaloa vaan pysytellä vessan lähettyvillä. Helpotuksen jälkeen aloin katsomaan televisiosta jenkkileffoja sekä pitkin huoneen seiniä kiipeileviä suurikokoisia hyönteisiä ja miettimään, saisiko tällaisessa paikassa nukutuksi.