maanantai 29. heinäkuuta 2013

283# Sicilia, 8

Heräsin joskus kolmen kieppeillä jumalattomaan päänsärkyyn. Olikohan viini aiheuttanut tepposen? Sen jälkeen pystyin pilkkimään vain muutaman minuutin unia. Milloin heräsin käytävältä kantautuvaan möykkään, kun venäläiset hotellivieraat palasivat baarista, milloin Pp:n kohkaamiseen ja milloin muuten vain. Lopulta kello 5.30 soi herätyskello, joten ei kun ylös sitten vain.

Pää särki edelleen ja otin ensin buranan, ja sitten toisen. Oksettikin. Oliko tämä jumankeklis krapula, en tiedä? Pp näytti kuitenkin olevan hyvissä voimissa...

Pakkasimme loput kamat, lukitsimme ovet ja jätimme "respaan" laukkumme. Kävimme aamiaisella. Koska ei ollut vielä aamiaisaika, niin opas oli luvannut että tarjolla on vain jotain pientä leipää jne. Kuitenkin tarjoilijapoika kiikutti nenämme eteen täyslaidallisen ruokaa, jota en juurikaan saanut pahoinvoinnin takia syötyä. Mua vähän se hävettikin.

Teimme check outin (kukaan ei näyttänyt tietävän miten se pensionaatissa tehdään, joten Pp luovutti rohkeina avaimet ensimmäisenä, ja muut seurasivat sitten esimerkkiä), jätimme 10€ tippiä aamiaisesta ja toisen 10€ siivouksesta jo aiemmin huoneeseen.

Menimme ulos odottelemaan bussia, joka melko nopsaan saapuikin. Mä olin vähän tohkeissani kun toivoin näkeväni taas sketsipariskunnan ja toivoin että he tulisivat mahdollisimman lähelle meitä, jotta voisin sivukorvalla seurata heidän lennokkaita tarinoitaan. Ja tulivathan he. Tällä kertaa olivat ajoissa, ja iloikseni he saapuivat vielä meidän viereemme käytävän toiselle puolen.

Mä en tiedä mitä ne olivat saaneet aikaan hotellissaan, kun hotellin työntekijä seurasi näitä ulos asti. Se jäi oppaan selvitettäväksi, mutta pääsimme kuitenkin matkaan. Pariskunta oli varustautunut bussimatkalle hyvin, sen verran heillä oli jääteetä ja "koka kolloo" mukana, ja sihauttelivat tölkkejä auki tappavaan tahtiin. Olivat ehkä arvioineet juoman määrän väärin, eivätkä halunneet heittää ylimääräisiä juomia veks.

Oltiin ehkä tultu viitisen minuuttia kun alkoi tämä paska haista, huh huh. Noh, ilmiselvästi joku oli pieraissut kunnon lemut bussiin. Pariskunnan naispuolisko tiedusteli ukoltaan, että pääskös tältä kenties paukku. Ukko ei puolikuurona kuullut naisen sanomaa, ja nainen toisti kysymyksensä kovemmin, liki puolihuutaen. Selvää vastausta ei saatu, mutta pieru haisi niin että meitä muita oikein oksetti ja itketti.

Typerien juttujen lomassa nainen alkoi sittemmin manailla vessahätää. Eipä se ihme ole kaiken sen kokiksen ja jääteen kittailusta. Bussissa näytti olevan vessa ja muija läks sinne. Ovi ei kuitenkaan ottanut auetakseen, vaikka akka kuinka tempoili ovea minuuttikaupalla. Manaten sitten palasi ukkonsa viereen, ja tämä puolestaan ihmetteli miksei vessa kelvannut. Nainen selitti oven olevan lukossa. No mies ei ollutkaan eilisen teeren poikia ja kävi huomauttamassa oppaalle asiasta, mutta lyhyen keskustelun jälkeen bussikuski sanoi, että vessa on poistettu pois käytöstä.

Pienen aikaa mentiin hiljaisuuden vallitessa mutta sitten nainen sanoi, että hänen on päästävä vaikka puskille (keskellä moottoritietä), hänellä on kyllä paperia mukana. Hän "hoksi" bensa-aseman kyltin ja kävi sanomassa kuskille, että tuonne pliis. Kuski kurvasi sitten bensikselle, ja opas saattamaan naista vessaan, ettei hän pääsisi vielä eksymään ja myöhästyttäisiin koneesta koko porukka. Äijä manasi muijaansa ja kävi polttelemassa tupakit huoltoaseman pihalla.

Jatkettiin matkaa kohti lentokenttää. Näiden pariskunnan jutut olivat niin typeriä, ettei mikään sketsisarja ole pystynyt edes samaan. Mä nauroin kaksinkerroin vedet silmissä viereisellä penkillä, toivottavasti eivät arvanneet mikä mulla oli niin hauskaa.

Päästiin lentoasemalle. Check iniin oli kolme jonoa, ja silti siihen meni vähän aikaa jonotellessa. Jopa täällä lentoaseman check in -jonossa vaelteli kerjäläisnaisia lastensa kanssa pummaamassa rahaa. Uskomatonta. Onko tuo nyt sitten oikea paikka... Ajateltiin, että mihinköhän sketsipariskunta oli joutunut, kun yhtäkkiä huomattiin heidät jonon etummaisena. Olivat näköjään etuilleet röyhkeästi, tai sitten opas oli joutunut selvittämään nämä, ja siksi päässeet jonon keulille. Miten ihmeessä ne eivät sitäkään osanneet ilman opasta? Miten he ovat selvinneet viikon hengissä, saaneet ruokaa jne? Opas joutui lopulta saattamaan heidät jopa turvatarkastuksesta läpi!

Jonotus ei kuulu muutenkaan italialaisten parhaimpiin ominaisuuksiin, joten jono turvatarkastukseen kesti, siitäkin syystä että jonolla oli kolme päätä ja ihmiset etuilivat röyhkeästi. Täysin italialaisten piikkiin tuota ei voinut laittaa, koska saksalaiset osaavat sikailun myös, ja niitähän jonossa riitti niin ikään.

Ennätettiin kuitenkin käydä lentokenttäkaupassa ja vessassa. Sketsipariskunnan miespuolinen olento kävi välillä kiroilemassa jonottavaa naispariaan kaupassa niin, että paikallisetkin jo puistelivat päätään, ymmärtämättä todennäköisesti näistä mitään.

Lentokoneessa meillä oli paikat rivillä 12, käytäväpaikat. Ne olivat loistavat paikat. Pääsi vessaan halutessaan, ja siinä oli lisäksi hätäuloskäynti, jolloin jalkatila oli kaksinkertainen muihin väleihin verrattuna. Harmi vaan kun sketsipariskunta istui meistä 15 riviä taaempana. Heidän vierustoveriaan näytti kuitenkin pännivän.

Oppaallamme alkoi myös kesäloma, joten hänkin tuli mukanamme Suomeen. Näytti maistuvan shamppanja hänellekin. Mekin tilasimme putelit. Sen jälkeen rupesi unettamaan, ja taisin ensimmäistä kertaa elämässäni torkahtaa lentokoneessa pieneksi hetkeksi, vau. Takanani ollut kakara tosin potki ja krenasi istuintani muutamaan otteeseen niin, että luulin koneen putoavan. Finnair tarjosi ruokaakin, joku härkä-jutska se oli, ihan ok lentokoneruoaksi.

Laukut tulivat Hesan kentällä nopeasti, meidän laukut ensimmäisten joukossa. Pp lähti hakemaan autoaan parkista, minä suuntasin taksijonoon. Naiskuski ajoi juukelin hitaasti, varsinkin verrattuna menomatkaan, että ajattelin etten koskaan pääse kotiin. Pääsin kuitenkin.

Äitee oli tehnyt jauhelihakastiketta.


Kotimatkalle.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

282# Sicily, 7

Heräämisellä ei ollut tällä kertaa niin kiire, kun päätettiin viettää pääsääntöisesti rantapäivä. Täytyyhän sellainenkin nyt olla. Sen verran herättiin, että ennätettiin aamiaisella taas käydä.

Klo 9.30 käytiin rantakahvilassa ostamassa vettä. Siellä oli vain yksi miestarjoilija, joka oli ehkä maailman vittumaisin. Hän varmasti huomasi, että ilmaannuttiin siihen tiskille vesipulloa lunastamaan, mutta silti hän teki kaiken keittiöjärjestelynsä ennen kun tuli meitä palvelemaan, ja sittenkin tiuski kun meillä ei ollut tasarahaa. Oikea mulkku. En tajunnut ottaa baarin nimeä ylös, eikä sitä näkynyt Google Mapsin Street view'lläkään, niin en nyt pääse varoittamaan kippolasta.

Sitten biitsille. Kyllä me siellä yli 2,5h saatiin vietettyä, rantaleijonien seassa. Enempää ei oikein uskalla kerralla olla, kun aurinkoon tottumaton kroppa voi siitä mielensä pahoittaa. Mutta tuo aika otettiin aurinkoa täysiä, uitiin täysiä.

Vietimme vähän taukoa, kävimme ostoksilla ja kaljalla. Yritimme saada kaffeloista myös spremutaa (miten mulla meinaakin aina iskeä lukihäiriö tämän juoman kanssa), se on sellainen appelsiineista tai lemoneista puristettu mehu. Ensimmäisessä paikassa se epäonnistui, ja saatiin granitaa, se on sellainen jäädyke. Hyvää sekin oli, ei siinä mitään. Menimme sitten aiemmin viikolla käytyyn Lido di Naxos rantabaariin, josta mehut pitkän vaivan jälkeen onnistui. Ensin piti mennä erilliselle kassalle maksamaan, ja sen jälkeen tiskille tilaamaan itse juoma. Omituinen käytäntö. Tosin siinä kaffelassa on moni muukin asia pielessä. Pöydät ja lattia notkuivat roskia, mutta tarjoilijalle ei tullut mieleenkään tyhjentää pöytiä. Hän toi koko ajan uusia juomia uusille asiakkaille, mutta käveli tyhjin käsin pois takaisin keittiöönsä. Uskomatonta. Mutta limonespremutat olivat ytykkäitä ja oikein hyviä.

Käytiin vielä jäähyväisuinnit tekemässä, kun aurinko oli vähän hiipunut iltapäivän tunteina. Matkalla rannalle italoperhe tuli kysymään italiaksi erään maksullisen uimarannan sijaintia. Pp neuvoi italiaksi heille asian, ja osasi vastata kyselyihin että sinne pääsee kävellen, ei tarvitse autoa jne. Ei hassummin kieltä osaamattomalle, kun paikallisetkin jo tulevat kysymään neuvoa.

Illemmalla käytiin vielä drinkillä baarissa. Mä otin margaritan (epäilin sen olevan neitimäinen juoma, mutta onneksi siitä oli väsätty maskuliiniversio) ja Pp tilasi Paradisen. Oikein hyviä olivat. Oli viimeinen ilta, joten päätettiin vielä kerran syödä pizzet. Viintä tilattiin litra, ja se tuntui toimivan aikast hyvin, sen verran on illan tapahtumat hämyssä. Käveltiin rantabulevardia ja ihmeteltiin takanamme operoinutta hääautoa. Jotkut menivät naimisiin, puoli yhdeksän aikaan illalla! Oli niillä siinä pieni ilotulituskin. Aika omituista miten ilotulitus kuuluu kirkollisiinkin juhliin. Sekä omituista ettei se sytytä sen enempää maastopaloja rutikuivassa ympäristössä.

Aamulla olisi aikainen herätys ja lähtö, joten pakkailtiin kamoja valmiiksi. Hotellimme parvekkeelta kuului läheisen Naxoslandia-huvipuiston meteli ja kuulutukset, missä miesääni innostuneesti huuteli jokailtaista "numanca"-mantraansa.

Uinnit on uitu.

lauantai 27. heinäkuuta 2013

281# Sicily, 6

Aamiaisen jälkeen lähdimme taas klo 9.15 bussilla Taorminaan. Tarkoituksemme oli jatkaa sieltä kävellen vuoren huipulla olevaan Castelmolan pikkukylään, joka näkyi hienosti jopa Giardini-Naxoksesta saakka.

Asemalta käveltiin Messinan portille, mutta emme menneet keskustaan vaan jatkoimme mäkeä ylöspäin. Käännyimme oikealle Via Cappuccinille, kävelimme kiviportin ali ja jatkoimme edelleen mäkeä ylös kunnes näimme tiestä erkanevat portaat. Sitten vaan kapuamaan.

Täällä asuu Samperi.

Opaskirjassa kerrottiin, että Taorminasta oli 50 minuutin kävelymatka Castelmolaan. Sinne pääsi toki tietäkin pitkin (5 km), ja sinne oli bussiyhteyskin, mutta mitäs järkeä sellaisessa olisi. Ei, me kävelisimme, vaikka olimmekin varmoja ettei tuota 50 minuutin matkaa oltu meidän kunnoillemme mitoitettu. Meillä oli puolen litran vesipullot, mutta aurinko paistoi kuumasti jo heti aamusta ja juomaa oli syytä säästellä, ettei loppumatkasta tullut noutaja.

Pidimme paljon taukoja, kuvasimme maisemia, saimme sätkyjä meitä pelästyneiden liskojen poukkoiluista. Yhdessä kulmauksessa nähtiin jopa sellainen pitkä musta käärme, hyi saakeli. Se kyllä vähän pelästytti, mutta ilmaantui onneksi vasta loppumatkasta. Ei tiedetty, onko Sisilian käärmekanta miten myrkyllinen, eikä haluttu siitä empiirisesti ottaa selvääkään. Alkumatkan rappusosiolla oli lisäksi kasvit vallanneet portaat, eikä nähty mitä eläimiä jaloissa poukkoili. Osa kasveista oli vielä piikikkäitä, ja mulla shortsit jalassa, joten ne raatelivat ikävästi paljaita sääriä.

Liskoa.

Rinne oli etelänpuolelle, joten varjolepopaikat olivat kortilla. Meiltä meni kapuamiseen reilu tunti. Mäki oli jyrkkää ajotietä tai sitten rappusia (alkumatkasta). Ihmeteltiin, miten joku hullu jaksoi asua täällä, ja millainen kapuaminen tänne aina oli. Ja vaati mäkihyppääjän kaltaista hurjapäisyyttä edes ajaa autolla näitä jyrkkiä ja mutkaisia teitä. Asfalttikin vaikutti sellaiselta, että siinä ei ollut pitoa nimeksikään, saatikka sitten sateella.

Tie vie.

Ylöspäin.

Päästiin perille. Castelmolan yläpuolella oli vielä linna, joka oli kuitenkin nyt remontissa eikä sinne päässyt. Kävelimme vähän aikaa kylän ahtailla kaduilla. Täällä oli niin ikään julkkiskahvila San Giorgio, johon emme kuitenkaan menneet. Pistäydyimme perhetrattorio Le Mimosessa, tyydyimme pelkkiin Cappucinoihin. Omistajaperhe tappeli erittäin kovaäänisesti keskenään, se vähän häiritsi, mutta kun tilasimme laskun niin muuttui ääni kellossa. Tarjoilija jopa tuli kättelemään meidät lähtiessään.

Käveltiin vielä hetki Castelmolassa, tsekattiin kirkko. Olihan täälläkin baareja ja kahviloita, mutta harmi ettei löydetty niitä heti aluksi. Ostettiin vielä vesipullot, ja sitten etsittiin toinen kulkureitti ulos kylästä, takaisin Taorminaan.

Se oli helpompi kävellä, vaikka maasto oli kivikkoinen. Mutta alamäkeä, niin ei tarvinut juurikaan pitää taukoa. Saavuimme lopulta ajotielle ja siinä vaiheessa tapahtui eksyminen. Meillä ei ollut kunnollista karttaa alueesta, eikä ainakaan sellaista johon olisi kadunnimet merkitty pedantisti. Tiesimme kuitenkin, että alaspäin jatkamalla meidän on pakko tulla viimeistään Giardini-Naxokseen. Päädyimme kuitenkin jo Taorminan toiselle portille, Catanian portille, jossa olimme jo aiemminkin vierailleet.

Etsimme ruokapaikan, Il Ciclopen. Se oli logonsa perusteella vähän niin kuin kyklooppi. Ihmeteltiin, miten yksisilämäisellä voi olla kuitenkin kahdet kulmakarvat? Syötiin pastalounaat, juomaksi kalja.

Kierreltiin vähän kauppoja, jos olisi löytynyt ostettavaa (ei löytynyt). Vanhempaan suomalaispariskuntaankin törmättiin, he pyysivät ottamaan parikuvan itsestään. Käväistiin Naumaciessa, joka jäi aiemmalta visiitiltä bongaamatta. Siinä nyt ei ollut juuri mitään näkemistä, pelkkä tiilinen seinä, mutta joskus muinoin tämä oli ollut urheilijoiden treenisali, ja josta sittemmin tuli nymfien paikka.

Otimme bussin takaisin Giardinoon, saatiin istumapaikatkin tällä kertaa. Käytiin uimassa. Nähtiin sellainenkin omituisuus, kun nainen ajoi sähköisellä partakoneella miehensä selkäkarvoja, hyi. Meiltä se ei olisi edes onnistunut, koska oma vehkeeni posahti partaa ajaessa useiksi palasiksi, jättäen aikamoisen siivon hotellin vessaan. Huomasin niskan palaneen, vaikka yritinkin sitä päivän aikana suojella aurinkorasvalla ja lippiksellä.

Lämmöt kohillaan.

Sitten suihkun kautta paukuille baariin. Ostettiin tuliaisia vielä ennen illallista, joka nautittiin Il Pipo-ravintolassa. Päivä oli kiva, yksi onnellisimmista koko loman aikana.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

280# Sicilia, 5

Vuorossa oli taas vähän aikaisempi herätys, eli klo 7.30. Syötiin aamiainen, ja lähdimme sitten bussiasemalle. Tarkoitus oli lähteä klo 9 bussilla Cataniaan.

Pp kävi ostamassa lippukojusta tiketit sujuvasti italiaksi. Meno-paluu oli kahdelta yhteensä 13,20€, joten aika halvalla päästiin, kun matkaa oli suuntaansa 50 kilometriä. Bussi tulikin täyteen, ja saatiin viimeiset istuinpaikat toiseksi viimeisestä rivistä. Osa joutui istumaan lattialla. Matka kesti noin tunnin, moottoritietä. Bussi jätti meidät katupysäkille, lähtöpysäkki on eri paikassa, muurien sisällä.

Lähdimme kävelemään Via VI Aprilia pitkin ja käännyttiin Via Vittorio Emanuelle kadulle. Kaupunki oli varsin ruma. Moneen kertaan tämäkin paikka oli tuhoutunut, milloin sodassa, milloin tulivuorenpurkauksessa tai maanjäristyksessä. Nyt talot olivat röttelöitä, tummanpuhuvia laavakivestä johtuen. Seiniä oli töhritty. Roskaista.

Käytiin ostamassa vedet, maksoivat 35 senttiä puteli. Varsin halpaa, kun turistikaduilla samasta aineesta sai pulittaa euron. Noin kilometrin taivallettuamme tulimme Il Duomo aukiolle, jossa käytiin St. Agatan ja Il Duomon kirkoissa. Ne olivat lähes vierekkäin, vain katu halkaisi ne toisistaan. Outoa ajatella, että kirkot piti rakentaa vieri viereen. Kunkin kirkon ovensuulla päivysti kerjäläisiä. Aukion keskellä oli elefantti-suihkulähde. Silläkin oli joku oma tarinansa, jota en nyt tätä kirjoittaessa enää muista. Maapallo-obeliski keikkui suihkulähteen nokassa.

Suihkulähteellä Catanian ytimessä.

Poikettiin torin laidalla olleeseen kahvioon Cafe Freddolle, nekin olivat hinnoiltaan puolet siitä mitä aiemmin Taorminassa, vaikka luulisi tämänkin paikan olevan turistien suosiossa jos jonkin. Jatkettiin matkaa kalatorille, jossa oli mielipuolinen tungos, meteli ja tietysti kalanhaju. Piti olla tarkkana ettei saanut kauppiaiden huuhtomia vesiä kintuilleen.

Tulimme Castello Ursinoon, joka oli nimensä mukaisesti eräänlainen linnoitus. Opaskirjan mukaan sinne piti olla vapaapääsy, mutta sisällä kauppasivat lippuja. Siellä oli jokin taidenäyttely, joka meitä ei kiinnostanut sen vertaa, että oltaisiin sisäänpääsymaksu maksettu, joten lähdimme tyhjin käsin pois. Vähän linnoituksen ulkopuolella näin miten ryysyläinen toimitti nipun 20€:n seteleitä pukumiehelle. Mikä lie mafiakauppa siinäkin. Muutenkin porukka oli vähän karskimman näköistä kuin Taorminassa ja turismipaikoissa. Mustia näkyi Taorminan lähelläkin jonnin verran, kauppaamassa yleensä aurinkolaseja ja muunlaista rihkamaa. Täällä oli huomattavasti enemmän myös kerjäläisiä, jotka lapsineen ruinasivat rahaa. En tiedä olivatko ne romanialaisia vai italialaisia.

Palasimme Il Duomo-aukiolle ja lähdimme kävelemään Via Etnea-katua ylöspäin. Se oli Catanian ostoskatu. Leveä olikin, mutta kaupat olivat jotenkin kolkkoja, ja paikallisille ihmisille suunnattuja. Alueella oli tosin myös markkinat, ja hetken aikaa jaksoimme ratsata tarjontaa. Siellä myytiin kaikkea kaloista lihoihin, vaatteista röökiin ja viinaan. Ahtaat välit ja väentungos sai meidät kuitenkin kiirehtimään pois paikalta.

Kävelimme Villa Bellinin puistoon, joka tarjosi varjoja ja istuinpenkkejä. Se sopi meille, ja lepäilimmekin siellä tovin. Katselimme ihmisiä ja puluja. Oli mikä tahansa paikka maailmassa niin pulu on aina samanlainen paikassa kuin paikassa.

Bellinin puisto Cataniassa.

Alkoi hiukomaan ja aloimme etsimään lounaspaikkaa, ja sitä saikin etsiä aika tovin. Näin iso kaupunki - lähes 300 000 asukasta, mutta ei yhtään kelvollista ravintolaa. Pelkkiä kahviloita. Onneksi aiemmin joku nainen oli antanut flaijerin, joten käppäiltiin sinne, trattoria La Collegiataan. Se oli ihan jees valinta, täynnä ihmisiä eikä hinnatkaan olleet pahat. Pp söi salaatin, minä spaghetin jonka huljuttelin alas oluella.



Kadut Catanian.

Naamaa kiristi, iho tuntui palaneelta. Lähdimme käppäilemään kohti bussiasemaa, matkalla ostimme vielä vedet. Pienen aikaa meni ennen kuin löysimme muurien sisäpuolisen bussiaseman. Onneksi lippu oli jo ostettu, koska ei tosiaan ollut hajua mistä varsinainen lippu olisi pitänyt ostaa jos sellaista ei olisi ollut. Aika kuuma oli istuskella odottelemassa bussia - mitään erillistä rakennusta ei ollut vain pelkkä katos laiturialueineen. Jokin heebo siinä kävi krääsääkin kauppaamassa.

Bussi tuli myöhässä ja siellä oli jo ihmisiä, todennäköisesti bussi oli käynyt ensin lentoasemalla. Istumapaikat kuitenkin saatiin. Matka meni takaisinkin päin varsin nopeasti, kuski painoi reippaasti kaasua ja popitteli varsin kovalla Mark Knopfleria ja REMiä. Moottoritie on kiva. Täällä oli tietullit, mutta bussilla on niin sanottu telepass, jolla pääsee nuo tullit ohittamaan. Ei siinä matkassa tainnut lopulta tuhrautua kuin 40 minuuttia.

Kävimme uimassa, kauppa oli luonnollisesti vielä kiinni siestan vuoksi. Hotellissa kävimme suihkussa, ja sen jälkeen kävimme ostamassa Pp:lle jotain hänen tarvitsemiaan juttuja apteekista ja sen jälkeen La Vela -ravintolaan illastamaan. Oli kerrankin hyvä ruoka, varmasti reissun paras. Silti mä ihmettelen, miten italialaiset eivät pääsääntöisesti osaa ruokaa tehdä. Olen aina pitänyt sitä kuitenkin ruoka-maana. Mä söin kanan, ja Pp spaghetin. Alkuruoat ovat yleensä jaettu Antipastiin, pääruoka Primi plattoon ja di Secondiin. Olisi tarkoitus että syötäisiin molemmat pääruoat, mutta turisteilta ei kuulemma ole munaus tilata vain toista ruokaa. Koska oltiin syöty jo lounas, niin yhdelläkin ruoalla pärjättiin. Jälkkäriksi espressot, ja testasin vielä grappaa, joka oli parempaa mitä oletin. Yleensähän sitä verrataan suomalaiseen metsäpontikkaan.

Suomalaisia oli ravintolassa muitakin, mutta emme antaneet sen häiritä. Ilma oli viilennyt +24 asteiseksi.


Meri sentään oli kaunis.

torstai 25. heinäkuuta 2013

279# Sicily, 4

Ei tarvinnut herätä aivan niin aikaisin kuin edellisenä päivänä, mutta aamiaiselle piti ennättää silti. Lisäksi opas oli käymässä taas aamiaisella, ja kysyttiin siltä muutama mieltä askarruttava kysymys.

Aamupäivällä menimme Naxoksen arkeologiselle kaivaukselle. Siellä oli ilmeisesti jotain vanhoja kaivauksia jne juttuja. Alue oli varsin laaja, joten pitihän se käydä tsekkaamassa. Parin euron sisäänpääsymaksu ei päätä huimannut.

Ensiksi tsekattiin pienehkö museorakennus, jossa oli näytillä kaivauksista löytyneitä esineitä, palasista liimattuja kippoja ja kappoja. Henkilökunta jylisi, että valokuvia ei saanut ottaa. Oltiin ainoat asiakkaat, henkilökuntaa tuntui olevan järjettömästi. Kirjoitettiin nimet vieraskirjaan, ja huomattiin ettei paikka mikään yleisömagneetti ollut edellisenäkään päivänä.

Mentiin ulos kaivauksille. Liskot juoksentelivat jaloissa. Kaivauksia oli laajalla alueella, mutta ne olivat vain matalia kivisokkeleita tai palanen muuria. Näimme kaksikon tekemässä kaivauksia. Toinen nosti lapiollisen hiekkaa kottikärryyn ja toinen sitä sihvilän kanssa selvitti.

Oli paahtavan kuuma, eikä alue oikein tarjonnut varjoa emmekä olleet älynneet ottaa juotavaa mukaan. Kurkkua alkoi nopeasti kuivaamaan, hiki valui selästä noroina. Edelleenkään emme nähneet ainuttakaan muuta turistia.

Eksyimme vahingossa sellaiselle sivukujalle joka huomaamatta muuttui rämeiköksi. Sitten alkoi kuulua huutoa puistosta, tai ainakin takaatamme. Musta arvokkaan näköinen mersu seurasi meitä pienen matkan takana mafiatyyliin, ja sisällä istuvat kaksi pukumiestä meille huutelivat. Päättelimme, että meillä on ei-haluttu suunta, joten käännyimme takaisin. Päätimme suksia koko alueelta veks, kun touhu vaikutti niin arveluttavalta ja olimme lisäksi kuumissamme ja janoissamme. Musta mersu seurasi meitä loppuun saakka.

Pysähdyimme kahvilaan ja otimme jääkahvit ja 1,5 litraa vettä. Niillä sai janon sammutetuksi. Käveltiin hieman ja ostimme postikortteja eräästä puodista, onneksi saimme myös tarvittavat merkit sieltä, vaikka laskutoimitus näytti tuottavan suuria vaikeuksia kaupan kahdelle myyjälle. Palasimme hotellille syömään kevyt (?) sipsilounas ja skriivaamaan kortit.

Menimme rannalle. Oli aika kuuma, mittarimme mukaan +31, mutta auringonteho tuntui hyvinkin kuumalta. Hotelliin suihkuun ja pienille päikkäreille, ja sitten Lido di Naxos-baariin mojitoille. Juoma oli suht tuju, mutta muuten paikka oli perseestä, hidas palvelu, epäsiisti, lapsikerjäläisiä pyöri kinuamassa rahaa.

Drinksuilla.

Kävelimme hieman rantakadulla ja ihmettelimme paikallisten parkkeerausröyhkeyttä. Autot jätettiin tasan siihen kohtaan missä oli pistäytymisasiaa, valmiiksi parkissa olleet sumputettiin jumiin. Näimme bussin joka ei mahtunut ohittamaan tällaista sumaa. Hän paineli pitkät tovit äänitorvea, kuten myös hänen takanaan tulleet autot, kuvitellen että joku tulisi siirtämään keskelle tietä parkkeeratut autonsa pois tieltä. Eipä tullut. Liikenneruuhka kasvoi siihen malliin, että kuski lopulta kurvasi pitkin jalkakäytäviä ohittaen suman, soitti kännykällään jonnekin ja ilmoitti rekisterinumeron eteenpäin.

Autot ovat myös yllättävän vanhakantaisia ja lommoisia ja naarmutettuja. Eikös Suomessa pitänyt olla Euroopan vanhin autokanta? En tiedä sitten millaisia autoja pohjois-Italiassa on, mutta nämä olivat ainakin täysiä pommeja.

Liikenteessä.

Kävimme illastamassa Villa Pamar -ravintolassa. Aluksi tuuli aika kovasti, tehden illan jopa himpun verran viileäksi. Tilasimme jälleen pizzet. Antaisin arvosanan 3/5, maulle, mutta palvelu oli hidas, jopa tarjoilija sitä pahoitteli, joten päätimme sen antaa näkyä tipeissä. Pp puolestaan rankkasi pizzen maun täydelliseksi, vaikka saikin siitä jonkin allergisen reaktion.

Huomioitavia asioita:
- Italian autokanta on ikivanha
- Parkkeerauskulttuuri

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

278# Sicily, 3

Retkipäivä, joten piti herätä ja nousta jo klo 7.30. Toisaalta, eihän sitä kallisarvoista lomaansa voi tuhlata nukkumalla puoleen päivään. Sitä varten on olemassa viikonloput.

Aamiainen oli hieman erilainen kuin edellispäivänä, joskin runko pysyi samana. Käytiin vaihtamassa huoneessa retkikamat (Etnalle oli suositeltu otettavaksi mukaan myös lämmintä vaatetta, sillä ylhäällä 2000 metrissä oli kylmä). Menimme noutopaikkaan odottamaan bussia, sinne tuli meidän hotellista vielä pari muutakin seuruetta, ml. naapurimme, jonka Pp oli nimennyt isokalsari-perheeksi, kun perheen isä iltaisin kekkuloi parvekkeellaan valtavankokoisilla kalsongeillaan.

Haimme seuraavasta hotellista lisää retkeläisiä, jotka näyttivät kuitenkin tehneen oharit, koska noutopysäkki oli tyhjä. Opas häipyi lähes vartiksi, arvelimme että hän joutui hakemaan retkeläiset hotellihuoneen vuoteesta saakka. Myöhästyjät saatiin lopulta bussiin saakka ja he paljastuivat samaksi sketsi-pariskunnaksi joihin olin kiinnittänyt huomiota jo matkalla lentokentältä hotellille. Ukko oli vanha, samanlainen tukka kuin Juicella mutta harmaantunut. Nainen oli homssuinen, käveli omituisessa asennossa ja tukka sen näköinen ettei harjaa ole siihen juuri käytetty. Pariskunnan ominaisuutta tuki se, että ukko oli puolikuuro ja hänelle piti asiat huutaa ja hän vastasi itsekin huutamalla ja nainen puolestaan oli tyhmä kuin jokin kivivene.

Opas oli sen sijaan pätevä. Hän hölisi hyvän tietopaketin matkalla Etnalle, jonne oli noin puolentoista tunnin bussimatka. Ajettiin ensin moottoritielle ja sitten yhä pienemmille ja kapeimmille vuoristoteille, maiseman muuttuessa ylöspäin mentäessä ensin havupuisemmaksi ja lopulta pelkäksi laavamaisemaksi. Opas kertoi, että täällä sataa lunta talvisin 10 metrin hanget, ja alueella on hiihtokeskuksiakin.
Perillä 2000 metrissä oli varsin pilvinen keli (opas sanoi että se johtui tulivuoren magneettiperäisyydestä, joka keräsi pilvet vuorelle - me emme tätä ihan nielleet) eikä maisemia merelle asti niin hyvin näkynyt. Lämpöä oli 18 astetta, joka tuntui edellispäivien helteisiin verrattuna kylmältä. Maisema oli musta laavasta. Sanottiin, että laavakiveä ei saisi ottaa mukaan, mutta vaikka sitä louhittaisiin täältä niin mihin se muka loppuisi? Uutta laavakiveä saattoi sitä paitsi syntyä jatkossa lisää, mistäs sen tietäisi? Toisaalta, jos laavan kestää jäähtyä 8 vuotta (!), niin onhan se pitkä prokkis.

Pilvistä.

Etna itsessään oli noin 3300 metriä, joskin se korkeus saattoi kasvaa purkausten yhteyksissä jonkin verran. Etna on aktiivinen tulivuori, ja oli tänäkin vuonna purkautunut jo toistakymmentä kertaa, joskin huhtikuusta lähtien ollut varsin rauhallinen. Purkausten suuruus vaihteli massiiviseesta tuhosta pieniin kipunapäästöihin. Suuria uhkia lähiasetuksille ei ollut sitten vuoden 1992, jolloin yksi kylä meinasi hukkua laavaan, mutta amerikkalaiset saivat laavavirran pysäytettyä pommituksilla. Tie oli rakennettu tähän 2000 metriin saakka, ja tässä oli ravintola ja köysiratahissi kohti huippua, jonne olisi päässyt 65€:n hintaan, mutta se olisi vienyt aikaa 3 tuntia, joten siihen meillä ei aika riittänyt (loppumatka hisseiltä huipulle olisi pitänyt vielä tehdä jeepillä).

Meille siunattiin aikaa noin puolitoista tuntia tutustua lähialueeseen. Tässäkin oli kaksi kraateria, jotka olivat syntyneet vuoden 2001 purkauksessa, jolloin alue oli pahoin tuhoutunut. Sen jälkeen rakennukset ja hissit olivat rakennuttu uudelleen.

Toinen kraatereista oli pienempi ja matalampi, mutta se vaikutti niin lelulta, että päätimme lähteä tutustumaan suuremmalle kraaterille. Opas oli kertonut sen olevan enempi seikkailuhenkisille, koska kiipeäminen huipulle vaati kuntoa ja jalkojen alla oli liukasta irtosoraa. Tämän huomasimmekin heti kättelyssä, koska jyrkkää ylämäkeä oli erittäin vaikea kävellä soran vuoksi, saatikka alaspäin tuleminen näytti olevan vielä vaikeampaa.

Kraaterin reunaa kiersi tasaisempi polku, mutta olivat jyrkkäreunaisia. Mitään turvakaiteita ei ollut, jotka olisivat luoneet edes psykologisen turvan. Kraaterit olivat tukkeutuneet, joten ne eivät olleet enää avonaisia, mutta silti pudotus pohjalle olisi kivempi jättää kokematta. Irtosoraa reunalla ja jos siihen olisi astunut ja jalka luiskahtanut alas, niin se olisi ollut menoa se. Mä en oo ennen skagannut korkeita paikkoja, mutta nyt alkoi huimaamaan niin saatanasti. Itse pysyttelin keskellä polkua, en voinut ihailla ollenkaan maisemia, vaan pidin katseen tiukasti kengänkärjissä harha-askelten pelossa. Mun vatsassa velloi, ja teki pahaa katsella ihmisiä - lapsiakin, huolettomasti juoksentelemassa eessun taassun lähellä polun reunaa. Hyi helvetti.

Kraaterin reunalla.

Kraateriin oli tietysti italialaiseen tapaan heitetty kaikki turha irtoroska käsistä. Näin sitä arvostetaan luonnonpuistoa etelässä. Uskomatonta.

Olo vähän helpotti kun päästiin kaikkein jyrkkäreunaisimmasta kohdasta eroon tasaisemmalle osuudelle. Siinä meidän edessä käveli joku pulska nainen, jota epäilin saksalaiseksi. Yhtäkkiä hänen sandaalinsa näytti jäävän terävään kiveen kiinni. Muija pelmahtaa nurin, mutta ennättää kääntää ilmassa vartalonsa niin että laskeutuu perse edellä röpelöiselle kivialueelle. Hän näyttää kieriskelevän kivikossa kuin hevonen piehtaroimassa ruohikolla, päättäessään esityksensä noin puolen minuutin kirskuvaan pieruun. Verinorot valuivat hänen käsistä ja jaloista sotkiessaan naisen valkoiset vaatteet ja käsiveskan tyystin. Kysyttiin kyllä, että loukkasiko hän itsensä pahasti. Nainen valehteli että ei, ja pääsi kömpimään omin voimin ylös, joten hylkäsimme sitten hänet. Kyllä sen sudet sieltä syö.

Lopputaival oli helppoa, eikä enää huimannut joten siinä mielessä ok. Silti olin ihmeissäni, miten mulle otti tuo retki niin koville. Meillä oli vielä hieman aikaa, joten käytiin kahviossa ottamassa Pp:lle jäätee, ja itse tarvitsin hieman vahvempaa, joten otin oluen. Ravinteli oli täynnä ihmisiä, ja varsin sekalainen tilausmetodi siellä vallitsi.

Terassilla juotiin juomat kylmyydestä huolimatta, ja kävin vielä vessassa ennen kuin pakkasimme itsemme bussiin ja lähdimme tulemaan alaspäin. Emme onnistuneet bongaamaan kesykettuja, joita alueella oli kuulemma. Ihmiset olivat ruokkineet näitä niin, että olivat vieraantuneet luonnosta. Jokin isompi lintu - olisiko ollut varpushaukka - nähtiin kyllä taivaalla kaartelevan.

Pysähdyttiin Zafferana Etnea -nimisessä kylässä, juuri siinä samassa mikä melkein jäi laavavirran alle vuonna 1992. Siellä oli jo vähän lämpimämpää. Menimme sellaiselle hunajatilalle, nimeltään Oro d'Etna. Meille esitettiin hunajan valmistustapoja, ja sitten maistatettiin erilaisia hunajia ja siitepölyä. Oli siellä sitten viiniä ja oliivituotteita ja jos jonninlaista tahnaa. Se siitepöly vaikutti niin mielenkiintoiselta, että päätin itsekin ostaa sellaisen purnukan kotiinviemisiksi.

Pihalla oli myös ampiaispesä, ja pörriäisiä tietysti jumalattomasti, mutta niitä ampiaisia ei tarvinnut pelätä. Ne eivät olleet ihmisistä kiinnostuneita. Viiniköynnöksistä tai muusta putoili kuitenkin kovasti muurahaisia päällemme, ja tuntui koko loppupäivän että niitä kutitteli paitojen alla.


Kommunistinen hunajatehdas.

Seurailimme hyväntahtoisina sketsipariskunnan edesottamuksia. Nainen kinusi ukoltaan rahaa, joka kovaan ääneen kiroillen ja naistaan sättien antoi puuttuvat eurot. Niin junttia pariskuntaa ei olla kyllä ennen nähty. Mun sanat eivät riitä kuvailemaan sitä heidän kohellusta. Ihme kyllä onnistuivat loppupäivän osumaan oikeaan aikaan bussille, eikä näitä tarvinnut erikseen enää odotella.

Retki oli vain puolipäiväretki, joten olimme takaisin hotellilla jo klo 14 aikaan. Menimme uimaan ja sieltä sitten kauppaan. Mä olen ennenkin huomannut, että kun käyn meressä uimassa ja kuivattalen ja laitan paidan päälle, niin mua alkaa pistelemään selkään niin saatanasti. Niin nytkin. Pistely loppuu heti kun ottaa paidan pois päältä. Suihku vie pistelyn niin ikään veks. Outoa.

Kävimme Bar Oasissa ottamassa Gin Tonicit ja sen jälkeen bussiaseman kaupassa. Tällä kertaa se oli auki. Kauppa oli alueen paras, mutta on vaan niin kovin nihkeästi auki. Mutta valikoima oli parempi kuin keskustan kaupassa, ja väljemmät käytävät.

Kävimme illastamassa La Capannina-ravintolassa. Ruoka oli parempi kuin edellisenä päivänä, joskin maksoikin 50€ tippeineen. Jotkin kirkolliset juhlatkin olivat käynnissä, kun vuoroin soitettiin kirkonkelloja ja vuoroin räiskyivät ilotulitteet tummenevassa illassa. Olisi ollut kiva tietää mitkä juhlat ne olivat.

Ruoan jälkeen käveltiin vielä ja bongattiin kisseperhe pentuineen hotellimme edestä. Seurasimme niitä hetken aikaa kunnes kusihätä pakotti palamaan hotellille.


Illan varjoon.


Aterioiva kisseperhe.

Huomiotavia asioita:
- Irtokissoja liikkui alueella, kuten etelänmailla yleensäkin, kovin ovat pienikokoisia. Koiria on niin ikään paljon, mutta niistä pidetään huoli, ja ne eivät ole kulkukoiria.
- Roskaamisen lisäksi italot kunnostuivat myös käymällä sähkökaapin takana kusella, naisetkin. Ihan niin kuin Suomessa.
- Vaikka olemme turistikylässä, niin silti suurin osa turisteistakin on italialaisia.

tiistai 23. heinäkuuta 2013

277# Sicily, 2

Maanantaiaamu. Nukuin kohtalaisesti, tosin heräsin klo 3.40 tukkoiseen nokkaan ja kusihätään. Kumma juttu miten allergia vaivasi täälläkin. Olo oli nahkea, vaikka peittona oli pelkkä lakana.

Nukahdin kuitenkin uudelleen ja nukuin kellonsoittoon saakka, eli kahdeksaan. Aamiaiselle päästiin klo 8.30. Se oli positiivinen yllätys, sillä olin varautunut vain kahviin ja kroissanttiin, mutta täällä tuli kokin väsäämä kylkiäislautanen oheen. Siinä oli kinkkua ja metwurstia, juustoa, vaihteleva määrä munaa, tomaattia ja monesti joku päivän erikoinen, joka saattoi olla leivitettyä munakoisoa tai kalapuikko tai joku muu omituisuus. Kaffestakin sai valita mieleisensä tai toki teen. Paria eri mehua oli valittavana ja jugurttia. Toisesta pöydästä sai valita hedelmäsalaattia ja siinä oli makeita leivoksia (jäi testaamatta tämä).

Opas tuli käymään klo 9. Buukattiin seuraavalle päivälle Etna-retki, ja kyseltiin vähän miten paikallisbussilla liikutaan jne.

Käytiin vaihtamassa kamat ja lampsittiin sitten 10 minuutin matkan päähän bussiasemalle. Ostimme pienestä kojusta meno-paluu bussilipun Taorminaan. Jos vain lipunmyyntikoju on, niin meno-paluu lippu kannattaa ostaa siitä, koska kuski ei lippuja myy kuin pelkästään välipysäkeiltä. Meno-paluun hinta oli 2,80€, joten sikahalpaa etten sanoisi, varsinkin kun Taorminaan on kuitenkin puolen tunnin bussimatka. Etäisyydestä en osaa sanoa, koska Taormina on 230m merenpinnan yläpuolella, ja sinne pääsi vain kiermuraista ja hidasta serpentiinitietä. Tie oli kapea, ja välillä jouduttiin mutkissa peruuttelemaan, pelkkä pieni kaide vain erottamassa tien ja jyrkänteen, joten heikkohermoisille kuskeille bussikuskin virka ei sovellu.

Taorminan päässä bussiasema on vähän kaupungin ulkopuolella, joten käveltävää jäi ennen kuin päästiin Messina-portin kohdille, josta voi ajatella kaupungin "virallisesti" alkavan. Ostimme ensitöiksemme vedet, nestehukka on täällä kuumuudesta johtuen todellinen uhka.

Kaupunkia halkoi noin kilometrin mittainen pääkatu, joka oli muutettu kävelytieksi. Kummallakin puolella oli liikkeitä, melkeinpä pääsääntöisesti vaateliikkeitä. Ei mitään sellaista turistikrääsäkauppaa juurikaan, vaan ihan paikallisillekin suunnattuja.

Käytiin Pyhä Katariinan kirkossa, joka ei ollut mitenkään ihmeellinen. Italiassa kun oltiin, niin täällä oli kirkkoja joka mutkalla, ja ne muistuttivat kovasti toinen toistaan. Ehkäpä niille on sitten kaikille kysyntänsä, varmasti niitä oli bygattu eri vuosisatojen aikana lisää. Taormina oli kuitenkin varsin vanha kaupunki, jos verrataan vaikkapa kaupunkeihin jotka meillä luetaan vanhoiksi (Porvoo, Turku, Hämeenlinna). Oli muistaakseni perustettu 700 eaa, joten ei tuota voi miksikään nuorukaiseksi enää sanoa.

Kirkon vieressä oli joku museo / turistirakennus, jolla oli toki hieno fasiliteetti muttei me käyty siinä kun ei kumpaakaan se kiinnostanut. Sen sijaan Katariinan kirkon takapihalla oli vanha roomalainen teatteri, tai sen jäännökset. Sekin oli ikivanha, rakennettu ensimmäisellä vuosisadalla. Käytiin kuvaamassa paikka, ei maksanut mitään. Eipä siellä muita ollutkaan, meidän jälkeen raunioita jäi ihmettelemään tosin joku toinen pariskunta.

Jatkettiin kävelykatua eteäpäin, ja saavuttiin 9.huhtikuuta-nimiselle aukiolle. Siitä levittäytyi huisi näköala alas jyrkkää vuorenrinnetta merelle ja Giardini-Naxokseen. Aukiota ympäröi kirkko, kellotorni sekä 1600-luvulta peräisin ollut rakennus joka oli sittemmin muutettu kirjastoksi. Kellotornin vieressä oli kahvila Wunderbar, jossa julkkikset ovat käyneet virkistämässä itseään. Me emme käyneet siinä, vaan kellotornin jälkeisessä Irish pubissa, jossa ei ollut juuri muuta irlantilaista kun nimi, tosin sisätiloihin emme tutustuneet vaan nautimme terassin varjossa Cafe Freddot, eli jääkahvit. Hyviä. Hinnat olivat turistiluokkaa, 8€ maksoivat yhteensä pienestä lasillisesta kaffetta.

Jalat ja olemus sen verran virkistyi että jatkoimme jälleen eteenpäin. Tulimme Piazza del Duomolle, jossa nimensä mukaisesti löytyi iso kirkko sekä 1600-luvulla pykätty suihkulähde (millainenkohan vedentulojärjestelmä silloin onkaan ollut?). Ihmiset jopa joivat suihkulähteestä, Pp:kin. Minä rohkenin vain kostuttamaan sillä naamani.

Tsekattiin kirkko, nimeltään San Giuseppe. Ovella istuskeli kerjäläinen lanttia anelemassa, kuten melkein kaikkien kirkkojen ovella.

Tulimme lopulta kaupunginmuurin toiseen päähän, Catanian portille. Kävimme ostamassa uudet vedet, ja sen jälkeen poikkesimme kaupungin muurin sisäpuolelle vielä Palazzo dei Duchi di Santo Stefanoon, joka nimensä mukaisesti oli jonninlainen palatsi, kuulunut 1300-luvulla herttuoille. Mikäs siinä, ihan viehättävä piha-alue ja hienot näköalat, ja varmaan rakennus ollut loistelias tuohon aikaan. Toisen maailmansodan aikana rakennus oli tietysti pommitettu paskaksi, ja sittemmin entisöity, mutta alkuperäisyys oli toki karissut.

Menimme kaupunginmuurin ulkopuolelle ja jatkoimme alas Via Roma-näköalakadulle. Täällä ei ollut jalkakäytäviä. Autoja ja mopoja suhahteli ohi vähän väliä, mutta näkymät olivat hienot.

Näkymiä kelpasi ihailla.

Alkoi tulemaan tunne että iho palaa, joten poikettiin lounaalle hiljaiseen Mirage-pizzeriaan, josta ei kuitenkaan tähän aikaan saanut pizzaa. Eipä sillä, että sitä oltaisi otettukaan kun juuri edellisiltana syötiin. Minä otin spaghetti bolognesen, Pp salaatin. Molemmat olivat hyviä. Kävin vessassa ja luulin sen olevan vapaa kun ovi ei ollut lukossa, vaan siellä oli sittenkin joku urpo. Näytti ihan sellaiselta mafiaukolta kampaamassa tukkaansa ja lähes kolkkasin sen avatulla ovella. En tiedä mitä ukko sanoi kun en noita italialaisia kirosanoja niin hyvin hallitse, mutta miksei se voinut laittaa sitä ovea sitten säppiin?

Jatkoimme matkaa ja tutustuimme viereiseen Public Gardeniin, puutarhaan. Siellä oli mukavan varjoista. Kukkaa ja kasvia, liskoja metsästävä komea kisse, sekä jotain pystejä ja sotamuistojuttuja.

Liskoista nauttiva kisse.

Poistuimme puistosta ja jatkoimme ylämäkeä ja nousimme raskaat raput ylös. Saavuimme kadulle jota pitkin pääsimme Teatro Gregolle. Tämä katu oli niin turistien kuin turismikrääsäkauppiaidenkin suosiossa.

Teatro Gregolle maksoi sisään 8€ / naama, hinta vähän ärsytti mutta koska oltiin tänne saakka tultu ja se oli sitä paitsi Taorminan ykkösnähtävyys, niin pakkohan se oli maksaa. Amfiteatterin tarkkaa rakennusaikaa ei tiedetty, mutta kreikkalaisten hanke se oli ollut ja epäiltiin sen olevan niinkin vanha kuin 700-luvulta eaa. Teatteri oli edelleenkin käytössä, ja alaosaan oli istutettu helvetin rumat valkoiset muovi-istuimet eikä itse puinen lavakaan ollut mikään viehko. Täällä oli filmifestivaalia ja jotain oopperajutskaa. Näköalat olivat todella hienot. Käytiin vielä huipulla kuvaamassa maisemat ja nautittiin hetki pienestä tuulenvireestä, joka vähän kuivatti hiestynyttä olemustamme.

2500 vuoden ikään ehtinyt kreikkalainen teatteri.

Palasimme alas takaisin kaupungin ulkopuolella olevalle bussiasemalle, vesikaupan kautta. Sinänsä kävi hyvä tuuri, että ehdimme juuri lähtevään bussiin (bussit Taorminan ja Naxoksen välillä operoivat noin puolen tunnin välein, aikataulu on viitteellinen, mutta suurin piirtein lähtöaika oli 15 yli ja 15 vaille), mutta bussi oli niin täynnä ettei meille liiennyt istumapaikkoja, vaan jouduimme seisomaan suurimman osan matkasta kiemurtelevilla vuoristoteillä.

Giardini-Naxoksen bussiaseman (nimeltään Recanati) puoleinen kauppa oli yllättäen taas siestalla, joten ei voitu siinäkään käydä poikkeamassa. Pistäydyttiin hotellilla hakemassa uintikamat ja käytiin rannalla uimassa, ja poikettiin sitten keskustan kaupassa hakemassa juomat. Hotellilla vähän levättiin jne.

Illalla syötiin pitkän kaavan mukaan La Conchiglia-ravintelissa. Söin kalaa alkuruoaksi ja lihaa pääruoaksi, se oli kallista ja jopa pahaa. Lihaa eivät italialaiset osanneet tehdä, mutta yllätys oli että kalakin jäi niin heikoksi. Valkoviini oli lämmintä, joskin se oli ainoa mikä oli halpaa. Arvostelut 2/5.

Kaupastakin myöhästyttiin minuutin verran, se oli mennyt kiinni klo 21, joten iltaparvekekaljat piti hakea taas turistimyymälästä.

Huomioitavia asioita:
- Vaikka italot eivät pidä huolta ympäristöstään, niin itsestään kyllä. Turhamaisuus on valttia. Ukoillakin bodatut kropat ja sikspäkki-vatsat ja liimaletit.
- Englantia ei juuri puhuta vaikka turistipaikka onkin.
- Supermarketteja vähän, ja nekin ovat useimmiten kiinni.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

276# Sicily, 1

Ja matkarapsaa sitten kehiin.

Oltiin Pp:n kanssa viikkoa aikaisemmin buukattu äkkilähtö Sisiliaan, Italiaan. Kohde valikoitiin oikeastaan sattumalta, ehkä vähän hinnan ja lähtöpäivänkin mukaan. Kumpikaan meistä ei aikaisemmin ollut Sisiliassa käynyt, joten sekin puolsi matkakohdetta.

Lähtöpäivä oli sunnuntai. Tai ei se mikään päivä ollut, koska herätys oli jo klo 3.15. Tulihan siinä reilut kahden tunnin yöunet nappastua pois kuleksimasta. Luin juuri saapuneen Hesarin, hörppäsin kafen ja tilasin taksin.

Menin ulos ja jostain syystä paikalle oli tullut kaksi taksia. Mä en tietenkään ollut tajunnut ottaa sitä tilausnumeroa - note to self, ota se ylös aina - mutta takimmaisen taksin musta kuski huhuili siihen malliin, että päätin palkita hänet oma-aloitteisuudesta ja nousin kyytiin. Lämpöä oli 14 astetta, mutta kuski ajeli ikkunat täysin auki, suljin ne takaata, ja onneksi kuski tajusi sulkea etuikkunat. Hän oli huolissaan oliko ottanut toisen kuskin pokan, ja kyseli olenko soittanut kaksi kertaa taksikeskukseen. Älytöntä. Muutenkin sai kuskia opastaa moneen kertaan, ja silti meinasi ajaa harhaan, eikä tilannetta helpottanut se, että hän ajeli Mäkelänkatuakin satasta. Okei, kadut oli tyhjät, mutta silti... Lisäksi kuski näpräsi vielä kännykkäänsä ajon aikana, ja ottipa siinä arabiankielisen puhelunkin.

Kentälle päästiin kuitenkin hengissä. Tapasin Pp:n lähtöaulassa. Edellisenä iltana oltiin tehty check in, se kun pitää Finnairilla aina nykyään itse tehdä Helsingin päässä. Joko netissä, puhelimella tai sitten lähtöaulassa automaatilla. Jotkut kokeilivat onneaan, mutta heidätkin ohjattiin aulan automaatille. Me pääsimme suoraan backage droppiin, ja siinä ei kauaa mennyt. Silti on älytöntä ajatella, missä vaiheessa se säästö tulee; eikö sitä check iniä todellakaan voi tehdä siinä samalla?

Turvatarkastusjono eteni nopeasti eikä tarvinut joutua kopeloitavaksi.

Koska oli aikainen aamu, ei mikään juuri ollut auki. Käytiin kuitenkin sikahintaisessa kahvilassa. Mä otin kahvin ja Pp mehun, maksoi €7,50. Morjes.

Vähän aikaa saatiin vielä odotella ennen kuin päästiin koneeseen. Mä olin buukannut meille paikat riviltä 13, koska ajattelin jengin olevan niin urpoa, ettei taikauskon takia kukaan halua viereemme käytäväpaikalle. Väärin meni. Joku äijä siihen tunki. Lisäksi joku pariskunta istui meidän paikallamme kun menimme koneeseen, olivat katsoneet väärin paikkansa. Miten typerä voi olla? Mä olin vielä etukäteen laskeskellut aamuauringon paisteen suunnan etelään lentävään koneeseen, ja olin siksi buukannut paikat varjopuolelta, joten siksikin hommassa oli juoni.

Lentokoneessa tarjottiin munakas. Vaikka oli aikainen aamu (kone lähti klo 06.00) niin otimme Pp:n kanssa shampanjat, kuten aina matkalle lähtiessä.

Lento Cataniaan on n. 2635 km ja kestää 3h45min. Kapteeni kuulutti moneen kertaan, miten ollaan etuajassa, joten kävin vain kerran vessassa, johtuen pääosin siksi kun käytäväpaikalla ollut mies nukkui koko ajan, enkä kehdannut häntä häiritä. Mullahan aina kaasuuntuu vatsa lentokoneissa, ja se ei ole mikään naurun asia. Vatsaa oikein korvensi ja kiristeli, mutta laskeskelin kestäväni ne jäljellä olevat minuutit. Turvavyövalo syttyi laskeutumisen merkiksi, mutta sitten kapteeni kehtasi kuuluttaa, että odotamme laskeutumislupaa x-minuuttia ja kiertelemme taivaalla. Vessaan ei päässyt. Olo oli todella tukala, niin kuin vatsassani olisi ollut kuulantyönnön mestaruuskisat.

Kun kone viimein laskeutui ja pääsimme koneesta ulos, minulta tuli pitkiä pieruja lentokentän käytäville useampi kymmenen. Pp kitisi jotain hajusta, mutta ei ymmärtänyt miten vähältä oli ettei kaasupurkaukset alkaneet jo lentokoneessa.

Laukut tulivat verkkaisesti, mutta tulivat kuitenkin. Passeja ei tarvinnut enää tässä vaiheessa näyttää, ja oppaat olivat tullin jälkeen heti vastassa, ja opastivat meidät busseille, jolla pääsisimme oikeaan hotelliin.

Hotellimme oli Giardini-Naxoksessa, jonne Catanian kentältä oli noin tunnin bussimatka, joskin sunnuntai oli Sisilian ruuhkaisin päivä kun kaikki kaupunkilaiset suuntasivat rannoille. Bussissa jaettiin tervetuliaismateriaali ja opas kertoi kohteesta yleisiä asioita. Minä noteerasin sellaisen vanhemman pariskunnan jo heti bussissa, ja ihmettelin näiden kahden juttuja. Nimesimme heidät myöhemmin sketsipariskunnaksi; he olivat aivan kuin näyttelijöitä joissain naurusarjassa. Palataan heihin myöhemmin.

Hotellimme oli Sant Antonio, luokitus parin tähden luokkaa. Pensionaatti. Saimme yllätykseksemme huoneen heti, vaikka kello oli vasta vähän yli 11, normaalistihan huoneen saa kolmen - neljän aikoihin iltapäivällä, propsit siitä. Emme odotelleet hotellilta ihmeitä. Huone oli aika pieni, parveke vielä pienempi, mutta suht siisti se oli. WC ja suihku oli, kuten ilmainen ilmastointi - joka on yleensä aika harvinaista - sekä turvaboksi arvokamoille. Telkkari oli, mutta se tarjosi vain italialaisia kanavia + Italiassa dubataan muutenkin kaikki. Huone oli ensimmäisessä kerroksessa - ei kuitenkaan katutasolla. Näköalat olivat parkkipaikalle, ja aluetta ympäröi korkeat pensasaidat ja viereiset talot, joten maisemaa hotelli ei tosiaankaan tarjonnut. Suurin miinus oli ehdottomasti jääkaapin puuttuminen.

Vaihdettiin kevyempiin tamineisiin ja lähdettiin etsimään kauppaa ja tekemään pikatutustuminen paikalliseen kylään. Oli tietysti kuuma, ja ostimme ensimmäisestä jääkaappikaupasta juomat. Ihmeteltiin vähän rantaa. Täällä osa rannoista oli maksullisia, osa ilmaisia. Jälkimmäisistä puuttui tietenkin kaikki palvelut. Lisäksi ensimmäisiä asioita mitä laitoimme merkille oli se mielisairas roskien määrä. Italot heitti kaikki paskat ja roskat luontoon, ja olivat pahimpia roskaajia kuin intialaiset. Tienvarret oli täynnä tyhjiä pulloja ja muoviroskaa, samaten rannat ja meri.

Oli vähän sellainen hukassa-tunne. Löysimme kuitenkin paremman kaupan, josta ostimme lisää juomaa, sipsejä, keksejä jne. Palasimme hotelliin ja alkoi tulla hiki. Opas oli kertonut, että kesä oli tänä vuonna myöhässä, mutta lämpöä oli silti varmasti kolmenkymmenen paremmalla puolella.

Luimme hieman opaskirjoja, lepäsimme, ja päätimme sitten lähteä rannalle. Opas oli kertonut meriveden olevan 22 asteista, mutta meilläpä oli vesimittari mukana ja tilastoimme veden lämmöksi +27 astetta. Ja olihan se mukavan lämpöistä.

Ranta oli paikallisten vapaapäivää viettäneiden johdosta tupaten täynnä, mutta löysimme kuitenkin mukavan uintiraon. Palasimme 400 metrin matkan takaisin hotellille, otimme suihkut. Aikainen herätys ja minimaaliset yöunet aiheuttivat äärimmäsen väsymystilan, ja päätimme lähteä tutkimaan lisää kaupunkia, ennen kuin nukahtaisimme ja heräisimme vasta aamulla.

Toinen kauppa oli sunnuntai-iltapäivän kiinni, joten sinne emme päässeet. Muutenkin opas varoitteli siestasta, joka olikin varsin sääntö ennemmin kuin poikkeus. Kaupat ja liikkeet menivät kiinni yhden maissa, eikä niitä avattu ennen kuin neljän-viiden aikoihin uudelleen. Kreikassakin sellaisesta varoitettiin, mutta turismin vuoksi sitä ei juuri siellä huomannut. Täällä siestaa vietettiin tunnollisemmin.

Mentiin baariin. Mä otin oluen, Pp otti vahvan Gin Tonicin. Juomien mukana tuli snacksit, maksoivat 9€. Italiassa pitää antaa baareissa ja ravintoiloissa tippiä sen 10-15% mukaan.

Kävelimme pidemmälle kaupalle, ostimme olutta ja Campari-orangea ja pesuainetta ja palasimme hotellin parvekkeelle ne nauttimaan (no saippuaa käytettiin tasaisemmin pitkin viikkoa ulkoisesti). Päivällisaika oli yleensä vasta klo 20-22, joten ei voinut liian aikaisin hipsiä sinnekään, vaikka unille teki aikaisin mieli.

Päivällispaikaksi valittiin päärantakadulla sijainnut F.lli Marano ja Italiassa kun oltiin niin pakkohan se oli heti kokeilla pizzaa. Tai pizze se italiaksi on, tai ainakin monikkomuodossa. Mä olen aiemmin ollut Italiassa ja syönyt muutaman kerran pizzea, ja ne kerrat ovat olleet aina pettymyksiä. Tämä oli perustasoa; söin Peter Pan pitzen, Pp Alla Naxoksen.

Pari pitzea, iso olut ja puoli litraa viiniä maksoivat yhteensä vain 20€, joten aika halpa. Erityisesti viini oli ravintoilassa verrattaen halpaa. Tipit tietysti sitten päälle. Erityisen kiva oli näin jurona suomalaisena huomata, että sisäänheittäjiä ei ravintoiloissa ollut. Isot propsit siitä.

Ilta pimeni yhdeksään mennessä säkkipimeäksi. Kävelimme takaisin hotellille liskojen rapistellessa pensaikoissa.

Huomioitavia asioita:
- Taksia tilattaessa tilausnumeron ylösottaminen
- Roskaavat italialaiset

Piitsi.

Pizze.

torstai 11. heinäkuuta 2013

275# Tampere

Uroteot jatkuvat kotimaan matkailun saralla. Pari päivää oli kotosalla huilattu ja päätin lähteä sitten Tampereeseen, pohjoismaiden suurimpaan sisämaakaupunkiin. Mä olen siellä kymmenen vuotta sitten asunutkin, mutta sen jälkeen ei ole juuri tullut kaupungissa vierailtua. Viimeksi muutama vuosi sitten, silloinkin pikaisesti. Nyt päätin jäädä jopa yöksi.

Hotellin buukkasin Omenahotellista. En mä tiedä onko se halpa vai ei, mutta ei se ainakaan kallis ole. Ja aika kätevä. Netissä tehdään varaus, ei vaadi mitään vittumaista rekisteröintiä erikseen (ellei sitten halua jolloin tiedot olisivat valmiina tietokannassa). Omenahotellissahan ei ole mitään respaa, eikä edes henkilökuntaa. Saapumispäivänä lähetetään tekstiviesti puolen päivän aikoihin, jossa on mainittu huoneen numero sekä pinkoodi, joka näpytellään hotellin oveen. Sisään pääsee klo 16. Aamiaisen saa halutessaan, mutta se tietysti maksaa.

Junalla tietysti menin. Nopein yhteys olisi maksanut puolestaa 38€ ja risat. Mä valkkasin vähän halvemman junayhteyden, mutta siinä sai rangaistuksena pysähtyä Riihimäellä, Hämeenlinnassa ja Toijalassa. Tai no, halpa ja halpa, maksoi sekin 33€ / suuntaansa, eikä meno-paluustakaan saanut mitään alennusta.  Olisi sitten ollut vielä joku taajamajuna, mutta se pysähtyisi joka ikisellä maitolaiturilla ja epämukavat penkit sellaisessa. Eikä olisi ikinä perillä.

Juna oli kuitenkin ihan ok, mutta se mua ihmetyttää miten aina voi käydä niin että saa paikan selkä menosuuntaan. Joka juukelin kerta.

Oli luvattu sadepäivä, mutta kävipä hyvä tuuri. Hesan päässä ennätin juuri junaan ennen sadetta, matkan ajan satoi mutta Tampereessa oli taas poutaa. Junakin saapui aikataulussaan, ihme kyllä.

Tampereassa on jopa kaksi Omenahotellia, mä valkkasin sen lähempänä rautatieasemaa olevan. Asemalta ei kestänyt sinne montaakaan minuuttia kävellä. Kello oli parahiksi neljä, joten pääsin saman tien sisään. Vähän tuntui olevan murenia lattialla ja vessassa haisi mielestäni hieman paskalle, mutta muuten oli ihan ok. Ilmastointi ja kaikki. Heitin repun sängylle ja lähdin saman tien ulos.

Mä en ollut ihan varma mitä tehdä, tai minne mennä, mutta kävelin Hämeenkatua eteenpäin. Kaupunki tuntui oudolta, täysin vieraalta. En voinut käsittää miten mä olen voinut joskus asua täällä. Kahvilat ja baarit olivat muuttuneet kymmenessä vuodessa. Mä vähän masennuinkin siitä.

Keskustori oli varsin eläväinen, siellä oli kaikenlaista ulkomaalaisten kojua. Myivät ruokiaan.

Kävelin Pispalaan. Muutama mutka vaikutti kyllä tutulta. Kyllä, mä olen asunut täällä.

Maisemat olivat hienot. Mun kotitalo oli vielä pystyssä. Mulla oli valtavan nostalginen tunne.

Iski kusihätä. Suutakin kuivasi, ja ajattelin jos olisin mennyt Pispalan pulteriin kaljalle. Se oli kuitenkin niin täynnä kovaäänisiä känniläisiä, että en voinut kuvitellakaan jääväni sinne. Uskomatonta, arkipäivänä, kellon ollessa viisi iltapäivällä.

Kävelin Pispalaa ristiin rastiin, kuvaten maisemia. Nousin jopa Pispalan portaat, joita mun laskujen mukaan on 314. Kyllä selkä valusi hikeä kun ne tepasteli ylös.

Palasin takasin keskustaan. Menin Teerenpeliin sikahintaiselle oluelle, mutta Vauhtiveikko oli hyvänmakuinen. Puhelin oli mennyt tällä välin tilttiin, se kyseli PUK-koodia vaikkei se ollut suljettuna ollutkaan. Se oli vielä duunipuhelin, mutta onneksi se saatiin tuen kautta selville.

Kävin syömässä Pancho Villassa. Sitä on aina haukuttu, mutta mun mielestä ruoka oli erinomainen. Oikein maukas meksikolainen ruoka. Mä kyllä suosittelen.

Päätin jatkaa matkaa mutta huomasin lähtiessäni että kenkä oli hiertänyt vasenta jalkaa niin saatanasti, että iho oli varmasti mennyt rikki. Mä löysin apteekin, josta kävin ostamassa laastaria ja Buranaa, nyt kun sellainen kerran saatavilla oli. Mua vähän ärsytti apteekin pulska myyjä, joka vain jäpitti kassakoneensa takana. Yleensä apteekissa tullaan välittömästi iholle kyselemään, mitäs oikein etsiskelet. Menin kassalle ja myyjä kysyi olisinko tarvinnut apua. Ööh..? En malttanut olla sanomatta, että eikös tuota kannattaisi kysyä ennen kuin asiakas tulee kassalle. Keskustelu tyrehtyi siihen :D

Laastaroin apteekin ulkopuolella jalkani, ja jatkoin matkaani. Kävin parissa kirjakaupassa, ja juuri kun olisin löytänyt haluamani iski puolestaan niin kova kakkoshätä, että oli pakko lähteä hotellille ja vähän äkkiä. Se oli meinaan sekunneista kiinni.

Hain kaupasta vähän juomista ja sipsejä, katselin telkkarista Suomen naisten futista ja uutisia ja sen sellaista. Mun vanha armeijakaverini jostain syystä soitti, ja juttelin pitkän tovin. Pitäisi joskus tavata näitä vanhoja kavereitakin, mutta kun on aina näitä kiireitä ja huonoja tekosyitä jne.

Mä lähdin vielä muutamalle terassille. Pakko oli käydä ainakin Telakka-baarissa, joka on ollut aina suosikkibaarini, koko maailmassa. Se sentään oli vielä olemassa, toisin kuin esimerkiksi Kaupungin valot, jossa Juice aina taaplasi istua kantapöydässään, silloin kun ukossa vielä henki pihisi.

Hotellille yhdentoista maissa, alkoi olla vilu ja olin t-paidassa.

Nukutti ihan hyvin, ja heräsin vasta kymmenen jälkeen. Kävin suihkussa ja hotasin aamupalaa, ja katselin telkkaria. Sitten huomasin kellon jo olevan melkein kaksitoista, jolloin oli check out -aika. Ei helkkari. Enhän mä saanut mitään aikaiseksi.

Kävin ostamassa junalipun. Mulle kävi nyt jo toisen kerran niin, että unohdin pankkikortin pin-koodin. Miten sen voi unohtaa? Mulla oli ollut vuosia jo sama pin, ja käytän korttia päivittäin. Mutta ei vaan tullut mieleen. Onneksi mulla oli sen verran setelirahaa vielä lompsassa, että sain ostettua lipunmyynnistä lipun. Kokeilin vielä pankkiautomaatilla, mutta en muistanut edelleenkään tunnuslukua. Saattans.

Menin stokkalle, ja akateemiseen kirjakauppaan hoitamaan edellispäivän ostokseni loppuun. Muistin kun muistinkin pankkikortin tunnusluvun, kun en hätiköinyt asian kanssa.

Kävin vielä Keskustorilla kiertämässä kojut ja sitten R-kioskilla ostamassa juotavaa, ja suunnistin lopulta juna-asemalle. Näsinneulassa ja vakoilumuseossa jäi nyt käymättä, ne kuuluivat vähän suunnitelmiin, mutta aika meni kuin siivillä. Onpahan jokin tekosyy tulla kaupunkiin uudelleenkin.

Istumapaikka junassa oli luonnollisesti selkä menosuuntaan, ja tottahan toki junaan tuli myös joku vika, jonka vuoksi se myöhästyi 15 minuuttia. Samassa vaunussa oli myös isokokoinen moottoripyörämies, jolla tuntui olevan kamala plunssa päällänsä. Toivottavasti ei tartuttanut tautiaan minulle.

Kotiin kuitenkin taas kerran päästiin.












keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

274# Savo

Kamalaa, kesäloma on jo ylittänyt yli puolen välin. Tässähän täytyy kohta alkaa synkistelemään ja masentelemaan loman loppumista. Yleensähän se viimeinen lomaviikko menee näitä asioita murehtiessa, mikä tosin tuntuu epäreilulta kun on vain kolmen viikon loma.

Ensimmäinen viikko meni vuokramökillä. Enonkoskella. Tuolla Savon sydämmessä. Mä olen aina vähän mollannut Savoa, ne ihmiset ikään kuin kaakattavat sitä typerää puhettaan. Ja mutustelevat kalakukkoa Kuopijon torilla. Ja ovat vähän paljon juntteja.

Mutta joo, mökki oli kuitenkin buukattu sieltä. Meillä kun ei omaa mökkiä ole, eikä me olla sellasia mökkeilyihmisiä. Kun niillä mökeillä pitää koko ajan puurtaa kuin jossain saatanan työleirissä, eihän siinä ehdi nauttimaan ollenkaan oleilusta. Nyt ei ollut huolta polttopuiden pilkkoamisesta eikä kasvimaan kitkemisestä. Sen kun kurvasi valmiiseen mökkiin.

Ja mökki oli upea. Etukäteen oli vähän huoli kun se oli luonnehdittu tyyliin metsästysmajaksi, mutta hinnan puolesta se vaikutti muulta. Olihan siellä toki juokseva lämmin ja kylmä vesi, astianpesukone, pyykinpesukone, telkkari, jne. Erämaajärvi, sellainen pieni, mutta äärimmäisen kirkas vesi. Ei muita mökkejä näköpiirissä. Ja lämmintä se järvivesi, voi juukeli. Ei tarvinnut palella kun siinä pullikoi. Ainoa kauneuspilkku oli horisontissa siintänyt radiomastoantenni, mutta toisaalta se turvasi sen että kuuluvuus kännykällä oli hyvä ja pystyi netissä surffailemaan.

Viikko kului oleilussa, lähitienoita tutkaillessa, saunoessa ja uidessa ja vähän olutta nauttiessa. Ja ennen kaikkea nukkuessa. Mökeillä mä pystyn helposti nukkumaan kymmentuntiset yöunet ja sitten vielä aamu- ja iltapäiväunet päälle. Kotona en nuku puoliakaan tuosta. Sääkään ei ollut paskempi - vain yhtenä päivänä satoi. Muut olivat niitä keskikesän aurinkoisia päiviä, jolloin päivän edetessä poutapilviä kertyi taivaalle, mutta illaksi keli kirkastui ja tuuli tyyntyi tehden järven pinnan kuin peiliksi.

Mutta antaa muutaman kuvan puhua puolestaan.