torstai 26. syyskuuta 2019

658# Barcelona, 3

6.8.2019, Tuesday, +29, Scattered clouds, Barcelona, Spain

Olin nukahtanut kuin tukki päiväpeiton päälle, Pp oli saanut ravistella minua aikansa hereille. Nukuin mahtavasti klo 8 saakka, sitten herätyskello jo soikin. Väsytti vieläkin, mutta ei auttanut mikään markkinoilla, aamiselle oli lomalaisen kammettava.

Päivän ensimmäinen kohde oli Passeig de Garcia-kadulla oleva Casa Mila. Se oli Antoni Gaudin suunnittelema omituinen rakennus omituisine aaltoilevine julkisivuineen ja kuuteemoineen. Tässä yhteydessä omituinen olkoon synonyymi rumuudelle, mutta olihan kyseessä Gaudi, joten räpsimme turistikuvat muistikorttiemme syövereihin. Katutasossa oli museokauppa, josta emme löytäneet muuta ostettavaa kuin postikortteja. Jatkoimme kävelyä Garcia-katua pitkin ja tien toisella puolella tuli toinen Gaudin luomus vastaan, Casa Batllo. Tämä 1800-luvulla rakennettu talo oli suunniteltu hyvätuloiselle perheelle, mutta uskon sen hämmästyttäneen aikalaisissaan mosaiikkiseinineen ja lohikäärmeharjakattoineen. Tämän rakennuksen tarkasteluun ulkopuolinen tutkiskelu riitti. Poikkesimme sitä vastoin läheiseen postiin ostamaan merkkejä. Jonottaa sai melko runsaasti. Virkailija puhui vain espanjaa, mutta Pp näytti hallitsevan kielen ja ymmärsi jopa senkin kun postintäti pyysi meitä vielä uudelleen istumaan, sillä ulkomaalaisten postimerkkien hankkimisessa kestäisi hetken aikaa automaatilla olevan jonon vuoksi. Kirjoittelimme sillä välin relevantit jorinat ja osoitteet kortteihin. Älyttömintä oli, ettemme löytäneet postista ollenkaan postilaatikkoa, joten jouduimme myöhemmin googlaamaan postilaatikon sijainnin.

Casa Mila.
Casa Batllo.
Correos - posti.

Seuraavaksi menimme Arc De Triomfille. Se oli suurikokoinen riemukaari Barcelonan malliin, joka oli rakennettu vuoden 1888 maailmannäyttelyn pääportiksi. Täällä oli mukavan rauhallista. Istuskelimme penkeillä puiden varjossa ja katselimme vinhaa vauhtia sirklaavaa rullaluistelijaa.  Ylitimme tien ja jatkoimme Parc de la Ciutadellaan. Se oli isompi puisto, jossa ihmisiä piknikkeili. Syrjemmällä näytti jokin afrikkalaispoppoo leiriintyneen tänne pidemmäksikin aikaa. Kuvasimme valtavankokoisen  suihkulähdealueen ja pysähdyimme sitten jääteelle puiston kahvilaan. Katselimme ihmisiä ja puluja ennen kuin jatkoimme puiston toiseen päähän. Erään suihkulähteen luona nainen heitteli palloa koiralleen suihkulähteeseen; elikko näytti nauttivan siitä täysin rinnoin, joten vaikea sellaisesta oli mieltään pahoittaa. Vähän suurempikin lampi täällä oli jossa ihmisillä oli mahdollisuus pieneen souteluun.

Arc De Triomf.
Parc de Ciutadella.
Suihkulähteellä kokoa.
Puistossa saipi soudellakin.
Koiraa huvitutti sukkien kastelu.

Skippasimme Barcelona Zoon ja kävelimme Ciutadella Vila Olimpican metroasemalle asti. Siine olikin melkoinen matka ja Pp:n kengät hiersivät tuttuun tapaan. Täältä nappasimme maanalaisen jolla huristelimme Alfons X-asemalle. Tarkoituksenamme oli ehtiä kolmeksi Park Güelliin. Aivan kuten edellisenä päivänä Sagrada Familiaan, tännekin olimme hankkineet etukäteisliput aikaslotteineen netistä. Älytöntä, että puistoonkin piti ostaa pääsylippu aikavarauksella. Toisaalta tietysti hyvä, että kävijämäärää jollain tapaa säännösteltiin, muuten tämä Gaudin suunnittelema Unescon maailmanperintöluetteloonkin kuuluva puisto olisi varmasti ollut melko turvoksissa turisteista. Hinta oli kympin / naamari. Puisto sijaitsi korkeahkolla mäellä, mutta pääsylippuumme sisältyi bussikuljetus Alfons X:n asemalta. Bussi löytyi helposti, mutta missasimme juuri edellisen vuoron, joten piti kymmenisen minuuttia odotella seuraavaa dösää. Odottaessamme gallupinkyselijäkin poikkesi kysymään meiltä muutaman kysymyksen englanniksi, johon onneksi osasimme vastata.

Patsastelua.
Arkkitehdin taidonnäyte.

Perille päästyämme huomasimme etukäteisliput hyväksi hankinnaksi, sillä puisto oli tältä päivää jo loppuunmyyty. Toki osaan puistoa pääsi ilman lippua, mutta päänähtävyyteen vaadittiin tiketit. Aikarajoitusta vierailulle ei ollut, mutta kun kerran lipuntarkastuspisteen ohi meni, niin takaisin ei toista kertaa ollut enää tulemista ilman uutta lippua. Ennen lippupistettä ulkomaiset myyjät blisasivat jäävettä euron kappalehintaan. Mekin ostimme 2 puolen litran putelia, jotka tulivat tarpeeseen, sen verran lämmintä keliä pukkasi kun aamun pieni pilveilykin oli tehnyt tilaa sinitaivaalle.

Tulimme puistoon sisään ehkä "väärältä" puolelta, puiston yläosasta. Ensimmäiseksi saavuimme näköalatasanteelle, jota reunusti käärmemäisesti kiemurtelevat kaakelikaiteet. Suurin osa näistä oli tietysti remontissa pressusuojusten alla. Pienellä tuuppimisella ja jonottamisella saimme ikonisen maisemakuvan kahdesta pääsisäänkäynnin luona olevista kulmittomista rakennuksista, jotka toivat mieleen piparkakkutalot. Kaupunki levittäytyi puiston alle, horisontissa siinti meri. Laskeuduimme sitten yhden setin rappuja alaspäin, jossa näimme kivetyn käytävän vinoine pylväineen joka muodosti eräänlaisen optisen harhan. Onnistunutta valokuvaa oli tietysti mahdotonta saada turistiryysiksestä johtuen. Toisella puolen oli "sadan pylvään sali" jonka alkuperäisenä tarkoituksena oli toimia markkinapaikkana, mutta oli nyt täysin remontissa. Huomionarvoista olisi ollut katossa olevat mosaiikkiteokset, mutta jäivät nyt pahasti pressujen suojiin. Laskeuduimme edelleen portaita alaspäin ja tulimme liskoveistokselle joka toimi Barcelonan tunnetuimpana symbolina. Tätä oli niin ikään mahdotonta saada kuvattua ilman vieressä poseeraavaa turreurpoa.

Parc Güell.
Kiemurtelevaa mosaiikkikaidetta.
Piparkakkutalot.
Vinouma.
Barcelonan kuulu lisko.

Alatasanteella oli baari jota emme voineet ohittaa, semminkin kun saimme pöydän ja istumapaikat ulkoterassilta. Jonottaa sai kyllä varsin omituisella tavalla, mutta sain jääteet tilattua sekä pienet pussilliset sipsejä. Ne menivät luikauksella ja hain vielä uudestaan limun ja oluen. Vessassa ei silti tarvinnut käydä koko aikana, joten ehkäpä nestehukkaa oli hieman. Baari tuli kuitenkin tarpeeseen; kuten olen aiemminkin todennut, nähtävyydestä ei voi antaa täysiä pisteitä jos sieltä ei saa kaljaa - tai jos nähtävyydestä saa kaljaa, sille täytyy antaa arvosanaksi vähintään 2/5. Pääsisäänkäynnin luona olevista taloista kävimme toisessa, jossa oli matkamuistomyymälä. Pp löysikin sieltä joitain tuliaisia. Palasimme sitten takaisin raput ylös ja poistuimme puistosta takaisin bussille ja bussilla metrolla ja metrolla hotellille. Olikin vähän voipunut olo kun oli taas koko päivä oltu menossa.

Näkymä piparkakkutalosta.

Lepin ohessa googlailimme lähintä postilaatikkoa ja illalliskippolaa. Löysimme mielestämme kummatkin ja kävimme ensin postittamassa kortit. Illalliskippolan suhteen oli haastavampaa, kun etukäteen suunnittelemamme Elche vaikutti liian fiiniltä meille eikä siellä ollut muita asiakkaitakaan. Suunnistimme sitten kohti varakippolaa, mutta emme löytäneet sitä. Erään baarin terassilla näimme jopa suomalaisnaiskolmikon. Kerjäläispapparainen kinusi rahaa, ja alkoi tulemaan ns. travel rage. Hetken rauhoituttuamme kerjäläiselle tiuskiminen alkoi meitä harmittamaan, joten palasimme takaisin papan luo ja annoimme hänelle hieman fyrkkaa josta hän vuolaasti meitä kiittelikin. Tästä rohkaistuneena palasimme vielä uudelleen Elche-kippolan luo. Nyt ravintola oli saanut asiakkaakseen pariskunnan joka vaikutti huonommin pukeutuneilta kuin me (jätkälläkin oli lippis väärin päin päässä ruokapöydässä, mamma mia o mores!). Meidät toivotettiin kuitenkin sisään ilman kummempia katseita. Hetken päästä ravintolaan alkoi lappaamaan muutakin väkeä, ja taisimme olla loppujen lopuksi siisteimmin pukeutuneita - pois lukien tietysti tarjoilijat jotka pokkuroivat valkoisissa puvuissaan. Ruuaksi tilasimme pihvit, juomaksi olutta ja rosé-viiniä. Maksoi tippeineen 60€. Paras ruoka tällä reissulla toistaiseksi.

Postilodju löytyi.
Olen kuullut limudiskosta mutta että tällainenkin?
Ravintola Elchessä oli fiiniä.
Ja ruokakin maistui.

Pimentyneessä illassa käppäilimme takaisin hotellille vesikaupan kautta. Hotellilla viimeinkin suihkuun pesemään pois päivän liat ja hiet. Seuraavana päivänä olisi jälleen lähtö eteenpäin, joten olisi pitänyt jaksaa pakkailla vielä kamojakin kasaan.

perjantai 20. syyskuuta 2019

657# Valtioneuvoston linna ja Säätytalo

14.9.2019, Saturday, +11, Partly cloudy, Helsinki


Kiva huomata, että avoimet ovet -tapahtumia järjestetään muutaman vuoden välein jopa joihinkin valtion hallinto- ja juhlakiinteistöihin, jolloin rahvas veronmaksajat pääsevät tutustumaan rahoittamiinsa laitoksiin. Neljä vuotta sitten tuli käytyä Pp:n kanssa Presidentinlinnassa - jonne olisi päässyt nytkin - mutta tällä kertaa ajattelimme visiteerata Valtioneuvoston linnassa ja Säätytalolla. Valtioneuvoston tönöhän on se keltainen, venäläistyylinen rakennus Helsingin Senaatintorin itälaidalla, yliopistoa vastapäätä, Tuomiokirkon sivulla. Täällä käyvät duunissa mm. pääministeri ja valtiovarainministeri ja heidän alaisensa, ja hallitus palaveeraa näissä tiloissa usein. Suomen valtion käyttämät fyrkat ja monet muut säädökset päätetään juurikin näiden seinien sisäpuolella. Varsin tylsältä kuullostava hallintorakennus siis.

Avoimet ovet järjestettiin lauantaina 14.9. klo 10-15. Vanhasta tottumuksesta tiesimme, että jostain syystä tämmöinen kiinnostaa yleisöä kovastikin joten aikaa jonotukselle pitää varata reippaasti. Aikataulu oli järjestetty niin, että klo 15 viimeisetkin vieraat ajetaan rakennuksesta ulos, joten jonoon piti mennä huomattavasti aikaisemmin. Me tähtäsimme Pp:n kanssa heti kymmeneksi. Senaatintorilla oli koolla Martta-kerho, joten kaikenlaista kojua ja yleisöä oli mestoilla jo valmiiksi. Jono Valtioneuvoston pääovesta kiersi hyvän matkaa Hallituskadun puolelle. Mekin asetuimme jonon jatkoksi, se pysyi melko tasaisena koko ajan. Koska ovella oli turvatarkastus niin se hidasti sisääntuloa melkoisesti. Me jouduimme jonottamaan puolisentoista tuntia. Vaikka oli vasta syyskuun puoliväli, niin mereltä tuuli kylmästi koko Snellmaninkadun suunnalta, ja tuntui aivan kuin olisi ollut marraskuun viima. Lämmintä vaatetta tuli ikävä. Muuten jonottaminen oli ihan ok, olemmahan suomalaisia ja pidämme sellaisesta aktiviteetista.

Valtioneuvoston linna.
Jono jatkui kulman taakse.
Torilla piisasi vilinää. Tarja Halonenkin nähtiin & kuultiin.
Kohta sisällä.

Viimein sisälle päästyämme jouduimme kulkemaan metallipaljastimen läpi, joten metalliesineet piti laittaa läpivalaisuun. Aivan kuten lentoaseman turvatarkastuksessa, nesteitäkään ei saanut viedä sisälle vaan minultakin otettiin minimaalinen käsidesi jemmaan ja sain sen narikkalappua vastaan poislähtiessä. Nousimme pääkäytävän raput kolmanteen kerrokseen jossa v. 1904 terroristi Eugen Schaumann posautti sen aikaisen kenraalikuvernööri Bobrikovin hengiltä ja sen jälkeen itsensä. Pieni muistolaatta oli seinässä tämän "aktivistin" muistolle. Käännyimme tästä vasemmalle ja saavuimme pääministerin käytävälle. Näimme Tasavallan presidentin esittelysalin, joka oli varsin pramea näky arvokkaine ja vanhoine huonekaluineen, kattokruunuineen ja entisaikojen maalauksineen presidenteistä. Vastakkaisella puolella oli Valtioneuvoston varsinainen istuntosali. Täällä oli pitkä pöytä jossa jokaiselle ministerille oli arvottu oma paikka mikä oli kerrottu mauttomasti mustalla dymotarralla. Tämän huoneen päässä oli patsastelemassa pääministerimme Antti Rinne ihkaelävänä. Saimme sanottua käsipäivää ja otettua pakolliset selfiekuvat. Näimme pääministerin ja hänen sihteerinsä työhuoneet. Täältä kulkureitti ohjasi meidät rappuja pitkin alakertaan, näimme ikkunasta vielä linnan sisäpihalle. Hain sitten vielä käsidesini narikasta, ennen kuin postuimme Aleksanterinkadun puoleisista ovista takaisin ulos.

Valtion tiloihin saavuttu.
Pylväikköä.
Schaumannin muistolaatta.
Tasavallan presidentin esittelysali.
Valtioneuvoston istuntosali. Pääministeri oikealla.
Pääministerin työhuone.

Kävelimme katua pois päin Kauppatorilta osoitteeseen Snellmaninkatu 9-11, jossa sijaitsi Säätytalo. Tämä 1800-luvun loppupuolella valmistunut rakennus toimii monesti hallitusneuvotteluiden pitopaikkana ja juhlahuoneistona. Tänne näytti olevan aavistuksen lyhyempi jono kuin Valtioneuvoston linnaan, mutta hieman yli tunti meni tännekin odoteltaessa. Lisäksi muutama vesikuuro tuli viilentämään ennestäänkin jääkylmää fiilistä. Täällä oli niin ikään turvatarkastus metallipaljastimineen. Säätytalolla oli hivenen helpompi kuljeskella, vartijaa ei ollut joka kulmalla ohjaamassa eteenpäin kuten Valtioneuvoston linnassa. Mä olen aina pitänyt rakennusta hyvin synkkänä ja aavemaisena, mutta jostain syystä valokuviin muodostuu paljon valoisampi tunnelma. Mukavan monta salia oli avattu eri kerroksissa joissa pääsi vierailemaan ja eräässä huoneessa oli tarjolla nannaa ja Suomi-pipareita ja vettä. Naureskelimme ajatukselle "miten meitä siellä syötettiin ja juotettiin veronmaksajien rahoilla". Ilmeisesti täällä oli jaettu aiemmin kävijöille myös jonkinlaisia tylsiä valtiohistoriikkejä, mutta me emme niistä olleet niin kiinnostuineita. Lopuksi testasimme myös wc:t, jotka olivat hämmästyksellisen siistit.

Säätytalo.
Koristeellisuutta.
Säätytalon portaikko.
Lasikatto.
Suomipipari.
Yksi saleista.
Yksi toinen saleista.
Ritarien pyöreä pöytä.
Finnekaiteet.
Suomen Pankki Säätytalolta nähtynä.

Törmäsin muutamiin tuttuihinkin täällä. Silti, vierailujen aikana minut oli vallannut jonkinlainen Déjà-vu -ilmiö. "Aivan kuten olisin ollut täällä aiemminkin" oli niin vahvana tunteena, että sen voisi luokitella melkeinpä nostalgiaksi. Yhteisarvosanaksi annan vierailuista 5/5, mutta en ole ehkä jäävi arvioimaan kohteita täysin objektiivisesti. Hintaansa nähden reissu ainakin kannatti (ei sisäänpääsymaksua), mutta toki tässä kului lähes kolme tuntia elämästä pelkkään jonottamiseen. Nämä vierailut ovat silti mielenkiintoisia ja odotankin koska pääsen tutustumaan vaikkapa Smolnaan, Kesärantaan tai Mäntyniemeen.

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

656# Barcelona, 2

5.8.2019, Monday, +29, Clear, Barcelona, Spain

 

Uusissa paikoissa nukkuu yleensä ensimmäisenä yönä huonosti, mutta täällä ei ollut sitä ongelmaa. Unta riitti mukavasti, ei ollut liian kuuma eikä liian ahdasta. Olisi nukuttanut lisääkin, mutta Pp:n herätyskello oli armoton. Pp kuuluu muutenkin siihen käsittämättömään ihmistyyppiin joka ei perusta kännykän torkutuksista vaan pomppaa ylös vuoteesta herättyään kuin vieteriukko. Flegmaattinen heräämistyylini taitaa ärsyttää häntä yhtä lailla, ja kostoksi huudattaa herätyskelloaan minuuttikaupalla ja sen jälkeen hän aloittaa äänekkään tavaroiden reeraamisen toiveinaan saada minuun jonkinlaista eloa.

Aamiaiselle menimme kahdeksan jälkeen. Grupieeri kysyi respasta saadun aamiaiskorttimme perään, joka meillä oli onneksi mukanamme. Aamiainen oli köyhähkö ja pahahko, plussaiset kanssamajoittujat yskiskelivät leikkelepöydän antimiin. Selvästi huonompitasoinen aamiainen kuin Andorrassa.

Aamiaissali vaikutti siistiltä.
Aamiainen mukaili tuttuja kuvioita.

Meillä oli täksi päiväksi paljolti ohjelmaa suunniteltuna, joten piti pakata päiväkohtaisia kamoja reppuun ajatuksella. Ensimmäiseksi painelimme La Ramblan alkupäähän tsekkaamaan Pp:n lempitavarataloa El Corte Inglesiaa. Pp etsiskeli erästä tiettyä uimapukua jota ei kuitenkaan löytynyt. Emme löytäneet myöskään turistikamaa, vaikka Pp:n edellisellä vierailulla täällä oli sellainenkin osasto kuulemma ollut. Minulla agendaa tavaratalon suhteen ei edes ollut joten tyhjin käsin poistumien ei niin mieltä eikä miestä syönyt, mutta Pp:n puolesta tietysti visiitti ostosparatiisiin hieman floppasi.

Hotellimme vaatimaton julkisivu.
El Corte Ingles'n tavaratalo.
Pulut tuntuivat olevan mieltyneet tähän altaaseen.

La Rambla-kävelykadausta on varoitettu turisteja ties kuinka kauan. Täällä lymyää taskuvartaat ja kaiken maailman ukottajat ja huijarit, laatu on scheissea ja riistohinnat. Näin maanantaiaamuna meininki oli kuitenkin kovin seesteistä, eikä varoitetusta väentungoksesta ollut tietoakaan. Poikkesimme tori-osiolla tsekkaamassa myytäviä tuotteita. "Oikeat" asiakkaat olivat varmaankin lopettaneet täällä käymisen jo ajat sitten, nyt paikalla hengaili vaan turisteja ihmettelemässä mitä paikalliset ostavat ja mitä on ylipäätänsä tarjolla.

La Rambla maanantaiaamuna.
Markkinahumua.

Kävelimme sitten rantaan saakka jossa oli Kolumbuksen patsas korkean pylvään nokassa. Alapuolella monumenttia oli leijonapatsaita, josta emme meinanneet millään saada kuvaa ilman venäläisturisteja. Huomasivat meidän kuvaavan näitä patsaita, ja keksivät sitten miten mainio idea olisi jos kiipeäisi itse leijonan päälle istumaan. Uskomatonta!

Kolumbuksen korkea muistomerkki La Ramblan päässä.

Hetken aikaa istuskelimme sataman kuumalla penkillä, kunnes lähdimme jatkamaan matkaa. Kävelimme El Goticin katuja, jotka olivat kapeita ja melkoisen autioita. Silloin tällöin tuli vastaan kauppa tai jokin kippola, mutta hehkutus Barcelonan "vanhanakaupunkina" oli vähän liioiteltua. Jonkinlainen välikohtauskin täällä saattui, kun joku nainen alkoi kirkumaan hullun lailla. Näimme poliisin ottaneen kiinni hampuusin ja heidän selvittelevän asiaa. Me emme sitä jääneet tietenkään ihmettelemään vaan suuntasimme Jaume I:n metroasemalle. Suunnitelma oli ennättää kahdeksitoista Sagrada Familia-kirkolle, joka voidaan laskea kaiketi hyvällä omallatunnolla Barcelonan ykkösnähtävyydeksi. Meillä oli sopivasti aikaa pieneen metroeksyilyynkin, sillä koitimme vaihtaa Verdaguerin asemalla L2-linjalle joka olikin pahaksi onneksi remontissa elokuun loppuun asti. Pääsimme perille kuitenkin kiertoreittiä ja hyvissä ajoin. Etukäteen olimme varautuneet siihen, että paikalle olisi eksynyt todennäköisesti joku muukin turisti meidän lisäksi, joten hommasimme liput netistä (lippuja myivät monet ukotusfirmat, joten kannattaa tarkistaa hankkivansa liput viralliselta myyjältä eikä tuudittautua ensimmäiseen Googlen hakutulokseen). Ajankohta sisäänkäynnille oli porrastettu, meidän aikaikkuna oli klo 12.00-12.15 ja olimme buukanneet myös tornivisiitin, jonne pääsisi klo 12.45. Tornivisiittejä oli kahta erilaista, me menimme "Tower on the Nativity facade" -puolelle, sillä siinä oli erikoisuutena silta kahden eri tornin välillä. Hintaa lipulle tuli 32€ / naama.

Sagrada Familian kirkkoa bygättiin vielä.

Sagrada Familiaa oli rakennettu 1880-luvulta alkaen. Se oli alun perin ollut Francesc P. Villarin prokkis, mutta Antoni Gaudi oli ominut rakennuskeikan itselleen ja muuttanut alkuperäiset rakennussuunnitelmat täysin. Gaudi itse suunnitteli pytinkiä 40 vuotta, ja asustelikin kirkossa 16 vuotta. Tämän 9000 istumapaikkaisen kirkon olisi tarkoitus valmistua v. 2026, jolloin Gaudin kuolemasta olisi kulunut 100 vuotta. Sisätilat olivat jo nyt melko hyvin mallillaan, ja kesken oli lähinnä tornien rakentamiset.

Turvatarkastuksesta ja lippujen näyttämisestä selvittyämme kuvasimme sisätilat. Väkeä oli paikalla kohtalaisesti, enemmänkin olisi vielä varmasti mahtunut. Istuskelimme hetken penkeillä ihmettelemässä näyttävää kirkkorakennusta. Grupieerit huomauttelivat jatkuvasti turisteja epäasiallisesta käytöksestä, kuten jalkojen leputtamisesta vastapäisen penkin lankulla johon oli tarkoitus polvistua rukoilemaan tahi seisaalteen kuvaamisesta.

Kirkon sisätilat oli saatu kondikseen.
Valonsäteitä.
Muotoja jos jonkinlaista.
Tolppia ja parveja.

Klo 12.45 menimme jonottamaan ylös kirkontorniin. Reput piti jättää alas narikkalaatikkoon; naisten käsilaukut sai kuitenkin viedä ylös, vaikka tilavuudeltaan reppuni oli varmasti pienempi kuin Pp:n käsveska. Hissillä pääsi sillankorkeuteen - eli noin puoliväliin tornia. Jonoa oli jonkun verran, mutta pääsimme vähän etuilemaan luvan kanssa, kun hissiin mahtui vielä kaksi henkilöä eikä sellaista porukkaa ollut jonossa ennen meitä. Hissiin mahtui suurin pirtein 6 henkilöä kerrallaan + hissipoika / -tyttö. Nousimme sillä n. 45 metrin korkeuteen. Hissilikka neuvoi eri reittivaihtoehdot alas (näitä oli kaksi, maisemareitti tai sitten raput suoremmin alas. Ylitimme pienen sillan tornien välillä ja lähdimme sitten laskeutumaan alaspäin. Ikkunoista ja pieneltä parvekkeelta napsimme tarvittavat selfiet. Ihmisryysistä ei ihme kyllä täällä ollut.

Tornin sisusta.
Barcelonaa kirkon tornista kuvattuna.
Joulupallotkin olivat valmiina.
Aika kapoisa rappukäytävä.
Vertigo.

Alas päästyämme kävin vielä hakemassa reppuni säilöstä - se ei olisi auennut ilman grupieerin apua. Kuvasimme kirkon vielä toiselta suunnalta, sitten suunnistimme ulos. Räpsimme kuvat vielä hieman kauempaa puistosta. Pp:n mielestä pytinki oli hieno, minuun se ei tehnyt vaikutusta. Kyllä se nyt Hesan Tuomiokirkon voittaa, mutta come on - jos tätä on rakennettu nykyaikaisin välinein 150 vuotta ja käytetty noin paljon aikaa suunnitteluun niin luulisi tehtyyn työmäärään nähden tulevan vähän tykimpää. Arvosana 2/5.

Ulkopatsaita.
Fasadi oli jotenkin hermostuttava kokonaisuus.

Palasimme hotellille, metromatka oli melkoisen pitkä vaihtoineen ja kuumine tunneleineen. Poikkesimme ensin vielä kaupassa. Tauko tekikin hyvää, jotenkin semmoinen lonniminen ja asioiden katselu ja ihmettely on niin kovin raskasta vaikkei askelmääriä paljoa tulisikaan.

Palauduimme kävelykuntoon kuitenkin suht nopeasti ja päätimme lähteä käymään Montjuicin kukkulalla. Sinne pääsi näppärästi funicularilla omalta Paral-lel -metroasemaltamme. Edellispäivänä ostamamme 72:n tunnin Hola BCN! -lippu kävi tähänkin kulkupeliin. Funicularia piti tosin odottaa jonkinlainen tovi. Emme saaneet istumapaikkaa, mutta ikkunapaikan sentään, joskaan siitä ei ollut paljolti hyötyä sillä funicular kulki ylös kukkulalle suurimmaksi osaksi maan alla.

Funicularin lähtöpiste.
Funicular meni maan alla.

Iltapäivän seesteinen kuumuus tuntui luissa ja ytimissä. Montjuicilla oli ihanan rauhallista muutaman päivän vilskeen jälkeen. Täällä oli puita, kaskaat pitivät kesäistä konserttiaan. Suuntasimme olympia-stadionille päin. Täällä oli täysin autiota ja oli jotenkin sellainen tunne, mahdammeko edes olla luvallisilla teillä. Lisäksi kadutti, kun emme olleet ottaneet miään juomista mukaan, aurinko oli polttava. Kiersimme stadionin ulkopuolelta, kuvasimme suihkulähteet ja istuskelimme hetken varjossa. Näimme muutamia ihmisiä ja lokkeja. Löysimme alueen ulkopuolelta pienen ulkoilmakahvion joka oli lähes sulkemaisillaan mutta ennätimme vielä tilata jääteet nestehukan torjumiseen. Se piristikin hieman. Kävelimme puistojen läpi Espanyalle, jossa olimme olleet edellisiltana katsomassa Font Magican suihkulähdettä. Tylsää Paral-lelia emme viitsineet tarpoa, joten otimme metron takaisin hotellille.

Olympiastadion.
Ulkoliukuportaat hämmästyttää aina vaan.
Kaikki eivät arvostaneet kaupungin turistivirtoja.
Font Magica seesteisenä päivänvalossa.
Museu Nacional d’Art de Catalunya, jossa pidettiin vuoden 1929 maailmannäyttely.

Levättyämme tarpeeksi googlailimme illallispaikkaa. Sellainen löytyi hotellin yhteydestä, Antic Cafe. Ei vaikuttanut hääppöiseltä, mutta olipahan kerrankin heti nurkan takana hotellilta. Otimme jaetun kanapaellan, se oli ihan ok. Juotavaksi meni peräti litran ölkki + jälkkäriksi Irish coffee ja lisäksi saimme vielä pari lasia kuoharia kaupan päälle (ilmankos minun oli vaikea saada muistiinpanoistani myöhemmin selvää). Hinta oli reilut 50€, pyöristimme 60€. Ei mikään maailman halvin eikä mieleenpainuvin kippola mutta asiansa ajoi.

Paellaa.
Irish coffee oli sangen erikoisen näköinen.