sunnuntai 22. marraskuuta 2026

950# Lyngenfjord

 17.8.2026, Monday, +10, Wet, Lyngseidet, Norway

 

Heräsimme vähän ennen kahdeksaa edellisaamun tapaan. Menimme aamiaiselle, sali oli yllättävän täynnä väkeä, olisin olettanut hotellin olevan hiljainen (perustuen kun saunassakaan ei ollut paljoa jengiä). Nyt oli kuitenkin maanantai, ja lomakausi ohi. Aamiainen oli yhtä hyvä kuin edellisenä päivänä, annoimme siitä arvosanaksi kummatkin 4/5.

Ei tarvinnut hikipyyhettä tällä matkalla.

Huoneessa sitten kamojen pakkausta, tänään olisi siirtyminen Norjan puolelle. Se kuulosti helpommalta kuin olikaan, sillä meillä oli useita kasseja mukana, ja tänään pitäisi tehdä pieni vuoristovaellus ennen seuraavaan hotelliin pääsyä. Jotenkuten saimme ne autoon sullottua, sen jälkeen kävimme tekemässä check outin, ja hotellilta lähdimme ehkä kymmenen maissa. Kävimme ensiksi tankkaamassa, ja siinä kohtaa meillä kävi aivan jumalaton tuuri, sillä aloittaessamme tankkauksen bensiinin hinta oli 2,17€ / litra, ja heti tankkauksen lopetettuamme se nousi 2,57€ / litra. Säästöä tuli ainakin 14 €. Sitten kävimme vielä palauttamassa kassillisen pulloja kauppaan, ja kävimme ostamassa vähän lisää sipsejä ennen kuin suuntasimme autonnokan kohti Norjaa.

Viimeiset ihastelut Kilpis-hotellin kasarimeininkiin.

Kuvasimme vielä tien varrella olleen rajatolpan ennen kuin aloimme ajamaan alas kohti Skibotnia. Onneksi olimme käyneet kuvaamassa edellisenä päivänä Rovijoen putouksen, niin nyt ei tarvinnut sitä enää tehdä. Ilma oli synkeä, taivas oli täyttynyt tummista pilvistä ja vähän väliä sateli vesiä. Pilvet roikkuvat matalalla, ja hienot vuorimaisemat jäivät niiden vuoksi piiloon.

Rajapyykki tämäkin.

Tästä alkoi Norja.

Ensikilometrit Norjan puolella.

Kävimme heittämässä kiepin Skibotnissa, ennen kuin lähdimme ajamaan Lyngenvuonon toiselle puolen. Yli olisi päässyt myös lautalla, mutta siinä olisi ollut säätämistä, kun lauttoja taisi mennä vain tunnin välein, emmekä olleet ihan varmoja miten sellaisessa pitäisi operoida. Lisäksi ne lienevät maksullisia. Joten ajaminen oli ehkä helpompi rasti. Säästimme lisäksi ajassa tunnin kun ajoimme Norjan aikavyöhykkeeseen, joten kiirusta ei sinänsä meillä ollut. Saukkosen jälkeen käännytimme tielle 868. Se oli huonokuntoisempi tie, eikä siinä pystynyt ajamaan juuri yli kuuttakymppiä kovempaa. Lisäksi tuli 3,2 km:n tunneli, joka oli niin kapea, että välillä piti pysähtyä reunaan ja antaa tilaa vastaantuleville isoimmille autoille. Lopulta n. 42 kilometriä tätä tietä ajettuamme saavuimme Lyngseidetiin, suomeksi Yykeänmuotkaan.

Harjavallan tatuointiliikkeen mainos Norjassa?

Tällä keinulla on tullut käytyä ennenkin.

Norjalaista tiestöä.

Pistimme auton sataman lähellä olevaan parkkiin ja menimme ensiksi juomaan cappuccinot. Niiden tilaaminen oli semi-kiusallista, mutta onnistui. Täällä olikin kahvilan puoli ja ravintolan puoli erikseen, ja meidät ohjattiin kahvilapuolelle (emme olleet sellaisesta edes aluksi tietoisia). Vähän jengi meitä ehkä karsasti, mutta mitäpäs siitä. Kahvit maksoivat 12,23€, joten tervetuloa Norjaan! Mutta olivat maultaan ihan jeba. 

Lyngen / Yykeänmuotka.

Lossi Lyngseidetin ja Olderdalen välillä.

Lyngseidetin keskustaa.

Kaffela sisältä.

Cappuccinno.

Olin ollut kahvi- ja kofeiinilakossa liki neljä viikkoa, joten en ollut ihan varma mitä sen jälkeen tapahtuisi, mutta selvästi olotila piristyi. Hyvä niin, koska pilvisestä ja sateisesta säästä huolimatta päätimme lähteä tekemään Lyngentrappa-vaelluksen. Sherpat olivat tehneet vuorenrinteeseen kiviportaisen reitin ylös näköalapaikalle, jonne oli 1200 rappusta. Sellainen tuntui aika kovalta haasteelta. Auton jätimme koulun viereen Eidebakkeniin, josta oli 0,9 kilometrin kävelymatka portaiden alkupäähän. Siinäkin oli yksi muutaman sadan metrin superjyrkkä nousu, sen jälkeen oli vähän iisimpää kunnes varsinaiset raput alkoivat.

Ensiksi piti taivaltaa kilometri parkkipaikalta lähtöpaikalle.

Opasteet helpottamassa kävelyä.

Brenkkumainos.

Tässä vaiheessa vaellus oli vielä helppoa.

Sitten alkoi raput.

Mä olin treenaillut pari viikkoa duunissa rappusten nousua, mutta nämä oli jotain muuta. Ei niissä ylöspäin mennessä saanut itseään hapoille, sillä pidimme aika maltillista vauhtia, mutta lämmin tuli nopeasti. Merkintöjä oli sadan rapun välein, joten osasimme tauottaa matkaamme sopivasti. Välillä maisemat avautuivat hienosti, ja vähän teki pahaa näin semi-korkeanpaikankammoisena, mutta kun keskittyi vain seuraavan rappusen nousuun niin meni se siinä. Noin 850 rappusen jälkeen pääsimme taukomajalle, jossa ei ollut muita (vastaantulijoitakaan ei ollut yhtään kuollutta rotta rotevaa lukuun ottamatta) joten pidimme siinä hieman taukoa. Söimme keksejä ja joimme vettä, sitten näimme yhden pariskunnan tulleen myös paikalle, mutta eivät uskaltautuneet majaan sisään.

Eka satku tultu.

Rappusia aina vaan.

Välimaisemia.

612 rappusta jo takana.

Taukopaikka saavutettu.

Kota ja nuotiopaikka.

Päätimme jatkaa vielä eteenpäin kohti Världens Endeä. Tästä eteenpäin matka jatkui pääosin polkua pitkin, ja vain jyrkemmissä kohdissa oli rappuja. Ikävä kyllä polku oli paitsi jyrkkää mäkeä niin myös täynnä superliukasta mutaa kaltevalla pinnalla, ja sellainen on minulle myrkkyä. Lisäksi alkoi satamaan, joten vedimme sadetakit niskaan. Kävelimme Eidnasenin paikalle asti, se oli 380 metriä merenpinnan yläpuolellä. Sen jälkeen polku jyrkkeni entisestään, joten päätimme tämän riittävän meille tällä kertaa. Världens ende olisi ollut vielä sata metriä korkeammalla, ja koko vuoren huippu taisi olla n. 900 metriä korkea. 

Mudan liukastamaan polkua.

Uteliaita lampaita katsomassa etenemistämme.

Eidnasasen.

Tämän korkeammalle ei tänään jaksettu nousta.

Lähdimme valumaan takaisin päin, eri reittiä pitkin olisi päässyt myöskin autolle, mutta palasimme takaisin samoja portaita pitkin mitä tulimmekin, ainakin tiesimme kuinka paljon matkaa oli jäljellä. Ensiksi laskeutuminen mutaista polkua pitkin oli minulle painajaista, rappuja oli huomattavasti helpompi laskeutua, joskin se kuormitti jalkoja melkoisesti. Aina pitäessa taukoa huomasimme, miten jalat tärisivät, joten kovilla oltiin oltu. Yhden muun pariskunnan näimme myös, eivät edes moikanneet, joten taisivat olla finnejä.

Kolme tuntia vaellettuamme pääsimme takaisin autolle, olin aika helpottunut siitä. Vesikin oli loppunut aikapäiviä sitten, emmekä olleet syöneet aamiaisen ja muutaman keksin lisäksi mitään, vaellukseen meni kuitenkin apin mukaan 1285 kaloria. Sen innoittamina päätimme mennä vetämään ravintolaan pitsat, mutta ensiksi kävimme kaupassa ostamassa vähän eväitä tulevaa varten, sillä hotellimme olisi kaukana syrjässä jossa ei olisi kauppaa eikä aamiaista, eikä edes henkilökuntaa. Kauppakin vaikutti aika kalliilta, mutta kruunut hämäsivät emmekä olleet varmoja mistään hinnoista.

Huh, taidettiin selvitä takaisin sivistyksen pariin!

Iso kunnantalo.

Olipas jollakulla hulppea tönö.

Pitsat menimme syömään samaan kippolaan, jossa olimme olleet aiemmin kahvilla. Ukrooppi oli kassana, eikä hän osannut sanaakaan englantia, pelkkää ukrainaa ja norjaa. Hän haki jonkun kollegan jonka avulla saimme pitset tilattua. Pp otti Oksen-pitsan ja minä Vardun. Juomaksi Solo-appelsiinilimsaa. Ne taisivat maksaa n. 42€ yhteensä. Pitsat olivat america-mallisia, eivätkä maultaan hääppösiä, mutta nälkä oli kova joten syötyä tuli. Arvosana 2½/5. Kippolassa oli myös muita sikailevia ukrainalaisia, ne vähän ärsyttivät.

Ravintolan puoli sisältä.

Yksi pitzeistä.

Sitten viimein hotellille, joka oli Koppangenissa. Sinne oli vielä 17 kilometrin matka pikkutietä. Vettä oli alkanut satamaan kunnolla, ja vähän tuuleskeli Jäämereltä. Koppangeniin saavuttuamme meillä oli vähän vaikeuksia löytää igluhotelliamme, nimeltään Lyngen Aurora resort. Ajoimme aluksi ohi, ja teimme Koppangenin tien päässä uukkarin (tie ei näyttänyt jatkuvan tästä enää mihinkään, joten kyseessä oli meidän Världens ende). Löysimme sitten lopulta perille. Yksi hollantilainen auto oli parkissa, mutta ketään ei näkynyt missään. Olin varannut paikan Bookingin kautta, ja olin saanut sieltä edellisenä iltana viestin missä oli ohjeistettu pin-koodeista yms. Henkilökuntaa ei olisi siis paikalla. Mökkejä oli neljä, meidän oli niistä ensimmäinen. Pin-koodi toimi ja saimme oven auki. Olimme varautuneet iglun olevan kostea ja ankea, mutta se oli hieno. Uusi ja siisti, ja näkymät Jäämerelle avautuivat aivan mahtavasti. Vaikka sää oli ankea ja satoi, niin tyrskyävä Jäämeri ja aaltojen pauhu ja sateen piiskaus ikkunaa vasten oli tosi comfy. Huone oli vähän viileä, mutta täällä oli ilppi joten säädimme lämmöt 23 asteeseen ja mökki alkoi lämpeämään. Vessassa dunkkasi vähän pahahkolle mutta muuten oli siisti mesta tämä. Jääkaappi, uuni, liesi ja astioita yms. 

Koppangen city.

Mökkimme Jäämeren rannalla.

Lasi-iglu ei ollut kokonaan lasia.

Sijaintimme tänään.

Näkymä vuonolle.

Keittiökulmaus.

Pikkujutuilla oltiin saatu lisää comfya.

Otimme suihkut ja laitoimme brenkut jäähtymään jääkaappiin. Ihailimme maisemia ja katselimme kiikareilla lintuja. Koitimme käydä rannassa mutta sää oli niin kauhea, että meidän piti palata äkkiä takaisin sisään. Joimme skumppaa, joka oli kummankin mielestä aivan hirvittävää, mutta maisemat ja rauha takasivat sen, että tätä majapaikkaa ei hetkessä unohtaisi. 

Kylppäri.

Rannalla ei pystynyt tänään juuri chillailemaan.

Kyllä kelpaisi tällaiset näkymät aina.

Pahinta skumppaa ikinä.

Aaltojen pauhu kuului sisälle asti.

Pitkä matka oli tälläkin ennen kuin juoduksi tuli.

sunnuntai 15. marraskuuta 2026

949# Lappi, 28

 16.8.2026, Sunday, +14, Mostly cloudy, Kilpisjärvi


Heräsimme varttia vaille kahdeksan, olipas nukuttanut runsaasti kun edellinen yö oli junassa mennyt vähän niin ja näin. Vuode oli suht ok, vähän liian pehmeä mutta muuten hyvä. Yhden kerran herätessä tuntui vähän kuumalle, mutta muuten lämpötilakin oli sopiva.

Aamiaiselle menimme kahdeksan jälkeen. Sali oli melko tyhjänä, eikä buffetissakaan ollut liiemmälti ryysistä. Lautaselle valikoitui suht terveelliset vaihtoehdot, jopa puuroustia (olen viime aikoina syönyt sitä kotonakin). Hyvätasoinen aamiainen se oli, ei yhtään valittamista. Vaikka vähän nuhjuinen hotelli noin muuten niin ravintolahenkilökunta osaa asiansa.

Hunaja-automaatti.

Hyvä aamiainen.

Pakkasimme päivän retkikamat; tänään mentäisiin käymään taas rajapyykillä, jossa Suomen, Ruotsin ja Norjan rajat kohtaisivat. Lähettyville Koltalahden ”satamaan” pääsisi näin sulan veden aikaan myös Mallalaivan veneellä. Hinta oli tosin suolainen, meno-paluu oli 65€ (v. 2026 – oli kallistunut vitosella parin vuoden takaisesta). Mutta oli silti ehkä helpompi maksaa kuin kävellä 22 kilometriä. Laiva lähti Kilpisjärven retkeilykeskuksen läheltä olevasta satamasta klo 10, joten suuntasimme sinne varttia vailleksi. Parkkipaikka oli jostain syystä täynnä, joten piti jättää auto Retkeilykeskuksen takana olleelle parkkikselle. Vähän aikaa ehdimme odotella veneen valmisteluja, ennen kuin pääsimme sisään. Keli vaikutti aika kylmältä, lämpöä taisi olla 10 astetta. Koko yön oli satanut, mutta nyt alkoi hivenen kirkastumaan kelit.

Saana häippäsi näkyvistä.

Tämän opastekyltin kohdalta rantaan.

Laivat odottelemassa Kilpisjärven ylitystä.

Retkeilijöitä oli paljon, heidän valtavan kokoiset rinkat veivät jumalattomasti tilaa, mutta onneksi penkkitilaa riitti meille. Lähes kaikki ostivat yhdensuuntaisen lipun, ja kävelisivät takaisin (hinta oli silloin 40€). Nainen laskutti meidät, maksupäätelaite toimi hyvin vaikka oltiin jo järvenselällä. Nainen varoitti meitä jostain ”festareista” joten paluumatkalle oli luvassa sankoin verran väkeä, mutta myös toinen laiva tulisi noutamaan, jos emme mahtuisi ensimmäiseen botskiin. Matka kesti sen puolisen tuntia, ja meni yllättävän nopeasti. 

Tänään tuli aika monta rajaylitystä.

Kolttalahteen päästyämme lähdimme painelemaan kohti rajatolppaa, jonne oli kolmen kilometrin kävelymatka suuntaansa. Pp lähti kuin pyssyn suusta, ja minulla oli vaikeuksia pysyä hänen kannoillaan. Paikoitellen oli vähän mutaista, kengät ja housut likaantuivat inhan näköisiksi. Lisäksi se oli tietysti liukasta, joten piti olla tarkkana ettei kaatunut. Hyttysiä ei enää näin elokuun puolessa välissä ollut ainuttakaan, pari kärpäseltä vaikuttavaa pörisijää kävi muutaman kerran meitä yytsäilemässä. 

Opastekylttejä.

Koivikko.

Lisää opasteita.

Kansallispuisto alkoi heti rajalta.

Saavutimme lopulta rajapyykin. Muutama samassa veneessä kanssamme ollut turisti pääsi meidän ohitse, mutta ei voi mitään. Paikka oli pysynyt samanlaisena kuin muistikuvissani parin vuoden takaa, mutta silloin Pp ei ollut sairastumisen vuoksi päässyt tänne mukaan, nytpä tuli sekin asia korjattua. Onhan tämä sentään Ruotsin pohjoisin ja manner-Suomen läntisin piste. Söimme sitten hieman keksejä, ennen kuin lähdimme lampsimaan takaisin. Aikaa oli annettu 2,5 tuntia, mutta siinä ajassa piti tosiaan kävellä se kuuden kilometrin matka, joten ei siinä lopulta kauheasti ollut varaa maleksiakaan. 

(Poro?)esterata ennen rajapyykkiä.

Metalliset pitkospuut.

Ei ihan ehditty ensimmäiseksi.

Seppele oli tuotu monumentin juurelle.

Ruotsissa ollaan.

Barrat-vuori Golddajavrin päässä.

Raikasta ilmaa ja tuoreita näkymiä.

Välillä tiestö meni järven rannoilla.

Kilpisjärvi näkyvissä.

Ehdimme takaisin lautalle. Meidät oli ohittanut mönkkäri perävaunuineen ja satamaan päästyämme näimme kun ukko oli hakenut sillä metsästä pari vaeltajaa, joista toinen oli loukannut koipensa. Hänet saatiin laiturille ja lopulta myös paattiin. Ei mikään kiva homma päättää lomansa tuolla tavoin + siinä varmaan jonkunlainen paniikkikin kun keskellä skutsia menee nilkka kaputt? Laiturilla oli myös ultrasöpis koira, joita koitimme kuvata salaa. Olisi kiva mennä paijaamaankin sellaista, mutta vuvve ei vaikuttanut olevan juuri (vieraiden) ihmisten perään. Laiturilla oli vain yksi vene, mutta toinen oli tulossa sillä porukkaa oli tosiaankin melkoisen paljon, ja lähes kaikki ulkomaalaisia. Mahduimme kuitenkin samaan veneeseen millä tulimme, Malla-laiva oli vasta matkalla tänne.

Paatti odottamassa paluumatkustajia.

Mies tarjoamassa haistiaista vuvvelle.

Veneessä olleet ihmiset haisivat hirveälle. Ylipäätänsä ihminen haisee aika kamalalle, eikä sen tarvitse olla metsäoloissa kauaakaan kun ns. dödö pettää (armeija-aikoina dunkkis olisi paljastanut joukkion varmaan jo kilometrien päästä). Lopulta onneksi Kilpisjärven kylä tuli näkyviin, ja pääsimme lemuavasta veneestä pois.

Kello oli vasta puoli kaksi, joten päätimme lähteä käymään Norjan puolella Rovijoen putouksella. Sinne oli puolen tunnin ajomatka, ja Pp pääsi ajelemaan Norjan puolelle. Maisemat olivat juuri sellaiset kuin muistinkin. Pari vuotta sitten täällä käydessäni sade oli tehnyt polusta mahdottoman kulkea, mutta juuri paremmin ei käynyt tälläkään kertaan. Mulla ei pokka riittänyt laskeutua putouksen juurelle, joka olisi ollut näyttävän näköinen. Pp sen sijaan meni alas asti minun jäädessäni ylätasanteelle odottamaan.

Putouksen sivuprofiili.

Meneekö joku tosiaan kahlaamaan tuonne?

Pp:n kuva Rovijokfossenin juurelta.

Rovijoki lähti jatkamaan matkaansa kohti Jäämerta.

Pp saapui viimein takaisin ylös soijaa pukaten. Oli ollut kuulemma superraskasta nousta takaisin ylös, polku oli ollut jyrkkä ja askelmat korkeita. Istuskelimme hetken parkkipaikan retkipöydillä (tai siis pöytien ääressä), söimme loput keksit ja joimme hieman vesiä. Sitten palasimme autolla takaisin Kilpisjärveen varoen tiellä hoipertelevia poroja. Kävimme vielä kuvaamassa Ahdaskurun sillan. Se oli ainoa silta jota saksalaiset eivät olleet Lapin sodassa tuhonneet, sen vuoksi kun koko silta oli niin huomaamaton :) 

Raput nähdävyyden juurelle.

Säilynyt silta yli synkän virran.

Kävimme kaupassa ostamassa sipsejä ja juomista ennen kuin palasimme hotellille. Lepäsimme hetken, ja klo 17 menimme saunaan. Yleiset saunat olivat auki klo 16-21, miesten ja naisten puoli erikseen. Mulla kävi hyvä tuuri siinä mielessä, että sain ensimmäiset 40 minuuttia olla yksikseen, ennen kuin yksi puhelias (totta kai) ukko liittyi seuraani. Oli vähän vaikea aina sopia ”treffit” Pp:n kanssa laiturille, kun ei tiennyt kuinka kauan toisella kestäisi, mutta aika hyvin ajoituksemme toimi. Kävimme muutaman kerran uimassa 13-asteisessa vedessä (jos nyt kastautumista voi uinniksi kutsua). Eräs ulkomainen nainen siinä ui pidempäänkin. Vuorten välistä oli virinnyt navakka koillistuuli ja aallot olivat melkoisen kookkaita. Mutta sauna oli kyllä kaiken kaikkiaan 5/5 kamaa. 

Hotellin yleisiä tiloja.

Sarvipää.

Onpa komea joskin uninen poro.

Sitten huoneeseen hetkeksi vähän jäähdyttelemään, ennen kuin lähdimme tsekkaamaan Kilpis-ravintolan tarjonnan. Myyjä jotenkin töpeksi laskuttamalla meitä liikaa (tällä kertaa näin päin, edellisenä päivänä tarjoilija laskutti meitä liian vähän). En tiedä tuliko palautus onnistuneesti kortille myöhemmin (kyllä tuli). Muutenkin vähän harmitti kun suurin osa niistä ruuista jota olin etukäteen hamunnut, olivat loppuunmyytyjä. Lopulta päädyin sitten porokebabiin Pp:n ottaessa Sweet chorizo pitsen. Suunnittelimme syövämme ulkona terassilla, mutta oli alkanut tuulemaan niin kylmästi, ettemme tarjenneetkan istua siinä, semminkin kun meitä varotettiin ruuan tulemisessa kestävän puoli tuntia. Vaihdoimme sisätiloihin, ja ruuatkin tulivat ennakoitua nopeammin. Olivat ihan hyviä ruokia, mutta ehkä hitusen nälkä jäi. Pp antoi arvosanaksi pitselle 3½/5, itse annoin 4/5 (siinä oli karamellisoitua sipulia jota en voinut sietää).

Ravintola Kilpis.

Tänään ei tarjettu terassilla.

Kippola sisältä.

Kebabsafka.

Pizzesafka.

Sitten takaisin hotellille. Seuraavana päivänä jatkettasiin matkaa, ja matkatavaramme olivat jo levinneet kuin Turusen pyssy. Pakkausta oli siis tiedossa. Lisäksi seuraavaksi päiväksi oli luvattu vesisadetta koko päiväksi, joka oli omiaan vaikeuttamaan asioita.