lauantai 31. maaliskuuta 2018

572# Thaimaa, 6

8.3.2018, Thursday, +34, Clear, Sukhothai, Thailand

Nukuin tutulla kaavalla; ensin neljä tuntia, sitten heräsin pariksi tunniksi, jonka jälkeen ehdin juuri nukahtamaan kunnes herätyskello ilmoitti ylösnousun ajankohdan koittaneen. Tällä kertaa se oli vielä matkanjohtajan tilaama puhelinsoitto, ei ilmeisesti luottanut herätyskelloihimme. Ei nyt kauheasti ärsyttänyt, koska tänään oli edessä yli 300 kilometrin bussimatka Sukhothai -nimiseen kaupunkiin, ja ainoa jossa pystyin nykyisin nukkumaan oli bussi.

Kevyehkö aamiainen naamariin, auringonnousua oli kiva katsella samalla. Tulipallo nousi ihan silmissä. Syönnin jälkeen huoneeseen jossa sain viimeisetkin kamat kasaan, ja klo 8 pääsimme matkaan. Alkumatkasta meinasi olla ongelmia bussin äänentoiston kanssa, matkanjohtajan unettavat jorinat eivät kuuluneet bussin takaosaan. Apukuskikin joutui sitten töihin; vika saatiin korjattua puolen tunnin kuluttua mutta syytä ongelmaan ei löytynyt. Bussikuski tosin muisteli myöhemmin, että edellisen porukan kanssa oli ollut sama ongelma samassa kohdassa, joten epäilivät jonkun henkimaailman olennon olevan kyseisessä paikassa pahalla päällä. Täytyi muistaa waiata seuraavan kerran kun tuota paikkaa ohitettiin, jospa se siitä sitten leppyisi.

Etelän hetelmää aamiaiseksi.

Aika joutuisasti teimme matkaa, mutta pysähtelimme n. 1,5 tunnin välein huoltoasemille, jotka olivat toistensa kopioita. Alkoholia ei Thaimaan huoltoasemilla jostain syystä myyty, joten piti ihan limsan voimalla sinnitellä. Ehkä hyvä niin, vessahätä ei olisi ollut mukava kaveri näinkin pitkällä bussimatkalla. Eräässä paikassa myytiin matoja ruuaksi. Ostin purkin mutta lopulta pokka petti ja jäi makutesti tällä kertaa toteutumasta. Muuten tiestö oli hyvässä kondiksessa, lähinnä moottoritietä, joten matka eteni mukavasti.

Bussissa olevia kieltomerkkejä.
Oma parkkipaikka naisille :)
Thai-aapinen kiersi bussissa.

Puoli yhden maissa tulimme Si Satchanalai-nimiseen kylään, jossa lounastimme viihtyisässä ravintolakeitaassa pienen joenuoman vieressä. Erikoisuutena täällä oli apinahäkki, jossa oli muutama asukaskin. Elikot tosin vaikuttivat vähän stressaantuneilta mielestäni, mutta ehkä eivät tykänneet turistilaumojen yytsäilyistä. Ruoka oli ihan jees, annan 4/5. Päätin muutenkin höperehtiä tänään selvää, joten jätin lounaskaljat väliin.

Lounaskippola sijaitsi joen rantsussa.
Apina.

Lounaan jälkeen oli enää n. 60 kilometrin ajomatka Sukhothaihin, jossa yöpymispaikkamme oli. Se oli pieni kaupunki vain, mutta täällä oli Thaimaan kuuluisimpia nähtävyyksiä - jota juuri kukaan ei mene koskaan katsomaan, lähinnä siksi kun on vähän hankalan taipaleen päässä, Bangkokiin oli täältä vielä viitisen sataa kilometriä. Sukhothai oli hetken aikaa ns. Sukhothain kuningaskunnan pääkaupunki 1200-1300 -luvun taitteessa.  Koko kaupungin alueella oli säästynyt paljon vanhoja temppeleitä ja muita rauniorakennuksia melko näyttävinä, eivät olleet pelkästään kivikasoja kuumassa kuten yleensä. Alue oli nimeltään Wat Sra Sri. Se toi mieleen Kambodzan Angkor Watin. Kiertelimme aluetta yhteisellä sähköautolla. Muita turisteja ei tosiaan liiemmin näkynyt. Oli hyvin kuuma ja matkanjohtajaa taisi tässä kohdassa vähän väsyttää, sen verran vauhdilla kiersimme nämä hienot ja laajat alueet, ettei edes kuvaamaan oikein ehtinyt.

Arkkitehtuuri vähän erilaista kuin meillä Helsingradissa.
Wat Sra Sri toi mieleen Kambodzan.
Kuningas Ramkhamhaengin monumentti.
Kunu.
Raunioita.
Yhteinen sähköautomme.
Buddha.

Ajelimme sitten viiden minuutin matkan bussilla hotellillemme Legendha Sukhothai Resortiin. Hotelli tuntui olevan keskellä ei mitään, mutta se oli bungalow-tyylinen, alkuun ihan ok:lta vaikuttava paikka, jossa asuttiin rivitaloissa neljän huoneen seteissä. Huoneet saatuamme lepäsimme hetkisen; mietin olisiko pitänyt käydä etsimässä alueen uima-allas, mutta en vaan jaksanut. Myöhemmin harmitti, kun näin altaan porukoiden ikkunasta, se vaikutti oikein miellyttävältä, mutta en halunnut kastella uikkareita. Koska päätin pitää raittiuslupaukseni niin kiehautin huoneessani kahvit.

Hotellin tarjoama tervetuliaisjuoma.
Huone nyt ei ollut mikään kaikkein tilavin.
En tiedä mitä tämän pyyhkeen oli tarkoitus esittää.
Hotellin uima-allasalue. Jäi testaamatta :(

Menimme porukoiden kanssa tien toisella puolella olevaan pikkukauppaan, tai melkeinpä kioskiksi sitä olisi voinut kutsua. Myyjätkä pelasi siellä Pleikkaria, ja harmistuksen kyllä huomasi kun joutui keskeyttämään pelaamisensa palvellakseen meitä. Pieni lapsikin sillä oli, pinnasängyssä kassan vieressä. En ole ihan varma toimisiko Suomessa tällainen meininki? Ostoksista sen verran, että en löytänyt muuta ostettavaa kuin hammastahnaa. Pääsipähän ainakin eroon Kroatiasta ostamastani hammastahnasta, joka oli yksi pahimpia.

Nurtsin kastelu käynnissä.
Apukuski hoiti välinehuoltoa työpäivän jälkeen.
Joen ruoppausta.

Porukat palasivat huoneeseensa, mutta jatkoin itse vielä lähialueen tutkimista, kun päivänvaloa oli vielä hetken aikaa jäljellä. Hotellin takana oli hyvin huteralta vaikuttava riippusilta, ja mietin pitkään uskalsiko sitä pitkin mennä. Mutta kestipä tuo farangin painon. Takapihalta löytyi myös polku hotellin takana olevaan Wat Chang Lom'n temppeliin, jonka kävin tsekkaamassa (ei sisäänpääsymaksua, auki klo 7.30-18.00). Sainkin kuvata aluksi rauhassa, mutta pian tuli paikalle lauma thaimaalaisia ukkoja ja mun piti alkaa niitäkin sitten yhteiskuvaamaan.

Riippusilta yli synkän virran.
Hotellin takana ollut Wat Chang Lom'n temppelialue.
Auringonlaskua Sukhothaissa.
Tämä teos vetosi minuun.

Palasin huoneeseeni ja laitoin hetken mietittyäni farkut illallista varten. Lämpöä oli vieläkin +33 astetta, joten housuvalinta oli aika tuskainen. Söimme ulkosalla ja meitä oli varoitettu etukäteen että täällä oli runsaasti dengue-kuumetta levittäviä hyttysiä, joten siinä mielessä pökät olisivat hyvät. Pöydän alle oli kuitenkin laitettu käryämään hyttyskarkoitinta, mutta en tiedä oliko siitä mihinkään.

Denguehyttyset villiintyivät tästä lammesta.

Illallinen itsessään kustansi meille 450 THB / naama, juomaksi otin colan. Ei ollut mikään ihmeellinen sapuska edes buffetiksi. Syönnin jälkeen alkoi vielä tanssiesitys; katselin muutaman numeron, mutta olin sitten epäkohtelias ja poistuin paikalta ennen kuin keksivät alkaa tanssittamaan yleisöä. Hotellihuoneen edustalla parveili aikamoiset määrät gekko-liskoja napsimassa iltasapuskaa ulkovalon ympärillä leijailevista ötököistä. Todennäköisesti kumpiakin tuli sisätiloihin yhtä lailla.

Illallisbufé ei ollut hääppöinen.

Lisko.

Kävin ottamassa suihkun; muut olivat valitelleet ettei tule kuin kylmää vettä, mutta kyllä minä sain sieltä lämmintäkin vettä houkutelluksi esiin. Telkkarin tuottama substanssi oli jostain syystä huonoa, en löytänyt kuin thaimaalaisia televisiokanavia, joiden ohjelmatarjonta oli vähän liian outoa makuuni. Ehdin lukemaan hieman kirjaakin, ennen kuin aloin kokeilemaan josko uni suostuisi tulemaan. Ulkoa kantauvat metsän äänet kuuluivat kovemmin kuin edellisten iltojen rokkikonsertit. Eniten ihmetytti sellainen kujerrus ja ryintä, jonka jälkeen 5-6 kpl teräviä napsahduksia. Luulin niitä naapurin aivastuskohtauksiksi, kunnes muutama päivä myöhemmin ymmärsin ääntelyn olevan peräisin eräästä liskolajista.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

571# Thaimaa, 5

7.3.2018, Wednesday, +34, Clear, Chiang Mai, Thailand


Heräsin neljältä, valvoin sitten pari tuntia kuunnellen naapurihuoneesta kantautuvaa köhimistä ja rykimistä. Nukahdin kuitenkin vielä pieneksi hetkiseksi ennen kuin kello soitti ja herätti. Hyvä niin, vaikka tietysti olisi se retki aamutorillekin ollut tänään, mutta sinne olisi pitänyt lähteä jo kuudelta antamaan lahjusruuat munkeille - nämä kun eivät saaneet syödä enää puolen päivän jälkeen mitään. Nyt jäi sitten meriitit siltä osin saamatta. Tempaisin aamusuihkut kun oli jäänyt illalla peseytymiset väliin. Aamiaiselle suunnattiin kahdeksalta. Sen verran jo omeletit tökki, että päätin passata sem tänään.

Huoneessa pakkasin retkikamaveskan, johon laitoin paperia, pienen muovikassin roskille, vesipullon, varakalsarit, lippiksen, selfiekepin, aurinkorasvaa, pitkähihaisen paidan bussin ilmastointia varten, pari kameraa, Buranaa, Imodiumia, laastareita sekä käsidesiä. Harvoin näistä mitään tarvitsisi, mutta ei vene varaa kaada, jne.

Ensiksi menimme vuorelle 1000 metrin korkeuteen, joka oli paikallisten toimesta nimetty Wat Phrathat Doi Suthep. Sen verran olin jo oppinut nimistä, että tiesin Wat'n tarkoittavan temppelialuetta ja Doi'n vuorta. Wat Phrathat Doi Suthep oli Chiang Main "tärkein" nähtävyys. Hotellin edessä nainen myi joka aamu pikkulintuja häkissä, jotka voisi vapauttaa temppelillä ja näin ollen hankkia itselleen meriittiä - ja tämä myyjänainen vasta meriittiä saisikin.  Mutta jätimme tällä(kin) kertaa väliin.

Lintujen myyjä päivysti joka aamu hotellin edessä.

Matka ylös vuorelle oli monivaiheinen; ensin matkustimme bussilla 20 minuuttia, sitten meidät jaettiin kahteen lavataksiin jolla kaahasimme vartin verran jyrkkää serpentiinimäkeä ylös, ja lopuksi vielä hissillä / funicularilla ylös. Hissi maksoi 20 THB, mutta lippua kysyttiin vain alastullessa. Temppelialueelle pystyi nousemaan ylös myös portaita pitkin - rappusia oli 306, mutta meille ei annettu mahdollisuutta kavuta portaita ylös, koska muuten emme olisi löytäneet toisiamme ylhäältä runsaslukuisten kiinalaisturistilaumojen seasta. Ja niitä totisesti alueella pyörikin; niiden etuilu, mekastus ja kaikenlainen hyörintä menee hieman tunteisiin. Temppelialue olisi ollut hieno, mutta kaikki huomio kiinnittyi pikkukiinalaisiin. Vahingossa tuli annettua jollekin takaraivoon isku kyynärpäällänikin ja lyhennettyä näin thaiuskomuksen mukaan hänen elämäänsä parilla vuodella.

Onko tämä nyt hieno?
Buddha makaa ja turisti vaeltaa.

Kengät piti jättää taas pois jaloista temppelialueelle mentäessä, mutta ihme kyllä ne myös löytyivät kierroksen jälkeen. Yksi ryhmäläisistämme tosin eksyi muusta porukasta juuri tässä kenkähötäkässä - mutta löytyi myöhemmin sovitulta tapaamispaikalta. Näköalapaikkakin oli, mutta täällä oli aina hyvin autereinen ilma kosteudesta johtuen, joten mitään ei käytännössä näkynyt. Lopuksi kävelin reilut 300 rappusta alas porukoiden mentyä hissillä ja tapasimme myöhemmin samassa paikassa jonne lavataksi meidät jätti. Koira oli liponut mutsin jalkaa ja olisittepa nähneet miten sitä koipista kuurattiin jälkeen päin käsidesillä :)

Jadebuddha.
Hautoja.
Portaat.

Lavataksi ajoi meidät takaisin bussille ja painelikin sen verran reipasta tahtia, että kottero tuntui jyrkimmissä mutkissa menevän kahdella renkaalla. Muutenkaan nämä kulkupelit eivät vaikuttaneet olevan mitään liikenneturvallisuuden helmiä; Thaimaassa sai liikenteessä surmansa 24000 henkeä joka vuosi, se on valtava määrä jopa suhteutettuna väkilukuun. Tässäkin lava-autossa oli avonaiset kyljet ja avonainen takaosa, mistään turvavöistä ja suljettavista ovista ei ollut tietoakaan. Pakokaasukin kärysi nokkaan urakalla.

Seuraavaksi menimme lakkatehtaaseen. Meille esiteltiin miten lakalla pystyttiin valmistamaan erilaisia tuotteita, ja Thaimaassa kun oltiin niin kerrottiin myös miten pystyi erottamaan ukotuksen hyvälaatuisista materiaalista. Ihan nättiä kamaa ja koristeellista sellaista taitavat käsityöläiset saivat aikaiseksi; kova duunihan niissä oli, jos tuotetta piti lakata seitsemän kertaa ja jokaisen lakkakerroksen kesti kuivua viikon ajan. Myymälästä ostin pari pientä tuotetta tuliaisiksi.

Meidät vietiin lounaalle Satesinglp-nimiseen ravintolaan. Tämäkin ravintola oli 100% piilossa keskellä ei-mitääntä, veden ja suihkulähteiden ja varjostavien puiden keskellä. En ymmärrä miten turistit tai ylipäätänsä kukaan löytävät näitä. Ruokasetit olivat valmiiksi tilattuja ja ne olivat yllättävän hyviä. 4/5 ehdottomasti.

Lounaspaikka oli taas keitaassa.

Ruuan jälkeen olisi tietysti nukuttanut kovasti, mutta menimme lähettyvillä olevaan P. Collectionin hopeapajaan / -myymälään. Jälleen opastettiin miten erottaa hyvälaatuinen hopea kusetuksesta ja miten hopeatuotteita valmistettiin. Sen jälkeen myymälään, jossa olikin suolaiset hinnat. Näitäkin hintoja tosin pystyi tinkimään, luulin ettei se olisi tehtaanmyymälässä mahdollista. Meille täällä ei ollut mitään, joskin pari ryhmäläisistämme jotain ostikin.

Sitten vielä päivänvarjotehtaalle, jossa köyhiltä vaikuttavat duunarit valmistivat paperia ja maalattuja paperisia varjoja ulkosalla poskettomassa kuumuudessa. Varjot koristeltiin näyttävästi. Koristelijat olivat todella taitavia ja tekivät näyttäviä piirroksia myös muihin materiaaleihin kuin varjoihin; täällä olisi voinut halutessaan maalauttaa vaikka kännykkänsä takakannen 100 bahtilla. Harkitsin kyllä itsekin mutta en sitten tohtinut firman puhelinta kuosituttaa uusiksi. Päivänvarjot eivät myöskään Suomen kaltaisissa paikoissa ole tarpeellisia.

Varjokauppa.
Puinen hana miellytti.
Varjoja tuli kuin sieniä sateella.
Koristelija.

Hotellille palasimme puoli neljän aikaan. Menin samoin tein vuoteeseen ottamaan päikkärit kun unetti niin jumalattomasti. Herättyäni kumosin yhden Smirnoff Icen, blogasin ja surffasin netissä ennen kuin lähdimme porukoiden kanssa etsimään illallispaikkaa valmiiksi ja kävimme samalla kaupassa. Oli edelleen hyvin kuuma vaikka aurinko oli jo laskemassa. Kaupasta ostin mustekalasipsejä ja tuliaisiksi suklaanmakuisia sipsejä (jäi muuten edelleen epäselväksi, mitä ne loppujen lopuksi olivatkaan).

Illastamassa kävimme The Roadside-nimisessä ravintolassa. Iso kippolahan se oli, mutta vain muutamia asiakkaita, josta kaikki olivat länkkäreitä + kaksi suomalaista meidän lisäksi. Otimme mutsin kanssa pitsat, isä tyytyi omeletiin. Pitzat olivatkin yksi oudoimmista koskaan, ja ne tosiaan olivat maustettu kalakastikkeella. Makua ei voinut kovin hyväksi kehua, annetaan arvosanaksi 2/5. Jälkkäriksi koitimme ottaa espresson + whiskeyn. Tarjoilija tuli tosin hetken päästä sanomaan, ettei espressoa ollutkaan joten otimme tavalliset kahvit. Seuraavaksi hän tuli sanomaan, että Red Label-whiskeytä ei saanut tilattua ilman jäitä tai soodaa. Hieman oli omituista tämäkin.

Pizza ei maistunut paremmalta miltä näytti.
Kielto.

Palasimme hotellille jossa palautin porukoille aiemmin minulle unohtuneet mehut + duriankarkit. Olin itsekin ostanut näitä hyvin voimakkaasti haisevia namusia, mutten vielä tähän päivään mennessäkään ole keksinyt kenelle nämä voisi syöttää. Pelkästään karkista tuleva haju oli niin voimakas, että vaikka karkit olivat yksittäispakattuja ja sen lisäksi vielä suljettuun pussiin, lemusi koko paketti niin että huhhuh. Kaupassa hedelmäosasto oli monesti sijoitettu kassan vierustaan ja siinä oli kiva sitten jonotella omaa vuoroaan moisessa dunkkiksessa. Se oli aivan kuin hedelmien surströmming. Durianin viemininen esimerkiksi julkisiin liikennevälineisiin tai vaikkapa hotellihuoneeseen oli kielletty ja siitä uhattiin langettaa monen tuhannen bahtin sakot jos käry kävisi.

Lähdin sitten vielä itsekseni ulos yömarkkinoille. Ihmettelin itsekin kun sain kävellä täysin rauhassa ja hypistellä vaikka kojujen tuotteita, kukaan ei tullut ukottamaan minulle yhtään mitään!? Pitkään talsittuani poikkesin Doi Chaang-nimiseen kippolaan; olin varma, että juomaani laitetaan tyrmäystippoja ja minut rullataan ja herään joskus aamulla alastomana takakujilta tai sitten kaljatuoppini hinta onkin tyyliin 1000€; vastaavista tarinoista saa aina lukea varoittavia esimerkkejä. Mutta eikö mitä, olut maksoi 2,5€ enkä havannut myrkytyksen oireitakaan.

Yömarkkinahumua.
Juntihko ravintolamainos.

Palasin hotellille, otin vielä suihkun ja huomasin rokkibändin aloittelevan taas illan settiään. Seuraavana päivänä olisi lähtö hotellilta kohti Sukhothaita, mikä tiesi kamojen pakkausta ja aikaista herätystä.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

570# Thaimaa, 4

6.3.2018, Tuesday, +34, Clear, Chiang Mai, Thailand

Helkkarinmoinen meteli tuntui kestävän koko yön. Rokinrytkekin kesti yli puolen yön. Tuttuja biisejähän ne soittelivat, ei siinä mitään, mutta mieluummin olisin ollut kuulemati. Ihmeellinen huutelu ja liikenteen melu tuntui puolestaan kestävän aamuun asti.

Parhaiten olisi nukuttanut juuri ennen kellon soittoa, joka oli klo 6.20. Aamiaiselle seitsemältä. Sen kanssa olikin taas pientä hakemista, kun oli uusi hotelli ja uusi aamiaissali ja uudet kujeet. Omeletin paistaja löytyi kuitenkin täältäkin, ja mukavan rapsakka pekoni oli ja hyvät croissantit. Kahvin joutui ottamaan automaatista.

Tällänen auringonnousu Chiang Maissa.

Huoneessa päivän retkikamat kasaan, ja klo 8.15 olimme jo bussissa. Menimme ensin Wat Phra Singhin buddhalaistemppeliin. Siellä toimi oikein "munkkikoulu", jossa noviiseja opetettiin. Nuorimmat näistä taisivat olla vasta nelivuotiaita. Munkin homma oli yhteiskunnallisesti arvostettu ja munkki oli ylipäätänsä huomattavasti ylempänä "tavallista" ihmistä. Esimerkiksi kadulla piti tajuta väistää munkkia, ettei munkki joutuisi väistämään rahvasta. Ja munkkien palveluksia myös käytettiin; munkit siunasivat ihmisten lisäksi myös niin autot kuin lentokoneetkin.

Aamu alkoi temppelivisiitillä.
Norsu puski seinästä läpi.
Pään, naamarin ja jalkojen pesentää.

Temppeli itsessään oli hieno; upeat rakennukset ja kullatut fasadit. Nämä olivat thaimaalaisille suosittuja vierailupaikkoja. Jopa köyhät kävivät täällä lahjoittamassa vähistään hankkiakseen itselleen meriittiä seuraavaa elämää varten. Yksi ryhmäläisistämme kävi munkin juttusilla ja teki (raha)lahjoituksen. Munkki antoi hänelle elämänohjeita sanskriitiksi ja sitoi naisen käteen jonkunlaisen narun - varoi visusti osumasta häneen, koska munkki ei saanut kajota naiseen. Mielenkiintoinen tapahtuma, vaikkei mitään ymmärtänytkään.

Temppelin fasadia.
Lahjoitusruokia.
Kirjasto oli vallihaudan ympäröimä termiittien vuoksi.
Moneskohan Buddha tämä onkaan tällä matkalla jo?
Vahanuket olivat niin eläväisiä, että varmaan joku oikea ihminen joukossa piruuttaan?
Munkkikerjurit.
Munkki jakaa viisauttaan.

Temppelivierailun jälkeen ajoimme 25 kilometrin päähän Rim Tain kylään. Opas kertoi meille Thaimaassa huhtikuun puolen välin paikkeilla vietettävästä Songkran-uudenvuodenjuhlasta, joka myös vesijuhlana tunnetaan. Silloin luokkaerot lievenevät ja kaikilla on oikeus kastella ja talkita ketä tahansa liikkujaa. Vaatteet menevät piloille ja toki myös taskuissa oleva elektroniikka. Puhelimetkin pitää laittaa minigrip-pussiin. Veden hygienisyydestä ei voi mennä takuuseen. Käsittämättömän tuntuinen karnevaalijuhla tämäkin.

Rim Tain lähettyvillä vaihdoimme bussin pitkulaiseen lavataksiin. Teimme pienen mutta jyrkkämäkisen matkan Baan Tong Luang -nimiseen paikkaan, jossa asui eri vuoristoheimoja kummallisine tapoineen. Karen-heimon yläluokkaiset naiset esimerkiksi laittoivat kaulaansa monen kilon painoisia messinkisiä renkaita koko elämänsä ajan, jo neljävuotiaasta asti. Heidän niska- ja hartialihaksensa surkastuivat niin, että kaula näytti pitkältä, aivan kuin kirahvilla. Renkaita ei voinut aikuisiällä enää poistaa, koska niskat olisivat menneet poikki kun ei ollut lihaksia tukemassa päätä. Länsimaiselle aivopesulle altistuneena minun on vaikea nähdä tällaisessa mieltä, mutta heimon sisällä tämä oli tosiaan merkki yläluokkaisuudesta ja sen avulla naiset pääsisivät varmemmin naimisiin ja olivat tällaisesta ylpeitäkin. Minusta se renkaiden laittaminen kaulaan lapsuusiällä vain sinetöi kohtalon loppuelämästä tässä alkeellisessa kylässä, vailla mahdollisuutta koulutukseen ja sen sellaiseen.

Lavabussi valmiina.
Kylänraitti.
Yläluokkatar.
Toinenkin yläluokkatar.

Alueella asusteli myös Akha-heimon edustajia, jotka vaikuttivat pervoilta. He hyväksyivät moniavioisuuden ja heti kylään tultaessa tulijaa tervehti yhdyntäpatsas. Mäelle oli rakennettu iso keinu, jossa paikalliset uroot tekivät urhoollisia temppujaan vaikuttaakseen nuorten neitojen sydämet. Yhtenäistä näille kaikille heimoille tuntui olevan rihkaman myynti turisteille. Paikalla oli myös pieni ulkoilmakahvila. Ostin sieltä Fantan.

Keinu.
Kekara innostui poseeraamaan.
Fanta.

Palasimme takaisin samaa tietä lava-autolla bussille jolla ajoimme pienen matkan lounastamaan erääseen orkidea-paikkaan. Hiukan oli sekoilua kyseisessä kippolassa - matkanjohtaja kävi tosin valittamassa ja hankki meille paremmat paikat, jossa ei ollut kiinalaisia matkaseurueita röyhkeine tapoineen. Juomatilauksissa kesti mutta tulivat ne lopulta. Ruoka oli buffet, mutta kerrankin yllätti positiivisesti. Pakko antaa tästä jopa 4/5, vaikka tarjoilu nyt olikin preesensistä. Ruuan jälkeen jäi vielä aikaa tsekata orkideapuisto ja perhoshalli läpi, ne olivat eri hienoja.

Orkideapuistossa riitti kukintaa.
Voi perhonen.

Bussissa nukahdin taas välittömästi ja missasin tällä kertaa spiikin silkinvalmistuksesta. Thaisilkki oli kuulemma huippulaatuista, mutta turistille ukotettiin yleensä satiinia. Menimme silkkitehtaaseen / -myymälään, jossa kehrääjätoukista alkaen meille esiteltiin eri valmistusmenetelmät ja vaiheet. Meille näytettiin myös miten erottaa satiini ja silkki toisistaan - polttamalla - mutta eikö se ole vähän turhan lopullinen tarkistustapa? Sen jälkeen meidät vietiin tehtaanmyymälään, josta emme keksineet mitään ostettavaa. Korkeintaan olisi voinut harkita kravatin ostamista, mutta kuviot eivät miellyttäneet silmääni.

Kehrääjätoukkien kotelosta saatiin materiaali silkkiä varten.
Silkkikutomo.

Painelimme sitten takaisin hotellille. Kello oli kolme ja iltapäivä kuumimillaan, joten suuntasin uima-altaalle. Mielestäni vesi haisi virtsalle, mutta uin (ainoana) siinä silti. Palasin huoneeseen, otin suihkun - vesi oli aluksi kauhistuttavan ruskeaa, mikä sai minut miettimään uudelleen jatkossa hampaidenpesua vesijohtovedellä. Uinti ei virkistänyt joten otin sitten vielä kolmen vartin päikkärit. Olisi unettanut eittämättä enemmänkin, mutta piti lähteä porukoiden kanssa käväisemään läheisessä kauppakeskuksessa. Kävimme ensin Watsons-apteekissa. Faija halusi ymmärrettävistä syistä menthol talkkia turistia alati vaanivaan vaivaan eli ns. perssvettikseen - kavereiden kesken pehiin - helpotusta. Sellaisen kysyminen englantia osaamattomalta myyjältä ei ollut kaikkein helpon homma, mutta käsimerkein se kuitenkin onnistui ihmeen hyvin ilman sen kummempia väärinkäsityksiä. Sitten kiertelimme hetken aikaa ilmastoidussa ostarissa, jossa suurin osa näytti olevan tyhjiä liikehuoneistoja. Lopuksi menimme kaljakauppaan, missä ensimmäiseksi vastaan tuli menthol tuplapakkaus talkkia erikoistarjouksessa. Eipä se paljon maksanut toisaalta apteekissakaan, olisikohan ollut euron luokkaa.

Thaimaassa on vähän kummallinen alkoholilaki: klo 14-17 välillä alkoholia ei myydä kaupoissa tai ravintoissakaan, pl. lentoasemat tai sitten suuret tukkuostokset. Siksi janoisten piti olla aina vähän vilkuilla kelloa, mihin aikaan kieltolaki jylläsi. Juomat hankittuamme palasimme hotellille, jossa huomasin sipsien unohtuneen kauppaan, joten kävin vielä 7 Elevenissä niitä hakemassa. Sipsejä en ole nähnyt täällä muita kuin Laysejä, jotka ovat hyvin usein kala-aiheisia maultaan; esimerkiksi merilevä, mustekala ja katkarapu tuntui olevan eniten edustettuina. Tyydyin kuitenkin sourcream ja onioniin, jotka olivat puristesipsejä. Ei näistä voinut antaa kuin 2/5.

Kello kiertyi nopeasti iltaseitsemään, jolloin lähdimme ryhmän kanssa Kantoke-illanviettoon Old Chiang Mai Culture Centreen. Sinne oli noin vartin ajomatka bussilla. Kengät piti jostain syystä jättää narikkaan. Yleensä täällä istuttiin maassa / lattialla, mutta meille oli onneksi buukattu ihan pöydät. Parempi niin. Perinneasuun pukeutuneiden tanssijattarien kanssa piti ottaa kiusallinen valokuva. Näitä kaupiteltiin sitten myöhemmin sadan bahtin hintaan - pakkohan se oli lunastaa kun ei tiedä mihin väärennöksiin naama sitten lopuksi joutuu - vaikka oma lärvi olikin photoshopattu niin valkoiseksi, että silmiä häikäisi (jostain syystä käsivarret oli jätetty normaalin värisiksi).

Aluksi syötiin illallinen - en oikein muista minkätasoinen ruoka oli, mutta riittävästi ruokaa oli kerrankin - ja sen jälkeen alkoi tunnin kestävä tanssishow, johon kulttuurillinen ymmärrykseni ei riittänyt alkuunkaan enkä osaa tällaista taitoa arvostaa. Lopuksi yleisöllä oli mahdollisuus osallistua, eli toisin sanoen piti kyyristellä toisten selkien takana piilossa tanssijattaria. Hyvin kiusallinen kokemus alusta loppuun.

Ravintola säästi pöytäinvestoinneissaan.
Pöperöitä kiikuteltiin taas kiitettävästi.
Tanssinumero käyntiin.

Palattuamme takaisin hotellille surffailin hetken aikaa ja blogasin toisen tovin. Yömarkkinoille en jaksanut enää lähteä, sen verran voimia kuluttava se tanssihomma oli. Seuraavana aamuna olisi tilaisuus lähteä jo kuuden jälkeen torille viemään munkeille ruokaa ja hankkimaan itselleen meriittiä seuraavaa elämää varten, mutta päätimme porukoiden kanssa skipata tämän ja nukkua aamulla pikkasen pidempään. Harmi vain, että uusi rokkikonsertti oli jo jälleen valmiina virittelemään äänijänteitään ja kitaran kieliään.