torstai 20. lokakuuta 2016

482# Linnanmäki 3

19.10.2016, Wednesday, +6, Scattered clouds, Helsinki



Eipä ole koskaan tullut käytyä Linnanmäellä muuta kuin kesäaikaan. Yleensä vieläpä aurinkoisena ja lämpimänä keskikesän päivänä. Jotenkin sen mieltää sellaiseksi kesäpaikaksi, eikö niin? Vähän sama kuin Suomenlinna. Kesäkohde. Kun tulee elokuu, niin ei muuta kuin pennut kouluun, nähtävyydet kiinni, kusettamaan itseään miten se kuulas syyspäiväkin on ihan ok sohvalla takkatulen loimussa viiniä dokaten kirjan kera ja salaa ihmettelemään, miksi Suomessa talvi kestää aina niin jumalattoman kauan. Vasta Roman Schatzin Suomea käsittelevän kirjan luettuani ymmärsin, että asennehan tässä eniten mättää. Kyllä sitä talvea pystyy lykkäämään asenteellaan. Olen ollut pitkään kateellinen esimerkiksi Köpiksen tivolille, joka on auki maaliskuusta joulukuuhun. Ei se niin paljoa etelämpänä ole ja silti siellä osataan ottaa talvikausi haltuun. Joten ei muuta kuin meillekin piknikkejä, linnanmäkejä ja kesähommia niin pitkälle syksyyn kuin mahdollista. Siispä kylmää ja pimeyttä uhmaamaan ja Lintsille - se kun on urhoollisesti auki vielä 22.10. saakka.

Väkeä riitti.
Ja valoja riitti.

Työkaverilta olin saanut 15 kpl laitelippuja, joten eipä ollut retki hinnalla pilattu. Keskiviikkoinen arki-ilta valikoitui ajankohdaksi sattumalta, lähinnä aikataulullisista syistä. Onneksi kelit osuivat kohdalleen; vaikka ilma olikin kylmä niin ei satanut eikä ollut edes märkää. Pimeyskin on osattu ottaa haltuun, ja Lintsille oli järjestetty valokarnevaalit. Silti en olisi voinut ikimaailmassa odottaa moista väenpaljoutta. Jääkylmänä arki-iltana! Ajattelin paikalla olevan vain muutamat hc-fanit ja jotkut lähistöllä asuvat tekemässä iltakävelyjään valoloisteessa. Mutta mitä vielä, eihän sieltä meinannut saada edes parkkipaikkaa.

Piljetti.

Sisään pääsi ilmaiseksi ja kun laitelippujakin meillä oli saatuna niin ei ollut kustannuskysymys tämä lainkaan. Vähän aikaa ihmeteltiin ihmispaljoutta ja valoja, ja mentiin sitten jonottamaan Vuoristorataan. En ollut koskaan ollut Linnanmäellä pimeän aikaan, joten olihan se erikoista. Lisäksi kylmyys teki kokemuksesta muutenkin absurdin. Väkeä riitti, ja lapsiperheitä oli paikalla vielä sulkemisaikaan klo 22 saakka. Johtui ehkä siitä kun pennuilla oli syysloma.


Lila.

Vuoristoradan lisäksi käytiin myös maailmanpyörässä, se on jäätävä paikka kesälläkin, saati nyt kun tuuli puhalsi korkeuksissa ja joutui istumaan paikoillaan. Mulla ei tietenkään ollut kuin kesätakki eikä mitään hanskoja - hanskat ovat heikkouden osoitus. Pipon olin sentään ottanut ja sille löytyi käyttöäkin. Cityjuna testattiin myös, siinä ei ollut kuin toinen pari meidän lisäksi. Erikoista sekin.

Vuoristomuna.
Jonotusta laitteisiin.
Vuoristoradan rakenne.

Pääsimme paikalle vasta kahdeksan jälkeen, ja pari tuntia meni sukkelasti. Lähtiessä käväistiin vielä nannakaupassa hakemassa pitkään himoitsemaani vahvaa salmiakkia, jota työkaverini aina välillä syöttää kollegoilleen. Hela käynnistä voin antaa ehdottomasti 5/5. Paljon hauskempaa kuin kesällä!
.

Ei oo Hesa mikään hääppönen näky pimeälläkään.


sunnuntai 9. lokakuuta 2016

481# Helsingin kaupunginmuseo

8.10.2016, Saturday, +10, Scattered clouds, Helsinki

Senaatintorin kupeeseen.

En ole koskaan edes kuullut Helsingin kaupunginmuseosta, mutta luin jostain jutun jossa kerrottiin siellä parhaillaan olevan menossa Haju-näyttelyn (15.1.2017 asti). Tarjolla olisi erilaisia hajuja mihin Helsingissä on saattanut törmätä, esimerkiksi Meira-kahvi- /maustetehtaan haju, asematunnelin kusenhaju jne. Ja ihme kyllä, usein kun ulkomaille saapuu, niin heti lentokentällä nokkaan tulee maan ominaishaju. Suomessa ei haise mielestäni miltään, mutta ehkä siihen on niin tottunut ettei sitä huomaa. Näyttelyn idea oli mielenkiintoinen, joten päätinpä tsekata paikan, semminkin kun en ole koskaan kyseisessä museossa käynyt.

Muuten, koska mulla on dieetti-kausi taas meneillään niin päätin kävellä stadiin. Toivottavasti en nyt kauheasti lemunnut sen jälkeen hielle pilaten kenenkään museokokemusta. Etukäteen olin tsekannut vain aukioloajat (ma-pe klo 11-19, la-su 11-17) ja lippujen hinnat (vapaa pääsy). Helsingin kaupunginmuseo sijaitsi osoitteessa Aleksanterinkatu 16. Töiden puolesta minulle tuttua seutua niin ei tarvinnut sitä juurikaan selvitellä. Siinä se oli heti Senaatintorin kupeessa.

Paikalle ennätin vasta vähän ennen neljää, mutta onneksi pytinki ei vaikuttanut kovinkaan isolta. Minkäänlaista ihmistä ei ollut neuvomassa, ei laskuttamassa eikä vaatimassa kamoja narikkaan (jonkinlainen naulakko siinä oli mutta ei tullut mieleenkään jättää kamojaan siihen rullattavaksi). Lattiassa olevat tarrat neuvoivat menemään hissillä neljänteen kerrokseen, jossa itse päänäyttely Haju sijaitsi.

Museon sisällysluettelo.

Se olikin sitten 0/5 kamaa. Tuntui kyllä pahasti siltä, että nyt oli ukotettu kunnolla. Yksi sali, jossa väreilli mielestäni mieto kesämökin saunan tuoksu. Siellä oli sellainen lasijutska, johon sai kirjoittaa hajunlähteestä mielipiteensä. En löytänyt konsensusta, mutta vieressä ollut äijä kysyi pojaltaan, miltä hänen mielestään täällä haisi. Poika vastasi savulta. Samaa mieltä mäkin olen. Salin lattialla oli säkkituoleja, ja laatikossa epähygieenisiltä vaikuttavia kuulokkeita. En tiedä mitä niistä olisi kuulunut, ei riittänyt mielenkiinto sellaiseen. Jotain lisäukotusta taas. Poistuin huoneesta minuutin jälkeen.

Hajusali.
Ai haisee Ronaldolle? :)

Palasin ensimmäiseen kerrokseen. Siellä oli joku "aikakonehuone". Se olisi tarvinnut taas kuulokkeita osakseen joten jätin tämänkin väliin. Sitten menin kuvaselaamoon. Se oli toistaiseksi mielenkiintoisin, mutta tänne pitäisi varata varmaan aika, materiaali ja opastus, että saisi jotakin irti. Näki siellä nyt muutamia vanhoja kuvia Hesasta, mutta nettisivujen kautta kuvia pääsee hakemaan helpommin. Niitä on kiva katsella ja ihmetellä, miten jotkut tämän päivän rakennuksista ovat pystyssä vieläkin ja kuvitella, minkälainen meno silloin vallitsi. Mitä mahtoi kuvassa ollut torikauppias ajatella? Minkälainen siviilielämä hänellä oli kalakaupan jälkeen? Mitä hän mahtaisi ajatella nykyajan menosta?

Hesa.

Seuraavaksi kävelin kenkälaatikon kokoisen museokaupan läpi. En käynyt myöskään kahvilassa. Olin jo melkein poistumassa, kun näin vielä Valitut palat-näyttelystä kertovan mainoksen kakkoskerroksessa. Nousin portaat ylös. Oven avaaminen oli saatu hankalaksi, kun olisi pitänyt katsellaan löytää lasioven vierestä seinästä nappi, jolla sen sai avattua. Onneksi salista oli poistumassa juuri muudan naispari ja pelasti mut pahemmalta munaukselta.

Kakkoskerroksen näyttely oli ihan ok, pelasti moisen reissun. Sinne oli lavastettu vanha 1960-luvun baari sekä tyypillinen suomalainen kerrostaloasunto. Muutenkin näki vanhaa Helsinkiä vielä lisää.

Tällaisen pajatson minäkin muistan.
Kaljamainos.
Kämppä 1960-luvulla.
Ja onko mikään muuttunut?
Skoudemopedi.
Puku sentään ruumiillakin päällä.

En tiedä muuttuuko tämä Valitut palat-näyttely vai onko siellä pysyvästi, neloskerroksen Haju-näyttely vaihtuu kyllä ja hyvä niin. Mä olin etukäteen luullut, että siellä on erilaisia hajuja haisteltavana - hajujen sinffoniaa - eikä vain yhtä hajua kerralla. Toki mä ihmettelin miten sellainen toteutetaan, mutta siksipä mä juuri sinne meninkin. Kakkoskerroksen näyttelyn ansiosta annan tästä 2/5, pelkästä Hajusta ei olisi irronnut ykköstäkään. Mun kämpässäkin on parempi Hajunäyttely.

Jaa niin, kolmannessa kerroksessa olisi ollut vielä joku sali, mutta siinä luki Amnesty. Sellaiseen paikkaan varon visusti menemästä.

lauantai 1. lokakuuta 2016

480# Luettua & katsottua, 6

1. Renny Harlin - Jäätävä polte

























Taitaa olla Rennyn ensimmäisiä elokuvia. Pääosaan oli alun perin kaavailtu kulttimaineen saavuttanutta toimintasankari Chuck Norrisia, mutta syystä jota voimme vain arvailla tilalle tulikin hänen poikansa, Mike Norris. Elokuva on tehty v. 1986, jolloin Neuvostoliitto on vielä voimissaan, ja jonne kolme Suomessa lomailevaa amerikkalaisturistia puolitahallisesti loikkaa ja joutuu kuseen. Alkuasetelmat ovatkin kohtalaiset, mutta kuin silmäniskusta elokuva muuttuu ö-luokan leffaksi. Nörttijätkistä kuoriutuu kierrepotkuja viljeleviä karatekoja ja kaikkea mikä liikkuu ammutaan konkkarit tanassa. Budjetti elokuvan tekoon ei varmaan ole ollut mikään jättimäinen jonka huomaa esimerkiksi pyrokohtauksissa: asuntoon heitetään talvella auki olevasta ikkunasta sisään dynamiitti - sen jälkeen kamera siirtyy kuvaamaan ulkopuolelta lahoa latoa, joka räjähtää kappaleiksi. Minusta saman ladon räjäytyskin näytettiin vielä useampaan kertaan, vaikka sillä yritettiin saada katsojalle mielikuvaa, että koko kylä tuhottiin. Elokuvan juoni romahti samalla mitalla kuin räjäytetyt ladot. Toisaalta, suomalaiset olivat hyviä näyttelemään venäläisiä, kuten esimerkiksi Vesa Vierikko, joka näyttää pysyneen muuttumattomana 30 vuoden takaisesta. Tätä leffaa ei kyllä selvinpäin pysty katsomaan, yksi huonoimmista elokuvista mitä koskaan olen katsonut. Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa on tämän rinnalla mestariteos. Ei voi kuin ihmetellä, miten kukaan on antanut Rennylle toisen mahdollisuuden tämmöisen näytteen jälkeen. Aivan jäätävän huono leffa, 0/5.

2. DVD: Jani Volanen - Studio Julmahuvi

























Tykkäsin suuresti Ihmebantusta, joten olihan se pakko tsekata tämäkin, sillä tekijä- ja näyttelijäkaarti olivat pitkälti samoja, mainittakoon erityisesti suosikkini Jani Volanen ja Tommi Korpela. Studio Julmahuvi oli tosin tehty yli kymmenen vuotta aikasemmin ja tässä kävi ehkä vähän samalla lailla kuin Vintiöissä eli paljon myöhemmin tehty kakkoskausi kolahti paremmin kuin "alkuperäinen". Katsomisen arvoiset sketsit olivat Die Kühe - Ratkaisijat jossa parodioitiin saksalaisia tv-dekkarisarjoja, Z - Salamapartio joka puolestaan liikkui 70-luvun Hesassa sekä Roudasta Rospuuttoon, joka kuvasi hienosti Kalle Päätalon Ii-jokisarjan tunnelmia. Muu olikin pelkkään scheissea, erityisesti se eskimo-sketsi, joka piti jopa kelata pois. Onneksi näistä ajoista on kehitytty ja nykyään voi Volasen & Korpelan tuotantoa katsoa turvallisesti. Arvosana 2/5.

3. Kirja: Henning Mankell - Palomuuri

























En tiedä mistä kyseinen kirja on kirjahyllyyni eksynyt, mutta vuosikaudet se on siellä pyörinyt. Otin tämän alunperin jollekin matkalle tai mökkireissulle mukaan, enkä siitä innostunut niin, että olisin jatkanut lukua kotona, vaan oli lähinnä mukana reissuilla luppoajan aktivoimiseksi. Kirjassa rikosta sevitteli ruotsalainen polessisetä Kurt Wallander. En ole katsonut yhtään Kurt Wallander-elokuvaakaan, joten vähän tuntematon sankari minulle. Aika raskas romaani tämä oli, sivujakin yli 500 ja tarina oli välillä vähän sekava, ja tapahtumia ehkä liikaa. Jäi vähän sellainen olo lopuksi, ettei tiennyt mikä nyt liittyi mihinkin. Teos oli tehty jo vuonna 1998, joten siinä mielessä täytyy antaa kirjailijalle propsit, että tiesi jo tuohon aikaan palomuurit, tietoliikennekuviot yms. En nyt heti ala lukemaan muita Wallandereitä - enkä välttämättä ala katsomaan elokuviakaan, mutta ei tämä nyt huono ollut. 3/5.

4. Kirja: Kurt Vonnegut - Teurastamo 5

























Kurt Wallanderista päästäänkin sitten Kurt Vonnegutiin ja teokseen Teurastamo 5. Pp oli tätä suositellut, joten kirjavalinta tehty sillä perusteella. Eikä siinä mitään, tämähän on kuitenkin jonkinlainen klassikkoteos. Muistan joskus jopa törmääneeni Teurastamo 5-nimiseen bändiinkin.

Tämän kyllä luki nopeasti läpi, kirjassa ei ollut kahtasataa sivuakaan, mutta luettuani kirjan jäin miettimään, missasinko jotain. Tässäkö se oli? Odotin etukäteen jotain raskasta teosta, sellaista kuin kaikki klassikot yleensä ovat, mutta helposti tämä meni. Erittäin outo tarina toisesta maailmansodasta selviytyneestä miehestä, jolle oli sattunut elämän varrella jos jonkinlaisia omituisuuksia. Kirjan piti liittyä keskeisesti Dresdenin pommituksiin, mutta mielestäni sitä ei juurikaan sivuttu. En ymmärtänyt miten kirjan ensimmäinen luku liittyi yhtään mihinkään. Vonnegutin kertoilema aikakäsitys kyllä miellytti minua suuresti ja tuo lohtua kuolemanpelosta kärsiville, se oli ehdottomasti kirjan parasta antia. Vaikea arvioida onko tämä scheissea vai hyvää kamaa, mutta annetaan arvosanaksi 4/5.

5. Q-teatteri: Antti Hietala - Kevyttä mielihyvää















Kyllä kerran vuodessa kehtaa heteromiehenkin teatterissa käydä. Mä olen mieltynyt Q-teatteriin, sillä täällä ei voi olla törmäämättä jo aiemmin mainostamiini Jani Volaseen ja Tommi Korpelaan. Vuosi sitten kävimme Pp:n kanssa katsomassa Jälkeenjäävät, joista itse tykkäsin kovasti. Tänä vuonna ohjelmistossa on Kevyttä mielihyvää. Hypnoottinen tarina miehestä, joka epäilee todellisuuden olevan manipulaatio. Talle - joka seuraa teatteria ehkä eniten maailmassa - oli käynyt tätä katsomassa  ennen minua. Hän tästä jo etukäteen varoittelikin että omituisuutta on luvassa. Sen vuoksi en ollut etukäteen ladannut odotuksiani mitenkään korkealle. Mutta ei tämä minusta huono ollut, mutta kieltämättä, ehkä vähän omituinen. Samankaltaisia kohtauksia toisteltiin toistamisen perään, vain pienin muutoksin. Pp ei ole tautologian ystävä, minuun ehkä upposi paremmin. Vaikeuksia oli tätä täysin ymmärtää, mutta ehkä vika oli sitten tällä kertaa katsojassa. Näytteleminen oli 5/5, juoni droppaa kyllä tunnelmaa. Annetaan 3/5, niin ei tule kenelläkään paha mieli. Sellainen vahva kolmonen.