sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

741# Pohjoista kohti

 8.-9.7.2022, +16, Shower, Karasjok, Norway


Perjantai sujui duunissa melko hermostuneesti. Oli viimeinen työpäivä ennen lomaa, ja illalla oli tarkoitus lähteä omatoimimatkalle Norjaan. Tässä vaiheessa epäselvää oli vielä matkan pituus ja osin matkareittikin, sillä kaikkia varauksia ei oltu vielä tehty. Selvää oli, että matkakumppaniksi lähtisi Pp, ja illaksi oli varattu yläluokan makuuhytti yöjunasta + autopaikka, hinta 348€ (tilasimme matkan about 4 viikkoa ennen lähtöä, mitä aikaisemmin paketin tilaa niin halvemmalla saa. Ja myöhemmin makuuvaunut näytti olevan loppuunmyytyjä, joten ilmeisen kysyttyjä - eli siksikin kannattaa olla ajoissa liikkeellä). Joka tapauksessa, kamat oli suurimmaksi osaksi pakattu, mutta ne pitäisi vielä noutaa kotoota. Ja kun jäisin kesälomalle, niin tietysti sitä toivoisi, että saisin kaikki työasiat riittävän hyvälle mallille ja niin ettei mikään jäisi mieltä vaivaamaan. Keskittymiskykyni oli kuitenkin hyvin olematon, ja jotenkin koko päivä meni kelloa kytätessä. Kolme varttia lintsasin töistä ja lähdin äkkiä kotiin, jossa ehdin laittaa loput kamat kasaan, syömään, suihkuun ja tekemään koronatestin, kaikki reilussa tunnissa ja vartissa.

Pp tuli hakemaan minua klo 17.20. Kamani tuntuivat painavan kuin synti; edelleenkään en ollut ihan varma matkan pituudesta niin tuli ängettyä jos jonkinlaista kamaa mukaan. Saimme kuitenkin kaikki tavarat mahtumaan mallikkaasti Volvoon. Sitten ei muuta kuin kohti Pasilaa, jossa olisi autojuna-asema; Triplan yms Pasilan rakennustyömaiden vuoksi alueella oli kovasti muutoksia ja meitä vähän jännitti mistä mahtaisimme paikan löytää. Ensi yrittämällä ajoimmekin ohi, ja meidän piti kääntyä jossin kaukana Pasilan varikkoalueella ja ajaa sitten takaisin. Tällä kertaa käytimme avuksi navigaattoria jonka senkään tiedot eivät olleet täysin ajan tasalla, mutta Hartwall areenasta päin lähestyttäessä bongasimme riittävän ajoissa pienellä fontilla varustetut kyltit ja löysimme viimein check in -kojun. Reilunoloinen ukko kirjasi meidät sisään ja tarkisti varauksen ja ohjasi meidät sitten kutosrampille, jossa oli jo pari autoa ennen meitä. Ensimmäinen autoista oli liian korkea ja hänet ohjattiin peruuttaen pois alueelta (mitat oli pitänyt ilmoittaa varausta tehtäessä). Hyvä meille, mahduimme ensimmäiseen vaunuun ja saimme auton sisätilaan (autoja ajettiin myös katolle). Olin itse pelkääjän paikalla mutta pääsin vaunuun sisään; myöhemmin tulleiden autokuntien väki ajettiin pois ennen vaunuun ajoa (paitsi kuljettaja). 

Reissun ensimmäinen tunneli Teollisuuskadun päässä.

Viimein löytyi check-in autojunaan.

"Pitääks tonne ajaa?"
"En mä vaan tiedä."

Jänskää ajella junassa.

Autovaunuja.

Check in oli auki klo 18-18.40, me olimme paikalla vähän ennen kuutta mutta pääsimme silti sisään. Se tosin tiesi meille sitten pidempää odotusaikaa. Koska emme halunneet lähteä Triplan koronalinkoon ja ilmakin oli siedettävä, istuimme ensimmäisen tunnin katsomassa ankeaa junanlastauslaituria. Siellä oli monta autokuntaa humalaisia venäläisiä / baltian poikia huudattamassa stereoitaan. Miten aikuiset vanhat ukot viitsivätkin käyttäytyä kuin pahaiset teinit? Eivät sentään öykkäröineet muille, joten siitä pieni krediitti. Sitten lähdimme kävelemään Pasilan asemalle, jonne oli ehkä 400 metriä matkaa. Juna lähti laiturilta 6 klo 19.37. Laituri olikin aika täynnä väkeä ja haukkuvia koiria, mutta onneksi ne humalaiset venäläiset eivät tulleetkaan meidän junaan vaan ilmeisesti Kolarin junaan joka lähti about tuntia myöhemmin. Juna oli myöskin ajoissa. Meidän hytti oli vaunussa 25, toisessa kerroksessa (vähän parempi hytti, sisälsi vessan ja suihkun). Naapureina oli lapsiperheitä, jotka olivat tietysti kipeänä. Luikahdimme hyttiin ja hetken ajan hämmästelimme ahtautta. Konnarikin tuli hyvin nopeasti koputtelemaan oville ja kysymään lippua. Hytissä oli avainkortit, mutta muuten pärjäsimme pelkillä paperilipuilla. Hyttimme haiskahti vähän pahalle, mutta emme olleet varmoja tuliko haju meistä vai oliko se täällä jo valmiina. Desinfioimme huolellisti kosketuspinnat.

Olipa Pasila muuttunut.

Venailua.

Viimein päästiin vaunuun.

Vessaan piti peruuttaa.

Vetonapista vessa muuttui suihkuksi.

Lakanat oli pedattu väärinpäin.
 
Sänkykohtainen hallintapaneeli.

Asettauduimme taloksi. Juna pysähtyi heti Pasilan aseman ulkopuolelle melko pitkäksi aikaa ja ilmeisesti autovaunut kiinnitettiin junan takaosaan. Korkkasimme sillä välin shamppanjan - meillä oli ollut ehkä pieniä logistillisia haasteita saada se riittävän kylmänä junaan mutta hyvinhän tuo onnistui. Lapsiperhe ujelsi ja yskiskeli viereisessä hytissä; vaikka kiskojen kolke ei niin kuulunutkaan niin naapurihytin tapahtumat sen sijaan kuului selkeästi. Hämeenlinnassa kävimme katsomassa käytävän ikkunasta linnan ja vanhan kävelyreittini. Tampereella näimme Näsinneulan ja koko joukon uusia taloja. Tuntui hassulta, että kotoota lähdöstä oli kulunut jo yli 5 tuntia ja olimme vasta saavuttaneet Tampereen.

Junamatkalle shampanjaa ja käsidesiä.

Tamperetta ohittamassa.

Menimme makkoomaan Pp:n valtaessa ylävuoteen. Takana oli pitkä päivä odotuksineen ja työpäivineen joten uni tuli kyllä, ja vaikka heräilinkin sen sata kertaa niin nukuin paljon paremmin kuin olin etukäteen odottanut. Kiskojen kolke ja junan heittely ei ollut mitään verrattuna Moskovan Tolstoi-junaan + täällä tällainen 180 cm:n hukkapätkäkin mahtui sänkyyn koko pituudeltaan. Pp herätteli pari kertaa ja minunkin oli jossain vaiheessa aamuyötä otettava Burana kun päätä särki sen verran pitkään että se häiritsi nukkumista. Samalla tuli vilastua kelloa ja olimme edenneet jo jonnekin Oulun alapuolelle, ehkä Ylivieskaan tms. Nukahdin vielä uudestaan ja heräsimme hieman ennen herätyskelloa, about seitsemissä, ja olimme melkein Rovaniemellä.

Maisemat olivat muuttuneet lappimaisiksi kuin varkain.

Päätin testata suihkun, koska olihan sellainen jotenkin kummalinen ajatus että pystyi ottamaan suihkun liikkuvassa junassa. Takaseinä aukesi napista. Suihkua varten piti painaa about 10 sekunnin välein hananappia josta tuli pieni suihkaus vettä kerrallaan. Ensimmäinen sykäys oli tietenkin jääkylmää. Kääntymään ei juuri mahtunut mutta kyllähän tuo kai asiansa ajoi, joskin kastelimme vahingossa myös wc-paperit. Sitten söin Pp:n edellisenä päivänä väsäämät aamiaisleivät naamariin, se maistuikin hyvältä. Junan vesi ei ollut juomakelpoista; VR tarjosi pienen vesipullon, olisiko ollut 0,33l, mutta olin ottanut kotoota 1,5 litraa vettä hampaiden pesua yms varten. Se tulikin tarpeen.

Aamiaista naamariin.

Juna saapui aikataulussa Kemijärvelle; kuski kuulutti, että noin vartin verran pitäisi odotella autojunan irroitusta, mutta meni siihen ehkä kymmenen minuuttia kauemmin. Ilma tuntui melko viileälle siinä seisoskellessa, onneksi oli pitkähihainen mukana. Viimein saatiin veturi paikalle joka kävi hakemassa autojunan rampille ja pääsimme sisään. Sen jälkeen ei muuta kuin nokka kohti lisää pohjoista. Ensiksi lähdimme Sodankylään, sinne oli hieman reilu sata kilometriä. Matkalla ei ollut yhtään mitään Andy McCoyn kotipaikkaa Pelkosenniemeä lukuun ottamatta. Sodankylässä kävimme hieman jalottelemassa, poikkesimme S-markettiin vessaan ja suklaan hakuun. Muuta ei täälläkään ollut meille tarjota, vaikka olihan paikkakunnalla peräti kolme pitseriaa. Niiden testaaminen jäi kuitenkin seuraavaan kertaan. Jatkoimme matkaa kohti Ivaloa. Parikymmentä kilometriä ajettuamme pysähdyimme levähdyspaikalle, jossa vähän söimme leipiä ja sipsejä. Joku ukkeli kehtasi ajaa autonsa ihan kiinni meihin ja urinoi häpeilemättä vieressämme. Mekin lähdimme sitten eteäpäin. Ivaloon oli taukopaikastamme vielä 140 km. Pitkä matka meille, vaikka ei välttämättä paikallisille. Saariselällä poikkesimme Nesteellä, Pp otti kahvin ja minä zero-colan (olen koittanut vähän lakkoilla hetkellisesti kahvin juonnista). Siitä sitten 30 km Ivaloon jossa tankkasimme auton, ja siitä 40 km Inariin. Yksittäisiä poroja hortoili tiellä useaan otteeseen, ja niitä sai olla alati kyttäämässä.

Kemijärven asemalla.

Melkoisen ankea steissi.

Autoja venaamassa.

Ensiksi kohti Sodankylää (109 km).

Sarvipäitä oli tuon tuosta sydäreitä aiheuttamassa.

Taukopaikalla.

Inarijärvi.

Halusin kuvata Nordkappin kyltin (ensimmäisen Suomen puolella), onneksi Pp suostui pysähtymään sitä varten. Tästä oli vielä 66 km Karigasniemelle. Maasto oli vaihtelevaa korpimaisemaa, tuntureita oli siellä täällä, Ailigas oli ehkä näyttävin. Viimein Karigasniemi tuli eteen kuin tyhjästä. Kävimme tsekkaamassa "keskustan", jalkauduimmekin oikein. Norjalaisia tuntui olevan suurin osa; täällä oli hämmästykseksemme myös Alko, vaatimattomat pienet ovet kaupan takana sai meidät jopa epäilemään, mahtoiko siellä mitään olla mutta kyllä, aito viinakauppahan se täällä. Asiakkaat olivat poikkeuksetta norjalaisia. Mekin ostimme likööriä, viiniä ja Cointreauta. Sitten seuraavaksi rajan yli. Enää ei onneksi ollut mitään koronarajoituksia tms, eikä mitään muitakaan rajamuodollisuuksia. Ajoimme Tenojoen ylittävän sillan yli; muistin sillan kun olin ollut täällä 30 vuotta aiemmin; samanlaisena oli pystynyt niin joki kuin siltakin. Pistimme auton sillan jälkeiseen parkkiin ja kävimme jalkaisin kuvaamassa sillan ja rajan. Se tuntui jotenkin juhlalliselta. Vesi joessa oli kirkas; sillan eteläpuolella joen nimi oli Inarijoki ja pohjoispuolella Tenojoki. Virtaus kävi häiritsemään mieltäni, sillä se virtasi Jäämereen, kun ajattelisi että jokien pitäisi virrata pohjoisesta etelään, vähän niin kuin "alaspäin". 

Kyltit mainostivat jo Nordkappia.

Kohti Karigasniemeä.

Karigasniemi city.

Seo.

Omituisin Alko missä olen käynyt.

Raja.

Suomi jäi taakse.

Ajoimme vielä 20 km, kunnes saavuimme Karasjokeen. Meillä oli täältä buukattu Scandic hotel. Se löytyi pikkukylästä helposti. Check iniä tuli aluksi tekemään nuori poika, joka ei ilmiselvästi hallinnut asiaa, ei oikein onnistunut kirjautumaan edes koneelle, mutta joku vanhempi työntekijä tuli pelastamaan tilanteen ja tsekkasi meidät sisään. Huoneen saimme alakerroksesta. Hotelli vaikutti 80-taletilta, mutta huone oli ihan siisti ja kylppäri vaikutti hiljattain remontoidulta. Haimme matkatavarat autosta ja asettauduimme taloksi. Huoneen ovessa oli ilmeisesti poronluusta tehty numerokyltti. Se vielä menetteli mutta ärsyttävämpää oli se kun oven lukittuminen kesti varmaan puoli minuuttia, ennen kuin sähkölukko surahti kiinni, ja sen verran vainoharhaisia kumpikin olimme, ettemme kehanneet lähteä oven luota ennen kuin lukitus oli tapahtunut.

Scandic hotelli Karasjokessa.

Respa.

Huone.

Hetken aikaa ihmeteltyämme päätimme lähteä tsekkaamaan kylän. Laskeuduimme takakautta "keskustaan". Ensimmäiseksi vastaan tuli kummallisen näköinen Pinsekirka. Se vaikutti suljetulta. Yksi baari täällä oli näköjään, jossa papparainen yskiskeli siihen malliin juopporemmin ympärillä, että taisi olla viimeinen kesä menossa. Me emme menneet baariin, vaan Coop-markettiin josta ostimme vähän sipsejä, yhden tölkin kaljaa ja sikspäkin siideriä, veden ja fisherman friendsejä. Järkytys oli melkoinen kun nämä maksoivat melkein 500 kruunua, huhhuh! Tihutteli hieman vettä ja hyttysiä oli kimpussamme puoli miljoonaa, joten enempää emme jaksaneet tällä kertaa ulkoilla vaan menimme huoneeseen juomaan aperitiivit. Tämän jälkeen päätimme tsekata hotellimme ravintolaan; se oli ulkona oleva "maakellari", saamelaiskotaravintola nimeltään Storgammen. Siellä meidät ohjattiin ensimmäseen sloossiin, jossa oli oikea palava nuotio keskellä ja ihmiset istuivat nuotion äärellä. Saimme jonkunlaiset reunapaikat ja kauhistelimme ja kyttäsimme yskiviä ja aivastelevia vastapäisiä ruokailijoita. Täällä oli vain yksi tarjoilija, mutta hän oli nopea kuin mikä. Tilasimme poron fileé (Pp) ja minä poro stewn (muistutti poronkäristystä). Pp tykkäsi omasta pihvistään eikä minunkaan ollut huono. Juomaksi kalja ja Pp otti viinin. Ruoka oli hyvää mutta pöytähomma vähän epäkäytännöllinen kun pöytä oli alempana kuin tuolit ja joutui syömään kurottamalla. Tunnelmasta kuitenkin pisteet. Maksoi 1000 NOK, käteinen raha ei kelvannut (huono homma kun olin porukoilta "ostanut" 350€:n edestä kruunuja, sillä heidän matkansa Norjaan oli peruuntunut aiemmin. Kortilla piti maksaa. Sitten palasimme hotellihuoneeseen vähän blogailemaan, katsomaan telkkaria, surffaamaan, yms. Suihkun vedenpaine oli vähän huono. Olotila oli väsynyt taas ja nukahtelin pisin iltaa, joten oli sitten viisainta mennä makkoustiin. Ehkä klo 23 maissa.

Pinsekirka.

Ostari, vasemmalla pubi.

Saamelaiskauppa oli ihan normi.

Pientä suupalaa.

Sipsit testiin, 3/5.

Maakellarikippolaan...

Entrance oli aika vaatimaton.

Sisätilat.

Sisällä oli nuotiopiiri.

Safka.

Pp:n safka.

lauantai 16. heinäkuuta 2022

740# Hammaslääkärissä, 5

Jos haluaa vaihdella työpaikkojen kahvihuoneiden keskusteluiden sääaiheita, niin suosittelen hammaslääkäritarinoita. Ne ovat vähän niin kuin inttijutut - liioiteltuja, kauhisteltuja ja vääristeltyjä - mutta jokaisella on varmaankin omakohtaisia kokemuksia jaettavanaan niistä kaikkein hirvittävimmistä hoitokidutuskerroista. Enkä epäile hetkeäkään, etteikö ne olisi totta joka sana itse kokijan mielestä. Edellisestä hammaslääkärirapsasta on kulunut jo aikaa - vaikka olenkin käynyt tunnollisesti kerran vuodessa legohuollossa - joten kirjoitetaan nyt muutama sana ylös uudesta prokkiksesta.

Viime kesänä mulle oli tehty kallis yhden hampaan operaatio - hintaa yksityisellä oli varmasti yli 600€. Toimenpiteen ansiosta hammas saataisiin pelastettua ja sen piti kestää kymmeniä vuosia. Kuitenkin, alle vuoden sisään hammas alkoi vähän oirehtimaan ja tiesin heti ettei sellainen voi olla hyvä merkki, semminkin kun hammas oli juurihoidettu eikä siinä pitäisi minkäänlaista tuntemuksia olla. Sellaista tykytystä, vähän ehkä aristeluakin. Äetmuor on antanut neuvon mistä tietää milloin pitää mennä hammaslääkäriin: jos ei saa hampaan vuoksi yöllä nukuttua. Olin heräillyt muutamana yönä ja vaikka sain vaivan talttumaan Buranalla, niin ymmärsin kyllä ettei asia voi näin jatkua. Olen lukenut niitä kauhujutskia kun hampaan kautta on päässyt jotain sheissea elimisöön niin, että on henki melkein lähtenyt. Siispä ei muuta kuin hammaslääkäriä varaamaan luottolääkäriltäni. Olin ajatellut, että saisin ajan kahden viikon päähän, mutta mitä vielä, aikoja olisi ollut saatavana jo parin tunnin päästäkin, mutta päätin kerätä rohkeutta ja buukkasin ajan vasta seuraavalle päivälle.

Hoitokerta 1:

18.5.2022, Wednesday, +15, Scattered Clouds

Olin hermoillut tästä viikon. Tiesin, että jos se viimeksi tehty kallis toimenpideoperaatio ei auttanut, niin ainoaksi keinoksi jäisi koko hampaan poistaminen. Se on pahin skenaario, sillä
a) en uskalla mennä hampaan poistoon
b) kuinka paljon sellainen sattuisi ja kuinka pitkään olisi kipeä
c) en halua olla mikään hampaaton kallu
d) sitten joutuisi varmaan hankkimaan jonkun implanttijutun - ja miten kamalaa se sitten olisi?

Ei muuta kuin hammaslääkärin piinattavaksi. Olin ajoittanut saapumiseni aika mallikkaasti, en ehtinyt kuin istahtaa odotussalin penkkiin kun minut jo kutsuttiin sisään. Tuttu hammaslääkäri ihmetteli, miksi olin varannut ajan kipeän hampaan vuoksi vaikka olin varmaan tarkoittanut varaavani ajan hammastarkastukseen. Sanoin, että ihan oikein särkypäivystyksen olen varannut, joskin hammassärky katosi sillä hetkellä kun sain ajan varattua, melkoinen vaikutus kyseisellä paikalla! Kuvasin tuntemukset ja kerroin mikä hammas oli kyseessä; lääkäri ei halunnut uskoa, että se olisi juuri hänen viimeksi operoima hammas.
 
Istuttuani tuoliin ja selvittyäni piikkitesteistä, koputtelutesteistä sun muista kylmäruiskutustesteistä aloin jo epäilemään, että olenko mä sittenkin vain luulosairas - mikä olisi tietysti loistava uutinen sillä silloin asialle ei tarvitsisi tehdä mitään ja voisin myös jatkossa laittaa kaikki oireeni hulluuden piikkiin. Lekuri kuitenkin röntgenkuvasi leukaa parista eri kulmasta, ja sitten aikansa tietokoneella kliksuteltuaan myönsi minun olevan oikeassa, operoitu hammas on mätinyt juureen asti. Hyvä asia on kuulemma se, että se voidaan hoitaa - poistamalla hammas? Mä vähän ihmettelen, mikä hemmetin hoitomenetelmä se on? Jos vaikka nilkka on sökö, niin ei kai hoitomenetelmä voi olla koko jalan amputoiminen?

Yritin vielä, eikö tosiaan olisi mitään muuta tapaa korjata asiaa kuin poistaa koko hammas, mutta hän vaikutti päättäväiseltä. Lähinnä kysymys oli, poistetaanko se nyt vai viikon sisään. Sanoin, että haluan kerätä pari päivää rohkeutta. Hämmästyin hänen kysyessään haluaisinko kenties toiselle hammaslääkärille, jos hänellä olisi parempia aikoja. Ihmettelin tätä hieman; tunsiko hän morkkista kun oli tehnyt hampaan huonosti ettei se kestänytkään sen pidempään vai olisiko tässä hoitovirhe tai aihe valitukseen. Vastasin, että en halua ketään toista, luotan häneen (enkä tosiaan halua tutustua uuteen hammaslääkäriin, etenkään kun on tuollainen toimenpide tulossa mikä saa minut kauhuksiin). Ajan sain parin päivän päähän. Hammaslääkäri kehoitti syömään sitten kunnolla ennen tuloa, sillä sen jälkeen syöminen ei ihan heti onnistuisi, ja että en pyörtyisi (en ihan tiedä miten syöminen vaikuttaa pyörtymisalttiuteen). Sanoin skruudaavani ennen tuloa, mutta pyörtyisin joka tapauksessa (koska niin käy aina kun minuun tykitetään adrenaliinilla höystettyä puudutusainetta; hillitsee verenvuotoa mutta saan silti siitä slaagin joka kerta, vaikka lääkärit toteavat mun olevan vain herkkis).

Olin loppuillan todella masentunut, sillä olin niin paljon nähnyt vaivaa ja maksanut paljon, ettei näin olisi päässyt käymään. Ja koska en halua olla mikään hampaaton juntti niin tutkiskelin vähän implanttien hintoja ja millainen operaatio se sitten olisi... mieliala vain paheni.

Hoitokerta 2:


20.5.2022, Friday, +9 Mostly cloudy

Pari päivää oli mennyt masennuksen pauloissa. Tuntui väärältä luopua hampaasta joka ei ollut viime aikoina edes oireillut ja minkä pelastamisen eteen oli tehty niin paljon. Lisäksi tietysti itse toimenpide pelotti. Aika oli varattu puolen päivän jälkeen. Preppiksinä olin tarkastanut että särkylääkettä riittäisi, hankkinut jugurttia ruuaksi viikonlopuksi, pakkasin mukaan yrjöpussin ja jopa vaihtovaatteet, kun en tiennyt mitä voisi tapahtua. Ruinasin pomolta loppupäivän saikuksi. Söin niin tukevasti kuin pystyin yhdentoista maissa (yleensä käyn syömässä lounaan vasta paljon myöhemmin, joten en saanut niin paljoa syötyä kuin olisi ehkä ollut tarpeen). Harjasin hampaat, yhden niistä viimeistä kertaa. Kävelin töistä 2,5 kilometriä hiljaksiin, kävin vähän tilannetta läpi mielessäni. Olin ajoissa paikalla. Odotustilassa leposykkeeni oli 124 (viitearvona kerrottakoon, että normioloissa veripumpun frekvenssitaajuus on puolta pienempi).

Hammaslääkärini oli täsmällinen, pääsin sisään jetsulleen ajallaan. Pikaiset kuulumiset vaihdettuamme kysyin, en kai kuole tähän (kysyn tätä useinkin ennen toimenpiteitä, mutta sanottakoon ettei tätä kannata kysyä esimerkiksi ravintolassa). Tällä kertaa hammaslääkäri vastasi, että hän osaa kyllä elvyttää jos huonosti alkaa käymään. Sitten ei muuta kuin tuoliin makkoomaan ja puudutuspiikkiä naamariin kolmeen kertaan. Se meni odotettua paremmin, ei pyörryttänyt eikä tullut huonoa oloa. Hetki hengailua, sain valita soitettavan musiikin, mutten osannut vastata niin nopeasti muuta kuin että mikä tahansa käy paitsi rap.  Hammaslekuri varoitti, että hammasta tuskin saa ehjänä veke, vaan se posahtaa pirstaleiksi heti kun siihen kajoaa. Näin myös kävi. Kun kropasta kuuluu sellainen rusahdus niin ajukopalla on taipumusta laittaa itsensä offiin ja varmaankin jonkunlainen shokkitila iski, koska mikään ei tuntunut millekään ja asiat vain tapahtuivat ympärilläni. Hammas oli kiintynyt minuun enemmän kuin minä siihen eikä juuria meinattu saada irti millään. Sitä kaivettiin, porattiin, sahattiin, leikattiin ja väännettiin ja käännettiin seuraavat 45 minuuttia ja hoitaja haki erilaisia työkaluja naapurihuoneista jatkuvasti. Lopulta kumpainenkin tuntui huokaisevan helpotuksesta ja lääkäri totesi että palat on saatu veke. Sen jälkeen kaavittiin mätä veke ja ommeltiin turpa kiinni.

Lääkäri iski käteeni lääkereseptit penisilliinistä ja särkylääkkeistä. Mä olisin vähän halunnut kysyä, mikä siinä keraamisessa paikassa meni pieleen, mutta olin menettänyt täydellisesti puhekykyni. Mun oli pakko vetää melkoinen tovi happea odotustilassa, ennen kuin uskalsin hoippua kassalle maksamaan tämän ja edelliskerran (maksoi n. 426€, joskin sain alennuksen 90€ (?), Kela-korvausta 50€ ja duunista 250€ hyvinvointisetelini käytettyä tähän joten maksettavaa ei paljoa jäänyt). Maksamisessa tuntui kestävän ikuisuus, eikä tiskille oltu annettua edes penkkiä istuttavaksi. Sitten metrolla kohti kotia joskin liukuportaissa alkoi oksettamaan niin uskomattomasti, että oli pakko kaivaa yrjöpussi jo framille. Aseman stevarikin jäi seuraamaan tätä esitystä, ja varmaan jo harkitsi pitäisikö minut poistaa. Antoi kuitenkin mennä. 10 minuutin matka tuntui kestävän ikuisuuden ja piti käyttää mielenlujuutta ettei kiekko olisi lentänyt. Koska porukat asuivat metroaseman lähettyvillä, mun oli pakko mennä sinne ottamaan lepiä - joskin vielä kävin kuin kohtaloa uhmaten apteekissa hakemassa tropit valmiiksi.

Puolen tunnin päästä olo oli sen verran kohentunut, että jaksoin kävellä puolitoista kilometriä kotiin. Kävin suihkussa ja sen jälkeen sohvalle makaamaan ja odottamaan miltä tuntuu kun puudutus lähtisi pois. Vedin ensimmäisen antibiootin naamariin kun kahden tunnin varoaika oli kulunut, ja särkylääkkeen perään heti kun alkoi pientä kipua tulemaan. Se ei kuitenkaan vienyt kipua lähimainkaan pois ja itse asiassa koko alariviä särki kaikkialla muualta kuin itse operoidusta kohdasta, ja aloin jo miettimään ei kai multa poistettu väärää hammasta. Loppuilta meni makoillessa. Kokeilin syödä muutaman nakin, mutta suuni ei avautunut niin suureksi. Nukkumaanmeno pelotti.

Yöllä heräsin muutaman kerran, nakkasin pari Buranaa tauluun. Sain nukuttua ihmeen hyvin, mutta aamulla herätessä olo tuntui uskomattoman väsyneeltä ja päätä särki hullun lailla. Aivan kuin olisi juonut edellisenä iltana kokonaisen jallupullon. Päivä sujui torkkuen milloin sohvalla ja milloin vuoteessa. Lämmitin itselleni uunissa lihapasteijoita ja jäähdytin ne huolellisesti ja ne maistuivatkin hyviltä ja sain ne syödyksi. Pakotin itseni hieman ulkoilemaan ja olo tuntui piristyvän mitä pidemmälle kävelin. Kotiin päästyäni väsymys kuitenkin iski uudelleen ja nukuin taas. Vasta illalla päänsärky hellitti.

Yön nukuin paremmin ja hengailin pitkään ilman särkylääkettä. Päänsärkykin oli kadonnut ja energialevelit tuntuivat palautuneet ennalleen. Uskaltauduin kurkkaamaan suuhun, näky oli todella kamala. Vaikka tunsin itseni vielä kipeäksi niin olotila ja mieliala oli kohonnut selvästi ja tuntui siltä kuin olisi paranemassa. Ehkä tämä tästä.

Viikon päästä uskalsin jo hieman harjailla hampaitani sillä seurauksella, että lavuaari värjäytyi punaiseksi verestä lähes joka kerta. Kahden viikon päästä aloin huolestumaan kun tikit eivät olleet edelleenkään sulaneet. Joskus jouduin ikeneen avaukseen jolloin minulta aukaistiin puolet alarivin ikenestä ja silloin tikit hävisivät muistaakseni viikossa. Soitin 2,5 viikon jälkeen hammaslääkäriin; pahaksi onneksi oma hammaslääkärini oli lomalla, mutta jonkun toisen piti tehdä minulle takaisinsoitto ja antaa konsultaatiota. Pari päivää kului eikä puhelua kuulunut niin soitin sinne uudelleen. Hammaslääkäri oli kovin kiireinen eikä ollut vielä ehtinyt soittaa minulle. Puhelua ei edelleenkään kuulunut, mutta kolmen viikon päästä operaatiosta tikit alkoivat pikkuhiljaa irtoamaan (en huomannut sitä muuten kuin peilistä katsomalla), ja lopulta mielestäni kaikki valkoiset tikit olivat kadonneet, joten päätin antaa asian olla.

Edelleen viikkojen päästä asia vähän masensi mieltä, ja toisinaan näin unta, että minulta piti poistaa lisää hampaita ja harmistus nousi potenssiin tämän myötä. Henkisesti aloin varautumaan siihen implanttijutskaan, jos sellaisen saisi helposti sitten syksyllä. Entinen työkaveri kyllä vähän pelotteli paitsi toimenpiteestä niin myös hinnasta. Hänellä oli ainakin jouduttu tekemään jotain lisäluuduttamista jolloin oli tullut reilu tonni lisää hintaakin. Ja sen valmistuttua ei voisi enää ottaa pataan, sillä jos joku isku tulisi leukaan niin se titaanijuuri repisi joko leukaluun pirstaleiksi. Hrr.


perjantai 8. heinäkuuta 2022

739# Ilmastointilaite

 27.7.2022, Monday, +30, Scattered clouds, Vantaa

Juhannuksesta alkanut helleputki sai kesälämpötilat myös kämpille. Vaikka Suomessa hellejaksot eivät yleensä viikkoa pidempään kestäkään, niin siinäkin on aina kestämistä. Kipurajana sisälämpötilassa pidän 27 astetta; sen kuumemmassa ei voi ihminen elää (vastaavasti talvella kämppä on kuin pakastin, alle 22 asteessa ei voi ihminen elää ja monesti lämpö valahtaa alle 20 asteen. Pitäisi kai olla sitten tyytyväinen siihen, että ideaalilämpötilat ovat kaksi kertaa vuodessa?). Lämpötilavaihtelut tulevat lisäksi parin kolmen päivän viiveellä. Kai se kiviseinä kestää hetken aikaa lämmetä ja vastaavasti jäähtyä, joten hellekauden äkkinäinen päättyminenkään ei tuo välitöntä helpotusta sisäkuumuuteen. Varsinkin kun mulla on läpitalon huoneisto eteläpäädyllä, eli toisin sanoen aurinko paistaa aamusta iltaan lämmittäen kämpän seiniä.

Pp:llä oli ollut vähän samoja fiiliksiä, ja päätti tänä kesänä hommata ilmastointilaitteen. Onhan se mielessäni käynyt minullakin, mutta on hinnaltaan jonkunlainen investointi, ja mahtaako se olla hyvä kun ei kuitenkaan ilmalämpöpumpusta ole kysymys (eihän sellaista ylellisyyttä nyt kerrostaloon voi saada). Sellainen pitää varmasti kovaa meteliä, ja täällä kun on seinät paperia niin naapurit tuohtuvat - ja etenkin kateellisuudesta pitäähän sellainen saada kieltää. Ja miten sen kuuman ilman poistoputken kanssa sitten operoi? 

Pp oli tsekannut Verkkokaupasta Ströme 12C-merkkisen ilmastointilaitteen ja se sama hakutulos mullekin oli tullut ensimmäisenä. Tehoja ilmeisesti kuvasi 12000 BTU, joka oli enemmän kuin muissa saman hintaluokan ilmastointilaitteissa. Ääntä se tuottaisi maksimissaan 65 dB (en tosin ollut ihan varma kuinka kovalta sellainen kuulostaisi). Painoa oli 36 kg, joten olisihan siinä aikamoinen kanniskelu hissittömässä kämpässä, ja miten sellainen mahtuisi autoon, ja jos ostaisimme niitä kerralla vielä kaksi. Hinta 400€. Sähkönkulutuksesta ei myöskään mitään käryä, mutta epäilemättä sellainen kuluttaa. Pömpelillä jäähdyttäisi 25-30 neliöisen alueen, joten käytännössä se pitäisi sitten eristää makkariin, jos vaan yhden huoneen saa valita.

Ei muuta kuin kamat tilaukseen juhannuksen jälkeisenä maanantaina. Verkkokauppa näytti olleen varustautuneen hyvin tämän kesän helleaaltoon, sillä varmasti kysyntä oli kovaa ja silti niitä oli varastossa yli 25 kpl. Hakuajaksi tuli saman maanantain ilta klo 19.30, joskin myyjä oli varoitellut Pp:tä, että ryysistä saattaa olla ja olisi parempi jos hakisi aamusta. Sellainen ei meille työssäkäyville käy, joten iltahakuhan se ois. 

Pp haki minut autolla ja sitten Vantaalle lentoaseman viereen noutopisteelle. Autoletka pysähtyi jo kauan ennen noutoaluetta, jonkinlainen ukko siellä oli käännyttelemässä autoja takaisin. Kuitenkin kun meidän vuoro läheni niin ukko innostui juttelemaan jonkun autokunnan kanssa pidempään, jolloin useampi auto - me mukaan luettuna - pääsi ohittamaan tämän grupieerin. Ajoimme parkkikselle, joka oli täynnä kuin Turusen pyssy. Haimme sisältä jonotusnumeron, eikä paljoa naurattanut kun huomasimme jonossa olevan 108 asiakasta ennen meitä. Kello oli sen puoli kahdeksan ja paikka menisi kiinni yhdeksältä. Miten mahtaisi käydä? Pp tiesi odottaa vahvistusviestiä, missä kerrottaisiin, että tilaamamme tavaranne olisivat noudettavissa, mutta sitäkään ei ollut vielä tässä vaiheessa kuulunut. Päätimme jäädä vähäksi aikaa odottelemaan, ehkä jonossa olisi tyhjiä slotteja (ihmiset ottaneet jononumeron mutta kyllästyneet odottamaan ja lähteneet pois). Noutopisteen edustalla ihmiset kiroilivat ja haukkuivat työntekijöitä, joten se vähän indikoi pitkää odotusaikaa. Menimme vähän syrjemmälle hengailemaan, joskaan yli 30 asteinen parkkipaikka joka puoliksi muistutti vielä kaatopaikkaa (tänne sai tuoda vanhoja kodinkoneita) ei kauheasti mieltä innostanut. Silti ihmettelin ihmisiä jotka jonottelivat kaikki yhdessä läjässä tyytyväisinä kun joku paksukainen täytti ilmaa koronaköhimällä puolen minuutin välein.

Verkkokaupan noutopiste Vantaalla.

Elinkaaren pää.


Kello tuli 21 ja vähän aikaa jännittimme menisikö paikka kiinni, mutta onneksi jonotusnumerot juoksivat matelivat edelleen. Ehkä henkilökunta jäi ylityöhön. Vahvistusviesti tavaroiden noutomahdollisuudestakin oli jo tullut. Tässä vaiheessa taisi olla vielä nelisenkymmentä asiakasta ennen meitä. Vähän ennen klo 22 tuli meidän vuoro; kommunistityyliin ensimmäinen jonotus oli pelkkä ilmottautuminen ja sen jälkeen piti odotella vielä vartin verran tavaroita varastohallin ovella, jonne stressaantuneet ja väsyneet työntekijät roudasivat niitä kärryillään. Sen olimme laittaneet merkille, että suurin osa asiakkaista hankki samanlaisia ilmastointilaitteita kuin mekin; joukossa oli vain muutamia jääkaappi-pakastimia ja televisioita. Mahtoi niitä ärsyttää vielä enemmän me ilmastolaitteen hakijat.

Saimme kamat ja mahdutettua ne nipin napin autoon. Ajoimme ensiksi Pp:lle kun hän asui lähellä. Painoihan se hemmetin lodju aika sikana mutta saimme sen roudattua kakkoskerrokseen suht helpolla. Sen jälkeen ajoimme mun luo ja sama juttu mutta tällä kertaa kolmanteen kerrokseen. Kello oli tässä vaiheessa lähempänä yhtätoista, joten tälle päivälle laitetta ei saisi melun vuoksi vielä käyttöön (ja ohjeissakin sanottiin, että liikuttamisen jälkeen laitteen pitää antaa 24h rauhoittua). Eli vielä yksi yö lisää kärvistelyä. Tietysti jinxasimme ja vitsailimme, että varmaan toinen laitteista on vähintäänkin rikki ja joutuu sitten saman käydä palauttamassa, ja miten se sitten tapahtuisi, ken tietää.

Paketti kotiutettu.


Seuraavana päivänä sitten duunin jälkeen laitteen kimppuun. Se oli helposti unboxattavissa, ei tarvinnut nostella paketista tai mitään vaan pahvit nostettiin pois laitteen päältä. Roudasin sen makkariin, jossa mulla myös parveke. Laite oli helppokäytteinen; lämpöputki kiinni käsin kiertämällä ja pituudeltaan 30-150cm putki parvekkeelle (oletin että verhot pitävät kuuman ilman riittävästi ulkopuolella, kun mulla ei muutakaan siihen ollut laittaa enkä jaksanut ruveta jätesäkeistä yms askartelemaan mitään kummallisempaa. Paketin mukana tuli joku peltinen juttu jonka oli ilmeisesti tarkoitus toimia jonkunlaisena "verhona" mutta en ottanut sitä käyttöön). Sitten vain virtajohto seinään ja virta päälle ja lämpösäätö kylmimmälle mahdolliselle (16 astetta). Tuuletinnopeutta sai muutettua asteikolla 1-3. Kaukosäädin oli mukana myös, joskin se nyt melko tarpeeton. Modessa oli myös kosteudenpoisto ( ? ). Hieman minua huolestutti mihin ja miten se kondenssivesi sitten kerääntyisi. Laitteessa oli jonkunlainen säiliö, jossa oli kierrettävä korkki, joten vesi ilmeisesti jäi sinne, mutta tyhjennys vähän arvelutti. Kai sen joutuisi sitten viemään kylppäriin sitä varten mutta kuinka usein sellainen pitäisi tehdä, en tiedä. Ohjeessa kyllä sanottiin, että täysinäisestä vesisäiliöstä tulee näyttöruudulle varoitus. Saapa nähdä sitten. 

Ensimmäisen tunnin aikana meteli häiritsi, mutta sitten siihen vähän tottui. Tunnin aikana olkkari ei ainakaan ehtinyt viilentymään, ja tuskinpa laite jaksoi taistella hellemuuria vastaan sinne saakka. Laitoin sitten makkarin oven kiinni ja annoin koneen häärätä suljetummassa tilassa pari tuntia. Sen jälkeen ilma tuntui jäätävältä. Lämpömittari näytti 23 astetta. Kello oli jo yli 22, joten suljin laitteen naapurisovun ylläpitämiseksi; tunnin päästä mentyäni nukkumaan lämpö oli noussut uudelleen jo 26 asteeseen. Seuraavina iltoina annoin rakkineen hurrata puoli tuntia pidempään ja varoin visusti liikkumasta makkariin ennen kuin menin sinne nukkumaan. Hyödyn huomasi selvästi ja sitä pystyi tehostamaan ottamalla suihkun juuri ennen nukkumaanmenoa. Tyytyväisyys nousi viikon mittaan ja vaikka laite oli kallis ja sen hankkimisessa oli niin paljon työtä, niin vielä olen rimaa hipoen tyytyväinen. Rumahko ja tilaavievä vempele se tietenkin on, joten joku säilytystila täytyy sille sitten keksiä kun ei ole käytössä. Ja saapa nähdä sitten mitä sähkölasku myöhemmin sanoo, mutta tässä vaiheessa annan arvosanaksi 3/5.

Laite työssä.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

738# Porvoo

 25.6.-26.6.2022, +27, Clear, Porvoo


Juhannusaatto tuli vietettyä oikein niin kovasti selvinpäin, että seuraavana päivänä piti lähteä vähän retkeilemään. Totta jos puhutaan, niin koitin buukata retkeä aatolle, mutta valitettavasti se ei ollut enää majoituspaikan osalta mahdollista. Mutta kesäinen lauantai Porvoossa, mikäs sen ok:npaa. Aiemmin on tullut tehtyä Porvooseen vain sellaisia lyhyitä päivävierailuja, mutta nehän on vähän ankeita joten olin joululahjaksi hommannut Pp:lle lahjakortin sviittiin Pariisin Ville-hotelliin. Mulla oli tässä vähän oma lehmä allikossa, mutta onneksi Pp ymmärsi yskän ja halusi jakaa kanssani tämän kokemuksen. 

Hotellilta soitettiin lauantaiaamuna ja varmistettiin, että olimme tosiaankin tulossa. Samalla hän kysyi onko meille tarvetta autopaikalle. Tähän vastasin myöntävästi; autopaikka kyllä järjestyisi. Hyvä niin. Soittaja ei kuitenkaan ollut maininnut parkkipaikan hintaa, vaan tämä tuli sitten puolittaisena yllätyksenä myöhemmin (sillä nyt ei sinällänsä ollut vaikutusta asiaan, kun olisimme joka tapauksessa parkkipaikan ottaneet). Hän myös tiedusteli, mihin aikaan olisimme tulossa. Heitin nyt hatusta klo 14-15.

Juhannusaatto oli sujunut näissä maisemissa.

Pp tuli hakemaan minua yhden maissa. En ollut ihan varma, mitä tavaroita olisi pitänyt ottaa mukaan, mutta hellettä pukkasi joten aika minimikamoilla mentiin. Pakkasessa mulla oli ollut hetken aikaa shampanja-puteli, sellaistahan pitää tietysti tällaisilla retkillä olla mukana. Sulloimme sen Pp:n kylmäkassiin joka oli vuorattu kylmäkalleilla.

Matka Porvooseen sujui moottoritietä pitkin nopeasti ja helposti, pahimmat juhannusruuhkat olivat tietysti takanapäin. Haasteita alkoi tulla vasta sitten Porvoossa; navigaattori ohjasi meidät sillalle emmekä olleet varma saiko siitä ajaa autolla, mutta loppujen lopuksi päätimme rohkaista mielemme ja ylitimme Porvoonjoen päätyen vanhaankaupunkiin (myöhemmin näimme erään toisen autoilijan jonka jalankulkija yhytti ja motkotti että silta on vain kevyelle liikenteelle, mutta mielestämme siitä sai ajaa autollakin). Pariisin Ville oli osoitteessa Jokikatu 43, joten hetken aikaa olimme vähän hukassa minne meidän kuului ajaa. Jätimme sitten auton väliaikaisparkkiin Vanhan Raatihuoneen torialueelle.

Kävimme tekemässä check inin. Hotellin alakerta yllätti meidät ensiksi pienuudellaan, sillä ala-aula oli kenkälaatikon kokoinen, eikä ketään näkynyt oikein missään eikä respaa ollut silmin havaittavissa. Kävimme harhailemassa jopa yhdessä huoneessa asti kunnes joku rynnisti läppäri sylissään sisään jonka otaksuimme työntekijäksi. Näin myös oli. Sisäänkirjautuminen tuntui olevan vähän haastavaa, mutta ystävällinen virkailija. Tuli jopa näyttämään meille huoneemme ja antamaan pikaesittelyn sviitistä. Meidän asumustiloihin kuului oleskeluhuone ja makkari, vessa, erillinen saunaosasto ja pieni parveke, joka oli pettymyksekseni sisäpihalle (joskin ymmärrettävästä syystä). Ilmastointi löytyi myös, ja paikka mainosti wi-filläkin, mutta tukiasema oli jossain kauempana niin, ettei se kuulunut enää päätyhuoneistoomme (huone 10). Lattialla oli minibaari-jääkaappi (olimme olleet vähän huolissamme, olisiko se riittävän viielä shampanjallemme; mittasimme sen +6 asteiseksi). Muut mööpelit antoivat antiikkisen vaikutelman, sängyt olivat uusia ja bedlinensit hyviä. Päätykaapeista löytyi kylpytakit + halpiksenoloiset kusiluistimet.

Hotelli Pariisin Ville löytyi Jokikadulta.

Vaatimaton pääovi.

Respa.

Huoneemme nro. 10.

U. Möllersvärd asui täällä?

Olkkari.

Komuutti ja minibaari. Ja aidot kukat.

Seiniä koristi erilaiset kuviotapetit, lattia oli lankkua josta pidin. Makuuhuoneen ikkuna oli suunnattu Jokikadulle, josta oli kiva katsella alapuolella kulkevia turistijoukkoja. Pienehkö, seinään kiinnitetty televisio oli makkarissa, ja vaikka minusta onkin mukava hotellissa juoda kalsarit jalassa kaljaa ja loikoilla sängyssä katselemassa paikallista ohjelmistotarjontaa, niin ehkä tässä tapauksessa olisin sijoittanut telkkarin olohuoneeseen. Parveke oli niin ikään hyvin pieni, sinne mahtui juuri ja juuri kaksi ihmistä. Näköalat olivat ilmastointilaitteille / parkkipaikalle. Pelakuut oli unohtunut kastella ilmeisen pitkältä ajalta (annoin nille kyllä vettä). Parvekkeen kattona toimi läpinäkyvä pleksi, joka oli ihan hyvä idea mutta sen irroittaminen / peseminen oli varmasti sen verran haastava tehtävä, että oli jäänyt tekemättä. WC oli nykyaikainen ja kompakti, tosin sen seinään integroidun vetonapin reunat voisi joskus pestä. Vessassa ja suihkutiloissa oli samanlainen kuvioitu kaakelilattia, josta mietin hetken aikaa onko se ruma vai ei. Pp:n mielestä se oli ihan okei ja taidan olla itsekin samaa mieltä. Saunan lämmönjakajana oli sellainen jos-ei-heti-valmis-niin-ainakin-hyvin-pian-kiuas, jollaista en ollut ennen käyttänytkään. Siinä avattiin se kiukaan luukku ja napsautettiin seinässä olevasta napit tehot päälle. Lukema näytössä vähän hämäsi meitä, mutta saimme saunan lämmitetyksi myöhemmin ilman sen kummempia ponnisteluja. Saunanlauteet olivat suht matalat, mutta ihmetytti vähän turvakaiteiden yms puuttuminen. Suihkusta sanottakoon, että se oli yksi kovimpia vedenpaineella varustettuja suihkuja mitä olen tavannut. Suihkuja oli kaksi, joten siitä plussaa. Molton Brown-merkkisistä pesuaineesta mainostettiin, että sitä käyttää Englannin kuningatarkin.

Makkari.

Aika pieni telkkari.

Sauna.

WC.

Parveke.
 
Parvekemööbelit.

Pelakuut ei ollut ihan mintissä.

Näkymä ikkunasta.

Pp desasi hetken ovenkahvoja ja kaukosäätimiä, laitoimme juomamme kylmään ja päätimme sitten lähteä katsomaan Pp:n isän vanhaa asuintilaa, jonne oli jonkunlainen ajomatka. Sinne päästäksemme piti taas ajaa kaupungin läpi. Kaupunkialueen liepehille päästyämme pistimme auton parkkiin ja kävelimme hetken aikaa kuvailemassa tiluksia. Oli kaunis ja aurinkoinen päivä, joten mikäs siinä oli ollessa. Palasimme sitten takaisin hotellille viemään auton. Vanhankaupungin ahtaat kadut + sisäpihalle ajaminen ja parkkeeraaminen vaikutti vaikealta, mutta näppäränä ratinpyörittäjänä ja spatiaalisesta kokeesta L:n saanut Pp näytti suoriutuvan tehtävästä mallikkaasti.

Hotelli sisäpihalta.

Liikennemerkki tiessä.

Kävelimme sitten hetken ajan ympäri ämpäri. Olisin olettanut täällä olevan enemmänkin ihmisiä, mutta hyvä näinkin. Ulkomaalaisia turistejakin oli näin muutaman koronavuoden jälkeen. Kuvasimme jokirantaa, myös joen toiselta puolen. Oli sen verran lämmin, että päätimme mennä bisselle vanhan sillan lähellä olevaan kippolaan (Cellar bar & cafe porvoo). Tai no, Pp otti siiderin ja minä lonkeron, mutta kumminkin. Pääterassi oli täynnä, mutta Pp oli huomannut sisääntullessa terassin jatkuvan myös rakennuksen sivustalla, joten suuntasimme sinne, ja saimme istuskella siinä pitkään ennen kuin lauma suomenvenäläisiä äkkäsi saman. Kävimme vielä tsekkaamassa Porvoon tuomiokirkon, harvinaista kyllä sinne pääsi myös sisään. Oli ihan hieno. Monta kertaa sekin kirkko oli poltettu ja ryöstetty ja tuhottu. Kirkon lähettyvillä olisi ollut ravintola Salt, jota oli meille kehuttu / suositeltu. Tsekkasimme ruokalistan eikä se saanut meitä vakuuttuneeksi, joskaan emme olleet muutenkaan tässä vaiheessa vielä ruokapaikkaa vailla vaan menimme ensin hotellille lepäilemään.  
 
Hotellimme julkisivu.
 
Raatihuone.

Jokiranta.
 
Täl pual jokke.
 
Punaisia joenrantatönöjä. Mitä lienee näissä?
 
Kirkko & silta yli synkän virran.
 
Jokirantapub.

Kirkko.

Kirkko sisältä.
 
Urut.

Albert Edelfentin pysti kirkon ulkopuolella.

Vanha Porvoo.

Illalliselle olimme alun perin suunnitelleet menevämme viereiseen Meat Districtiin. Terassi oli tyhjillään, mutta silti meille sanottiin, ettemme saisi ulkoa pöytää, vaan ehkä sisältä. Päätimme sitten hylätä tämän idean ja mennä etsimään illallispaikkaa muualta. Kello oli vasta vähän yli viisi joten luulisi täältä nyt löytyvät muutakin kuin Mäkkärin. Viimeksi täällä käydessämme olimme illallistaneet Johanissa, mutta sitä ei ollut enää olemassa. Sen paikalla oli Ranta-aitta, mutta se näytti olevan sulki. Käännyimme Raatihuoneelle päin ja siitä aukion laidalta jokirannasta löysimme Fryysarinranta-nimisen ravintolan. Sinne joutui hetken jonottamaan, ja odottelemaan pöytien siivousta, mutta meille järjestyi aika hyvä pöytä terassilta, joskin viereisen pöydän keuhkotautiset pikkulapset vaivasivatkin mieliämme. Pihamaalla seisoskelevan koristerattaiden alla varpuset pitivät majaansa, käyden aina välillä saalistamassa ihmisruokailijoilta pudonneita ruoanmurusia. Kunnianhimoisin niistä raahasti mukanaan sormenpituista ranskalaista, kunnes lokki kävi hamuamassa sen nokkiin parempiin.

Meat Districtin terassi.
 
Fryysarinranta.
 
Tilasimme alkuun gazpachoa ja focacciaa ja pääruuaksi Pp otti grillattua helmiäiskanaa maa-artisokkarisotolla ja minä tyydyin ns. junttihampurilaiseen (toinen vaihtoehtoni olisi ollut marmorihärkää, mutta kun en tiennyt Dirty fried potatoes ja toisekseen tryffelimajoneesikaan ei saanut minua innostumaan). Juomaksi Pp otti viineä ja minä kaljan. Alkuruuat toimitettiin pöytään nopeasti; asettelu oli erikoinen. Gazpacho oli kylmää keittoa, jossa oli aika tuju chilin maku. Muuten ihan hyvä mutta en oikein kylmälle keitolle lämmennyt. Se leipä olikin sitten todella hyvä. Annan keitosta 2/5 ja leivästä 5/5.

Alkuruokaa.

Pääruokaa saikin sitten odotella melkoisen tovin. Aurinko pysytteli ensi alkuun varjon takana, mutta kääntyi sitten sivuummalle grillaten meitä keskikesän voimakkuudellaan. Yskiviä pikkulapsia lukuunottamatta terassilla oli kuitenkin mukava istuskella, ei ollut edes mitään öttiäisiä tms. riesanamme. Paikka taisi olla suosittu kun väkeä saapui tasaiseen tahtiin. Pääruuat saapuivat sitten lopulta; oma ateriani ei mitään ihmeitä tarjonnut, onneksi pihvi oli paistettu kypsäksi kuten hampurilaisessa kuuluukin. Tästä annan arvosanaksi 3/5. Hinta oli yhteensä 88€. Kokonaisuusarvosanani paikasta 4/5, se alkuleipä oli niin uskomattoman hyvä. 
 
Junttiburger. Ja veitsellä brutaalisti lävistetty ruoka :/

Sitten hotellille saunomaan ja sen jälkeen istuskelemaan parvekkeelle ja ryypiskelemään shampanjaa. Kelit olivat mahtavat, lämmintä riitti pitkälle yöhön eikä tullut kylmä kertaakaan ja öttiäiset pysyivät yhtä uteliasta kärpästä lukuunottamatta poissa. Ei mikään hullumpi illanviettopaikka.
 
Näköalat eivät olleet parvekkeelta kaksiset.

Shampanjaa.
 
Erikoissipsejä minibaarista 5/5.
 
Bileet pystyyn!

Kiva katulamppu.
 
Seuraavana aamuna meillä oli klo 9 aamiaisvuoro. Sitä varten piti olla oikein herätyskello soimassa. Olisi ehkä vähän nukuttanut vielä. Olin varautunut siihen että pieni aamiaissali olisi ollut täynnä väkeä, mutta ei siinä ollut ketään muita meidän lisäksi. Naapurihuoneen ukko kävi kerran hakemassa puuroa, mutta se siitä. Virkailija kävi kysymässä kumpaa haluamme, teetä vai kahvia. Itse otin jälkimmäisen, Pp halusi molemmat. Muuten kyseessä oli buffet-tyylinen ratkaisu, josta löytyivät perustarvikkeet. Itse otin leipää, croissantin, mehua, jugurtin mysleineen, leikkeileitä ja tietysti sen kahvin. Ihan hyvä aamiainen. Pp otti myös puuroa, mutta se oli hänen mielestään kamalaa, muuten taisi tykätä hänkin aamiaisesta. Mimosaa olisi saanut 6€:n lisähintaan (per muki).
 
Aamiaissali.

Buffet-pöytä.
 
Puuroakin olisi ollut tarjolla mutta oli kuulema pahaa.
  
Tuttua ja turvallista.
 
Kelpo lihapiirakka ja mauttomin sinappi ikinä.
 
Sen jälkeen huoneessa vielä lepiä, ennen kuin laitoimme kamat kasaan ja aloimme suunnittelemaan lähtöä. Check out aika oli kahdeltatoista, taisimme lähteä hieman etuajassa. Checkoutin tekeminen oli lähes yhtä hankalaa kuin sisäänkirjautuminen. Meillä oli 295€:n arvoinen lahjakortti, mutta ukko meinasi silti laskuttaa huoneen toiseen kertaan. Onneksi muisti sitten asian muistuttaessa. Sitten meille jäi maksettavaksi vain parkkipaikka (15€) ja minibaarista otettu sipsipussi (6,50€), joten mikään ihan halpa hotelli tämä ei ole.

Hotellin parkkipaikka oli varaston edessä.

Päivä oli taas aurinkoinen ja helteinen. Emme halunneet vielä lähteä Hesaan, joten jätimme auton joen toiselle puolen. Meitä oli vähän arveluttanut ajaa sitä siltaa pitkin kun emme olleet edelleenkään varmoja saiko siitä mennä autolla vai ei. Muistissa oli miten edellisenä päivänä joku kävelijä oli rähjännyt siltaa ylittävälle autoilijalle ja kertonut kyseessä olevan pyörätie. Emme kuitenkaan nähneet mitään erillisiä kieltomerkkejä asiasta.

Auto parkkiin jokirantaan.

Kävelimme Runeberginkatua, ohitimme Runeberginpuiston ja menimme museoituun Runebergin kotiin. Sisään maksoi kahdelta yhteensä 16€, samalla lipulla pääsi kadun toisella puolen sijaitsevaan Walter Runebergin veistoskokoelmamuseeon. Molemmissa paikoissa tuntui olevan työhönsä vihkiytyneet ammattilaiset, jotka antoivat pientä briiffausta, veistoskokoelman mimmi vähän enemmänkin. Johan Ludvigin kämppä oli aika pompöösi; se oli aikoinaan luovutettu suoraan käytöstä museovirastolle, joten periaatteessa mööpelit ja jopa huonekasvit olivat ns. alkuperäisiä. Ihan hienoa mööpeliä ja taulua oli luukku täynnä. Johanin sairasvuode oli vähän synkkä; ukko oli maannut siinä elämänsä viimeiset 14 vuotta aivoverenvuodon seurauksena syntyneen halvautumisen vuoksi. Seinällä oli peili josta hän oli nähnyt kadulla käveleviä ihmisiä, mutta siinä ne aktiviteetit taisi sitten ollakin. Puutarha oli aika rönsyilevä ja villi sekamelska, liiaksi mielestäni kasvillisuuden peitossa. J.L.Runebergin pojan Walter Runebergin kokoelmaveistos löytyi kadun toiselta puolen. Se oli täynnä jos jonkunlaista kopiopystiä, mutta saimme tästä huomattavasti enemmän irti kun meille esiteltiin mitä veistoksia oli kyseessä ja mistä alkuperäiset löytyisivät. Molemmat paikat olivat ihan mielenkiintoisia, joskin pääsylippujen hinnoissa taisi olla vähän ilmaa. Arvosanaksi 4/5.

Runebergin patsas ja puisto.
 
Runebergin kotitalo.
 
Johan Ludvig asui täällä.
 
Sisäänkäynti.
 
Kloku.
 
Pyssylöitä.
  
Huonekasveja oli paljon.
 
Osa lieni myrkyllisiähi.

Fiiniä oli.
 
Taulu teki minuun vaikutuksen.
 
Sairasvuode ja peili.
 
Pyörätuoli.
 
Photospot oli kehystetty ja katettu.

Oletko pitänyt puutarhasi kunnossa?
 
Walter Runebergin kämppä kadun toisella puolen.
  
Pihamaalla oli kummallista tilataidetta.
 
Figuuria kerrakseen.
 
Pietari Brahe. Ja opas.
 
Maamme-laulun sanat. Patsas Espalla.

Jokirantaa sunnuntaina.
 
Tuo tiilitalo sillan vieressä oli kiva.

Sen jälkeen kävimme hakemassa auton ja ajoimme ABC:llä. Jostain oli autoon päässyt livahtamaan amppari, jota koitin häätää ulos Pp:n tankatessa. Olen varma, ettei raitapaita lähtenyt mihinkään Pp:n tekemättä edes havaintoja koko kaverista, mutta eipä tuota enää sitten loppumatkan aikana näkynyt. Kotimatkalla poikkesimme vielä tarkastamaan Pp:n isomuorin pihalla olevan juhannusruusun kukintavaihetta.
 
Juhannusruusu alkoi olla vähän ohi.
 

* * * *

Arvio: Kiva paikka oli Porvoo näin monen vuoden tauon jälkeen, semminkin kun säät osuivat ns. kohdilleen. Ja ensimmäistä kertaa tuli oltua täällä yötä, joskin lähimatkailussa tulee helposti sellainen mieleen, että menee rahat hukkaan... Ja vaikka hotelli oli kallis niin huomattavasti parempi kuin vastaavanhintainen Tampereen Torni-kokemukseni. Arvosana 4/5.