keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

732# Irlanti, 2

 17.4.2022, Sunday, +11, Wet, Dublin, Ireland


Heräsin ensimmäisen kerran klo 4.38, vain muutaman tunnin unien jälkeen. Koin olevani kovin hermostunut, enkä saanut enää oikein sen jälkeen nukuttua kuin aluksi pienissä pätkissä ja lopulta en enää ollenkaan. En muistanutkaan, että matkustelu oli näin kamalaa.

Kahdeksan jälkeen kömmin sängystä ylös suihkuun. Se oli tietysti sellainen brittimallinen, seinään kiinnitetty suutin. Vesi oli ensin jääkylmää, mutta lämpeni sitten. Paine olisi voinut olla parempikin, mutta kai se on sitä mitä se on. En ollut aivan varma oliko vesi juomakelpoista. Todennäköisesti, mutta en halunnut ottaa riskejä.
 
Integroitu suihku, 1/5.

Yhdeksältä tsekkaamaan aamiainen. A:n ovella sai ensin koputella melkoisen tovin, ennen kuin jätkä tuli pyyhe vyötäisillään ovea avaamaan. Minua oli vähän jännittänyt miten selviän aamiaisesta, mutta helpotus oli suuri kun huomattiin käytössä olevan buffetin, jolloin pystyi jättämään sienet yms kammotukset veke ja määränkin sai päättää itse. Aamiaissali oli täynnä väkeä ja jokaisella tuntui olevan jonkun sortin yskä. Joku siinä antoi keuhkollisen bakteerejaan lautaspinoon, jolloin kehtasin jo ääneen kauhistella asiaa. Muuten aamiaisen arvioiminen oli vaikeaa, koska buffa-jutska oli hyvä idea (pelkäsin sen olevan sellainen, että aamiainen kiikutetaan valmiiksi annostettuna pöytään ja sitten myös valvotaan, että se syödään), mutta alkoi maistumaan jo puulta toisena päivänä, ja lisäksi olisin kaivannut vähän vihannespuolta, nyt kaikki oli sellaista teollista höttöä. Mehut ja kahvi oli kyllä ok. Annetaan 3/5.

Aamiaista nuamariin.

Hetki hengähdystä hotellihuoneissa, mutta tien päälle piti lähteä jo klo 10.20, sillä meillä oli buukattu kierros pakolliseen Guinness-tehtaaseen klo 11.30. Hotellilta sinne oli varmaan lähemmäs kolmen kilometin kävelymatka (nyt kun ei ollut niitä Leap-korttejakaan). Ensimmäiseksi kokeilimme päästä O'Connell Streetin webcameraan, jossa Pp olisi meitä katselemassa, mutta maailman korkein kuvaveistos Spire of Dublin oli saanut yön aikana aitaukset ympärilleen, ilmeisesti jonkinlainen pääsiäistapahtuma oli alkamassa (ja osa kadusta oli suljettu) ja tämä piti siksi lykätä tuonnemmaksi.

121 metriä korkea Spire.

Guinness-tehtaalle kesti tosissaan kävellä melkoinen tovi. Dublinin liikennevaloista ei pystynyt antamaan enempää kuin 1/5, sillä jokaisessa risteyksessä joutui seisoskelemaan aina melkoisen tovin eikä tienylitysaikaa ollut kuin nimeksi. Hidasta siis jalkaisin liikkuminen oli kaupungissa. Kadulla oli kuitenkin rauhallisempaa kuin edellisenä iltana. Ei vielä satanut, mutta taivas oli vetäytynyt paksuun harmaaseen pilvivaippaan, eikä ollut epäilystäkään etteikö tänään saataisi vettäkin niskaan.

Dublinia halkova Liffey-joki.

Temple Barin aluetta.

Kirsikkapuut kukassa.

Christ Church Cathedral.

Puu taisi toimia jonkunlaisena virtsantolppana.
 
Viimein pääsimme perille. Meillä oli etukäteen netistä ostetut liput, joten meidän ei tarvinnut jäädä jonoon, jonka olemassaoloa muutenkin vähän ihmettelimme, kun iso kyltti mainosti paikan olevan loppuun myyty tältä päivältä. Itse näyttely oli yhtä tylsä kuin muistinkin; siinä edettiin koko ajan ylöspäin, ja eri kerroksissa oli tarinaa Guinnessista. Jumalattomasti ihmisiä, eikä juuri kenelläkään maskia eikä korona tuntunut täällä pahemmin ketään kiinnostavan. Ylimmässä kerroksessa sai pääsylipun hintaan (22€) kuuluvan oluen nauttia näköalabaarissa ja alakerrassa olevassa myymälässä ostimme pakolliset jääkaappimagneetit tuliaisiksi, A osti kyllä vähän muutakin. Arvosana paikasta 2/5. Brüggessa käydessäni tein myös panimovierailun, joka oli huomattavasti mielenkiintoisempi + se oli ihan oikeassa kaljatehtaassa jossa valmistettiin sitä juomaakin toisin kuin täällä.

Autioita katuja sai kävellä melko tovin.

Ennakkolipuilla ei tarvinnut jonotella.

Muistan tämän vesiputouksen aikasemmalta kerralta.

Mailmaa vesiputouksen takaata.

Tynnyreitä.

Lisää kaljatynnyreitä.

Hienoja tölkkejä.

Tietovisaakin pelattiin.

Näköalabaaraista sai ilmaisen juoman.

Guinnessia nuamariin.

Näköaloja maisemabaarista.

Näkymät 46 metristä.

Kävelimme takaisin Temple Barin alueelle, jossa suuntasimme oluelle. Dublinissa näkyi paljon sellaisia tietynlaisia epämääräisiä porukoita - maailmalla niitä kai kutsutaan "gopnik" tai "chav" tai "ned" tms - jotka ovat jollakin tapaa syrjäytyneitä ja päihdeongelmaisia, joilla on kirveellä veistetyt kasvot ja jotka rääkyvät kovaan ääneen käsittämätöntä puhetta ja tappelevat ja notkuvat kauppojen edustalla. Kippolan edessä tällainen porukka ohitti minutkin sillä seuraksella, että takkini oli kostunut heidän keskusteluistaan syntyneistä sylkipisaroista. Se kyllä ällötti päiväkausia.
 
Heppa poseeraamassa.

Pläni vaikutti onnistuneelta.

Sadetta pystyi pitämään esim. kippolassa.

Kippolasta päästyämme oli alkanut satamaan, ja A:n uudelle Guinness-sateenvarjollekin tuli heti käyttöä. Kävelimme hetken Temple Barin alueella, väistelimme kerjäläisiä jotka koittivat ukottaa meiltä rahaa ja jotka pyysivät viemään syömään (??). Ostimme postikortteja ja sen jälkeen etsimme Centraa, josta saimme ostettua postimerkit. Palasimme sitten hotelliin ottamaan hetki lepiä. Varasimme myös aamiaiset seuraavalle aamulle.

Temple Bar Temple Barissa.

Sama paikka 14 vuotta aiemmin.

Meille oli buukattu toinenkin nähtävyys tälle päivälle, Menninkäismuseo. Sellainen löytyi Jervis Streetin ja Abbey Streetin kulmassa. Satoi edelleen. Museo oli jonkunlainen tarinankerrontakierros, meillä oli klo 16 kierros. Paikalle piti mennä hyvissä ajoin. Lippuja tms ei ollut, vaan luukulle piti ilmottautua nimellä, finne-nimet tuntui naurattavan lipunmyyjää, ja toisaalta meitä nauratti lipunmyyjän lausuma versio nimestä.

A menossa rohkeasti Menninkäismuseoon.

Kierros kesti tunnin, jota veti aiheeseen innostuneesti suhtautunut opas (olisikohan nimi ollut Diandra tms). Vaikutti sivistyneeltä yliopistoja käynneeltä folkloristilta. Ensiksi meidät vietiin jonnekin huoneeseen jossa oli jättimäisiä huonekaluja - maailmaa menninkäisen silmin. Sen jälkeen liikuttiin eri huoneista toiseen jotka olivat toinen toistaan pimeämpiä. Mulla keskittyminen herpaantui kun aihe ei oikein kiinnostanut ja uppouduin ajattelemaan muita asioita. A taisi kyllä tykätä, mutta mä olen vähän liian juntti tällaiselle, ja olisin ehkä kaivannut vähän enempi jotain... tapahtumaa tai ihmettelyn aihetta. Kierroksen lopussa oleva myymäläkään ei kiinnostellut. Illemmalla kyllä tsekkasin aiheesta wikipedia-artikkelin, että sain edes perustiedot menninkäisistä tietoon jälkijättöisesti.

Isoja mööpeleitä.

Tuoli ja pöytä.

Menninkäissaari.

Edessä opas.

Sen jälkeen piti alkaa etsimään ruokapaikkaa. Löysimme The Oval-nimisen kippolan O'Connell Streetin sivukadulta. Pubi mainosti olevansa 1820-luvulta eikä sinne saanut tulla gopnik-vaatteissa, joten sopi meille. Alakerrassa oli ryyppypuoli, mutta ruokailijat ohjattiin yläkertaan jossa olikin rauhallisempaa. Tilasimme perinteiset fish & chipsit ja kaljat, yhteensä 44€. Ihan ok safka, vaikka tuskin voitti Leo Burdockia. Ruokailun jälkeen menimme ensiksi kauppaan ostamaan juomista (josta ostamamme vesipullo oli avattu (ja täytetty hanavedellä?) - tyypillinen ukotus keharimaissa, mutta että täälläkin? juomatta jäi) ja loppuilta kuluikin sitten ensin telkkaria katsellessa ja sen jälkeen kävimme parissa pubissa. Jotenkin oli pitkä ja raskas päivä - toki kävelyäkin oli yli 12 km - mutta suorittaminen ja stressi selviytymisestä väsyttää aina entisestään.

Kaupungintalo.

Päivälliskippola.

Olen syönyt parempiakin fish&chipsejä.

perjantai 22. huhtikuuta 2022

731# Irlanti

 16.4.2022, Saturday, +14, Mostly cloudy, Dublin, Ireland


Edellisestä lentomatkasta oli kulunut 2 vuotta ja 7 kuukautta, ja oli aika saada moinen synkkyys päätökseen. Korona tietysti hirvitti edelleen, mutta lopulta matkakuume voitti. A:n kanssa oltiin buukattu pieni pääsiäismatka Irlantiin. Miksi juuri sinne, en itsekään muista enää. Toteutuksessa olisi muutenkin voinut menetellä paremmin, sillä vaikka säästimme muutaman kympin lentolipuissa niin hävisimme monta sataa hotellihuoneiden hinnoissa. Dublinissa taisi olla kalleimmat hotellihuoneet mitä maan päältä löytyi ja eritoten pääsiäisenä + tarvitsimme vielä molemmille omat huoneet.

Lähtö lauantai-iltapäivällä. Aamu sujui hermostuneisuuden merkeissä pakaten ja valmistautuen matkaan. Viimein puoli yhden maissa otin 6,3 kiloa painavan reppuni ja lähdin ensin kävellen metroasemalle, sieltä metrolla stadiin ja sieltä I-junalla lentokentälle. Kulkupelit toimivat odotettua paremmin ja ennätin jopa aikaisempaan junaan. Ensimmäinen unohtunut tavara juolahti mieleen steissillä, kun en meinannut nähdä miltä radalta lentokenttäjuna lähtisi: Rillit!

Lentoasema oli muuttunut sitten viime visiitin, ja kun nousin loputtomilta tuntuneet liukuportaat lentoasemalle niin ihmettelin aluksi mille kentälle olin oikein tullut kun ei mikään vaikuttanut tutulta. A oli saapunut jo hetkeä aiemmin ja oli onneksi minua vastassa. Vielä yhdet liukuportaat noustuamme alkoi näyttämään vähän sellaiselta, että olen ehkä sittenkin ollut täällä aiemmin. Meillä oli check in tehty edellisenä päivänä ja Finnair-appin kautta boarding passit, mutta ollaan sen verran buumereita, että oltaisiin haluttu ne vielä paperisena. Emme saaneet / osanneet käyttää kuitenkaan niitä automaatteja josta tuon boarding passin kalkkis-version olisi pystynyt printtaamaan, joten menimme sitten pelkällä puhelimella. Automaattiportti kuitenkin hyväksyi QR-koodin nikottelematta ja pääsimme etenemään turvatarkastukseen. Helsinki-Vantaa oli sen verran edistynyt ettei enää tarvinnut jaotella tavaroita siihen paskaselle tarjottimelle ja muutenkin aseman sujuvuus oli huippuluokkaa, vaikka ruuhkista oli varotettu.

Irlanti ei ollut Schengen-maa, joten lähtöportit sijaitsivat "keharipuolella" lentokentän toisessa siivessä, jonne piti tietysti kulkea vielä passintarkastuksen kautta. Se oli automatisoitu, mutta portit ja passinskannaukset toimivat tälläkin kertaa. Meille oli arvottu portiksi 51b, jonka sijainnin kävimme tsekkaamassa alkajaisiksi. B-kirjain indikoi tietysti bussikuljetusta, joka ei miellyttänyt meitä kumpaakaan. Meillä oli sen verran aikaa, että ehdimme menemään pubiin lähtökaljoille.
 
Ei ollut ryysistä lentoasemalla.

Kone näytti lähtevän ajoissa, joskin se bussikuljetus on aina vähän hermostuttava koettelemus. Sylivauva huusi vieressämme niin, että alkoi jo tinnitus. Flygäri oli pienehkö Norran Embraer-kone, penkkejä oli 2+2 ja rivejä arviolta 25, joten saimme tietysti olla vierekkäin ilman kolmatta vieruskaveria. Maskipakko koneessa oli vielä, ja sitä myös melko kuuliaisesti noudatettiin. Käytävän toisella puolen istuvalla ukolla oli muovikassillinen safkaa mukana jota puputteli menemään suurimman osan matkasta. Mekin olisimme ehkä vähän kaivanneet evästä, mutta jouduimme tyytymään lentokoneen myymiin sipseihin ja shampanjaan. Lentomatka kesti kolmisen tuntia saapuen aikataulussa perille klo 17:n jälkeen. Hieman oli tärinää nousussa ja laskussa, mutta muuten meni aika mukavasti.

Viimein matkaan.
 
Lentomatkan eväät.

Perillä päästiin tuubiin, joten vältyimme lisäbussimatkalta. Heti terminaalin puolella virkailijanainen huusi pää punaisena, että tiivistäkää, tiivistäkää ja jonottakaan nopeammin. Se tuntui erikoiselta, sillä lattiassa oli vielä tarrat muistuttamassa parin metrin turvaväleistä, mutta nyt näistä oli luovuttu. Mitään matkustajalomakkeita eikä koronapasseja tarvittu, mutta tietysti täälläkin yytsittiin passit, ja siksi jonotus kesti. Ruumatavaraahan meillä ei ollut, joten käytiin vessassa ja sitten ulos. Olin ollut täällä kaksi kertaa aiemmin, ja joka kerta kentältä ulos päästyäni olen ollut niin hämilläni, etten ole osannut mennä muuhun kuin käytävän päässä olevaan pubiin rauhottumaan. Meillä oli nytkin hieno suunnitelma ostaa Leap-matkakortti Dublinin paikallisliikenteeseen ja jolla olisimme päässeet kylille, mutta emme löytäneet mitään matkalippuihin liittyvää infoa / myyntipaikkaa, joten ostimme sitten Dublin Expressiltä meno-paluuliput bussiin ulkona olevalta virkailijalta. Maksoi 10€ / naama (yhteen suuntaan olisi ollut 8€), joten eihän tuo nyt paha hinta ollut. Seuraavaan bussin lähtöön oli 20 minuuttia aikaa, joten pääsimme sittenkin "rauhottumispubiin" kaljalle. Stoben laskeminen lasiin tuntui kestävän ikuisuuden, joten eihän meille juontiaikaa siinä paljoa jäänyt. Bisset naamariin parilla kulauksella hämmästytti silminnähden paljon nähnyttä myyjääkin :)

Bussi veti moottoritietä suoraan keskustaan, eikä kierrellyt missään lähiöissä. Matka kesti varmaan reilun 20 minuuttia. Parin tunnin aikaeron vuoksi kello ei ollut vielä paljoakaan ja oli valoisaa, joskin pilvistä. Jäimme ensimmäisellä pysäkillä pois, joka oli ehkä vähän hätiköidysti tehty, olisimme voineet körötellä vielä seuraavallekin pysäkille, sillä hotellimme oli O'Connell Streetin sivukadulla. Toisaalta pieni kävely Liffey-joen rantaraitilla ei tehnyt pahaa, mutta meille alkoi tulla kulttuurishokki. En ollut nähnyt vuosiin näin paljoa ihmisiä; kadut olivat täynnä pääsiäisen juhlijoita. Ihmiset vaikuttivat kummallisilta, liian äänekkäiltä ja kovin humalaisilta. Lisäksi sellainen Irlannin haju leijui täällä selvästi, jota en osaa sen kummemmin kuvailla. Jokaisella maalla tuntuu kuitenkin olevan jokin ominaishajunsa.

Hotellimme Academy Plaza löytyi helposti. Respassa ei ollut jonoa ja pääsimme heti checkkaamaan itsemme sisään. Meillä oli harjottelija, joka pyyteli anteeksi hitauttaan mutta hyvin tuo mielestäni sujui. Riistohinnoista huolimatta meillä ei ollut aamiaista, mutta buukkasimme seuraavalle aamulle sellaisen, ja miettisimme jatkoa sitten myöhemmin. Pelkkä ajatuskin irlantilaisesta aamiaisesta saa vatsani kierähtämään ympäri, sillä en tosiaan ole sienien, papuliemien, löysien munien enkä verimakkaroiden ystävä.

Academy Plaza-hotellimme.

Huoneemme sijaitsivat eri kerroksessa, A sai homeisen luukun ykköskerroksesta, mulla oli vähän parempi huone kutoskerroksesta. Hotelli oli rankattu kolmen tähden arvoiseksi, ja sitä se ehkä olikin. Nuhjuuntunut ja haiseva kokolattiamatto oli tietysti, sängyt ihan ok, ja muutenkin yllättävän paljon tilaa, olin varautunut kenkälaatikkokokoon. Turvakaappi löytyi myös, jääkaapin puuttuminen oli toki tiedossa mutta harmitti hiemasti.

Perushuone kahdella hetekalla.

Näkymä ikkunasta.
 
Lähdimme etsimään sapuskaa. A oli onneksi näppäränä kaverina scoutannut meille burgeripaikan etukäteen. Se oli korttelin päässä oleva 4 Friends Burger, Parnell Streetin ja Marlborough Streetin kulmassa. Limu + ranskikset + valtavan kokoinen hampurilainen maksoi 16€, en jaksanut syödä kuin ehkä puolet. Hyvää se kyllä oli, ei siinä mitään. Paluumatkalla ostettiin Centra-nimisestä kaupasta kaljaa ja sipsejä hotellille, jonne palasimme katsomaan telkkasta Haluatko miljonääriksejä ja kuosittamaan. Hotellin vieressä oli kirkko jonka piha vaikutti kaatopaikalta ja rakennus hylätyltä, mutta siellä alkoikin jotkut pääsiäismeiningit ja väkeä oli kuin pipoa. Alakerran pubissa käytiin ottamassa vielä ensimmäiset Guinnessit - sehän on kuin nestemäistä mämmiä, joten sopi loistavasti pääsiäisteemaan.

Hotellin edustalla oli kirkko.

Sapuskaa.

Kirkossa alkoi tapahtua.