Olin vähän pettynyt viikon tulokseen. En sortunut kebabbeihin, saati kaljoihin tai sipseihin. Paastosin, harrastin liikuntaa 3-4 päivänä, 1,5 - 2h kerrallansa.
Pudotusta vain 1,1 kg. Yhteensä 3,7 kg tammikuun aikana.
Kokonaispainoon olen tällä hetkellä tyytyväinen. Mutta ehkä mun kannattaa tosiaan vielä nipistää vähän pois, koska ensimmäinen helmikuuta kun menen juomaan pitzan, syömään pari litraa kaljaa ja pussillisen sipsejä, niin siinähän tulee pari kiloa heti. Ehkä jos sen 1,3 kg yrittäisi vielä nipistää, niin pääsisi puoleen kymmeneen. Se olisi aika rok.
Edelleen mä ihmettelen, miksi jotkut pitävät tätä vaikeana? Eihän tämä vaadi mitään erityistä osaamista tai taitoja. Kuka tahansa pystyy tähän.
Itsekuria se vaatii, mutta voiko siitä käyttää termiä vaikea? Ei mullakaan ole itsekuria juurikaan. Sen verran, että kestän tasan kuukauden tätä hullutusta, mutta en esimerkiksi loppuelämää. Voiko itsekuria harjoittaa, vai onko se arvo joka syntyessä tulee, vähän niin kuin luonne? Kyllä mua vituttaa työpäivän jälkeen lähteä kymmenen kilsan lenkille. Mua paleltaa. Mua väsyttää. Mun jalkoihin sattuu. Mä en viitsi millään. Mitään hyvää oloa tästä ei tule, ei edes suorituksen jälkeen. Jos mun pitäis jatkaa toinenkin kuukausi tätä, niin varmasti lopettaisin yksin tein tähän paikkaan. Siksipä mun täytyy antaa respektiä niille, jotka kestää vuodenkin ajan tätä piinaa.
Tänäänhän on vuoden masentavin päivä. Mä luin juuri lehdestä, että viimeistään nyt meno kuntosaleilla on palautunut "normaaliksi" ja kaikki uuden vuoden lupauksen tehneet kuntoilun aloittamisesta ovat poistuneet takaisin sohvaperunoiksi. Jaksoin mä sentään paremmin kuin ne.
Mustakin on helppo laihduttaa, vaan miksi ne kilot tulee tuplaten takas heti kun lopettaa laihduttamisen *lol*
VastaaPoistaAivan :) Se tietyn saavutetun tason ylläpito vasta onkin vaikeaa! Ei muutos.
VastaaPoista