torstai 29. elokuuta 2019

652# Andorra, 3

3.8.2019, Saturday, +29, Scattered clouds, Andolla la Vella, Andorra


Olin nukahtanut nopeasti ja nukkunut taaskin tukkina läpi yön. Kahdeksan kieppeillä herättiin, käytiin aamiaisella. Aurinkorasvasimme sen jälkeen itsejämme, ja pakkasimme päivän retkikamat. Tänään kävelisimme pitkälle joenvartta alaspäin katsomaan historiallista Pont de la Marginedan siltaa. Kooltaan se ei olisi hääppöinen (33 metriä), mutta kaareva kivisilta oli eräänlainen taidonnäyte 1300-1400 luvulta. Silta sijaitsi naapurikylän puolella Santa Colomassa, joten tarjosi meille ainakin mukavan kävelylenkin jos ei muuta (suuntaansa n. nelisen kilometriä).

Aamiaisella alkoi tämäkin päivä.
Valira-joki pilkisteli aamiaispöydän lomasta.

Klo 10.15 lähdimme hotellilta. Kävelimme alkumatkan vauhdikkaasti, menomatka oli muutenkin pelkkää alamäkeä. Pp:tä kakkasi lintu rinnuksiin heti avauspätkällä. Valitsimme tyhmyyksissämme huonomman reitin, ja kävelimme liikennemeluista puolta pitkän matkaa. Pyöräilijöitä oli jonkun verran, ne ohittivat meidät kuin luodit. Taisi olla ilmeisen suosittu laji täällä päin.

Ukko sai jopa saalista moisesta minipurosta.
Taas uusi andorralainen arkkitehtuurillinen taidonnäyte.

Santa Colomassa teimme reissun sivuun. Kylä jäi päätiestä pienen matkan päähän ja siellä piti olla jokin kirkko jonka Pp halusi bongata. Tienviitat loppuivat kuin seinään. Nousimme jyrkkää mäkeä erään tien päähän, josta löytyi kyllä hautausmaa muttei kirkkoa. Hautuumaakin oli näkemisen arvoinen; oikein hienosti hoidettu ja viimeiset leposijat olivat muurettu betoniin päällekkäin. Se muistutti kuolleiden kerrostaloa.

Hautuumaa.
Kuolleiden majatalo maisemalla.

Palasimme takaisin Espanjaan johtavan valtatien varrelle ja jatkoimme eteenpäin. Hetken matkaa taivallettuamme näimme kirkonkin ja poikkesimme jälleen tieltä sivuun. Kirkko oli rakennettu 700-800 luvulla. Pieni kivikirkko. Edustalla oli ihmisiä odottelemassa ja huomasimme kyltin jossa puhuttiin video mappingista. Emme tienneet mitä se on, ja jäimme ulos odottelemaan muiden kanssa. Hetken kuluttua toiset kyllästyivät odottamiseen ja painelivat kirkkoon sisään. Me noudatimme esimerkkiä. Sisällä oli videoprojektorit heijastamassa seinille kuvia, jossa demottiin alkuperäisiä maalauksia 1500-luvulta. Aikoinaan osa niistä oli myyty pois ja osa muuten vain hävinnyt. Joku nuori jätkä siellä oli grupieerina, koitti myydä meille 7€ / naama -arvoisia lippuja 3D-installaatioon, jossa olisi ollut kaikki maalaukset digitaalisesti nähtävänä. Me kun emme juuri ymmärtäneet kirkkotaiteesta mitään, niin skippasimme moisen. Sitä paitsi meillä oli vielä pitkä kävely edessämme.

Esglesia de Santa Coloma.
Kirkon maalaukset heijastettiin tyhjille seinille videotykein.

Matka eteni, ja alkoi tulemaan lämmin, eikä meillä ollut mukanamme kuin puolen litran vesiputelit. Jalkojakin alkoi jo hieman pakottamaan. Viimein pääsimme kuitenkin sillalle. Se oli tosiaan hieman valju, eikä sen vaivan arvoinen mitä jalkamies / -nais oli joutunut tänne päästäkseen kokemaan. Kuvasimme sen kuitenkin ja kävelimme Valira-joen yli muutaman kerran. Muutama muukin oli täällä siltaa ihmettelemässä meidän lisäksi. Käppäilimme ympäristössä ja koitimme etsiä parempia kuvakulmia, mutta joenvarren pusikot olivat läpipääsemättömiä. Kakkapapanoita oli tosi runsaasti ja kylttien mukaan täällä liikuskelikin paljon jänöjä ja peuroja.

Silta viimein.
Eipä ollut päiväkohteena hääppönen.

Lähdimme palaamaan takaisinpäin, valitsimme aluksi metsäpolun. Se oli kuitenkin huomattavasti vaivalloisempi kuin kävelytie, eikä meillä ollut täyttä varmuutta menisikö polku Andorra la Vellaan asti, sitä ei näkynyt edes puhelimen karttasovelluksessa. Vaihdoimme samalle reitille kuin tullessamme, joskin menimme joen toista puolta jossa liikenteen meteli ei ollut niin ärsyttävää. Lämmintä oli ja juotava loppui ajat sitten. Nestehukan rajamailla pääsimme kuitenkin lopulta takaisin kylille ja painelimme saman tien kauppaan. Jääkylmää juotavaa tarttui mukaan ja hotellilla juoma kyllä maistuikin. 12,8 km tuli talsittua, aikaa meni nelisen tuntia. Suihku ja pienet päikkärit maistuivat juomien päälle.

Paluumatka alkoi tuntumaan pitkältä.
Kohtuunafti parkkipaikka.

Tarpeeksi chillattuamme lähdimme viemään postikortteja postitettavaksi. Olimme toistaiseksi nähneet vain yhden postilaatikon "yläkylillä". Painelimme sinne nytkin. Hämmästykseksemme siellä olikin melkoinen ryysis ja juhlatunnelma; aiemmin mainostettu fiesta olikin näköjään täällä täydessä tohinassa. Postilaatikotkin bongasimme (sekä Espanjan että Ranskan - meidän korteissa oli ranskalaiset merkit) mutta laatikko oli Pp:n mielestä niin härön näköinen, ettemme jättäneet kuoriamme sinne. Kävelimme alas Refugi Alpi-kippolaan jossa olimme aikaisemminkin jo olleet, ja saimme pitkän odottelun jälkeen tilattua oluen ja sidukan. Samalla saimme baarin tarjoamassa netissä googlattuamme itsellemme ranskalaisen postin Carrer Bonaventura Armengol-kadulta. Juomien jälkeen kävimme droppaamassa kortit viimein postiin.

Ranskalainen posti.

Palasimme hotellille vaihtamaan illallistamineet ja fundeeraamaan sopivaa kippolaa. Andorralaiset ravintolat eivät näköjään kovinkaan hanakasti luottaneet nettisivujen markkinointivoimaan. TripAdvisorista kyllä pystyi päättelemään ravintolan laadun, mutta olisi ollut kiva tutustua myös menuuseen etukäteen. Yläkyliltä löytyi varteenotettava ruokailupaikka, joten suuntasimme sinne. Paikan päällä meisinki oli kuitenkin yltynyt iltapäivästä. Metelin ja hälinän lisäksi ravintola ei muutenkaan saanut meitä vakuuttuneeksi joten päätimme etsiä randomilla jonkun toisen paikan. Placa Princep Benlloch-aukio oli täyttynyt ihmisistä. Täällä oli jättimäisiä puisia nukkeja jotka oli puettu vanhoihin vaatteisiin. Erinäiset porukat näyttivät akrobaattisia taitojaan muodostelemalla hengenvaaralliselta näyttäviä ihmispyramideja. Niitä oli kiva katsella.

Puunuket valmiudessa.
Hengenvaaralliset ihmispyramidit.

Lopulta lähdimme laskeutumaan joenrantaan. Sen verran alkoi jo nälkimään, että päädyimme hätäratkaisuna Angelo Pizzeriaan. Se oli täysin tyhjä, ja silti meidät ohjattiin typerimpään pöytään heti keittiön oven viereen. Ruokalistakin oli törkeän likainen ja olisin jo mielinyt sieltä jo lähtemään, mutta Pp piti päänsä. Hän valitsi pizzekseen Bresaolan ja minä Andorranan. Ystävällinen naismyyjä otti tilaukset. Ruoka tuli yllättävän nopeasti. Hämmästykseksi pizze olikin huippuhyvä. Toinen hämmästyttävä asia oli ravintolasalin pikainen täyttyminen kymmenessä minuutissa. Monella oli lisäksi pöytävaraus ja tarjoilijat joutuivat käännyttämään useita syöjähalukkaita. Käsittämätöntä.

Illallispitze.

Ruoka maksoi tippeineen ja kaljoineen ja aqua mineraleineen 37€. Ravintolasta päästyämme ehdimme nipin napin vielä CAA-kauppaan hakemaan juotavaa (sulkeutui klo 21). Seurasimme sitten vielä jokirantaan siirtynyttä fiestaa; menossa oli jonkinlainen halaus- ja kaljanjuontikilpailu. Pimentyneessä mutta edelleen lämpimässä illassa palasimme lopulta hotellille. Meillä oli seuraavana päivänä siirtyminen Barcelonaan ja se sai Pp:n jo sovittelemaan matkatavaroita kapsekkiin.

Bileet jatkuivat.

perjantai 23. elokuuta 2019

651# Andorra, 2

2.8.2019, Friday, +29, Partly cloudy, Andorra la Vella, Andorra


Edellinen päivä oli ollut pitkä ja raskas aikaisine heräämisineen joten olin nukahtanut kuin tukki ja nukuinkin mainiosti koko yön. Sänkykin oli loistava. Herätin Pp:n klo 8.11 kun luulin kellon olevan jo sen verran, mutta aktiivirannekkeeni kello ei ollutkaan synkronoitunut automaattisesti ja tosiasiassa kello olikin tuntia vähemmän. Se herätti tietysti ärtymystä Pp:ssä, ja olisihan sitä itsekin voinut vielä tunnin loikoilla.

Testasin hotellin suihkun, se oli kovin vajaatehoinen ja ehdottomasti huonointa hotellissa. Sopivaa veden lämpötilaakin oli mahdotonta saada suuttimesta tulemaan. Lähdimme testaamaan hotellihuoneen hintaan kuuluvan aamiaisen. Aamiaissali sijaitsi viidennessä kerroksessa. Grupieeri tuli kysymään huoneen numeron pariinkin kertaan. Aamiainen oli ihan jees, tarjolla oli skumppaakin ja automaatista sai itse puristaa appelsiinimehunsa. Kurkkua ehkä hieman karhi, mutta ehkä se oli kuvitelmaa. Miten aina voisi lomalla sairastua, tai vähintäänkin Pp?

Aamiaista.
Skumppaakin oli tarjolla.

Huoneessa keräsimme repullisen tarvikkeita päiväretkeä varten ja sipaisimme hieman aurinkorasvaakin hipiään. Lähdimme sitten ulos; herätessämme ilma oli tuntunut viileältä, mutta nyt t-paidassa ja shortseissa tarkeni jo mukavasti. Menimme samaa reittiä takaisin yläkylille kuin eilen palatessamme illallliselta. Erään parkkitalon yhteydessä oli hissi, jolla pääsi näppärästi voimia säästäen luikauksella Plaça del Poble-aukiolle (parkkihalli oli rakennettu vuorenrinteeseen). Kuvasimme edessä siintävän Esglesia de Sant Esteve-kirkon. Tämä oli rakennettu jo 1200-luvulla, se oli varsin monimuotoinen rakennus eri saleineen ja siipineen ja pyöreine aspiseineen. Piipahdimme myös sisätiloissa. Maalausten ja koristeluiden kanssa oli otettu iisisti, aivan kuten usein suomalaisissakin kirkoissa turhat krumeluurit olivat jätetty veks.

Esglesia de Sant Esteve.

Jatkoimme täältä Casa de la Vallelle, joka oli bygätty 1500-luvulla. Andorran parlamentti käytti rakennusta toimitilanaan v. 1702 aina vuoteen 2011 saakka. Sisällekin olisi voinut päästä, muttei se meitä oikein kiinnostanut ja skippasimme sen. Kuvasimme takapihan kukkaloiston ja haimme kontaktia alueella hiippaileviin kisseihin - vuorovaikutus jäi tosin kovin yksipuoliseksi. Meillä oli Pp:n kanssa leikkimielinen kisseveikkaus eri kohteissa, mutta Andorra yllätti lukumäärän suhteen ja peli oli sen osalta jo pelattu.

Hauskasti maalattu julkisivu, aivan kuin peili.
Casa de la Vall.
Näitä Jaume Plensan ukkoja nököttämässä tolpannokassa on näkynyt Nizzassakin.
Kiviportaat.

Carrer Ciutat de Valls ja Carrer del Pulal katujen risteyksestä lähti pieni kävelypolku ylös Passeig del Reg del Sola-nimiselle kävelytielle. Se mutkitteli vuorenrinteellä kaupungin yläpuolella tarjoten kivat näkymät Andorra la Vellaan. Rinteen puolella tietä seurasi koko ajan pieni sementtiin valettu avovesikanava kasteluvedelle, joka toi mieliimme Madeiralla olevat levadat. Täällä oli siistiä ja kaunista, alapuolella oli aika-ajoin pieniä viljelypalstoja ja asutustakin. Kukot kiekuivat ja kanat kotkottivat. Muitakin ulkoilijoita tuli aika-ajoin vastaan tällä reilulla kahden kilometrin pituisella taipaleella.

Passeig del Reg del Sol.
Ulkoilureitti mutkitteli kaupungin länsipuolella.
Pieni levada seurasi uskollisesti.
Andorra la Vella.

Ulkoilureitin taivallettuamme palasimme tietä pitkin alas ja menimme edellisiltana bongaamaamme turistikauppaan, joka taisi olla ainoa laautaan Andorra la Vellassa (Avinguda Meritxellin ja Carrer Prat de la Creu'n risteyksessä). Ostimme postikortteja ja -merkkejä, jääkaappimagneetteja ja sormustimen puheliaalta naiselta, joka ei tosin osannut englantia mutta hölötti meille sujuvasti katalaania. Antoi vielä yhden magneetin kaupan päälle. Ranskalaiset postimerkit olivat 80-luvun alkupuolelta ja vähän epäilimme mahtoivatko toimia, mutta ainakin oli yritetty (kortit tulivat ennätysajassa, n. neljässä arkipäivässä Suomeen). Kävimme sitten vielä kaupassa ostamassa juotavaa, esimerkiksi 1,5 litran pullon sangriaa 93 sentin kiskurihintaan.

Laatujuoma, kuoma.

Palasimme hotellille, jossa joimme jääteet. Otin pienet päikkärit. Kirjoitimme postikortit ja lähdimme sitten vielä kävelylenkille. Ilma oli lämmennyt aamusta. Ylitimme joen hotellimme edustalta ja kävimme tekemässä kierroksen Parc Centralin keskuspuistossa. Lämpimästä perjantai-iltapäivästä huolimatta täällä ei ollut paljoa porukkaa. Jatkoimme puiston kierrettyämme bussiasemalle, ja siitä ylämäkeen Carretera de la Comellaa pitkin ja poikkesimme vastaavalle ulkoilureitille kuin aiemmin aamupäivällä. Se ei ollut tosin yhtä hieno, mutta kyllähän tämänkin nyt käveli. Se olisi jatkunut ties miten pitkään - ehkä jopa Ranskaan saakka - mutta me laskeuduimme polulta alas ennen kuin joutuisimme liian kauas keskustasta. Katsoimme aiheelliseksi poiketa pieneen ulkoilmakahvilaan, jossa saimme pienen säätämisen jälkeen tilattua oluen ja siiderin. Ne eivät maksaneet kuin 4€ yhteensä. Niitä kelpasikin juoda aurinkovarjon alla.

Laventelit kukassa.
Keskuspuisto.
Ulkoilureitti kaupungin itäpuolen rinteillä.
Siistiä oli.

Palasimme hotellille ja googlailimme illallisravintolaa. Vaihtoehtoja ei ollut mielin määrin, ja päädyimme lopulta Hard Rock Cafeeseen, vaikka se onkin ollut joka kerta pienoinen pettymys. Meillä oli naistarjoilija, jolla oli oppipoikana Alejandro-niminen nuorukainen. Pp tilasi New York steakin, minä Guinness Bacon Cheeseburgerin. Tilasin pihvin well donena (haluan jauhelihapihvin hampurilaiseen kypsänä, raa'an jauhelihan koostumus jotenkin ällöttää minua), mutta tuli mediumina ja lisäksi siinä oli rucolaa josta en pidä. Makukaan ei ollut erikoinen, parasta oli parmesan-ranskalaiset. Juomaksi olut. Pp:n juomavalinta siideri. Sapuska maksoi 48€, annoimme 55€ joka oli ehkä vähän liikaa, kun ei ollut mikään erikoinen kokemus, arvosana 2/5.

Hard Rock Café.
Jotenkin vulgaari tarjoiluehdotus lävistää ruoka veitsellä.

Ruuan päätteeksi kävelimme vielä pitkään kylillä. Kävimme CCA:ssa ostamassa minulle parit kalsarit hintaan 22€. Kävelimme hieman lisää, annoimme illan pimetä. Olimme lukeneet, että tänään piti kylillä olla festit, muttamme nähneet mitään erikoista juhlatunnelmaa. Ihmisiä oli kuitenkin kaduilla kävelemässä ja perjantai-iltaa viettämässä. Oli vielä melko lämmintä. Palasimme sitten hotellille, kun jalkoja painoi jo. Yli 20 000 askelta oli tullut päivän aikana talsittua.

Ostoskadulla taas.
Caldea Span lasinen fasadi.
Taas kiva arkkitehtuurillinen ratkaisu.
Ah vapautta Euvostoliiton ulkopuolella. Röökiäkin sai mainostaa.
Irtokirjaimia.

sunnuntai 18. elokuuta 2019

650# Spårakoff & purilaisia & korkeita paikkoja

16.8.2019, Friday, +19, Mostly cloudy, Helsinki


Ensimmäinen työviikko loman jälkeen oli tuntunut pitkältä kuin synti, joten teki mieli palkita sellainen uurastus jollakin. AT:tä en ollut nähnyt pitkään aikaan, joten olimme sopineet treffit keskustaan töiden jälkeen. Tapasimme piskuisessa Wall ST-baarissa, joka on kiva kippola pienelle porukalle. Tähän aikaan ei ollut meluakaan joten ehdimme vaihtamaan tärkeimmät kuulumiset. Viereisessä pöydässä istui kaksi kokeneempaa herrasmiestä, jotka puhuivat muusikista ja levyistä. Äänen perusteella toisen ukoista täytyi olla toimittaja Juha Roiha, mutta todennäköisesti erehdyin.

Mun oli vuosia (ellei jo toistakymmentä vuotta?) tehnyt mieli mennä Spårakoffin olutratikalla ajamaan kierros ja nauttimaan samalla mukilliset sihijuomaa. Mielestäni idea kaljaratikasta on erinomainen. AT ei vastustellut, joten päätimme toteuttaa pienen sightseeingin. Olutratikka operoi kesäaikaan (noin toukokuun alusta syyskuun puoliväliin), lähtöpysäkkinä oli Fennian edustalla oleva pysäkki Mikonkadulla. Lähtöajat olivat aina tasatunnein - joskin ratikka oli tauolla klo 16-17 välisenä aikana, ja operoimisajat vaihtelivat myös viikonpäivästä riippuen, joten ajat kannatti tarkistaa nettisivuilta. Etukäteen lippuja ei tarvinnut hommata, vaan meiltä tuo korkeahko 12 €:n pääsymaksu veloitettiin ensimmäisen juomaostoksen yhteydessä. S-etukortilla piti saada 2€:n alennus, mutta ainakin minulta tuo jätettiin hyvittämättä. Olut myytiin muovipikarissa - tarjolla olisi ollut myös lonkeroa - mutta muuten valikoima vaikutti suppealta. Pöydissä oli upotetut kuopat tuopeille, muuten mukit olisivat kaatuneet mutkissa.

Spårakoffin pysäkki Fennian edustalla.
Spårakoffia ei voinut olla tunnistamatta.

Koska tulimme paikalle vasta juuri ennen tasaa, niin meille ei riittänyt enää istumapaikkaa (ratikka oli täynnä ulkomaalaisia, joku isompi ryhmä ruotsalaisia), joten seisoskelimme ratikan takaosassa. En osannut vielä tässä vaiheessa kaipailla vessan perään (Wikipedian mukaan WC löytyy - se on niin pieni, että piti teettää erikseen). Keskityimme jutusteluun, selfieiden ottamiseen ja maisemien katselmointiin. Ratikka ajoi ensin Hakaniemen torille, jatkoi siitä kohti Kalliota, kääntyen Roskapankin kohdalta Töölönlahden suuntaan, sieltä Mannerheimintietä pitkin takaisin keskustan suuntaan. Stockmannin kulmilta käännyttiin Aleksanterinkadulle, kierrettiin Kauppatori, ohitettiin Valtioneuvoston linna ja jatkettiin Snellmaninkatua Kruununhakaan, josta käännyimme Kaisaniemen puiston kulmilta takaisin rautatieasemalle. Kierros kesti 42 minuuttia. Ihan ok muuten, mutta olut oli lämmintä, muovimukeissa, hinnat korkeita, ei istumapaikkaa... arvosana 3/5.

Vaunun sisätilaa.
Tuopille löytyi pidike.
Kalliolta Oopperatalolle.
Cheers.

Kiertoajelu ja olut oli laittanut hiukomaan, joten päätimme saada hieman apetta. AT oli ehdottanut Naughty BRGR-hampurilaisravintolaa Lönnrotinkadulla ja koska olin itsekin kuullut tästä kippolasta pelkkiä ylisanoja niin pitihän tuo käydä testaamassa. AT halusi välttämättä itse navigoida kohteeseen ja huomauttelustani huolimatta hän luotsasi meidät Kaartinkaupunkiin. Harhailun seuraamuksena alkoi kaduttamaan navigointivastuun luovuttamisen lisäksi myös Spårakoffin vessan tarkistamatta jättäminen. Meidän oli pakko pysähtyä lasilliselle Bier Bier-ravintolaan jotta pääsimme helpottamaan paineita. Pelkkää vessaa emme kehdanneet käyttää, vaan otimme pikarilliset olutta ja istuskelimme hetken ulkona Erottajalla niitä nauttimassa. Kippola itsessään oli hyvin kummallinen, akikaurismäkiläisine tunnelmoineen ja vähän synkeine värimaailmoineen. Oluthanatkin oli numeroitu enkä oikein ymmärtänyt miten täällä olisi kuulunut juomansa tilata. Täytyypä joskus perehtyä kippolaan paremmin.

Viimein pääsimme etenemään Naughty BRGR:iin. Jono oli ulos asti, joten ilmeisen suosittu kippola tämä oli. Myyjät kävivät huomauttelemassa, että tänne on ainakin puolen tunnin jono, mutta vakuuttelimme ettei se meitä haittaa (aprikoimme, olisiko hän kenties vihjaillut ettei läsnäoloamme juuri kaivata mutta taisipa tuo ilmoittaa saman ajan muillekin). Ruuat ja juomat tilattiin tiskiltä, mukaan sai sellaisen hälyttimen jossa syttyi värivalot palamaan kun ruuan sai hakea luukulta. Hälyttimissä ei ollut värinäasetusta päällä, joten meinasimme missata sen (olin itsekin juuri vessassa kun kyseinen härveli alkoi vilkkumaan). Keittiö oli täynnä ruuanvalmistajia, ja savu näytti olevan siellä sankka kuin Lontoossa, ja sapuskoiden teossa kesti enenmänkin kuin puoli tuntia. Ruoka oli kyllä hyvä, hampurilaisen maku tuntui parantuvan joka haukkausella entisestään. Pihvi oli medium ja mä haluaisin jauhellihapihvin hampurilaiseen kypsänä ja side orderina tilautut ranut olisivat vaatineet kyllä dipin, jolla oli kuitenkin sen verran suolainen hinta, että olin jättänyt sen pois lisukkeiden lisukkeista. Arvosana 4/5.

Naughty BRGR:n vessasta löytyi Mynthoneitakin :D

Seuraavaksi kävimme morjestamassa AT:n tuttua kippolanpitäjää, kannatuksen vuoksi tilasimme oluet. Perjantai-ilta kun oli niin ravintolaväellä piisasi kiirettä myös täällä, joten sen enempiä häiritsemättä jätimme heille työrauhan ja särpimme kaljat katuterassilla. Olimme etukäteen sopineet viettämämme vain ns. "puolikkaan" illan, ja lähtevämme koteihimme klo 22. Vielä oli aikaa yhdelle kippolalle, ja menimme suosikkiimme Tornin Ateljee Bariin. Näytti olevan muutaman muunkin suosikki, jo hissille oli sen verran jonoa, että mahduimme vasta toiselle kierrokselle. Baari itsessäänhän on hyvin pieni, ja täälläkin sai jonotella tiskille varmasti yli vartin verran. Tilasin lonkeron, sekin maksoi toista kymppiä, joten tarkan markan kaverit varmaan kiertävät tällaiset kippolat kaukaa. Jok'ikinen pöytä oli tietysti täynnä, joten täytyi tyytyä seisoskelemaan. Parvekkeella oli kiva katsella pimentyvää kaupunkia. Tsekkasimme myös vessat, jotka ovat varmasti Hesan hienoimmat (ainakin näköaloiltaan).

Maisemaa Tornin terassilta.

Joskus aikataulusuunnitelmat menevät illan edetessä uusiksi, mutta tällä kertaa pidimme päämme. Steissillä erotessamme kello oli 22.01 joten melkoisen hyvin ajoitettu ilta. Nuorempana illanvietto olisi taatusti koettu epäonnistuneeksi, jos olisi ehtinyt metrolla kotiin. Nykyisin asia on juurikin päin vastoin.

torstai 15. elokuuta 2019

649# Andorra, 1

1.8.2019, Thursday, +29, Partly cloudy, Andorra la Vella, Andorra


Duunista olin saanut (vain) puolentoista viikon mittaisen loman, joten piti yrittää käyttää se mahdollisimman tehokkaasti. Pp:n kanssa olimme järjestäneet itsellemme kolmen kohteen omatoimirundin akselilla Andorra - Barcelona - Ateena. Lennot olimme hankkineet netistä yksittäisinä, majoitukset suoraan hotellien nettisivun kautta ja hotels.comista. Kalliiksihan tämmöinen tietysti tuli kontra rantalomapaketti, mutta menkööt. Ensimmäinen kohde oli Andorra, josta kumpikaan meistä ei ollut aiemmin käynyt.

Torstaiaamuna herätys klo 4.15. Olin saanut työllä ja tuskalla kamat kasaan vasta viitisen tuntia aikaisemmin. Pikainen aamupala naamariin samalla kun vastailin viimeisiin työsähköposteihin ja sitten taksin tilaukseen. Näin seurantalinkistä, että taksi pyöri saman tien pihalla, joten rykäsin kamat kasaan ja ulos. Taksikuski vaikutti siltä kuin olisi odotellut minua jo ikuisuuden, vaikka tilauspuhelun päättymisestä ei voinut olla kahtaa minuttia kauempaa.

Kentällä oli klo 5.15. Finnair oli lähettänyt edellisenä päivänä tekstarin jossa neuvottiin tulemaan kentälle hyvissä ajoin, ruuhkaa olisi luvassa. Minusta se vaikutti harvinaisen seesteiseltä. Modauksia kentän suhteen oli kuitenkin tehty kuten joka kerta kun lentoasemalle menee. Taksit (ja bussit) jättivät tällä kertaa alakertaan. Pp:tä piti vielä hetkinen odotella, mutta lopulta hänkin löysin tiensä alakerran syövereistä lähtevien puolelle. Check inin olimme tehneet jo edellisenä päivänä netissä, mutta sen verran pitkä reissu oli tulossa, että tällä kertaa piti ottaa ruumalaukutkin mukaan. Se toi toki lisähintaa lentoihin, mutta minkäs teet. Matkalaukkuja varten piti tietysti tulostaa automaatista kapsekkitarrat ja viedä veskat baggage dropiin. Sekin alkaa jo sujumaan, sen verran monta kertaa on tullut tuo tehtyä. Jatkoimme turvatarkastukseen, jonne ei edelleenkään ollut jonoa. Pp:n reppu joutui syyniin, oli ilmeisesti liikaa rahaa mukana.

Ensiksi lento Barcelonaan.

Kävimme ostamassa vettä ja sipsejä, ja sen jälkeen odottelimme hetken penkeillä. Pikkuhiljaa ihmisiä alkoi kertymään, ja vessaan saikin jo tosissaan jonottaa. Finnairin operoima lentomme Barcelonaan lähti ajoissa, klo 7.05. Ympärillä oli taas plunssaisia ihmisiä, etenkin semmoinen junttiperhe jonka äiti ja pikkulapsi tuntuivat olevan erityisen kipeinä. Pennun naama punersi kuumeesta ja välillä äiti yskitytti lastaan nostamalla hänet korkealle ilmaan ja ohjaamalla yskimissuuntaa 360 astetta. Toivottavasti ei tule tartuntaa. Konetta lensi naisperämies, ihan hyvin hoiti hommansa ja selviytyi urakasta neljän tunnin aika-arvion puitteissa. Lento oli tasainen, ilman turbulenssia ja tarjoilukin pelasi hienosti.

All set.
Tutut eväkset lentomatkalle.
Yli Alppiloiden.

Kone laskeutui kymmenen kieppeillä paikallista aikaa. Barcelonan kenttä vaikutti suurehkolta. Kävimme vessassa (lennon aikana ei tarvinnut) ja menimme sitten noutamaan matkalaukut. Ne tulivatkin rivakasti. Meillä oli voucherit vasta klo 13 lähtevään Andorran bussiin, kun oletimme myöhästyvämme klo 11 vuorosta (busseja meni kahden tunnin välein), mutta päätimme selvittää mistä bussit lähtisivät ja voisimme sen jälkeen viettää huolettomammin lounastauon. Bussia saikin hakea pienen tovin, ennen kuin Interbusin lähtölaiturit löytyivät (laiturit 7-12). Andorraan operoi ainakin kaksi eri yhtiötä, mutta me olimme valinneet tällä kertaa Directbussin. Nettisivut vaikuttivat selkeiltä, mutta sitä kautta sai ostettua vain voucherin, joka piti vaihtaa Barcelona Santsin keskusasemalla "oikeaan" lippuun, sitä ei voinut tilata suoraan netistä eikä edes vaihtaa lentoasemalla. Se vaikutti kieltämättä vähän sekavalta. Lipun hinta oli lentokentältä Andorraan 34€ / naama.

Klo 11:n bussi oli lähtövalmiudessa ja kehtasimme pienen jahkailun jälkeen kysyä kuskilta, voisimmeko vaihtaa voucherit kaksi tuntia aikaisempaan vuoroon. Kuski selvitteli asiaa puhelimellaan ja vinkkasi lopulta meidät bussiin. Meidän lisäksi täältä tuli vain yksi toinen matkustaja. Bussi lähti tasan klo 11, ajoi ensin vielä kakkosterminaaliin josta jatkoi Barcelona Santsin keskusaseman sivustalle. Direct bussin konttori oli vähän sivussa itse asemasta, mutta lipunvaihtokoppi oli pysäkin välittömässä läheisyydessä ja saimme voucherit vaihdettua lippuun (kuski oli myöntänyt meille tähän aikaa viisi minuuttia, mutta bussi seisoi asemalla varmaan vartin). Passi piti olla mukana, mutta virkailija ei ollut niistä kiinnostunut (voucheria tilatessa kysyttiin passitiedot). Hetken keräsimme lisämatkustajia, bussi ei tullut edes puolilleen. Kuski kielsi meitä etukäteen syömästä mitään (mikä oli hieman harmi, koska nälkä oli kova ja Pp:n repussa olevat eväsleivät olisivat maistuneet). Vettä olisi saanut juoda. Bussista löytyi vastoin ennakko-odotuksiamme myös vessa, jota joku uskaltautui käyttämäänkin. Suht mukavasti toimiva nettikin oli saatavilla maksutta ja siisti bussi kaiken kaikkiaan. Matkaa oli hieman päälle 200 kilometriä, ja aikaa tuon taivaltamiseen kului reilut 3,5 tuntia. Aluksi ajettiin moottoritietä, mutta puolet matkasta oli kapeampaa tietä, jossa kuskikaan ei päässyt kauheasti kaahailemaan. Andorra itsessään oli pikkuvaltio, jonne saavuimme vasta n. vartti ennen kuin matkanteko päättyi pääkaupunkiin Andorra la Vellaan. Rajalle ei tarvinnut (tällä kertaa) pysähtyä, vaan pääsimme ohittamaan tuon luikauksella. Maisemat olivat muuttuneet vuoristoisiksi, ja pari kertaa matkan varrella sai hämmästellä upeita joki- ja  Pyreneiden vuorijonojen näkymiä.

Bussissa riitti tilaa.
Barcelonan lipputoimisto.
Sitten kohti Pyreneitä.
Raja Andorraan.

Saavuimme bussiasemalle aikataulun mukaisesti. Poimimme laukut tavaratilasta, sen jälkeen bussi kaasutti tiehensä ja aloimme ihmettelemään suuntimia. Olimme buukanneet kolme yötä Acta Art Hotel-nimisestä majoitusliikkeestä. Bussiasemalta sinne oli noin 700 metrin kävelymatka. Andorra la Vella oli levittynyt laaksoon vuorten väliin, mutta oli sen verran pieni, että sen näki kauttaaltaan lähes mistä päin kaupunkia tahansa. Suunnistustaitomme oli sen verran harjaantunut, että löysimme perille ykkösellä, se oli Andorraa halkovan Valira-joen välittömässä läheisyydessä. Check in ei tuottanut ongelmia ja kellokin oli jo sen verran, että saimme huoneen heti. Se oli kolmannessa kerroksessa, näkymä kadulle ja vastapäisen talon seinään. Huone oli iso, siisti ja uudenaikainen. Safebox ja netti löytyi. Neljäksi tähdeksi tämä oli luokiteltu ja sen ilman muuta siitä voi antaakin.

Neljän tähden Art-hotellimme.
Siisti ja tilava huone.

Pieni hetki huilattiin ja asetuttiin taloksi. Lyhyistä yöunista ja aikaisesta heräämisestä johtuen hieman väsytti, mutta muuten olo oli innostunut. Edes työkaverin enterovirus ei ollut vielä tarttunut, vaikka olinkin ollut siitä hieman huolissani. Lähdimme sitten katsastamaan kylämeininkiä. Arvokamat jätimme hotellille säilöön, sitähän ei tiedä millaista hiipparia täällä veroparatiisissa pyörii. Me suomalaiset kun elelemme veropainajaisessa, jotta lapset pääsevät kouluun, sairaat sairaaloihin, poliisit valvovat turvallisuutta, vähäosaisista pidetään huolta ja tieinframme on ylläpidetty. Verottomassa Andorrassa sellaisiin ei liene varaa, joten kadulla vallitsee oletettavasti täysimittainen anarkismi.

Kävelimme ensin joentörmää ylöspäin ja kuvasimme yhden Andorran harvoista nähtävyyksistä, Salvador Dalin valuvan kellopatsaan. Tämä lähes viisimetrinen patsas nökötti sillankulmalla, ulkosalla säiden armoilla. En olisi uskonut sitä edes oikeaksi Dalin luomukseksi, ennen kuin luin asiasta myöhemmin lisää. Andorraan patsas oli kulkeutunut v. 1999, jolloin Dalin kaveri sen tänne lahjoitti. Jatkoimme vielä kierroksen jokirantaa ylöspäin kuvaten Pont de Paris-sillan ja palasimme sitten takaisin Dalin kelloteoksen vieressä olevalle Refugi Alpi-nimiselle kippolalle. Oli lämmintä ja aurinko paistoi kuumasti (koska Andorra sijaitsi vuoristossa, säät saattoivat olla vähän arvaamattomia ja toisinaan koleita jopa kesällä - talvellahan täällä oli laskettelukeskusten keskittymä) joten ulkona kehtasi istuskella katselemassa ohikulkevia ihmisiä. Juomaksi valitsimme mojitot, á 5,50€. Myyjä kysyi meiltä "lima" vai "fresa", onneksi Pp ymmärsi epsanjaa sen verran, että tiesi fresan mansikaksi. Päädyimme perinteiseen mojitoon, mutta se tuntui täysin limuversiolta.

Andorra oli tehty pienestä joesta, vuorista ja erikoisista taloista.
Keskel jokke.
Dalin kellopatsas.
Pont de Paris.
Refugi Alpi-drinkkikippolamme.

Juomien jälkeen jatkoimme kävelyä ostoskadun suuntaan. Löysimme postinkin Carrer de l'Aigüeta-kadulta, mutta se oli jo tältä päivältä kiinni (auki ma-pe klo 8.00-14.00 ja lauantaisin hetken aikaa). Myöhemmin huomasimme, ettei Andorrassa ollut omaa postia ensinkään, vaan täällä operoi espanjalainen Correos (joka oli tämä ensimmäinen löytämämme posti) sekä ranskalainen La Poste. Toisin sanoen, kannatti olla tarkkana kumman maan postimerkkejä osti jotta tiesi kumman maan postilaatikkoa sitten piti käyttää. Sangen omituinen käytäntö.

Avinguda Meritxell-kauppakatu.
Jormabike oli kova juttu Andorrassa, näitä pyöräliikkeitä näimme useita.

Menimme seuraavaksi isoon CAA-ruokakauppaan. Alkoholi oli mielipuolisen halpaa verojen loistaessa poissaolollaan; esimerkiksi litran puteli 47% Bombay Sapphireä maksoi 13,50€. Puolentoista litran pullo Sangriaa maksoi 0,93€. Minua pöyristytti tällainen valtion säännöllistämättömyys; ei pelkästään se, että kirkkaita myydään ruokakaupoissa vaan myös se, että hinnat ovat verottomia. Voiko tällainen päätyä mihinkään muuhun kuin kansakunnan rappeutumiseen ja säädyttömyyteen? Ei ihmisille voi antaa moisia vapauksia, vaan he tarvitsevat holhousta ohjausta valtiovallan tukemana.

Kaupasta tarttui lopulta mukaan deoderantti, pari eri sipsiä, pari kaljaa, vettä ja limsaa hintaan 10,55€. Täällä oli siis eurot käytössä, vaikkei Andorra EU:hun kuulunutkaan. Kävimme droppaamassa ostokset hotellille ja samalla googlailimme hieman vaihtoehtoja illallisravintolaksi. Ensimmäisenä iltana sitä syö mieluiten helposti, joten päädyimme pizzapaikkaan nimeltä L'escanari de Pizzes, osoitteessa Avinguda Doctor Mitjavila 19. Se oli kerännyt mairittelevat arvostelut TripAdvisorissa. Ravintola sijaitsi puolen kilometrin päässä hotelliltamme, mutta avattiin vasta klo 20 joten odoteltavaa oli jonkun verran. Kauheasti emme voineet kävellä, Pp:n kengät hieman hiersivät. Kymmentä yli kahdeksan kehtasimme mennä sisään, se onnistui helposti emmekä olleet edes ensimmäiset asiakkaat. Pieni sisätiloiltaan, mutta viihtyisä paikka. Tilasimme pizzat, juomaksi Pp:lle soodavesi ja itselleni vehnäolut. Pizzana mulla toimi tällä kertaa mexicaine, joka ei nimestä huolimatta ollut ollenkaan tulinen. Kummallista oli myös, että siinä oli (vain) yksi oliivi, joka sekin oli kokonainen ja kivi sisällä. Maku oli kuitenkin helkkarin hyvä, joten tästä lohkeaa arvosana 5/5. Pp:kin tykkäsi omasta lätystään joten tätä kippolaa voi tosiaankin suositella.

Kodikas illalliskippolamme.
Pizza oli huippuhyvä.

Kävelimme aterian päätteeksi vielä yläkylän kautta takaisin hotellille. Kaupat olivat jo menneet kiinni, iltakin jo pimeni mutta oli edelleen melko lämmin. Säätiedoituksista olin yytsinyt, että yöt olivat näin vuoristoissa vilakoita kesäisinkin. Vielä olisi tarjennut t-paidalla, vaikka mulla pitkähihainen tällä kertaa mukana olikin.

Uutukaista fasadia.
Alppitalo jouluvalaistuksessa.