sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

340# Koipi

Kyllä sitä alkaa vanhaksi tulemaan. Sen huomaa viimeistään siitä kun jalat eivät enää kanna.

Mä olen pistänyt merkille, että jalka on alkanut pettämään alta useammin ja useammin. Niin paljon en ole tilannetta seurannut, että osaisin sanoa kumpi jalka, vaiko molemmat kaikki jalat. Mutta muistan lähiajoilta ainakin viisi kertaa kun olen meinannut lentää turvalleni.

Ja sitten eräänä sateisena tiistaina kiiruhtaessani töistä kotiin, vasen jalka teki sen taas. Olihan siinä nyt vähän kaltevuutta tienpinnassa, mutta ei mitään suurempia esteitä. Jalkaterä taittui ulkosyrjälle. Sen verran nopeat olivat reaktiot että onnistuin hyppäämään kaatuessani uudelleen pystyyn, mutta tunsin heti, että nyt sattui saatanasti. Kaiken lisäksi tuo tapahtui vielä ruuhka-aikaan keskustassa, ja tärkeintähän on mokaamisen keskellä säilyttää cuuliutensa, joten hidastin vain vauhtia ja yritin näytellä "ei tässä mitään", ja nilkuttaa mahdollisimman pian nurkan taakse vetämään happea.

Pääsin sitten jotenkin lyllertämään metroon, ja valtasin istumapaikan. Tuntui kuin koko jalkapöytä olisi keskellä tulipaloa. Mietin, mahdanko mä päästä siitä enää ylös, kun aika koittaa.

Jotenkin mä pääsin porukoille, kun he asuvat lähempänä metroasemaa. Tuli niin huono olokin, että en pystynyt edes syömään. Kävin kämpillä, mutta autolla ajaminenkin oli vaikeaa.

Seuraavana aamuna oli vaikeuksia päästä sängystä ylös. Työmatka kesti varmaan kolminkertaisesti, ajattelin monta kertaa kääntyä takaisin. Sinnittelin töissä kuitenkin puoli päivää, kävin sitten lekurilla. Ihan senkin takia, että toisinaan joudun kävelemään töissä paljonkin. Ja nyt vauhti oli pudonnut kävelystä vauhti veks.

Lääkärille riitti oikeastaan jalan esittely (oli hellepäivä, ja rukoilin mielessäni että deodorantti jalassa ei olisi pettänyt). Jalka oli turvonnut ja päivän mittaan siihen oli tullut myös eri hieno mustelma. Nivelsiteet olivat kokeneet kovia; loppuviikko saikkua ja sain semmosen hienon tukijutskan.

Viikon jalka oli kyllä paskana. Erityisesti alaspäin menevät raput oli kauhistus. Sen jälkeen jalka oli toisinaan melko ok, mutta välillä taas kipeä. Nilkka sinänsä tuntui olevan kunnossa, mutta jalkapöytä helkkarin kipeä. 11 päivää tapahtumasta tuli ensimmäistä kertaa sellainen tunne, että koipi saattaakin parantua. Jonkinlainen psykologinen kammo ainakin jäi, ja nyt tulee varottua joka askelta, ettei astu yhtään vinoon. Lekurikin sanoi, että koipi voi sitten muljahdella jatkossa helpommin.

Mut ehkä mä olen vaan herkkis. Jos tässäkin oli taas "mies-flunssa"-ilmiö. Katsoin meinaan saikulla ollessani filmiä, jossa konnat jahtasivat jotain muijaa. Tietysti eukko kompuroi takaa-ajettuna ja nyrjäytti nilkkansa. Pieni harhautusliike pusikkoon, ja viiden minuutin päästä nainen pinkoi pakoon taas kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

torstai 12. kesäkuuta 2014

339# Maailmanpyörä

Kovalla tohinalla on Hesaan saatu sitten pykättyä maailmanpyörä Finnair SkyWheel, Katajanokalle. Pidin sitä aluksi uskottavuushankkeena, mutta suuruudenhulluushanke sen olisi pitänyt olla. Siinä mielestäni epäonnistuttiin. Pyörän olisi pitänyt olla massiivinen, eikä mikään "lelu". Ei sellainen, josta näkyisi Tallinna, vaan sellainen joka näkyisi Tallinnaan. Nyt hökötyksellä on kokoa vain 40 metriä.

Pyöriäinen.

Mutta tälläiset jutut saavat kyllä multa hyväksynnän. Joten pitihän itse pyöräkin sitten käydä tresaamassa. Pp oli halukas lähtemään mukaan. Kokeiltiin lauantaita, mutta sää oli vähän sellainen nuhjuinen, sateen riski oli suuri, joten siirsimme koeajon sunnuntaille.

Sunnuntaina sitten iltapäivästä naamarit kohti Katajanokkaa. Turisteja oli tietysti helkkaristi jo siinä Senaatintorilla. Mitä nekin Hesasta oikein luulee löytävänsä? Ilma oli sellainen puolipilvilnen, ja arvattiin kyllä että maailmanpyörälle voi olla himpan verran jonoa.


Kopite.


Nyt sattui vielä olemaan sponsoroijan päivä (Finnair). Sisään pääsisi ilmaiseksi maksutta ennen kello neljää. Kello oli vähää vaille kolme, mutta järjestäjä epäili, että jonottaa saa yli tunnin. Asetuttiin kuitenkin jonon jatkeeksi. Meistä ei kumpainenkaan ollut mikään Finnair-jäsen, joten meillä ei mitään korttia ollut edes, joten luulimme selviäisimme rahalla.

Uspenskin katedraali
Lipunmyyntiä ei kuitenkaan ollut, vaan oletuksen mukaan kaikillahan nyt Finnair-kortti on. Jouduin sitten itse liittymään Finnair-jäseneksi, jotta pääsimme sisään. Rekisteröimiseen ei sinällänsä kauaa mennyt, virkailija naputti tiedot iPadiinsä, mutta ärsytti hieman moinen pakotus liittymään Finskiin. Säästöä tuli kuitenkin heti sen 24€, jonka sisäänpääsymaksut olisivat meille kustantaneet.

Jonottamiseen meni kaiken kaikkiaan vähän alle tunti. Koppiin mahtui kuusi henkilöä, joten samaan koppiin tuli meidän lisäksi neljä tuntematonta. Porukat olivat olleet maailmanpyörässä arkipäivänä, jolloin jonoa ei ollut ja saivat kopin käyttöön kahdestaan, ja pystyivät näin ollen vaihtamaan paikkojaan. Lisäksi he saivat lastauskierroksen lisäksi 3 täyttä kierrosta. Meillä oli vain lastauskierros + 1 täysikierros. Siinäkin ajassa ehti tarvittavat kuvat kyllä nappaamaan.


Sininen Hesa.

Ei siellä minusta Tallinna kyllä näkynyt, ja ikkunat olivat vähän sinertävät. Ilmastointi pelasi eikä kopin lämpötila noussut kovin kuumaksi vaikka aurinko paistoi ja olikin täynnä väkeä. Ihan kohtalainen kokemus, mutta en tiedä olisiko tosiaan täyden hinnan väärti? Lisäksi maailmanpyörässä oli myös erillinen shampanjavaunu, joka pyöri pidempään, siellä oli lasilattia ja shampanjatarjoilu. Hintaa shamppanjavaunukierrokselle oli 195€. Nytkin siinä vaunussa näytti joku pariskunta olevan. Täytyypä buukata se meille uudenvuoden aaton yöksi.

Eip näy Tallinnaa.

Shampanjavaunu.

Arvosana maailmanpyörälle 2/5. Huonompi mitä oletin, ei mielestäni sisäänpääsymaksun arvoinen. Lisäkierroksenkin olisin toivonut.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

338# Praha, 4

1.6.2014, sunnuntai

+18, Partly cloudy, Prague, Czech Republic


Nukutti sen verran, että tuli lykättyä herätystä puolella tunnilla. Vasta yhdeksän jälkeen ylös, onneksi aamiainen oli tarjolla sunnuntaisin myöhempään. Huoneessa suihku, sitten kamat kasaan, koska oli lähtöpäivä. Check out aika oli jo klo 11. Laukut jätimme hotellin luggage roomiin, koska lento oli vasta illalla. Luggage roomiin annettiin avain, eikä kukaan tullut valvomaan mitä siellä teimme. Outoa.

Otimme junan jälleen Staromestskan asemalle ja kävelimme juutalaisalueelle; sille samalla mille yritimme jo edellisenä päivänä. Tällä kertaa se oli auki, ja ihmisiä pilvin pimein. Lippuja sai jonnin verran jonotella, vaikka käytimmekin toista lipunostopaikkaa, jonne meidät pääportilta ohjattiin.

Emme ostaneet kalleinta lippucomboa, joka olisi maksanut 480 korunaa / naama, vaan ostimme 310 korunalliset (12€) liput. Niillä pääsi kaikkialle muuanne paitsi new / old-synagoogaan. Tietty siellä olisi ollut sitten jotain hienoa?

Ensiksi mentiin näyttelyrakennukseen, jossa oli toisessa maailmansodassa kuolleiden tsekkiläisten juutalaisten nimet ja kuolinajat. Nimiä, jotka oli pienellä kirjoitettu huoneiden seiniin, oli varmaan miljoonia? Niitä oli monta huoneellista. Vaikuttavaa. Miten sellaiset tietokannat on pystytty edes ylläpitämään? Yläkerrassa oli keskitysleireillä olleiden lapsien piirrustuksia.

Sitten hautuumaalle. Hautausmaata kiersi sellainen pieni ja kapea polku. Miehet olisivat voineet käyttää kipaa, vai mikä se semmoinen pyöreämallinen lakki on? Mutta kun me ei olla niin uskonnollisia niin ei alettu sen kanssa spedeilemään. Hautakivet olivat ihan ristissä, aivan kiinni toisissaan. Oudon näköistä. Vanhimmat haudat olivat 1400-luvulta, uusimmatkin 1700-luvulta. Kirjoituksista ei saanut mitään selvää, kuluneet kivet, hautakirjoitukset ja nimet lukivat hepreaksi. Hautuumaalle oli haudattu 100 000 ruumista, mutta kiviä oli vain noin 12 000.

Juutalainen hautuumaa.

Kävimme vielä parissa synagogassa, jotka eivät olleet mistään kotoisin. Tylsiä, kuumia, ahtaita, täynnä ihmisiä. Niihin oli kasattu juutalaisten kamppeita nähtäville, jotka meille tietämättömille eivät sanoneet mitään. New / Old-synagoogaan pääsymme evättiin, koska lippua ei ollut (se katsottiin ovella) ja espanjalainen synagoga oli muuten vaan kiinni. Sen viereltä löysimme kuitenkin Hangar-nimisen ravintolan, jossa viehko Pan/AM-lentoemännän vaatteisiin pukeutunut nainen tarjoili meille maistuvat oluet. Asiakkaita ei ollut meidän lisäksi taaskaan yhtään, mutta emme antaneet sen häiritä. Paikka oli siistein missä olimme käyneet, vessakin todella siisti.

Kartan avulla suunnistimme jälleen Kaarlen aukiolle ja jatkoimme siitä Na Prikopelle ja etsimme eilen missaamamme kommunistisen museon. Tällä kertaa meillä oli kadunnumerokin (10), joten löysimme sen sisäpihalta. Osuvasti sisäänkäynti oli samassa kuin Casinon. Prahassa oli muutenkin yllättävän paljon casinoita.

Sisään maksoi 180 korunaa. Näyttely oli aika tylsä. Aiheesta olisi saanut ammennettua enemmänkin, muutenkin kuin pari Leninin patsasta tai sitten muutamia kommunistisia iskulauseita. Potentiaalia olisi, mutta ehkä aihe oli vielä liian tuore jotta siitä olisi saatu ammennettua enemmän "huumoria"? Siellä olisi ollut myös ihan mukavia tuliaisia, mutta PE vaikutti niin kärsimättömältä etten tässä kohtaa kehdannut häntä enempää puuduttaa.

Kommunistinen museo.

Etsimme hetken aikaa lounasravintolaa ja päädyimme aasialaiseen ravintolaan. Emme pystyneet päättelemään, oliko se kiinalainen, japanilainen vai korealainen koska ruokalista oli laaja kuin Raamattu. Tarjoilija ei kuitenkaan reagoinut sanomaani japanilaiseen lauseeseen mitenkään, joten ehkäpä se kiinalainen sitten oli. Ruoka oli kuitenkin erinomaista, parasta mitä tällä reissulla oltiin syöty, joten ihan 5/5.

Kävimme vielä parissa pienessä kaupassa katsomassa josko jotain ostettavaa löytyisi, mutta aika laihanlaiseksi jäi ostoskassit tältä reissulta. Osuimme kuitenkin Astronomisen kellon luo parahiksi juuri tasatunnin kohdille ja näimme tämän valtavan hienon spektaakkelin kun kello löi neljä. Suuri lauma ihmisiä oli tosiaan kokoontuneet todistamaan samaa kuin mekin - floppia. Reissun suurin ylimainostus. Mutta missä oli edes väitetty, että jotain hienoa tapahtuisi kun kello löisi?

Kello löi vasta neljä.

Otimme metron hotellille. Kolmen vuorokauden lippumme olivat rauenneet, joten piti ostaa vielä yhdet kertaliput. Asemalla oli vain yksi lippuautomaatti käytössä ja siihen pieni jono. Kaksi tsekkiläistä ukkoa lastenvaunujen kanssa meinasi väkisin kiilata eteemme, mutta pari suomalaista kirosanaa sai äijät menemään taaksemme. Miten kehtaavat? Ja hyvä etteivät päässeet etuilemaan, koska ennätimme juuri metroon, muuten olisimme myöhästyneet.

Muuten metroasemilla oli aika lailla samat sävelet kuin Suomessakin; ei portteja, mutta lippu piti ostaa automaatista (jos sellaista ei jo ollut) ennen laiturialueelle menoa. Tarkastajia tosiaankin pyöri metroissa ja ratikoissa, ja sakot piti maksaa heti. Mustekin metroasemassa haisi aina oksennus, muuten olivat kyllä ihan siistiä asemia. Liukuportaat oli säädetty pikavauhdille Jiriho Z Podebradin asemalla, niissä meinasi aina lentää turvalleen. Puoli minuuttia ennen metron saapumista tunnelista pullahti järjetön tuuli. Metroissa oli tsekkiläinen kuulutus, mutta ledi-taulusta näkyi aseman nimi. Ovet eivät avautuneet automaattisesti, vaan ne piti aina avata painonapilla itse. Hissejä ei ollut monillakaan asemilla, joten pyörätuoli- ja lastenratastyypit olivat pulassa.


Outoja kamppeita ravintolan näyteikkunassa.

Käytiin metroasemalla kusella (maksoi tuplaten mitä Muzeumilla), haimme laukut hotellin Luggage roomista, palasimme metroasemalle ja otimme metron aina Dejvickaan asti (päätepysäkki, josta lentokenttäbussi lähtisi). Aikataulut toimivat näppärästi, bussia piti odottaa pari minuuttia. Niitä kulki ehkä 20 minuutin välein? Matkustajia ei ollut niin paljoa kuin kentältä tullessa. Vähän sekava se lentokentän puoli, kun ensin tuli terminal 3, sitten välipysäkki, sitten terminal 1 (ei-schengenmaiden terminaali) ja lopulta vasta terminal 2, josta meidän (Schengenmaiden terminaali) lentokoneemme lähti. Bussissa oli kuitenkin myös englanninkielinen opastus.

Check inniä ei voinut tehdä muuta kuin automaatilla, mutta onneksi se oli helppoa. Ja baggage dropiin ei tarvinnut tietenkään tälläkään kertaa mennä. Nyt kysyttiin ensimmäistä ja viimeistä kertaa passia koko reissun aikana, joten ei aivan selvitty ilman sitä. Sitten turvatarkastukseen, joka eteni nopeasti. Siitä selvittyämme ostimme kaupasta cannabisvodkaa ja naureskeltiin mitähän huumevuvvet sanoo sitten Hesan päässä...

Pubissa nautittiin vielä oluet verkkaisesti, kuunneltiin takanaistuvien suomijunttien juttuja. Kusella piti tietysti käydä muutamia kertoja. Surffasimme netissä. Täytyy kyllä vieläkin kehua, miten tsekeissä oli niin paljon avoimia ja hyvälaatuisia verkkoja. Edistyksellistä.

Prahan lentokenttä.

Lentokoneessa paikkamme olivat rivillä 13, mutta emmehän me taikauskoisia olleet. Paikkani oli keskellä, PE:n reunassa, tsekkimuija ikkunapaikalla. Menimme viimeisten joukossa koneeseen, joten hattuhyllyt olivat niin täynnä tavaraa, ettemme meinanneet saada enää omia kamojamme sinne mahtumaan.

Ruuaksi tarjottiin joko tonnikalaleipä tai poroleipä. Tsekkimuija otti poroleivän, ei avannut edes pakkauksestaan. Mä otin tonnikalaleivän. Täyttä paskaa, syömättä jäi minultakin. Koska seuraavana päivänä oli työpäivä, niin olin vähän itselleni luvannut että tyytyisin pelkkään kahviin lentokoneessa, mutta suu napsasi niin päädyin sittenkin valkkariin. Pari tuntia kesti lento, aikataulussa laskeuduttiin kentälle, olisiko ollut klo 22.45. Lentokenttä oli hiljainen, käytiin vielä samassa tutussa vessassa jonne tulee aina ensimmäiseksi poikettua kun kone on Hesaan laskeutunut. Sinänsä harvinainen lentomatka, että taisi olla ensimmäinen lento jossa mun ei tarvinnut kertaakaan käyttää vessaa. Saavutus sinänsä.



Epilogi:
Mikään ei mennyt pieleen, matkalle asetetut tavoitteet tuli saavutettua. Halvempaa oli kuin kuvittelin. Ruoka oli skeidaa. Vanha kaupunki hienoa arkkitehtuuria. Mutta annetaan nyt arvosana Tsekkoslovakialle: Kyllähän nää on mukavia tämmöset pidennetyt viikonloppureissut, mutta tosiaan mikään tsetse-kärpänen mua ei päässyt puremaan, joten voin kyllä kuolla käymättä tuolla enää koskaan. 3/5.


sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

337# Praha, 3

31.5.2014, lauantai

+15, Sunny intervals, Prague, Czech Republic


Herättiin vasta puoli yhdeksän jälkeen. Yöllä kuului jos jonkinlaista kolinaa, ölinää, rikkoutuneen lasin kilinää. Omituiset hämähäkkiunet vaivasivat.

Ensiksi aamiaiselle, suomalaisia ei tällä kertaa näkynyt, mutta meluavia saksalaisia kyllä. Miksi pitää meluta, sitä mä en tajua? Ymmärrän vielä jos on känniläinen, niin ei kuule - "antakaa määkin huudan, määkin olen kännissä", jne. Mutta että jokainen huutaa toistensa päälle aamiaissalissa niin, ettei omia ajatuksiaan kuule. Just niin, paskat muista. Koska tuppisuina jurottavia pidetään idiootteina, vai miten se oli?

Lähdimme juutalaiseen kauunginosaan ja tarkoitus oli mennä hautuumaalle, kun sitä oli opaskirjassa kehuttu vierailun arvoiseksi. Hautausmaalle maksaisi sisään, mikä oli mielestäni taas kapitalistin sikailua. Sama juttu oli moniin kirkkoihin.

Hautuumaa-alue löytyi helposti, mutta se oli kiinni lauantaisin, synagogat samoiten??!! Sama juttu juutalaisina pyhäpäivinä. Kyllä taas jonkin verran vitutti; myöhemmin tarkistimme opaskirjoista, ja kyllähän se oli siellä pienellä mainittu, mutta eipä tullut luetuksi.

Päätimme sitten tehdä pienen kävelyretken. Ylitimme Vltavan Kaarlen sillan vastakkaista siltaa pitkin ja kävelimme hetken aikaa puistoissa ja joenranta-alueella. Poikkesimme myös sellaisella pienellä saarekkeella. Aurinko paistoi ja oli ihan mukava keli. Keskieurooppalainen tunnelma.

Kaarlen silta.


Kävimme epäilyttävässä baarissa juomassa tuopit. Olimme ainoat asiakkaat, muita asiakkaita ei tällä kertaa tullut edes jälkeenpäin. Kaksi kaljamahaista äijää tarjoilivat oluet - olisivat myyneet lisääkin, mutta tyydyimme yksiin - polttivat koko ajan tupakkaa ja katselivat tennistä telkkarista. Työ vaikutti helpolta.


Palasimme jälleen Kaarlen aukiolle, ja kävimme bongaamassa vieressä olevan Astronomisen kellon, joka oli jäänyt edelllisenä päivänä jostain syystä näkemättä. Aika vaatimattoman näköinen hökötys. Tasatunnein kello lyö, ja kellon edessä on aina iso turistilauma tapahtumaa ihmettelemässä. Nyt kello oli juuri lyönyt, joten emme jaksaneet jäädä sentään tunniksi sitä norkoilemaan.


Astronominen kello.

Kävimme Hootersissa hankkimassa silmän-ja vatsankin ruokaa. Ruoan laatu oli niin ja näin, mutta olihan ne tarjoilijat viehättäviä; tipata piti tietysti vähän reiluummin. Na Prikope-ostoskadulta koitimme löytää kommunistista museota, mutta olimme jättäneet opaskirjat hotellille, jossa kadunnumero olisi mainittu. Emme löytäneet ilman. Harmi.

Otimme metron suoliston oireilessa kotipysäkillemme, mutta päätimmekin käydä lähistöllä olevassa Zizkovin tv-tornissa ensin. Se oli ruma kommunistinen hökötys neukkuajoilta, jota paikalliset inhosivat, ja ruma se todellakin oli. Sen tarkoitus oli entisaikaan häiritä länkkäritv-asemien lähityksiä. Niin tai näin, nyt sinne pääsi sisään 180 korunalla (n. 7€) / naama. Näkymät olivat ihan ok:t, mutta ei mikään hääppönen kokemus. Mitään karttaa tms ei juuri ollut, joten oli vaikeuksia jopa bongata kaupungin päänähtävyydet. Näköalaravintolakin oli kiinni, joten vähän tuo floppasi; ei ainakaan kauempaa kannata lähteä katsomaan.


Näkymä Zizkovin tv-tornista.

Tornin juuressa oli kuitenkin aukioleva terassi (kävimme kävelyllä jo torstaina jolloin terassi - ja torni olivat kiinni, kenties sade oli pakottanut nämä sulkemaan), ja joimme siinä oluet. Ilma oli lämmin. Katselimme ihmisiä. Tsekkiläiset ihmiset olivat aika rumia; melkeinpä rumempia kuin suomalaiset jos näin voi sanoa.

Paluumatkalla kävimme vielä viinakaupassa ihmettelemässä hintoja. Viinakauppoja tuntui olevan täällä kaupungin laitamilla enemmänkin, joten tarjonnasta ei ollut ainakaan pulaa. Mutta ei brenkku mitenkään erityisen halpaa ollut, litra Finlandia-vodkaakin maksoi 389 korunaa ~ vähän alle 20€.

Hotellissa kamppailua suihkun kanssa, joskin se toimi aavistuksen verran paremmin kuin edellisenä aamuna. Lepuutimme jalkoja ja otimme vielä oluet jääkaapista. Seitsemän jälkeen lähdimme keskustaan. Ilta oli kaunis, joten päätimme kävellä. Hotellin respa oli sanonut, että kaupunkiin kävelisi reilussa vartissa ja matka olisi alamäkeä, joten ei pitäisi olla mikään paha rasti. Eihän se sinällään ollutkaan, mutta 10 minuuttia talsittuamme iski taas aivan tajuton kusihätä. Tulimme Muzeumin metroasemalle, jossa kävimme heittämässä kepilliset 10 korunan hintaan. Assan kassana toimi varmaan 80-vuotias mummeli, joka koisasi täyttä päätä. Kyllä helpotti.


Sen jälkeen alkoi taas epätoivoinen ravintelin etsintä. Lopulta löysimme italialaisen, jossa kumpikin kuvitteli saavansa syödäkseen jotain. Piti istua taas ulkona, mutta nyt oli lämpimämpää kuin edellisenä iltana. Mä otin pizzen; mä en tiedä kuinka monta kertaa sanoin, että ei sieniä, ja paskiainen siinä nyökytteli, mutta kun ruoka tuli niin olihan ne saatanan sienet siinä. Kyllä suututti. Pizze olisi ollut muuten ihan hyvä, mutta sienien takia arvosana 0/5. Pizzen teko kesti kuitenkin 45 minuuttia, joten ei siitä olisi voinut valittaakaan, kun toinen olisi kerinnyt tylsistyä uusintapaiston aikana kuoliaaksi. Keräsin sienet mielenosoituksellisesti lautaselle kekoon, ja tarjoilijalle taas 0 korunaa tippiä. PE otti pork tenderloinit; ruoka oli ollut ihan hyvää mutta kovin vähänlaisesti.

Juna-asema.

Käveltiin ympäri vanhaa kaupunkia, poikettiin kaljalla Al Caponessa ja Konviktissa. Ensimmäisessä aivan järjetön röökinsavu + kuumuus, toisessa kova meteli ja joku sellainen iso koira pyöri siellä asiakkaiden seassa nuuhkimassa. Omistajasta ei tuntunut olevan kellään tietoa.

Otettiin metro hotellille, mutta emme päässeet enää mihinkään baariin sisään, olivat kaikki menneet kiinni puolen yön maissa. Kaupatkin olivat niin ikään kiinni ja hotellin jääkaapista olut loppu, joten ilta päättyi hieman masentuneissa merkeissä.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

336# Praha, 2

30.5.2014, Perjantai

+15 Sunny intervals, Prague, Czech Republic


Heräsimme klo 8. Yö oli tuntunut pitkälle, outoja unia ja varsin katkonaista unta.

Hotelliin kuului aamiainen, joten käytiin alakerrassa syömässä sellainen pois kuleksimasta. Se oli semmonen seisova pöytä-jutska, oli yllättävän hyvä, paljon eri vaihtoehtoja. Oltiin lähinnä varauduttu tyyliin croissant & kahvi-comboon. Aamiaisella törmäsimme myös suomalaiseen pariskuntaan, jotka olivat viimeistä aamua Prahassa. Haukkuivat kelit maanrakoon.

Ennen kaupunkikierrosta päätin kokeilla aamusuihkua. Suihkukaappi oli kenkälaatikon kokoinen. Ensiksi sai 5 minuuttia lorotella vettä, että alkoi vähän lämpimämpää vettä tulemaan. Sitäkään iloa ei riittänyt puolta minuuttia kauempaa, ja lopulta vedentulo lakkasi kokonaan. Hmph.

Ei satanut enää, mutta muuten oli pilvinen ja varsin synkeännäköinen keli. Otettiin A-linjan metro Malostrankan asemalle ja kävelimme kohti Prahan linnaa. Sinne oli aika helppo löytää hotellilta saadun kartan avulla, joskin linna oli mäen päällä ja sinne oli jonkin verran kapuamista pitkin rappusia ja ylämäkeä. Itse linna ei ollut "linna" niin kuin esimerkiksi Turun linna, vaan muureilla ympäröity alue, jossa oli vanhoja rakennuksia, St. Vituksen kirkko yms. Se oli bykätty jo 800-luvulla, silloin kun Praha alkunsa sai.

Prahaa.

Ryysis oli valtaisa, turisteja oli kaikista maista, ehkä eniten Kiinasta ja Italiasta. Kiersimme linnan alueen. Sisäänpääsylippu vaadittiin moniin paikkoihin, meillä ei semmoista ollut emmekä olleet edes aivan varmoja mistä sellaisen olisi saanut ostaa. St. Vituksen kirkossa kävimme, se oli sentään ilmainen (joihinkin kirkkoihin oli sisäänpääsymaksu - siihen mäkin sentään vetäisin jo kapitalismin rajan). Sen jälkeen kävimme hörppäsemässä kahvit erittäin kolkossa kahvilassa, jossa ei ollut oikeastaan muuta kuin pöydät, pari kovaa penkkiä ja ankea betoniseinä.


St. Vitus Cathedral.

Kävelimme hetken aikaa linnaa ympäröivässä puutarhassa, ja lähdimme sitten laskeutumaan taas rappusia pitkin alas kaupungille, joskin eri suunnasta kuin aikaisemmin. Löysimme mukavan baarin jossa tosin ei ollut ainuttakaan asiakasta, mutta se ei vaikuttanut kusetukselta. Joimme oluet ja hetken päästä baari täyttyikin ihmisistä. Ilmeisesti muutkaan eivät uskaltautuneet sisään ennen kuin näkivät baarissa muitakin asiakkaita.



Virkistävän oluen jälkeen huomasimme sään parantuneen, aurinko teki varovaisia kurkistuksia pilvien takaa. Jatkoimme eteenpäin ja saavuimme Kaarlen sillalle, joka oli kuuluisin Vltavan ylittävistä silloista. Se oli tupaten täynnä ihmisiä. Meitä oli varoitettu taskuvarkaista, eikä epäilystäkään etteikö sellaiset olisi juuri täällä, väentungoksessa. Joten lompsat ja puhelimet oli aikapäivää sitten haudattu takin syvempiin taskuihin.

Kaljalläkäynti kostautui ja iski kusihätä. Menimme sillan toisella puolen olevaan turisti-infoon, jossa sai lorotella 20 korunan edestä, joskaan emme maksaneet mitään kun portti oli juuri sillä hetkellä deaktivoitu pois käytöstä. Kamala jono vessaan kyllä olikin; lähinnä naisten vessaan mutta mimmit olivat ilmeisesti kyllästyneet ja menneet buukkaamaan myös miesten vessat :S

Tällä kertaa mainos ei kuseta vaan päin vastoin.

Menimme kidutusmuseoon, jota oli opaskirjassa suositeltu. Sisään maksoi 150 korunaa / naama (n. 6€). Se oli kolmessa kerroksessa, ja ihan mielenkiintoinen, kannattaa käydä. Valokuvata ei saanut, mutta räpsimme silti muutaman kuvan. Kidutuslaitteet olivat keskiajalta, mukana muutama tuoreempikin kampe. Kyllä ihmiset ovat olleet sitten uskomattoman raakoja. Mielikuvitusta niihin oli käytetty. Mieleen jäivät ainakin rautatanko, jonka pää työnnettiin perseeseen samalla kuin jalkoihin sidottiin painot, ja kanki upposi aina vaan syvemmälle ja syvemmälle puhkaisten lopulta suolet ja rautangon pää tuli ulos suusta. Toinen aika karski "laite" oli kun ihminen sidottiin jaloistaan roikkumaan orrelle ja sitten sahattiin pienen matkaa palleista kohti napaa. Koska veri pakkautui päähän, niin uhrilta saattoi kestää päiväkausia kuolla tähän toimenpiteeseen. Hiljaiseksi vetää.


Vempele kidutusmuseossa.

Kävelimme Kaarlen aukiolle, söimme makkarat ja leivät katukioskista. Toivoimme ettei niistä tulisi oksennustautia. Sitten löysimme taas hiljaisen pubin jossa nautimme oluet, ennen kuin palasimme hotellille lepäämään. Aasialaiskaupasta hankimme täydennystä jääkaappiimme.

Otimme päikkärit ja lähdimme sitten illansuussa jälleen keskustaan. Etsimme hetken aikaa ruokaravintolaa. Lopuksi päädyimme juuri sellaiseen paikkaan, johon ei olisi pitänyt jäädä. Kaarlen aukion ympärillä oli juurikin näitä kalliita vedätyspaikkoja, jossa ruoka oli aika skeidaa ja palvelu ala-arvoista. Sisätiloissa ei ollut edes tilaa, joten illastimme Hotel U. Princen terassilla. Meidän kohdalla ei ollut edes lämmitintä, kaasu loppu. Oli kylmä, tarjoilu oli hidasta, ruoka oli kylmää ja sitkeää. Tilasin lammasta mediumina, mutta se oli kyllä täysin kypsää; vaikka liha oli ilmeisen kauan pannulla viipynyt niin oli pöytään tuodessa jo täysin haalistunut. Lasku oli aluksi väärin ja siihen oli muutenkin lisätty kaikenlaista vedätystä. Tipit voi jättää tuollasissa baareissa ihan kylmästi veks.

Vähän aikaa kävelimme ja menimme Zephyr-nimiseen baariin juomaan Long Island Ice Teat. Sekin maistui pelkälle Ice Tealle. Kaiken huipuksi musiikki alkoi soimaan vielä niin helvetillisellä volyymillä, että keskustelusta ei tullut mitään, joten vaihdoimme baaria vastapäiseen Vodka Bar Propagandaan. Nimi oli arveluttava ja lisäksi se oli vielä kellarikerroksessa ja sinne maksoi 50 korunaa sisäänkin. Sitä oli kuitenkin googlen mukaan kehuttu joten uskaltauduimme sisään. Sisäänpääsymaksun hintaan sai drinkin vodkaa.

Alakerrasta ostimme kaljaa. Paikka oli ahdas, täynnä ihmisiä.Ja aika junnupaikka, nuorisopaikka. Soitti siellä joku livebändikin. Meitä haittasi röökinsavu; sitä oli niin paljon, että happipitoisuus pyöri maltillisissa lukemissa. Ilmanvaihtoa ei ollut ollenkaan, kaikkialla sai tupakoida ja asiakkaat pitivät huolen, että niin myös tapahtui. En tiedä ajoiko meidät lopulta sieltä pois kuumuus, tupakansavu vai myöhäinen ajankohta, mutta vaatteet ja kroppa haisi niin kauhealle röökille, että pahaa teki. Luojan kiitos sivistysmaiden tupakkalaille.

Kaarlen aukio.

Metro vielä kulki ja pääsimme kotipysäkillemme. Kävimme vielä hotellimme lähellä olevassa siistissä baarissa ottamassa yömyssyt. Baari meni kiinni klo 24, mutta saimme istuskella vielä yli puolen yön ennen kuin myyjä kiikutti laskun pöytään. Sitten hotelliin jossa vielä hetki ihmettelyä ennen maatemenoa.


Metroasema.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

335# Praha, 1


Joo, elikkä tervetuloa sit taas, elikkä nyt olis sit vuorossa tää Tsekkoslovakia, tää Praha. En oo muuten ennen ollu Tsekeissä, joten tää olis 25. maa, jossa oon käyny. Ja matka suoritetaan yhdessä PE:n kanssa. Juu. Jos sit alotettas tää saatana.

30.5.2014, Torstai

+9 Wet, Prague, Czech Republic


Oli helatorstai, ja näppärästi tästä sai sellaisen pisemmän viikonlopun kehitettyä, eli reissuun siis. Oltiin PE:n kanssa katsottu Prahaa jo pääsiäiseksi, mutta se tuli liian nopeasti. Eipä sillä, että kumpikaan olisi mitään etukäteisvalmisteluja juurikaan tehnyt. Rahaa oli vaihdettu (Tsekeissä oli käytössä koruna), ja opaskirjat lainattu kirjastosta, joskaan kumpikaan ei niihin ollut ennättänyt perehtyä.


Aamulla klo 6.30 herätys. Äkkiä aamiainen naamariin, Hesarin lukua. Laitoin PE:lle viestin, oliko hän jo matkalla kentälle - tarkan markan ukkona hän ilmoitti menevänsä bussilla kentälle, vaikka joutuisi heräämään vielä aiemmin. Kuittausviesti tuli kotvan kuluttua; oli nukkunut pommiin joten taksimatka oli hänelläkin tiedossa.


Tilasin taksin seitsemältä, jouduin sitä hetken verran sateessa vartoomaan. Plunssainen papparainen sitten lopulta tulikin. Maksoi 42€.


Kentällä odottelua vartin verran, ennen kuin PE ennätti paikalle. Meillä oli pelkät reput, ja check in oli tehty edellisiltana netissä, joten ei tarvinnut jonotella sitten muuanne kuin turvatarkastukseen. Siihenkään ei ollut juuri jonoa.


Käytiin ottamassa lähtökaljat, nähtiin Michael Monroe, vai mikä se levoton jätkä on telkkarissa joka höpisee outoja?


Koneessa meillä oli peräkkäiset paikat, vierekkäisiä ei saatu kun tehtiin check in sen verran myöhään. Molemmilla oli vierustovereina joku pariskunta maalta. Pitkästä aikaa mulla kuitenkin ikkunapaikka. En juuri ikkunapaikoista tykkää, kun sieltä on niin vaikea könytä vessaan, ja mulla on joku ihme neuroosi kun ei tarvitse olla kuin 10 minuutin lento niin veesee kutsuu.


Matka kesti pari tuntia. Aamiaisleipä tarjottiin, oli semmoinen kalkkunaleipä, ihan ok. Tilasin shamppanjan, semmoinen kuuluu lennolla juoda. PE tyytyi ilmaiseen kahviin.


Aikataulussa laskeuduttiin, perillä odotti pilvinen, +9 asteinen keli. Ei paljoa puuttunut että olisi alkanut satamaan. Miten voi olla niin kylmää kesän kynnyksellä, jopa keskisessä Euroopassa?


Matkalaukkuja ei tarvinnut tietenkään jäädä odottelemaan, vaan käytiin vessassa ja sitten etsimään tuloaulasta Public Transport-tiskiä. Se löytyikin verrattaen helposti. Ostettiin siitä suoraan kolmen päivän lippu julkisiin liikennevälineisiin, maksoi muistaakseni 310 korunaa, eli n. 12€. Lippu pitää muistaa leimata ensimmäisellä kerralla, muuten on sakkokeikka.


Bussi lähti tulokerroksesta, mutta jotenkin osattiin eksyä siinäkin ja mentiin kerrosta ylemmä kun peesattiin vain muita turisteja. Muuten bussi löytyi helposti; täyteen se tuli, mutta saatiin viimeiset istumapaikat haitaribussin takaosasta. Bussin numero oli 119, ja se meni Dejvickan metroasemalle, matka kesti noin 20 minuuttia.


Prahassa on kolme metrolinjaa, ja vain muutama risteysasema. Pääsimme vaihtamatta suoraan hotellimme pysäkille, Jiribo Z Podebrad-pysäkille. Täytyy kyllä sanoa, että tsekkiläiset nimet tuottivat hankaluuksia, oli kyse sitten kadunnimistä tai metroasemista.


Käveltiin 100 metriä, ja löysimme hotellimme Residence La Fenicen, tosin pääsisäänkäynti oli niin huomaamattoman näköinen, että kävelimme aluksi ohi! Respa oli niin ikään niin ahdas, että jos jonotti tiskille niin hotelliin menijät eivät mahtuneet kävelemään takaa ohi hissille. Hotelli oli italialainen ja henkilökunta samaten; kysyivätkin puhummeko italiaa. Passi skannattiin, ja vähän siinä joutui respa tekemään paperitöitä, ja saimme sitten avaimet - ne olivat sellaiset isot rauta-avaimet, ei edes avainkorttia. Jösses.


Huoneemme oli kuudennessa eli ylimmässä kerroksessa. Yllätys oli meillekin, että se oli huoneistohotelli. Pieni eteinen, iso keittiö, pieni huone, suihku / Wc, ja isompi makkari. Täällä oli vain ns. homovuode, mutta koska emme PE:n kanssa semmoisia ole, niin päätimme yhteistuumin, jos toinen nukkuisi vuoroöinä pienemmässä huoneessa olevalla sohvalla. Sohva oli onneksi sen kokoinen, että siihen mahtui aikuinen mies nukkumaan suoriltaan, mutta lakanaa ei tosin ollut. No, paska näistä, eihän tänne nukkumaan oltu tultukaan.


Tsekkoslovakialainen näkymä hotellihuoneemme ikkunasta.

Lähdimme kylille. Unohdin Buranat, sateenvarjon ja kameran hotelliin, kaikkia näitä olisi tarvittu. Sade alkoi lähes sillä siunaamalla minuutilla kun astuimme hotellilta kadulle. Kävelimme kuitenkin sinnikkäästi noin 10 minuuttia, kunnes löysimme pubin, josta sai ruokaakin. Vähän oli aluksi arpomista, kun ei tiedetty kuuluuko meidän mennä pöytään istumaan vai tekemään tilaus tiskille? Oikea vastaus pöytään istumaan.


Tilasimme kummatkin hampurilaisateriat. Pihviä olisi voinut paistaa enemmänkin, mutta ihan oli hyvä. Ainoa mikä häiritsi oli röökinsavu. Aika outoa että täällä sai vielä blaadata baareissa?


Edelleen satoi, ja otimme ratikan. Se ei kauheasti hyödyttänyt, sillä se kiersi väärään suuntaan heti seuraavasta risteyksestä. Vaihdoimme toiseen ratikkaan, mutta se ei kannattanut sen enempää, sekin lähti täysin väärään suuntaan. Päätimme sitten kävellä sateesta huolimatta. Poikkesimme matkan varrelle osuneeseen kirkkoon.

Ripaus Suomea.

Vatupassi tainnut jäädä arkkitehdiltä kotia?


Jatkoimme kävelyä. Suuntimat olivat vähän hakusessa, ei oikein edes tiedetty mitä olimme etsimässä. Löysimme räkälän, jossa ostimme bisset. Siinä vähän mokasimmekin, kun unohdimme antaa tipit. Tsekeissä tippien antaminen baarissa on aika lailla must. Tippi annetaan niin, että kerrotaan paljonko haluaa maksaa - ei siis odoteta rahaa takaisin ja annetta tippiä siitä. Pari kännistä keski-ikäistä muijaa dokas siinä täysillä, ja imivät röökiä ketjussa. Kauhea paikka.


Kävelimme Mustekin metroasemalle, joka oli yksi kolmesta risteysasemasta. Vähän aikaa oltiin hukassa kun ei löydetty yhdyskäytävää; piti mennä ensin B-linjan laiturialueelle, josta lähti sitten erillinen yhdyskäytävä A-linjalle.


Bajamajat.

Metrossa sitten tuli lipuntarkastajat; niillä oli semmoinen harmaa uniformu, ja jotain merkkiä ne siinä näytti. Ei oltaisi varmaan tajuttu niitä edes tarkastajiksi, ellei edessämme ollut ukkeli olisi näyttänyt niille lippuaan ensin. Tarkastajat tarkistivat vain turistien liput; muut jäivät rauhaan. Eikö semmoinen ole rasismi? Yhdellä vanhalla turistipariskunnalla ei lippua ollut tai sitä ei oltu leimattu, ja he jäivät asiaa asemalle selvittämään. Eiköhän siinä sakot tulleet, jotka pitää maksaa heti (epäilen, mahtaako mennä lipuntarkastijen taskuun).


Etsimme pienen kaupan hotellin läheltä, jota piti pieni aasialaisnainen. Vesi ja olut olivat erittäin halpoja. Me ei oltu varmoja, voiko vesijohtovettä juoda, joten varmuudeksi ostimme vedenkin (todennäköisesti voi juoda). Olimme nähneet aiemmin kylillä Tescojakin, joka hämmästytti meitä molempia. Siellä olisi ollut varmaan parempi valikoima muutenkin, mutta tämä sai kelvata.


Hotellilla pidettiin sadetta ja otimme yli tunnin päikkärit. Kuudelta lähdimme jälleen ulos; edelleen satoi, joten emme jaksaneet lähteä kaupungille. Löysimme mukavan pubin jossa otimme alkukaljat ja sitten kävimme syömässä viereisessä ruokaravintolassa. Otin wienerschnitzelin. Se oli ihan kohtalaista, mutta mitään herkkuja emme odotelleet Prahasta löytävämme. Halpaa se oli.


Sitten vielä tyylikkääseen ravintolaan kaljoille, jossa oli pokkurointia myyjien osalta mutta niin oli hintaakin. Yhdet paukut maksoivat saman verran kuin illallisemme. Hotellille palasimme klo 23, surffailimme nopealla Wi-Fillä. Televisiokin oli, mutta ei sieltä tullut kuin tsekkiläisiä ja italialaisia kanavia.


Outoja tauluja prahalaisessa ravintolassa.