796# Israel, 3

 24.7.2023, Monday, +33, Clear, Betlehem, Palestine

Tänään oli pitkä ja raskas retkipäivä Jerusalemiin ja Betlehemiin, joten herätys oli niinkin raadolliseen aikaan kuin klo 5.45. Tuntui siltä, että sain unen päästä kiinni vasta kahden jälkeen, joten ei siinä montaa tuntia jäänyt koisimiselle. Aamiainen naamariin ja pikaiset valmistelut (edellispäivän kävelystä auennut kantapää oli vielä pakko laastaroida), kämpiltä lähdimme klo 6.30. Aamu oli jo hyvää vauhtia valkenemassa, mutta kadulla ei ihmisiä vielä näkynyt. Poikkesimme AM PM-kauppaan, epäystävällinen myyjä oli taas kassalla. 

 

Retkijärjestäjänä oli Bein Harim-niminen yhtiö, joka tuntui olevan iso retkijärjestäjä näillä main. Retket olimme buukanneet hyvissä ajoin yli kolme viikkoa sitten. Pick up-paikkamme oli Grand-hotellin edestä klo 6.50. Siinä olikin jo vähän porukkaa norkoilemassa. Ensimmäinen minibussi saapui, mutta ei ottanut meitä kyytiin. Toinen saapui 10 minuutin päästä, siihen jo kelpasimme. Se oli vain shuttle bus, meidät vietiin pienen matkan päähän jonkunlaiselle kokoontumispaikalle (matkalla kuulutettiin nimeltä, mihin bussiin kenenkin kuuluisi mennä - toisin sanoen täältä lähti samaan aikaan porukkaa eri retkikohteisiin).

Bussit odottelivat meitä jo, joten nimilistan tsekkauksen jälkeen pääsimme matkaan. Robert-niminen miesopas kuulutti meidät tervetulleeksi (hänellä oli paita nurinpäin päällään, se vähän huvitti meitä). Robert teki kuulutukset ja opastuksen englanniksi ja ranskaksi, joten taisi olla kieliukkoja. Suomalaisia ei ihme kyllä ollut mukana meidän lisäksi, emme olleet nähneet ainuttakaan finneä täällä tänä aikana. Bussi ei tullut täyteen joten se ilahdutti, saimme kummatkin oman sloossin.

Ajoimme ensin noin tunnin. Pilvenpiirtäjät jäivät taakse ja maisema muuttui landeksi. Opas kertoili juttujaan, joka minulle tarkoittaa "instant-unilääkettä". Jossain vaiheessa havahduin sen verran, että muistan nähneeni viljellyn metsän jonne oli istutettu kolmisen miljoonaa puuta muuten niin kuivaan maastoon. Joku oli käynyt valittamassa oppaalle vessahädästään, joten pysähdyimme sitten Elvis-teemaiselle bensa-asemalle, joka oli hyvin erikoinen. Emme ostaneet mitään, mutta kävimme alakerran wc-tiloissa, se maksoi 1 sekelin / naama. Mutta mielenkiintoinen paikka Elvis-patsaineen ja -viineineen.

Matkaan.

Elvis-bensis.

Elvis-bensis sisältä.

Lisää patsastelua.

Ja tietysti Elvis-viintä.

Jatkoimme kohti Jerusalemia. Bensispysähdyksen ansiosta oma virkeystasoni oli noussut ja pystyin keskittymään maisemiin ja oppaan turinointiin. Oli omituista ajatella olevansa täällä pyhällä maalla; "näettekö kylän oikealla? Johannes Kastaja syntyi siellä" (joskin asiaa tarkastamalla googlaamalla en moista tietoa löytänyt - lähin lähde veikkasi kyseessä olevan 'En Kerem-nimistä kylää), yms.

Jerusalemiin päästyämme ajoimme ensiksi Mt. Scopukselle. Se oli Öljymäen viereinen kukkula; olisin itse arvostanut Öljymäkeä ja Getsemanea enemmän, mutta jostain syystä meidät tuotiin tänne katsomaan näköalapaikalle Jerusalemia + hakemaan lisää muita retkeilijöitä (onneksi hekin mahtuivat omiin sloosseihinsa). Jerusalemin vanhakaupunki näkyi etäisenä läiskäreenä kaupungin keskellä, mutta mun oli vähän vaikea täältä mitään sen kummemmin erottaa. Ainoa mitä jäi mieleen oli viereiset yliopiston rakennukset.

Jerusalem Mt. Scopukselta nähtynä.

Nyt kun kaikki retkeilijät olivat kasassa, lähtisimme Palestiinan puolelle Betlehemiin ja palaisimme iltapäivällä Jerusalemin vanhaankaupunkiin. Betlehemiin oli noin puolen tunnin ajomatka. Palestiinan puolelle saavuttaessa meitä ei rajalla pysäytetty vaikka täällä miehitetyt vartiointipisteet olivatkin, mutta keskittyivät varmaan enempi henkilöautoja ratsaamaan. Rajaviranomaiset olivat hampaisiin asti aseistettu, ja epäilemättä myös valmiita käyttämään niitä jos tulisi "pahat tilanttteet". Kyltit tienposkessa varoittelivat, ettei israelilaisia juuri kaivattaisi näillä main, ja hengenlähtö voisi olla lähellä.

Varoituskyltti Länsirannalle saavuttaessa.

Oma oppaamme ja bussikuskimme eivät vaikuttaneet olevan huolissaan, heillä oli erikoislupa jonka puitteissa saivat tulla Palestiinalaisalueille, mutta eivät saaneet tehdä opastuksia täällä, vaan tarvittiin oman "maan" paikallisopas joka poimittiin kyytiin vähän ennen Betlehemiä. Hän oli nimeltään Adele (tai Adel), puujalkavitsejä viljelevä vanhempi kävelykeppimies. Meininki oli muutenkin muuttunut äkisti; autoissa oli erilaiset rekkarit ja autokanta huonompaa (ja ajotaidot näyttivät romahtaneen myös, samassa risteyksessä oli kolari sekä mennessä, että palattaessa), talot vaikuttivat huonokuntoisemmilta. Rahayksikkönä täällä oli käytössä Yhdysvaltain dollarit, eipä meille ollut sellainen tullut mieleenkään (joskin ne paikat missä me kävimme ottivat vastaan myös Israelin sekeleitä). Kaiken huipuksi puhelinoperaattorini lähetti Palestiinan hintatiedot. 138 maata oli tunnustanut Palestiinan omaksi valtiokseen (ei Suomi), joten mieliämme vähän vaivasi, saisiko tästä maabongauksen (totta helkkarissa sai!).

Betlehemissä.

Ensiksi meidät vietiin matkamuistomyymälään (eikö sinne kannattaisi mennä vasta viimeiseksi?). Epäiltiin, että se oli varmaan paikallisoppaan sukulaisten myymälä. Lisäksi kiellettiin ostamasta katukauppiailta mitään (myivät samaa tavaraa puolet halvemmalla). Myymälässä käytettiin varmaan toista tuntia aikaa. Tämä vähän ärsytti meitä (koska myöhemmin olisi toivonut enemmän aikaa nähdä varsinaisia nähtävyyksiä). Tarjottiin siellä sentään lasillinen mehua (ihme ettei siitä saanut mahatautia), ja kyllä mekin ostimme tuliaisia (mm. pyhää vettä Jordan-joesta, sillä vedellä Jeesuskin kastettiin), muutaman jääkaappimagneetin ja parit postikortit. Myymälän ulkopuolella partioineet katukauppiaat olivat niin raivokkaita, että tulivat jopa sisään bussiin myymään tavaraa, ja halveksivat kun emme ostaneet mitään. Lopuksi tarvittiin jopa poliisia ajaamaan ne pois (??).

Ajoimme sen jälkeen bussin erilliseen terminaalirakennukseen, täältä piti kävellä Jeesuksen syntymäkirkolle. Kymmenen minuutin matka ylämäkeen kuumassa, mutta se taivallettiin vauhdilla jotta pystyisimme ohittamaan mahdollisimman monta muuta turistiryhmää, se kannattaisi sitten myöhemmin. Kävelykeppi oppaalla tai ei, mutta kaverin kannattaisi harkita jäniksen uraa juoksukisoissa, sen verran askelkäynti oli rivakkaa.

Jeesuksen syntymän aikaan tämä oli ollut puista lehtoa; Maria ja Joosef olivat olleet reissussa kun vapahtajamme ilmoitti tulostaan. Majapaikat olivat olleet ylibuukattuja joten synnytyshommat oli pitänyt hoitaa tallissa, jonka arveltiin sijaitsevan näillä paikkeilla. Kirkko oli siis rakennettu vasta myöhemmin (ensimmäisen 300-luvulla, uudempi versio oli 500-luvulta, mutta välillä kirkko oli toiminut jopa moskeijana). Perille päästyämme ihmettelin turistilaumojen puuttumista. Rakennuksen fasadi oli iso ja muurien ympäröimä eikä yhtään kirkkomainen, vaan hyvin vaatimaton. Oviaukko oli pieni ja matala, siitä päästäkseen piti kumartua kunnolla päästäkseen sisään. Sen jälkeen avautui prameampi sali. Meidät neuvottiin heti jonottamaan salin oikealle sivustolle, siitä pääsisi aikanaan synnytyspaikkaan. Toiset jäivät pitämään paikkaa jonossa, jolloin muut pääsivät vuorotellen katselemaan tarkemmin alttaria ja lasilattiaa, jonka sisällä oli ilmeisesti osa vanhempaa kirkkorakennetta.

 

Jeesuksen syntymäpaikka. Oppaamme oikealla.

 

Kirkon pääovi oli melkoisen matala ja vaatimaton.

Sali.

Kultaa ja kimallusta.

Osa vanhempaa kirkkoa.

Jonotus kesti ikuisuuden ja kaikilla oli kova tarve etuilla, joten täällä täytyi pitää puolensa. Ensimmäisen seinän takaa alttarialueen näki paremmin, kultaa ja loistoa oli - mutta kaikkia tuntui kiinnostavan itse se syntymäpaikka. Sinne päästääkseen piti puskea ihmispaljoudessa eteenpäin tuskastuttavan kauan; matka metreissä ei ollut montaa, mutta oviaukko "luolaan" oli pienen pieni, josta mahtui kulkemaan yksi kerrallaan, ja luola itsessäänkään ei ollut suuren suuri, joten imukyky oli sangen pieni. Luolaan laskeutui raput alas, ja juuri kun olin astumassa sisään, vartija tuli keskeyttämään aikeen toteamalla vain "no", ja jäi vartioimaan ovea. Paikallisopas tuli sanomaan, että tässä on joku puolenpäivän messu alkamassa, ja se täytyy suorittaa ensin, ennen kuin turistit päästetään taas mellastamaan alueelle. Koska olin ensimmäisenä luolan suulla, näin häppeningit - ja ehkä siinä oli hieman helpompi hengittääkin kun taaempana ihmisjoukon puristuksissa. Aluksi tuli joku arvokkaan näköinen nainen sylivauvansa kanssa; ehkäpä oli jonkunlainen arvovieras kun pääsi pyörimään siellä yksistään. Sen jälkeen tuli joku kavalkadi vieraita kynttilöiden kanssa jotka asettuivat puolirinkiin luolan reunoille, sen jälkeen pappislauma messuamaan kovasti savuttavien suitsukkeiden kanssa (se siitä hengittämisen helppoudesta). Reilun vartin verran hupattivat menemään, keräsivät sitten kimpsunsa ja vieraansa, ja meidät päästettiin viimein sisään. Koska olin ensimmäinen niin pääsin kerrankin räpsimään muutaman kuvan ja koskettamaan syntymäkohtaa, mikä oli merkitty tähdellä (tähti oli varastettu aikojen saatossa useasti, nykyinen tähti oli vuodelta 1717 ollen välillä pois, mutta palautettiin v. 1853). Muutaman metrin päässä synnytyspaikasta on tila, jota arvuuttelimme seimen sijaintipaikaksi (kumpikin oppaista oli tässä vaiheessa teillä tietämättömillä, ja ryhmämme oli muutenkin sekoittunut toisten turistien kanssa). Pieni huone täyttyi nopeasti muista uteliaista vierailijoista, emmekä viitsineet kauaa siellä maleksia jotta muutkin mahtuisivat mukaan, mutta sen verran koitin keskittyä nykyhetkeen (kuten mindfulness-harjoituksessa neuvotaan, ajukoppa kun on taipuvainen kelata menneitä tai suunnitella tulevia), että olen täällä, tässä ja nyt. Katsoin ympärilleni, koitin pistää paikan mieleeni niin, että muistan sen koko loppuelämäni ajan. Ajatukseni hymyilyttivät minua sisäisesti; kenties en olekaan ihan huono tapakristitty, kun maksan kirkollisveroa ja teen pyhiinvaellusmatkan? No, sen asian päättänevät muut.

Sitten jonotusta.

Raput alas luolaan lähenee.

Pappiskööri messuamassa.

Syntymäpaikka.

Seimen paikka.

Luolasta päästyämme odottelimme näimme oppaat. Odottelimme kirkon rauhallisemmalla sivustalla, että saataisiin joukot kasaan. Jonotukseen oli mennyt ainakin 1,5 tuntia ellei enemmänkin. Jostain syystä olimme AT:n kanssa jättäneet molemmat vesiputelit bussiin, ja suht kuuma oli täällä kirkon sisälläkin, mutta toivottavasti nestehukalta vältyttiin. Viimein saatiin rivit suoriksi, ja menimme sitten kirkon vieressä olevaan lounasbuffaan syömään. Maksoi kaljoineen 103 sekeliä (26€), aika suolainen hinta buffaksi, jos vertaa Suomen hintoja. Kaljaa (palestiinalaista Shepherd-olutta) lukuunottamatta safka oli hirvittävää (falafelia, kaloja, kanoja, lihapullat oli pilattu sienillä + muuta arabisafkaa), arvosana 1/5. Päälle tarjottiin vielä fingerporillinen kahvilta vaikuttavaa ainetta, en tiedä millainen reaktio siitä aiheutuisi ruuansulatusjärjestelmään. Vessamahdollisuuden täällä pääsi käyttämään myös.

Safka.

Palasimme kävellen bussille, ja lähdimme ajamaan takaisin kohti Jerusalemia. Paikallisopas pudotettiin matkasta (emme antaneet tippiä - äijässä oli muutenkin jotain mikä ärsytti minua) ennen rajaa. Samassa risteyksessä oli kolari kuin palatessakin. Rajan ylitys kävi yhtä nopeasti kuin tullessakin, en muista pysäytettiinkö meitä edes. 

Jerusalemiin päästyämme bussi jätti meidät kyydistä lähellä Jaffa-porttia. Osa porukasta halusi nostaa rahaa (??), joten meidät kierrätettiin pankkiautomaatin kautta. Jerusalemissa meininki oli kireämpää kuin Tel Avivissa, täällä asui juutalaiset ja muslimit jännittyneessä sovussa. Koko vanhankaupungin alue oli yhtä basaarialuetta, mutta markkinavoimissa sentään piili konsensus - rahat pois turisteilta. Kävelimme kapeita katuja ja kujia aikamme (mullakin suuntavaistosta M, mutta tänne olisi kyllä äkkiä eksynyt), kunnes saavuimme juutalaisten alueelle, jossa Itkumuuri sijaitsi (piti kulkea turvatarkastuksen kautta). Herodes oli aikoinaan muurin rakennuttanut ennen ajanlaskun alkua. Muuri oli kasattu kivikerroksista, joista 17 kerrosta (!) oli maan alla, ja 28 kerrosta maan päällä (joista seitsemän maan päällä näkyvää kivikerrosta oli Herodeksen ajan alkuperäisestä muurista, muuten muuria oli korotettu aikojen saatossa).

Jaffa-portti. Rakennettu 1500-luvulla.

Ahtaita kauppakatuja.

Länsimuuri, eli Itkumuuri.

Miehet ja naiset jaettiin eri ryhmiin. Paljaspäin ei saanut muurin luona käppäillä - kipoja olisi ollut lainattavana, mutta meillä oli lippikset jotka kelpasivat grupieerille. Itkumuurin kuvaaminen sapattina oli kielletty. Meiltä kysyttiin, olemmeko juutalaisia, ja kun vastasimme kielteisesti niin toivotettiin vain hyvää päivän jatkoa :) Saimme kuitenkin mennä muurin luo ja sisään vasemmalla puolella olevaan rakennukseen (en tiedä mikä paikka oli nimeltään, mutta muuri näytti jatkuvan vielä täälläkin). Paljon oli juutalaisia rukoilemassa. Paikka oli äkkiä tsekattu, sen jälkeen vain hengailimme varjossa odottaen, että pääsisimme jatkamaan matkaa. Jotkut juutalaiset pummivat meiltä rahaa muutamaankin otteeseen.

Muurissa kasvoi pensaita.

Muurin raot oli tikitty lappusilla?

Itkumuurin aukio.

Muuri jatkui sisäpuolella.

Poistuimme juutalaisalueelta ja kävelimme jälleen pisin Jerusalemin basaareita, kunnes äkkiä saavuimme Via Dolorosan risteykseen. Tuntui hyvin oudolta saapua tälle tielle, joka oli kuuluisa muustakin kuin Tommi Läntisen biisistä, vaikken niin perillä uskontoasioista olekkaan. Oppaamme kertoi muutaman sanan, mutta ympärillä häsläävät kauppiaat häiritsivät ärsyttävästi; olen tullut tänne tuhansien kilometrien päästä, mikä ihme saa kauppiaan kuvittelemaan minun olevan kiinnostuneempi hänen dollarin maksavasta huivistaan kuin Jeesuksen viimeisestä matkasta? Näillä paikkeilla ohikulkenut Simon Kyreneläinen määrättiin kantamaan Jeesuksen ristiä Golgatalle (Johanneksen evankeliumissa Simonia ei mainita, vaan sen mukaan Jeesus kantaa itse ristinsä). Risteyksessä talon seinässä oli kämmenen kokoinen painauma, joka tarinan mukaan syntyi kun Jeesus nojasi siihen kuumeisena kädellään. Noh, Jerusalem on tuhottu kahden tuhannen vuoden aikana moneen kertaan - eikä edes kävelyreitistä Golgatalle ole täyttä varmuutta - eivätkä talot sentään niin vanhoilta näyttäneet, joten jokainen voi sitten tehdä asioista omat päätelmänsä.  Mutta silti, jotain kiehtovaa tässä paikassa oli.

Ahtaat basaarikujat jatkuivat.

Via Dolorosa.

Turisteja ja kauppiaita Via Dolorosalla.

Jeesuksen kädennojauspaikka.

Peace, man.

Jatkoimme Via Dolorosaa ylöspäin, saavuimme talolle, jonka edustalla Veronika oli pyyhkinyt Jeesuksen veriset kasvot liinaan, jolloin siihen piirtyi Jeesuksen naaman kuva. Tämä teko oli vaatinut pokkaa, sillä Veronika olisi hyvinkin voinut itse päätyä Jeesuksen tavoin ristiinnaulituksi. Liinaa säilytetään Vatikaanissa Pietarinkirkossa. Taivalsimme edelleen ylämäkeä ylös Golgatalle. Näillä main oli ollut aiemmin kaupungin muuri ja sen ulkopuolella joutomaata, mutta nyt eroa ei huomannut, basaarit jatkuivat edelleen, kunnes tyhjästä ilmestyi Pyhän haudan kirkko. Jeesuksen ristiinnaulitsemisen aikaan täällä ei ollut mitään, mutta ensimmäiset temppelit rakennettiin jo 100-luvulla (joskin ensimmäinen kristillinen kirkko parisataa vuotta myöhemmin. Sen jälkeen kirkkoja on tuhottu ja rakennettu, tämä viimeisin oli myös pitkäikäisin, rakennettu 1100-luvulla. Mielenkiintoisin anekdootti oli tikkaat. Oven yläpuolella seinää vasten nojasi tikkaat. Kukaan ei tiedä, kuka ne oli siihen laittanut, mutta ensimmäisen kerran ne huomattiin siinä jo v. 1728, eikä kukaan ole uskaltanut niitä tikkaita enää siirtää konfliktien pelossa uskonlahkojen välillä. Väkisinkin mietti, että varmaan asialla on ollut joku laiska ikkunanpesijä.

Punapaitainen oppaamme Veronikan talolla.

Pyhän haudan kirkko oli remontissa.

"Immovable ladder."

Sisään tultaessa huomion varasti kivipaasi, johon Jeesus laskettiin ristiinnaulitsemisen jälkeen. Kivipaasi tuskin on alkuperäinen, mutta silti siinä oli paljon ihmisiä kumartelemassa ja koskettamassa. Joillakin oli laukullinen tavaroita, jotka levitettiin paadelle. Mulla ei ollut mukana oikein muuta pitkäkestoista tavaraa kuin puhelimeni, joten laskin sen paadelle. Jostain syystä minun oli kuitenkin ladattava puhelimen akku taas illalla, joten en voi itsekään uskoa kivipaaden olevan se sama, jolle Jeesuksen ruumis ristiltä laskettiin.

Kivipaasi, johon Jeesuksen ruumis laskettiin.

Kirkkoa sisältä.

Portaat nousemalla pääsi sitten itse ristiinnaulitsemispaikalle. Se oli vähän sekavan oloinen paikka, eikä meillä ollut tässä enää opasta kertomassa lisätietoja. Palasimme takaisin alas, ja kiersimme rakennustellinkien lomassa kirkon toiselle puolelle, jossa oli Jeesuksen hautapaikka (enää kyseessä ei ollut luolaa, jonka suuaukolle oli vieritetty kivi, vaan pienempi kappeli isomman kirkon sisällä). Minulle tuli yllätyksenä, että hauta sijaitsi näin lähellä ristiinnaulitsemispaikkaa. Meille oli annettu omaa aikaa 40 minuuttia, mutta opas sanoi, ettei se välttämättä riitä hautapaikkaan jonottamiseen, joten jätimme väliin, halusimme kuvata mestat rauhassa ja käydä vielä wc:ssä (jota emme lopulta edes löytäneet!?) yms.

Ristiinnaulitsemispaikka.

Jonottamalla olisi päässyt "kumarruskoppiin".

Tässä oli ollut luola jonne Jeesus haudattiin.

"Luolaan" ei ehditty jonottamaan.

Ryhmässämme oli heikkokoipinen nainen, jolla oli ollut vaikeuksia pysyä vauhdissamme, joten paluumatka bussille kesti entistä pidempään. Tuliaisille ja muulle ihmettelylle ei jäänyt aikaa. Bussi sai noukittua meidät kyytiin. Osan retkiläisistä jätimme Jerusalemiin ja me muut jatkoimme iltapäiväruuhkassa takaisin Tel Aviviin. Matkalla oli muutamia sotilaiden tarkastuspisteitä, soltut ratsasivat liikennettä ja ajoneuvoja (aiemmin päivällä oli tainnut olla jonkunlainen sotilaallinen yhteydenotto, jossa oli ammuttu kolme ihmistä). Takaisin pick up-paikalle saavuimme puoli seitsemän maissa, ensimmäisten Tel Avivissa poistuvien joukossa. Annoimme kuskille ja oppaalle jonkunlaisen tipin.

Jerusalemin iltapäiväliikennettä.

Junakin nähtiin.

Oli edelleen kuuma, ja kämpillä huomasi olevansa suihkun tarpeessa. Haimme sitten jälleen pitsat kämpille kun oli sen verran raskas päivä takana. Pitset olivat tällä kertaa jättiläismäiset, puolet jäi syömättä mutta laitoimme ne jääkaappiin myöhempää käyttöä varten. Koska oli ollut aikainen herätys, niin fiilikset olivat vähän väsyneet eikä oikein jaksanut kaljoitellakaan. Tehokas ja mielenkiintoinen päivä kaiken kaikkiaan, arvosana 4/5.

Iltanäkymät parvekkeelta.

Oliko tämä 1 vai 2 vai 0,5:n raha?

795# Israel, 2

 22.7.-23.7.2023, +31, Scattered clouds, Tel Aviv, Israel

Lauantai:

Olimme menneet nukkumaan puolilta öin, klo 4.40 heräsin hedariin. Oli pakko napsia hieman päänsärkylääkistä. Naapurissa vaikutti olevan bileet, mutta muuten aika hyvä äänieristys. Ilmastointilaite piti kummallista meteliä, mutta ei juuri viilentänyt ilmaa, joten suljin sen pois. Ei olisi kannattanut, sillä huone kuumeni nopeasti entisestään. Aurinko nousi aikaisin grillaamaan huonetta vielä lisää.

Nousimme klo 9.30. Aamiaiseksi söimme muroja, olimme onneksi onnistuneet ostamaan kaupasta maitoa. Kämpillä oli kapselikahvikone, muutamia kapseleita oli jätetty, mutta niitä pitäisi ostaa myöhemmin lisää.

Unisieppari - pahojen unien karkottaja.

Tänään päätimme ottaa rennosti, ja mennä tsekkaamaan paikan ranta- ja uimapotentiaalin. Biitsille lähdimme klo 11.30. Haimme matkalla uudet kahvit kaupasta. Rannalle oli enemmän matkaa mitä olimme otaksuneet kartasta katsomalla. Olimme vähän epävarmoja miten ranta toimisi, mutta meillä oli vain rantapyyhkeet mukanamme, emme tienneet aurinkopetivuokrauksista ja -varjoista mitään, emmekä alkaneet kyselemäänkään. Väkeä oli jonkun verran, johtui kai sapatista, mutta turisteja emme nähneet ollenkaan (ainakaan sellaisia valkoihoisia länkkärituristeja joita itse edustimme). Täällä oli hyvä hiekkaranta; ei roskia eikä skeidaa. Vesi vaikutti puhtaalle; matala ranta ja hyvä pohja. Merivesi oli mittarin mukaan peräti 32-asteinen, en muista niin lämpimässä uineen sitten Filippiinien. Yleensä palleissa tuntuu jonkunlainen kirpaisu kun vesiraja saavutetaan, mutta nyt ei sitäkään tunnetta tullut. Kyllähän sellaisessa vedessä kelpasi puljata.

Seinillä olevaa katutaidetta.

Emme uskaltaneet olla rannalla tuntia pisempään, ettei nyt aivan karrelle palaisi. Palasimme takaisin hotellille suihkuun ja lepäämään, ja syömään hieman välipalaa. Tämän jälkeen lähdimme vähän kävelemään lähiseudulle; löysimme kippolan, jossa kävimme hörppäämässä oluet. Muuten oli aika hiljaista ja ajattelimme sapatin vielä vaikuttavan asiaan. Kauppa oli onneksi auki, ja kävimme tekemässä ostoksia. Hyvin puhelias kaupantäti yltyi juttelemaan ja neuvomaan meitä ostostemme kanssa.

Kämpän takana oli pieni puistoalue.

Yarkon-joki oli Israelin toiseksi pisin joki (26 km).

Sipsejä evääksi.

Iltapäivä sujui sekin relaamalla. Kävimme vielä uudestaan rannalla tekemässä tunnin setin. Rannallakin oli suihkuja jotka helpottivat suolaveden huuhtelua iholta. Takaisin hotellilla otimme miettimiskaljan ja googlailimme ruokapaikkaa. Päädyimme tsekkiläiseen olutkippola Little Pragueen, jonne oli reilun kilometrin kävelymatka. Ruuaksi otimme makkarat muusilla, ei mikään erikoinen makukokemus (mutta melko autenttinen, tsekeissä varmaan juuri tämänlaista sapuskaa on). Arvosana 2/5. Jälkkäriksi talo tarjosi jonkun yrttisnapsin. Lasku oli yli 200 sekeliä ~50€, joka tuntui kalliilta. Sitten kämpille bilettämään.

Kämppämme julkisivu illankoitteessa.

Little Prague-kippola.

Safka.

Terassi.

Talo mutkalla.

Sunnuntai:
Heräsimme taas klo 9.30. Olimme valvoskelleet kahteen asti, se tuntui hieman herätessä. Aamiainen naamariin, se oli parempi kuin edellisenä aamuna kun meillä oli leipää ja leikkeleitä murojen lisäksi. Yhdentoista maissa ajattelimme lähteä pitkälle kävelylle Jaffaan rantaraittia pisin. Nopeasti tuli kuuma, mutta onneksi vesikauppoja oli. Rantakatu oli aika mukava; vierellä oli isoja hotelleja mutta silti tunnistettavia turisteja ei liiemmälti näkynyt. Paikallisia kylläkin. Yllättävän paljon näytti ihmisillä olevan koiria lemmikkeinä, joita ulkoiluttivat menemään.

Rantaraitille.

Rantaa riitti.

Etukäteen olimme ajatelleet Jaffaan (Yafo) olevan nelisen kilometriä, mutta olikin kilsoja olikin kuusi. Perille päästyämme pysähdyimme oluelle. Ne nautittuamme koitimme päästä aallonmurtajan päähän, josta olisi nähnyt Antromedan kiven paremmin. Tarun mukaan Jaffan kuninkaan vaimo Cassiopeia ja hänen tyttärensä Antromeda kerskuivat olevansa kauniimpia kuin merenneidot, jotka suutuksissaan vetosivat Poseidoniin ja pyysivät häntä langettamaan kirouksen. Näin tapahtui, ja kuninkaan piti uhrata tyttärensä Jaffan edustalla olevalle kivelle. Zeuksen poika Perseus kuitenkin ihastui Antromedaan ja pelasti hänet merihirviöltä. Perseus katkaisi veteen pudonneen hirviön pään ja josta syntyi Jaffan merikivi (minusta oli omituista, että kreikkalainen mytologia ulottui tänne saakka). Ikävä vain, että aallonmurtajalla oli rakennustyömaa, eikä sinne päässyt kulkemaan. Se harmitti myöhemmin vielä enemmän, sillä emme olleet tajunneet kuvata kiveä edes kauempaa kun luulimme pääsevämme parempiin kuvausasetelmiin.

Hotelleja taisi olla nämä.

Viimein Jaffassa.

Nousimme raput ylös mäelle Jaffan kaupunkiin. Hiki virrasi siihen malliin, ettei mitään rajaa. Haimme jääteet ja jäätelöt, se vähän piristi. Täällä oli antiikkikaupan näköisiä puljuja ja poikkesimme yhteen tarkoituksena ostaa mezuzat tuliaisiksi. Muita asiakkaita ei ollut ja varsin ukottajan näköinen myyjä olisi kaupannut meille vaikka mummonsa, mutta tyydyimme mezuzoihin. Ne olivat ryöstöhintaiset kuten arvata saattoi + piti vielä ostaa erikseen toorakääreet mukaan. Toisesta kaupasta löysimme postikortit, mutta merkkejä heillä ei ollut myydä vaan ohjasi kysymään postitoimistosta. Sellainen löytyi pienen matkan päästä Jerusalem Streetiltä. Se oli auki, mutta emme tajunneet jonotusjutusta mitään. Siellä oli jonkunlainen jonotusautomaatti mitä emme osanneet käyttää (ilmeisesti seuraavan ajan sai vasta kahden päivän päähän?!?) päätimme skipata sen tuonemmaksi.

Tie Jaffan vanhaankaupunkiin.

Välillä tuntui, että olemme eksyksissä.

Jaffa.

Mäkkäri olisi ilmeisesti ollut täällä ja.

Tässä vaiheessa olisimme halunneet päästä jo hotellille lepäämään. Koitimme pysäytellä taxeja, mutta yksikään niistä ei pysähtynyt. Myöhemmin ymmärsimme, että taksin sai tilattua pelkästään appilla, mutta netinkäyttö maksoi täällä omaisuuden, joten ei mikään turistiystävällinen juttu. Ei auttanut kuin lähteä lampsimaan takaisin hotellille päin. Pysähdyimme matkalla baariin juomassa soodavedet ja tilasimme vesimeloneja ja fetaa (miten omituinen yhdistelmä?), mutta nestehukka tuntui silti olevan melkoinen. Aurinkorasvaa kului niin ikään desilitroittain mutta ihoa kuumi siihen malliin, että varmasti joku paikka paloi. Kenkäkin oli hiertänyt kantapään rikki. Kun lopulta pääsimme takaisin kämpille, olimme kumpikin aivan uuvuksissa. Pienissä rapulaisissa kävelty 16,2 kilometrin lenkki kuumassa otti veronsa, mutta suihku palautti onneksi osan voimista takaisin.

Näkymä Jaffasta Tel Avivin suuntaan.

Seuraavana päivänä oli luvassa kokopäiväretki joten päätimme mennä kauppaan ostamaan vähän juomista ja evästä. Kämpän lähellä oli toinenkin kauppa, mutta jostain syystä meitä ei suostuttu siellä palvelemaan, vaan myyjä poimi aina uuden asiakkaan jonon takaa. Ei siinä sitten auttanut kuin jättää ostokset kassalle ja lähteä itse menemään, kummallista käytöstä. Toisessa kaupassa ostosten teko sentään onnistui. Paluumatkalla kävimme hakemassa Papa John'sista pitset kämpille syötäväksi, olivat ihan OK. Ilta kului rauhaksiin kun piti ottaa iisisti, seuraavana päivänä oli luvassa aikainen herätys.

Take away -pitse.