keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

683# Joensuu

12.7.2020, Sunday, +19, Partly cloudy, Joensuu


Olin mennyt nukkumaan puoli kahdentoista korvilla. Heräsin jossain vaiheessa yötä, ja ajattelin jokos kohta olisi aamu. Mitä vielä, kello oli vasta vähän yli yksi. Sen jälkeen nukuin katkonaisesti kuuteen, jonka jälkeen en saanut enää nukuttua. Vieras paikka, muutama ylimääräinen olut ja pelko koronatartunnasta saivat yöunet kaikkoamaan.

Odottelin puoli yhdeksään asti jolloin kävin hakemassa porukat aamiaiselle. Aamiaiselle ei ollut minkäänlaista kontrollia olivatko kaikki syöjät hotellin asukkaita edes. Väkeä oli runsaasti, ei ollut kertakäyttöhanskoja tarjolla, turvavälejä oli mahdotonta pitää - esim. kahviautomaattijonossa koitin niin tehdä ja saman tien yksi eukko porhalsi eteeni kun ei ymmärtänyt jonottavani. Muutenkaan aamiainen ei ollut kaksinen, tosin mä olen huono syömään aamuisin muutenkaan joten isoa vahinkoa tässä ei tapahtunut.

Ilma oli parantunut ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Päätin lähteä vähän kävelemään ja katsomaan miltä kaupunki näyttäisi auringonvalossa. Tyhjää täynnä, ketään ei missään, kaikki paikat kiinni. Lopulta joku kaljanhimoinen känniurpo yhytti minut ja haistatellen alkoi kyselemään kaupan sijaintia. Jos lähestymistapa olisi ollut ystävällisempi niin olisin voinut neuvoakin, mutta nyt katsoin viisaammaksi kiristää vauhtia.

Kolmisen kilometria käveltyäni palasin hotellille. Ei tämä paikka parane, vaikka kuinka sitä edes takaisin talsisi. Ihmettelin asiaa aamiaisella mutsille, miksi tällaisia paikkoja rakennetaan kun täällä ei kerran ole ketään, ja äitee epäili venäläisten takia. No nyt mä ymmärrän; koronaviruksen vuoksi nuo puuttuivat ja siksi kaupunki oli niin autio.

Lappeenrannan kaupparaitti sunnuntaiaamuna.
Humua.
Torillakin kuollutta.
Sää oli kohentunut edellispäivästä huomattavasti.

Otin vähän aikaa lepiä ja pakkasin sitten kamat kasaan, tänään olisi siirtyminen Joensuuhun. Yhdeltätoista tsekkasimme itsemme ulos, faija maksoi minibaarinsa ja autotallipaikan. Minä otin ajovastuun; talli oli hemmetin ahdas ja vain tuurilla selvisimme ulos kolhimatta kiesiä. Kaupungin läpi ajaminen oli haastavaa, kun ei ollut oikein hajuakaan miten siellä ajetaan mutta onneksi tie löytyi eikä liikennettä ollut paljoa. Ajoin kutostielle ja käännytin motarilla pohjoiseen, suuntana Joensuu.

Alkumatka olikin hyvää tietä Ruokolahdelle asti; tie oli aikoinaan rakennettu niin hyväksi, kun oletettiin rekkaliikenteen aiheuttavan massiivia ruuhkia Venäjän rajalle. Rekkaliikenne sittemmin loppui, mutta tie oli onneksi saatu päätökseen. Liikennettä ei ollut kutostiellä nytkään paljoa. Ensimmäisen tauon pidimme Parikkalan Patsaspuistossa. Parkkipaikka olikin täynnä autoja. Sisäänpääsymaksu oli omatunnon varassa; kehoittivat maksamaan 2-5€ / naama, mutta sitäpä ei valvonnut kukaan. Alue hämmästytti laajuudellaan ja patsaiden määrällä; jos en nyt väärin oleta niin taideteos taisi olla jonkun edesmenneen paikallisen kylähullun kivitaiteilijan (Veijo Rönkkönen) elämäntyö. Kyllä tuon vuoksi kannatti pysähtyä, annan arvosanaksi 3/5. Olutta jos ei nähtävyydestä saa, niin siitä tulee aina miinus-piste ja toinen miinus vessan puutteesta.

Patsaspuiston sisäänkäynti.
Parikkalan Patsaspuisto muistutti rajan läheisyydestä.
Patsaita piisasi.
Korkeuksia tavoitteleva.
Erilaisia patsaita.

Jatkoimme ajamista eteäpäin. Itä-Suomeen oli luvattu poutaa, mutta siltikin alkoi ripeksimään vettä. Seuraavan stopin teimme melko pian, Särkisalmen ABC:llä. Pysähdys oli ns. taktinen, eli vessatauko + auton tankkaus. Hetken mietimme, olisiko pitänyt tankata itsejämme myös, mutta mesta vaikutti täydelliseltä viruslingolta ja muutenkin jotenkin luotaantyöntävältä. Jatkoimme matkaa edelleen ja saavuimme Saaren pitäjään. Oli entinen kunta mutta nyt kuntaliitosten myötä kuului Parikkalaan. Kutostieltä oli reilut kuusi kilometriä Saaren kirkolle, jossa oli sukulaisiamme kuopattu paikalliselle hautausmaalle. Halusin nähdä haudat kun en muistanut aivan tarkalleen, missä se oli, vaikka aikoinaan olin ollut arkkuakin kantamassa. Löytyi melko helposti. Tunnelma olisi voinut äityä nostalgiseksi, mutta paikalle osunut sadekuuro ja paarmaparvi piti meidät liikkeessä.

Isä siirtyi ajajan paikalle ja jatkoimme kohti Joensuuta. Pysähdyimme Kiteellä Pajarinhovin taukopaikalla. Se oli varsin kummallinen kompleksi ravintolaa, myymälää, eläintarhaa (sic!) ja kylpylää (sic!). Autoja oli pirusti täälläkin. Pienen arpomisen jälkeen tyydyimme ottamaan vain kaffet ja vähän suupalaa, ennen kuin jatkoimme matkaa. Viimeiset 50 kilometria tuntuivat pitkältä, aivan kuin matka ei loppuisi koskaan.

Monitahoinen taukopaikka Pajarinhovi.

Viimein pääsimme Joensuuhun. Hotellimme oli Greenstar Hotel. Se oli edukas ja sijainti keskustassa Torikadun varrella, mutta paikka vaikutti muuten aika budjetoidulta viherpöpi-paikalta. Aamiainen ei kuulunut hintaan, mutta ostimme sen á 9€ ja autopaikan á 8€. Respan likka oli ystävällinen. Saimme huoneet toisesta kerroksesta. Ne olivat karut, mutta siistit, ja vastoin ennakkopelkojamme täältä löytyi myös omat vessat ja kylppäri, joten hila-suhde oli kondiksessa, suosittelen ilman muuta.

Hotellihuone oli vähän askeettinen.

Hetken vedimme happea ja lähdimme sitten kylille kävelemään. Pyörimme toria ympäri, ja sunnuntaista johtuen ihmisiä ei tuntunut aluksi olevan juuri sen enempää kuin Lappeenrannassakaan. Menimme jokirantaan, joka olikin eläväisempi. Emme "kehanneet" jäädä tännekään, vaan menimme hotellimme takana olevaan ravintolakompleksiin, joka tahtoi totella paikallisten kesken Surakan taloa. Aurinko paistoi ja lämpötila riekkui parinkympin kieppeillä, joten jäimme terassille. Siinä oli paha kynnys, ja vaikka oli teipattu keltaisella varoteipillä, niin faija kompuroi kynnykseen (hänellä on syvyysnäkö mennyt jotenkin vituiksi ja tasoerojen vaihtelu jää usein huomaamatta). Laskimme tavarat ja lähdimme hakemaan juomaa sisältä, kun ukko kompuroi taas samaan kynnykseen - ja palatessamme juomien kanssa ukko kompastui jälleen kynnykseen, aivan kuin se hovimestari siinä "Illallinen yhdelle" - ohjelmassa jota esitetään aina uutenavuotena. Tällä kertaa ukolla oli kaljamuki kädessä ja olut lensi äiteen päälle kastellen hänet täydellisesti. Ei hassummin ottaen huomioon sen, että osapuolet olivat selvinpäin. Ravintola itsessään oli aika halpa; kaksi tuoppia kaljaa ja lonkero maksoivat yhteensä alle kympin, vaikka Hesassa saa pulittaa sellaisen per juoma. Hain sitten vielä uudet juomat, että faijakin sai jotain juodakseen - jonotus kesti pitkään kun vain yksi nainen myymässä + hoiti vielä urhoollisesti karaoke-emännänkin roolia.

Joensuun tori.
Surakan talon terassi.

Porukat lähtivät hotellille ja minä poikkesin Citymarkettiin hakemaan vähän pikkusuolaista ja juotavaa, ja palasin minäkin sitten hotellille hetkiseksi huilaamaan. Sain blogattua, ja seitsemän maissa lähdimme etsimään illallisravintolaa. Olimme jo aiemmin googlanneet sopivaa kippolaa, mutta kaikki mainitsemisen arvoiset olivat sunnuntaina kiinni, joten jouduimme tyytymään Rossoon. Ovella oli jonoa ja meille ilmoitettiin, että palvelussa kestää. Saimme kuitenkin pöydän, eikä tilauskaan ollut mielestäni mitenkään kauhean hidasta, vaikka säännöllinen jono ovella oli vielä kahdeksaan saakka. Lehtipihvi nyt oli tasoa bensa-asema, se oli porsaasta, ja vihannekset käsittivät oikeastaan pelkkää vesikrassia. Olut oli ok. Arvosana 2/5.

Illallinen näytti bensiksen annokselta.

Ruuan jälkeen kävin tekemässä vielä pitkähkön kävelyn (lähemmäs 5,4 km). Aikoinaan kävimme täällä 18-vuotiaina junnuina Ilosaarirockissa ja päätin käydä muistelemassa paikkoja. Mestat olivat täysin tuntemattomia, ei tullut ainuttakaan dejavú -ilmiötä. Mutta ilma oli lämmin ja oli kiva kävellä joensuulaista lähiötä, paljon mainostettuja "skinilöitä" en bongannut ainuttakaan. Jopa jäätelökiskat olivat auki vaikka kello oli puoli kymmenen illalla ja muutenkin paikkakunnalla oli sellainen "terve" pössis, joka Lappeenrannasta puuttui. Mopot ajelivat ympyrää torilla, hieman vanhemmat ajoivat autoillaan soittaen ikkunat auki ja volat kaakossa bensalenkkarimusiikkiaan ja baarien terasseilta kantautui lomalaisten kännimökä. Niin kuin sanoin, tervettä. Ei kuollutta.

Patsaita riitti Joensuussakin.
Joensuun kirkko.
Silta yli synkän virran.
Joensuuta.

Kymmenen kieppeillä palasin hotelliin ja kävin testaamassa suihkun. Äänieristys Greenstar -hotellissa ei ollut kaksinen. Naapurihuoneesta kantautuva kovaääninen puheensorina kuului varsin selkeästi omaan huoneeseeni. Blogasin ja siirryin sitten katsomaan telkkarista Janne "Nacci" Tranbergin haastattelua, joka mielenkiintoisesta henkilöstä huolimatta sai minut pilkkimään siihen malliin, että katsoin viisaaksi siirtyä tyystin yöpuulle.

perjantai 24. heinäkuuta 2020

682# Lappeenranta

11.7.2020, Saturday, +13, wet, Lappeenranta


Kesälomasta oli mennyt jo puolet, ja jälkimmäinen osuus starttasi. Ensimmäinen osa oli kulunut lähinnä mökkeilyssä; säät olivat olleet melko heikot ja viileät, järvivesikin oli vain 18 asteinen, eikä päivälämpötilat yltäneet edes tuohon. Tänään oli tarkoitus laittaa mökkielämä taakse vähäksi aikaa ja lähteä rundaamaan pieni Itä-Suomi -tournee porukoiden kanssa.

Alkutekijät olivat ainakin synkänlaiset. Jutun juoni oli alun perin, että tapaisin porukat Lappeenrannassa siinä baltiarallaa kolmen kieppeillä, kun saisimme hotellihuoneet. Itse tulisin pohjoisesta päin, ja porukat tulisivat autollaan Hesasta. Meidän mökkiseurueesta yksi oli kuitenkin yön aikana sairastunut kovaan yskään - you all know what it means - ja oli pois pelistä. Sen lisäksi saderintama oli saavuttanut Suomen ja kaatosadetta luvattiin koko päiväksi. Emme oikein tienneet mitä mökilläkään olisimme tehneet muuta kuin maata masentuneina kuuntelemassa sateen pieksentää ulkona ja koittaneet saalistaa koronan. Pakkailimme sitten Pp:n kanssa hiljaisina tavarat ja reerasimme yösijan kondikseen ja lähdimme ajelemaan kutostietä etelään. Mä olin vähän arponut kahden vaiheilla, että kävisinkö vielä puuceessä, mutta päätin säästää paketin posliini-istuimelle. Lappeenrantaan oli n. 50 kilometriä, ja loppumatkasta alkoi olemaan melkoista paineen tunnetta istuinta varten.

Hotelli Patriaan saavuttuamme minun piti ensin suunnata vessaan. Istuinritilä oli märkä mutta nyt ei auttanut enää perääntyä (?) vaan homma piti saada hoidettua alta pois. Helpotuksen tultua kävin respassa kysymässä huonetta, jota ei ollut vielä valmiina. Eipä siinä, kello oli hädin tuskin yksitoista, joten ymmärrätteväähän tuo. Kävimme sitten Pp:n kanssa ajelulla luvattoman ankeassa kelissä, ja sen jälkeen poikkesimme linnoituksella (1700-luvulta). Menimme Marjuskan talon puoti-kompleksiin, joka on Pp:n kestosuosikkeja. Siellä myydään kaikenlaista käsityöläiskamaa, ja kaffetusosio erikseen (Marjuskan kahvila). Pp osteli sieltä hieman tuliaisia. Jatkoimme sitten ajelua, päätyen arpomisen jälkeen takaisin linnoitukselle ja poikkesimme Etelä-Karjalan museoon. Sisään maksoi 10€ / aikuinen. Aika suolainen hinta, varsinkin kun puoli taloa oli remontissa (vasta reilun viikon päästä muistin työpaikkani kulttuurisetelit, miksi en käyttänyt niitä tähän ja muihin vastaaviin kohteisiin, oi miksi??). Toisaalta, samalla lipulla olisi päässyt taidemuseoon ja ratsuväkimuseeon. Näyttely oli pakolaisista ja evakoista ja siirtoväestä ja heidän tunnelmistaan. Mielenkiintoinen aihe, mutta toteutus oli melko ankea. Parasta oli vessa, huonointa pari yskivää, koronapotilaalta vaikuttavaa kanssavierailijaa.

Etelä-Karjalan museo.
Näyttely sotapakolaisista.

Pyysin Pp:tä palauttamaan minut hotellille ja hänen itse jatkamaan ajomatkaansa Helsinkiin. Erosimme jotenkin masentuneina. Isä soitti juurikin ja sanoi olevansa 50 kilsan päässä Lappeenrannasta. Mä menin kokeilemaan uudestaan, josko hotellihuoneen jo saisi. Tällä kertaa se onnistui, vaikkei kello ollut vielä yhtäkään. Sain huoneen neljännestä kerroksesta, ihan siisti perushuone. Spesiaalina oli parveke (ilman parvekekaluja). En tuntenut oloani erityisen paskaseksi, mutta se saattoi olla virheellinen tunne, olinhan ollut mökkiolosuhteissa jo viisi päivää. Otin suihkun ja harjasin hampaat niin huolella kuin pystyin, nyt kun oli juoksevaa vettäkin tarjolla. Porukatkin laittoivat tekstaria, olivat saaneet huoneen samasta kerroksesta.

Patria-hotelli.
Patria-hotellin respa.
Hotellihuone aika lailla perus.
Näkymä parvekkeelta.

Kävimme sitten kaljalla alakerran lobby barissa. Siinä oli vain kaksi pöytää, ja molemmat oli aluksi varattuina. Vähän häiritsi kun työntekijä ei pyyhkinyt pöytiä edellisten asiakkaiden lähdettyä, vaikka keräsikin tyhjät lasit pois. Hetken päästä joku extroverttiukkeli tuli kommentoimaan puheenaiheitamme ja piti luennon kurkkupastilleista. Muutenkin ukon ääni tuntui käheältä, joten katsoimme parhaaksi poistua paikalta. Kävimme vielä huoneessa vessassa ja hakemassa lämpimämpää vaatetta päälle, ennen kuin poistuimme ulkoitiloihin.

Säässä oli tapahtunut onneksi käännös parempaan, sade oli loppunut joskin edelleen raskaat pilvet riippuivat Lappeenrannan yllä, ja sen lisäksi oli virinnyt melkoinen tuuli. Kävelimme edes takaisin sataman aluetta. Kävimme tsekkaamassa hiekkalinnoituksen, joka muutamaa tilataideteosta lukuunottamatta oli pelkkä iso hiekkakasa. Ilmeisesti ulkolaiset taiteilijat olivat estyneet tulemasta, ja linnoitus oli tältä vuodelta melkoinen floppi. Mulla oli taas aikamoinen vessahätä, eikä täällä ollut edes toiletteja. Pienen matkan päässä oli jonkinlainen yleisötila, mutta pyysivät euroa helpotuksesta. Mun mielestä kuselle pääseminen on Maslowin tarvehierarkian alarappusella, joten sellaisesta rahastus on töykeää enkä halua sellaista tukea. Joten pidättelyn kanssa kävelimme takaisin sataman alkupäätyyn ja menimme Prinsessa Armaadan ravintolalaivaan. Säntäsin ensiksi vessaan ja porukat tilasivat juomat. Ne tarkeni nipin napin juoda ulkona terassilla, onneksi lämmitys oli päällä.

Satama pilkottaa taustalla.
Ankeeta oli.
Saimaata.
Tulli.
Hiekkalinnaa.
Tänä vuonna teoksia ei ollut montaa.
Kauppakeskuksen mainos oli sentään saatu aikaiseksi.
Laivakippolassa tuli käytyä.
Armaada-kippolan baaritiski.

Satamatorilla oli Keskusta-puolueen koju, jossa patsasteli Katri Kulmuni tienaamassa takaisin esiintymiskoulutusrahojaan ja esiintymislavalla Mikko Alatalo (esittäisi kuulemma myöhemmin hittinsä "Mä maalaispoika oon"). Olisi ollut kiva päästä kaverikuvaan, mutta sitä odotellassa olisi pitänyt kuunnella kaikenmaailman tylsiä puheita ja katteettomia lupauksia, joten passasimme sen. Porukat painelivat hotellille lepäämään, itse menin S-markettiin ostamaan hieman sipsejä ja juomista. Sitten hotellille hetkiksesti surffaamaan ja blogaamaan. Mulla oli töistä otettu mukaan MacBook Pro-merkkinen tietokone jonka käyttöä ajattelin harjoitella, voi jessus miten syvältä semmoinen on.

Keskusta-puolueen järjestämää meininkiä satamassa.
Sehän on Alatalon Miksu.

Vähän ennen kuutta lähdimme etsimään illallisravintolaan. Alkajaisiksi suuntasimme Raatihuoneenkadulle, jossa oli kippola nimeltään The Kitchen. Porukat nurisivat sen nähdessään, sillä olivat käyneet siellä (eivätkä oletettavasti tykänneet). Mikseivät sitten ole viitsineet opetella kippolan nimeä, jos sinne ei tarvitse enää jatkossa mennä??? Joka tapauksessa, baari oli täynnä, eikä meillä pöytävarausta, joten sitten ei auttanut muuta kuin kokeilla seuraavaksi Laloa. Tällä kertaa ei tarvinnut vaivautua edes sisälle asti, sillä edellämme ollut seurue käännytettiin jo ovelta. Seuraavaksi kokeilimme Agnus steak & wine -ravintolaa. Sama laulu sielläkin. Se oli omituista, sillä kylillä vaikutti lauantai-illasta huolimatta olevan täysin kuollutta. Toki kippoloissa oli jotkin säädökset, että asiakaspaikat eivät voineet olla 100% täytettynä. Päätimme jättää jopa Amarillon väliin joten lampsimme sitten tappion saattelemana takaisin hotellimme ravintolaan tietäen jo etukäteen laadun. Siltikin, valikoima oli jopa huonompi kuin osasimme odottaa, mutta ainakin mahduimme sisään. Otimme kaikki ns. hätäratkaisun, eli classic hamburgerin. Juomaksi olutta. Ei ollut ihmeellinen kokemus mutta ruoka ihan ok.

Lappeen Marian kirkko.
Illallissapuska kun ei muuta saatu.

Ruokailun jälkeen kello oli kymmentä yli seitsemän. Porukat vetäytyivät huoneeseensa "makkoomaan", joka minusta oli omituinen ratkaisu. Mä kävin sentään tekemässä ruuan päätteksi kävelyretken linnoitukselle ja sieltä satamaan kunnes vanha kaverini kusihätä pakotti minut takaisin hotellille. Lauantai-illan huuma oli hyvin masentava; kaupunki ei ollut ruma, mutta missä ihmeessä kaikki olivat? Terassit tyhjänä, kesäinen lauantai-ilta sentään?? Luojan kiitos ei tarvitse tällaisessa sulatusuunissa asua ja toisaalta asuuko täällä edes joku? Kotiteollisuus-yhtye?

Lauantai-illan humua kesäisessä Läpirannassa.
Iltaa kohti kelikin parani.
Linnoitukselle johtava Viipurin portti.
Lappeenrannan taidemuseo.
Linnoituksen taloja.

Hotellilla join kaksi lonkeroa ja koitin tappaa aikaa nettisurffailulla ja television katselulla. Kotimaan matkailu tuntui olevan enemmän pylleristä kuin osasin kuvitellakaan. Ainoa positiivinen seikka minkä löysin tuli vastaan hotellin sängystä; yleensähän hotelleissa peiton jalkopääty taitellaan sängyn patjan alle, jolloin koko vuode räjähtää - se peittohan on pakko vapauttaa sieltä jalkopäädystä tai muuten peiton alla kökötetään kuin arkussa. Täällä tuo ominaisuus oli disabloitu, Zim approves!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

681# Savonlinna

9.7.2020, Thursday, +16, Partly cloudy, Savonlinna


Mulla oli muutama viikko kesälomaa, ja alkupäivät olin saanut viettää Pp:n mökillä Etelä-Karjalan laulumailla. Torstaina ajattelimme tehdä pienen ekskursion reilun sadan kilometrin päähän Savonlinnaan. Paikka oli minulle entuudestaan jonkin verran tuttu, mutta edellisvierailusta oli toki kulunut jo muutama vuosi. Suunnittelimme ajoreitin niin, että pääsimme matkalla bongaamaan Punkaharjun samalla kertaa. Matka Punkaharjulle oli tylsähköä kuutostietä, emme nähneet syytä pysähdyksille. Ilma oli hieman pilvinen ja kolea tuuli, joten uimareissultakin välttyisimme.

Punkaharjulle päästyämme kurvasimme läpi harjualueen. Melkein kaikki pysähdyspaikat olivat varattuja. Emme olleet varmoja, yöpyivätkö jotkut matkailuautokunnat näillä seisakkeilla ja oliko sellainen laillistakaan (miksei olisi?). Harju oli viitisen kilometria pitkä, emme pysähtyneet vaan ajattelimme tehdä kuvausstopin paluumatkalla.

Pp halusi nostalgia- ja tunnesyistä käväistä Tanhuvaarassa, joten poikkesimme vähän ennen Savonlinnaa kymmenisen kilometria sivuun valtatie 14:ltä. Keskellä korpea huonohkon tien vieressä oli valtava kompleksi urheiluopistoa ja majoitustilaa. Ajoimme auton parkkiin ja kävimme tsekkaamassa uimarannan. Se oli melko kutsuvan näköinen, vesi oli kirkasta ja hiekkaranta. Laituria pitkin olisi päässyt uimaan helpommin. Nyt ilma oli kuitenkin viileä eikä 19 asteinen vesi sopinut herrasmiehille. Kävimme juomassa kahvit ja mehut urheiluopiston kahvilassa ja hyödynsimme samalla vessan. Sitten kävelimme pienen matkan tietä pitkin eteenpäin, jossa oli Pp:n isomuorin syntymäkoti. Nyt se oli kuitenkin pistetty päreiksi, pelkkä savupiippu ja kivijalka oli enää jäljellä. Alempana järvenrannassa oli ns. alamökki, mutta sinne emme oikein tohtineet mennä pälyilemään.

Tanhuvaaran respa.
Tanhuvaaran uimaranta.

Palasimme autolle ja ajoimme seuraavaksi Savonlinnaan. Parkkipaikaa sai metsästää hienoisen tovin; lopulta sellainen löytyi poliisiaseman edustalta. Se ei maksanut mitään, mutta aikarajoitus oli vain kaksi tuntia. Oletimme ehtivämme bongaamaan Olavinlinnan siinä ajassa. Kävelymatkaa oli kuitenkin jonkun verran. Kuvasimme ensin linnaketta Riihisaaren puiston puolelta. Jo täältä huomasimme linnaan ulottuvan pitkän jonon. Ei sitten auttanut kuin painella itse jonottamaan, siinä menikin reilusti yli puoli tuntia. Mulla oli vain lyhythihainen ja tuuli kylmästi. Lisäksi vähän inhotti kun ei pystytty pitämään niin tarkkaa koronaväliä seuraaviin kuin ehkä näinä aikoina olisi ollut tarpeen.

Puistoalue.
Olavinlinna.
Linnaan sai jonotella ikuisuuden.

Liput maksoivat 12€ / aikuinen. Opastettuja kierroksia olisi ollut saatavilla myös ja niitä ahkerasti kaupiteltiinkin, mutta sellaiseen päästäkseen olisi pitänyt odotella tunnin ajan. Se ei meitä niin paljoa kiinnostanut vaan päätimme tutustua linnaan omin päin. Koronakesän vuoksi Savonlinnan oopperajuhlia ei tänä vuonna järjestetty, mutta katos oli silti linnan sisäpihalla toimintavalmiudessa, samoin kuin katsomon perusteet. Myöskään linnan torneihin ei tänä kesänä matkailijoita päästetty, ehkäpä ne olisivat täyttyneet vierailijoista vähän liikaakin. Melko korkealle pääsi kuitenkin kiipeämään ja maisemat olivat hulppeat. Museokauppa oli vähän vaisunlainen. Baarissa poikkesimme juomilla, Pp otti siiderin ja minä oluen. Kalja tarjoiltiin muovilasista, oli 0,33l ja vähän turhan lämmintä. Pp piti siideristään. Maksoivat 13,50€. Muuten Olavinlinna oli suolaisista hinnoistaan ja koronarajoituksista huolimatta kuitenkin parempi mitä osasin odottaa, verrattuna nyt vaikkapa Hämeen linnaan tai puhumattakaan Kajaanin linnasta, ja annon arvosanaksi tästä 4/5.

Pienoismalli.
Kauhea kanuuna.
Oopperajuhlien katsomo oli tänä vuonna pressutettu.
Kivitönö.
Muurta.

Poistuimme samaa reittiä takaisin, joskin räpsimme vielä linnan edessä olevasta puistosta pakolliset valokuvat pässi-patsaasta. Kävimme sitten siirtämässä auton toiselle parkkipaikalle, sillä pari tuntinen parkkiaikaimme oli jo umpeutunut. Olimme syöneet vain aamiaisen ja nälätti jo kovin, joten seuraavaksi vuorossa oli ruokapaikan etsiminen. Se löytyi helposti Kauppatorin edustalta, Sokos-hotellin yhteyteen kuuluva Perlina di Castello. Vaikka oli torstai-iltapäivä, lounasaika oli jo mennyt ja päivällisaika ei vielä lähimainkaan tulossa, niin pöytävarauksia oli jonkin verran. Saimme kuitenkin pöydän. Tilasimme pitset. Pp tilasi Otto-pitsan, mä otin fantasian neljällä täytteellä (sweet chili, häränrinta, salami ja kevätsipuli). Täällä oli puukäyttöinen pizzauuni, se antoi hyvän kuvan tulevasta. Ruokaa piti kyllä odotella melkoinen tovi, ja hintakin oli melko kallis (18€ / lätty), mutta ulkonäkö, maku, täytteet ja pohjat olivat aika onnistuneet, ehkä juustoa oli hivenen liikaa. Spesiaalitapahtumana oli työkaverin bongaus kippolassa, tai oikeastaan hän bongasi minut.

Pässiä sarvista ja muualta.
Kesän paras pitse löytyi Perlina di Castellosta.

Ruokailun jälkeen menimme tsekkaamaan vielä torin tarjonnat. Se oli selvästi jo lopettelemassa päivän kaupusteluaan, mutta saimme vielä pintapuolisen tarkastelun lisäksi tehtyä kaupat hernelitrasta sekä parista lörtsystä. Jälkimmäisiä kaupusteli savolaismummokaksikko, jolla toisella tuntui olevan vielä täysi hööki päällä mutta ehkä pitkä työpäivä oli tehnyt jo tepposet tai sitten kyseessä oli muuten vain tattarus, sillä koitimme sanoa haluavamme lördagenit mukaan mutta hän selvästi laittoi ne heti syötäväksi. Eihän meitä tietenkään nälättänyt kun olimme juuri vetässeet pitsat naamariin, mutta paketoimme ne sitten itse ennen kuin lokit saivat paketeerattua ne omiin vatsalaukkuihinsa. Myöhemmin syötyäni näistä toisen oli pettymyksen makua leivonnaisessa. Kuiva ja suolainen pala, sisältö jäi mielikuvituksen varaan. Arvosana 2/5, ostokokemuksineen 1/5.

Näkymä järvien ympäröimälle torille Olavinkadun sillalta.
Torin keskuspaikka.
Ei betoniporsaita vaan -norppia.

Kiersimme sitten vielä sillan yli toiselle puolelle ja kävelimme Puistokatua ja Olavinkadun siltaa pitkin takaisin autolle. Kello oli jo puoli viisi, joten päätimme lähteä ajelemaan pikku hiljaa takaisin päin. Ajoimme jälleen samaisen Punkaharjun näköalareitin halki, tällä kertaa pysähdyimme pari kertaa kuvaustauolle ja kolmannella kerralla käytin tilanteen hyväksi heittämällä ureat näihin luonnonkauniisiin harjumaisemiin. Sitten painelimme Särkisalmelle ja sieltä jatkoimme kuutostietä etelään päin, Ruokolahdelta käännyimme pikkuteille ja porhalsimme hiekkateitä pitkin takaisin mökille. Koko päivän retkeen oli kulunut meiltä liki kymmenen tuntia, ja olo oli jälkeen päin aika väsynyt. Mutta ei hassumpi kesälomaekskursio, kannattava reissu ja näitä lisää. Kotimaan matkailu sai minulta jos ei nyt yhtä bonuspistettä niin ainakin yhden bonuspisteen kymmenyksen tämänpäiväisestä lisää. Ilman nyt olisi ehkä suosinut olevan parempi, mutta muuten ei valittamista. Arvosana 4/5.

Punkaharju.
Harjutie.
Lörtsy.