perjantai 30. syyskuuta 2011

75# Kuvatietovisa

Näin perjantain kunniaksi voisi järjestää tämmöisen pienimuotoisen kisan.

Helppoa. Ohessa on kymmenen kuvaa, mutta mistä ne on otettu? Helpottaakseni tehtävää, olen laittanut vihjeet mukaan loppuun.

1.

 2.

3.


4.


5.


6.


7.

8.







9.

10.


Ja tässä vihjeet:

a) Amsterdam, Alankomaat
b) Dubai, Yhdistyneet Arabiemiirikunnat
c) Tukholma, Ruotsi
d) Tallinna, Viro
e) Shanghai, Kiina
f) New York, USA
g) Bryssel, Belgia
h) Berliini, Saksa
i) Lontoo, Iso-Britannia
j) Irlanti

Siitä voipi yhdistää numerot ja kirjaimet.

tiistai 27. syyskuuta 2011

74# Yksinäisyys

Vielä sananen yksin olemisesta ja yksinäisyydestä. Ensin ajattelin kommentoida edellistä postausta, mutta laitetaampa oikein teksti menemään.

Kyllä mä ihan oikeasti koen olevani yksin ja yksinäinen, vaikka muut sitä tuntuvan vähättelevän ja sanovat läheisriippuvaiseksi. Totta vitussa musta on tullut läheisriippuvainen, koska jos satun jonkun tapaamaan niin ahdistaa se poislähtö ja eroaminen jo valmiiksi.

Tajusin asian silloin kun täytin 30, ja ajattelin järjestäväni kunnon bileet. Kutsuin paikalle ehkä kymmenen henkilöä, heistä ei ainutkaan päässyt tulemaan - heistäkin vain yksi vastasi kieltävästi ja muut jättivät vain tulematta.

Kun perjantain työpäivä päättyy ja lähden kotiin, en useinkaan näe ketään tuttua ihmistä ennen maanantaita kun palaan takaisin työmaalle ja näen kolleegat. En koko viikonloppuna puhu kenenkään kanssa, ellei tervehdystä kaupantädille lasketa. Ja jos hyvin käy, niin ainoa ketä näen, on vanhempani tai tyttöystäväni. Suurten ponnistelujen jälkeen saatan toisinaan kutsuttua itseni jonkun kaverin mukaan viettämään iltaa hänen minulle ennestään tuntemattomien ihmisten seuraan - joka on omiaan lisäämään vielä entisestään yksinäisyyden tunnetta.

Jos kauppiaita ei lasketa, niin puhelimeni on soinut viimeksi 16.9. Eli 11 päivää sitten, kun broidi soitti. Pp soitti 10.9. (hänet näen kyllä päivittäin mesessä, joten myönnettäköön synninpäästö ;)) ja paras kaverini 20.8.

Itsestähän se on paljolti kiinni, kyllä mä sen käsitän. En kärsi haitallisesti ujoudesta ja tiedän jopa minua sosiaalittomampia antisosiaalisempia ihmisiä. Mutta en ole koskaan oikein osannut luoda ihmissuhdetta. En minä tiedä miksi. Ehkäpä olen itsekäs mulkku? Ahtisaarihan tässä taannoin neuvoi kaveraamaan mamujen kanssa. Kyllä mä olen sitäkin kokeillut - mutta intressimme olivat ehkä vähän erilaiset. Ja sit semmonen asia, mitään paskaa mä en ala harrastamaan, ainakaan sillä varjolla että tutustuisin ihmisiin.

Mulla on kuitenkin ratkaisu. Lauantaina, kun mä voitan lotossa kymmenen miljoonaa...

maanantai 26. syyskuuta 2011

73# Meemi

Malmin Polgaralta tuli tämmöinen haaste, joten vastataanpa.

Ensimmäiseksi piti kertoa 8 asiaa itsestäni:

1. Ennen en juuri mistään stressannut, mutta nykyään huomaan murehtivani pienempiäkin asioita entistä enemmän. Mutsi on juuri sellainen, ja se on aina ärsyttänyt minua. Viime aikoina olen huomannut myös menettäväni malttini ja kiukuttelevani enemmän pienemmistäkin asioista, ennen olin paljon joviaalimpi ja kärsivällisempi.

2. Olen alkanut unohtelemaan asioita, ja se pännii tosissaan. Joudun kaiken vähänkin muistamisen arvoisen kirjaamaan puhelimeen ylös muistutuksena, joten minulla saattaa olla päivälle kolmisenkymmentäkin muistutusta. Silti unohtelen asioita. Pahinta on, että tiedän unohtaneeni, joten asia kalvaa mieltä.

3. Olen kovin yksinäinen, ja olen siitä vähän katkerakin. Suurimpia pelkojani on aina ollut, että kuolen yksin ja hylättynä. Kun silloin tällöin saa lehdistä lukea, miten joku on löydetty muumioituneena asunnostaan, ollut kuukausia ellei vuosia kuolleena eikä kukaan ole kaivannut. Se on pahinta mitä tiedän. Ja se kohtalo on koko ajan lähempänä.

4. Paitsi, että en ajatellut kuolevani. Muut ovat hyväksyneet kuolevansa, se on heidän asiansa. Ei elämän tarkoitus ole kuolla vaan elää. Jokaisen elävän jutun tarkoitus on pysyä elossa. Mikseivät ihmiset tajua tätä? Mä aion elää ikuisesti; en tiedä onnistunko, mutta kokeilen. Koska kuolema - tapahtui se sitten yksinäisyydessä tai ystävien saattelemana - tuntuu niin pahalta ajatukselta.

5. Harmittaa myös se, että en ole saanut elämässäni yhtään mitään aikaiseksi. En perhettä, en hyvää työpaikkaa, en koulutusta, en ystäviä. En edes voittanut lotossa.

6. Juon liikaa..

7. .. mutta röökilakko näyttää tällä hetkellä etenevän mallikkaasti.

8. Pidän itseäni aika tyhmänä. Monet tuntemani voivat varmasti yhtyä mielipiteeseeni. En aina tajua juttuja, enkä osaa ajatella asioita niin pitkälle kuin haluaisin.

Ja toiseksi piti vastata viiteen kysymykseen:

1. Lempiruoka:

Pp - jumankauta se nainen osaa tehdä ruokaa! Mikä tahansa hänen laittama on mun lempiruokaa - sen lisäksi että yleensä saa kaupan päälle hänen valloittavan seuransa.

2. Lempimakeinen:

Hmm. Tough choice. Tykkään Film Townin irtomakeisista, joita ostan yleensä yli kilon säkin kerralla, mutta myös JIM-suklaapatukoihin on pakonomainen tarve, kuten myös lakritsi Fisherman Friendseihin, sekä Super Sura Dragster 3000 ja Super Salta Dragster 2000 (Dragster 500 ja 4500 en juuri välitä). Mut jos vaan yhden saa valita niin otetaan ne Fisut sitten.

3. Lempiluettava:

Luen aivan liian vähän. Kaikki englannin futista koskevat julkaisut jotka eteen tulevat pyrin lukemaan - ulkolaiset lehdet mukaan lukien. Kirjahyllyni täyttävät elämänkerrat.

4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä:

Öh... no ne hoituvat ihan yssikseen. Netissä on hyviä sivustoja käsitöitä varten ;) Lisäksi minulla oli Miss Määki, joka tosin nyt on päässyt jo vihreämmille laitumille.

5. Lempielokuva:

Kubrickin Hohto on ykkösvalinta. Mitalisijoille pääsevät Jacob's Ladder, ja Epäillyt. Suomalaisista Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä ja Mikko Niskasen Ajolähtö toimivat.

lauantai 24. syyskuuta 2011

72# Vyön alle

Olen ollut koko viikon plunssassa, ja olo huononee koko ajan. Ei edes viina maistu, eikä ruoka eikä mikään. Nukuttuakaan ei saa. Lauantaiaamu alkaa jo heti herättyään kuumeessa. Aivastus- ja yskänkohtaukset tuntuvat repivän keuhkot hajalle, tukkoinen olo, jokaista niveltä särkee. Ahdistavaa, kun yhtään paranemisen merkkiä ei ole ilmassa.

Pienenä kun oli kipeänä, niin aina vitutti kun mutsi oli koko ajan häärimässä ja hyysäämässä. Juuri kun oli vaipunut jonkinlaiseen poissaolevaan horteeseen, se tuli jotain siihen ihmettelemään. Voi kun nykyäänkin olisi joku joka rauhoittelisi, että kyllä se pöpö pian ohi menee, ja miten naapurin Markkukin oli ollut kaksi viikkoa kipeänä, toisi sitä ällöttävää punaista kiehuvaa mehua, peittelisi ja tekisi jotain ruokaa ja lukisi ääneen jotain kivaa seikkailukirjaa.

Huonomminkin voisi asiat olla. Mulla on yksi kaveri, joka kärsii päivittäisestä - ei helvetti, siis useita kertoja päivittäin - tapahtuvasta veripulista. Aluksi en edes uskonut asiaa, mutta hän on todistanut sen minulle esittämällä tuotoksensa. Olen käskenyt hänet lääkäriin monesti, mutta hänen on vakuuttunut, että päivittäinen veripuloiminen on normaalia. Hän ei usko lääkärikirjoja eikä googlea eikä muutakaan.

Kun utelen syytä, miksei hän nyt kuitenkin menisi varmistamaan, että kaikki on kunnossa, hän ilmoittaa syyksi, että todennäköisesti ne (lääkärit) tunkevat hänen perseeseensä jonkun jutun. Se on todennäköisesti totta, mutta on silti miellyttävämpi olla lavetilla vähän aikaan pökittävänä kuin saada jokin tuskallinen suolistosairaus. Mutta kaveri ei silti osta tätä väitettä.

En tiedä pelkääkö hän kipua? Vai kokeeko hän tilanteessa jonkin alistumisen, tai nöyryytyksen? Vai pelkääkö hän, että tilanne laukaisee hänessä jonkinlaisen homoreaktion? Eihän sellaisessakaan järkeä olisi. Tosin, vasta viime kesänä opin tavatessani Englannissa mukavan homomiehen, että sehän on syntymäperäinen sairaus tai vääristymä, vaikkapa siinä missä värisokeus tai Downin oireyhtymä - eihän siihen itse voi vaikuttaa millään tavalla. He ovat asiaan syyntakeettomia ja se pitää antaa heille anteeksi. Mutta ehkä kaikki eivät ole yhtä avarakatseisia kuin mie.

Takaisin tuohon lääkärijutskaan. Olen tehnyt pientä kalluppia miespuolisilta kavereiltani, kuinka moni on ottanut jotain perseeseensä lääkäriltä, ja tulokset yllättävät. Varmasti yli 50%, ehkäpä jopa 75%. Joten eihän se mikään harvinainen juttu ole. Lääkärit tekevät sitä päivittäin (syytä tosin tuskin tiedetään).

Toisaalta, olen mä kyllä itsekin kovin ujo. En uskalla kävellä edes alasti tyttöystäväni ohi. Mutta se nyt ei liity suoranaisesti tähän. Joka tapauksessa, naiset - nuo planeettamme ihastuttavimmat otukset - käyvät tarkistuttamassa pillujansa varmaan kerran vuodessa eivätkä ole asiasta moksiskaan (lähde: erilaiset netin naisten keskustelupalstat, kuten kaks plus ja mitä näitä nyt on. Tiedän, mua on ennenkin kehoitettu jättämään niiden palstojen luku sikseen). Meidän miesten pitäisi ottaa heistä mallia. Rohkeudesta.

Ei helkkari. Eihän tässä postauksessa ole mitään järkeä. Kuumeen tuottamaa sekametelikeittoa. Taidanpa lähteä takaisin koisimaan ja potemaan.

torstai 22. syyskuuta 2011

71# Deoxyribonucleic acid, osa 2

Mähän vaihdoin kesällä monen vuoden jälkeen matkapuhelinliittymäni Elisasta DNA:han. Ei siksi, että hinnat olisivat olleet Elisalla jotenkin liikaa, mutta siksi kun vitutti se niiden touhu. Ja tosiaan, en ollut kovin oma-aloitteinen asiassa, odottelin yli vuoden, että DNA:n liittymäkauppias soittaa ja kaupittelee mulle liittymää.

Semmonen jätkä sitten soitti yhtenä lauantaiaamuna ja kaupat tuli. Äijä mainosti vielä edullisilla hinnoilla. Miksi aina kuvitellaan, että puhelimenkäyttäjät olisivat jotenkin perseaukisia? Mulle on ihan sama, maksaako puhelu 0,01 senttiä / puhelu enemmän kuin jollakin toisella.

Noh, kusetustahan se DNA on. Puhelinlaskut ovat olleet kaksinkertaisia Elisaan verrattuna. Koska käytän paljon duunipuhelinta, niin mielestäni siviilipuhelimen laskut ovat jopa kohtuuttomat käyttöön nähden. Eli menin retkuun saakeli (harmi kun netistä ei enää löydy sitä Elisasta avautumisvideota mistään). Ja totta munassa kun liittymää vaihtaa, niin siinä on joku karenssiaika, tai siis semmonen, että on sitoutunut pitämään samaa liittymää tyyliin koko elämänsä ajan, varmaan kohta lapsenlapsetkin joutuvat ottamaan vaarin hölmöilyn takia saman liittymän.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

70# Liirum Laarum, osa 3

Maanantaina oli helvetin huono olo, mutta ajattelin että se johtuu krapulasta. Käytiin kiinalaisessa syömässä lounastunnilla, ja paskalle maistui sekin ruoka, vaikka yleensä siitä tykkäänkin. Illemmalla tuli sitten äkisti kurkkuun semmoinen ikävä tunne ja hengittäminenkin alkoi tuntumaan raskaalta. Voi saatana, plunssa taas. Tiistaiaamuna soppatorvea sattui ihan tosissaan. Mulla oli vielä kiinalaisia kurkkutabletteja jäljellä, mutta ei niistäkään ollut apua sen enempää kuin Strepsilsseistäkään. Ja semmonen vetämätön olo jne.



Throat Lozenge. Makuna vesimeloni.

Jotkut pystyvät olemaan duunista kolme päivää pois omalla ilmoituksella. Ei meillä vaan. Lekuri kirjoittaa plunssaiselle loppupäivän saikkua, tai maksimissaan seuraavankin päivän mikäli ei ole maanantai. Mitä helvetin paskaa sekin oikein on? Varmasti on firmalla näppinsä pelissä, työterveyslääkäriä kun joudutaan kerran käyttämään. Eivätköhän he suosittele lääkäreille saikkujen pituudet.

Joten mä en viitsi edes käydä yrittämässä saikun hakua, en ainakaan ennen kuin kuumetta tulee tms. Tarttukoon muihin. Syynä muutenkin tautiin on joukkoliikennevälineet, jotka ovat paholaisen keksintö. Semmoset karjavankkurit saatana, missä kaikki köhivät toistensa päälle. Huoh. Miksei ne jää kotiin? Ja mitään tekemistähän ei ole sillä että olen uinut kylmässä meressä, ja leikkinyt liikaa englantilaista kulkemalla t-paidalla koleassa ja sateisessa säässä.

Himassakaan ei saa mitään aikaiseksi. Nyt kun on vielä mukamas olevinaan kipeä, niin on hyvä tekosyy vältellä kaikenlaista liikkumista, urheilua ja ennen kaikkea siivousta. Kämppää ei ole siivottu 2,5 viikkoon, ja kyllä siellä paskaista on. Huoh. Ehkä täs sit syssymmällä...

Tykkään duunissa kuunnella nettiradiota. Suht hiljaa, toivon ettei se häiritse ketään. Jostain syystä melkein kaikki suomalaiset asemat ovat plokattuna. Siis, etteivät ne jostain syystä kuulu. Mä olen sitten erästä irlantilaista asemaa kuunnellut, mutta kyllästynyt siihen täysin, ja etenkin kun sieltä tulee klo 11-14 joku typerä keskusteluohjelma. Radio City Liverpool oli pitkään suosikki asemani, mutta he eväsivät niin ikään kuuntelun UK:n rajojen ulkopuolelle. Löysin kuitenkin saitin, jonka kautta pystyy kuuntelemaan englantilaisia asemia striimien kautta. Ja ihan hyvin toimii, ja RCL oikein hyvin jopa :) Mahtavaa. Eikä tarvitse kuunnella Arttu Wiskaria eikä Eppu Normaalia tahi Dinggoa.

maanantai 19. syyskuuta 2011

69# Mökkiviikonloppurapo

Perjantaina lähdin töistä puoli kolmelta, kävin hakemassa kamat kämpiltä ja lähdettiin siitä sitten samantien. Kello oli vartin yli kolme, mutta Hesan päässä oli aivan uskomattomat ruuhkat, jota piisasi melkein Lohjalle saakka.

Käytiin syömässä Salon Piihovessa. Otettiin lehtipiffit, oli kyllä niin naurettavan näköinen sapuska, ettei tiennyt itkeäkö vai nauraa. Kuiva lätyskä leike oli viskattu ranskalaisten perunoitten päälle, ja sivuun viskattu puolikas maissi. Kusihätä oli kova, joten siinä mielessä paikka toi helpotusta. Pelasin myös semmosta hedelmäpeliä, josta voitinkin 20€. Siinä oli jotain semmosia SPR:n nälkäpäiväkerjureita, annoin heille kympin. Kyllä tuli hyvä mieli kun sai taas tuettua afrikkalaisia heimopäälliköitä ja aseteollisuutta.

Mä olisin ollut valmis ajamaan, mutta en saanut kuskin virkaa :O Jatkettiin siitä matkaa sitten eteenpäin, Turun jälkeen poikettiin hakemaan broidi mukaan. Ei siinä ehditty kauaa pysähtymään, kiire oli jo mökille. Matkaan tuhlautui kuitenkin yli 4 tuntia aikaa. Uudenkaupungin jälkeen pieni chihuahua tuli tiellä vastaan, oli reppanan näköinen. Ties mistä se oli karussa, ja oli jo kypsä nousemaan meidän autoon, mutta kuski ei sitä huolinut :( Kivahan se olisi ollut lemmikkinä viikonlopun, sunnuntaina oltaisiin voitu kookletella joku paikallinen kenneli ja viedä se sinne.

Ilahduin, kun matkalla oli tienviitta Vasikkakariin, ja kadunnimi oli nimetty Vasikkarintieksi. Mun kirjallinen tehostaminen alkaa tuottamaan jo tulosta :) Sehän meni silleen, että jos oli kaksi samaa tavua peräkkäin, niin toisen voi jättää pois, kuten juuri tässä tapauksessa on sangen nerokkaasti tehty.

Ehdittiin perille ennen pimeää. Purettiin kamat, odoteltiin saunan lämmitystä ja ryypiskeltiin siinä kaljaa. Luettiin mökin vieraskirjaa. Parhaimmillaan siellä oli ollut 80 henkilöä, joten iso mökkihän se on.

Sen jälkeen saunottiin. Viime vuodesta sinne oli tullut jumalattoman kirkas lamppu; aikaisemmin siellä oli ollut niin pirun hämärää, kun lamput sijaitsevat lauteiden alla. Sauna on jumalattoman iso, ja kiuaskin melkoinen pömpeli; sen lämmitykseen kuluu useita tunteja, eikä se tunnu olevan muutenkaan mikään hirmutehokas.

Broidi kävi uimassakin, mutta muut jättivät väliin. Oli jo säkkipimeää, eikä musta meri tuntunut kiinnostavan. Olin ostanut aiemmin mökille vesilämpömittarin, se näytti pinnasta +15 astetta.

Saunan jälkeen syötiin nakkeja ja semmosta, tempaistiin muutamat bisset ja mentiin hyvissä ajoin nukkumaan.

Lauantaina broidi heräsi jo ennen kahdeksaa. Vähän vituttikin semmonen, kun sitten se herätti kaikki muutkin ja alkoi niin kamala kolina ja meno. Mä en saanut nukuttua edes parvella, ja unta mä tarvitsisin. Porukka alkoi sitten ryypiskelemään ennen yhdeksää...

Aamupäivällä osa porukasta marjasti ja osa kävi kalastelemassa ja osa istui laiturilla muuten vain. Ei satanut, mutta ympärillä kieppuivat raskaat pilvet, ja lämpöä oli maagiset 13 astetta. Syksy on tullut.

Ainoa hyödyllinen asia mitä saatiin aikaiseksi, oli lamppujen vaihto pihan valotolppiin.

Syötiin vähän lounasta, menin sen jälkeen ottamaan pienet päikkärit. Sillä välin osa jatkoi kalastusta. Saivatkin jopa muutaman kalan.

Meduusoja oli vähän saakelisti. Semmoisia vaaleanpunaisia näkyi laiturin päässä lillumassa kerralla kolmisenkymmentä. Ällöjä.

Niistä huolimatta innostuin pulahtamaan mereen uimaan. Oli kyllä suht raikasta vettä :P Mutta selvitti vähän päiväunen ja oluen pöpperöittämää nuppia.

Aloitettiin lämmittämään taas saunaa, ja lämmitykseen + saunomiseen menikin monen monta tuntia. Sen jlkeen nautittiin krillatut makkarat ja piffit, ja olutta. Porukalla menikin sitten tässä vaiheessa hieman yli... Kusta ja oksennusta piisasi, mutta ei tästä sen enempää. Liian kamalaa kerrottavaksi :D Nukkumaan päästiin jo puoli kahdelta.

Aamulla herättiin taas ennen yhdeksää. Oli kyllä apeata porukkaa, ei voi muuta sanoa. Ilma oli täysin tyyni ja aurinkoinen, joten olisin halunnut viettää mökillä aikaa nauttien viimeisistä lämpimistä päivistä... mutta porukka oli niin hajalla, että piti lähteä jo heti puolen päivän kieppeillä.

Matkalla pysähdyttiin syömään kebab-paniinit. Hyvälle ne krapulaisen suussa maistuivatkin. Muuten ajettiin aika reippaasti, ja aikaa meni ehkä se 4 tuntia.

Väsymys oli kyllä kova kun kämpille pääsin. Purin kamat ja katsoin kun Tottenham teurasti Liverpoolin 4-0. Enpä ole yhtä paskaa Liverpoolia nähnytkään... Palasin porukoille syömään mautonta ja sitkeää porsaanlihaa ja saunomaan ja odottelemaan kauhulla liskojen yötä. Varmasti sellainen oli reissusta palkintona.

Pari kuvaa oheen:


Menomatkan liikenneruuhkaa.

Laiturilla.

Merivesi +15.

Vene.

Lauantain lounas.

Pietarin kalansaalis.


Kalja vai kepponen?

Mustikat.

Kaljaa, pari kättä ja veneen keula.

perjantai 16. syyskuuta 2011

68# Pre-mökkiviikonloppu

Tarkoitus olisi livistää tänään töistä puoli kolmen aikaan, laittaa kamat kasaan ja lähteä Varsinais-Suorneen mökille, Rauman lähettyville. Kyse on jokasyksyisestä "kalastusviikonlopusta", joka on vain perheellisten miesten tekosyy kaljanjuonnille.

Mutta paikka on upea, erään firman mökki jota alaiset voivat vuokrata virkistyskäyttöön. Tontti on iso, vähän semmoisessa rauhaisessa niemennokassa. Mökki on tilava, sinne mahtuu yöpymään helposti tusinan verran ihmisiä, varmaan 20 jos tarve vaatisi. Kaikilla mukavuuksilla mutta telkkari on jätetty pois. Merenranta, ulkoinen saunamökki.

Matkaa tietysti on. Ei ehkä kilometreissä, mutta viimeiset 30 kilsaa on yhä kapenevaa hiekkatietä, ja semmoista ei ajeta kuin kakkosvaihteella. Joten aikaa siihen saa kulumaan. Kauppaankin on juuri tuo 30 km, joten toivottavasti tulee kaikki tarvittava mukaan kerrasta.

Mitähän ottaisi mukaan?
- Kaljaa
- Makuupussi
- Pyyhe
- Tyynylakana ja se tavan lakana
- vähän lämmintä vaatetta
- kalsareja ja sukkia
- silmälasit
- saapas
- lenkkari
- burana
- vesilämpömittari
- kamera

Hmm. Varmasti unohtui jotain. Ruokavastaava on asia erikseen, joten siitä ei tartte huolehtia... Yritin googletella "mitä mökille mukaan", mutta sain vastaukseksi vaippoja. Tuskin tilanne sentään niin pahaksi menee.

Kop kop.

torstai 15. syyskuuta 2011

67# Elokuvissa

Alunperin piti kirjoittamani tänne Ruotsin kuninkaallisista, mutta sain ohjeistuksen jättää asian sikseen. Eli ei siitä sen enempää.

Tiistai-keskiviikon välisenä yönä onnistuin nukkumaan vain kolme tuntia. Menin yhdeltä nukkumaan, heräsin neljältä. Ei auttanut vaikka kävin kusella jne. Pääsyynä oli ehkä ulkona rymynyt myrsky. Jos on pienikin tuulenvire, niin mun parvekkeen markiisi (sic! älkää kysykä miksi siellä pitää sellainen olla?!?!?) paukkuu, ja samaten ikkunalauta pitää aivan helvetillistä meteliä kun tuuli siihen tarttuu. Joten ei siinä metelissä pystynyt nukkumaan, ja sit toisaalta alkoi iskemään semmoinen hermostuneisuus, kun mietti koko ajan "en saa nukuttua, vaikka nyt olisi pakko nukkua, tai muuten on niin paskana seuraavana päivänä".

Olin siis väsynyt koko päivän, ja illalla piti sai mennä elokuviin kultani kanssa. Ensin käytiin syömässä PizzaHutissa pizzat. En ollut aluksi kovin innoissani, mutta hyvää se olikin :O Koska oli aikaa, niin käytiin vielä Kampin Heureka-kaupassa, josta ostin semmosen numeropuzzle-jutun, mutta se oli täysi floppi, sekä nelilehtisen apilan siemeniä onnea tuottamaan.

Elokuvaksi oltiin valittu Kaameat pornot. Siis Kaameat pomot, jos joku irnpesilli ei nyt hiffannut :D Olisi se varmaan ollut hyvä, kun Pp naureskeli herkeämättä, mutta mä nukuin ainakin puolet leffasta. Kyllä kannattaa maksaa kymppi siitä, että pääsee elokuvasaliin makkoomaan. Ne vähät välähdykset mitä näin käsittelivät kolmen ukon kohellusta ja huonoja sattumia ja vastoinkäymisiä, sekä naisen jonka jutut liikkuivat tasolla kulli-pillu-pylly. Noh, Pp:lle elokuva tuotti niin paljon nautintoa, että täytyneepä se joskus katsoa virkeämmässä moodissa uudelleen.

Muistatteko semmosen tv-sarjan 80-luvulta kuin Painajainen? Suomalainen minisarja, olikohan kolme jaksoa? (Kuulemma neljä jaksoa kun tarkistin Wikipediasta). Siinä oli kyllä Sauvo-lisää, koska sarja oli kuvattu siellä, ja meillä on sinne päin yhteyksiä muutenkin ja tulee käytyä paikkakunnalla usein. Mutta oli se oiva sarja muutenkin. Siinä näytteli Eero Melasniemi ja Johanna Raunio ja se kamala Anna-Leena Härkösen akka. Mä muistan joskus lapsena sen kattoneeni ja olleeni kakat housussa sen jälkeen, mutta nyt heräsi äkisti fiilis, että se on pakko nähdä uusiksi. Ainoa vaan, että sitä ei varmaan ole dvd:lle, eikä edes youtubessa. Täytyypä laittaa maikkarille asiasta viestiä, että haluan että sarja uusitaan.

On niitä muitakin hyviä sarjoja, joita ei saa mistään dvd:nä eikä niitä uusita, vaikka foorumit ovat pullollaan uusimispyyntöjä. En tiedä miksi niitä halutaan pantata. Vähän aikaa sitten näin norjalaisen Hiidenvirta-sarjan, joka niin ikään lapsena oli karmiva. Mutta nyt kun sen katsoi aikuisena uudelleen, niin sehän oli ihan lelu. Ehkäpä Painajaisen kanssa on sama juttu, mutta aika kultaa suihkut kuten sanotaan.

lauantai 10. syyskuuta 2011

66# Liirum laarum, osa 2

Mä olen miettinyt monta kertaa, miten kummallisia unet ovat. Monet kertovat unistaan, ne ovat jotenkin epäloogisia, noin niinkuin juonikulultaan. Mä olen iloinen, kun mun unissa on usein sellainen selkeä juonikehitys, ja sama teema säilyy unissa koko ajan. En siis esimerkiksi ole ensin sienessä, ja paskahädän yllättäessä menen puuseehen jossa on Lumikki ja 8 kääpiötä syömässä appelsiinikakkua, josta hyppään kaarnaveneeseen ja soudan Amazonille.

Mutta se unissa on kummallista, että niissä on henkilöitä tai tapahtumia, joiden kanssa en ole ollut vuosiin missään tilanteissa. Näin taas tällä viikolla unta, jossa oli keskeisenä henkilönä eräs poika ala-asteen luokilta. Hän ei ollut kaverini, eikä hän ollut vihamieheni; emme olleet oikeastaan missään tekemisissä keskenämme, enkä ollut ajatellut häntä sen jälkeen kun vaihdoimme koulua. Ja nyt näen unta hänestä. Mulla kesti yli puoli vuorokautta, ennen kuin muistin edes jätkän nimen. Outoa.

Muita asioita: eilinen oli kyllä taas perseestä. Semmoinen, ettei mikään asia tunnu onnistuvan. On käsittämätöntä, miten sellaisia päiviä tuleekin... Duunissa meni kaikki pieleen. Helpotkin asiat olivat helppoja vain päällipuolin. Kun niihin tarttui, paljastui että sisus oli täynnä vaikeuksia ja vastoinkäymisiä. Kaiken kiireen keskellä taloyhtiön isännöitsijä - joka oli kyllä aiemmin viikollakin yrittänyt soitella - otti yhteyttä, ja alkoi taas kinuamaan jotain helvetin papereita ja piirrustuksia ja halusi tulla tekemään jonkun tarkastuksen. Maltti meni taas ja tulistuin, jälkeenpäin oikein hävettikin. Onhan se tietysti hyvä, että kytätään, mun etuhan se on, että keittiö on tehty kunnolla. Mutta kun juoksutetaan aina tilaamaan kaikkia paperloita. Tämä oli jo kolmas vai neljäs kerta! Miksei niitä voi pyytää kerralla!?!? Ja muutenkin... miks kaikesta pitää tehdä aina niin helvetin hankalaa?

Ja se itse tiskipöytähän on aivan perseestä. Eilen viipaloin pari tomaattia leikkuulaudan päällä, ja siitäkin tuli mukamas naarmut tiskipöytään! Se on semmoinen "teräs"tiskipöytä, mutta laatu on kyllä surkeaa. Se on tosi ruman näköinen jo, täynnä naarmuja. Aiemmin kun tilasin niitä papereita keittiöfirmalta, he kysyivät haluanko osallistua johonkin palautejuttuun. Onneksi suostuin. En voi kovin hyvää arvosanaa kyllä tästä toiminnasta antaa.

Ja totta kai (piti oikein käydä tarkistamassa onko tuo yhdyssana) itse ruoan laitto meni perseelleen. Niinkin helpon ruoan kanssa kuin makaronilaatikko :D Mutta kun ohjeissa ei oltu kielletty, että vuoka ei saa olla kukkuroillaan kun sen laittaa uuniin, niin sehän posahti sitten sinne. Huoh mikä siivo ja palaneen käry.

Käsi on onneksi parantunut. Viime viikonloppuna oikea hanska tuli kipeäksi, ja se oli täysin voimaton monta päivää. En pystynyt edes shampoota puristamaan purkista. Nyt se on terve.

Lopuksi vielä sananen eläimistä, jotka änkeävät asuntooni yllättäen ja pyytämättä. Olen maininnut asiasta aiemminkin, mutta ei näytä menevän perille. Luvattomasti asuntooni tunkeutuneet eläimet tapetaan välittömästi ja säälimättä. Joten hiiret, rotat, ampiaiset, kärpäset, hämähäkit plus sun muut paskanaamat, pysykääpä poissa jos mielitte säilyä hengissä. Tiedän, että asunnossani on maittavia ruoka-annoksia houkuttelemassa, mutta pyydän harkitsemaan kahdesti, jos kämppäni rajan ylitätte. Leppäkertut on ok, heidät ohjataan säävarauksella takaisin luontoon.

perjantai 9. syyskuuta 2011

65# Pakkomielle

Pyöräilystä on tullut mulle pakkomielle.

Joskus viime talvena alkoi jotenkin niin riepomaan ainainen kävely, että mietin jotakin korvaavaa, vähäponnisteista liikuntamuotoa. Sitten luin kilometrikisasta, ja eräitä muita juttuja pyöräilystä, niin päätin kokeilla. Ihmeen kaupalla sainkin pyörän hommattua. Asetin itselleni muutaman tavoitteen.

Tavoitteet on saavutettu jo ajat sitten (sadan kilometrin päiväajo + 1000 km yhteensä kesän aikana). Alkukesästä ajoin kuin hullu. Sitten huomasin, että pyöräily alkoi maistumaan jotenkin pakkopullalta. Töiden jälkeen oli semmoinen "eih, taasko täytyy lähteä". Ja annas olla kun ei lähtenyt. Mikä morkkis siitä tulikaan.

Tuo jatkuu vieläkin. En ole ajanut paljon paskaakaan sitten heinäkuun alun. Joka ilta tunnen piston sydämmessäni, kun jätän taas pyöräilyt väliin.

Kilometrikisa loppuu syyskuun viimeisenä päivänä. Ehkä mä sitten saan mielenrauhan. Voin ehkä jopa nauttia ajamisesta? Ja kyllähän usein se itse ajaminen on ok, sitten kun vaan pääsee tien päälle. Tai jos keksisi uusia reittejä? Joka tapauksessa, pakkopullalta se maistuu. Pyöräilyn olisi ennen kaikkea tarkoitus olla minulle semmoinen henkistä hyvinvointia parantava juttu (kuten kaljanjuonti, mutta terveellisempää :D). Nyt se sitä kuitenkaan ole.. Huoh. Ensi kesänä en kyllä aja metriäkään!

torstai 8. syyskuuta 2011

64# Onsdag

Eftersom dåligt natt jag vaknar trött. Jag äter frukost, bara några bit bröd och ost och metwurst och den måste jag gå till jobbet.

Metro är fult människor och de stinkar. Jag läser metrobladet.

I jobbet har jag flera aktivitet att göra. Till exempel installera maskiner och hjälpa vackra kvinnor att bruka dator och växla monitor, som var skit.

Klokkan tolv jag äter lunch. Skinkapasta, inte så läckert.

Eftermiddag är tystig. Ingen att göra.

I kväll jag treffar min älsking. Vi går till museum och titta saken och äter som mat. Sänare går jag hem och tittar tv och spelar fotbol manager till midnatt. Den går jag att sova.

--------------------------------------------------------
Tässä taidonnäytteeni ruotsin kielen osaamisestani. Olen suorittanut virkamiesruotsin sekä kirjoittanut yliopppilaskirjoituksissa arvosanan A.

Joten kuka uskoo enää mihinkään Pisa-testeihin ???

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

63# Kiusaus

Monilla on varmasti kokemuksia kiusatuksi tulemisesta. Onko se sitten sitä, kun liikuntatunnilla valitaan viimeiseksi joukkueeseen, koska olet liian pieni tai kömpelö tai tyhmä? Huomauttamista tukkamallistasi, vaatteista, inhonväristä, nimestäsi tai ärräviastasi? Vai onko se tavaroittesi varastamista tai turpiinsaantia koulumatkalla?

Itse olen saanut kokea vain yleisesti homoksi haukkumista, tai pientä nöyryytystä tai seiskaluokalla mopotusta. Mikään suosittu en ollut koskaan ja jäin aina "arvostettujen" ulkopuolelle, mutta minullakin oli jonkinlainen sija "nörttiryhmässä" joka operoi aina vähän sivuummalla. Kyllä siellä moni sai osakseen enempi kiusausta. Joskus olen osallistunut heikomman sortamiseen minäkin ryhmän mukana; en halua puolustella tai vähätellä tekojani, mutta kyse on sillä hetkellä ollut puoliensa pitämisestä. Siitähän on kyse koko elämässä muutenkin; pidä puolesi. Ja mikä on sen helpointa (ja raukkamaisinta) kuin pitää yhtä näitten kovisten kanssa. Ja lähteä näiden tyyppien juttuihin mukaan? Hyväksymisen hakeminen röökinpoltollta tai muilla älyvapailla teoilla auttoi myös. Jälki-istunnossa sai omanlaista, kyseenalaista respektiä. Tarkoitus pyhittää keinot.

Luulin, että kaikki ihmiset ovat kusipäitä. Aina siihen saakka kunnes menin lukioon, jossa oli täysin eri ihmiset, ja joiden kanssa ei tarvinnut pingottaa. Luokkahenki oli täysin erilainen, sain kavereita - oikeita kavereita, ja usko jonkinlaiseen inhimillisyyteen palasi. Tai ei palannut, vaan syntyi. Pystyi olemaan itsensä.

Olen toki huomannut kiusaamista muuallakin. Armeijassa sitä esiintyi paljon. Työpaikoilla olen törmännyt vastaavaan. Olen joskus miettinyt, että onkohan niitä kiusattu koko elämänsä ajan. Ensin koulussa, sitten lukiossa, sitten armeijassa, sitten työelämässä (jos nyt näin pitkälle pääsevät). Mistä se johtuu? Onko kiusattu jotenkin poikkeuksellinen luonteeltaan tai älykkyydeltään?

Herkkyydellä on eri tasoja. Vittuilun vastaanottamisen sietokyky ei ole vakio. Eikä tosiaankaan tiedetä, miten reunalla kuilua jotkut ovat. Onko kiusaaminenkaan mitään muuta kuin oman pahanolon kierrättämistä toisille? Nämä ovat näitä aiheita, joita kieltäydyn edes miettimästä. Mutta hyvä huomata välillä, että asiat voisi olla huonomminkin.

tiistai 6. syyskuuta 2011

62# Curry

Muudan Jari Curry oli aikoinaan oikein kovan luokan kiekkomies. Puhumattakaan Kurt Curry Lindströmistä, joka voitti Suomen ensimmäisen junttikullan jääkykässä.

Ehkä tämän maailman huonoimman aasinsillan kautta mausteeseen, curryyn.

Koska olen jo dumannut ananaksen ja sienen, on nyt vuoro curryn. Kovan luokan juttu jossain Intiassa ja Pakistanissa, jossa curry on ymmärtääkseni ruokalajikin oikeen. Tai sitten se on vain brittien entisen siirtomaan aikaansaama suuri väärinkäsitys.

Mutta täyttä paskaahan se on. Kyllä mäkin jotkut mausteet hyväksyn, kuten suolan ja pippurin ja valkosipulijauheen ja jauhelihamausteen ja näiden yhdistelmät. Mutta curry, hyhhyh. Lisäksi se on niin läpikuultava maku, että pienikin ripaus sitä riittää pilaamaan koko aterian.

Ja eniten siis ihmetyttää, miksi Suomessa pitää joka helkkarin kanaruokaan tunkea se saatanan curry? Sama juttu kuin tartar kastike kalapuikkoihin, ananas pitzaan ja sienikastike leikkeeseen. Kun niin on aina tehty, eikä kyseenalaisteta asiaa ollenkaan. Vaikka kukaan ei pidä currystä, ananaksesta, sienistä tai talvesta eikä kukaan nauti kuulaista syyspäivistä takan ja punaviinin ääressä koska vain marginaaliosalla ihmisistä on semmoinen tilanne missä sen voi suorittaa, flunssaa ei ole nyt liikkeellä, kenestäkään ei ole kiva palata välillä töihin loman jälkeen ja että rikaskin voi olla onnellinen. Mutta tämä on taas tätä iskostamista, jossa ei ole mitään perää, kunhan kusetetaan hyväuskoisia.

Pitäkää kurrynne.

Arvasiko joku mitä söin lounaaksi työmaaruokalassa?