674# Dieetti, 2

Kahdeksan viikon laihisprokkis tuli viimeinkin lusittua, vaikka puolivälissä ajattelinkin, ettei tämä lopu koskaan. Koronavirusepidemian vuoksi ruokailu- ja liikuntasuunnitelmani meni viimeisen parin - kolmen viikon ajalta mönkään. Ainahan sitä pitää olla jotain tekosyitä varastossa selittelemässä omaa epäonnistumistaan ja mokiaan 😏

Lähtöpainoni oli 83,5kg, joten ajattelin 10 kiloa olevan sellainen sopiva tavoite, johon olisi teoreettiset mahdollisuudet päästä (ja samalla päätyisin ihannepainoni tasolle). En punninnut itseäni kertaakaan kahdeksan viikon aikana, ettei motivaationi kärsisi tulosten puuttuessa. Loppupunnituksessa kellotin lukemat 74,4kg, joten painoa lähti 9,1kg. Aivan en päässyt tavoitteeseeni, mutta kuten sanottua, syytän tästä paljolti koronavirusepidemiaa, jonka vuoksi olen karsinut turhat ulkoilut pois. Myöskin bulkkisalaattipöydän antimet jäivät minulta pois ja olen joutunut syönyt varsin epäterveellisesti viimeiset pari viikkoa.

Vyötärönympärys oli se mikä minua aiemmin huolestutti. Mittanauha on tällä hetkellä eristyksissä porukoiden luona, joten en saa tähän hätään mittaustulosta aikaiseksi. Tällä saralla on tullut suurin osa muutoksista; se ei fyysisesti tunnu miltään, mutta (kuvittelen?) näen tuloksen silmilläni. Tätä tukee se tosiasia, että saan olla alati nostamassa housujani ylöspäin. Vyötärön ympärysmitta oli 105cm, nyt voisin arvioida sen olevan jopa alle 90cm (edit: 95cm). Toivottavasti saan tähän vahvistuksen pian.

Yksi tavoitteistani oli olla kahdeksan viikkoa tipattomalla. Olen törmännyt ajatuksiin, minkä mukaan ihminen on riippuvainen asioista kolmen viikon ajan. Jos sen ajan on kuivilla niin mieli tottuu asiaan ja homma lähtee rullaamaan. Tämä viinahomma nyt ei ihan noudatellut tätä ajatelmaa. Tämäkin projekti alkoi suotuisasti ja lopulta tipattomuutta kesti kuusi viikkoa, kunnes huoli koronasta kävi liian ylivoimaiseksi ja tarvitsin hieman rauhoitusta ja stressinpoistajaa. Raittiusjaksoon sisältyi kuitenkin esimerkiksi viikonloppumatka Tallinnaan, jonka pystyin luovimaan läpi melko helposti.

Mikä sitten oli puudelin ydin? Ruokavalio on se juttu, ja kalorien laskeminen. Turhien kalorien välttäminen. Huononmakuisten ruokien nauttiminen. Liikkuminen parantaa lihaskondista ja todennäköisesti myös aineenvaihduntaa, joten se on yhtä lailla suositeltavaa. Lähes päivittäin tein jonkinlaista liikesarjaa mitä nyt kotona pystyin tekemään. Tutuiksi tulivat aurinkotervehdys, Darebeen 30:n päivän haaste, perinteiset etunojapunnerrukset, vatsalihasliikkeet ja kyykkäykset, yms. Kurinalaisuus on kullanarvoinen kyky, sillä tylsyyttä ja ikävää tässä joutuu sietämään loputtomiin.

Tulevaisuuden näkymistä ennustan (Deus vult), että paino lähtee pikkuhiljaa kasvamaan. Poskien ja vatsan pyöreys palaa ennalleen 3-6 kuukauden kuluessa. Olen liian perso sipseille, irtokarkeille, oluelle, pitzelle yms, eikä näistä pysty loputtomasti kieltäytymään. Ja kun antaa pikkusormen, niin...

Loppuun vielä muutama merkintä päiväkirjasta, joista paistaa kyynisyys ja pessimismi läpi. Näissä merkinnöissä on lähinnä keskitytty siihen mikä on epäonnistunut mutta ei ole annettu krediittiä siitä missä on onnistuttu:

Päivä 16:
Normaalisti kävelen aamuisin kilometrin matkan vaihtobussipysäkille, mutta tänään jäi sekin sateen vuoksi väliin. Duunissa en turhaa askelta ottanut; lounaaksi söin voikanaa ja pienen nokareen mureketta, yhden perunan, vihanneksia toinen lautasen puoli. Työkaveri oli muistanut minua tuomalla itse leipomansa korvapuustin. Pyysin anteeksi kieltäytymistäni ja koitin perustella mahdollisimman seikkaperäisesti miksi en voisi sitä syödä. Vastauksesta päättelin, ettei sanomani mennyt perille ("no mitä nyt yksi korvapuusti haittaa?". Sellainen ei pelkästään haittaa vaan tuhoaa itsehillintäni. Jos luovun hiemankin kurinalaisuudesta niin tämä menee pieleen. Ja vaikka ei menisikään, niin onko korvapuusti sen arvoinen, että joutuisin kävelemään töiden jälkeen kuuden kilometrin sijasta 10 km jotta saisin ylimääräiset kalorit poltettua?). Ei siis höntsäilyä vaan töiden jälkeen hain muutaman päivän tauon jälkeen salaatin. Tällä viikolla ajattelin porautua itse fyysiseen ongelmaan, eli vatsaan. Mä en tiedä auttaako vatsalihasliikkeet karisuttamaan viskeraalirasvaa sisäelinten ympäriltä, mutta päätin kokeilla. Viikkotavoitteeksi asetin 1000 vatsalihasliikettä. Illan aikana sain helposti neljän setillä kasaan jo 270 kpl. Se ei tuntunut pahalle muuten kuin alaselässä, joka hinkkautui karhean maton vuoksi puhki.

Päivä 18:
Töissä söin makkarakastiketta mutta sopivasti. Tuntuu kuin tulisin toimeen pienemmillä annoksilla. Ehkä pitäisi noudattaa japanilaisten periaatetta, että syö niin paljon kunnes tunnet olevasi 80% täynnä. Illalla Pp:n kanssa tuttuun keskiviikkoiseen tapaan kebab salaatilla naamariin, joskin eri paikassa kuin aikaisempina viikkoina. Päivän aikana tuli käveltyä jo töissä tavallista enemmän, illalla tein vielä 8 kilometrin lenkin. Fyysisesti olen todella huonossa kondiksessa; vatsalihasliikkeet oli pakko pistää jäähylle, sillä mulla oli palanut pylleriin toinen reikä ja istuminenkin teki jo kipeää. Harmi juttu mutta ei mahda mitään. Muutenkin kroppa on tuntuu 80-vuotiaalta, liikkeelle pääsy on kankeaa ja paikkoja jiulii melkoisesti. Viinikumeista en pystynyt pidättäytymään.

Päivä 21:
Marraskuun 114. päivä valkeni myrskyisenä ja sateisena, joten vaadittiin paljon henkistä kanttia hylätä lämmin vuode ja lähteä talsimaan aamulenkkiä. Onneksi olin asennoitunut tähän jo edellisenä iltana, joten meni se siinä... mutta jos joku väittää liikunnan olevan hauskaa, niin voi tulla toki perustelemaan kantaansa tällaisina aamuina. Toisaalta tällaiset kokemukset jotenkin lujittavat uskoa omaan tekemiseen joten ne ovat henkisesti erittäin tärkeitä onnistumisen kannalta. Minä teen tätä tietysti vain tulosten vuoksi mikä lienee väärin asiantuntijoiden mielestä. Joka taas ei halua tuloksia, niin sopivia laihdutusohjeita on naistenlehdet pullollaan. Aamiaiseksi kaksi kupillista kahvia, lounaaksi puuroa ja leipää. Iltapäiväksi Pp:lle jossa söimme porsasta, muussia ja jälkkäriksi ravitsevaa mustikkapiirakkaa.

Päivä 25:
Huh huh, miten puuduttaa ja tympäsee koko prokkis, ei voisi vähempää kiinnostaa. Tämmöisinä päivinä sitä varmaan dieetit menee monelta romukoppaan. Duunissa ei oikein kiinnostanut mikään. Lounaaksi söin erinomaista stifadoa, olisi ollut synti syödä sitä liian vähän. Kävelin töistä kotiin, haksahduin väsyneenä muutamaan viinikumiin (miksi et heitä niitä jo hemmettiin?). Pienen lepuutuksen jälkeen sain itsestäni kuitenkin vielä irti hieman ja ponnistelin typeriltä vaikuttavien liikkeiden kanssa. Illalliseksi vain smoothie ja muutama juustoreissumies.

Päivä 40:
Duunissa en liikkunut juuri ollenkaan, ja illallakin vain pari kilometriä kävelyä. Syötyä tuli senkin edestä; ruokalassa oli sieniä, joten oli pakko mennä subiin ja illalla vielä kebab. Tänään tuli kyllä lihottua enemmän kuin laki sallii.

Päivä 48:
Koronavirusepidemia on tehnyt minusta vainoharhaisen, en halunnut enää ottaa bussia (koska se menee HUS:n ja Laakson sairaaloihin joten kyydissä olisi ollut potentiaalinen koronauhka) ja valitsin metron. Se tarjosi minulle aamusta 3 kilometrin kävelylenkin, ja iltapäivällä lampsin vielä töistä kotiin 6,5km. Töissä söin chili con carnea, illalla rasvaisen pyttipannun ja ryypiskelin.

Päivä 53:
Etäpäivä, enkä muutenkaan työntänyt nokkaani pihalle koko päivänä. Liikkuminen oli siis minimaalista. Lounaaksi makaronilaatikon rippeet ja muutama leipä, illalla hernekeittoa.

Päivä 56:
Ei ulkoilua, ei liikkumista, pelkkää sohvalla makoilua koronaepidemian ja laiskuuden vuoksi. Ei tullut kyllä paljoa syötyäkään. Ihmetyttää aktiiviranneke joka ilmoitti 950 askeleen jälkeen päivätavoitteen olleen saavutettu. Ehkä se on luonut oman lauantaitavoitteen.