tiistai 25. syyskuuta 2012

202# Neljän suora

Neljän alkuviikon mietettä:

1. Pelko: Mä käyn maanantai-iltaisin Itä-Hesan lähiössä kurssilla töiden jälkeen. Meno sinne päin on vielä ihan ok, mutta kun kurssi loppuu kahdeksalta ja Halal-lihakaupat sulkeutuvat ja ostarille on pesiytynyt sellaisia 20-30 henkilön jengejä. Ne ovat erilaisia jengejä joita sai pelätä lapsena. Nämä ovat maahanmuuttajia tai ainakin -taustaisia.

Mä en koe nyt vihapuhuvani tässä. Tunnen heitä kohtaan pelkoa; he metelöivät, puhuvat huutavat vierasta kieltä, riehuvat, käyttäytyvät arrogantisti. En uskalla katsoa heitä, vaan kierrän heidät kauempaa. Itse asiassa, pääsisin kursseille metrolla paremmin, mutta en uskalla kävellä alueen läpi enkä missään nimessä odottaa asemalla metroa, vaan menen paikalle autolla. Silti jo parkkipaikalle käveleminen hermostuttaa minua.

Pelko on alkukantainen tunnetila, ja osin jopa välttämätön. Se on luontaista kaikille eläville olennoille jollain tasolla.

Mutta minulle vakuutellaan, että pelkoni on aiheeton ja olen vain rasisti kun ajattelen heistä pahinta. Kaupunginvaltuutettu May-Grett Axell (kd.) minulle kertoo kirjoituksessaan, miten minun kuuluisi ajatella. Jos nyt jätän omaan arvoonsa jutut siitä, miten Itä-Suomesta loppuvat pian ihmiset ellei maahanmuuttajia saada sinne pikaisesti, tai miten työvoimapula eskaloituu kaikista isoista irtisanomisista ja lamasta huolimatta, niin voiko May-Grett vilpittömästi vakuuttaa minulle, että pelkoni on aiheeton? Voiko hän tulla näyttämään minulle ostarille esimerkkiä, miten avosylin otetaan uudet kulttuurit vastaan? Laittaisiko hän ostarille teini-ikäisen tyttärensä "kokemaan jotain sitä eksotiikkaa, mikä muuten meitä kohtaa ainoastaan matkustellessamme itse kyseisiin maihin"?

2. Mieto: Partakaveri onkin kuulemma saunassa kysellyt 70-luvulla painijalta dopingvinkkejä, niin kuin olemme saaneet lehdistä lukea. Mieto kiistää kärkkäästi syyllisyytensä. Tekeekö syytön mies näin? Muistellaan vaikkapa tapaus O.J.Simpsonia, esimerkiksi. Taisipa hävitä sen eräänkin kisan sadasosasekunnilla tahalleen välttääkseen dopingtestit?

3. Pizza: Kohta vois alkaa tekemään iltapalaksi pizzaa ja huomenna töihin evääksi. Täytteinä juusto-sipuli-valkosipuli-tomaatti-paprika-kinkku-tonnikala-meetwursti, ja jauhelihaa puoli kiloa vielä päälle. Njamskis!

4. Saavutuksia: Oli aika kylmä keli pyöräillä. Ja pimeä. Aurinko (mikäs taivaankappale se taas olikaan kun ei ole neljään päivään näkynyt?) laskee jo klo 19 - syyspäivän tasauskin taisi tässä juuri olla - joten eipä tuolla enää ihmeellisiä lenkkejä ehdi ajamaankaan jos duunista pääsee viideltä. 1241,87 km tuli kesän aikana ajettua. Se on yli 8 kilsaa päivä. Firman kilometrikisassa sija 35. Tavoite rikottu. Pitäisi vielä fillari pestä ja laittaa talviteloille. Tai no, jos vaikka viikonloppuna ajaisi, saa nyt nähdä millaista keliä pukkaa. Olisihan se pyörä pitänyt varmaan huoltaakin, kun keväällä on sitten taas kahden kuukauden jonot. Mutta toisaalta, jos pyörä pöllitään talven aikana, niin hukkaan menisi nekin rahat.

lauantai 22. syyskuuta 2012

201# 水

Välipostaus sen merkiksi, että elän ja voin hyvin.

Mitään ei ole tapahtunut.

Minulla on kaksi uutta harrastusta. Keilaus ja japanin opiskelu.  Syksyisin pitää olla uusia harrastuksia, you know?

Kävin tänään isän kanssa harjoittelemassa keilausta. Ehkä se syventää isä-poika suhdetta?

Tai sit vaan halusin saada keilakaverin. Olen käynyt keilakurssilla, ja piti päästä treenaamaan kun Pp oli estynyt.

Buukatessa omaa vuoroani, näin kun respalla oli hiirimatto, jossa oli kanjimerkintä 水.

Kysyin respalta, tietääkö hän mitä hänen hiirimatossa lukee. Myyjä vastasi, ettei tiedä. "Kai jotain kiinaa."

Sanoin, että hän olisi todennäköisesti oikeassa, mutta jos olisimme Japanissa, se olisi Kiinasta tuotu "kanji-merkki", joka tarkoittaa kylmää vettä. Lausutaan länkkäreittäin "mizu". Lämmin vesi on asia erikseen; en ole vielä niin pitkällä että tietäisin mitä se on. Eli ei ehkä kannata mennä näillä opeilla kylpylään.

Myyjä toteaa "Aha. Teillä on rata 8."

Keilaus menee huonosti. Kuivaharjottelu poikkeaa 100% siitä, mitä tapahtuu kun 7 kilon pallo lyödään käteen. Masennun. En opi ikinä keilaamaan. En ikinä saa 200 pistettä kierroksella. Kaverini oppivat, he voittavat minut, joudun lopettamaan senkin harrastuksen, mikä toi mielihyvää edes sen hitusen verran, kun en ollut kaikkein huonoin.

Olen käynyt hammaslääkäreillä. Viidesti. Mulla on kolmas lääkekuuri menossa. Siinä missä sossulääkäri sanoi, että tässä hampaassa ei ole mitään vikaa, olen käynyt yksityisellä hoidattamassa sitä samaa hammasta nyt viisi kertaa, maksanut siitä yli 600 € ja ottanut kolme antibioottikuuria, ja silti hammaslääkäri sanoo, ettei sitä saa kuntoon, se pitää ottaa pois. Ja sitten tietysti viisaudenhampaat. Ja sitten pari koepalaa suusta, koska mussa on varmaan jotain tappavaa sairautta.

Ja joku vielä ihmettelee, miksi vitussa en käy lääkäreillä. Koska se on aina se sama juttu. Sinussa todetaan joku tappava tauti, tehdään pari kuukautta kidutukseen verrattavissa olevia kokeita ja silti kuolet ihan justiinsa.

Kunnallisvaalit tulossa. Minkä tahansa muun puolueen kuin vastenmielisten Persujen äänestäminen olisi silkkaa hulluutta.

Syksy. Se painaa päälle, ja mikä ihaninta, homma vielä pahenee seuraavat 5 kuukautta.

En jumalauta kestä tätä enää. Ja mullahan on asiat vielä hyvin. Entä sitten kun ne ovat huonosti?

Miten kukaan voi olla onnellinen tässä maailmassa?

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

200# Tehoviikonloppu

Tuntuu aina, että viikonloput menevät ihan hänekseen. Että ne ovat vain joku kummallinen odotusaika perjantain ja maanantain työpäivän välissä. Ehkä käyn saunassa, ehkä kumautan muutaman snapsin, yritän nukkua univelkaa pois. Sen semmoista, hukkaan heitettyä aikaa, tavallaan.

Nyt oli kuitenkin suunnitelmia. Perjantaina kävin pikaisesti torkkumassa päiväunet duunipäivän jälkeen porukoilla. Se ei oikein ottanut onnistuakseen kun ukko ryypiskeli ja meuhkasi, sammui sitten lopulta seitsemän jälkeen. Käsittämätön tyyppi. Mä yritin sonnustautua lämpimästi, tapasin kaverini metroasemalla ja lähdettiin futismatsiin. Pelattiin mm-karsintaa Suomi-Ranska. Sellainen peli olisi kiva nähdä.

Ensin Kallioon, pubiin. Olennaisena osana siihen matsiin kuuluu se parin alkukaljan juominen. Harmi vaan, että itse olin tällä kertaa vielä lääkekuurin alaisena - kolme viikkoa tipattomalla, kamalaa, toim. huom. Joten tyydyin sitten energiajuomaan ja kokikseen, ja katselin kateellisena muiden kaljoittelua. Sen jälkeen kohti stadionia. Porttia sai vähän ryysiksessä hakea, mutta tällä kertaa ei ollut mitään hankaluuksia lippujen tarkastuksessa tai turvatarkastuksessa, muistan joskus kun on toista tuntiakin siinä mennyt. Kaveri otti vielä kaljan siinä ennen peliä. Aika erikoista, että koskaan aiemmin ei ole ollut kaljamyyntiä kun mä olen stadionilla ollut. MM-karsinnoissa saa myydä kaljaa, mutta EM-karsinnoissa ei. Mikähän helvetin järki siinäkin on, eikös se ole vähän niin kuin sitä kuuluisaa kaksinaismoralismia?

Se kyllä täytyy sanoa, että voi jessus miten kännissä porukka siellä oli. Huojuivat ja örvelsivät, osa ei meinannut pystyssäkään pysyä. Jotkut retuutettiin ulos vartijoiden toimesta. Vai onko se aina tuommoista, mutta ei ole vain itse humalaltaan huomannut :)

Kusellakin piti käydä, jonot oli mittavat. Vessa tietenkin ääriä myöten täynnä, siinä piti olla tarkkana ettei ujopissata.

Koska oli satanut niin penkit olivat märät. Meillä oli muovipussit istuinaluisena, mutta se märkä ja kylmyys nousi siitä kassin läpi perseeseen kyllä kiitettävästi. Toivottavasti ei tule mitään pissatautia. Hyytävän kolea sää oli kyllä muutenkin; harmitti tosiaan kun en ollut löytänyt pipoa, eikä äidin ehdotamat pitkät kalsaritkaan olisi olleet liioiteltua. Itse asiassa, hytisin kylmästä vielä koko seuraavan yönkin.

Peli meni niinkuin meni (suomi hävisi 0-1). Olisihan siinä ollut mahkut ainakin tasapeliin joten harmittamaan jäi. Kaveria vitutti se kylmyys, mutta kyllä mä tykkään käydä niitä pelejä katsomassa.

Takaisintulomatka kotiin oli vähän hankala, koska ottelu pelattiin myöhäispelinä, niin metrot olivat jo lopettaneet liikennöin. Piti sitten kävellä aina Sörnäisten Rantatielle asti bussia vartoomaan. Vaikka oli pysäkki ja siinä muitakin ihmisiä huitomassa, niin puolityhjät bussit ajoivat silti ohi. Saatanan HSL ja julkinen liikenne muutenkin. Kotiintulomatka kesti varmaan tunnin.

Lauantaina suht aikainen herätys. Heitin kamat kasaan ja lähdin siitä rautatieasemalle. Ostin lipun Itä-Suomeen, tarkoitus oli mennä Pp:n perässä mökkeilemään. Olin miettinyt pitkään, kannattaako sinne yhden yön takia mennä, varsinkin kun oli niin kovin huonoa säätäkin luvattu, mutta lauantaiaamuna idea tuntui kivalle. Sain lipun käytäväpaikalta ja ihmettelin miten juna voisi olla muka niin täynnä, että ei saisi yksittäistä paikkaa. Pasilasta viereeni tuli kuitenkin mummeli, joten vieruskaverin sain. Hän olisi varmaan halunnut jutella; kysyi minne mä olen menossa. Se oli itse menossa Parikkalaan, joten kiroiltiin sitten molemmat varmaan mielessämme, että voi ei, tuntikausia joutuu mokoman urpon kanssa matkustamaan :D Mummukka tuntui vielä olevan kovassa plunssassa ja köhi siinä jatkuvasti. Vitutti se sekin.

Olin ostanut cheseballseja pussillisen ja vettä (yritän luopua limunjuonnista, koska sellainen tuhoaa hampaat ja lihottaa). Cheese balls-pussi tietenkin kaatui lattia ylösalaisin, jolloin ne kaikki juustopallonperkeleet kierivät lattialle. Siinä sitten sormillani haravoin ne roskikseen ja jonkin verran vitutti. Mutta muuten ihan ok matka, Lappeenrannan jälkeen vapautui sen verran paikkoja käytävän toiselta puolelta, että sain oman sloossinkin.

Pp oli vastassa, käytiin siinä kaupassa ja ajettiin mökille. Käytiin samalla vähän retkeilemässäkin ja kuvaamassa semmoista pientä suolampea. Hyttyset ja muut olivat tältä kesältä luovuttaneet, mutta oli koleaa ja jonkinverran satoi vettäkin.

Mökissä vähän lepoa ja oleilua, saunanlämmitystä. Pp kävi uimassakin 14 asteisessa vedessä, mutta mua sinne ei olisi saanut villihevoisetkaan. Hrr.

Mä sairastun aina mökeillä unitautiin ja nytkin tuli nukuttua 12 tunnin yöunet. Enemmänkin olisi voinut koisia, mutta olisi mennyt aika harakoille. Sunnuntain ilmakin oli aurinkoinen joskin kylmä. Grillattiin, yriteltiin houkutella naapurin arkoja koiria silitettäväksi, mutta ne pysyttelivät turvallisen matkan päästä meistä. Päivä meni kuin siivillä.

Takaisin himaan illan suussa, tuntui että siitä on ikuisuus kun olen viimeksi kotona käynyt. Kylmäkin oli, kämpän lämpötila oli laskenut 19 asteeseen. Yritin vähän säädellä pattereita, saas nähdä onko siitä mitään apua.

Mutta kiva viikonloppu oli. Tosi kiva. Pitäisi vaan aina jaksaa suunnitella ja puuhata, niin saisi näistä viikonlopuistakin enemmän irti.

torstai 6. syyskuuta 2012

199# Jalometallissa

Jouduin tässä eräänä päivänä eräässä Helsingin lähiössä käymään. Muistan käyneeni siellä 8.8. vuonna 88, ja sitten kerran jonkin toisen asian takia, ja ennen vanhaan jouduin bussilla kurvaamaan alueen halki matkalla kotoo töihin. Sitä ei kuulemma lasketa. Mutta sen verran olen niitä juttuja kuullut, että on puistattanut koko paikka. Ei ehkä Kontulan tai Jakomäen tai Malminkartanon tasoa, mutta pistesijoille yltää kuitenkin.

Junamatka keskustasta kestää sellaisen Cooperin testin verran, mutta ainakin sillä kertaa oli yhtä vaativa. Joutui meinaan olemaan hengittämättä koko ajan, niin kova paskan ja pistävän hien haju oli junavaunussa. Miten siellä voi haistakin niin helvetisti, oksettaa vieläkin. Juna oli täynnä ihmisiä, joten oli vaikea profiloida hajun lähdettä. Mutta yksi kammottavimmista junamatkoista.

Asema ja kulkuputki ostarille oli myös sangen epämiellyttävä. Tuntui kuin olisi saapunut aivan vieraasen maahan maanosaan. Se, mikä kuitenkin ihmetytti, oli puliveivarien ja huumeniekkojen vähäinen osanottoprosentti, tai sitten en osannut etsiä oikeasta paikasta; kenties he olivat vetäytyneet ostosparatiisista sivuummalle. Mutta kyllä porukka silti vaikutti niukkatuloiselta.

Paskasta siellä mun mielestä oli. Käytiin mäkkärissä, tuoleja ja pöytiä ei oltu siivottu aikoihin, lattia oli tahmeaa. Ja ihmisiä helkkaristi. Pelkäsin, että lika heistä tarttuu minuun. Meteli oli korvia huumaava. Laitteet huusivat, kakarat huusivat, ihmiset huusivat. Jessus. Sieltä oli päästävä pois.

Onneksi visiitti oli lyhyt, eikä kestänyt ruokailuineen puolta tuntiakaan. Toivottavasti kukaan ei nähnyt että kävin siellä, koska häpeähän semmoinen asia olisi. Ja toivottavasti ei tarvitse taas kymmeneen vuoteen sinne mennäkään.