245# Lomanalus, osa 2

Vaikkei kevät noin niin kuin ilmastollisessa mielessä olekaan, niin pitkän talven selättymisestä kertoo että mulla alkaa 2,5 viikon kevätloma. On sitä odotettu.

Yksi parhaimpia fiiliksiä on, kuin viimeisenä lomaa edeltävänä työpäivänä kirjoittaa duunipaikan sähköpostiin poissaoloilmoituksen, tsekkaa että kaikki lomallelähtijän muistilistan kohdat on yliraksittu, kehoittaa työkavereita sulattamaan lumet helvettihin sillä välin kun olen poissa ja sulkee työpaikan oven.

Jos Kun lähtee lomalla ulkomaan ihmeitä katselemaan, niin paras hetki on siinä kun lentokentällä on selvinnyt check inneistä, turvatarkastuksista ja matkalaukun jättämisistä jne ja istahtaa Oak Barrellin kippolaan ryystämään ylihintaista kaljaa. Siitä on tullut minulle ikään kuin jonkinlainen hyvän onnen toivottamisen rituaali ja perinne. Kaikki tarvittava matkavalmistelu on siinä vaiheessa periaatteessa tehty, raja ylitetty ja ne kamat mitä jäi, niin niitä ei enää saa. Loppuu se turha säätäminen, ja matka voi virallisesti alkaa.

Mun tarvis 4 tunnin päästä lähteä tästä lentokentälle. Pakkaamista ei ole vielä tehty. Lisäksi lentoyhtiö on pommittanut sähköpostein ja tekstarein, että tehkää nyt jumalauta se lennon check in netissä, lentokentällä on luvassa kaaos, koska pääsiäinen ja toisaalta he ovat irtisanoneet väkeä niin paljon että ei siellä ole työntekijöitäkään enää. Miksi mä tekisin heidän työnsä? Ja kun mulla on ruumatavaraa, niin joudunhan mä kuitenkin menemään nekin luovuttamaan, eli en pääse edes suoraan turvatarkastukseen, jolloin kokisin online check inistä olevan jotain hyötyäkin. Kaiken huipuksi matkatavarat olisi kuulemma pitänyt viedä jo edellisenä iltana kentälle.... hei haloo!

Vähän kyllä hermostuttaa kun en tiedä millainen kaaos siellä kentällä on luvassa. Täytyy varmaan varata vähän ylimääräistä aikaa sitten. Ja toivon, että joku urpo olisi vienyt kamansa jo edellisenä iltana, että mulla ei olisi niin paljon jonotettavaa. Jäisi sitten aikaa vaikka toiselle tuopposelle Oak Barrellissa.

Ihan kohtuuhyvin sain nukuttuakin orastavasta matkakuumeesta huolimatta, joskin univelkaa on taas kertynyt viikon mittaan muutenkin. Jos hommat menevät suunnitelmien mukaan, niin ensi yö kuluukin sitten lentokoneessa, jossa en luonnollisesti saa nukuttua ollenkaan. Kone on aamulla perillä, joten tässä olisi sitten taas 2 vuorokautta putkeen valvomista. Ja siihen 7 tunnin jetlaaki päälle. Mutta ehkäpä se innostuksissaan menee, toivon näin.

Yritetään laatia jonnin näköistä rapsaa (otan ensimmäistä kertaa matkalle kannettavan mukaan, mutta ei kyllä hajuakaan toimiiko se siellä) viimeistään sitten kun palaan (toivottavasti) joskus kotia. Pitäkää te sillä välin huoli, että olette sulattaneet lumet veks poissaollessani.

244# Juhlapyhä

Kyllä mä olen sitä mieltä, että jos ei kirkkoon kuulu niin ei silloin passaa viettää pääsiäistä, joulua tai mitään muutakaan juhlapyhää, vaan oikea tuomio moisille pakanoille olisi mennä töihin. Jämpti on niin!

243# Hajussa

Mä käyn yhellä Työväenopiston (kalskahtaa vähän kommumeiningiltä, mutta välillä pitää porvarinkin löystää  pipoa) kurssilla. Se on ihan hyödyllinen, siellä on mukava käydä. Itse asiassa mä olen jo jatkokurssilla.

Oon ennenkin käynyt vastaavilla opinahjoilla. Hassua huomata, mutta siellä tosiaan on kaikenlaisista yhteiskuntaluokista väkeä. Ikä- ja sukupuolijakauma on myös ollut varsin tasainen. Ja sitten on näitä stereotypioita; joka kurssilla on aina samat edustajansa. On homoa ja on kiukkusta mummoa, ja on kaikkitietävää ja on idioottia ja on koko-ajan-äänessä olevaa tyyppiä. Ja luokan pelle.

Ja sitten on rankkitynnyri.

Tälle nykyiselle kurssille on pesiytynyt ihan oikea pesunkestävä (sic!) puliukko. Mä en tiedä mitä se siellä tekee; välillä se saattaa olla viisikin kertaa peräkkäin pois, mutta sitten taas ilmaantuu. Se haisee, remuaa ja mylvii. Kyselee koko ajan jotain toisilta ja häiritsee muiden keskittymistä. Mitä hän itse luulee sieltä hyötyvänsä, en tosiaankaan tiedä. Tyhmä se on kuin saapas, ei kuuntele mitään ohjeistusta, opetusta, tehtävänantoa tms. Vanha se on, mutta mistäs tuollaisten todellisia ikiä tietää. Sen jutuista päätellen se on varmasti matkustellut elämässään paljon; voisin epäillä jopa merimieheksi, jolle sitten jäänyt putki päälle.

Toivon joka kerta, että kunpa se äijä ei tulisi paikalle, koska se mies osaa tosiaan haista paskalle ja paljon. Ei edes semmoiselle pyllypaskalle, vaan jollekin vielä kauheammalle. Sellaiselle pesemättömälle. Se ei ole varmastikaan käynyt vuosiin pesulla. Ennen joulua hän kerran pahoitteli kun joutui poistumaan kesken oppitunnin - hänelle oli tulossa pesukone kotiin. Opettajakin totesi "mutta sehän on hienoa" - en tiedä olinko kuulevinani helpotuksen vai sarkasmin sävyn hänen äänessään. Mutta valitettavasti pesukone on jäänyt koristeeksi tai vähintäänkin käyttämättömäksi.

Eilen hän taas ilmaantui tunnille. Oli riehakas, jätkitteli miehiä ja tiedusteli naisten kuulumisia epäsuomalaiseen tapaan. Ja jessus sitä hajua. Sama haju kuin ennen, mutta potenssiin tuhat. Se äijä istuu edessäni, ja se pyörii paikallaan. Yritin istua niin kauaksi nojattuna kuin mahdollista mutta se haju! En tiedä miten sen vieruskaverit pystyvät siinä lemussa olemaan, mutta mun vieressä ollut mies totesi "voi vittu toi äijä haisee" :D Sen vaatteet, silmälasit, naama ja tukka oli yltä päältä paskassa ja oksennuksessa. Edes Hakaniemen deekut eivät ole noin likaisia. Ja sen paskan, oksennuksen ja ulon haju oli kruunattu aivan kuin miehen päälle olisi kaadettu tynnyrillinen hikeä.

Mua oksetti koko illan ja yön, ja olin haistavinani sen miehen vielä aamullakin. Pienessä tilassa puolitoista tuntia sen kanssa aiheuttaa vähintäänkin lievät traumat.

Mitä tuolle voi tehdä? Lisäksi tuntui että se äijä oli kännissä siellä. Ei kai siellä sinänsä mitään nollatoleranssia ole, mutta pitäisi sitä huutelua ja hilluntaa vähän suitsia ja ennen kaikkea, miten sellaiselle voisi hienovaraisesti vihjata, että jonninlainen hygieniataso kuuluu ihmisellä olla siinä vaiheessa kun hän julkiselle paikalle lajikumppaniensa sekaan onkalostaan möyrii esiin. Ja kuin saoksena pohjalla, opettaja kysyi mahdollisia halukkaita jotka syksyllä tulisivat jatkokurssille, tämä ukkeli oli suuna päänä ensimmäisten ilmottautujien joukossa.

Mä olen pultsarirasisti, mä inhoan niitä. Mä en tajua mitä annettavaa niillä on yhteiskunnalle, mikä sellaisen tarkoitus on? Muuta kuin toisten ihmisten vaivana oleminen. Jos on kyllästynyt olemaan oravanpyörässä ja uskottelee itselleen olevansa kuul-boheemi, niin miksi helvetissä ei voi käydä edes suihkussa ja pestä vaatteitaan tai sitten dokaisi itsensä hengiltä jossain hyvin kaukana ihmisistä. Jos pultsarina on niin hienoa niin miksi täytyy kuitenkin tulla saboitoimaan muiden elämiä jotka haluavat vaalia toisenlaisia elintapoja ja nauttia hajuttomista oppikursseista.

242# Aokigahara

Mä olen aiemminkin lukenut metsiköstä nimeltä Aokigahara (青木ヶ原) joka tunnetaan japanilaisten itsemurhametsänä. Se on maailman toiseksi suosituin itsemurhapaikka heti San Franciscon Golden Gate -sillan jälkeen. Ja kun on Japanista kyse, niin itsemurhamäärät ovat suuret.

Jostain syystä juttu tuli yhtäkkiä mieleeni maanantaiaamuna - ei siis sillä tavalla että ottaisin osaa kyseiseen tapahtumaan maanantaimasennuksissaan - vaan lähinnä mielenkiinnosta. Mikäs se aavemainen metsikkö taas siellä Japanissa olikaan? Aloin googlaamaan ja pian huomasin pari tuntia kuluneen kuin huomaamatta, linkatessani aina vain uusia sivustoja ja youtube-videoita auki.

Ensimmäinen reaktioni oli, että siihen metsikköön minua ei saisi suurin surminkaan. Mä olen vähän mamis ja friikki, enkä viihdy tuollaisissa aavemaisissa paikoissa, jossa levottomat sielut vaeltavat öidensä pimeydessä. Meidän duunipaikallakin kummittelee, ja siinä on jo riittävästi minulle. Ja siellä on sentään oletettavasti tapettu vain kaksi henkilöä. Ei mitään sellaista, missä vuosittain päivänsä päättää kymmeniä ihmisiä, joskus jopa satamäärän ylittäen.

Mikä metsässä sitten on niin erikoista, että sinne kannattaa mennä tekemään itsemurha? Aikoinaan oli tehty romaani, jossa ilmeisen rakastunut nuoripari meni kyseiseen metsään surmaamaan itsensä, joskin alue oli jo ennen sitä suosittu harakiri-heppujen viimeisenä leposijana. Myöhemmin alueesta Wataru Tsurumui teki kirjan, joka oli nimetty tyyliin paras paikka itsemurhan tekoon, ohjeita unohtamatta. Puistattavaa. Lisäksi metsikkö on kuulemma verrattaen kaunis - aavemaisuudestaan huolimatta, ja kenties lähellä sijaitsevalla Fuji-vuorella on paikkansa japanilaisten sydämissä. Ennemmin sitä päättää päivänsä yksin luonnossa kuin katsellen kaupungin näkymää. Ja absurdina anekdoottina, että Japanissa jos tekee itsemurhan hyppäämällä esimerkiksi junan alle, niin perhe ja sukulaiset saattavat saada siitä sakot!

Alue on kuitenkin virkistyskäytössä pääsääntöisesti, ja siellä menee opastettuja reittejä. Siellä on pari yleisölle auki olevaa luolaa, jotka ovat verrattain suosittuja. Itse metsä on 35 neliökilometrin mittainen, hyvin tiheä ja varsin vaikeakulkuinen. Metsä on vihreä ympäri vuoden. Laavapohjainen maasto on sitä myöden varsin nilkkaepäystävällistä. Kasvusto on tiheää, ja puiden latvusto eritoten - taivasta ei juuri näy. Maaperä on lisäksi niin magneettista, ettei kompassillakaan ole juuri virkaa. Siksipä eksymisen riski on suuri, eikä ohjatuilta poluilta saa poiketa. Metsänvartijat - eli toisin sanoen ruumiiden etsijät käyttävät nauhoja, joita sitovat puiden ympärille eivätkä näin ollen pääse eksymään. Metsän laidalla ja polkujen lähtöpaikan läheisyydessä olevaa parkkipaikkaa seurataan, ettei pitkään paikoillaan seisseitä autoja ole. Koska mitä pidempään auto on ollut paikoillaan, sitä todennäköisempää on että omistaja on viimeiselle matkalleen lähtenyt. Metsän laidalla on myös kyltit, joissa itsemurhaa suunnittelevia kehoitetaan harkitsemaan toiseen kertaan tekojensa seurauksia ja jopa valvontakamerat, joista paikallinen poliisi pystyy kyttäämään potentiaalisia kandidaatteja.

Ruumiita etsitään metsiköstä viikottain. Jotkut löytyvät tuoreeltaan, jotkut vasta vuosien päästä. Ihmettelen sitäkin duunia, miten joku pystyy sellaista tekemään. Googlatessani erehdyin muutaman turhan rankan kuvan näkemään; tuskallisesti kuoleva ja pääosin mädäntynyt ruumis ei ole mikään hieno näky. Asia kävi herkälle mielelleni sen verran, että kuvat puskivat yöuniini. (Note to self: ihan kaikkea ei tarvitse netistä tarkistaa.)

Kuitenkin, asiaa tutkittuani, metsä alkoi herättämään minussa jonkinlaista vetovoimaa. Youtubeen videoita kuvannut kertoi metsää aavemaiseksi ja pahan tuntuiseksi, ja hänen piti todella pinnistää, ettei olisi lähtenyt paniikissa juoksemaan metsästä pois, päämäärättömästi eteenpäin. Useat eri kävijät sanoivat, etteivät aio sinne toista kertaa mennä, että metsässä oli jotain pielessä. Metsää on kuvailtu erittäin hiljaiseksi, joka on omiaan tuomaan pahaenteistä tunnelmaa. Luultavasti se on vain mielikuvitusta, joka väkisinkin alkaa varmasti laukkaamaan kun niitä polkuja tallaa ja tuntee metsän historian. Jos siitä ei olisi tietoinen, niin tuskin poikkeaisi kovinkaan paljon tavallisesta suomalaisesta metsäreissusta, jossa hyttyset pistävät niskaan ja hämähäkin seitti on naaman peittona puolet ajasta. Siltikin, metsä on päässyt kuuden parhaan joukkoon Creepiest places in the world -listalla.

Mutta onko se tavallinen metsä? Olen menossa Japaniin kuun lopulla. Ja aivan kuin huomaamattani, olen alkanut etsimään reittitietoja miten metsään pääsisi, jos haluaisi. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Liitteeksi vielä parinkymmenen minuutin dokumentti alueesta, jossa seurataan metsäntutkijan arkea. Ukko on varsin sympaattinen eikä aihetta romantisoida tai hehkuteta vaan käsitellään varsin arvokkaasti.