perjantai 15. lokakuuta 2021

725# Raasepori

 29.8.2021, Sunday, +17, Partly cloudy, Raasepori


Mutsi oli jo toista vuotta kärttänyt päästä tutkimaan Raaseporin linnaa. Tarkoitus oli ottaa myös Pp mukaan, mutta hän oli kesäloman pauloissa muualla. Mulla ja porukoilla oli ollut myös toisenlaisia suunnitelmia tälle viikonlopulle, jotka peruuntuivat sitten force majeurena. Päätimme sitten käydä toteuttamassa edes yhden retken pois taskilistalta.

Porukat tulivat hakemaan minua puoli yhdeltätoista. Yöllä autoa oli kuitenkin kohdannut pienimuotoinen onnettomuus, kun autotallin lamput olivat jostain syystä pudonneet auton päälle. Onneksi vammat keskittyivät lähinnä pirstaleiksi menneisiin lampunkuuppoihin.

Kesäsäät olivat jatkuneet huonoina, mutta onneksi tänään vaikutti kelit paremmilta, aurinkokin paisteli aina välillä. Faija otti ensimmäisen ajovuoron, hyvä niin kun en ollut ihan varma ajoreitistä. Muutenkin Länsiväylä on jäänyt minulle vähän vieraaksi. Pasilan ja Turunväylän kautta Kehä 2:lle ja siitä Hangon tielle. Sunnuntaiaamupäiväksi ruuhkaa vaikutti olevan oletettua enemmän. Ukon kärsivällisyyttä koettelivat tiellä kupeksineet hiturit.

Vähän ennen Tammisaarta käännyimme vasemmalle kohti Snappertunaa. Tämä tie oli mäkinen, mutkainen ja kapea, mutta asfaltin kunto oli kerrankin priimaa. Kyltit neuvoivat perille hyvin, se olikin hyvä juttu kun navigaattoriin oli lipsahtanut mikä lie osoite.

Linnan parkkipaikka oli lähes täynnä, mutta totuuden nimissä on sanottava ettei se kovin tilava ollutkaan. Bussilastillinen ihmisiä oli kuitenkin tullut juuri ennen meitä, mutta onneksi nämä jäivät opastetulle kierrokselle ja pääsimme heidän ohitseen. Parkkialueelta oli käveltävää nelisensataa metriä, matkalla piti ostaa liput erillisestä lipunmyyntitoimistosta, jonka olemassaolosta muistuteltiin useasti, sillä itse linnalla ei lipunmyyntiä ollut. Kukaan ei kysynyt lippuja, mutta kylteistä päätellen asiaa tarkasteltiin usein ja kärytessään olisi joutunut maksamaan vielä jonkunlaisen sakonkin. Aikuiselta karhuttiin 7€, eläkeläiset taisivat päästä hitusen halvemmalla.

Pieni parkkipaikka näin suurelle nähtävyydelle.

Vanha Volvo.

Lipunmyyntipisteen sijainnista mainostettiin useasti.

Täältä sai liput ja vessakin löytyi.

Kajakkeja oli (kaiketi) vuokrattavana.

Linnan porteilla vielä muistutus lipuista.

Ärsyttävä saksalaispariskunta kuppasi koko ajan edelläni; vaikka käännyin kannoillani ja lähdin täysin päin vastaiseen suuntaan niin ei mennyt kuin 10 sekuntia kun pariskunta taas pöljäili edelläni. Sama toistuu usein ruokakaupassa, oletteko huomanneet? Muuten ihmisiä oli jonkun verran, tietysti näin elokuun lopulla ei ole enää oikein kesäsesonki, joten väkeä on varmastikin ollut enempi kuukausi takaperin. Maskiahan nyt ei silti kukaan voinut käyttää...

Linna bygattu kalliolle.

Linna oli rakennettu 1300-luvulla, mutta oli hylätty jo 1500-luvulla, joten mikään kuuluisin linna ei ollut kyseessä. Sitä mainittiin rauniolinnana, mutta verrattuna Kajaanin vastaavaan niin tämähän oli hyvässä kunnossa. Ilmeisesti linnan valta-aikakaudella merenranta / pääsy merelle oli ollut täällä asti, mutta nyt ilmastonmuutoksen ja maan kohoamisen myötä paikasta oli tullut ns. kuivan maan linna. Toiseen torneista pääsi jopa kiipeämään, muurit olivat  yhtenäiset ja kattoakin oli uusittu. Porukat kun ovat niin kovin hätäisiä aina, niin vierailu jäi taas kovin lyhyeksi. Olisihan tuolla nyt vielä muutaman minuutin kierrellyt, mutta kun tiedän faijan "ei mitään kiirettä" -vakuuttelun (tarkoittaa, että mä menen jo, ja muidenkin olis hyvä lähteä ja sassia!).

Raaseporin linna.

Ennen meren rannalla, nyt tämä.

Silta yli vanhan vallihaudan.

Sisäänpääsy.

Sisäpihaa.

Lisää sisäpihaa.

Ahtaat oli kulkuovet.

Yläkerroksista löytyi mikä lie tanssilava.

Katonrajassa.

Ei mikään liikuntaesteisten paikka.

Näkymät yläkerroksista.

Linnaa vastapäätä oli punalautainen kippolalta vaikuttava rakennus Slottsknektens Stuga - Linnanvoudin tupa, mutta kyseinen pytinki oli kiinni. Varmaankin noudatteli sitä finne-mentaliteettiä, eli auki vain kesäisin, eli 1.6.-31.7. ja kun elokuu alkaa niin s'oon talvi ja silloin nähtävyydet pidetään kiinni. Harmi sinänsä, sillä siinä olisi voinut käydä jonkun suupalan nauttimassa. Lipunmyyntirakennuksessa oli onneksi vessat, jotka hämmästyttivät ainakin allekirjoittaneen siisteydellään. Arvosana linnalle 3/5.

Kippola oli kiinni, onhan talvi.

Kerrankin siistit vessat.

Palasimme autolle ja siirryin kuskiksi. Ajoimme ensiksi Tammisaaren satamaan, jonne jätimme auton. Lounasaika oli käynnissä ja hiukopalaa tartti saada. Kävimme ensiksi katsomassa Fyren-nimisen ravintolan tarjonnan. Paikka oli satamassa ja vaikutti hienolta. Tarjolla oli buffet; harmi vaan että paikalle oli osunut perhe joka yskiskeli koko ajan joten emme halunneet jäädä sinne. Kävelimme sitten satamaa ja tsekkasimme pari auki olevaa ravintolaa, mutta ne eivät osuneet oikein maaliin, sillä faija ei syö pitsaa. Knipan oli puolestaan kiinni. Valitsimme sitten rantakadun toisella puolella olevan Höijersin. Terassilla ei ollut tilaa ja sitä paitsi siinä oli mielisairas määrä mehiläisiä, joten menimme sisälle syömään (mehiläisiä riitti tosin sielläkin).

Satamassa oli kippola nimeltä Fyren.

Satama.

Muskelbååtti.

Knipan - kiinni.

Muita kippoloita.

Paikka oli siisti ja naistarjoilija oli ystävällinen. Mude tilasi vegeburgerin, faija arpoi tapaksien ja kalakeiton välillä päätyen jälkimmäseen tarjoilijan suosituksen vuoksi ja itse otin wieninleikkeen. Juomaksi sooda- ja tavan vettä ja alkoholitonta olutta. Ruuan tulemisessa kesti melko pitkään. Omasta annoksesta sanottakoon, että ranskalaiset olivat suolattu hyvin eikä leikekään pahalle maistunut, mutta olisin kaivannut hitusen muutakin vihreää kuin iän ikuista vesikrassia ja kahta oliivin näköistä vihreää palleroa jotka maistuivat kitkerältä. Anteeksiantamatonta on sen sijaan hius ruuassa, eikä se hius koostumuksen mukaan ollut kyllä minusta tullut. Siksi arvosanaksi ei voi antaa kuin 2/5.

Bistro Höijers.

Sapuska.

Palasimme autolle ja kiersimme vielä keskustan. Ihan kaunistahan täällä kyllä oli, ei siinä mitään, joskin paikka oli pieni ja varmasti ahdistava talviaikaan sekä oletettavasti kovin nurkkakuntainen. Ajoimme sitten takaisin valtatielle 25, ja lähdimme kotia kohti, joskin tällä kertaa menimme vaihtelun vuoksi Lohjan kautta takaisin Hesaan. Ihan mukava pyhäpäivän retkikohde. Sellainen 3/5.

lauantai 9. lokakuuta 2021

724# Nollamökit Isosaaressa

 13.8.2021-14.8.2021, +20, Partly cloudy, Helsinki

 
 Olin kuullut Isosaaren Nollamökeistä jo viime syksynä, joten kevään korvilla aloin jo suunnittelemaan "Mää-matkaa" kyseiselle saarelle. Mä olen ollut aikoinani 9 kuukautta armeijassa kyseisellä luodolla, joten siksi intressini paikkaa kohtaan ovat voimakkaina mielessäni. Nollamökit vaikutti ehkä hieman askeettiselta mutta riistohintaiselta majoitukselta joka oli vain näppärästi naamioitu ekologiseksi, koska käytännössähän se on vanerista tehty puuteltta. Mukavuudet olivat niukoissa kantimissa sillä täällä ei ollut vessaa, juoksevaa vettä eikä edes sähköä. Eikä ravintolapalveluita klo 16.30:n jälkeen.

Varauksen tein netin kautta jo toukokuun puolen välin paikkeilla, eikä silloinkaan saanut viikonlopulle varausta edes elo-syyskuulle. Myöhemmin kun tsekkasin varauskalenteria niin olivat myyneet koko kauden loppuun, vaikka mökkejä onkin seitsemän. Varaus sujui hyvin ja sain pinkoodin heti, eli ilmeisesti käytössä oli samanlainen jutska kuin Omenahotelleissa. Muuten olisin hieman kaipaillut lisäinfoa, nettisivuilla oli vähän huonosti tietoa saatavilla ja kun koitin kysellä sähköpostilla Nollamökeiltä niin vastasivat kyllä mutten tullut yhtään viisaammaksi. Olisivat edes kertoneet, että varsinainen infomeili tulee myöhemmin, paria päivää ennen varauksen alkamista. Siinähän nuo kaikki mieltä askarruttaneet käytännön asiat oli selvitetty. WC löytyisi saunalta, josta sai myös vettä. Erillistä varausta laivaan ei tarvittu, vaan viestiä / varausta näyttämällä pääsi laivaan ja mökin hinta (187€ / yö v.21) sisälsi kuljetuksen. Check in klo 13 (joten klo 12 laivalla kannatti lähteä Kauppatorilta) ja check out klo 10.30.

Mukaan pakkasin lakanat ja makuupussin, uimakengät, uikkarit, pyyhkeen, taskulampun, kynttilän, tulekset, vaihtokalsarit ja -sukat, power bankin, kameran, vettä 1,5 litraa, sipsejä, suklaata, säilykekebabin, kertakäyttöaterimet, lukon, hupparin, sadetakin ja -varjon. Laukku tuli silti täyteen ja tuntui painavan hemmetisti kun lähdin sen kanssa kohti Kauppatoria perjantaina yhdentoista maissa. Olin vielä suunnitellut jos olisin käynyt Stokkalla hakemassa pari futislehteä, mutta ei puhettakaan siinä kuumuudessa. Istuskelin hetken aikaa Senaatintorilla katsellen tympääntyneenä vanhaa työpaikkaani. Tuntui oudolta olla täällä; oliko siitä tosiaankin 15 kuukautta kun olen viimeksi ollut keskustassa? Väkeä ei ollut paljoakaan verrattuna vanhaan aikaan.

Taidehökötys Senaatintorin yllä.

Laivalaituri löytyi helposti Kauppatorilta, Suomenlinnan lautan ja Kolera-altaan väliltä. Isosaari-niminen alus tuli juuri parahiksi. Ihmisiä oli kerääntynyt jo jonkun verran kyytiä odottamaan. Sisään paattiin pääsi tosiaankin näyttämällä viestiä puhelimesta. Lippuja myytiin kyllä paikan päälläkin, joten ei sinänsä olisi ollut hätää. Menin takakannelle, mietin olisiko pitänyt ostaa kippolasta jotain mutta jätin väliin, ei oikein tehnyt mitään mieli.

Paatti tulossa Kauppatorin laituriin.

Kaunista päivää kelpasi lähteä viettämään merille.

Sit matkaan.

Laivamatka oli aika masentava. Maskia käytti 3/27 ihmisestä ja tulivat niin iholle istumaan, että erään pariskunnan ohjasin toiseen vapaana olleeseen pöytään. Keskityin kuvaamiseen ja hetken päästä huomasin olevani jonkun röhönaurua ja nousuhumalaa huutavan kaljoittelukoplan keskellä. Eihän se auttanut sitten kuin lähteä yläkannelle, jossa oli onneksi vähän väljempää. Keskityin sitten katselemaan maisemia; matka kesti 45 minuuttia. Hiukan tuuli, mutta ei saanut näin isoa laivaa keinumaan. Eikä tullut edes kylmä.

Suomenlinna ohitettiin länsipuolelta.

Shutter island näkyvissä.

Ärsyttävä kaljarevohka pilasi merimatkan.

Perille päästyä kaljasakki kupeksi edelleen edelläni. Olivat menossa pelaamaan golfia Isosaaren ysireikäiselle kentälle. Onneksi se golf-ilmoittautuminen oli melkeinpä heti laiturialueen päätyttyä, ja pääsi näistä ukoista eroon enkä nähnyt niitä enää sen jälkeen. Kävelin ohi vanhan sairastuvan; laitoin merkille, että oven eteen oli kasvanut valtavan kokoinen puu joka oli toki nököttänyt samalla paikalla kun viimeksi kävin neljä vuotta sitten täällä, mutta näytti nyt kasvaneen myös leveyttä. Jatkoin kohti kasarmia, mutta saunan kohdalla tiesin Nollamökkien olevan jo lähellä. Mulla oli varattuna mökki nro 1, mutta en ollut ihan varma onko se saunan vieressä vai kaukaisin niistä. Se oli kuitenkin lähinnä saunaa. Asia ehkä harmitti aluksi, mutta myöhemmin osasin arvostaa saunan - ja wc:n - läheistä sijaintia. Mökki oli istutettu rantahietikolle, vesirajaan ei ollut montaakaan metriä. Hanhilauma hengaili mökkien ympärillä, mutta ne vaikuttivat aroilta; kyyristyin katselemaan yhtä joka hetken aikaa epäröityään pudotti ruokansa nokasta, kaakaisi ja lähti pakenemaan. Vähän jännitti aukeisiko ovi pin-koodilla, mutta ei syytä huoleen, avautuihan se. Mökki oli yhtä pieni kuin kuvissakin mutta olin varautunut siihen ettei montaa neliötä olisi luultavasti käytössä; kaksi sänkyä, "eteisessä" pieni kaasuliesi (en käyttänyt). Huone oli siivottu hyvin, joskin ruskea matto vähän arvelutti, sillä siinä oli iso tahra + näytti muutenkin likaiselta (siivous oli toinen huolettanut asia, oliko tosiaan niin, että huoneen kondis riippui edellisen asukkaan siivoushaluista - näin ainakin ohjeistuksen perusteella, mutta en tiedä tsekattiinko asiaa mitenkään). Vuode ja bed linensit vaikuttivat hyviltä ja tahrattomilta; nukkumatyyny oli Ikeasta mutta koristetyynyt lienivät Marimekkoa. Jokaisella mökillä oli lisäksi oma kanootti, mutta tuskin osaisin käyttää sellaista ja löytäisin itseni nopeasti laivareitiltä tai Tallinnasta, pää alaspäin. Laskin repun säkkituolille ja räpsin pakolliset kuvat kunnes kaksi uteliasta naista tuli yytsäilemään mökkiä ja kyselemään miten tällaisen saa käyttöön. Kerrottuani olennaisen naiset toivottelivat hyviä yöunia (?). En kuitenkaan ajatellut vielä meneväni yöpuulle, mutta äiteen viisas neuvo on, että kannattaa aina ensimmäiseksi valmistaa vuode, kun väsymys saattaa iskeä sitten nopeasti - ja toisaalta se on muutenkin varmaan helpompi suorittaa nyt kun oli vielä valoisaa. Voi olla, että petasin sängyn "väärin päin" kun laitoin pääpuolen ovelle enkä ikkunaa vasten, mutta nyt näkisin mielestäni paremmin merelle. Ja siks toisekseen, eikös vain kuolleet laiteta nukkumaan pää kohti pohjoista, ainakin jos uskomme itämaan uskontoja?

Laiturialueen vartiokoppi oli tullut inttiaikana tutuksi.

Tätä kylttiä ei tainnut olla armeija-aikanani.

Puu oli kasvanut vanhan sairastuvan eteen.

Neljä vuotta aiemmin...

Sauna.

Oma mökkini.

Kompaktit sisätilat.

Säkkituoli oli ainoa istuin.

Pientä astiastoa oli.

Sisälämpöä piisasi.

Vuoteen sijasin ensimmäiseksi.

Ja asettauduin muutenkin taloksi.

Mökki rannalta päin kuvattuna.

Lautta lähti takaisin Hesaan.

Fengshuit sikseen. Kello oli hieman yli yksi. Upseerikerho oli auki puoli viiteen, ja siellä oli muutamia ruokalajeja valittavana. Mikään kauhean kova nälkä minulla ei vielä ollut, mutta parempi varmaan syödä varastoon, kun seuraavaan vuorokauteen ei saisi mitään kunnon safkaa. Syönnin jälkeen voisi sitten käydä yytsäilemässä rennommin mestoja kun ei tarvitsisi kytätä kelloa. Mökin ovi oli vähän turvoksissa alareunasta, se piti potkia kiinni. Pin-koodilukko surahti kiinni (en tiedä miten se toimi sähköttömässä mökissä; mökin toisella sivulla oli kyllä jonkunlainen aurinkopaneeli, joka varmaankin keräsi pienesti virtaa), mutta koska en ollut varma oliko kaikilla mökkiläisillä sama pin-koodi niin käytin erillistä munalukkoa myös.

Upseerikerho oli lauttarannan lähellä, punainen tönö jossa oli viihtyisä terassi. Ihmisiä oli jonkun verran, mutta täällä pystyi pitämään turvavälit hyvin. Koska oli aurinkoinen ja lämmin ilma niin päätin syödä ulkona. Ruuat tilattiin sisältä; otin pastalihapullat ja oluen, hinta 25,50€. Ei mikään halpa, mutta ymmärtäähän sen tällaisessa paikassa. Myyjä oli vähän karskin näköinen mutta ystävällinen. Sieltä sai sellaisen lätkän joka värisi kun ruuan sai hakea. Edellisellä asiakkaalla se pärisi kunnolla, mutta mulla kuului vain yksittäinen vaimea piippaus enkä ollut varma oliko se ollut merkkiääni. Menin sitten kuitenkin pienen jahkailun jälkeen katsomaan sisältä ja ruokani oli valmis, ilmeisesti merkintantovehkeessä oli virta loppumaisillaan. Ruoka-annos oli suht kookkaan näköinen. Ensimmäinen tuulenpuuska nappasi annoksen päälle kyhätyn vesikrassikeon mennessään - mutta syökö kukaan niitä edes koskaan muutenkaan? Muuten ruoka oli oikein maukas, lihapullat olivat hyvät, kuten pasta ja -kastikekin. Ihan tuli hyvä mieli tätä syödessä. Annan kuitenkin arvosanaksi vain 4/5, sillä oluttuopin koko oli vain 0,4 litraa ja sellainen huijaus on anteeksiantamatonta.

Punainen upseerikerho.

Ruoka oli hyvää eikä olutta ollut riittävästi.

Terassilla piisasi tilaa.

Sen jälkeen lähdin kävelemään. Päätin oikaista rantahietikon kautta mikä ei ollut kovin viisasta, sillä olin pian huomaamattani keskellä golf-väylää. Onneksi kaljakööri ei ollut kyseisellä väylällä sillä hetkellä. Rannalla oli muutamia ihmisiä ja näin pari uimariakin + vedessä leikkivän koiran, joten laitoin harkintaan josko itsekin kävisi myöhemmin pulahtelemassa. Kävelin ensiksi kasarmille; se näytti sellaiselta kuin oletinkin. Toisin kuin sairastupa, ränsistynyt kasarmi oli pitänyt pintansa melko hyvin neljän vuoden takaiseen visiittiin verrattuna. Vanha lipputanko oli vielä pystyssä, joskin lipunnostoalueelle oli kasvanut valtava pensas - jopa puu, jos minun sallitaan niin sanoa. Lipputangossa oli vielä homeen syömä narukin jäljellä. Mietin, onkohan nyöriä vaihdettu kertaakaan viimeisen 23:n vuoden aikana, jolloin minäkin jouduin usein aamuisin vetämään lippua salkoon ja käpistelemään kyseistä nyöriä. Kävin yytsäilemässä sisälle niistä ikkunoista mistä pystyin katsomaan. Sisällä ei mitään. Muistan kuitenkin melko tarkkaan, mitä oli missäkin huoneessa. Kokeilin tietysti kaikki ovetkin läpi mitä eteen tuli, jos olisi päässyt sisään, mutta sellaisesta ei puhettakaan. Neljä vuotta sitten röökikatos oli vielä olemassa, mutta nyt sen oli metsä nielaissut. Toisesta suunnasta lähestyttäessä harmaan peltikatoksen vielä erotti, mutta en viitsinyt mennä sen tarkemmin ryönimään, sillä saaristossa on niin jumalattomasti punkkeja eikä tapaaminen borrelioosiadvokaattien kanssa kauheasti kiinnostanut.

Kasarmi.

Kasarmi takaata.

Sivusta.

Röökikatos oli kadonnut näkyvistä.

Röökikatos 4 vuotta aiemmin.

Jatkoin matkaa Rikama-saliin, jonka me varusmiehet tunsimme ruokalana. Sekin oli kiinni, viimeksi pääsi edes tuulikaappiin. Vaikka kävin täällä inttiaikana varmasti satoja kertoja niin asia oli yhtä arkipäiväinen kuin vaikkapa vessassa käynti, eikä mielen syövereihin ole jäänyt montaakaan vierailukertaa. Alokasaikana ruokalan edessä meitä toisinaan hyppyytettiin tekemään jotain (esim. mennä kyykkyyn), ja nopeimman taisteilijan rivi pääsi ensimmäiseksi syömään. Jouluaattona meillä oli jouluaterian aikoihin tupakaverini kanssa merivartiovuoro ja kävimme myöhemmin syömässä kaksistaan sen mitä jäljelle oli jäänyt autiossa salissa. Niin ja sitten kerran oli joku typerä juhlajuttu jossa oli jaettavaksi kaakku / pöytärivi, eikä pöydän päässä ollut kapiainen halunnut leikata ensimmäistä palaa vaan määräsi minut siihen. Mutta muuten, lähes kaikki pyyhkiytynyt mielestä.

Ruokalan seinistäkin oli alkanut maali hilseilemään.

Seuraavaksi suuntasin ampumaradalle. Saaren keskiosassa oli vedetty viimeksi metsä matalaksi, mutta oli alkanut kasvamaan uudelleen ja vauhdilla. Isommat kuusipuut olivat edelleen pystyssä, ja loivat synkeän varjon metsikköön, jonne ei tosiaankaan tehnyt mieli mennä. Sellainen omalaatuinen haju täällä oli vielä; koostui maaperästä ja varmaan meren läheisyyskin vaikutti. Itämeressä oli selvä omalaatuinen hajunsa, joka ei välttämättä miellytä minua. Annan 3/5 arvosanaksi Itämeren hajusta. Ampumaradalle johtava hiekkatie oli kaventunut entisestään ja vieressä olevat pensaikot yrittivät vimmatusti vallata lisää tilaa. Tien vierustalla oli sinne tänne pystytetty katulamppuja, mutta mietin mahtoivatko ne enää olla käytössä - ja jos olisi niin mitä järkeä siinä olisi. En muista oliko ne käytössä inttiaikana, todennäköisesti. Ampumaradan vieressä oli kota; silloin kun minä olin täällä niin ei ollut kotaa, mutta jonkunlainen nuotiopaikka siinä oli silloinkin jossa talvisin hytistiin kun odoteltiin omaa räiskintävuoroa. Itse ampumakatoksen sivuseinä oli romahtanut, todennäköisesti aika hiljattain, mutta muuten kompleksi oli pystyssä, eikä pienen kopin ikkunoitakaan oltu hajoitettu. Kuusimetsä oli kasvanut yhdeksässä vuodessa maalitaulujen ja ammunta-alueen väliin. Jotkut kertoivat löytäneensä hylsyjä täältä, mutta muistan lukeneeni, että alue oli siivottu enkä pitänyt todennäköisenä, että löytäisin mitään jos lähtisin maata kuopimaan. Puolen välin paikkeilla oli toinen ampumapaikka, joka varmaankin oli siivottu vähän huonommin, mutta tuskin sieltäkään mitään löytyisi ilman metallinpaljastinta. Ja lisäksi paikka oli kasvanut niin umpeen että maalitaulualuettakin oli mahdoton tunnistaa. Ehkäpä se oli jopa peitetty ja maa käännetty kun alue oli hylätty. Maalitaulualueen päältä pääsi kuitenkin kävelemään rantaan, jonne menin. Meren kohina oli kuulunut pitkälle, ja kävin tsekkaamaassa millaiset aallot täällä oikein oli. Meri oli upea; pientä kiveä mutta niin rauhaisaa. Muutamia purjeveneitä sekä isompia risteilyaluksia näkyi. Taivaanrannassa näkyi tummia pilviä joista valui vettä mutta oletin tuulen kuljettavan pilvet pois sivuummalta. Kiipesin isommalle kivelle ja ajattelin hetken istuvani siinä mutta samoin tein soi puhelin. Ajattelin sen olevan töistä, mutta tuulen vuoksi mulla oli vaikeuksia kuulla yhtään mitään. Lopulta ymmärsin, että soittaja oli Nollamökeistä, ja asiana oli, että oli nousemassa myrsky ja huominen reittiliikenne oli peruttu mutta järjestävät kuitenkin paluukuljetuksen noin kello 11, jolloin pitäisi olla laiturialueella. Vastaanottaja ei taas kuullut mitään mitä yritin sanoa ja lopulta puhelu katkesi. Myöhemmin tuli vahvistuksena whatsapp-viesti, jossa neuvottiin / käskettiin olemaan seuraavana päivänä klo 11 laiturialueella.

Tie ampumaradalle.

Kota nuotiopaikalla.

Ampumakatos. Tästä tuli aikoinaan räiskittyä.

Metsä oli kasvanut ampumaradan eteen.

Maalialueelta lähti pieni polku rantaan.

Isosaaren länsirannalla.

Koitin seurata pientä polkua eteenpäin, en tiennyt minne se olisi vienyt, mutta lopulta päätin hylätä idean kun polku oli kasvanut umpeen enkä edelleenkään halunnut haalia itseeni punkkeja. Mulla oli farkut ja alla sukat rullattu puoleen sääreen, mutta kuitenkin pelkkä t-paita ja ne viheliäiset pääsevät iholle kyllä mistä vain. Palasin ampumaradalle. Taivaalta tihutteli vähän vettä ja päätin hetken istuskella ampumakatoksen suojissa. Muutaman kerran jyrähteli ukkonenkin kauempana, mutta se oli kaukana mantereella, ja vähäinen tihkusadekin loppui nopeasti. Ainuttakaan ihmistä en ollut sen jälkeen nähnyt kun olin lähtenyt upseerikerholta. Täällä sai tosiaan pyöriä ihan omissa oloissaan, ja tuntui hullulta ajatella että oli kuitenkin Helsingissä, kaupunginosan nimi oli Ulkosaaristo. Eikä täältä ollut mahdoton matka Suomen ulkorajallekaan; Helsingin kasuuni oli muistaakseni 18 km:n päässä joka toimi rajapyykkinä. Muistin joskus intissä ollessani istuneeni näillä samoilla kivillä, eikä olisi voinut silloin kuvitellakaan tulevani tänne joskus istuskelemaan yksin vuosikymmeniä myöhemmin. Jotenkin mieli ei taivu sellaisiin tulevaisuuskuviin.

Kävelin kohti Rikaman merivalvonta-asemaa. Matkalla oli punavankien muistomerkki. Niitä tuotiin tänne vankileirille vapaussodan aikoihin, ja kuolivat sitten nälkään ja sairauksiin. Paska tsägä siinä mielessä, sillä jos olisivat syntyneet sata vuotta myöhemmin olisivat voineet käydä nauttimassa lihapullapastan upseerikerholla ja olisi ollut hyväksyttävää kannattaa sosialismia, vaikka tietysti kulkutaudit olivatkin edelleen riesanamme. Rikaman merivalvonta-asema oli aidattu - kuten niin moni tykki & ylläpidetty sotilasvarasto - joten tarkastelu piti suorittaa etäisyyden päästä. Kasemateista kaikki mielenkiintoiset ovet olivat lukittu; inttiaikoina metsäleirien aikaan oli juhlaa jos pääsi näihin homeisiin ja kolkkoihiin kasematteihin joskus yöksi, aina se telttamajoituksen ja kipinämikon hommat voitti.

Muistomerkki.

Puhelimeni akku oli alkanut vetelemään viimeisiään, joten piti suunnitella kävelyreittinsä sillä tavoin, että sai napsittua kuvat bunkkereista ja saaren etelärannalta vielä, ennen kuin palaisin takaisin mökkiin (mulla oli power bank onneksi mukana). Hyppelin hetken rantakallioilla ja nautin tuulesta ja meren kohinasta ja ihmisettömyydestä. Muutama polku olisi kiinnostanut käydä vielä läpi, mutta olin kävellyt jo kuusi kilometriä skutsissa parin tunnin ajan, joten halusin pitää pienen lepotauon ja palasin sitten mökille lataamaan akut ja itseni.

Rikaman merivalvonta-asema.

Kasematteja ja tykkilöitä.

Varovainen piti olla.

Tykin sisältä.

Käynti toisen tykin sisään.

Bunkkeri ja aseteline.

Luultavasti olen ollut täällä ennenkin "yökylässä".

Eteläkulma Isosaaresta oli aidattu.

Aidan takana oleva kanuuna. Mahtoiko olla jopa toimiva?

Aaltojen siloittamaa kalliota ja pieniä hiidenkirnuja.

Erikoinen kivimuodostelma.

Meri hieman hotsitti; pohjoisrannalla aallot olivat minimaaliset ja kutsuva hiekkaranta, niin mietin olisiko uiminen mahdollista. Kävin ensin mittaamassa veden lämpötilan; se oli rapiat 19 astetta, joten uiminen olisi kyllä mahdollista. Kävin vaihtamassa uimakamppeet päälle eli uikkarit ja uimakengät. Saunan yhteydessä oli laituri, joten kävin ensin uimassa siitä. Portaat olivat sellaisen vihreän levän (ahdinparta?) peitossa mitä Itämeressä aina on mutta uimakengät jeesasivat tässä asiassa. Vesi ei tuntunut pahalta, ei lainkaan sellaiselta kuin Ahvenanmaalla, vaan tarkeni uida ihan hyvin. Nousin tikkaat ylös ja kävin uimassa vielä rannan puolelta. Aikamoisia kiviä oli rannassa, joten ilman uimakenkiä uiminen ei olisi ollut helppoa (näin myöhemmin illalla kyllä sitkeitä yrittäjiä).

Tarpeeksi lilluttuani ja levän hyväiltyä nilkkojani palasin mökille vaihtamaan vaatteet ja lähdin vielä uudelle kävelyretkelle. Upseerikerho oli jo kiinni ja golfaritkin olivat varmasti jo poistuneet, joten saari tuntui entistäkin hiljaisemmalta. Menin kohti torpedoasemaa, en ollut käynyt siellä koskaan, en edes inttiaikanani. Hämmästyin kuin matkalla tuli vastaan mieskopla, olivatkohan tulleet tänne omalla veneellä. Hetken päästä vastaan taapersi hanhilauma jossa ilmeisesti joukon alfauros alkoi päälliköimään, mutta sihistyäni sille niin kuin olen kissen nähnyt tekevän tämä hämmästyi ja kääntyi kantapäillään ja lähti ryhmineen sivuummalle. Onneksi niiden poikaset olivat jo isoja ja puolustushalukkuus niillä dropannut, sillä muuten hanhi veisi kyllä voiton minusta. Saavuin lopulta sääaseman tienoille, mutta alue oli aidattu ja portti kiinni, ja portin pielessä kyltti, jossa sanottiin, että pääsy vain ohjatuilla opaskierroksilla klo 11. Joten se siitä sitten. Harmitti kyllä melkoisesti. Kävelin sitten kallioita pitkin kohti Pirunpeltoa. Matkalla näin englantilaisen sotilaan haudan. Tarinan mukaan häneltä oli ammuttu pää veks tykillä. En tiedä mahtoiko täällä kummitella jossakin päätön sotilas, todennäköisesti.

Varoituskyltti.

Torpedoasemalle ei päässyt :(

Englantilaisen hauta.

Tuuli tuntui selvästi yltyneen ja aallot suurentuneen. Kävelin rantakiviä pitkin kohti etelää. Muistelisin, että meillä oli ollut täällä joskus tykkisulkeiset, se vasta oli ollut paskamainen ohjelmanumero. Meitä oli siinä noin kymmenkunta, ja jokaiselle taistelijalle oli annettu jokin tehtävä ja jos joku ei muistanut tehtäväänsä niin taisteilijan vieruskaverit saivat kantoonsa kymmeniä kiloja painavia osia ja sitten juostiin jonkinlainen lenkki. Se jos mikä meni tunteisiin. Toinen pieni merenlahti toi muiston puolestaan vesistöylityksestä. Siinä kahlattiin kaulaa myöten lahden läpi, aseita kannateltiin pään yläpuolella ja sitten olikin mukavaa pyöriä niissä märissä vaatteissa. Jessus sentään.

Intissä mentiin tämän suon yli niin että heilahti.

Yksinäinen creepy grilli kummastutti.

Pettymykseksi melkein kaikki tykit olivat aidattuja, en tiedä mahtoiko ne olla jollain lailla vielä toimintakuntoisia ja siksi ne olivat suojeltuja. Täällä oli myös tutka-asema; en muista aiemmin nähneeni sellaista mutta ehkäpä sekin on täällä ollut aina ja olen vain sen sittemmin unohtanut. Pirunpellon kivikkoa ihmettelin aikani, joku oli kyhännyt parista lankusta penkin, siinä oli ihan mukava istuskella hetken aikaa. Palasin sitten tutka-aseman ohi ja kiersin katsomassa kasematit. Ovet olivat lukittu lähes kaikkialta. Muutama ovi oli jätetty auki, mutta mulla ei riittänyt pokka lähteä katsomaan minne ne olisivat vieneet, vaikka iPhonessa jonninlainen taskulamppu olikin. Kello oli kuitenkin jo yli seitsemän, ja fundeerasin jos olisi mennyt saunaan puoli kahdeksalta, joten lähdin palailemaan takaisin mökille päin. Matkalla vastaan luikersi pieni rantakäärmeen poikanen, näin kaukana rannasta. Vaikka yleensä skagaan kärmeksia ja jopa inhoan niitä, niin tämä oli melkoisen söpö. Se kuitenkin katosi ennen kuin sain puhelimen kaivettua esiin, enkä ole varma sainko goprolla sen taltioitua.

Pirunpelto.

Unohtamani tutka-asema Pirunpellon kupeessa.

Lisää kasematteja.

Creepy.

Vanha valvonta-asema. Things with faces.

Melko hyvin säilynyt vanha skapparien rivitalo.

Videokuvasta napattu still-kuva kärmeksen poikasesta.

Kävin mökillä vaihtamassa uikkeen, pyyhkeen, pesuaineen ja uimakengät. Naisten saunavuoro oli ollut klo 18.30 - 19.30, jota seurasi äijien saunavuoro. Vähän arvelutti, jos paikalla olisi paljon porukkaa niin jättäisin menemättä kun en tiedä miten korona leviää saunaolosuhteissa. Yllätys oli kuitenkin melkoinen kun saunassa oli aivan hiljaista. Laiturialueella oli ollut lappu, missä kerrottiin yleisösaunan olevan peruttu koronan vuoksi, mutta saunalla oli lisäplakaatti ilmoittamassa, että se oli lämmitetty Nollamökkiläiselle. En tiedä oliko se sitten syynä, mutta sain saunoa koko kolmevarttisen yksikseni. Löylyhuone oli erilainen kuin olin muistanut; kaksi isoa kiuasta ja mitähän väkeä sinne olisi mahtunut, ainakin parikymmentä. Pesuhuoneen muistan jotenkuten. En tosin armeija-aikanani käynyt täällä jostain syystä kuin pari kertaa, heti ensimmäisenä viikonloppuna ja sitten kerran kesken jotain metsäleiriä, kun skapparin mielestä haistiin niin pahalle ettei meidän kanssa voinut elää. Ehkä saunavuoro oli silloin vain sunnuntaisin, en tosiaan pysty muistamaan. Nyt sain kuitenkin nauttia täysin rinnoin saunasta ja omasta yksinäisyydestäni. Uiminen oli myös 5/5.


En muistanut kiulun kuvia entuudestaan.

Still-kuva pukkarista.

Pesuhuone.

Saunasta pääsi kipaisemaan näppärästi myös uimasilleen.

Saunan jälkeen loikoilin vuoteella, surffasin netissä, katselin auringonlaskua ja join hieman mukanani ollutta taskulämmintä Jallua lohduttautuakseni äkisti iskeneeltä yksinäisyyden tunteelta. Kävin tekemässä kolmannen kävelylenkin illan hämärtyessä; autiot ja hylätyt paikat ovat muutenkin jotenkin aavemaisia, saati tällainen paikka jossa on delannut niin paljon väkeä. Pieneksi pettymyksekseni ei tuntunut yhtään pelottavalta. Enkä nähnyt sitä päätöntä englantilaistakaan. Kävin katsomassa vielä sulkeiskentän joka oli jäänyt minulta aiemmin väliin. Siellä oli muutamia telttakuntia valmistamassa itselleen illallista.

Iltakävelyllä.

Vanha sulkeiskenttä.

Joku muukin uskaltutui melkein uimasilleen.

Aurinko rupesi laskemaan.

Hesan valot horisontissa.

Iltamerinäkymä mökistä.

Mökkirivistö valmistautui yöpuulle.

Puoli yhdeltätoista viimeinenkin valonsäde oli kadonnut taivaanrannasta. Sain vastauksen aiemmin mieltäni kaihertaneeseen katulamppuasiaan; ne eivät syttyneet. Pistäydyin vielä tekemässä säkkipimeässä kävelyn laiturialueelle, mutta taivas oli vetäytynyt pilveen eikä tähtien loistosta ollut tietoakaan. Söin hieman sipsejä ja suklaata kynttilänvalossa ja kiusasin taskulampun valolla lasin toisella puolella verkkojaan punovia hämähäkkejä mutta mitään sen järkevämpää tekemistä en keksinyt joten painuin yöpuulle melko pian yhdentoista jälkeen.

Yökävelyllä.

Vaivuttuani hermostuneeseen uneen nukuin ensi alkuun paremmin mutta sitten heräilin koko ajan eikä aamu meinannut koittaa millään. Olin ajastunut herätyskellon viideksi; jos olisi ollut kirkasta niin olisin käynyt katsomassa miten aurinko nousee merestä. Nyt siihen ei ollut kuitenkaan tarvetta, sillä harmaa ja paksu pilviverho oli taivaankannen suojana. Sisälämpötila oli laskenut päivän +32 asteesta yhdeksääntoista, mutta makuupussissa tarkeni vielä. Jatkoin sitten torkahdellen kahdeksaan asti kunnes nousin ylös ja kävin vähän laiturilla yytsäilemässä aamua. Hanhet, sorsat ja muut isot vesilinnut sukivat itseään huolellisesti ja alkoivat sitten uusiounille. Minäkin menin vielä pehkuihin vähäksi aikaa, vaikken unta saanutkaan.

Aamu valkeni elokuussa vielä nopeasti.

Vesilintuja ja pilvistyvää keliä.

Puoli kymmeneltä söin aamiaiseksi samaa mitä illalliseksi: sipsejä ja suklaata. Kävin vessassa, joku nainen oli linnoittautunut sinne ikuisuudelta tuntuvalta ajaksi. Poistui sitten lopulta sähköhammasharja mukanaan. Purin vuoteen, pakkasin kamat ja koitin siivota parhaani mukaan, mutta harjalla ja rikkalapiolla nyt ei ihmeitä saanut aikaan. Vein roskat veks, join vesipullosta sen minkä join ja kaasin loput mäkeen. Mulla oli ollut mukanani 1,5 litran vesipullo; saunalta saatu vesi olisi ollut kuulemma juomakelpoista, mutta jäi nyt tällä kertaa testaamatta millaisen vatsataudin siitä olisi saanut. Puoli yhdeltätoista laitoin oven viimeisen kerran kiinni ja menin laiturille odottelemaan poiskuljetusta. Sellainen piti olla n. kello 11. En ollut edes ensimmäinen odottelija. Laiturille ei tuullut juurikaan, mutta saaren ympäriltä kuului valtava humina ja kohina, joten kyllä sen tiesi, että jonkunlainen myrsky oli päällänsä.

Vaikka reittiliikenne oli tältä päivää peruttu, niin odotin samaa laivaa saapuvaksi Helsingistä millä tulimme, mutta sen sijaan laiturille tuli pieni venetaksi joka oli ollut jo valmiiksi Isosaaren satamasta. Meitä oli 15 matkustajaa; nollamökkiläisiä suurin osa mutta pari telttaporukkaa, jolla ei ilmeisesti ollut paluulippua hankittuna valmiiksi. Mahduimme kuitenkin kaikki samaan kippoon, mutta jouduimme istumaan kuin sillit suolessa. Kaikki käyttivät sentään tällä kertaa kuuliaisesti maskeja, vaikken sinänsä niiden tehoon uskonutkaan. Mutta ei auta kuin toivoa parasta, ettei kukaan koronalinko lukeutunut tähän sakkiin. Veneessä ei muutenkaan tunnelma ollut ilolla pilattu; kaikki näyttivät väsyneiltä ja synkiltä. Lisäksi vene kuhisi toinen toistaan suurempia hämähäkkejä, jotka punoivat pirullisia seittejään ja välillä laskeutuivat tutkailemaan ihmistä turhankin läheltä: olisiko tästä kenties syötäväksi? Positiivisena puolena, että vene piti melkoista vauhtia eikä matka ollut niin pomppuinen kuin etukäteen ajattelin, toisaalta meillä oli myötäaallokko. Vasta-aallokkoon mentäessä meininkikin olisi voinut olla eri. Kauppatorille kesti n. 35 minuuttia.

Paluumatka alkoi.

Pienen veneen ahtaat sisätilat.

Isoa laivaa ohittamassa.

Perillä Kauppatorilla.

Kotiin pääsin melko mukavasti, metrokin tuli heti ja laukusta oli lähtenyt pari kiloa pois veden ja eväiden jälkeen. Olo oli kyllä likainen, väsynyt, nälkäinen ja vessahätäinen, aivan kuin olisi ollut pidempäänkin metsäreissussa, joten henkilökohtainen huolto teki eetwarttia. Minusta on tullut aivan liikaa mukavuudenhaluinen, mutta minkäs teet. Kaiken kaikkiaan reissu oli oikein onnistunut, Nollamökkien järjestelyt toimivat myrskystä ja reittiliikenteen perumisesta huolimatta, ja sain sen mitä lähdin hakemaan ja ehkä bonuksena vielä oman saunavuoron. Arvosana reissulle 5/5.