maanantai 28. syyskuuta 2020

694# Koli, 5

20.8.2020, Thursday, +22, Clear, Heinävesi

Havahduin yöllä pihalta kuuluvaan sateen ääneen, mutta kyseessä taisi olla onneksi vain pieni kuuro. Kahdeksan jälkeen kun nousin niin sade oli jo loppunut mutta ei ollut täysin aurinkoista. Edellispäivänä oli jäänyt soutuveneen testaus väliin, ja tänään oli lähtö mökiltä, joten piti käydä sitten aamiaisen jälkeen vielä tekemässä souturetki Savijärvellä. Pp hoiti soutamisen, minun velvollisuus oli nauttia kyydistä. Olen viehtynyt ajatukseen jossa nainen soutaa ja mies istuu veneen perässä juomassa olutta, tästä voisi maalata vaikka jonkin maalauksen. Näin aamuaikaan ei kehannut olutta vielä juoda joten oli tyytyminen pelkästään mielikuvaan. Ihan jees veneretki silti oli.

Aamuinen Savijärvi.
Mökkirantamme.


Sitten oli aika laittaa kamat kasaan ja pakata auto. Vaihtaa verkkarit farmarihousuun, kuten laulussa sanotaan. Pp oli vähän siistinyt paikkoja, mutta olimme eniveis päättäneet ottaa loppusiivouksen, omistajanainen velotti siitä 70€. Aika hinta, mutta olisihan siinä ollut työtäkin, ja kun laaduntarkkailu on kovin yksipuolista niin pahimmassa tapauksessa olisi joutunut siivoamaan ja (!) maksamaan loppusiivouksen hinnan. Kirjoitimme muutaman rivin mökkikirjaan, suljimme ovet ja sanoimme heipat mökille. Kävimme palauttamassa avaimet omistajalle ja maksoimme siivouslaskun. Sen jälkeen auton nokka kohti lounasta (ilmansuunta), olimme nimittäin suunnitelleet ajavamme kiertoreittiä pitkin takaisin Ruokolahden mökille. 40 kilometrin mutkalla pääsisimme bongaamaan Valamon luostarin. Pienen risaamisen jälkeen ajoimme Polvijärvelle ja siitä etelään päin Joensuu-Kuopio -valtatielle josta käännyimme Varkauden suuntaan, kunnes saavuimme Heinäveden puolelle. Matkaa Kolilta Vanamon luostariin oli reilut 100 km.

Ajoimme auton parkkiin. Edellämme ollut lesbopariskunta kävi portilta vaihtamassa shortsit housuiksi, emme olleet varma huomautettiinko heitä säädyttömästä pukeutumisesta vai oivalsivatko asian iteksiin. Portilla ollut nainen toivotti meidät tervetulleeksi, esitteli kartasta tilukset. Kävelimme yli satavuotiasta kuusikujaa pisin alueelle, jossa ensimmäisenä oli uusi kirkko. Katolla kultainen kupoli. Kirkko oli sisältä yllättävän hieno, paljon semmoista ortodoksikamaa seinillä ja eksoottinen suitsukkeen tuoksu. Munkkihenkilö kiillotti hiki päässä kynttilän pidikkeitä. Turisteja oli kourallinen.

Valamon luostarin portti.
"This place needs Jesus."
Uusi kirkko.
Uusi kirkko sisältä.
Veistämistä on riittänyt.


Kiertelimme sen jälkeen tiluksilla. Pistäydyimme vanhassa kirkossa, joka ei ulkoisesti muistuttanut kirkkoa ensinkään, sisältä toki kyllä. Sieltä kuului niin pahaenteinen koronayskä, että päätimme tsekata tämän myöhemmin uudelleen. Istuskelimme hetken penkillä, kävelimme sitten alas "satamaan" jossa ihmettelimme hetken aikaa laiturialuetta. Teimme sitten vielä kierroksen tilusten ympäri, ja menimme Trapesa-ravintolaan, jossa tilasimme munkkikahvin, suklaata ja munkkien tekemää viiniä, jotka nautimme lämpimällä ja aurinkoisella terassilla. Sen jälkeen pistäydyimme myymälässä ostamassa vähän kotiin viemisiä ja paijaamassa tuolilla levännyttä kisseä (toinen hellyyden kipeä kisse tavattiin pihalla). Hyödynsimme myös wc-mahdollisuuden, jonka jälkeen palasimme autolle.

Pyhän Nikolaoksen tsasouna.
Vanha kirkko.
Juurikkasalmi Valamon laiturilta nähtynä.
Luostarin myymälä.

Seuraavaksi otimme suunnaksi Kerimäen, ajattelin että olisi kiva näyttää Pp:lle maailman suurin puukirkko, josta löytyisi mm. puolitoista kilometriä puupenkkejä. Palasimme Varkaus-Joensuu -valtatielle, ajelimme pienen matkaa Joensuuhun päin ja käännyimme sitten kohti Savonlinnaa. Melko nopeasti tie muuttui hiekkatieksi mikä oli itselleni järkytys, sillä tie oli kuitenkin "kolminumeroinen" seututie jonka oletin ilman muuta olevan päällystetty. Hiekkatietä oli onneksi vain alkumatka, mutta tien kunto ei kauheasti parantunut vaikka saikin myöhemmin päällysteen; sen verran mutkaista, mäkistä ja kuoppaista oli meno eikä siinä uskaltanut kovin kovaa ajaa. Ohitimme Savonrannan kirkonkylän ja lopulta pääsimme Kerimäelle. Ajoimme auton kirkon parkkipaikka-aluelle ja saimme kivat kuvat ulkoapäin, mutta itse kirkko oli totta munassa kiinni. On niin tyypillistä suomalaisuutta, että rakennetaan kyllä maailman suurin puukirkko keskelle ei-mitääntä, mutta se on auki vain kesäisin, eli tyyliin juhannuksesta heinäkuun viimeiseen päivään. Oi että kuinka suututtaa tollanen, miksi ihmeessä kukaan (mm. minä) maksaa enää kirkollisveroa kun sen kerran kun haluaisi kirkkoon päästä niin se on suljettu??? Haloo finne!

Kerimäen puukirkko.
Kerimäen kirkon kellotapuli.

Kävimme tankkaamassa auton ABC:n kylmäasemalle, jossa ihmettelin erään naisen suoritusta hoitaa asiansa, miten olikin osannut tehdä autoiluasiat niin väärin? Pakoputki oli paskana, auto oli romukasa ja myös sisätilat täytetty romulla ja lapset pakattu päin helvettiä sinne kaiken sekaan? Tankkauksen jälkeen menimme S-markettiin, joka olikin yllättävän suuri. Saimme tehtyä tarvittavat ostokset. Sitten laitoimme nokan kohti Ruokolahtea, jonne oli vielä toista sataa kilometriä. Ohitimme Punkaharjun, mutta tällä kertaa emme viitsineet ajaa harjualueen läpi, vaan ajoimme luikauksella Särkisalmelle (minä ja navigaattorini kotimme turhaan huijata Pp:tä ajamaan Pohja-Lankilan kautta) ja siitä Parikkalan ja Simpeleen vierustaa Ruokolahdelle. Mökillä olimme about kuuden maissa.

Laitoimme Valamon luostarista hankkimamme skumpan pakkaseen, purimme kamat. Pp kävi uimassa, vesi oli 20 asteista. Katselimme telkkarista Joanna Lumleyn seikkailuja Kreikassa ja korkkasimme sitten skumpan ja sipsit ja nautimme illan hämärtymisestä. Päivä oli ollut pitkä ja oli jotenkin absurdi olo kun muisteli aamun souturetkeä; tuntui, että siitä oli aikaa ainakin viikko.

Valamosta hankittu skumppa.

Herkuttelua.


* * * *

Kiva oli Kolin retki, vaikka matkailijoita oli vielä jonnin verran (ei tosin läheskään niin paljon kuin heinäkuussa). Vaellukset olivat kivoja ja olisikin upeaa päästä joskus tekemään joku pisempi rundi tyyliin Herajärven kierros. Vuokraamamme Linta-mökit olivat toimiva ratkaisu myös, eikä harmittanut, ettei saatu mökkiä Pieliseltä, Savijärvi nimestään huolimattaan oli ihan kelpo lammikko. Helposti tästä reissusta voi antaa 4/5. Viitisen viikkoa sitten käydessäni täällä edellisen kerran mietin mahdanko enää koskaan nähdä Kolin maisemia, eikä siihen tosiaan mennyt kauaa. Nytkin jäi olo, että toivottavasti näen ne vielä joskus uudelleen.

tiistai 22. syyskuuta 2020

693# Koli, 4

19.8.2020, Wednesday, +20, Scattered clouds, Lieksa


Tänään ei ollut niin tiukkaa ohjelma-aikataulua kuin edellisenä päivänä, joten sai nukkua ehkä vähän vapaammin. Pp oli kuitenkin herättänyt minut yöllä ja sanonut savunhajusta. Hemmetin takka oli pullauttanut savuja sitten kunnolla. Muutenkin yö oli vähän levoton. Pp heräsi seitsemän jälkeen, minä tuntia myöhemmin.

Aamiainen naamarin ja kymmenen maissa lähdimme mökiltä suuntana Tarhapuron vesiputous. Ajoimme auton Kolin Rantatielle jossa kävimme ensin mittaamassa Pielisen veden lämpötilan, se oli about 17 astetta. Ajoimme auton Likolahden parkkipaikka-alueelle, ja kävelimme 0,8 km:n matkan vesiputoukselle. Tie oli helppoa maastoa kävellä eilisen Ryläyksen jälkeen, mutta vesiputoukselle päästyämme vaadittiin ketteryyttä. Vesiputous itsessään oli aika naurettava verrattuna muun maailman tasoon. Lisäksi putous olisi varmaankin vuolaammillaan lumien sulaessa. Virtaava vesi oli vain +11 asteinen.

Katson autiota hiekkarantaa.
Pielinen rantaviivalta nähtynä.
Polku Tarhapuron vesiputoukselle lähti Likolahdesta.
Alkuun maasto oli helppokulkuista...
...mutta haastavoitui sitten.
Ylös.
Täytyy kyl myöntää, että on tullut bongattua hienompiakin vesiputouksia.

Palasimme autolle ja ajoimme seuraavaksi Hattusaareen. Olin ollut siellä viimeksi 16 vuotta sitten niin ikään vuokramökillä, mutta en muistanut enää tarkalleen mikä mökki ja missä, eikä oikein löytynyt kuviakaan mitä olisi voinut vertailla. Pieni etiäinen oli, missä se olisi saattanut olla. Muistan kuitenkin harjutien itse saareen, jossa kävimme nytkin räpsimässä kuvia. Kuten aiemmin tänä kesänä Punkaharjulla, nytkin kannaksen toinen puoli oli myrskyisä ja toinen täysin pläkä. Näin pari kurkeakin pellolla, olivat vaikuttavan näköisiä.

Pengertie Hattusaareen.
Pielinen taas.

Sitten ajoimme Ylä-Kolille ja otimme koronafunicularin hotellille. Kävimme tsekkaamassa ensin Uhrihalkeaman, joka oli aika mitätön kohde. Laitoimme pienet kolikot jumalille ja toivoimme kuin lapset. Sen jälkeen menimme hotellin ravintolaan. Tilasimme kahvin ja cappucinon, mutta kun muutkin söivät niin pienen arpomisen jälkeen kävimme tilaamassa juotavaa ja pitsat. Pp:n Akka-Koli 2.0 -pitse oli kuulemma oikein maistuvaa, mulla oli vapaavalinteinen neljän lajin pitsa, mutta se ei ollut hääppönen. Pohjan rapsakkuudesta pidin kyllä minäkin. Juomaksi otin kaljan joka kostautui myöhemmin kyllä pahasti.

Uhrihalkeama.
Pitze.

Sapuskan jälkeen kävimme katsomassa lähistöllä olleen Pääministerin tulentekopaikan ja Eero Järnefeltin reliefin. Ruiskuja molemmat. Sen jälkeen tarkastimme Luontokeskus Kolin myymälän, josta Pp osti tukun tuliaisia (minullekin jääkaappimagneetin kotiin viemisiksi). Palasimme hissillä autolle ja ajoimme seuraavaksi Veistospuistoon (tie lähti Kolin kaupan takaata, matkaa n. kilometri). Olimme ainoat asiakkaat. Tämä oli avattu vasta vuonna 2019 ja oli varsin keskeneräinen. Siksi 8€:n pääsymaksu / aikuinen tuntui minusta kohtuuttomalta. Pääarkkitehtinä on huseerannut Lasse Martikainen. Veistoksia oli muutama, josta näyttävin oli "yksisarvinen". Viereisessä metsikössä kiemurteli pronssipatsaspolku. Puutarha-alueen keskellä oli peltinen suihkulähde, joka oli ihan kiva, siitä lähti samanlainen ääni kuin sateella kuuluu peltikatosta. Erilaiset kukkalajit houkuttelivat kovasti perhosia. Pihan yläosaan oli ilmeisesti tekeillä jonkinlainen kuusiaitalabyrintti, joka on hieno idea mutta ei vielä kovin näyttävä kun kuusiaidat olivat vasta pieniä taimia. Eniveis, täällä minuun iski täysin voimattomuuden ja uneliaisuuden tunne aiemmin syödystä pitsasta ja kaljasta, ja energialevelini oli täysin nollissa. Vähän huono omatunto kun Pp tykkäsi täällä kierrellä. Mutta kyllä me liki tunnin saimme täällä kulumaan.

Pääministerin tulentekopaikka.
Eero Järnefeltin reliefi.
Penkki ja maisema.
Koronahississä taas kerran.
Veistospuisto.
Suihkulähde.
Hienoin tekele.
Pienempää matskua.
Tekopuu ei vedonnut minuun.
Auringonkukka oli ehta.
Pietaryrtit erittivät voimakasta lemuaan.
Kuusilabyrintti tulossa á la Hohto.
Keskeltä löytyvä teos ei vedonnut Pp:hen.

Sitten kaupalle josta ostimme minulle oluen ja molemmille jäätelöt, jotka nautimme kaupan edustalla. Sitten palasimme mökille. Olimme fundeeraaneet jos olisimme lähteneet testaamaan soutuvenettä, mutta järvelle oli virinnyt sen verran navakka tuuli ja aallokko, joten päätimme siirtää tuon aktiviteetin tuonemmaksi. Menin makkoomaan ja nukahdinkin välittömästi, ja heräsin puolen tunnin päästä kun kärpänen oli löytänyt tiensä makkariin. Mökkimme lemusi edelleen voimakkaasti savulle edellisillan takkoittelusta joten olimme jättäneet läpivedon tuuletuksen toivossa. Savunhaju ei vaan tuntunut haihtuvan vaikka hyeenan lailla tuuleteltiin.

Lämmitimme saunan. Se on varsin omituinen koska lämpeää 2,5 pesällisellä sata-asteiseksi, mutta jäähtyy myös todella nopeasti. Puut palavat humisten, mutta esim. kiukaan kivet hädin tuskin sihahtavat kun niille viskoo vettä. Todennäköisesti saunan mittarissa oli jonkinlainen bugi. Uimassa kävin kolme kertaa, oli virkistävää mutta kastautuminen helpottui kerta toisensa perään vaikka ensi alkuun tuntui sille ettei kukaan täysjärkinen pysty sellaiseen jääveteen menemään. Aivan kuten edellisenäkin iltana, yhdellä kertaa kävelin myös paljain jaloin saunalta laiturille (matkaa ehkä 30 metriä), kovasti pisteli kävyt tottumattoman jalkapohjia. Edellisen kerran kävellyt paljain jaloin luonnossa varmaan 80-luvulla, jos satunnaisia kertoja uimarannalla ei oteta huomioon.

Loppuilta kului laiskanpuoleisesta meiningistä nauttien.

keskiviikko 16. syyskuuta 2020

692# Koli, 3

18.8.2020, Tuesday, +17, Partly Cloudy, Lieksa


Heräsimme hieman aikaisemmin kuin edellisenä päivänä. Olin nähnyt unia enemmän kuin aikaisempina öinä, mutta silti oli tullut nukuttua makeasti. Nousin vähän kahdeksan jälkeen, Pp oli ollut ylhäällä jo aiemmin ja käynyt jo aamu-uinnillakin 17-asteisessa vedessä. Aamuyön tunteina oli ollut vain +0,9 astetta lämmintä.

Söimme aamiaisen ja odottelimme hetken kelin lämpiämistä. Taivas vetäytyi kuitenkin pilviverhoon, eikä lämpömittari jaksanut vaivautua 11 asteen yläpuolelle. Päätimme lähteä liikenteeseen ja valitsimme päivän retkikohteeksi Ryläyksen. Se ei olisi kierroslenkki kuten edellisenä päivänä, vaan joutuisimme tulemaan samaa reittiä takaisin, mutta polun pitäisi olla hiljaisempi.

Kävimme ensiksi Kolin kaupassa ostamassa vähän evästä ja juotavaa vaelluksellemme, palautimme samalla edellispäivänä vahingossa pöllimämme käsidesin ja laitoimme myös aiemmin hankkimamme postikortit täytettynä postilodjuun. Sitten lähdimme ajamaan Ylä-Kolin tietä, mutta käännyimme ennen nousua Harivaaraan johtavalle tielle ja hevostalleilta otimme suunnaksi Jeron. Ohitimme Jero-järven ja ajoimme tietä eteenpäin kunnes tulimme Herajärventien risteykseen, jonne kyltit ohjasivat retkeilijät kääntymään. Pienen ajon jälkeen tulimme parkkipaikalle, jossa oli pari autoa ennen meitä. Yhteensä autoja mahtui parkkipaikalle viisi, joten mikään suuri paikoitusalue ei ollut. Varmaankin kesäloma-aikaan parkkipaikka saattoi olla täynnä, sillä tämä oli yksi Herajärven kierroksen (30-61 km) lähtöpaikoista myös.

Kauppamme Kolilla.

Polku Ryläykselle ja Herajärven kierrokselle lähti samasta paikasta, heti parkkipaikalta. Polku oli kapea, juurakkoinen ja kivinen. Välillä se meni pitkin kalliota, kiivettävää ja laskeuduttavaa piisasi. Ei siis todellakaan mikään huonokoipisten kohde. Eteneminen polulla oli edellispäivääkin hitaampaa, ja nopeutemme oli keskimäärin vain 1,5 km / h (okei, pidimme taukoja, katselimme maisemia ja kuvasimme ympäristöä, mutta siltikin). Kanssavaeltajia oli jonkun verran, mutta melkeinpä kaikilla oli rinkka ja yöpymiskamat, joten olivat selkeästi tekemässä monen päivän Herajärven kierrosta.

Ryläyksen kierto alkoi tästä.
2,2 km:n matka vaikutti helpommalta kuin kuvitella saattoi.

Välillä polku kiemurteli tuuheassa kuusimetsässä, välillä pitkospuilla suolla. Suoalueella haisi hyvälle, ihmettelimme pitkään mikä se haju on (suopursu?). Saavuimme sitten Ryläyksen kodalle, yöpyjät olivat poistuneet ja nyt täällä ei ollut ketään. Jatkoimme näköalapaikalle, jossa pidimme ruoka- ja kuvaustauon. Pitkään ihmeteltyämme jatkoimme Kiviputoukselle, joka oli sangen erikoisen näköinen jylhä paikka. Harmi ettei kuvauskalustoni ja -taitoni riitä tallentamaan näkymiä digitaalisena. Täältä etenimme pientä kinttuoikopolkua (0,6 km) näköalatornille (sinne olisi johtanut myös pidempi maisemareitti). Oikopolkukin tuntui kestävän ikuisuuden. Näköalatorni oli jyhkeän ja uuden näköinen, ihmettelimme miten sellainen on ikinä saatu rakennettua tänne korpeen - miten tarvittava rakennusmateriaali on saatu paikalle, tuskinpa niitä on tehty paikan päällä. Maisemat olivat hulppeat. Tornissa oli myös laatikko, joka mainosti meidän olevan Kontiolahden kunnan puolella, se oli yllättävää. Laatikossa oli vieraskirja, johon emme oikein keksineet mitään iskulausetta tahi muuta hajatelmaa, mutta kirjasimme nimet ja paikkakunnat kuitenkin. Istuskelimme pitkään tornissa nauttien pilvien takaa meitä tervehtimään tullutta aurinkoa. Vieraskirjassa kehuttiin kaunista auringon laskua, se oli kyllä helppo uskoa.

Lähde oli rikki.
Välillä polkua ei olisi erottanut ilman "apukeppejä".
Uudelta vaikuttavat rappuset toivat helpotusta.
Silta yli synkän virran.
Mäkinen maasto jatkui.
Kahden metrin korkuinen suuruudenhullu muurahaispesä.
Ryläys lähestyi.
Pitkospuut yli hyvänhajuisen suon.
Pitkospuita meni jopa rappuina.
Ryläyksen kota.
Nuotiopaikka.
Marjat.
Näkymä taukopaikalta.
Varovainen piti olla.
Kiviputous. Kuva ei anna oikeutta itse näkymälle.
Näköalatorni.
Näkymää tornista.

Sen jälkeen palasimme ykkösellä ohittaen jälleen Ryläyksen kodan ja sen jälkeen suon yli niin, että heilahti, ja palasimme aina autolle asti. Voimat olivat menneet, ja vaikka matkaa oli vain reilut 6 kilometriä niin aikaa oli mennyt neljä tuntia. Lisäksi tuntui, että jalat olivat puhki vielä edellispäivän vaelluksesta. Kun pääsimme lopulta autoon, niin hyvä ettei uni tullut.

Mökille paluun sijaan ajoimme Kolin Rantatielle ja ajoimme noin kymmenkunta kilometriä katsomaan Pirunkirkkoa. Se löytyi helposti, parkkipaikalta oli sinne parisensataa metriä. Luolansuulle johti portaat. Vastaan tuli porukoita, jotka olimme nähneet edellisenä päivänä Mäkrän vaelluksella. Luolalle oli helpompi mennä, mutta itse luola oli matala ja kivikkoinen, eikä meidän kipeillä pohkeilla ja huonolla kunnolla menty sitä tsekkaamaan. Luola oli z:n mallinen, 34 metriä pitkä. Huhun mukaan jos kävi luolan päähän, niin näki pienen pirun kirkon penkkiriveineen. Meidän jälkeemme tuli jonnenelikko, jonka jätkät sitä vastoin lähtivät käymään perällä. En sitten tiedä mitä näkivät ja uskalsivatko mennä päätyyn saakka.

Pirunkirkko seuraavaksi.
Rappusia taas, mitäpä muutakaan.
Itse luola jonka z-mallisen käytävän päässä piru pitää kirkonmenojaan (?)

Palasimme autolle ja ajoimme Kolin kaupalle. Parkkipaikkakin oli jo täynnä, joten oli ns. ruuhka-aika. Teimme tarvittavat ostokset, joskin Pp:n haluamaa deodoranttia ei löytynyt. Sitten palasimme takaisin mökille, ja hetken ihmeteltyämme viritimme jälleen saunan. Minäkin uskaltauduin pari kertaa tänään uimaan, vesi oli lämmennyt +18 asteeseen edellisestä kylmästä yöstä huolimatta. Ilta tuntui kuitenkin nyt melko lämpimälle. Mikä oli ihmeellistä myös huomata, niin hyttysiä ei juuri ollut.

Saunan jälkeen viritimme takkaan tulekset, ja grillasimme siinä makkaraa. Takka savutti sisälle kuin mikäkin; ehkä sitä ei oltu käytetty kesän jäljiltä, ja olisi pitänyt ymmärtää polttaa ensin joku koepesällinen. Pp kiehautti perunat ja porkkanit. Aika ähkyseen meni, mutta piti siltikin vielä työntää mahaansa kaikenlaista nannaa. Telkkarista katselimme James Bondia ja surffailimme netissä.

Ilta taas jo saa.