tiistai 30. joulukuuta 2014

368# Joulun jälkeistä eloa

Joulu se taas kerran otti ja meni. Tuntui jopa ihmeen pitkälle, kun sai näppärästi jatkettua vapaita viikonlopulla joulunpyhien jälkeen.

Sitä mä aina oon ihmetellyt, että miksi jotkut ottavat välipäivät vapaaksi? Saahan siinä tietenkin pidemmän vapaan töistä ja ymmärrän jos on pieniä lapsia joille ei hoitopaikkaa tms löytyisi. Mutta että ihan sinkutkin. Silloinhan töissä on hiljaista ja saa olla rauhaksiin, järkevämpi lomailla sitten kun on taas kiirusta ja kaikki paikalla.

Paitsi että meillä ei ole ollut hiljaista. Kiirusta pukkaa. Tulis jo se tammikuu.

Joulu kyllä meni ihan hyvin ja sai rentoutua. Ruoka oli tietysti pahaa, kuten jouluruoka nyt on. Perinneruoat ovat aina pahoja. Pääasia olisi syödä hyvää ruokaa riittävästi, ei pahaa ruokaa sen verran, että hengissä pyhien yli säilyy.

Tässä onkin kätevä aasinsilta laihikseen; mä olin jo heittänyt sen suhteen pyyhkeen kehään, vaikkakin joulupukki toi minulle aktiivirannekkeen, joka motivoi räntäsateessakin tekemään lenkin, raskaan työpäivän jälkeen. Silti oli yllätys, kun päätin piruuttaan käväistä vaa'alla. Ihannepaino saavutettu, 10,3kg 9,3 kg lähtenyt painosta pois. Vaikka ollut joulu ja kaikkea, en ole juuri lenkkeillyt ja viinaksiakin tullut juotua. Hetken ajan jopa luulin ylittäneeni kymmenen kilon rajan, mutta ei sentään. Tarkistus logitiedosta osoitti, että lähtöpaino olikin kilon verran vähemmän mitä muistin. Miten masentavaa.

Mutta Fitbit-aktiivirannekkeesta olen iloinen. Mä tykkään datasta, datan käsittelystä ja analysoinnista. Syömisten ja juomisten kirjaaminen olisi liikaa vaadittu, niin tarkkaa ruokavaliota minäkään en jaksa noudattaa että kaikki suupalat kirjaisin ylös. Mutta kävellyt askeleet ja matkat saa näppärästi esiin, voi luoda omia harjoitteita jolla saa reitinkin kartalle gps:n avulla. Hyödyllistä on seurata myös nukkuma-aikoja; ranneke analysoi paitsi sängyssä vietetyn ajan, myös unen laadun / nukutun ajan. En tiedä miten tarkka tuo loppujen lopuksi on, mutta aivan riittävä minulle. Ohjelmistoa käytän älypuhelimella, mutta saa tuon toki tietokoneellekin, joskaan käyttöliittymä ei niin hyvä ole kuin puhelimella.



Kuvankaappaus älypuhelinsoftasta.



Mutta joo, ei kai siinä. Päiväkin on tainnut pidentyä jo 7 minuutilla, joten valoa päin. Oikein hyvää uutta vuotta kaikille.

maanantai 22. joulukuuta 2014

367# Joulustumista

Viikonloppuna tuli tehtyä perinteinen Turun reissu, joka ollaan yleensä suoritettu vasta jouluaattona. Sukulaiset ja tapaamiset ovat kuitenkin sen verran lisääntyneet, ettei niitä enää ennätetä tekemään aaton tohinoissa. Niinpä siis lauantaina aamusta tien päälle ja kohti Varsinais-Suomea. Keli on kuiva ja aurinkoinen, oikein mukava talvikeli. Poikkeamme Salossa, Sauvossa ja Paimiossa ennen kuin ennätämme Turkuun. Kaikenlaisia paikkoja sitä onkin.

Lounastamme Hesburgerissa. Ensimmäinen hampurilainen kuuteen viikkoon. Maistuu taivaalliselta, se täytyy sanoa.

Yövymme Turussa Hamburger Börsissä. Jouluryysis on pahimmillaan, eikä autolle saada minkäänlaista paikkaa. Ukko käy tekemässä check inin, mä odottelen autossa sakkopaikalla.

Teemme sukulaisvierailun Naantaliin. Se on ihan ok. Iltapäivän pimettyä palaamme Turkuun, autollekin löytyy paikka. Viemme kamat hotellihuoneeseen ja sen jälkeen menemme istumaan aulapubiin aperitiiveille. Päivällisemme syömme hotellin viereisessä Oscar-pubissa. Otan hampurilaisaterian, se on yllättävän hyvä. Semmoinen mehukas, ei ollenkaan kuiva niin kuin niin monesti niistä tulee.

Sen jälkeen teen vielä itsenäisen pubikierroksen. Naiset tuntuvat olevan joulumielellä, koska hakeutuvat seuraani:

Nainen: "Moi. Etiksä seuraa?"
Minä: "En."
Nainen: "Mitä sä tääl teet?"
Minä: "Juon tätä lonkeroa."
Nainen: "Läheksä tanssii?"
Minä: "En."
Nainen: "Haista sit paska."

Palailen hotellille puoli kahdeltatoista. Ikkunan alapuolella on baari, jonka edustalla tupakkaringin ihmiset möykkäävät pikkutunneille saakka. Muutenkin nukun huonosti. Mä nukun aina huonosti hotelleissa.

Aamulla suihku ja sitten aamiaiselle. Sinne onkin varsin monimutkainen reitti hotellin kakkoskerroksessa, mutta löytyyhän se lopulta. Syön muutaman leivän ja nakkeja ja kaffetta. Katselen, miten vanhempiensa pöydästä seikkailemaan lähtenyt pikkulapsi yskii raastavaa ysköstään leikkelepöytään; otapa tästä itsellesi plunssavoileipää jouluksi.

Tehdään check out ja lähdetään ajelemaan 30 kilometrin päähän broidin luo. Ilma on kylmennyt, taivaalta tulee valkoisenaan jotain outoa sadetta, kertyen hyhmäksi maahan ja tehden tiet petollisen liukkaaksi.

Broidi on valmistanut ruokaa, muutenkin heidän perheessä tuntuu olevan kaikki kohdillaan. He ovat saaneet keväällä perheenlisäystä ja ennen kaikki huomio kiinnittyi heidän koiraansa, nyt tietysti vauvaan. Siksipä jos erehtyi reagoimaan koiraan jotenkin, siitä sai kyllä varsin sitkeän ystävän joka ei viereltä poistunut.

Pari tuntia sukulaisissa ja sitten kotia kohti. Raskaita nämä reissut. Kotona ehdin parahiksi katsomaan Liverpoolin ja Arsenalin välisen futismatsin. Hesaankin näyttäisi tulleen talvi. Masentavaa.

Tänään on talvipäivän seisaus. Vai onko se tasaus? Eniveis, se on jotenkin lohdullinen päivä. Vaikka pahin talvi onkin vasta edessä, niin valon lisääntyminen tuo kuitenkin sellaista positiivista mielialaa. Seuraava päivä on Helsingissä jo 11 sekuntia pidempi. Mä seuraan muutenkin joka päivä daylightmapia. Yksittistä päivää tai edes viikkoa ei siitä huomaa, mutta kuitenkin.

Mitäs vielä? Niin no joo, laihis meni kuluneella viikolla hanurilleen; tuloksena lihomista 0,2kg. En kuitenkaan jaksanut olla siitä murheissani. Viikkoon mahtui vain pari liikuntapäivää, neljä salaattilounasta ja yksi salaatti päivällinen, ja muuten olin syöttöporsaana ja liikkumattomana. Työpäivätkin oli pitkiä, tuli ryypiskeltyä jne. Joten hyväksyn tuloksen.

Mutta juu, joulu voisi vaikka tulla. Hommat alkaa olla reerassa.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

366# Epäterve sielu terveessä ruumiissa

Kuluneella viikolla laihisprokkis jatkui hyvissä merkeissä. Joinakin päivinä olin hieman syöttöporsaana, mutta aika kurinlaisesti loppupeleissä etenin. Brenkusta pidättäydyin tyystin. Torstai ja sunnuntai olivat hyviä treenipäiviä. Painoa lähti 1,2 kg, joka oli ihan suhteessa tehtyyn työmäärään nähden. Yhteistuloksena 8,6 kiloa. Ei se mielestäni mitenkään näy, mutta ehkä housut on ruvennut pyörimään jaloissa vai kuvittelenko vain... joka tapauksessa, ihannepaino väijyy nurkan takana, eikä 10 kilon pudotukseen ole kovin pitkä matka.

Joululahjojen suhteen olen kyllä yllättänyt itsenikin. Lahjat ovat hommattu jo 13.12. mennessä. Tällaista ei ole ennen käynyt; yleensä aloitan vasta viime tingassa niiden hankkimisen. Kaikkia lahjoja en onnistunut hankkimaan, osa on hieman vääriä jne, mutta olkoot. Kyllä nämä saa luvan kelvata tai olla kelpaamatta. Vielä kun joku jaksaisi ne paketoida.

Ja sitten vielä mieltä hajoittava tilanne lauantaiehtoolta. Pp on luonani kylässä ja lähtee klo 23 ajelemaan kohti kotia. Ajattelin, että vien samalla roskikset roskikseen koska Pp:n mukaan ne haisivat pierulle. Kävelen roskakatokseen, ja avaan oven, mutta huomaan heti että avaimeni juuttuu lukkopesään. Vaatteita on ohuelti, puhelimet on tottakai jätetty kämpille palavien kynttilöiden viereen. Roskatokseen käy sama avain kuin asuntooni, joten en pääse sisällekään. Pp:n autosta näen vain takavalot.

Nytkytän ja temmon avainta mutta ei se perkele liiku mihinkään. Pyörii kyllä niin, että roskatoksen oven lukko aukeaa, mutta irti sitä avainta ei siitä saa. Roskatoksessa on huoltoyhtiön puhelinnumero. Ei auta kuin odotella ohikulkijaa jos voisi lainata puhelinta. Myöhään lauantai-iltana, hiljaisella kadulla.

Ensimmäinen on nuori nainen joka juoksee huutaen pakoon.

Toinen on humalainen mies, joka auliisti tarjoaa ensin olutta mutta kun kysyn puhelinta, hän menee hämilleen. Kokeilee tarjota seuraavaksi savukkeita.

Kolmas mies on parrakas hipsterimies joka ulkoiluttaa koiraa. Kerron tilanteen. Hän ei sano sanaakaan mutta antaa puhelimen lainaksi. Soitan huoltofirmaan jossa vastaa virolainen mies. Hänkin vaikuttaa olevan humalassa. Kieltäytyy ensin tulemasta, mutta vaadin häntä paikalle. Hän sanoo, että menee aikaa, hän on Klaukkassa vai missä Kauklahdessa nyt onkaan. Hän ei ota edes osoitetietoja ylös.

Palautan ohikulkijalle puhelimen ja toivotan herran siunausta. Alkaa tulemaan vilu, joten päätän aikani kuluksi rynkyttämään lukkopesää. Tiedän kerääväni katseita ikkunoista. Sormet ovat jo vereslihalla ja tunnottomat kylmyydestä kun yhtäkkiä avainpesä päästää irti avaimesta kuin terrieri lahkeesta ja sinkoutuu maahan. Ihmettelen typertyneenä maassa kimmeltävää avainta.

Palaan äkkiä kämpille, soitan huoltomiehelle ja sanoin ettei tarvitse tullakaan, tilanne on jo ohi. Kuulen taustalla raikuvan television; kamppailin lukon kanssa varmasti 10-15 minuuttia eikä paskiainen ollut tehnyt elettäkään lähteäkseen päästämään mua pulasta. Kyllähän mä ymmärrän, että harmittaa lähteä viikonloppuöinä avaamaan ovea känniläisille, mutta se on sen tyypin työ ja sille siitä maksetaan?! Ja mä olin sentään selvinpäin. Hei haloo... mitä jos se avain ei olisi irronnut? Olisinko ollut koko yön siellä kunnes hypotermia minut korjaa?

Mä en enää ihmettele että ihmisiä katoaa roskienvientireissulla. Se on täysin mahdollista. Lisäksi opin sen verran, etten enää poistu kämpiltä edes parvekkeelle ilman kännykkää. Ja miten voin viedä enää tästä lähin roskia ylipäätään pelkäämättä, että avain jää siihen jumiin? Pyysin huoltomiestä raportoimaan isännöitsijälle tms rikkinäisestä lukosta, mutta anskumäarvaan niin ei paljoo kiinnosta?

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

365# Joulukuun alun tunnelmia

Ensimmäinen viikko joulukuutakin on jo lusittu. Lumet ovat pysyneet poissa ja muutamana päivänä aurinkokin on uskaltautunut pikaiseen käydä näytillä ilmoittamassa itsestään. Mitä ne ihmiset valittaa, että olisi muka huonot kelit?

Stallarit näköjään olivat riehuneet taas itsenäisyyspäivän kunniaksi. Kuvottavaa sakkia. Pyrin olemaan lukematta lehdistä kyseisestä aiheesta tänään, liian hyvä päivä pilattavaksi. Linnan juhlia en myöskään katsonut. En olisi katsonut, vaikka maksukanavapuolelta ei olisi tullutkaan Manchester City - Everton -jalkapallo-ottelua. Mä en ymmärrä, mitä järkeä katsoa toisten bilettämistä. Mulla on yksi kaveri, joka tykkää katsella nukkuvia ihmisiä. Monen tunnin kättelymaratoonin katselu on lähes yhtä älytöntä.

Ensimmäisen invaasion joululahjaostoksillekin sain tehtyä. Mä en jaksa sitä touhua kovin kauaa, maksimissaan sellaisen tunti - kaksi. Eka setti mulla on yleensä ideoiden hakemista, keksinkin yhden kohtalaisen ja sain hankittua pari. Ostin samalla myös kengät itselleni; mulla menee kaksi paria kenkiä vuodessa. Yhdet talvella ja yhdet kesällä. Kesäkengät ovat jo kamalassa kondiksessa, vaikka niitä olisi vielä tarvinnut myöhemmin. Saisikohan niitä jotenkin vielä elvytettyä? Mä en voi tajuta miten jotkut ovat kenkäfaneja. Mulle ne tietää väistämättömästi hiertymiä ja rakkoja, ennen kun saan ne ajettua sisään.

Ja sitten laihikseen: Kävin äsken vaa'alla ja huomasin laihtuneeni taas 1,9 kg kuluneen viikon aikana. Nyt tuli kyllä ansaitsemattomasti tuo saavutus. OK, kyllähän siellä oli urheilua tiistaina, torstaina ja perjantaina, mutta perjantaina aloin urheilupäivän jälkeen kaljoittelemaan, lauantaina jäi päälenkki tekemättä sateen vuoksi, keskiviikkonakin baarissa ja muutenkaan en pystynyt noudattamaan tiukkaa ruokavaliotani. Tämä tulos oli vääryys, mutta ehkä se kompensoi sitä toisen viikon pettymystä, jolloin tein kovasti töitä ja tulos oli nolla. Kokonaispudotus nyt siis 7,4kg neljässä viikossa. 2,6 kg matkaa maaliin. Tässähän ollaan rantakuosissa jouluun mennessä.