sunnuntai 26. helmikuuta 2017

497# Sri Lanka

11.2.-12.2.2017, +31, Clear, Male, Maldives


Päiväntasaajan tuntumaan.

Yö Istanbulin lentoasemalla oli sujunut odotuksiin nähden mukavasti. Olimme PE:n kanssa varautuneet hajottaviin rajamuodollisuuksiin, turvatarkastuksiin, passintarkastuksiin yms säätöön, kuten kolmansissa maissa aina tuppaa olemaan, mutta mitä vielä. Ei passintarkastusta, ei turvatarkastusta. Ei eri terminaaleja eikä mitään sisäisiä junia. Hieno homma. Vaikka pitkä päivä oli takana (kotoota oli pitänyt lähteä jo ennen kolmea), niin fiilikset oli hyvät; pitkä setti töitä oli tehty ja nyt oli aika pienelle lomalle. Tästä alkaa Mandala Travelin ylläpitämä Sri Lankan kiertomatka.

Lähdön tunnelmaa Hesassa.
Mutkitellen Istanbuliin.

Turkish Airlinesin kone Istanbulista Malediivien kautta Colomboon lähti vasta klo 03.50, joten lentokentällä sai hengata yli viisi tuntia. Olutta juodessahan tuo meni - onneksi kentällä sai maksaa euroissa, vaikka hinnat olivatkin vain Turkin liiroissa. Kentällä oli psykedeelinen määrä ihmisiä, ja koneita nousi tasaisesti ympäri vuorokauden, suurin osa eksoottisiin paikkoihin kuten vaikkapa Mogadishuun tai Kabuliin. Merkille pantavaa, että huomattiin jo lähtöselvityksessä Suomen päässä toisten menevän sinne lomalle.

Olut maistui.
Koneita lähti kaikkialle maailmaan.

Kuhtalainen lento taas edessä.

Viimein päästiin koneeseen, oltiin PE:n kanssa vähän juovuksissa. Muistan vesisateen, vessakäynnin ja jonkun karsean munaruuan joka tarjottiin heti koneen noustua. Sen oli kai tarkoitus olla aamiainen. Hyi helkkari. Sen jälkeen nukahdin pariksi tunniksi, heräsin kun päivä oli jo valjennut ja olimme ohittaneet jo Saudi-Arabian. Olo tuntui krapulaiselta; oli pakko kaivaa buranaa repusta ja juoda kunnolla vesiä. Lento Istanbulista Maleen kesti 7h25min, ja siitä oli vielä puolet suurin piirtein jäljellä. Siinä tarjoiltiin sitten toinenkin ateria myöhemmin, oli jotain kanaa. Vähän parempi kuin se muna. Muuten matka meni ihmetellessä; ei jaksanut lukea edes kirjaa. Kauheasti ihmiset tuntuivat köhivän ja pärskivän, toivottavasti mikään tauti ei nyt vaan iskisi. Olin lukenut jostain, että jos on plunssaisia ihmisiä ympärillä niin kannattaa hengittää nenän kautta, ei kyllä hajua auttaako se, olisin voinut mutulla sanoa jotain päinvastaista. Pahahko hajukin välillä väreili, varmasti ihmiset alkoivat siellä pieremään matkan edetessä.

Sinne jäi sateinen Istanbul.

Täysikuu seuranamme.

Maleen laskeuduttiin klo 13:n paikkeilla. Suurin osa matkustajista jäi täällä pois. Välilasku kesti 2 tuntia, eikä koneesta saanut poistua, siellä oli kaikenlaista muutakin erikoisuutta, aluksi ei saanut liikkua ollenkaan, ennen kuin matkustajat oli laskettu, ja jokainen käsimatkatavara oli tunnistettu ja kone suihkutettu jollain desinfiointiaineella. Lisäksi joku karsea turkkilainen musa soi ämyreistä koko välilaskun ajan niin ettei ajatuksiaan kuullut. Sen jälkeen pääsi vähän haistelemaan ulkoilmaa koneen takaosaan (ovet olivat auki). Koneen sisälämpötila nousi nopeasti melko kuumaksi, ulkonakin oli lämpöä 31 astetta. Ei hassumpi helmikuinen keli.

Malediiveja lähestyttäessä.
Tämän lähemmä ei Malea sitten päästykkään.

Onneksi kännykkä tietää missä ollaan :)

Koneeseen tuli ainakin tilaa.

Kello 15 jatkettiin lähes tyhjän koneen kanssa matkaa kohti Colomboa. Onneksi lentoaikaa ei ollut enää kuin hiukan toista tuntia jäljellä ja se menikin sukkelaan. Kelloa ruuvattiin vielä puoli tuntia eteenpäin; sellainen tuntui oudolta. Suomeen aikaero oli siis 3,5 tuntia (Sri Lankassa ei ole kesäaikaa, joten silloin ero on vain 2,5 tuntia). Vähän jännitti jo millaista säätämistä olisi luvassa Colombon kentällä. Meitä ihmetytti kun ei jaettu mitään maihintulokorttia, yleensä sellaisen saa aina täytettäväksi kolmansiin maihin mentäessä? Viisumianomus oltiin toki tehty jo ennen matkaa netissä, maksoi 35 u$d (vaatii luottokortin). Kai sellaisen olisi saanut ostaa paikan päältäkin, mutta jonotus ei vaikuttanut kivalta puuhalta, vaan se kannattaa hoitaa tosiaan etukäteen.

Heti koneesta poistuttaessa näimme immigration-jonon, joten jäimme siihen odottelemaan. Onneksi jonotuksessa ei mennyt kauhean kauaa, ehkä 10 minuuttia? Meiltä kuitenkin puuttui täytetty arrival card, joten meidät ohjattiin toiselle tiskille ensin täyttämään sellaiset, ja sen jälkeen uudelleen jonottamaan imigrationiin. Tällä kertaa kaikki näytti olevan ok, joten saatiin tarrat ja leimat passiin ja jatkamaan matkaa.

Oikean matkalaukkuhihnan etsimisessä oli siinäkin vaikeuksia. Kävelimme edes takaisin ympäri tulohallia, kunnes viimein bongasimme oikean hihnan. Matkatavarat olivatkin jo tulleet. Sitten vielä vessaan jonka jälkeen kävelimme tulialueen ja rajan läpi. Saapuneet-aulassa olikin sitten jo täysi hulabaloo, siellä oli puoli miljoonaa ihmistä vastassa kyltit pystyssä. Mulla oli rillit tietysti repussa, mutta PE bongasi onneksi matkanjohtajamme. Kaunis naisopas kerrankin :) Olimme ryhmämme viimeiset. Esittelimme pikaisesti itsemme, sitten PE kävi vielä vaihtamassa rahaa - minä olin tehnyt tuon jo Suomen päässä Forexilla. Siellä piti netin kautta tilata rahaa, ja aiemmin oli sanottu ettei Sri Lankaan saa viedä kuin 5000 rupiaa - noin reilut 30 € - mutta minulle rahanvaihtaja sanoi, että vaihda suoraan 200€ nyt kun hänellä on rahaa saatavana, sitä ei kysy kuitenkaan rajalla kukaan. Tämä kieltämättä aiheutti minulle hieman stressiä, mutta ei kukaan tosiaan fyrkan perään kysellyt.

Jatkoimme siitä sitten bussiin. Ryhmäämme kuului 15 matkustajaa, matkanjohtaja, paikallisopas, bussikuski ja bussikuskin apupoika, joten olihan siinä melkoinen ryhmä rämä taas. Kello oli jo lähemmäs kuusi ja aurinko par'aikaa laskemassa, mutta ilma tuntui melko kuumalle, etenkin kun meillä oli tässä vaiheessa vielä farkut, pitkähihaiset ja takit päällämme. Mutta tropiikin tunsi; tuntui kuin näkymätön käsi olisi sujahtanut paidan alle ja voidellut sen kostealla kalvolla. Tätä oli odotettu pitkä kylmä talvi!

Opas esitteli itsensä; hän ei ollutkaan se opas joka oli tarkoitettu, vaan sijainen. Alkuperäinen opas oli sairastunut äkillisesti vähän ennen matkaa, ja tämä oli hälytetty Intiasta pikaisesti paikalle. Opas tunnusti ettei ole koskaan edes käynyt Sri Lankassa, ja tietämyksensä paikasta ei ollut kovinkaan kattava. Huh. Aika kovaan paikkaan opas joutui, eipä käy kateeksi. Paikallisopas sanoi muutaman sanan myös, hänen englannistaan en juuri ymmärtänyt tuon taivaallista.

22 tunnin matkustelun ja liki 30 tunnin valvomisen jälkeen ei olisi kauheasti tehnyt mieli istuskella bussissa, mutta olimme googlanneet matka-ajan etukäteen Sigriyaan, joka olisi ensimmäinen yöpymispaikkamme. Kyllä vain, sinne oli vielä neljän tunnin bussimatka. Tuli säkkipimeää koska katuvaloja ei ollut, ja vaikka vasemmanpuoleinen liikenne olikin hurjaa, niin aika lailla torkkuessa bussimatka sujui. Parin tunnin ajelun jälkeen pysähdyimme Kurunegala-nimisessä kaupungissa illallistamaan. Illalliseksi oli alkuun laiha keitto, joka ei onneksi ollut kovin pahan makuinen, pääruoaksi sai valita kanan tai kalan - otimme jälleen kanan vaikka sitä oli tullut syötyä jo koko lentomatka, eikä se ollut mitenkään hääppöinen, yksi luinen koipipala, mutta kala oli kuulemma vielä karseampaa, ja jälkkäriksi hedelmiä. Saapa nähdä millainen vatsatauti näistä siunautuu? Juomaksi vielä 0,625 litran Lion-olut, se ei ollut hassumpaa.

Illallismesta.
Illallissafka.

Sitten vielä ajelua Sigiriyan lähettyville, keskelle skutsia erittäin huonokuntoisen tien varrella olevaan Amaara Forest -viidakkohotelliin. Se oli semmoinen bungalow-tyyppinen ratkaisu, näitä nyt on ennenkin nähty. Tervetuliaisdrinkki tarjottiin, se oli jotain alkoholitonta terveyssmoothieta, erittäin karsea maku. Tarjoilija kyselikin mielipidettäni siitä, ja vakuutin sen olevan erinomaista (hylkäsin lasin äkkiä pylvään taakse). Check in kuitenkin toimi jouhevasti, saimme huoneet nopeasti, ja vaikutti ihan kohtuusiistiltä, vaikka nyt hieman dunkkasi homeelta. Oli säkkipimeää, ja viidakon äänet raikuivat äänekkäästi. Ikkunoissa oli vankat kalterit, mutta epäilin sen olevan lähinnä apinoita kuin varkaita varten. Metsän eläimistä muutenkin varoiteltiin hotellin esitteessä, erityisesti apinat olivat melko härskejä jotka nyysivät turisteilta tavaraa, ja metelöivät katoilla.

Varokaa faunaa.

Testasin ensimmäiseksi suihkun; ei tullut tietenkään kuin kylmää vettä, mutta olo oli jo niin nuhjaantunut ettei auttanut kuin kärsiä. Purin vähän kamoja laukusta, katselin telkkaria ja nettikin iloikseni toimi hyvin. Pari vuorokautta kun oli tullut jo melkein valvottua, niin kyllä sänky ja puhtaat valkeat lakanat sai ylipuhuttua hoteisiinsa melko nopeaan.

Hotellihuone näkyvissä, viimeinkin!
Puhtaat valkeat lakanat.

torstai 16. helmikuuta 2017

496# Flamingo Spa

9.2.2017, Thursday, -11, Mostly cloudy, Vantaa

Muutaman kerran vuodessa tulee käytyä Vantaalla Flamingon kylpylässä. Rasti seinään, siinä taas yksi todiste keski-ikäisyydestä. Mutta diggaillaan Pp:n kanssa paljon siellä käydä. Useimmiten aloitamme aina lomamme viettämällä kylpyläillan, mutta tulee joskus nyt käytyä muutenkin. Lahjaideanahan se on myös kelpo keksintö, kun tuonne saa niitä lahjakorttejakin. Ja erityisen mukava paikka se on talvella; nytkin oli ihan riittävästi tullut taas paleltua, mutta lämpimissä vesissä kun muutaman tunnen lolleroi, niin tuntuu taas vähän saaneen lämpöä luihin ja ytimiin.

Koko Flamingo-touhu oli minulle aluksi kompastuskivi. Vähän jännittää mennä aina tuntemattomiin mestoihin - olkoot ne nyt miten arkisia paikkoja tahansa kuten uimahallit tai ruokalat - kun ei tiedä miten pitäisi käyttäytyä. Sama juttu tämän kanssa. Ja miten selviäisin pukukopissa ja suihkun puolella kun ei ollut ketään näyttämässä mallia? Kyllä tämä uusavuttoman arki on välillä niin haastavaa. Onneksi homma ratkesi sillein, että Pp kirjoitti minulle listan, jonka sitten opettelin ulkoa. Sen jälkeen homma meni suht helposti, ainoa haaste on tietysti ajan arvioiminen sen suhteen, minkä viettää miesten / naisten -puolella eristyksissä.

Ensiksi, kotoa mukaan otettavat tarvikkeet:
- uimahousu
- kusiluistimet
- pesuaine
- kampa
- puhtaat vaatteet
- muovipusseja (likavaatteita ja märkiä kamoja varten yms)

Pyyhe nyt ei ole välttämätön, sillä paikan päältä saa lainapyyhkeitä 2€:n hintaan (tilanne 02/17). Mä en jaksa roudailla omaa pyyhettä joten tyydyin lainapyyhkeeseen. Kylpytakkeja voi lainata 5 €:n hintaan, ja kai siellä uimapökiäkin on tarjolla. Kertakäyttöpersealustoja saa saunasta. Suihkuissakin on jotain pesuaineita, mutta minä käytän omaani.

Paikan päälle päästessä tiskiltä ostetaan pääsy spa & wellness -puolelle. Hinta vaihtelee viikonpäivän ja ajan mukaan. Se on aina ollut vähän yllätys. Ehkä nettisivuilta voi hintakin selvitä paremmin, tai sitten ei. Nettisivuilla arkihinta oli 29€, meiltä otettiin 25€ / naama. La-Su hinnat 39€ tsipale. Aikarajoitusta ei ole, ja samalla hinnalla pääsee myös Vesipuistoon. Erilaiset hoidot ovat sitten asia erikseen, näitä ei olla otettu, mutta vaikuttavat tyyriiltä.

Tiskiltä saa pyyhkeet ja rannekkeet. Rannekkeet aktivoidaan tiskin vieressä puomipömpelissä matkalla pukuhuoneisiin. Ranneke toimii paitsi kaapin avaimena niin myös puomiaukaisijana sekä baarin puolella siihen saa avattua piikin. Piikki maksetaan lähtiessä ja viimeinen puomiportti nielaisee sitten rannekkeen kokonaan.

Pukkarin puolella kaapit ovat kohtalaisen ahtaat, ainakin miesten puolella. Kaapin lukitusmekanismi on helppo; ovi laitetaan kiinni ja rannekkeella vilaistaan lukijaa. Jos homme meni perseelleen niin ovi ponnahtaa hetken päästä auki, joten kannattaa tsekata, että lukitusvalo syttyy. Toinen tärkeä asia on laittaa kaapin numero muistiin ajukoppaan, koska sitähän ei saa sitten selville muuten kuin henkilökuntaan yhteyttä ottamalla, jos on päässyt kerran unohtumaan.

Sen jälkeen sitten kohti suihkutiloja. Isovehkeiset kävelevät rehvakkaasti munasillaan, me muut pyyhkeisiin kietoutuneina. Mä käytän ns. kusiluistimia eli sellasia läpökkäitä, kun olen vähän hysteerinen kaiken maailman pakteerien ja silsojen ja salsojen suhteen. Ajan säästämiseksi en käy täällä yleensä saunassa, vaan otan pelkän suihkun. Sen jälkeen uikkari koipiseen, käyn jättämässä hyllyyn pesuaineen (aina joskus se pöllitään, joten ei kannata käyttää mitään hyvää ainetta / täyttä purkkia), ja menen sitten vesipuiston puolelle kerraten vielä mielessäni, että mukanani ovat ne 4 elintärkeää tavaraa tässä vaiheessa (uikkarit jalassa, läpökkäät, ranneke ja pyyhe).

Pp onkin tällä kertaa minua nopeampi. Menemme sitten Vesipuiston oikeassa päädyssä olevaan Spa & Wellness -puomista sisään (se on aika huomaamaton portti, lähellä ravintolaa). Täällä on huomattavasti rauhallisempi tunnelma kuin Vesipuistossa, koska alueelle on K-18. Heti ensimmäiseksi sisääntultaessa on baari. Altaita on kaksi; toinen on 37-asteinen lämminvesiallas, jossa vettä on ehkä polveen saakka, ja toinen vähän viileämpi mineraalivesiallas, jossa on myös porepetejä (tämä on suosikkini, teho tuntuu muutamassa minuutissa saaden kroppani kutkaamaan kun veri lähtee kiertämään, aivan kuin muurahaisarmeija vaeltelisi pitkin selkäpiitä). Altaan puolella vettä ehkä reilun metrin verran, joten jos ei nyt ihan urpo ole niin ei pitäisi hukkumisen olla todennäköistä vaikkei kaksinen uimari olisikaan. Lisäspeksinä veden alla on vielä ämyrit äänentoistoa varten, joten kellujat pääsevät nauttimaan jonkinasteisesta musisoinnistakin (itse en kuulu tähän ryhmään).

Kuumavesiallas (kuva Flamingon nettisivuilta).

Mineraalivesiallas (kuva Flamingon nettisivuilta).

Saunoja on muutamia erilaisia, osa niistä välillä vaihtuukin. On tavallista saunaa, kristallisaunaa, höyrysaunaa yms. Saunat ei ole kovinkaan isoja, joten välillä voi olla ahdastakin. Näissä saunoissa käydään siis uikkareissa, toisin kuin yleensä uimahalleissa. Suolahuone on tiloissa myös (ei mikään erikoinen) ja sitten ne hoitohommat olisi varmaan hyviä, mutta niihin ei olla vielä uskaltauduttu menemään. Ne pitää muutenkin varata etukäteen.

Baarin puolella käytiin altaissa lillumisen välillä vetämässä skumpat ja ranet naamariin (2xpikkolopulloa freixenettiä ja yhdet ranet kustansivat liki 30€). Mikähän siinä onkaan, että aina vedessä puljatessa tulee niin jumalaton nälkä?

Spa & Wellness-puolen kippola (kuva Flamingon nettisivuilta).

Kolme tuntia meni taas heittämällä ja hetken aikaa jää lämpöä ja rentoutusta varastoonkin. Suosittelen ehdottomasti kaikille kylmästä kärsiville & stressaantuneille puolielitisteille. 4/5.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

495# Vuvvevahti

6.2.2017, Monday, -9, Clear, Helsinki

Kaikkeen sitä ihminen joutuukin, mietin ajaessani autolla maanantai-iltana kohti stadia. Kuten esimerkiksi koiravahdiksi sellaiselle henkilölle, jota en ole nähnyt vuosiin. Tai itse asiassa, sellaisen henkilön isän koiralle: se oli tuotu matkan ajaksi hoitoon vieraaseen kerrostaloon. Maalaiskoira, joka on tottunut pyörimään metsissä. Sellainen alkaa kuulemma ulvomaan, jos sen jättää yksin vieraaseen ympäristöön. Ja sellainen on sitten haram.

Onneksi olin saanut tietoon etukäteen vierasparkkipaikkojen sijainnin ja onneksi oli vielä yksi paikka minulle jäljellä. Alue ei vaikuttanut kovin turvalliselta tai viihtyisältä; siellä oli esimerkiksi huumeneulojen keräysastia, enpä ole sellaistakaan ennen nähnyt. Itse kämpän löysin helposti ja ovikoodilla sisään. Sen jälkeen oli vielä kerroksissa erillinen ovi ennen kuin pääsi asuinovien taakse mutta sinne päästääkseen piti soittaa ovisummeria. Pikaiset heipat asunnon haltijan kanssa ja sitten kämppään jossa koira oli jo odottelemassa. Se ei vaikuttanut erityisen innokkaalta, vaan jopa ujolta. Taisi se hieman nuuhkaista. Laitoin takin tuolin selkämykselle ja koira jäi nuuhkimaan sitä mieluummin kuin minua. No joo, ehkäpä ominaishajuni ei ole se paras mahdollinen. Tai ehkäpä vuvve oli vain vieraskorea.

Oltiinkin tässä just syömässä.

Koira taisi todeta minut vaarattomaksi, antoi hieman paijatakin itseään. Sen vertaa ei kuitenkaan luottamusta löytynyt, että olisi antanut minun kajota päätäänsä. Koira vaikutti kuitenkin melko säyseältä, ja ehkä vähän vanhaltakin. Se oli ajokoira ja jykevästä ja jäntevästä ruumiinrakenteesta kyllä huomasi, että sitä oli pidetty kunnossa. Tuollainen elikko tarvitsi varmaan kaameasti liikuntaa. Minun ei sitä onneksi tarvinnut ulkoiluttaa, vaan asunnonhaltija kävi sen vielä pisu- ja kakituttamassa ennen lähtöään. Sain pikaisen briiffauksen, millä itseään ja koiraa pystyisi viihdyttämään. Semmoisia temppuja mitä ne nyt aina tekeekin; Istuttamista ja makuulle menoa ja tassunantoa yms. Lisäksi sitä pystyi aktivoimaan nakinetsimistehtävään. Koiruus oli kuitenkin sen verran pöljäke, että sitä ei saanut lopettamaan etsintää vaikka kaikki nakit olivat jo löytyneet, koira penkoi paikkoja läpi aina vaan. Siksi sille piti keksiä taas jokin uusi harhauttava tekeminen.

Mitä tää nyt on?

Asunnonhaltija lähti ja jäin koiran kanssa pieneen olkkariin. Se pyöri hämillään ympärilläni ja vaikutti hermostuneelta. Punnitsiko se vaihtoehtojaan? Minkä mä sille voisin jos se nyt päättäisi ruveta ulvomaan? Tai muutenkin, eikö sellainen eläin pystyisi tappamaan minut yhdellä hyvin tähdätyllä puraisulla kurkustani? Koira meni makkariin, mutta tuli lopulta luo takaisin olkkariin kun kutsuin sitä. Tamppasin sohvaa kädelläni ja hetken päästä koira tulikin siihen istuskelemaan. Sillä oli omituinen tapa kiertää kolmesti ympyrää ennen kuin lysähti sohvalle kasaan, koipiset ja häntä niputettuna. Naukaisin koiralle kerran, kahdestikin. Sain vain kulmain alta mulkoilua osakseni.

Koipiset ja häntä niputettuna.

Ei mennyt montaakaan hetkeä kun koira alkoi kuorsaamaan. Mä olin saanut luvan kahvin keittoon joten duunailin siinä itselleni tsufet. Avasin jääkaapin ja lorautin sekaan hieman maitoa. Jääkaapin muu sisältö oli vähän outoa; ei edes kaljaa. Toki asunnonhaltija oli liikunnanohjaaja tms, joten kai sellainen on terveyden perikuva. Asunto oli muutenkin vähän karu, pelkistetty. Ehkäpä häntä ei kiinnostanut kämpän sisustus sen enempää kuin minuakaan.

Istahdin sohvalle koiruuden kuorsatessa vieressä. Surffasin televisiosta kanavat läpi ja puhelimella netin. Kaivoin sen jälkeen kirjan, jonka olin ottanut mukaan ja aloin lukemaan. Välillä rappukäytävästä kuului melua ja koira keskeytti kuorsauksen ja nosti päätään. Silitin sitä hieman selästä; se säpsähti ja katsoi vähän paheksuvasti mutta ei uhitellut vaan alistui kohtaloonsa.

Telkkaa, lukemista ja vuvvea.

Päätin virkistää koiran iltaa; huomasin vesikupin tyhjentyneen joten laitoin juomatilanteen ensin kondikseen. Avasin sitten jääkaapin, ja siitä kantautuva ääni sai koiran mielenkiinnon heräämään; hyppäsi ykkösellä sohvalta unesta suoraan jääkaapin luo. Kaivoin nakkipussin esiin. Koira teki temppunsa (istumaan meno, maahan meno ja tassunanto) ennen kuin ehdin edes antaa sille niitä komentoja. Hienosti hurtta osasi myös napata ilmasta nakinpalan - purukalusto oli sitä luokkaa ettei todellakaan kannattanut jättää hanskaa leukojen väliin. En ollut oikein varma, onko nakki sopivaa koiralle (suola tms?) joten en uskaltanut kovin paljon niitä antaa. Saman tien kun laitoin nakkipussin takaisin jääkaappiin, vuvve kääntyi kannoillaan ja loikkasi takaisin yhtä nopeasti sohvalle kuin oli siitä herännytkin. Pian lähes ihmismäinen kuorsaus raikusi asunnossa taas.

Koiran unta.

Tunnin verran tuli siinä vielä telkkaa katseltua kunnes omistaja palasi iltapuhteistaan. Odotin jonkinnäköistä innostunutta reaktiota vuvven taholta; pää nousi sen verran ilmaan, jotta huomasi hurtan havainneen jonkun olevan tulossa, mutta ei vaivautunut edes ovelle saakka. Häntä jyskytti muutaman kerran sohvaa vasten ja siinä oli vastaanotto tällä kertaa. Flegmaattisin koira jonka minä olen tavannut. Minkäänlaista ääntä ei koira pitänyt koko aikana kuorsausta lukuunottamatta, joten tuskin se olisi mitään ulvonutkaan. Aloin tekemään siinä lähtöä; koira huomasi kyllä mun laittavan kenkiä jalkaan ja takkia päälle, mutta ei näyttänyt pistävän pahakseen lähdöstäni. Viimeiset taputukset ja sitten kotia kohti. Pari pussia sain sipsejä palkkioksi, jotka söinkin seuraavina päivinä pois kuleksimasta. Ihan mukava kokemus tällainen dogsitterin homma, annetaan nyt arvosanaksi 4/5. Toki pääsin helpolla kun mun ei tarvinnut huolehtia ruokinnasta saati ulkoilusta. Siitä ei tosiaan tiedä millaiseen kiipeliin olisi sitten jouduttukaan. Ehkä sitten ensi kerralla.

torstai 2. helmikuuta 2017

494# Quiche Lorraine

Tänään uusavuttomien kokkicornerissa valmistetaan Quiche Lorrainea, eli härmäläisittäin kinkkupiirasta. Mä en ole eläissäni leiponut - hetkinen, onko tää leivontaa ees? Kyllä kai, kun tässä kerran jonkinlainen taikina joudutaan duunaamaan - ellei nyt sitten jotain päiväkodin piparkakkutaikinan kaulintaa ja muottien painallusta lasketa. Joten saas nähdä miten käy, tuleeko sikojen ruokaa vai mitä tästä tulee? Lisäksi ihmetytti piiraan eri variaatiot; yhtenäistä konsensusta ei tuntunut löytyvän ainesosien eikä valmistustekniikan saralta, sen mitä googlesta ja youtubesta koitin aiheesta etsiä. Joten sovelletaan itse.

Kamppeet:

Paprika
2 sipulia
chiliä
200gr kinkkusuikaileita
200 gr juustoraastetta
3 munaa
100 gr voita
2 dl kerma
kermaviili
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhoa
1 tl suolaa

(nakkipaketti siltä varalta, että ruoka epäonnistuu niin pahasti ettei pysty syömään)

Tämän illan ainekset - kuvasta puuttuvat ainakin chili ja mausteet.

Juomaksi olen valinnut lähikaupassamme ollutta Tran Quini-rentotumisjuomaa; jonkinlainen koe-erä siellä myynnissä.

Pilkon ensimmäiseksi paprikan ja sipulit. Sipulia näyttää olevan vähän liikaakin, joten laitan vain 1,5 sipulia, kun nämä ovat niin isoja. Ei tarvitse mielestäni olla mitään kovin hienoksi pilpottuja. Ohjeessa sanotaan, että paprikat ja sipulit voi halutessaan kuullottaa. En kuule mitään, mutta käytän niitä vähän aikaa paistinpannulla lämmittelemässä. Tähän oli tietysti tarkoitus pilkkoa mukaan myös chili, jonka muistan vasta aivan loppuhetkillä.

Paprikan ja sipulan kuullottelua.

Sen jälkeen taikinan tekoon, se huolettaa ehkä eniten, kun en ole sellaista ennen tehnyt. 100gr voinokare on ollut huoneenlämmössä pehmenemässä - vasta tässä vaiheessa muistan että uuninkin voisi napsauttaa päälle 225 asteeseen alalämmölle. Voi kulhoon ja sekä leivinjauho että vehnäjauhot sekaan, sekä suola. Sekoitan tuotteita mutta ne eivät tule siitä hullua hurskaammaksi joten lorautan desin kermaa sekaan. Näyttää vähän paremmalta, mutta lisään vielä hieman nestettä, jotta taikinasta tulee sellainen kunnon sementtinen möykky, missä ei vehnäjauhot enää pölise. Lusikka pois kauniista kädestä, sillä se ei mielestäni ole kauhean tehokas väline tämänkaltaiseen hommaan. Pusertelen ja painelen taikinaa nyrkissäni, kuten tuppaan joskus tekemään myös lihapullataikinalle.

Oliko se riita tai kina?

Tämän jälkeen isken taikinamöhkäleen voideltuun makaronilaatikkovuokaan - mulla kun ei ole mitään spesiaalipiirakkavuokaa. Youtubessa monet levittivät taikinan vain uuninpellille leivinpaperin päälle, mutta pelkäsin sen kuohuvan uunissa taas yli ja että sen jälkeen joutuisin viikon verran pesemään uunia, joten pelasin varman päälle ja käytin makaronilaatikkovuokaa. Levitän taikinan tasaisesti niin, että se nousee reunoillekin. Siitä tulee todella epämääräisen näköinen, ja alan jo uskomaan homman menevän preesensekseen.

No nyt tuli kyllä pohjat!

Odottelen uunin lämpiämistä, sillä ajattelin esipaistaa taikinapohjaa 10 minuuttia. En tiedä onko se välttämätöntä, mutta minä teen niin. Tällä välin aloin valmistaa itse täytettä. Kulhoon munat (ne kanan siis), kinkkusuikaleet, juustoraaste, kermaviili ja paistinpannulla yhä kärsivällisesti odotteleva paprika-sipuli-chili seos. Sen jälkeen huolellinen sekoitus; tämä vasta karsealta näyttääkin, ja nyt jo vatsalaukku heittää voltteja tietäessään, että kyseinen näky tulee kohta valumaan soppatorvesta alas. Eräässä ohjeessa sekaan käskettiin lisäämään myös sientä. En lähde tästä edes paasaamaan. Eiköhän tämä ole tarpeeksi karmivaa jo muutenkin.

Sikojen ruokaa tulossa.
Matkalla uuniin.

Pohja on ollut uunissa kymmenen minuuttia joten nappaan sen pois ja kaadan täyteseoksen päälle ja levitän mönjän tasaisesti kaikkialle. Tarkistan, että joku sentti jää paisumisvaraa reunoistakin; se uunin pesu on muuten kyllä vihoviimeistä hommaa. Sen jälkeen koko komeus uuniin. Ohjeessa luki 15 min, minä pidin reilut 18 min, jonka jälkeen päälliosa näytti ok:lta, mutta sisus ei ollut hyytynyt lähellekään tarpeeksi. Piiras täytyy tietysti jäähdyttää ennen nauttimista; annoin sen jäähtyä ainakin 20 min, mutta silti sisältö oli liian vetistä ja löysää. Olisi pitänyt ehdottomasti seisottaa uunissa kauemmin.

Entäs maku sitten? Ei mikään kovin paha. Otin pari kertaa lisääkin. Chili maistui juuri minun makuuni sopivasti läpi. Nyt tuli tietysti mieleen, että mausteita olisi voinut lisätä täytesörsseliin myös - vaikkapa jauhelihamaustetta, oreganoa, suolaa yms. Minulta se jäi nyt tällä kerta tekemättä, mutta menee tämä näinkin. Annan tästä arvosanan 3/5. Suurimmat ongelmat olivat esteettisiä. Harjoittelulla tästä voisi ehkä tulla parempaa, mutta luojan kiitos minun ei tarvitse tätä tällä kertaa tarjoilla kenellekään muulle.

Oliskohan tää jo?

Lopputulos vetinen.

Jaa niin se Tran Quini-juoma... En oikein tiennyt pitäisikö se nauttiako illalla vai aamulla? Join tämän kymmenen aikaan illalla, joten saas nähdä miten käy, olettaisin kyseessä olevan kuitenkin aamujuoman. Olin valinnut ginger lemongrass -maun, mutta minusta siinä maistui vihreä tee ehkä eniten läpi. Haisi tiskiaineelle mutta maku ei ollut kovin karsea. Ehkäpä 3/5 tästäkin.

Uni ei meinannut tulla tämän jälkeen silmään millään, joten ehkä tuli syötyä liikaa vai oliko juoma sitten mikä valvotti. Positiiviset puolet tosiaan siinä, että vatsataudilta vältyttiin eikä palohälytinkään ruvennut tällä kertaa soimaan.