tiistai 30. joulukuuta 2014

368# Joulun jälkeistä eloa

Joulu se taas kerran otti ja meni. Tuntui jopa ihmeen pitkälle, kun sai näppärästi jatkettua vapaita viikonlopulla joulunpyhien jälkeen.

Sitä mä aina oon ihmetellyt, että miksi jotkut ottavat välipäivät vapaaksi? Saahan siinä tietenkin pidemmän vapaan töistä ja ymmärrän jos on pieniä lapsia joille ei hoitopaikkaa tms löytyisi. Mutta että ihan sinkutkin. Silloinhan töissä on hiljaista ja saa olla rauhaksiin, järkevämpi lomailla sitten kun on taas kiirusta ja kaikki paikalla.

Paitsi että meillä ei ole ollut hiljaista. Kiirusta pukkaa. Tulis jo se tammikuu.

Joulu kyllä meni ihan hyvin ja sai rentoutua. Ruoka oli tietysti pahaa, kuten jouluruoka nyt on. Perinneruoat ovat aina pahoja. Pääasia olisi syödä hyvää ruokaa riittävästi, ei pahaa ruokaa sen verran, että hengissä pyhien yli säilyy.

Tässä onkin kätevä aasinsilta laihikseen; mä olin jo heittänyt sen suhteen pyyhkeen kehään, vaikkakin joulupukki toi minulle aktiivirannekkeen, joka motivoi räntäsateessakin tekemään lenkin, raskaan työpäivän jälkeen. Silti oli yllätys, kun päätin piruuttaan käväistä vaa'alla. Ihannepaino saavutettu, 10,3kg 9,3 kg lähtenyt painosta pois. Vaikka ollut joulu ja kaikkea, en ole juuri lenkkeillyt ja viinaksiakin tullut juotua. Hetken ajan jopa luulin ylittäneeni kymmenen kilon rajan, mutta ei sentään. Tarkistus logitiedosta osoitti, että lähtöpaino olikin kilon verran vähemmän mitä muistin. Miten masentavaa.

Mutta Fitbit-aktiivirannekkeesta olen iloinen. Mä tykkään datasta, datan käsittelystä ja analysoinnista. Syömisten ja juomisten kirjaaminen olisi liikaa vaadittu, niin tarkkaa ruokavaliota minäkään en jaksa noudattaa että kaikki suupalat kirjaisin ylös. Mutta kävellyt askeleet ja matkat saa näppärästi esiin, voi luoda omia harjoitteita jolla saa reitinkin kartalle gps:n avulla. Hyödyllistä on seurata myös nukkuma-aikoja; ranneke analysoi paitsi sängyssä vietetyn ajan, myös unen laadun / nukutun ajan. En tiedä miten tarkka tuo loppujen lopuksi on, mutta aivan riittävä minulle. Ohjelmistoa käytän älypuhelimella, mutta saa tuon toki tietokoneellekin, joskaan käyttöliittymä ei niin hyvä ole kuin puhelimella.



Kuvankaappaus älypuhelinsoftasta.



Mutta joo, ei kai siinä. Päiväkin on tainnut pidentyä jo 7 minuutilla, joten valoa päin. Oikein hyvää uutta vuotta kaikille.

maanantai 22. joulukuuta 2014

367# Joulustumista

Viikonloppuna tuli tehtyä perinteinen Turun reissu, joka ollaan yleensä suoritettu vasta jouluaattona. Sukulaiset ja tapaamiset ovat kuitenkin sen verran lisääntyneet, ettei niitä enää ennätetä tekemään aaton tohinoissa. Niinpä siis lauantaina aamusta tien päälle ja kohti Varsinais-Suomea. Keli on kuiva ja aurinkoinen, oikein mukava talvikeli. Poikkeamme Salossa, Sauvossa ja Paimiossa ennen kuin ennätämme Turkuun. Kaikenlaisia paikkoja sitä onkin.

Lounastamme Hesburgerissa. Ensimmäinen hampurilainen kuuteen viikkoon. Maistuu taivaalliselta, se täytyy sanoa.

Yövymme Turussa Hamburger Börsissä. Jouluryysis on pahimmillaan, eikä autolle saada minkäänlaista paikkaa. Ukko käy tekemässä check inin, mä odottelen autossa sakkopaikalla.

Teemme sukulaisvierailun Naantaliin. Se on ihan ok. Iltapäivän pimettyä palaamme Turkuun, autollekin löytyy paikka. Viemme kamat hotellihuoneeseen ja sen jälkeen menemme istumaan aulapubiin aperitiiveille. Päivällisemme syömme hotellin viereisessä Oscar-pubissa. Otan hampurilaisaterian, se on yllättävän hyvä. Semmoinen mehukas, ei ollenkaan kuiva niin kuin niin monesti niistä tulee.

Sen jälkeen teen vielä itsenäisen pubikierroksen. Naiset tuntuvat olevan joulumielellä, koska hakeutuvat seuraani:

Nainen: "Moi. Etiksä seuraa?"
Minä: "En."
Nainen: "Mitä sä tääl teet?"
Minä: "Juon tätä lonkeroa."
Nainen: "Läheksä tanssii?"
Minä: "En."
Nainen: "Haista sit paska."

Palailen hotellille puoli kahdeltatoista. Ikkunan alapuolella on baari, jonka edustalla tupakkaringin ihmiset möykkäävät pikkutunneille saakka. Muutenkin nukun huonosti. Mä nukun aina huonosti hotelleissa.

Aamulla suihku ja sitten aamiaiselle. Sinne onkin varsin monimutkainen reitti hotellin kakkoskerroksessa, mutta löytyyhän se lopulta. Syön muutaman leivän ja nakkeja ja kaffetta. Katselen, miten vanhempiensa pöydästä seikkailemaan lähtenyt pikkulapsi yskii raastavaa ysköstään leikkelepöytään; otapa tästä itsellesi plunssavoileipää jouluksi.

Tehdään check out ja lähdetään ajelemaan 30 kilometrin päähän broidin luo. Ilma on kylmennyt, taivaalta tulee valkoisenaan jotain outoa sadetta, kertyen hyhmäksi maahan ja tehden tiet petollisen liukkaaksi.

Broidi on valmistanut ruokaa, muutenkin heidän perheessä tuntuu olevan kaikki kohdillaan. He ovat saaneet keväällä perheenlisäystä ja ennen kaikki huomio kiinnittyi heidän koiraansa, nyt tietysti vauvaan. Siksipä jos erehtyi reagoimaan koiraan jotenkin, siitä sai kyllä varsin sitkeän ystävän joka ei viereltä poistunut.

Pari tuntia sukulaisissa ja sitten kotia kohti. Raskaita nämä reissut. Kotona ehdin parahiksi katsomaan Liverpoolin ja Arsenalin välisen futismatsin. Hesaankin näyttäisi tulleen talvi. Masentavaa.

Tänään on talvipäivän seisaus. Vai onko se tasaus? Eniveis, se on jotenkin lohdullinen päivä. Vaikka pahin talvi onkin vasta edessä, niin valon lisääntyminen tuo kuitenkin sellaista positiivista mielialaa. Seuraava päivä on Helsingissä jo 11 sekuntia pidempi. Mä seuraan muutenkin joka päivä daylightmapia. Yksittistä päivää tai edes viikkoa ei siitä huomaa, mutta kuitenkin.

Mitäs vielä? Niin no joo, laihis meni kuluneella viikolla hanurilleen; tuloksena lihomista 0,2kg. En kuitenkaan jaksanut olla siitä murheissani. Viikkoon mahtui vain pari liikuntapäivää, neljä salaattilounasta ja yksi salaatti päivällinen, ja muuten olin syöttöporsaana ja liikkumattomana. Työpäivätkin oli pitkiä, tuli ryypiskeltyä jne. Joten hyväksyn tuloksen.

Mutta juu, joulu voisi vaikka tulla. Hommat alkaa olla reerassa.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

366# Epäterve sielu terveessä ruumiissa

Kuluneella viikolla laihisprokkis jatkui hyvissä merkeissä. Joinakin päivinä olin hieman syöttöporsaana, mutta aika kurinlaisesti loppupeleissä etenin. Brenkusta pidättäydyin tyystin. Torstai ja sunnuntai olivat hyviä treenipäiviä. Painoa lähti 1,2 kg, joka oli ihan suhteessa tehtyyn työmäärään nähden. Yhteistuloksena 8,6 kiloa. Ei se mielestäni mitenkään näy, mutta ehkä housut on ruvennut pyörimään jaloissa vai kuvittelenko vain... joka tapauksessa, ihannepaino väijyy nurkan takana, eikä 10 kilon pudotukseen ole kovin pitkä matka.

Joululahjojen suhteen olen kyllä yllättänyt itsenikin. Lahjat ovat hommattu jo 13.12. mennessä. Tällaista ei ole ennen käynyt; yleensä aloitan vasta viime tingassa niiden hankkimisen. Kaikkia lahjoja en onnistunut hankkimaan, osa on hieman vääriä jne, mutta olkoot. Kyllä nämä saa luvan kelvata tai olla kelpaamatta. Vielä kun joku jaksaisi ne paketoida.

Ja sitten vielä mieltä hajoittava tilanne lauantaiehtoolta. Pp on luonani kylässä ja lähtee klo 23 ajelemaan kohti kotia. Ajattelin, että vien samalla roskikset roskikseen koska Pp:n mukaan ne haisivat pierulle. Kävelen roskakatokseen, ja avaan oven, mutta huomaan heti että avaimeni juuttuu lukkopesään. Vaatteita on ohuelti, puhelimet on tottakai jätetty kämpille palavien kynttilöiden viereen. Roskatokseen käy sama avain kuin asuntooni, joten en pääse sisällekään. Pp:n autosta näen vain takavalot.

Nytkytän ja temmon avainta mutta ei se perkele liiku mihinkään. Pyörii kyllä niin, että roskatoksen oven lukko aukeaa, mutta irti sitä avainta ei siitä saa. Roskatoksessa on huoltoyhtiön puhelinnumero. Ei auta kuin odotella ohikulkijaa jos voisi lainata puhelinta. Myöhään lauantai-iltana, hiljaisella kadulla.

Ensimmäinen on nuori nainen joka juoksee huutaen pakoon.

Toinen on humalainen mies, joka auliisti tarjoaa ensin olutta mutta kun kysyn puhelinta, hän menee hämilleen. Kokeilee tarjota seuraavaksi savukkeita.

Kolmas mies on parrakas hipsterimies joka ulkoiluttaa koiraa. Kerron tilanteen. Hän ei sano sanaakaan mutta antaa puhelimen lainaksi. Soitan huoltofirmaan jossa vastaa virolainen mies. Hänkin vaikuttaa olevan humalassa. Kieltäytyy ensin tulemasta, mutta vaadin häntä paikalle. Hän sanoo, että menee aikaa, hän on Klaukkassa vai missä Kauklahdessa nyt onkaan. Hän ei ota edes osoitetietoja ylös.

Palautan ohikulkijalle puhelimen ja toivotan herran siunausta. Alkaa tulemaan vilu, joten päätän aikani kuluksi rynkyttämään lukkopesää. Tiedän kerääväni katseita ikkunoista. Sormet ovat jo vereslihalla ja tunnottomat kylmyydestä kun yhtäkkiä avainpesä päästää irti avaimesta kuin terrieri lahkeesta ja sinkoutuu maahan. Ihmettelen typertyneenä maassa kimmeltävää avainta.

Palaan äkkiä kämpille, soitan huoltomiehelle ja sanoin ettei tarvitse tullakaan, tilanne on jo ohi. Kuulen taustalla raikuvan television; kamppailin lukon kanssa varmasti 10-15 minuuttia eikä paskiainen ollut tehnyt elettäkään lähteäkseen päästämään mua pulasta. Kyllähän mä ymmärrän, että harmittaa lähteä viikonloppuöinä avaamaan ovea känniläisille, mutta se on sen tyypin työ ja sille siitä maksetaan?! Ja mä olin sentään selvinpäin. Hei haloo... mitä jos se avain ei olisi irronnut? Olisinko ollut koko yön siellä kunnes hypotermia minut korjaa?

Mä en enää ihmettele että ihmisiä katoaa roskienvientireissulla. Se on täysin mahdollista. Lisäksi opin sen verran, etten enää poistu kämpiltä edes parvekkeelle ilman kännykkää. Ja miten voin viedä enää tästä lähin roskia ylipäätään pelkäämättä, että avain jää siihen jumiin? Pyysin huoltomiestä raportoimaan isännöitsijälle tms rikkinäisestä lukosta, mutta anskumäarvaan niin ei paljoo kiinnosta?

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

365# Joulukuun alun tunnelmia

Ensimmäinen viikko joulukuutakin on jo lusittu. Lumet ovat pysyneet poissa ja muutamana päivänä aurinkokin on uskaltautunut pikaiseen käydä näytillä ilmoittamassa itsestään. Mitä ne ihmiset valittaa, että olisi muka huonot kelit?

Stallarit näköjään olivat riehuneet taas itsenäisyyspäivän kunniaksi. Kuvottavaa sakkia. Pyrin olemaan lukematta lehdistä kyseisestä aiheesta tänään, liian hyvä päivä pilattavaksi. Linnan juhlia en myöskään katsonut. En olisi katsonut, vaikka maksukanavapuolelta ei olisi tullutkaan Manchester City - Everton -jalkapallo-ottelua. Mä en ymmärrä, mitä järkeä katsoa toisten bilettämistä. Mulla on yksi kaveri, joka tykkää katsella nukkuvia ihmisiä. Monen tunnin kättelymaratoonin katselu on lähes yhtä älytöntä.

Ensimmäisen invaasion joululahjaostoksillekin sain tehtyä. Mä en jaksa sitä touhua kovin kauaa, maksimissaan sellaisen tunti - kaksi. Eka setti mulla on yleensä ideoiden hakemista, keksinkin yhden kohtalaisen ja sain hankittua pari. Ostin samalla myös kengät itselleni; mulla menee kaksi paria kenkiä vuodessa. Yhdet talvella ja yhdet kesällä. Kesäkengät ovat jo kamalassa kondiksessa, vaikka niitä olisi vielä tarvinnut myöhemmin. Saisikohan niitä jotenkin vielä elvytettyä? Mä en voi tajuta miten jotkut ovat kenkäfaneja. Mulle ne tietää väistämättömästi hiertymiä ja rakkoja, ennen kun saan ne ajettua sisään.

Ja sitten laihikseen: Kävin äsken vaa'alla ja huomasin laihtuneeni taas 1,9 kg kuluneen viikon aikana. Nyt tuli kyllä ansaitsemattomasti tuo saavutus. OK, kyllähän siellä oli urheilua tiistaina, torstaina ja perjantaina, mutta perjantaina aloin urheilupäivän jälkeen kaljoittelemaan, lauantaina jäi päälenkki tekemättä sateen vuoksi, keskiviikkonakin baarissa ja muutenkaan en pystynyt noudattamaan tiukkaa ruokavaliotani. Tämä tulos oli vääryys, mutta ehkä se kompensoi sitä toisen viikon pettymystä, jolloin tein kovasti töitä ja tulos oli nolla. Kokonaispudotus nyt siis 7,4kg neljässä viikossa. 2,6 kg matkaa maaliin. Tässähän ollaan rantakuosissa jouluun mennessä.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

364# Laihis, 3

Viime viikon epäonnistuminen harmitti yhden päivän, mutta sen jälkeen pääsi ihan hyvin taas laihismoodiin. Tiistaina, torstaina ja perjantaina tuli käveltyä urhoollisesti töistä kotiin, lauantaina ja sunnuntaina tuli ehkä himmailtua palauttavaa liikuntaa. Salaattipäivällisiä tuli syötyä mukavasti, ja varsinaiseen syöpöttelyyn sorruin vasta lauantaina, kun Pp oli virittänyt ansan valmistamalla maailman parasta makaronilaatikkoa.

Arkilounas.

Sen mä olen tässä huomannut, että paskalla täytyy käydä vain joka toinen päivä. Outoa. Muuten tuntemukset vatsassa ja pyllerissä ovat säilyneet ennallaan, valitettavasti. Mutta ehkä semmonen yleisfiilis ja energisyys on viime aikoina parantunut? Vaikea sanoa, koska se on tapahtunut niin hitaasti ettei eroa edelliseen edes muista. Vähän niin kuin sammakokaan ei huomaa jos sen keittää hengiltä.

Painoa lähti kuluneella viikolla 1,8kg, ja siihen tulokseen on pakko olla tyytyväinen. Yhteistulos nyt 5,5kg, joten puoliväli ollaan ylitetty. Jatkossa homma varmasti vaikeutuu. Tai, siis, enhän mä tätä nyt edelleen vaikeana pidä. Se, mikä ei vaadi älyä eikä mitään erityistä fyysistä taitotasoa ei voi olla kovin vaikeaa. Mutta työtä joutuu tekemään varmasti enemmän ja tulosten saanti hidastuu. Sanotaan näin.

maanantai 24. marraskuuta 2014

363# Laihis, 2

Toisen viikon mietteitä.

Maanantaina tuli syöpöteltyä duunissa itsensä puolivahingossa ähkyyn, vaikka tarjolla oli curry-kanaa, ja mä en normaalioloissa currystä tykkää. Päivälliseksi vain pari leipää sekä yksi rinta kanaa. Duunissa nostin työpöydän ylös ja päätin seistä istumisen sijaan. 60 kaloria tunnissa pitäisi lähteä enemmän kuin istuessa. Viikkotasollahan se on jo melkoisesti. Ilta kului harrastusten parissa, joten ei liikuntaa tänään.

Tiistaina makkarakastikelounas töissä ja illalla salaattibaarin kautta kotiin. Liikuntapäivä.

Keskiviikkona työmaaruokalassa lihottava lounas täytetyn kanan muodossa, illalla tapasin Pp:n ja menimme ravintolaan syömään. Houkutuksia siis tarjolla, mutta pystyin kieltäytymään pihvistä tai pitsasta ja tyytymään loheen. Ruoan jälkeen Pp:n perässäjuoksemista vaatekaupoissa, sehän otti koville. Ei muuta liikuntaa.

Torstaina kalalounas työmaaruokalassa. Lautanen oli täytettynä niin terveellisillä kamppeilla, että olisi tehnyt mieli ottaa siitä kuva ja lähettää jonnekin. 130 kiloinen työkaveri aidosti ihmetteli, että lähteekö tuollaisella nälkä. Ei lähde. Illalla lenkkeilyä, salaattibaarista iltapalaa.

Perjantaina töissä salaattilautanen ja jauhelihakeittoa. Illalla firman pikkujouluihin, joten ei liikuntaa. Pikkujouluissa tarjottu ruoka oli kylmäruokaa ja pahaa sellaista, mutta nyhtöporsasta tuli "luvan kanssa" syötyä ja santsattua. Lisäksi 15 ravintola-annosta alkoholia kyytipojaksi. Melkoinen kaloripommi, jota saa kuluttaa pois pitkään.

Lauantaina kävin tekemässä parin kilsan kävelylenkin jäisellä kadulla, ei hotsittanut. Muuten kotona lolleroimista. Yritin vastapainoksi syödä vain vähän.

Sunnuntaina aamiaisen jälkeen 12,3 kilometrin lenkille. Kadut olivat edelleen jäiset ja lenkkikenkien pohja luisti inhottavasti. Aikaa meni tavallista kauemmin + jalat tulivat kipeämmiksi kun joutui kinnaamaan menoa kaatumisen pelossa. Talvi on syvältä, mutta muuten ei vituttanut. Kanaa ruoaksi. Pitkä ponnistelu lenkkipolulla tuskin riitti kompensoimaan perjantain tankkausta.

Ja kuinka sitten kävi? Viikon tavoite oli maltillinen 1,8 kilon pudotus. Pikkujoulun tiesin jo etukäteen tulevaksi, mutta muuten olen mielestäni elänyt maltillisesti ja kurinalaisesti. Niinpä tulos oli todella masentava, sillä paino näytti täsmälleen samoja lukemia kuin 8 päivää aiemmin. Kaikki se ponnistelu, vilun ja nälän kärsiminen, ja hukkaan meni. Syö kyllä kohtalaisesti motivaatiota.

Tulevan viikon tavotteesta en tosiaan tiedä. Ehkä on parempi etten suunnittele mitään. Hyvä jos jaksan edes yrittää. Mä luulen, että olen hävinnyt tämän pelin.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

362# Laihis

Projektia - jota ei sen kummemmin suunniteltu tahi määritelty - on jatkunut viikon verran ja on ensimmäisen etapin tarkastelun aika.

Painoa oli lähtenyt peräti 3,7 kg, joka ehkä yllätti positiivisuudellaan minutkin. Toki sen eteen olen tehnyt valtavan määrän työtä, kärsinyt paljon vilua ja nälkää. Siltikin. Koko homma lähti käyntiin oikeastaan vahingossa testaessani kuntoani tekemällä lenkin isänpäivänä, ja siitä rohkaistuneena sain hyvän tsempin päälle. Lisäksi tällä viikolla onnistumista puolsi muutama hyvä seikka:

  • Porukat olivat matkoilla, joten pääsin käyttämään heidän asuntoaan tukikohtana. Siellä esimerkiksi nukkuminen on helpompaa, koska hiljaisempaa. Lisäksi käytössä sauna, tarvittaessa myös auto (helpottaa arkiasioiden hoitamista).
  • Duunissa tein myöhäisempää vuoroa joten sain riittävästi lepoa yöllä. Näin mulla jäi energiaa tehdä jotain työpäivien jälkeenkin.
  • Viikonloppuna Pp oli liesussa joten mulla ei ollut mitään muutakaan tekemistä kuin harjoittaa laihista.
  • Ilmat olivat niin hyviä kuin ne nyt marraskuussa voivat olla. Ei satanut yltiöpäisesti, ei ollut lunta / loskaa / jäätä, eikä pahoja pakkaskelejä (joskin jouduin vaihtamaan jo talvitakkiin)
  • Lähikaupasta löytyi mahtava salaattiosasto, josta saa itse kerätä haluamistaan aineksista purkkiin annoksen. Loistava keksintö. Kyllähän mä olin ennenkin jonkun laarin siinä huomannut mutta ohittanut sen nopeasti sen kummemmin ajattelematta. Pp:n neuvoille ja opastukselle kiitos.

Pyrin vaihtamaan päivän toisen lämpimän ruoan salaattiin, ja melko hyvin siinä onnistuinkin. Hedelmäkokeiluja jatkoin, mutta en edelleenkään tykkää niistä. Yhden hyvän ja pehmeän ja mehukkaan päärynän löysin, mutta tympeää niiden syöminen on silti.

Punainen liha oli tällä viikolla todellakin minimissä, en ole koskaan syönyt näin vähän lihaa. Kalaruokia pitäisi suosia enemmänkin, mutten osaa valmistaa niitä, ja toisekseen, kaupasta sitä tulee aina niin helvetillinen määrä ettei yksi ihminen sitä syö.

Sipsejä ja kaljaa tekee totta kai mieli, mutta niille nyt ei voi antaa periksi. Muuten koko juttu kaatuu kuin korttitalo. Töissä oli perjantaina tarjolla kääretorttua, mutta skippasin senkin tyystin. Mä en ole mikään makeiden leivosten ystävä, mutta koska nälän tunne oli alituinen niin vaati ehkä hieman enemmän ponnisteluja kieltäytyä kuin normioloissa.

En vielä uskalla juhlistaa, mutta aivan kuin vatsa olisi voinut paremmin? Mä olen kärsinyt pienimuotoisista vatsavaivoista (vuosia?), mutta nyt tuntuu paremmalta? Voisiko se olla niin (mitä Pp:kin on minulle toitottanut), että safkalla on tosiaan vaikutusta pötsin kondikseen? No, saa nyt nähdä, tarkkaillaan tätä vielä jatkossakin.

Pitkiä iltoja pimeillä lenkkipoluilla, sitä oli viikko juu. Sport trackerin mukaan tuli lenkkeiltyä yli 50 km, joten se on minunlaiselle sohvaperunalle hyvä suoritus.

Tulevan viikon mietteitä sen verran, että näin optimaaliseen "treeniviikkoon" ei ole (onneksi) mahdollisuuksia. Liikuntapäiviä tulee maksimissaan kolme, edellyttäen että pysytään tietenkin terveinä. Perjantaina on firman pikkujoulut, joten terveyshommat kokenevat siinä vaiheessa kolauksen. Lisäksi tilalle tulevat aamuvuorot ja lyhyet yöunet. Mä oletan, että lepo on yhtä tärkeä tässä hommassa kuin ruokavalio ja liikunta.

Seuraavan viikon tavoitteeksi olen asettanut 1,8 kg. Jos se saavutetaan niin ei voi kuin tyytyväinen olla.

maanantai 10. marraskuuta 2014

361# Hedelmiä

Olen ennenkin sivunnut aihetta blogaamalla vihanneksista, mutta jos tällä kertaa rapsattais he-vi-osaston toisesta osakkaasta, ettei sen tarvitse mustasukkaiseksi ryhtyä. Mä kun en yleensä mitään hedelmiä syö, kun maistuvat pahoilta ja kyllähän kaiken maailman kasvisten kanssa puleeraus on muutenkin 100%:sesti hintmannien hommaa.

Mutta nyt nähdessäni viime viikolla peilistä valtavan vatsani, niin myönnettäköön, että tässä täytyy taas kunto- ja laihiskuurille ryhtyä. Sipsit, kaljat ja nannat siis kohti vesilintua ja terveyskamppeet tilalle. Aloitetaan varovasti ja testataan paria tunnettua hetelmää:

1. Mandariini. Vai onks se klementiini, ja jos on niin mitä eroa? Se semmoinen keltanen plussapallon näkönen juttu. Ei kannata sotkea lajitovereihin, niitä on meinaan semmosia isompiahi. Tämä on semmoinen hiukan golf-palloa kookkaampi. Mä olen valkannut tällä kertaa luomu-mandariineja koska olen porvari, mutta kai niitä on eri hintaluokan riinejä ja. Sekasinhan ne on menneet kuljetuksessa jo ajat sitten, joten ei sillä sen väliä. Kolmen mandariinin hinta 0,89 €.

Kuoriminen on semmoista pientä nyppimistä. Kuori ei irtoa hienoina sliivuina vaan pikkurillin kynnen kokosina kappaleina. Haju täyttää työhuoneen hetkessä, joten ehkä näitä ei kannata julkisissa tiloissa syödä. Käsi tulee semmoiseksi tahmaiseksi. Ja kun varsinaisesta kuoresta on päästy eroon, niin semmosta valkosta haituvaa on hedelmän päällinen täynnä. Sekin inhottaa joten yritän nyppiä sitäkin pois. Ja sitten se kannattaa paloitella jo valmiiksi, koska jos siihen jää niitä säikeitä joka pitää hedelmän kasassa, niin oksennusrefleksi on varma, sama kun hiuksia söis. Muistan lukeneeni jostain erillisen kuorimatekniikan, mutten jaksa googletella sitä tähän hätään.

Maku on hapokas mutta nämä veijarit ovat todella  mehukkaita. Parempaa mitä odotin. Sen verran kyllä happamia, että mahtavatko nämä olla miten hammasystävällisiä? Mene ja tiedä; vaivattomuus, maku ja hinta painavat arvosteluasteikossa, joten annetaan tästä 3/5.

Mansku.

2. Päärynä. Tämä on se tuttu maku siidereistä. Ja oliko tämmöstä jäätelöäkin? Tai limskaa? No, mene ja tiedä, mutta en muista olenko koskaan syönyt ihan oikeaa hedelmää. Kaupan laarissa oli ruskeampia pääryniä ja vihreämpiä pääryniä sekasin. Mä en tiennyt kumpi olisi kannattanut valita, mutta löysin yksilön, jossa toinen puoli oli ruskea ja toinen vihreä.

Kuoriminen piti suorittaa erillisellä kuorintaraudalla, se oli hieman työlästä. Päärynämateriaalin kovuus yllätti minut eikä makukaan ollut niin makea mitä olin etukäteen kuvitellut joten vähän floppasi tämä. 2/5.

Paroni von Pärön.

3. Kiivi. Muistelisin olleeni lapsena ja myöhemminkin näille lievästi allerginen. Mude näitä joskus osteli kotiin joten aivan vieras hedelmä tämä ei ole. Ulkonäöstä tulee jotenkin pallit mieleen. Tai sitten peruna? Yhden kiivin hinta oli lähikaupassamme 0,62€ joten aika kallista. Mahtoivatko olla edes kotimaisia?

Syöntitekniikasta ei tietoa, mutta halkaisen paskiaisen veitsellä keskeltä kahtia. Sen jälkeen yritän teelusikalla kaivertaa irti myrkynvihreää sisustaa. Se on kovaa kuin volframi. Neste pirskahtelee silmille kunnes viimein saan sokeripalan kokoisen kimpaleen lusikan kärkeen. Ei maistui oikein millekään, mutta suuhun tulee outo, pistelevä tunne. Kaiverran vielä toisen palasen mutta sen jälkeen en uskalla syödä enempää, ties mitä tuosta vielä tulee. Ja kuuluuko tän olla näin kovaa? Onko tää raaka, saatana?

Hyi helkkari, tätä ei voi syödä, ja heitän hedelmäisen mäkeen. Arvosana 1/5, vain lämmin ananas on kamalempaa. Sipsit voittaa mennen tullen tämmöset moskat. Ehkä noita mandariineja voi kokeilla uudestaan... jos on kerta pakko.

Vihreä peruna.

perjantai 24. lokakuuta 2014

360# Sielun ja ruumiin ravintoa

Sit lisää kulttuuria kehiin. Pp:n kanssa oli jo pitkään pitänyt mennä Helsingin Kuusisaaressa sijaitsevaan Didrichsenin museoon tsekkaamaan Edvard Munchin näyttely. Mulla kun on vielä sivistyskoulutus vähän vaiheessa, niin oli ensimmäinen kerta kun kyseiseen paviljonkiin menin. "Ohjeissa" oli varoitettu, ettei mukaan saanut viedä mitään metallista, terävää tai purukumia. Jätettiinkin ne sitten autoon, vaikka kyllähän siellä olisi ollut pienet säilytyskaapit näille tavaroille. Näyttelytilaan mentiin metallipaljastimen läpi, joskaan sitä ei oltu kalibroitu yhtä herkäksi kuin lentokentillä, vaan esimerkiksi kolikot taskussa meni helposti läpi. Kassit pengottiin läpi.

Itse paikkahan oli viihtyisä, hienolla paikalla sijaitseva entinen lukaali. Kyllä sellaisessa olisi kelvannut asua. Pieni allas talon ulkopuolella toivotti vieraat tervetulleeksi, pois kierrettiin alapihan kautta, josta avautui näkymät nyt jo varsin talviselle merenlahdelle. Sisätilassa olohuone oli jätetty kotoisaksi kirjahyllyineen ja akvaarioineen. Pieni suihkulähde pulputti vettä. Hieno keksintö, kyllä sellainen olisi kiva omassakin olkkarissa. Sitten oli huoneita joista oli tehty henkilökunnan tiloja, alakertaan ei päässyt lain. Ulko-ovesta oikealla puolella oli itse näyttelytilat, kahdessa eri kerroksessa.

Olkkari.

Näyttelytilojen pienuus yllätti, mutta toisaalta tällaiselle - sanotaanko nopeasti taiteesta riittävästi ammentavalle henkilölle - se oli ihan sopiva pläjäys. Jalat eivät ehtineet väsyä ja mielenkiinto pysyi yllä.

Itse Munchin taiteestahan mä en tiedä mitään muuta kuin Huudon. Tuollakin siitä joku kopio oli, joskaan se ei tuntunut suurta yleisöä (paikalla tosiaan oli yllättävän paljon väkeä torstai-iltapäiväksi, ihan oppaiden vetämiä kierroksiakin!) kiinnostavan. Muuten taulut olivat keskinkertaisia - jos tällainen maallinen termi suodaan käytettäväksi. En varmaan itse osaisi moisia väkertää, mutta niiden perusteella oli vaikea sanoa, miksi Munchista oli tullut taidepiireissä niin arvostettu ja toisekseen kun luki ukosta tarinaa niin näytti pärjänneen hyvin taloudellisesti jo elinaikanaan (1863 - 1944).

Näkymä syksyiselle merenlahdelle.

Mutta ei näyttely nyt ihan surkea ollut, vaikkakaan yhtäkään taulua ei mieleen jäänytkään, kuten vaikkapa New Yorkin Guggenheimista. Synkkäsävytteiset työt ovat kyllä itselleni mieleen, jollain tietyllä älyttömyydellä tai huumoripilkulla höystettynä, joten siinä mielessä ehkä hienoinen pettymys koska genre oli kuitenkin oikea. Annetaan nyt arvosanaksi 2½ / 5. Ehkä tästä joku oikeasti taiteesta ymmärtävä saa enemmän irti.

Näyttelyn jälkeen käytiin Tapiolassa syömässä Grilli Torossa. Paikkahan on suoraan 80-luvulta, myyjä on vähän tylyhkö ja ruokalistan luku + tilaus pitää tehdä seisten tiskillä melkeinpä työmaaruokalatyyliin, tuoli oli hutera ja pelkäsin sen pettävän altani hetkellä minä hyvänsä, ketsuppipullosta oli revitty etiketit ja korkki mäkeen, mutta ruoka on konstailematonta, rehellistä rekkamiehen ruokaa. Isot annokset, eikä täällä tarvitse pelätä törmäävänsä mihkään vekaaneihin, nälkä lähtee ja ennen kaikkea ruoka on niin hyvää että se saa melkeinpä ananaksetkin maistumaan siedettäviltä. Suosittelen ehdottomasti juu, joskin rasvapommi ei varmaan mikään terveysintoilijan annos ole. 4/5 olkoon arvosana, eikä hintakaan mikään paha.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

359# Poikani Kevin

Kirjastossa käyminen tuottaa minulle vieläkin päänvaivaa ja lisää stressitasoa (siellä käyminen kun on tehty niin vaikeaksi. Mulla oli kymmenen vuoden tauko kirjastossa käymisestä, ja siinä ajassa kaikki on mennyt niin paljon eteäpäin, että olen pudonnut kehityksen rattailta; enhän mä osaa niitä automaatteja jne. käyttää enkä ymmärrä tapoja ja kulttuuria kirjaston suhteen). Sain kuitenkin lainattua Poikani Kevin -teoksen tässä jokin aika sitten. En muista mistä olin lukenut siitä kehuja, tai miksi edes innostuin lainaamaan teoksen. Kirjan kokokin hirvitti; lähes 550 sivua pienellä painettua painavaa asiaa.

Teksti oli jotenkin vaikeaselkoista tai ainakin raskasta luettavaa. Se koostui kirjeistä, joita kirjan päähenkilö kirjoitti. Ne harhailivat tarkoituksen mukaisesti aiheesta ja kokemuksesta toiseen, kertoen omaa tarinaansa nivoutuen pikkuhiljaa kokonaisuudeksi. Loppua kohti kirja muuttui ehkä hieman helppolukuisemmaksi, joskin teoksen teema jäi minulle arvotukseksi. Mitä tässä haettiin? Joka tapauksessa, älykästä tekstiä kirjoittaja Lionel Shriver on saanut aikaiseksi.

Eikä tätä nyt voi huonoksi sanoa. Tai sanotaanko, että näin huonoksi kirjaksi teos on ihmeen hyvä. Ainakin se pisti miettimään, ja olen kelaillut tarinaa pitkään. Pitihän mun sitten katsoa kirjasta tehty elokuvakin. Jo etukäteen pohdin, miten siitä saa edes leffan tehtyä eikä se kovin hääppöinen ollutkaan. Liian vaikea saada valkokankaalle niitä tuntoja joita äiti kirjassaan joutui kokemaan. Muutenkin, jos kirjaa ei olisi lukenut, niin en tiedä olisiko elokuvasta saanut irti sitäkään vähään mitä nyt.

Arvosana kirjalle 4/5, elokuvalle 2/5.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

358# Estonia

Kuulostaa vanhalle, mutta minun ikäpolveni ihmiset muistavat varmaan kaikki sen päivän kun Estonia upposi. Ei ehkä päivämäärää, mutta sen kun kuuli uutisesta ensimmäistä kertaa. Eihän tuollaista voi tapahtua Suomen aluevesillä? 852 menehtynyttä? Se on valtava määrä.

Nyt tragediasta on aikaa vierähtänyt 20 vuotta. Tapahtuman kunniaksi uutismediat ovat Estonia-aiheisia juttuja pullollaan. Huomasin itsekin kuluttaneeni koko sunnuntaiaamupäivän aiheen parissa. Ensin luin tarinat Hesarista ja Iltasanomista, sen jälkeen siirryin katsomaan juttuja netistä, Youtubesta jne. Mitä enemmän asiaa tutki, sen pahemmalle se alkoi tuntumaan.

Olen yrittänyt mielessäni ajatella millainen tilanne laivalla on kohtalokkaana yönä ollut. Autenttista kokemusta ei varmastikaan pysty tuntemaan; olisiko sitä joutunut shokkiin ja kyyhöttänyt nurkassa odottamassa väistämätöntä? Nukkunut hytissä onnellisesti humalassa tietämättä mitä tuleman piti? Paniikissa rynnimässä ulos hinnalla millä hyvänsä kylmään ja pimeään mereen?

Laivahan upposi nopeasti, reilussa puolessa tunnissa, ja niin kuin Hesarissa sanottiin, ei siellä ehditty Titanicin tapaan viuluja soitella eikä rukouksia rukoilla. Kannella ei ollut henkilökuntaa ohjaamassa ensin naisia ja lapsia pelastusveneisiin. Kukaan ei ollut neuvomassa, miten pelastusliivit vedetään päälle. DiCaprio ei ollut pitämässä Winsletiä kädestä. Ei, se oli kamppailua henkensä edestä, jolloin vain vahvimmat ja onnekkaimmat selvisivät. Niin kuin Nykänen voisi lakonisesti todeta, sä olet siellä ihan up yours. Tai korkeintaan "korkeemmas käres".

Pelastuneita oli 137. Heidän kokemuksia on tietysti mukava lukea, mutta samaan aikaan oli havaittavissa, miten ahdistavalta aiheen muistelu heistä varmasti tuntui. Monilta jäi sille tielle perheenjäsen, ystävä tai työtoveri.

Tuntui epäreilulta, että vaikka jotkut pystyivät kaatuneessa laivassa raahaamaan itsensä ulos, he hukkuivat yrittäessään päästä pelastusveneisiin, tai jotkut jopa pääsivät pelastusveneisiin saakka mutta kuolivat hypotermiaan. Eräs pääsi jopa sairaalaan saakka, missä kuoli vammoihinsa.

Pahinta minusta oli kuulla Estonian radiomiehen (ei selvinnyt elossa) Mayday-hätäkutsua. Ääni on täynnä hätää. Aivan kuin hän olisi ymmärtänyt jo kohtalonsa, mutta pysyi todennäköisesti silti viimeiseen saakka laivan ohjaamossa yrittäen viestittää muita aluksia apuun, selvittää koordinaatteja sijainnistaan jne. Jaloa.

Jos mä voisin jotain turmassa ollutta lohduttaa, niin valitsisin hänet.

tiistai 23. syyskuuta 2014

357# Kilometrikisa, 2

Jokakesäinen Kilometrikisa on taas saatu onnellisesti päätökseen. Fillaria on tullut sotkettua jalat hapoilla ja pylleri vielä enemmän hapoilla. Viime vuonna tuli pientä rapsaa pukkastua, katsotaan riittääkö analysointi-intoni tällä kertaa yhtä pedanttiin raportointiin.

Ajetut kilometrit:







Ajetuissa kilometreissä huomataan selvä romahdus aiempiin vuosiin verrattuna. Olen pitänyt 1000 kilometriä tavoitteena jokaisessa Kilometrikisassa, mutta nyt tuloksesta jäädään melkoisesti. Tekosyynä voidaan pitää alkukesän huonoja ajokelejä, hajonnutta pyörää, flunssaa, nilkkavammaa ja matkailua. Selitykset ovat ontuvia eivätkä missään nimessä hyväksyttäviä. Aikaa on kuitenkin yli 140 päivää, ja siinä ajassa pitäisi kyllä keretä 1000 kilometriä ajamaan.

Suhteessa päiväkohtaisesti ajetut kilometrit:







Lenkkimäärät:


Lyhyitä lenkkejä ja niitäkin selvästi vähemmän kuin aikaisempina vuosina.

Keskimääräinen ajokilometrimäärä:







Yllättävän hyvä keskiarvo, sillä pitkiä lenkkejä ei tullut juuri ajettua, lyhyitä sitäkin enemmän. Pisin lenkki koko vuonna oli 35,76 km, lyhyitä pyrähdyksiä (alle 10 km) tuli ajettu viidesti, joista lyhin 2,16 km.

Rahatuotto:








Firmamme oli tänä vuonna mukana hyväntekeväisyyskampanjassa, jossa yritys työntekijät sitoutuivat maksamaan jokaisesta ajetusta 25 kilometrista yhden (1) euron Punaiselle Ristille.Tänä vuonna tuli hanketta tuettua siis 32 €:n edestä. Työnantaja lupaa tuplata summan, joten tavallaan on tullut tuettua hyväntekeväisyyttä 64 €:lla. Aiempien vuosien rahamäärät teoreettisia.

Kuluneen vuoden saavutukset:



Tavoite jäi paitsi kilometreissä, niin sitä myöten tietysti myös sijoituksessa (tavoite sijoittuminen TOP-40:een, johon tosin olisi vaadittu lähes 1300 kilometrin ajanta). Myös osalle kilpakumppanikollegoista tuli hävittyä, jotka aiemmin olen pystynyt nujertamaan.

Jakauma kuukausittain:























Toukokuussa tuli ajettua ehdottomasti eniten. Kesäkuun tulos ei voinut olla heijastumatta koko kauden kilometrikisan tulokseen (nilkkavamma piti minut pois pyörän selästä yli 3 viikkoa). Jos jotain positiivista voidaan sanoa, niin syyskuun tulokseen olin ihan tyytyväinen.

Jakauma viikonpäivittäin:

























Keskiviikkona oli jostain syystä vain kaksi ajopäivää, ensimmäisen kerran vasta kuudes elokuuta. En oikein keksi tuolle selitystä. Yhtä suuri yllätys oli lauantain nouseminen parhaaksi ajopäiväksi; viime vuonna se oli selvästi heikoin. Muutenkin viikonlopun ajomäärät näyttivät hyviltä. Yleensä silloin on tullut harrastettua... öh, jotain ei niin urheilullista.

Mutta joo, kokonaisarvosana pyöräilykaudesta ei voi olla kovinkaan mairitteleva, kun tavoitteista jäätiin lähes kaikilla mittareilla. 2/5.

torstai 18. syyskuuta 2014

356# Pulun uusi matto

Monien sattumusten kautta en ollut vieraillut Pp:n luona aikoihin. Sen huomasi esimerkiksi hänen tekemistään sisustuspäivityksistä, joiden vuoksi olin lentää pyllerilleni. Nimittäin uusi eteisen matto.

Sitä ei voinut olla huomaamatta edes tällainen paatunut heteromies kuten minä. Maton värit hyväilivät silmää niin kuin vain kaunein näky maan päällä voi. Miten täydelliset värit, miten täydellinen kontrasti!

Maton oikea koko sai kokijan vakuuttumaan, että eteinen on rakennettu maton ympärille. Sen materiaali hivelee jalkapohjaa paksupohjaisimmankin kengän läpi kuin pedikyyrissä kävisi. Matto huokui keväistä tuoksuaan, aivan kuin tuoksukynttelimeren yläpuolella kelluisi.

Sen maton täytyy olla jumalten kutoma.

Matosta innostautuneena teimme shoppailureissun Ikeaan. Poikamiesboksiini tarttui mukaan pussi- & tyynyliinalakansetti, pieniä pyyhkeitä, kynttilöitä pimeisiin talvi-iltoihin sekä vaaleanpunainen pehmosika paijattavaksi olohuoneen sohvalle kun katselen telkkaristani jalkapalloa ja väkivaltaviihdettä.

Ei mulla muuta.

perjantai 12. syyskuuta 2014

355# Kontula

Kävin eilen Kontulassa.

Jopa baarissa.

Pääsin sieltä hengissä poiskin.

Olen aina pitänyt Helsingin Kontulaa slummina. Tuskin olen kovin väärässä. Vaikka kyllä mun mielestä Malminkartano ja Vantaan Korso ovat vielä kauheampia. Olin jälkimmäisessä kerran parin viikon työkeikalla. Asemalla multa yritettiin varastaa reppu aamukahdeksalta; pummija oli aivan vakuuttunut, että mulla olisi laukussani kaljaa työkamojen sijasta. Ja entäs se kun etsin lounaspaikkaa? Kippolan ulkopuolella oli kyltti jossa mainostettiin siistiä lounastilaa. Kun oven avasi, juoppojen infernaalinen melu koostui örinästä, kiroilusta ja karaokelaulannasta. Arkena, ennen puolta päivää. Kysyin kuitenkin myyjältä, mikä toi juttu siististä lounaspaikasta on, ja tarjoilija ilahtui silminnähden. "Joo se on tuolla alakerrassa, mä päästän sut sinne. Älä huoli, mä en anna noiden juoppojen tulla sinne." Ja tosiaan, alakerrassa oli hyvätasoinen seisova pöytä, ja hetken päästä sinne tuli joku toinenkin (selvinpäin oleva) asiakas lounaalle.

Mutta se Kontula. Ei pelkkä paikka vaan myös käypä nimi tietyn puolueen poliitikolle.

Isä on halunnut jo pitkään katsastaa sieltä Helmi Grilli -ravintolan. Oli lukenut jostain, että kippolaa oli kehuttu hyväksi. Töiden jälkeen on välillä kiva käydä katsomassa, miksi veroja oikein maksellaan, ja Kontulassa sen näkee jos missä. Joten miksipä ei. Oli vielä valoisaakin. Eikä ole tullut Kontulassa käytyä varmaan 25 vuoteen.

Metrolla saavuttaessa valittiin väärä pääty, ja tultiin vahingossa Kontulankaaren puolelta, mutta näkipähän ostarin kokonaisuudessaan. Suurin osa yrityksistä oli keskikaljajuottoloita, jonne ei kyllä olisi selvinpäin uskaltanut mennäkään. Sitten oli suutareita ja semmoisia pieniä liikkeitä. Isompia ruokakauppoja. Ja juoppoja, huumeniekkoja, kaikenikäisiä eläkeläisiä (mietin pitkään korrektia ilmaisua), kulttuurinrikastajia ja sen semmoista. Kuhinaa ja eläväistä menoa.

Entäs se ravintola sitten? Tarkistus nettisivuilta, olivat tosiaan voittaneet v. 2013 Paras lähiöravintola -tittelin. Ei mikään jättimäinen ravintola, ja täynnä se oli, pöytävarauksia jne. Vain kolme pöytää vapaana. Myöhemmin huomattiin, että pöydät oli varattu jollekin samalle isolle delegaatiolle, ja ravintolasta tuli melko hiljainen kun kyseinen sakki poistui.

Suurimmaksi osaksi ihmiset joivat keskikaljaa. Eräs äijä ihmetteli ääneenkin, syökö täällä joku. Välillä kävivät vartijatkin paikalla toteamassa paikan rauhalliseksi.

Paikka oli ihan kohtalaisen siisti, vaikken vessassa käynytkään. Tatuoidut myyjät olivat varsin ystävällisiä. Raaste- / salaattipöytä erittäin huono. Itse tilasin leikkeen, jonka kastike oli paha (makea kastike, en tykkää semmoisesta), lihakin vähän sitkeä. Olisi pitänyt ottaa varmaan pihvi tai sitten spydäri. Kalja oli hyvää. Paikka vietti jonkinlaista Octoberfestiä (en ole muuten koskaan ymmärtänyt miksi Octoberfest järjestetään syyskuussa?), ja tarjolla oli ilahduttavasti erilaisia oluita. Siitä huolimatta ei tarvitse varmaan toista kertaa tänne saakka vaivautua, joten arvosanaksi 2½/5.

Ruuan jälkeen juoksujalkaa metroasemalle, täällä ei parane myöhästyä junasta. Ei tosiaankaan huvita postata asemalla kymmentä minuuttia uutta junaa odottamassa. Aseman liukuportaatkin tuntuivat toimivan vain yhteen suuntaan. Ehkä Kontula ei halua sinun sieltä lähtevän pois.

Nähdään taas 25 vuoden päästä.

torstai 4. syyskuuta 2014

354# Digiboksi, 2

Digitelkka on vähän niin kuin Neuvostoliitto tai uinuva tulivuori. Se toimii rauhaksiin pitkänkin aikaa, kunnes toisinaan havahtuu rettelöimään. Huomasin vain kiroilleeni näitä digitv-ajan saloja jo kolme vuotta sitten. Pitkän aikaa homma pelittikin kunnes kesällä putkahti taas joku lappu ylläpitäjältä, joka auttamattomasti tiesi uudistuksia vaikeuksia.

Muistellaanpa tähän mennessä tapahtunutta: Mulla on ollut luultavammin reilut kolme vuotta nuo maksukanavat. Mä tykkään kattella Englannin Valioliigaa, joten siksi olen hankkinut kanavapaketin joka nuo ohjelmat tarjoaa. Asun kerrostalossa. Asun vanhassa kerrostalossa. Asun vanhassa kerrostalossa vanhojen ihmisten kanssa. Siksi meillä ei ole taloyhtiössä kaapelia, antenniverkko vain. Edellisessä asunnossani oli tietysti kaapeli. Ei muuta kuin vanha digiboksi kaappiin ja kaupoille ostamaan uusi, antenniverkkoon soveltuva. Kortinlukija pitää tietysti olla, kun maksukanavat näkyvät erillisen kortin kautta. Ai, että kukaan ei osta bokseja, jossa ei ole tallennusmahdollisuutta. No juu, onhan tuo tallennusominaisuus kovalevyineen tietty kallis, mutta jos nyt otetaan se sitten. Testivoittaja ja kaikkea.

Sitten plärämään kukas ne kanavapaketit antenniverkkoon tarjoaa. TV-Viihde. Ajattelin jo silloin, että onpa typerä nimi firmalla, mutta eihän nimi nyt tuota pahenna. Ei muuta kuin yhteyksiä sinne päin, kauppa sujuu näppärästi ja kortti saapuu muutaman päivän kuluttua. Kortti koneeseen, pieni replikointiaika ja kanavathan näkyvät. Jee.

Kuluu muutamia viikkoja ja töistä tulessani kanavat eivät sitten enää näykään. Voi sitä kiroilun määrää. Soitan tukeen, joka arvioi syyksi sen, ettei boksini tai kortinlukija ole yhteensopiva, vaan tarvitaan toisenlainen kortinlukija (kysyessäni syytä miksi kortti toimi pari viikkoa ja nyt ei enää, oli vähän epämääräinen) tai sitten vanha kortinlukijani on risa. No, mä vähän ihmettelinkin mitä varten digiboksissani on kaksi eri kortinlukijapaikkaa. Toinen on näköjään kusetusta varten ja toiseen joutuu hankkimaan lukijan itse. Käyn ostamassa lukijan viikonlopun aikana, asennan sen laitteeseen ja ávot, sehän toimii.

Se toimii 8 kuukautta, jonka jälkeen TV-Viihde ilmoittaa olevansa konkassa. Mä olin maksanut muutaman kuukauden kortti- ja pakettimaksuja eteenpäin, mutta lähetys / sopimus katkaistaan huhtikuussa vaikka olin maksanut vielä toukokuunkin. Laitoin asiasta hakemuksen, jolla piti saada etukäteen maksetut rahat takaisin, mutta arvatkaapa vain, tuliko niitä rahoja koskaan? No ei.

Olin kolme kuukautta ilman maksutelkkaa, mutta uuden futiskauden kynnyksellä päätin kokeilla vielä kerran. Surffasin uuden kanavapaketin tarjoajan Plus-TV:n, otin sinne yhteyttä ja uusi kortti saapuikin. Homma pelitti ihan ok. Maksutusväliksi olin kuitenkin laittanut kuukauden, ettei käy kuten viimeksi. Kanavat näkyi taas.

Olin ollut tyytyväinen kanavapakettiin, sieltä tuli paljon muutakin kuin Valioliigaa. Pakettini oli C-More, mutta Maikkari valtasi tuon jossain vaiheessa itselleen. Ensiksi ajattelin, että ei tässä mitään, kanavan nimi vain muuttuu, mutta kyllähän se huonommaksi meni. Futistarjontaa karsittiin ja tilalle lisättiin jotain helvetin jääkiekkoa. Valioliigan ottelut näkyivät kuitenkin, joten ajattelin antaa asian olla.

Vuoden 2013 kieppeillä tuli ilmoitus, että tarjoaja vaihtuu taas. Onneksi automaattisesti niin, ettei minun tarvitse tehdä mitään sen enempää. Nyt puikkoihin astui DNAWelho. Lasku ei kasvanut, lisäksi mulla näkyi myös niitä MTV3:sen lisäkanavia. Leffaa, Faktaa ja mitä näitä nyt on. Joten, ehkä tämä olisi hyväkin juttu.

Kesällä 2014 DNAWelho lähetti ilmoituksen kotiin, että osa kanavapaketin kanavista siirtyy HD-puolelle syyskuun alusta. Jotta kanavia olisi mahdollista katsella, niin a) taloyhtiöön on pitänyt hankkia HD / VHF-antenni  ja b) katsojalla pitää olla HD Antenna Ready vastaanotin. Ilmoituskirjeestä jäi mainitsematta myös kohta c, mutta palataan siihen myöhemmin.

No, meidän taloyhtiön tuntien, se on kuin luolamiehen asunto. Talkkari on myös laiska kuin saapas, joten epäilin heti, että tokkopa on semmoista antennia meidän taloyhtiöön hankittu. Laitoin eräänä sunnuntai-iltana asiasta sähköpostia isännöitsijälle ja hämmästykseni oli suuri, kun seuraavana aamuna minulle oli jo vastattu; asia oli kunnossa ja antenni oli hommattu puolisen vuotta sitten. Propsit tästä ja perun muutamia pahoja sanoa isännöitsijän tehokkuudesta jota olen aikanaan manaillut.

Mutta HD-kanavatesti ei silti mene läpi, vaikka viritän niin digitelkan kuin digiboksinkin uudelleen. Television sain muutama vuosi takaperin porukoilta. Kysyin miltä aikakaudelta se on. Äitee epäilin sen olevan 2006 tai 2007. Ei sen vanhempi. Boksi on vieläkin uudempi. Silti ei HD-valmiutta. Joten ei muuta kuin vanha boksi kaappiin ja kaupoille ostamaan uusi. Juu, tommonen hybridi joka käy niin antenni- kuin kaapeliverkkoonkin olisi aika kätevä. Joo pitää olla se CI+-kortinlukija. En mä tiedä tosta kovalevystä ja tallennusmahdollisuudesta... se on sitten taas niin saatanan kallista. Ai ei kukaan osta boksia jolle ei voi tallentaa? No, otetaan sit semmonen tallentava. Niin olihan tässä se HD-valmius nyt varmasti? Ai 350€ maksaa?

Boksi kotio ja asennuspuuhiin. Asentuu kohtuu helposti, se on sanottava. Kortti sisään ja ei kun maksukanavia kahtelemaan. Vaan ei. Ei tapahdu mitään. Ei oikeuksia. Tässä välin ilmoituskirjeen unohdettu kohta c) astuu voimaan.

Onneksi Pp oli mukana rauhoittelemassa ja toimimassa järjen äänitorvena. Muuten olisin taas kiroillut niin että se olisi kuulunut Vanhankaupunginlahden toiselle puolen. Pp oli riittävän maltillinen lukemaan ohjekirjasta, että jos maksukanavat eivät näy, niin pitäisi varmistaa että linkitys kortin ja boksin välillä on tehty. Mikä helvetti se on? Pikainen googletus aiheesta, niin tosiaan: HD-laitteen ja kortin välille on tehtävä aina linkitys ylläpitäjän kautta. Eli ei muuta kuin laitteen Chip ID:tä kaivamaan ja kortinnumeroa. Tietysti DNA:n "Minun palveluni"-sivusto on huoltokatkossa koko illan, ja puhelintuki on jo siltä päivältä loppunut. Huomenna sitten taas, ehkä.

Seuraavana päivänä kaivan kaikki asiakasnumerot, chip id:t, kortinnumerot yms valmiiksi, laitan kanavapakettikortin laitteeseen, boksin päälle maksukanavalle jonka pitäisi näkyä ja soitan tukeen. Painelen kiltisti numeroita aihealuettani koskeviin valikoihin. Kuuntelen uudestaan ja uudestaan joka jumalan painalluksen jälkeen tiedotteen, että osa kanavista on siirtynyt HD-puolelle ja sitä varten tarvitaan oikeanlainen antenni ja vastaanotin. Ja lopuksi tulee automaattinen tiedote, jossa sanotaan, että linkitys pitää tehdä netin kautta ja hyvää päivän jatkoa.

Menen DNA:n Minun palveluni-sivuille. Mistään tunnareista ei tietenkään ole havaintoa, joten tarvitaan pankkitunnuskirjautuminen palveluun henkilön todentamiseksi, jotta saan tarvittavat kirjautumistiedot. Sen jälkeen pääsen kirjautumaan sisään, löydän lopulta valikoista tv-kortin linkitys-kohdan ja homman tehtyä. Kanavien pitäisi näkyä puolen tunnin kuluttua (joskin nettisivulla oli muistaakseni maininta "Viimeistään 1-2 vuorokauden kuluessa.").

Palaan töistä kotiin. Jännitys tiivistyy.

Kanavat näkyvät! \o/

Toivottavasti nyt saa taas elellä muutaman vuoden edes rauhassa, ettei taas tarvitse hankkia jotain jumalattoman kallista ja / tai jotain jumalattoman vaivalloista asiaa. Kun noista kanavista joutuu kuukausimaksun maksamaan, niin luulisi että niiden katselu olisi tehty mahdollisimman helpoksi. Mutta ei. Siin on sit niin jumalattomasti ain työtä täsä tämmöses. Tuntuu kun tekisivät kaikkensa ettei asiakkaita olisi.

Myönnettäköön, etten mä paljoa ponjaa telkkareiden päälle (tahi digiboksi- / maksukanava- / liittymä- / HD- / tekniikka-asioiden), mutta en mä ymmärrä miten muut ymmärtävät? Jos joku Pihtiputaan muori olisi laitettu asialle niin miten olisi mahtanut hommat selvitä?


Mutta nyt ei sitten muuta kuin sohvalle televisioimaan o/

torstai 28. elokuuta 2014

353# Havis Amanda

Mä en oikein muita patsaita Hesasta tiedä kuin Havis Amandan patsaan. Sekin johtunee suuremmaksi osaksi lakitusperinteistä vappuisin, lisäksi patsaan nimi tuo mieleeni erään itselleni tärkeän henkilön.

Tänä syksynä osana Helsingin Juhlaviikkoja "Mantan" patsaan ympärille on rakennettu hotellihuone, ikään kuin taideteoksena. Sen on suunnitellut japanilainen Tatzu Nishi. Päivisin huone toimii näyttelytilana, jonne pääsee pällistelemään 3 €:n sisäänpääsyhintaan klo 11.30 - 17.30 välisenä aikana. Öisin tila toimii tosiaan hotellihuoneena, joskin huoneet olivat buukatut heti kun myyntiin tulivat. Hinta oli 130 € / yö, ja ainakin itse olisin tuon tuohon hintaan buukannut jos olisin vaan ajoissa ymmärtänyt olla liikkeellä. Näyttely on avoinna 12. lokakuuta saakka.

Mekin kävimme Pp:n kanssa tsekkaamassa näyttelytilan eräänä sateisena keskiviikkoiltapäivänä. 3€:n hintaiset liput ostettiin työmaakontista. Jonoa ei ollut paljoakaan, johtuen todennäköisesti huonosta säästä, joskin huoneessa oli muutama muu ennen meitä saapunut. Sisääntullessa piti jättää sateenvarjo narikkaan; siinä oli joku henkilökunnasta koko ajan tarkistamassa, ettei huoneeseen (tai patsaaseen) aiheutettaisi mitään tuhoa. Sisään pääsi kerrallaan muutenkin vain tietty määrä ihmisiä, mikä oli järkevää kuvaamisen yms. kannalta.

Huone oli 40 neliömetrin kokoinen; perushuone, jossa oli ilmastointilaite, televisio, parisänky. Sen lisäski wc-tilat ja kylpyhuone. Ikkunat kahteen suuntaan. Patsas sijoittui huoneessa niin, että se törrötti keskellä parisänkyä. Mahtoiko olla sitten miten hyvin tiivistetty, vai vetäisikö sieltä lokakuussa kylmästi? Tai miten hyvin liikenteen melu jäisi ulkopuolelle ovien sulkeuduttua?

Huoneessa oleva tapetti oli mielestäni hieman hermostuttava, joskin silläkin oli jotain tarinaa kerrottavanaan. Sivupöydällä oli vieraskirja, johon mekin skriivasimme nimmarimme.

Erittäin mielenkiintoinen kompleksi. Jotkut tätä tietysti (lehtien kommenttipalstoilla) paheksuivat, mutta minä olen toista maata vaikken mitään valtioo. Tykkään tämän tyylisistä jutuista, lisäksi se oli vielä hyvin toteutettu ja harmitti niin sikana kun en ollut tajunnut buukata - tai edes yrittää buukkaamista huonetta yöksi. Arvosana ei sen vähempää kuin 5/5. Kannattaa ehdottomasti käydä bongaamassa jos tuolla päin liikutte.

Kamera oli tietysti jäänyt kotiin, mutta annetaan heikkolaatuisten kännykamerakuvien puhua puolestaan:
  

Huone ulko-ovelta kuvattuna.

Edestä.

Takaa.


Uuh.



Kyllä tuossa kelpaisi makoilla.


Vessa. Taiteilija kirjoitti nimensä lattiaan.


Peba :)


perjantai 15. elokuuta 2014

352# Nizza, 3

25.7.2014, Perjantai

+23, Scattered clouds, Nice France


Kotiinpaluupäivä. Nukuin huonosti, vain nelisen tuntia klo 23-03 välillä, sen jälkeen valvoin pari tuntia ja sitten vain pienen pieniä pätkiä. Närästi ja janotti, eikä yhtään juotavaa. Selkää särki taas. Milloin kuumi ja milloin palelsi.

Seitsemältä nousin, kävin suihkussa herättelemässä itseäni lisää, ja pakkasin kamat. Sen jälkeen aamiaiselle tuttuun kahvioon. Janotti edelleen, yritin tilata vettä. Ei tullut. Yritin tilata uudelleen, jolloin sain puoli desiä hanavettä. Jos se olisikin niin, että Ranskassa ei juotaisi vettä ollenkaan, niin ok, mutta kun mä olen nähnyt ihmisillä vesipulloja. Olen nähnyt tässä aamiaiskahvilassakin ihmisten tilaavan pullon Perrieriä. Mutta miten vitussa turisti saa tilattua sellaisen, en tiedä. Jos mä alan lausumaan "Perrieriä" ranskalaiselle tarjoilijalle, niin tiedän ettei siitä tule lasta eikä paskaa.

Haettiin kamat hotellilta ja tehtiin check out. Respa teki vielä jonkun lisälaskun 18€, se vähän hämäsi. Ilmeisesti täällä oli taas käytössä joku vedätysvero, josta ei vaan oltu mainittu.

Edellisenä päivänä olimme tilanneet lentokenttätaksin noutamaan meidät hotellilta klo 8.45. Sitä ei tietenkään näkynyt, ja mutsi oli tietysti kusi sukassa, vaikka yritettiin sitä rauhoitella. Meni sitten kysymään respasta; kuski oli kuulemma kulman takana kohta tulossa. Myöhästyi lopulta ehkä 10 minuuttia. Ajo kentälle ei kuitenkaan kestänyt kuin 15-20 min, ja kuskikin oli tällä kertaa rauhallisempaa sorttia kuin tulomatkalla, ei turhia höpissyt.

Check iniin ei ollut jonoa, joten pieni myöhästyminen tässä vaiheessa ei tuottanut ongelmaa. Turvatarkastuskin meni nopeasti vaikka laite taas mun kohdalla piippasikin. Nizzan kenttä itsessään oli ihan perseestä; pieni ja ahdas, täynnä ihmisiä, pari pientä kauppaa, vain yksi ravintola ja ei tietenkään ilmastointia. Sellainen lasikoppi tulee jo aamusta hyvin kuumaksi.

Baarissa oli sairas jono, mutta mentiin kuitenkin hakemaan juomista. Porukat otti viiniä, mä sain viimeinkin sen vissyn. Helevetti että pystyikin janottamaan. Ei edes haitannut vaikka kahviossa ei istumapaikkoja ollut, kunhan sai hiukan sammutettua janoaan.

Suorat lennot Hesaan olisivat maksaneet maltaita, joten meillä oli taas välilasku, tällä kertaa Kööpenhaminassa. Ensimmäinen lento tänään suoritettiin siis tanskalaisten kanssa SAS:illa. Paikat olivat toiseksi viimeisellä rivillä, lento kesti reilun 2 tuntia. Kone oli ajoissa. Koneessa ei tarjoiltu mitään ilmaiseksi vaan kaikesta piti maksaa. Olisi siellä ollut myynnissä joku "lärvilaudan" tapainen juomahomma, mutta päätettiin jättää väliin. Ostin kuitenkin kuoharin.

Hyvällä maulla nimetty lentokoneen istuin.

Kööpenhaminassa oli +30 asteinen keli, vaikkakaan ei ulkoilmaa tällä kertaa päästy haistelemaan. Meidän piti odottaa kentällä 3 tuntia, ennen kuin Hesan kone lähti, joten aikaa oli runsaasti. Mä tykkään jotenkin Köpiksen kentästä; se on selvästi eurooppalainen, mutta kuitenkin selkeä. Merkkiliikkeitä jne. Niissä ei kuitenkaan nyt käyty, vaan ensiksi mentiin ravintolaan syömään. Siellä oli erittäin tehokkaan tuntuinen aasialaistarjoilija joka tuntui jättävän toiset tarjoilijat varjoonsa. Tilasin hampurilaisaterian; se oli valtavan kokoinen ja ihan maukas, joten nälkä lähti. Ainoa mikä vähän jurppi oli vuotava katto. Varmaan joku ilmastointi tms tiputti vettä koko ajan niskaani.

Merkkiliikkeitä Kööpenhaminan lentokentällä.


Syönnin jälkeen tutkittiin vähän lentokenttää, käytiin sitten kaljoilla vielä pubissa. Otin erehdyksissäni "ison" kaljan, joka Tanskassa on 0,75 l. Se kusetti tietysti loppupäivän.

Lento Hesaan oli sekin ajoissa, matka kesti sen 1,5 tuntia. Ehdin siinä ajassa juomaan vielä yhden viinin. Kone laskeutui puoli kahdeksan aikaan, oli jotenkin aivan pöllämistynyt olo kun taas oli koko päivän reissannut. Raskasta se matkustaminenkin on, sano.

tiistai 12. elokuuta 2014

351# Cannes

24.7.2014, Torstai

+26, Scattered clouds, Cannes France


Heräiliin taas pitkin aamuyötä rettelöintiääniin, kun ihmiset kinasivat jostain hissiä odottaessaan. Ylös klo 8.20, suihku ja aamiaiselle. Tarjoilija tiesi jo etukäteen, mitä otamme. Eikö ranskalaiset käy aina hakemassa aamukaffen ja patongin samasta paikasta, joten tulevat tutuksi nopeasti asiakaskantansa myötä? Mutta että näin nopeasti...

Hotellin respasta tilasimme seuraavaksi aamuksi taksin viemään meidät lentokentälle.

Tänään kuitenkin vielä retki Cannesiin. Arvottiin säätilan kanssa, koko viikon olivat luvanneet sadetta tälle päivälle, mutta nyt sitä oli hieman peruttu. Sateen todennäköisyys alle 30%, joten riitti vakuuttamaan minut jättämään sateenvarjon hotellille.

Käveltiin juna-asemalle ja ostettiin meno-paluulippu Cannesiin, maksoi kolmelta yhteensä vähän yli 40€. Juna läks justiinsa, lähettäjä vihelsi jo pilliin, mutta ennätettiin silti. Juna oli täynnä, se oli vielä joku hitaampi versio ja pysähtyi kymmenellä pysäkillä ennen Cannesia, matka kesti 43 min.

5€ mistä?

Junan saavuttua aloin etsimään vesikauppaa, ilmeisesti sade ei tulisikaan vaan aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta. Kävelimme ensiksi rantaan kuvaamaan se pytinki, jossa aina toukokuisin on ne Cannesin elokuvajuhlat. Viralliselta nimeltään Palais des Festivals et des Congrès. Sitten kaljalle pubiin. Kaupunki vaikutti aika pieneltä, ja vaikka satama oli hieno niin ei tämä Monacon veroinen paikka ollut. Nähtiin pari ilveilevää puliukkoakin.

Cannesin elokuvajuhlapaikka Palais des Festivals et des Congrès.

Tuollaiseen veneeseen minullakin olisi ehkä varaa.

Jatkoimme vanhaan kaupunkiin, joka oli tietysti korkean mäen päällä. Hiki virtasi niin kuin suihkussa olisi käynyt. Vesikauppaa ei löytynyt edelleenkään, nyt olisi tehnyt vesi kauppansa.

Cannes, samannäköinen kuin muutkin Rivieran kohteet..


Käytiin linnakkeella, josta oli tehty museo. Sisään maksoi 6€ / naama. Ei kannata mennä, todella tylsä näyttely, jonne oli roudattu arvottaman tuntuisia kamppeita kaikkialta maailmasta, jotka eivät varmaan muuanne kelvanneet. Sisällä ei ollut edes ilmastointia. Ainoa valopilkku oli sisäpihalla oleva linnakkeen torni, jonne oli 109 porrasta. Mä nousin ylös, porukat eivät jaksaneet vaan jäivät odottelemaan alas varjoon. Tornin sisällä haisi paskalle, mutta ylhäältä näkymät olivat ok.

Linnakkeessa olisi ollut näyttely myös toisessa kerroksessa, mutta päätettiin skipata se väliin. VIrkailija huomautti, emmekö aio käydä siellä. Valehtelimme, että kävimme jo :D Poistuimme ulos, ja lähdimme laskeutumaan rinteeltä takaisin kohti varsinaista kaupunkia. Vesijano oli niin uskomaton, että sitä oli vaikea kuvailla. Yhden kaupan näin, joka sekin oli jostain käsittämättömästä syystä suljettu. Kuitenkin vastaantulevilla ihmisillä oli vesipulloja, en tiedä mistä helvetistä he olivat ne ostaneet. Viimein vastaan tuli joku turistikauppa, jossa näin jääkaapin. Kävin ostamassa veden hintaan 2€, röyhkeää. Jos haluaa perustaa busineksen Ranskan Rivieralle, niin suosittelen vesikauppaa Cannesiin!

Tää on niin vanha kaupunki.

Sen jälkeen alkoi lounaspaikan etsintä. Ensiksi kokeilimme sellaista pientä ravintolaa, jossa oli vain 2 pöytää terassilla, mutta siellä ei ollut tarjolla kuin ankan maksaa ja tryffeleitä ryöstöhintaan, joten poistuimme. Seuraavaksi kokeilimme "varmaa" valintaa, eli menimme kebab-paikkaan. Se oli surkein kebab mitä olen ikinä syönyt, 1/5. Todella pahaa. Lisäksi epäiltiin, että tuleekohan siitä mahatauti, toivottavasti ei. Täytyy sanoa, että ranskalainen keittiö on ollut todellakin ala-arvoinen suoritus. Odotukset sitä kohtaan olivat suuret kun sitä on aina kehuttu, mutta pelkkää paskaa. Masentavaa. Italialaiset eivät osaa tehdä pizzeä, ja ranskalaiset eivät osaa tehdä mitään. Ei ainakaan rivieralaiset.

Sitten käveltiin Rue Meynadier -ostoskatua pitkin kohti juna-asemaa. Poikettiin parissa liikkeessäkin tekemässä ostoksia, mutta mitään sen erikoisempaa ei löytynyt. Jotenkin oli puhti pois, päivän pitkä kävely oli vaatinut jo veronsa.



Kävi tuuri taas junan kanssa, se lähti melkeinpä samantien kun asemalle päästiin. Tällä kertaa juna oli mallia pika, ei pysähtynyt kuin Antibesissä. Mutta se mikä teki tästä junasta erikoisen, niin en ole niin kuumassa junassa ollut koskaan; lämpöä oli varmasti lähemmäs 50 astetta. On käsittämätöntä, ettei näillä leveyspiireillä arvosteta ilmastointia ollenkaan, edes junissa. Hiki virtasi valtoimenaan ja pyörrytti. vaikka vain istui. VR:n 30-35 -asteiset junat ovat lasten leikkiä.

Käveltiin vielä asemalta pubiin kaskaiden sirittäessä. Otin Ice tean ukon pilkasta huolimatta. Hänellä kun ei ymmärrys riitä, että alkoholi ja kahvi ovat diureettejä, joita ei kannata helteellä ylettömästi (pelkästään) juoda. Kippolassakin meni hermot tarjoilijaan, joka näytti keskittyvän kaikkeen muuhun kuin tarjoiluun. Sitä kun ensin yrittää saada silmäkontaktia tarjoilijaan, sitten koittaa viittoilla, mutta kun mitään ei tapahdu ja jano on, niin eihän siinä voi muuta kuin nousta seisomaan ja huutaa ekskusemuata. Kyllähän siinä kaikki asiakkaatkin töllistelevät ja pitävät junttina, mutta tulipahan tarjoilijaankin ripeyttä :D Hörpimme juomat hyvällä halulla, katselimme ohikulkijoita. Ranskalaisilla tuntui olevan varsin paljon koiria lemmikkeinä; kissejä ei oltu nähty kuin yksi.

Kävimme vielä eräässä tavaratalossa, minkä ukko halusi nähdä. Se oli tylsä, mutta ihme kyllä täältä löytyi sentään ilmastointi. Sitten viimein hotellille, jossa otin 1,5 tunnin päikkärit. Herättyäni selkää ja niskaa särki taas niin jumalattomasti, ja siivojakin herätti minut kesken unien, vaikka huonekin oli jo siivottu. Buranaa naamaan, raikastava suihku ja vähän surffausta netissä. Sitten menin porukoiden huoneeseen katselemaan televisiota ja juomaan 3 annosta whiskeytä ennen kuin lähdimme ulos.

Mallinkuvaus menossa.

Kävelimme hieman, ja päädyimme sivukujille, jossa bongasimme Patin Couffin-nimisen ravintolan. Täällä ei ollut turisteja, joten päätimme kokeilla ravintolaa illallispaikkana. Otimme mutsin kanssa pizzet, ukko otti jonkun illallissetin. Juustoa pizzessä ei ollut säästelty, joten se oli pirun täyttävää. Maku nyt oli keskinkertainen. Jälkkäriksi Irish Coffeet, ukko sai jonkun juustojutun hunajalla, joka oli aivan mielettömän pahaa.

Sitten kävelyä rantabulevardilla ja paluu hotellille klo 22.30. Seuraavana aamuna olisi lähtö aikaseen, mutta en jaksanut pakata.

Massenan aukion suihkulähde ja sitä tolpannokissa vartioivat väriä vaihtavat istuvat ukot.

lauantai 9. elokuuta 2014

350# Nizza, 2

23.7.2014, Keskiviikko

+26, Scattered clouds, Nice France


Alkuun en saanut nukuttua, loppuyöstä nukutti paremmin, joskin unet olivat outoja. Pari kertaa heräsin liikenteen meluun.

L'Olympiaan nauttimaan taas sama aamiainen kuin edellisenäkin aamuna. Myyjä koitti vedättää vitosen, piti huomauttaa. Onkohan meitä koitettu kusettaa aikaisemminkin, kun ei olla niin tarkkaan tarkkailtu laskuja?


Nizzaa halkova puistobulevardi.

Funtsittiin vähän päivän ohjelmaa. Mun teki mieli vähän uimaan Välimereen, kun sellainen oli kerran helposti toteutettavissa. Rantatuolit olivat kuitenkin järkyttävissä hinnoissa, kolmelle ne olisivat maksaneet 64€. Hei haloo! Vähän turhan kallis summa yhdestä pienestä uintireissusta. Päätettiin sitten, että menen pulahtamaan yleisen rannan puolelta. Pyysin porukoita vahtimaan kamoja, mutta ei, he "vahtisivat" niitä etäämmältä bulevardin puolelta :rolleyes: Annoin kuitenkin puhelimet, lompsan ja kameran mutsille, rannalle jätin vain repun, kengät, paidan, shortsit ja pyyhkeen.

Ranta oli täynnä isoja kiviä, ja helvetisti ihmisiä. Pakko oli käyttää ns. kusiluistimia, onneksi ne olivat minulla mukana. Ranta oli lisäksi äkkisyvä, ja veteen oli hankala mennä koska isot aallot löivät nyrkin kokoisia kiviä nilkkoihin ja maa pakeni äkisti alta. Vesi itsessään oli kyllä lämmintä, taksikuski oli arvioinut sen 26-27 asteiseksi ja sen se varmaan olikin.

Ranta.

Uin ehkä 10 min, tai lähinnä lilluin vedessä. Virtaus tuntui voimakkaalta. Ylöspääsy vedestä tuotti sekin hankaluuksia. Onneksi allot eivät kuitenkaan olleet vieneet läpysköjäni. Palasin laukulle, joka oli peitetty isolla pyyhkeellä. Samassa mutsi tuli paikalle ja näytti erästä epäsiistin näköistä äijää (ja kaikki voivat arvata minkä lajin jamppa oli kyseessä) ja kertoi tuon yrittävän nyysiä tavarani. Seurasin vähän aikaa äijän toimia; etsi selvästi hyviä ryöstökohteita, kävi pummimassa rantakauppiaalta syötävää. Olisi tehnyt mieli odottaa koska ukko tulee paikalle noutamaan tavarani, mutta rupes niin keittämään että otin hänen pyyhkeensä ja kävin puhuttamassa ukkelia. Äijä mutisi jotain takasin ranskaksi. Otettiin vielä ukon naamasta vittuilumielessä valokuva, ajatellen sen lisäävän stressiä. Ja jo toisen kerran alle viikon sisään minut yritetään ryöstää, härskiä!

Sitten piti mennä jo kaljalle rauhoittumaan, ja samalla sain vaihdettua kätevästi kuivat vaatteet ylle. Rannalla oli onneksi myös suihku, mutta kovin hyvää arvosanaa en pysty Rivieran rannasta antamaan, 1/5. Kannattaa tosiaankin mennä kauemmas Nizzasta, ymmärtääkseni vähän matkan päässä on ihan hiekkarantoja. Ja kannattaa tosiaan maksaa, jos se riittäisi pitämään varkaat loitolla.

Ettäs kehtaavat.

Oltiin nähty semmoisen nolon turistijunan kiertelevän kylänraitteja ja löysimme lähtöpaikan rantabulevardilta. Se oli juuri tekemässä lähtöä, ja vielä oli meille tilaa, joten hyppäsimme kyytiin. Maksoi 8€ / naama, kierteli semmoisen puoli tuntia katuja, ja pysähtyi Linnanpuiston mäelle 10 minuutiksi, niin sai hyvät näköalakuvatkin Nizzasta otettua 93 metrin korkeudesta.

Linnanpuistosta avautuva maisema.

Palasimme takaisin alas vanhankaupungin turistialueelle, ja poikkesimme syömään La Grande Violeen lounasta. Olimme aluksi ainoat asiakkaat, mutta silti tuntui että tilaaminen oli ylivoimaista. Kaljaakin piti tilata kolmeen kertaan, ennen kuin sitä suostuttiin tuomaan, sama juttu oli laskun kanssa. Kuitenkin jokainen tilauspyyntö näkyi laskussa, joten se oli jälleen kerran väärin. Ruoka itsessään oli ihan hyvää ja sitä oli runsaasti, kaikkea ei edes jaksettu syödä. Tarjoilun vuoksi ei pysty kuitenkaan antamaan parempaa kuin 2/5.

Sitten hotelliin lepäämään ja paskalle.

Tunnin verran makoiltiin ja päätimme lähteä vielä kävelylle vanhaan kaupunkiin sekä satamaan. Siellä ei oikeastaan ollut muuta kuin törkykuuma. Käytiin sitten baarissa, otin mojiton ja porukat otti kaljaa. Niin hyvää mojitoa en ollut saanut pitkään aikaan, ja kummasti se kuumuudessa raikastikin. Sen jälkeen pistäydyttiin kauppaan. Ostin pari vettä, ison olouen ja jonkun tequilasekoituksen, eikä maksanut kuin reilun 3 €, joten kaupan hinnat tuntuivat halvoilta. Baarissa taas kaljaa ei alle 5€ saanut, mojitokin maksoi 10€. Ruokien hinnoista sen verran, että spaghetti irtosi ehkä 12€:lla, pizze samoiten, pihvit 16-25 €.

Designia.

Palasimme jälleen hotellille lepäämään. Otin suihkun, surffasin hieman netissä ja ryypiskelin hieman. Sen jälkeen etsimään illallispaikka. Löytyi sellainen kuin Le Lodge. Hyvä palvelu ja ruoka; otin riskillä kalaa, mutta se oli oikein maukas ja sopivan kokoinen. Jälkiruoaksi Colonelin eli vodkaa + sitruunajäätelöä. Se oli varsin hapokasta ja kävi ihan nuppiin.

Ruoan päätteeksi vielä kävelyä rantabulevardilla, hotellille klo 22.30.