torstai 27. heinäkuuta 2017

530# Eskilstuna, 1

11.7.2017, Tuesday, +17, Wet, Helsinki, Finland


Sähköisen taidon tonnikala.

Kesäloman aika oli taas käsillä ja reissua pukkaa. Meillä oli Pp:n kanssa ollut tarkoitus jo pitkään mennä käymään hänen varhaislapsuus- ja syntymäkaupungissa Eskilstunassa, Ruotsissa, ja viimeinkin olimme saaneet laivamatkan ja hotellin buukattua. Omatoimimatka siis tiedossa, Pp:n autolla. Minun velvollisuus oli vain istuskella pelkääjän paikalla. Ja mikäs siinä on istuessa, kun Pp on melkoisen hyvä ajaja.

Sateisena tiistai-iltapäivänä Pp haki minut kämpiltä, ja hyvä niin koska tavaraa oli melkoisesti tulossa taas mukaan. Ajoimme ruuhkattoman Helsingin halki Katajanokan terminaaliin. Pp suosi aina Viking linea Siljan sijaan; tällä kertaa terminaalin sijainti Ruotsin päässä sopi muutenkin matkasuunnitelmaamme huomattavasti paremmin. Olen ollut ehkä viisi kertaa Viking Linellä, ja aina Gabriella-paatilla, en koskaan Mariellalla. Eikä tähän tullut muutosta tälläkään kertaa. Autopaikan check in löytyi Skattalta helposti, ja paperihommat meni läpi nopeasti. Klo 16.20 olimme jo checkanneet itsemme sataman puolelle sisään, mutta sitten alkoikin liki parin tunnin tuskallinen odotus. Todennäköisesti Gabriellan taakse tullut Viking Line Fstr -laiva aiheutti satama-alueelle jonkinlaisen härdellin, emmekä siksi päässeet ajamaan laivan sisään ennen kuin vasta klo 18, jonka uskoimme olevan lähtöaika. Toisin sanoen, laiva taisi hetkisen myöhästyä. Jouduimme tietysti vielä hattuhyllylle, joka tarkoitti sitä, että pääsisimme poistumaankin laivasta vasta viimeisten joukossa. Ovi oli 4.1; tuo kannatti laittaa mieleen, sillä auton hävitti äkkiä tänne jos ei ollut ymmärtänyt ottaa sijaintiaan ylös. Seuraavana päivänä näimmekin, miten joku pariskunta etsi henkilökunnan kanssa autoaan.

Lähdön hetkeä Terminaalissa.

Hyttimme oli viidennessä kerroksessa, olimme ottaneet ikkunallisen hytin vaikka se hieman ylimääräistä maksoikin. Vettä satoi ulkona kuin aisaa. Laiva lähtikin lähes heti kun pääsimme heittämään kamat hyttiin, joten mekin menimme katsomaan baarin tarjonnan ja lähtödrinksuille kippolaan. Wine baarista otin Pp:lle shampanjan ja itselleni tuopin ja vielä sen jälkeen jotkut paukut molemmille. Kävimme sitten hytissä vessassa ja sen jälkeen odottelimme Grill-ravintolaan syömään pääsyä. Jostain syystä päädyin Chicken tortilla-sapuskaan, se oli katastrofi. Jo ulkonäöstä piti antaa 1/5, maistamatta. Se oli poltettu mustaksi, lisukkeita ei oikein ollut; papumuhennos oli jonkinlaista lientä, salaatinlehti oli kokonaisena yms. Pp otti lihan ja se näytti huomattavasti paremmalta. Tarjoilu oli ystävällistä. Kävimme kaupassa törsäämässä rahoja ja istuskelimme baarin puolella. Suht vähän oli väkeä laivalla. Sumu oli ulkona kova, nukkumaan kävimme joskus puolen yön jälkeen.

Ikkunallinen hytti se olla pittee.
Drinksut.
Kana oli ruskettunut.
Sateli.
Gintonic yökerhon humussa.

Yöllä heräilin muutaman kerran, ensimmäisen kerran kuumuuteen. Pp oli säätänyt hytin ilmastointilaitetta juuri ennen nukkumaanmenoa. Piti laittaa hiukan jäähdytystä kehiin. Sen jälkeen onnistuin nukkumaan taas pari tuntia, kunnes laiva saapui Maarianhaminaan joskus aamuyön tunteina. Ulkona satoi kaatamalla, olipa kiva ettei tarvinnut lähteä vuoteesta vielä mihinkään. Olkapäätä ja selkää hieman särki, mutta nukahdin vielä uudelleen ja nukuin melko hyvin aamuun saakka.

Herättyämme menimme buffet-aamiaiselle, maksoi 11,50€ / naama, ihan siedettävä hinta minusta. Sali oli täynnä porukkaa. Otin itselleni nakkeja, lihapullia, pekonia, juustoa, metwurstia ja karjalanpiirakoita ja pari kuppia kahvia. Laatu nyt ei ollut mikään hääppönen, mutta kyllä sen nyt söi ja sai siitä energiaa pitkälle päivään.

Ruotsiin tultaessa kelikin parani.
Aamiainen.

Hetken aikaa kävelimme laivan kannella maisemia katsomassa, Tukholma alkoi jo näkyä. Saaristo oli aika kiva. Palasimme sitten hyttiin ja laitoimme kamat kasaan ja lähdimme autolle n. 15 minuuttia ennen laivan saapumista satamaan (asiasta kuulutettiin). Satamassa oltiin aikataulun mukaisesti klo 9.50. Kiire nyt ei sinällänsä ollut kun  pääsimme tosiaan vasta viimeisten joukossa ajamaan laivasta ulos. Satamassa piti ajaa muutama rundi ennen kuin sieltä pääsi pois. Puhallusratsiaa ei ollut - Ruotsissa promilleraja on 0,2 joten tarkkana sitten brenkun kanssa.

Living room - The Lounge.
Stockis alkoi näkymään.
Hattuhyllyltä päästiin vasta viimeisten joukossa.

Terminaalista oli helppo päästä Göteborgiin johtaville moottoriteille E4 ja E20, muutama liittymä siinä oli ja liikenneympyrä samaten. Monet liikenneympyrät olivat Ruotsissa kaksikaistaisia, minusta sellainen on hämäävää, mutta kai siinä joku logiikka on. Meillä oli navigaattori, se neuvoi hyvin. Tietulleja ei näkynyt, mutta on todennäköisesti jotenkin automatisoitu, eli lasku voi tulla perästä päin. Suomen sateet olivat jääneet taakse, keli oli puolipilvinen ja lämpöä ehkä n. +20. Autoja oli liikenteessä yllättävän paljon, vaikka ei ollut enää ruuhka-aika, ja muutenkin luulisi, että myös svenssonit olivat pääosin lomia viettelemässä.

Pp ajeli itsevarmasti kohti Eskilstunaa. Södertäljen kohdalla Göteborgiin menevä tie jakaantui kahtia, toinen meni etelämpää ja toinen pohjoisempaa reittiä, joskin jälkimmäinen ei olisi koko matkaltaan moottoritietä. Me otimme tämän E20-tien. Liikenne hiljeni huomattavasti, ja nopeusrajoituksetkin antoivat enempi myöden. Puolentoista tunnin jälkeen olimme perillä, mitähän etäisyys Tukholmaan olisi ollut, ehkä 120 kilometriä.

Ruotsalainen motari.

Keskusta vaikutti suht pieneltä, kuten arvata saattoi. Etukäteen olisin veikannut kaupunkia mielikuvissani ehkä Hämeenlinnan kokoiseksi. Kaupunkia halkoi joki, hotellimme Comfort Hotel Eskilstuna sijaitsi juurikin tässä.

Perussiisti hotellihuone.
Hotellihuoneen ikkunasta avautui näkymä joelle.

Respan likkaa sai hetken odotella. Saimme huoneen heti, vaikka kello oli vasta puolen päivän paikkeilla. Pp puhui respan kanssa sujuvaa ruotsia, mä en olisi ymmärtänyt mitään. Veimme tavarat huoneeseemme, joka oli toisessa kerroksessa. Vaikutti ihan suht siistiltä perushotellilta, vaikka kylppäri dunkkasi lievästi kuivuneelta viemäriltä, eikä jääkaappia ollut. Autopaikankin saisi vasta seuraavana päivänä, joten kävimme viemässä auton parkkiin läheiselle pysäköintialueelle, joskin halpaa pysäköinti ei ollut, se kustansi SEK150. Onneksi automaatti hyväksyi luottokortin, ei sitä olisi rahalla voinut maksaakaan.

Aloitimme tutustumisen kaupunkiin. Minä en ollut täällä koskaan ennen ollut, Pp oli käynyt viimeksi 10 vuotta sitten. Ensiksi menimme kirjastoon. En olekaan käynyt koskaan kirjastossa muualla kuin Suomessa. Samanlainen se oli kuin meilläkin, mutta melko suuri pikkukaupungin kirjastoksi. Suomalaisiakin teoksia oli lainattavissa, jopa Kotikatu-televisiosarja DVD:näkin.

Eskilstuna.
Kirjasto.
Kielivalikoimaa piisasi.

Kävelimme hetken kylillä. Keskusta-alue käsitti pari kävelykatua sekä torimallisen alueen. Laidalla oli Coffee by George-niminen kippola, joka mainosti myös lounasta. Tilasimmekin makoisat spaghetti bologneset, hintaan SEK180. Menimme Gallerian-ostoskekseen ja kävimme Hemköp-ruokatavarakauppaan ja ostimme sipsejä ja limuja. Ruotsissa ei myydä kaupassa kuin ykkös- ja kakkoskaljaa, joten sellasta moskaa ei tehnyt mieliä ostaakaan. Etenkään kun ei ollut sitä jääkaappia hotellihuoneessa.

Tori.
Lounasspaghetti.
Ruotsalaisen ruokaupan vihannesosasto.

Kuvasimme vähän jokirantaa ja palasimme hotellille lepäämään ja surffaamaan netissä, ja tappamaan maailman suurimman hämähäkin. Telkkarin virtanäppäin ei toiminut kaukosäätimestä, mutta onneksi lähti toimimaan television virtakytkimestä. Netti pelasi hyvin.

Hotla.

Hetken levättyämme suuntasimme kävelemään jokirannan puistoon. Siellä oli pultsareita, osa taisi olla suomalaisia. 70-luvulla täällä oli ollut Volvon tehtaita - ja taisi olla vieläkin - jossa oli ollut paljon suomalaisia töissä. Siltä ajalta varmaan jäänyt muutamia finnejä tänne edelleenkin pyörimään.

Ruusutarha.
Myrornat olivat tykästyneet tähän kasviin.

Kuvasimme hienoja kukkaistutuksia, joista osa oli jo ehtinyt tosin vähän lakastua. Menimme Rademachersmedjorna-alueelle, jossa oli vanhoja punamullalla maalattuja hirsitaloja 1600-luvulta. Nyt näissä oli museota ja pajaa ja myymälää, ravintola ja kahvila. Saimme tilattua oluen ja rosé-viinin, niitä oli mukava nauttia ulkona auringonpaisteessa. Kävelimme sitten takaisin keskustaan, ja poikkesimme Cityhuset-ostariin ja siellä Amarant-kahvilaan, jonka leivoksia Pp himoitsi. Harmi vaan, että olivat nyt muuttaneet reseptejä ja lisänneet ainesosaksi munan, jolle hän oli allerginen. Tyydyimme sitten pelkkiin cappucinoihin.

Rademachersmedjorna.
Kävelykadun patsaita.

Kävimme katsastamassa Åhlensin tavaratalon tarjonnan, jossa jotkut pennut tulivat kinumaan meiltä rahaa. Kävelimme kaupungin halki vanhaan kaupunkiin. Minusta oli hassua, että täällä oli sellainenkin, joskin se oli hyvin pieni. Porvoon näköinen paikka joen varrella, mutta hiljainen. Koitimme etsiä Pp:n vanhaa dagista, mutta sitä ei löydetty, oli todennäköisesti purettu. Palasimme sitten hotellille. Otin suihkun, viemäri innostui haisemaan enemmän. Katselimme hetken telkkaria ja söimme sipsejä.

Vanha kaupunki.

Lähdimme vielä illemmalla pienelle kävelylle, vaikka Pp:n kengät hiersivät. Vastapäisessä puistossa joen toisella rannalla oli joka kesäkeskiviikkoinen picnic-jutska (säävaraus). Ihmisiä oli puiston täydeltä, istuivat vilteillä, joivat juomia ja kuuntelivat livemusaa. Kävimme Ica-kaupassa hakemassa Pp:lle laastaria koipisiin, minulle kakkoskaljaa, lisää sipsejä ja Pp:llekin joku juoma. Palasimme hotellille klo 21. Kyllä jo väsyttikin, yllättävän raskas päivä. Netti lakkasi toimimasta puhelimestani, se hiukan sapetti.


Eskilstunaa halkoi joki.
Piknik-meininkiä.
Kakkosbissee.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

529# Surströmming

Tervetuloa tänne Ruotsin Eskilstunaan, jossa tuotestissä tällä kertaa naapurimaan herkku surströmming eli härmäläisittäin hapansilakka. Kyseisen sapuskan metsästys onnistui vasta kolmannesta marketista, StoraCoopista. Ehkäpä ajankohta oli huono, sillä surströmmingin uusi kausi alkaa perinteisesti elokuun kolmantena torstaina, joten nyt myynnissä oli vain parhaimmat jämät. Sen verran olin kuullut hurjia huhuja tästä kamasta, että en nyt ihan hotellihuoneessa alkanut purkkia avaamaan. Eskilstunan jokivarren puisto tarjoaa onneksi hyvät edellytykset pienelle piknikille.

Piknik-eväät.

Surströmmingin valmistus vie noin vuoden - vähän niin kuin viiniä tai viskiä varastoidaan ja maku sen kuin paranee. Silakat kalastetaan keväisin, niitä kuivatetaan vuorokausi auringossa, sen jälkeen pari kolme kuukautta tynnyreissä ja puolesta vuodesta vuoteen säilykerasiassa, jonka jälkeen nuo laitetaan myyntiin. Fisut on säilötty suolaliemeen, joka estää varsinaisen mätänemisen ja kalojen hajoamisen. Säilykerasiassa sisus jatkaa omaa elämäänsä, ja käymisen tuloksena kaasu ja paine aiheuttavat purkille hieman pullistuneen muodon. En tiedä onko sitten räjähtämisvaaraa purkissa olemassa, mutta ehkä tämän vuoksi purkkeja ei saa viedä enää esimerkiksi lentokoneisiin. Koska purkissa on paine, niin avaamisen kanssa pitää olla varovainen; kantta puhkautuessa paine tasoittuu, ja sisällä oleva liemi - ja haju - purskahtavat spraynä ympäristöön. Jos liemi osuu rakenteisiin tai vaatteisiin, niin haju ei hevin poistu.

Meidän piti mennä ostamaan vielä purkinavaaja Hemköpistä, joten siinä oli vielä pieni rasti ennen nautinnollista herkutteluhetkeä. Lisäksi mukaan oli tullut muovikassi, pullollinen vettä ja haarukan sijaisena toimiva puutikku. Pp on allerginen kalalle, joten hän pääsi joutui skippaamaan tämän makuelämyksen. Minähän olen vähän nirso, joka ei pysty syömään edes sieniä, maksaa tahi lämpimiä ananaksia, joten hermostutti jo purkin avaaminen siihen malliin, että kädet tärisivät purkkia avatessa kuin mandoliinikrapulassa. Minun onnekseni purkkia oli säilötty ohjeistuksen mukaisesti jääkaapissa - alle +8 asteessa, eikä purkin muoto ollut paisunut, joten elättelin toiveita ettei aski räjähtäisi silmille avatessa. Ja kyllä, avaajan rei'ittäessä purkin, kuului vain vaimea sihaus. Avaaja oli itsessään kyllä niin mallia ruotsalainen, ettei sillä meinannut saada kantta auki. Lisäksi avatessa käsille roiskuva liemi ei inspiroinut liiemmälti sekään. Haju ei kuitenkaan ollut niin kauhea kuin olisi voinut kuvitella. Tai oli se kauhea, mutta ei niin voimakas. Toki sitä oppi olemaan tuulen yläpuolella hyvin nopeasti. Purkista paljastuva beigen värinen liemi pisti kyllä kakomaan.

Varominen säilykepurkkia avatessa on kaiken a ja b.

Nyt on! Väkevät mätöt!

Youtubesta
näkee videoita, missä urhoolliset testaajat vetävät silakkaa naamariin kokonaisena, mutta minä tyydyin vain pieneen palaan. Sekin oli suuri kynnys ylitettäväksi. Pala maistui hyvin voimakkaasti, aluksi siltä kun olisi syönyt pelkkää suolaa, mutta maistui sen jälkeen paskalle ja pitkään. Minua oksetti päiväkausia, ja vielä senkin jälkeen jos vain erehdyinkin ajattelemaan kyseistä sapuskaa. En tiedä kuinka nälkä ihmisellä pitäisi olla, että tuollainen purkillinen kalaa menisi naamariin. Hintaa herkulla oli SEK47, euroissa siis alle vitosen, mutta purkkikin oli pienin mahdollinen. Valmistajia oli useita ja hinta pyöri 50 - 100 kruunun tietämillä. Tappioksi piti laskea vielä purkinavaajan hintakin, koska myös se piti nakata aterioinnin jälkeen roskiin. Loput kalat päästimme takaisin "kotiin" ja viskasimme ne jokeen - ne eivät kelvanneet edes lokeille. Vesipullosta meni puoli pulloa ykkösellä, loput meni käsien pesuun. Hotellille palattuamme menimme heti respan vessaan pesemään kädet kyynärpäätä myöden, ja jatkoimme hinkkausta koko illan. Siltikin dunkkis tuntui nokassa muutaman päivän, mutta ehkäpä se oli vain psykologista harhaa? Joka tapauksessa, tämä tuote jäi mieleen loppuelämäksi ja meni kärkeen heittämällä, mitä tulee karseimpiin ruokiin mitä on tullut syötyä. Hissipoika lähti liikkelle jopa tätä postausta tehtäessä. Friikeille ja itsensä haastajille siis must-have apetta, ehdottomasti!

Maistuis varmaan sullekin!


tiistai 4. heinäkuuta 2017

528# Ruiskumestarin talo

29.6.2017, Thursday, +19, Scattered clouds, Helsinki



Kristianinkatu 12.

Tuskin olen ainoa, joka on luullut Ruiskumestarin taloa Helsingin Roihuvuoressa sijaitsevaksi räkäläksi ravitsemusliikkeeksi. Sellainenkin on, mutta tällä kertaa poikkean Kruununhaassa olevassa vanhassa puutalossa. Tarkkaa tietoa talon valmistumisajankohdasta ei ole, mutta 1800-luvun alkupuolelta se on. Siihen aikaan tämä osa Helsingistä oli vielä syrjäistä laidunmaata. Nykyään talo on kantakaupungin vanhin puinen asuinrakennus.

Maisema on muuttunut melkoisesti 200 vuodessa. Talo sijaitsee osoitteessa Kristianinkatu 12, ja oli jäänyt puristuksiin isojen kerrostalojen väliin. Jotenkin absurdi näky. Paikka on pienen kävelymatkan päässä duunipaikastani, joten suuntasin paikalle torstaisena iltapäivänä työpäivän jälkeen (aukioloajat ke-su klo 11-17). Vähän jopa ujostutti poiketa portista aidatulle piha-alueelle, vaikka mainosständi ovensuulla toivottikin tervetulleeksi. Lipputankoon oli kiskottu sateenkaarilippu meneillä olevan homoviikon kunniaksi. Muuten oli hiljaista kuin huopatehtaalla.

Portti pihamaalle.

Kai tänne uskaltaa homottomatkin mennä...

Museo oli ilmainen, joten ei huolta sisäänpääsymaksusta. Katua lähinnä oleva talo oli kuitenkin lukossa, oven pielessä oli lappu jossa kehoitettiin aloittamaan kierros viereisestä talosta. Poikkesin sisään. Omituisissa, vanhan ajan vaatteissa oleva nainen toivotti tervetulleeksi. Siinä oli muutama tuote myynnissä, mutta en nähnyt tarpeelliseksi ostaa mitään. Viereisessä huoneessa oli muutama mööpeli ja pari kuvakansiota. Ne oli äkkiä katsottu läpi. Kävin kysymässä, josko pääsisi myös viereiseen pytinkiin. Nainen oli tulossa avaamaan ovea, mutta pihalla oli toinen työntekijöistä, ja tämä lähti oppaaksi.

Sivurakennuksen asuinhuone.

Kenkiin sujautettiin sellaiset siniset kondomit, kuten joskus esim. asuntoesittelyissä törmää. Oppaan stiflat lienivät puhtaammat, koska hän ei sellaisia tarvinnut. Talossa tuoksi ihmeen hyvälle; ei ollut sellaista homeen hajua kuten yleensä. Yhteen huoneista ei päässyt sisään, vaan se oli köydellä eristetty alue. Aurinko paistoi ikkunoista siihen malliin, ettei kuvaus onnistunut millään. Puulattia, hienot tapetit ja pari kakluunia huoneissa oli, ei juuri mööpeleitä. Keittiö oli ankea, mutta hella sieltäkin löytyi ja muutama lautanen. Lisäksi luin myöhemmin, että siellä olisi ollut mm. tukki vuodelta 1786. Opas ei puhunut mitään ellei nyt sitten osannut kysyä jotain. Lähinnä kai tarkkaili etten ole minkään sortin vandaali.

Olkkari. Tänne ei saanut mennä, ja ikkunoista kulkeutuva valo teki kuvauksen mahdottomaksi.
Lämmitin.
Köökki.
Toinen kakluuni.
Vuode.

Muistan jostain kuulleeni, että täällä kummitteli aika tavalla. Kysyin sitä oppaalta. Sanoi, että kummitus oli ollut ihmisiksi sen jälkeen kun pihamaalle palautettiin kivi, jolla talon isäntä aikoinaan istuskeli. Totesin nähneeni tarpeeksi ja opas ohjasi minut ulos, neuvoi vielä ottamaan infovihkosen mukaan ja palautekuoren (oli ihan postimerkillä varustettu kuori jonka sisällä palautelomake. Eikö tälläisen voisi tehdä netissä nykyaikana?). Kuvasin vielä pihamiljöön ja lähdin jatkamaan matkaani. Piskuinen kohde mutta en mä mitään ihmeellistä odottanutkaan. Vähän mä olisin kaivannut puheliampaa talonesittelijää, jäi vähän vaisuksi nyt. Astiasto oli vanhaa ja arvokasta, nyt nämä jäivät minulta melkeinpä tyystin huomiotta. Annan tästä 3/5.

Asuintalo.
Tontin vierestä kohosivat uudemmat talot.
Kivi johon kummitus oli mieltynyt.