perjantai 26. huhtikuuta 2013

259# Elämää lukkojen takana

Kuka on keksinyt lukon? Ja milloin? Ja miksi?

Ehkä joku on haluttu lukkojen taakse? Niinku vankilaan? Ja luultu, että ongelma on ratkaistu, vaikka tosiasiassa ollaan huomattu, että lukkojen taakse tarvitsee laittaa moni muukin asia. Eikä pelkästään pahikset, vaan nimen omaan hyvikset. Eikö se ole masentavaa? Elää sellaisessa maailmassa, joka on niin täynnä epärehellistä sakkia että kaiken joutuu suojaamaan lukolla?

Herään aamulla uuteen työpäivään. Aamiaisen syötyäni poistun ulko-ovesta rappukäytävään, avaten päivän ensimmäisen lukuisista lukoista. Matkustettuani hissillä katutasolle avaan rapun oven, joka niin ikään on lukossa. Tietysti, ettei puliukot ja huumemiehet pääse rappua sotkemaan.

Näen pihalla autoja, minullakin on ollut sellainen. Tiedän, että auton omistaja joutuu avaamaan auton ovien lukot aivan ensimmäiseksi - hoituu näpsäkästi kaukosäätimellä nykyään, ellei ole talvi ja lukot jäässä. Sen jälkeen avataan moottorin virtalukko - ja jos asuu slummissa tai on muuten vain vainoharhainen, niin avaa vielä rattilukonkin. Tai jos on juoppo, niin hönkäisee alkolukkoon (onko sellaisia jo Suomessa?). Jos auto olisi ollut väärin pysäköity, niin autoilijaa voisi odottaa rengaslukko. Ja kun autolla lähdetään liikkeelle, niin ainakin isän autossa ovet lukkiutuvat automaattisesti, ettei liikennevaloihin pysähdyttäessä ryöstetä. Ehkä  kuski on joskus joutunut tukalaan läheltäpiti- tilanteeseen ja joutunut tekemään lukkojarrutuksen?

Töihin päästessäni mulla on pari lukollista ovea avattavana. Muutenkin joudun avaamaan näitä lukollisia ovia koko päivän. Riippuen siitä missä päin firmaa pyörin, lukittuja ovia on tiuhemmin ja erilaisia. Minulla on monia eri kulkukortteja joiden lukot avautuvat sähköisesti. Osaan oviin on myös erilaisia pinkoodeja sähköisen avainmekanismin lisäksi. On toki sellaisia ura-avaimellisia lukkoja myös. Jos menen tarkoin vartioituun paikkaan, niin ovi avataan Valvomosta käsin. Joskus minun täytyy mennä etukäteen kuvattavaksi ja kirjoittamaan kulkulappu. Ja joskus tarvitsen jopa saattajan.

Minulla on tietokoneita useisiin eri verkkoihin. Jokainen tietokone on tietysti pidettävä salasanoilla lukittuna jos kone ei ole par'aikaa käytössä. Koneellani otan yhteyksiä eri järjestelmiin, jonne on kaikkialle omat tunnuksensa ja salasanansa. Jos tauolla haluan poiketa Facebookissa, verkkopankissa tai bloggerissa, niin tarvitsen kirjautumisen. Puhelimeni näppäinlukkoa on tehostettu erillisellä suojakoodi-kyselyllä, joka aktivoituu aina kymmenen minuutin käyttämättömyyden jälkeen.

Jos käyn duunipaikan vessassa, niin toki minun tarvitsee lukita ovi. Se säästää sekä minut että sisäänyrittäjän kiusalliselta tilanteelta.

Palatessani kotiin avaan luonnollisesti kotioven avaimillani. Etsin pyöränavaimen, ja palaan rappukäytävään avaten ensin ulko-oven, sen jälkeen pyöräkellarin oven ja sen jälkeen pyörän lukon - ja silti olen huojentunut, että pyöräni on talven jäljiltä edelleen tallessa. Ajan pyörän huoltoliikkeeseen ja pyydän vuosihuollon. Kysyn, tarvitseeko minun jättää avaimet pyörän lukkoon - ei kuulemma tarvitse. Wau! Rasti seinään.

Mietin, harmittaako raumalaisia jääkiekonseuraajia porilaisten menestys? Vieläkö lapset heittelevät kiviä veteen koittaen saada vesilukon? Joskus lentokoneessa korvani saattavat mennä lukkoon laskeuduttaessa. Ja nokka flunssassa... ei helvetti, se taitaakin mennä tukkoon?

Ja onhan vähintäänkin henkinen lukko. Sellainen tila, että ilman mitään näkyvää tai rationaalista syytä menettää toimintakykynsä.

Onko avainta muuten näkynyt tässä vaiheessa?

maanantai 22. huhtikuuta 2013

258# Tyhmyys

Älykkyys - on uskoakseni lahja siinä missä laulutaito tai vaikkapa kaunis ulkonäkö. Älykkyyttä voi koittaa parantaa harjoittamalla ja kehittämällä lasta pienestä pitäen haasteisiin ja pohtimisiin, mutta varmasti geenit ratkaisevat. Alkeellisissa oloissa lapsesta voidaan toki tehdä tyhmempi mihin potentiaali riittäisi, mutta toisinpäin en usko sen toimivan.

Mä olen aika tyhmä. Joskus mietin, olenko jopa tyhmempi kuin vanhempani. En osaa ajatella asioita niin syvästi enkä niin pitkälle eteenpäin kuin pitäisi. Niin mä ehkä käsitän tyhmyyden. Joskus mä mietin, että ei kai älyn puute sinällänsä ole suoranaista tyhmyyttä, mutta mitä muutakaan se sitten olisi?

Luulin ennen, että asia on ratkaistavissa hengaamalla samalla tasolla olevien ihmisten kanssa. Älykkyystason on oltava 20 pinnan sisällä henkilöiden välillä, että tietynlainen yhteys syntyy. Harvemmin viisas voi olla tyhmän kanssa tai päin vastoin. Ja naurettavan pitkään se onnistuikin, mutta nyttemmin olen huomannut sen vaikeaksi. Seuraansa ei voi oikein älykkyyden puolesta valita.

Olin perjantaina kaljalla muutaman ystäväni kanssa. Myöhemmin pöytäkuntaan liittyi heidän ystäviään. He alkoivat keskustelemaan sosialistimaiden talouspoliitikasta, yliopiston kirjojen tasosta jne. Samaan aikaan mä istun puoli iltaa hiljaa, miettien miten pieru pääsee paskan ohi suolistossa. Miten mä voisin muka osallistua näiden muiden keskusteluihin? Mä en ymmärrä edes omia raha-asioitani, saatikka jonkun valtion tasolla. Se saa tuntemaan minut ulkopuoliseksi.

Pp on eri älykäs ihminen ja mä olen aina miettinyt miten se sietää minunlaista typerystä. Eikö hän halua haasteita tai syvällisiä keskusteluja? Not with me. Mä olen vähän huojentunut, etteivät hänen vanhempansa ole turhan innostuneita tapaamaan minua usein, pelkään niin paljastuvan millainen idiootti heidän vävypoikansa onkaan.

Tai työyhteisö. Mun täytyy olla äärimmäisen varovainen sanoissani siellä, ettei kukaan vain huomaa todellisia älyn"lahjojani". Ja silti mulla on tunne, että olen jäänyt kiinni jo ajat sitten.

Tässä eräänä päivänä opiskellessani japania tein netissä varsin zeniläisen löydön. Nimittäin Iroha-runon. Se on paitsi hyvä runo, se on myös toistatuhatta vuotta vanha runo. Sen lisäksi se on täydellinen pangrammi. Pangrammi on lause / lauseita, joissa esiintyvät kaikki kyseisen kielen aakkosten kirjaimet vain yhden kerran. Irohassa esiintyvät sen aikaisen 47 hiraganatavua kukin kertaalleen, muodostaen silti loogisen ja hienon lopputuloksen.

Jos mä kävisin kertomaan tästä mielenkiintoisesta aiheesta vaikkapa Viidakon tähtöset ohjelman kilpailijoille niin mitä he sanoisivat? Olisinko mä väärässä porukassa? Vai kannattaisiko mun jättää asia kertomatta, mietiskellä sitä vain itsekseni ja palata sitten pohtimaan kilpailijoiden kanssa kumpi olikaan maailman ensimmäinen julkkis, Jeesus vai Jumala?

lauantai 20. huhtikuuta 2013

257# Nihon, 12


Ei tullut nukuttua kuin muutama hassu tunti, jotenkin sitä oli niin hermostunut tulevasta. Nousta piti klo 6.15, että ehti käymään suihkussa ja pakkaamaan loput kamat ja haukkaamaan väkisin jotain aamiaista. Oksetti.

Check outiin ei mennyt kuin minuutti, joskin respaan pääseminen kamojen kanssa tuotti ongelmia. Jos huone on ns. keskikerroksissa, niin hissiin ei oikein enää mahdu, koska se on täyttynyt ylhäältä tulleista. Yhden naisen siinä runttasinkin kamoineni, sori vaan.

Maanantaiaamun ruuhka metroissa, joten ei puhettakaan että sellaiseen olisi voinut mennä, joten piti kävellä Uenon Keisein asemalle. Eihän sinne ollut kuin reilu kilsan matka, mutta onneksi laukun pyörän kestivät. Muuten olisi ollut kusessa.

Kylmän yön jäljiltä aurinko lämmitti tehokkaasti, ja alkoi tulemaan hiki. Päästiin kuitenkin tyylikkäästi asemalle, ostimme liput automaatista käyttäen viimeisiä kolikkoja.

Matka Keisei-junalla Uenosta Naritaan kesti noin 40 minsaa, ja oli huomattavasti helpompi rasti kuin limusiinibussi, varsinkin jos hotelli on Uenossa. Mutustin croissantin ja join kahvin maisemia katsellessa.

Lentokentällä oli vähän sählinkiä ja jonotusta, mutta check in onnistui. Turvatarkastuksessa tosin PE:n visa-kortti lähti melkein toisen ihmisen mukaan, mutta turvatarkastuksessa oltiin hereillä ja saatiin kortti takaisin.

Mitään ostettavaa ei kaupoista löytynyt, joten käytiin vaan ryystämässä lähtökaffet.

Tällä kertaa meillä oli viereiset paikat rivillä 49. Luettiin sanomalehdet, koitettiin torkahtaa, mutta ei siitä mitään tullut tälläkään kertaa, joten aloimme sitten ryystämään ilmaista olutta ja viiniä kun ei muutakaan tekemistä keksinyt. Lentomatka kesti vielä tunnin kauemmin kuin mennessä, todennäköisesti maapallon pyörimisliikkeen vuoksi. Lento kesti 10h20min, joten kyllähän siinä tiesi taas olleensa. Molemmat tarjotut ruoat olivat kuitenkin hyviä, ja muutenkin olosuhteet huomioiden matka meni yllättävän nopeasti - niin kuin kotimatka usein menee.

Hesan päädyssä oli ehkä maailman vittumaisin passintarkastus, jossa olen taas vähän aikaan ollut. Äijä katseli passiani monta minuuttia, kyseli kenen passi tämä on. Jotenkin alkoi niin vituttamaan, että tuli oltua ehkä tyly, mutta itepähän äijä aloitti. Ja mitä sellainen mulkku voi tehdä? Evätä minulta pääsyn kotimaahani? Mä maksan senkin äijän palkan.

Yleisellä puolella mustalaiset riehuivat, räntää satoi vaakasuoraan. PE sanoi menevänsä seutubussilla himaansa; mä sanoin etten edes harkitse sellaista näin pitkän matkan jälkeen. Painavien laukkujen kanssa ihmisten seassa bussissa, joka kestää ikuisuuden. Ei helvetti, mä menen taksilla, maksoi mitä maksoi.

Taksissa alkoi melkein heti soimaan Irwin Goodmanin Ryysyranta. Tervetuloa Suomeen sano.

Taksi ajoi kuitenkin nopeasti, PE kuittasi myöhemmin bussimatkansa kestäneen yli tunnin :D

Menin porukoille, söin hieman makaronilaatikkoa. Kävin ruokaupassa ja jatkoin siitä sitten kotiapäin ja join vielä pari olutta. Oli masentavaa. Olin nukkunut vain muutaman tunnin viimeisen parin vuorokauden aikana, siihen päälle vielä jetlag ja kaljapöhnä joten vetäydyin nukkumaan jo klo 21.

Sellanen matka se sitten.


perjantai 19. huhtikuuta 2013

256# Nihon, 11

Kymmeneltä lähdimme kävellen Uenoon, söimme aamiaiset samassa paikassa kuin edellisenä päivänä. Väkeä oli vähän, ja mietimme olisiko edellispäivän myrsky sotkenut vielä junaliikennettä. Nyt paistoi aurinko, t-paidalla tarkeni, mutta oli aika kova tuuli edelleen.

Matkustimme Yamanotella Harajukuun, jossa kävelimme aikamme ja ihmettelimme nuorison muotiliikkeitä. Me emme niistä mitään ostettavaa tietenkään löytäneet, väentungoskin alkoi olla taas liikaa Takeshita streetillä, joten poikkesimme automaatille hakemaan juomaa ja istuimme puistoon rauhoittumaan kiireemmäksi aikaa.

Otettiin metro Otemachiin, ja kävimme kävelemässä keisarin puistossa Imperial Palacessa. Lounaan söimme Lad's baarissa, joka oli radanalusbaareja. Radanalus on täynnä pieniä kauppoja ja ravintoloita, joista saa suht halvalla ruokaa jne, mutta tietty tilaaminen on kieltä ymmärtämättömälle (esim. meille) hankalaa. Nyt onnistuttiin kuitenkin ykkösellä.

Palasimme hotellille, otin reilun tunnin päikkärit ja käväisin sitten vielä iteksiin viinakaupassa. Keitin hotellilla kahvit ja hain PE:n myös kupposelle. Lähdimme sitten vielä Uenoon, jossa arvoimme taas hetken ruokapaikkaa, päätyen lopulta pizzapaikkaan - luonnollisesti jokaikinen ruokapaikka ilman englantilaista menuta. Ei siinä muuta mutta en halua sientä syötäväksi. Vasta tilauksen jälkeen muistin, että mullahan oli kanjisanakirja kännykässäni - ja sitä ei ole tullut käytettyä kertaakaan matkan aikana !

Ruoka oli kuitenkin hyvää eikä sienistäkään ollut pelkoa. Pizza + kalja oli kyllä sangen arvokasta. Kallis paikkahan Japani muutenkin on. Kävimme vielä kaljalla ja sielläkin sai kaljatuopista pulittaa 950 yeniä, eli liki 9 euroa

Asemalla joku puliukko tuli iholle jotain selittämäänkin. Outoa, melkein kuin Suomessa :D vielä oltiin luettu opaskirjasta, että pultsarit jättävät turistit rauhaan. Vaan ei tämä yksilö. Hmph. Jonkin verran asunnottomia oltiin nähty, mutta ennen tätä tapausta ne eivät olleet kiinnittäneet meihin juurikaan huomiota. Näimme myös jonkin toisen kännikalan, jota kaksi toista miestä kantoivat. Olivatkohan ottaneet mallia suomalaisista ton dokauksen suhteen?

Palasimme hotelliin kaupan kautta josta ostimme seuraavan päivän aamiaiset. Meillä oli aikainen herätys ja lähtö kohti Suomea. Masentuneet oli kyllä tunnelmat siinä laukkuja pakatessa.









torstai 18. huhtikuuta 2013

255# Nihon, 10

Oli krapula, se pilasi yöunet. Joskus kahdeksan jälkeen lompsin kalsareillani automaatille vettä ostamaan, ja tuntui että olin edelleen kännipäinen. Onneksi ihmisiä ei tullut vastaan.

Taisin torkahtaa vielä hetkiseksi, kävin sen jälkeen suihkussa ja lähdin sitten PE:n huoneeseen. Heikossa hapessa tuntui hänkin olevan. Päätimme kävellä Uenoon ja parannella oloamme raittiissa ilmassa.

Emme löytäneet sitä aamiaispaikkaa, johon tähtäsimme, mutta ihan kelpo kippolan kuitenkin. Itse asiassa se taisi olla paras aamiaispaikka reissullamme; kahvi hyvää, lämmintä patonkia, ja sitten normikipot ruokaa, joista ei osannut sanoa mitä ne ovat.

Otimme junan Akihabaraan. Kävelimme kaduilla, vierailimme tavaratalossa ja sen jälkeen pornoliikkeessä. Se olikin varsin erikoinen paikka, jonne naisilla ja alle 18-vuotiailla ei ollut asiaa. Harmi kun en uskaltanut valokuvata siellä - kuvauskielto. Mutta sanotaanko, että kaikkea outoa sitä voikin olla myynnissä, jota ei välttämättä ensi huomioissa mieltäisi pornoksi :D

Kävimme pubissa vetämässä kaljat tasottaviksi, sen jälkeen olo kohenikin. Meidän piti mennä Ryogokuun, mutta emme löytäneet jostain syystä oikeaa junalinjaa, joten otimme junan takaisin Okachimachiin ja vaihdoimme metroon. Sinne päästyämme alkoi satamaan; oli luvattu kaatosadetta, myrskyä, taifuunia ja se alkoikin täsmällisesti. Pääsimme kuitenkin Edo-Museeon suht kuivina.

Tapasimme R:n, jonka oli tavannut vuosi sitten myös. Saimme parin tunnin opastuksen museossa, joka olisi muuten jäänyt meille mysteeriksi, sekä kävimme parin tunnin syömäsession Sumo-painijoiden ravintolassa. Emme ikinä olisi pärjänneet siellä iteksiin, kun siellä ruoka piti paistaa osittain itse. Helkkarin mielenkiintoinen iltapäivä, joskin jäi vähän lyhyeksi, koska puoli kahdeksalta piti häippästä alkavan taifuunin tieltä takaisin hotelliin ennen kuin junat lakkasivat kulkemasta. Vettä satoikin jo kaatamalla.

Iltakin sujui kaatamalla hotellin automaattiviinoja kurkkuseen kuunnellessa ukkosen jylyä, sateen rummutusta ja tuulen huminaa.





keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

254# Nihon, 9

Täksi päiväksi oli luvattu vielä aurinkoa joten lähdettiin lyhythihaisilla matkaan. Ja hyvin tarkenikin, päivästä tuli varsin kuuma. Käytiin syömässä aamiainen Uenon asemalla, ei se hääppöinen ollut. Kahvia, paistettua paahtoleipää ja jäätelöä. Japsit eivät petä koskaan, aina on jotain omituista ruoassa.

Käveltiin vähän puistossa ja jatkettiin sitten radanvarsialustaa pitkin Okachimachin asemalle. Matkalla oli helkkaristi sellaisia pystybaareja, josta olisi saanut ruokaa jos olisi osannut tilata.

Mentiin JR Linellä Shimbashin asemalle, ja vaihdettiin siellä sellaiselle Monorailille, jolla suunnattiin Odaiban saarelle. Monorail luikerteli pilvenpiirtäjien välistä, meni sitten Rainbow-siltaa pitkin sellaiselle tekosaarelle. Todella futuristinen näkymä.

Päästiin lounaspaikkaan heti ykkösyrittämällä - ennätyksellistä. Se oli tavallaan buffet, mutta rasti seinään, myyjä osasi englantia, ja syöminen ei tuottanut hankaluuksia. Siinä paikassa meni varmaan tunti, ihmisiäkään ei ollut juurikaan.

Sen jälkeen käveltiin rannalla. Oli kuuma ja sai taas naamansa poltettua. Näimme mm. Vapauden patsaan - täällä? Hiukan siinä tuli päivää vietettyä ja kierrettyä, ennen kuin palasimme hotelliin lepohetkeä viettämään.

Joimme hiukan Sparxia ennen kuin lähdimme nousuhumalan turvin Ginzaan. Ruokapaikan kanssa oli vähän arpomista, tilasimme sitten sokkona jotain - joka myöhemmin paljastui maksaksi. Sisäelimistä mulle tulee aina oksennustauti, joten ei kiva homma.

Käveltiin Ginzan alueella, ja kun ei muuta keksitty niin käytiin tempasemassa Kirin Cityssä kännit. Kokeilimme tilata sakeakin, mutta sitä ei ollut, vaan jouduimme tyytymään Shochuuhun. Jösses että se sai tossut sekaisin - otimme junan äkkiä takaisin hotellille jossa kiskoimme vielä muutaman Sparxin - ja sen kyllä huomasi.







tiistai 16. huhtikuuta 2013

253# Nihon, 8

Aamu valkeni aurinkoisena, ja oli luvattu lämmintä keliä, joten t-paidalla pärjäsi. Käytiin etsimässä taas aamiaispaikkaa hotellimme läheltä, mutta emme löytäneet - vaikka nyt oli enemmän malttia matkassa kun ei ollut sitä kamalaa kaatosadetta. Postin löysimme ja hommasimme sieltä tarvittavat merkit aiemmin hankkimiimme postikortteihin. Sen jälkeen piti alentua ja palata taas kauppaan ostamaan pientä purtavaa aamuksi.

Ruoat naamaan ja sitten lähdimme kohti Tokyo Sky Treetä. Ensin Uenoon, siellä vaihdoimme junan metroon Ginza Linelle, ja kävelimme Asakusasta reilun kilometrin matkan tornille. Vaikka oli t-paidat, niin alkoi olla aika kuuma.

Paikalle päästyämme huomasimme, ettemme olleet ainoita jotka oli saaneet saman idean. Väentungos oli mieletön. Missään ei tietenkään ollut sanaakaan englantia, jotta olisi tiennyt miten lippu ostetaan. Tarpeeksi ihmisiltä kysymällä päästiin sitten jonottamaan Waiting ticket-lippuja. Kun saimme sellaiset, huomasimme että waiting lippu oli 6 tunnin päähän - ja sillä olisi päässyt vasta varsinaiseen lippujonoon - sitten tietysti vielä jonotus hisseihin jne erikseen. Lippuja ei saanut myöskään buukattua etukäteen ilman japanilaista luottokorttia, vaan sen sai nimenomaan vain samalle päivälle. Mahdotonta. Päätimme haudata sen idean.

Palasimme takaisin Asakusaan, kävelimme Sensojin temppelialueella, ja kävimme syömässä hyvät japsiruoat ja kaljat eräässä kuppilassa. Sitten otimme metron takaisin Uenon asemalle, ja siitä vaihdoimme junaan ja matkustimme puolen tunnin päähän Shinjukuun. Joku japsi luuli pätevänsä kun neuvoi meitä täydellisellä amerikanenglannin aksentilla oikealle laiturille. Aivan kuin me emme olisi osanneet. Metrossa otimme taas paikallisista neuvoa ja kun saimme istumapaikat nukuimme seuraavat pysäkinvälit perille. Loistava keksintö. Paikalliset nukahtavat samantien kun pääsevät istumaan, ja heräävät automaattisesti kun oikea pysäkki on kohdalla. He eivät vain lepuuta silmiään, vaan välillä näkee heidän kellahtavan vierustoverin päälle ja kuorsauksen kuulee.

Menimme Metropolitan government buldingin pilvenpiirtäjään tsekkaamaan maisemat, kun emme kerran päässeet Sky Toweriin. Se on ilmainen, eikä tarvinnut jonotella. Räpsimme kuvat, ja kävimme kuset heittämässä, ja sen jälkeen palasimme hotellillemme. Mä unohdin puhelimen PE:n huoneeseen enkä jaksanut sitä enää hakea, joten mulla ei ollut herätyskelloa ja päätin ottaa pienet päikkärit. Käytin hotellin herätyskelloa, mutta ei se saanut mua hereille sovittuun aikaan, vaan heräsin oven koputukseen. Olin nukkunut reilut 1,5 h putkeen, ja piti lähteä vielä kylille, mutta myöhästyin pahasti.

Mentiin uudelleen Shinjukuun, joskin itäpuolelle. Tällä kertaa ravintolan etsiminen oli työn ja tuskan takana. Sellaista ravintolaa jossa osaisi ulkomaalainen operoida ei meinannut löytyä millään ja sitten kun löytyi niin se oli joko täynnä tai sulkeutumassa. Viimein löydettiin jonkun talon kellarikerroksesta ahdas ja tupakansavuinen ravintola, joka oli kuuma kuin pätsi mutta saatiin ruoat - ja ihan hyvät sellaiset. Tarjoilijana oli intialainen mamu, jonka japanista ymmärsin yllättävän paljon. Rasti seinään.

Käveltiin vielä hieman ihmettelemässä Kabukichon aluetta päästiin kaljallekin. Sitten taas juna takaisin hotellille. Arki-iltanakin klo 23 juna on ääriään myöten täynnä, ja istumapaikan saa vasta monen pysäkin päästä.

Käveltiin vielä hotellin alueella ihmettelemässä love-hotelleja ja niistä palautuvia punaposkisia pariskuntia. Lovehotellia käyttävät yleensä pariskunnat, ne buukataan pariksi tunniksi ja siellä harjoitetaan syntiä, ennen kuin checkataan ulos ja palataan taas pakertamaan työpaikalle. Joten meille ne eivät käyneet :D

Hotellilla ryypiskeltiin vielä tölkit Chu Hitä.











maanantai 15. huhtikuuta 2013

252# Nihon, 7

Tokionkaan hotelliin ei kuulunut aamiainen, joten piti lähteä katselemaan lähitienoita jos sellainen aamiaispaikka löytyisi. Ei löytynyt. Vettä satoi kaatamalla edelleen, vaakasuoraan. Lopulta käytiin ostamassa kaupasta kahvia ja kolmioleipää, vaatteet oli jo siinä vaiheessa läpimärät, ja palattiin hotellille syömään.

Lähdettiin Ikebukuroon. Sielläkin meinasi hermot mennä edelleen vesisateen ja ihmispaljouden vuoksi, ja kun suunnistaminen oli vaikeaa. Käytiin ihmettelemässä Seibu-tavaratalossa, ja mulle tuli siellä paskahätä. No ei siinä mitään, kävin siistissä vessassa, mutta tällä kertaa en löytänyt vessan vetokahvaa mistään - joten piti jättää pökäle seuraavan tulijan ihmeteltäväksi :D

Satoi edelleen mutta bongattiin hyvä syömäpaikka, otettiin myös kaljat vaikkei haluttukaan... mutta jotenkin lipsahti. Ruokailuun kului sen verran että aikaa, että juuri kun päästiin ulos sade loppui kuin hanasta olisi käännetty, ja ilma muuttui vähitellen aurinkoiseksi. Ihmiset palasivat kadulle, ja joka puolessa tungosta.

Käytiin Tokyu Handsissa - joka on ehdottomasti lempparikauppani Japanissa helppoutensa takia, joten jos siellä päin pyöritte niin kannattaa poiketa. Kyseessä pienimuotoinen ketju, joten liikkeitä bongaa muualtakin kuin Ikebukurosta.

Palattiin hotelliin lepäämään, joskaan en päikkäreitä ehtinyt juuri ottamaan, kun meni taas surffatessa sekin aika.

Illalla lähdettiin Shibuyaan, jossa ihmisiä piisasi. Käytiin syömässä kallis illallinen, joka ei ollut mielestäni mitenkään erityisen hyvä edes, ja sen jälkeen kännäiltiin parissa baarissa ennen kuin lähdettiin vikalla metrolla takaisin Uenoon. Joissakin baareissa myydään half&half-kaljaa, jossa puolet tuopista on vaaleaa olutta ja toinen puoli tummaa. Kuullostaa kamalalta, ja mulla kesti monta päivää ennen kuin uskalsin testata, mutta sehän on aivan loistavaa!

Ryypiskeltiin vielä automaatista pikkutunneille saakka 9%:sia sparxeja. Kännithän siitä seurasi.



sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

251# Nihon, 6

Heräsin normiaikaan kahdeksalta, parikymmentä minuuttia snoozasin. Hain sitten PE:n ja käytiin syömässä aamiainen - tällä kertaa eri baarissa kuin mihin oltiin totuttu. Aamiainen oli kalliimpi ja huonompi. Ei pitäisi vaihtaa hyväksi havaittua.

Palattiin hotelliin, pakattiin kamat ja check outettiin hotelli, ja lähdettiin jopa hieman masentuneina kohti Shin-Osakaa. Oltiin tykätty Osakasta, ja ei tiedetty mitä uudessa kohteessa Tokiossa oli vastassa.

Junassa nähtiin blondi muija, ja molemmille tuli PE:n kanssa yhteinen konsensus, että nyt ei parane puhua suomea tavalliseen tapaan. Varsinkin kun jutskasimme keskenämme,niin vastapäähän istunut n. 50-vuotias nainen oikein hätkähti. Tunnusti sitten lopulta, että kiva kuulla välillä jonkun puhuvan suomea; oli itse asunut nyt kolme vuotta Osakassa, aiemminkin 7 vuotta. Vaihdettiin pikaiset kuulumiset ja jäätiin sitten Shin-Osakassa naisen matkustaessa eteäpäin.

Meillä oli tietysti laukut mukana, ja oltiin vähän huolestuneita miten saadaan ne junassa kuljetettua Tokioon, ja kun meillä ei ollut niitä paikkojakaan varattu. 25 kiloa oli kannossa, ja piti loppumatka juosta ylös rappusia (liukuportaita ei ollut) joten hikihän siinä tuli. Ehdittiin kuitenkin junaan ja saatiin hyvät paikat - joskin viimeisenä, mutta saatiin kuitenkin. Ja mahduttiin kamojen kanssa junaan. Shinkansen-luotijunissa osa vaunuista on varattuja paikkoja, osa vapaita paikkoja.

Matka Osakasta Tokioon kesti Hikari-junalla kolme tuntia, kilometrejä noin 515. Kesken matkaa alkoi satamaan, joten ei nähty edes Fuji-vuorta. Oltiin ostettu kaupasta eväitä, joten nälkä ei päässyt estämään matkantekoa.

Kahden kieppeillä tultiin Tokion asemalle. Asemalla oli vähän aikaa arpomista, mutta löydettiin aika nopeasti Yamanote Line. Mun täytyy sanoa, mutta ollaan aika hyviä suunnistamaan ja operoimaan isoilla asemilla. Mä olin ollut etukäteen huolissani siitäkin, miten täynnä Yamanote -linja on, ja pitääkö matka taittaa taksilla. Mutta hyvin se meni, ja löydettii Uguisadani-metroasemalle hienosti.

Kävimme aseman vessassa kusella, ja katselimme kaatosadetta ikkunasta. Sattumoisin silmämme osui radan toisella puolella olevan Candeo-hotellimme mainokseen, joten päätimme hylätä karttamme ja lähdimme mutulla kulkemaan oikeaan suuntaan. Alue vaikutti vähän rähjäiseltä, jopa slummilta. Love-hotelleja oli pilvein pimein.

Check innissä oli vaikeuksia, kun kukaan hotellin henkilökunnasta ei puhunut juuri englantia eikä varausta meinannut löytyä. Lopulta saatiin kaikki toimimaan, ja ymmärsimme senkin että huone saataisiin vasta n. 45 minuutin päästä, mutta matkalaukut voisimme jättää hotellille ja saimme niistä jonkin poletinkin.

Ulkona oli tosissaan kova sade, joten käveltiin lähimpään baariin mikä vastaan tuli. Se oli aivan helvetillinen räkälä, semmonen paskainen ja täynnä tupakansavua, käsin tehdyt hinnastot. Katsottin että olimme ansainneet jo bisset, joten tilattiin sellaiset. Englanniksi on sitten turha yrittää tilata mitään, etenkään tämän tasoisesta baarista, mutta japaniksihan tuollaiset hoidetaan.

Juotiin kaljat ja palasimme hotelliin, huoneet olivat valmiina. 7. kerros tällä kertaa aikaisemman 14. kerroksen sijasta, ihan jees. Tilaakin oli paljon enemmän ja sain jopa matkalaukkuni auki. Muistutti Omenahotellia.

Oltiin sovittu, että vietetään 1,5 tunnin lepotauko, että saadaan päikkärit otettua ja pahimmat kamat purettua. Pitihän sitä mennä työkoneelle ja vittuilemaan työkavereille, joten jäi päikkärit sitten väliin. Kävin automaatilla; siellä ei ollut Chi hu:ta mutta ostin sitten 9%:sta Sparksia. Ihan yhtä hyvää oli ja kävi nuppiin kuin häkä.

Vettä satoi edelleen, ja sade tuntui vain kiihtyvän. Lähdettiin sitten kuitenkin 25 minuutin junamatkan päähän Shinjukuun; maailman ruuhkaisin asema. Sitä käyttää 3,65 miljoonaa ihmistä päivittäin. Ja siltä se tuntuu. Sitä ihmistä on niin saatanasti ympärillä, ja asema on Katajanokan alueen kokoinen. Ei sitä oikein osaa sanoiksi pukea.

Kaatosateessa valkattiin äkkiä joku piskuinen ravintola jonkun pienen talon kakkoskerroksesta ja saatiin vähän helkkarin hyvät sapuskat. Varmaan parasta mitä oltiin tähän asti syöty, ja hintakin oli aika sopiva.

Ruoan jälkeen käytiin kiertelemässä tavaratalossa, ja sitten mentiin irkkupubiin kahdelle tuopille. Se oli täynnä ulkomaalaisia, joskin baarin ainoa japsinainen tuli vonkaamaan PE:tä; mä sain vain seurakseni jonkun ranskalaisen ukon. Lähdettiin sitten kuitenkin fiksusti parin stoben jälkeen veks.

Käveltiin eteenpäin kahlaten vedessä ja mentiin sitten vielä yhteen baariin. Japanissa saa polttaa ravintoloissa, mutta tahdoin silti baaritiskille istumaan (jossa saa polttaa), tilattiin kaljat ja juteltiin jopa myyjän kanssa siinä päivän kuulumiset :D

Pikkusievässä palattiin Shinjukun asemalle - vettä satoi tietysti edelleen. Ei oltu muuten ainoat ihmiset klo 23 junassa matkalla Ikebukuroon tiistai-iltana. Ei mahduttu edes samaan sloossiin, vaan piti mennä eri vaunuihin ja puskea sisään. Tilaa kuitenkin nanomillin syntyi, kun ovet meni kiinni, ei ahdistanut siis henkeä. Ihmiset nukkuivat puristuksissa, monet pelasivat kännykkäpelejä, ja maski naamallaan köhivät ympäriinsä. En pystynyt hievahtamaankaan. Mä diggasin ihan kympillä. Mä vaan tykkään tästä maasta niin <3

Ikebukurossa vaihdettiin junaa sutjakkaasti puolen minuutin vaihto-aikataululla, jälkimmäisestä junasta saatiin jopa istumapaikat. Ilta sujui normaalisti telkkaria katsellen, netissä surffaillen ja automaattiviinoja juoden.



lauantai 13. huhtikuuta 2013

250# Nihon, 5

Aprillipäivä. Ei tiedetty onko se voimassa muuallakin kuin Suomessa joten ei kusetettu.

Herätys vasta puoli yhdeksältä. Vähän oli pöllämistynyt olo, kävin suihkussa ennen aamiaista. Aamiainen syötiin tutussa paikassa, sen jälkeen otettiin Osaka Loopline-juna ja vaihtoyhteyden kanssa paineltiin Nambaan. Siellä vaihdettiin jälleen junaa, jolla matkustettiin aina Naraan saakka.

Kierreltiin puistoissa ja temppelialueilla, nähtiin puistoissa niin kesyjä peuroja, että niitä pystyi paijaamaan eivätkä olleet moksiskaan. Niille sai ostaa myös ruokaa, mutta PE kielsi mua ostamasta, se on kuulemma pikkulasten juttu ruokkia niitä. Mokoma ilonpilaaja. Kaupoissa myytiin myös peuran paskaa muistoesineinä - tai suklaanappeina. Olin varmaan sen verran tottunut japanilaisiin, että se ei oudoksuttanut mua ollenkaan :D

Käytiin vielä jossain puutarhassa jonne ulkomaalaiset pääsivät ilmaiseksi jos täyttivät kyselylomakkeen. Olin varmaan sen verran tottunut japanilaisiin, että se ei oudoksuttanut mua ollenkaan.

Ruoat haettiin taas 7 elevenistä ja pyydettiin myyjää lämmittämään ne. Istuttiin puiston penkillä ja syötiin. T-paidalla tarkeni. Suomen lumi ja kylmyys tuntui kaukaiselta painajaisunelta.

Käytiin vielä kahvilassa sufeet juomassa ennen kuin lähdettiin kohti juna-asemaa. Matkalla kävi pieni töppi kun mentiin vahingossa naisten vessaan. Peilistä huomasin, että olin polttanut naamani pahasti. Japani on leveyspiiriltään etelä-Kreikan tasolla, mutta en silti arvannut maalis-huhtikuun auringon olevan niin polttava tehoiltaan.

Junamatka kesti varsin pitkään, mutta ei tarvinnut vaihtaa kertaakaan, ja perillä oltiin neljän kieppeillä. Otin pienet päikkärit ja lepäilin, join sitten iltapäiväkahvit hotellin automaattikahvilla. Puoli kuuden kieppeillä lähdettiin etsimään Sakurabowlingia, joka pienen hakuajan jälkeen löytyikin. Keilaus oli kolmessa eri kerroksessa, ja pitkään mietittiin uskalletaanko mennä kysymään vapaata aikaa, kun kielimuuri aiheuttaa edelleen omat haasteensa. Saatiin kuitenkin sönkötettyä asiamme, ja saimme selvää buukkaajasta, ja saimme varattua itsellemme radan ja kengät.

Pari peliä pelasimme, meni yhtä huonosti kuin suomessakin, mutta radassa sinänsä ei ollut mitään vikaa. Olisi mielellään keilannut ehkä vähän lisääkin.

Sain suostuteltua PE:n länkkäriravintolaan, ja hyvin syötiinkin :) Pitkästä aikaa hyvää ruokaa. Mä en juurikaan diggaa japsiruoasta, vaikka sitä aina niin kehutaan. Japsiruoat ovat täynnä sellaisia makuja, joita en ole koskaan maistanut, mutta mä olenkin vähän nirso. Mutta esimerkiksi kalanmakuiset sipsit. Ketä syö sellaisia? Sellaisenkin pussin onnistuin meinaan ostamaan.

Kello oli vasta vähän joten päätimme ottaa junan Nambaan. Siellä ei ollut yhtä hektistä kuin lauantaina, mutta vähän helkkaristi väkeä silti. Kesken kaiken mulle iski aivan saatanallinen paskahätä, joten piti mennä tyyliin lähimpään ravintolaan, sanoa ovella seisseelle ensimmäiselle tarjoilijalle, että pari kaljaa pöytään kiitos ja suunnata saman tien vessan. Mulla oli vesiripuli. Japsivessapaperia käytetään johonkin muuhun kuin perseen pyyhkimiseen, joten mun oli pakko ottaa kaukosäädin käyttöön ja pestä perberi sillä painepesurilla. Toisaalta se teki hyvää ja tuntui että perärööri rauhoittuikin sen jäljiltä. Juotiin vielä gintonicit kuitenkin varmuuden vuoksi, tulin niistä hieman juovuksiinkin.

Kävelimme lähimmälle metroasemalle mutta emme löytäneet oikeaa linjaa. Niinpä päätimme vain suunnata Umedaan, vaikka meidän asema on Nishi-Umeda. Umedassa sitten jäimme tutkailemaan karttaa, ja siihen tuli joku vanhempi japsimies kysymään minne olemme menossa. "Nishi-Umeda eki wa doko des ka?" riitti ukon saamaan niin valistuneeksi Moosekseksi, että ei hänkään tiedä, mutta hän vie meidät sinne :D WTF Seurattiin sitten äijää seuraavat parikymmentä minuuttia, ja ukko pysäytteli ohikulkevia ja porttivahteja ja poliiseja ja ravintoloiden työntekijöitä ja postimiehiä ja kyseli neuvoa, ja lopulta talutti meidät oikeaan paikkaan. Käsittämätöntä ja pyyteetöntä ystävällisyyttä, en ole missään tavannut sellaista, enkä ikinä uskonut sellaiseen törmäävänikään. Yritettiin lopuksi kiitellä ukkoa tarvittavilla arigatou gozaimashita kumarruksilla, mutta mahtoiko ottaa tosissaan.

Hotellilla vielä normaalit automaattikaljat, ja päivän tapahtumien kertausta.





perjantai 12. huhtikuuta 2013

249# Nihon, 4

Heräsin vähän ennen kuutta krapulaan. Otin buranaa, ja taisin torkahtaa vielä hetkiseksi, ennen kuin kello herätti klo 7.30. Kävin suihkussa, ja hain sen jälkeen PE:n huoneestaan. Tällä kertaa äijä kehtasi olla hereilläkin.

Mentiin juna-asemalle, otettiin juna Shin-Osakaan. Palloiltiin asemalla vähän aikaa, käytiin ihmettelemässä kauppoja ja otettiin luotijuna (shinkansen) sitten lopulta Hiroshimaan. Matka kesti puolitoista tuntia. Junassa mulle iski uusi aalto krapulasta, ja piti oikein tosissaan keskittyä olemiseen. Mutta paha olo poistui lähes välittömästi kun pääsimme junasta veks. Ehkä se oli vain vinhaa vauhtia tunneleissa viihtyneen junan ominaisuuksia.

Juna-asemalta oli 25 minsan kävelymatka atomipommin puistoon. Tällä kertaa kaikki meni putkeen - tai sitten olemme oppineet japanilaisen asemalogiikan - ja osasimme kävellä paikalle suoraan ykkösellä. Oli kuuma, ja mulla oli takkikin mukana. Aivan liikaa.

Kuvasimme Peace Parkkia ja sitä ainutta jäljelle jäänyttä taloa. Jos en nyt väärin tätä kirjoittaessani muista, niin jäljelle jäänyt talo oli tyyliin messuhalli tms, ja atomipommi oli räjähtänyt suoraan talon yläpuolella, jolloin kaikki muu oli kilometrien säteellä palanut tuhkaksi, paitsi tuo talo oli jonkinverran paineaallolta selvinnyt. Paikalla oli kyllä jotenkin sellainen paha karma, sen tunsi että jotain pahaa täällä oli tapahtunut. Nähtiin muutama jenkkikin paikalla, ja en yhtään ihmettelisi jos heihin suhtauduttiin nuivasti. Paikalla oli kuollut heti 70 000 ihmistä ja vähän ajan päästä toinen mokoma säteilyyn jne, ja saatiinhan sillä tietysti sota loppumaan ja japsit alkoivat veljeilemään jenkkien kanssa ja talousmahti perustettua. Mutta jos tuohon lisätään vielä Nagasaki, niin oliko se tosiaan hintansa arvoinen tempaus?

Koska oli sunnuntai ja kirsikankukinta-aika ja lämmin ja aurinkoinen keli, niin puisto oli täynnä ihmisiä, japanilaisia isiä viettämässä aikaa perheensä kanssa, ja hiukan he siellä dokasivat. Ei meinattu mistään löytää ravintolaa eikä edes kauppaa josta oltaisiin saatu puistolounas, mutta viimein löytyi 7 eleven. Haettiin sieltä mikrosafkaa, ja pyydettiin myyjiä lämmittämään ne heidän mikroissaan. Palattiin takaisin joenrantaan syömään ja juomaan pussikaljaa, ja mun täytyy sanoa että se oli vallan loistava lounas niin naurettavaan hintaan. Parasta mitä tähän asti olen matkalla syönyt!

Tehtiin vielä kävelyretki Hiroshiman kauppakadun alueella ja jumalattomasti löytyi ihmisiä sieltäkin. Mitään ostettavaa ei siltikään; Japanissa on todella vaikea shoppailla, kun 99% kamoista ei tiedä mitä ne ovat.

Meillä ei ollut hajua koska junia lähtisi takaisin Osakaan, mutta kävelimme asemalle, ja näimme aseman alkupäässä junan lähtevän Shin-OSakaan 3 minuutin päästä, joten juoksimme aseman läpi ja ehdimme nipin napin junaan. Vasta junassa tajusimme olevamme kodama-junassa, joka pysähtyi joka juukelin asemalla. Olisimme voineet vaihtaa junaa nopeampaan, jos olisimme tajunneet missä se olisi pitänyt tehdä, mutta meillä ei ollut aikataulua eikä mitään joten kärsimme junassa koko 3 tuntisen matkan, eli tuplaten menomatkaan verrattuna. Vituttihan se, mutta toistaalta nukahdin liki tunniksi junaan. Univelka tai sitten olen japanilaisilta oppinut kyvyn nukahtamaan meluun ja hytkytykseen. Mutta olo tuntui freesiltä perille päästyämme.

Käytiin vielä kaupassa hakemassa muovikassillinen purtavaa ja juotavaa, ja lepäsimme sitten puolitoistatuntia huoneissamme. Yritin ladata kännyköitäni ja kannettavaani rikkinäisellä adapteilla - sellainen tarvitaan japaniin. Aika laiha menestys, joten lisäsin ostoslistalleni semmoisen.

PE tuli huoneeseen ja joimme yhdessä tölkin Sakea. Pahaa se oli, mutta yökötellen meni alas. Juoman jälkeen lähdimme Umedan ostoskeskuksen 11. kerrokseen jossa oli vähän niinkuin ravintolamaailma. Sitä ei kannata väheksyä siinä mielessä, että oli huomattavasti tasokkaampi kuin jotkut suomen ostoskeskuksien vastaavat. Monissa paikoissa oli jonoa, yleensä nimivarauksella. Muutamaan paikkaan olisi päässyt heti, ja ajattelimme niiden olevan kehnoa tasoa, mutta junttituristi ei voi muuta. Käytiin syömässä setit, en tiennyt mitä tilasin, en tunnistanut makuja. Olivat täysin uusia ulottuvuuksia minulle. Ne eivät olleet pahan makuisia, sain syötyä liki kaiken. Mutta ajateltiin allergikkojen olevan aika lujilla.

Käytiin vielä baarissa coctaileilla (näitä japsit eivät osaa tehdä, joten ei kannata ottaa) ja kaljalle. Ei saatu ihan sitä mitä tilattiin, mutta tilatkaa ite japaninkielisestä listasta ja katsokaa mitä saatte :P Pikkusuhinat saatiin kuitenkin aikaiseksi, jota jatkettiin hotellilla automaattikaljan ja seuraavan päivän retkisuunnitelmia laatien.





torstai 11. huhtikuuta 2013

248# Nihon, 3

Oli lauantai. Heräsin klo 3.30, en saanut nukuttua pariin tuntiin. Päätin, etten joudu paniikkiin, vaan homma johtuu jetlagista. Katsoin televisiota, lipittelin vettä, söin sipsejä. Sen jälkeen nukahdin vielä reiluksi tunniksi, ja viime aikoihin verrattuna olo tuntui kohtalaiselta herättyäni. Käväsin vielä testaamassa suihkun; se oli tosiaan suunniteltu 1,50m pitkille japseilla, ja jouduin olemaan kumarassa jotta sain tukan pestyksi. Tietysti kuuma- ja kylmävesihana ovat erikseen, joten sopivan lämpöisen veden saaminen sopivalla paineella on haastava homma. Milloin polttaa itsensä ja milloin jäädyttää. Voi kun Oras saisi itsensä maailmalla läpi, muukin kuin se ärsyttävä poliitikko siis.

Menin koputtelemaan PE:n huonetta puoli yhdeksältä, joka oli suunniteltu aiemmin yhdessä lähtöhetkeksi. Oven avaaminen kesti poikkeuksellisen kauan, viimein ovelle ilmaantui pimeässä huoneessa unenpöpperöinen ukkeli mumisten, että kestää vielä 5 minuuttia. Nukkui, saakeli! Mikä röyhkeys.

Hotelliimme ei kuulunut aamiaista, joten mentiin aiemmin spottaamaamme kippolaan aamiaiselle. Kahvia ja sellaista toastia. Vähän kevyenlainen aamiainen, mutta ihan ok. Kahvi oli hyvää.

Sen jälkeen otettiin juna Osakan rautatieasemalta Shin-Osakaan, ja sieltä edelleen Kyotoon. Oltiin vielä vähän keltanokkia junien käytön suhteen ja juoduttiin johonkin hitaimpaan junaan, joka ajoi matkaa ikuisuuden, ja lopulta ei mennyt edes perille asti, vaan meidät ajettiin ulos ja pakotettiin vaihtamaan junaa. Päästiin kuitenkin lopulta perille, joskin vankkurissa joka oli ääriään myöten täynnä.

Kyoton (vai kirjoitetaanko se suomalaisittain Kioto? Jos luemme nämä japanilaisten koukeroilla, saamme lausuntamuodon "Kjooto" koska japanilainen "y" lausutaan j:nä, eikö niin? Eli esimerkiksi Yamaha tai Toyota tai Yoko Ono ja vastaavasti "j" lausutaan dz-äänteenä. Toisin sanoen Tokyo lausuttaisiin "Tookjoo" (koska o-kirjainten päällä on vielä pidennysmerkit) ja sanat "judo" tai "Fujitsu" lausutaan "dzuudo" ja "Fudzitsu" eli niin kuin englantilainen lausuisi vaikka "Jill" tai "June" tai "Japan". Tietenkään idiootti-finne ei tätä tajua vaan lausuu y:t ja j:t samana kirjaimena joten yleisen konsensuksen takia minäkin niin teen, mutta kirjataan pöytäkirjaan eriävä mielipiteeni asiasta, että se on väärin lausuttu) asemalta poistuttiin taas väärästä ovesta, ja kesti pitkään ennen kuin pääsimme kiertämään aseman ja spottaamaan itsemme kartalta. Aurinko paistoi, ja oli jopa kuuma, tai ainakin ilma tuntui siltä puolen vuoden pakkasessa kärvistelyn jälkeen. Kirsikanpuut kukkivat, täällä oli oikea kevät.

Käytiin ensin spottaamassa parit temppelit, Higashi Hongan-ji ja Nishi Hongan-ji. Olivat aika perseestä, joskin ensimmäisessä joku paikallinen lauma japanilaisia pysäytti meidät. He olivat englannin opiskelijoita ja saaneet tehtävän haastatella ihmisiä (eli ulkomaan turisteja). Kiinassa jne tämmöiset olisivat 100% kusettajia, mutta nämä olivat ihan oikealla asialla. Kerroimme sitten Suomesta tarvittavat asiat - sellaiset jotka edesauttoivat ryhmää tehtävien teossa kuten muumit, revontulet, Nokia, ja talven ankaruuden sekä motivaatiomme matkailuun Japanin suhteen ja jätimme kertomatta sellaiset asiat jota Suomi oikeasti on. Ryhmä vaikutti kiitolliselta, ja ihastelivat Canonin kameraani - japanilainen tuote kuulemma :D

Otettiin metro ja mentiin Imadegawan asemalle. Löydettiin pikaruokaravinteli, joka oli vähän niin kuin japanilainen Hesburger. Perushampat ja ranet sai kolalla.

Sen jälkeen käveltiin Imperial Palace Parkissa, mutta itse palatsin puolelle emme päässeet. Se on sallittu vain ulkomaalaisille, ja sitä varten joutui passin kanssa anomaan erillisestä rakennuksesta pääsyluvan alueelle, mutta koska oli lauantai, ja toimisto oli auki vain ma-pe, joten jäi luvat saamatta ja palatsi jäi näkemättä.

Käveltiin pitkässä puistossa aikamme, poistuimme sitten ulos ja otimme metron takaisin Kyoton asemalle, ja kävimme aseman lähellä eräässä pubissa kaljalla. Japanissa on tosi vaikea löytää sellaisia pubi-pubeja, joissa voi ottaa pelkän juoman. Yleensä pitäisi aina syödä. Tai sitten emme vain osanneet.

Palasimme asemalle (matkalla joku tuli kerjäämään rahaa maanjäristyksen uhreille, mutta emme antaneet killinkiäkään - mua harmitti tämä pitkään) ja otimme luotijunan takaisin Shin-Osakaan. Jos menomatka kesti toista tuntia, niin paluumatka kesti about Cooperin testin verran, eli noin 12 minuuttia. Huh!

Lepäsimme hotellilla puolisentoista tuntia, melkein nukahdin toviksi. Otin sitten vähän viinaa lentokentältä ostamastani pullosta, ja ilmeisesti PE teki samoin, ja lähdimme tutustumaan Namban alueeseen (Dotombori). Namban asemalta kesti taas toista tuntia ennen kuin löysimme "mestoille" ja osasimme paikallistaa  itsemme kartalta.

Voi jumalauta miten paljon voi olla ihmisiä. Mä en pysty sanoin kuvaamaan sitä väentungosta, sellainen pitää itse kokea. Se lumoaa, se ärsyttää, naurattaa ja inhottaa samaan aikaan. Tungoksessa pienenkin kadunmitan läpikulkeminen on työn ja tuskan takana, saati ravintolan etsiminen kun ei osaa lukea eikä ymmärrä mitään.

Ihme kyllä nälkä on aina hyvä motivaattori, ja ravintolakin rupesi löytymään kun otiin tarpeeksi kävelty. Mentiin vain ensimmäiseen ravintolaan mihin mahduttiin, tilattiin ruokaa "ikkunasta", jonne oli muovista tehty ruokien jäljennöksiä. Ruoka-annokset ovat pieniä, joten tilattiin pari jotain semmosta lihajutskaa, ja sitten okonomiyaki sokkona - joka oli periaatteessa jees, mutta periaatteessa kamalaa, koska siinä oli varmasti sientä ja soosi oli ällömakea. Mutta saatiin vatsat täyteen ja orastavat kännit hankituksi. Maksoi 6400 yeniä, eli about 60 €.

Käveltiin vielä Dotomborilla, ja etsimme baaria. Löysimme sellaisen sopivan Whisky-baarin jonne uskalsimme mennä. Ennen kuin olimme ehtineet baaritiskille, niin iholla oli japseja ihmettelemässä meitä ääneen. Yksi äijistä hapuilevalla alkoi englanniksi tiedustella ketä olemme. Nauraa hohotti joka vastauksellemme. Juotiin sitten yhdet kaljat, toiset kaljat, kolmannet kaljat ja dokasimme vanhojen äijien kanssa :D Aluksi epäilimme kippolaa ensiksi homobaariksi, mutta ei se silti sellainen ollut. Outoa. Me luulimme, että japsit ovat kuten suomalaiset, eli dokaavat myrtyneinä iteksiin baarissa, sotkeutumatta ulkomaalaisiin. Nämä äijät olivat toki kännissä, ja uskon että heistä on hauska seurata ulkomaalaisia - ne harvat ulkomaalaiset joihin mekin olimme törmänneet tuntuivat olevan vielä enemmän pihalla kuin me. Olemme nähneet ulkomaalaisia syövän ruokansa tuhkakupeista ja pesevänsä kätensä kastikkeella, joten näiltä voi odottaa mitä tahansa. Emme mekään osanneet käyttäytyä emmekä aina tienneet mikä juttu on mitäkin varten - tosin mä olen alkanut kysymään "mitä tällä tehdään" jos näen jotain omituista omituisessa paikassa - ja japsit tuntuvat arvostavan asiaa, etenkin kun teen seen japaniksi. He jaksavat loputtomiin selittää mieltäni askartanutta asiaa, ja vaihtavat lopulta jopa englanniksi, kun huomaavat että olen itsekin yrittänyt kysyä asiaa japaniksi. Nämä äijät suorastaan alkoivat tivaamaan minulta, miten gaijin osaa japania, missä olen opiskellut ja miksi, ja että heidän mukaan minun on pitänyt opetella ainakin 5 vuotta että olen päässyt niin heikolle tasolle jossa nyt olen. Eivät usko millään, että olen opiskellut vain 6 kuukautta, ja olen laiska oppilas ja vielä tyhmimmästä päästä kurssillani.

Mutta hauskaa meillä oli, toivottavasti oli japseillakin. Lähdettiin yhdentoista jälkeen pois, että ehdimme vielä metrolla. Oltiin aika pöffissä, mutta silti piti vielä dokailla hotellilla pikkutunneille saakka. Ei hyvä!