keskiviikko 31. elokuuta 2016

473# Marseille 1

22.8.2016, Monday, +31, Clear, Marseille, France


Marski.

En ehtinyt nukkumaan kuin tunnin pari, kun kuulin porukoiden jo mellastavan keittiössä ja valmistautumassa yhteiseen matkaamme Marseilleen. Faija on sinne jostain syystä halunnut vaikka minun olettamuksien mukaan se on jumalattoman vaarallinen etnomesta ja Euroopan huumekaupan keskus. Kuten kansanedustaja Stubbia mukaillakseni, Marseilleen kun menee se on kuin Itäkeskus, ja sitä rataa.

Lennot ja hotellit oli buukattu Ebookersin kautta. Suoria lentoja ei ollut, joten välilasku oli mukana lisäjännitystä tuomassa. Check in oli tehty netissä. Lentoyhtiö oli menomatkalla KLM. Ei kuulunut hintaan ruumakamoja, vaan niistä piti maksaa erikseen. Meillä oli viiden päivän matka, joten olimme pakanneet yhteiset kamat yhteen matkalaukkuun, loput menivät käsipakaaseissa. Matkalaukku maksoi 25€ / suunta.

Puheet sikseen ja ylös vuoteesta klo 3.17. Päätin tankata mahdollisimman runsaan aamiaisen. Päivästä tulisi pitkä ja matkasta myös, ja koska jo yöunet menivät persiilleen, niin olisi edes suotavaa ettei nälkä ainakaan ihan heti iskisi. Naamariin siis kahvia, puuroa, leipää ja tämmöstä. Sitten ei kun kamat kasaan ja taksia tilaamaan. Se tulikin nopeasti eikä matka lentokentällekään kauaa kestänyt. Oli vielä pimeää, mutta melko lämmintä, lähes +19 astetta. Matkalaukku käytiin viemässä baggage dropiin ja itsemme turvatarkastukseen. Molemmat hoituivat varsin vikkelästi, emme joutuneet edes pyyhkäisytestiin. Kello tuli viisi kun klaarasimme itsemme kansainväliselle puolelle. Oak Barrel oli avannut juuri ovensa, yksi asiakas oli ennättänyt sisään jo ennen meitä. Tarjoilijana oli se sama ukko, joka on siellä ollut joka kerta. Eikö sillä ole vapaata ollenkaan?

Faija otti oluen ja viinin, mutsi kuohuviinin. Minä tyydyin kahviin. Siinä sai kyllä istuskellakin, koska boarding aika oli vasta klo 6.20. Porukat on aina niin hätäisiä. Pikku hiljaa taivaalle alkoi tulemaan vaaleampia sävyjä, ja aurinkokin nousi.

Aamuaurinko paistamassa kilpaa lentoaseman lamppujen kanssa.

Koneemme Amsterdamiin lähti aikataulun mukaisesti seitsemältä. Hyvä niin, koska vaihtoaika Amsterdamissa oli vain tunnin mittainen. Kone tuli täyteen, mutta olimme saaneet vierekkäiset paikat riviltä 12. Matkan aikana tarjottiin aamiaisleipä sekä kahvia yms. Kylläpä sitä saikin juosta sitten vessassa taas.

Amsterdamiin laskeuduttiin klo 8.35 paikallista aikaa. Sää oli miltei samanlainen kuin viimeksi käydessäni täällä helmikuussa. Satoi, oli synkeää, lämpötila +15. Meillä oli noin tunti vaihtoaikaa, mutta kävi aika hyvä tuuri: koneemme laskeutui c-terminaaliin, ja Marseillen lento lähti melkeinpä viereiseltä portilta, joten suuntasimme sitten baariin. En tosin ottanut siellä mitään. Aika meni siltikin nopeasti ihmisvilinää katsoen, vaikkakin seuraava lento myöhästyi noin vartin verran.

Amsterdamin kentälle saavuttu.

Marseillen kone oli niin ikään KLM:n operoima, mutta Air Francen kalusto ja miehistö näytti olevan. Meillä oli taas paikat rivillä 12. Edessämme oli kuolonplunssassa köhivä rouva, toivottavasti ei saatu tartuntaa. Aika moni tuntui muutenkin sairastelevan, lentokoneet on muutenkin sellaisia bakteeripesiä. Lennolla tarjottiin kahvit, mutta ei ruokaa.

Perille Marignanen kentälle laskeuduttiin aikataulun mukaan klo 11.30. Kenttä vaikutti suurelta ja toimimattomalta. Lisäksi Ranskassa oli voimassa edelleen poikkeustila terrorismin yms takia, joten kaikkien maahantulijoiden passit tarkistettiin. Tämä aiheutti tietysti melkoiset jonot, siinä meni odotellessa tovi jos toinenkin. Matkalaukkukin oli tullut jo ajat ennen meitä ennen kuin viimein pääsimme passintarkastuksesta läpi. Vessaa piti etsiä pieni tovi ennen kuin sellainen löytyi.

Terminaalin ulkopuolelta ostimme bussiliput lipputoimistosta. Täältä olisi mennyt Marseilleen junakin, mutta se oli hieman kömpelö ratkaisu. Ensiksi olisi pitänyt mennä 5 minuutin matka ilmaisbussilla juna-asemalle ja toisekseen junia meni vain tunnin välein, eikä sillä ajallisestikaan olisi juuri voittanut mitään. Bussimatka keskustaan kesti 25 minuuttia, ja niitä meni huomattavasti useammin. Bussi lähti lipputoimiston edestä laiturista 2.

Bussi tuli täyteen väkeä ja se oli aika ahdas, mutta matka meni jouhevasti. Ensi vaikutelmat kaupungista vaikuttivat rähjäiseltä. Kolkkoja, ruskeasta kivestä tehtyjä kerrostaloja, röttelöitä, kaikki paikat töhritty erilaisilla graffiteilla. Slummi siis suorastaan.

Bussi saapui juna-asemalle, joka oli noin kilometrin päässä Port Vieux-satamasta, jossa hotellimme sijaitsi. Bussi- ja juna-asema olivat samaa kompleksia. Ensiksi olimme vähän pallo hukassa mihin suuntaan pitäisi lähteä. Jostain syystä juna-asema oli rakennettu kukkulan päälle ja Port Vieux'n suuntaan lähdettäessä täytyi laskeutua ensitöikseen toistasataa rappusta alas. Ei ollut mitään ramppia tms. En edes uskalla kuvitella millaista olisi tulla matkalaukun kanssa ylöspäin. Asemalle meni toki metro, mutta emme olleet vielä tässä vaiheessa perehtyneet linjastoon. Taxin olisimme ottaneet, jos olisimme sellaisen jossain nähneet. Ei auttanut sitten kuin lähteä lampsimaan.

Puhelimen kartan sijaintitieto ei toiminut ollenkaan, mutta löysimme kuitenkin oikeat koordinaatit. Koska olimme matkalla satamaan, niin logiikan mukaan suuntasimme kohti alamäkeä ja pois päin raiteilta. Paikallistimme itsemme La Canebiere kadulle, jota kaiketi voidaan pitää Marseillen yhtenä pääkatuna. Sitä seuraamalla pääsimme satamaan, jonne hotellimme Grand Tonic näkyikin jo mukavasti. Hotellin sijainti 5/5.

Hotellime Gin... ei kun kun Grand Tonic.

Respa oli pieni. Siinä ei ollut jonoa, mutta eipä ollut aluksi palvelualttiuttakaan. Lopulta peräti kolme respan työntekijää ähelsi check innimme parissa. Piti ottaa passista kopioita, jokaisen täyttää kaavakkeita, antaa luottokorttinumeroita yms. Saatiin ohjeet aamiaisajoista ja -saleista, wifi-käyttöohjeet sekä huoneidemme avainkortit. Huoneet olivat kolmannessa kerroksessa, ikkunat kapealle sivukadulle vastapäisen talon seinään. Siisti huone, ei haissut home.

Hotellihuoneessa väliovi, vaikka äänieristys oli muutenkin 5/5.

Purettiin hieman kamoja. Edellinen asukas oli lukinnut safety boxin, joten en saanut sitä taaskaan auki. Onneksi porukoiden boksi toimi ja sain mahdutettua arvoesineet sinne. Marseille on hurja kaupunki huhujen mukaan ja todennäköisyys tulla rullatuksi on suuri, joten hirveästi ei uskalla pitää rahaa mukana eikä edes siivoojien ulottuvilla.

Näkymä ikkunasta.

Ulkona oli sen verran lämmintä, että vaihdoimme shortseihin ja lähdimme sitten kylille etsimään lähistöltä lounasta. Hotelli oli kyllä keskeisellä paikalla, se täytyy sanoa. Ruokapaikkaa ei kuitenkaan meinannut heti löytyä, mutta nälkä alkoi olla jo niin kova, että änkesimme puoliväkisin erääseen kippolaan. Spaghetti bolognesen tilaus ei onnistunut, joten otin hampurilaisaterian. Oli huonompi mitä uskalsin toivoa, 2/5. Jos joku luulee, että Ranskassa osataan tehdä ruokaa niin sellaiset uskomukset voi heittää rojukoppaan. Shampanjaan ja patonkiin jää ranskalaisten makuelämykset, sitä mieltä mä olen. Jo pari vuotta sitten käydessämme Nizzassa ruoka oli täyttä shittiä eikä mikään näyttänyt muuttuvan. Lisäksi ateriointi oli jumalattoman kallista; 3 ruokaa, 5 pientä (25 cl) kaljaa maksoivat 60€.

Maailmanpyörä.
Kirkko.

Ruuan jälkeen siistiin supermarkettiin. Ostin 6-päkin vettä, 6-päkin olutta ja Tyrrell'sin sipsejä, maksoi 8,50€. Se oli jo huomattavasti halvempaa. Sitten hotelliin lepäämään. En uskonut saavani nukutuksi, mutta mitä vielä. Koisasin sikeästi 1,5h, kylläpä tekikin päikkärit eetwarttia. Herättyäni testasin suihkun, se oli kömpelö. Latvian tapaan täälläkin oli kaksi suutinta, en saanut tosin ylös integroitua kattosuutinta toimimaan enkä myöskään käsisuihkun lukituspidikettä, vaan se valahti koko ajan alas polvien korkeudelle. Vedenpaine oli myöskin mitätön.

Puoli seitsemän jälkeen lähdettiin kävelemään kylille. Suuntasimme Port Vieux'n oikeaa puolta eli Quai du Port-nimistä katua pitkin. Siellä oli pieniä kojuja jossa myytiin potentiaalisia tuliaiskamoja, ostinkin yhden pienen. Jatkoimme 1600-luvulla rakennetulle Le Fort Saint-Jean linnakkeelle, joka toivotti hienot ja vähän vaatimattomammatkin veneet tervetulleiksi Marseillen satamaan. Rantakivillä afrikkalaiset uivat ja peseytyivät leppoisan ilta-auringon paistaessa.

Satama.
Linnake, joka tosin nyttemmin toimi enempi museona.
Linnake.

Etsimme sitten illallispaikkaa. Pieniä ravintoloita oli vieri vieressä, mutta harva niistä sai meidät vakuuttuneeksi. Päädyimme sitten pienen arpomisen jälkeen Au Sanglier-nimiseen ravintolaan. Valitsin ruuaksi pastan; se oli jopa pahempaa kuin lounas. Faija puolestaan inhosi tilaamaansa kalaa, mude piti sitä kohtuullisena.

Hotellille palasimme klo 21. Ilta oli jo pimennyt, mutta edelleen oli lämmin. Surffailin netissä, kirjoittelin muistiinpanoja, nautin muutaman oluen ja kahlasin televisiotarjonnan läpi. Joka juukelin ohjelma luonnollisesti dubattu raneksi.

Aurinko päätti retkensä.

Iltanäkymä.

perjantai 26. elokuuta 2016

472# Parga 7

23.7.2016, Saturday, +31, Clear, Parga

Illalla oli kotiinlähdön aika, joten masensi sellainen jo ajatuksenakin. Nukuin silti kuin tukki klo 8 saakka, jolloin Pp herätteli. Hän meni aamu-uinnille, minä jäin vielä vuoteeseen lepäämään. Sitten pieni aamiainen jonka jälkeen menimme pariksi tunniksi rannalle. Merivesi tuntui poikkeuksellisen lämpimälle. Oli lauantai ja rannalla oli melko paljon ihmisiä.

Meressä.

Puolilta päivin lähdimme hotellihuoneen kautta kylille. Ostimme Pp:lle lisää tuliaisia ja kävimme lounastamassa Caravel-ravintolassa. Toast ja Special hamburger olivat todella maukkaat. Todennäköisesti ensimmäisiä päiviä tarjoilijana työskentelevä nuori neito hämmästyi antamastamme 3,50€:n tipistä ja oli moneen kertaan kiikuttamassa rahoja takaisin uskomatta, että ne tosiaan olivat tipit.

Joutsenpatsas.
Caravel-kippolan lounas, nam.

Nousimme viimeisen kerran raput kukkulan yli Valtos beachille; laskimme raput, niitä oli 64. Kuulostaa helpolta, mutta lisäksi siinä on ylämäkeä ja melkoinen kuumuus kaverina. Haimme minimarketista vielä vettä ja limsaa. Lepäiltiin sen jälkeen huoneessa. Pp kävi vielä uimassakin, minä tyydyin suihkuun. Pakkasimme kamat ja odotimme kellon tulevan 16.45, jolloin kävimme tekemässä check outin ja odottelemaan bussia.

64 porrasta.

Bussi olikin tänään harvinaisen vähän etuajassa. Olimme jälleen ensimmäiset bussissa. Haettiin toiset matkustajat muilta pysäkeiltä / hotelleilta. Valtos Beach -hotelli oli ehdottomasti suosituin. Sitten edessä oli reilun tunnin matka lentokentälle Prevezaan. Opas puhui yli puolet bussimatkasta Aurinkomatkojen mainospuheita, se alkoi vähän jo ärsyttämään. Bussissa oli myös kuuma, hiki virtasi selkää pitkin. Onneksi olin pitkän pohdinnan jälkeen laittanut shortsit, farkuilla olisi tullut noutaja. Yleisestihän mä olen sitä mieltä, että shortseilla ei julkisille paikoille saati kansainvälisille lennoille ole mitään asiaa, joku roti juntteilussakin... mutta nyt oli tosiaan force majeure -tilanne.

Prevezan lentokentällä homma eteni nopeasti. Check inniä ei voinut tehdä netissä, vaan piti kiltisti jonottaa virkailijan luo, mutta onneksi siihenkin oli peräti kolme jonoa. Saimme vierekkäiset paikat riviltä 30. Matkalaukut tägättiin ja punnittiin, jonka jälkeen ne piti viedä itse läpivalaisuun. Kyllästyneeltä vaikuttanut ukko yytsi sitä. Sitten turvatarkastukseen, joka oli myös hyvin nopea toimenpide ilman sen kummempia hässäköitä. Sen jälkeen kysyttiin vielä passit ennen kuin pääsimme kansainväliselle alueelle.

Kotimatkalle.

Kävimme ensiksi kaupassa, itse en löytänyt ostettavaa mutta Pp osteli paljonkin. Kioskista hain itselleni kaljan ja vahingossa jääteen Pp:lle. Odotusaikaa oli kosolti ennen koneen lähtöä, ja kenttä oli pieni ja kuuma eikä siellä juuri muita palveluita ollut. Lentokoneemme tuli Hesan suunnalta onneksi ajoissa ja pääsimme myös lähtemään ajoissa. Kone oli täynnä, joten meillä oli taas kaveri käytäväpaikalla estämässä vessakulun. Mukava mies oli lentoemäntänä. Joimme shampanjat, minä lisäksi vielä GT:n. Ostin tuonnemmaksi myös "helmeilevää kurkkujuomaa". Ikkunasta katsoimme illan pimenemistä, nousevaa kuuta ja Liettuan yllä - ja meidän alla - riehuvaa ukkosta ja salamointia.

Perille laskeuduttiin klo 23.35. Kävin vielä lentokentän Alepassa hankkimassa aamiaista ja sitten taksilla himaan, Pp meni autollansa.

Ilmanpaineesta pullistunut sipsipussi.
Pilvi.
Miks mun laukku tulee aina vikana?

Oikein hyvä reissu oli, kaikki onnistui. Olin alkuun vähän skeptinen, onko niin pienessä paikassa tarpeeksi tekemistä mutta olihan siellä. Säätkin osuivat ensimmäistä päivää lukuunottamatta kohdilleen. Arvosana 5/5.

tiistai 23. elokuuta 2016

471# Albania

22.7.2016, Friday, +31, Clear, Sarande, Albania

Albaniaan!

Nukuin huonosti ja katkonaisesti koko yön. Herätys klo 5.30, älytöntä. Tänään oli vuorossa retki Albaniaan. Se oli matkatoimiston kautta varattu kansainvälinen retki. Kopiot passista ja tiedot silmien väristä (en tosiaan tiedä mikä tämän idea oli) olimme toimittaneet matkanjärjestäjille jo aiemmin.

Pikaisen aamiaisen nautittuamme keräsimme kamat ja kimpsut kasaan, ja kävelimme Tango-ravintolan kohdille, josta bussin piti tulla meidät noutamaan. Sama puhelias pariskunta hotellistamme, johon olimme aiemmin tutustuneet Pargaan menevässä veneessä näytti olevan tulossa samalle retkelle. Bussi tuli ajallaan, tietomme olivat välittyneet oppaalle. Opas oli kreikkalainen vanhempi rouva, mutta hänen englannistaan ymmärsin minäkin suurimman osan. Bussikuskina oli sama jeppe, mikä meillä oli ollut jo aiemmin Meteora-retkellä. Pitkää päivää sekin ukko tuntuu tekevän.

Auringonnousun aikaan bussia vartoomassa autioilla kaduilla.

Bussi kerättiin puolilleen muita matkustajia, ei välttämättä aivan sitäkään. Kirjava määrä kansallisuuksia; ainakin norjalaisia, unkarilaisia, saksalaisia ja englantilaisia, suomalaisten lisäksi. Ensiksi ajoimme Igoumenitsaan ja siitä jatkoimme pienempää ja huonokuntoisempaa tietä rajalle. Sinne ei ollut Pargasta loppujen lopuksi kuin 70 km, ajattelin matkaa etukäteen pisemmäksi. Rajalla oli kahvio johon pysähdyttiin. Otimme pahanmakuiset frappet ja kävimme vessassa, vaikkei nyt suoranaisesti olisi tarvetta ollutkaan. Puhelin huomasi meidän olevan jo Albanian verkossa ja hintatiedot tulivat tekstarina: Paikallispuhelut 2,1€ / min, tiedonsiirto 11€ / Mt. Herra mun siunaa ja varjele! Surffaaminen netissä oli 220 kertaa kallimpaa kuin Kreikassa. Kyllä huomaa, että EU:n ulkopuoliset hinnat on vielä pilvissä.

Kreikan ja Albanian rajamaastoa.

Rajalla.

EU:n ulkopuolelle mentäessä oli myös rajamuodollisuudet vielä olemassa, eikä rajan yli päässyt noin vain ajamalla. Opas kävi jossain kopissa puhumassa jotain, ja pääsimme jatkamaan maata Kreikan puolelta ei-kenenkään-maalle, kunnes hetken päästä tuli vastaan Albanian raja. Siellä menikin jo pisempi tovi oppaalla ja bussikuskilla, ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa. Meiltä matkustajilta ei kysytty passeja - ne olivat toki mukana kaikilla - eikä mitään muutakaan. Ja sitten oltiinkin jo Albanian puolella, 37. maa minulle.

Albanianpuoleinen raja-alue oli parturoitu.

Rajan läheisyydessä ei ollut yhtään mitään, muutamia eläimiä lukuunottamatta. Maasto oli kumpuilevaa vuorimaisemaa, mutta kasvillisuus oli tuhottu aikaisemmin myrkyillä, jotta rajaa pystyttiin valvomaan paremmin. Albania oli ollut vuosina 1945-1991 kommunismi-ikeen alla, eikä sieltä noin vaan lähdetty litomaan, jos yhteistalous alkoi kyllästyttämään. Ennen kommunismiin siirtymistä ilmoitettiin, että rajat ja maa suljettaisiin ja ihmisillä oli viikko aikaa joko tulla Albaniaan tai lähteä sieltä pois. Sen jälkeen sai odottaa yli 45 vuotta ennen kuin rajanylitys oli uudelleen mahdollista. Välimeri hohti nytkin sinisyyttään vieressä, ja vain kuuden mailin päässä seurasi Kreikalle kuuluva Korfun saari, joten ymmärtäähän sen miksi tämä alue oli ollut loikkarien suosiossa.

Korfuun ei ollut pitkä matka.
Albania.
Mursi taisi olla nimeltään tämä järvi.

Ensiksi ajelimme Butrintin raunioille. Se oli arkeologinen kohde, oli toisin sanoen pitkä(styttävä?) vierailu ihmettelemään entisaikojen mahtia ja nykyistä kivi- ja rauniokasaa. Alueelta tehtyjen löydösten perusteella täällä asuttiin jo neoliittisella kaudella - aikaa siis ennen Aira Samulinia - mutta kaupunkimainen asutus ja linnoitus pyörähti käyntiin 700-luvulla eaa. Paikallisopas - nuorehko ja nätti nainen shortseissaan luennoi historiallisia juttujaan eri aikakausilta, näistä mulla meni tietysti suurin osa ohi, mutta hämmästyin yhdessä vaiheessa oppaan tunnustauduttua musulmaaniksi. Semmoiset haram-kamppeet päällä. Muutenkin islam näytti olevan suosittua Albaniassa, yli puolet kansasta oli muslimeja. Ja kommunistimaa? Eikös se ole hieman ristiriitaista?

Kivikasoja.
Pylväiköt lyhentyneet aikojen saatossa.
Kanuunaan ei voi olla matkoilla törmäämättä.

Aikaa raunioilla meni pari tuntia. Se oli varsin kuuma paikka, ja oli mukava päästä sitten takaisin ilmastoituun bussiin. Ajoimme seuraavaksi 15 kilometrin päähän Sarandë-nimiseen kaupunkiin, jossa menimme ensi töiksemme lounaalle. Ruokapaikka oli rannan lähellä, ihan siisti paikka, mutta palvelu oli omituista. Meille oli bussissa kerrottu vaihtoehdoista, mutta ravintolassa piti kuitenkin tilata listalta. Oppaamme suositteli valitsemaan kalaa - vatsataudilta todennäköisemmin välttyi jos kävi itse valitsemassa kirkassilmäisen yksilön vitriinistä - mutta tyydyimme kanaan, Pp jo allergiansakin vuoksi. Hieman kyseenalaisestikin ruoka tarjoiltiin ensin oppaalle ja bussikuskille ja sitten vasta retkiläisille ja täyttä scheisseahan se safka oli. Ei tosin niin paha kuin luulin, mutta vain pari ranskalaista, yksi valtavan kokoinen salaatinlehti ja kuivaa kanaa. Juomaksi tilasin Tirana-merkkisen paikallisen oluen. Koska Albania painiskelee eri kategoriassa vielä toistaiseksi kuin ns. sivistykselliset länsimaat, käytän keharimaa-asteikkoa arvostelussani, ja annan ravintolan suoritukselle 3/5. Olisi ehkä tosiaan kaivannut vähän kastiketta tms ja eläväisempiä lisukkeita ja kunnolla ranskalaisia. Maku ei ollut pahimmasta päästä. Ihan kehityskelpoinen suoritus, ja jos Jyrki Sukula saataisiin tänne pistämään kippolat kuntoon niin kyllä tästä voisi jotain tullakin. Pp:tä puolestaan masenti koko paikka, ravintola, henkilökunta ja safka mutta hän ei ole tutustunutkaan kuubalaiseen keittöön :P

Lounas.
Paikallinen bisse oli lounaspöydän kunkku.

Sen jälkeen ajoimme pari kilsaa eteenpäin rantabulevardille. Sarandë oli isompi paikka mitä etukäteen olin kuvitellut, joskin oli levittynyt rannan suuntaisesti ja nämäkin rakennukset olivat uusia hotellirakennuksia. Meillä oli nyt 1,5 tuntia aikaa vaellella kaupungin katuja oma-aloitteisesti. Menimme ensimmäiseksi ostamaan kioskista postikortit ja -merkit. Niiden laskeminen tuntui olevan kioskihenkilökunnalle sangen monimutkainen tehtävä, kaksi ukkoa sitä pähki keskenään. Meillä ei ollut myöskään paikallista fyrkkaa lekiä, mutta ainakin näin Kreikan rajan tuntumassa pystyi maksamaan myös euroilla. 1 euro oli about 140 lek. Ainakin meidän eurot kelpasivat hyvin minne niitä yritimmekään tarjota.

Seuraavaksi mentiin kippolaan. Siellä ei montaa asiakasta ollut, mutta tarjoilu pelasi hyvin. Otimme jääteen & frappen. Kirjoittelimme kortit valmiiksi. Täällä oli myös wifi, joskin tarjoilija piti pyytää näpyttelemään se salasana laitteeseen, ei antanut meidän sitä itse tehdä.

Sarandë.
Sarandën rantaraitti.
Mikähän limusiini se siellä muhii?

Juomien jälkeen etsittiin postilaatikko - niitä oli turistikauppojen edessä - ja ihmettelimme löytyisikö jotain ostettavaa. Aurinko oli varsin polttavalla päällä ja hiostutti melkoisesti. Kuvasimme paikkoja ja loittonimme hieman rannasta ränsistyneiden talojen sekaan ja hämmästyimme kun näimme bussikuskimme tulevan eräästä murjusta mukanaan kaksi muovikassillista jotain tavaraa. Mitä ihmettä se täällä toimitti?

Turistikaupan edusta löysi helposti postilaatikon.

Bussikuskimme kävi asioimassa täällä.

Albanialainen peruskämppä.
Näitä mä olen nähnyt ennenkin. Parvekkeita jossa kasvaa puita.

Lopulta aika tuli täyteen ja meidänkin piti suunnistaa takaisin bussille. Aloitimme kotimatkan ja eipä aikaakaan kun uni valtasi minut taas. Outoa että busseissa nukuttaa aina niin jumalattomasti mutta ei esimerkiksi lentokoneissa? Rajalla tosin piti herätä, sillä poikkesimme ei-kenenkään-maalla olevaan tax free myymälään. Itse löysin litran putelin Bombay Sapphireä (47%), hintaan 20€, joten ei ollut paha. Ärsytti, kun joku norjalaispariskunta meinasi väkisin kiilata kassajonossa. On se ihme tapa joillakin kun ei jonottamaan edes kyetä.

Albanian puoli rajasta.

Kreikan rajalla virkailija yllätti meidät nousemalla bussiin ja kysymällä kaikkien passit. Yhdellä seurueella oli mukanaan lapsi, jolla oli ilmeisesti eri sukunimi kuin mutsillaan, eikä isää ollut mukana ja tähän puuttui virkailijakin. Eivät olisi kuulemma saaneet mennä Albaniaan ilman isän kirjoittamaa valtakirjaa tms, joten muistakaapa tämä. Jossain voivat vielä olla tarkkoja siitä kuka rajoja ylittää ja missä seurassa. Muuten meni kyllä rajanylitykset yllättävän jouheasti, olin varautunut paljon pahempaan.

Osa porukasta kävi vielä rajakahvion vessassa ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa takaisin Pargaan. Paluumatka meni mielestäni nopeasti, vaikka hotellimme oli tietysti taas viimeisenä. Olimme ottaneet retken jo etukäteen matkaa varatessamme, mutta jos sen olisi buukannut vasta paikan päällä niin retken hinta olisi ollut jostain syystä jonkun euron halvempi. Hieman yli 50€ / naama tuo retki kustansi, ei se nyt mielestäni paha hinta ollut ulkomaanmatkasta. Tuon ihmeellisimpiä kohteita ei varmaan Etelä-Albaniassa ollut, ja kaikki toimi hyvin ja aikataulut pitivät kutinsa joten kyllä tästä voi sen 3/5 antaa.

Hotellilla meille oli toimitettu lappu huoneeseen, jossa annettiin mahdollisuus lykätä check out timeä seuraavaa päivää ajatellen. Viiden tunnin jatko huoneelle olisi maksanut 30€, ja ajattelimme ensin antaa asian olla, mutta tulimme sitten myöhemmin kuitenkin tulokseen, että ehkä se jatkoaika olisikin ihan hyvä jutska. Käytiin maksamassa 30€ - respanlikka ei laittanut asiaa ylös minnekään saati että olisi naputellut siitä kuitin - mutta toivottavasti siitä ei tulisi mitään hämminkiä.

Päivänvaloa vielä riitti joten menimme uimaan peräti 24 asteiseen meriveteen. Suihkun jälkeen parvekkeella join Yamas-merkkisen ouzo-koktailin. Ei hullumpi joskin melko hintava. Sen jälkeen lähdimme illastamaan; olimme jo etukäteen päättäneet menevämme uudelleen syömään Flisvosiin, kun se oli ollut ensimmäiselläkin kerralla niin hyvä. Alkupalaksi otimme leivät ja tzatzikit, pääruoaksi kleftikot. Ei pettänyt laatu tälläkään kertaa, 5/5. Tippiäkin taidettiin antaa riittävästi kun sisäänheittäjän "my friend" muuttui "Sir"-muotoon :)

Kävimme vielä ostamassa Pp:lle tuliaisostoksia ennen kuin palailimme hotellille klo 23. Pitkä päivä, mutta askeleita kertyi siltikin vain 12 000.

Flisvosin maisemia taas.
Ulkonäkö ei tee oikeutta ruualle. 5/5.

perjantai 19. elokuuta 2016

470# Parga 6

21.7.2016, Thursday, +31, Clear, Parga, Greece

Tänään ei ollut herätyskelloa soimassa, joten tuli tykitettyä unta kalloon peräti kymmeneen saakka. Tosin kolmesti piti käydä vessassa. Käsittämätöntä, vaikkei välillä edes juonut mitään.

Aamiainen oli yhtä paha kuin muinakin aamuina, mutta meni se siinä ennemmin kuin selkäänsä otti. Pakkasimme retki- ja rantakamat kassiin ja lähdimme baanalle. Tänään oli tarkoitus taas kävellä hieman, reippaita urheilijanuoria kun olimme. Olimme suunnitelleet menevämme Lichnos-rannalle; Pargan puolelta lähti sinne jokin metsätie.

Sen verran lintsattiin, että otimme venekyydin Pargaan. Oltiin ainoat matkustajat tällä kertaa. Liput piti käydä ostamassa matkan jälkeen kioskista; toimintatapa näytti muuttuvan joka kerta. Useimmiten lippu ostettiin suoraan kuljettajalta tai apupojalta laiturilta.

Saavuimme Pargan "keskusrannalle", jonka jälkeen piti metsätien erkaantua yli kukkulan Lichnos-rannalle. Meillä ei ollut tietoa mistä polku tarkalleen lähti eikä sitä näkynyt kartassakaan. Pyörimme rannanpäädyssä hetkisen aikaa tuloksetta, päätimme sitten lähteä kiertämään sellaista tietä pitkin joka näkyi puhelimissamme. Se oli sikäli onnekas valinta, sillä nyt näimme kadunvarressa Carrefourin, jonne poikkesimme ostamaan kunnolla juotavaa. Ilman sitä olisi kyllä noutaja varmaan myöhemmin tullut.

Jatkoimme matkaa Agiou Athanasiou-katua pitkin, kunnes oikealle rinteeseen kääntyi huonokuntoinen tie. Ei kai sillä mitään nimeä ollut, mutta siitä näki selvästi, että ylöspäin jyrkästi vietti ja että mikään tavan maantie ei ollut kyseessä. Ensimmäiset sata metriä vielä nauratti, mutta mäki jyrkkeni koko ajan lisää ja kuumuus alkoi nousemaan tuskalliselle tasolle. Piti pysähdellä juomaan, lepuuttamaan jalkoja ja pyyhkimään hikeä tuon tuosta. Paita kastui lopulta läpimäräksi niin, että hikipisarat tippuivat paidan helmaa pitkin. Lopulta tempasin koko paidan pois, kun täällä ei juuri vastaantulijoita alkumatkan parin pariskunnan jälkeen näkynyt. Alkoi olla keskipäivä ja aurinko porotti ylhäältä niin, ettei varjoa juuri ollut. Oliivipuulehtojen tuoma väliaikainen helpotus oli sekin varsin minimaalinen.

Hiekkatie on kuuma.
Joonianmeri.
Oliivilehto.

Mäen päällä oli St. Helensin pieni kappeli, joka toki käytiin katsomassa. Omituista, miten pienet kirkot pysyivät täällä niin hyväkuntoisina eivätkä kärsineet ilkivallasta tms. En sitten tiedä miten säännöllisesti niitä käytiin hoitamassa. Tie lähti luikertelemaan alaspäin ja luulimme olevan voiton puolella, mutta mitä vielä. Raskasta se on alaspäinkin meno, kun irtosora luistaa kenkien alla, ja jalat ovat koko ajan jännittyneinä mäen jyrkkyydestä johtuen. Varpaat siinä kipeytyvät. Lichnos-ranta näkyi välillä jossain kaukana alapuolella, mutta välillä tie tuntui poukkoilevan takaisin metsiin eikä voinut olla varma, olisiko jostain pitänyt jo kääntyä. Loppu 800 metriä oli ajotietä, erittäin jyrkkää sellaista, ja oltiin kyllä molemmat uupumisen partaalla kun päästiin perille rannalle - vaikkakin matkan pituudeksi oli arvioitu vain nelisen kilometriä! Raskas reitti kyllä silti, ja aikaakin siihen meni todella kauan.

St. Helensin kappeli.
Missäs se baaritiski...
Lichnos-rantaan vielä tolkuton matka.

Ensimmäiseksi piti päästä hetkiseksi baariin huilaamaan. Otimme jääteet & frapet & vedet. Onneksi olo siinä tasaantui, eikä tuntunut sen kovempaa nestehukkaa tulleen, tahi auringonpistosta tahi lämpöhalvausta tahi ihonpolttamaa. Voimien palauduttua menimme testaamaan rantsun. Hyvä ranta oli, suht hienoa hiekkaa. Syveni toki melko nopeasti, mutta merenkäynti oli mietoa. Veden lämpötilakin oli huimat +24 asteista joten täällä kelpasi jo pullikoida. Uitiin melkoinen tovi ja katseltiin lähettyvillä ollutta hauskaa koiranpentua joka tuntui saavan joka kerta kauhean raivarin kun kaupustelija lähestyi. Se oli mainio.

Lichnos.

Kävin etsimässä suihkua - mulla kun alkaa aina selkämys pistelemään jostain syystä jumalattomasti sen jouduttua kosketuksiin meriveden kanssa - mutta en löytänyt. Joku kolikoilla toimiva olisi ollut, mutta näytti hämähäkkien seiteistä päätellen siltä ettei sitä oltu käytetty aikoihin joten jätin väliin. Uikkarit vaihdoin puun takana.

Etukäteen olimme miettineet josko kävelisimme takaisinkin päin, mutta koska jo pelkkä menomatka oli ollut niin vaivalloinen niin päätettiin yksituumin luopua moisesta hullusta ajatuksesta. Laiturilla nökötti vene, ja kävimme kysymässä norjalaisen näköiseltä kapteenilta menisikö hän Pargaan ja mihin aikaan. Sanoi lähtevänsä klo 16. Kello oli vasta 15.20, joten palasimme vielä Coral-baariin. Pp tilasi uuden jääteen, minä otin kaljan. Kylkiäisenä tuli makoisa kavalkadi pähkiniä. Käytimme myös vessamahdollisuuden hyväksi, se oli nurkan takana.

Rannan Coral-baari.

Vähän ennen neljää palailimme laiturille, mutta huomasimme vielä rannan puolella oltuamme, että paatti oli jo irrottautunut laiturista. Juostiin sitten laiturille, ja norjalaiskapteeni palasi vielä ottaen meidät kyytiin. Miten se voi etuajassa lähteä?? Haettiin vielä naapurilaiturista iso lauma ihmisiä kyytiin, ehkä klo 16 lähtöaika tarkoitti sitten tätä laituria.

Matka Pargaan kesti 25 minuuttia, eli aika pitkä kävelymatka nyt sitten kuitenkin tehtiin, kun serpentiinitie meitä ristiin rastiin kukkulalla kävelytti. Matka maksoi 4,50€ / naama. Liput piti taas ostaa jälkikäteen laiturin päässä olevasta kioskista.

Ihmeteltiin sitten siestalla ollutta hiljaista kylää. Alkoi hieman kusetuttamaan, joten menimme Cafe del Mar -nimiseen cocktailbaariin. Otimme Mojitot. Ehkä paras mojito ikinä; oli happy hour, joten ei maksanutkaan kuin peräti jopa 6€, normihinta 7€. Aika hiljainen meininki oli baarissa, mutta kiva siinä oli katsoa niitä harvoja ohikulkevia ihmisiä, ja jäteauton peippailua ahtailla kujilla.

Mojitot.

Maksettiin, annettiin tipit ja käytiin sitten ostelemassa hieman tuliaisia, ennen kuin palasimme hotellille. Mä käväsin vielä testaamassa hotellin uima-altaan; vesi oli peräti +31 asteista, joten mitään jäähdyttävää vaikutusta sillä ei tosiaan ollut, mutta ihan kelpo allas muuten.

Kirjoittelimme hetken postikortteja parvekkeella oluen kera. Klo 20 lähdimme veneellä keskustaan ja menimme testaamaan Zorbas-ravintolan; pakkohan se oli kun siellä oli se tuttu sisäänheittäjä - joka tosin nyt hädin tuskin meitä edes muisti. Ruoka oli kumminkin ihan ok, nyt onnistui Lamb souvlakin tilaus ja arvosanaksi voisin harkita 4/5. Pieni miinus lihan sitkeydestä, mutta maku oli hyvä.

Zorbas-ravintola.
Lamb souvlaki.

Paluumatkalla hotellille näin vastaavat "kusiluistimet" jotka olin ostanut 6 vuotta sitten Kreetalta mutta jotka tulivat tiensä päähän viime talvena. Silloin ne maksoivat 3€, nyt 7€, joten onpa inflaatio ollut huimaa. Mutta olin tykästynyt niihin ja pitänyt niitä yhtenä järkevämpänä hankintana noin niin kuin hintalaatusuhteeltaan, joten pitihin semmoiset saada taas. Toisesta kaupasta hankimme 5 plo Ouzoa, toivottavasti myyjä ei pitänyt meitä juoppoina, ja palasimme sitten takaisin hotellille naukuen pimeiden kujien kisseille.

Askeleita 19000.