torstai 30. kesäkuuta 2011

21# Riippuvuudet

Ei, nyt ei puhuta keski-iän ylittäneiden rouvien tisseistä. Vaan mieliteoista. Semmosista jutuista, josta ennen on saanut iloa, mutta jota myöhemmin on huomannut tarvitsevansa kipeästi.

Ensimmäiset tupakit poltettiin aikoinaan 12-vuotiaana, sittemmin uudelleen 14-vuotiaina lähimetsikössä. Kylläpä köhitytti. Siihen aikaan sai röökiä ostaa jo 16-vuotiaat lapsukaiset, mutta eihän sitä ikää valvottu :) Lukiossa tilanne paheni niin, että minusta tuli vakipolttaja. Röökiä tuli kiskottua säännöllisesti 28-vuotiaaksi, sen jälkeen alkoi tämä loputon lakkoilu. Pystyin lopulta olemaan polttamatta pari vuotta, mutta sitten repsahti. Nyt olen ollut polttamatta 607 päivää, hinkua röökaamiseen ei juuri ole, tästä addiktiosta olen saanut toistaiseksi niskalenkin. Hyvä niin.

Viinakset. Niitä kohtaan mielitekoja kyllä vielä riittää. Vaikka alkoholin käyttö keskittyykin viikonloppuihin ja lomiin, ja toisinaan silloinkin maltillisesti - niin semmoinen peikko on aina olemassa. En ajatellut alkaa juopoksi, mutta tunnen sen himon, ja sen kuriin saaminen vaatii huomattavasti enemmän itsehillintää kuin esimerkiksi röökinpolton. Joskus en keksi enää mitään tekosyytä olla ryypiskelemättä, ja silloin näitä ylilyöntejä tapahtuu. Harvemmin jää kuitenkaan mitään tärkeää tekemättä. Ja sukurasitehan tuo ryypiskely on. Kun katselee meidänkin faijan toimia - niin hyvin se kyllä auttaa itseäkin pysymään kaidemmalla polulla. En edes uskaltaisi kuvitella, millaisia krapuloita sillä on - morkkiksista puhumattakaan. Morkkis on krapulan pahin oire.

Monia vuosia olen ollut koukussa Football Manager -peliin. Pelasin ensimmäiset managerit jo 90-luvun alkupuolella, ja siitä se oikeastaan lähti. Sitten vähän ennen milleniumia ongelma palasi, ja on jatkunut kasvavalla vauhdilla. Joka vuosi pitää ostaa uusi versio. Ei siinä muuten mitään, mutta usein käy niin ettei malta mennä ajoissa nukkumaan kun jää hakkaamaan peliä. Kun lopulta pääsee vuoteeseen asti, niin silti jää miettimään vielä taktiikoita ja mitä pelaajia pitäisi ostaa ja mitä myydä. Monet raivokohtauksetkin olen saanut pelatessani - pari näppäimistöä ja hiirtä hajonnut, kerran hakkasin huoneen oven nyrkillä säpäleiksi ja toisella kertaa purin tyynyn rikki. Enkä edes tajua miten lapsellinen peli vaikuttaa minuun niin. Ja kun olen yrittänyt olla pelaamatta, niin en ole onnistunut, vaan jotenkin huomaan taas hakkaavani peliä uudelleen. Pahimpiin vieroitusoireisiin pitää lukea netistä forumeita. Mutsi ihmettelee, miten siihen ei koskaan kyllästy. En tiedä itsekään. Kyllä mä sentään pystyn menemään viettämään iltaa ja esimerkiksi matkoille ilman refloja (itse asiassa viikonkin loman jälkeen ihmettelen kotiin palatessani, miten oon voinut koskaan olla koukussa mihinkään niin typerään), mutta sitten kun istun himassa vailla tekemistä, niin pakkohan se on peli käynnistää.

Kahvi. Kyllä mä juon kaffetta ja tekee sitä joskus jopa mielikin - töissä ja viikonloppuisin, jos sattuu heräämään krapulattomana. Ennen aamukahvi oli juhlaa kun vielä veti päälle parit röökitkin, jo lähti vatsakin toimimaan. Nykyään en juo edes kahvia arkiaamuisin ennen töihin lähtöä, ja kyllä mä voisin siitä luopua kokonaankin jos se todettaisiin jotenkin haitalliseksi.

Karkki. No jaa. Kyllä välillä tekee nannaa mieli, kuten esimerkiksi viime sunnuntaina. Piti mennä Filmtowniin koska siellä on parhaimmat irtsarit, ja tulihan sitä yli kilon nippu ostettua :D Säilytän irtsareita jääkaapissa, ja kilon pussista on jäljellä vielä paljon. Kun yhden irtsarin ottaa, niin pakko ottaa toinenkin, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun tulee yliannostusolo, voin laittaa pussin takaisin jääkaappiin, ja jatkaa seuraavana päivänä.

Sipsit. Se onkin pahempi juttu. Niitä tulee kyllä syötyä monta kertaa viikossa. Suosikkini on vinegar-sipsit. Harmi, ettei niitä ole kuin estrellalla. Paras sipsi-merkki on Walkers, mutta eihän niitä Suorneen voi tulla (paitsi eräässä englantilaisessa pubissa ja englantilaisessa kaupassa on, Hesan keskustassa!). Pringlesin sipsit on paskoja, enkä edes periaatteesta osta niitä, sillä pyysin niitä lanseeraamaan Suorneen sinisen pringlesin (eli vinegarin maun), vastasivat kyllä sähköpostiin, mutta kertoivat etteivät aio tuoda niitä markkinoillemme. Kaiken maailman wasapi-pringleseitä on kyllä. Varmaan menekki on sitten suurempaa kuin vinegareilla :rolleyes:

Pyöräily. Uusi riippuvuuteni. Tai siis... mulla oli eilen suunnitelmissa mennä tekemään pieni lenkki. Lenkihkö. Ilma oli mitä suosiollisin, aikaakin olisi ollut, mutta iski vain lorvikatarri. Yritin keksiä jos jonkinlaista tekosyytä itselleni, ettei tarvitsisi lähteä polkemaan. Ei vaan huvittanut. Yrityksistä huolimatta en keksinyt mitään hyvää syytä, mutta vain päätin, että vitut, en mene jos en halua. Lällällää. Ja voi uskomatonta mikä morkkis siitä tulikaan - jatkui jopa seuraavalle päivälle. Huoh. Pitäisi varmaan luopua koko pyöräilystä, ennen kuin kehitän siitäkin itselleni ylitsepääsemättömän ongelman.

Parempi puolisko väittää, että mä olen läheisriippuvainen. Että en voi olla hetkeäkään yksin. Hänestä yksinolo on mahtavaa. Kumma tyyppi. Ja sitä paitsi, mä joudun olemaan niin paljon yksikseni, joten mikä ihme se on, että jos saan joskus seuraa niin en hevin siitä luovu!?

Huomioitavia asioita: Olen törmännyt semmoiseen 30 days of music-juttuun. Vaikka muo ei haastettukaan millään lailla, niin ehkä sitä voisi osallistua. Eli biisejä joka päivälle (lue: postaukselle) eri aiheen mukaan.

Tänään vuorossa nro 4.

day 01 – your favorite song: Nirvana - Smells like teen spirit
day 02 – your least favorite song: Los Del Rio - Macarena
day 03 – a song that makes you happy: Oasis - Dont look back in anger
day 04 – a song that makes you sad: Everything but the girl - Missing: Biisi, joka haastaa ehdottomasti Nirvanan parhaammankin vedon. Olen aina digannut tästä kympillä, myös videossa jotain aivan uskomatonta taikaa. Jotenkin siitä huokuu niin semmoinen surumielisyys, että ihmettelen miten on voitu näin hienosti osata pukea sanoiksi ja melodiaksi ja videoksi.
day 05 – a song that reminds you of someone
day 06 – a song that reminds you of somewhere
day 07 – a song that reminds you of a certain event
day 08 – a song that you know all the words to
day 09 – a song that you can dance to
day 10 – a song that makes you fall asleep
day 11 – a song from your favorite band
day 12 – a song from a band you hate
day 13 – a song that is a guilty pleasure
day 14 – a song that no one would expect you to love
day 15 – a song that describes you
day 16 – a song that you used to love but now hate
day 17 – a song that you hear often on the radio
day 18 – a song that you wish you heard on the radio
day 19 – a song from your favorite album
day 20 – a song that you listen to when you’re angry
day 21 – a song that you listen to when you’re happy
day 22 – a song that you listen to when you’re sad
day 23 – a song that you want to play at your wedding
day 24 – a song that you want to play at your funeral
day 25 – a song that makes you laugh
day 26 – a song that you can play on an instrument
day 27 – a song that you wish you could play
day 28 – a song that makes you feel guilty
day 29 – a song from your childhood
day 30 – your favorite song at this time last year

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

20# Duuni

Minkälainen on kiire? Tilanne, jossa pitää tehdä asioita nopeasti, vai tilanne jossa pitää jättää asioita tekemättä, vai tilanne jossa pitää tehdä asioita nopeasti, jättää asioita tekemättä, ja osa unohtuu? Duunissa on jatkuva kiire; oikein inhottaa aamulla herätessä mennä sinne, kun tietää minkälaista hullunmyllyä se on. Juoksemista ennen työajan alkua, juoksemista koko työpäivän ajan niin että hyvä kun ehtii 10 minuuttia syödä tai käydä vessassa. Ja sitten palkitaan vielä ylitöillä ja haukkumisilla, miksei asioita ole tehty tai ne on tehty huonosti. Puuh.

Kun viimein pääsee duunista, niin käy vieläkin kierroksilla. Vituttaa, tulee tiuskittua ihmisille. Monta kertaa jää aprikoimaan, mitä asioita tuli päivän aikana unohdettua, ja mitä asioita pitäisi tehdä seuraavana päivänä, ja miettiä ratkaisuja eri ongelmiin. Puhelimessani saattaa olla 30 muistutusta yhdelle päivälle; pakko pitää muistikirjaa. Työt ei tosiaankaan jää ulkopuolelle kun kustannuspaikan oven sulkee.

Kiireen lisäksi saa usein kuulla kunniansa asiakkailta ja pomoilta, miten surkeasti onkaan menetelty. Kissa kiitoksella elää, mutta olisi se kiva saada joskus positiivinenkin palaute. Toisaalta, jos kiireen vuoksi jää tehtäviä tekemättä, niin ymmärränhän mä asiakkaan näkökulmasta sen, ettei voi oikein kehuakaan.

Ja sitten stressi; toinen toistaan suurempikenkäsiä asiakkaina. Ne ovat yleensä ok, mutta pahimpia räyhääjiä ovat näiden sihteerit. Sitten on muutama erikoistyyppi, jotka ovat luonteeltaan vain sellaisia, että uskovat räyhäämisen voimaan. Sinänsä tilanne on au contraire - mitä mukavempi asiakas, niin sen paremman palvelun saa. Harmi, ettei kyseinen ihmisperselajike älyä itse sitä.

Pahimpia ovat kuitenkin nousukkaat, ja sellaiset jotka kuvittelevat olevansa jotain isoa. He esittelevät itsensä mainiten ensin tittelinsä ja sen jälkeen nimensä. Jos ihminen on joku merkittävä, niin ei siinä pitäisi titteliä ensiksi mainita? Ja vanha kliseekin on kuultu - "ettekö tiedä kuka minä olen?"... Huh huh. En ymmärrä miten joku egoisti luulee sen merkitsevän mulle jotain muutenkaan. Suuret on luulot.

Haukutaanpa vielä pomoa. Hän on kyllä nahjus, viestintuoja, täysin hyödytön ukkeli, jolla ei ilmiselvästikään ole mitään hajua mistään. Ei tunnu häntä kiireet vaivaavan, kun aikaa tuntuu riittävän kaikenlaiselle älyttömyydelle. Ja vittuilulle. Hän ei kuuntele alaisiaan, ei ota näitä tosissaan, ei perehdy alaistensa työhön... hoh hoijaa. Tuntuu, ettei hän ole sisäistänyt rooliaan ollenkaan.

Jos olet pomo, niin pitäisi:
1. Ensimmäiseksi tarvitaan alaisten luottamus ja arvostus. Menettelytapoja on varmaan useita, mutta jos nyt ensiksi tutustuisi alaisiinsa, opettelisi näiden nimet ja keskeisimmät työtehtävät, kuuntelisi murhia huolia ja turhia toiveita niin pääsisi edes alkuun.
2. Olemalla reilu ja tasapuolinen kaikkia kohtaan. On siis yhtä vittumainen kaikille tai yhtä mukava kaikille. Ei niin, että jättää jotkut yleisiä asioita käsittelevien viestiketjujen ulkopuolelle, ja lellii tiettyä ihmistä ja muille jakaa paskaa.
3. Kuuntelemalla alaisiaan, vie asioita eteenpäin myös alaisilta johtoportaaseen (paskan ei tarvitsisi aina valua alaspäin), hoitamalla esimiehen tehtäviä jotka hänelle kuuluu, olemalla johdonmukainen, jakamalla välillä vähän kiitostakin. Mutta tämä nykyinen pomo ei viitsi vastata edes viesteihin; hänelle ei sanota, vaan hän sanoo sinulle.
4. Älä ole munaton mutta älä ole kusipää.
5. Vaikka kuuntelisikin alaisiaan ja muita, niin pitää osata myös tehdä omat päätökset. Ja ottaa vastuu hommistaan.

Ei siis sovellu armeijaan, vaan työyhteisöön. Noilla pääsee jo alkuun. Ei se sen vaikeampaa luulisi olevan. Pomoa nyt inhotaan yleensä aina joten ei alaisten kaverikaan tarvitse / voi olla, mutta se kuuluu sen ammatin varjopuoliin.

Ei avautumisella ole merkitystä. Pomot vaihtuvat ja tuntuvat olevan toinen toistaan huonompia. Antaa olla.

Vielä 2,5 viikkoa lomaan.

Huomioitavia asioita: Olen törmännyt semmoiseen 30 days of music-juttuun. Vaikka muo ei haastettukaan millään lailla, niin ehkä sitä voisi osallistua. Eli biisejä joka päivälle (lue: postaukselle) eri aiheen mukaan.

Tänään vuorossa nro 3.

day 01 – your favorite song: Nirvana - Smells like teen spirit
day 02 – your least favorite song: Los Del Rio - Macarena
day 03 – a song that makes you happy: Oasis - Dont look back in anger: Jo vuosia, aina lähtiessäni pubiin, rituaaleihin on kuulunut kyseisen biisin kuunteleminen. Jotenkin siitä tulee vain hyvä fiilis.
day 04 – a song that makes you sad
day 05 – a song that reminds you of someone
day 06 – a song that reminds you of somewhere
day 07 – a song that reminds you of a certain event
day 08 – a song that you know all the words to
day 09 – a song that you can dance to
day 10 – a song that makes you fall asleep
day 11 – a song from your favorite band
day 12 – a song from a band you hate
day 13 – a song that is a guilty pleasure
day 14 – a song that no one would expect you to love
day 15 – a song that describes you
day 16 – a song that you used to love but now hate
day 17 – a song that you hear often on the radio
day 18 – a song that you wish you heard on the radio
day 19 – a song from your favorite album
day 20 – a song that you listen to when you’re angry
day 21 – a song that you listen to when you’re happy
day 22 – a song that you listen to when you’re sad
day 23 – a song that you want to play at your wedding
day 24 – a song that you want to play at your funeral
day 25 – a song that makes you laugh
day 26 – a song that you can play on an instrument
day 27 – a song that you wish you could play
day 28 – a song that makes you feel guilty
day 29 – a song from your childhood
day 30 – your favorite song at this time last year

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

19# Juhannus-rep

Juhannus sitten oli ja meni. Ja hengissä selvittiin. Juhannus on aina sellainen juhla ettei oikein tiedä mitä silloin tekisi, ja loppujen lopuksi tahtoo jäädä tyhjän päälle ja tyytymään varasuunnitelmaan (eli siihen mitä jää jäljelle). Noh, saahan siinä tietysti yhden vapaapäivän, mutta mikään vuoden huipentuma se ei ole.

Aattona piti herätä jo seitsemältä, sitten auton pakkaus (tavaraa tuntui olevan riittävästi kolmen viikon safaria varten), ajo Turkuun, haahuilua siellä edes takaisin, sen jälkeen mökille. Jo tunnin jälkeen alkoi tuntumaan, että eiköhän tätä lajia jo riitä. Heinäallergia jylläsi täysillä edellisen päivän sateista ja tuplalääkityksestä huolimatta.

Lisäksi mökkireissuista tuppaa aina tulemaan työleirejä. Nyttenkin siellä oli puusavottaa tarjolla ihan riittävästi. Syöminen on aina vähän niin ja näin. Hygieniataso olematon. Helvetisti hyttysiä, paarmoja, pimppareita ja mitä lie ällötyksiä. Tosin naapurin kissan ja veljen koiran vierailu olivat ok (eivät tosin näyttäytyneet samaan aikaan - onneksi). Mökillä ei ole sähköä (no, on aggregaatti, mutta ei sitä lasketa) eikä juoksevaa vettä, sisätilat ovat homeen valtaamat ja muutenkin paikka on tasoa puskutraktori.

Sauna oli ok, ja se, että näki paljon sukulaisia ja tuttavia. Varsinkin kun näki ne hauskimmat sukulaiset.

Mitäs muuta... No, lippu nostettiin ja kaljaa join puolisen koria. Pelattiin mölkkyä, siinä vasta mukava peli. Voitinkin yhden pelin - vain kuudella heitolla.

Aika tylsää siis oli mutta siinähän tuo meni. Eikä ollut krapula. Ja kelit olivat mainiot, aurinko paistoi koko ajan eikä yhtään satanut - taisin jopa polttaa itseni. Eipä nyt kuitenkaan harmita, että juhannus on ohi - vaikka kesä vääjäämättä onkin kääntynyt jo loppusuoralle, mutta onpahan kesäloma taas hieman lähempänä.

Huomioitavia asioita:Olen törmännyt semmoiseen 30 days of music-juttuun. Vaikka muo ei haastettukaan millään lailla, niin ehkä sitä voisi osallistua. Eli biisejä joka päivälle (lue: postaukselle) eri aiheen mukaan.

Tänään siis vuorossa nro 2 (ei mikään helppo valinta tämäkään ._. ).

Biisilista:

day 01 – your favorite song: Nirvana - Smells like teen spirit
day 02 – your least favorite song: Los Del Rio - Macarena: Maailmassa on varmasti paljon paskempiakin biisejä, mutta hetken fundeeraamisella en keksinyt huonompaakaan vetoa. Vai hetkinen? "Least favourite song"? Eli onko tämän tarkoitus olla suosikkibiisini josta tykkään vähiten, eikä surkein piisi kautta aikain?
day 03 – a song that makes you happy
day 04 – a song that makes you sad
day 05 – a song that reminds you of someone
day 06 – a song that reminds you of somewhere
day 07 – a song that reminds you of a certain event
day 08 – a song that you know all the words to
day 09 – a song that you can dance to
day 10 – a song that makes you fall asleep
day 11 – a song from your favorite band
day 12 – a song from a band you hate
day 13 – a song that is a guilty pleasure
day 14 – a song that no one would expect you to love
day 15 – a song that describes you
day 16 – a song that you used to love but now hate
day 17 – a song that you hear often on the radio
day 18 – a song that you wish you heard on the radio
day 19 – a song from your favorite album
day 20 – a song that you listen to when you’re angry
day 21 – a song that you listen to when you’re happy
day 22 – a song that you listen to when you’re sad
day 23 – a song that you want to play at your wedding
day 24 – a song that you want to play at your funeral
day 25 – a song that makes you laugh
day 26 – a song that you can play on an instrument
day 27 – a song that you wish you could play
day 28 – a song that makes you feel guilty
day 29 – a song from your childhood
day 30 – your favorite song at this time last year

torstai 23. kesäkuuta 2011

18# Pre-juhannus

Ennen vanhaan, silloin joskus hamassa nuoruudessa, juhannustakin tuli juhlittua kolme päivää. Mentiin leirintäalueelle, me nukuttiin pakettiautossa kaikki kolme. Oli kai meillä telttakin, mutta kukaan semmosta jaksanut kasata. Ensin käytiin kaupassa, ostettiin 100 pulloa kaljaa, 5 pulloa viinaa, ja muutama makkara. Myöhemmin, viimeistään lauantaina huomattiin, että kalja oli loppu, ja piti hakea vielä 30 pulloa olutta lisää. Usein oli mukana muitakin autokuntia kaveripiireistä. Voi niitä aikoja. Enää ei puhettakaan.

Tänä juhannuksena vanhusten kanssa mökille. En tiedä viitsinkö ostaa kaljan kaljaa, saa nyt nähdä. Onhan se juhannus mukava, tietää yhtä vapaapäivää, mutta en nyt osaa sanoa muuten, onko kylmässä ja sateessa ja askeettisissa olosuhteissa järsimässä kärähtänyttä grillimakkaraa mikään kesän kohokohta. Toivottavasti ei.

Siitä huolimatta, fiilikset töistä pääsyn jälkeen on paremmat kuin normiperjantaina. Puhumattakaan torstaista.

Huomioitavia asioita:

Olen törmännyt semmoiseen 30 days of music-juttuun. Vaikka muo ei haastettukaan millään lailla, niin ehkä sitä voisi osallistua. Eli biisejä joka päivälle (lue: postaukselle) eri aiheen mukaan. Tänään siis vuorossa nro 1 (alkaapas muuten helposti valittavalla ._. ).

Biisilista:

day 01 – your favorite song: Nirvana - Smells like teen spirit: Pakkohan se on tämä valita, aikanansa sen verran maailmankuvaa mullistava veto.
day 02 – your least favorite song
day 03 – a song that makes you happy
day 04 – a song that makes you sad
day 05 – a song that reminds you of someone
day 06 – a song that reminds you of somewhere
day 07 – a song that reminds you of a certain event
day 08 – a song that you know all the words to
day 09 – a song that you can dance to
day 10 – a song that makes you fall asleep
day 11 – a song from your favorite band
day 12 – a song from a band you hate
day 13 – a song that is a guilty pleasure
day 14 – a song that no one would expect you to love
day 15 – a song that describes you
day 16 – a song that you used to love but now hate
day 17 – a song that you hear often on the radio
day 18 – a song that you wish you heard on the radio
day 19 – a song from your favorite album
day 20 – a song that you listen to when you’re angry
day 21 – a song that you listen to when you’re happy
day 22 – a song that you listen to when you’re sad
day 23 – a song that you want to play at your wedding
day 24 – a song that you want to play at your funeral
day 25 – a song that makes you laugh
day 26 – a song that you can play on an instrument
day 27 – a song that you wish you could play
day 28 – a song that makes you feel guilty
day 29 – a song from your childhood
day 30 – your favorite song at this time last year

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

17# Lomatavoitteet

Aina sama juttu; loma alkamaisillaan, eikä yhtään mitään hajua mitä pitäisi tehdä. Toiset varaavat matkoja jo yli kuusi kuukautta etukäteen, ja kaikki on selvillä. Mulla kun alkaa loma, niin oon niin stressissä suunnittelemattomuudessani.

Koska jotainhan lomalla on tehtävä. Semmonen himassa löhöily ei sovi, teen sitä jo nyt muutenkin niin paljon, että pois on päästävä ja jotain on tehtävä tai muuten hajuaa pää. Ehkä mä olen traumatisoitunut kun aikoinani olin 9 kuukautta työttömänä, vailla mitään tekemistä.

Mutta nyt, tälle kesälle on ladattu kovat odotukset, suunnitelmat ja tavoitteet. Mulla on vain kolmen viikon loma, joten kiirettä piissa:

1. Vaella Samarian rotkossa.
2. Aja pyörällä 100 km:n päivälenkki.
3. Tsekkaa onko Ruokolahdessa leijona.
4. Käy kaljalla Purley Armsissa.
5. Hoida pankkiasiat kuntoon.

Boonuksena: selviä keittiöremontista ilman riitaa vanhempien kanssa ja siivoa kämppä kuntoon, vie ylimääräiset kamat kaatopaikalle ja pistä sisustusta uusiksi. Vie kolikot pankkiin. Syö grillimakkara Sauvossa. Välty sairastumasta kesälomalla. Aja pyörällä 319 km syyskuun loppuun mennessä.

Saas nähdä, miten onnistuu. Onhan tuo loma ennenkin mennyt sen kummemmin suunnittelematta. Ehkä nyt on kaikki tuhoon tuomittua kun on kerta hieno tavoitekartta laadittu.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

16# Uskonto

Päivi Räsänen sisäministerinä on ehdottoman hyvä juttu!! Ihmettelen, miksei muut juuri ole samaa mieltä? OK, onhan kaiken maailman fundamentalismi pylleristä, mutta jos Räsänen saa muut fundikset kuriin, niin onhan sekin jo jotain.

Jos ihminen on uskovainen, niin miksi asiasta pitää hurskastella? On kaapuja ja on flaijereiden jakajia, ja joka puheeseen pitää vetää aina Jumala mukaan jollakin ilveellä. Kuuluuko se saarnahomma sitten siihen taudinkuvaan? Yksityisasiaksi luulisi tuommoiset asiat olevan?

Mulle tulee aina jotenkin ahdistunut olo kun joku alkaa tosiaan kertomaan Herrasta, Jeesuksesta. Se on vaan niin kiusallista. Rukoillaan siunausta. Käytän kyllä itsekin sanontaa Herran haltuun, mutta jotkut ottavat asian tosissaan. Tai kun töissä olen käymässä jonkun asiakkaan luona, näen pöydällä Raamatun ja seinillä Raamatunlauseita. Miten läheiset työtoverit kokevat asian? Onko uskis jotenkin parempi ihmisenä kuin pakana? Entäs, muuttuuko ystäväpiiri jos joku kokee uskonnollisen herätyksen?

Saatikka, jos joku palaa islamiin?

Tai jos uskis luopuu uskostaan?

Mä olen tässä pohtinut myös, että vähänkö ois siistiä jos ois oma uskonto? Semmonen avoin lahkolaisuus, jossa olisin henkilökultti. Ihmiset työskentelisivät hyvinvointini eteen. Voisin keksiä kaikkia älyttömiä sääntöjä, että naisten on pukeuduttava tietyllä lailla yms rajoituksia, kuten että ei saisi kävellä myötäpäivään. Jos pitäisi esimerkiksi mennä Helsingistä Tukholmaan, niin se ei onnistuisi suoraan vaan pitäisi kiertää koko maapallo vastapäivään. Liukuportaita ei saisi käyttää. Jokaisessa ruokalajissa pitäisi olla lämmintä ananasta. Semmosta.
Varmistaisin menestykseni sillä, etten pauhaisi maailmanlopusta enkä sallisi pedofiliaa.
Kakat. En mä kyllä saarnamies ole. En uskaltaisi pitää puhetta edes peilin edessä itselleni. Ja tuskin muutenkaan kukaan menisi retkuun.

Äh, typerä postaus. Ohi.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

15# Pizzananas

Makuasioistahan ei voi kiistellä; eipä niin koska kuka muka tykkäisi esim. maksasta, sienistä tai lämpimistä ananaksista? Vastaus: ei kukaan.

Sen ananaksen kanssa puljaaminen pizzojen yhteydessä on käsittämätöntä. Onko muissa maissa ananas yhtä "suosittua" kuin Suornessa? Jos katsoopi muiden maiden pizzalistoja, niin siellä on menussa korkeintaan 1-2 lätyssä ananasta 20 tuotteen valikoimassa. Täällä sitä kyllä sitten piisaa kaikkien edestä - vähintään joka puolet pizzasta sisältää ananaksen. Varmaan enemmänkin.

Tässä muutama viikko takaperin menin lounastunnilla sellaiseen pärtsäriravintolaan murkinoimaan. Tai siis, ei se mikään ravintola ole, vaan semmonen syöttölä, jossa haetaan seisovasta pöydästä epäterveellistä murkinaa. Jo sisääntulo ravintolaan on niin moukkamainen; ensin jonotetaan kassalle, johon maksetaan raha, ja sieltä saa sitten lautasen ja mukin. Sitten vaan hakemaan mättöä. Koosta päätellen asiakaskunta on ollut ruoka-aikaan kotosalla - ja väliajoilla sitten ilmeisesti kyseisessä ravintolassa.

Siellä on pizza pääosissa; tälläkin kertaa peräti viisi eri pizzalajia, jossa ananasta oli... hetkinen... ei yhdessä, eikä kahdessa eikä kolmessa vaan neljässä pizzassa.Neljä viidestä! Uskomatonta. Noh, yritin apehtia sitten niitä muita pöperöjä siinä, mutta periaatteessa söin siis valkosipulia lounaaksi. Ja muutaman nakin.

Ei muuta kuin valitusta kehiin. Viikonlopun aikana ravintelin vastine sähköpostiin tulikin, ihan oikein ravintolapäälliköltä. Ensi töikseen hän totesi, ettei kukaan ollut koskaan valittanut liian ananaspainotteisista pizzoista ja hän on sentään ollut kyseisen ravintolaketjun palveluksessa jo viisi vuotta töissä. Päin vastoin; ananaspitzat ovat niitä kaikkein suosituimpia. Yleensä ravintolassa on kolme vakiopitzaa ja sitten kaksi kiertävää pitzaa, ja nyt kun nämä kiertävätkin olivat mallia ananas, niin sitä tuntui olevan kohtuullisen paljon. Mutta olisin voinut tietysti mainita asiasta henkilökunnalle, joka olisi voinut tehdä minulle oman pizzan, jos ei ollut ruuhka-aika (eiköhän lounasaika ole aina ruuhkaisa aika). Sure! Mitähän ne olisivat tuumineet jos olisin marssinut buffet-ravintelissa keittiöön, ja sanonut "mulle yksi ananakseton pizza kiitos!"? Ja lopuksi raintolapäällikkö vielä suositteli minua kokeilemaan heidän kinkku-ananas-pizzaa, joka on suussa sulavaa ja mielettömän hyvää.

Ööh!? Que!?

Mikä pahinta, niin kotikokit ja työmaaruokalat ottavat tästä sitten visionsa. Koska oikeissakin pizzerioissa sitä ananasta on niin helvetisti, niin totta kai ihmiset sitä rakastavat - laitetaanpas sitä tähän meidänkin pizzaan. Ja ei, se ei todella auta se toteamus, että "voihan ne ananakset nyppiä siitä pois". Ensinnäkin sinne jää jemekseen niitä ananaksia kuitenkin, ja siksi toisekseen se ananas on ehtinyt uunissa sulaa ja liuottaa sen ällömakean maun siihen. Sama jos laittaisi pizzaan koirankakkaa, ja sanoisi "voihan ne kakat nyppiä siitä pois"?

Mutta se on mulle edelleen hämärän peitossa, miksi sitä ananasta on alunperin niin paljon, kun kerran kukaan ei siitä pidä? Kuka siitä hyötyy? Onko Suornella jokin salainen sopimus jonkin ananasfirman kanssa? Luultavasti tässä on jokin samanlainen ilmiö kuin helteiden purnaajillakin; kukaan ei pidä alle 30 asteen lämpötiloista eikä kukaan pidä lämpimistä ananaksista pizzan päällä - mutta silti jotkut väittävät päinvastaista. Kuten olen ennenkin epäillyt, niin todennäköisesti heille maksetaan näistä kaistapäisistä väitteistään, mutta motiivia en tiedä. Jokin salaliitto varmasti.

Mutta nyt aamiaiselle. Ensimmäiseksi kaadan itselleni lasillisen ananasmehua.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

14# Autoilua, brrmm brrmm

Tuli vaan mieleen, kun olen ajanut tällä viikolla autoa muutamaan otteeseen. Puolen vuoden tauon jälkeen uskaltauduin vielä auton rattiin, vaikka näkökyky alkaakin olla jo rajallinen. Ne silmäklasit ovat edelleen hommaamatta, uteliaisuus ei ole voittanut turhamaisuutta.

Mä en ole oikein koskaan digannut autoilusta. Tai siis tykkään toki olla ajeluttavana, mutta en ajaa itse. En tiedä miksi. Kyllä mä lapsena haaveilin ajasta, että sitten kun mä olen aikuinen niin ajan heti ajokortin, ja miten se moninkertaistaa liikkumisen ja ympäristön tutkimisen mahdollisuuden laajemmalla säteellä.

Ehkä mua alkoi vituttamaan ajaminen jo silloin, kun ensimmäisiä kertoja mentiin isän kanssa teollisuusalueen tyhjälle parkkipaikalle harjoittelemaan autolla-ajoa. Kun liikkeellelähtö ei heti ensimmäisillä kerroilla onnistunut, niin isää tietysti  ärsytti ja meni tappeluksi sitten se koko homma.

Autokoulun opettaja oli myös ärsyttävä; ei mikään hermoheikko, ei se ikinä suuttunut. Mutta semmonen ivailija se vähän oli, eikä henkilökemiat oikein synkanneet senkään kanssa. Sinällänsä opin sen verran ajamaan, että inssit ja muut kokeet menivät ykkösellä läpi - toisin kuin muilla kavereillani, joille sen suorittaminen piti olla pala kaakkua.

Sen jälkeen ajoin autoa silloin tällöin. En nyt päivittäin, mutta pari kertaa viikossa ehkä kuitenkin. Ensimmäisen auton ostin 9 vuotta ajokortin hankkimisen jälkeen. Pakon sanelemana. Ajoin duuniin maakunnista, ja tuli ajettua paljonkin. Parin vuoden päästä vaihdoin autoni toiseen.

Muutin Hesaan vuonna 2008, ensi töikseni myin auton helvettiin. Mitä sillä oikein tekee? Rahatkin oli aina loppu, kun piti lyhentää autolainaa, maksella vakuutuksia ja huoltoja ja bensoja jne. Eikä autolla pääse Hesassa edes minnekään, tai ainakaan sitä ei voi jättää minnekään parkkipaikkojen takia. Tai siis parkkipaikkojen vähyyden takia. Pakko on ollut suostua helvetillisen julkkisliikenteen uhriksi.

Ja miten uusi hallitus voi nostaa bensaveroa taas?!? Tässä maassa? Sehän on pilvissä jo muutenkin, vero on varmaan valmiiksi jo yksi maailman kovimmista. Tosin, saadaanhan sillä nostettua kätevästi kaiken muunkin hintaa samalla...

Tulipa mieleen automatka Abu Dhabin ja Dubain välillä; kuski kertoi että täytyy tankata auto. Jonot bensiiniasemille olivat hirmuiset. Kuski sanoi, että paikallisten ihmisten lempiharrastuksia on kisailla ajaen kyseisten kaupunkien väliä ökyautoillaan ( mitä tietysti helpottaa kaksitoistakaistaiset moottoritiet - meillä oli vain rämä Toyota, mutta siltikin 160km:n matka taittui tunnissa!). Eniveis, siinä sitten katseltiin kun menovettä pulppusi citymaastureihin ja ferrareihin, ja kysyttiin vitsillä, paljonko bensa täällä maksoikaan. Kuski harmitteli, että litrahinta huuteli nykyään jo melkein 40sentissä :) Ei oikein uskonut, kun kerrottiin, että Suornessa hinta oli lähes nelinkertainen.

Kyseisessä maasta tuli mieleen toinenkin hauska tapaus. Lämpötila oli lähes 40 astetta alkuiltapäivästä, ja yritettiin saada taksia tuloksetta. Paikalle tuli äijä kysymään, haluaisimmeko pimeän taksin, ja koska oltiin nestehukan ja pyörtymisen partaalla, niin pakko oli myöntyä. Odotettiin sitten vastaavaa kokemusta kuin Lontoossa, jossa ruttuun potkittu Opel-kyyti oli jäädä viimeiseksemme. Mutta tällä kertaa paikalle kaarsikin hohtavanvalkoinen Lexus. Sisällä oli ilmastointi, valkoiset nahkatuolit upottivat niin, että piti tosiaan ponnistella että sieltä pääsi pois. Sisäosia kiersi muutenkin jalopuulla verhoillut osat. Eikä hinta perillepääsystäkään ollut mikään sikamainen, kyllä sen Lexus-kyydistä kehtasi pulittaa.

Kamalin ajokokemukseni oli eräässä duunipaikassa, jossa oli semmonen nostolava-auto varmaan 70-luvun alusta. Siinä meni vaihteetkin "väärin päin", eli ykkösvaihde löytyi normaaliauton kakkosvaihdetta vastaavasta kohdasta, kakkosvaihde kolmosvaihteen kohdalta jne. Lisäksi kyseisen huippunopeus tuntui olevan 40 km/h, peileistä ei nähnyt mitään, ohjaustehostimesta muutenkin raskaspainoinen auto ei ollut kuullutkaan.

Mä olen ajanut ainakin näitä automerkkejä:
- Mercedes-Benz
- Suzuki
- Citroën
- Peugeot
- Audi
- Volkswagen
- Toyota
- Ford

Mahdotonta muistaa kaikkia. On näitä kaverin autolla-ajamisia, monesti tullut vuokrattua pakettiautoja, eikä ole tullut laitettua merkkiä ylös tai sitten työpaikoilla on mukaan tarttunut kärry tahi toinen.

Se mikä harmittaa, ettei tullut koskaan testattua ajamista Englannissa. Vasemmanpuoleinen liikenne on jo tarpeeksi kamalaa katsottavaa, saatikka sitten tienylitys. Autokyydissä istuminen saa jo laittamaan silmät kiinni. Ja kun ratti on väärällä puolen, niin mitenköhän pihalla on muiden hallintalaitteiden kanssa...

Semmosta. Mutta kuten sanoin, niin kyllä mulle riittää nykyään pelkkä autossa istuminen pelkääjän paikalla. Yhtään ei tee mieli ruuhkasille kaduille, tai kärkkymään hengenvaarallista ohituspaikkaa rekasta, tai testaamaan renkaiden pitävyyttä mutkassa mustalla jäällä.

Ja olen oikeasti iloinen, kun Saudi-Arabiassa naiset ovat ryhtyneet kapinaan alkamalla ajaa autoa. Tosin en ole varma, iloitsenko feministinä vain naisten aseman paranemisesta, vai siitä että jatkossa sinnekin tulee naiskuskeja sohlailemaan liikenteeseen. Ja mitä suornalaisiin naiskuskiin tulee, niin tiedän mä ainakin yhden hyvän kuskin! Jo ihan senkin perusteella, että tällä kommentilla vältyn toivottavasti jatkossakin kävelymatkat ;)

perjantai 17. kesäkuuta 2011

13# Pärtsäri

- Pärtsäri? Mikä ihmeen pärtsäri? Mikä se on? Joku mopojen korjaaja vai?
- No, se on semmonen... juntti.

Tuo keskustelu käytiin kerran paremman puoliskon kanssa. Hän itse on fiksu, sivistynyt, kirjanoppinut, sophistikoitunut, porvarillinen - siis juuri sellainen kuin käytöstavoiltaan pitää ollakin. Pärtsäri-sanasta en ollut koskaan kuullutkaan.

Pärtsäri on siis juntti, mutta se on paljon muutakin. Pärtsäriyttä pitää vältellä. Pärtsäri on pahetta. Ei-hyväksyttävää. En tiedä pystyykö pärtsäriydestä oppimaan eroon - kertoimet ei ainakaan ole kovin pienet.

Jotta saataisiin edes jonkinlainen kuva pärtsäriydestä, niin luetellaanpa pärtsärin ominaisuuksia:
- piereskelevä
- kiroileva
- röökiä polttava
- rööki-sanaa käyttävä
- viinanjuoja
- rumiin vaatteisiin pukeutuva
- metsuri
- auton rämöillä ajelevat
- kaljaa juovat hip hop vaatteissa
- murteilla puhuva
- akateemiton
- köyhä
- rekkakuski
- Elysee-kuoharia juova
- Lidlissä asioiva (oikein mega-pärtsäri)
- örveltäjä
- laitakaupungin kerrostalolähiöissä asuva
- karjalalippikseen pukeutuva
- eppu normaalia yms suomalaismusiikkia kuunteleva
- festareilla käyvä
- tämmöiset:





torstai 16. kesäkuuta 2011

12# Sieni

Eläimissä puistattavat rotat, hiiret, kärmekset, lepakot, hämähäkit ja kaikki muut limaiset jutut. Flora-puolella minua puistattaa ylivoimaisesti eniten sienet. Jo käsitteenä se, että jonkun on vallannut sieni, on kamala.

Samassa rapussa asuu oikein kunnon viherpiiperö. Se naiskentelee vain ulkomaalaisten miesten kanssa, ja sillä on neljä kekaraa - kaikki eri miesten kanssa hommattu. Töitä se akka ei tunnu tekevän, vaalien alla jakelee jotain Vihreiden vaalimainoksia jossa ilmeisesti itse tai joku saman sukuniminen on ehdokkaana (mikä on ärsyttävää, vaikka ovessani lukee "Ei mainoksia" niin se ei tunnu häiritsevän Kebab-ravintoloiden ja Vihreiden ehdokkaiden vaalimainosten jakajia). Asia on vielä siedettävä, mutta sitten se on vielä tietenkin joku saakelin kasvissyöjä. Mitä sellainen syö? Jumalauta sieniä. Monta kertaa viikossa! Sienistähän irtoaa kaikkein kauhein haju paistettaessa - en voi olla semmoisessa hajussa enää ollenkaan. Ja se muija paistaa sienipiirasta vähintään pari kertaa viikossa, ja se löyhkää koko rappu koko illan sen jälkeen. Haju tulee kämppään, ja jopa rapun ulkopuolella haistaa, milloin on sienipäivä.

Mulla tulee oikein päänsärky kun ajattelenkin sieniä.

Mulla ei ole mitään lapsuuden traumaa sienistä. Vielä viisi vuotta sitten saatoin pitzaa tehdessäni laittaa siihen herkkusieniä mukaan. Enää ei puhettakaan. En tiedä mikä niissä on tosiaan alkanut niin puistattamaan? Haju siis tietysti, mutta maultaankin se on jotenkin vain semmonen sitkeä, hampaissa narskuva juttu.

Näin futisfanina tulee tietysti seurattua ainakin sivusilmällä jalkapallon Mestareiden liigaa. Englanniksi kisa kulkee nimellä Champions League.

Lapsena tuli pelattua paljon Super Mario Bros-peliä. Vielä nykyäänkin diggaan Super Mariosta ainakin sen verran, että pelaan sitä joskus netissä tylsinä työpäivinä. Siinähän hakataan semmosia laatikoita, joista tulee erilaisia juttuja. Joskus jopa sieni, josta Marion koko muuttuu astetta suuremmaksi. Erivärisen sienen saatuaan voi saada jopa uuden elämän. Sinällänsä kornia, että sienen ulkonäkö muistuttaa kärpässientä.

Jokin aika sitten luin lehdestä eräästä kännikalasta, joka jäi poliisin ratsiassa kiinni. Pollarit olivat sitten kysyneet, mitä on tullut nautittua, ja kaveri siihen että vähän viinaksia ja tehostaakseen niiden vaikutusta oli kietaissut huiviin myös parkkipaikalta löytyneet pari kärpässientä.

Mettissä kun käveleepi, niin sääliksi käy myrskyssä kaatunut puu. Eipä aikaakaan kun jokin lahokas on siihen pesiytynyt ja syövyttää puun pikkuhiljaa tomuksi. Sienirihmasto on jo sanana semmoinen, että sitä voisi käyttää kauhuelokuvan nimenä. Ja miten kukaan haluaa mennä edes sienimetsään!? Voiko suurempaa kidutusta ollakaan? Syksyinen, kolea ja sateinen metsä, pystyn jo aistimaan kanttarellien tuoksun. Tunnustan kaiken, päästäkää mut pois!!

Telkkarissa pyörivät jalkasienimainokset ovat niin kamalia niin ikään. Ne hierovat jalat... hrr!

Asunnot menevät munilleen siinä vaiheessa kun löytyypi hometta, joka vissiin on jonninlainen sienen esiaste? Kysykääpä vaikka siltä riihimäkeläiseltä paksulta juontajapojalta, jolle tuli hieman hintaa maksettavaksi. Tai Don Huonoilta; elämän ja meidän väliin pääsi vähän hometta, nyt siellä kasvaa pieniä sieviä sieniä?

Joten... liittykääpä sienen vastustusrintamaan. Ei enää sieniä Suornen kansalle!

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

11# Soppailua

Eniten ärsyttää neulontablogit, mutta hyvänä kakkosena tulee ruokablogit, joten antaapa mennä. Neulomisiin en ole perehtynyt, mutta ajoittain pitää henkinsä pitimiksi jotain syödä.

Olen pyrkinyt viime aikoina perustamaan laatuun ja ehkä jopa hieman myös terveellisyyteen. Ennenhän terveellinen ruoka oli minulle käsitteenä lihapiirakka Multivitalla ja oluen kompensoiminen vissyllä.

Nyt kun olen remonttievakossa porukoillani, niin oletusarvoisesti talo tarjoaa ruoan. Mutsin kokkaukset ovat aina sitä samaa, muutaman eri ruokalajin kierrätystä, jotka eivät maistu miltään. Syön sitä kuitenkin kun tarjotaan. Sitä paitsi meidän mutsi suuttuisi verisesti, jos hänen ruoassa on jokin joka ei miellytä. Ajatuspoliisina hän tulkitsee syöjien ilmeitäkin, ja tiedustelee tiukkasävyisesti "onko siinä jokin vika".

Mutta nyt, mutsi on muutaman päivän matkoilla, isä riekkuu baareissa. Kaupan kautta siis kotiin, ja jauhelihasoppa tulille...

Niin ja tämä ohje on siis uusavuttomille. Sellaiset oikeat kotikokit painukoot oikeisiin ruokablogeihin brassailemaan. Ja todennäköisesti tämä jää viimeiseksi ruokapostaukseksi tälle blogille.

Kamat:
1 litra vettä
4 porkkanaa
6 perunaa
0,7 palsternakkaa
400 g sikanauta-jauhelihaa
3 sipulia
purjoa
1,5 lihaliemikuutiota
suolaa
pippuria
paprikajauhetta

Lirutan litran verran vesiä kattilaan. Kuorin porkkanat ja pilkon kahden kolikon paksuutta vastaaviksi kiekoiksi. Vesikattila kiehumaan ja porkkanat uimaan. Sitten kuorin perunat, pilkon pieniksi ja heitän ne porkkanien sekaan kattilaan. Palsternakalle sama kohtalo kuin porkkanoille - antaa jotenkin semmosen kivan maun siihen soppaan liuetessaan. Uskomatonta, että vuosi sitten en edes tiennyt mikä on palsternakka, olisin veikannut jotain naisten meikkiä tai sitten jotain rakennusainetta. No mutta, paskanjauhanta helvettiin, ja jatketaan hommia. Murskaan pieneksi lihaliemikuution ja heitän sen sopan sekaan. Samaan aikaan lyön viereiselle levylle paistinpannun, ja nokareella voita paistan jauhelihan (mitään voita ees tarttisi, mutta aattelen että se maistuu paremmalle), ja maustan sen suolalla, pippurilla ja paprikapaskalla. Olen aina ollut varovainen mausteiden kanssa - luultavasti äidiltä omaksuttu juttu - mutta nyttemmin olen ymmärtänyt niiden merkityksen ruoanlaitossa. Sehän on kaiken a ja b. Sitten vaan sipulit kuoritaan ja jaetaan osiin, voi olla isoja köntsiä, menevät kuitenkin keitossa semmoseksi suussa sulaviksi kaistaleiksi. Oliko jo jauhelihat lisätty keittoon? No eipä tainnut olla. Sitä ennen kuitenkin leikataan semmonen 10 sentin pala huuhdotusta purjosta ja leikellään mahdollisimman pieneksi suikaleiksi. Sitten vaan kaikki samaan konkurssiin kypsymään vielä toviksi. En mä nyt osaa aikaa arvioida, Veikkaaja-lehteä ehdin lukasemaan puolikkaan ja sit totesin sopan valmiiksi, ei ollu mitään al dente-kamaa koemaistajaisissa.

Niin ja mitään valmiita keittojuurekset-pakkauksia ei todellakaan kannata käyttä. Paskale maistuvat semmoset, niissä on vain huonot yksilöt edustettuina.

Onnistui muuten ihan kelvollisesti. Kyytipojaksi vielä paahdettu reissumiesruikkari juustolla, sekä klasillinen maitoa. Voi vittu miten hyvää! Faija tosin lupasi maistaa vasta yön yli jäähtynyttä keittoa, saas nähdä mitä mieltä hän on asiasta...

tiistai 14. kesäkuuta 2011

10# Deoxyribonucleic acid

Mua oli ihan hirveesti ruvennut korpeemaan toi Elisan homma. Jo yli vuosi sitten, kun yritin setviä porukoiden laajakaistaongelmia Elisan kanssa päätin, että heti kun DNA:n liittymäkauppias soittaa ja kaupustelee puhelinliittymää niin otan sen. Noh, meni muutama kuukausi ja sieltä soitettiin toivomastani asiasta. Olin keskellä koulutusta, joten pyysin soittajaa soittamaan myöhemmin uudelleen ja ottavani liittymän. Silti jätkä ei soittanut?!?!? Noh, ehkä sillä on liikaa sitten asiakkaita.

Kului vuosi, ja joku uusi urpo herätti mut keskellä lauantaiaamua. Sanoin saman tien liittymämyyjälle, että lopettaa turhan jauhannan ja otan liittymän. Myyjä häkeltyi, ei ottanut mua edes tosissaan aluksi, vaan mun piti perustella, miksi halusin vaihtaa liittymän. Ööh...?

Muutama viikko meni, ja nyt mulla on DNA. Ihan yhtä paskaa se on, en tiedä toimiiko edes ulkomailla, mutta onpahan vaihtelun vuoksi vaihdettu. Hinnat nyt ovat yhdentekevät, mulla on firman kännykkä muutenkin, eikä laskut ole olleet tähänkään saakka päätä huimaavia. Mutta se Elisan palvelu, tai palveluttomuus... Jösses.

Sinänsä hauska, että liittymävaihdon jälkeen Elisalta on otettu monesti yhteyttä, ja kysytty jälleen perusteluita, miksi halusin vaihtaa liittymäntarjoajaa, ja annettu kaiken maailman tarjouksia. Vanhassa SIM-kortissani luki Radiolinja, joten olen ollut suht pitkään asiakkaana, ja ikinä en ole saanut Elisalta mitään muuta kuin laskun. Ei mitään tarjouksia tai rihkamaa tai muuta spämmiä, ennen kuin vasta siinä vaiheessa kun olen jo liittymän irtisanonut. Eiköhän olisi kannattanut toimia aikasemmin, vai luuleeko ne siellä Elisalla, että asiakkaat ovat itseisarvo?

Harmi kun ei ole sitä videota enää Youtubessa, jossa Elisan puhelinmyyjän kohteeksi joutunut ukko toteaa "älä soita jos oot elisa", erinäisin värikkäin kirosanoin höystettynä.

9# Remontti

Mulle on tulossa keittiöremontti. Se on yllättävän iso prokkis. En edes tiennyt, miten paljon keittiöön (joka kooltaan ei siis mikään järkyttävän iso olekaan) voi mahtua niin paljon kamaa. Kaikki tavaroista ei ole edes minun. Laiska kun olen, niin en ole jaksanut kaikkia kaappeja muuttaessani edes tutkia läpi.

Remontista on se hyvä puoli, että tulee nuo kaapitkin käytyä läpi, ja heitettyä paskat pois. Vanhalla paskalla ei tee mitään - en ymmärrä miksei hamstraajat ja hippiäiset näin yksinkertaista asiaa ymmärrä. Mun hamstraamisen motiivina on laiskuus, mutta jotkut hamstraavat hamstraamisen ilosta. Sellaisista tyypeistä on tv-ohjelmakin.

Mutta joo. Piti siis vanhaa äitemuoria kutsua apuun sunnuntaina, jotta selviäisin hommasta. Kolme tuntia meni, mutta keittiö saatiin tyhjäksi. Muu osa kämpästä meni kuitenkin asuinkelvottomaksi, ja muutenkin, ei ilman keittiötä voi elää. Joten nyt sitten pitää asustella porukoilla seuraavat viikot. Yyh! Oliskohan tässä nyt paikallaan sen Dom Perignonin hommaaminen vanhuksille pienenä palkkiona kun homma on ohi, ja jos emme ole tuon evakkoajan jälkeen vielä toistemme kurkkuihin (Ehec?) vielä käyneet?

Ja koska en itse tietenkään osaa peukalo keskellä kämmentä omaavana tehdä mitään, niin kaikki on alusta alkaen teetetetty remonttifirmalla. Maksoi tietysti helvetisti. Ja olen varma, että jotain lisäkustannuksia tulee; joku yllättävä juttu, mitä ei olekaan osattu ottaa huomioon. Ja ainakin remontti viivästyy muutamalla viikolla, kun remonttijamppa innostuukin ryyppäämään juhannuksena ja sitten hänelläkin on kesäloma, tai vironpoika haluaa kotiinsa. Jotain tämmöstä.

Toivottavasti remppa valmistuu ajoissa, toivottavasti ei tule lisäkustannuksia, toivottavasti siivo ei ole kauhea (sitä hienoa pölyä varmasti joka paikassa), toivottavasti uudet kodinkoneet toimivat, toivottavasti seinän purku sujuu hyvin, toivottavasti lattiat eivät naarmeudu, toivottavasti saan heitettyä järkevästi ylimääräiset romut helvettiin, toivottavasti saan samalla inspiksen uusia kämpän muutkin huonekalut ja laitteet.

Yeah, right. Jouluksi kotiin, tai jotain.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

8# Hellejakso ohi

Helteet ovat taas ohi, ehkäpä tältä vuodelta kokonaan. Hesassa olikin kokonaista 2 hellepäivää - ja toisenakin päivänä niistä mittaripylväs piipahti vain hetkellisesti 25 asteen yläpuolella. Ja mikä ihmeen helleraja on 25 astetta muutenkaan, kun muualla Euroopassa se on 30 astetta? Noh, joka tapauksessa, 9-14 asteen lämpötiloja ja sadetta on luvattu koko viikoksi, joten ei tarvitse kuunnella sitä kitinää enää "hirmuhelteistä".

Ihmettelen, miksi hellejakson päättymisen jälkeen ihmiset edelleen kävelevät t-paidoissaan ja shortseissaan (käytin muuten eilen ensimmäistä kertaa shortseja Suomen oloissa varmaan 15 vuoteen - Suomessa ei vaan yksinkertaisesti ole koskaan shortsikelejä, mutta päätin nyt pyöräilyn kunniaksi sellaisia testata)? Eikö ne tosiaan lue minkäänlaisia lehtiä tai katso uutisia, jossa todetaan lämpötilan laskevan 15 asteella? Eikö ne katso ulos ikkunasta tai lämpömittaria ennen kuin lähtevät pihalle? Ymmärtäisin jos niitä olisi muutama tyyppi sataa ihmistä kohden, mutta kun suurin osa tuntuu olevan täydellisiä aivoinvalideja.

No, palelkoot perkele. Ei se minun ongelma ole. Lähdenpä tästä manaamaan Suornen ilmastoa, joka varmasti on maailman huonoin heti Grönlannin jälkeen.

7# Juopottelu

Perjantaina oli taas niin aurinkoista ja lämmintä, että päätin lähteä työviikon jälkeen parille kaljalle. Oikeastaan siksi, kun en muutakaan tekemistä keksinyt. Tai siksi, että ajukoppa vaatii turrutusta, sillä läpikäymättä olevat ongelmat ja solmut ovat edelleen ratkaisematta ja tukahdutettuina.

Suoraan töistä kippolaan siis. Ensimmäisessä paikassa näin jotain ihmisiä töistä. En muistanut kuollakseenkaan heidän nimiä, mutta onneksi kaverin puhelinsoitto pelasti ja pääsin pälkähästä. Join oluen ja lueskelin Metro-lehteä, sekä ihmettelin ehkä maailman lihavinta amerikkalaisturistiperhettä.

Seuraavassa paikassa sain loistavan paikan terassilta, ja nautin vähän aikaa auringosta. Toinen kaveri soitti, ja pyysi käymään Kalliossa terassilla. Käväsin sielläkin nauttimassa muutaman. Tämän jälkeen lähdin kuuliaisesti kotiin, kävin kaupassa ensin. Istuskelin parvekkeella ja otin vielä muutaman drinksun. Yllätyksekseni kavereita (en edes tiennyt että minulla on niin paljon sellaisia) pyyteli vielä baariin, joten tulipa sitten lähdettyä uudestaan keskustaan vaikka olin aiemmin vannonut itselleni, etten sinne enää jaksa vaivautua.

Ja kuinka ollakaan, ajauduin ilmasen viinan bileisiin erääseen yökerhoon.

Tuloksen nyt arvaa. Ei taaskaan oikein muistikuvia, miten on kotia tultu. Seuraava, kallisarvoinen vapaapäivä kuluu kankkusissa, nukkuen ensin iltapäivään. Krapuloista on tullut nykyään mielettömiä. Varmaan joku iän tuoma juttu. Joskus nuorena olo oli normaali heti aamusta vaikka oli tullut edellisenä iltana rymyttyä. Nyt oloja kestää päiväkausia. Ensin tietenkin normaalia pahoinvointia ja päänsärkyä, mutta suurimmaksi oireeksi ovat tulleet henkisen puolen jutut. Häpeän tunteesta morkkikseen, välillä ahdistukseen tai suunnattomaan paniikkioireisiin. Ei pysty olemaan kotona, muttei oikein ulkonakaan. Toki on tullut joskus mokattuakin, mutta esimerkiksi tämä perjantainen reissu sujui ihan inhimillisesti. Siltikin mieli maassa monta päivää. Todennäköisesti joku kemiallinen juttu aivoissa (ööh, missä? voisi joku irvileuka kysyä).

Mutta en vaan jaksaisi sellaista enää. Todellakin arvostan sivistynyttä ja hienohelmaista juomista, ja sellaiseen pitää pyrkiä. Perseet olalle -tyyppinen juomistapa on vain niin... perseestä.

Saatikka sen ilmaisen viinan juominen. Sitä en enää juo - sen hinta kun tuntuu olevan se kaikkein kallein.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

6# Hesa

Vaikka Hesassa onkin erittäin huono julkinen liikenne ja ilmasto, niin on toki paljon hyvääkin. Ennen olin kova poika inhoamaan Hesaa. Ja hesalaisia. Niillä oli semmoinen ylimielinen asenne, että Suornessa on vain Hesa ja muualla ei ole mitään. Asuttuani pitkään muualla, tajusin, että nehän on jumalauta oikeassa. Ihmiset nyt on yhtä juntteja joka puolella Suornea, mutta minkäs sille mahtaa kun on kerran lusikalla annettu.

Hesassa on sentään pari katua, joita ei tarvitse hävetä muun maailman mittapuun mukaan. Arkkitehtuuri nyt on kovin venäläistä, mutta sitähän Suorni onkin, nimittäin Venäjästä irtautunut alue. Linnanmäki on ok, Suornenlinna on parasta Hesassa. Huolimatta hipeistä ja muista pummeista, niin Suokissa mä haluaisin kokeilla asua. Eilen käytiin paremman puoliskon kanssa Tullisaaressa, ei hullumpi paikka sekään. Mutta totuus on, että kyllä Hesastakin voitaisiin pistää suuri osa nurin puskutraktoreilla.

Erään kaverini mielestä Hesa pitäisi perustaa uudelleen Ahvenanmaalle, jonne vietäisiin myös kaikki Suornen asukkaat, ja saaresta tehtäisiin semmoinen Hong Kongin tyyppinen ratkaisu. Loppuosa maastamme voitaisiin käyttää matkailuun, eli erähenkiset ihmiset voisivat tulla sinne kokemaan erämaita. Mä en ehkä olisi niin jyrkkä kuiteskaan. Mutta tervetulleita ovat nämä Guggenheimit ja muut vastaavat puljut. Myös Hesaan kaavailtavat "pilvenpiirtäjät" ovat hieno idea. Varmasti Pasilan ja Kalasataman alueet siitä kohenevat, ja saataisiin vähän sellaista suurkaupungin tuntua. Ja onhan se imagokysymys myös; eihän missään muualla ole näin ankean näköistä. Aasia on toinen toistaan hienompia kaupunkeja. Afrikka ei todennäköisesti kalpene sen rinnalla ollenkaan, mutta meille nyt vain näytetään uutisissa lehmänpaskasta kyhättyjä hökkeileitä ja annetaan ymmärtää, että täällä ne nälkää näkevät lapset asuvat kärpäsineen. Tiedä sitten totuudesta kun en ole koskaan käynyt.

Mutta jopa Tallinna kehittyy jatkuvasti. Jos siellä nyt tulee kerran vuodessa käytyä, niin joka kerta tuntuu kaupungin silhuetti muuttuneen ja uusi pilvenpiirtäjä on pykätty.

Eipä mitään. Lämpötila näyttää nousseen Hesassakin jo 28,6 asteeseen (varmaan kaikkien aikojen lämpöennätys?!?), joten lähdenpä vähän ruokista viettämään ja torille kävelemään ja turisteja ihmettelemään (en edelleenkään tajua miksi joku haluaa ulkomailta tänne turistiksi). Hop on / Hop off-bussit ovat kovasti lisääntyneet tänä vuonna ja tuntuu muutenkin, että turisteja on entistä enemmän. Päivittäin saa olla neuvomassa jotakin katuosoitetta tai paikkaa ja räpsimässä ihmisistä kuvia sitä valkoista kirkkoa vasten... mikä ikinä sen nimi nyt olikaan?

torstai 9. kesäkuuta 2011

5# Taide

Mähän en tajua taiteesta tuon taivaallista, sen mä voin myöntää. Mutta mä olen olevinani 100% oikeassa kun väitän, ettei kukaan muukaan tajua siitä mitään, sitä ei vaan myönnetä. Eikä semmosta voi käsittääkään, missä ei ole minkäännäköistä logiikkaa. Olen käynyt muutamissa taidenäyttelyissä - yleensä siksi kun äitini on minua niihin raahannut - ja kaikki ovat olleet yhtä humpuukia. Okei, Picasson silittävä nainen New Yorkin Guggenheimissa oli hieno taulu, mutta ne 10 000 muuta taulua... jösses.

Kaiken maailman aikakausien ja -tyylien ja muiden vaikeiden nimien on tarkoitus vain hämmentää tavallista taulun katselijaa. Varsinkin nämä sellaiset teokset, jotka eivät mitään esitä. Taitelija itse on kehittänyt jonkinlaisen kuvaelman, mitä työ esittää, ja kriitikot, oppaat sun muut hyväksyvät hänen kantansa kyseen alaistamatta. "Tämä pointillismi-tekniikalla maalattu teos esittää aikakaudelleen tyypillistä kollaasia..." hoh hoijakkaa. Varmasti taiteilija itse nauraa partaansa, jos kuulisi mitä opastetuilla kierroksilla taidenäyttelyissä hänen sutinoistaan tosiaan kerrotaan.

Muistatteko Ateneumissa olleen ARS-95 näyttelyn, jossa tehosekoittimessa pyöri kaikkea ihmisestä irtoavaa eritettä? Se ei ole taidetta vaan haistattelua ja katsojien aliarvioimista. Ja jotkut vielä maksavat tästä.

Taidenäyttelyissä on semmoinenkin kummallinen vaikutus, että näyttelyrakennuksen ovensuulla kytketään jalkoihin näkymättömät lyijypainot, oletteko huomanneet? Jalat tuntuvat painavan tuhat kiloa, ja askel painaa jo labyrinttimäisen rakennuksen ensimmäisessä huoneessa niin, että lepotauko tarvitaan. Yleensä perässä seuraa myös nestehukka sekä vakava huimauksen tunne.

Nythän Hesaankin puuhataan sitä Guggenheimia. Pelkkä suunnittelutyö maksaa pari miljoonaa, eli sama summa mikä puuttuu hesalaispoliisien kassasta. Lomautetaan poliisit ja suunnitellaan museo. Itse rakennuksen hintaahan tuskin kukaan pystyy vielä arvioimaan, mutta se saa tietysti täyden siunaukseni kuten Musiikkitalokin. Kiva saada välillä verorahoilla vähän sivistävääkin toimintaa tänne junttilandiaan.

Mutta olisi se vaan kätevä tuo taitelijan ammatti. Voisi kaiket aamut nukkua pitkään, sen jälkeen käydä vähän kaupungilla hengaamassa, elelisi apurahan turvin ja kerran vuodessa julkistaisi jonkun pienen näyttelyn. Olen jo suunnitellut näyttelynkin valmiiksi; sen nimi on Kakkaavat koirat. Erilaisia koiria eri paikoissa köyristelemässä selkäänsä. Varmasti jokin dille innostuisi ja ostaisi kymppitonnin tauluni pois kuleksimasta.

Ainoa vaan, ettei pensseli juuri hyppysissäni pysy.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

4# Hesalainen ilmasto

Yksi asia mikä on jurppinut minua jo vuosikaudet, on Hesan ilmasto. Nyttenkin muualla maassa nautitaan yli 30 asteen helteistä ja samaan aikaan Hesassa on 18 astetta. Joudun todennäköisesti taas illalla ottamaan pyörän ja ajelemaan Vantaalle lämmittelemään. Pitkälle ei tarvitse mennä kun ilma jo viisikin astetta lämpimämpää.

Meille syötetään pajunköyttä, että se johtuu kylmästä merestä. Miksi sitten Tallinnassa on 30 astetta, vaikka meri, tai Turussa tai Porissa tai Vaasassa tai Oulussa 30 astetta ja meri. Hesassa 18. Ei hyvä.

Tekisi mieli syyttää jotain salaliittoa, joka kylmentää Hesan tahalleen.

Ja jos meri on syynä, niin miksei niitä työttömiä ukkoja voitaisi ottaa torin laidoilta täyttämään meren päälle maata Helsingin ympärille, jotta meren tuoma kylmä vaikutus katoaisi? Samalla saataisiin kätevästi uutta tonttitilaa, eikä Hesan tarvitsisi mennä rohmuamaan maata naapurikunnilta. Talvella voisi asentaa katulamppuihin lämmittimet, jotka lämmittäisivät ulkoilman +30 asteeseen. Tätä varten pitäisi ehkä rakentaa muutama ydinvoimala, ja saataisiin samalla ihmisille töitä sekä mukava ilmasto.

Niin ja sitten nämä helteistä narisijat; veikkaan, että muutamia ihmisiä on palkattu lehtien palstoille purnaamaan liian hyvästä säästä. En ole oikein keksinyt mikä idea siinä mahtaa olla? On selvää, että kaikki alle kolmenkymmenen asteen kelit on ihmiselle liian kylmiä; sopiva lienee semmonen 37 astetta, niin menee ruumiinlämmön kanssa kivasti linjassa.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

3# Julkinen liikenne

Hesassa on kuulemma Euroopan paras julkinen liikenne. Herääkin kysymys, miten helvetin huono se onkaan muualla.

Asun 8 kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Jos haluan päästä keskustaan julkisilla, joudun käyttämään kahta eri julkistä liikennevälinettä päästäkseni sinne. Matkaan menee odotuksineen vähintään puoli tuntia. Jos haluan päästä toiseen lähiöön - vaikkapa A:n luokse - niin joudun käyttämään kolmea julkista liikennevälinettä. Odotuksineen sitä matkaa ei alle tunnissa suoriteta. Niinpä 20 kilometrin matkan taittaa nopeammin esimerkiksi pyörällä.

Tämä siis normaaliin aikaan. Julkisethan pyörivät parhaiten ruuhka-aikaan. Monesti on kuitenkin harvennettu liikennöintiväli, johtuen kellonajasta tai kesäaikataulusta tms. Yllättävän usein matkantekoa haittaa myös tekniset ongelmat; junailu talviaikaan nyt on jo vitsi sinällänsä, mutta myös metro tökkii usein. Ruuhka-aikaan kun tekninen vika iskee, niin vaunut ovat tietysti täpötäysiä jo heti toisella pysäkillä. "Tämä metrojuna on täynnä, olkaa hyvä ja odottakaa seuraavaa" ei ole nykyisin mikään harvinainen kuulutus asemalla.

Sitten ihmetyttää nämä pyöränsä aamuruuhkametroon ronttaavat laiskat idiootit. Miksi helvetissä sillä pyörällä ei voi sitten ajaa, jos semmonen on pitänyt ottaa mukaansa? Jos on niin huono kunto ettei jaksa Kulosaaren siltaa polkasta, niin menkööt koko matkan sitten metrolla ilman, että se paskanen pyörä pitää ottaa sinne muiden työvaatteita likaamaan ja tilaa viemään.

Ja entäs lastenrattailla matkustavat? Mikä käsittämätön sääntö on siinä, ettei lastenrattaita työntelevän ja rattaissa istuvan tarvitse maksaa minkäänlaista lippua? Hehän vievät moninkertaisesti tilaa maksaviin asiakkaisiin verrattuna? Aina niitä lapsiperheitä hyysätään. Miksi ihmeessä minulla veronmaksajana maksatetaan toisten ihmisten naiskentelemisesta koituneet kustannukset, niin lapsilisät kuin matkaliput? Uskomatonta.

Lisäkammotuksen matkusteluun tuovat sairaat kanssamatkustajat. Miksi helvetissä sinne pitää tulla kipeänä köhimään? Koko liikenneväline on aina yhtä keuhkoparantolaa, köhintää ja rään kurlaamista kurkussa ja niiskuttelevia nokkia.

Onhan ne liikennevälineet myös hajujen sekamelskaa. Ei tosien hyvien hajujen. Miten ihmiset voi lähteä sen hajuisina yleensäkään liikenteeseen? Hienhaju tietysti saadaan aikaiseksi kun kuljettaja löytääkin kesähelteillä koko talven kateissa olleen lämmityslaitteet on-napin. Vastaava ilmiö tapahtuu ilmastointilaitteen osalta talvipakkasilla.

Sinällänsä mua eivät häiritse julkisissa liikennevälineissä meikkaavat ihmiset, tai lehden lukijat, tai kännyköihin höpisijät eikä oikein edes syöjätkään. Paitsi appelsiinien ja banaanien syöjät. Aikoinani kun kuljin Hämeenlinnasta Helsinkiin bussilla, viereeni käytävän toiselle puolen tuli aina sama nainen, joka kaivoi laukustaan jugurttipurkin ja alkoi kaapimaan sitä. Se kaapimisen ääni jatkui ainakin puoli tuntia, ja voi pojat että opin inhoamaan sitä ääntä. Vaikka vaihtelin aina istumapaikkaa, niin se sama nainen tuli joka aamu syömään jugurttiaan välittömään läheisyyteeni.

Pahimmat ovat tietysti kaljanjuojat. Miten ihminen voi olla niin juoppo, ettei kestä esim. 10 minuutin bussi- tai metromatkaa ilman, että se kalja pitää kiskoa sisuksiin. Ja se lemu!

Matkustajien yleinen paheksunta jaksaa aina vaan naurattaa. Jotkut pitävät ryntäämistä junttina ja maalaisuutena; esimerkiksi jos laiturialueelle saapuvaan junaan tai metroon rynnätään ennen kuin vanhat matkustajat ovat päässeet junasta ulos. Oi voi, tällaiset arvostelijat eivät ilmeisesti ole koskaan olleet suuressa maailmassa. Yleisesti suurissa kaupungeissa ihmisruuhkissa metron odottelijat ryhmittyvät oven suulle hyvissä ajoin ennen junan saapumista, ja kun juna siihen tulee ja ovet aukeavat, niin painiottelu oven suulla on jokakertaista. Istumapaikka pitää saada hinnalla millä hyvänsä. Puskemaan oppii nopeasti, koska muuten voi käydä niin ettei mahdu vaunuun enää ollenkaan.

No, Hesassa ei onneksi sellaisia ruuhkia ole. Olen itsekin antanut pari kertaa paikkani, toisella kertaa paksuna olleelle muijalle ja toisella kertaa jollekin vanhukselle. Enkä mä yleensä edes ruuhkametrossa jää haaveilemaan istumapaikasta, vaan otan seisomapaikan kuuliaisesti. Ja sitten on joitakin paikkoja, mihin en edes halua istumaan, kuten metrovaunujen päädyt. Ne ovat perinteisesti varattu - ei invalideille ja vanhuksille - vaan deekuille ja muille sekopäille. Kerran tosin jalkoja pakotti työpäivän jälkeen, ja eräässä sloossissa oli vain yksi somalimuija kaapunsa kanssa, ja mietin pitkään, voiko siihen häntä vastapäätä mennä istumaan. Otin riskin ja menin. Heti seisomapaikalta tuli joku arabimies, sanoi somalinaiselle jotain, ja nainen nousi ja lähti pois?!?? ööh, whot? Sen jälkeen mies alkoi puhumaan minulle Islannin tulivuorenpurkauksesta niin kuin ei olisi mitään tapahtunut.

Bussikuskit on oma lukunsa. Metro-lehden tekstaripalstalla on jo monta vuotta väännelty kättä, pitääkö arvon kuskia tervehtiä vai olla tervehtimättä. Mä en tervehdi, kun en mä tunne heitä. Yleensä sitä lippua joutuu lyömään siihen koneeseen ja sen jälkeen katse pitää suunnata vapaan istumapaikan metsästämiseen, ei siinä ehi mitään kuskeja morjestelemaan. Sitä paitsi puolet kuskeista on kuitenkin maahanmuuttajataustaisia, ne mitään suomea kuitenkaan osaa. Ja toinen puoli on työhönsä kyllästyneitä äijiä, joille ei uskalla mitään sanoakaan. Kerran kaverini oli menossa paikkaan, jossa ei ollut ennen käynyt ja erehtyi kysymään kuskilta, meneekö tämä bussi xxx-osoitteeseen, ja kuskin naseva vastaus oli "mitäs luulet??".

Turvattomuuden tunteeseenkin törmää. Vaikka monesti nykyään törmääkin junissa ja metroissa sekä asemilla pörrääviin vartijoihin, niin kyllä siellä silti kaiken maailman hulluihin törmää. Olen mä nähnyt tappelunkin metrossa. Lisäksi nykyisin romanituristit ilahduttavat vaunussa soitollaan, tai sitten muuten vain tunkevat sitä kerjuukuppiaan silmille. Varmasti he maksavat matkansa kuten muutkin... Miksei vihdoinkin voisi Hesaankin tulla metroihin ja juniin niitä puomeja, ettei sinne pääsisi ilman lippua? Kyllä sekin varmasti vähän rauhoittaisi menoa. Ai niin, mutta sittenhän se olisi eriarvoista kun pummit eivät pääsisi enää matkustelemaan ollenkaan.

Heti kun voitan lottovoiton, niin varmaan täytyy ensimmäiseksi se hovikuski palkata.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

2# Roskaväkeä

Uuden pyöräilyharrastukseni (kyllä, käytän sanaa harrastus) innoittamana olen ajellut kaupunginosissa, jonne juuri muutoin ei tulisi mentyä. Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa Karhusaari; kun lähdetään ajamaan Helsingin keskustasta Itäväylää kohti Itäkeskusta, jatketaan vanhaa Porvoontietä ohi Vartiokylän ja Mellunkylän, putkahdetaan täysin äkisti keskelle maaseutua. Tiedättehän, niittyä, navettaa, metsää jne. Mennään ohi Östersundomin, jatketaan kohti Porvoota. Oikealle meren rantaan kaartuu tie Karhusaareen. Ennen nämä alueet kuuluivat Siposeen, kunnes Helsinki päätti omia alueen itselleen. Muutaman kilometrin päässä Porvoontiestä alkaa hulppea asuinalue, joka tuntuu olevan täysin irrallaan muusta maailmasta. Asunnot täällä maksavat kymmenenkin miljoonaa euroa, yhtä paljon kuin linna Pariisin liepeiltä tai kattohuoneisto New Yorkin Central Parkin vierestä. Suuria pihamaita täyttää citymaasturit ja kakkoskauppa-autot ja mönkijät. Lapset leikkivät pihoilla trampoliineillä ja sähköautoilla, suuremmat vesiskoottereillaan.  Tuntematonta ohikulkijaa kummaksutaan; "kukas hän on". Alueelle tulee vain yksi bussilinja, tosin en osaa arvata kuka sitäkään tarvitsee. Eiköhän kyyditys ole järjestetty muulla tavoin.

Toisena iltana ajan Malmin halki. Minä tiedän erään malmilaisen blogaajan. Monesti hän kehuu omaa asuinaluettaan ja asukkaita. Hän myöntää alueella vallitsevan päihdeongelman, työttömyyden, mamu-vetoisuuden, pummailun jne. Hänestä kuitenkin parhaimmat ihmiset asuvat täällä. Hän halveksii äveriäitä sukulaisiaan; minulle ei ole selvinnyt onko hänellä jokin muu syy heitä inhota kuin karttunut omaisuus.

Paranee: duunipaikalta poistuessani näen Vapaa liikkuvuus-järjestön ylläpitämän mielenosoituksen. Heidän mielestään Helsingin Kaupungin on panostettava Itä-Euroopasta tulleiden romanialaisten ongelmien selvittelyyn. Asuinpuitteet on järjestettävä kuntoon, leiriytyminen on sallittava. Kritisoitu rikas eliitti ei tunnu olevan kuuntemassa.

Päinvastainen mielenosoitus löytyy Romanian lähetystön lähettyviltä. Suomalainen on leiriytynyt 12 päiväksi asuntovaununsa ja kerjuukuppinsa kanssa puistoalueelle. Myötätuntoiset voivat liittyä mukaan.

Kalasatamassa "aidossa" romanileirissä arki pyörii päivästä toiseen samanlaisena. Alue on ränsistynyt, autonromut, graffitit, ja ikkunasta pihalle heitetyt roskat ja ulosteet muodostavat leirimaiseman. Lapset ovat pörränneet vanhempiensa mukana koko kevään; koulunkäynnistä ei tietoakaan. Ei sellaista kannata käydä, ei ole ennenkään käyty. Tärkeämpää on soittaa metrotunnellissa 15 tuntia päivässä epävireisellä harmonikalla Besame muchoa ohikiirehtiville kulkijoille. Toisinaan olen ihmetellyt, miksei soittajan soittotaito kehity moisella harjoittelulla, tai eikö soittaja voisi yrittää opetella vaikkapa toista kipaletta? Meidän työyhteisössä sitä kutsuttaisiin motivoinniksi, tai tehostamiseksi.

Jatkan kotimatkaani. Huumeista sekaisin oleva mies jupisee metrossa itsekseen, kenenkään kiinnittämättä häneen huomiota ja toivoen, ettei kyseinen kaveri tule sekoilemaan hänen luokseen. Metro täyttyy ihmisistä ja heidän mukanaan tulleista hajuista. Tarjolla on vanhaa viinaa, röökiä, päänsärkyä aiheuttavia halpoja hajuvesia. Näin kesän kynnyksellä pistävä hienhaju on nostanut osakkeitaan. Naulaan katseeni Metro-lehteen jonka olen jo puolittain lukenut aamulla töihin päin mentäessä. Monet ovat saaneet lukunautintonsa jo päätökseen päätellen lattialla ajelehtivista lehdistä.

Kotiasemalla nousen pois metrosta, kiirehdin läpi asemalla pörräävien juoppojen. Alue on muuttunut selvästi huonompaan suuntaan viime aikoina. Eilen kaupassa jonotellessani näin nuoren naisen, joka kantoi pahvisen 24 oluttölkin laatikon kaupasta muina naisina kassan ohi, ja takanani jonottanut mies sanoi myyjälle, että tuohan varastaa kaljaa. Myyjä totesi kyllästyneenä, että harmi kun vartija ehti jo lähtemään, ja jatkoi työskentelyään. Kaupasta ulostultaessa nainen lipitti kaupan edessä kaljaasa. Luultavasti asui lähettyvillä, eikä "ostosreissu" ollut varmaankaan ensimmäinen - tuskin viimeiseksi jää.

Saavun kotiin. Viime viikon postit lojuvat vielä eteisen lattialla avaamattomina kuorina. Olohuoneessa lattialla lojuvat pyöräilykypärä, pumppu, tyhjäksi käynyt pahvilaatikko, golf-pallo, pino DVD-levyjä, paketti laminaattilattiaa, sateenvarjo sekä hujan hajan sohvankarmeille kerrytetyttyjä likaisia vaatteita eivät saa minussa aikaan minkäänlaista reaktiota. Keittiössä varon kolhimasta jalkaani pari kuukautta sitten irronneeseen keittiön kaapin oveen. Alan valmistamaan ruokaa miettien samalla, miksei kukaan tee tälle yhteiskunnalle mitään.

Tälle roskaväelle.

1# Ab ovo

Maanantai on sopiva päivä aloittaa uusi ajantuhlaustapa. En tietoisesti käytä sanaa harrastus tai ajanviete. Ehkäpä tämä on vain hetken innostus, katsotaan nyt. Joskus aiemmin blogasin muutaman vuoden päivittäin, kunnes blogista lähti pohja pois ja se muuttui pakkopullaksi. Ja mikä pahinta, huomasin ettei elämässäni tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista. Mutta kokeillaan nyt uusin eväin. Tai siis samoilla eväillä, mutta ehkä eväskori on saanut täydennystä.

Innostus on jo tämän kesän toinen. Tai itse asiassa, koin pyöräilyherätyksen jo viime joulukuussa. Keskellä kylmän pakkasjakson, lumisen ja jäisen lenkkipolun, synkeän iltapäivän pimeyden keskeltä iskivät reflat pyöräilyyn. Että miten kiva olisikaan ajaa alkukesän vihreydessä pyörällä, lämpimässä kesäsäässä, ajatellen niitä näitä, ajellen siellä täällä. Voittaisi kävelyn. Maisemat vaihtuisivat tiuhemmin. Tuntuisi, että pääsisi eteenpäin.

Mulla ei ole ollut viiteentoista vuoteen ajokuntoista pyörää, eikä ole tullut ajettuakaan. Jokunen vuosi sitten ajoin eksän pyörän kotoota töihin; matkaa oli ehkä 8 kilometriä. Loivemmissakin ylämäissä piti taluttaa, alamäkiä ei uskaltanut ajaa. Jalat hapoilla, perse rakoilla. Mutta siltikin odotin koko kevättalven malttamattomasti, koska lumet sulaisivat ja ilmat lämpenisivät. Hyvänä motivaattorina toimisi firman kilometrikisa, jonne saisi virstanpylväitä raapustella. Hienoa. Laitoin tavoitteeksi ajaa 1000 kilometriä syyskuun loppuun mennessä.

Sain pyörän ostettua äitienpäivään mennessä. Investointi tuntui kyllä lompakossa, pyöräkauppias osasi kyllä pyöriä myydä ja sai kaupattua minulle kalliimman ajopelin mitä etukäteen ajattelin ostaa. Ensimmäinen matka liikkeestä kotiin oli reilun 4 kilometrin pituinen ja olin täysin kaputt kun viimein sain pyörän taloyhtiöni pyöräkellariin. Hyvä kun pystyin nousemaan raput kotiini huoppuvin jaloin. Siinä tuli jo mietittyä, että taisi tulla kalliit neljä kilometria, ja mihin saisin pyörän myytyä.

Kuitenkin, kuntoni on parantunut alle kuukaudessa jo huimasti. Parhaimpina päivinä pystyn ajamaan nyt jo yli 50 kilometriä, ja olen salaa itsestäni ylpeä. Ei niin paskasti puolijuopolta, jonka liikuntanumero oli koulussa 6, ja jolla ollut aina pakonomainen tarve vihata kaikkea liikuntaa muutenkin. Puhumattakaan henkisen puolen jutuista; vaikka ensimmäiset 5 kilometriä onkin yleensä varsin kurjia, niin sen jälkeen pyöräily muuttuu kivemmaksi mitä pidemmälle ajaa. No, ok, myönnettäköön, että vastatuuli, ylämäet, epätasaiset alustat, vaaralliset risteykset, hyönteispilveen ajaminen (ja niiden hengittäminen) ja epämiellyttävä liikenteen paljous sapettaa, mutta on siinä pyöräilyssä paljon palkitsevaakin. Edellämainittujen vastakohtien lisäksi siitä saa paljon positiivista fiilistä. Ehkä mä olen löytänyt viimeinkin minulle sopivimman urheilulajin?