perjantai 29. marraskuuta 2019

667# Tripla

6.11.2019, Wednesday, -2, Partly cloudy


Mall of Triplasta on kohkattu nyt useamman viikon kyllästymiseen asti. Duunipaikastani on vain reilun kymmenen minuutin kävelymatka kyseiselle ostarille, mutta se on "väärään suuntaan" joten olin onnistunut kyseistä ostosparatiisia välttelemään. Tilanteeseen piti saada kuitenkin nopeasti korjaus, ja varsinkin kun sain Pp:n ylipuhuttua kaveriksi.

Tietyöt sotkivat vieläkin Triplan edustaa, vaikka olinkin menossa paikalle jalkaisin. Autolla-ajo parkkihalliin vaikutti aivan liian haastavalta hommalta muutenkin. Pahaa pelkäsin, että parkkihallikäytäntö olisi jotain uutta ja ihmeellistä myöskin, ja kuten sain myöhemmin huomata, en siinä liiemmälti erehtynyt.

Edusta.

Ostarin edessä feissarikaksikko pysäytteli näitä vältteleviä ihmisiä. "En halua mitään pahaa, mulla olisi vain lyhyt kysymys", johon oli helppo vastata "mulla on todennäköisesti vielä lyhyempi vastaus". Viimein päästessäni sisään marraskuun koleudesta huomasin tulleeni juna-asemalle joka oli mielestäni täysin samanlainen kuin se vanhakin (mutta pääasia että päästiin eroon siitä kamalasta väliaikaisasemasta). Siistiähän täällä tietysti oli kun oli uutta. Otin liukuportaat yläkerrokseen, josta valokuvasin hieman meininkiä. Keskellä oleva kahvilaterassi oli mieleinen. Alakerrassa ihmiset jonottelivat Subiin joita täällä tuntui olevan useampi.

Oliko tämä nyt ovi rautatieasemalle vai Triplaan?
Opaskyltti.
Uusi-vanha Pasilan asema.

Jatkoin yläkäytävää pitkin kohti länttä; se oli vain yksi pieni käytävä jonka varrella ei ollut mitään. Viimein tulin elokuvateatterin kohdille. Tämä tuli minulle yllätyksenä, sillä olin ounastellut näkeväni täällä kirkon. Sitä en kuitenkaan löytänyt. En löytänyt myöskään Surfhousea, jossa firma järjestäisi meille myöhemmin marraskuussa pikkujoulujuhlat. Laskeuduin yhden kerroksen raput alemmas, ja aloin ihmettelemään missä Pp mahtaisi olla, meillä kun kuuluisi olla täällä jossain treffit.

Päähän täällä menee sekaisin.

Lampsin edelleen lännen suuntaan, nyt täällä alkoi tulemaan kaikenlaisia liikkeitäkin vastaan. Pp:n kanssa onnistuttiin niin ikään tapaamaan HM:n edessä. Vaatekauppoja oli hehkutettu etukäteen, täällä pitäisi olla jos jonkinlaista ulkomaista vaateliikettä, mutta Superdry Storea lukuunottamatta mitään erikoista ei onnistuttu oikein bongaamaan. Jotenkin kaikelle tuli vähän sokeaksi, ja täällä olisi pitänyt viettää huomattavasti pidempi aika jotta olisi päässyt ikään kuin kartalle. Huomio kiinnittyi nyt lähinnä navigointiin. Ainoa missä lopulta kävimme oli Clas Ohlson ja K-Supermarket. Eipä näillä ostoskokemuksilla nyt Kuuhun mennä. Meidän oli tarkoitus päästä käymään jossakin syömässä sekä hankkia minulle talvitakki, mutta nämäkin onnistuivat lopulta huomattavasti helpommin autiuttaan kumuavassa ja paljon parjatussa Redi-ostoskeskuksessa.

Häivyimme sangen nopeasti hissillä autotallikerrokseen. Parkkitilat vaikuttivat niin ikään sekavilta, mutta täällä oli kuitenkin automaatti joka kertoi auton sijainnin rekisterinumeron perusteella (ihmettelimme tosin, eikö tässä ole jonkun sortin GDPR:n vastainen epäkohta?). Parkkilipun lunastusta piti odottaa todella kauan, koska lippuautomaatteja oli vain yksi (haluaisivat ilmeisesti, että asiakkaat lataisivat puhelimiinsa Moovy-sovelluksen). Pitkähkön jonon oli taakseen aiheuttanut vanhempi herrasmies, jonka ostosuorituksesta ei millään meinannut tulla valmista ennen kuin jonossa seuraava häntä hieman auttoi. Meille parkkeeraus ei lopulta maksanut mitään, ensimmäinen tunti oli ilmainen. Propsit siitä. Parkkihalli vaikutti niin ikään sekavalta, ja oikean ulosväylän löytäminen sekin hieman haastavalta, etenkin kun en ollut tullut auton mukana sisäänkään.

Tripla.
Rohkea väritys autotallissa.

Mutta joo, vähän floppasi Tripla kaiken sen hehkutuksen alta. Annan arvosanaksi 2/5, mutta ehkä arvostus nousee jos täällä tulee jatkossa käytyä "paremmalla ajalla". Mutta näin ensikäynnin perusteella tykkään jopa Redistä enemmän.

perjantai 22. marraskuuta 2019

666# Minsk, 4

23.9.2019, Monday, +10, Partly cloudy, Minsk, Belarus


Heräsimme yhdeksältä. Tänään olisi kotiinlähdön aika. Majapaikassamme oli check out klo 11, se tapahtuisi jättämällä avaimet rappukäytävässä oleviin lommoille potkittuihin postilaatikoihin, joten emme olleet varmoja miten tarkkaan lähtöaikaa valvottaisiin. Meille klo 11 sopi kuitenkin nakutettuna, joten ei tarjonnut osaltamme aihetta ukotukseen. Aamu sujui slaavikyykkysuihkusta ja hengailusta nauttien. Keräsimme kamat kasaan ja vähän järjestelimme paikkoja.

Yhdeltätoista lähdimme ja nautimme viimeiset haistiaiset kalmanhajuisesta rappukäytävästä. Oksetti koko paikka, ja olo tuntui jopa helpottuneelta päästessämme raittiiseen ulkoilmaan avaimien postilaatikkoon tiputtamisen jälkeen. Menimme kadun yli Olivo-ravintolaan, jossa olimme olleet illallistamassa perjantaina. Tilasimme aamiaista, itse päädyin omelettiin ja latteen - kummatkin olivat karsean makuisia. En saanut sapuskaa syötyä mikä aiheutti ehkä hämmästelyn aihetta tarjoilijassa, mutta asiaa ei onneksi pystytty enempää setvimään kielimuurin takia. 1/5.

Munakas... oikein selkäpiitä karmii kun on niin pahaa.

Kahdeksitoista kiiruhdimme samalle paikalle, jonne Vadim jätti meidät perjantaina (olimme harkinneet lähettää hänelle uuden osoitteen tapaamiselle). Vadim saapuikin täsmällisesti noutopaikkaan. Kyseli sitten, miten viikonloppu oli sujunut. Tarjosi meille jälleen vesipullot. Mieliala oli huomattavasti hillitympi kuin tullessamme, ja Vadimkin jätti meidät pian rauhaan synkistelemään aatoksinemme takapenkille.

Maanantaista huolimatta ruuhkaa ei ollut, ja pääsimme ennätysajassa takaisin lentokentälle (reilussa puolessa tunnissa). Vadim pyysi meitä tekemään kotiin päästyämme arvostelun TripAdvisoriin. Tästä tuli parikin eri muistutusta, ja pitkien ponnistelujen jälkeen vaivauduin tekemään arvostelun. Kallishan Minsk Airport Transferin oli, mutta luotettava ja kuski oli mukava, joten kyllä tästä voi 4/5 luikauttaa ilman muuta.

Minskin kirjasto oli bongattavien nähtävyyksien listalla, mutta jäi väliin.

Heti lentokentän sisääntuloaulan ovista saavuttuamme bongasimme automaatin, jossa saimme tehtyä ketterästi check inin lennolle. Jatkoimme turvatarkastukseen joka sekin meni luikauksella. Passintarkastukseen oli hieman jonoa, siinä piti hetki vartoilla. Ynseä rajavirkailijatar syynäsi passia suurennuslasilla, ei onneksi kysellyt mitään. Löi tarvittavat leimat passiin, ja päästi jatkamaan matkaa kansainväliselle puolelle.

Meillä oli vielä valkkarirahaa ja vaikka ostimme brenkkua kaupasta, sitä jäi vielä masentavan paljon tähteeksi. Kävimme limsalla baarissa. Näimme saman juoppoköörin mikä oli tullessamme istumassa edessämme, sekä myöhemmin englanninkurssikaverini. Hyvinpä oli heilläkin reissu mennyt, joskin valittelivat huonoa säätä hekin.

Lentoaseman baari ei meininkiä tarjonnut.

Lento lähti ajallaan. Bussikuljetus koneelle. Siinä nähtiin jonkinlainen tavallisuudesta poikkeava episodikin, kun jonkun matkailijan pää jäi bussin oven väliin, mutta ilmeisesti ilman suurempia vaurioita selvittiin. Paikkamme olivat rivillä 24, melkeinpä koneen takaosassa. Koko kone lemusi vanhalle viinalle kuin rankkitynnyri, taisi olla varsin väsynyttä matkailijaa flygäri täynnä. Joimme tarjotut kahvit. Sama suklaapala tarjottiin kuin tullessakin, mutta tällä kertaa se jäi minulta syömättä.

Kolkko valko-venäläinen lentoasema.
Lentokonekin kuin åttio-talet.

Koneen laskeutumisesta aikaa meni 45 minuuttia ennen kuin pääsi rajamuodollisuuksien läpi. Helkkarin pitkä passintarkastusjono, ja olimme siinäkin viimeisiä. AT suunnisti junalle, minä kävin lentoaseman Alepassa hakemassa kotiin hieman hiukopalaa sekä aamiaistarvikkeita, ennen kuin lähdin etsimään taksia. Se oli varsinainen farssi, matkustajat tappelivat takseista ja taksikuskit asiakkaista ja minkäänlaista järjestystä ei ollut missään. Hieno homma, Berner!

* * * *

Arvio reissusta: Ei, ei, ei! Harvoin tuntee sellaista helpotusta päästessään takaisin kotiin kuin nyt. Vaikka olin varautunut neukkumeininkiin, tuli tämä kauheus jotenkin yllätyksenä. Okei, säätilat olivat pylleristä eikä sille voinut mitään, mutta semmoinen ankeus ja melankolisuus ja slaavilaisuus olivat liikaa. Koko ajan haisi naamariin se rappukäytävän lemu tai sitten neukkuhaju. Kadut ja rakennukset olivat kolkkoja eikä mihinkään pystynyt kiintymään. Olen saanut vähäksi aikaa tarpeeksi neukkulasta, kyllä. Arvosana 1/5.

perjantai 15. marraskuuta 2019

665# Minsk, 3

22.9.2019, Sunday, +14, Wet, Minsk, Belarus

 

Tänään ei ollut mitään erikoisempaa agendaa, joten heräsimme vasta klo 10.30. Aamun aloitin edellispäivän tapaan slaavikyykäten virkistäytymissuihkussa. Jotenkin ne valkkarimaiset pesuaineet inhottivat minua, niissä oli semmoinen ry... neukkumainen haju joka pesiytyi vaatteisiinkin.

Olimme edellisenä päivänä bonganneet pienen ravintelin läheltämme, josta oletimme saavamme jotain aamiaiseksi soveltuvaa. Suuntasimme ensimmäiseksi sinne. Kippolan nimi oli Fresh Cafe, sangen mielikuvituksellinen nimi. Ulkopuolella oli muoveilla katettu terassi, eikä meillä ollut hajuakaan oliko paikka edes auki. Ovi kuitenkin avautui, ja siististi pukeutunut mies otti meidät vastaan. Muita asiakkaita ei ollut. M.A.Nummista lainatakseni, mikä olisikaan parempi aamiainen kuin aamukahvi ja keskiolut? Kaipasimme hieman hiukopalaakin, joten tilasimme myös potato pancakesit & ham & sourcream. Tippeineen maksoi 40BYN, joten ei nyt halvemmasta päästä. Paikka kuitenkin miellyttävä ja sapuskakin OK, ainakin 3/5.

Aamiainen pieksi mennen tulleen edellispäivän nahistuneen croissun.

Kävimme kaupassa ihmettelemässä elintarviketarjontaa ja saimme sieltä myös hankittua muutamia tuliaisiksi soveltuvia kamppeita. Eniten meitä ihmetytti kaupassa oleva akvaario, joka oli täynnä eläviä kaloja. Ilmeisesti ne oli kuitenkin tarkoitettu syötäviksi. Palasimme sitten takaisin majapaikkaamme, jossa levyttelimme pienet tovit.

Spåriakin Minskistä löytyi.
Ruokakaupan akvaariosta tuoreet fisut.

Levättyämme hieman lähdimme tsekkaamaan kaupungin päräyttävimmät maamerkit. Otimme metron vaihtoyhteydellä Njamihaan josta kävelimme vulica Lieninan ja Niamiha -katujen risteykseen. Tässä on varsin ikoninen minskiläinen monumentti aiheesta jossa kommunismi ja kapitalismi kohtaavat. Rakennuksen yläpuolta korostaa valtavan suuri betoninen veistos ihmisistä ja sotilaista ja sosialismin ihanuudesta ja teoksen alapuolella irvokkaasti kapitalismin ilosanomaa levittävä KFC-pikaruokaketju. Pienoinen ihme, ettei meiltä Suomesta löydy kumpaakaan.


Kommunismin ja kapitalismin risteyksessä.

Kävelimme seuraavaksi joen rantaan, alue näytti semmoiselta jonne turistit varmaankin mielellään menisivät. Oli sunnuntai ja sangen hiljaista, ja mietimme jo mahtavatko tuliaisiksi suunnittelemamme jääkaappimagneetit jäädä saamatta. Pienen matkan käppäiltyämme näimme rivin kioskeja, joista yksi oli avannut luukkunsa. Naisella oli myynnissä turistikamaa, tarjolla jopa jääkaappimagneetteja jotka olivat ajat sitten haalistuneet. Osittain ne kertoivat maasta paljolti olennaisen mutta toisaalta huvitti hieman tukea tätä kapitalistikauppiasta joka oli avannut kioskinsa sunnuntaista huolimatta. Teimme maltilliset ostokset ja jatkoimme kävelyä. Syksy oli saanut ampiaiset jotenkin sekoamaan ja niillä tuntui olevan erityisesti meitä vastaan jotakin hampaankoloissaan, sen verran ärhäkkäitä hyökkäyksiä ne tekivät. Erään pitkän talon keskipaikkeilla Cyril & Methodius-kadulla nuori nainen oli avannut ikkunaluukut josta bongasimme hienoja magneetteja lisää. Myymälän sisällä näytti olevan jos jonkinlaista muutakin aarretta joten piti ensin kysellä olisiko liikkeeseen mahdollista päästä jotenkin sisään. Jouduimme kiertämään koko pitkän rakennuksen mutta tämä kannatti, saimme muutaman sosialistisen lisämagneetin ja pari postikorttia hankittua. Postimerkkejä naisella ei ollut myydä, mutta sanoi niitä saavan postista jonka pitäisi olla auki myös sunnuntaisin.

Pyhän Hengen katedraalin kaksoistornit.
Turistialue.

Jatkoimme mäkeä ylöspäin, ja oikealle puolelle jäi Pyhän Hengen katedraali. Tämä 1600-luvulla valmistunut kirkko oli myöhemmin annettu ortodokseille ja oli Minskin suurimpia ja näyttävimpiä kirkkoja. Kaksoistorneistaan huolimatta se ei meihin tehnyt ulkonäkönsä perusteella suurtakaan vaikutusta. Sisältä kantautui ulos asti kirkonmenojen aikaansaama mölinä, joten sisälle emme uskaltautuneet mennä. Sen sijaan viereisellä aukiolla oli vanhanajan linja-auto, joka oli muutettu matkamuistomyymäläksi. Sisälle ei mahtunut kuin muutama ihminen kerrallaan ja tunnelma oli kiusallinen kielimuurista johtuen, mutta valikoima oli täydellinen. Parhaimmat jääkaappimagneetit sai ehdottomasti täältä ja muutakin kamaa olisi ollut mukava hankkia, joskin niiden kuljettaminen Suomeen olisi ollut mahdotonta joten tyydyimme vain pieniin ostoksiin.

Mona Lisakin löytyi kadulta.

Vieressä oli pronssipatsainen teos nimeltään Гарадскія шалі (näkyi kartoissa olevan englanniksi City Scales Sculpture). Huomion vei kuitenkin suuri ihmismassa, joka seurasi esiintymislavalla olevaa tapahtumaa. Paikka oli koristeltu Israelin lipuilla ja AT epäilikin meneillään olevan jotain "juutalaisjuttuja", joihin meidän ymmärrys tuskin riittäisi. Päätimme käväistä tässä vaiheessa ravintolassa nauttimassa yhdet hyvin ansaitsemattomat oluet. Sisällä olikin melkoinen meisinki meininki, sillä kippolassa oli jonkinlainen Octoberfest-teema meneillään. Paikallinen äänekäs ja röhönaurava mieslauma vastasi laulullaan myös musiikkipuolesta. Emme antaneet sen häiritä, vaan tilasimme ohrapirtelöt ja kynän, jolla saimme kortit kirjoitettua.

City Scales Sculpture.
Juutalaisten meininkiä.
Kippola.

Tämän jälkeen kävelimme plošča Svabodya pitkin, jonka varrella oli muutamia avonaisia puisia pikkukioskeja. Mummot koittivat blisata meille suurella vaivalla jotakin mikä jäi meille epäselväksi. Kadun päästä löytyi kuitenkin myös Tourist Info samanlaisesta kioskista. Kävin kysymässä mistä löytyisi posti ja olisiko se sunnuntaisin auki. Hämmästyin myönteisestä vastauksesta, joskin ymmärsin ettei sinne olisi pitkä matka, mutta saimme loppujen lopuksi taivaltaa aikamoisen matkan ennen kuin se löytyi osoitteesta praspiekt Niezaliežnasci 10. Ulkoapäin kyseessä oli aikamoinen rakennus jota ei olisi postiksi pikaisella silmäyksellä arvannut - eikä arvannut vähän hitaammallakaan. Ennen pääaulaa sijaitsi jonkinlainen lehtikioski josta kysyin mummomyyjältä olisiko postimerkkejä, mutta viittasi jatkamaan eteenpäin. Saavuimme suureen saliin josta nappasimme vuoronumeron ja hetken aikaa vartoilimme vuoroamme. Eipä onnistunut vieläkään, vaan virkailija ohjasi meidät pyöreän salin päässä olevaan pienempään tilaan. Täältä onneksi merkit jo irtosivat, joskin ne olivat kaikki erilaisia. Liimailimme niitä sitten sattumanvaraisesti kortteihimme ja nakkasimme kortit ulkopuolella olevaan postilaatikkoon (näitäkin oli erilaisia emmekä olleet varmoja mihin lodjuun kortit olisi pitänyt oikeasti sijoittaa). Ilahduttavaa oli, että kortit tulivat perille sangen nopeasti.

Miksei Vadimilla ollut tällaista kotteroa?
Posti.
Postissa oli selkeä jonotussysteemi.

Postista päästyämme alkoi jälleen satamaan. Olimme bonganneet aiemmin kissemuseo-mainoksen kadun varrelta, ja kun meillä ei parempaakaan tekemistä ollut niin päätimme lähteä sitä metsästämään. Se löytyikin varsin nopeasti pikaisella googlettamisella Lokakuun aukion läheltä (vulica Internacyjanalnaja), ja tarjosi taas kovasti kiusallisia hetkiä kielimuurin rikkomisen kanssa. Jonkinlainen pääsymaksu paikkaan oli, mutta en muista enää paljonko. Paikka floppasi huolella kyllä muutenkin, tämä oli enemmänkin kissekahvilan tyyppinen ratkaisu. Positiivista oli, kun kisset olivat täällä pääsääntöisesti hereillä - toisin kuin Hesan visiitillämme - mutta muutaman paijauksen ja hännänkelauksen jälkeen homma alkoi tylsistyttämään, varsinkin kun porukka hyöri kissepentujen kimpussa niin ettei niistä nähnyt kuin vilauksen. Lähdimme hyvin nopealla aikataululla pois kun henkilökunnan silmä vältti. Arvosana 2/5.

Kissemuseo.
Asukkaita.
Mau.

Palasimme takaisin Pyhän Hengen katedraalin liepeille ja menimme sitä vastapäätä olevaan Planeta Pizzaan. Pizzat eivät olleet kovinkaan hääppöisiä, mutta henkilökunta oli ystävällistä. Nauratimme myyjää pyytämällä häntä kuvaamaan mikä on "gopnik" (uhoava nuorehko juntti, jollaista Pp kutsuisi "pärtsäriksi" tai jotkut "amikseksi"). Viereisessä pöydässä oli iso sakki nuoria miehiä - tuskin ne nyt gopnikeja olivat koska vaatteet olivat siistit ja käytös asiallista, mutta meitä ihmetytti se vodkan määrä mitä nämä kaatoivat kitusiinsa. Ei pelkästään ennen ruokaa nautittu aperitiivi tai ruuan jälkeinen digestiivi, vaan tarjoilija tuntui kantavan sitä pöytään brikkakaupalla.

Aperitiivi.
Eipä saatu tuhlattua rahaa tähänkään kippolaan.

Ruuan jälkeen otimme metron takaisin himaan. Oli kylmä ja vettä satoi, se toi autioille kaduille melkoisen lisämausteen muutenkin niin masentavaan meininkiin. Poikkesimme toki tutussa magasinissa ensin; tällä kertaa onnistuimme kassamyyjän keksimään mitä olimme olleet vaille kaikki nämä ostoskerrat - "paket!" tarkoitti ilmeisesti sitten kassia. Hetken verran istuskelimme kämpillä, mutta vähän tylsistytti ja olisi tehnyt vielä mieli käydä jossain kun kellokaan ei ollut paljoa. Lähdimme piipahtamaan alakerran baarissa. Se oli jonkinlainen viinipaikka, jossa ensin saatiin tarjoilijalta sirukortti. Emme ymmärtäneet mitään, mutta tarjoilija tuli demoamaan meille miten homma toimisi: ensiksi kortti sisään automaattiin, sitten lasi alle ja painettiin nappeja mitä juomaa halusi ja kuinka paljon. Sitten lähtiessä lunastettiin korttiin juotu summa grupieerillä. Tämä oli meille uutta ja ihmeellistä ja poskettoman edistyksellistä. Zim approves! Ainoa miinus oli oluttomuus sekä iso suomalaisseurue asiakkaina meidän lisäksi.

Neitsyt Marian katedraali (Архикафедральный костёл Девы Марии).
Vakoilu- tai ainakin jonkinlainen tv-torni.
Vakkarikauppamme.
Kippolan käyttäytymisohjeet.
Ja ei ku syöm... juomaan.
Omituisesti sisustettu kippola kun oli torahampaatkin katossa.

perjantai 8. marraskuuta 2019

664# Minsk, 2

21.9.2019, Saturday, +11, Wet, Minsk, Belarus


Heräsin klo 5.30 armottomaan hedariin. Hemmetin epäreilu edellisillan vodka oli saanut ajukopan jiulimaan huolella. Otin Burren ja nukuin sen jälkeen puoli kymmeneen saakka. Makuuhuoneen alapuolella kulkeva valtatie kannatutti liikenteenmelua korviini, joten mitenkään hyvät vierailut höyhensaarilla eivät olleet. Testasin sitten huoneiston suihkun; vesi oli lämmintä mutta jälleen kerran piti ottaa ns. kyykkysuihku kun suihkusuuttimen johdossa oli säästetty materiaalissa.

Aamu valkeni harmaana.

Aamiaista emme olleet edellisenä iltana ymmärtäneet ostaa, joten piti lähteä seuraavaksi metsästämään sitä. AT oli googlaillut potentiaalisen vaihtoehdon löytyvän reilun puolen kilometrin päässä sijaitsevasta ostoskeskus- / torikeskittymästä. Ostoskeskuksen reunoilla oli toinen toistaan samanlaisia pikaruokapaikkoja, mutta ne eivät oikein soveltuneet aamiaistarkoituksiin. Lopulta löysimme yhden kahvilan, josta onnistuimme tilaamaan "amerikkalaiskaffet" ilman maitoa. Joimme ne pahvimukista ulkona, jossa oli alkanut ripeksimään hiljaksiin vettä. Löysimme tiemme katetulle torille, jossa blisattiin pelkästään vihanneksia ja hedelmiä. Sen takaa paljastui kauppahallin tapainen paikka, joka oli kyllä jättiläismäinen mutta ei täälläkään saanut mitään valmista suupalaa. Poikkesimme pariin ruokakauppaan, josta jälkimmäisestä saimme lopulta ostettua pari croissantia - sekä wc-paperia, kun sitä oli nihkeästi annettu käyttöömme alle rullallinen. Palasimme puolittain masentuneina, puolittain lamaantuneina takaisin kämpille koittaen väistellä parhaamme mukaan taivaalta putoilevia vesipisaroita. Emme jaksaneet enää vaellella kalmanhajuisessa rappukäytävässä loputtomiin seitsemää kerrosta, ja otimme riskin ja tilasimme hissin. Se oli kuin pahinta painajaisunta, mutta ihme kyllä nosti meidät katutasolta seiskakerrokseen liiemmälti bugittamatta.

Tästä hissistä näki painajaisia pitkään.
Rappukäytävämme ovi päivänvalossa.
Ei ketään missään.
Ostarille aamiasta hakemaan.
Vihannekset ja hedelmät ovat kivoja, mutta ei niistä aamiaiseksi ole.
Kauppahalli.
Kahvila sentään löydettiin.
Heba ja suihkulähdekin.

Aamiaisen nautittuamme ja liian paljon pulistuamme havahduimme tosiasiaan, että iltapäivä alkoi olemaan pian olemaan käsillä, emmekä olleet vielä ehtineet käymään edes keskustassa. Googlasimme hieman keskustan sijaintia - se jäi meille osin vielä hämärän peittoon - ja suunnistimme läheiselle metroasemalle. Matkan olisi pystynyt periaatteessa kävelemäänkin, mutta halusimme tsekata metron ja toisaalta sää oli muuttunut entistä huonommaksi. Asemalla myytiin lippuja, vaikkei meillä ollut hajua hinnasta. Annoimme ensin virkailijalle ruplan, sitten kaksi, sitten kolme ja aina vaan muija supatti meille jotakin vastaan. Lopulta yhdeksän ruplan jälkeen virkailija kaivoi taskustaan puhelimen, ja google translatorin avulla kysyi kuinka monta polettia haluaisimme. Vastasimme kaksi, jolloin myyjä palautti suurimman osan rahoistamme (matka taisi maksaa 0,65BYN eli alle 30 senttiä / poletti) ja pari polettia matkaa varten. Poletti laitettiin kulkuporttiin, jossa ei ollut toiminassa mutta grupieeri valvoi, että jokainen maksoi matkansa. Ajoimme Kastrytšnitskajan (Кастрычніцкая) asemalle, jossa oli aikoinaan tapahtunut tuhoisa terrori-isku (v. 2011).

Metroasema.
Ploschad Pobedy.

Sää oli niin huono, että menimme ensimmäiseksi Gum-tavarataloon (uskomatonta, ettei googlaamalla löydä nettisivuja??) hankkimaan AT:lle sateenvarjoa. Niitä löytyikin toisesta kerroksesta, joskin vain pieni telineellinen. Sattumoisin olivat vielä 35% alennuksessa, ja tungos oli melkoinen. Kassallekin sai jonottaa oman aikansa, mutta lopulta AT oli sateenvarjoa rikkaampi. Minä vältyin tässä välissä ostostenteolta, sillä aikoinaan Toronton Chinatownista hankkimani sateensuoja palveli vielä hyvin.

Sen jälkeen kävelimme itsemme uuvuksiin koleassa ja kosteassa kelissä. Kadut olivat suoria ja pitkiä, mutta tyhjää täynnä. Neukkumaisia, massiivisen kokoisia rakennuksia oli toinen toistaan rumempia meille esittäytymässä, mutta kaupungista puuttui täydellisesti idyllisyys ja sellainen, mihin voisi kiintyä tai minkä voisi edes myöhemmin muistaa. Mietimme mitä tekisimme; meille oli tälle päivälle kyllä agendakin, sillä sattumoisin Jokerit pelaisivat jääkiekkoa paikallista suuruutta, Dinamo Minskiä vastaan ja AT:llä sattuisi olemaan liput kyseiseen otteluun. Olimme jo melkein lähdössä baariin, jota edellispäivän suomalaisjuoppokööri meille mainostanut, kunnes mieleen juolahti, että varmaan sinne lätkäpeliin päästäkseen olisi hyvä olla olemassa ne liputkin - jotka tällä hetkellä olivat säilössä kämpillä. Ei sitten auttanut kuin lähteä seuraavaksi takaisin kämpille. Ylitimme Minskiä halkovan Svislach-joen ja saavuimme Voiton aukiolle. AT oli googlannut, että samassa kerrostalossa josta haimme edellisiltana avaimet kämppäämme oli asustellut aikoinaan myös Lee Harvey Oswald (joka oli palannut takaisin USA:an perusteella, ettei "paikka vastannutkaan odotuksia"). Ajattelimme, jos talon julkisivuun olisi laitettu kyltti "täällä asui Lee" mutta emme onnistuneet semmoista bongaamaan. Kävelimme sitten vielä kilometrin kämpille, mutta näimme Miken ruokapaikan, ja ajattelimme käydä ensin hakemassa hieman lounasta koska koimme olevan sen hänelle velkaa kun niin auttoi meitä edellisiltana oikean rapun löytämisessä. Englantilaiset ruokalistatkin löytyivät jostain arkistojen syövereistä kun oikein nätisti pyysi. Sapuska oli jotain fuusio-aasialaista ja se syötiin pahvipaketista kertakäyttötikuilla ja kyytipoikaolut juotiin niin ikään kertakäyttömukista. Mike oli ollut oikeassa arvioidessaan ruoan laatua, se oli aika kamalaa. Annoin arvosanaksi 2/5, AT:tä suututti koko sapuska ja antoi 1/5. Taloudellisesti ei tullut takkiin, montaa euroa ei mennyt tähänkään paikkaan.

Lauantaipäivän meininkiä Euroopan 10. suurimmassa kaupungissa.
Svislach-joki.
Patsastelua.
Lee Harvey, tuu ikkunaan!?
Ei mikään viiden tähden sapuska.
Pihamaalta bongattu rotta roteva.

Haimme kämpiltä lätkäliput. Pitkä kävely, syöty lounas ja asunnon lämpö olisi unettanut meitä kovasti, mutta kello ei antanut armoa päikkäreille, vaan piti lähteä takaisin kylille jos mielittiin ennättämään kendomatsiimme. Kävelimme Ploštša Jakuba Kolasa -asemalle (Плошча Якуба Коласа) ja ajoimme Kastrytšnitskajalle jossa vaihdoimme toiselle linjalle ja matkustimme vielä yhden pysäkin Njamihan asemalle (Няміга). Asemat olivat nimetty vielä venäjäksikin, joten se toi mukavasti lisäsekavuutta muuten niin helppoon metrokarttaan. Metrot olivat täpötäynnä ihmisiä, mutta ei auttanut kun toivoa ettei täällä olisi taskuvarkaita.

Patsastelua 2.
Patsastelua 3.

Njamihassa oli vähän erilaisempaa ja inhimillisempää kuin mitä olimme täällä tähän asti nähneet. Näimme muutamia suomijuntteja. Menimme 4-4-2 -baariin, jossa piti olla jäkismatsin etkot, mutta täällä oli alle kourallinen ihmisiä. Tilasimme naistarjoilijalta kaljat. Ilahduimme, sillä hän osasi jopa muutaman sanan englantia. Tästä rohkaistuneena kysyimme häneltä, voisiko hän tilata meille taksin. Hän ihmetteli pitkään taxi-sanaa ja meni sitten kassakonettaan räpläämään ja toi meille hetken kuluttua hemmetin pitkän kuittirullan. Ihmettelimme, mikä tämä on. Nainen sanoi tax, tax. Luuli kenties, että halusimme saada tilaamamme kaljat verotukseen. Näytimme sitten kuittia ja sanoimme "njet". Lopulta mieleen juolahti sanat "Uber" ja "Yango" ja lopulta nainen ymmärsi mitä olimme vaille. Hän tilasi meille puhelimensa appilla Yangosta taksin, ja sanoi ensin sen tulevan 15 minuutin päästä, mutta hetken päästä korjasi aikaa viiteen minuuttiin. Taksi ei kuulemma pääsisi ravintolan eteen, vaan tarjoilija tuli näyttämään ulos saakka siltaa, jonne meidän pitäisi kävellä ja josta taksi tulisi meidät noutamaan. Muut ravintolan asiakkaat tuijottivat meitä jäätävästi ja hiljaisina.

Taksin sai kätevämmin Yangosta.

Annoimme myyjälle reilut tipit ja lähdimme etsimään taksiamme. Se olikin jo asemissa juuri siellä missä pitikin olla (pystyimme paikallistamaan sen rekisterinumeron perusteella). Kuski ei puhunut meille mitään - hän taisi olla vähän ärtynyt pienestä odotusajasta - ja lähti saman tien ajamaan päästyämme sisään, ilman varmistusta määränpäästä. Kuski ajoi aikansa eteenpäin, teki sitten yhtäkkiä päättömän u-käännöksen ja ajoi nappilaudassa hallille (matkaa oli ehkä 8 kilometriä). Olimme edellisenä päivänä kysyneet Vadimilta, miten pääsisimme hallille, mutta julkisilla ei ilmeisesti ollut helppo päästä ja toisaalta jos otti taksin lennosta, se kusettaisi meitä kunnolla. Nyt meitä ei ukotettu, hinta oli saman minkä tarjoilija oli meille sanonut (10 BYN). Annoimme kuskille 15 ruplaa, ja nyt saimme hänenkin hiljaisuuden rikottua ja sanomaan meille "спасибо".

Sade ei halunnut antaa periksi.

Halli - ja samalla myös ympäristö - oli varsin uuden näköistä aluetta ja rakennusta täynnä. Vettä satoi edelleen. Meillä oli tiketit A-katsomoon, jonka löysimme helposti osittain tuurilla, osittain harvinaisen selkeän opaskyltin ansiosta. Ovella oli lipuntarkastus ja turvatarkastus, josta pääsimme melko helposti etenemään hallin puolelle. Ovaalinmuotoinen halli muistutti kovastikin Hartwall Areenaa. Löysimme oman sektorin, kävimme hakemassa odotuskaljat. Kalja maksoi 2€ / muki, joten oli ainakin halvempaa kuin Hesan areenalla. Kävimme sitten tsekkaamassa wc:t, jotka olivat ihan siistit ja tehokkaat vastaanottamaan suuria volyymeja asiakkaita. Parilta stewarilta piti kysyä apua mistä löytäisimme paikkamme - kielimuurin vuoksi järkkäri joutui tietysti taluttamaan meidät penkeille asti.

Uutta neukkukuutiota pukkasi.
Minsk-Arena oli valmistunut v. 2006.
Selkeät opasteet kerrankin.

Jäähalli oli uusi, nykyainen ja kapasiteetiltään suuri. Kenties lauantai-illasta johtuen se täyttyi täyteen. Olin etukäteen vähän ripittänyt AT:tä kun luulin hänen hankkineen meille ruiskut paikat kulmasta, mutta nämä olivat liki maalin takaa, riviltä 5. Hinnalla ei oltu tätäkään kokemusta pilattu, taisi maksaa vain 2,60€ / lippu, joskin lipun hankkiminen oli ollut haastavaa jos ei venäjää osannut. Vasemmalla puolellamme oli jonkinlainen esiintymislava, jossa ensin esiintyi jokin paikallinen rokkibändi ja sen jälkeen näyttävän näköiset cheerleaderit koko ottelun ajan. Ennen peliä soitettiin Suomen ja Valko-Venäjän (traktoriaiheinen - LOL) kansallislaulu. Venäjän kansallislaulua ei soitettu.

Lämmitelyssä jo näki, että nälkä puuttui.
Bändi esiintyi ennen peliä.
Cheerleaderit esittelyssä.
Alkuseremonia.

Jokerit näytti varsin munattomilta jo alkulämmityksen aikana. Ensimmäinen erä päättyi vielä 0-0, mutta seuraavassa erässä Jokerit otti lukua jo 0-3 ja peli päättyi lopulta 0-5. Lähdimme kesken pelin kolmannessa erässä, tuollaisessa pelissä ei paljon järkeä ollut. Kokemuksena oli ihan kiva, ja jos laji olisi joku järkevämpi kuin kendo, niin ymmärrän taas vähän paremmin miksi jotkut viitsivät vaivautua katsomaan vieraspelejäkin. Arvosana 4/5. AT vitsaili antavansa "nolla-kautta-viis".

Pelin tuoksintaa.

Meitä vähän huoletti miten pääsisimme takaisin keskustaan. Olimme sen verran rohkaistuneita erätaukojen aikana nautituista kaljoista, että päätimme kokeilla etsiä Marshrutkan. Marshrutka on eräänlainen härö taksi-bussi-yhdistelmä, joka on varsin suosittu entisissä neuvostomaissa. Näitä pakettiautoja näkee sangen usein menevän siellä ja täällä, mutta minne ne menevät ja miten niissä pitää käyttäytyä, oli jäänyt meille hämärän peittoon. Kävelimme samalla bussipysäkille, jonne taksi oli meidät jättänyt, ja heti-kohta näimme erään epämääräisen pakettiauton kaartavan pysäkille. Koputimme rohkeasti liukuoveen joka avautui. Kysyimme kuskilta "marshrutka" ja saimme vastauksen "da". Kysyimme "city centre" ja vastaus jälleen "da". "How much" kysymykseen ukko näytti sormella viittä. Annoimme kympin, vaikka kuski tarkoitti todennäköisesti yhteensä viittä rahaa mutta viittasimme kintaalla. Sisällä oli muitakin matkustajia, ja seuraavilta pysäkeiltä nousi väkeä lisää. Emme edellenkään ymmärtäneet, mitä reittejä pitkin marshrutkan ajelisivat, mutta väliäkö tuolla. Filippiineillä oli käytössä samanlaisia, silloin kyytiin juostiin vauhdissa ja kun haluttiin jäädä pois niin lyötiin nyrkillä kattoon. Rahat ojennettiin aina seuraavalle matkustajalle joka ojensi ne seuraavalle kunnes kuski palautti samaa reittiä pitkin mahdolliset vaihtorahat. Tämä toimi vähän samalla periaatteella. Kun lopulta aloimme näkemään tuttuja maamerkkejä, odotimme kunnes joku toinen jäi pois kyydistä ja hyppäsimme samalla itsekin pois.

Marshrutkien ulkonäkö vaihteli. Meidän oli täysin blanko, mutta tämä oli mainoksia täynnä.
Marshrutkassa on tunnelmaa.

Menimme illallistamaan TGI Friday'siin. Palvelu oli ystävällistä, englanninkieliset ruokalistat ja mukavat puitteet. Ruuan tulo kesti ikuisuuden, mutta muuten hyvä kokemus tämä. Tilasimme hampurilaiset. Olen käynyt kyseisen ketjun ravintolassa Dubaissa ja Tokiossa, mutta nyt meille tuotiin kertakäyttöhansikkaat johon en ollut aiemmin törmännyt. Zim approves! Illallisarvosanaksi 4/5.

Tulihan sitä ruokaa lopulta.
"This big black, sweaty hand has just wallop, right in my puddin."

Menimme metroasemalle, mutta siellä oli täysin hiljaista. Arvaamalla ymmärsimme, että metro oli lopettanut liikennöinnin jo klo 21, joten se tiesi meille taas kolmen kilometrin kävelymatkaa. Sade oli onneksi jo loppunut ja ilta oli tarjonnut muuten jo onnistumisia ettei meitä pieni kävely enää haitannut. Lisäksi se tarjosi meille taas mahdollisuuden käydä hauskuuttamassa itseämme ja magasin-kaupan myyjiä ratkiriemukkaine ostoshetkinemme. Ostoskierroksen lopuksi koitimme taas esittää pantominiesityksen myyjälle, muttemme edelleenkään saaneet häntä ymmärtämään mitä olimme vielä vaille, nimittäin kassia.

Sitten läpi hirveänhajuisen rappukäytävän ja pelottavan hissimatkan kämpille maailmaa parantamaan.

Monipuolinen kompleksi.
Belarusian state circus.
Remontissa oleva Voiton aukio illan pimeydessä.
Veljen lapsille tuli hankittua näitä. Jäi tosin arvostelut kysymättä.