313# Guatemala, 3 / Belize, 1

17.1.2014, Perjantai

Mostly cloudy, +21, Belice City, Belize

Päiväreitti.

Herätys klo 6.30. Mä en ymmärrä, miten lomalla jaksaakin herätä niin aikaisin? Jos olisi työaamu, niin ylösnousemisesta ei tulisi mitään. Otin suihkun, lämmintä vettä tuli onneksi. Kävin aamiaisella, räävin kamat kasaan. Raahattavien huonekalujen ääni oli kuulunut taas koko yön, muutkin samassa talossa olleet olivat sen kuulleet. Opaskin sitä ihmetteli, hän asui alapuolellamme.

Krokotiilijärvi auringonnousun aikaan.

Lähdimme ensin bussilla vielä Floresiin. Aamiaisella ilma oli ollut kylmä, mutta nyt yhdeksän jälkeen ilma tuntui melkein helteiseltä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ja lämmitti ilman nopeasti.

Käveltiin ensin kaupungilla; se oli kooltaan varsin pieni. Jyrkkiä mäkiä, kapeita ja huonokuntoisia katuja. Siellä täällä saattoi nähdä partioivan poliisin, joka oli kantapäistä hampaisiin asti aseistettu. Muita ihmisiä oli varsin vähän.



Flores, Guatemala.

Flores, Guatemala.

Teimme pienen veneretken Peten Itza-järvellä, jonka rannalla Flores oli. Täällä oli kaksi vuoden aikaa, sadekausi ja kuivakausi, ja vaikka nyt elettiinkin jälkimmäistä, viime aikojen sateet olivat nostaneet järven pintaa kuulemma parilla metrillä. Sen vuoksi osa rantabulevardin taloista oli joutunut tulvan valtaan, ja esimerkiksi venelaiturit olivat jääneet upoksiin. Näin ollen veneeseenkin astuttiin suoraan kadulta.

Tulvi.

Flores, Guatemala.

Veneretki kesti ehkä 45 minuuttia. Se ei tarjonnut juuri muuta kuin Floresin esittelyn järveltä päin. Minusta oli hassua, että täällä ylipäätänsä oli järvi - ja varsin suurin järvi olikin. Se oli Guatemalan kolmanneksi suurin järvi, joten ei edes ainoa lajissaan. Mä luulin, että järviä oli vain Suomessa ja Ruotsissa.

Täälläkin asuttiin.

Järvimaisemaa.

Kärmes koki hirttotuomion.

Veneretken jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Belizen rajaa. Opas selosti jotain, mutta nukahdin. Lounaalle pysähdyttiin johonkin pieneen kylään, joka taisi olla taas paikallisopas Hugon kavereiden omistuksessa. En löytänyt kylää kartalta - pyysin jopa Hugoa näyttämään paperikartalta missä olimme, mutta vastaus "somewhere here" sormen piirtäessä laajan ympyränmallisen alueen sai kysymyksen vaikuttamaan typerältä.



Kylänraitti, jolla ei ollut nimeä eikä karttatietoja.

Ravintelissa oli hidas palvelu, aikaa meni varmaan pari tuntia. Tarjoilijakin onnistui sössimään ja kaatoi kuuman kanakeiton erään matkalaisemme selkään. Pöydänalus kuhisi polvia lipovia koiria. Äitee pelkäsi saavansa niistä jonkin taudin. Hugo näytti meille musiikintaitonsa, ja odotellessamme ruokia soitti potpurin kitarallaan ja lauloi jotain biisejä. Macarenan ja La Bamban mä nyt tunsin ainakin.



Paikallisopas Hugo.

Ravintolan pöydän alla säilytettiin eläviä ruokia.

Viimein jatkoimme kohti rajaa, tie muuttui hiekkatieksi. Guatemalan valtio oli kuulemma antanut kusettaa itseään; oli maksanut etukäteen asfalttifirmalle rahaa, että päällystäisivät tien, mutta kas vain, firma katosi maan päältä välittömästi kun kottia oli maksettu, ja niinpä näinkin tärkeä tie oli jäänyt nykyiseen kuntoonsa.



45 minuutin päästä saavuimme kuitenkin rajalle. Rajanylitykset jännittivät kyllä, kun ei ikinä tiennyt mitä tuleman pitää. Tällä kertaa homma alkoi taas passien keräämisellä. Passin väliin piti sujauttaa 20 quetsalia "maastapoistumisrahaa". Sen jälkeen jaettiin jonkinlainen lappu taas täytettäväksi. Tällä kertaa emme vaihtaneet bussia, vaan jatkoimme samalla bussilla Belizen puolelle. Bussi desinfioitiin ulkoa päin.

Laukut otettiin kantoon, mitään elintarvikkeita ei saanut rajan yli viedä, esimerkiksi sipsejä. Laukkuja ei kuitenkaan tälläkään kertaa tarvinnut näyttää. Passit tarkistettiin ja leimattiin, ja aiemmin täyttämämme lappu kerättiin pois. Eräs matkalaisemme oli täyttänyt lapun suomeksi, ja se kelpasi sellaisenaan, joten ilmeisesti hirveästi ei lapun sisältöön panostettu. Mä vähän ihmettelin, että miksi tehdään jotain josta ei ole mitään hyötyä tai järkeä, mutta mitäs siitä. Kai joku niillä lappuloillaan leivinuuninsa lämmittää.

Mä hankin passin marraskuussa, ja siinä kannessa oli semmoisia lumihiutaleita kohokuvioituna. Musta virkailijamies väläytti hymyn, silitteli passin kantta ja kysyi "snowflakes?". Vastattuani myöntävästi ukon hymy leveni entisestään. Taisi olla ensimmäistä kertaa lumihiutaleiden kanssa tekemisissä.

Aika helpolla rajanylitys taas meni, joskin aikaahan noihin aina tuhlaantui. Kun viimein kaikki olivat rajan yli päässeet, ja laukut tuotu takaisin bussille, niin Guatemalan opas Hugo hyvästeli meidät ja uusi paikallisopan Adrian toivotti tervetulleeksi. Koska Belize oli ollut Brittien siirtomaa aikoinaan, niin täällä oli virallisena kielenä englanti. Hassua sinänsä, koska muuten Väliamerikassa operoitiin espanjaksi.

Guatemalan ja Belizen raja.

Rajalta oli vielä noin 100 kilometrin matka Belize Cityyn, jossa pitäisimme majaa seuraavat pari päivää. Ei kuulosta paljolta, mutta tiet jatkuivat huonokuntoisina. Täälläkin oli lisäksi vielä tiesulkuja, ja aseistettuja poliiseja kävi välillä ratsaamassa bussimme. Taukoineen tuohon matkaan saatiin 3,5 tuntia kulumaan!

Ilta pimeni ja saavuimme Belize Cityyn. Hotellimme oli hieman kaupungin ulkopuolella. Opas kielsi poistumasta hotellilta, etenkin yöaikaan. Keskustaan ei olisi mitään asiaa.

Ruokauppa.

Opas myös otti puheeksi "karibialaisen leppoisuuden" ja tiesin heti mitä se tulisi olemaan. Silti en pystynyt arvioimaan tätä leppoisuuden määrää. Minun silmissäni se näkyi laiskuutena, tehottomuutena ja jopa suoranaisena avuttomuutena. Bussi päräytti hotelliin, kuski purki tavaratilan matkalaukuista ja mustat laukkupojat seisoivat kädet kahtapuolta huuli pyöreänä miettien, mitä nyt pitäisi tehdä. Teimme check inin ja odottelimme aikamme jos laukkupojat saisivat hommansa jonkinlaiseen järjestykseen, mutta mitä vielä. Kyllästyttiin odottamaan, siepattiin omat laukkumme ja lähdimme viemään niitä kohti huoneita. Hissi oli tietysti rikki. Voin vain arvailla kuinka kauan.

Huoneessa oli taas väliovi naapurihuoneeseen, tällä kertaa mulla oli suomalaiset naapurit. Hotellihuone oli varsin ankea, joskin sänky tuntui pehmeältä ja lämpimältä. Vessassa ei ollut taaskaan ikkunalasia, ja kylppäri oli aika paskaisen oloinen. En ehtinyt sitä testaamaan, koska 20 minuutin päästä piti olla jo ravintolassa yhteisellä illallisella.

Meidät istutettiin kaikki samaan, pitkään pöytään. Istuimme melkein pöydän päässä, oppaiden vieressä. Katsoimme, kun laiskat mustat tarjoilijattaret laahustivat ottamassa juomatilauksia. Näytti siltä, että henkilökunta nukahtaisi kävellessään, hetkenä minä hyvänsä. Eikä pelkästään se veltto olemus, vaan myös harkintakyky näytti kiertävän heidät kaukaa. Muistatteko Uuno Turhapuro rautakauppiaana? Se ei ole mikään vitsi, vaan ihan elävä kuvaus tämän paikan mentaliteetista. Guatemalassa ja Meksikossa tarjoilijat toivat paitsi juomat niin yleensä myös kymmenkunta ruoka-annosta samalla tarjottimella. Mä olin vähän ihmetellytkin mielessäni, millaiset käsivoimat niin raskaan tarjottimen kantamiseen vaadittaisiinkaan. Täällä tarjoilija toi yhden kaljapullon vasemmassa kädessä, yhden kaljapullon oikeassa kädessä, huhuili kuka ottikaan olutta ja lähti sen jälkeen laahustamaan taas kohti keittiötä hakemaan seuraavat juomat.

Ruoka oli täyttä paskaa. Laittoivat jonkun riisiastian kiertämään, sen jälkeen jonkun maustekulhon ja lopuksi semmoisen kanavadin, jossa jokaiselle oli yksi pieni luinen kananpala. Kana oli täysin raakaa ja nyt kyllä olin lähes varma, että salmonella iskisi. Edes vähäistä kanaa ei kauheasti haluttanut syödä.

Porukka ei suoranaisesti avautunut oppaalle, mutta hän kuuli kyllä arvostelut ja näkihän hän touhun ja ruoan laadun itsekin, ja kävi valittamassa asiasta. Saatiin joku juoma-alennus tms, mutta aika pieni hinta salmonellasta. Ja juomien laskutus alennuksineen tuntui tietysti olevan liki ylivoimainen tehtävä. Mä en tiedä kuinka monta matikkaneroa siihen hommaan lopulta tarvittiinkaan.

Muutama jenkki melskasi hotellin baarissa joten siihenkään ei tehnyt mieli mennä. Jotenkin niin ärsyttävän kuuloista se jenkkiaksentti, ja varsinkin kun sitä täytyy huutaa. Miksei voi keskustella normaalisti? Aikasin nukkumaan, kun ei ollut muutakaan tekemistä.