564# Luettua ja katsottua, 12

1. Aku Louhimies - Valkoinen kaupunki (elokuva)

Irtiottoja oli aikoinaan aivan loistava tv-sarja (joskin mietin aina, oliko kuvaaja humalassa, sen verran oli huojuvaa kameratyöskentelyä). Olen koittanut hankkia Irtiottoja-sarjaa, mutta sitä ei tunnu saavan enää mistään. Sarjassa seurattiin muutamien eri henkilöiden elämää. Traagisin ja masentavin kohtalo oli taksikuski-Vellulla, jolla meni asiat kyllä vihkoon pahemman kerran. Tästä Vellun tapauksesta on tehty myös elokuvaversio, Valkoinen kaupunki. Elokuvan tekemiseen ei ole tarvinnut ihmeitä, sillä se on leikattu versio tv-sarjasta. Näyttelijät ja tarina toimivat ihan ok, mutta jotenkin sitä olisi toivonut päähenkilön saavan edes jonkin onnistumisen elämässään elokuvan aikana. Arvosana 3/5.

2. Aku Louhimies - Tuntematon sotilas (elokuva)

Itsenäisyyspäivän aattona tuli käytyä elokuvissa tämä katsomassa. Ennakko-odotukset olivat elokuvaa kohtaan kovat, olihan tästä kohkattu niin kovasti jo etukäteen. Turhan paljon oli ohjaaja ottanut vapauksia; tärkeitä kohtauksia puuttui ja ylimääräistä hömppää oli lisätty mukaan. Näyttelijäsuoritukset olivat varsin huonoja, erityisesti Aku Hirvinieen esittämä Hietanen oli masentavan huono. Tai sitten turkulaista on vain niin vaikea esittää. Mannerheimin syntymäpäivän dokailukohtaus oli sekin vähän lässähdys. Parhaiten roolistaan suoritui Juho Milonoff joka näytteli Honkajokea. Lisäksi elokuvan äänimaailma oli pylleristä kuten monissa suomalaisissa leffoissa muutenkin. Ensin ammutaan niin kovaa, että tärykalvot hakeavat ja sen jälkeen kuiskutellaan vuoropuhelut niin, että joutuu ruotsalaisista tekstityksistä päättelemään mitä sanottiin. Annetaan tästä 2/5. Mollbergin versio on edelleen paras.

3. Anu Vuorinen - Isosaari - pääkaupungin etuvartio (kirja)

Varsin massiivisen kokoinen kronikka Isosaaresta tuskin kiinnostaa muita kuin itse saarella aikaa viettäneitä. Vähän yllätti, että kirjoittajana oli ollut nainen, kun kerran sotilasjutuista oli kyse. Ilmeisesti monen vuoden työn tuloksena oli tämä varsin kattava teos syntynyt. Mielenkiintoinen oli kyllä ja siinä oli selostettu saaren historia, rakennukset ja tapahtumat kyllä hienosti. Miinuksena, että kirjoitusvirheitä oli aivan liikaa, jolloin alkaa väkisinkin miettimään onko teoksessa asiavirheitäkin. En tiedä oliko kirjassa tarkoituksella vai vahingossa samoja kuvia ympätty muutamaankin eri kertaan. Vuosilukuja kuvien ottohetkistä olisi voinut olla enemmänkin käytössä. Lisäksi olisin itse toivonut enempi tarinaa 90-luvulta, kun itse niihin aikoihin saarella pyörin, nyt pääosa jutuista liittyi sotiin tai sitten tykkien rakennusaikoihin. Tykeistä oli saatukin hienosti speksit kaivettua esiin. Arvosana 3/5.

4.  Michael Mann - Collateral (elokuva)

Elokuva oli suomennettu nimellä "Väärä aika, väärä paikka", joka kuvasikin juonen tapahtumia paremmin. Pääosassa oli Tom Cruise, joka esitti tällä kertaa pahista. Cruisesta olikin saatu varsin konnan näköinen, ja kuvattu tietysti taas kookkaampana kuin onkaan. Jotenkin ärsyttää hänen ajoittain puuroutuva puhetyylinsä, aivan kuin hän olisi juuri tullut hammaslääkäristä kieli puuduksissa. Jamie Foxx näytteli puolestaan taksikuskia jonka Tom sitten yhytti rikoskumppanikseen. Alkuasetelmat olivat ihan hyvät, mutta elokuvan edetessä juoni meni tyypilliseen jenkkitouhuun jossa ammuskeltiin kaikkea mikä liikkuu. Ei tarvitse toista kerta katsoa eikä antanut ajattelemisen aihetta. 2/5.

5. Väinö Linna - Sotaromaani (kirja)

Suomi100-vuoden kunniaksi ajattelin lukea pitkästä aikaa Tuntemattoman sotilaan kirjana, kun kerran elokuvakin oli tullut juuri katsottua. Sotaromaani on "alkuperäinen", leikkaamaton versio Tuntemattomasta, joten siitä sai ehkä vähän lisämausteita ja uutuuden viehätystä. Leikattuja kohtauksia ei kuitenkaan ollut paljoakaan, pääasiassa lottien arvostelemista ja kiroilua oli karsittu pois. Lisäksi muutamia murreilmauksia oli muutettu. Kirjanahan tämä toimii muuten vallan loistavasti, ja yli 500-sivuinen opus meni minultakin alta viikossa, vaikka hidas lukija olenkin. Arvosanaksi 5/5.

6. Edmund Bourne - Vapaaksi ahdistuksesta (kirja)

Olin jo aiemmin luvannut itselleni, etten enää lue elämäntapaoppaita tai muuta vastaavaa moskaa, mutta nähtävästi vielä kerran retkahdin. Tämä isokokoinen teos oli työkirja mutta esimerkit vaikuttivat vähän vanhentuneilta. Kai tästä joku olisi jotain saanut irtikin, mutta itsellä ei mielenkiinto riittänyt sen kummemmin alkaa tähän syventymään. Selattua sain läpi mutta mitään uutta en oivaltanut. Arvosana 2/5.

7. Mark Frost, David Lynch - Twin Peaks (TV-sarja kaudet 1,2,3)

Syksyn kunniaksi tuli kertauksen vuoksi katsottua Twin Peaksin alkuperäiset tuotantokaudet 1 ja 2. Ne olivat jopa parempia kuin ensimmäisellä katselukerralla, johtuen ehkä siitä kun olin valmiiksi varautunut niiden huonouteen. Tykkäsin lähes kaikista sarjan hahmoista kyllä ja edelleen pidin myös Twin Peaksin maisemista mutta juoni - jos sellaista edes on - on luvattoman huono.

Iloikseni Subtv esitti talven mittaan Twin Peaksista uuden, kolmannen tuotantokauden joka oli tehty nyt 25 vuotta alkuperäisen TP:n jälkeen. Käsikirjoitusta oli skriivattu viisi vuotta ja monta näyttelijää vanhoilta ajoilta oli saatu mukaan, joten odotin sarjan alkamista jopa innolla. Mutta pettymys olikin sitten sitä suurempi; näin surkeaa katsottavaa en osannut edes Frostilta ja Lynchiltä odottaa. Mitä skeidaa tämä on? Puoliväkisin ja osin kelaamalla sain nämä 18 jaksoa katsottua, mutta jopa oli ajanhukkaa. Käsikirjoittelijoilta on jo udeltu, koska neljäs tuotantokausi tulee, mutta jos mun mielipidettä kysellään niin kannattaa säästää vaivannäkö ehkä johonkin muuhun. Arvosana tuotantokausille 1-2 on 2/5, kolmannesta tuotantokaudesta en voi antaa ykköstä enempää.

8. Layers of fear (tietokonepeli)

Haeskelin Steamista aikani mahdollisimman jänskää kauhuscenepeliä, ja iloikseni valinnan varaa on nykyään kosolti. Juonen ja tarinan kannalta kiinnostavammalta tällä kertaa vaikutti Layers of fear, jossa pelaaja oli mielenterveysongelmista kärsivä alkoholisoitunut, jalkaansa linkkaava taiteilija. Tarinan edetessä piti selvittää mitä miehen perheelle olikaan tapahtunut ja samalla maalata omaa masterpieceään. Täytyy kyllä sanoa, että melkoisen karmiva ambienssi oli peliin saatu - muutaman kerran paskahalvaus oli taattu, eikä hermot riittäneet kovin pitkiin pelisessioihin, peli oli yksinkertaisesti kauhistuttava. Joten tunnelmasta 5/5, mutta kokonaisarvosanaa alensi oma kuolemattomuus ja liiallinen johdonmukaisuus. Itse vedin kuitenkin ns. bad endingin, mutta mielenkiinto eivätkä hermot enää riitä kokeilemaan pelata tätä toista kertaa läpi. 3/5.

563# Lihapasteija

Viikko meni hieman sairastellessa eikä muitakaan aikaansaannoksia ollut, joten päätin pyhäpäivän kunniaksi viritellä taas äksöniä kokkikorneriin. Apeksi olisi tarkoitus tänään valmistella köyhän miehen lihapasteijoita. Mitään tälläistä en ole aiemmin edes yrittänyt tehdä, ja koska ruuanlaittotaitoni ovat mitä ovat ("olen ruuan syöjä, en sen valmistaja"), niin koitan tapani mukaan päästä helpolla ja oikaisemalla. Eli rasvakeittimet saa jäädä edelleen hyllylle, tämä iisi ruoka duunataan uunissa, valmiista voitaikinasta.

Sen verran tuli heti alkumetreillä takapakkia, että täytteeksi suunniteltu puuroriisi unohtui sitten kuitenkin sinne kauppaan, enkä myöskään löytänyt pasteijamuottia lähimarketistani. Epäilen, mahtaako käsin väännetyistä pasteijoista tulla yhtään mitään, pysyvätkö ne koossa ja kuinka ruma lopputulos sitten ikinä onkaan mutta ei muuta kuin härkää sarvesta ja hommiin.

Tässäpä päivän raaka-ainekset:

500gr Pirkka voitaikinaa
400 gr naudan jauhelihaa
1 prk Mutti Polpa tomaattimurskaa
2 1 pkt mozzarella
200 gr kinkkusuikale
2 sipulia
valkosipulia
cheddar juustoraastetta
2 kananmunaa
mausteet (valkosipulijauhe, jauhelihamauste, paprikajauhe, aromisuola, pizzamauste)

Tälläset kamppeet varattu ruuanlaittoon tänään.

Mulla oli ollut voitaikina pakastimessa, otin sen sulamaan paria tuntia ennen ruuanlaittoa. Samoin olen lukenut, että jauhelihakin kannattaa ottaa jääkaapista n. puolta tuntia ennen paistoa huoneenlämpöön.

Aloitetaan sipulinpilkkomisella. Tällä kertaa hommaa vähän vaikeutti se, että sipulista piti saada mahdollisimman pientä silppua. Pilkkominen ei muutenkaan kuulu suosikkipuuhiini, haluaisin niin mielelläni pitää kaikki sormet ehjänä. Valkosipuli raaka-aineena pasteijassa kuulostaa äkkisiltään liioitetulta, mutta ei kerrota kenellekään. Maltoin sentään jättää chilit tällä kertaa pois, joten molemmista pääraaka-aineista ei voi sentään luopua. Pätkitään valkosipulit tavan sipulin sekaan samalla kertaa. Enkä mä laittanut kuin kolme kynttä sitä valkosipulia, mausteeksi vain.

Ruoka kuin ruoka, sipulia saa ja pitää olla tosi runsaasti.

Ei muuta kuin paistinpannu kuumaksi, voita liukkariksi ja sitten jauheliha pannulle porisemaan. Mä olen aina vähän miettinyt, missä vaiheessa sekaan pitäisi lisätä pilkotut sipulituotteet, entä mausteet? Tällä kertaa lisään sipulimössön suht aikaisessa vaiheessa, haluan sipuleista tällä kertaa pehmeitä, ja lisään mausteet niin ikään vielä jauhelihan ollessa raakaa. Maustamisesta taas... ehkä sillä ei ole väliä, mutta itse olen maustanut lihan vasta loppuvaiheessa. Mutsi on aika varovainen käyttämään mausteita, ja mulla on itselläni kestänyt kauan oppia maustamisen tärkeys ruuanlaitossa. Napsautin tässä vaiheessa myös uunin päälle keskitasolle, asteita 225.

Jauhelihat tulilla.

Mozzarella oli minulle uusi tuttavuus. Olen kyllä käyttänyt sitä juustoraasteena mutta nyt ostin kummallisia pusseja jossa aivan kuin hölskyi sisällä. Ja totta tosiaan, kimpale mozzarellaa lillui jossain ihme suolavedessä. Kaasin nesteet lavuaariin ja pilkoin juuston pienemmiksi kuutioiksi. Kieltämättä jo ällötti koskea koko juustoon ja aloin jo tässä vaiheessa epäilemään keitosteni makua. Lisäksi sanottakoon, että ostohetkellä minut valtasi jonkinlainen juustopsykoosi ja tuli ahnehdittua. Yksi pakkaus mozzarellaa olisi riittänyt aivan mainiosti tähän.

Mozzarellaa... hyi saamari.

Tomaattikastikkeen kaasin pienempään astiaan ja laitoin sekaan pizzamaustetta ja hetken mielijohteesta myös joltain matkalta tuomaa, tuntemattomaksi jäänyttä maustetta. Sekotin helahoidon huolellisesti. Pari kananmunaa rikoin toiseen lasiin ja sotkin nekin huolellisesti. Aloin fundeeraamaan että pitääköhän munia säilöä jääkaapissa, vaikka kaupassa ne ovatkin perushyllyllä? Laitoin jäljelle jääneet munat kuitenkin jääkaappiin; mulla on jääkaapissa sellainen munamuotti joten oletan sen toimivan jonkinlaisena vihjeenä.

Tomaattikastike ja sekoitetut mausteet.

Seuraavaksi aloin operoimaan itse taikinan kanssa. Vaihe, jota olin hieman jopa etukäteen pelännyt. Paketista paljastui aukeava, kolmen levyn plätty. Tätä varmaan tarttisi kaulita ohuemmaksi ens alkuun. Kaivoin kaulimen kaapista, elämäni toinen kerta kun sitäkin vehjettä tarvitaan. Irroitin veitsellä yhden levyn. Se olisi pitänyt varmaan kaulita jonkun pöydän päällä, mutta hygieniasyistä otin uuninpellin, levitin siihen paperin ja vähän vehnäjauhoja alle (en todellakaan tiedä olisiko tarvinnut, mutta ajattelin sen estävän kiinnittymästä liiaksi kaulimeen / leivinpaperiin). Sen jälkeen sainkin nauraa kuset housussa uusavuttomuuttani; hommasta ei tosiaan meinannut tulla yhtään mitään. Milloin meinasi karata uuninpelti ja milloin koko taikina, eikä se meinannut levitä kirveelläkään. Voimani ehtyivät joten päättelin taikinan olevan valmis täytettäväksi. Lusikalla levitin pohjalle tomaattimurskaa, sitten lisäsin jauhelihan, sitten kinkkusuikaleet (näitä ei olisi tarvinnut, pelkkä jauhelihaseos olisi toiminut paremmin), sitten mozzarellat ja lopuksi juustoraastetta. Koitin nostaa taikinan toista reunaa toisen päälle jotta pasteijasta tulisi tiivis, mutta kävi kuten tortilloja tehdessäni, eli ahnehdin täytettä liikaa jolloin taikinan saaminen yhtenäiseksi oli liki mahdotonta. Lopulta onnistuin jonkinlaisen yhtenäisen viritelmän siitä saamaan aikaiseksi, mutta nätti se ei ollut ja muistutti enemmänkin rullakebabia. Ja koko keittiö pölisi jauhoista ja ylipursunneista pasteijantäytteistä.

Täytettä tuli liikaa.

Saman täyttöoperaation suoritin kahdelle muullekin taikinalevylle. Viimeisen kohdalla alkoi vähän sujumaan kun ymmärsin miten taikina käyttäytyy ja mikä on oikea määrä täytteitä, jotta paketin sai vielä sievästi kiinni. Siirsin kaikki pötköt puhtaalle uuninpellille ja voitelin ne kananmunalla. Kai se estää sitten niitä palamasta, vai mikä onkaan syy, mutta olen nähnyt niin tekevän muidenkin? Sen jälkeen koko komeus uuniin, jossa annoin tuotteiden muhia noin parikymmentä minuuttia. Ehdin odotellessani siivoamaan järkyttävään kuntoon päässeen keittiön. Vedin myös jäljelle jääneet jauhelihat naamariin, joten vaikka ruoka tänään floppaisikin niin ei tarvinnut nälkään kuolla.

Minulla ei ollut tarkkaa tietoa, kauanko pasteijoiden olisi pitänyt antaa uunissa olla, mutta totesin päällikuoren saaneen sopivasti väriä pintaan. Melko hajuton sapuska, tai sitten nokka ei ollut vielä täysin kondiksessa pikku sairastelun jäljiltä. Ulkonäkö ei kuitenkaan luvannut kauhean hyvää. Leikkasin pötköt osiin, jotta sain ne mahtumaan paremmin säilytykseen ja yhden paloista siirsin lautaselleni, pitihän se nyt koemaistaa. Ensi alkuun vähän jopa kauhistutti sitä syödä, mutta ei maku nyt ihan karsea ollut. Juusto oli sulanut sopivasti ja piti mössön mukavasti koossa. Taikina nyt oli hieman makeahkoa makuuni, mutta ehkä ei pitäisi mitään voitaikinaa tälläiseen sapuskaan edes käyttää. Pikkasen olisin toivonut tämän onnistuvan paremmin, chiliä olisi sittenkin voinut olla makua antamassa. En usko, että tätä tarvitsee toista kertaa välttämättä tehdä, tai ainakin sen joutuu tekemään sitten tyystin eri tavalla ja mielellään eri raaka-aineilla. Arvosana 2/5.

Ei mikään viiden tähden ateria... maistuis varmaan sullekin.

562# Risteilemässä

13.1.2018, Saturday, +0, Overcast, Stockholm, Sweden

Ajattelin ensin, ettei tällaisesta Tukholman viikonloppuristeilystä mitään rapsaa saa aikaiseksi, mutta kokeillaan nyt sitten kuitenkin, kun blogi on viettänyt hiljaiseloa tässä muutenkin. Olimme varanneet Pp:n kanssa muutama viikko takaperin ristelyviikonlopun Tukholmaan Viking Linen Mariella-laivalla. Netin kauttahan tuo onnistuu kyllä helposti. Ajankohta nyt oli vähän comme ci comme ça, kun ei voinut tietää minkälaista myräkkää on luvassa, mutta meille osui varsin suotuisat kelit. Ei ollut lunta Tukholmassa sen enempää kuin Hesassakaan, joten eipähän tarvinnut varoa liukastumista eikä paljon edes palelemista. Tuuli oli mietoa ja jäätön meri tyyni, eikä laiva keinuttanut yhtään. Harmi sinänsä, koska olisihan se kiva joskus kokeilla millaista laivalla olisi meren riehuessa.

Matkaan.

Laiva lähti perjantaina Katajanokalta, mulla on siihen helppo päästä suoraan töistä. Tavaraahan mulla ei ollut paljoakaan mukana, en tiennyt mitä olisin tarvinnut mutta varoiksi pakkasin repun puolilleen kalsareita ja sukkia ja taisi siellä joku paita ja housutkin olla jos käy vahinko. Kolmisen minuuttia odotin Pp:tä terminaalissa, mutta en ehtinyt tässä ajassa vielä pitkästymään. Pienen jonottamisen jälkeen saimme check inistä matkaliput. Henkkarit kysyttiin mutta suomalaisilta riitti pelkkä ajokortti. Se kysyttiin myöhemmin portilla uudelleen. Muuten sisäänpääsy meni nopeasti. Hyttimme oli kuudennessa kerroksessa ja löysimme sen helposti. Olimme ottaneet ikkunahytin, vaikkei siitä nyt näin pimeään vuoden aikaan paljoa näkisikään mutta on se kiva kumminkin. Muuten oli perushytti kerrossänkyineen, mutta mun mielestä vessassa haiskahteli melko viemärille.

Olin viettänyt tipatonta tammikuuta onnistuneesti liki pari viikkoa, mutta nyt menimme ensitöiksemme pilaamaan tuon saavutuksen laivan baariin. Otimme Ice Cranberry-nimiset cocktailit (á 8€) ja hyviähän ne olivatkin. Laivakin oli päässyt irti laiturista ja suuntaamaan nokan kohti länsinaapuria. Viikonloppulähdöstä huolimatta väkeä ei tuntunut olevan paljoakaan, paitsi Ocean Grill-ruokaravintolan jonossa jonne olimme ajatelleet suuntaavamme seuraavaksi. Totesimme odotuksen liian pitkäksi ja menimme käymään Tax Free-myymälässä ja hytin vessassa ennen kuin palasimme uudelleen jonottamaan sapuskaa. Siinä piti kyllä hetken aikaa vartoilla mutta meille vapautui kuitenkin pöytä. Tilasimme skumpat alkuun ja ruuaksi Pp otti pihvin ja minä hampurilaisen. Pp:n annos vähän floppasi - ruokaa oli kovin niukalti ja lisukkeita piti oikein etsimällä etsiä. Minun hampurilaisateria oli kyllä ihan tuhti pakkaus vaikkei ranskalaisten kanssa oltu siinäkään liioiteltu. Juomaksi Mariestad-olutta lasipullosta joka on aivan loistavan makuista. Kokonaisarvosanaksi annetaan 3/5.

Syötyämme kävimme kaupassa ja ostimme mm. juustosnackseja ja vettä, koska illallinen jäi vähän pieneksi. Hytissä alkoi jo sen verran laiskottamaan että piti ponnistella puoliväkisin itsemme takaisin baariin. Pp otti minttukaakaon ja itse otin junttilonkeron mutta ihan hyviä oli molemmat. Katselimme sohvilta bulgaarialaisbändin esitystä ja haimme vielä toiset drinksut ennen kuin saimme illan pakettiin.

Pelkistettyä tavaraa.

Yö sujui kohtalaisesti kuuteen saakka mutta sitten en saanut enää nukuttua. Milloin oli liian kylmä ja milloin liian kuuma ja milloin taas joku metelöi käytävässä. Aamu alkoi kuitenkin pikkuhiljaa valkenemaan ja huomasimme olevamme jo Tukholman saaristossa. Keräilimme sitten itsemme ja menimme kahvilaan aamiaiselle. Pp otti puuron, minä kinkkusämpylän ja kahvin. Kävimme taas Tax Freessä; työkaveri oli pyytänyt tuomaan nuuskaa, ja tätä myytiin ilmeisesti vain laivan ollessa Ruotsin aluevesillä joten myyntiaika oli vähän ärsyttävästi rajoitettu.

Odottelimme laivan saapumista maihin - parkkeeraus kestää yllättävänkin kauan. Muuten laiva oli pysynyt melko hyvin aikataulussa. Olimme jo edellisenä iltana kiinnittäneet ravintolassa huomiota erääseen pultsarilta vaikuttavaan veijariin; Pp oli sitä mieltä että se oli peruspultsari mutta minä ajattelin sen olevan kuitenkin rekkakuski. Nyt ukko oli saanut kavereita pöytäänsä ja nämä jäivät juopottelemaan laivalle muiden poistuessa maihin.

Ei näkynyt sukellusvenhoja.

Ilma Tukholmassa oli pilvinen, lämpötila nollan kieppeillä, ei lunta. Kävelimme ensin vanhaankaupunkiin ja jatkoimme aina Drottninggatanin päähän saakka jossa nousimme ruohopäällysteiselle kukkulalle kuvaamaan hieman maisemia. Pp muisteli näillä seuduilla olevan myös jonkinlaisen leivoskaupan jonne hänen oli pitänyt päästä jo pidemmän aikaa, mutta sitä emme kuitenkaan tällä kertaa löytäneet.

Joulukuusi eli julsex vielä asemissa.

Gamla stan.

Sergelin tori.

Kukkula.

Palasimme sitten vähän takaisin päin poiketen pienessä suklaakaupassa nimeltä Pralinhuset, osoitteessa Drottninggatan 112. Minä nyt en niin välitä suklaasta, mutta Pp siellä teki pienet ostokset. Olihan siellä jos jonkinlaista valikoimaa mutta näytti olevan aika suolaiset hinnatkin.

Jatkoimme sitten eteenpäin ja menimme seuraavaksi Alfa Antikvariat-nimiseen divariin (Olof Palme's gata 20B) joka lukeutui niin ikään Pp:n suosikkeihin. Hän kun taitaa ruotsin kielen ja metsästää tiettyjä kirjasarjoja, niin tällä valtavankokoisella divarilla riitti hänelle tarjottavaa. Kirjahyllyt tuntuivat jatkuvan silmänkantamattomiin. En tosiaan tiedä miten täältä kukaan löytää mitään haluamaansa, ellei nyt sitten tyydy pelkästään heräteostoksiin. Muita asiakkaita ei paljoa ollut ja ihmettelinkin miten tälläinen liike voi menestyä näinkin keskustassa. Isot liiketilat joten luulisi vuokrankin olevan helkkarillinen.

Divari.

Kirjojen ostamisen jälkeen menimme Åhlénsin tavarataloon. Pp hankki sieltä äidilleen tämän pyytämän kylpytakin ja tuli siinä nyt samalla ihmeteltyä kaikkea muutakin tarjolla olevaa. Jalkoja jo vähän väsytti mutta kahvilaan oli sen verran tungosta eikä oikein vapaita istuinpaikkoja joten skippasimme sen. Kävimme alakerroksen Hemköpissä ostamassa leivoksia, sipsejä ja vähän juomista. Automaattikassa oli todella vaikeakäyttöinen emmekä meinanneet aluksi osata sitä käyttää. Lisäksi kuittia tarvittiin vielä portin avaamiseen lähtiessä. Pistäydyimme sitten vielä Systembolagissa ostamassa minulle pari pulloa kaljaa, herkulliset Eriksbergit ja Mariestadit.

Käppäilimme Gamla Staniin ja teimme vierailuja niihin pieniin turisteille suunnattuihin liikkeisiin. Pp teki lisää ostoksia. Kahville menimme Joe & The Juice paikkaan. Sisustus oli viihtyisä, jostain syystä ei juuri asiakkaita. Musiikkipuoli oli ihan hanurista mutta tilaamamme cappucinot ok, vaikkakin ne tarjoiltiin kertakäyttömukeista. Suurin miinus tuli kuitenkin vessoista jotka olivat pois käytöstä. Sellainen aiheutti tietysti välittömästi psykologisen kusihädän.

Cappucinot.

Kuja.

Lisää joulukuusta.

Virtaa jaloissa riitti joten kävelimme vielä hetken vanhassakaupungissa ennen kuin lähdimme takaisin laivalle. Kävelyä tuli päivän aikana 11 kilometriä joten olihan sitä siinä talsittavaa. Takaisin terminaalilla olimme klo 15 aikoihin. Täällä kysyttiin matkalippujen lisäksi henkkarit - ajokortti riitti täälläkin - ja lisäksi Helsingin puoleen verrattuna täällä läpivalaistiin laukut ja takitkin. Jonoa ei vielä ollut niin pääsimme siitä varsin nopeasti laivaan.

Pornomaista fasadia.

Patsastelua.

Kuja 2.

Pelle se on eri rohkea kaveri.

Laivalla kävimme info-tiskin luona katsomassa wifin salasanat (muuttuu päivittäin) ja viemässä vähän tavaraa kylmäsäilytystilaan. Sellainen löytyi laivan viidennestä kerroksesta; enpä ollut edes tiennyt tällaisesta mutta Pp oli käyttänyt sitä aiemminkin. Se toimi kahden euron kolikolla. Hytissä otimme suihkut ja odottelimme laivan lähtöä illan pimetessä.

Makoilua hytissä.

Klo 17.00 meillä oli varattu illallisbuffetti. Väkeä odottelikin jo ovien aukeamista ja kun ovet avattiin niin porukka ryysi sisään kuin ei olisi koskaan ruokaa nähnytkään, vaikka toki täällä oli jokaiselle pöytä jo varattu. Grupieeri kävi sitten hakemassa varauslapun myöhemmin pois.

Mikään halpa ei tuo buffetti ollut; olisikohan maksanut yli kolmekymppiä / naama? Ja kun ei tule koskaan syötyä varmaan edes kympin edestä. No, nyt otin sentään viiniä muutaman lasillisen ja pari kertaa hain sapuskaa. Lihapullat olivat kohtalaiset, perunat ok, kala helkkarin hyvä, porsas oli kuiva. Salaatit skippasin kun ajattelin niistä tulevan vatsataudin ja jälkkärit skippasin myös koska en ole mikään baakkelsien ystävä. Vastasi kuitenkin odotuksia joten annan arvosanaksi 3/5.

Buffet valmistumaisillaan.

Kävimme sitten tax free -myymälässä. Itselleni ostin litran pullon giniä ja vähän nannaa, sekä toiselle työkaverilleni viinapullon kun oli sellaista toivonut. Turun murteella puujalkavitsejä haasteleva konjakkiesittelijä sai minutkin maistamaan näitä polttavia juomia. Jätin konjamiinit tällä kertaa hyllylle.

Veimme ostokset hyttiin ja sen jälkeen palasimme yökerholle. Sama ohjelmanumero siellä oli kuin edellisenäkin iltana. Meitä nauratti kun istuimme samoilla paikoilla kuin viimeksikin ja meidän vieressä istui niin ikään sama kolmikko. Ja juomatkin olivat samat. Puoliltaöin menimme nukkumaan.

Meininkiä baarissa.

Nukuin poikkeuksellisesti yläsängyssä. Meillä oli ikkuna auringonnousun puolelle ja hämmästykseksemme sellaisen näimmekin. Aamu meni yytsäillessä ja odottaessa, että laiva saapuisi satamaan. Vessapaperia jouduttiin pyytämään infosta lisää, sekin vähän kiusallista. Joku äijä sitä tuli sitten tuomaan.

Auringon nousu.

Laiva saapui Hesaan aikataulussa, klo 10.10. Terminaaliputkea pitkin piti kävellä ikuisuus ennen kuin saavuimme ulos. Siinä on aina sellainen alakuloinen ja krapulainen tunnelma; kukaan ei oikein puhu mitään, ihmiset tuijottavat kengänkärkiään ja raahaavat perässään tuliaisviinojaan ja semmoinen vanhan viinan katku väreilee ilmassa. Poissa ovat lähtöhetken uho ja riehakkuus.

Eipä ollut jäätä vielä merellä.

Paluu Hesaan.

Ihan mukava retki oli tämä, ja hintansa arvoinen (hinta kahdelta + ikkunallinen hytti + buffetti toiseen suuntaan maksoi 115€, joskin meillä oli lahjakortti pohjilla. Arkiristeilyt ovat huomattavasti edullisempia). Tukholmassa on aina mukava käydä. Siljalla ei ole tullut käytyä varmaan 20 vuoteen, johtuen siitä kun se Tukholman päässä ajaa sinne syrjäkylille. Kyllä tästä 4/5 voi ehdottomasti antaa.

561# Kakkahvi

Tapaninpäivän kunniaksi päätin tällä kertaa ottaa makutestiin joulupukin tuomaa sivettikissen kakasta jalostettua kahvia. Olen naureskellut pitkään tätä kahvilaatua, jo pelkästään siksikin, että kenelle on mieleen edes tullut ensimmäistä kertaa kokeilla mitään näin mielipuolista. Herkku on peräisin Indonesiasta jossa puissa elelevä sivettikissa vetää kahvimarjat naamariin. Pavut eivät kuitenkaan sula suolistossa vaan tulevat aikanaan takaisin vapauteen ulosteen mukana lisäaromeilla höystettynä. Pavut pestään ja jauhetaan ja näistä valmistetaan sitten kultaista nestettä meille kahvista pitäville herkkusuille. Vaivalloisen valmistustavan ja kenties likaisen työn lisän vuoksi tuotteella on melko suolainen hinta (wikipedian mukaan kilohinta huudellut 300 eurossa) ja siksi minulta on jäänyt tämä aiemmin testaamatta. Mutta mainio lahjaideahan tämä on, harmittaa kun en ole tätä itse keksinyt.


Pussi itsessään oli aika pelkistetyn näköinen, eikä kahvia ollut pussissa kuin muutamaan kupilliseen. Sopii siis juhlatunnelmaan siinä missä shampanjakin. Pussin sai onneksi näppärästi suljinmekanismin vuoksi suljettua ettei tuote pääse laimentumaan. Otan haistiaisen pussista, mutta en havaitse mitään poikkeavaa. Vähän vaikea arvioida paljonko purua tarvitaan mutta laitan vettä keittimeen kahvikupillisen verran ja sitten kolme tasapäistä kahvimitallista itse puruja suodattimeen.

Pelkistetty pussukka.

Kahvipurujen ulkonäkö ei poikennut tavallisuudesta.

Kahvin valuttua suodattimen läpi ei kun maistamaan. Väriltään kahvi on aika tummanpuhuvaa. Edelleenkään ei haise mitenkään omituiselle. Normaalisti käytän maitoa kahvissa mutta nyt jätän sen pois, ettei makuun sekoitu mitään vierasaineita. Yllätyksekseni kahvi on erittäin pehmeän makuista, eikä pussissa mainostettu pitkä jälkimaku pidä onneksi paikkaansa. Muutaman pienen tipan jälkeen mukista uskaltaa ottaa yhä isompia kulauksia ja jäädä hetkeksi aikaa maistelemaankin. Pakkohan sitä on sitten todeta ja tunnustaa, että tämähän on helkkarin hyvää. Mennen tullen voittaa juhlamokat. Ei tästä voi antaa kuin 5/5. Suosittelen ehdottomasti.

Mustaa...

560# Luettua ja katsottua, 11

1. Ken Annakin, Darryl F. Zanuck, Andrew Marton, Bernhard Wicki, Gerd Oswald - Atlannin valli murtuu (The longest Day) (elokuva)

1960-luvun alkupuolelta mustavalkoelokuva Normandian maihinnoususta. Lähes kolmen tunnin leffa, ja alussa oli melkoisesti jahkailua. Näyttelijöitä oli mahdoton erottaa toisistaan, ohjaajia oli hämmästyttävä määrä. Yleensä sotaelokuvissa pyritään luomaan sellainen yhteenkuuluvuuden tunne, mutta tässä elokuvassa ei paljon kaverista välitetty. Liittoutuneiden ja natsien puolet oli kuvattu kuitenkin erikseen, ja ranskalaiset puhui ranskaa, saksalaiset saksaa ja englantilaiset englantia, joten siitä plussaa. Varmaan ollut ihan kelpo leffa aikoinaan, mutta nyt aika vähän syönyt. Annetaan 3/5.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

2. David Fincher - Gone girl (elokuva)

Pp oli nähnyt tämän elokuvan ennen minua ja kehunut vuolaasti, joten laitoin itsekin elokuvan katselulistalle. Mukavasti oli juonikäänteitä ja draamaa, naisnäyttelijä (Rosamund Pike) selviytyi urakastaan hyvin, mutta Ben Afleckin rooliin jäi parannettavaa, jotenkin alkoi tylsistyttämään koko äijän naamari. Vähän oli liikaa pituutta elokuvalla (2h 22 min). Odotin ehkä vähän parempaa, 3/5.

3. Urmas Eero Liiv - Must alpinist (elokuva)

Yle Areenasta bongattu vuonna 2015 valmistunut virolainen elokuva toi hieman mieleen Renny Harlinin Jäätävän poltteen, jonka itse olen äänestänyt kaikkien aikojen surkeimmaksi elokuvaksi. Tämä perustuu kuitenkin tositapahtumiin; vielä Neuvostoliiton aikoihin ryhmä virolaisia opiskelijoita lähtee Siperian vuorille vaeltelemaan ja etsimään nefriittiä. Aluksi kaikki meneekin ok, mutta tilanne eskaloituu ja homma lähtee ns. hanskasta. Viro oli ihan hauska elokuvakielenä ja Siperian maisemat hienoja, mutta muuten elokuvan hyvyydestä lienee syytä vaieta. 2/5.

4. Martin Zandvliet - Hiekan alla (elokuva)

Tämä tanskalainen toisen maailmansodan jälkimaininkeihin perustuva elokuva tuli taannoin Yle Femiltä ja Areenassakin tuo oli nähtävillä. Ikinä en ollut elokuvasta kuullutkaan, mutta näin Tallen tätä mainostavan joten mielenkiinto heräsi. Elokuvassa joukko nuoria saksalaisia sotavankeja saa sodan päätyttyä ns. paskanakin, ja joutuvat raivaamaan saksalaisten miehityksen aikana jemmatut miinat pois rannoilta. Poikia valvoo ajoittaiseen vihapuheeseen ja hellyyteen syyllistyvä tanskalainen upseeri. Varsin masentava pläjäys, vaikka eihän aiheesta tietysti saa posin kautta syntyvää tuotetta. Mukava nähdä kuitenkin tanskalaista ja saksalaista osaamista. 3½/5.

5. Tommy Hellsten - Virtahepo olohuoneessa (kirja)

Hetken mielijohteesta kirjastosta lainattu teos läheisriippuvuudesta. Kirjaa oli mainostettu sanoilla "Menestysteos ja elämäntaitokirjallisuuden klassikko", joten päätin antaa mahdollisuuden. Vaikka tästä nyt jotain uutta ehkä tarttuikin mukaan niin jotenkin nämä opukset ovat kummallisia, enkä osaa sisäistää asioita siitäkään huolimatta, että tämä oli varsin helppo- ja nopealukuinen kirja. Sen verran nämä elämäntaito-opukset ovat mielestäni scheissea, että olen päättänyt jättää tälläiset jatkossa hyllylle, ja keskittyä enempi kevyempiin teksteihin. 2/5.

6.Aki Kaurismäki - Ariel (elokuva)

Ai jumankeklis tämä osui ja upposi. Taattu kaurismäkeläinen tyyli, oma värimaailmansa ja tragikoominen juoni höystettynä Turo Pajalan miespääosalla yllätti kyllä minut täysin. Elokuva tehty jo vuonna 1988 ja ajattelin ensalkuun tämän olevan jonkinlainen "harjoituskappale" myöhempien aikojen menestyneimpien elokuvien saralla, mutta tosiaankin toimi. Ihmettelen ettei tätä ole hehkutettu enempää. Kaurismäen parhaimpana olen tähän asti pitänyt Mies vailla menneisyyttä -elokuvaa, mutta kyllä tästäkin on annettava 5/5.

7. Eija-Elina Bergholm - Huojuva talo (TV-sarja)

Olin nähnyt kauan sitten pätkiä kyseisestä tv-sarjasta ja jotenkin tämä on jäänyt mieleen kummittelemaan, että pitäisi joskus katsoa koko sarja kunnolla. Tämä viisiosainen tv-sarja perustuu Maria Jotunin kirjaan jossa kuvataan sivistyneistön perhehelvettiä 1920-luvulla. Kokeilin lukea kirjaa 7-8 vuotta sitten mutta en päässyt loppuun. Nytkin olin vähän skeptinen, ajattelin tämän olevan jotain feminististä scheissea jossa mies kuvataan siaksi. Aluksi näin ehkä olikin, ja ajattelin eikö tässä muuta sisältöä ole kuin mies joka pieksee muijaansa, mutta jotenkin tarinasta tuli paljon monimuotoisempi kun sitä katsoi ajatuksella. Näin hyviä näyttelijäsuorituksia ei ole kotimaisessa tuotannossa tullut vastaan; sekä Kari Heiskasen että Sara Paavolaisen suoritukset ovat mestaristasoa. Vaikea uskoa, että sarja tehty jo vuonna 1990. Pakko tästä on kai 5/5 luikauttaa.

8.Mika Waltari - Sinuhe egyptiläinen (kirja)

Miksi klasikkoteosten pitää olla aina niin jumalattoman raskaita? Tässäpä sitä riitti lukemista kuukausitolkulla. Sivuja oli melkein 800 ja fontti oli pientä ja haastavaa tekstiä. Waltarilla on tosiaan omituinen tapa jaaritella asioita, ja välillä teos oli varsin puuduttava. Ensimmäiset 300 sivua vielä meni, mutta sen jälkeen oli välillä vaikeampaa. Ennen en tiennyt Egyptistä enkä sen historiasta tuon taivaallista, mutta sen verran tämä oli innostava teos, että tuli perehdyttyä Wikipedian avulla entisaikojen paikkoihin, faaraoihin, jumaliin, hallitsijoihin ja sotiin. En varmasti lue tätä toista kertaa ja tuskinpa luen Waltaria enää muutenkaan vaikka ei tämä nyt ihan huono kirja loppupeleissä ollut. Pistetään arvosanaksi 3/5.

559# Vilna, 3

5.11.2017, Sunday, +7, Scattered clouds, Vilnius, Lithuania

Nukuin loppuyön huonosti ja aivan liian vähän, vaikka olosuhteet olisivatkin olleet kohdillaan. Hiljaista, sopivan viileää ja hyvä sänky (mulla tulee usein selkä kipeäksi jos nukun muualla kuin omassa sängyssä), mutta jotenkin ei vaan nukuttanut. Suihkun kautta sitten aamiaiselle. Väkeä oli enemmän kuin lauantaiaamuna. Vieressämme köhisi ruotsalaispariskunta niin että inhotti, myös vuotavat nokat oli kumpaisella. Muuten hyvä aamiainen.

Sunnuntaiaamu vaikutti kirkkaalta.

Sitten huoneeseen kokeilemaan, onnistuisiko uusiounet. Ei onnistuneet nekään. Surffailin netissä, ja laitoin vähiä kamoja kasaan. Kotiinlähtö olisi tosin vasta illalla. Emme olleet kuitenkaan varmoja mihin aikaan check out olisi, mutta yhdeltätoista lähdimme. Maksoimme minibaarin laskun (yksi vissypullo, maksoi 5,20€, huhhuh) ja jätimme kamat hotellille säilöön.

Sää oli kirkastunut ja aurinko paistoi ja oli ennemminkin keväinen fiilis, joskin blosasi vähän kylmästi. Kävelimme Gediminoa pitkin joitakin kortteleitä pois päin tuomiokirkolta, kunnes saavuimme KGB-museoon.Viralliselta nimeltään se oli Kansanmurhan uhrien museo (suljettu ma & ti). Sisään mentiin Aukų gatven puolelta, pääsymaksu oli 4€ / naama. Tyly muija oli grupieerina. Kaksi ylintä kerrosta käsitti historiansepustusta millaista Liettuassa oli ollut neuvostovallan alla ja millaista rikosta ja rangaistusta siihen aikakauteen mahtui. Vanhoja kuvia ja tavaroita oli myös. Pohjakerroksessa oli ankeat vankilatilat. Ihan ok kohde, mutta olin vähän pettynyt kun museolla ei ollut myymälää. Elättelin vähän toiveita jos olisi löytänyt uuden kommunismijulisteen.

KGB-talo.

Känny.

Isä Aurinkoinen.

Raput tyrmään.

Selli.

Mitähän täällä suihkutiloissakin on aikojen saatossa tapahtunut..

No joo, kai tän nyt ois voinu ees pestä?

Palasimme samaa katua pitkin GO9-ostoskeskukseen. Liikkeet olivat auki, joten menimme H&M:ään katsomaan jos siellä myytäisiin vöitä; muuten olisin pulassa lentoaseman turvatarkastuksessa. Vyö löytyi kolmannesta kerroksesta, maksoi 15€. Toivottavasti se on nyt kestävämpää laatua kuin se edellinen. Ostotapahtuma kesti sata vuotta, koska kassalla oli joku asioimassa jonkun sossulapun kanssa.

Nörde vuvve.

Muistomerkki.

Lisää patsastelua.

GO9.

Menimme tuomiokirkon vieressä olevaan kansallismuseoon. Liput 2€ / naama, mutta huomasimme liian myöhään, että eläkeläiset olisivat päässeet eurolla. Museossa ei ollut kuin pari perhettä / seuruetta meidän lisäksi. Näytillä oli sekalainen setti maalauksia ja jotain vanhaa kamaa, aika tylsä kokonaisuus. Ei tästä voi oikein antaa kuin 1/5 vaikka hintakaan ei päätä huimannut.

Kansallismuseo.

Outoa kamaa museossa.

Seuraavaksi menimme lounastamaan Fiorentino-nimiseen ravintolaan, jota eräs tuttumme oli meille etukäteen suositellut, osoitteessa Universiteto 4. Se oli italialainen ravintola ja luulin saavani sieltä pizzen, mutta eipä ollut. En voi ymmärtää miksei vilnalaisten ravintoloiden ikkunaan tms voi saada ruokalistaa näytille. Otimme sitten pasta bologneset. Palvelu oli hidas. Ruoka oli hyvän makuinen mutta kun sitä oli tietysti niin surkean vähän, että nälkä jäi. Mä en muutenkaan osaa oikein syödä italialaisissa ravintoloissa, se primi-secondi -juttu on niin hämäävä. Juomaksi sparkling water, tänään oltiin vesilinjalla.

Ravintolavierailun aikana sain nyrhittyä myös vanhan vyön hiiteen ja uuden tilalle. Kävelimme aterian päätteeksi vielä hieman vanhassakaupungissa. Näimme apteekin, faija kävi ostamassa Voltaren emulgeliä, kun se on ulkomailla mukamas halvempaa. Palasimme hotellille ja menimme baariin. Faija tilasi oluen, joka epäonnistui ja jäi juomatta. Minun tilaamani cokis oli aika pahanmakuinen sekin, olisi nyt voinut edes muutaman jääpalan laittaa mukaan. Netti onneksi ylettyi tännekin saakka, joten sai vähän surffattuakin.

Vanhassakaupungissa vaihteeksi.

Pien kirkko.

Apteekin hyllyltä.

Varttia vaille neljä haimme kamat säilöstä ja pyysimme respaa tilaamaan meille taksin. Sitä piti odottaa kuusi minuuttia. Taksissa ei taaskaan turhia juteltu. Matka maksoi 11€ ja risat, faija antoi 15€. Olimme kentällä kuitenkin sen verran ajoissa, että piti odottaa melkoinen tovi ennen kuin check in aukesi. Koska meillä oli light-lento niin ruumaan menevistä matkatavaroista piti maksaa lisää, 30€ / laukku / suunta.

Turvatarkastuksessa oli pientä jonoa, jouduimme mutsin kanssa pyyhkäisytestiin. Pyyhkäisyssä käytettiin jotain helkkarin paskaista vanulappua, oikein ällötti. Miksei sitäkin voisi vaihtaa silloin tällöin? Tästä selvittyämme menimme viinakauppaan, joskaan en kyseistä ainetta viitsinyt tällä kertaa ostaa. Jatkoimme baariin, jossa tilasin pelkän kahvin. Baarista näki Milanon koneen lähtöportille, ja todistimme portinvartijoiden työtä. Peräti kuusi matkustajaa tuli myöhässä; neljä ensimmäistä käännytettiin, mutta kaksi viimeistä miestä huusivat varmaan kymmenen minuuttia virkailijoille, kunnes heidät laskettiinkin sisään koneeseen. Omituista ja epäreilua.

Lentokenttä.

Puolan kone peruttiin, mutta onneksi meidän koneemme oli aikataulussa. Koneeseen oli taas bussikuljetus, melko pitkään sai istua kylmässä bussissa ennen kuin meidät ajettiin koneelle. Samanlainen pieni potkurikone kuin tullessakin. Mulla oli paikka rivillä 15B, porukat olivat rivillä 3. Kone oli täynnä, takanani oli plunssapotilas. Vieressäni istui hiukan minua vanhempi mies, joka loi välillä katseita suuntaani. Olisi varmaan halunnut jutella, mutta uskaltautui puhelemaan vasta koneen laskeutuessa Helsinki-Vantaalle. Nopeasti meni lento, ilmaisen kahvin tilasin itselleni. Matkalaukku tuli tällä kertaa nopeasti ja kotimatka sujui taksilla.

* * * * 

Vilna yllätti kyllä positiivisesti. Ajattelin sen olevan huonompi kuin Riika ja etenkin näin masentavaan vuodenaikaan, mutta tälläinen viikonlopun reissu piristi kyllä melkoisesti mieltä. Ei tapahtunut munauksia, kaupunki on pieni eikä tarvitse julkisen liikenteen kanssa venkoilla, asiat olivat selkeitä. Oli siistiä, ja mikä näissä maissa on poikkeuksellisen kadehdittavaa verrattuna esimerkiksi Suomeen - otan nyt vähän varovasti - näistä puuttuu sellainen tietynlainen jengi. Venäläisten pieni osuus (vain 6%) yllätti sekin. Myöhemmin tuli mieleen, että eikös Euroopan maantieteellinen keskipiste ole jossain Vilnan kieppeillä? Sen olisi voinut ehkä käydä bongaamassa, tai jos olisi ollut yksi kokonainen päivä lisää, niin Trakain linna erityisesti kesäaikaan olisi ollut must-see. Mutta hyvä tämä oli näinkin, annetaan arvosanaksi vahva 4/5