Sen verran tuli heti alkumetreillä takapakkia, että täytteeksi suunniteltu puuroriisi unohtui sitten kuitenkin sinne kauppaan, enkä myöskään löytänyt pasteijamuottia lähimarketistani. Epäilen, mahtaako käsin väännetyistä pasteijoista tulla yhtään mitään, pysyvätkö ne koossa ja kuinka ruma lopputulos sitten ikinä onkaan mutta ei muuta kuin härkää sarvesta ja hommiin.
Tässäpä päivän raaka-ainekset:
500gr Pirkka voitaikinaa
400 gr naudan jauhelihaa
1 prk Mutti Polpa tomaattimurskaa
200 gr kinkkusuikale
2 sipulia
valkosipulia
cheddar juustoraastetta
2 kananmunaa
mausteet (valkosipulijauhe, jauhelihamauste, paprikajauhe, aromisuola, pizzamauste)
 |
| Tälläset kamppeet varattu ruuanlaittoon tänään. |
Mulla oli ollut voitaikina pakastimessa, otin sen sulamaan paria tuntia ennen ruuanlaittoa. Samoin olen lukenut, että jauhelihakin kannattaa ottaa jääkaapista n. puolta tuntia ennen paistoa huoneenlämpöön.
Aloitetaan sipulinpilkkomisella. Tällä kertaa hommaa vähän vaikeutti se, että sipulista piti saada mahdollisimman pientä silppua. Pilkkominen ei muutenkaan kuulu suosikkipuuhiini, haluaisin niin mielelläni pitää kaikki sormet ehjänä. Valkosipuli raaka-aineena pasteijassa kuulostaa äkkisiltään liioitetulta, mutta ei kerrota kenellekään. Maltoin sentään jättää chilit tällä kertaa pois, joten molemmista pääraaka-aineista ei voi sentään luopua. Pätkitään valkosipulit tavan sipulin sekaan samalla kertaa. Enkä mä laittanut kuin kolme kynttä sitä valkosipulia, mausteeksi vain.
 |
| Ruoka kuin ruoka, sipulia saa ja pitää olla tosi runsaasti. |
Ei muuta kuin paistinpannu kuumaksi, voita liukkariksi ja sitten jauheliha pannulle porisemaan. Mä olen aina vähän miettinyt, missä vaiheessa sekaan pitäisi lisätä pilkotut sipulituotteet, entä mausteet? Tällä kertaa lisään sipulimössön suht aikaisessa vaiheessa, haluan sipuleista tällä kertaa pehmeitä, ja lisään mausteet niin ikään vielä jauhelihan ollessa raakaa. Maustamisesta taas... ehkä sillä ei ole väliä, mutta itse olen maustanut lihan vasta loppuvaiheessa. Mutsi on aika varovainen käyttämään mausteita, ja mulla on itselläni kestänyt kauan oppia maustamisen tärkeys ruuanlaitossa. Napsautin tässä vaiheessa myös uunin päälle keskitasolle, asteita 225.
 |
| Jauhelihat tulilla. |
Mozzarella oli minulle uusi tuttavuus. Olen kyllä käyttänyt sitä juustoraasteena mutta nyt ostin kummallisia pusseja jossa aivan kuin hölskyi sisällä. Ja totta tosiaan, kimpale mozzarellaa lillui jossain ihme suolavedessä. Kaasin nesteet lavuaariin ja pilkoin juuston pienemmiksi kuutioiksi. Kieltämättä jo ällötti koskea koko juustoon ja aloin jo tässä vaiheessa epäilemään keitosteni makua. Lisäksi sanottakoon, että ostohetkellä minut valtasi jonkinlainen juustopsykoosi ja tuli ahnehdittua. Yksi pakkaus mozzarellaa olisi riittänyt aivan mainiosti tähän.
 |
| Mozzarellaa... hyi saamari. |
Tomaattikastikkeen kaasin pienempään astiaan ja laitoin sekaan pizzamaustetta ja hetken mielijohteesta myös joltain matkalta tuomaa, tuntemattomaksi jäänyttä maustetta. Sekotin helahoidon huolellisesti. Pari kananmunaa rikoin toiseen lasiin ja sotkin nekin huolellisesti. Aloin fundeeraamaan että pitääköhän munia säilöä jääkaapissa, vaikka kaupassa ne ovatkin perushyllyllä? Laitoin jäljelle jääneet munat kuitenkin jääkaappiin; mulla on jääkaapissa sellainen munamuotti joten oletan sen toimivan jonkinlaisena vihjeenä.
 |
| Tomaattikastike ja sekoitetut mausteet. |
Seuraavaksi aloin operoimaan itse taikinan kanssa. Vaihe, jota olin hieman jopa etukäteen pelännyt. Paketista paljastui aukeava, kolmen levyn plätty. Tätä varmaan tarttisi kaulita ohuemmaksi ens alkuun. Kaivoin kaulimen kaapista, elämäni toinen kerta kun sitäkin vehjettä tarvitaan. Irroitin veitsellä yhden levyn. Se olisi pitänyt varmaan kaulita jonkun pöydän päällä, mutta hygieniasyistä otin uuninpellin, levitin siihen paperin ja vähän vehnäjauhoja alle (en todellakaan tiedä olisiko tarvinnut, mutta ajattelin sen estävän kiinnittymästä liiaksi kaulimeen / leivinpaperiin). Sen jälkeen sainkin nauraa kuset housussa uusavuttomuuttani; hommasta ei tosiaan meinannut tulla yhtään mitään. Milloin meinasi karata uuninpelti ja milloin koko taikina, eikä se meinannut levitä kirveelläkään. Voimani ehtyivät joten päättelin taikinan olevan valmis täytettäväksi. Lusikalla levitin pohjalle tomaattimurskaa, sitten lisäsin jauhelihan, sitten kinkkusuikaleet (näitä ei olisi tarvinnut, pelkkä jauhelihaseos olisi toiminut paremmin), sitten mozzarellat ja lopuksi juustoraastetta. Koitin nostaa taikinan toista reunaa toisen päälle jotta pasteijasta tulisi tiivis, mutta kävi kuten tortilloja tehdessäni, eli ahnehdin täytettä liikaa jolloin taikinan saaminen yhtenäiseksi oli liki mahdotonta. Lopulta onnistuin jonkinlaisen yhtenäisen viritelmän siitä saamaan aikaiseksi, mutta nätti se ei ollut ja muistutti enemmänkin rullakebabia. Ja koko keittiö pölisi jauhoista ja ylipursunneista pasteijantäytteistä.
 |
| Täytettä tuli liikaa. |
Saman täyttöoperaation suoritin kahdelle muullekin taikinalevylle. Viimeisen kohdalla alkoi vähän sujumaan kun ymmärsin miten taikina käyttäytyy ja mikä on oikea määrä täytteitä, jotta paketin sai vielä sievästi kiinni. Siirsin kaikki pötköt puhtaalle uuninpellille ja voitelin ne kananmunalla. Kai se estää sitten niitä palamasta, vai mikä onkaan syy, mutta olen nähnyt niin tekevän muidenkin? Sen jälkeen koko komeus uuniin, jossa annoin tuotteiden muhia noin parikymmentä minuuttia. Ehdin odotellessani siivoamaan järkyttävään kuntoon päässeen keittiön. Vedin myös jäljelle jääneet jauhelihat naamariin, joten vaikka ruoka tänään floppaisikin niin ei tarvinnut nälkään kuolla.
Minulla ei ollut tarkkaa tietoa, kauanko pasteijoiden olisi pitänyt antaa uunissa olla, mutta totesin päällikuoren saaneen sopivasti väriä pintaan. Melko hajuton sapuska, tai sitten nokka ei ollut vielä täysin kondiksessa pikku sairastelun jäljiltä. Ulkonäkö ei kuitenkaan luvannut kauhean hyvää. Leikkasin pötköt osiin, jotta sain ne mahtumaan paremmin säilytykseen ja yhden paloista siirsin lautaselleni, pitihän se nyt koemaistaa. Ensi alkuun vähän jopa kauhistutti sitä syödä, mutta ei maku nyt ihan karsea ollut. Juusto oli sulanut sopivasti ja piti mössön mukavasti koossa. Taikina nyt oli hieman makeahkoa makuuni, mutta ehkä ei pitäisi mitään voitaikinaa tälläiseen sapuskaan edes käyttää. Pikkasen olisin toivonut tämän onnistuvan paremmin, chiliä olisi sittenkin voinut olla makua antamassa. En usko, että tätä tarvitsee toista kertaa välttämättä tehdä, tai ainakin sen joutuu tekemään sitten tyystin eri tavalla ja mielellään eri raaka-aineilla. Arvosana 2/5.
 |
| Ei mikään viiden tähden ateria... maistuis varmaan sullekin. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti