582# Bitza

Otetaas näin vapun kunniaksi ruokapostaus, vähän niin kuin vinkiksi jos kaipaa muuta menuunsa kuin nakit ja salladokset. Tänään nimittäin kokkikornerissa valmistuu runsastäytteinen joskin verisuonet tukkiva bitsa. Kokeillaanpa erikoispohjaa kaurahiutaleineen, ja täytteitä tietysti tosi runsaasti, eli ei mitään italopitzeä ole luvassa. Raaka-aineksia tarvitaan siis kosolti:

Pohjaan:
3 dl vehnäjauhoja
3 dl kaurahiutaleita
1 tl suolaa
3 tl leivinjauhetta
3/4 dl oliiviöljyä
3 dl maitoa
½ dl tonnikalaöljy

Täytteet:
400 gr jauhelihaa
1 ps tacomauste
1 prk tonnikala öljyssä
1 sipuli
2 kynttä valkosipulia
1 ps kinkkusuikale
3 tomaattia
1 kpl mozzarella
1 ps juustoraaste
1 ps maissia
1 prk tomaattimurska
1 paprika

Ruokatarvikkeet.

Ruuanlaitto alkaa helposti: otetaan kippo nro yksi, johon lorautetaan 3/4 dl oliiviöljyä. Otan ensimmäistä kertaa elämässäni puolen desilitran mitan käyttööni, avaan tonnikalapurkin josta lorautan puolikkaan desin öljyä. Vähän tulee sattumaa sekaan, mutta ei haittaa. Sekaan lisään 3 dl maitoa, ja sekoitan huolellisesti. Sen jälkeen kaurahiutaleet sekaan - tässä kohdin mun piti kyllä varmistaa kokilta, onko kaurahiutale sitä samaa lesettä josta teen joskus kaurapuuron. Kyllä on, joten Elovenalla mennään. Hiutaleet lisättyäni sekoitan jälleen huolellisesti. Tässä vaiheessa näyttää aika pahalta, mutta antaa näyttää.

Märjät.

Sitten otan kippo nro kakkosen, johon mittaan vehnäjauhot ja leivinjauhon. Vai onko se leivinjauhe? Samapa tuo. Teelusikan mitalla kippaan perään suolat, hämmennän hiukan haarukalla näitä sekaisin, kunnes alkaa keittiössä leijailemaan pöly siihen malliin, että katson viisaaksi kipata kuivat märkien sekaan. Sitten taas sekoittelen kunnes tökötistä tulee raskas, yhtenäinen klimppi. Otan uunipellin johon levitän leivinpaperista arkin ja mättään taikinan keposta keskelle peltiä.

Kuivat.

Tähän asti olikin naurettavan helppoa, mutta nyt alkoi vaikeudet. Ajattelin ensin kaulita taikinan levyksi, mutta kuten Markku sanoisi Huutokauppakeisarissa - hyvin nopealla aikataululla huomasin, että hommahan meni vituiksi. Aloin sitten sormin painelemaan taikinaa, mutta sekin takertui sormiin, enkä saanut mitään tarttumaan leivinpaperiin, saatikka tasaiseksi levyksi. Lisäilin sitten leivinjauhoa kätösiin ja päättäväisesti jatkoin painallustekniikalla, kunnes huomasin sen lopulta tuottavan tulosta ja taikina alkoi levittäytymään nätisti pellille. Olisi sitä taikinaa voinut olla himpun verran lisää, mutta kyllä se nyt suurimman osan pellistä kattoi.

Vaikein vaihe oli taikinan levitys.

Kyllä tästä vielä pohja saadaan.

Sitten pilkkomishommiin: ensiksi avaan pakkauksesta mozzarellan. Paketissa on vettä tms lientä, joten kannattaa avata lavuaarin ylöpuolella. Neste helkkariin ja mozzarella pöydälle. Minua jotenkin ällöttää se mozzarellan koostis, on jotenkin semmosta inhottavan tuntuista, mutta sulanee sitten aikanaan pizzatäytteenä. Sitten viipaloin kolme tomaattia; sliivuista tulee vähän turhan paksuja, mutta eiköhän ne uunissa pehmene mukavasti. Sipuleista en tee tällä kertaa mitään pientä silppua vaan ihan oikein viipaleita. Mulla oli tähän varattuna kaksikin sipulia, mutta ajattelin sen sitten olevan liioittelua. Yksi sipuli riittää, kun oli sen verran kookaskin. Sen jälkeen pienin valkosipulin mahdollisimman pieniksi. Mä olen viime aikoina käyttänyt vain niitä "yhden kynnen valkosipuleita", ne on helppo kuoria ja pieniä. Sitten pienin paprikan.

Mozzarellat ja tomangit. Ja sipuli.

Paprikaa ja sipulia.

Napsautan uunin päälle keskilämmölle ja asteita 225. Sitten alan paistamaan jauhelihaa; liha on ollut huoneen lämmössä oli yli puoli tuntia. Mä en huomaa mitään eroa, paistoin jauhelihan huoneenlämpöisenä tai kylmänä. Mulla oli nyt pelkkää naudan jauhelihaa, yleensä ostan nauta-sikaa, mutta oli niin huonolla päiväyksellä tällä kertaa, että otin pelkän naudan jauhelihan. Koska en tiedä maustamisesta niin päätin maustaa jauhelihan tacomausteella - tämä lisätään vasta siinä vaiheessa kun jauheliha on jo ruskistunut. Sekaan vettä, alle desi.

Jauheliha oli kauniin punertavaa.

Seuraavaksi levitän tomaattimurskan pizzapohjan päälle (tässä oli mulla tapahtunut sellainen kämmi, että olin valkannut kaupasta valkosipuli-tomaattimurskaa, ja kun oli vielä ne oikeat valkosipulitkin mukana, niin oli ehkä vähän turhan hapokasta. Seuraavana päivänä bussissa edelläni istunut pikkutyttö ei näyttänyt kauheasti arvostavan hänen suuntaansa lasetettamiani röyhyjä, sen verran mulkoili pari kertaa pahasti). Käytän lusikkaa apuna levitykseen, jotta reunatkin saavat osansa. Sen jälkeen ripottelen hiukan juustoraasteesta pohjan päälle, jonka jälkeen lisään jauhelihan ja maissin. Sen jälkeen sipulit, tomaatit, paprikat, mozzarellat ja kinkkusuikaleet. Mielestäni järjestyksellä ei ole väliä. Sitten lopuksi juustoraaste pintaan. Uuni oli lähes lämmennyt joten ei muuta kuin koko komeus lämmittelemään. Vasta tässä vaiheessa huomaan, että unohdin tonnikalan; nappasen pitsan vielä pois uunista ja lappaan tonnikalat päälle ja ei kun uuniin uudelleen. Jotain täytteiden määrästä kertoi sekin, kun pelti painoi niin paljon ettei yhdellä kädellä jaksanut sitä nostaa. Uunitusaikaa oli vaikea arvioida, kun oli sen verran täytteitä. Kokeilin ensin 20 minuuttia, mutta jatkoin vielä 6-7 minuuttia lisää, kunnes juusto näytti sulaneen ja reunat muuttuneet rapsakan näköisiksi.

Maissi toi mukavasti raikkautta.

Kohta uuniin.

Ihailin hetken ajan valtavaa lättyäni, mutta otin sitten lautasen ja aterimet ja nakersin pienehkön kulmapalan. Hyvin pysyi paketti koossa ja makukin oli ihan ok. Myönnettäköön, että olen minä parempiakin pitsoja syönyt, mutta pohja oli ihan kohtalainen. Juustoisaa ja rasvaisaahan tämä kyllä oli vähän turhankin kanssa, enkä ole varma oliko tacomauste sittenkään hyvä idea. Niin ja valkosipulia oli liikaa. Mutta omatekemäksi nyt jonkinlainen esitys, annan tästä arvosanaksi 3/5.

On se valtava lätty.

Maistuis varmaan sullekin.

563# Lihapasteija

Viikko meni hieman sairastellessa eikä muitakaan aikaansaannoksia ollut, joten päätin pyhäpäivän kunniaksi viritellä taas äksöniä kokkikorneriin. Apeksi olisi tarkoitus tänään valmistella köyhän miehen lihapasteijoita. Mitään tälläistä en ole aiemmin edes yrittänyt tehdä, ja koska ruuanlaittotaitoni ovat mitä ovat ("olen ruuan syöjä, en sen valmistaja"), niin koitan tapani mukaan päästä helpolla ja oikaisemalla. Eli rasvakeittimet saa jäädä edelleen hyllylle, tämä iisi ruoka duunataan uunissa, valmiista voitaikinasta.

Sen verran tuli heti alkumetreillä takapakkia, että täytteeksi suunniteltu puuroriisi unohtui sitten kuitenkin sinne kauppaan, enkä myöskään löytänyt pasteijamuottia lähimarketistani. Epäilen, mahtaako käsin väännetyistä pasteijoista tulla yhtään mitään, pysyvätkö ne koossa ja kuinka ruma lopputulos sitten ikinä onkaan mutta ei muuta kuin härkää sarvesta ja hommiin.

Tässäpä päivän raaka-ainekset:

500gr Pirkka voitaikinaa
400 gr naudan jauhelihaa
1 prk Mutti Polpa tomaattimurskaa
2 1 pkt mozzarella
200 gr kinkkusuikale
2 sipulia
valkosipulia
cheddar juustoraastetta
2 kananmunaa
mausteet (valkosipulijauhe, jauhelihamauste, paprikajauhe, aromisuola, pizzamauste)

Tälläset kamppeet varattu ruuanlaittoon tänään.

Mulla oli ollut voitaikina pakastimessa, otin sen sulamaan paria tuntia ennen ruuanlaittoa. Samoin olen lukenut, että jauhelihakin kannattaa ottaa jääkaapista n. puolta tuntia ennen paistoa huoneenlämpöön.

Aloitetaan sipulinpilkkomisella. Tällä kertaa hommaa vähän vaikeutti se, että sipulista piti saada mahdollisimman pientä silppua. Pilkkominen ei muutenkaan kuulu suosikkipuuhiini, haluaisin niin mielelläni pitää kaikki sormet ehjänä. Valkosipuli raaka-aineena pasteijassa kuulostaa äkkisiltään liioitetulta, mutta ei kerrota kenellekään. Maltoin sentään jättää chilit tällä kertaa pois, joten molemmista pääraaka-aineista ei voi sentään luopua. Pätkitään valkosipulit tavan sipulin sekaan samalla kertaa. Enkä mä laittanut kuin kolme kynttä sitä valkosipulia, mausteeksi vain.

Ruoka kuin ruoka, sipulia saa ja pitää olla tosi runsaasti.

Ei muuta kuin paistinpannu kuumaksi, voita liukkariksi ja sitten jauheliha pannulle porisemaan. Mä olen aina vähän miettinyt, missä vaiheessa sekaan pitäisi lisätä pilkotut sipulituotteet, entä mausteet? Tällä kertaa lisään sipulimössön suht aikaisessa vaiheessa, haluan sipuleista tällä kertaa pehmeitä, ja lisään mausteet niin ikään vielä jauhelihan ollessa raakaa. Maustamisesta taas... ehkä sillä ei ole väliä, mutta itse olen maustanut lihan vasta loppuvaiheessa. Mutsi on aika varovainen käyttämään mausteita, ja mulla on itselläni kestänyt kauan oppia maustamisen tärkeys ruuanlaitossa. Napsautin tässä vaiheessa myös uunin päälle keskitasolle, asteita 225.

Jauhelihat tulilla.

Mozzarella oli minulle uusi tuttavuus. Olen kyllä käyttänyt sitä juustoraasteena mutta nyt ostin kummallisia pusseja jossa aivan kuin hölskyi sisällä. Ja totta tosiaan, kimpale mozzarellaa lillui jossain ihme suolavedessä. Kaasin nesteet lavuaariin ja pilkoin juuston pienemmiksi kuutioiksi. Kieltämättä jo ällötti koskea koko juustoon ja aloin jo tässä vaiheessa epäilemään keitosteni makua. Lisäksi sanottakoon, että ostohetkellä minut valtasi jonkinlainen juustopsykoosi ja tuli ahnehdittua. Yksi pakkaus mozzarellaa olisi riittänyt aivan mainiosti tähän.

Mozzarellaa... hyi saamari.

Tomaattikastikkeen kaasin pienempään astiaan ja laitoin sekaan pizzamaustetta ja hetken mielijohteesta myös joltain matkalta tuomaa, tuntemattomaksi jäänyttä maustetta. Sekotin helahoidon huolellisesti. Pari kananmunaa rikoin toiseen lasiin ja sotkin nekin huolellisesti. Aloin fundeeraamaan että pitääköhän munia säilöä jääkaapissa, vaikka kaupassa ne ovatkin perushyllyllä? Laitoin jäljelle jääneet munat kuitenkin jääkaappiin; mulla on jääkaapissa sellainen munamuotti joten oletan sen toimivan jonkinlaisena vihjeenä.

Tomaattikastike ja sekoitetut mausteet.

Seuraavaksi aloin operoimaan itse taikinan kanssa. Vaihe, jota olin hieman jopa etukäteen pelännyt. Paketista paljastui aukeava, kolmen levyn plätty. Tätä varmaan tarttisi kaulita ohuemmaksi ens alkuun. Kaivoin kaulimen kaapista, elämäni toinen kerta kun sitäkin vehjettä tarvitaan. Irroitin veitsellä yhden levyn. Se olisi pitänyt varmaan kaulita jonkun pöydän päällä, mutta hygieniasyistä otin uuninpellin, levitin siihen paperin ja vähän vehnäjauhoja alle (en todellakaan tiedä olisiko tarvinnut, mutta ajattelin sen estävän kiinnittymästä liiaksi kaulimeen / leivinpaperiin). Sen jälkeen sainkin nauraa kuset housussa uusavuttomuuttani; hommasta ei tosiaan meinannut tulla yhtään mitään. Milloin meinasi karata uuninpelti ja milloin koko taikina, eikä se meinannut levitä kirveelläkään. Voimani ehtyivät joten päättelin taikinan olevan valmis täytettäväksi. Lusikalla levitin pohjalle tomaattimurskaa, sitten lisäsin jauhelihan, sitten kinkkusuikaleet (näitä ei olisi tarvinnut, pelkkä jauhelihaseos olisi toiminut paremmin), sitten mozzarellat ja lopuksi juustoraastetta. Koitin nostaa taikinan toista reunaa toisen päälle jotta pasteijasta tulisi tiivis, mutta kävi kuten tortilloja tehdessäni, eli ahnehdin täytettä liikaa jolloin taikinan saaminen yhtenäiseksi oli liki mahdotonta. Lopulta onnistuin jonkinlaisen yhtenäisen viritelmän siitä saamaan aikaiseksi, mutta nätti se ei ollut ja muistutti enemmänkin rullakebabia. Ja koko keittiö pölisi jauhoista ja ylipursunneista pasteijantäytteistä.

Täytettä tuli liikaa.

Saman täyttöoperaation suoritin kahdelle muullekin taikinalevylle. Viimeisen kohdalla alkoi vähän sujumaan kun ymmärsin miten taikina käyttäytyy ja mikä on oikea määrä täytteitä, jotta paketin sai vielä sievästi kiinni. Siirsin kaikki pötköt puhtaalle uuninpellille ja voitelin ne kananmunalla. Kai se estää sitten niitä palamasta, vai mikä onkaan syy, mutta olen nähnyt niin tekevän muidenkin? Sen jälkeen koko komeus uuniin, jossa annoin tuotteiden muhia noin parikymmentä minuuttia. Ehdin odotellessani siivoamaan järkyttävään kuntoon päässeen keittiön. Vedin myös jäljelle jääneet jauhelihat naamariin, joten vaikka ruoka tänään floppaisikin niin ei tarvinnut nälkään kuolla.

Minulla ei ollut tarkkaa tietoa, kauanko pasteijoiden olisi pitänyt antaa uunissa olla, mutta totesin päällikuoren saaneen sopivasti väriä pintaan. Melko hajuton sapuska, tai sitten nokka ei ollut vielä täysin kondiksessa pikku sairastelun jäljiltä. Ulkonäkö ei kuitenkaan luvannut kauhean hyvää. Leikkasin pötköt osiin, jotta sain ne mahtumaan paremmin säilytykseen ja yhden paloista siirsin lautaselleni, pitihän se nyt koemaistaa. Ensi alkuun vähän jopa kauhistutti sitä syödä, mutta ei maku nyt ihan karsea ollut. Juusto oli sulanut sopivasti ja piti mössön mukavasti koossa. Taikina nyt oli hieman makeahkoa makuuni, mutta ehkä ei pitäisi mitään voitaikinaa tälläiseen sapuskaan edes käyttää. Pikkasen olisin toivonut tämän onnistuvan paremmin, chiliä olisi sittenkin voinut olla makua antamassa. En usko, että tätä tarvitsee toista kertaa välttämättä tehdä, tai ainakin sen joutuu tekemään sitten tyystin eri tavalla ja mielellään eri raaka-aineilla. Arvosana 2/5.

Ei mikään viiden tähden ateria... maistuis varmaan sullekin.

561# Kakkahvi

Tapaninpäivän kunniaksi päätin tällä kertaa ottaa makutestiin joulupukin tuomaa sivettikissen kakasta jalostettua kahvia. Olen naureskellut pitkään tätä kahvilaatua, jo pelkästään siksikin, että kenelle on mieleen edes tullut ensimmäistä kertaa kokeilla mitään näin mielipuolista. Herkku on peräisin Indonesiasta jossa puissa elelevä sivettikissa vetää kahvimarjat naamariin. Pavut eivät kuitenkaan sula suolistossa vaan tulevat aikanaan takaisin vapauteen ulosteen mukana lisäaromeilla höystettynä. Pavut pestään ja jauhetaan ja näistä valmistetaan sitten kultaista nestettä meille kahvista pitäville herkkusuille. Vaivalloisen valmistustavan ja kenties likaisen työn lisän vuoksi tuotteella on melko suolainen hinta (wikipedian mukaan kilohinta huudellut 300 eurossa) ja siksi minulta on jäänyt tämä aiemmin testaamatta. Mutta mainio lahjaideahan tämä on, harmittaa kun en ole tätä itse keksinyt.


Pussi itsessään oli aika pelkistetyn näköinen, eikä kahvia ollut pussissa kuin muutamaan kupilliseen. Sopii siis juhlatunnelmaan siinä missä shampanjakin. Pussin sai onneksi näppärästi suljinmekanismin vuoksi suljettua ettei tuote pääse laimentumaan. Otan haistiaisen pussista, mutta en havaitse mitään poikkeavaa. Vähän vaikea arvioida paljonko purua tarvitaan mutta laitan vettä keittimeen kahvikupillisen verran ja sitten kolme tasapäistä kahvimitallista itse puruja suodattimeen.

Pelkistetty pussukka.

Kahvipurujen ulkonäkö ei poikennut tavallisuudesta.

Kahvin valuttua suodattimen läpi ei kun maistamaan. Väriltään kahvi on aika tummanpuhuvaa. Edelleenkään ei haise mitenkään omituiselle. Normaalisti käytän maitoa kahvissa mutta nyt jätän sen pois, ettei makuun sekoitu mitään vierasaineita. Yllätyksekseni kahvi on erittäin pehmeän makuista, eikä pussissa mainostettu pitkä jälkimaku pidä onneksi paikkaansa. Muutaman pienen tipan jälkeen mukista uskaltaa ottaa yhä isompia kulauksia ja jäädä hetkeksi aikaa maistelemaankin. Pakkohan sitä on sitten todeta ja tunnustaa, että tämähän on helkkarin hyvää. Mennen tullen voittaa juhlamokat. Ei tästä voi antaa kuin 5/5. Suosittelen ehdottomasti.

Mustaa...

556# Nikkarinvuoka

Kevyttä plunssaa pukkasi, eikä jaksanut oikein keskittyä mihinkään niin päätinpä kokeilla valmistaa arki-illan herkkua - varsinaista muotisapuskaa - eli Nikkarinvuokaa. Ruoka vaikutti ainakin etukäteen helpolta kuin heinänteko, joten tässä ei ole muuta kuin hävittävää. Ei siis muuta kuin testaamaan, millaista sikojen ruokaa tänään saadaan aikaiseksi.

Seuraavanlaiset raaka-ainekset tarvitaan:

5-6 perunaa
makkaraa, esim. HK:n Sininen
pari sipulia
2 munaa
valkosipulia
kolme-neljä tomaattia
kermaa (ei ruokakerma, se on ukotusta)
chili
juustoraaste
mausteet: mustapippuri, paprikajauhe, valkosipulijauhe, suola
vettä
voita

Raaka-ainekset.

Ensimmäinen vastoinkäyminen tuli perunoiden suhteen, ei nimittäin tullut mieleen, että ne pitäisi olla mallia keitetyt. Kuorin sitten perunoista viisi - nämä perunat olivat sen verran kookkaita, että tiesin jo etukäteen ettei mitään tsäänssejä saada mahtumaan kaikkia vuokaan, ja yksi perunoista vihersi jo muutenkin. Kuoret siis veke, ja sen jälkeen viipaloin niistä suht tasaisia viipaleita ja laitoin kattilaan. Vettä perään ja suolaa. Kiehutin niitä siinä hiljaksiin parikymmentä minuuttia, joka oli kyllä liikaa, kun perunat kerran olivat pienitty ja toisekseen, kyllä uunitus ne lopulta pehmittäisi.

Perunateatteri.

Seuraavaksi pilkoin sipulit. Mulla oli kolme sipulia, mutta nämä olivat pieniä. Tein ehkä virheen kun viipaloin sipulit eri kokoisiksi, kun en muuten osannut päättää minkä kokoinen sipulihake olisi hyvä. Ehkä ne olisi voinut vähän pienemmäksi pistää, mutta toisaalta ei pidä aliarvioida laiskuuden mahtia.

Sitten kuorin valkosipulin. Olen tykästynyt näihin yksikyntisiin valkosipuleihin, kuoriminen on helppoa ja ne saa pienittyäkin suht mukavasti. Oli ruoka mikä tahansa niin aina siinä pitää olla valkosipulia ja siitä ei edes keskustella. Samaan syteen pilkoin vähän nahistuneelta vaikuttavan chilin; yhdestä ei tulisi varmaan edes juuri makua, mutta ei kai se siellä pahaakaan tee.

Valkosipulia ja chiliä olla pitää.

Sen jälkeen tomaattien viipalointi, se on vihoviimeistä hommaa. Onneksi sahalaitainen veitseni oli terävä, muuten pilppominen olisi ylitsepääsemättömän vaikeaa. Tomaatti on materiaaliltaan niin veemäinen kaveri, että tuppaa sitten pakenemaan veitsen alta litistyen ja lätistyen, mutta sahalaitaista veitseäni tuntui tällä kertaa tottelevan melko mallikkaasti. Tuli yllättävän tasaiset siivut, olin vähän jopa ylpeä tuloksistani.

Tomaatit.

Sitten vielä makkara. Monet valittavat HK:n blöön olevan persiistä, mutta mä diggailen kyllä jauhomakkaroista enemmän kuin niistä lihahommista. Sitä paitsi uunimakkaran on aina oltava HK:n Sinistä, se vaan on näin. Ja bonukseksi voidaan laskea myös kuorimisen helppous, kuori lähtee kuin vettä vaan. Pilkkominen onnistuu myös vaivatta, ja kaikki sormet ovat edelleen tallella.

Makkarat.

Alan ihmettelemään minne vuokani on joutunut. Etsin kaikki paikat kunnes tulee mieleen tsekata astianpesukoneesta. Sinnehän se on jäänyt edellisviikon makaronilaatikon jäljiltä. Voi helkkari, joudun sen sitten tiskaamaan nopeasti käsin. Netin ohjeessa sanottiin, että vuoka pitää voidella, joten pehmitän hetken voinokaretta mikrossa (15 sekuntia) ja sudin pullasudilla vuoan. Sen jälkeen alan kasaamaan makkaroita, tomaatteja ja perunoita limittäin vuokaan. Aluksi jaksan laittaa komponentit hienosti riviin kuin sotilaat, mutta kärsivällisyys loppuu ja mätän ne sitten kaikki puolihuolimattomasti joten kuten niin, että mahtuvat vuokaan. Päälle ripottelen paprikamaustetta ja mustapippuria. Tässä vaiheessa tulee mieleen, että pitäisiköhän sitä uunikin lämmittää. Ei tästä ruuanlaitosta tunnu nyt tulevan yhtään mitään. Kiertoilmauuni päälle ja asteita 200.

Kasausta.

Sen jälkeen rikon pari munaa lasiin, rikon niiden koostiksen ja kaadan sekaan kuohukerman. Sekoittelen huolellisesti. Lisään litkuun hieman suolaa ja valkosipulijauhetta ja sekoittelen vielä hetken ennen kuin kaadan komeuden tasaisesti vuokaan. Sitten vielä ripottelen juustoraasteen päälle. Aika kukkurallinen vuoka taas oli tuloillaan, toivottavasti sitä ei joudu uuninpesuun kuten niin monta kertaa aiemminkin.

Uuniin menossa.

Kun uuni on lämmennyt niin tyrkkään komeuden löylyn puolelle. Netin ohjeessa luki paistoajaksi 35-40 minuuttia, mutta itse ainakin kävin muutaman kerran kurkkaamassa, ettei mitään katastrofia pääse syntymään. 35 minuutin kohilla otin ruuan pois uunista, sillä päällimäiset tomaatit alkoivat olla jo ruskettuneet. Olisi voinut ihan hyvin antaa olla uunissa vielä tovin ja esimerkiksi foliota päällä, mutta mulla oli jo sen verran kova hiuonta, etten malttanut enää uunittaa. Vähän oli lääryä, mutta eiköhän se siitä viilennettyä muuttaisi vielä hieman muotoaan. Kylkiäsiksi otin perunasalaattia ja kurkkusalaattia ja juomaksi vissyä. Maku nyt oli jonkunlainen, ei näistä raaka-aineista ruuasta pahaa saa, mutta ei ollut mitään parasta ikinä-sapuskaakaan. Mausteet olivat ok ja komponentit kypsyneet ok, joten en ole ihan varma mikä tässä tökki. Annetaan arvosanaksi 3/5.

Valmista tuli, ainakin melkein.

Ja ei kun syömään.

550# Kippis, kuohuvaa!

Myönnettäköön, että hiemanhan nuo skumpat ovat naismaisia juomia, mutta olen niihin melko lailla tykästynyt. Pp on minut näiden saloihin saattanut. Siinä on kumminkin jonkinlaista tyyliä kontra laimean kaljan ryystäminen muovituopista. Luulin aiemmin, ettei skumppia juoda muuta kuin lakkiais- tai hääjuhlissa, mutta mukava huomata ettei sen nauttimiseen sentään niin suurta syytä tarvita.

1. Laurent Perrier Champagne 12%

Syyksi shampanjan juontiin oli pelkästään kesäinen lauantai. Nautimme putelin Pp:n kanssa kaksistaan parvekkeella. Kyytipojaksi olimme valinneet kummankin lempisipsejä ja briejuustoa. Hyvin jäähdytetty ja mahdollisimman kuiva shampanja on kaiken a ja o. Mennen tulleen voittaa kuohuviinit, kyllä tästä voi 4/5 antaa.

Laurent Perrier Champagne.

2. Pfaff 12%

Juhannus oli kohtalaisen ankea, mutta olin hankkinut itselleni pullon kuoharia piristykseksi. Olin kahden vaiheilla, otanko tämän vai italialaisen kuoharin, mutta päädyin Pfaffiin koska Pp ei arvosta italokuohareita jostain syystä. Hyvin jäähdytetty pullo, ja eka lasi olikin ihan hyvä, mutta alkoi tökkimään loppua kohden. Jotenkin sellainen mehumainen se maku. 3/5.

Juhannusjuoma.

3. Bernard-Massard Kuulea Suomi 100 vuotta extra dry 12%

Jo on juomaa nimellä paiskattu, tässähän ihan hengästyy sitä miettiessä. Ehkä tämä on sitten pelkkä "Kuulea" kavereiden kesken. Bernard-Massard on kyllä ihan hyvä kuoharitehtailija joten oli vähän outoa huomata Alkon puolella sen valmistaneen juhlajuomaa Suomi satasen kunniaksi. Ei muuta kuin testiin. Etiketti oli suomimainen ja korkki oli hieno kun päätypalaan oli saatu Suomen lipun värit, mutta itse juoma oli kyllä floppi. Maku vielä paheni kulaus kulaukselta ja oli loppujen lopuksi helpotus kun tämän sai imuroitua naamariin. Ei tarvitse toista kertaa ostaa. 2/5.

Kuulea. Ei voi suositella.

Korkki.

4. Joseph Perrier Cuvée Royale Brut 12%

Lentokoneessa nautittu pikkolopullo kuohuvaa. Vääränlainen lasi, aivan liian lämmintä eikä makukaan ole kaksinen. Monta kertaa tullut tätä juotua, kun ei Finnairilla muuta ole. Suht halpa, mutta jotenkin sen maistaa. 3/5.

Joseph Perrier.

5. Mistinguett Vintage Rose 12%

Mehumaista kamaa taas, ja tuli ostettua tämä pelkästään hienon pinkin pullon vuoksi, toki mä pidän rosé-kuohareista muutenkin, vaikka kalskahtaakin hivenen homolta. Mutta tätä ei tarvitse toista kertaa ostaa, ei tosiaan ollut mikään suosikkini. Tosin, mulla ei ollut sipsejä tällä kertaa kyytipojiksi, sellaisia täytyy aina olla. Ehkä se johtui siitä sitten. 3/5.

Rosé-skumppaa.

6. Launois Pere & Fils 12%

Pp:n kanssa juotiin tämä syksyisenä viikonloppuna mökillä, vaikka masennus kalvasi molempien mieltä. Mutta kuten Mika Waltari niin taitavasti kirjoittaa: "Ei ole mitään surua, mitä viini ei lievittäisi. Ei ole mitään menetystä, mihin viini ei toisi lohdutusta. Juo siis viiniä, niin surusi hukkuu viiniin kuin hiiri öljyastiaan, äläkä välitä, vaikka viini ensin maistuisi karvaalta suussasi, sillä sen maku paranee kuta enemmän juot, ja pian surusi on kuin etäinen pilvi taivaalla." Minä tykkäsin tästä ensi puraisusta lähtien, Pp:n mielestä aluksi oli jopa liian kuivahkoa, vaikka brutteja yleensä juommekin. Eskilstunan Systembolagista hankittu, joten siitä vielä pieni lisäplussa. Tällä kertaa oli myös sipsit mukana, joten annan tästä 4½/5.

Shampanjaa mökillä.

7. Dom Pérignon 2006 12,5%

Iän puolesta pamahti pyöreitä vuosia matkamittariin, ja Pp päätti hullutella tarjoamalla Domppaa. Eipä ole tullut ennen maistettua tätä jumalten nektariinia. Alkosta pullo irtoaa reilulla 163€:lla, joten kyllähän tuossa hintaa on. Hyvin jäähdytetty juoma tyhjään vatsaan nautittuna, kyllä toimii! Täysin erilainen kuin mikään muu shampanja mitä olen juonut. Elegantti pullo ja pakkaus vielä koristaa tunnelman. 5/5.

Dom Perignon.

535# Kalorikas lihalaatikko

Näin elokuun kieppeillä jotkut tuntuvat ihan tosissaan viettävän rapukekkereitä, mutta mie kun en noista rapuloista ja krapuloista nyt niin perusta, niin tehdäänpä tänään kokkikornerissa tällästä äijämättöä. Harkitsin annokselle jopa nimeä Vegaanin painajainen mutta ehkä sellainen olisi vähän jo liioittelua. Tätä ruokaa en ole ennen tehnytkään, ja kun minun kokkaustaidoista on kyse niin voi tuloksena olla taas sikojen ruokaa. Myönnettäköön, että vähän käytin Roizuvlogzin ohjeita apuna. Mutta pidemmittä puheitta, nostetaanpas kisse pöydälle jne.

Ainekset tänään:
400 gr jauhe lihhoo
1ps tacomaustetta
500 gr pussi valmisperuna-sipulisekoitusta (joo tälläsen vois tehdä itsekin, mutta laiskuus yms)
Amerikan pekonia
2 isoa sipulia
2 pkt kermaa
2 chiliä
1 ps mozzarellajuustoraastetta
1 pkt salaattijuustokuutioita
mausteita, esim: valkosipulijauhe, pippurisekoitus, jauhelihamauste
voita ja öljyä paistamiseen
vettä

Tämänlaisia kamppeita on tällä kertaa tarttunut kaupasta mukaan.

Aloitan paistamalla jauhelihan. Minulla on naudan jauhelihaa, mutta eipä kai sillä väliä. Kun jauheliha on ruskistunut, lisään vajaan desilitran vettä ja sekoitan taco-jauheen. Minusta se haisee hielle, mutta maku on ok. Viisi minuuttia seos porisee pannulla hiljaksiin, aloitan samalla pilkkomaan sipuleita. Tällä kertaa osui kohdalle hieman tylsä veitsi, mutta ei voi mitään. Ambulanssin numero kannattaa silti pitää puhelimen pikavalinnoissa mukana.

Homma käyntiin jauhelihan paistolla ja tacoseoksen teolla.

Pilkon myös chilit. En tiedä kauanko ne ovat olleet jääkaapissa, vaikuttavat nahistuneilta, mutta ei kai chili voi vanhaksikaan mennä? Pekonin pilkkominen pieneksi onkin sitten vaikein homma tänään. Ei mennyt sen leikkeleminen niin kuin Strömsössä, sillä pekoni ei silppuuntunut pieneksi vaan meni lähinnä mössöksi. Mutta syytän siitä sitä veistä. Muutenkin pekoniin koskeminen käsillä on jotenkin iljettävää.

Pekonisiipaleet.

No tää meni kyllä pjersseelleen.

Vähän floppaa myös paistinpannuvalintani. Jostain syystä päädyn pienempään pannuun, ja koska en ole pilpponut sipuleitakaan kovin pieneksi (valehtelin itselleni ettei suurikokoisemmat sipulipalat haittaa), paistinpannu on kukkuroillaan. Chilit ja pekonit sekaan ja katsotaanpa millainen käry kämppään saadaankaan. Suljen varoiksi ovet ja laitan liesituulettimen täysille.

Pannulle paistumaan.

Naksautan myös uunin päälle, ja lämmöt 200 asteeseen keskitasolla. Pekoni-sipuli-chili-sekoituksen paistaminen tuntuu kestävän ikuisuuden, ja päätän jossain vaiheessa, että nyt saa riittää. Otan uunivuoan ja mietin pitäisiköhän sitä voidella jotenkin, mutta päätän jättää sen jostain syystä ohjelmanumerosta pois. Levitän reilut puoli pussia peruna-sipuli-sekoitusta vuoan pohjalle, päälle jauhelihan, lisään purkillisen salaattijuustokuutioita ja sekoitan huolellisesti. Sitten kaadan pekoni-sipuli-chili-seoksen ja sekoitan jälleen. Lorautan hetken mielijohteesta mukaan muutaman pisaran Tabascoa. Sen jälkeen tyhjennän loput peruna-sipuli-sekoituksesta vuokaan, kaikki mahtuvat mukaan juuri nätisti. Lisään mozzarellajuustoraasteen, sekoitan jälleen ja sitten vielä maustan randomilla valitsemillani mausteilla. Tacomauste jauhelihassa varmaan huolehtii pääsääntöisesti mausteisuudesta, joten aika maltilla lisäsin lisämausteita sekaan. Ehkäpä valkosipulijauhetta laitan vähän reippaammin, melkeinpä kaduttaa kun en pilkkonut ehtoja valkosipuleita sekaan. Kyllä sellaista pitäisi aina olla ruuassa mukana, etenkin jos äiäsafkaa valmistaa. Sen jälkeen lorautan vielä kaksi purkkia kermaa. Ei aavistustakaan onko se liikaa vai liian vähän.

Kerroksittain vuokaan.

Uuni on kypsä joten nakkaan koko komeuden lämmittelemään. Muistan laittaa myös uunipellin alle siltä varalta, että ruoka kiehuu yli. En muista montako kertaa olen joutunut uunin pesemään kun olen ahneuksissani valmistanut liian suuren annoksen ruokaa sillä seurauksella, että uunin puolella ruoka kuohui yli. Ei ole mikään kiva homma. Aikaa uunitukselle on mahdotonta sanoa, mutta epäilisin sen olevan tunnin luokkaa? Laitan munakellon soimaan puolen tunnin päästä, katsotaanpa miltä ruoka näyttää silloin. Ainakin ruokaa voi siinä vaiheessa hieman sekoitella. Jos pinta näyttää kärtsäävän liikaa, niin vuoan päälle voi laittaa folion, kuten itse tein noin 48 minuutin jälkeen.

Puolen tunnin jälkeen.

Tunnin kuluttua nostin ruuan uunista pois; olisi voinut olla vielä vähän aikaa. Kannattaa antaa ruuan vetäytyä ja jäähtyä kunnolla. Itsellä hiukoi jo siihen malliin, että en malttanut enää olla korkkaamatta vuokaa. Vähän jopa jännitti ensipuraisu, mutta rohkeasti rokan syö. Rasvainen ja mausteinen se ruoka oli mutta ei nyt kovin paha. Otin jopa lisää. Pekonia en erottanut ruuasta enää ollenkaan, en tiedä mihin se hävisi. Kaupan perunasalaatti sopi annokseen myös, ja Hartwallin Vichyä kyytipojaksi. Annan 3½/5 vaikka itse sanonkin. Ja riittoisahan tämä ruoka on, tästä riittää kaloreita vaikka pienelle afrikkalaiselle kylälle.

Avot! Valmista tuli.

Ja ei kun syömään kera perunasalaatin ja vissyn.

Maistuisi varmaan sullekin.

529# Surströmming

Tervetuloa tänne Ruotsin Eskilstunaan, jossa tuotestissä tällä kertaa naapurimaan herkku surströmming eli härmäläisittäin hapansilakka. Kyseisen sapuskan metsästys onnistui vasta kolmannesta marketista, StoraCoopista. Ehkäpä ajankohta oli huono, sillä surströmmingin uusi kausi alkaa perinteisesti elokuun kolmantena torstaina, joten nyt myynnissä oli vain parhaimmat jämät. Sen verran olin kuullut hurjia huhuja tästä kamasta, että en nyt ihan hotellihuoneessa alkanut purkkia avaamaan. Eskilstunan jokivarren puisto tarjoaa onneksi hyvät edellytykset pienelle piknikille.

Piknik-eväät.

Surströmmingin valmistus vie noin vuoden - vähän niin kuin viiniä tai viskiä varastoidaan ja maku sen kuin paranee. Silakat kalastetaan keväisin, niitä kuivatetaan vuorokausi auringossa, sen jälkeen pari kolme kuukautta tynnyreissä ja puolesta vuodesta vuoteen säilykerasiassa, jonka jälkeen nuo laitetaan myyntiin. Fisut on säilötty suolaliemeen, joka estää varsinaisen mätänemisen ja kalojen hajoamisen. Säilykerasiassa sisus jatkaa omaa elämäänsä, ja käymisen tuloksena kaasu ja paine aiheuttavat purkille hieman pullistuneen muodon. En tiedä onko sitten räjähtämisvaaraa purkissa olemassa, mutta ehkä tämän vuoksi purkkeja ei saa viedä enää esimerkiksi lentokoneisiin. Koska purkissa on paine, niin avaamisen kanssa pitää olla varovainen; kantta puhkautuessa paine tasoittuu, ja sisällä oleva liemi - ja haju - purskahtavat spraynä ympäristöön. Jos liemi osuu rakenteisiin tai vaatteisiin, niin haju ei hevin poistu.

Meidän piti mennä ostamaan vielä purkinavaaja Hemköpistä, joten siinä oli vielä pieni rasti ennen nautinnollista herkutteluhetkeä. Lisäksi mukaan oli tullut muovikassi, pullollinen vettä ja haarukan sijaisena toimiva puutikku. Pp on allerginen kalalle, joten hän pääsi joutui skippaamaan tämän makuelämyksen. Minähän olen vähän nirso, joka ei pysty syömään edes sieniä, maksaa tahi lämpimiä ananaksia, joten hermostutti jo purkin avaaminen siihen malliin, että kädet tärisivät purkkia avatessa kuin mandoliinikrapulassa. Minun onnekseni purkkia oli säilötty ohjeistuksen mukaisesti jääkaapissa - alle +8 asteessa, eikä purkin muoto ollut paisunut, joten elättelin toiveita ettei aski räjähtäisi silmille avatessa. Ja kyllä, avaajan rei'ittäessä purkin, kuului vain vaimea sihaus. Avaaja oli itsessään kyllä niin mallia ruotsalainen, ettei sillä meinannut saada kantta auki. Lisäksi avatessa käsille roiskuva liemi ei inspiroinut liiemmälti sekään. Haju ei kuitenkaan ollut niin kauhea kuin olisi voinut kuvitella. Tai oli se kauhea, mutta ei niin voimakas. Toki sitä oppi olemaan tuulen yläpuolella hyvin nopeasti. Purkista paljastuva beigen värinen liemi pisti kyllä kakomaan.

Varominen säilykepurkkia avatessa on kaiken a ja b.

Nyt on! Väkevät mätöt!

Youtubesta näkee videoita, missä urhoolliset testaajat vetävät silakkaa naamariin kokonaisena, mutta minä tyydyin vain pieneen palaan. Sekin oli suuri kynnys ylitettäväksi. Pala maistui hyvin voimakkaasti, aluksi siltä kun olisi syönyt pelkkää suolaa, mutta maistui sen jälkeen paskalle ja pitkään. Minua oksetti päiväkausia, ja vielä senkin jälkeen jos vain erehdyinkin ajattelemaan kyseistä sapuskaa. En tiedä kuinka nälkä ihmisellä pitäisi olla, että tuollainen purkillinen kalaa menisi naamariin. Hintaa herkulla oli SEK47, euroissa siis alle vitosen, mutta purkkikin oli pienin mahdollinen. Valmistajia oli useita ja hinta pyöri 50 - 100 kruunun tietämillä. Tappioksi piti laskea vielä purkinavaajan hintakin, koska myös se piti nakata aterioinnin jälkeen roskiin. Loput kalat päästimme takaisin "kotiin" ja viskasimme ne jokeen - ne eivät kelvanneet edes lokeille. Vesipullosta meni puoli pulloa ykkösellä, loput meni käsien pesuun. Hotellille palattuamme menimme heti respan vessaan pesemään kädet kyynärpäätä myöden, ja jatkoimme hinkkausta koko illan. Siltikin dunkkis tuntui nokassa muutaman päivän, mutta ehkäpä se oli vain psykologista harhaa? Joka tapauksessa, tämä tuote jäi mieleen loppuelämäksi ja meni kärkeen heittämällä, mitä tulee karseimpiin ruokiin mitä on tullut syötyä. Hissipoika lähti liikkelle jopa tätä postausta tehtäessä. Friikeille ja itsensä haastajille siis must-have apetta, ehdottomasti!

Maistuis varmaan sullekin!