574# Thaimaa, 8

10.3.2018, Saturday, +31, Partly cloudy, Sai Yok, Thailand

Nukuin todella hyvin, ensimmäisen kerran koko reissulla, vaikka meitä oli varoitettu liikenteen metelistä. Jotkut siitä aamiaisella valittelivatkin, etteivät olleet nukkuneet koko yönä. Ehkä mä olen sen verran erkaantunut luonnosta, että enemmän mulle tuottaa tuskaa ne viidakkohotellit kuin nämä urbaanipaikat.

Koska en ollut jaksanut pakata edellisenä iltana, piti laittaa herätyskello soimaan vähän aikaisemmin. Pakkausoperaatio osoittautui yllättävän haasteelliseksi. Aikaisemmin saatoin tehdä viikonkin reissun ulkomaille pelkällä repulla, mutta nyt en saanut mahdutettua sinne edes muutaman päivän vaihtovaatteita, uikkaria ja semmoista. Mitä ihmettä Kwai-joella nyt voisi edes tarvita, hyttysmyrkyn lisäksi? Otin sitten vielä aamusuihkun sillä seurauksella, että myöhästyin porukoiden kanssa sovitusta aamiaistapaamisesta 10 minuuttia. Aamiainen ei ollut hääppöinen, melkeinpä pahin tähän astisista. En saanut syötyä kuin pari minicroissantia ja viipaleen vesimelonia.

Kahdeksalta lähdimme ensiksi muutaman kilometrin päähän Wat Chai Watthanaramin raunioalueelle. Se olikin taas hieno kuvauskohde, eikä turistejakaan ollut tähän aikaa aamusta vielä kovinkaan paljoa. Raunioita oli paljon, osaa ehostettiin joten ihan kaikkialle ei tällä kertaa päässyt kulkemaan. Alueella oli myös paljon thainaisia, jotka olivat pukeutuneet omituisiin vanhanajan vaatteisiin, ja kuvauttivat itseään ammattikuvaajilla näissä maisemissa. Paikallisopas tiesi kertoa, että asia liittyi johonkin thaimaalaiseen saippuasarjaan, jota monet katsoivat. Ilmeisesti roolihenkilöt sitten pukeutuivat vastaaviin kledjuihin.

Wat Chai Watthanaramin raunioalue.

Naisia poseeraamassa.

Sitten lähdimme ajelemaan kohti Kanchanaburia, jossa sijaitsee kuuluisa Kwai-joen silta. Sinne oli vain 150 kilometrin ajomatka, joten ei mikään paha repäisy edellisiin päiviin verrattuna. Ajaminen kesti muutamia tunteja. Matkalla myytiin teiden varsilla rottia syötäväksi. Pysähdyimme kerran bensikselle vessataukoa pitämään. Ostin Laysin sipsejä, makuna tällä kertaa miengkam krobros, mitä ikinä se sitten mahtoi ollakaan. Positiivinen yllätys, olivat ihan hyviä, pääosin maistuivat sitruunalta joka ei ole lainkaan hullumpi makuvalinta sipsille. Annan tästä 4/5. Jos Suomestakin näitä löytyisi niin ostaisin varpilla.

Tälläsiä sipsejä 4/5.

Matkanjohtaja kertoi ajomatkan aikana Kwai-joen sillasta ja rautatiestä, jota japanilaisten vangitsemat sotavangit ja muut aasialaiset työläiset pakotettiin rakentamaan Toisen maailmansodan aikoihin. Vaikka japanilaiset eivät olleet miehittäneet Thaimaata, he saivat luvan käyttää maata rautatien rakentamiseen Burmaan. Tavoitteena oli viedä sotakalustoa länteen ja valloittaa Intia sen aikaiselta siirtomaaisänniltä Englannilta. Meriteitse sotakaluston kuljetus ei onnistunut, sillä japanilaiset pelkäsivät liittoutuneiden laivastoja ja sukellusveneitä. Siksi yli 400 kilometrin rautatie oli saatava valmiiksi mahdollisimman nopeasti, ja reilussa vuodessa se saatiinkin tehtyä, vaikka olosuhteet olivat karmeat. Maasto oli vuoristoista viidakkoa, olosuhteet olivat kuumat, alueella esiintyi paljon malariaa ja muita tauteja, ravintoa ei ollut, vankeja hakattiin ja työpäivät olivat 18 tuntisia. Sotavankeja oli 60000, joista rataa rakentaessa menehtyi 16000, ja aasialaisista työläisistä menehtyi jopa 90 000. Päästyämme Kanchanaburiin meidät vietiinkin ensin hautausmaalle, jossa liittoutuneiden sotavankien viimein leposija oli. Suurin osa haudoista oli saatu nimettyä, mutta osa oli haudattu tunnistamattomana. Nuoria miehiähän he pääosin olivat. Masentavia näkyjähän nämä tällaiset aina ovat.

Liittoutuneiden sotavankien hautausmaa Kanchanaburissa.

Hautakivi.

Jatkoimme bussilla Kwai-joen sillalle, josta kuuluisa elokuvakin oli tehty. Joen nimi oli itse asiassa "Kwee", mutta englantilaiset olivat tehneet kirjoitusasuksi "Kwai", joka tietysti sellaisenaan tarkoitti thaiksi miehistä elintä (kuinka helkkarin paljon heillä oli kielessään synonyymeja erilaisille alapään asioille?). Matkanjohtaja ei antanut meidän kuvata siltaa heti, vaan vei meidät sillan alla olevaan kelluvaan ravintolaan lounaalle. Siellä oli buffetti; vaikka valikoimaa oli tosi runsaasti, niin ei laadultaan ollut mikään erikoinen. Juomaksi valitsin minäkin ruokakaljan.

Bussi tuunattuna.

Toinen bussi tuunattuna.

Syönnin jälkeen meillä oli tunti aikaa kuvaamiseen ja sillalla käppäilyyn. Porukat olivat olleet täällä jo joskus aiemminkin, olikohan parikymmentä vuotta sitten, ja paikka oli pysynyt aika lailla samanlaisena. Turisteja oli tietysti nytkin psykedeelinen määrä, joten ei täällä saanut otettua kuvia juuri muusta kuin selfietä ottavista turisteista. Kävelimme kuitenkin sillan yli rautatietä pitkin. Vielä nykyäänkin tästä pyyhälsi jokin juna sillan yli silloin tällöin, nyt semmoista ei näkynyt. Olisi ollut kiva nähdä miten väki silloin käyttäytyy sillalla, olihan siellä toki väistöpaikkoja. Sillan alkupäässä oli myöskin muodostautunut markkinapaikka, jossa myytiin kaikenlaista krääsää. Mua ihmetyttää näissä tori-/markkina-alueissa, miksi jokainen koju myy samaa kamaa; miksei kukaan uskalla olla erilainen ja laittaisi jotain omaperäisempää myyntiin? Ostin itsekin sitten t-paidan, jota en olisi edes halunnut vaan täysin toisen. Siitä ei kuitenkaan löytynyt farang-kokoa, mutta sellainen rauhallinen vanha eukko sitä myi eikä yrittänyt ukottaa, niin en hennonnut olla ostamatta. Ja jos t-paita maksaa 2 euroa tinkimättömänäkin, niin ostaahan sellaisen vaikka pölyrätiksi.

Kwai-joen silta.

Kwai-joen sillan pääty. Ei tietenkään kaiteita.

Paikallinen nuoriso dokasi tällaisilla vedettävillä lautoilla, ja volat kaakossa.

Kävimme kaupassa ostamassa hieman juotavaa tulevia päiviä varten, ennen kuin jatkoimme matkaa bussilla n. 40 kilometrin päähän Kwai-joen yläjuoksulle kohti hotelliamme, jossa olisimme pari seuraavaa yötä. Hotelli oli nimeltään The FloatHouse River Kwai Resort ja se sijaitsi Sai Yok -kansallispuiston tuntumassa. Bussilla ajettavaa tietä sinne ei mennyt, vaan bussi jätti meidät laiturialueelle, jossa meidät laitettiin kahteen eri pitkähäntäveneeseen. Matkustimme ylävirtaan n. vartin, hiukan siinä priiskui vettä päälle. Hotelli kellui ponttoonien varassa joen päällä. Meidät saatiin nopeasti checkattua sisään ja oli sellaista lapsenomaista iloa havaittavissa kun pääsi tutustumaan omaan hotellihuoneeseen. Jokaisella huoneella oli oma laituri, jossa keinu, pari lepolassea. Huoneet olivat hulppeat; huonekorkeus varmaan kymmenen metrin hujakoilla; kylppärikin oli kolmihuoneinen. Suihku oli ulkona. Lattianraosta näki ja kuuli miten vesi virtasi alapuolella. Sänky oli varsin majesteettinen näky hyttysverhoineen. Telkkari oli, ilmastointi ja kattotuuletin. Turvakaappi ja jääkaappi löytyi. Netti toimi nopeasti vaikka taas sen toimivuudesta turhaan varoiteltiin. Lattia oli tiikkiä, ja erilaiset solmitut ja punotut köydet toivat huoneeseen lisää arvokkuuden tuntua. Veden tasainen virtaus kuului huoneeseen, mutta oli hyvin miellyttävä ja rentouttava ääni. Joella ajavista veneistä tuli tämän tästä aaltoja jolloin koko mökki huojui huvittavalla tavalla. Tämä on ehdottomasti hienoin hotelli jossa olen koskaan ollut. En muista enää kuka idean keksijänä oli ollut, mutta voin vain kiittää kuka ikinä onkaan omannut riittävästi mielikuvitusta tällaisen kehittäjänä. Arvosana 5/5.

Kulku huoneisiin.

Huonekorkeutta riitti.

Hetken aikaa istuskelin laiturilla, kuuntelin virtaavan veden ääntä, nautin lämmöstä ja Chang-oluesta. Tällaisten päivien ansiosta elämä tuntuu elämisen arvoiselta. Ympärillä vain tämä hotelli, joki ja metsä. Siinä istuskellessani näin miten jotkut menivät uimaankin tuohon jokeen. Ajatus tuntui kauhistuttavalta, vesi oli ruskeaa ja se vaahtosi, ja siinä ajelehti isoja puiden runkoja ja piikikkäitä oksia sekä ihmisten roskia muovipulloista kokonaisiin roskapusseihin. Eikö trooppisista joista ja järvistä saisi vielä bilhartsian tai vähintään jonkun muun loisen? Virtaus oli tosin niin kova, että jokeen piti mennä pelastusliivit päällä, kellua vain koko hotellialue läpi ja paras oli sitten päästä nousemaan peräpään laiturialueen tikkailta ylös ellei halunnut huuhtoutua lopullisesti Siaminlahteen.

Kovat jätkät nukkuvat prinsessasängyssä.

Sänky oli ihan laiturin vieressä.

Huoneita rivissä.

Puoli seitsemän maissa mentiin illalliselle. Matkanjohtaja juotti meille taas tilkan thaiviskiä hyvän tahdon eleenä. Sitten söimme buffan, oli aika hyvä. Uskaltauduin ottamaan kylmiä salaatteja, toivottavasti ei tule vatsatautia. Pari pikku kaljaa meni myös, ne piti tilata huoneen laskuun. Pari tuntia siinä menikin nopeasti. Palattuani huoneeseen kävin testaamassa ulkosuihkun; aurinko oli jo laskenut tunteja sitten mutta lämpöä oli edelleenkin +26 astetta ja onneksi lämmintä vettä tuli hanasta. Vesi valui lattialankkujen välistä jokeen. Varsin erikoinen kokemus tuokin.

Istuskelin sitten vielä hetken laiturillani. Tähtitaivas levittäytyi ylläni, en osannut bongata mitään kotoisia tähtikuvioita. Viritin sitten hyttysverkon - on muuten keksintönä 5/5, miksiköhän suomalaisilla kesämökeillä ei harrasteta moista? - ja painelin nukkumaan. Television avaaminen olisi kai ollut synti tällaisessa ympäristössä.