581# Rooma, 2

5.4.2018, Thursday, +19, Shower, Rome, Italy

Heräilin jatkuvasti koko yön, milloin ulkoa kantautuvaan meluun, milloin kuumuuteen, milloin kylmyyteen. Peittona oli vain yhteinen lakana. Lisäksi sänky oli niin jumalattoman kova, että heräilin vähän väliä siihenkin kun kroppa oli puutunut. Tuskainen yö, sano.

Klo 7.40 heräsimme, menimme siitä aika nopeasti aamiaiselle. Se ei ollut mikään erikoinen kokemus, enpä kyllä mitään ihmeitä odottanutkaan. Söin pari viipaletta lötköä pekonia (pekoni pitäisi olla paistettu kunnolla rapsakaksi), muutaman nakin, pari leivänkannikkaa, jugurtin ja kahvin. Kaksi viimeistä olivat hyviä.

Huoneeseen palattuamme suunnittelimme hetken päiväohjelmaa. Vähän aprikoitiin millaiseksi säätila mahtaisi kehkeytyä; yöllä oli selvästi satanut mutta keli vaikutti olevan kirkastumassa. Päätimme ottaa sitten ensimmäiseksi kohteeksi Colosseumin, jonne olimme jo Suomesta hankkineet netin kautta avoimet liput. Hinta oli 14€, samalla lipulla pääsi myös viereiseen Palatine Hillille, jossa oli vanhaa pytinkiä niin ikään ja hienot näkymät Colosseumille. Liput hankimme etukäteen lähinnä siksi, kun meitä oli varoitettu pitkistä jonoista, ja jos oli jo printatut liput valmiina niin se jouduttaisi kummasti menoa. Me painelimme Colosseumille suht aikaseen eikä mitään supermassiivisia jonoja ollut vielä kertynyt edes lipunmyyntipuolelle. Colosseumille olisi päässyt metroillakin, mutta olisi pitänyt vaihtaa Terminillä, joten ajattelimme että pääsisimme helpommin kävelemällä, matkaa hotellilta oli vain hieman toista kilometriä.

Aamu alkoi kävelyllä kohti Colosseumia.

Rooma oli täynnä vanhoja kaivauksia, kuten vaikkapa tämä Foro di Augusto.

Jo hyvissä ajoin ennen Colosseumia meitä oli vastassa ukottajien armeija. He koittivat saada meitä lippuostoksille vaikka meillä jo liput olivatkin ja kauppasivat jotain ihme opastettuja kierroksia myös. Ärsytti kun kaikki oli aluksi niin sekavaa. Ukottajien seassa tuntui olevan harvakseltaan myös virallisia oppaita jotka ohjasivat oikeaan suuntaan ja lopulta löysimme oikean jonon johon jäimme. Colosseumille ei otettu kerralla kuin 3000 vierailijaa, mutta tähän aikaan aamusta jonon aiheutti turvatarkastus. Eikä tähän kauaa edes mennyt, olisikohan vartin verran siinä jonotettu.

Viimein pääsimme Colosseumille.

Colosseumin käytävät olivat suht kapeat joten kyllähän siinä väentungosta jo syntyi. Vierailumme kesti noin reilun tunnin, kävelimme kahdessa eri kerroksessa. Kolmanteen kerrokseen emme löytäneet tietä, mutta ilmeisesti jollain spesiaali-opaskierroksella sinnekin olisi päässyt. Myöskään pohjakerrokseen ei päässyt. Kyllä siinä nyt tuli jo ihan riittävästi räpsittyä kuvia tästä 2000 vuotta vanhasta amfiteatteista muutenkin.

Sisällä "stadikalla".

Iso rakennus tämä.

Colosseumin pohjakerrosta.

Heti Colosseumilta poistuttaessa vastassa oli taas iso lauma ukottajia, jotka myivät selfie-keppejä ja vettä ja kaikkea muuta roskaa. Tuli ehkä oltua vähän tyly, mutta en näe oikein syytä miksi alkaisin jonkun tuntemattoman myyjän kanssa heittämään yläfemmoja - sitä ei tiedä minkä nyörin saisi ranteeseensa. Suuntasimme sitten Palatine Hillin jonoon seuraavaksi. Sinne piti jonottaa taas vartti, tännekin oli turvatarkastus. Joku koitti törkeästi etuillakin, mutta tämä komennettiin jonon hännille. Takanamme olevilla ei ollutkaan lippua, he luulivat, että sen saa ostettua portilta, mutta sellainen olisi pitänyt hankkia etukäteen, joten jonottivat turhaan. Meillä oli onneksi ne yhdistelmäliput.

Alue oli suuri ja väkimäärä hajaantui mukavasti, kukkulan puolella ei ollut edes kovin paljoa väkeä. Kävimme ensiksi ihailemassa näköalan Colosseumille, sen jälkeen tsekkasimme entisaikojen stadionin ja Circus Maximuksen, joka oli hevoskilpailurata, vähän niin kuin Vermo. Melkein rupesi ripeksimään vettäkin. Täällä oli vessakin, jonka hyödynsimme. Jatkoimme sitten takaisin alaspäin ja etsimme Vestan neitsyeiden talon, joskin siitä oli vain rauniot jäljellä. Neitsyeillä oli arvokkaita tehtäviä, joista tärkein oli vartioida pyhää tulta. Toimi kesti 30 vuotta, siihen valittiin jo lapsena. Melkoinen kipinävuoro siis. Jos haireus tapahtui virka-aikana, niin rangaistuksena vestaali haudattiin elävältä. Virka-ajan jälkeen vestaali sai kuitenkin halutessaan mennä naimisiin ja perustaa perheen.

Näkymä Colosseumille Palatine Hilliltä.

Puistossa oli jopa rauhallista.

Vanha stadion.

Kävimme vielä katsomassa Foro Romanon rauniot. Tämä oli muinaisen Rooman poliittinen ja hallinnollinen keskus. Nyt jäljellä oli enää muutama pystyyn jäänyt korkea pylväs / pylväikkö. Näillä oli kuitenkin ikää se 2000 vuotta myös, sitä oli jotenkin vaikea mieltää todeksi. Fiiliksiä kohotti pilven takaa esiin tullut aurinko; lämmitti jo siihen malliin, että piti takkiakin jo vähentää.

Vestan neitsyeiden maisemissa.

Pylväikköä.

Foro Romano.

Kevät kiristi otettaan.

Poistuimme eri reittiä mitä tulimme, Capitolini-museon puolelta. Kävelimme ylös rinteeseen, täältä avautui vielä hieno näkymä Palatino-alueelle. Capitolini-museoon emme menneet sisään, mutta bongasimme ulkopuolelta La Lupa-patsaan, joskin tämä taisi olla kopio, alkuperäinen patsas oli sisällä museossa. Patsas kuvasi naarassutta, jonka nisiä Romulus ja Remus hamusivat. Laskeuduimme raput alas vastapuolelta ja saavuimme Vittorio Emanuele II:n muistomerkille. Helkkarin iso pytinki se oli tämäkin, sisällä oli museota yms. Näyttelyaluetta emme jaksaneet kiertää, mutta kävimme räpsimässä kuvat panoramapaikalta. Täällä mainostettiin olevan kahvila, joka oli nyt kuitenkin kiinni. Se oli huono läppä, sillä jalat olivat jo puhki kävelystä ja pieni virkistyminen olisi ollut paikallaan. Ylös katollekin olisi päässyt, mutta se olisi maksanut 10€ / naama, joten päätimme skipata tämän riistohintaisen kohteen niin ikään.

Susipatsas.

Vittorio Emanuele II.

Näkymä Vittorio Emanuele II:n muistomerkiltä Piazza Venezialle.

Lähdimme etsimään voipuneina kahvilaa kadulta. Ne olivat joko täynnä, tai sitten eivät olleet riittävän hyvätasoisia. Erääseen kippolaan meidät toivotettiin tervetulleeksi, vaikka ilmoitimme, että olemme vain juotavaa vailla. Tämä oli tarjoilijalle ok, kunnes toinen tarjoilija tuli ja vaati meitä tilaamaan myös ruokaa. Noh, tuhahdellen sitten lähdettiin siitäkin paikasta, mutta en oikein ymmärrä tällaista kahvilanpitäjän yritteliäisyyttä; meiltä olisi helposti saanut sen pari kymppiä lypsettyä muutamista juomista emmekä olisi viipyneet puolityhjällä terassilla pariakymmentä minuuttia pidempään. Oiva esimerkki siitä, miten win-win tilanne saadaan lose-lose-tilanteeksi. Löysimme onneksi Caffe Constantino-nimisen kahvilan lähes heti kulman takaa, jossa emme oikein osanneet käyttäytyä. Tilasimme juomat tiskiltä, ja myyjä sanoi vain "ok", emmekä tienneet tulivatko ne pöytään vai minne. Hetken päästä tarjoilija tuli kuitenkin laskuttamaan ja sanoi tuovansa juomat pöytään. Pp tilasi Fantan ja itse otin oluen; kaupan päälle tarjoilija kauhoi paljaalla kädellään sipsejä suuresta pussista pienempään kippoon. Bakteerikammoisena se vähän kauhistutti, mutta annoin houkutukselle periksi ja söimme sipsit naamariin. Kaikkiaan maksoivat 9,50€. Nautimme juomat ulkona,siinä oli kiva istuskella pakokaasussa, kunnes alkoi sitten hieman vettäkin ripeksimään. Lähdimme kävelemään hotellille, poikkesimme matkalla kaupalle hakemaan täydennyksiä.

Lähikaupassa oli kokonainen huone varattu eri pastoille.

Hotellilla söin kaupasta ostamani leivän ja vähän sipsejä. Nukahdin viideksi minuutiksi, mutta Pp sai minut kiskottua hereille. Lähdimme Barberini-metroaseman lähellä olevalle Luukirkolle (Santa Maria della Concenzione dei Cappucini, Via Veneto 27). Kirkko itsessään oli 1600-luvulta ja melkoisen ruma rakennus. Sisäänpääsymaksu oli 8,50€ / naama, sisällä ei saanut valitettavasti valokuvata. Kirkon nimi johtui siitä, että täällä oli yli 3700 kapusiinimunkin (ital. cappucini, jonka kaavun värin perusteella cappucino-kahvikin oli saanut nimensä) luut puhdistettuna, pinottuina ja järjestettyinä. Ruumiit olivat maatuneet 30 vuotta, jonka jälkeen ne kaivettiin ylös ja tuotiin tänne muistuttamaan elämän rajallisuudesta. Luita oli kerätty ainakin sadan vuoden ajan, jostakin tosin luin että peräti vuosina 1500-1870. Eniten ihmettelin pääkallojen pientä kokoa, mutta jälkeen päin mietittynä tämä oli tosi omituinen paikka kaiken kaikkiaan muutenkin. Ei mikään aavemainen paikka, mutta sanotaanko etten haluaisi täällä välttämättä yötä yksin viettää. Meitä eläviä muistuttamassa ollut aforismi What you are now, we once were; what we are now, you shall be oli vähän synkähkö mietelause myös. Mutta kannattaa kyllä tsekata tuo paikka jos tuolla päin liikuskelee.

Santa Maria della Concezione dei Cappuccini.

Kapusiinimunkin kaapuun sonnustautunut luuranko.

Luukavalkadi.

Palasimme hotellille, joskin Muji-liikkeen kautta (Pp digauttelee näistä). Jalat olivat aivan puhki, askeleita oli kertynyt päivän aikana jo 16000 ~12 km. Pieni tauko teki hyvää; join oluen, surffasin ja blogasin.

Vähän ennen puolta kahdeksaa lähdimme katsastamaan illallispaikkaa. Olimme saaneet etukäteen vinkin, että Le Lanterne-ravintola voisi olla tsekkaamisen arvoinen, ja oli lyhyen kävelymatkan päässä hotelliltamme Via della Pilotta-kadulla. Meidät otettiin suht hyvin vastaan. Ulkona olisi voinut syödä mutta halusimme sisään; illat olivat vielä varsin viileitä. Sisällä olikin aluksi tilaa, mutta ravintola täyttyi nopeasti. Arvoimme pitkään mitä syömme, italialaisissa ravintoloissa kun on aina niin hämmentävää tilata sapuskaa niiden primien ja secondien takia. Nytkin alkoi mielessä jo pyörimään pizze hätäratkaisuna, mutta ei kai sitäkään voi aina syödä. Ja entä side orderit, pitääkö esim. perunat tilata vielä erikseen? Saimme sitten tilauksen lopulta sisään; Pp tilasi alkuun bruschetan ja pääruoaksi saltimbocan, itse otin spaghetti bolognesen ja saltimbocan. Pääruokien kanssa lisukkeiksi ranskanperunat. Juomiksi litra vettä + olut + puoli litraa talon punkkua. Helkkarinmoinen määrähän sitä ruokaa sitten tulikin, yhdet perunat olisi kyllä riittänyt. Maksoi 67€, annoimme 75€ tippeineen kun ei ollut erillistä kattausmaksuakaan. Aika kallis sapuska silti, vaikka ähky tulikin hommattua. Ruokailuun meni aikaakin likemmäs pari tuntia. Naapuripöydässä kaatui punaviini toisen pöytäkunnan päälle, me onnistuimme olemaan töppäilemättä.

Illallispaikkamme Le Lanterne.

Saltimbocca.

Palasimme hotellille, vieläkin oli sikana jengiä Fontana di Trevillä, liekkö paikka koskaan hiljainen. Hotellissa ruuan sulatusta, telkkaa, blogausta ja sen sellaista. Raskaita ovat nämä turistin päivät, ei voi muuta sanoa.