578# Thaimaa, 12

14.3.2018 - 15.3.2018, +33, Scattered clouds, Bangkok, Thailand

Heräsin vähän ennen viittä, mutta onnistuin vielä hetken nukkumaan lisää. Hyvä niin, koska en ollut unillekaan ehtinyt kuin vasta puolen yön jälkeen kun juutuin katsomaan jotain Tom Cruisen tähdittämää elokuvaa. Seuraava yö kuluisi muutenkin taas lentokoneessa, ja silloin on perinteiseen tapaan yöunet olleet kortilla.

Suihkun kautta aamiaiselle klo 8.30. Sen jälkeen lepäilimme pitkän tovin huoneissamme, koska meillä ei ollut mitään ohjattua ohjelmaa. Ostoskeskukset avattiin kymmeneltä, joten lähdimme niihin aikoihin käppäilemään lähimaastoon. Kävimme tsekkaamassa ensimmäiseksi MBK:n ja Siam Centerin ostoskeskusten väliin jääneen taide- ja kulttuurikeskuksen (Cultural Centre), jossa ei kyllä ollut muuta hyvää kuin maksuton sisäänpääsy ja wc. Jatkoimme matkaamme Siam Centeriin, jossa poikkesimme mm. Muji-myymälään, mutta emme osanneet ostaa täältäkään mitään. Jatkoimme eteenpäin aina Siam Paragon-ostoskeskukseen saakka, jonka alakerrassa oli Sea Life Aquarium. Olimme pitäneet tätä potentiaalisena vierailukohteena ja etukäteen googletelleet hintoja yms. Sisäänpääsyn piti olla 500 THB / naama, joka sekin oli jo itsessään melko kova hinta, mutta ovella pyysivätkin 990 THB:ta. Semmosta ryöstöhintaa emme alkaneet maksamaan, vaan käännyimme kannoillamme pois. Vaikea sitten sanoa, miksi meiltä pyydettiin tonnia, olisiko se ollut joku combolippu vai olisiko 500 THB:n liput olleet ennakkotilauslippuja netistä tms, mutta vähän jäi taas sellainen tunne, että kun on länkkäri kyseessä niin hintakin on tuplat.

MBK-ostoskekuksen rumaa julkisivua.

Taidemuseo muistutti sisältä hieman New Yorkin Guggenheimia.

Kuva.

"Taidetta."

Aseita.

Menimme cappucinoille erääseen ostoskeskuksen kahvilaan, se oli ihan ok. Mietimme, mitä tekisimme, mutta ei oikein tullut mitään ideaa mieleen kun alkuperäinen suunnitelmamme Sea Lifesta meni kerran mönkään. Lähettyvillä oli myös Madame Tussaudin vahakabinetti, mutta yhtä lailla meiltä pyydettiin 990 THB / kärsä täälläkin. Jätimme myös tämän suosiolla väliin. Olimme myös kuulleet, että täällä oli pääosa vahanukeista aasialaisia julkkiksia, joita emme edes tunnistaisi, joten eipä olisi ollut järkeä tässäkään kohteessa. Emme löytäneet täältä edes baaria, joten kävimme sitten vain ruokakaupassa ostamassa pientä tarviketta ja oluet, jotka nautimme päästyämme takaisin hotellille.

Sea Life ukotti.

Sehän on Pritni.

Erikoista taidetta Siam Centerin edustalla.

Pienen lepotauon jälkeen lähdimme MBK-ostoskeskukseen etsimään itsellemme lounaspaikkaa. Sitä saikin tällä kertaa vähän hakea, mutta löysimme jonkintasoisen kippolan ja vielä sopivaan aikaan. Oli muutamista minuuteista kiinni, että saimme oluttilauksen sisään, sillä Thaimaassa ei saanut alkoholia kaupoista eikä edes ravintoloista klo 14-17 välisenä aikana. Ruokalistoista emme tajunneet hölkäsen pölähtämää, mutta onnistuimme tilaamaan ihan kelpo annokset, jotka käsittivät kevätkääryleitä, risoton näköistä pataa ja jonkinlaisia fishcheese-palleroita. Päälle tuli vielä ilmainen est-cola. Ruuat + oluet maksoivat vain 14€, joten halvalla päästiin.

Skytrain.

Hotellilla otin lounaan päälle päikkärit, vaikkakin etukäteen ilmoitettu palohälytysharjoitus unet katkaisivatkin (ei tarvinnut poistua hotellihuoneesta). Otin pikasuihkeen ja aloin sitten pakkailemaan tavaroita kasaan illan kotimatkaa silmälläpitäen. Masensi laittaa shortsit, t-paidat ja uikkarit korjuuseen tietäen, ettei niille tulisi käyttöä kuukausiin, ja vastapainoksi kaivaa pitkähihaiset, takki ja pipo framille.

Varttia vaille kuusi aloimme tekemään lähtöä hotellihuoneesta. Ihmetytti, kun samassa kerroksessa kanssamme pari huonekuntaa - olivatkohan jenkkejä tai kanadalaisia - dokasivat hotellihuoneen ovet auki ja käytävään kuului juopottelusta aiheutava melu. Edellisenä iltana oli jo sama meininki. Emme välittäneet kuitenkaan näistä, vaan siirsimme matkalaukut käytävään laukkupoikien noudettavaksi ja menimme tekemään check outin. Respasta annettiin joku lappu käteen / huonekunta, joka piti sitten antaa poislähtiessä laukkupojalle ovensuussa. Kai se oli joku kuitti, että oli huonelaskut maksettu.

Ennen lähtöä lentokentälle kokoonnuimme vielä ryhmän kanssa lähtöillalliselle hotellin ravintolaan. Se oli vähän turhankin sentimentaalinen tilaisuus jäähyväispuheineen ja lahjoineen. Ruoka haettiin buffetista, valikoimaa oli tosi runsaasti laidasta laitaan, osa oli ihan hyvänmakuisiakin. Tarjoilijapoika sekoili juomatilausten kanssa niin, ettei tiedä olisiko hän voinut enää enempää sekoillakaan. Aika meni syödessä ja jutellessa nopeasti ja puoli kahdeksalta lähdimme ajelemaan bussilla kohti lentokenttää. Kuski oli sama mikä oli ollut koko matkamme ajan, mutta apukuski puuttui ja lisäksi meillä oli nyt ihkauusi bussi, neitsytmatkalla. Matkan ajan mukana ollut paikallisopas oli saatu kyytiimme myös.

Illallisbuffa.

Jos ei noista vatsatauti tule niin mistä sitten?

Matkaa Bangkokin Suvarnabhumin lentokentälle oli noin 30 kilometriä, mutta oli vähän ruuhkaa, ja ylämoottoritiestä (kuten monissa muissakin Aasian metropoleissa, moottoriteitä menee useammassa kerroksessa, ylimmälle tasolle oli korkein tietullimaksu mutta se oli myös vähäruuhkaisin) huolimatta aikaa meni lähemmäs tunti. Aloin hieman hermoilemaan, kun matkanjohtaja varmisteli, että olihan kaikki muistaneet laittaa akut ja muut varavirtalähteet varmasti käsimatkatavaroihin, sillä ruumaan niitä ei saanut laittaa ja asia kysytään vielä lentokentälläkin virkailijoiden toimesta. Vasta tässä vaiheessa muistin koko asian, ja tottahan mä olin tunkenut varavirtalähteen jonnekin matkalaukun syövereihin, en mä enää sitä löytäisi ilman, että purkaisin koko laukkuni. Ainoa mahdollisuus olisi siis ukottaa ja toivoa etten jäisi kiinni (olen aina naureskellut tv:n Rajalla-ohjelmille, kun ihmiset koittaa kusettaa virkailijoita tuomalla kaikenlaista kiellettyä kamaa matkatavaroissaan).

Oletteko huomanneet pakettimatkalla ilmiön, että kun on poislähdön aika, niin lennon check iniin on aina aivan helvetillinen hoppu ettei jää viimeiseksi. Niin nytkin: heti kun saimme laukut bussista ulos ja juoksimme check in-tiskille niin kovaa kuin jaloista pääsi, niin olimme silti toiseksi viimeiset. Olisimme olleet viimeiset, ellei eräs ryhmäläisistämme olisi kaatunut ennen aikojaan. Käsittämätöntä. Sinänsä kiirehtiminen oli turhaa koska olimme jo saaneet paikkamme varattua: ne olivat rivillä 53, eli enteili koneen takaosaa ja sienirisottoateriaa. Hyvästelimme matkanjohtajan (joka jäi vielä Bangkokiin) ja paikallisoppaan, ja jatkoimme liukuportaita ylös turvatarkastukseen. Siinä sai vähän aikaa jonotella. Sen jälkeen vielä passintarkastukseen, onneksi oli vielä se maastapoistumiskortti tallella kaiken reissaamisen jälkeen. Intialaiset ja kiinalaiset matkustajat etuilivat ja röyhkeilivät jälleen minkä kerkesivät. Kun viimein pääsimme passintarkastuksesta läpi, kello oli jo sen verran, ettei aikaa jäänyt kuin pikavisiittiin vessaan ja kauppaan, ennen kuin piti lähteä hakemaan lähtöporttia E9, josta Finnairiin suora lento Helsinkiin lähtisi. Vähän ärsyttikin tämä, olisi siellä kentällä nyt voinut hetken ihmetellä enemmän eikä juosta koko ajan kusi sukassa eteäpäin.

Kone lähti ajallaan. Mulla oli keskirivin reunapaikka taas, vieressäni kolmen hengen thai-porukka. Sen verran tuli vaihdettua heidän kanssaan juttuja, että olivat ryhmämatkalla Islantiin menossa, ja vaikuttivat hihityksestään huolimatta sivistyneeltä sakilta, koska puhuivat selkeää englantia ja tuskin nyt keskivertothaimaalainen tekee lomamatkoja niinkin kauas. Tilasin kaksi lasia viiniä, kaksi giniä ja yhden whiskeyn; tämä aiheutti suurta ihmetystä thaimaalaisissa ja he kysyivätkin mitä aion tehdä kaikella brenkulla. Hämmästelivät sitten lisää, kun vastasin aikovani juoda ne kohta pois. Tiedustelivat vielä, että eikö nuo viinat ole kovin pahan makuisia johon totesin ettei niitä maun vuoksi juodakaan vaan lähinnä unilääkkeeksi. Tyhmään kysymykseen antamani tyhmä vastaus palkittiin puolen minuutin pituisella hihityksellä.

Puoliltaöin tuli kuitenkin illallinen jonka jälkeen kittasin viinat naamariin ja onnistuin nukkumaan joitakin tunteja jopa. Heräilin aamiaistarjoiluun joka toimitettiin kolmen kieppeillä (aikaerosta johtuen kellonajat ovat tässä kohtaa vähän ristiriitaiset). Lentoaika oli tunnin pidempi kuin tullessa, niin kuin usein käy länteenpäin matkustaessa. Ensimmäiset 10 tuntia lennosta meni kyllä yllättävän kevyesti, vasta viimeinen tunti tuntui pahalta.

Lennolla.

Kone laskeutui Helsinki-Vantaalle klo 5.20 aamuyöllä, eli ihan aikataulussa. Passintarkastus sujui nopeasti, matkalaukutkin olivat jo meitä odottamassa. Tullikaan ei ollut meistä kiinnostunut. Pakkasta oli -10 astetta, joten tuntui hieman pahalta palata kesätamineissa takaisin härmään kaiken sen lämpimän kelin jälkeen. Otimme taksin kotiin, kuskina oli mamu joka ei uskaltanut ajaa satasen alueellakaan kuin 70 km/h, joten kotimatka tuntui kestävän ikuisuuden. Kotiin päästyäni menin heti nukkumaan pariksi tunniksi, sen verran oli sekaisin väsymyksestä, valvomisesta, aikaerosta jne.

* * * * 

Arvosana 3/5. Minulle on aina hehkutettu Olympia-matkatoimistoa ylivertaisena matkanjärjestäjänä, ja tähän he ovat toki syyllistyneet itsekin, joten odotukset olivat muodostuneet varsin korkealle. Kwai-joen ja Bangkokin hotellit olivat erinomaiset, mutta muut lähinnä keskitasoa. Lounaita ja päivällisiä sisältyi matkan hintaan kyllä mukavasti, joten tämä hieman kompensoi muuten niin kallista kokonaishintaa. Pidin siitä, että tipit palvelusväelle oli kuitattu jo etukäteen, muiden matkatoimiston osalta en ole tähän törmännyt. Sama juttu oli sisäänpääsyjen kanssa, niistä ei tarvinnut kerätä enää rahaa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, jotka olivatkin ihan ymmärrettäviä ja ylimääräisiä, retkikuvauksen ulkopuolisia kohteita. Matkanjohtajasta ei myöskään mitään pahaa sanottavaa, hyvät ravintolat oli etukäteen selvittänyt, tiesi valtavan paljon kaikesta, osasi luotsata porukkaa, aikataulut pitivät, oli tasapuolinen kaikkia kohtaan ja mistä erityisesti pidin, hän oppi kaikkien nimet heti kerrasta. Itse matkakohdekin oli mielenkiintoinen, joskin henkilökohtaisella tasolla vähän harmitti kun jäi se meri bongaamatta, tästä olin tietysti tietoinen jo etukäteen. En siis löytänyt matkasta oikein mitään huonoa, mutta syy noinkin maltilliseen arvosanaan johtui siitä, että ero muihin matkatoimistojen tarjontaan ei ollut niin suurta kuin etukäteen ehkä odotin. Olympia on paras matkatoimisto jota olen tähän asti käyttänyt. Mutta ei välttämättä niin paljon parempi.

577# Thaimaa, 11

13.3.2018, Tuesday, +34, Scattered clouds, Bangkok, Thailand

Nukuin ihan kohtalaisesti, vaikka liikenteen melu oli jatkuvaa ja välillä meinasi tulla kuumakin. Seitsemältä heräsin, otin pikasuihkun. Thaimaalaiset kävivät kuulemma kolme kertaa päivässä suihkussa ja pitivät itsensä puhtaina vaikka olisivat köyhiäkin; en ollut törmännyt juurikaan hienhajuun täällä, joten piti varmaan paikkaansakin.

Gooooood morning, Bangkok!

Puoli kahdeksalta aamiaiselle. Aamiaissali oli omituisessa lasilaatikossa, sisäänpääsy oli vaikeaa ja kaiken lisäksi ovelle oli jono, johon toiset jäivät ja toiset menivät suoraan sisään. Tietysti esimerkiksi kiinalaiset eivät jonota, niin vaikea sanoa mikä oli oikea tapa. Me jäimme kuitenkin jonoon ja pian grupieeri meidät saattoi pöytään. Saimme jotain syödyksi ja kahvikin oli hyvää.

Kahdeksalta lähdimme tutustumaan ryhmän kera kaupunkiin. Vaikka ajettu matka ei ollut pitkä, niin ruuhkan vuoksi kesti sen verran, että ehdin nukahtamaan bussiin. Muutaman sadan metrin ajamiseen saattaa kulua puolikin tuntia aikaa. Siksi autoilijoilla on hanskalokerossaan sellaiset kusilaitteet, jonne voi urinoida kesken ajon. Miehille ja naisille oli omat maillinsa. Siinä olisi kyllä oiva tuliaisidea.

Ihan kuin olisi loppunut rakennuspalikat kesken?

Pysähdyimme sitten Grand Palacen lähettyville, joka on kuninkaalinen palatsialue. Siellä sijaitsee Thaimaan arvostetuimmat uskonnolliset ja hallinnolliset rakennukset, joista tärkein on Smaragdibuddhan temppeli. Näiden rakentaminen aloitettiin jo 1700-luvulla. Emme kuitenkaan menneet tällä kertaa sisään, koska siellä menee aikaa ja sisään on myös tiukka dress code, miehiltäkin vaaditaan pitkät housut. Alueella pyörii paljon ukottajia jotka väittävät turistille alueen olevan kiinni ja ylipuhuvat sitten omalle turistikierrokselleen, joka käsittää pääosin vierailuja sukulaistensa kaupoissa. Meille tarjottiin myös vierailumahdollisuutta matkatoimiston järjestämänä seuraavalle päivälle, mutta oli sen verran sikahintainen ettei kiinnostusta oikein löytynyt. Lisäksi vain paikallisopas saa toimia alueella oppaana, joten jätimme tuon jo siksi väliin.

Grand Palace jäi muurien taakse.

Jatkoimme kävelyä lähettyvillä olevalle Wat Phon temppelialueelle, jossa oli mm. 46 metriä pitkä nirvanaan vaipuva makuulla oleva Buddha-patsas. 1700-luvulta tämäkin oli, jalkapohjat ja nilkat olivat tosin remontissa. Muutakin tönöä ja patsasta oli, mm. kivileijona, jonka suussa oli pyöreä liikuteltava kivi. Uskomuksen mukaan, jos kiveen koski niin palasi Thaimaaseen joskus uudelleen. Jos kiven sai pois patsaan suusta, niin en nyt enää muista tarkalleen, mitä sitten tapahtui? Kaippa sitä oli sitten kovemman luokan kaveri. Sen verran testasin, että kivi kyllä liikkui, muttei ollut vielä tarpeeksi kulunut jotta sen olisi saanut sieltä pois. Varmaan ollut suht vaikea sellainen aikoinaan rakentaa?

Wat Pho'n temppelialue.

Patsaiden suissa oli pyörivät kivet.

Buddha vaipumassa nirvanaan.

Turkasen kuuma oli, tuulenvirettäkään ei käynyt ja aurinko posotti armottomasti. Ihmisiä oli tosi runsaasti, tietysti taas kiinalaisia etunenässä. Ihmettelen näiden logiikkaa välillä; esimerkiksi vessan ovessa luki kaikilla kielillä kumman vessa kyseessä + oli vielä miehen kuva alapuolella ja muutenkin asian olisi voinut päätellä vaikka siitä, että vessasta tuli ulos pelkästään ukkoja. Mutta ei, naislauma silti puski sisään miesten puolelle. Mutta jätetään ne jutut ruudinkeksijöistä sitten omaan arvoonsa. Ja toisaalta olen varma, että he löytävät ulos ostoskeskuksesta alta aika yksikön, kun taas länkkärille se osoittautuu mahdottomaksi tehtäväksi.

Hei.

Poikki ja pinoon.

Munkkia tapaamassa.

Lähdimme temppelialueelta ja jatkoimme kävelyä kuumassa, kunnes tulimme Bangkokia halkovalle Chao Phraya -joen rantaan ja siirryimme pienen odottelun jälkeen veneajelulle. Vähän oli huonoa tuuria matkassa, sillä vesi oli sen verran korkealla, että sulut estivät pääsyn Bangkokin lukuisille kanaville. Tyydyimme sitten vain ajeluun suurimpien joenuomien lähettyville. Täällä kävi myös erilaisia kauppaveneitä, joista paikalliset saivat ostettua ruokaa. Matkanjohtaja kertoi, että oli olemassa jopa pankkiautomaattiveneitä. Bongasimme kuitenkin muutaman vesimonitorin; ne olivat pelottavan kokoisia, makoilivat rantapasaaseilla ja söivät ilmeisesti ihmisten jättämiä roskia. Kävimme ruokkimassa joen kaloja erään temppelin edustalla. Sen verran kesyjä kalat olivat, että huomasi ihmisten käyneen niitä ruokkimassa aiemminkin. Kalastus taisi olla tällä kohdalla kielletty, ainakin se toisi roppakaupalla huonoa meriittiä jos tästä onkisi fisut pois kuleksimasta.

Chao Phraya-joki halkoi Bangkokia.

Joenrantahuvila.

Lisää joenrantakämppiä.

Vesimonitori.

Kaloja parveilemassa temppelin edustalla.

Palasimme rantaan ja menimme sitten pienen matkan päähän Narai-hotelliin syömään lounasbuffetin. Hotellissa näimme myös matkan ensimmäiset muut suomalaiset, tämä kun oli Aurinkomatkojen käyttämä hotelli. Ruoka oli ihan hyvä, valikoimaa oli tosi runsaasti, joskin palvelu hieman tökki kun ei kukaan meinannut tulla millään hakemaan juomatilauksiamme.

Lounaan jälkeen ajoimme takaisin omalle hotellillemme. Muutaman kilometrin ajaminen vei puolitoista tuntia ruuhkien vuoksi. En tajua miten kenenkään hermot kestävät sellaista pidemmän päälle. Huoneeseen päästyäni tunsin itseni todella väsyneeksi ja menin ottamaan reilun tunnin päikkärit.

Opettajan kuva koululaitoksen ovessa.

Kaveri on kaukana kotoota.

Puoli neljältä menin uimaan altaalle. Täällä oli hyvä allasalue, pari jacuzzia ja iso 50 metrin uima-allas. Ilman lämpötila näytti olevan olevan +34 ja vesikin yli +30, joten hyvin tarkeni uida. Jacuzzia en kehdannut testata, koska niissä oli jo valmiiksi porukkaa, mutta kädellä koitin ohimennen vettä. Se tuntui kiehuvalta.

Hotellihuoneen ikkunasta näki juuri ja juuri uima-altaalle.

Kävin pikaisesti huoneessa suihkussa. Siivooja ei ollut vieläkään käynyt, se vähän ärsytti. Puhelimeen oli tullut Finnairilta tekstari, jossa sanoivat ylibuukanneensa huomisen päivän paluulentomme, ja etsivät 22 vapaaehtoista joille järjestettäisiin toinen lento + 400€ kipurahaa tai vaihtoehtoisesti 600€:n lahjakortti. Hyvältä diililtähän se kieltämättä kuulosti, mutta emme ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi. Nopeasti tuli kuittaus, että vapaaehtoiset ovat jo löytyneet.

Viideltä lähdimme kohti National Stadiumin Skytrain-juna-asemaa. Se löytyikin helposti MBK-ostoskeskuksen vastakkaisesta päästä. Liput olisi pitänyt ostaa automaatista, mutta pahaksi onneksi automaatti otti vastaan vain kolikoita eikä meillä ollut vaadittavaa summaa. Asemalla oli kojuja josta saisi rahan rikottua, mutta nekin olivat kiinni. Löysimme lopulta aseman keskivaiheelta virkailijan, joka vaihtoi seteleitä kolikoiksi ja saimme liput ostettua. Automaatti itsessään oli helppo käyttää, valittiin vain asema mihin halusi mennä ja automaatti kertoi lipun hinnan. Lippu oli luottokortin mallinen, se syötettiin porttiin ja otettiin talteen lukijan toisesta päästä jolloin edessä oleva portti avautui. Lippu piti tietysti säilyttää matkan ajan, porttiautomaatti keräsi sen talteen poistuttaessa. Junaakaan ei tarvinnut kauaa odotella; se tuli täyteen ihmisiä nopeasti. Matkustimme 5-6 pysäkinväliä  Saphan Taksin-asemalle.

Skytrain oli rakennettu katujen yläpuolelle.

Lipunhinnat määräytyivät asemien mukaan.

Skytrain.

Hmm.

Kävelimme puoli kilometriä ahtaita katuja tuskastuttavassa väenryysiksessä kohti State Tower-pilvenpiirtäjää. Liikenne oli hurjaa, oli likaista, kuumaa ja kummia hajuja ja hetki meni ennen kuin löysimme kulun pilvenpiirtäjään. Rakennuksen huipulla olivat kuuluisat baarit Sirocco ja Sky Bar, jossa mm. Kauhea kankkunen 2 -elokuvan yksi kohtauksistakin oli kuvattu. Nimet olivat vähän ristiriitaisia, Sirocco oli nimenomaan baarin puoli, Sky Bar ravintola. Pelkästään baariin oli tiukahko dress code, miehiltä vaadittiin kauluspaita, kengät ja pitkät housut. Farkuilla kävely +34 asteessa ei muuten ollut iisi homma. Henkilökunta oli jo ala-aulassa vastassa waiailemassa ja sitä oli vastassa joka käänteessä tosi runsaasti. Noustuamme 64. kerrokseen, hissiä vastassa oli puolijoukkueellinen naisia fiineissä asuissaan nöyristelemässä ja ohjailemassa pöytiin. Sanomattakin on selvää, että tällaiset eivät ole halpoja paikkoja. Tilaamani gintonic maksoi veroineen ja tippeineen lähemmäs tuhat bahtia ~ 28€. Mutta pitihän paikka käydä testaamassa ja auringonlaskukin nähtiin. 5/5 lähtee porvaripaikalle arvosanaksi.

Ei nyt mitään kovin hulppeita kämppiä.

State Tower.

State Tower-pilvenpiirtäjän sisäänkäynti.

Baarit löytyivät 64. kerroksesta.

Kylänäkymää.

Auringonlasku baarin kattoterassilta nähtynä.

Palasimme sitten hissillä alas. Funtsailimme, ottaisimmeko taksin vai Skytrainin Patpongille. Ukon mielestä taksia olisi kiva testata. Liikenne oli taas 100% tukossa, eikä vapaita takseja näkynyt missään. Thaimaassa taksi piti ottaa lennosta, kadun varressa seisoskelevat koittivat ukottaa. Pienen taistelun jälkeen saimme taksin joskin yhtä lailla kuski koitti meitä kusettaa kieltäytymällä laittamasta mittaria päälle: ensin väitti, että 200 bahtia oli tariffimaksu, sen jälkeen, että mittari on rikki. Vaatimalla vaadittua saimme ukon napsauttamaan mittarin päälle tuhahdusten saattelemana. Puoli tuntia taksi seisoi liikkumatta metriäkään, kunnes tukos aukeni ja pääsimme huristelemaan kolmisen kilometriä eteen päin suht hyvällä nopeudella, eikä mittariin tullut kuin 50 bahtia, eli käytännössä kyyti oli liki ilmainen.

Patpong ei kyllä ollut minun paikkani sitten yhtään. Marketin alueella myytiin piraattikamaa, jota oli niin paljon, että tavarapaljoudelle tuli sokeaksi. Mitään ei pystynyt katsomaan, vaan sitä aivan kuin laahusti eteenpäin ajatellen, että pois on päästävä. Ukottajia tuli joka toinen sekuntti iholle pyytämään strippibaareihinsa, tanssipaikkoihinsa ja ping pong-esityksiinsä. Näillä oli listat käsissään, mitä kaikkea naiset tekivät vaginoillaan; täytyy kyllä sanoa, että en ollut ennen kuullutkaan tällaisita ohjelmanumeroista, jossa mimmit työnsivät kyniä pilluihinsa ja alkoivat piirtämään. En ole niinkään vakuuttunut enää, onko kaikenlainen luovuus sittenkään ihmiselle hyväksi. Normaali thaimaalainen ei tälläsissä paikoissa käy, enkä ymmärrä miksi kenenkään muidenkaan pitäisi käydä. Nämä ovat lähinnä länkkäreiden ja muiden expat-pervojen suosiossa, siksi näitä meillekin niin tyrkytettiin. Masentavaa. Sitten lisäksi vielä varoituksen sana, eli nämä läävät ovat poikkeuksetta paitsi säädyttömiä myös vaarallisia paikkoja. Näissä huijataan pois (turistin) rahat: ensiksi ilmoitetaan että juomat maksavat vain satasen ja ei tule muita maksuja, mutta kun laskun aika koittaa niin summa on kohonnut pilviin. Pois ei pääse ennen kuin on maksanut. Joten kiertäkää helkkarin kaukaa nämä paikat.

Patpongin night market.

Prostituutio itsessään on laissa kielletty Thaimaassa, mutta asia oli toisinaan kierretty tietynlaisilla gogo-bareilla. Mies menee baariin, jossa on naistarjontaa. Hän ei kuitenkaan valitse naista, vaan nainen valitsee miehen, istuu viereen ja herrasmies tilaa naiselle drinksun. Jos homma synkkaa, niin mies maksaa ravintolan omistajalle siitä, että tarjoilijattaren työvuoro loppuukin tältä illalta lyhyeen ja he poistuvat baarista ja tekevät sitten mitä tekevätkään. Tosin epäilen vähän, miten tämä käytännössä toimii, luultavasti tässäkin mies pääsee vain rahoistaan eroon.

Sitten on vielä nämä ns. ladyboyt eli kathoeyt. Tarkoittaa siis henkilöä joka on syntynyt väärän sukupuolen ruumiseen, mutta Thaimaassa tämä mielletään monesti myös kolmanneksi sukupuoleksi. Yleensä se on mies, joka haluaa olla nainen. Näihin tulee Thaimaassa törmättyä kyllä päivittäin. Joistakin sen huomasi selvästi, joistakin ei, mutta yleensä aataminomena, paksut ranteet tai viimeistään ääni paljasti asian. Muuntuminen hoidetaan teini-iässä aloitetulla hormonihoidolla, vain rikkailla on varaa leikkauksiin. Vaikea sanoa, miksi Thaimaassa näitä sitten oli niin paljon; ehkä kulttuuri oli suvaitsevaisempaa. Toisaalta, tällä voidaan hienoisesti välttää homous, joka nyt ei niin "suosittua" Thai-kulttuurissa välttämättä olekaan. Harvinaisimmissa tapauksissa jotkut vanhemmat saattavat tieten tahtoen kasvattaa lapsestaan ladyboyn, etenkin jos kuopus on poika. Ajattelevat kai sitten tämän jäävän pitämään heistä huolen vanhoina paremmin kuin sellaisen lapsen, joka olisi naimisissa. Jotkut buddhistit kyllä epäilevät ladyboyn edeltäneen elämän olleen synnillinen, ja siksi heille on langetettu tällainen rangaistus.

Niin tai näin, kauaa emme Patpongin synninpesässä viihtyneet. Tällainen scene on vain omiaan aiheuttamaan hyväksikäyttöä, ihmiskauppaa, rikollisuutta ja onnettomia kohtaloita. Jos joku digauttelee tämmöisestä meiningistä niin sille minä en voi mitään, mutta itse en hyväksy enkä anna arvosanaksi muuta kuin 0/5. Ainoa positiivinen juttu oli, että luulin koko Thaimaan olevan tällaista, mutta onneksi vain tällä muutaman korttelin alueella tämä tuli näin näkyvästi silmille.

Kävelimme Sala Daengin Skytrain-asemalle ja otimme junan hotellimme lähettyville Siamin asemalle. Pakenimme kuumuutta Siam Centeriin ostoskeskukseen. Löysimme täältä On The Table-nimisen ravintolan jossa myytiin ruokaa laidasta laitaan. Sellainen ei yleensä vaikuta hyvän kippolan merkiltä. Otimme mutsin kanssa pizzat ja faija otti spaghetin, nämä olivat yllättävän hyviä, parempi mitä odotin. Arvosanaksi on pakko antaa 4/5. Tarjoilija ihmetteli farangien viinitilausta, koska porukat halusivat tilata koko pullon. Thaimaassa viini on tuontikamaa, joten se maksaa niin helkkaristi ruokaan verrattuna, ja siksi tarjoilija kävi varmistamassa moneen kertaan, että ihan oikeastiko halusimme koko pullon eikä vain lasillisia.

Onkohan tämä "meidän" Affenanmaa?

Mmm.... Pizze.

Sitten olikin melkoinen luoviminen takaisin ostoskeskusten yhdyskäytäviä pitkin takaisin MBK-ostarille, mutta löysimme reitin hotellille ajoissa, ennen klo 21 jolloin ostoskeskukset sulkivat ovensa. Kauppaan emme tosin enää kerenneet. Huoneessa otin suihkun ja blogasin tovin. Tämä oli viimeinen kokonainen päivä, seuraavana iltana olisi lähtö takaisin Suomeen. Olisi kai pitänyt jaksaa pakatakin taas, mutta energialevelit pyörivät nollissa.

576# Thaimaa, 10

12.3.2018, Monday, +31, Clear, Bangkok

Nukuin taas alkuyön hyvin, sitten heräilin vähän väliä joen lorinaan, liskojen ääntelyihin, kukkojen kieuntaan ja ohi ajeleviin veneisiin. Veneillä oli ajokielto yöaikaan, mutta eipä sitä niin tarkkaan näköjään noudatettu.

Seitsemältä heräsin, otin suihkun ja pakkailin kamoja ennen aamiaista. Tänään olisi lähtö tästä paratiisista Bangkokin betoniviidakkoon. Oli vähän haikeakin fiilis poislähdön suhteen. Kävin maksamassa huoneen piikin pois joka olikin toista tonnia (sisälsi juomat ja hieronnan), töppäsin vähän tipin kanssa kun tuli annettua niin itarasti tipsejä. Siivojaalle annoin satasen, vaikka se ei edellisenä päivänä käynytkään, mutta syy taisi olla minun ja kielimuurin, kun kysyin voisiko hän odottaa hetkisen. Maha vähän oireili ja kipuili ja oli vähän kuraiset tunnelmatkin.

Auringonnousu Kwai-joella.

Yhdeksältä lähdimme pitkähäntäveneillä takaisin bussille. Veneisiin oli vaikea mennä ja vielä vaikeampi nousta pois + nostaa tavarat veneestä. Matka ei alavirtaan mennessä vienyt varttiakaan.

Mansikit vaikuttivat nälkäisiltä.

Bussilla ajelimme ensin Hellfire Pass -solaan. Nimi solalle tuli helvetillisistä oloista, joita sotavangit kokivat rakentaessaan junarataa v. 1943 japanilaisille. Maasto oli vaikeakulkuista ja näillä main piti kaivaa kallioon 27 metriä syvä sola junarataa varten alkeellisilla työkaluilla. Pelkästään tähän muutaman sadan metrin pituisen solan tekemiseen osallistui tuhat vankia, joista puolet kuolivat, joko onnettomuuksiin, nääntymiseen tai malariaan. Vangeilla ei ollut edes kenkiä, vain joku pieni lannevaate. Solan nimi tuli siitä, kun vangit tekivät töitä yötä-päivää 18 tunnin työvuoroissa. Pimeällä solan pohjalla valaisivat soihdut ja lieskojen värjäämä maisema näytti helvetiltä. Hurjaa hommaa. Nyt täällä kävivät paikkaa kauhistelemassa suuret turistijoukot, japanilaisetkin. Vähän oli raskas nähtävyys paitsi henkisesti niin myös fyysisesti, sillä parkkipaikalta solaan oli 175 porrasta, jotka piti toki nousta takaisin ylöskin. Mutta mielenkiintoinen paikka. Parkkipaikalla oli vielä museorakennus, jossa oli työvälineitä + kuvia karseista oloista ja ihmisistä, sekä 10 minuutin elokuvanpätkä.

Vanhaa junaradanpohjaa.

Sola.

Pieni pätkä kiskoja oli jätetty muistoksi.

Jatkoimme sitten Namtokin kylään, joka tarkoitti vesiputousta. Sellainen siellä olikin viihtyisässä puistossa. Nyt oli monta kuukautta kuivaa kautta takana, joten putous oli vain pieni liru, mutta sadekauden aikana putous olisi massiivinen. Putouksen alaosaan oli muodostunut tai muodostettu allasmainen vesialue, jossa paikalliset "uivat" tai lähinnä kelluivat sisärenkaalla, koska thaimaalaiset eivät kuulemma osanneet uida. Lähinnä kai keskittyivät pikniköimään ruohoalueilla. Muutamia kojuja oli puistonperällä, jossa myytiin kaikenlaista kummaa syötävää. En lämmennyt bataattipurtavista, vaikka eiväthän ne olisi mitään maksaneetkaan. Kaskaiden meteli oli uskomaton. Jatkoimme sitten lounaalle Kwai-joen rannalle, ihan ok sapuska.

Vesputtous.

Kello 12.55 meidän oli tarkoitus matkustaa junalla Namtokista Tha Kilenin asemalle. Matka kestäisi noin tunnin ja tarjoaisi huikeita näkymiä. Junaa ei näkynyt asemalla vielä yhdeltäkään, mutta sitten kuulutettiin että se myöhästyy puoli tuntia veden loppumisen (?) vuoksi. Lopulta juna tuli tunnin myöhässä. Paikallisopas kävi ostamassa liput; ulkomaalaisen lippu maksoi 100 THB, paikallisen vain 7 THB. On se ihme rasisteerausta. Muutenkin kakarat huusivat farangia meidät nähdessään.

Nam Tok'n asema.

Junalippu.

Junassa ei ollut kuin kolmannen luokan vaunuja, ankeat ja epämukavat puupenkit joista yksi romahtikin paikallisoppaan alla. Ei ilmastointia, mutta ikkunat oli avattu joten ilma kiersi kyllä kun juna lähti liikkeelle. Maisemat joelle olivat kyllä hienot, mutta tuli ehkä odotettua enemmän kun matkanjohtaja niin hehkutti meille asiasta. Ei oltaisi välttämättä edes huomioitu paraatikohtaa, ellei matkanjohtaja olisi sanonut sen tulevan.

Jopa oli paikkaa nimellä paiskattu.

Maisemia junamatkan varrelta.

Junarata myötäili jokea.

Junamatkan jälkeen siirryimme bussille, jolla lähdimme ajelemaan kohti Bangkokia. Sinne oli toistasataa kilometriä, mutta ruuhkien vuoksi aikaa kului yli kolme tuntia. Yksi vessatauko oli matkalla. Nyt järjestettiin matkanjohtajan uhkailema tentti, en voittanut mutta sain kuitenkin oikein 18/20.

Hotellimme oli Bangkokissa keskeisellä paikalla, nimeltään Panthumwan Princess. Se oli MBK-ostoskeskuksen välittömässä läheisyydessä. Hotelli oli aika fiinin oloinen, businessmiesten täyttämä, ja me olimme juuri tulossa viidakosta junttivaatteissa. Saimme kuitenkin huoneet 27. kerroksesta. Näkymät ikkunasta olivat hienot, jos nyt sattuu tykkäämään kaupungista.

Bangkok osasi sitten olla ruma.

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta.

Matkalaukkua sai jonkun aikaa odotella, ennen kuin se tuotiin, ja sen jälkeen pitikin lähteä etsimään illallisravintolaa. Menimme yhdyskäytävää pitkin MBK:lle. Ravintola löytyi ostoskeskuksen viidennestä kerroksesta, meluinen paikka ja täynnä koululaisia (niillä oli muutenkin kesäloma alkamisillaan, palaisivat takaisin koulun penkille sitten toukokuussa). Töppäilimme hieman tilatessamme ja laskua pyytäessä mutta ruoka oli kuitenkin suht hyvä (paneroitu kala & perunat). Maksoi 873 THB, mukana oli neljä oluttakin.

Porukat lähti ruokailun jälkeen nukkumaan, mä jäin etsimään vielä ruokakauppaa. Sitä saikin metsästää melkoisen tovin, mutta löytyi lopulta. Hankin vähän sipsejä ja olutta. Kaupat menevät ostarilla kiinni kahdeksan jälkeen, yhdeksältä suljetaan ovet. Ajattelin jos olisin hetken kävellyt ulkona, mutta en löytänyt ostarilta tietä ulos vaikka kuinka etsin, aina oli parkkihalli vastassa kummallakin sivustalla. Poikkesin sitten hotellin parkkipaikalla; oli vieläkin uskomattoman kuuma, vaikka aurinko oli laskenut jo tunteja sitten. Löysin takaisin hotellihuoneeseeni, otin suihkun ja blogasin ja surffasin netissä. Edelleen ihmetytti wifin hyvätasoisuus; vaikka käytin vain ilmaisia verkkoja, niin ne toimivat moitteettomasti. Mietinkin vain, kuka käyttää niitä maksullisia verkkoja mitä kaikkialla tuntui olevan myös tarjolla.

Huoneessa oli ikkuna vessaan & kylppäriin.

Bonusta annoin myös sängystä, peittoa ei oltu tällä kertaa pingotettu patjan alle niin, että sitä irroittaessa koko vuode räjähti. En ymmärrä, miksi hotellien sängyt pitää aina pedata niin?