380# Vietnam, 2

24.1.2015, +28 Scattered clouds, Can Tho, Vietnam

(bongatut eläimet: kala, käärme, krokotiili)

Seuraava kohde.

Heräsin vähän ennen viittä, siihen asti olin nukkunut liiankin hyvin. Vähän aikaa pyörin vuoteessa mutta nukahdin uudelleen. 6.45 herätys; päätä särki, oli pakko ottaa burana. Olisikohan ollut rapulaista?

Aamiaiselle ja sitten pakkaamaan kamat kasaan, tänään olisi siirtyminen Can Tho-nimiseen miljoonakaupunkiin - kuka onkaan ikinä kuullut sellaisesta? Huoneissa oli tuholaistorjuja; hänellä varmasti työsarkaa riitti.

Ennen kaupungista poistumista kävimme vielä Sam-kukkulan juurella tsekkaamassa neljä temppeliä. Ne olivat kiinalaistyyppisiä; kanji-kirjoitusta ja silleen. Kun on nähnyt yhden, on nähnyt ne kaikki.

Hyvin natsasi.

Omituisia pytinkejä.

Olikohan tää se kylpyammevalimo?

Matkustimme bussilla pari tuntia lounaspaikkaan, joka oli samalla krokotiilien kasvattamo. Siellähän niitä oli tuhansittain. Isoja ja pieniä. Aika laiskanpulskeita otuksia. Päätyivät sitten ravintolan pöytään tai vyöksi tms materiaaliksi joka oli kysyttyä, mutta esimerkiksi Suomeen sellaisia kamppeita ei saanut tuoda. Söimme paikassa lounaan; joku tilasi krokotiiltä ruoaksi, itse en tohtinut. Ei ollut kuulemma pahaa, mutta sitkeää.

Krokotiilifarmi.

Kita on japania ja tarkoittaa pohjoista.

Jossain Chau Doc'n ja Can Tho'n välillä.

Ajoimme vielä 1,5 tuntia eteenpäin ennen kuin saavuimme Can Tho-kaupunkiin. Minä torkuin kyllä osan matkasta, sen verran väsytti. En ymmärrä miten Pekkis voi olla niin herkkäuninen; ei ollut tietysti nukkunut paljoakaan viime yönä, koska liikenne oli häirinnyt, tokkopa sai bussissakaan levättyä.

Ennen hotellia pysähdyimme vielä tienvarsikojun luona katsomassa paikallisten herkkujen myyntiä. Ukkelit myivät terraariosta käärmeitä, riisipelloilta hankittuja keräilyotoksia, vaan taisipa olla viljeltyjä käärmeitä myös. 10 dollaria / kilo. Eipä tainnut kukaan ostaa.

Käärmeviinaa.

Käärme ilman viinaa. $10 / Kg.

Hotelli oli vähän Can Thon kaupungin ulkopuolella, rauhallisella alueella. Täällä ei liikenne häirinnyt. Hotelli myös vaikutti varsin siistiltä ja uudelta. Toki liskovaroitus se oli täälläkin.

Kävimme tekemässä pienen kävelyretken lähitienoille. Kauppaa ei löytynyt mistään, ja nekin juomakioskit mitä löysimme, meidät ajettiin pois. Ilmeisesti ei naama miellyttänyt. Kukaan paikallisista ei puhunut sanaakaan englantia, eivätkä sitä ymmärtäneet. Pitkän matkan päästä löysimme lopulta kioskin, jonka nainen suostui myymään pari olutta. Näytti kassasta seteleitä, joita halusi kaljoistaan (25 000 dongia). Yritimme käydä myös baareissa, mutta kukaan ei myynyt olutta. Siinä oli myös aina oma ohjelmanumeronsa esittää pantomiimina mitä juomaa baarista haluaisimme. Myöhemmin havaitsimme tehokkaaksi keinoksi näyttää kamerasta kaljatölkin kuvaa.

Paikalliset päräyttivät mopoilla suoraan sisäkahviloihin, se tuntui hieman oudota. Toisaalta, eipä täällä niin pientä tilaa ole tullut vastaan, johon ei mopolla pystyisi ajamaan. Viimein eräs poliisi tuli saattamaan meidät kädestä pitäen baariin, joka olikin eurooppalaisin baari tällä reissulla.

You said that...

Hotlassa kävin suihkussa. Olin valittanut safetyboksista, edellinen vieras oli säätänyt sen niin ettei sitä voinut enää käyttää. Sitä piti tulla jonkun katsomaan managerin kanssa, vaan eipä näkynyt. Kävin vaihtamassa myös hieman rahaa respassa.

Hotellihuone oli kerrankin siisti.

Seitsemältä meillä oli taas yhteinen illallinen. Ne ovat vähän kiusallisia, koska ateria jaetaan pöytäseurueen kesken, eikä ruokaa ole siinä määrin mihin me länkkärit olemme tottuneet. Opas istui pöydässämme, pääsin kysymään miksi paikallisväestön näkee harrastavan slaavikyykkyä niin usein. Opaskin on laittanut sen merkille, vaikka kuulemma Kiinassa sitä tehdään vielä enemmän, hän on nähnyt porukan jopa nukkuvan kyseisessä asennossa. Se vaatii kuitenkin harjoittelua pienestä pitäen, että siihen pääsee sisään.

Päivällisen jälkeen kävin kysymässä pyykkäysmahdollisuudesta. Se oli helvetin kallis, mutta pakkohan se oli laittaa vaatteet pesuun, en mä nyt viitsi paskasissa vaatteissakaan kuleksia. Pakkasin vaatteet kangaskassiin ja jo käytävällä joku ukkeli kyseli laundry service-halukkuudestani osoittaen pyykkipussiani. Sieppasi sitten pussin itselleen ja kysyi olenko Suomesta ja sitten kaikki oli kuulemma ok :D Jäi hieman härötunnelma, mahtaako Björn Borg- kalsarini enää palata minulle.

Jotain tuttua tässä on.

Sitten kävimme kävelemässä vielä joenrantaa, kävimme viereisessä baarissa kaljalla. Täälläkään kukaan henkilökunnasta ei osannut sanaakaan englantia. Näytimme kaljan kuvaa, mutta ukko höpersi vain "co, co" tms. Myöhemmin ymmärsimme, että tarkoitti ilmeisesti jäitä.

Auringonlasku Can Tho'ssa.

Vieressä istui iso vietnamilaisporukka syömässä ja ryyppäämässä. Olimme jo aiemmin nähneet erään vietnamilaisukon talutuskunnossa, ilmeisesti viinapää ei ollut parhaimmasta päästä. Silminpistävin röyhkeyden merkki oli seurueen kova rykintä ja syljeskely ympäriinsä, vaikka kyllähän näistä meteliäkin lähti. Tarjoilijaväki oli myös todella outoa. Kun tuli laskun maksamisen aika, yksi laski laskun ja toi sen puoleen väliin, jossa antoi sen toiselle tarjoilijalla ja tämä toi sen pöytään. Kun annoimme rahat, tarjoilija haki ja vei sen jälleen puoleen väliin josta toinen tarjoilija vei rahat jollekin isommalle kiholle joka laski rahat. Ja sitten taas vaihtorahojen kanssa sama homma. Voisikohan tuota tehostaa jotenkin tuota toimintaa?

Sen jälkeen hotellilla vielä pieni setti surffausta. Aamulla oli mielettömän aikainen herätys, joten yritin päästä aikasin makkoomaan.