373# Cambodia, 3

18.1.2015, +28 Scattered clouds, Siem Reap, Cambodia

Heräsin kuudelta, enkä saanut enää nukutuksi. Kolme varttia kieriskelin vuoteessa, kuunnellen liikenteen meteliä sekä oveni takana hissiä odottavien ihmisten puhetta. Sitten surffailin hetken netissä, kävin suihkussa, jossa iski niin yllättävä tarve päästä pöntölle ettei mitään rajaa. Kambodzalainen kakkoshätä ei ole niitä kaikkein maltillisempia kavereita. Vähän huoletti miten päivä etenee.

Kahdeksalta kävin koputtelemassa tovin PE:n huonetta. Jätkä jumalauta unessa, vaikka piti mennä kahdeksalta syömään aamiaista. Herätyskello oli kuulemma tehnyt tepposet. No ei muuta kuin takaisin huoneeseen ja odottamaan PE:n ylösnousemista.

Ei sillä onneksi mennyt viittä minuuttia kauempaa. Käytiin kiskaisemassa aamiaiset hetulaan; kahvia, patonkia, nakkeja, kinkkua, pancakea ja hedelmiä. Hyvää teki.

Käväsimme hotellihuoneessa pakkaamassa kamat ja sitten ysiltä respaan. Lähdimme ryhmässä bussilla kauemmaksi temppelialueelle, noin 40 kilsan matkan päähän, ajassa 45 minuuttia. Kuski ajeli kuin mielenköyhä ja aika hyppyytystä kyyti olikin. Näimme kambodzalaisia maalaiskyliä ja ihmisiä maaseututöissä. Ei käy tasan onnenlahjat. Duuni käsipelillä riisipellolla näytti olevan hankalaa ja vaivanloista.

Kambodzalainen metsämiljöö poikkeaa tundramaisemistamme melkoisesti.

Perillä kohteessa kävimme tutustumassa taas yhteen kivirykäelmään. Sinipaitamies unohti tietysti kulkukorttinsa bussiin, eikä olisi millään viitsinyt hakea sitä. Viittasi kintaalla lipunmyyjälle. Siinä vasta äijä jolta puuttuu täysin alkeellisinkin käytöstapa. No, kakkosoppaan johdolla kävivät hakemassa bussista ukkelin kulkukortin.

Kivikasat jatkuivat.

Kuvattiin temppeli ja palailtiin sitten pikkuhiljaa busseille. Niin mielisairaan iso lapsikaupustelijajengi piiritti meidät, että pahaa teki. Lapset olivat paskaisia, ja lähes itkua pidätellen pyysivät ostamaan "only dolla" hintaisia tuotteita. Vedätystä tai ei, niin köyhiä nämä lapsirukat olivat. Jopa minä, joka inhoan lapsia, ei voinut olla ajattelematta hetken sitä kamalaa elämää mitä nämä joutuivat viettämään. Meillä kekarat kiukuttelee jos saivat vääränvärisen ipadin lahjaksi. Nämä joutuivat kauppaamaan täällä likaisina henkensä pitimiksi piraattituotteitaan läskeille länkkäreille.

Ostin miekin yheltä paskaselta lapselta korttipinkan. Oli se sitten sallittua tahi ei. Ja juu, mikä oli seuraus? Lapsi alkoi myymään kahta kauheammin lisää kortteja, samalla kun suuri pilvi toisia lapsia hyökkäsi kimppuun. Aivan kuin olisi antanut puolikkaan rasian makkaraperunoita kauppatorin ohiliitävälle lokille.

Edelleen mä en tiedä mitä mieltä olen. Toiset rankasti kieltävät ostamasta lapsilta mitään, näiden kun kuuluisi olla koulussa eikä myymässä kortteja / vaatteita / juomaa länkkäreille. Ja onko muutenkaan eettistä ostaa 6-vuotiaalta katukauppiaalta kaljaa? Toisaalta, on niin hikikin ja täytyyhän lapsenkin päästä syömään. Ajattele siinä nyt sitten pitkää tähtäintä.

Oli luvattu pilvistä mutta aurinko paistoi ja ainakin mulla naama alkoi palaa, joten rasvaus lieni paikallaan. Seuraavaksi jatkoimme maaseutukylään, jossa meille esiteltiin miten palmusokeria tehtiin. Oli siellä viinaksiakin pullotettuna. Paskasilla sormeilla ihmiset veistivät biitit sokeria ja tarjosivat käsistään sitä maistettavaksi. Varmaan kaikki sitä maistoivat mutten mie. Mä olen vähän friikki hygienian suhteen, eikä tällainen paikka varmastikaan helpota asiaa.

Kiertelimme kylässä ja ihmettelimme takapihoja. Kaikkialla sitä voivatkin ihmiset asustella. Talot rakennettiin tolppien päälle, koska näin alapuolelle jäi varjoinen hengailutila, ilma kiersi paremmin asunnoissa eikä sisälle ängenyt yökylään niin helposti käärmeksiä, häkkejä tai skorpiooneja ja muita vittumaisia metsän asukkaita.

Enkö mä tosiaan parempaa kuvaa kylästä ottanut?

Alttarijutska löytyi liki joka kodin edustalta.

Kävimme seuraavaksi bongaamassa vielä hiljaisen ja lähes aution temppelipaikan. Se oli mielestäni yksi hienoimmista, ehkä juuri siksi ettei täällä ollut muita turisteja, mutta kooltaan vaatimaton. Myyjiä oli kadunvarressa muutamia, vedättivät ainakin PE:n ostamaan kolme paitaa yhden sijasta.

Seuraavaksi ajoimme takaisin Siem Reapin pohjoispuolelle ja kävimme lounastamassa Phnom Bros restaurantissa. Otin ruoaksi paikkalisruoakaa Amokia. Beef amokia. Se oli tehty kookospähkinän sisään ja oli ihan hyvää, joskin sisältö oli pelkkää sipulia ja lientä, joukossa muutama beefin palanen. Juomaksi kaljaa. Ihan hyvä lounas.

Sen jälkeen ajoimme itse Angkor Watin päänäyttämölle. Sinipaitamies oli jälleen jättäytynyt kyydistämme, vaikka käytännössä tämä oli ykkösnähtävyys. Kävelimme bussista kivisillalle, ja ylitimme vallihaudan n. 250 metriä pitkää kivisiltaa pitkin. Apinoita näkyi täälläkin. Mua vähän sellaiset pelottavat, ovat niin arvaamattomia.

Angkor Watin päätemppelille johtava kivipasaasi.

Kello oli kolmen kieppeillä ja angkor watin alueella oli vähän jumalattoman kuuma. Sillan ylitettyä ja muurikompleksin läpi käveltyä piti ylittää vielä puolen kilometrin tasanne, jossa ei tosiaan varjoa ollut. Hiki virtasi noroina selästä. Tänne kannattaa tosiaan varata vesipullo tahi pari. Ja nyt elettiin sentään vuoden kylmimpiä aikoja. Millaistahan mahtaa olla vuoden kuumimpaan aikaan huhtikuussa?

Angkor Wat.

Nousimme kakkostasolle, kiersimme seinävallia pitkin ja opas selitteli seinäkaiverrusten tarkoitusta. Kuvitus oli toki hienoa, liittyen helvettiin ja taivaseen ja kuninkaan kunnioittamiseen, mutta en itse oikein kokenut saavani niistä irti mitään. Kolmannelle tasolle nouseminen oli rankkaa & vapaaehtoista. Täällä piti olla lisäksi vielä vähän säädyllisemmät vaatteet, ja esimerkiksi hattua ei saanut pitää päässä. Näitä myös valvottiin. Lisäksi ei saanut olla "vaimonhakkaajapaitaa" tai alle polven korkuisia shortseja. OK, minihameet mä ymmärrän, mutta onko maailmankaikkeudessa olemassa muka joku joka käyttää hihatonta paitaa tai polven yläpuolelle jääviä shortseja? En kyllä usko että sellaisia on. 80-luvusta on kuitenkin 35 vuotta aikaa.

PE skippasi kolmannelle tasolle nousun koska korkeat paikat eivät edelleenkään lukeutuneet hänen suosikikseen. Lisäksi sinne sai jonottaa hetken aikaa, että pääsi nousemaan (ja myöhemmin laskeutumaan alas). Minä kävin kapuamassa. Olihan siellä hienot maisemat, raput eivät olleet mitenkään pelottavat, mutta ihmisiä oli paljon eikä mitenkään erikoinen noin muuten. Ja jonottamaan tosiaan joutui. Sillä seurauksella tietenkin että kadotin kaikki muut.

Asiaa kolmannelta tasolta tarkasteltuna.

Kävelin hetken itsekseni (no ok, oli siellä 100 000 korealaista ja japanialaista turistia) temppelialueella ja jatkoin sitten markkinapaikalle etsimään suomalaisia. En löytänyt aluksi, mutta ostin lapselta kaljaa ja kävin istuskelemaan penkeille. Myyjiä hyöri ympärilläni kuin kärpäsiä, mutta kun kieltäydyin järjestäen niin kaksi myyjistä jäi istumaan viereeni ja juttelemaan, mistä olin kotoisin ja mitä tykkäsin heidän maastaan jne. Toinen suomensi jopa edellisiltana ostamani repun khmerin kieleiset tekstit. Sekä mies että nainen olivat molemmat ystävällisiä ja miellyttäviä siinä määrin että oikein hämmästyin. Toki puolet jutuista meni varmasti ohi kun khmerin aksentti englanninkielessä ei ollut niitä helpoimpia enkä mä nyt muutenkaan osaa englantia kovin hyvin, mutta silti. Heistä paistoi inhimillisyys ja mukavuus eikä pelkkä koneellinen kaupustelu. Join bissen ja he lähtivät kaupustelemaan säälittävällä äänenpainotuksella "only dolla" taas seuraaville länkkäreille.

Tapasin ryhmäläisen, yksinäisen miehen jonka kanssa palasimme takaisin kivisiltaa pitkin tapaamispaikallemme, jossa odottelikin jo suurin osa porukasta. PE oli löytänyt myös reittinsä perille. Odottelimme vielä kymmenisen minuuttia jonka jälkeen kävelimme busseille ja palasimme hotelliin.

Hotellissa kävin ostamassa respasta postimerkkejä - se olikin yllättävän vaikea prosessi, koska kaikki oli niin kovin virallista, että respapojan piti tehdä joku asiakirja merkeistä jne (ja maksoivatkin sikamaisen paljon, 10$).

Semmoinen tuli mieleen noista maalaispaikoista, että kannattaa tosiaan katsoa mitä ostaa. Johnny Walker -whiskeypullokin maksoi vain dollarin. Ei siinä että viina olisi niin halpaa, vaan että nämä myyvät mopobensaa vanhoissa viinapulloissa. Kannattaa siis olla tarkkana :D

Huoneessa kävin suihkussa, kiehautin kahvit ja kirjoittelin kortteja, ennen kuin PE tuli noutamaan iltakierrokselle. Sitä ennen iltasiivojakin kävi taas kysymässä lupaa päästä sisään. Ajoin hänet jälleen matkoihinsa. Minusta on sikamaista, että huoneessa käy kaksi kertaa päivässä siivooja. Missään muualla en ole törmännyt sellaiseen.

Eksoottinen stop-merkki bussin ikkunasta kuvattuna.

Otimme tuktukin Pub streetille (virallisesti lienee nimeltään Street 8). Yritimme aluksi etsiä PE:lle kännykänlaturia, mutta emme löytäneet kuin huumekauppiaita ja huoria, joten menimme sitten syömään. Ruoka oli perseestä, ensimmäisen kerran tällä reissulla. Otin kyllä kaikkein halvimman aterian, joten siinä mielessä ei tullut tappiota, mutta nuudeliateria jäi kyllä suurimmaksi osaksi syömättä. Tilasimme viinaa jälkkäriksi ja se oli ihan ok. Nautitut juomat tekivät tehtävänsä, joten kävimme vielä muutamassa baarissa - jossa toisessa meitä yritettiin ukottaa ns. maitojauhescamilla (emme kuitenkaan menneet höplään koska olimme lukeneet aiheesta wikitravelista: eli nuori teiniäiti tulee vauva sylissään kerjäämään että menisi hänen kanssa kauppaan ostamaan vauvalle äidinmaitokorviketta - tämän jälkeen äiti palauttaa tuotteen kauppaan ja saa puolet rahoista takaisin. Mielestäni tämä on niin törkeää kusetusta/edesvastuutonta toimintaa, että vaikka Aasiassa ei saa näyttää hermostumistaan niin vähän alkoi pinna katketa), ja toinen invaasio oli purijahyönteisten aikaansaannos. Toivottavasti ei tullut malariaa tai dengueta tai muutakaan niistä miljoonista taudeista mitä täällä on.

Varoitus maitojauhekusetuksesta baarin vessassa.

Otimme tuktukin jälleen takaisin hotelliin. Sen saaminen ei paljoa vaadi. Mun piti ottaa videokameralla kuvaa miten helppoa sen hankkiminen on, mutta enpä ehtinyt. Kun länkkärin perse nousee penkistä, niin kimpussa on samantien förärien armeija ehdottelemassa tuktuk-kyytiä. Joten olisikohan siihen neljä sekuntia mennyt (tietysti hinta pitää sopia etukäteen, mutta olimme kahden päivän kambodzan-kokemuksella jo niin kehittyneitä, että saimme kyydin ja hinnan sovittua silmänräpäyksessä. Valuuttana siis yleisesti ottaen Yhdysvaltain dollari, mutta alle taalan vaihtorahat tulevat paikallisena rahana, rieleinä).

Hotellilla vasta klo 11 jälkeen, sitten vielä pientä kännäilyä ja netissä surffaamista, ja koisimaan vasta vähän ennen yhtä.