376# Cambodia, 6

21.1.2015, +31 clear Phnom Penh

(bongatut eläimet: lepakko, torakka, rotta)

Nukuin kuin tukki ja olisi tehnyt mieli jatkaa vielä unia, mutta ei auta, klo 6.45 herätys ja puolen tunnin päästä aamiaiselle. Aluksi oli taas hukassa kun uusi hotelli jne, että miten aamiaissalissa käyttäydytään, mutta selvisi se sitten pikkuhiljaa. Täällä oli omeletin paistajakin; mä en uskaltanut sitä vielä ottaa, Pekkis otti. Ehkä mä katon, tapahtuuko sille mitään.

Sinipaitamies liittyi aamiaispöytäämme ja melkein myöhästyimme kun niitä juttuja kuuntelimme. Hädin tuskin ennätin käymään vessassa ja haalimaan kamat kasaan, ennen kuin puoli yhdeksältä lähdimme ensin viereiselle Phnom Penh-kukkulalle (phnom tarkoittaa kukkulaa, ja Penh ilmeisesti oli naisen nimi joka kukkulalla olleen temppelin perusti ja pikkuhiljaa kaupunki alkoi rakentua tämän ympärille - nykyisin siis 2,2 miljoonaa asukasta). Buddha-temppeli kierrettiin läpi, siellä oli arvokkaita esineitä, umpikultaa olevia patsaita jne. Yksi lauma aasialaisia turisteja oli siellä meidän kanssa. Kengät piti jättää ulkopuolelle ja kävellä sukkasiltaan. Oli siellä joku rituaalikin menossa, joku virkaa tekevä pientä rahaa vasten suihkautti jotain ainetta päälle ja teki jonninlaisen siunausrituaalin. Pojat myivät ulkopuolella dollarilla lintuja häkistä; tarkoitus oli ottaa ne käteen ja päästää vapauteen. Jonkinlainen rituaali ilmeisesti tämäkin. Myöhemmin kun linnuille tuli nälkä, ne palasivat poikien luo uudestaan syömään (ja jäivät siis taas odottamaan vapautusta). Kuvata ei saanut.

Suitsukkeen käryä ja slaavikyykkyä.

Suppilomiehelle jätetty vesipullo uhrilahjaksi.

Sitten jatkoimme bussilla pienen matkaa eteäpäin ja saavuimme kuninkaan palatsiin. Se oli tietysti hienon ja arvokkaan näköinen. Liput olisivat maksaneet 25 000 rieliä, eli 6 $, aika kallista. Lippu liehui salossa, joten kunukin oli paikalla. Kaikkea ei saanut kuvata täälläkään. Hautamausoleumit olivat komeita, joku temppelikin oli. Ja kuuma.

Kununlinna.

Kununlinna.

Seuraavaksi kansallismuseoon, jossa oli tietysti vanhoja patsaita ja kippoja ja kappoja. Kyllä ne läpi katseli, mutta meni oikeastaan istuskeluksi se homma, jalkoja jo väsytti. Siitä jatkoimme lounaalle, jossa tarjolla oli rapukeittoa, kevätkääryleitä, riisikakkuja alkupalaksi, kanaa ja kala-amokia (perinneruokaa) pääruoaksi ja hedelmiä jälkkäriksi. Siitä ei tarvinnut tällä kertaa mitään maksaa, paitsi juomista. Otin turvallisesti olutta.

Otimme bussin ja suuntasimme markkinoille. Se oli varsin kuuma paikka; tuktuk-kuskeja oli rasittavuuteen asti, ja jos joutuu sekunnin välein sanomaan, että en halua kyytiä minnekään, ja vielä niin että toinen kuski näkee kieltäytymisen ja silti kysyy uudelleen tarvitsenko kyytiä, niin se alkaa ärsyttämään jossain vaiheessa.

Myyjät olivat sinällänsä ok, eivät tuputtaneet. Tinkiä piti tietysti hieman. PE:lle saimme muin, laturin kännykkään ja paidan, mutta mä en löytänyt mitään. T-paitoja etsin, mutta suurin koko oli large, joka meidän maassa menee tuskin ala-asteikäisellekään. Se vähän masenti.

Opas lahjoi liikennepoliisin pysäyttämään liikenteen, jotta saimme bussin lähelle toria ja matkustajat kyytiin. Kertoi samalla juttuja, että kambodzalainen poliisi on parasta mitä rahalla saa. Ja mitä korruption tasoon tulee, niin tavallista on että poliisi pyrkii usein pysäyttämään ulkomaalaisen mopoilijan ja ukottaa hieman rahaa. Toisin sanoen, jos pystyy pakenemaan niin ettei poliisin päälle tarvitse ajaa niin hyvä, mutta jos ei pysty pakenemaan niin ensimmäiseksi pitää sammuttaa mopon moottori ja ottaa avaimet pois. Jos näin ei tee vaan poliisi joutuu sen tekemään, niin on kusessa. Seuraavaksi poliisi ilmoittaa liikennevirheen mihin ollaan syyllistytty (joka tuntuu irvokkaalta tällaisessa liikenteessä) ja sitten sovitellaan sakon hinta. 10 taalaa on naurettavaa, 20 taalaa ryöstö. Normisakot ovat 2-5 dollaria.

Palasimme hotelliin. Lämpöä oli 31 astetta ja aurinko paisteli mukavasti. Hetken aikaa lepäsimme hotellilla ja join siinä kahvitkin. Sen jälkeen lähdimme vielä PE:n kanssa kävelylle. Kävelimme jokirantaan ja ylitimme pari hengenvaarallista katua. Pussikaljamyyjiä ei näkynyt joten menimme baariin, joka oli täynnä länkkäreitä. Sijainti oli kuitenkin mukava ja siinä oli kiva katsella liikenteenvirtaa. Edessämme istuvilta tanskalaisilta loppui rahat kun olivat laskua maksamassa, ja myyjä meinasi saada hepulin. Meiltä puolestaan yritettiin kusettaa 5 dollaria (maksoimme kympin setelillä ja saimme takaisin vain dollarin ja rielejä, mutta kun huomautimme asiasta niin vitonen tuli kyllä heti mutta kusetustahan tuo on. Jos emme olisi olleet joviaaleja niin jätkä olisi pitänyt kylmästi jättää tipittä.

Kävelimme takaisin hotelliin, jossa kävin suihkussa ja lepäsin hetken. Sitten lähdimme pienellä porukalla teatteriin tuktuk-kyydillä. Sinipaitamiestä sai vähän aikaa odotella, ilmeisesti opas kävi hänet hakemassa huoneestaan, ja tuli sitten meidän tuktukiimme. Ihan ok sen kanssa oli jutella, mutta kyydin päätteeksi haukkui meitä sille kuskille?

Teatteri puolestaan oli kallis, liput maksoivat 14 taalaa (ryhmäalennuksella), ja oli tekstitetty englanniksi. Se oli juurikin niin outo kun kuvitella saattaa. Ulkoilmateatteri, jossa piti väistellä pään yli lentäviä lepakoita. Juonikin oli hyvin sekava. Päänaisnäyttelijä oli kyllä erittäin kaunis nuori neito, joten siitä propsit. Kamalinta oli kivenkovat penkit; mun perse puutui niissä jo viiden minuutin istumisen jälkeen. Esitys kesti ehkä 75 min.

Teatterissa. Huono valoitus ei tee oikeutta kauniille naispääosan näyttelijälle.

Sen jälkeen etsimme syömäpaikkaa pienen tovin. Näimme sinipaitamiehen iskeneen itselleen naisen, he kävelivät käsi kädessä. Nainen oli ainakin viisikymppinen, aika tumma, ei kuitenkaan paikallinen kamerasta päätellen. Uskomaton ukko.

Löysimme ruokapaikan, jossa oli varmaan 15-vuotias harjoittelija tarjoilijana. Sekoili kovasti. Ruoka ei ollut kaksista mutta jumalattoman halpaa se taas kerran oli. Toivottavasti ei tullut vatsatauti. Sen jälkeen kävelimme hetken kohti hotellia, poikkesimme vielä drinksuille baariin, jossa oli tämän reissun siisteimmät vessat. Tarjoilija ihmetteli, miksi tilasimme paukut ilman jäitä. Mutta luin jostain, että vain sylinterinmallisia jäitä voi juoda, koska ne tulevat tehtaalta eikä niitä ole tehty hanaveteen. Semmoisen kysyminen olisi liian haastavaa.

Kisse.

Meillä oli vielä runsas 1,5 kilometriä käveltävää. Äijät tarjosivat tuktuk-kyytejä (sitä mä kaikkein eniten ihmettelen, että eikö niille ole yhtään järkeä suotu? Jos mä tutkin ravintolan ruokalistaa niin tällainen föräri tulee kysymään "tuktuk sir?". En kai mä nyt ravintolan ruokalistaa tutki jos olen kyytiä vaille??), huumeita, hierontaa, huoria, poliisin virkamerkkejä ja mitä vielä. Erästä hedelmäkojua ohittaessamme en voinut olla kiinnittämättä kauniin naismyyjän minihamoseen; hänkin ryhdistäytyi meidät huomatessaan, ja hedelmien kauppaaminen muuttuikin äkkiä joksikin henkilökohtaisemmaksi. Ja kun nainen sai meidät hiljentämään vauhtia niin pian oli koko naisarmeija kimpussa ja vain vaivoin pääsimme pakoon.

Kotimatka teki muutenkin pahaa, koska kadulla näki kokonaisia perheitä jotka olivat levittäneet vain maton katukivetyksille ja siinä koisasivat liikenteen melussa niin pienet vauvat kuin vähän suuremmatkin. Jatkossa kannattaisi ottaa tuktuk lyhyille matkoillekin jo pelkästään sen vuoksi, ettei tarvitsisi näitä katsella.

Hotellilla vielä muutama rentouttava viskipaukku ennen kuin nukkumaan puolen yön jälkeen.