567# Thaimaa, 1

2.3.2018 - 3.3.2018, +32, Scattered clouds, Bangkok, Thailand

Seitsemän kuukautta oli kärsitty taas vilua ja työstressiä ja tuntui jo pitkään siltä ettei loma koita koskaan. Viimein maaliskuisena perjantaina sai taas äheltää kamojen pakkaamisten kanssa ja reissu Thaimaahan oli edessä. Matka oli tyyppiä kiertomatka, järjestäjänä Olympia, josta minulla ei aikaisempaa kokemusta ollutkaan, kuten ei koko Thaimaasta muutenkaan. Ja reissukaverina porukat.

Tein perjantaina vielä normaalin kahdeksan tunnin työpäivän, sen jälkeen hain kamat kämpiltä. Lento lähti vasta klo 23 aikoihin, joten eipä ollut kiirusta. Kentälle menimme taksilla, maksoi 51€. Aika suolainen hinta pikkumatkasta, mutta eipä kamojen kanssa huvita lähteä perjantai-iltaan julkisilla. Ulkona oli myös kymmenen asteen pakkanen, ja meillä kesätamineet, joten tämäkin puolsi taksimatkaa.

Lentokentällä meitä oli vastassa kaksi Olympian edustajaa, jotka tekivät check init puolestamme. Se oli hyvä juttu, sillä meillä oli vielä koneenvaihto Bangkokissa, ja matkalaukut piti saada tsekattua perille asti. Toinen henkilöistä oli matkanjohtajamme. Vaikutti ihan asialliselta tapaukselta. Muuten kentällä ei ollut jonoa enää tähän aikaan illasta, joten myös turvatarkastus meni luikauksella. Lähtöporttimme oli 53, joten piti mennä vielä passintarkastuksen läpi. Turvauduimme automaattiin. Sen jälkeen kävimme lähtökaljalla, ja sitten pääsimmekin jo koneeseen. Paikkamme olivat rivillä 45, minä istuin keskirivillä käytäväpaikalla, vierustoverinani ruotsalaisnainen.

Ennen lähtöä koneen piti vielä mennä varikkoalueelle tms, ja siipiin ruiskutettiin jäänestoainetta. Siihen kului vielä ylimääräiset 20 minuuttia, joten varmaan matka piteni entisestään. Lentoaikaa taisi olla reilut kymmenen tuntia.

Aikamoinen keuhkoparantola kone tuntui taas olevan, ihmiset ovat aina kipeinä koneessa tai vähintäänkin tulevat siellä kipeiksi. Edessä istui lapsiperhe, kekaratkin valittelivat kipeää olotilaa. Vieno pierunhajukin leijaili välillä klyyvariin. On se kumma, miten lentomatkoilla onkin aina yliedustus haisuleista, juopoista, pikkulapsista, selkänojaan potkijoista yms. Iltapalaksi tarjoiltiin kanaa tai lammasta, valitsin kanan. Juomaksi otin ilmaisen oluen + viinilaskin, ja ostin vielä parit napakat. Niiden avulla sain nukuttua ehkä tunnin verran. Aamiaiseksi tarjottiin nakki ja muna.

Joko ollaan pian perillä?

Lento tuntui kyllä tosi pitkältä. Lisäksi väsymystä lisäsi viiden tunnin aikaero Suomeen. Suvarnabhumin lentokentälle laskeuduimme kahden aikoihin iltapäivällä. Meillä oli täällä vielä kolmen tunnin odotus, ennen kuin vaihtaisimme Bangkok Airwaysin koneeseen. Finnairin kone tuli lentokentän toiseen päähään, ja portilta oli 1,2 kilometrin kävely kotimaan terminaalin puolelle. Matkalaukut läpivalaistiin, passit tsekattiin ja maahantulokortin tulo-osa irroitettiin. Lähtöä varten oli vielä maastapoistumiskortti, joka piti säilyttää matkan ajan. Miksei sitäkään voida niitata kiinni passiin, nyt siitä saa koko ajan huolehtia. Matkatoimisto oli täyttänyt maihintulokortit puolestamme, riitti kun sutaisi nimensä alle. Sitten oli vielä turvatarkastus. Rinnuksiimme liimattiin näkyville erikseen vielä joku tarra, joka ilmoitti meidän olevan ulkomaalaisia. Niin kuin se nyt ei olisi naamasta muuten näkynyt.

Odotusaikaa joudutti lentoyhtiön lounge, joka nyt ei ollut hääppöinen. Ei viinaa eikä edes vessaa, ilmastointi oli huono. Kahvia ja pientä suupalaa sieltä kyllä sai + pääsyn nettiin. Emme jaksaneet siellä kuitenkaan kovin kauaa viihtyä, vaan kävimme katsomassa lentoaseman muuta tarjontaa. Kävimme kaljalla baarissa. Täältä näki sentään uloskin jossa näytti olevan aurinkoinen keli. Puut ja ruoho viheriöivät. Saimme vastaanottaa ensimmäiset wait; thaimaalaiset tekivät joka käänteessä aina wai-tervehdyksen, ja se tuntui vähän kiusalliselta kun siihen ei osannut oikein mitenkään vastata (wai vaihtelee arvoasteikon mukaan). Vähän sama kun japanilaiset höperehtivät sen kumarruksensa kanssa.

Suvarnabhumin lentokenttä oli sangen ruma.

Viimein lähti lentomme Chiang Raihin. Pääsimme haistelemaan kuumaa ulkoilmaakin, kun oli bussikuljetus koneeseen. Paljon ei ollut muita matkustajia, lähinnä paikallisia. Lentomatka Bangkokista Thaimaan pohjoisimpaan provinssiin kesti 1h20min. Siinä ehdittiin kuitenkin tarjoilemaan ruoka. Oli jotain chilikatkarapuja; se oli yksi parhaimmista lentokonesapuskoista mitä olen koskaan syönyt.

Lähtö Bangkokista kohti Chiang Raita.

Bangkok Airwaysin lennolla oli tilaa.

Chiang Rain lentokenttä toimi tehokkaasti. Vähän oudoksutti kun ulkomaalaiset eroteltiin eri paikkaan kuin paikalliset, matkalaukut tulivat eri hihnoille, ja ne myös vielä läpivalaistiin. Laukut tulivat kuitenkin nopeasti. Passeja ei kyselty ja pääsimme nopeasti ulos kentältä. Paikallisopas oli vastassa, viisissäkymmenissä oleva nainen, nimeltään Pum. Bussikuskina toimi Kai (tarkoitti kanaa) ja apukuski Joot. Bussiin oli viritetty arktiset olosuhteet ilmastoinnin avulla.

Hotellimme oli Dusit Island Resort. Matka lentokentältä hotellille ei kestänyt kauaa, ehkä vartin. Matkalaukkuja ei tarvinnut itse roudata, ja matkatoimisto oli maksanut kaikki tipitkin, joten ei tarvinnut antaa kantajillekaan mitään. Huoneet saimme suht nopeasti. Hotellin piti olla viiden tähden luukku, mutta itse antaisin ehkä kolme tähteä. Laukkukin tuli nopeasti. Sain lisäksi ohjeistuksen valaistuksen käytöstä, siitä oli erillinen hallintapaneeli. Hotelli oli korvessa ja ilta oli jo pimentynyt, joten uloskaan ei juuri nähnyt. Hotellia varten piti täyttää jokin henkilötietokaavake, joten sutaisin sen valmiiksi ja testasin myös safety boxin.

Huone oli vähän ajan nuupahtama.

Puolen tunnin päästä kokoonnuimme yhteiselle illalliselle hotellin ravintolaan. Se oli buffet. Aika pahaa settiä oli tarjolla, erityisesti kala oli pahaa ja ruotoisaa. Kaiken lisäksi söin vielä vahingossa sieniä. Jälkkäriksi hedelmiä, joista yhtä en tunnistanut (maistui omenan ja kurkun sekoitukselta). Antaisin arvosanaksi 2/5, toivottavasti ruokien laatu paranee jatkossa. Matkanjohtaja tarjosi kierroksen juomia, toisen kierroksen maksoimme itse.

Iltasapuska ei ollut hääppönen.

Huoneeseen palattuani otin suihkun, joka toimi hyvin ja suolsi pihalle myös lämmintä vettä. Kävin sitten vähän kamojani vähän läpi ja muikkareita. Surffasin netissä, netti toimi yllättävän hyvin. Katselin vähän aikaa telkkaa; sieltä olisi tullut kiinnostava dokumentti Kambodzasta, mutta alkoi ramasemaan siihen malliin, että suuntasin aikaisin nukkumaan, semminkin kun oli jäänyt edellinen yö välistä. Bussista olimme saaneet vesipullot ja näytti sellaista olevan hotellissakin, mutta kun en ollut varma oliko se complimentary vai ei. Kraanavettä ei uskaltanut juoda, mutta kyllä minä sillä hampaat pesin.

566# Luettua ja katsottua, 13

1. Scott Stewart - Dark skies (elokuva)

En edes muista miksi tämä oli katsottavien listalla. Traileri ei luvannut hyvää eikä tästä ollut varauksia kirjastossakaan, joten jo ennusmerkit elokuvan huonoudesta olivat olemassa. Tarina kertoi perheestä jota avaruusoliot kiusasivat. Mukaan oli koitettu saada elementtejä kauhuelokuvista sekä jonkinlaista uni-valvetilan sekamelskaa. Lisäksi pidin hieman irrelevanttina juonen kannalta perheen isän haasteista työmarkkinoilla. Jenkkimoskaa, ei jatkoon. Arvosana 2/5.

2. George Lucas - Star wars; Episode IV, Uusi toivo (elokuva)

Mä olen aina ylpeillyt, etten ole koskaan katsonut mitään Star wars leffoja sen kummemmin kuin Harry Pottereita tai Taru sormusten herrasta tms. Kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta, ja jos jotakuta kiinnostaa niin sille mä en voi mitään. Mutta työkaveri sai huijattua minut lainaamaan häneltä kuuden elokuvan boksin perustelullaan, että "kuuluuhan sellainen sivistykseen". Ajattelin nyt sitten antaa pienen mahdollisuuden, jos sitä vaikka ykkösosaa koittaisi katsella.

Aika sekava oli elokuvien järjestys, koska ensimmäinen Star wars-elokuva onkin osa neljä. Päätin aloittaa elokuvan siitä; valmistusvuosi oli 1977, mutta ilmeisen hyvin oli elokuva masteroitu kun avaruusalukset yms eivät vaikuttaneet mitenkään poikkeuksellisen naurettavilta. Yllätyin kun elokuvassa seikkaili Harrison Fordkin, en tiennyt hänen olevan tässä mukana.

Vähän lapsellinenhan elokuva oli mutta parempi kuin odotin, jahka ensin totuin siihen kaikenkarvaiseen jengiin mitä elokuvassa pyöri. Vauhtia kuitenkin riitti niin, että jaksoin katsoa leffan jopa yhden illan aikana. Genre on silti minulle edelleen vieras, mutta jos 70-luvulla on tälläsestä digannut niin leffa on varmasti tehnyt vaikutuksen. 2/5.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

3. Irvin Kershner - Star wars; Episode V, Imperiumin vastaisku (elokuva)

Pakko oli laittaa tämä kakkososa - tai siis vitososa - katseluun myös, sillä työkaverini mielestä tämä on paras elokuva Star warseista. Ja kyllä, oli huomattavasti parempi kuin Uusi toivo. Nyt olin jo tottunut elokuvan hahmoihin, joten ei tullut yllätyksenä. Epäilen muuten sen keltaisen hököttimen olevan homo, sillä on vähän sellainen hinttimäinen kävelytyyli, liikkeet ja puhetapa. Mutta miksi kukaan olisi tehnyt robotista homoa? Se on kuitenkin yksi suosikkihahmoistani.

Juoni mukaili ensimmäistä elokuvaa; imperiumi oli vahvistunut ja kiusasi taas kapinallisten puolta ja juonikäänteitä piisasi. Leffan jaksoi katsoa helposti ja sai minut jo harkitsemaan kolmososankin katsomista. Arvosana 3/5.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

4. Richard Marquand - Star wars; Episode VI, Jedin paluu (elokuva)

Minua tästä elokuvasta varotettiin etukäteen, että on pelkkää roskaa, mutta itse kyllä tykkäsin. Menoa riitti ja mukavasti käänteitä juonessa ja henkilöasetelmissa. 3/5.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

5. Antto Terras - Tauski - elämä ja teot (kirja) 

Tauski kiinnostaa kyllä ihmisenä, vaikka kaikki sitä aina dissaavat. Mutta olen varma, että väkivaltaisen juopon sisällä pamppailee hyvä sydän. Oli niin tai näin, niin elämänkertakirja oli kyllä surkea. Miten tämänlaatuista tekstiä on voitu koskaan julkaista? Yläasteikäinenkö tämän on kirjoittanut? Ja mistä periferiasta kirjailija onkaan kotoisin kun käyttää toistuvasti "myydä" verbistä muotoa "möi", joka on aivan eri sanan imperfektimuoto. Eikä nyt kauheasti vakuuta kirjailijan mukahauska "Tauski osallistui laulukilpailuun ja voitti koko paskan"-tyylikään. Mutta ilmeisesti ei ole kiinnostanut tuottajaa tai Tauskia itseäkään kyseinen tekele, joten ihmettelenpä vain pitäisikö lukijaa sitten kiinnostaa? Arvosana 2/5.

6. George Lucas - Star wars; Episode I, Pimeä uhka (elokuva)

Vuosituhannen vaihteessa Tähtien sota koki uuden tulemisen trilogian muodossa. Elokuva perustui aikaan ennen alkuperäistä Tähtien sota-elokuvaa (osa IV). Sinänsä ihan mielenkiintoinen idea tehdä elokuvasarjan jatko-osa jonka tapahtumat tapahtuvat ennen alkuperäistä elokuvaa, mutta laadultaan ja juoneltaan täyttä roskaa, 2/5.

7. Lars Kepler - Kaniininmetsästäjä (kirja)

En edes muista mistä olin alunperin kirjasta kuullut ja miksi olin lisännyt sen luettavien listalle, mutta ihan oli kelpo joskin runsassivuinen teos. Jännitystä riitti tasaisesti alusta loppuun ja melkoiset verenvuodatusjuhlat oli käynnissä. Teksti oli sopivan kevyttä eikä tässä tarvinnut turhia kelailla joten rentoutumiseen sopi mainiosti. En ollut kuullut edes Lars Kepleristä aiemmin; kirjailija ei ollutkaan yksittäinen henkilö vaan ruotsalainen pariskunta. Jotenkin hauska idea. Arvosanaksi 4/5.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

8.  George Lucas - Star wars; Episode II, Kloonien hyökkäys (elokuva)

Kakkostrilogian toinen osa. Huonoudesta oli varoiteltu, mutta kyllä tämän nyt sai vielä katsottua. Mulla on yleensä huonon elokuvan kriteerinä, jos lennetään ilman apulaitteita, ja tämä alkoi jo olemaan niillä main. Vähän semmoinen täyte-elokuvan kaltainen leffa, puuttuva palanen trilogiasta, jota ilmankin olisi voitu elää. 2/5.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

9. J. J. Abrams - Star wars; Episode VII, The Force awakens (elokuva)

Tämä pläjäys tuli telkkarista, joten tuli vilastua nyt kun mulla on Star wars -putki muutenkin menossa. Elokuva oli vuodelta 2015, joten melko tuore tapaus. Tekniikan ja erikoistehosteiden käytön näki vähän liiankin selvästi, takaa-ajo- ja taistelukohtaukset olivat vähän liioiteltuja makuuni, mutta toisaalta pidin kun vanhaa, alkuperäistä kaartia oli saatu mukaan (mm. Chewbacca, Han Solo). Arvosana 3/5.

10. George Lucas - Star wars; Episode III, Sithin kosto (elokuva)

Vähän oli sellainen "miten minusta tuli minä, Darth Vader" tyyppinen elokuva, mutta ihan mielenkiintoinen vaikka loppu nyt olikin vähän masentava. Mutta yksi parhaimmista Star Warseista tämä, vaikka loppukamppailu tuntuikin kestävän taas ikuisuuden ja välillä oli muutenkin hukassa juonen kanssa. 3/5.

565# Työtä hakemassa

Viimeisen vuoden ajan olen haeskellut satunnaisesti töitä, joskin yhä kiihtyvällä tahdilla, sillä se laiva missä nyt olen, natisee liitoksistaan ja pahasti. Mutta on se viheliäistä hommaa, en voi muuta sanoa. Jo ensiksi se sopivan työpaikkailmoituksen löytäminen vie aikaa; saa käydä huolella läpi monien eri yritysten, virastojen ja kuntien työpaikasivut läpi, ja lopuksi vielä työkkärin tarjonnan koluamassa. Työkkärin hakulomakkeestakin on tehty jotenkin niin pirullinen, ennen sitäkin oli helpompi käyttää ja löytää juuri ne paikat, jotka kiinnosti. Eipä enää.

Silloin vuonna miekka ja keppi duunipaikan sai kyllä paljon helpommalla kuin nykyisin. Tietysti silloin oli tuttavista hyötyä ja kun oli kerran saanut firmasta jalansijaa niin yhdellä puhelinsoitolla pääsi sinne takaisin töihin. Myönnettäköön, että olivat jämähommia ja kausiluonteisia keikkoja, mutta kuitenkin. Ei ollut henkilöstövuokrausfirmoja, joka on kyllä nykyaikana sellainen vi(r)tsaus ettei pahemmasta väliä. Duunia riitti kuitenkin.

Myöhemmin piti alkaa sitten surffaamaan netistä työpaikkoja. Samaa hakemusta floodattiin sähköpostilla sitten niin maan pirusti, ja aina silloin tällöin kävi kutsu haastatteluun ja joskus pääsi töihinkin. Kun ensiksi pääsi väliaikaisesti hommiin, niin joskus kävi myös niin, että oikein vakinaistettiin firman omaan palvelukseen. Nykyään tästä voinee vain unelmoida; käytetään henkilöstövuokrausfirmaa hamaan loppuun saakka, ulkoistetaan, ketjutetaan määräaikaisuuksia yms. skeidaa.

Kun jostain sitten bongaa tällaisen harvinaisen tapauksen, että joku yritys hakee vakituista työntekijää suoraan omaan palvelukseensa, niin hakijoita on tietysti sen seitsemänsataa. Hakuprosessista on tehty pirullinen; ensiksi hakijan täytyy rekisteröityä yrityksen omille rekrysivuille, eikä enää valmiin hakemuspohjan lähetys onnistu. Samat saakelin kentät pitää täyttää kerta toisensa jälkeen. CV nyt menee kopiona, mutta hakemusta täytyy modata aina paikkakohtaisesti. Pyrin avaamaan pelin jo tässä vaiheessa ja tunnustaa rekrytoijalle kaikki valttikortit, joita minulla on tarjottavana ja josta koen yrityksen itse hyötyvän. Tässä on tietysti se riski, että menee heti metsään ja puhun itseni jo ulos haastateltavista. Toinen seikka minkä olen huomioinut, on suosittelija. Jotkut työnantajaehdokkaat tätä kysyvät, minä olen tuonut suosittelijan (edellinen esimies) jo valmiiksi esille.

Joskus yritykset paljastavat kuka henkilö kyseiseen tehtävään valittiin. Kun sitten käy tämän onnekkaan profiilia tarkastelemassa vaikka LinkedInissä - joka muuten on must-juttu nykyajan työnhakijalle - niin huomaa, että kyseinen veijari oli ollut saman firman palveluksessa jo aikaisemminkin. Eli paikka oli pedattu jo valmiiksi jolle kulle, mutta ilmeisesti laki velvoitti laittamaan kyseisen paikan julkiseen hakuun. Tällöin pitäisi olla olemassa joku kirjoittamaton sääntö, että vilunkipeliä on menossa, ettei muut hakijat turhaan näe vaivaa tavoitellessaan kuuta taivaalta. Yhden hakemuksen huolelliseen tekoon + rekisteröitymiseen menee ainakin minulta useita tunteja.

Kun viimeksi pääsin työhaastatteluun, hakijoita oli noin sata, haastatteluun valittiin kuusi. Haastattelupäivänä oli kesän kuumin päivä, mutta sonnustauduin silti tummaan pukuun koska ajattelin sen jäävän haastateltavien mieleen. "Se pukujätkä". Ehkä se oli virhe, koska kaksi haastattelijaa olivat itse "rönttösissä". Vaikka haastattelu itsessään kesti liki pari tuntia, en voi kehua sen menneen mitenkään mallikkaasti. Päinvastoin, en olisi edes itse palkannut itseäni. Haastattelu itsessään oli varsin yksipuolista "poliisikuulustelua", jollaista sen ei missään nimessä pitäisi olla. Tein kyllä parhaani, mutta en saanut toisesta haastattelijasta minkäänlaista otetta, vaan oli pirullinen koko haastattelun ajan. Toisekseen, en ollut käynyt haastattelussa yli viiteen vuoteen. Työhaastattelussa pärjää kyllä, kunhan harjoittelee tarpeeksi. Ja täytyy muistaa, että se ensimmäinen 10 sekuntia määrittelee, tuleeko koko haastattelusta mitään.

Kyllä mä olen ollut haastatteluissa, jotka ovat menneet mielestäni ihan kelvollisesti, mutta en ole siltikään saanut kyseistä työtä, ja toisaalta joskus ollut haastattelussa jossa selvisi, ettei kyseinen paikka ollut sitä mitä luvattiin ja jolloin olen todennut, että lienee parasta lakata haaskaamasta kummankin aikaa ja marssinut tilaisuudesta ulos.

Mutta, anskattoony pääseekö sitä enää tuollaiseenkaan tilaisuuteen kun viime aikoina on hyydytty jo lähtöviivoille. Tokihan tässä alkaa miettimään, että alkaako ikärasismi jo vaikuttamaan. Olen hakenut mahdottomia paikkoja ja olen hakenut paikkoja jonne ilman muuta olisin olettanut pääseväni haastatteluun. Eräs paikka infosi meitä hakijoita hakuajan jälkeen saaneensa reilut parikymmentä hakemusta, mutta jokainen hakija oli niin huono, että päättivät olla palkkaamatta ketään - ja ensi viikolla sama paikka tuli uudelleen hakuun!

Ja muuten niille urpoille, jotka ovat edelleen sitä mieltä, että duunia saa kyllä kun menee rohkeasti soittelemaan yrityksen ovikelloa ja kysymään töitä: Tuotakin tuli tänään ohminennen testattua! Sain osakseni vain tyrmistystä ja "onko tämä joku piilokamera"-tyyppisiä katseita.

Mutta ei muuta kuin tsemppiä kaikille töitä hakeville. Ja jos joku jännittää itse haastattelua, niin tässä pieni pätkä itsensä kokoamisesta:

564# Luettua ja katsottua, 12

1. Aku Louhimies - Valkoinen kaupunki (elokuva)

Irtiottoja oli aikoinaan aivan loistava tv-sarja (joskin mietin aina, oliko kuvaaja humalassa, sen verran oli huojuvaa kameratyöskentelyä). Olen koittanut hankkia Irtiottoja-sarjaa, mutta sitä ei tunnu saavan enää mistään. Sarjassa seurattiin muutamien eri henkilöiden elämää. Traagisin ja masentavin kohtalo oli taksikuski-Vellulla, jolla meni asiat kyllä vihkoon pahemman kerran. Tästä Vellun tapauksesta on tehty myös elokuvaversio, Valkoinen kaupunki. Elokuvan tekemiseen ei ole tarvinnut ihmeitä, sillä se on leikattu versio tv-sarjasta. Näyttelijät ja tarina toimivat ihan ok, mutta jotenkin sitä olisi toivonut päähenkilön saavan edes jonkin onnistumisen elämässään elokuvan aikana. Arvosana 3/5.

2. Aku Louhimies - Tuntematon sotilas (elokuva)

Itsenäisyyspäivän aattona tuli käytyä elokuvissa tämä katsomassa. Ennakko-odotukset olivat elokuvaa kohtaan kovat, olihan tästä kohkattu niin kovasti jo etukäteen. Turhan paljon oli ohjaaja ottanut vapauksia; tärkeitä kohtauksia puuttui ja ylimääräistä hömppää oli lisätty mukaan. Näyttelijäsuoritukset olivat varsin huonoja, erityisesti Aku Hirvinieen esittämä Hietanen oli masentavan huono. Tai sitten turkulaista on vain niin vaikea esittää. Mannerheimin syntymäpäivän dokailukohtaus oli sekin vähän lässähdys. Parhaiten roolistaan suoritui Juho Milonoff joka näytteli Honkajokea. Lisäksi elokuvan äänimaailma oli pylleristä kuten monissa suomalaisissa leffoissa muutenkin. Ensin ammutaan niin kovaa, että tärykalvot hakeavat ja sen jälkeen kuiskutellaan vuoropuhelut niin, että joutuu ruotsalaisista tekstityksistä päättelemään mitä sanottiin. Annetaan tästä 2/5. Mollbergin versio on edelleen paras.

3. Anu Vuorinen - Isosaari - pääkaupungin etuvartio (kirja)

Varsin massiivisen kokoinen kronikka Isosaaresta tuskin kiinnostaa muita kuin itse saarella aikaa viettäneitä. Vähän yllätti, että kirjoittajana oli ollut nainen, kun kerran sotilasjutuista oli kyse. Ilmeisesti monen vuoden työn tuloksena oli tämä varsin kattava teos syntynyt. Mielenkiintoinen oli kyllä ja siinä oli selostettu saaren historia, rakennukset ja tapahtumat kyllä hienosti. Miinuksena, että kirjoitusvirheitä oli aivan liikaa, jolloin alkaa väkisinkin miettimään onko teoksessa asiavirheitäkin. En tiedä oliko kirjassa tarkoituksella vai vahingossa samoja kuvia ympätty muutamaankin eri kertaan. Vuosilukuja kuvien ottohetkistä olisi voinut olla enemmänkin käytössä. Lisäksi olisin itse toivonut enempi tarinaa 90-luvulta, kun itse niihin aikoihin saarella pyörin, nyt pääosa jutuista liittyi sotiin tai sitten tykkien rakennusaikoihin. Tykeistä oli saatukin hienosti speksit kaivettua esiin. Arvosana 3/5.

4.  Michael Mann - Collateral (elokuva)

Elokuva oli suomennettu nimellä "Väärä aika, väärä paikka", joka kuvasikin juonen tapahtumia paremmin. Pääosassa oli Tom Cruise, joka esitti tällä kertaa pahista. Cruisesta olikin saatu varsin konnan näköinen, ja kuvattu tietysti taas kookkaampana kuin onkaan. Jotenkin ärsyttää hänen ajoittain puuroutuva puhetyylinsä, aivan kuin hän olisi juuri tullut hammaslääkäristä kieli puuduksissa. Jamie Foxx näytteli puolestaan taksikuskia jonka Tom sitten yhytti rikoskumppanikseen. Alkuasetelmat olivat ihan hyvät, mutta elokuvan edetessä juoni meni tyypilliseen jenkkitouhuun jossa ammuskeltiin kaikkea mikä liikkuu. Ei tarvitse toista kerta katsoa eikä antanut ajattelemisen aihetta. 2/5.

5. Väinö Linna - Sotaromaani (kirja)

Suomi100-vuoden kunniaksi ajattelin lukea pitkästä aikaa Tuntemattoman sotilaan kirjana, kun kerran elokuvakin oli tullut juuri katsottua. Sotaromaani on "alkuperäinen", leikkaamaton versio Tuntemattomasta, joten siitä sai ehkä vähän lisämausteita ja uutuuden viehätystä. Leikattuja kohtauksia ei kuitenkaan ollut paljoakaan, pääasiassa lottien arvostelemista ja kiroilua oli karsittu pois. Lisäksi muutamia murreilmauksia oli muutettu. Kirjanahan tämä toimii muuten vallan loistavasti, ja yli 500-sivuinen opus meni minultakin alta viikossa, vaikka hidas lukija olenkin. Arvosanaksi 5/5.

6. Edmund Bourne - Vapaaksi ahdistuksesta (kirja)

Olin jo aiemmin luvannut itselleni, etten enää lue elämäntapaoppaita tai muuta vastaavaa moskaa, mutta nähtävästi vielä kerran retkahdin. Tämä isokokoinen teos oli työkirja mutta esimerkit vaikuttivat vähän vanhentuneilta. Kai tästä joku olisi jotain saanut irtikin, mutta itsellä ei mielenkiinto riittänyt sen kummemmin alkaa tähän syventymään. Selattua sain läpi mutta mitään uutta en oivaltanut. Arvosana 2/5.

7. Mark Frost, David Lynch - Twin Peaks (TV-sarja kaudet 1,2,3)

Syksyn kunniaksi tuli kertauksen vuoksi katsottua Twin Peaksin alkuperäiset tuotantokaudet 1 ja 2. Ne olivat jopa parempia kuin ensimmäisellä katselukerralla, johtuen ehkä siitä kun olin valmiiksi varautunut niiden huonouteen. Tykkäsin lähes kaikista sarjan hahmoista kyllä ja edelleen pidin myös Twin Peaksin maisemista mutta juoni - jos sellaista edes on - on luvattoman huono.

Iloikseni Subtv esitti talven mittaan Twin Peaksista uuden, kolmannen tuotantokauden joka oli tehty nyt 25 vuotta alkuperäisen TP:n jälkeen. Käsikirjoitusta oli skriivattu viisi vuotta ja monta näyttelijää vanhoilta ajoilta oli saatu mukaan, joten odotin sarjan alkamista jopa innolla. Mutta pettymys olikin sitten sitä suurempi; näin surkeaa katsottavaa en osannut edes Frostilta ja Lynchiltä odottaa. Mitä skeidaa tämä on? Puoliväkisin ja osin kelaamalla sain nämä 18 jaksoa katsottua, mutta jopa oli ajanhukkaa. Käsikirjoittelijoilta on jo udeltu, koska neljäs tuotantokausi tulee, mutta jos mun mielipidettä kysellään niin kannattaa säästää vaivannäkö ehkä johonkin muuhun. Arvosana tuotantokausille 1-2 on 2/5, kolmannesta tuotantokaudesta en voi antaa ykköstä enempää.

8. Layers of fear (tietokonepeli)

Haeskelin Steamista aikani mahdollisimman jänskää kauhuscenepeliä, ja iloikseni valinnan varaa on nykyään kosolti. Juonen ja tarinan kannalta kiinnostavammalta tällä kertaa vaikutti Layers of fear, jossa pelaaja oli mielenterveysongelmista kärsivä alkoholisoitunut, jalkaansa linkkaava taiteilija. Tarinan edetessä piti selvittää mitä miehen perheelle olikaan tapahtunut ja samalla maalata omaa masterpieceään. Täytyy kyllä sanoa, että melkoisen karmiva ambienssi oli peliin saatu - muutaman kerran paskahalvaus oli taattu, eikä hermot riittäneet kovin pitkiin pelisessioihin, peli oli yksinkertaisesti kauhistuttava. Joten tunnelmasta 5/5, mutta kokonaisarvosanaa alensi oma kuolemattomuus ja liiallinen johdonmukaisuus. Itse vedin kuitenkin ns. bad endingin, mutta mielenkiinto eivätkä hermot enää riitä kokeilemaan pelata tätä toista kertaa läpi. 3/5.

563# Lihapasteija

Viikko meni hieman sairastellessa eikä muitakaan aikaansaannoksia ollut, joten päätin pyhäpäivän kunniaksi viritellä taas äksöniä kokkikorneriin. Apeksi olisi tarkoitus tänään valmistella köyhän miehen lihapasteijoita. Mitään tälläistä en ole aiemmin edes yrittänyt tehdä, ja koska ruuanlaittotaitoni ovat mitä ovat ("olen ruuan syöjä, en sen valmistaja"), niin koitan tapani mukaan päästä helpolla ja oikaisemalla. Eli rasvakeittimet saa jäädä edelleen hyllylle, tämä iisi ruoka duunataan uunissa, valmiista voitaikinasta.

Sen verran tuli heti alkumetreillä takapakkia, että täytteeksi suunniteltu puuroriisi unohtui sitten kuitenkin sinne kauppaan, enkä myöskään löytänyt pasteijamuottia lähimarketistani. Epäilen, mahtaako käsin väännetyistä pasteijoista tulla yhtään mitään, pysyvätkö ne koossa ja kuinka ruma lopputulos sitten ikinä onkaan mutta ei muuta kuin härkää sarvesta ja hommiin.

Tässäpä päivän raaka-ainekset:

500gr Pirkka voitaikinaa
400 gr naudan jauhelihaa
1 prk Mutti Polpa tomaattimurskaa
2 1 pkt mozzarella
200 gr kinkkusuikale
2 sipulia
valkosipulia
cheddar juustoraastetta
2 kananmunaa
mausteet (valkosipulijauhe, jauhelihamauste, paprikajauhe, aromisuola, pizzamauste)

Tälläset kamppeet varattu ruuanlaittoon tänään.

Mulla oli ollut voitaikina pakastimessa, otin sen sulamaan paria tuntia ennen ruuanlaittoa. Samoin olen lukenut, että jauhelihakin kannattaa ottaa jääkaapista n. puolta tuntia ennen paistoa huoneenlämpöön.

Aloitetaan sipulinpilkkomisella. Tällä kertaa hommaa vähän vaikeutti se, että sipulista piti saada mahdollisimman pientä silppua. Pilkkominen ei muutenkaan kuulu suosikkipuuhiini, haluaisin niin mielelläni pitää kaikki sormet ehjänä. Valkosipuli raaka-aineena pasteijassa kuulostaa äkkisiltään liioitetulta, mutta ei kerrota kenellekään. Maltoin sentään jättää chilit tällä kertaa pois, joten molemmista pääraaka-aineista ei voi sentään luopua. Pätkitään valkosipulit tavan sipulin sekaan samalla kertaa. Enkä mä laittanut kuin kolme kynttä sitä valkosipulia, mausteeksi vain.

Ruoka kuin ruoka, sipulia saa ja pitää olla tosi runsaasti.

Ei muuta kuin paistinpannu kuumaksi, voita liukkariksi ja sitten jauheliha pannulle porisemaan. Mä olen aina vähän miettinyt, missä vaiheessa sekaan pitäisi lisätä pilkotut sipulituotteet, entä mausteet? Tällä kertaa lisään sipulimössön suht aikaisessa vaiheessa, haluan sipuleista tällä kertaa pehmeitä, ja lisään mausteet niin ikään vielä jauhelihan ollessa raakaa. Maustamisesta taas... ehkä sillä ei ole väliä, mutta itse olen maustanut lihan vasta loppuvaiheessa. Mutsi on aika varovainen käyttämään mausteita, ja mulla on itselläni kestänyt kauan oppia maustamisen tärkeys ruuanlaitossa. Napsautin tässä vaiheessa myös uunin päälle keskitasolle, asteita 225.

Jauhelihat tulilla.

Mozzarella oli minulle uusi tuttavuus. Olen kyllä käyttänyt sitä juustoraasteena mutta nyt ostin kummallisia pusseja jossa aivan kuin hölskyi sisällä. Ja totta tosiaan, kimpale mozzarellaa lillui jossain ihme suolavedessä. Kaasin nesteet lavuaariin ja pilkoin juuston pienemmiksi kuutioiksi. Kieltämättä jo ällötti koskea koko juustoon ja aloin jo tässä vaiheessa epäilemään keitosteni makua. Lisäksi sanottakoon, että ostohetkellä minut valtasi jonkinlainen juustopsykoosi ja tuli ahnehdittua. Yksi pakkaus mozzarellaa olisi riittänyt aivan mainiosti tähän.

Mozzarellaa... hyi saamari.

Tomaattikastikkeen kaasin pienempään astiaan ja laitoin sekaan pizzamaustetta ja hetken mielijohteesta myös joltain matkalta tuomaa, tuntemattomaksi jäänyttä maustetta. Sekotin helahoidon huolellisesti. Pari kananmunaa rikoin toiseen lasiin ja sotkin nekin huolellisesti. Aloin fundeeraamaan että pitääköhän munia säilöä jääkaapissa, vaikka kaupassa ne ovatkin perushyllyllä? Laitoin jäljelle jääneet munat kuitenkin jääkaappiin; mulla on jääkaapissa sellainen munamuotti joten oletan sen toimivan jonkinlaisena vihjeenä.

Tomaattikastike ja sekoitetut mausteet.

Seuraavaksi aloin operoimaan itse taikinan kanssa. Vaihe, jota olin hieman jopa etukäteen pelännyt. Paketista paljastui aukeava, kolmen levyn plätty. Tätä varmaan tarttisi kaulita ohuemmaksi ens alkuun. Kaivoin kaulimen kaapista, elämäni toinen kerta kun sitäkin vehjettä tarvitaan. Irroitin veitsellä yhden levyn. Se olisi pitänyt varmaan kaulita jonkun pöydän päällä, mutta hygieniasyistä otin uuninpellin, levitin siihen paperin ja vähän vehnäjauhoja alle (en todellakaan tiedä olisiko tarvinnut, mutta ajattelin sen estävän kiinnittymästä liiaksi kaulimeen / leivinpaperiin). Sen jälkeen sainkin nauraa kuset housussa uusavuttomuuttani; hommasta ei tosiaan meinannut tulla yhtään mitään. Milloin meinasi karata uuninpelti ja milloin koko taikina, eikä se meinannut levitä kirveelläkään. Voimani ehtyivät joten päättelin taikinan olevan valmis täytettäväksi. Lusikalla levitin pohjalle tomaattimurskaa, sitten lisäsin jauhelihan, sitten kinkkusuikaleet (näitä ei olisi tarvinnut, pelkkä jauhelihaseos olisi toiminut paremmin), sitten mozzarellat ja lopuksi juustoraastetta. Koitin nostaa taikinan toista reunaa toisen päälle jotta pasteijasta tulisi tiivis, mutta kävi kuten tortilloja tehdessäni, eli ahnehdin täytettä liikaa jolloin taikinan saaminen yhtenäiseksi oli liki mahdotonta. Lopulta onnistuin jonkinlaisen yhtenäisen viritelmän siitä saamaan aikaiseksi, mutta nätti se ei ollut ja muistutti enemmänkin rullakebabia. Ja koko keittiö pölisi jauhoista ja ylipursunneista pasteijantäytteistä.

Täytettä tuli liikaa.

Saman täyttöoperaation suoritin kahdelle muullekin taikinalevylle. Viimeisen kohdalla alkoi vähän sujumaan kun ymmärsin miten taikina käyttäytyy ja mikä on oikea määrä täytteitä, jotta paketin sai vielä sievästi kiinni. Siirsin kaikki pötköt puhtaalle uuninpellille ja voitelin ne kananmunalla. Kai se estää sitten niitä palamasta, vai mikä onkaan syy, mutta olen nähnyt niin tekevän muidenkin? Sen jälkeen koko komeus uuniin, jossa annoin tuotteiden muhia noin parikymmentä minuuttia. Ehdin odotellessani siivoamaan järkyttävään kuntoon päässeen keittiön. Vedin myös jäljelle jääneet jauhelihat naamariin, joten vaikka ruoka tänään floppaisikin niin ei tarvinnut nälkään kuolla.

Minulla ei ollut tarkkaa tietoa, kauanko pasteijoiden olisi pitänyt antaa uunissa olla, mutta totesin päällikuoren saaneen sopivasti väriä pintaan. Melko hajuton sapuska, tai sitten nokka ei ollut vielä täysin kondiksessa pikku sairastelun jäljiltä. Ulkonäkö ei kuitenkaan luvannut kauhean hyvää. Leikkasin pötköt osiin, jotta sain ne mahtumaan paremmin säilytykseen ja yhden paloista siirsin lautaselleni, pitihän se nyt koemaistaa. Ensi alkuun vähän jopa kauhistutti sitä syödä, mutta ei maku nyt ihan karsea ollut. Juusto oli sulanut sopivasti ja piti mössön mukavasti koossa. Taikina nyt oli hieman makeahkoa makuuni, mutta ehkä ei pitäisi mitään voitaikinaa tälläiseen sapuskaan edes käyttää. Pikkasen olisin toivonut tämän onnistuvan paremmin, chiliä olisi sittenkin voinut olla makua antamassa. En usko, että tätä tarvitsee toista kertaa välttämättä tehdä, tai ainakin sen joutuu tekemään sitten tyystin eri tavalla ja mielellään eri raaka-aineilla. Arvosana 2/5.

Ei mikään viiden tähden ateria... maistuis varmaan sullekin.

562# Risteilemässä

13.1.2018, Saturday, +0, Overcast, Stockholm, Sweden

Ajattelin ensin, ettei tällaisesta Tukholman viikonloppuristeilystä mitään rapsaa saa aikaiseksi, mutta kokeillaan nyt sitten kuitenkin, kun blogi on viettänyt hiljaiseloa tässä muutenkin. Olimme varanneet Pp:n kanssa muutama viikko takaperin ristelyviikonlopun Tukholmaan Viking Linen Mariella-laivalla. Netin kauttahan tuo onnistuu kyllä helposti. Ajankohta nyt oli vähän comme ci comme ça, kun ei voinut tietää minkälaista myräkkää on luvassa, mutta meille osui varsin suotuisat kelit. Ei ollut lunta Tukholmassa sen enempää kuin Hesassakaan, joten eipähän tarvinnut varoa liukastumista eikä paljon edes palelemista. Tuuli oli mietoa ja jäätön meri tyyni, eikä laiva keinuttanut yhtään. Harmi sinänsä, koska olisihan se kiva joskus kokeilla millaista laivalla olisi meren riehuessa.

Matkaan.

Laiva lähti perjantaina Katajanokalta, mulla on siihen helppo päästä suoraan töistä. Tavaraahan mulla ei ollut paljoakaan mukana, en tiennyt mitä olisin tarvinnut mutta varoiksi pakkasin repun puolilleen kalsareita ja sukkia ja taisi siellä joku paita ja housutkin olla jos käy vahinko. Kolmisen minuuttia odotin Pp:tä terminaalissa, mutta en ehtinyt tässä ajassa vielä pitkästymään. Pienen jonottamisen jälkeen saimme check inistä matkaliput. Henkkarit kysyttiin mutta suomalaisilta riitti pelkkä ajokortti. Se kysyttiin myöhemmin portilla uudelleen. Muuten sisäänpääsy meni nopeasti. Hyttimme oli kuudennessa kerroksessa ja löysimme sen helposti. Olimme ottaneet ikkunahytin, vaikkei siitä nyt näin pimeään vuoden aikaan paljoa näkisikään mutta on se kiva kumminkin. Muuten oli perushytti kerrossänkyineen, mutta mun mielestä vessassa haiskahteli melko viemärille.

Olin viettänyt tipatonta tammikuuta onnistuneesti liki pari viikkoa, mutta nyt menimme ensitöiksemme pilaamaan tuon saavutuksen laivan baariin. Otimme Ice Cranberry-nimiset cocktailit (á 8€) ja hyviähän ne olivatkin. Laivakin oli päässyt irti laiturista ja suuntaamaan nokan kohti länsinaapuria. Viikonloppulähdöstä huolimatta väkeä ei tuntunut olevan paljoakaan, paitsi Ocean Grill-ruokaravintolan jonossa jonne olimme ajatelleet suuntaavamme seuraavaksi. Totesimme odotuksen liian pitkäksi ja menimme käymään Tax Free-myymälässä ja hytin vessassa ennen kuin palasimme uudelleen jonottamaan sapuskaa. Siinä piti kyllä hetken aikaa vartoilla mutta meille vapautui kuitenkin pöytä. Tilasimme skumpat alkuun ja ruuaksi Pp otti pihvin ja minä hampurilaisen. Pp:n annos vähän floppasi - ruokaa oli kovin niukalti ja lisukkeita piti oikein etsimällä etsiä. Minun hampurilaisateria oli kyllä ihan tuhti pakkaus vaikkei ranskalaisten kanssa oltu siinäkään liioiteltu. Juomaksi Mariestad-olutta lasipullosta joka on aivan loistavan makuista. Kokonaisarvosanaksi annetaan 3/5.

Syötyämme kävimme kaupassa ja ostimme mm. juustosnackseja ja vettä, koska illallinen jäi vähän pieneksi. Hytissä alkoi jo sen verran laiskottamaan että piti ponnistella puoliväkisin itsemme takaisin baariin. Pp otti minttukaakaon ja itse otin junttilonkeron mutta ihan hyviä oli molemmat. Katselimme sohvilta bulgaarialaisbändin esitystä ja haimme vielä toiset drinksut ennen kuin saimme illan pakettiin.

Pelkistettyä tavaraa.

Yö sujui kohtalaisesti kuuteen saakka mutta sitten en saanut enää nukuttua. Milloin oli liian kylmä ja milloin liian kuuma ja milloin taas joku metelöi käytävässä. Aamu alkoi kuitenkin pikkuhiljaa valkenemaan ja huomasimme olevamme jo Tukholman saaristossa. Keräilimme sitten itsemme ja menimme kahvilaan aamiaiselle. Pp otti puuron, minä kinkkusämpylän ja kahvin. Kävimme taas Tax Freessä; työkaveri oli pyytänyt tuomaan nuuskaa, ja tätä myytiin ilmeisesti vain laivan ollessa Ruotsin aluevesillä joten myyntiaika oli vähän ärsyttävästi rajoitettu.

Odottelimme laivan saapumista maihin - parkkeeraus kestää yllättävänkin kauan. Muuten laiva oli pysynyt melko hyvin aikataulussa. Olimme jo edellisenä iltana kiinnittäneet ravintolassa huomiota erääseen pultsarilta vaikuttavaan veijariin; Pp oli sitä mieltä että se oli peruspultsari mutta minä ajattelin sen olevan kuitenkin rekkakuski. Nyt ukko oli saanut kavereita pöytäänsä ja nämä jäivät juopottelemaan laivalle muiden poistuessa maihin.

Ei näkynyt sukellusvenhoja.

Ilma Tukholmassa oli pilvinen, lämpötila nollan kieppeillä, ei lunta. Kävelimme ensin vanhaankaupunkiin ja jatkoimme aina Drottninggatanin päähän saakka jossa nousimme ruohopäällysteiselle kukkulalle kuvaamaan hieman maisemia. Pp muisteli näillä seuduilla olevan myös jonkinlaisen leivoskaupan jonne hänen oli pitänyt päästä jo pidemmän aikaa, mutta sitä emme kuitenkaan tällä kertaa löytäneet.

Joulukuusi eli julsex vielä asemissa.

Gamla stan.

Sergelin tori.

Kukkula.

Palasimme sitten vähän takaisin päin poiketen pienessä suklaakaupassa nimeltä Pralinhuset, osoitteessa Drottninggatan 112. Minä nyt en niin välitä suklaasta, mutta Pp siellä teki pienet ostokset. Olihan siellä jos jonkinlaista valikoimaa mutta näytti olevan aika suolaiset hinnatkin.

Jatkoimme sitten eteenpäin ja menimme seuraavaksi Alfa Antikvariat-nimiseen divariin (Olof Palme's gata 20B) joka lukeutui niin ikään Pp:n suosikkeihin. Hän kun taitaa ruotsin kielen ja metsästää tiettyjä kirjasarjoja, niin tällä valtavankokoisella divarilla riitti hänelle tarjottavaa. Kirjahyllyt tuntuivat jatkuvan silmänkantamattomiin. En tosiaan tiedä miten täältä kukaan löytää mitään haluamaansa, ellei nyt sitten tyydy pelkästään heräteostoksiin. Muita asiakkaita ei paljoa ollut ja ihmettelinkin miten tälläinen liike voi menestyä näinkin keskustassa. Isot liiketilat joten luulisi vuokrankin olevan helkkarillinen.

Divari.

Kirjojen ostamisen jälkeen menimme Åhlénsin tavarataloon. Pp hankki sieltä äidilleen tämän pyytämän kylpytakin ja tuli siinä nyt samalla ihmeteltyä kaikkea muutakin tarjolla olevaa. Jalkoja jo vähän väsytti mutta kahvilaan oli sen verran tungosta eikä oikein vapaita istuinpaikkoja joten skippasimme sen. Kävimme alakerroksen Hemköpissä ostamassa leivoksia, sipsejä ja vähän juomista. Automaattikassa oli todella vaikeakäyttöinen emmekä meinanneet aluksi osata sitä käyttää. Lisäksi kuittia tarvittiin vielä portin avaamiseen lähtiessä. Pistäydyimme sitten vielä Systembolagissa ostamassa minulle pari pulloa kaljaa, herkulliset Eriksbergit ja Mariestadit.

Käppäilimme Gamla Staniin ja teimme vierailuja niihin pieniin turisteille suunnattuihin liikkeisiin. Pp teki lisää ostoksia. Kahville menimme Joe & The Juice paikkaan. Sisustus oli viihtyisä, jostain syystä ei juuri asiakkaita. Musiikkipuoli oli ihan hanurista mutta tilaamamme cappucinot ok, vaikkakin ne tarjoiltiin kertakäyttömukeista. Suurin miinus tuli kuitenkin vessoista jotka olivat pois käytöstä. Sellainen aiheutti tietysti välittömästi psykologisen kusihädän.

Cappucinot.

Kuja.

Lisää joulukuusta.

Virtaa jaloissa riitti joten kävelimme vielä hetken vanhassakaupungissa ennen kuin lähdimme takaisin laivalle. Kävelyä tuli päivän aikana 11 kilometriä joten olihan sitä siinä talsittavaa. Takaisin terminaalilla olimme klo 15 aikoihin. Täällä kysyttiin matkalippujen lisäksi henkkarit - ajokortti riitti täälläkin - ja lisäksi Helsingin puoleen verrattuna täällä läpivalaistiin laukut ja takitkin. Jonoa ei vielä ollut niin pääsimme siitä varsin nopeasti laivaan.

Pornomaista fasadia.

Patsastelua.

Kuja 2.

Pelle se on eri rohkea kaveri.

Laivalla kävimme info-tiskin luona katsomassa wifin salasanat (muuttuu päivittäin) ja viemässä vähän tavaraa kylmäsäilytystilaan. Sellainen löytyi laivan viidennestä kerroksesta; enpä ollut edes tiennyt tällaisesta mutta Pp oli käyttänyt sitä aiemminkin. Se toimi kahden euron kolikolla. Hytissä otimme suihkut ja odottelimme laivan lähtöä illan pimetessä.

Makoilua hytissä.

Klo 17.00 meillä oli varattu illallisbuffetti. Väkeä odottelikin jo ovien aukeamista ja kun ovet avattiin niin porukka ryysi sisään kuin ei olisi koskaan ruokaa nähnytkään, vaikka toki täällä oli jokaiselle pöytä jo varattu. Grupieeri kävi sitten hakemassa varauslapun myöhemmin pois.

Mikään halpa ei tuo buffetti ollut; olisikohan maksanut yli kolmekymppiä / naama? Ja kun ei tule koskaan syötyä varmaan edes kympin edestä. No, nyt otin sentään viiniä muutaman lasillisen ja pari kertaa hain sapuskaa. Lihapullat olivat kohtalaiset, perunat ok, kala helkkarin hyvä, porsas oli kuiva. Salaatit skippasin kun ajattelin niistä tulevan vatsataudin ja jälkkärit skippasin myös koska en ole mikään baakkelsien ystävä. Vastasi kuitenkin odotuksia joten annan arvosanaksi 3/5.

Buffet valmistumaisillaan.

Kävimme sitten tax free -myymälässä. Itselleni ostin litran pullon giniä ja vähän nannaa, sekä toiselle työkaverilleni viinapullon kun oli sellaista toivonut. Turun murteella puujalkavitsejä haasteleva konjakkiesittelijä sai minutkin maistamaan näitä polttavia juomia. Jätin konjamiinit tällä kertaa hyllylle.

Veimme ostokset hyttiin ja sen jälkeen palasimme yökerholle. Sama ohjelmanumero siellä oli kuin edellisenäkin iltana. Meitä nauratti kun istuimme samoilla paikoilla kuin viimeksikin ja meidän vieressä istui niin ikään sama kolmikko. Ja juomatkin olivat samat. Puoliltaöin menimme nukkumaan.

Meininkiä baarissa.

Nukuin poikkeuksellisesti yläsängyssä. Meillä oli ikkuna auringonnousun puolelle ja hämmästykseksemme sellaisen näimmekin. Aamu meni yytsäillessä ja odottaessa, että laiva saapuisi satamaan. Vessapaperia jouduttiin pyytämään infosta lisää, sekin vähän kiusallista. Joku äijä sitä tuli sitten tuomaan.

Auringon nousu.

Laiva saapui Hesaan aikataulussa, klo 10.10. Terminaaliputkea pitkin piti kävellä ikuisuus ennen kuin saavuimme ulos. Siinä on aina sellainen alakuloinen ja krapulainen tunnelma; kukaan ei oikein puhu mitään, ihmiset tuijottavat kengänkärkiään ja raahaavat perässään tuliaisviinojaan ja semmoinen vanhan viinan katku väreilee ilmassa. Poissa ovat lähtöhetken uho ja riehakkuus.

Eipä ollut jäätä vielä merellä.

Paluu Hesaan.

Ihan mukava retki oli tämä, ja hintansa arvoinen (hinta kahdelta + ikkunallinen hytti + buffetti toiseen suuntaan maksoi 115€, joskin meillä oli lahjakortti pohjilla. Arkiristeilyt ovat huomattavasti edullisempia). Tukholmassa on aina mukava käydä. Siljalla ei ole tullut käytyä varmaan 20 vuoteen, johtuen siitä kun se Tukholman päässä ajaa sinne syrjäkylille. Kyllä tästä 4/5 voi ehdottomasti antaa.