246# Nihon, 1

Viimein oli se päivä, kun kevätloma alkoi ja samalla matka Japanin tourneelle. Ensimmäisenä kohteena Osaka.

Heräsin klo 8.30. Olin nukkunut yli 8 tuntia, enempää ei nukuttanut. Oli kusihätää ja tuli tekstaria ja puhelua. Ja matkakuume.
Siltikin meni hyvin tiukille pakkaamisen kanssa. Isä oli luvannut heittää minut lentokentälle, ja odotteli kypsyneenä mun viimeisiä pakkaamisia. Mutsi tuli mukaan, haettiin PE kämpiltään ja kurvattiin lentokentälle.

Mä olin ollut vähän huolestuneena, kun lentokentälle oli povattu kovia ruuhkia. Kiirastorstai on kuulemma vuoden kiireisin päivä lentokentällä. Itse asiassa olin varma ettei saavuteta koskaan kenttää ajoissa, vaikka oltiin varattu lisää aikaa normaaliin verrattuna.

Niin ja, isän painostuksesta tehtiin Check in jo aamulla netissä!

Kentällä hyvissä ajoin, ja olihan siellä ihmisiä, ei siinä mitään. Jopa joku maikkarin kuvausryhmä kuvasi ja haastatteli ihmisiä, harmi ettei päästy niihin karkeloihin mukaan.

Laukut heitettiin baggage dropiin, ja turvatarkastuksista selvittiin ilman kopelointia ja piereskelyä, ja varsin nopeasti. Mentiin sen jälkeen Oak Barrelliin kaljalle, kuinkas muuten. Baari oli ääriään myöten täynnä, vaikka normi kolmostuoppi maksoi siellä 8,70€. Hei haloo!

Juotiin vain yhdet bisset äärimmäisen hitaasti, notkuttiin sen jälkeen pakolliset loppuminuutit kentällä, käytiin pari kertaa kusella.

Lentokoneessa meillä ei ollut vierekkäisiä paikkoja. Istuin itse reunapuolen käytäväpaikalla, PE oli keskirivin keskipaikka, mua kävi se vähän sääliksi. Meidän välissä istui vanha japsiäijä, joka valehtelematta kaivoi räkäkokkareita nokastaan pitkillä kynsillään ensimmäiset pari tuntia. Mitä helkkarin aarteita se sieltä oikein löysi?

Pari ekaa tuntia meni hyvin. Luin Iltasanomat, katselin Tie Pohjoiseen elokuvan ja koneen etenemistä kartalla (ja naureskelin varmaan puoli tuntia pongatessani kartasta paikan nimeltä Perm - kuka lienee unohtanut s-kirjaimen kaupungin nimen edestä), ja vastentahtoisesti seurasin nenää kaivavaa äijää. Takanaolleilla tuntui olevan kovat plunssat, lisäksi kyydissä oli japanilaisia maskit naamallaan (ne joilla on plunssa käyttävät naamioita, eivät ne jotka ovat bakteerikammoisia). Vieressäni oli ranskalainen nuori likka, joka hänkin köhi, mutta oli kova neito dokaamaan.

Enää ei Finnairiltakaan saanut viiniä pulloissa kuten ennen, vaan lentoemäntä kaasi viiniä lasiin. Ei saatana. Ihmiset ottivat vain lasin viiniä, eivätkä juuri muuta. Kun juomatarjoilu tuli ensimmäistä kertaa mun kohdalle, pyysin kaikkia viinejä mitä lentoemolta löytyi sekä kaljaa. Vierustoverin tästä rohkaistuneena tilasi "same, please", ja olin vähän aikaa otettu. Muutenkin me juotiin hänen kanssaan kuin salaa kilpaa, naisen lopulta puhuessa pelkkää ranskaa ja minun kirjoittaessani tulli-ilmoitukset ja maahantulolomakkeet päin helvettiä :D

Niin, tarjottiinhan siellä ruokaa. Ei, siellä tarjottiin "ruokaa". Koska me istuttiin rivillä 54, niin kanapastavaihtoehto oli meidän kohdalla jo loppunut ja ainoa jäljelle jäänyt eväs oli sienirisotto. Olenko mä koskaan kertonut miten vihaan sieniä? En pelkästään ruokana ja hajuna, vaan myös käsitteenä. Hajottava, jne. Maistoin haarukallisen ja heitin loput helvettiin ja täytin vatsani viinillä, vieruskaverini pysyessä tahdissa.