247# Nihon, 2

Nukuttua ei tullut minuuttiakaan, sitä vastoin tuli jossain Korean niemimaan yläpuolella orastava krapula. Valot olivat koneesta muutaman tunnin pimeänä, mutta koska mennään seuraavaa päivää kohti, niin yö jää väkisinkin minimiin. 7 tunnin aikaero alkaa tuntumaan. Lisäksi mun istumapaikka oli niin ahdas. Ei edes jalkoja saanut suoraksi, kun joku helvetin metallihäkkyrä oli tungettu edessäistuvan tuolin alle. Mikä lie musta laatikko sitten. Vähän kävin koneen takaosassa kävelemässä ja laskemassa pahimpia suolikaasuja ulos.

Aamiainen tarjottiin, siinä oli munakasta ja kahvia, jotka vetäsinkin suurella ruokahalulla naamariin. Loppuajan laskin minuutteja. Varttia vaille kymmenen aamulla paikallista aikaa kone rullasi Osakan kentälle. Lento kesti piirun alle kymmenen tuntia ja onhan sellainen kärsimystä. Neljä tuntia lentokoneessa vielä menee, mutta ei enempää.

Mua vähän nauratti lentoemännän kuulutus "tervetuloa Kansain kansainväliselle lentokentälle". Mulla olis joku naseva lyhentämisohjekin tuohon, mutta annetaan sen nyt olla. Koska oltiin kolmanneksi viimeisessä rivissä, niin ulospääsy kesti ikuisuuden. Mitä ihmeen sählääjiä siellä koneessa oli? Jäi nysväämään liki ikuisiksi ajoiksi. Viimein ulos koneesta, ja jumankekka miten hyvälle tuntui nähdä muutakin kuin se lentokone. Ja jaloitella!

Käveltiin ensin terminaalirakennusta, sitten monorailjunalla päärakennukseen, jossa lämpökamerat tsekkasi kuumepotilaat karanteeniin. Huvittavinta oli, että kuumepotilaiden tarkastajien esimiehellä oli maski naamassa, ei olivat plunssassa. Siitä selvittiin kunnialla. Sitten passitarkastukseen, valokuvaukseen ja sormienjälkien ottoon. Mä olin vähän huolissani kun mulla on näitä viisumeita ja leimoja passi täynnä, mutta tarkastaja ei kiinnittänyt niihin mitään huomiota.

Sitten haettiin matkalaukut, mun matkalaukku pyöri viimeisenä hihnalla, PE:n laukkua ei näkynyt missään. Hetken kuluttua lentokenttävirkailija tuli sanomaan, että laukkunne on siirretty syrjään koska noudossa kesti niin kauan. Siis sen passi- valokuva jne jutun takia! Tai sitten matkalaukkujen purkajat ovat vain tehokkaita. Noh, pääasia että laukku löytyi.

Sen jälkeen mentiin kohta tullia, jonne piti aiemmin täytetyt ilmoitukset jättää. Äijä kyseli kaikenlaista hotellista ja kaupungeista jossa aion vierailla, matkan pituudesta, omistanko mä omat kassini (johon kaiken huipuksi vastasin vahingossa "en" :D ) ja että onko mulla huumetta laukussani, edes pieniä määriä. Kuitenkaan äijää ei kiinnostanut avata laukkuani, siinähän olisi saanut vastaukset. Joten maihin päästiin!

Ensimmäiseksi alettiin etsimään juna-asemaa. Se löytyikin pienen haeskelun jälkeen terminaalien välistä. Meillä oli aiemmin tilatut JR Passit, jotka piti "aktivoida". JR Pass on juniin tarkoitettu lippu, jotka käyvät JR-yhtiöiden juniin, mutta eivät kahteen nopeimpaan luotijunaan, Nozomiin ja Mizuhoon. Lippua saa tilata vain ulkomaalaiset, ja sitä ei myydä Japanissa, vaan lippu pitää tilata Suomeen kuriiripalvelulla. Sen sai about viikossa, hinnat kurssin mukaan mutta meille se maksoi 229 € + 10 €:n toimitusmaksu. Lisätiedot http://www.jrpass.com.

JR:n lipputoimistokin löydettiin, mutta siellä oli ulos asti kiemurteleva jono. Matka kentältä kaupunkiin olisi maksanut kuitenkin 2500 yeniä, eli about 22 e, ja JR Passia saisi käyttää viikon ajan rajattomasti, joten pitihän se aktivointi sitten suorittaa. Varsin byrokraattinen homma oli, jonossa kului lähemmäs 1,5 tuntia, mutta saatiin sitten lippu lopulta hommattua ja aktivoitua. Sen jälkeen suunnattiin juna-laiturialueelle. Itse lipun käyttö oli helppoa; sitä ei voinut käyttää porttiautomaatissa, että olisi päänyt sisään, vaan lippua piti näyttää virkailijalle. Yleensä virkailijat eivät olleet kyttäyksestä juurikaan kiinnostuneita, vaan ohjasivat eteen päin heti kun bongasivat passin + turistin.

Juna oli laiturilla valmiiksi, kysyin varmuuden vuoksi meneekö tämä juna Osakaan sellaiselta asematyöntekijältä. Hän sanoi ei, ja ohjasi meidät toiseen junaan. Teimme näin, mutta junassa aloimme epäilemään asemamiehen neuvoja. Koska junat eivät olleet vielä lähteneet, niin vaihdoimme salaa miehen huomaamatta takaisin siihen toiseen junaan jolla alunperin suunnittelimme lähtevämme. Hahaa, eipäs saanut konnari meitä huijattua.

No jooh, olisimme päässeet miehen ohjaamalla junalla haluamallemme asemalle, mutta matka olisi kestänyt 80 minuuttia. Nyt pääsimme puolet lyhyemmässä ajassa, joskin meidän piti vaihtaa junaa Shin-Osakan asemalle. Tässä vaiheessa meillä ei ollut vielä varmuutta asiasta, ja ihmettelimme junakarttaa, ja saman tien joku nainen alkoikin meitä (japaniksi) neuvomaan. Eli kartan kanssa pyöriminen ei ole suotavaa ujoille suomalaisille.

Juna oli ihan ok, näki ensimmäiset maisemat japanista. Ilma oli sumuinen, lämpötila näytti +14 astetta, kaupunki oli vähän rähjäisemmän näköinen kuin Tokio, jossa olin aiemmin vieraillut. Istuimme non-reserved paikoilla, ja ne vaunut olivatkin suht täysiä, vierekkäisiä istuinpaikkoja ei enää ollut, mutta matkalaukut saimme kätevästi niille varatuille paikoille. Toisaalta kuka japsimatkustaja olisi muka jaksanut mun 25 kilon kamoja mihinkään siirtääkään.

Shin-Osakassa oli yllättävän vähän arpomista, löysimme oikean junan ja raiteen poikkeuksellisen nopeasti. Tähänkin junaan pääsimme matkalaukkujen kanssa vaivatta. Ajoimme 5 minuutin pätkän ja jäimme seuraavalla asemalla pois, Osakan päärautatieasemalla.

Uloslöytäminen asemalta oli taas mahdoton tehtävä. Varsinkin kun yrittää löytää oikean ulostuloväylän. Kysyin sitten joltain muijalta "sakurabashi exit doko des ka?" ja sain vaistauksen japaniksi, josta en ymmärtänyt mitään, ennen kuin muija kysyi uudestaan "eigo o hanashimas ka". Sen jälkeen sain ohjeet englanniksi, ja löysimme kadulle, mutta siltikin olimme menneet jossain kohdissa väärin. Ei hajuakaan missä olimme. Alkoi väsyttämään tavaroiden kanniskelu, väenpaljous, lämpö ja orastava näläntunne, jetlag ja nukkumattomuus. Kartalta kun katsoo, niin sitä voisi kuvitellä että jos asemaa kulkee ympäri niin löytää oikean suunnan. Ei helvetti se mene niin.

Noin reilun puolen tunnin päästä pystyimme viimein paikallistamaan itsemme, ja loppumatka hotellille meni hyvin. Juna-asemalta oli 4 minuutin kävelymatka hotellille ja meiltä meni siihen ehkä 40 minuuttia. Mä olin jopa tyytyväinen tuohon suoritukseen, tehkää länkkärit perässä!

Meillä oli molemmille omat huoneet, koska olemme rikkaita porvareita, ja koska PE kuorsaa niin saatanasti, että sitä ei kestä kukaan. Toinen huoneista oli vasta valmiina, toisen siivousta joutui odottamaan. Saimme kuitenkin kamat viety toiseen huoneeseen, ostimme käytävän juoma-automaatista ensimmäiset chu-hit, testasimme netin toimivuuden ja lepuuttelimme jalkojamme. Hotellihuone oli vähän jumalattoman pieni, siellä ei mahtunut edes matkalaukkua avaamaan. Huone oli 14. kerroksessa, mutta ei mitään näkymää; vastapäinen talon seinä oli niin lähellä,että sitä pystyi koskemaan melkein kädellään, mutta vieressä menevän junaradan äänet kuuluivat silti. Jos nyt joku suunnittelee matkaa Osakaan, niin tuo käyttämämme hotelli oli Hearton Hotel Nishiumeda. Ihan siisti hotelli muuten.

Hotellissa ei tosin ollut kunnollista baaria, mutta joka kerroksessa oli juoma-automaatit, joita japanissa on ihan jumalaton määrä. Ne olivat yksinkertaisia käyttää. Raha sisään, painoi haluamansa juoman nappia, ja kamat tuli ulos ja vaihtorahat kans. Tilattiin heti kaljaa ja Chu-Hi:tä, PE tykkäsi jälkimmäisestä myös. Se on kuin japanilainen lonkero. Hyvää ja tehokasta.

Vastaanottaja-virkailija soitti ovikelloa ja tuli tuomaan avaimen, pokkurointien kera. Japsit kumartelevat aina kun voivat, mikä on todella omituista näin länkkärin silmin. Ihailtavaa, sano. Heitin kamat sisään, ja lähdettiin melkein yksintein tutustumaan lähialueelle.

Viime syönnistä oli kulunut jumalattomasti aikaa, joten etsittiin ensiksi ruokapaikka. Sellainen löytyikin lopulta. Periaatteessa ei tiedetty mitään eroja ravintoloiden osalta, kaikissa oli ruokalistat pelkästään japaniksi, joten mentiin sitten lopulta johonkin ravintolaan mistä löytyi tilaa, tilattiin bisset ja ruoat kuvista.

Japanilainen ruoka ei ole minusta hyvää. Mä tykkään kyllä aasialaisesta noin muuten, kiinalaisesta, thaimaalaisesta ja jopa nepalilaisesta (vaikka inhoankin currya) mutta jotenkin tuo japsisafka tökkii. Se on niin kovin erilaista, maut ovat uppo-outoja, joihin ei ole aikaisemmin elämässään törmännyt. Eikä niille kamppeille ole varmaan minkään muunkielisiä nimiäkään.

Safkaa kuitenkin saatiin, ja bisset tottakai. Viereisessä pöydässä äijäkööri röökäsi kuin viimeistä päivää. Japanissa saa polttaa sisällä, mutta ei ulkona, joka näin länkkärin silmissä on vähän omituinen tapa. Joten pitkästä aikaa pääsi haisemaan röökille. Hyh hyh. Ruoasta saatiin kuitenkin vatsat täyteen. Laskun tilaaminen ei meinannut onnistua, mutta johtui siitä kun yritin tilata laskua pöytään; myöhemmin paljastui että riittää kun lähtiessä pysähtyy ravintolan ulko-oven vieressä olevalle kassalle. Joskus pöytään on toimitettu lasku tai vähintäänkin pöydän nimi / numero, tai sitten pienemmissä paikoissa tarjoilija kyllä muistaa mitä on syöty. Japanissa ei kuseteta, joten ei välttämättä suurempaa tarvetta laskun ja vaihtorahojen tarkkailun suhteen ole.

Ilta oli pimenemässä, joten käveltiin Umeda Sky Building- pilvenpiirtäjälle, se löytyi helposti, noin puolen kilometrin päästä hotelliltamme. Yläkerrassa oli näköalatasanne, jonne maksoi 700 yeniä. Kierrettiin näköalat, ja pysähdyttiin sitten kahville, ja mua alkoi väsyttämään niin jumalattomasti, että luulin tipahtavani siihen paikkaan. Saatiin kuitenkin sinnikkyydellä kuvattua pakolliset yölliset kaupungin valot -pilvenpiirtäjäkuvat. Hienoa.

Käytiin vielä kiertelemässä läheisessä ostoskeskuksessa ja tavaratalossa, jotka olivat luonnollisesti aivan jumalattoman kokoisia, ja täynnä ihmisiä, täynnä melua, täynnä valosaastetta. Puhti oli kuitenkin pois, joten palasimme hotelliin ottamaan yömyssyä automaattikaljoilla ja jauhamalla paskaa. Nukkumaan joskus klo 22 jälkeen, jetlag ja parin vuorokauden valvominen vaati veronsa.