916# JLPT-tasokoe

 Elokuun alku:

Olin päättänyt kokeilla kepillä jäätä, ja käydä tsekkaamassa vihdoin ja viimein JLPT-kansainvälisen tasokokeen. Olin suunnitellut sitä itse asiassa jo yli vuosikymmenen, välillä enemmän vakavimmissani ja välillä vähemmän. JLPT järjestetään Suomessa kerran vuodessa, yleensä joulukuun alussa. Siinä vaiheessa kun olen printannut hakemuksen Japanin suurlähetystön sivuilta, mulle on iskenyt epätoivo. Siinä saa aika monta pdf:ää vääntää eri instansseille, tarvitaan omituisen kokoisia kuvia yms. JLPT-tasokokeita on viittä eri leveliä; N5-taso on helpoin, N1 on edistyksellisin. N5-tason koemaksu oli 60€ (v. 2025). Hakuaika kokeeseen oli 1.8.-29.8., mutta verkkosivuilla suositeltiin olevan ajoissa liikkeellä, sillä vain 50 osallistujaa / taso otetaan, paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä (ja kaikki paikat täyttyivätkin).

Onneksi duunissa oli jengi vielä kesälomilla, joten ehdin täyttämään lomakkeet superhuolellisesti. PDF-pohja itsessään vähän bugitti, sillä osa tiedoista kopioitui automaattisesti seuraaviin lomakkeisiin, mutta eivät kaikki tiedot. Lisäksi lomakkeessa tarvittiin ohjepumaskaa, sillä osa tiedoista esitettiin numeroin; esimerkiksi äidinkieli-sarakkeeseen ei suinkaan kirjoitettu "finneä" vaan 410. Silti mulle jäi vähän arveluttamaan, osasinko täyttää kaikki tiedot oikein vai jäikö joku kohta täyttämättä tai jokin allekirjoitus kirjoittamatta. Kuvia piti olla pari kappaletta; niiden piti olla kooltaan 3~4 cm x 3cm. Eikö sellainen ole aika pieni kuvakoko? Kävin otattamassa kuvat liikkeessä ja kuvaaja kertoi, että vieläkin pienempiä kuvakokoja aina välillä tarvitaan. Sain toivon mukaan oikeat kuvat. Ohjeessa sanottiin, että kuvien taakse piti kirjoittaa nimi ja syntymäaika - ja sen jälkeen kuva pitäisi liimata kiinni lomakkeeseen. Kirjoitin tiedot ja liitin ne lomakkeeseen pelkillä klemmareilla. Maksoin maksun ja printtasin kuitin vielä mukaan.

 

En ollut varma saako lomakkeet taittaa, en meinannut löytää sellaista kirjekuorta mihin A4-koon paperit olisivat saaneet ilman taitosta. Jonkun pakettikuoren sitten sain duunista. Mulla taisi tulla seitsemän paperia yhteensä. Sen olisi voinut lähettää Japanin lähetystöön, mutta koska olin epävarma kauanko postilla kestäisi tässä tehtävässä, päätin mennä käymään itse pääkallopaikalla. Virallinen osoite oli Unioninkadulla, mutta käyntiosoitteeksi suositeltiin mennä Fabianinkadun puolelta sisään.  

 

Fabianinkatu 21 löytyi helposti. Olin tarkistanut lähetystön sivuilta huolellisesti aukioloajat; se oli auki muutaman tunnin arkiaamupäivisin ja parisen tuntia iltapäivällä. Rakennuksessa toimi monia muitakin yrityksiä, ja ensiksi piti etsiä reception. Respassa ei ollut kuitenkaan ketään, vaan kyltti "palaan pian". Sivuilla oli painotettu, että hissit ovat lukittu eikä ilman respaa pääsisi ineen. Muutaman minuutin venattuani joku nainen tulikin kysymään mitä haluaisin. Esitin asian ja nainen leimasi kulkulätkän hissiin ja pääsin vitoskerrokseen. Siellä piti kävellä pitkä käytävä rakennuksen toiseen päähän kliinisen valkoista käytävää pitkin. Oven edessä pyöri hämmästyneitä ihmisiä, ja mietin itsekin mikä keissi, mutta päätin feikata alfaa ja soitin rohkeasti ovisummeria. Nainen kysyi englanniksi mitä asiaa. Vastasin, että tarttis päästä palauttamaan JLPT-lomake. Kysyi vielä nimenikin, hävetti se kertoa kun siinä oli se lössi jengiä ympärillä. Ovi kuitenkin avattiin, muut peesasivat raukkamaisesti perässä. Seuraavaksi piti täyttää joku vierailijalappu, sitten turvatarkastukseen jossa tsekattiin laukku ja metallipaljastin yms. Sen jälkeen ohjattiin eri luukuille asiasta riippuen. Mun edellä ei ollut ketään, ja virkailija otti heti luokseen. Hän tarkisti lomakkeet, ja sanoi kaiken olevan ok, ja he postittavat lisäohjeita marraskuun loppuun mennessä. Ei sitten muuta kuin venaamaan.

Nihon taishikan e wa kochira e osusumi kudasai?

 

Elokuu-joulukuu: 

Harjoittelin mielestäni paljon, 15 kuukauden ajan joka ikisenä päivänä ainakin edes vähän. Koitin googletella miten paljon pitäisi osata läpipääsemiseksi; tiedot näyttivät vaihtelevan. Jossakin sanottiin, että asiat oppii kuukaudessa, toiset puolessa vuodessa. Sanoja pitäisi kuitenkin hallita n. 800-1000 sanan kokonaisuus, joista 80 kanjia, ja tietysti hiraganat ja katakanat. Kuuntelussa olen aina huono, joten olen harjoitellut sitä eniten, mutta järkytyksekseni huomasin myös kieliopin olevan aivan poskellaan. Olen aina keskittynyt peruskohteliaisuus-muotoon, mutta testejä tehdessäni huomasin suurimman osan olevan casual-tason japania. Katson paljon japanilaisia vlogeja Youtubesta, luen muutaman rivin kirjaa ennen nukkumaan menoa (lukeminen on tuskastuttavan hidasta), pelaan paljon Duolingoa - ja aloin pelaamaan jopa Silent Hill F:ää noin niin kuin opetusmielessä. Täytän kolmea vihkoa saman aikaisesti joissa kertaan kirjoittamalla kanjeja. Ne nyt vielä menee, mutta toisaalta luetun ymmärtäminen on myös olematonta, en oikein meinaa saada edes puolia oikein. Pisterajoista en ottanut selvää, mutta jokaisesta osiosta piti saada jonkunlainen minimitulos, sekä kokonaisminimitulos. Ihmettelin kun serkkuni kertoi aloittavansa N4-tason preppauskurssin käymättä N5:sta. Hän luuli N5-tason olevan lelukurssi, mutta ensimmäisen tunnin jälkeen huomasi erehtyneensä melkoisesti kun olivat käyneet lämmittelynä vanhoja N5-tason kokeita läpi. Noin 50% feilaa N5-tasokokeen, joten ei se ihan helppo voi olla.

Se konsertti ei varmaankaan ehkä ollut hieno? Say what now?

 

10.10.2025, Friday, +12, Scattered clouds:

Etanapostilla saapui kotiin lähetystöstä kuori, jossa oli test voucher, kuitti ja ohjelappu koetta varten, mitä piti ottaa mukaan ja missä koetilaisuus järjestettäisiin ja kellonajat. Vaikutti aika hermostuttavalta kun puhuttiin koepäivästä aivan kuin se kestäisi kauankin. Myöhästyä ei saisi. Miten löytäisin perille kun en ole yliopistolla ennen käynyt? Kännykät ja älykellot yms laitteet kerättäisiin pois ennen koetilaisuutta, eikä niitä saisi käyttää edes tauoilla. 

Kotiin lähetettyä ohjeistusta.

7.12.2025, Sunday, +3, Wet:

 

Itsenäisyyspäivän juhlahumujen jälkeen koitti itse pääpäivä. Olin harjoitellut täysiä japaniaa viime ajat, ja olin täysin kyllästynyt koko juttuun, ja toivoin vain kokeen olevan suoritettu - ja läpi. Koe alkoi Helsingin yliopiston Metsätalolla klo 12. En yhtään tiennyt, kuinka paljon etukäteen siellä pitäisi olla, päätin varata 20 minuuttia etuaikaa. Se oli turhaa, sillä koetilaisuus alkoi vasta tasan klo 12, ja luokkahuoneen ovella tsekattiin henkilöllisyys. Mukana piti olla henkkarit, lyijykynä, kumi ja postissa saatu testivoucher.

 

Aluksi olin vähän hämilläni mihin piti mennä. Ala-aulassa oli lokerikkoja mutta siihen olisi pitänyt laittaa 50 snt kolikko, että sitä olisi voinut käyttää. Siinä oli onneksi joku henkilökuntaan kuuluva nainen päivystelemässä, kysyin häneltä voiko takin ja kamat viedä koetilaisuuteen. Hän suositteli käyttämään lokerikkoja, ja antoi jonkun sikavanhan eestin kopeekan, joka menisi kuulemma 50 sentistä. Näin kävikin. Sitten odottelin rappukäytävässä loppuajan katsellen muita osallistujia. Siinä oli kaikenlaista kirjavaa kansaa, oli nuorta ja vanhaa, japsilarppaajia, nörttiä ja puliukkoa. Vasten tahtoani minuun hiipi itseluottamuspuutteen varjo. Olisin varmasti tyhmin koko tästä sakista. 126 sykkeillä lähdin viimein kohti luokkahuoneita.

 

Luokan ovella tsekattiin henkilöllisyys ja test voucher. Paikat oli merkitty rekisteröintinumeroon perusteella, en ollut sitäkään huomannut opetella ulkoa. N5-tason oppilaita oli pari luokkahuoneellista, minun huoneessani oli 25 kokelasta (muutama tyhjä paikka, joku jätti tulematta). Istuin pahanhajuisen ukon vieressä, tila oli hyvin ahdas. Yskijöitä oli ilahduttavan vähän.

 

Valvojia oli kaksi / huone. Koska paikalla oli ulkomaalaisiakin yllättävän paljon, niin ohjeistus annettiin englanniksi. Ensiksi pyydettiin sammuttamaan puhelimet, jos sen jätti äänettömälle mutta värinän päälle, niin sekin katsottiin syyksi hylkäämiseen. Puhelimet laitettiin kirjekuoreen, johon nimi ja rekkarinumero päälle, ja ne kerättiin pois. Myös älykellot piti laittaa siihen, mä mietin katsottiinko mun aktiivikelloranneke älylaitteeksi, mutta pidin sen ranteessa silti. Pöydälle ei saanut laittaa kuin testivoucherin, kynän ja kumin. Vesipullot, silmälasikotelot yms piti viedä veke. Sitten jaettiin vastauskuoret, jossa oli kolme erillistä paperia, ne piti repiä irti toisistaan. Jokaiseen piti laittaa nimi, syntymäaika, rekisterinumero kirjoittamalla ja värjäämällä vastaavat numerotaulukosta. 

Kysymysvihot jaettiin yksi kerrallaan aina uuden osion alussa. Ensiksi aloitettiin sanastolla. Kellonaika oli tarkkaan määritelty, siinä jäi pari minuuttia aikaa ennen kuin valvoja antoi luvan kääntää kyssärit esiin. Sitten ei muuta kuin kynä sauhuamaan. Ensimmäinen osio vaikutti helpolta, rentouduin muutaman kyssärin jälkeen kun huomasin hallitsevan tämän. Siinä oli 21 kysymystä, mielestäni tiesin vastauksen ainakin 17. Lisäksi mulle jäi aikaa vielä tarkistaa kaikki kahteen kertaan, etten ollut tehnyt huolimattomuus- tms virheitä. 

 

Sitten oli viiden minsan tauko, jonka käytin kävelemällä käytävää edes takaisin. Seuraavan osion alkuvalmisteluihin meni taas aikaa, uudet kysymysvihot jaettiin. Nyt oli kyseessä kielioppi- ja luetun ymmärtämisosiot. Näissä olin huono, eikä harjoittelu ollut tuottanut riittävää tulosta. Kysymysvihko taisi olla lähes 15-sivuinen, ja siinä riitti kyllä tekemistä. Aikaa oli varattu 40 minuuttia, mutta tällä kertaa meinasi tulla kiire, enkä ehtinyt palata epävarmoihin kysymyksiin, saati tarkistella mahdollisia virheitä. Olin hyvin hämmentynyt osion jälkeen, enkä hyvällä tavalla. 

 

Pienen tauon jälkeen alkoi kuuntelu. Sound checkissä meni oma aikansa, minua alkoi jo hermostuttamaan mitä enemmän alku lykkääntyi. Olin harjoitellut kuuntelua paljon ja parantunut siinä alkutilanteeseen verrattuna. Tiesin mihin pitäisi keskittyä - yleensä tehtävissä kaksi ihmistä puhui keskenään ja piti olla huolellinen kumman tekemisiä tehtävässä kysyttiin, tai mitä tehtäisiin ensimmäiseksi. Olin myös tehnyt vahingossa muutaman N4-tason kuuntelun, mutta silti tämänpäiväinen kuuntelu oli vaikein. Olin järkyttynyt; mun teki jo mieli viitata ja sanoa, että epäilen tulleeni nyt väärään huoneeseen. Taisin kusta tämän homman sitten siinä.

 

En ihan ymmärtänyt, saisiko tulokset tammikuussa vai maaliskuussa, mutta mielipaha oli sellainen etten viitsinyt asiaa alkaa selvittelemäänkään. Lopuksi valvoja totesi " お疲れ様でした", eli vapaasti käännettynä "Kiitos kovasta työstä". Olin suunnitellut meneväni kaljalle "palkinnoksi" kokeen jälkeen, mutta harmitti niin uskomattomasti, että päätin palata vain kotiin. Kolmen tunnin koe oli vienyt kyllä mehut, sade harmitti ja penkin alle mennyt skaba masensi todella. Ja sitä paitsi, mulla oli vielä tämän päivän japaninkielen tehtävät tekemättä. 

Koe suoritettiin Metsätalolla.

4.2.2026, Wednesday, -10, Light snow:

Olin käynyt sillon tällöin yytsäilemässä, josko edes epäviralliset tulokset olisivat saatavilla. Tulossivu oli varsinaisen supergooglauksen takana, mutta lopulta helmikuun puolella löysin toimivan linkin monien huijaussivustojen joukosta: https://www.jlpt-overseas.jp/onlineresults/preinput.do

Kirjautuminen tapahtui omalla rekisteröidyllä tunnuksella ja salasanalla. "Passed"-sana tuli aika nopeasti silmiin, ja mietin voiko tämä olla mahdollista. Pisteet olivat kyllä varmasti minimit, pois lukien Vocabulary-osio, josta nappasin A:n (paras arvosana). En tosiaan ymmärrä, miten se kuunteluosio on voinut mennä läpi, sillä sain siitä tuskin edes puolia oikein. Viimeisissä harjoituksissa ennen kokeeseen menoa sain useimmin 70-85% oikein, mutta niin kuin sanottu, koe oli supervaikea. Vähän juhlintaa hillitsi ilmoitus "Formal score reports will be issued through local host institutions", mitä ikinä se sitten meinaakaan. Voiko ne vielä evätä minulta läpipääsyn? 

 

15.3.2026, Sunday, +6, Overcast: 

Palasin kotiin viikon lomalta, ja huomasin postipojan tuoneen minulle kirjeen Japanin lähetystöstä. Kyllä vain, siellä oli sertifikaattitodistus läpäistystä N5-tason kokeesta ja toinen paperi jossa oli määritelty pisteytykset tarkemmin aihealueittain. Kuuntelusta sain varmaan minimipisteet mutta muuten ihan kelpo tulos. Olisi se ollut kyllä masentavaa jos näin pitkä prokkis olisi mennyt pieleen. Mutta väkisinhän tässä on löytänyt itsensä ajattelemasta, miten haastava se N4-tason koe mahtaisi olla...

 

ジャーン！ できた！

  

902# Nihon, 36 - Matkan ikävin hetki

19.9.2025, Friday, +24, Mostly cloudy, Tokyo, Japan

Heräsimme yhdentoista maissa. Olo oli hieman krapulainen edellisillan juopottelun jäljiltä. Tänään pitäisi lähteä iltakoneella kotiin. AT halusi lähteä vielä Akihabaraan ostelemaan, minä päätin lähteä Sumidajoen varteen kävelylle. Ilma oli lähes pilvinen, ja aikaisempi painostava kuumuus oli tiessään, oli oikein miellyttävä sää. Löysin joelle, ja sen vieressä meni juuri sellainen kävelybaana kuin ajattelinkin, mutta joesta erittyi paha haju. Sellaisia samanlaisia puliukkoja örisi siltojen alla kuin Suomessakin on. Mutta muuten kävelyretki piristi melkoisesti + tuntui hyvältä olla hetken aikaa yksikseen, omissa oloissaan. Näin super-familymartin, joten kävin poikkeamassa siellä. Ostin jääkaappimagneetin, lemonsawaan, strong zeron ja pari hepariisea kotiinviemisiksi, sekä instant janoon pullollisen vihreää teetä.

Kävelyä Asakusassa.

Sumida-joki.

Jokivartta pisin meni kummallakin puolella rantaraitti.

Kultaisesta "kakasta" tulee aina hyvälle mielelle.

Lintujen ruokkiminen kielletty-kyltti huvitti.

Palasin kämpille ja bloggailin siinä hetkisen, AT palasi myös ostosreissultaan. Oli nähnyt miten kuulokkeita käyttänyt nainen oli pudottanut avaimensa, poiminut ne ja yhyttänyt naisen; tämä oli pelästynyt kovasti mitä ulkomaalaisella mahtoi olla hänelle asiaa, mutta oli sitten hämmennyksistä päästyään ollut kovin kiitollinen AT:lle. Kello alkoi uhkaavasti laukkaamaan eteäpäin, joten oli pakko alkaa harkitsemaan pakkaamistakin. Yleensä paluukamojen pakkaus on sujunut helposti mutta ei tällä kertaa. Matkalaukku tuli todella turvoksiin tuliaisista sun muista, ja lisäksi pelotti paino. Olimme unohtaneet jatkuvasti ostaa matkalaukkuvaa’an, joten piti sitten vain luottaa tuuriin. Vähän koitettiin kämppää reerata minttiin, mutta kun ei ollut imuria tms, eikä ohjeistusta annettu itse siivouksesta. Roskia veimme monta kuormallista.

Kävelimme vartin matkan päähän Asakusabashin Domino’siin ja tilasimme noutopitsat. Vastapäätä oli FamilyMart, jonka sisällä oli tupakointitilat, kaupan sisällä? Eikö sellainenkin ole kummallista? Pitsat valmistuivat nopeasti, ja sitten kämpille syömään. Olivat ihan hyvän makuisia mutta poiki melkoisen närästyksen + janotti se suolan määrä.

Domino'sista kunnon eväät kotimatkapäivälle.

Naapurissa hammaslääkäri ja kisselekuri.

Pitzaa ja hetkinen... vettä?

Sitten tunnin verran lollerointia, mutta lopulta oli pakko todeta loma hävitetyksi. Laitoimme viestiä kämpän isäntä-Johnnylle, joka pyysi laittamaan avaimen postilaatikkoon. Hiki virrasi jo siinä vaiheessa kun saimme matkalaukut raijattua alas. Niiden kanssa oli turha lähteä perjantai-illan ruuhkametroihin. AT oli koittanut ladata taksiappia, mutta siihen olisi pitänyt laittaa japanilainen puhelinnumero, joten se kaatui siihen. Päätimme kävellä isommalle kadulle, jossa olin aiemmin päivällä lenkillä ollessani nähnyt jonkunlaisen taksiaseman ja siinä pari vapaata taksiakin. Nyt sellaista ei näkynyt missään. Päätimme kokeilla onneamme ja pysäyttää taksin lennosta, se onnistuikin suht nopeasti.

Bye-bye Tokion kämppä! :'(

Taksikuski oli aika rämäpäinen ajuri, hyvä ettemme ajaneet kolaria, ja muutenkin ajoi aika röyhkeästi. Kyseli vielä onko ok ajaa yläteitä (Tokiossa tiet menevät kerroksittain, ja mitä korkeammalla ajaa, sen vähemmän siellä on liikennettä ja pystyy ajaa kovempaa, mutta tietullikin on kalliimpi). Loppumatka sujuikin vauhdikkaasti, olisikohan tuo matka kestänyt kolmisen varttia kaiken kaikkiaan. Hinta oli liki kymppitonnin (60 €), joten hyvin kallista on taksimatkustaminen täällä.

Kello oli vähän yli seitsemän, lentomme lähtisi klo 21.50, mutta baggage droppi oli jo auki. Sinne oli itse asiassa jonoakin, taisimme saada veskat sisään viimeisten joukossa. En tiedä näkyikö tässä vaiheessa edes suomalaisia vielä, kaikki näyttivät olevan japanilaisia. Matkalaukkuvaaka oli peitetty lapulla, joten en nähnyt paljonko kapsäkki painoi, mutta ainakaan virkailija ei sanonut mitään. Hesan päässä matkalaukkua hakiessani näin kuitenkin, että siihen oli liimattu huomiotarra, että matkalaukku on ylipainoinen. Kotona punnitessani se näytti omassa vaa’assa 22,4 kg (raja oli 23 kg), joten jos siitä tulee myöhemmin joku sakkolappu niin pistää kyllä harmittamaan (ei tullut).  

Nihonbashi Hanedan lentoasemalla.

Seuraavaksi turvatarkastukseen, se sujui nopeasti, eivät olleet kiinnostuneita penkomaan kamoja, eikä tarvinnut edes läppäriä ja nesteitä purkaa. Hyvä juttu. Sitten automaattiseen passintarkastukseen, sekin sujui hyvin. Ja pian olimmekin jo kansainvälisellä puolella. Jano oli tässä vaiheessa kamala. Yritimme ensin ostaa kaupasta vettä, mutta se epäonnistui ryysiksen takia. Onneksi kaupan takana oli automaatti. Puolen litran vesipullot tyhjenivät kakkosella. Sen verran jäi vielä janoa, että menimme oluelle; ne tarjottiin pahvimukista mutta hyvää kaljaa oli silti. Sitten teimme vielä tuliaisostoksia, sillä matkakortteihin oli jäänyt vielä rahaa (Suica-kortteja pystyi käyttämään myös ostoksiin).

Menimme lähtöportille 143, siellä pyydettiin jo valmiiksi asettumaan jonoihin sen mukaan mihin grouppiin kuului, passit ja boarding passit tarkistettiin tässä vaiheessa boardauksen nopeuttamiseksi. Paikkamme olivat rivillä 60, eli lähes koneen takaosassa. AT:lla oli tällä kertaa ikkunapaikka, mulla keskipaikka ja viereen tuli nätti ja nuori japanilaistyty, emme puhuneet toisillemme sanaakaan.

Kuka nyt Japanista haluaisi pois lähteä?

Valmiit jonokarsinat boarding groupien mukaan.

Lähtöä odotellessa.

Puoli tuntia kone kiersi kiitorataa ennen kuin pääsimme ilmaan. Lento suuntautui tänään pohjoisnavan yli, lentoaikaa n. 12h30min. Se oli Finnairin kone, joten laadusta nyt ei voida oikein puhua, kun ei ole edes nomihoudaita. Tosin viihdekeskus on parempi kuin Japan Airlinesilla. Koitin katsoa muutamiakin elokuvia, mutta keskittyminen ei oikein riittänyt + ne olivat huonoja. AT:n kanssa pelattiin muutamat trivial pursuitit. Ruuaksi otin kanaa, AT otti porsasta, myöhemmin aamulla tarjottiin vielä aamiaismunakas (se oli aika pahaa). Yhden alkoholijuoman sisälsi pääruoka, otimme viiniä. Koska Japanista Eurooppaan päin on lähes koko ajan yötä, ”hiljaisuus” tuntui kestävän ikuisuuden. En saanut nukuttua silmäystäkään, penkki oli tosi huono ja pylleri puutui. Välillä oli sikakuuma ja välillä jääkylmä. Takapenkillä joku kuorsasi koko matkan. Pari kertaa haisi pierulle, mutta ei niin paha kuin menomatka. Yskijöitäkin oli tosi vähän, ja pikkulapsia ei ainuttakaan.

Perille laskeuduimme 4.40 aamuyöstä. Lämpöä oli vain +9 astetta, on se raadollista. Japsitkin tuntuivat sitä kauhistelevan; suurin osa heistä kuului erilaisille ryhmämatkoille, ja heidät kerättiin portin luo yhteen. Me kiirehdimme näiden edelle passintarkastukseen, joka sujui tällä kertaa nopeasti, paikalla oli muutamiakin tarkastajia, eikä etuilevia lentohenkilökuntia ollut. Matkalaukut kiersivät jo hihnalla, näytti olevan ehjänä, vaikka riepoi se punainen ylipainolappu. Sitten ei muuta kuin taksijonoon ja AT lähti kaupoille.

        * * * *

Arvio reissusta: 5/5. Ilmat olivat liian kuumat, ja toisella viikolla iski sellainen reissuväsymys selkeästi, eikä jaksanut enää suorittaa. Kuumuus, ahtaus, väentungos, pitkät siirtymämatkat ja asioiden hoitaminen japaniksi otti kyllä koville, mutta olimme mielestäni kehittyneet viime kerrasta. Okinawa oli ok, vaikka en pystynyt nauttimaan siitä täysin rinnoin kun stressasi se ajaminen. Mutta kyllä tällaisen reissun jälkeen on aivan takki tyhjä, ja Japan Post-syndrome tulee iskemään ja lujaa. Olen tehnyt kauhean virheen tulemalla Japaniin; siihen paikkaan jää koukkuun, eikä mikään muu kohde tunnu enää miltään.

901# Nihon, 35 - Yamanotelineä ja Kamakuraa

17.9.-18.9. 2025, +35, Clear, Tokyo, Japan

Taas tuli herättyä krapulaisissa, vaikka ei pitänyt. Tuntui pahalle tällainen ryyppääminen. Ikää kun on tullut, niin sitä on ihan erilailla huolissaan kuin nuorena. Meillä oli ollut sopimus, että yhdeksältä herätään. Mä en ollut edes muistanut laittaa herätyskelloa soimaan; kuulin AT:n kellon soivan, mutta onneksi hän vain sammutti sen, eikä askeleita kuulunut.

Heräsin lopulta klo 10.30, ja vähän Duolingotin siinä yms. AT heräsi yhdeltätoista. Aamainen naamariin ja päätimme sitten lähteä ulos. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, ja oli aivan juukelin kuuma. Mittari näytti +36, mutta kosteuden takia lämpötila vastasi +45 astetta, ja siltä se kyllä tuntuikin. Japani on kesäaikaan (toukokuu – lokakuu) aivan liian kuuma, melkein pitäisi alkaa harkitsemaan toista ajankohtaa näille Japanin reissuille. Ulkona ei voi olla kuin 10 min kerrallaan, ja sen jälkeen vaatteet aivan läpimärät hiestä. Monilla ukoilla täällä näytti olevan mukanaan hikipyyhe, naisilla oli sellainen usb-tuuletin.

On jälleen yksi helteinen päivä.

Ostimme automaatista vedet, meidän piti kävellä aivan muulle metroasemalle, mutta kuumuus yllätti, joten otimme ensin junan Akihabaraan, jossa vaihdoimme Yamanote Linelle. Sillä porhalsimme Ikebukuroon. Aseman koko yllätti, sillä se oli todella suuri, ja ihmisiä oli ympärillä taas puoli miljoonaa + kuumuus aivan ylitsepääsemätöntä. Mielemme ja kroppamme oli vallannut totaalinen matkaväsymys. Kävelimme sitten sinne tänne ja kävimme pelailemassa kourapelejä. Emme voittaneet tällä kertaa mitään, vaikka laitoimme nihin melkoisen omaisuuden.

Yksi lukuisista juna-asemista jossa on tullut stogea venailtua.

Ikebukuro. Olen aina tykännyt siitä nimestä.

Aivan kuin Duolingo-tyyppejä?

Kävimme syömässä TGI Fridayssä. Otin takoraisun, mutta annoksen päälle oli isketty raaka muna, joka räjähti käsiin kun siihen koski haarukalla. Toivoin, etten saisi salmonellaa tai mitään muutakaan. Miyakojimassa nauttimani takoraisu oli huomattavasti parempi; lisäksi tässä oli niin paljon ruokaa, etten jaksanut syödä sitä. AT söi kanatakoja. AT antoi arvosanaksi 4/5, mä annan vain 3/5. Kävimme sitten animekaupoissa, ja lopulta otimme metron Shibuyaan. Se oli Yamanote linea myös, on yleensä aivan supertäynnä, nytkin piti seistä puristuksissa koko matkan.

Takoraisu.

Shibuyassa menimme ensimmäiseksi MegaDonkiin ostamaan tuliaisia. Käytännössä ne olivat vain KitKateja eri makuisina. Muutama jääkaappimagneetti tuli ostettua myös. Jatkoimme seuraavaksi ”kusikujalle” (Omoide Yokocho). Sen piti olla täynnä pieniä kippoloita, mutta pettymys ainakin tähän aikaan päivästä, ravintolat taisivat avautua vasta illalla. Oli niin jumalattoman kuuma, ettei ulkona pystynyt olemaan ollenkaan. Vaatteet olivat läpimärät hiestä joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi metron ottaminen takaisin kämpille (ja kahdenkymmenen minuutin kävely).

Shibuyan ihmisvilinässä taas.

Hachiko-patsas turistien selkien takaa.

AT ottamassa kuvaa Nonbeiyokocho-kyltistä.

Auringonlasku Tokiossa.

Kylläpä teki hyvää päästä taas suihkuun, ja vaihtaa puhtaat vaatteet päälle. Katselimme kämpillä youtubea. Illan mittaan päätimme lähteä käymään 7-elevenissä tuhlaamaan suuret kolikkovarastomme. Ostimme valmisruokaa ja muutaman juoman yms. Ynseä myyjä oli laskuttamassa, ilmeisesti kaikki eivät jaksaneet pingottaa. Sitten takaisin kämpille. Matka rupesi vetelemään viimeisiään, ja se todella jo masensi. 

Punaista ja makeaa.

Torstaina meidän oli tarkoitus jälleen kerran herätä heti yhdeksältä, mutta kyllähän tuo taas viivästyi. Seuraavana päivänä olisi paluu kotiin, joten teimme siinä aamun alkajaisiksi check inin lennolle. Jostain syystä järjestelmä arpoi minut keskipaikalle, se oli sangen ikävä juttu.

Aamiainen naamariin ja sitten päätimme lähteä Kamakuraan. Vähän huonosti oltiin skoutattu paikka, mutta tuntui siltä, että jotain tarttis vielä tehdä. Sääkin oli vähän hiinä ja hiinä, oli lupailtu sadetta ja ukkosta koko päiväksi. Otimme sontsat mukaan, ja kävelimme Asakusabashin asemalle. Ilma oli jälleen superhelteinen, ja soijaa puski kun pääsimme ensimmäiselle asemalle. Latasin pari tonnia matkakortille, AT laittoi siihen peräti viisi. Matkakortit käyvät myös useimmissa konbiineissa joten siinä mielessä kätevä peli.

Junajemma.

Junailua Asakusassa.

Lukuisten junien vaihtojen ja noin 1,5 tunnin matkustelun jälkeen pääsimme Kamakuraan. Olimme saaneet istumapaikat ennen Yokohamaa, joten maisemien katselu jäi kun uni otti vallan. Aina hetkiseksi herättyäni ja silmäni auki saatuani katseeni osui vastapäätä istuvan naisen minihameen sisään. En tiedä oliko se hävytöntä vai kiusallista... vai vain japanilaista?

Kamakura ei äkkisiltään tuntunut niin kuumalta kuin Tokio, mutta viiden minuutin kävelyn jälkeen olimme kumpainenkin yltä päältä hiessä. Kävelimme noin puolisen tuntia; etsimme sellaista isoa Buddha-patsasta, ja menimme aluksi väärään temppeliin – sinne maksoi 400 jeniä / naama. Olihan siellä jos jonkinlaista pytinkiä, luolaa ja japanilaista puutarhaa, mutta ei sitä mitä tulimme hakemaan. Mietimme sellaisten nyyttien ostamista ("teramanjuu"), mutta kun kysyin onko siinä sieniä niin vastaus oli kyllä, joten ostamatta jäi.

Aika erilaisemman näköistä kuin Tokiossa.

Kartta.

Onpa japanilaisen näköistä.

Temppelialuetta.

Patsastelua.

Mielensäpahoittajien lampi.

Värikäs karppi.

Kultaista patsastelua.

Tyynimerikin näkyi.

Teramanjuu jäi tällä kertaa ostamatta.

Googlemapsitimme aikamme buddhapatsasta, ja sellainen löytyisi noin 6 minuutin kävelymatkan päästä, joten seuraavaksi menimme sinne. Hikinorot valuivat. Sisään maksoi 300 jeniä. Saimme riittävät kuvat ja selfiet otettua. Myymälästä emme löytäneet mitään ostettavaa.

Löytyihän se oikea Buddha-puisto viimein.

I'll protect ya.

Buddhan sisään olisi päässyt pientä maksua vastaan.

Tuohivirsut.

Seuraavaksi ruokapaikan hakemista. Ensimmäisessä kahvilassa myytiin hodareita, mutta juomaksi olisi ollut pelkkää kahvia, ja istumapaikat olivat kaikki jo viety, joten päätimme jatkaa matkaa. Hase-aseman lähellä oli Tully’s coffee; sielläkin myytiin hodareita ja juomaksi piti ottaa edelleen vain kahvia, joka sekin oli oikeastaan pelkkää vaahtoa. Omituista. Hodarikaan ei ollut hääppöinen, arvosana 2/5.

Hodaria ja kahvia, outo yhdistelmä.

Hase-asemalta oltimme ratikan / junan ja menimme Enoshima:n asemalle asti. Meiän oli tarkoitus etsiä sieltä ikoninen kuvauspaikka, josta sai kuvan merestä ja ratikasta (ja ideaalitilanteessa kuvassa olisi vielä auringonlasku), mutta meidän olisi pitänyt jäädä pysäkkiä aiemmin Kamakurakookoomae:lla (鎌倉高校前). Tämän tajusimme vasta liian myöhään, joten juttu jäi meiltä tällä kertaa väliin. Enoshiman saarellekaan emme jaksaneet mennä, kun kuumuus ja väsymys vaivasivat, joten hommahan meni ihan farssiksi. Näihin pitäisi aina valmistautua huolellisesti, sillä ”mennään-sinne-ja-katsotaan-paikan-päällä-mitä-tehdään”-juttu ei onnistu ikinä. Se pitäisi jo pikkuhiljaa tällä elämänkokemuksella omaksua.

Hasen asema.

Juna vai spora.

Enoshima.

Ilmeisesti... silta yli synkän virran.

Perinnetönö taisi olla kasino?

Komea palmu.

Otimme junat takaisin Tokioon. Kello oli viisi, joten alaluokkalaiset pääsivät koulusta ja pitivät kauheaa meteliä. Lopulta saimme istumapaikat ja uni iski tajunnan veks välittömästi.

Käly laittoi viestiä, että pitäisi pennuille tuoda labubut. Olimme menossa muutenkin Akihabaraan ostamaan AT:lle ne käytetyt pikkarit (menevät kuulemma jollekin toiselle tupaantuliaislahjaksi, yeah right), joten samalla reissulla hoituisi labubutkin. Ensimmäisestä kaupasta niitä ei löytynyt, mutta AT bongasi mainoskyltin, ja sivukujalta löytyi hämärä liike jossa niitä myytiin. Ne olivat gashoja – yllätyspaketteja – joten se helpotti valintaani kun ei tarvinnut pähkäillä minkälaisia ja värisiä pitäisi ostaa. Maksoivat 5900yeniä / kpl, eli 70€:lla irtosi molemmat, puolet halvempi kuin Suomessa.

Akihabarasta Labubun etsintää.

Sitten pikaisesti kämpille, jossa joimme yhdet Strong zerot ja kävimme suihkussa. Otimme sontsat ja lähdimme Yuyunoie:n baariin viimeistä kertaa. Olimme aluksi ainoat asiakkaat, mutta muutamia ukkoja tuli paikalle. Joimme neljät drinksut ja ostimme vielä avaimenperät (キーホルダー) kaupan päälle, rahaa meni taas 5000 yeniä / naama.

Kanpai-setto tarjosi juoman baarimimmille.

Söisitkö juuri sinä valaan lihaa?

Ulkona oli alkanut satamaan ja ukkostamaan, onneksi oli ne sontsat. Kävimme kaupassa hakemassa vielä  kassillisen juotavaa ja palasimme sitten kotiin niitä nauttimaan & viimeistä iltaa.

Pesukone kämpillä (洗濯機) jäi testaamatta.