5# Taide

Mähän en tajua taiteesta tuon taivaallista, sen mä voin myöntää. Mutta mä olen olevinani 100% oikeassa kun väitän, ettei kukaan muukaan tajua siitä mitään, sitä ei vaan myönnetä. Eikä semmosta voi käsittääkään, missä ei ole minkäännäköistä logiikkaa. Olen käynyt muutamissa taidenäyttelyissä - yleensä siksi kun äitini on minua niihin raahannut - ja kaikki ovat olleet yhtä humpuukia. Okei, Picasson silittävä nainen New Yorkin Guggenheimissa oli hieno taulu, mutta ne 10 000 muuta taulua... jösses.

Kaiken maailman aikakausien ja -tyylien ja muiden vaikeiden nimien on tarkoitus vain hämmentää tavallista taulun katselijaa. Varsinkin nämä sellaiset teokset, jotka eivät mitään esitä. Taitelija itse on kehittänyt jonkinlaisen kuvaelman, mitä työ esittää, ja kriitikot, oppaat sun muut hyväksyvät hänen kantansa kyseen alaistamatta. "Tämä pointillismi-tekniikalla maalattu teos esittää aikakaudelleen tyypillistä kollaasia..." hoh hoijakkaa. Varmasti taiteilija itse nauraa partaansa, jos kuulisi mitä opastetuilla kierroksilla taidenäyttelyissä hänen sutinoistaan tosiaan kerrotaan.

Muistatteko Ateneumissa olleen ARS-95 näyttelyn, jossa tehosekoittimessa pyöri kaikkea ihmisestä irtoavaa eritettä? Se ei ole taidetta vaan haistattelua ja katsojien aliarvioimista. Ja jotkut vielä maksavat tästä.

Taidenäyttelyissä on semmoinenkin kummallinen vaikutus, että näyttelyrakennuksen ovensuulla kytketään jalkoihin näkymättömät lyijypainot, oletteko huomanneet? Jalat tuntuvat painavan tuhat kiloa, ja askel painaa jo labyrinttimäisen rakennuksen ensimmäisessä huoneessa niin, että lepotauko tarvitaan. Yleensä perässä seuraa myös nestehukka sekä vakava huimauksen tunne.

Nythän Hesaankin puuhataan sitä Guggenheimia. Pelkkä suunnittelutyö maksaa pari miljoonaa, eli sama summa mikä puuttuu hesalaispoliisien kassasta. Lomautetaan poliisit ja suunnitellaan museo. Itse rakennuksen hintaahan tuskin kukaan pystyy vielä arvioimaan, mutta se saa tietysti täyden siunaukseni kuten Musiikkitalokin. Kiva saada välillä verorahoilla vähän sivistävääkin toimintaa tänne junttilandiaan.

Mutta olisi se vaan kätevä tuo taitelijan ammatti. Voisi kaiket aamut nukkua pitkään, sen jälkeen käydä vähän kaupungilla hengaamassa, elelisi apurahan turvin ja kerran vuodessa julkistaisi jonkun pienen näyttelyn. Olen jo suunnitellut näyttelynkin valmiiksi; sen nimi on Kakkaavat koirat. Erilaisia koiria eri paikoissa köyristelemässä selkäänsä. Varmasti jokin dille innostuisi ja ostaisi kymppitonnin tauluni pois kuleksimasta.

Ainoa vaan, ettei pensseli juuri hyppysissäni pysy.