2# Roskaväkeä

Uuden pyöräilyharrastukseni (kyllä, käytän sanaa harrastus) innoittamana olen ajellut kaupunginosissa, jonne juuri muutoin ei tulisi mentyä. Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa Karhusaari; kun lähdetään ajamaan Helsingin keskustasta Itäväylää kohti Itäkeskusta, jatketaan vanhaa Porvoontietä ohi Vartiokylän ja Mellunkylän, putkahdetaan täysin äkisti keskelle maaseutua. Tiedättehän, niittyä, navettaa, metsää jne. Mennään ohi Östersundomin, jatketaan kohti Porvoota. Oikealle meren rantaan kaartuu tie Karhusaareen. Ennen nämä alueet kuuluivat Siposeen, kunnes Helsinki päätti omia alueen itselleen. Muutaman kilometrin päässä Porvoontiestä alkaa hulppea asuinalue, joka tuntuu olevan täysin irrallaan muusta maailmasta. Asunnot täällä maksavat kymmenenkin miljoonaa euroa, yhtä paljon kuin linna Pariisin liepeiltä tai kattohuoneisto New Yorkin Central Parkin vierestä. Suuria pihamaita täyttää citymaasturit ja kakkoskauppa-autot ja mönkijät. Lapset leikkivät pihoilla trampoliineillä ja sähköautoilla, suuremmat vesiskoottereillaan.  Tuntematonta ohikulkijaa kummaksutaan; "kukas hän on". Alueelle tulee vain yksi bussilinja, tosin en osaa arvata kuka sitäkään tarvitsee. Eiköhän kyyditys ole järjestetty muulla tavoin.

Toisena iltana ajan Malmin halki. Minä tiedän erään malmilaisen blogaajan. Monesti hän kehuu omaa asuinaluettaan ja asukkaita. Hän myöntää alueella vallitsevan päihdeongelman, työttömyyden, mamu-vetoisuuden, pummailun jne. Hänestä kuitenkin parhaimmat ihmiset asuvat täällä. Hän halveksii äveriäitä sukulaisiaan; minulle ei ole selvinnyt onko hänellä jokin muu syy heitä inhota kuin karttunut omaisuus.

Paranee: duunipaikalta poistuessani näen Vapaa liikkuvuus-järjestön ylläpitämän mielenosoituksen. Heidän mielestään Helsingin Kaupungin on panostettava Itä-Euroopasta tulleiden romanialaisten ongelmien selvittelyyn. Asuinpuitteet on järjestettävä kuntoon, leiriytyminen on sallittava. Kritisoitu rikas eliitti ei tunnu olevan kuuntemassa.

Päinvastainen mielenosoitus löytyy Romanian lähetystön lähettyviltä. Suomalainen on leiriytynyt 12 päiväksi asuntovaununsa ja kerjuukuppinsa kanssa puistoalueelle. Myötätuntoiset voivat liittyä mukaan.

Kalasatamassa "aidossa" romanileirissä arki pyörii päivästä toiseen samanlaisena. Alue on ränsistynyt, autonromut, graffitit, ja ikkunasta pihalle heitetyt roskat ja ulosteet muodostavat leirimaiseman. Lapset ovat pörränneet vanhempiensa mukana koko kevään; koulunkäynnistä ei tietoakaan. Ei sellaista kannata käydä, ei ole ennenkään käyty. Tärkeämpää on soittaa metrotunnellissa 15 tuntia päivässä epävireisellä harmonikalla Besame muchoa ohikiirehtiville kulkijoille. Toisinaan olen ihmetellyt, miksei soittajan soittotaito kehity moisella harjoittelulla, tai eikö soittaja voisi yrittää opetella vaikkapa toista kipaletta? Meidän työyhteisössä sitä kutsuttaisiin motivoinniksi, tai tehostamiseksi.

Jatkan kotimatkaani. Huumeista sekaisin oleva mies jupisee metrossa itsekseen, kenenkään kiinnittämättä häneen huomiota ja toivoen, ettei kyseinen kaveri tule sekoilemaan hänen luokseen. Metro täyttyy ihmisistä ja heidän mukanaan tulleista hajuista. Tarjolla on vanhaa viinaa, röökiä, päänsärkyä aiheuttavia halpoja hajuvesia. Näin kesän kynnyksellä pistävä hienhaju on nostanut osakkeitaan. Naulaan katseeni Metro-lehteen jonka olen jo puolittain lukenut aamulla töihin päin mentäessä. Monet ovat saaneet lukunautintonsa jo päätökseen päätellen lattialla ajelehtivista lehdistä.

Kotiasemalla nousen pois metrosta, kiirehdin läpi asemalla pörräävien juoppojen. Alue on muuttunut selvästi huonompaan suuntaan viime aikoina. Eilen kaupassa jonotellessani näin nuoren naisen, joka kantoi pahvisen 24 oluttölkin laatikon kaupasta muina naisina kassan ohi, ja takanani jonottanut mies sanoi myyjälle, että tuohan varastaa kaljaa. Myyjä totesi kyllästyneenä, että harmi kun vartija ehti jo lähtemään, ja jatkoi työskentelyään. Kaupasta ulostultaessa nainen lipitti kaupan edessä kaljaasa. Luultavasti asui lähettyvillä, eikä "ostosreissu" ollut varmaankaan ensimmäinen - tuskin viimeiseksi jää.

Saavun kotiin. Viime viikon postit lojuvat vielä eteisen lattialla avaamattomina kuorina. Olohuoneessa lattialla lojuvat pyöräilykypärä, pumppu, tyhjäksi käynyt pahvilaatikko, golf-pallo, pino DVD-levyjä, paketti laminaattilattiaa, sateenvarjo sekä hujan hajan sohvankarmeille kerrytetyttyjä likaisia vaatteita eivät saa minussa aikaan minkäänlaista reaktiota. Keittiössä varon kolhimasta jalkaani pari kuukautta sitten irronneeseen keittiön kaapin oveen. Alan valmistamaan ruokaa miettien samalla, miksei kukaan tee tälle yhteiskunnalle mitään.

Tälle roskaväelle.