Vähän huononlaisesti tuli nukuttua. Olin mennyt yukata päällä nukkumaan ja heräsin kuumuuteen, ja hetken päästä sitten kylmyyteen. Hotelli oli aika hiljainen, vaikka ilmastointilaite piti jonkunlaista huminaa. Nukuin ehkä puoli yhdeksään asti. AT:tä menin hakemaan puoli kymmeneltä, mutta eipä ollut ukko himassa, oli lähtenyt sauhulle ja käymään 7-elevenissä. Toi sieltä vesipullon tuomisena joten hyväksyttäköön se.
Ilma oli pilvinen ja alkoi pahaksi onneksi satamaan. Meille ei kuulunut aamiaista, joten piti lähteä hakemaan aamiaispaikkaa; sellainen löytyi hotellin läheltä, mutta ensin oli pitänyt kiertää koko kortteli. Se hämmensi taas kun piti nimi kirjoittaa listaan, joka oli jonkunlainen varauslista, koska sisään piti jonottaa. Sen jälkeen vietiin pöytään; pelkäsimme, että pitäisi joku hemmetin appi tilata puhelimeen ja sitten sitä kautta tehdä tilaus, mutta ainakin meille tuotiin menu, toinen jopa englanniksi, ja saimme aamiaiset tilattua. Se olikin tosi runsas, maksoi 2430 yeniä.
|
Aamiaissetti. |
Tällä välin vesisade oli kiihtynyt entisestään, ja kun vettä alkaa Japanissa satamaan, sitä tulee yleensä sitten kunnolla. Sade oli lämmintä, mutta isoja pisaroita ja tulivat vielä tuulen kera, ettei sateenvarjoista kauheasti ollut hyötyä. Lisäksi kadut alkoivat tulvimaan, joten goretex-kengät olivat nyt poikaa. Etsiskelimme postitoimistoa; ensimmäinen oli kiinni ja seuraavaan oli 550 metriä matkaa. Löysimme sen kuitenkin ja saimme postimerkit ostettua, ne eivät maksaneet kuin 800 yeniä (8 kpl) joten halpa hinta vähän mietitytti. Mutta virkailija vakuutti niiden olevan oikein. Mun japaninkielen taito on kyllä tosi huono, luettelen vaan sanoja mitä tiedän ja toivon vastapuolen ymmärtävän loput. Jos minulle esitetään kysymys, niin ymmärtämättä jää. Silti tämä on helpompaa kuin koittaa tankata asiaa englanniksi.
|
Voiko tällaista olla muualla kuin Japanissa?
|
|
Sadepäivä Osakassa.
|
Vettä satoi edelleen niin järjettömästi, mutta kohdallamme osui baari joten poikkesimme sinne. Heti sisäänastuttaessa sinitukkainen myyjälikka sanoi ettei puhu englantia. Eihän me nyt sellaista oltu puhumassakaan, mitä lie likka hupsi. Tilasimme pienet oluet; valitettavasti tässä baarissa sai polttaa joten vaatteisiin jäi sellainen ynseä haju. Istuimme siinä melko pitkään, mutta sade ei hellittänyt. Palasimme sitten hotellille lepäämään, kuivattelemaan ja tekemään check inniä seuraavan päivän lennolle. Vähän meni nyt suunnitelmat mistiin; sateen piti loppua ensin yhdeltä, sitten kahdelta ja sen jälkeen viideltä. Tarkoitus oli mennä
Universal Studiosiin, mutta ei sinne sateella tee mieli mennä + nettisivujen mukaan siellä oli 110 minuutin jonotus aina yhteen paikkaan + tähtitieteelliset lippujen hinnat.
|
Sateen pitämistä baarissa.
|
Sade kuitenkin jatkui kovana pitkälle iltapäivään ja jouduimme tyytymään vararatkaisuuun; googlasimme
Osaka Aquariumin, joten lähdimme seuraavaksi sinne. Veimme postikortit postilaatikkoon, siinä oli jonkunlainen lappu mutta toivottavasti ymmärsimme oikein, että postilaatikkoa ei tyhjennetä enää lokakuussa. Yhdellä metrovaihdolla pääsimme Osakako-asemalle ja kävelimme Tempozanin alueelle. Kävimme ensiksi syömässä Wendy'sissä kanaa ja juomassa oluet. Sitten oli hieman vaikeuksia ymmärtää lipunmyyntiä akvaarioon, mutta lopulta sekin onnistui, joskin saimme liput vasta klo 18.00 aikaslottiin, joten meillä oli puolitoista tuntia aikaa tuhlattavaksi. Kävimme ostamassa parit t-paidat, ja sitten menimme oluelle ja sen semmoista.
|
Tempozanista löytyi iso maailmanpyörä.
|
|
Satamaa.
|
Akvaario oli ihan mielenkiintoinen, isohko rakennus joka kierrettiin spiraalinomaisesti ylhäältä alaspäin, se oli lähemmäs 900 metriä pitkä. Siellä oli saukkoa ja pingviiniä, hyljettä ja haita ja paljon pienempiä kaloja ja meduusoja yms mereneläviä + paljon ihmisiä joista osa oli tietysti kuoleman kielissä plunssansa takia. Harmitti kun emme nähneet
aksalotleja, jotka ovat erityisesti veljenlasten mieleen, mutta kaupassa oli pari aksalotli-pehmistä jotka heille ostin tuliaisiksi. Nekin maksoivat maltaita, ja minua vähän rahanmeno harmitti, varsinkin kun sisäänpääsymaksu osui minun kontolleni (yhteensä 7000 yeniä).
Arvosana akvaariosta 3/5. Ihan mukava sadepäivän tekeminen, mutta ei mikään ihmeellinen.
|
Aquarium. |
|
Vesipeto. |
|
Rausku. |
|
Lattialla oli merkitty etäisyys uloskäynnille.
|
|
Lasin eteen oli tuskaisaa jonotella.
|
|
Pingviinit katselemassa vitriinissä olevia kuvaavia ihmisiä.
|
|
Lisää pingviinejä.
|
|
Liekkö lunneja?
|
|
Ihrapallo potslojo.
|
|
Rapulassa? |
|
Meduusoja. |
Sitten takaisin kämpille, jossa hetken aikaa hengailtiin. Sade oli viimeinkin loppunut. Oli paljon viileämpää kuin aiemmin, mutta shortseilla ja lyhythihasella pärjäsi finne-poika vielä. Lähdimme sitten hakemaan Dominosista pitsaa, kun emme olleet sellaista vielä Japanissa syöneet. Sinne oli aika matka, ja kun pääsimme perille niin oli pelkkä takeaway-paikka, eikä paikan päällä voinut syödä ollenkaan. Tilasimme hetken epäröinnin jälkeen kuitenkin pitset mukaan, ja kävimme hakemassa konbinista juotavat. Sitten takaisin pitsojen kanssa hotellille. Ne pysyivät onneksi lämpiminä, ja olivat todella hyviä (S-koon pitsa riitti loistavasti).
Arvosana 4/5. Saataisiinpa Suomeenkin joskus Domino's. Kämpillä sitten vielä blogaamista, suihkua, rahojen laskentaa, ja sen semmoista.
|
Maailmanpyörä iltavalaistuksessa.
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti